Tiedote 27.5.2009

KÄHKÖNEN PUHUI HALLITUKSEN MAASEUTUPOLIITTISESTA SELONTEOSTA

Kansanedustaja Lauri Kähkönen käytti SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen maaseutupoliittisen selonteon lähetekeskustelussa eduskunnassa. Kähkösen mukaan hallituksen maaseutupolitiikan tavoitteet eivät toteudu käytännössä. Erityisesti metsäteollisuuden kriisi on osittanut, että hallituksen kauniista puheista huolimatta käytännön toimet maaseutupolitiikassa ovat ristiriidassa hyvien tavoitteiden kanssa.

- Metsäpolitiikan tavoitteet ovat perinteisesti olleet teollisen raakapuun turvaaminen ja metsäteollisuudesta toimeentulonsa saavien työllisyyden parantaminen sekä luonnon moninaiskäytön kehittäminen. Näissä tavoitteissa hallitus on pahasti epäonnistunut ja vaikutusten korjaamiseen menee pitkä aika.

- Ristiriita näkyy myös liikennehankkeissa. Valtion budjettitalouden tiukka menokehys heikentää järkevien ja tarpeellisten väylähankkeiden ylläpitoa ja kehittämistä. Kunnolliset liikenneyhteydet ovat paitsi maaseudun vakituisten ja osa-aikaisten asukkaiden niin myös elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta välttämättömät. Metsäteollisuuden ja alkutuotannon raaka- ainekuljetukset edellyttävät kunnossa olevaa tieverkkoa. Myös viestintäväylien kunnossapitoon ja kehittämiseen on kiinnitettävä huomiota. Selonteossa hallitus lupaa arvioida harvaan asutun maaseudun tieverkon kunto- ja kehittämistarpeita. Selvityksiä on riittävästi, tarvitaan rahaa, painotti Kähkönen.

- Kuntatalouden rahoitusvaikeudet jatkuvat pitkään. Lisäksi valtion tuottavuusohjelmalle asetetut kovat tavoitteet muodostavat vakavan uhan maaseudun asukkaiden arkipäiväisten asioiden hoitamiselle, turvallisuuspalveluille ja maamme metsäntutkimuksen toimintaedellytyksille. Yhteispalvelupisteitä kiirehditään lisäämään, vaikka nykyistenkin aukioloaikoja on supistettu. Hallitus ei voi vierittää vastuuta vapaaehtoisjärjestöille. Tuottavuusohjelma vaarantaa myös kannattavan metsätalouden edistämistä sekä puun ja metsäenergian tuotannon lisäämistä puhumattakaan siitä kyetäänkö hallituksen toteuttamalla tuottavuusohjelmalla valtionhallinnon palveluita laajentamaan ja parantamaan.

- Korkeatasoisen kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen ja kansallisen maataloustuotannon jatkuminen ovat välttämättömiä. Vain siten takaamme elintarviketuotannon omavaraisuuden ja turvaamme huoltovarmuuden. Monet tutkimukset osoittavat, että suomalaiset haluavat syödä suomalaista ruokaa, joka on turvallista, puhdasta, sen jäljitettävyys ja eettinen tuotantotapa on taattu ja eläinten ja kasvien terveys turvattu. Maatalous ei jatku maassamme, ellei se ole taloudellisesti kannattavaa viljelijälle, totesi Kähkönen.

Kähkönen muistutti myös, että ympäristön hajakuormitukseen tulee kansallisella ja paikallistasolla kiinnittää entistä enemmän huomiota.

- Fosforia ja typpeä käytetään lannoituksessa huomattavasti aikaisempaa vähemmän, mutta ravinnepäästöissä tämä näkyy vasta pidemmän ajan kuluttua. Suojavyöhykkeitä varsinkin ranta-alueilla on levennettävä ja siitä aiheutuvat tulonmenetykset on huomioitava ympäristötuissa. Maatalouspolitiikan tulee tukea myös konkreettisia luonnonparannustoimenpiteitä, kuten kosteikkojen rakentamista. Ympäristöön liittyvät vahingot syntyvät pitkällä aikavälillä, ja vahinkojen korjaavat toimenpiteet vaikuttavat myös pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja: Lauri Kähkönen p. 050 – 511 3034

Paluu tiedotteisiin