ETUSIVU | AATE | ESITTELY | MAAKUNTA

YHTEYSTIEDOT

Puhelin eduskuntaan:
(09) 4321

Puhelin työhuoneeseen:
(09) 432 3064

GSM: 050 - 511 3064

Email: veijo.puhjo(@)eduskunta.fi

FAX: 09-432 2274

Osoite:
Veijo Puhjo
00102 Eduskunta


Avustaja Niina Soikkeli

Puhelin eduskuntaan:
09) 432 4064

Email: niina.soikkeli(@)eduskunta.fi

TERVETULOA KOTISIVUILLENI!

Politiikka on kiinnostanut minua jo pikkupojasta lähtien. Asiaan vaikutti varmasti osaltaan se, että isäni toimi kunnansihteerinä aikana, jolloin kunnassa ei ollut vielä kunnanjohtajaa.
Kuulin siten jo varhain päättäjien mielenkiintoisia vapaa-ajan keskusteluja kunnan asioiden hoidosta.

Näistä keskusteluista syntyi haaveeni päästä töihin sosiaalialalle. Tuntui, että vaikeuksiin joutuneiden ja vähäosaisten auttaminen on tärkeää ja arvokasta. Niin tuntuu vieläkin.

Valmistuin lääkäriksi DDR:ssä, ja sittemmin korvalääkäriksi Helsingissä ennen porilaista työsarkaani keskussairaalassa.

80-luvulla olin vetäjänä liikkeessä, joka esti hiilivoimalan rakentamisen Porin keskustaan. Tavoite toteutui,
ja ennaltaehkäisi osaltaan ihmisten sairastuvuutta. Olen erittäin tyytyväinen hankkeemme toteutumiseen.

Myös eduskunnassa pyrin noudattamaan lääkärien etiikkaa
ja yhteisvastuullisuuden periaatetta. Ne antavat kestävän pohjan toiminnalle kansalaisten työn, sosiaaliturvan, sekä kunnallisten palvelujen puolesta.

 

 

 

TULEVAA

22.6.- 6.9. Istuntotauko

11-19.7. Pori Jazz

18-19.8. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokous Joensuussa

LINKIT

Vasemmistoliitto

Eduskuntaryhmä

Satakunnan Vasemmistoliitto

Pori

Suomen suunnistusliitto