Kolumnit | Etusivulle  

13.1.2010

 Taas ulkomaalainen 

”Taas ulkomaalainen” - tuli monen mieleen, kun kuuli Ibrahim Shkupollin kauhistuttavasta sankariteosta. Kosovolainen murhasi tyttöystävänsä ja neljä Leppävaaran Prisman työntekijää ja lopulta itsensä uudenvuodenaattona. Hyvä ettei ollut neekeri, ulkomaalainen kuitenkin!  

Selvä todistus siitä, kuinka surkeaa on suomalainen kotouttamispolitiikka. Ulkomaalaiset on pistettävä järjestykseen. Jos eivät toimi maan lakien ja tapojen mukaan, niin maasta pois, jyrisevät perussuomalaiset ja sisäministeri Anne Holmlund. Pääministeri Matti Vanhanen pohdiskelee samaa lievemmin sanakääntein. 

Kyllä se tiedetään, että ulkomaalaistaustaiset ovat kaikkeen pahaan syyllisiä. Tulevat tänne lorvimaan korkean sosiaaliturvamme houkuttelemina. Tai vähintään yhtä törkeää, vievät harvat vapaat työpaikkamme. Niin tai näin, aina väärinpäin. 

Pelot ja tietämättömyys ruokkivat ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta. Vieras ja erilainen epäilyttää ja herättää huolta.   

Jo ammoinen kreikkalainen sana barbaros, muukalainen, tarkoitti kirjaimellisesti änkyttäjää eli vieraskielistä. Nykyisin barbaari merkitsee raakuutta ja sivistymättömyyttä. Edelleenkin muukalaisuus tulkitaan helposti oudoksi ja uhkaavaksi.   

Amerikkalaiset sosiologit tekivät testin, jossa haastatelluilta kysyttiin, mitä nämä pitävät danireaaneista ja pirenealaisista, kuviteltuja väestöryhmiä. Kielteisesti vastanneilla oli näihin yhtä vihamielinen suhtautuminen kuin oikeisiinkin etnisiin vähemmistöihin. 

Kautta-aikojen vieras on kummeksittanut. 1930-luvulla Suomessa hyljeksittiin jazzin kaltaista väärän väristä ja syntistä musiikkia. Kaukoidästä on uhannut keltainen vaara. Ryssiä ja mustalaisia on vihattu maailmansivu. Ruotsalaiset ovat hurreja ja nyt islam tuntuu uhkaavalta. Pahimpia ovat tietysti somalit.  

Vielä vuonna 1990 Suomessa asui ulkomaalaistaustaisia ihmisiä alle 20 000. Tänään määrä on kymmenkertainen. Muutos on nopea ja raju. Vaatii sopeutumista sekä maahanmuuttajilta että suomalaisilta.  

Kuinka Kalevi Sorsa tarkastelikaan 1990-luvun alussa maahanmuuttoa. Hän peräänkuulutti ”vanhakantaisen suomalaisen vieraanvaraisuuden kunnioittamista ja paljon täsmällisiä tosiasioita”. Samaa kaivataan tänään.  

Kotouttamisohjelmien ydin on suomenkielen taito ja tietysti maassa noudatetaan maan lakeja. Jos syyllistytään rikoksiin, ei ulkomaalaistaustaisia tule kohdella toisin kuin muita suomalaisia. Samassa maassa eletään, joten niin etujen kuin vastuidenkin tulee olla yhtäläisiä. Yhteisvastuu koskee kaikkia tai sitä ei ole.  

Kimmo Kiljunen
kansanedustaja

Sivun alkuun | Kolumnit | Etusivulle