Takaisin edelliselle sivulle

www.annikalapintie.net


VIIKON VARRELTA:
 

Torstaina 9.11.2006
Tallinkin johtajien sikailu

Viime päivinä kohua on herättänyt Tallink-varustamon johtajien sikailu Silja Symphony -laivan yökerhossa. Lehtitietojen mukaan muun muassa Tallinkin toimitusjohtaja kutsui tarjoilijoita "piioiksi, joiden on toteltava", kun nämä kieltäytyivät tarjoilemasta lisää viinaa baarin sulkeuduttua. Johtajat käyttäytyivät kuten meillä Suomessakin oli maan tapana vielä vauhdikkaalla 80-luvulla.

Työntekijöitä komennettiin pitämään baari auki niin kauan kuin johtajia "janotti" ja kaikin tavoin tehtiin selväksi kuka omistaa ja kuka on orjan asemassa.

Ruotsin merimiesten ammattiliitto Seko on viemässä johtajien törkeää käytöstä oikeusistuimen tutkittavaksi.

Onko kyseessä aikamme kuva: johtajien tulot kasvavat ja samalla työntekijöiden oikeuksia poljetaan. Kokonaisia firmoja siirretään ulkomaiseen omistukseen ja samalla voimaan astuvat meille tuiki tuntemattomat työelämän käyttäytymisnormit.

 

Torstaina 2.11.2006
Sokerirahoja myös työntekijöille

Kaksi viikkoa sitten hallituksen vastattavaksi jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä vaadin EU-tukirahoja maksettavaksi myös Salon suljettavan sokeritehtaan työntekijöille. Salon sokeritehdas lopetetaan EU:n sokeritukiuudistuksen myötä. EU maksaa tehtaan sulkemisesta peräti 41 miljoonan euron korvauksen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan rahat jaettaisiin tehtaalle, viljelijöille ja koneyrityksille, mutta tehtaan työntekijät jätettäisiin nuolemaan näppejään. Tänään luin lehdestä, että myös SDP:n hallitusryhmä on ryhtynyt tukemaan sokeritehtaan työntekijöitä. Heidänkin mielestään osa rakennerahastokorvauksista kuuluu työntekijöille uuden työpaikan etsimiseen.

Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) pitäisi viedä tukiasia tänään valtioneuvoston käsiteltäväksi. Olisipa kerrassaan kohtuullista, että hallitus päätyisi oikeudenmukaiseen ratkaisuun ja myös työntekijät saisivat osan EU-korvauksista. Työntekijöiden toivomaa viiden prosentin osuutta ei voi pitää mitenkään kohtuuttomana vaatimuksena.

Lue kirjallinen kysymys KK 830/2006  kokonaan

 

Tiistaina 24.10.2006
Maahanmuuttajia ei tarvitse pelätä

Tällä viikolla uutisoitiin Turun nuorisoasiainkeskuksen ja Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen kyselytutkimus, jossa verrattiin nuorten arvoja ja asenteita edellisen, vuonna 1999 tehdyn tutkimuksen tuloksiin. Tutkimukseen oli vastannut yli 3 400 nuorta.

Tutkimuksen mukaan turkulaisnuoret ajattelevat nykyisin vasemmistolaisemmin kuin aiemmin, mutta samalla peräti joka viides uskoo rotujen välisiin älykkyyseroihin ja nuoret suhtautuvat muutenkin nuivasti maahanmuuttajiin. Kiinnostus politiikkaan on edelleen heikkoa, mutta EU-myönteisyys on lisääntynyt ja isänmaallisuus on pysynyt tärkeänä arvona.

Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttajiin on todella ikävä ilmiö. Toisen vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan rasististen rikosten määrä on selvästi lisääntynyt Suomessa. Rasistisessa rikoksessa henkilö on joutunut uhriksi ainakin osittain sen vuoksi, että hän ihonväriltään, rodultaan tai kansalliselta tai etniseltä alkuperältään poikkeaa rikoksen tekijästä.

Rasismi ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan kertovat useimmiten epätietoisuudesta. Erilaisuus koetaan pelottavaksi ja usein se johtuu siitä, että ihmisellä ei ole ollut omia kontakteja maahanmuuttajiin. Maahanmuuttopolitiikassa tulisikin painottaa aiempaa enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamista. Näin turhat pelot ja ennakkoluulot varmasti vähenisivät.


Perjantaina 20.10.2006
Ihmisoikeustilanteesta Venäjällä

Tänään alkaa Lahdessa Euroopan unionin huippukokous, jonne on kutsuttu myös Venäjän presidentti Vladimir Putin. Putinin kutsumista on arvosteltu, mutta minä toivon, että Lahdessa voidaan keskustella vaikeiden energiapoliittisten kysymysten ohella myös Venäjän ihmisoikeustilanteesta.

Joukko suomalaisia nuoria muusikoita on tänään julkaissut internetistä ladattavissa olevan laulun Uuden ajan kynnyksellä – Laulu Anna Politkovskajalle. Laulu kertoo hämmennyksestä, jonka toimittaja Anna Politkovskajan murha on saanut täällä meilläkin aikaan. Laulun kertosäe kuvaa nuorten aidosti tuntemasta pelosta, jonka Venäjän viimeaikojen tapahtumat ovat synnyttäneet.

"uuden ajan kynnyksellä
syntyy mustelmia,

uuden ajan kynnyksellä
syntyy ruumiita"


Venäjällä tiedotusvälineiden tilanne on vaikea. Valtaosan mediasta omistaa tai ainakin hallitsee valtaa pitävät tahot. Kriittisiä toimittajia on vangittu jopa murhattu. Myös kansalaisjärjestöjen toimintaoikeuksia on rajoitettu ja vaikeutettu ja niitä on myös lakkautettu. Oikeus oman mielipiteiden ilmaisemiseen ei ole itsestäänselvyys.

Myös Venäjän ja Georgian välinen riita on ongelmallinen. Venäjän eri viranomaiset ovat ryhtyneet huolestuttaviin toimiin georgialaista alkuperää olevien ihmisten suhteen. Viranomaiset esimerkiksi pyytävät kouluilta luetteloita georgialaisnimisistä lapsista, georgialaisten omistamia yrityksiä on suljettu, veroviranomaiset ovat ryhtyneet tutkimaan muun muassa georgialaistaustaisen kirjailija Boris Akunin tuloja ja samanaikaisesti on julkisuudessa näyttävästi suoritettu georgialaistaustaisten rikollisten pidätyksiä.

Georgialaisiin kohdistetut toimet ja kampanjat vaikuttavat etnisyyteen perustuvalta kansanvihalta. Toivon todellakin, että Lahdessa presidentti Putinilta kysytään, mistä oikein on kyse ja miten vakavia ihmisoikeusongelmia aiotaan selvittää

 

Maanantaina 16.10.2006
Pääministerin tv-maksu

Pääministeri Matti Vanhasella meni viime viikonloppuna herne nenään, kun STT oli lähettänyt Vanhasen hallituksen ministereille sähköpostilla kolme kysymystä. STT oli kysynyt Ruotsin uuden hallituksen skandaalien innoittamana ministereiltä, että onko teillä televisio, oletteko maksaneet pimeää palkkaa ja onko teillä TV-lupa.

Kansanedustajat ja ministerit ovat saaneet tottua vaikka millaisiin kyselyihin. Minusta STT:n kysely on kuitenkin siitä asiallisimmasta päästä. Pääministerin reaktio STT:n kyselyyn ihmetyttää kovasti, sillä ainakin osa Vanhasen hallituksen ministereistä on kovin innokkaasti ollut julkisuudessa esittelemässä garderobejaan tai silmälaseja.
 

Perjantaina 6.10.2006
Eduskunnassa uusiutuvaa energiaa

Välisuomen sanomalehdet ovat tänään uutisoineet kansanedustajille tekemänsä kyselyn, jonka mukaan uusiutuvat energiamuodot ovat eduskunnan suosiossa. Sähköpostikyselyn mukaan kansanedustajilla on haluja lisätä ensisijaisesti uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Kuudennen ydinvoimalan rakentaminen jää kakkoseksi.

Kuudennen ydinvoimalan rakentamisen rummuttaminen näyttää kuitenkin jo alkaneen. Yrityselämän laajan lobbauksen jälkeen seuraava eduskunta saattaa hyvinkin antaa taas uudelle ydinreaktorille rakennusluvan. Jo liian monta kertaa on kuultu perustelut, että energiantarpeemme muka kasvaa niin hurjasti ja kilpailukykymme jää muista teollisuusmaista jälkeen. Ihmettelen, jos nämä väitteet vielä jaksavat vakuuttaa jonkun.

Viimeksi eduskunnan ydinvoimapäätöksen kylkiäiseksi liitettiin niin kutsuttu risupaketti, jonka tarkoituksena oli lohduttaa meitä, jotka vastustimme lisäydinvoiman rakentamista ja kannatimme suuria satsauksia uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoon. Risupakettia ei ole kuitenkaan koskaan toteutettu luvatussa laajuudessa.

Kiva juttu, että uusiutuvat energiamuodot ovat eduskunnan suosiossa, mutta kovin skeptinen kuitenkin olen. Ydinvoiman lisärakentamisesta päättäminen on kuitenkin aikaisintaan maalisvaalien jälkeisen eduskunnan asia. Toivotaan, että vaaleissa voidaan käydä järkevää keskustelua energiapolitiikasta ja vaalien jälkeen kokoontuvassa eduskunnassa on uusiutuvilla energiamuodoilla selkeä enemmistö takanaan.
 

