|
Kolumni Hämeen Sanomat 15.1.2004 Vakava mielenterveysongelma Yksi tärkeimmistä tehtävistäni viime syksynä on ollut lasten ja nuorten psykoterapian puolesta puhuminen. Olen käynyt lukemattomia keskusteluja virkamiesten, psykiatrian ammattilaisten ja toimittajien kanssa. Eduskunnassa nostin aihetta esille kyselytunneilla, sekä tein kirjallisen kysymyksen Ulla Anttilan kanssa. Olen puhunut psykoterapian puolesta myös luottamustoimissani Kelassa, sen työvaliokunnassa ja valtuustossa. Se, miten ristiriitaisesti psykoterapia-asiaa Kelassa hoidettiin, ei herätä luottamusta systeemiin. Tiedonkulku Kelan ja Sosiaali- ja terveysministeriön välillä takkuili, osapuolet syyttelivät toinen toistaan psykoterapian rahoituskriisistä. Me päättäjät jouduimme tekemään päätöksiä puolitotuuksien varassa, ja kuulimme asioiden todellisen tilan vasta jälkeenpäin. Keväällä Kelan valtuutetuille kerrottiin, että neljä miljoonaa euroa olisi riittävä lisärahoitus loppuvuoden psykoterapioihin. Kun lisärahoituksesta oli päätetty, meille tiedotettiin, ettei lisäraha riitä uusien terapioiden aloittamiseen, ja käynnissä olevia hoitojakin supistettaisiin. Mielestäni ministeri Mönkäreen olisi pitänyt tarttua vakavasti mielenterveyshoidon ongelmiin jo kesäkuussa, ja antaa esitys laajan kansallisen mielenterveysohjelman laatimisesta. Jos ongelmiin olisi tartuttu tosissaan, olisimme saaneet tarpeellisen aikalisän muutosten tekemiseen harkitusti taaten niille riittävät taloudelliset resurssit. Merkkejä nykyisen järjestelmän ongelmista on ollut tilastoissa näkyvissä jo vuosia: vuonna 2002 korvattiin 3,5 miljoonaa mielenterveyssyistä aiheutunutta sairaslomapäivää, kustannukset Kelalle ja työnantajille olivat noin 127 miljoonaa. Alle 55-vuotiaista ennenaikaiselle eläkkeelle siirtyvistä yli puolella syynä ovat mielenterveysongelmat. Mielenterveysongelmista on tullut kansantauti. Eivätkö nämä luvut kerro, että mielenterveysongelmiin täytyy viimeistään nyt puuttua vakavasti? Nämä hälyttävät merkit eivät kuitenkaan riitä Sosiaali- ja terveysministeriölle tai Mönkäreelle. Ministeri katsoo, että psykoterapiakysymyksestä on noussut liian iso kohu (HäSa 4.1). Tällaiset kommentit selittävät sitä, miksi ministeri ei ole lähtenyt ratkaisemaan ongelman varsinaista ydintä, vaan tyytyi asettamaan kesän alussa epävirallisen työryhmän selvittämään Kelan psykoterapiarahoituksen riittävyyttä ja työnjakoa kuntien ja Kelan välillä. Ministeri ei näytä ymmärtävän mielenterveyshoidon tärkeyttä. Työryhmän toiminta oli minulle suuri pettymys. Olin ällistynyt kuullessani, että työryhmä suunnitteli kuulevansa vain kuutta asiantuntijaa. Kuultavilta asiantuntijoilta puuttui kokemusta mielenterveystyöstä avopuolella. Onneksi sain vaikutettua siihen, että työryhmä otti kuultavakseen asiantuntijan, jolla tätä kokemusta on. Tästä huolimatta työryhmän marraskuussa jättämän loppuraportin esitykset olivat järkyttäviä: alle 16-vuotiaille Kela ei korvaisi yksilöterapiaa, opiskelijat saisivat korvauksen vain opintojen loppuvaiheessa. Aikuiset saisivat julkista rahoitusta yksilöterapiaan vain, jos uhkana on työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen. Korvattavien terapiakäyntien määrää supistettaisiin kaikilla. Vastuu mielenterveyden hoidosta siirrettäisiin kunnille ja sairaanhoitopiireille muutaman viikon varoitusajalla. Näin suuret organisatoriset muutokset olisivat vaatineet vähintään kahden vuoden siirtymäajan, jotta sairaanhoitopiirit ja julkinen terveydenhoito olisi ehtinyt koordinoida ja suunnitella hoitoprosessit. Odotan huolestuneena, miten tässä käy. On hyvä muistaa, että kuntien on pitänyt hoitaa jo yli kymmenen vuoden ajan mielenterveyspalveluita. Tähän mennessä ne eivät ole onnistuneet tehtävässään. Kuinka niiden odotetaan nyt selviävän moitteetta vielä suuremman vastuun kantamisesta? Esimerkiksi 40 prosenttia lastenpsykiatrian viroista on täyttämättä. Mistä nämä ammattilaiset aiotaan nyt yhtäkkiä löytää? Tapahtunutta päätöstä voi pitää paitsi terapiaa tarvitsevien, myös asiantuntijoiden vähättelynä, sillä epävirallisen työryhmän seitsemästä asiantuntijasta neljä on sanoutunut jyrkästi irti kyseisistä esityksistä. Ministeri ei siis voi vedota asiantuntijoihin, vaan päätös näyttäytyy enää pelkästään poliittisen itsepäisyyden maamerkkinä. Olen ollut tyytyväinen siitä, että tuhannet psykiatrian ammattilaiset ovat nousseet barrikadeille potilaidensa puolesta, ja että asia on saanut huomiota myös tiedotusvälineissä. Katson, että ongelman ydin on ennen kaikkea eettinen. Psykoterapian alasajo vie tilanteeseen, jossa enää vain rikkaat saavat terapiasta apua mielenterveysongelmiinsa. Nyt tehtävät säästöpäätökset kohdistuvat kipeimmin ihmisiin, joilla ei ole taloudellisia eikä psyykkisiä voimia ajaa omaa asiaansa. Mitä kauheuksia pitää tapahtua, ennen kuin Suomessa havahdutaan ja vaaditaan parempaa hoitoa mielenterveysongelmista kärsiville? Kirsi Ojansuu Kansanedustaja Kelan valtuutettu |