Tiedote 4.6.2009
KÄHKÖNEN VAATII JULKISTEN MENOJEN TILAPÄISTÄ LISÄÄMISTÄ
JA TUOTTAVUUSOHJELMAN VÄLIAIKAISTA KESKEYTTÄMISTÄ
Kansanedustaja Lauri Kähkösen mukaan erityisesti julkisia investointeja ja kulutuskysyntää
ylläpitäviä toimia tulee lisätä, jotta selvitään lamasta. Myös korjausrakentamista,
homekoulujen korjaamista, sosiaalista asuntotuotantoa sekä panostuksia uusiutuviin
energiamuotoihin ja ympäristöteknologian tutkimukseen on kiireellisesti lisättävä. Valtion
tuottavuusohjelma on väliaikaisesti keskeytettävä, sillä se ei sovi lama-aikaan.
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona 3.6 kiivas palautekeskustelu valtiontalouden kehyksiä vuosille
2010–2013 koskevasta selonteosta. Kähkösellä oli selontekoon painavaa sanottavaa.
- Suomi on ajautunut lamaan. Talouden syöksyn vuoksi tarvitaan valitettavasti lisää velkaa.
Velkarahat voidaan kuitenkin kohdentaa aiempaa tuottavammin ja sosiaalisesti
oikeudenmukaisemmin, toteaa vakavailmeinen Kähkönen.
- Valtion tuottavuusohjelma iskee pahiten työsuojeluhallintoon, poliiseihin, tulliin ja
rajavartiostoon. Myös oikeusministeriön hallinnonalalla kärsitään aliresurssoinnista. Tämä
vaarantaa jo kansalaisten lähipalveluiden saatavuuden. Suomalaiset ovat perustellusti huolissaan
turvallisuudestaan ja oikeusturvastaan. Hallituksen työllisyyspolitiikka on tuottavuusohjelmankin
osalta ristiriitaista. Samalla kun hallitus toivoo yrityksiltä malttia henkilöstön irtisanomisissa ja
lomautuksissa, niin se itse laiminlyö ne toimet, joilla se voisi vaikuttaa työllisyystilanteeseen
myönteisesti, jyrisee Kähkönen.
Kähkönen perää lisää rahaa myös liikenteeseen. Myös elinkeinoelämän edustajat ovat vedonneet
useaan otteeseen hallitukseen, että jo pelkästään meneillään olevan taloudellisen taantuman takia
liikenneinvestoinnit ja riittävä rahoitus niihin ovat tärkeitä.
- Useat eri asiantuntijat ovat todenneet, että välitön lisäystarve perusväylänpitoon on jopa 200
miljoonaa euroa vuodessa, Kähkönen täsmentää.
Kähkösen mielestä hallituksen tulisi voimakkaasti pyrkiä pehmentämään sosiaalisia ongelmia.
Nyt tuloerot kasvavat, lapsiperheiden köyhyys lisääntyy ja lasten ja nuorten ongelmat kasaantuvat,
mikä lisää syrjäytymiskehitystä. Myös kuntien peruspalveluita tulee järkeistää. Nyt kuntien
peruspalvelut ovat rahoituskriisissä ja siksi Kähkönen edellyttää valtiolta välitöntä tukea.
Pienituloisimpien ryhmien ensisijaista sosiaaliturvaa on parannettava ja sosiaaliturvan uudistustyö
on toteutettava niin, ettei rahaa vain siirrellä toisilta pienituloisilta toisille pienituloisille.
Lisätietoja: Lauri Kähkönen
p. 050 – 511 3034
Paluu tiedotteisiin