Perjantaina 29.9.2006
Salainen Salaisempi Maataloustuki

Suomalaista viranomaista vaivaa pakonomainen vimma salata asioita, joita perustuslain ja julkisuuslain nojalla ei olisi mitään syytä salailla. Päinvastoin Suomen lainsäädännön mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti aina julkisia. Ainoastaan tarkasti määritellyissä ja perustelluissa tapauksissa asiakirjoihin saa lyödä "salainen" -leiman. Usein tuota leimaa ei olekaan paperiin lyöty, vaan tuntuu siltä, että asiakirjojen pimittämisen syynä on yksittäisen viranomaisen tai laitoksen oman vallan korostaminen. Asiakirjoja piilotellaan myös siksi, että pelätään niiden julkitulon saamaa kiusallista huomiota.

Kuvaava esimerkki tästä salailuinnosta on vastikään annettu korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jolla maa- ja metsätalousministeriölle jouduttiin kädestä pitäen opettamaan julkisuuslain tulkintaa. Ministeriö ei ollut antanut toimittajalle tietoja Suomessa myönnettävistä maataloustuista, vaikka salaamiseen ei lain ja oikeuden mukaan ollut mitään syytä. Liian usein viranomaiset käyttäytyvät mielivaltaisesti salaamalla julkisia asiakirjoja ja yksittäistapauksissa yhä uudelleen asiakirjojen julkisuutta joudutaan hakemaan oikeusteitse.

Viimeksi kesäkuussa eduskunnan selontekokeskustelussa maatalouspolitiikasta vaadin maataloustukien julkistamista. Useissa EU-maissa maataloustuet ovatkin jo julkisia. Tämän takia tiedämme muun muassa, että yksi EU:n suurin maataloustuen saaja on Britannian kuningashuone. Julkisuus on tärkeää, sillä maataloustuet muodostavat merkittävän osan EU:n kokonaisbudjetista. Kansalaisilla tulee olla oikeus tietää ja arvioida kuinka heiltä kerättyjä verovaroja käytetään.

Suomalaisten viranomaisten julkisuuspelko ja se, että viranomaiset istuvat itsepintaisesti viimeiseen saakka julkisten asiakirjojen päällä on enemmän kuin kiusallista. Ylpeilemmehän usein avoimuudella ja läpinäkyvyydellä. Viranomaisten toiminta on kuitenkin toista maata.

Asiakirjojen julkisuudesta on olemassa selkeät ja ajantasaiset säännökset. Niitä olisi syytä myös noudattaa.
 

Maanantaina 25.9.2006
Pikavippiyhtiöt kuriin

Aamun lehdissä eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) on tarttunut tärkeään ja minulle tuttuun aiheeseen. Skinnari vaatii hallitusta antamaan pikaisesti eduskunnalle lakiesityksen, jolla ilman vakuuksia myönnettäville pikalainoille pitää säätää korkokatto ja yhtiöt pitää velvoittaa ilmoittamaan velkojen todelliset korot. Viime keväänä tein eduskunnalle lakialoitteen (lakialoite LA 7/2006 ), jolla pikavippiyhtiöt joutuisivat ilmoittamaan pikalainojen todelliset vuosikorot lainoja markkinoidessaan.

Kalleimpien pikalainojen todelliset vuosikorot voivat nousta liki 800 prosenttiin. Nykyisen kuluttajansuojalain mukaan alle kolmen kuukauden maksuajallisten lainojen markkinoinnissa todellisen vuosikoron ilmoittaminen ei ole tarpeellista. Kolmen kuukauden säädös on ajalta, jolloin ei ole ollut olemassakaan tällaisia tekstiviesteillä haettavia pikavippejä.

On kiva, että hallituspuolueen kansanedustaja on havainnut tämän pikalainoja koskevan ongelmallisuuden. Lakialoitteeni makaa tällä hetkellä Skinnarin johtamassa valiokunnassa. Puheenjohtajalla lienee hyvät mahdollisuudet ottaa aloite käsittelyyn eikä ainakaan minulla ole mitään sitä vastaan. Toivottavasti lainsäädäntö saadaan pikavippien osalta mahdollisimman pian kuntoon.

 

Torstaina 14.9.2006
Yleisradio valtion budjettiin

Tällä viikolla eduskunnassa on keskusteltu hallituksen esityksestä ensi vuoden budjetiksi. Budjetti oli Vanhasen hallituksen viimeinen mahdollisuus puuttua yhteiskunnan lisääntyneeseen eriarvoisuuteen. Budjettiesityksessään hallituksen toimet eriarvoisuuden hillitsemiseksi ovat vaatimattomia ja siksi budjetti oli aika suuri pettymys.

Budjettikeskustelussa puhuin Yleisradion rahoituksen siirtämisestä valtion budjettiin. Mielestäni ensi vuonna analogisten lähetysten päättyessä ja siirryttäessä digitaalisiin lähetyksiin voitaisiin luopua myös tv-maksujen keräämisestä.

Verovaroista maksettava budjettirahoitus olisi nykyistä lupamaksukäytäntöä tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi. Tällä hetkellä yhden hengen taloudet maksavat aivan saman summan kuin useammankin tulonhankkijan taloudet. Budjettirahoitukseen siirtymisestä hyötyisivät eniten kaikista pienituloisimmat eli eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat, jotka käytännössä veroprogression ansiosta jäisivät kokonaan maksun ulkopuolelle.

Viimeisimpien tietojen mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä toimeentulotukeen ei tarvita lisärahaa sovittimen hankkimiseen, koska digisovitinta ei pidetä välttämättömänä menona. Digitalisoinnin myötä kansalaisten tasa-arvoinen mahdollisuus Yleisradion sivistyksellisen materiaalin vastaanottoon kärsii. Tv-maksun siirtäminen verotukseen olisikin kompensaatio digitalisoinnin aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista. Kuitenkin viime kädessä valtion tehtävä on huolehtia siitä, että myös digitalisoinnin jälkeen kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus seurata televisiolähetyksiä ja näin saada tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta.

lue pitämäni puheenvuoro kokonaan

 

Torstaina 7.9.2006
Sähköposteja urkkimassa

Hallitus kaavailee sähköisen viestinnän tietosuojalakiin muutoksia, joilla yrityksille annettaisiin lupa työntekijöiden sähköpostiliikenteen urkkimiseen. Toteutuessaan hanke antaisi työnantajalle jopa poliisin valtuuksia pidemmälle menevän seurantaoikeudet. Tähän ei voi todeta muuta kuin, että huh huh!

Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa on totuttu arvostamaan hyvin korkealle sellaisia hyveitä kuin yksityisyyden suoja ja sananvapaus. Urkintalaki olisi kolhu suomalaiselle oikeustajulle.

Itse viestien sisältöä uudellakaan lailla ei olisi oikeutta vakoilla. Silti työntekijä joutuisi aina sähköpostia lähettäessään miettimään, miten sanat asetellaan niin, ettei tule vahingossakaan herättäneeksi yrityksen vahtikoirien huomiota. Tällöin ollaan jo rajoilla, jolloin työntekijä menettää perustuslain hänelle antaman suojan jonka mukaan "kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton".

Toinen perustava ongelma yritysten oikeudessa sähköpostiurkintaan on se, kuka valvoo valvojia. Kuka valvoo sitä, että yritykset ihan oikeasti ottaisivat selville vain ja ainoastaan viestien aiheen ja viestin vastaanottajan. Kajoamatta edes epäilyttävimmässäkään tapauksessa viestin sisältöön.

 

Perjantaina 14.7.2006
Tasa-arvoa myös pörssiyhtiöihin

Tasa-arvoasioista vastaava ministeri Tuula Haatainen (sd.) kertoi keskiviikon Uutispäivä Demarissa, että hän ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lähettävät elokuun aikana suomalaisille pörssiyrityksille postia, jossa yrityksiä kehotetaan edistämään sukupuolisen tasa-arvon toteutumista henkilövalintoja tehtäessä. Tilanne yrityksissä on tällä hetkellä mielestäni aika huono, sillä esimerkiksi sadan suurimman suomalaisyrityksen hallitusten jäsenistä vain 17 prosenttia on naisia.

Haatainen jopa väläytteli Demarissa myös sitä mahdollisuutta, että mikäli paimenkirjeestä ei ole hyötyä harkitaan myös Suomessa otettavaksi käyttöön Norjan malli. Siellä lainsäädännöllä vaaditaan, että pörssiyritysten hallituksissa on naisia vähintään 40 prosenttia. En kuitenkaan usko, että pörssiyrityksissä hallituksen paimenkirjeet saavat aikaan mitään konkreettisia muutoksia.

Laki pörssiyritysten hallitusten tasa-arvosta tulisi saattaa voimaan mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Norjassa tasa-arvovaatimuksista piittaamattomia yrityksiä voidaan pahimmillaan uhata jopa lopettamisella. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta on jauhettu jo vuosikymmeniä. Näin naisten äänioikeuden satavuotisjuhlavuonna olisi hyvä ottaa tämä seuraava askel.

Tasa-arvo keskustelussa unohtuu liian usein, että tasa-arvossa ei missään nimessä ole kyse vain naisten oikeuksista. Tasa-arvoinen yhteiskunta on parempi elinympäristö kaikille. Tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa lapsilla, sekä tytöillä että pojilla, on paremmat mahdollisuudet tehdä omia elämänvalintoja ilman sukupuoliodotusten tuomaa taakkaa. Tämä on paras tie sukupuolten välisten palkkaerojen tasaamiseksi.

Torstaina 6.7.2006
Kalleusluokitusta poistamassa

Vanhasen hallitus on viimeinkin noudattamassa eduskunnan vaatimusta poistaa perusteeton kuntien kalleusluokitus. Eduskunta saa tänään esityksen kalleusluokituksista luopumisesta vuoden 2008 alusta lähtien. Kalleusluokitus vaikuttaa monien kuntalaisten palkkoihin ja sosiaalietuuksiin. Esimerkiksi kakkoskuntaluokkaan kuuluvassa kunnassa kansaneläke on 20 euroa ykköskuntaa pienempi. Kuntaluokituksen poistaminen korottaisi peräti noin 483 000 eläkeläisen kansaneläkettä.

