Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomat 30.9.2005
 

Hyvä vanhemmuus perimää tärkeämpi

Keskustan kansanedustajat Petri Neittaanmäki, Esko Ahonen, Seppo Lahtela, Lauri Oinonen ja Pekka Vilkuna sekä keskustalainen Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula eivät sallisi hedelmöityshoitoja kuin naisen ja miehen muodostamille pareille (HS 22. 9.).
Vastauksessaan he kuitenkin tuovat esiin sen, että he eivät tuomitse eri perhemuotoja ja pidä ainoana hyväksyttävänä mallina niin sanottua ydinperhettä.
Jos he eivät sallisi hedelmöityshoitoja esimerkiksi yksinäisille naisille tai lesboperheille, on tämä mielestämme osoitus siitä, että he tosiasiassa hyväksyvät lähinnä ns. ydinperheen.
Suomessa viidennes perheistä on jotakin muuta kuin miehen, naisen ja heidän yhteisten lastensa muodostamia ydinperheitä.
Yksinhuoltajat, naisparien perheet ja uusioperheet ovat osa suomalaista arkea. Tosielämä on siis toisenlaista ja biologinen perimä ei sinänsä takaa hyvää vanhemmuutta.
Hedelmöityshoitokeskustelun ytimeen pitäisikin nostaa käsite "hyvä vanhemmuus". Onko perusturvallisuuden ja hyvän kasvuympäristön tärkein edellytys se, että vanhemmat ovat heteropari?
Kaikki tietävät, etteivät saman katon alla asuvat äiti ja isä sinänsä takaa onnellista lapsuutta. Suomessa noin 200 000 lasta elää perheissä, joissa on perheväkivaltaa.
Onkin aika tiedostaa, että hyvä kasvuympäristö perustuu muihin asioihin kuin vanhempien määrään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Tärkeintä lapselle on syntyä toivottuna, saada rakkautta ja huolenpitoa vanhemmiltaan.
Meidän mielestämme sukusolujen luovuttajaa ei voida pitää isänä.
Toivommekin, että piakkoin eduskunnassa käsiteltävä laki hedelmöityshoidoista ei sisältäisi esitystä, jonka mukaan lapsi saisi halutessaan spermanluovuttajasta itselleen juridisen isän. Luovuttaja voitaisiin siis vahvistaa isäksi lapselle, jonka äiti on sinkku tai äidit ovat lesbopari.
Ajatus ns. spermaisästä on älytön: isän ja lapsen suhde on niin arvokas asia, että perheen ulkopuolisen spermanluovuttajan vahvistaminen isäksi olisi isyyden rienaamista.

Kirsi Ojansuu
Rosa Meriläinen
Oras Tynkkynen


vihreiden kansanedustajia

 

<< Takaisin kirjoituksiin

<< Etusivulle