Tavoitteet
Saavutuksia
Puheet ja tiedotteet
Toiminta eduskunnassa
Ajankohtaista
Eduskuntaryhmä ja yhteystiedot
Vihreä liitto
Linkkejä
Eduskunnan kotisivut
 
Palautetta eduskuntaryhmälle
   

Pääministerin ilmoitus Yhdysvaltain tapahtumien johdosta  13.9.2001:

Vihreä eduskuntaryhmä / Anni Sinnemäki
 

Arvoisa puhemies,

Tiistain tapahtumat Yhdysvalloissa ovat järkyttäneet ihmisiä ympäri maailman. Edes tapahtumassa kuolleiden tarkkaa määrää ei ole vielä kyetty arvioimaan.

Haluan vihreän eduskuntaryhmän puolesta ilmaista syvän osanottomme ja surunvalittelumme iskujen uhreille ja kaikille heidän läheisilleen, pelastustyössä loukkaantuneille ja menehtyneille sekä koko Yhdysvaltain kansalle.

Tiistain tapahtuma oli rikos ihmisyyttä vastaan. Syylliset on löydettävä ja saatettava vastuuseen teoistaan. Kun syylliset on saatu kiinni, heidät on tuotava oikeuden eteen tuomittaviksi ja teon taustat on selvitettävä niin huolellisesti kuin mahdollista. Toivomme, että tämä tapahtuma nopeuttaa kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamista. Se olisi oikea paikka
käsitellä tämän tyyppisiä tapahtumia.

Terrori-iskua ei voida sovittaa vastatoimilla, joissa syntyy uusia viattomia siviiliuhreja. Tapahtuneen jälkeen on erittäin tärkeää työskennellä sen eteen, ettei sen seurauksena leviäisi vihaa tiettyjä kansakuntia, kulttuureja tai uskontoja kohtaan.

Tapahtuneella on kansainvälistä vakautta järkyttävä vaikutus ja seuraukset voivat viedä maailmaa vielä epävakaampaan suuntaan. Toisaalta yhteisestä huolesta voidaan myös löytää toimintatapoja, joilla voidaan ehkäistä vastaavien tapahtumien toistumista. Yhdistetyissä kansakunnissa tehty terrorisminvastainen työ antaa pohjaa tehostetuille toimille joissa kaikki maat voivat olla mukana.

Tarvitaan oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kansainvälistä politiikkaa, kaikilla politiikan osa-alueilla. On keskityttävä ratkaisemaan poliittisia ja yhteiskunnallisia konflikteja, niin Lähi-Idässä kuin muillakin kriisialueilla. Näin voidaan myös purkaa mahdollista kannatuspohjaa tällaisilta terrori-iskuilta. Suomen kaltaisella valtiolla voi varmasti olla rooli pyrittäessä lieventämään erilaisten kulttuuristen ja poliittisten todellisuuksien välisiä jännitteitä. Sotilaallisen varustautumisen määrän lisäämisellä tilanteeseen ei voida vastata.

Eri puolilla maailmaa monet ihmiset ja ihmisryhmät elävät päivästä toiseen epävarmuuden, pelon ja väkivallan uhan alaisena. Tapahtumat tiistaina Yhdysvalloissa toivat tällaisen todellisuuden dramaattisesti lähemmäs sitä maailmaa jossa me itse elämme.