Hallituksen suunnitelmien mukaan luokitus poistuisi myös esimerkiksi toimeentulotuesta, sotilasvammaetuudesta, maatalousyrittäjien luopumistuesta ja eräiden pitkäaikaistyöttömien eläketuesta. Uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia, sillä esimerkiksi tällä hetkellä noin puolet toimeentulotukea saavista ruokakunnista asuu toisen kalleusluokan kunnissa.

Kalleusluokituksen poistamista ja pienituloisimpien ihmisten etuuksien korottamista onkin saatu odottaa. Eduskuntahan edellytti jo vuonna 2003 kalleusluokituksen poistamista kahdessa vuodessa. Sen sijaan veronalennuksissa Vanhasen hallitus ei ole vetkutellut. Esimerkiksi taannoinen varallisuusveron poisto tehtiin pyytämättä ja yllätyksenä.

Lue lisää kuntien kalleusluokituksesta tammikuussa 2006 kirjoittamastani kirjoituksesta

Keskiviikkona 21.6.2006
Ylivelkaantuneita autettava
Velkaneuvonnan jonot purettava

Useista kunnista on tullut viestejä, että julkinen velkaneuvonta on ajautunut kriisiin. Yksi esimerkki tällaisesta velkaneuvonnan kriisikunnasta on oma kotikuntani Turku.

Vielä vuonna 2003 velkaneuvojia työskenteli koko maassa 179 henkilötyövuoden verran. Nyt velkaneuvonnan määrä on merkittävästi pienempi. Vuonna 2003 ja 2004 valtio myönsi velkaneuvontaan 5,8 miljoonaa euroa. Tänä vuonna velkaneuvontaan on budjetoitu vain 4,3 miljoonaan euroa. Monissa kunnissa ensi vuoden rahoitusta odotetaankin pelonsekaisen tuntein, sillä valtion rahoituksen pelätään pienenevän vielä tämänvuotisesta.

Valtion pienentäessä osuuttaan velkaneuvonnan kuluista on monissa kunnissa laitettu rahaa omasta kassasta velkaneuvonnan järjestämiseen. Myös kuntien velkaneuvontaan laittamia rahoja joudutaan kuntien talouskriisin takia pienentämään. Tämän seurauksena kuntalaiset ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa asuinkunnasta riippuen.

Viime vuonna velkaneuvonnassa kirjattiin yhteensä 33611 käyntiä. Uusia asiakkaita velkaneuvonnassa oli peräti 17074. Nykyasiakkaissa on paljon ihmisiä, jotka ovat velkaantuneet luottokorteilla ja muilla helposti saatavilla pikaluotoilla. Ihmiset joutuvatkin vaikeuksiin pienemmillä veloilla kuin aiemmin.

Velkaantumisen riskiä lisäävät muun muassa työttömyys, pätkätyöt, avioero ja yksinhuoltajuus. Ihmiset hakevat apua velkaongelmiinsa aiempaa herkemmin. Rahoituksen puute ja siitä johtuva neuvonnan väheneminen on kuitenkin aiheuttanut monilla paikkakunnilla velkaneuvonnan jonojen kasvua ja palveluiden saannin heikkenemistä. Velkaneuvonnan rahoituksen riittämättömyys ja epävakaus on jo nyt erittäin iso ongelma neuvontapalveluiden järjestämisessä.

Olen jättänyt hallitukselle velkaneuvonnasta kirjallisen kysymyksen , jossa vaadin hallitukselta toimia korjatakseen velkaneuvonnan ongelmat.

 

Perjantaina 9.6.2006
Ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeämpää kuin halpa energia

Tällä viikolla eduskunnassa on keskusteltu Euroopan unionin perustuslaista. Jostakin kumman syystä hallitus on jumittunut ajatukseen, että perustuslain pikainen ratifiointi on ainut oikea tapa edetä asiassa. Itse olen perustuslakiasiassa enemmänkin tasavallan presidentti Tarja Halosen linjoilla. Nykyinen lakiesitys ei tule Suomen ratifioinnista huolimatta koskaan voimaan, sillä ranskalaiset ja alankomaalaiset ovat kansanäänestyksissä jo hylänneet koko lakiesityksen. Lisää aiheesta voit lukea eduskunnan täysistunnossa pitämästäni puheesta .

Tiistaina eduskunnassa keskusteltiin valtioneuvoston energia- ja ilmastoselonteosta. Hallituksen selonteossa ja myös talousvaliokunnan mietinnössä näkyy itsekäs suhtautuminen koko maapallon yhteiseen ja vakavaan ongelmaan ja eli ilmastonmuutokseen. Talousvaliokunnan mietinnössä kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nousee halvan sähkön turvaaminen eikä niinkään todellinen huoli tästä globaalista ongelmasta.

Vastikään YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi, että ilmastonmuutos, kestämätön maankäyttö ja köyhyys lisäävät aavikoitumista ja siten edelleen myös köyhyyttä. Jo nyt yli 500 miljoonaa ihmistä asuu jo tällaisella alueella. Jos halua olisi, niin Suomella ja muilla teollistuneilla mailla on kyllä mahdollisuuksia hoitaa myös köyhimpien maiden ilmasto-ongelmia ja siten vähentää maailmanlaajuista köyhyyttä.

Ilmastoselonteko osoitti karulla tavalla, että maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen torjumisen esteenä on teollistuneiden länsimaiden itsekkyys. Emme ole valmiita tinkimään omasta hyvinvoinnistamme rahtuakaan. Minusta meidän on oltava valmiita laittamaan itsemme peliin puhtaamman elinympäristön puolesta. Tuntuu siltä, että autoilu on edelleenkin suhteellisen halpaa, sillä autoilla ajetaan yhä enemmän. Suomessa varsinkin kaupungeissa julkinen liikenne on niin toimivaa, että sen käyttäminen vaatii vain vähän enemmän viitseliäisyyttä oman auton käyttöön verrattuna.
 

Keskiviikkona 24.5.2006
Hallituksessa ei istu köyhien ystäviä

Eilen tiistaina eduskunnan täysistunnossa ryhdyttiin käsittelemään lisätalousarviota. Jälleen kerran hallitus jätti puuttumatta kaikista köyhimpien kansalaisten arkeen. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) tosin yritti luetella hyviä aikomuksia, joilla hallitus olisi puuttunut pienituloisimpien asemaan. Hänen sanojensa mukaan köyhyyden poistamista on toteutettu etupainotteisesti, eli muutoksia olisi tehty jo hallituskauden alkupuolella.

Ministeri Heinäluoma ei oikein taida muistaa mitä hallitus todella on tehnyt ja jättänyt tekemättä. Heinäluoma sekoittaa keskenään köyhyyden poistamisen ja veronalennukset. Hallitushan on kunnostautunut juuri etupainotteisten veronalennusten tekemisessä ja jättänyt kaikista pienituloisimmat kansalaiset nuolemaan näppejään. Pääsääntöisesti veronalennuksista ovat hyötyneet ne, jotka jo ennestäänkin ovat pärjänneet. Köyhien määrä on jatkanut kasvuaan koko nykyisen hallituskauden ajan.

Vuoden päästä on taas eduskuntavaalit. Ihan alkaa jo tässä vaiheessa jännittää, mitä oman vaalipiirini keskustalainen ministeri Liisa Hyssälä tällä kerralla lupaa. Hyssälän kuuluisuutta saanut lupaus viime vaalien alla oli 300 euron korotus kansaneläkkeisiin. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) johtaman hallituksen korotus kansaneläkkeisiin olikin huimat 13 euroa. Nyt Hyssälän kannattaisi luvata vaikkapa tonni lisää työttömyysturvaan, jos vaikka saataisiin toteutettua edes kympin korotus.

Kurja juttu, että Vanhasen hallituksesta puuttuvat köyhien ystävät. Toivottavasti ensi vuoden vaalien jälkeen pienituloisetkin saavat ymmärtäjiä hallitukseen.
 

Perjantaina 19.5.2006
Vankilat rahapulassa

Eilen Suomen vankiloissa järjestettiin kolmen tunnin lakko protestina vankiloiden henkilöstöpolitiikalle. Vankilavirkailijoiden mielenilmaus on täysin ymmärrettävä, sillä resurssit eivät enää vuosiin ole vastanneet vaadittua työmäärää. Työpaine ja ylityöt ovat johtaneet henkilökunnan uupumiseen ja sairastumiseen. Vankimäärät ovat kasvaneet jatkuvasti samalla, kun valtion tuottavuusohjelman mukaan työpaikkoja tulisi vähentää 300 viralla. Lokakuussa voimaan tuleva uusi vankeuslaki puolestaan tuo uusia velvoitteita.

Vankiloiden työntekijäpulasta ja rahapulasta kärsivät myös vangit. Nyt vankiloilla ei ole tarpeeksi rahaa vankilan sisäisiin ohjelmiin, terveydenhuoltoon ja huumevieroitukseen. Kaikki tällaiset toimenpiteet ovat tarpeen, jotta vapautuva vanki aikanaan pystyisi sopeutumaan yhteiskuntaa ja onnistuisi katkaisemaan uusintarikoskierteen.

Eilen eduskunnan suullisella kyselytunnilla oikeusministeri Leena Luhtanen (sd) syytti eduskuntaa vankiloiden huonosta tilanteesta. Luhtanen yritti sysätä syyn vankiloiden katastrofaalisesta tilanteesta eduskunnan harteille. Todellisuudessa eduskunnan budjettikäsittelyssä oppositio on esittänyt lisämäärärahoja vankeinhoitoon, mutta hallituspuolueet eivät ole lisävaroja puoltaneet, vaan ovat vedonneet menokehyksiinsä.

Eilen Luhtanen kuitenkin viimein lupasi vankeinhoitoon lisäresursseja. Toivottavasti hallitus nyt pitää lupauksensa ja antaa seuraavassa lisäbudjetissa vankeinhoitoon Luhtasen mainostamat 3,5 miljoonaa euroa.

