|
|
Lintujen kevätmetsästys on häpeä
Joka kevät tähän aikaan minut valtaa suunnaton häpeä.
Suomi on ainoa EU:n jäsenmaa, joka sallii vesilintujen kevätmetsästyksen
parhaaseen pesimäaikaan huhti-toukokuussa. Lintujen kevätmetsästys on
käsittämätön historiallinen jäänne, joka juontaa juurensa aina 1700-luvulle.
Tuolloin muuttomatkalla olleet vesilinnut olivat kelirikon armoilla eläneille
saaristolaisille kevään ensimmäinen liharuoka ja siten tarpeellinen
ravinnonlähde.
Kevätmetsästys sallittiin merenranta-alueilla, jotta
turvattaisiin ravinnon saanti pitkän talven jälkeen. Nykyaikana kevätmetsästys
on pelkkää harrastustoimintaa. Tästä huolimatta kevätmetsästys on sallittua
Manner-Suomen kahdessa lounaisessa riistanhoitopiirissä sekä Ahvenanmaan
maakunnassa. Manner-Suomessa allin, haahkan, telkän ja isokoskelon ampuminen on
sallittua 10.4.-21.5. Ahvenanmaan maakunnassa kevätmetsästyskausi on pidempi.
Siellä saa 15.3.-25.5. metsästää edellä lueteltujen lajien lisäksi myös
pilkkasiipeä, tukkasotkaa sekä lehtokurppaa.
Luonnonsuojelujärjestöt ovat vaatineet jo vuosia Suomea luopumaan
kevätmetsästyksestä, joka on vastoin EU:n lintudirektiiviä. Direktiivin mukaan
lintujen metsästys on lintujen kevätmuutto- ja pesimäaikaan kielletty. Euroopan
yhteisöjen komissio onkin nostanut EY-tuomioistuimessa Suomea vastaan kanteen
kevätmetsästyksestä.
Asian käsittely EU:ssa on kesken, mutta on lähes varmaa, että Suomi tulee
häviämään kyseisen oikeustaistelun. Suomen kevätmetsästys ei täytä mitään
lintudirektiivissä mainittua poikkeusta, joiden perusteella kevätmetsästys
tulisi sallia.
Kevätpyynti heikentää lintujen pariutumis- ja lisääntymistapahtumia ja häiritsee
muutakin saaristoelämää. Se on myös ikävä signaali muille EU-maille Suomen
ympäristöarvoista. Nykyisellä metsästyspolitiikallaan Suomi suorastaan kehottaa
muitakin maita rikkomaan lintudirektiiviä ja aloittamaan kevätmetsästyksen.
Onhan typerää ajatella, etteikö muuallakin oltaisi kiinnostuneita
kevätmetsästyksen sallimisesta ja ettei lintujen metsästystä osattaisi
perustella perinteillä.
Kevätmetsästyksen puolustajien on hyvä muistaa, että 90 prosenttia linnuistamme
on muuttolintuja. Suomen esimerkin mukainen kevätmetsästyksen aloittaminen
uudelleen muissa EU-maissa olisi tuhoisaa Suomen vesilinnustolle.
Suomen tulisi päinvastoin esimerkillään kantaa merkittävää vastuuta
kevätmetsästyksen kohteena olevien lajien säilymisestä. Suomessa pesivät
isokoskelot ja telkät muodostavat liki puolet koko Euroopan kannoista.
Kevätmetsästys tapahtuu lintukannan ollessa talvikuolleisuuden jälkeen kaikkein
pienimmillään ja näin se vähentää kesän poikastuotantoa.
Kevätmetsästys on nähtävä epämoraalisena harrastustoimintana. Yhteiskunnan
velvollisuus on puuttua sellaiseen. Harrastuksilta voi edellyttää erityisen
hyvää kestävän käytön ja Eurooppa-oikeuden periaatteiden noudattamista.
Kevätmetsästystä voi hyvin verrata Britannian aateliston kettujahteihin, joilla
on Suomen kevätmetsästystäkin pidemmät historialliset perinteet. Tästä ja
kovasta vastustuksesta huolimatta Britannian vastuuntuntoiset päättäjät ovat
kieltäneet moraalittoman ketunmetsästyksen. Lintujen kevätmetsästys tulee ennen
pitkää kokemaan saman kohtalon. Toivon, että Suomi tekisi itse tämän päätöksen
ennen EU:n tuomioistuinta.
Turun Sanomat
Mielipiteet -sivu
Kirjoittajavieras -palsta |