Kolumni Hämeen Sanomat 11.2.2005

Opintojen nopeuttamista väärillä keinoilla

Hallitus antaa lähiviikkoina eduskunnalle esityksen, jossa esitetään rajausta korkeakoulujen opintoaikoihin. Suomalaisten opiskelijoiden korkeaa valmistumisikää on syytä laskea, mutta ministeriö on valinnut väärät keinot. Ovatko opintoaikatilastot todella niin vakava ongelma, että sen ratkaisemiseksi ollaan valmiita uhraamaan akateeminen vapaus, yksi sivistysyliopiston tärkeimmistä periaatteista? Tämän vapauden ansiosta suomalaisilla maistereilla on laaja yleissivistys sekä opiskelijoilla mahdollisuus poikkitieteellisiin opintoihin.

Suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä on odotettavissa dramaattisia muutoksia maamme huoltosuhteeseen. Työuraa on pyrittävä pidentämään molemmista päistä. Koska hallituksella ei näy olevan keinoja saada ihmisiä pysymään töissä edes eläkeikään asti, huomio on kääntynyt opiskelijoihin.

Hallitus on jämähtänyt tuijottamaan tilastoja eikä katso opiskelijoiden arkea. Pitkien opintoaikojen syyt on jätetty analysoimatta. Opiskelu ei kestä kauan vain sen takia että se on mahdollista. Opinnot venyvät pääosin siksi, että opiskelijoilta ei työnteolta liikene aikaa aktiiviseen opiskeluun eikä yliopistojen puutteellisista resursseista rahaa opetukseen ja graduohjaukseen.

Opiskelijoiden toimeentulosta on tehty tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat samaa. Työssäkäynti hidastaa opintojen etenemistä, mutta on opiskelijamaailmassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Äskettäin ilmestynyt Kelan opiskelijatutkimus kertoo, että lukukausien aikana yli puolet opiskelijoista käy töissä. Se on välttämätöntä, sillä opintotuki ja asumislisä eivät riitä kattamaan välttämättömiä menoja. Toimeentulo hankitaan ennemmin töissä käymällä kuin nostamalla opintolainaa.   

Mielestäni ei ole syytä ihmetellä opiskelijoiden haluttomuutta ottaa lainaa. Opintolainan takaisinmaksu ajoittuu päällekkäin asuntolainan hankkimistarpeen kanssa. Opiskelijatutkimus kertoo, että suurelle osalle lainan välttäminen on periaatekysymys. Opintolainan karttaminen ei ole huono periaate tilanteessa, jossa takaisinmaksukyvystä ei voi olla varma. Huoli tulevaisuuden toimeentulosta ei ole turha, vaikka suurten ikäluokkien eläköityminen luokin avoimia työpaikkoja. Epäilen, ettei näihin töihin palkattaville ole luvassa samankaltaista elinikäistä ja varmaa työsuhdetta kuin heidän edeltäjillään. Työelämän luonne on muuttumassa. Nuorille on tarjolla pysyvien työsuhteiden sijasta yhä enemmän määräaikaisuuksia, tilapäisyyksiä ja projekteja. Lähes kolmasosa 25–29-vuotiaista työntekijöistä on määräaikaisessa työsuhteessa. Akateeminen tilapäistö koostuu korostuneesti naisista. Akavan nuorista naisjäsenistä joka toinen on määräaikaisessa työsuhteessa. Koulutus ei anna nuorille naisille ja miehille samanlaista turvaa pätkätöiltä.

Koska tulevaisuudestaan epävarmat opiskelijat eivät nosta lainaa, opintolainan ehdotetut muutokset eivät kohenna opiskelijoiden toimeentuloa ja nopeuta opiskelua. HAMKOn Paavo Raappana kirjoitti (HäSa 4.2) osuvasti, että opiskelijoiden velkataakan kasvattamista opintolainan enimmäismäärää korottamalla on vaikea pitää parannuksena. Opetusministeriön kiinnostus opintolainan kehittämiseen on selkeä viesti. Opintotukea halutaan kehittää lainapainotteisena ja opintorahan annetaan surutta jäädä jälkeen elinkustannusten noustessa. Tämä tulee kasvattamaan entisestään eriarvoisuutta taustoiltaan erilaisten opiskelijoiden välillä. Nykyisin työnteko haittaa varsinkin niiden opintoja, joiden vanhemmilla ei ole varaa antaa taloudellista tukea. Jos opintoaikoja rajataan, vaarantuu perustuslaissa mainittu oikeus kouluttautua varattomuudesta huolimatta.

Nykyisissä opintoaikatilastoissa ovat mukana myös ne, jotka eivät oikeastaan opiskele. Numerot kaunistuisivat kummasti, jos tilastoista karsittaisiin pois ne, joille opiskelijakortti on lähinnä etukortti. Opintoja voidaan jouduttaa mahdollistamalla päätoiminen opiskelu opintorahaa parantamalla ja lisäämällä yliopistojen perusopetuksen rahoitusta. Asettamalla rajauksia opintoaikoihin luodaan nuorille vain lisää paineita ja pahennetaan opiskelijoiden psyykkistä pahoinvointia. Opetusministeriössä ei näköjään huomata, ettei monille opiskelu enää ole elämän parasta aikaa: tuoreen terveystutkimuksen mukaan vajaa kolmannes kärsii psyykkisistä ongelmista.

Kysymys on siitä, haluaako hallitus sivistysyliopistoja vai maisteritehtaita? Mielestäni opintoaikojen rajausesityksillä tehdään selkeä valinta maisteritehtaan suuntaan tavalla, joka ei edistä akateemisen koulutuksen sivistyksellisiä tavoitteita.

Kirsi Ojansuu

Kansanedustaja (vihr)

Sivistysvaliokunnan jäsen