Vanhasen hallituksen toimintakaava on väärä. Lisärahaa lakisääteisten toimintojen järjestämiseen myönnetään vasta, kun työntekijät menevät lakkoon. Näin eivät toimi vastuulliset päättäjät.

En yleensä ole katsellut Euroviisuja, mutta nyt kyllä on pakko jännittää miten lauantaina käy. Tuokohan Lordi viimein viisuvoiton Suomeen!
 

Perjantaina 5.5.2006
Vapun mielenosoitukset

Vappu on taas takana ja kesä näyttää vihdoin alkavan. Vapun suurimmaksi uutiseksi nousi Helsingissä VR:n purettaviksi päätetyillä makasiineilla tapahtuneet mellakat. On todella surullista, että pienen joukon hulinointi on vienyt huomion lähes kokonaan ennen hulinoinnin alkua järjestetyltä mielenosoitukselta.

Euro Mayday –liikkeen tarkoituksena on kiinnittää huomiota esimerkiksi nuorten jatkuvasti lisääntyneeseen epävarmuuteen työmarkkinoilla. Pätkätyöt ja erilaiset työsuhteiden ketjutukset ovat tehneet nuorten tulevaisuuden suunnittelusta varsin vaikeaa.

Pätkä- ja osa-aikatyöt ovat ennen kaikkea nuorten ja vielä erityisesti nuorten naisten ongelma. Epävarmuus tulevasta vaikeuttaa suunnattomasti nuorten perheiden perustamista. Hyvä esimerkki on asuntojen hinnat, jotka ovat olleet nousussa, lähestulkoon koko laman jälkeisen ajan. Pelkästään viime vuonna kerrostaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa keskimäärin 9,5 prosenttia.

Asuntojen hintojen nousu vaikuttaa luonnollisesti myös vuokriin. Asuntojen hinnat nousevat huomattavasti nopeammin kuin palkat. Epävarmoissa työsuhteissa eläville nuorille on oman asunnon syrjään kiinni pääseminen hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Samanaikaisesti vuokra-asunnon saaminen voi olla usein kiven alla.

Pätkätöiden lisääntymiseen liittyy oleellisesti jatkuvasti lisääntyvä vuokratyön käyttö. Vuonna 2000 työvoiman vuokrauksen liikevaihto oli yli 200 miljoonaa euroa ja vuonna 2004 jo yli kaksinkertainen, ja vuoden 2005 kasvuennuste on yli 40 prosenttia. Suomessa toimii jo yli 600 työvoiman vuokrausyritystä.

Vuokratyövoiman käytön yleisyys perustuu osin siihen, että työntekijälle ei makseta kaikkia hänelle kuuluvia etuja, ja siihen, että vuokratyövoimasta on tehty pysyvä puskuri sellaisissakin töissä, joiden täytyisi perustua pysyvään työsuhteeseen.

Naapurissa Ruotsissa vuokratyövoiman käyttöä säädellään laissa paljon Suomea tiukemmin. Ruotsissa vuokratyöntekijällä on takuupalkka. Peräkkäin toistuvat määräaikaiset työsuhteet täytyy muuttaa toistaiseksi voimassa oleviksi. Vuokratyön lisääntymisestä ja työntekijöiden epävarmuudesta huolimatta hallitus ei meillä Suomessa pidä tarpeellisena vuokratyön käytön ehtojen kiristämistä.
 

Perjantaina 28.4.2006
Epädemokraattiset valtiosihteerit

Runsas vuosi sitten hallitus runnoi lävitse poliittisten valtiosihteerien järjestelmän. Valtiosihteerien virat perustettiin väkisin opposition vastustuksesta huolimatta, koska ministereiden työkiireiden kerrottiin lisääntyneen kohtuuttomiksi muun muassa EU:n myötä.

Alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk) valtiosihteeri Antti Mykkänen (kesk) aiheutti kohun vaatimalla käyttöönsä sisäministeriön kehitysjohtajan Ulla-Maija Laihon puoli vuotta aiemmin lähettämiä sähköposteja. Esimerkki osoittaa valtiosihteerijärjestelmän heikkoudet. Valtiosihteerit tulevat ministeriöön normaalin virkahaun ulkopuolelta, eivätkä näköjään toimi normaalien virkamieskäytäntöjen mukaan. Lain mukaan kenelläkään ei ole oikeutta pyytää yksityisyyden suojan alaista kirjeenvaihtoa itselleen. Hyvän hallinnon vaatimus, joka asettaa kriteerit virkamiesten toiminnalle, ei tunnu koskevan valtiosihteereitä.

Valtiosihteerijärjestelmän pahin ongelma on demokratian häipyminen näkymättömiin. Ministerien poliittisilla valtiosihteereillä ei ole velvollisuutta kantaa tekemiensä päätöstensä poliittista vastuuta. Ohjaavalta ministeriltä valtiosihteerin tekemisistä ei taas ole kovin helppoa saada selvitystä, vastuun kantamisesta puhumattakaan.

Valtiosihteerijärjestelmää huomattavasti parempi vaihtoehto olisi varaministerijärjestelmä. Demokratian toteutuminen vaatisi sitä, että ministeriössä tehdyistä poliittista päätöksistä voitaisiin vastata eduskunnalle, joka kuitenkin käyttää maamme ylintä päätösvaltaa. Varaministeri vastaisi varsinaisen ministerin tapaan eduskunnalle siitä, mitä päätöksiä on tullut tehtyä.

Nykyinen järjestelmä on läpinäkymätön ja epädemokraattinen. Kun valtiosihteereille on jätetty esittelyoikeuskin, niin onkohan tarkoituksena se, että ministerit ennen vaaleja ottavat vain myönteisen julkisuuden ja valtiosihteerit esittelevät kaikki epämiellyttävät asiat?

Lue lisää aiheesta kirjoittamastani kolumnista
 

Torstaina 20.4.2006
Venäläistä ydinvoimaa pönkittämään

Tällä viikolla on käyty keskustelua venäläisen United Powerin tarjouksesta rakentaa merenalainen suurkaapeli tyydyttämään Suomen energiatarvetta. United Power tarjoaa tuhannen megawatin suurkaapelia Itämeren alitse Sosnovyi Borin ydinvoimalan läheltä Kotkan Mussaloon. Suomessa tätä hanketta pohditaan vakavissaan, vaikka EU:kin on ilmaissut siihen nihkeän kriittisen suhtautumisensa.

Ydinvoiman ongelmallisuus tiedostetaan Suomessa. Viidennen ydinreaktorin rakentamisesta väännettiin kättä pitkään ja perusteellisesti. Viides voimala sai eduskunnan enemmistön luottamuksen, kun enemmistö vakuuttui siitä, että rakennettava voimala on riittävän turvallinen.

Nyt kuitenkin vakavissaan pohditaan ydinsähkön ostamista Venäjältä, jossa sähköä tuotetaan Sosnovyi Borissa, joka on vuonna 1986 poksahtaneen Tshernobylin ydinlaitoksen tyyppinen. Kyseistä ydinlaitosta ei kai mikään vakavasti otettava taho pidä millään lailla riittävän turvallisena ydinlaitoksena.

Hankkimalla lisäenergiaa Venäjältä Suomi tukisi ja kannustaisi jatkamaan Venäjän yli-ikäisten ja vanhanaikaisten ydinvoimaloiden toimintaa. Tämä on todella ajattelematonta energiapolitiikkaa. Suomen tavoitteiden tulisi olla täysin päinvastaiset. Suomen tulisi kaikin tavoin edistää sitä, että Venäjän kaikki ympäristölle ja ihmisille vaaralliset ydinlaitokset ajetaan alas, myös muualta kuin aivan Suomen rajoilta.
 

Perjantaina 7.4.2006
Terrorismin torjunta ja perusoikeudet

Viikon hyvä uutinen oli Saksan perustuslakituomioistuimen antama tiukka ja jyrkkäsanainen kanta sikäläisestä ilmaturvallisuuslaista. Tuomioistuimen mukaan terroristiseen iskuun mahdollisesti käytettävää lentokonetta ei saa ampua alas, jos koneessa on viattomia sivullisia ihmisiä.

Suomessa käsiteltiin vastaavanlaista lakia vuosi sitten keväällä. Eduskunta hyväksyi lain, jolla terrorismin torjunnan nimissä sallitaan kaapatun matkustajakoneen alas ampuminen ja sen matkustajien hengen uhraaminen. Olin itse perustuslakivaliokunnassa käsittelemässä asiaa. Valiokunnassa vain vasemmistoliitto ja vihreät vastustivat lain säätämistä. Jätimme eriävän mielipiteen, koska lakihanke oli mielestämme perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.

Arvomaailmaani ei sovi, että milloinkaan olisi hyväksyttyä uhrata viattoman ja sivullisen ihmisen elämä jonkin toisen kohteen suojelemiseksi. Olen myös kirjoittanut aiheesta kolumnin.

Nyt Saksan perustuslakituomioistuin on selvästi todennut, että tällainen laki on vastoin ihmisille turvattua oikeutta elämään ja ihmisarvon koskemattomuuteen. Lentokoneen ampuminen alas perustuisi aina spekulaatioon siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja mitä alas ampumisella voitaisiin pelastaa. Ainoa varma seuraus koneen tuhoamisesta on se, että viattomat matkustajat ja koneen henkilökunta kuolevat.

Suomessa ei ole olemassa erillistä perustuslakituomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta tutkii ennakolta onko säädettävä laki perustuslain mukainen. On todella ikävää, että meillä ei pystytty estämään tällaisen ihmisarvoa ja elämää loukkaavan lain voimaantuloa.

