|
||||||||
![]()
|
H e n k i l ö t i e t o j aOlen Kirsi Johanna Ojansuu, os. Hietala. Synnyin Kemijärvellä 15.12.1963 ja asuin siellä ensimmäiset seitsemän vuotta. Nuoruuteni vietin Uudellamaalla, Lohjalla, jossa kirjoitin ylioppilaaksi 1982. Pian kirjoitusten jälkeen lähdin opiskelemaan Salon Kotiteollisuuskouluun, josta kuitenkin siirryin Tampereen yliopiston Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitokseen syksyllä 1983. Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1988 ja olen siitä asti toiminut Hämeenlinnassa opettajana. Luokanopettajana toimin vuoden 1999 eduskuntavaaleihin asti, jolloin minut valittiin eduskuntaan. Kasvatusalan lisäksi olen opiskellut myös kuvataiteita. Opiskelin kaksi vuotta Hyvinkään taidekoulussa ja sain sieltä päästötodistuksen keväällä 1991. Elokuussa
1984 menin naimisiin Johanneksen
kanssa, joka toimii filosofian opettajana Hämeenlinnan lukioissa.
Avioliittoamme on siunattu kolmella lapsella - Matvei (-88), Aatos (-91)
ja Simona (-95). Perheeseemme kuuluu myös lapinporokoira Figo. Tätä nykyä
perheemme asustaa vanhalla asuntoalueella Myllymäessä. Perhe-elämän ja politiikan ohella elämäni täyttyy hyvästä kirjallisuudesta, erilaisista kulttuuritapahtumista ja liikunnasta. Hyötyliikuntaa tulee paljon päivittäin, sillä perheemme liikkuu polkupyörillä ja pidemmät matkat julkisilla liikennevälineillä. Vuosien tauon jälkeen olen myös löytänyt uudelleen rakkaan harrastukseni käsityöt. Olemme asuneet Hämeenlinnassa syksystä 1983 saakka. Perheemme on kotiutunut hyvin tähän historialliseen, luonnonkauniiseen kaupunkiin. Koen Hämeenlinnan kodikkaana, nykyään uudistushaluisena, mahdollisuuksien kaupunkina. Tähänastinen poliittinen taipaleeni pähkinänkuoressa:Kansanedustaja
1999 - |
|||||||