Jäänaskalit pakollisiksi  

Melkein menetin malttini, kun kuulin meidän nuorten käyneen jäillä mökkimme edustalla. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, jolloin näin Herajärven viimeksi sulana. Ja nyt nuoret samassa paikassa jään päällä ulkoilemassa?! Eikä tietenkään mitään turvavarusteita mukana.  

Samana päivänä luin Helsingin Sanomien mielipidesivulta Eero Haapasen kirjoittaman artikkelin: ”Jäänaskalien puuttumisesta tulisi sakottaa”. Jutussaan hän esitti lakia, jonka mukaan jäillä liikuttaessa naskalit tai vastaavat apuvälineet ovat pakollinen varuste, samalla tapaan kuin pelastusliivit moottoriveneessä.  

Heureka! Oivalsin kuinka sisäistä tuskaani helpottaa ja kääntää moitteeni teoiksi. Minähän olen lainsäätäjä. Voin toimia. Teenpä lakialoitteen Haapasen viitoittamalla tiellä. 

Minulle valtiopäivien avajaisviikko tarkoitti kollegojen kohtaamista jäänaskaleita koskeva lakialoite kourassa. Olin päättänyt kerätä yli sata allekirjoitusta. Se määrä tarvitaan, jotta lain valmisteleva valiokunta ylipäätään ottaisi lakialoitteeni käsittelyyn. Yleensähän kansanedustajien lakialoitteet hautautuvat onnettomaan vähemmän kiireellisten asioiden pinoon. 

Nyt ei niin käy. Sain 105 allekirjoitusta. Käytännössä jokaisen kansanedustajan kanssa aiheesta juttelin. Vastaanotto oli vaihteleva - riittävä myötä suka kuitenkin löytyi ja sain eduskunnan enemmistön aloitteeni taakse. 

Kyllä. Se myönnettiin, että tänä vuonna heikkoihin jäihin on hukkunut ennätysmäärä ihmisiä. Leutotalvi on tehnyt poikkeuksellisen ohuen jääpeitteen. Virtaamapaikkojen lisäksi on petollisen heikkoja jäitä jäänyt tuuliavantoihin. Kova tuuli pakkaspäivinä jätti yllättäviinkin paikkoihin sulia ja heikosti jäätyneitä kohtia. Ne ovat kavalia kuolinloukkuja. Valitettavasti liian usein ne ovat koituneet paikalle ehtineille pelastajillekin kohtalokkaiksi. 

Sekin myönnettiin, että jäänaskalit ovat lähestulkoon ainoa konsti päästä yksin jäistä ylös. Mutta, mutta. Pitääkö kaikista asioista säätää laki? Eikö kansalaisvalistus riittäisi? Ja pitäähän ihmisiin itseensä myös pystyä luottamaan.

Minulla oli vasta-argumentti: jos tällä lakialoitteella pelastetaan yksikin ihmishenki, niin se on vaivansa väärtti. 

Saara Karhu ulkoiluttaa koiraansa harva se päivä Näsijärven jäällä. Ei hän itselleen halua naskalipakkoa. Susanna Huovisen mökki on saaressa ja siksi sama vastaus. Ne jotka säännöllisesti ovat jäiden kanssa tekemisissä tuntevat myös niiden petollisuuden.  

Mutta liian monta kertaa on asiantuntevallekin sattunut. Kokeneenkin autoilijan on hyvä käyttää turvavyötä eikä suojakypärä työmailla ole turha ammattimiehellekään.  

Olisiko jää naskalit oltava mukana vaikka paukkupakkasilla liikuttaisiin jääteillä? Niin kai se on, että useimpien turvatoimien osalta vain harvoin ollaan tilanteessa, jossa tarve on ilmeinen. Varmuuden varaltahan sitä turvasäädöksiä on tehty. 

Entä valvonta? Petri Salo ja Juha Hakola entisinä poliisimiehinä eivät halua lakia, jota on käytännössä mahdotonta valvoa. Mutta eikö pelastusliivipakko moottoriveneessä ole yhtä hankalasti valvottava vesiliikennerikkomus? Laki naskaleista jäillä on ennemminkin kansalaiskasvatusta kuin pakkolaki.  

Heli Järvinen retkiluistelijana kieltäytyi allekirjoittamasta lakialoitetta. Hän, jos kuka asian myös tunsi. Omakohtaisesti. On pudonnut avantoon ja noussut naskalien avulla ylös. Se on ainoa ja kaiken lisäksi loistava tapa pelastautua. Hänellä naskalit ovat aina jäillä liikkuessa mukana. Siksi ei tarvita lakia. -  Ei, vaan juuri siksihän laki tarvitaan. Kaikkien on toimittava samoin. Järvinen pisti nimensä paperiin.  

Tanja Saarela ja Bjarne Kallis empivät. Allekirjoittaa vai eikö? Lupasivat, että jos sadan allekirjoittajan raja jää heistä kiinni, niin tulevat mukaan. Heistä tulikin lakialoitteen 99. ja 100. allekirjoittaja. Meren rannalla asuvalle Saarelalle se merkitsi kauppaan lähtöä. Täytyy hankkia jäänaskalit, jos kerran on lakiakin aiheesta ajamassa. Sama se on minun kohdalla. Mökillemme on pika pikaa hankittava jäänaskalit. 

Sivun alkuun | Etusivulle