 

Perjantaina 24.3.2006
Ahvenanmaan pysyttävä demilitarisoituna

Tällä viikolla eduskunnassa järjestettiin seminaari Ahvenanmaan 150-vuotisen demilitarisointihistorian kunniaksi. Kriminsodan jälkeisessä Pariisin rauhassa vuonna 1856 Ahvenanmaa demilitarisoitiin venäläisten antamalla yksipuolisella sitoumuksella. Demilitarisointi tarkoittaa, että Ahvenanmaalla ei saa olla sotajoukkoja eikä Ahvenanmaata saa linnoittaa. Ahvenanmaa on myös puolueeton alue ja se on pidettävä sotatapahtumien ulkopuolella.

Seminaarissa EU-tutkija Teija Tiilikainen esitti näkemyksen, jonka mukaan Ahvenanmaan neutraalius ja demilitarisointi voisi olla uhattuna, mikäli Suomi liittyisi Natoon tai muuhun puolustusliittoon. Ahvenanmaan sijainti on strategisesti hyvin keskeinen Itämeren valvonnan kannalta. Saattaisikin olla, että EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkuvasti tiivistyessä tai liittyessämme johonkin puolustusliittoon, joutuisimme muiden maiden painostuksesta luopumaan Ahvenanmaan demilitarisoinnista.

Ahvenanmaata on käytetty vuosikausia erinomaisena esimerkkinä muulle maailmalle, siitä miten hyvin Suomi kohtelee pientä vähemmistö omien rajojensa sisällä. Suomalaisten tuleekin olla hyvin ylpeitä demilitarisoinnista ja sen tuomasta Ahvenanmaan neutraalista asemasta. Aseista riisuttuja Ahvenanmaan kaltaisia alueita tarvitaan maailmassa lisää, maailmanlaajuisen aseistariisunnan edistämiseksi. Mielestäni Suomen ei tule uhata Ahvenanmaan asemaa sotilaallisella liittoutumisella.

 

Perjantaina 17.3.2006
EU:n perustuslakia ei nyt pidä ratifioida

Tiistaina olin Radio Vegan Slaget Efter Tolv –ohjelmassa keskustelemassa EU:n perustuslaista ja sen mahdollisesta ratifioinnista. Mielestäni nykyisen perustuslakiesityksen ratifiointi olisi turhaa, sillä jo kaksi EU:n voimamaata on hylännyt esityksen kansanäänestyksissään. Ranskan ja Hollannin kielteiset äänestystulokset jo riittävät estämään uuden perustuslain voimaantulon.

Suomalainen keskustelu EU:n perustuslaista on ollut aika vaisua. Yksi syy keskustelun hedelmättömyyteen on ollut hallituksen näkökulma, jonka mukaan kansan ei tarvitse päästä sanomaan mielipidettään perustuslaista. Hallituksen näkemyksen mukaan perustuslain ratifioinnista päättää vain ja ainoastaan eduskunta.

Olen aina kannattanut kansanäänestyksiä. Minusta EU:n perustuslaistakin tulisi kysyä kansan mielipidettä kansanäänestyksellä. Itse en olisi valmis hyväksymään EU:n perustuslakia ilman, että kansan enemmistö kannattaa EU:n perustuslain hyväksymistä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä.

Nykyinen perustuslakiluonnos vaatii vielä jatkokehittelyä tullakseen kelvolliseksi. Nykyluonnos ei kunnioita riittävästi kansanvaltaa. Lakiesityksen tulisi vahvistaa kansalaisten osallistumis- ja päätösmahdollisuuksia EU-päätöksentekoon.

EU:n perustuslain tulisi mielestäni voimakkaammin puolustaa ihmisoikeuksia, globaalia oikeudenmukaisuutta ja ympäristöasioita. Tällä hetkellä EU ja sille suunniteltu perustuslaki näkee maailman liiaksi taloudellisten etujen näkökulmasta. Rahan vapaan liikkuvuuden edistämisen sijasta EU:n tulisi kehittyä suuntaan, jossa yhdessä sovittaisiin esimerkiksi ympäristönsuojelun minimirajoista ja rajoitettaisiin kansainvälisen pääoman vapaata liikkuvuutta.
 

Perjantaina 10.3.2006
Irtisanomisia ja reilua kauppaa

Viikon ehdottomasti raskain uutinen on ollut se, että metsäyhtiöjätti UPM ilmoitti aikovansa irtisanoa peräti 3000 suomalaista työntekijää kolmen seuraavan vuoden aikana. Monissa kansainvälisissä vertailuissa Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, mutta tästä huolimatta työpaikkoja siirtyy Suomesta pois koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Irtisanominen on Suomessa halpaa. Tehtaan lopettaminen Suomessa on taloudellisesti kannattavampaa kuin maissa, joissa työntekijöiden irtisanomissuoja on parempi.

Jo Wätsilän Turun dieselmoottoritehtaan alasajon yhteydessä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen (KK 700/2003) työntekijöiden irtisanomissuojan parantamisesta. Hallitus ei vain tee mitään. Pelottaa ajatella sitä, mitä kaikkea Suomesta ehditään laivata ulos ennekuin hallitus herää.

Alkuviikosta olin ottamassa vastaan Reilun kaupan edistämisyhdistyksen lähetystöä täällä eduskunnassa. Reilun kaupan yhdistys tekee tärkeää työtä kansainvälisen tasa-arvon ja solidaarisuuden hyväksi. Vapaa maailmankauppa ei todellakaan ole sellainen maksimaalisen onnellisuuden tila, johon monet täydellisen vapaakaupan puolustajat uskovat. Maailmankauppa perustuu edelleenkin siihen, että pienempiä ja heikompia sorretaan, jotta niillä joilla on varallisuutta jo yllin kyllin, saavat sitä vielä entistäkin enemmän.

Ostamalla reilun kaupan tuotteita me kuluttajat pystymme pienellä konkreettisella panostuksella tukemaan tasa-arvon etenemistä maailmassa. Reilun kaupan merkki takaa oikeudenmukaisen korvauksen kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille. Reilun kaupan kahvi maksaa kaupassa vähän epäreilua enemmän. Kahvikupillisessa hintaeroa on kuitenkin vain 5-7 senttiä. Minusta hintaero on pieni kustannus siitä, että pystymme rakentamaan edes hitusen reilumpaa maailmaa.

Aionkin ehdottaa, että Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän järjestämissä tilaisuuksissa käytetään aina reiluja tuotteita, kun se vain on mahdollista.
 

Perjantaina 3.3.2006
Elämä jatkuu Suvi-Annen jälkeenkin

Suvi-Anne Siimeksen näyttävä ero puolueen puheenjohtajan paikalta on värittänyt koko kulunutta viikkoa ja saanut jo kohtuutonta julkisuutta. Mielestäni Suvi-Annen ero on todella surullinen ja ikävä asia ja vieläpä tarpeetonkin. Vasemmistoliitto on koko historiansa ajan ollut vapaamielinen puolue, jonka seinien sisälle on mahtunut ihmisiä hyvin erilaisista taustoista.

Tärkeintä ei ole se mistä ihmiset tulevat, vaan se millaiseksi haluamme maailmaa muuttaa ja millaisena haluamme jättää sen tuleville sukupolville.

Julkisuudessa käydyt näyttävät riitelyt ovat koskeneet vain pieniä yksityiskohtia ja muutamia yksittäisiä ihmisiä. On kohtuutonta, että tällaisten riitojen jalkoihin jäävät tärkeämmät ja arvokkaammat asiat.

Vasemmistoliiton tärkein tehtävä on pitää huolta kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä niin kotimaassa kuin globaalistikin. Toinen tärkeä tehtävä on pitää huolta maapallosta, jotta se pysyy elinkelpoisena. Riitelyn tiimellyksessä tämä Vasemmistoliiton keskeinen asia puna-vihreys on konkreettisesti jäänyt kriisinhallinnan ja taistelujoukkojen jalkoihin.

Suvi-Anne Siimeksen ero on valitettava menetys puolueelle. Siitä huolimatta työ tulee jatkumaan. Nyt on tärkeintä keskittyä hyödyttömän jossittelun sijasta olennaisimpaan eli puna-vihreiden arvojen puolustamiseen.
 

Perjantaina 24.2.2006
Hedelmöityshoitolain vastustajat tietämättömiä ja ahdasmielisiä

Eilen illalla täysistuntosalissa keskusteltiin hedelmöityshoitolakiesityksestä. Kuten ennakolta oli pelättävissä tuli keskustelusta hyvin värikäs. Minun on vaikea ymmärtää, miksi hedelmöityshoitojen antaminen yksineläville naisille ja naispareille saa niin monet kansanedustajat pois tolaltaan. Varsinkin, kun nyt käsittelyssä olevalla lailla ei anneta yksineläville naisille ja naispareille uusia oikeuksia. Tällä hetkellä kaikilla naisilla siviilisäädystä riippumatta on mahdollisuus saada hedelmöityshoitoja.

Suomessa elää runsaasti hedelmöityshoitojen seurauksena syntyneitä onnellisia lapsia monenlaisissa perheissä. Tätä käytäntöä ei ole mitään syytä muuttaa.

Luulen, että lain vastustaminen kertoo ahdasmielisyydestä ja ehkä myös tietämättömyydestä. Hedelmöityshoitojen antaminen yksineläville naisille ja naispareille ei ota keneltäkään toiselta mitään pois. Lapsellehan on tärkeintä, että hänestä huolehtivat vanhemmat, jotka rakastavat häntä. Ehkä erilaiset perhemuodot ja elämisen tavat koetaan pelottaviksi juuri tiedonpuutteen vuoksi.

Eilen illalla televisiossa ja tänään iltapäivälehdissä on uutisoitu suositun iskelmälaulaja Jari Sillanpään suhteesta toiseen mieheen. Toivonkin, että yhteiskuntamme on taas tämän tapauksen myötä muuttunut edes vähän suvaitsevaisemmaksi. Erilaisia tapoja elää ja erilaisia perhemuotoja ei tarvitse pelätä. Kahden naisen ja lapsien muodostamia perheitä on ollut ja tulee aina olemaan. Minusta lainsäädännön tehtävänä on helpottaa ihmisten arkea, ei vaikeuttaa sitä. Toivon, että hedelmöityshoitolaki menee läpi eduskunnassa.
 

