|
TERVEISIÄ YK:N YLEISKOKOUKSESTA
YK:n yleiskokouksen yleiskeskustelu ja sen aikana järjestetyt monet tapaamiset antoivat hyvän tilaisuuden arvioida, miten on toteutumassa toiveemme uudesta globaaliagendasta, jolla maailma muutetaan paremmaksi ja turvallisemmaksi 11.9. iskujen jälkeen.
Vastaukseni on, ettei ihan niin selkeästi kuin olisi tarpeen. Uusi yhteistyöilmapiiri näkyy toki monin tavoin ja tuottaa vähitellen tuloksia, etenkin juuri terrorismin vastaisessa yhteistyössä. Samanlaista edistystä ei kuitenkaan vielä ole nähtävissä joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä, köyhyyden vähentämisessä, kehitysrahoituksen turvaamisessa tai globaalien ympäristöuhkien torjunnassa. Näiden prosessien tärkeys ei suinkaan ole vähentynyt 11.9. jälkeen, vaan päin vastoin kasvanut. Marrakeshin ilmastoneuvotteluissa päästiin onneksi ratkaisuun, joka mahdollistaa Kioton-sopimuksen voimaansaattamisen, mutta oireellista kyllä USA pysyy edelleen tämän sopimuksen ulkopuolella.
Se, miten syvällisesti ja millä tavoin syyskuun 11. päivän iskut ovat vaikuttaneet USA:n käyttäytymiseen, on edelleen avoin. Presidentti Bushin puhe YK:n yleiskokouksessa ei USA- keskeisyydessään ja vain terrorismin vastaisiin voimatoimiin keskittyessään antanut vielä viitteitä aidon ja kaikkien maailman maiden ja kansojen tasavertaisuuteen perustuvan monenkeskisen lähestymistavan sisäistämisestä. Myönteistä puheessa oli kuitenkin Lähi-itää käsitellyt kohta, joka vain kahden lauseen pituisenakin sisälsi tärkeän viestin. Myös siihen soveltuu hyvin Bushin puheen toteamus, että sympatian osoitusten aika on ohitse; nyt tarvitaan konkreettisia toimia.
14.11.2001
Pahoittelemme ettei sivua ole 1.11. jälkeen voitu päivittää eduskunnan kotisivuserverin ongelman vuoksi. Näin ke 7.11. sivuille tarkoitettu arvioni Ahmed Rashidin Taleban kirjasta on vasta nyt luettavana. Olemme nyt ottamassa käyttöön uuden serverin eduskunnan ulkopuolelta, jotta vastaavat ongelmat tulevaisuudessa vältetään.
Erkki Tuomioja