Perjantaina 17.2.2006
Vasemmistolaista kriisinhallintaa

Kuluneen viikon kriisinhallintakeskustelun päähuomio kohdistui muodollisiin periaatteisiin, joilla suomalaisia joukkoja voitaisiin maailman kriisipesäkkeisiin lähettää. Aito keskustelu kriisinhallinnan motiiveista, tärkeydestä ja vaihtoehdoista jäi monesti kiivassanaisen nokittelun varjoon.

Kriisien hallinnan tarve on aito. Minulle on kuitenkin tärkeää, että sotilaallisia voimakeinoja käytetään ainoastaan perusteellisen harkinnan jälkeen – vasta silloin, kun mitkään muut keinot eivät enää auta. Mielestäni tulevaisuudessakin aseellisella kriisienhallinnalla tulee olla YK:n valtuutus. YK perustettiin yli 60 vuotta sitten, jotta maailma ei koskaan enää kokisi maailmansotien kaltaisia murhenäytelmiä. Tänään YK on ainoa maailmanlaajuinen järjestö, joka työskentelee kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden sekä sosiaalisen kehityksen ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kansainvälisessä kriisien hallinnassa ennaltaehkäisy on kuitenkin sotilaallista väliinmenoa huomattavasti tärkeämpää. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) taannoinen Kuwaitin vierailu on ikävä esimerkki hallituksen vastuuttomuudesta. Mielestäni on kyseenalaista, että pääministerimme kauppaa suomalaisvalmisteisia aseita ja asejärjestelmiä. Aina voi kuitenkin olla vaarana, että aseet päätyvät maailman kriisipesäkkeisiin.

Hallituksen vitkuttelu kehitysavun nostamiseksi YK:n tavoitteeseen on toinen esimerkki hallituksen vastuuttomuudesta. Kehitysapua nostamalla voisimme viedä useisiin maihin lisää demokratiaa ja vakautta. Suomen globaalin politiikan kulmakiven tulisikin olla entistä oikeudenmukaisempi ja solidaarisempi maailma. Se ei synny taistelujoukoilla eikä aseellisella kriisienhallinnalla.
 

Torstaina 9.2.2006
Eduskuntakevät käynnistyi värikkäästi

Tämän kevään ensimmäisessä varsinaisessa täysistunnossa eduskunta pääsi keskustelemaan muun muassa hallituksen esityksestä seksin oston kriminalisoimiseksi. (HE 221/2005) Hallituksen esitys on odotettu ja tarpeellinen. Olen itsekin tehnyt samasta asiasta lakialoitteen (LA 22/2004) jo maaliskuussa 2004.

Hallituksen esityksellä on tarkoitus päästä käsiksi lisääntyneeseen ammattimaiseen paritusrikollisuuteen ja ihmiskauppaan. Seksin ostamisen kriminalisoinnilla on tarkoitus kysynnän vähentämisen kautta heikentää parittajien ja ihmiskauppiaiden toimintamahdollisuuksia. Tärkeintä lakiesityksessä on kuitenkin sen antama tasa-arvoviesti: ihminen ei ole kulutushyödyke. Prostituutio vääristää kuvaa seksuaalisuudesta ja ihmisten välisistä tasa-arvoisista suhteista ja kumppanuudesta. Pohjimmiltaan onkin kyse siitä, millaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa haluamme lapsiemme varttuvan.

Tiistaisessa eduskuntakeskustelussa olin hyvin pöyristynyt monien miespuolisten kansanedustajatovereiden esittämistä väitteistä. Heidän mukaansa seksi on sellainen perustarve tai luonnollinen tarve, jota tyydyttääkseen ihmisellä tulee olla oikeus ostaa toinen ihminen käyttöönsä. Puheidensa taustalla leijui vääristynyt "onnellisen prostituoidun" -myytti. Seksibisneksen taustalla toimii lähestulkoon aina taustalla kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus. Seksin ostaminen loukkaa ihmisen fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta ja seksin ostaja rahoittaa rikollisjärjestöjen toimintaa.


Perjantaina 16.12.2005 
Varallisuusverosta ja lintujen kevätmetsästyksestä 

Vain 45 eduskunnan 200 kansanedustajasta vastusti tiistain äänestyksessä varallisuusveron poistoa. Tulos oli todellinen pettymys, sillä olisin toivonut suuremman osan sosialidemokraateista vastustavan hallituksen esitystä.

Edellisten eduskuntavaalien puheissa molemmat päähallituspuolueet SDP ja keskusta suhtautuivat penseästi verojen alentamiseen. Äänestäjille vielä vakuuteltiin, että mikäli veroja alennetaan, niin sitten pienituloisia suosien. 

Koskaan aiemmin Suomen historiassa ei kaikkein rikkaimpia ole lahjottu niin avokätisesti kuin nyt. Varallisuusveroa on maksettu vuonna 2003 yli 185 000 euroa suuremmista omaisuuksista ja täksi vuodeksi raja nostettiin jo 285 000 euroon. Eli vero on koskenut vain suurien omaisuuksien haltijoita. 

Varallisuusveron poisto lisää entisestään kansan eriarvoistumista. Uusimpien Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan kotitalouksien tuloerot kasvoivat taas viime vuonna selvästi. 

Tämän viikon iloinen asia sattui torstaina, kun viimeinkin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi päätöksen lintujen kevätmetsästysasiassa. Suomi on sallinut rannikkoalueilla lintujen kevätmetsästyksen pesimäaikaan, vaikka se on selvästi ollut vastoin EU:n lintudirektiiviä. Nyt lintujen kevätmetsästys on lopetettava.

Lue kolumnini lintujen kevätmetsästyksestä


Viikon varrelta 9.12.2005 
Kierrättäminen säästää luontoa 

Olin kuluneen syksyn aikana käynyt Turun Seudun Työttömien ja Raision Seudun Työttömien tilaisuuksissa, joissa käsiteltiin mm. Ekotorien toimintaa. Esille nousi ongelma Verohallituksen yleishyödyllisille säätiöille ja yhdistyksille antamasta verotusohjeesta. Veronalaiseksi toiminnaksi muuttuisivat myös ne kierrätyskeskukset, joissa kerättyjä tavaroita entisöidään tai jalostetaan uuteen muotoon. Mikäli näin on, voi kierrätyskeskustoiminta tulla uhatuksi.

Kierrätyskeskusten toiminnan vaikeuttaminen ei ole kenenkään etu. Kierrätyskeskusten työntekijät ovat usein pitkäaikaistyöttömiä, joiden työllistyminen muualle on hyvin vaikeaa. Esimerkiksi vuonna 1998 toimintansa aloittanut Turun Ekotori työllistää vuosittain noin 100 henkilöä. Ekotorin toiminnasta vastaa TST Kestävän kehityksen yhdistys Ry ja sen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa TE-keskus, Turun kaupunki, Työvoimatoimisto ja Turun Ekopaja.

Ekotorin toiminta-ajatuksena on yhdistää työllistäminen ja käytännön ympäristönsuojelutyö. Ekotorin toiminnan jatkuminen on sekä ympäristön että kaupunkilaisten edun mukaista, sillä Ekotori antaa perinteisen kierrätyksen lisäksi kierrätys- ja jäteneuvontaa sekä ympäristövalistusta. Ekotorin vastaanottopisteisiin voi viedä myös ongelmajätteitä. 

Teinkin asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa vaadin hallitusta vastaamaan miten se aikoo toimia, jotta verohallinnon toimet eivät vaikeuta pitkäaikaistyöttömien työllistymistä kierrätyskeskuksiin ja jotta kierrätyskeskusten ympäristöystävällinen toiminta turvataan myös tulevaisuudessa.


Perjantaina 2.12.2005
Ilmasto muuttuu eikä hallitus tee mitään

Keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin hallituksen eduskunnalle antamasta energia- ja ilmastoselonteosta. Selonteolla on tarkoitus vastata Kioton ilmastosopimuksen velvoitteisiin ja globaalin ilmastonmuutokseen.

Eduskuntakeskustelu oli kuitenkin valitettavan tyhjää sananvaihtoa, sillä hallitus näyttää nukkuvan ilmastonmuutoksen keskellä kuin ruususen unta. Muualla maailmalla on jo tajuttu, että ilmastonmuutos on tätä päivää. Näinä päivinä Montrealissa Kanadassa on koolla noin kymmenentuhatta hallitusten, ympäristöjärjestöjen ja teollisuuden edustajaa 12-päiväiseen YK:n ilmastokokoukseen. Tuolla etsitään tosissaan ratkaisuja, joilla ilmaston lämpenemisen suunta voitaisiin kääntää.

Meillä hallitus kannustaa teollisuutta 100 miljoonan euron sähköveronalennuksella käyttämään sähköä entistä rehvakkaammin ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuetaan vielä 30 miljoonalla eurolla. Tätä 130 miljoonaa euroa voi hyvällä syyllä kutsua oikeaksi ilmastonmuutoksen kannustinpaketiksi. Samalla hallitus kaavailee uudelle päästöjä vähentävälle teknologialle tukea vain 30 miljoonaa euroa.

Hallituksen esittämällä ilmastostrategialla ei lopeteta ilmaston lämpenemistä, saati hidasteta sitä. Hallituksen politiikka vain tukee globaalin ilmastonmuutoksen riistäytymistä lopullisesti käsistä.

Lue eduskunnassa pitämäni puhe
 

Keskiviikkona 30.11.2005
Sotilaallinen kriisinhallintalaki ja presidentin oikeudet 

Olin tämän viikon maanantaina Ylen Ykkösaamussa keskustelemassa tunnetun valtiosääntöasiantuntija Antero Jyrängin kanssa kriisinhallintalaista ja siitä syntyneestä kohusta. Perustuslakivaliokunnan viime perjantaina antaman kriisinhallintalain lausunnon jälkeen ovat presidentin valtaoikeudet herättänyt tunteita puoleen jos toiseenkin. 

On ikävää, että kiistely presidentin valtaoikeuksista on vienyt huomion siltä, että perustuslakivaliokunnassa oli todellisia tulkintaerimielisyyksiä kriisinhallintalain sisällöstä. Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta on kiistanalainen monelta kohdin. 

Jätin perustuslakivaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen , koska perustuslain 93 pykälän mukaan yleistoimivalta ulkopolitiikan johtamisessa ja kansainvälisissä suhteissa on tasavallan presidentillä. Valtioneuvostolla taas on johtovalta EU-asioissa. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa ei ole kyse EU:n sisäpolitiikasta, joten kriisinhallinnan johto kuuluu presidentille.

Lue aiheesta kirjoittamani kolumni

Perjantaina 25.11.2005
Muuttotappiot vaarantavat perustuslain toteutumisen

Osallistuin keskiviikkona Turussa järjestettyyn 7. Muuttoliikesymposiumiin. Seminaarissa pohdiskeltiin muun muassa sitä, muuttavatko suuret ikäluokat takaisin maalle siirtyessään eläkkeelle. Millaisia hyötyjä ja vaikeuksia muuttaminen tuo tullessaan?

Keskityin kommenttipuheenvuorossani nykyisen muuttoliikkeen muuttotappioalueille aiheuttamiin ongelmiin. Pahimmassa tapauksessahan muuttotappiot saavat aikaan noidankehän työikäisen väestön muuttaessa pois. Työikäisten lähtöä seuraa vanhusten määrän suhteellinen kasvu. Aluksi muuttotappiot näkyvät verotulojen vähenemisenä. Vähitellen verotulojen väheneminen johtaa julkisten palvelujen karsimiseen.

Muuttotappion aiheuttama yllättävä ja liian vähän huomiota saanut seuraus on demokratian heikkeneminen. Muuttotappioalueiden asukkaat kärsivät demokratiavajeesta, kun heitä verrataan muuttovoittoalueiden asukkaisiin. Pienessä vaalipiirissä kansalaisen ääni ei ole samanarvoinen kuin suuressa vaalipiirissä äänestävän. Esimerkiksi Uudellamaalla eduskuntavaaleissa puolue voi saada edustajan läpi kolmen prosentin kannatuksella, kun Etelä-Savon vaalipiirissä äänikynnys on lähes 14 prosenttia. Lapissa, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa kynnys on lähellä kymmentä prosenttia.

Lue koko Muuttoliikesymposiumissa pitämäni puhe
 

Perjantaina 18.11.2005
Polttolaitoksen sijoittaminen Orikedolle halventaa demokratiaa

Sain tänään päätöksen Turun hallinto-oikeudelta tekemääni valitukseen jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta Orikedolle. Hallinto-oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn, koska sen mielestä kaupunginvaltuuston 21.3.2005 tekemä päätös koski vain asian valmistelua.

Valtuuston taannoisen päätöksen seurauksena hankkeen toteuttajaksi valittu Turun Seudun Maakaasu ja Energiantuotanto Oy on kuitenkin toteuttamassa hanketta niin, että jätteenpolttolaitoksen ainoa mahdollinen sijoituspaikka tulee olemaan Orikedolla.

Tässä ei voi kuin ihmetellä suuresti, että missä ja milloin jätteenpolttolaitoksen sijoittaminen Orikedolle on ratkaistu, jos kerran kaupunginvaltuusto ei ole siitä päätöstä tehnyt. Jätteenpolttolaitoksen sijoittaminen 15 000 asukkaan asuinalueen keskelle on niin suuri ja merkittävä asia, että sitä ei saa toteuttaa ilman kaupunginvaltuuston päätöstä. Jätteenpoltolla Orikedon asuma-alueella vaarannetaan alueen asukkaiden sekä siellä asuvien lasten terveys.

Suunnitelmien mukaan Orikedon 1970-luvulla rakennettua jätteenpolttolaitosta on tarkoitus laajentaa vuoteen 2007 tai 2008 mennessä. Tuolloin Orikedolla ryhdyttäisiin tekemään koko Turun seutukunnan kattavaa jätteiden kierrätystä ja polttamista. Vuodenvaihteessa perustettu Turun Seudun Jätehuolto Oy on luvannut tulevaisuudessa huoltaa Orikedolla kaikkiaan 25 kunnan jätteiden huollon.

Minusta on demokratian halventamista, että näin mittava ja tuhansien ihmisen arkeen ja terveyteen vaikuttava asia hoidetaan sammutetuin lyhdyin, piilossa julkiselta päätöksenteolta. Kunnallinen demokratia ei voi toteutua, jos kuntalaisten valitsemalla kaupunginvaltuustolla ei ole todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa jätteenpolttolaitoksen sijoituspaikkaan.

lue valtuustoaloite

Perjantaina 11.11.2005
Tuulivoimaloita puhtaamman luonnon puolesta

Lukiessani tiistain Helsingin Sanomia huomasin sivulla A9 olleen näyttävän mainoksen tuulivoimaloilla "raiskatusta" saaristomaisemasta. Kuvaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että kuvaa on käsitelty eikä kyseessä ole siten aito valokuva. Todellisuudessahan tuulivoimalaa ympäröivät suojavyöhykkeet pitävät huolen siitä, ettei kenenkään mökki tai mökkilaituri voi sijaita suoraan tuulimyllyn lapojen alla.

Mainos oli neljän eri kansalaisjärjestön yhteinen mainos, jolla he ilmeisesti haluavat vastustaa väärin sijoitettuja tuulivoimalaitoksia. Onpa todella kummallista, että Saaristomeren Luonnonystävät ry, Barösundin Kulttuurimaisemat ry, Pohjalaiset kannattamatonta tuulivoimaa vastaan sekä Båtskärens Vänner turvautuvat mainostuksessaan vilppiin.

Saariston ystävänä haluaisin tietää missä päin rannikkoa on näin väärin sijoitettuja tuulivoimaloita. Ymmärrän, että tuulivoimalat eivät miellytä kaikkia eivätkä sovi kaikkien maailmankuvaan. Minulle tuulivoimalat kuitenkin toimivat muistutuksena siitä, että ihminen oikeasti yrittää tehdä konkreettisia tekoja puhtaamman luonnon puolesta ja ilmastonmuutosta vastaan.

Ilmoituksessa mainostajat haluavat omien sanojensa mukaan kertoa totuuden tuulivoimasta. Olisi toivottavaa, että käytettäisiin edes kuvia aidoista huonoista tuulivoimaloiden sijoituspaikoista, vaikka kyse onkin mainoksesta.
 

Perjantaina 28.10.2005
Hometalot aiheuttavat terveys- ja talousongelmia

Tämän viikon TV2:n Suomi Puhuu -ohjelmassa puhuttiin hometalojen aiheuttamista terveyshaitoista. On tärkeää, että tästä monia suomalaisia koskevasta ongelmasta puhutaan avoimesti. En tiedä mistä johtuu, mutta hometaloista ei puhuta julkisuudessa niin paljon, kuin olisi aiheellista. Arvioiden mukaan ainakin 300–400 perhettä elää homeongelmien keskellä. Usein ongelmat syntyvät, kun perhe ostaa omakotitalon, joka myöhemmin paljastuu hometaloksi.

Viime vuonna tein eduskunnassa ympäristöministeriölle kirjallisen kysymyksen (KK 882/2004) asuntokauppoihin liittyvistä kuntotarkastuksista. Ongelma on se, että kuntotarkastuksen tekijällä ei ole mitään vastuuta tekemästään kuntotarkastuksesta. On kohtuutonta asuntokaupan osapuolten näkökulmasta, että kuntotarkastukseen luottaneet myyjä ja ostaja joutuvat kantamaan koko vastuun, jos kuntotarkastajalta on jäänyt huomaamatta jotain oleellista. Myös kiinteistönvälittäjällä tulee olla vastuu sanoistaan, jos hän on esimerkiksi ilmoittanut, ettei remontteja tarvita.

Viimeinkin hallituksessa ollaan heräämässä hometalo-ongelmiin. Uudessa lakiesityksessä (HE 134/2005) ehdotetaan korotettavaksi asuntojen kosteusvaurioiden korjausavustuksia. Tulevaisuudessa avustusta voi saada jopa uuden asunnon hankintaan, jos nykyinen asunto on homeongelman vuoksi korjauskelvoton. Toivottavasti laki saadaan voimaan mahdollisimman pikaisesti.
 

Perjantaina 21.10.2005
Lisää ympäristöystävällistä joukkoliikennettä

Tällä viikolla eduskunnassa keskusteltiin joukkoliikenteestä ja sen rahoituksesta. Oppositiopuolueet tekivät välikysymyksen hallituksen joukkoliikennepolitiikasta, jonka seurauksena maaseudulta lopetetaan satoja linja-autovuoroja, laiminlyödään ympäristöystävällisen raideliikenteen kehittäminen eikä panosteta kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kehittämiseen.

Hallituksen liikennelinjaukset ovat epäonnistuneet. Joukkoliikennettä tulee kehittää sen sijaan, että se nyt näivettyy.

Joukkoliikenne on tärkeää ihmisten terveyden, viihtyvyyden ja ympäristönsuojelun takia. Autoilu on kaupunki-ilman pahin saastuttaja ja viimeisimpien tutkimusten mukaan ilman pienhiukkaset aiheuttavat lähes 1 300 suomalaisen ennenaikaisen kuoleman vuodessa. Pienhiukkasten aiheuttamat vuosittaiset terveyskustannukset on puolestaan arvioitu 1–3 miljardin euron suuruisiksi.

Esimerkiksi tietullien avulla voidaan bensiinin ja autoilun verotusta kohdistaa juuri sinne, missä yksityisautoilu on kaikkein ongelmallisinta ja tarpeettominta. Haja-asutusalueilla autoilu on usein välttämätöntä, ja siten siellä verotus on ongelmallista. Ruuhka-alueiden tietulleilla verotusta kohdistettaisiin oikein ja näin tuettaisiin myös ruuhka-alueiden joukkoliikenteen kannattavuutta.

Uudet halpalentoyhtiöt ovat tuoneet polkuhintakilpailun Suomen lentoliikennemarkkinoille. Lentokerosiinin verottomuus ei kannusta lentoyhtiöitä panostamaan polttoainekulutuksen vähentämiseen. Halpalentoyhtiöt heikentävät myös junien kilpailukykyä. Lentoliikenne kiihdyttää koko ihmiskuntaa uhkaavaa ilmastonmuutosta enemmän kuin mikään toinen liikkumismuoto. Se kiihdyttää ilmastonmuutosta noin 30 kertaa niin paljon kuin junalla matkustaminen ja noin kolminkertaisesti autoiluun verrattuna.

Rahoituksen ongelmat vaarantavat joukkoliikenteen tasa-arvoisuuden, sillä joukkoliikenteen käytön tulee olla mahdollista niin lapsille, aikuisille kuin vanhuksillekin. Erityishuomiota tulee kiinnittää joukkoliikenteen esteettömyyteen. Esteettömyys on tärkeää liikuntarajoitteisille ja sen merkitys kasvaa edelleen väestön ikääntyessä.
 

Torstaina 13.10.2005
Tasavero ei takaa tasa-arvoa

Tämän viikon keskiviikkona olin keskustelemassa tasaverosta TV1:n A-talk ohjelmassa. Kanssani keskustelemassa olivat kokoomuksen kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström, finanssioikeuden professori Kari S. Tikka sekä Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Tasaveroon siirtyminen tarkoittaisi sitä, että verotuksen painopistettä siirrettäisiin pieni- ja keskituloisiin päin. Ainoastaan kaikista suurituloisimmat hyötyisivät tasaveroon siirtymisestä. Suomeksi sanottuna jälleen kerran pieni- ja keskituloisilla maksatettaisiin suurituloisten ihmisten veronalennukset. Aivan kuten hallitus nyt tekee poistaessaan kokonaan rikkaiden maksaman varallisuusveron.

Tasaverokeskustelun yksi ongelma liittyy itse tasavero termiin. Tasaveron kannattajat yrittävät tietoisesti markkinoida tasaveroa liittämällä siihen mielikuvia oikeudenmukaisuudesta, helppoudesta, tasa-arvosta ja läpinäkyvyydestä. Näin ei kuitenkaan ole. Tasaveroyhteiskuntaa paremmin tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus turvataan yhteiskuntarakenteella, jossa varakkaammat ihmiset osallistuvat suuremmalla panoksella yhteisten palveluiden maksamiseen.

Valitettavasti viimevuosien veronkevennykset ovat siirtäneet suomalaista yhteiskuntaa jo aiempaa enemmän tasaveron tielle. Progressiivisen tuloverotuksen kevennykset ja kulutusverojen lisäykset ovat johtaneet tasaverojen suuntaan. Kulutusverothan ovat tasaveroja, jotka kuormittavat kaikista raskaimmin pienituloisia kuluttajia. Pienituloisten rahoista kulutusverot vievät suhteellisesti suuremman osan kuin suurituloisen rahoista.

Progressiivinen verotus istuu hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskuntamme on maailman kilpailukykyisin, vähiten korruptoitunein ja yksi tasa-arvoisimmista. Me suomalaiset hyväksymme sen, että veroilla rahoitetaan kaikille yhteiset palvelut ja tasataan yhteiskunnan tuloeroja. Näistä periaatteista tulee pitää tulevaisuudessakin kiinni. Me emme halua, että Suomea kehitetään Amerikan malliin, jossa tuloerojen annetaan kasvaa holtittomiksi. Riittävällä verotuksella on varmistettava, että kaikilla kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet turvalliseen ja hyvään elämään.
 

Torstaina 6.10.2005
Tekijänoikeuslaki ja Fortumin optiot

Tällä viikolla eduskunnassa suoritettiin tekijänoikeuslain ratkaiseva äänestys. Oli todella ikävää, että ehdotus lain hylkäämiseksi hävisi äänestyksessä. Myös vaatimukset lain tuomiseksi pikaisesti, jo ensi vuonna uuteen käsittelyyn eduskuntaan hävisivät äänestyksessä. Lain hylkäämisen puolella oli 34 kansanedustajaa, vasemmistoliitosta 11, kokoomuksesta 9 ja vihreistä 3 edustajaa. Eduskunnan ei olisi tullut hyväksyä näin epäselvää, vaikeaselkoista ja moniin tulkintaristiriitoihin johtavaa lakia.

Venkoilu Fortumin miljoonaoptioista vain näyttää jatkuvan. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vaatii pikaisia toimia Fortumin kohtuuttomien optioiden ja muiden lisäpalkkio-ohjelmien purkamiseksi tai vähintäänkin niiden merkittävää kohtuullistamista.

Vanhasen hallituksella on käytettävänään useita erilaisia keinoja Fortum-ongelman ratkaisemiseksi. Optiojärjestelyt, jotka antavat samasta tuloksesta johtajille miljoonien eurojen palkanlisät ja tavallisille työntekijöille tuhat euroa eivät ole minkään mittapuun mukaan oikeudenmukaisia. Minulle lopputulos on keinoja tärkeämpi. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus vaatii, että Fortumin johdon ylisuuria optioita ei makseta.

Lue lisää Turkulainen -lehdessä julkaistusta kolumnistani
 

Perjantaina 30.9.2005
Sekava tekijänoikeuslaki on hylättävä

Hallituksen on tuotava eduskunnan käsittelyyn uusi ja selkeämpi laki, jossa on tasapainoisesti otettu huomioon niin tekijöiden kuin kuluttajien oikeudet. Tekijänoikeuslain eduskuntakäsittely on saanut etenkin nuoret ja myös vanhemmat kansalaiset ottamaan sankoin joukoin yhteyttä kansanedustajiin. Minusta tämä on erittäin positiivista. Demokratian tulisi toimia juuri näin.

Jotkut kansanedustajat ovat paheksuneet yhteydenottajia ja kutsuneet sitä jopa manipuloinniksi. Mielestäni tämä ei ole oikein. Meidän kansanedustajien tulisi olla tyytyväisiä, että on olemassa ihmisiä, jotka aktiivisesti ottavat kantaa ja ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista. Lainsäädännössähän on aina kysymys yhteisistä asioista.

Tekijänoikeus on yksi perustuslain suojaamista oikeuksista. Tekijä saa määrätä teoksen kaupallisesta käytöstä ja hänellä on myös yksinomainen oikeus päättää teoksen julkaisemisesta. Teoksen tekijällä tulee olla oikeus kieltää oman teoksen käyttö esimerkiksi tilanteissa, jossa käyttö olisi vastoin tekijän omaa etiikkaa.

Loppusuoralla kysymys kopiosuojan murtamisesta on noussut eniten kohua herättäneeksi keskustelun aiheeksi. Tekijänoikeuslain valmistelussa ja eduskuntakäsittelyssä on unohtunut, että tekijänoikeuksissa on kyse sekä tekijän oikeuksista omaan teokseen että kuluttajan oikeuksista ostamaansa tuotteeseen.

Lakiesityksen laatinut opetusministeriö sekä eduskunnan sivistysvaliokunta tarkastelivat lakia lähestulkoon vain tekijän oikeuksien kannalta. Kuluttajien näkökulma jäi liian vähälle huomiolle. Jo maaliskuussa perustuslakivaliokunta oli huolestunut siitä, ettei laki ole tasapuolinen. Valitettavasti lain eduskuntakäsittelyssä ei onnistuttu muuttamaan hallituksen esitystä kelvolliseksi. Liian monessa kohdassa laki on niin vaikeaselkoinen, että sen tulkinta tulee olemaan todella iso ongelma.

Tekijänoikeuslain uudistaminen on kuitenkin tarpeen, koska yhteiskunta on muuttunut. Laki on muodostunut monien osittaisuudistusten takia mutkikkaaksi ja vaikeaselkoiseksi. Tämä on ongelma, koska tekijänoikeuslainsäädäntö koskee nykyaikaisessa yhteiskunnassa lähes kaikkia ihmisiä. Mielestäni olisikin paras, jos laki nyt hylättäisiin ja käynnistettäisiin tekijänoikeuslain kokonaisuudistus.

Tallinkin johtajien sikailu
Salon sokeritehtaan EU-tuet
Maahanmuuttajat

Ihmisoikeustilanteesta Venäjällä
Vanhasen tv-maksu
Ydinvoima ja uudet energiamuodot
Maataloustukien julkisuus
Tekstiviestilainat

Yle valtion budjettiin
Sähköposteja urkkimassa
Tasa-arvoa myös pörssiyhtiöihin
Kuntien kalleusluokitus
Velkaneuvonta
Ilmastonmuutos
Hallituksen köyhyyspolitiikka
Vankilat rahapulassa
Vapun mielenosoitukset
Epädemokraattiset valtiosihteerit

Ydinvoimaa Venäjältä
Terrorismin torjunta
Ahvenanmaan demilitarisointi

EU:n perustuslain ratifiointi
Irtisanomisia ja reilua kauppaa
Suvi-Anne Siimeksen ero

Hedelmöityshoidot
Kriisinhallinta
Seksinoston kriminalisointi
Varallisuusvero ja

lintujen kevätmetsästys

Kierrätyskeskukset
Ilmastonmuutos
Sotilaallinen kriisinhallinta
Muuttoliike
Polttolaitos
Tuulivoimalat

Homeongelmat
Joukkoliikenne
Tasavero
Fortumin optiot
Tekijänoikeuslaki


Takaisin edelliselle sivulle