TALOUSARVIOALOITE
Määrärahan osoittaminen psykoterapeuttikoulutukseen
Eduskunnalle
Mielenterveyden ongelmat yleistyvät Suomessa, mutta hoidon tarve ja
tarjonta eivät kohtaa. Mielenterveyden hoidossa jonot hoitoon ovat
pitkiä, eikä hoitotakuu toteudu. Yksi syy hoitoon pääsyn vaikeuteen on
koulutetun hoitohenkilökunnan puute.
Ne psykoterapiaa tarvitsevat potilaat, jotka eivät saa hoitoa julkisen
terveydenhuollon kautta, ohjataan yleensä yksityisille terapeuteille.
Tällä hetkellä terapia-alan koulutuksen tarjonta on vaihtelevaa.
Koulutuskentän monimuotoisuus ja sisäinen heterogeenisuus on ollut
ongelmallista. Psykoterapeuttikouluttajina toimii yli sata erilaista
tahoa. Koulutus järjestetään pääasiassa julkisen koulutusjärjestelmän
ulkopuolella, vain pieni osa koulutuksesta järjestetään
korkeakouluissa. Koulutusta tarjoavat mm. Therapeia-säätiö,
yliopistojen psykologian laitokset, kansanopistot ja
konsulttiyritykset. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) myöntää
koulutuksen suorittaneille luvan käyttää psykoterapeutti-nimikettä.
Joskus käy niin, että vasta nimikettä hakiessa selviää, ettei saatu
koulutus täytä TEO:n kriteereitä. Kela korvaa ainoastaan TEO:n
hyväksymien terapeuttien hoidon. Toinen merkittävä ongelma nykyisessä
koulutustilanteessa on koulutustarjonnan alueellinen kattavuus.
Koulutusta järjestetään markkinaperusteisen kysyntä- ja
tarjontaperiaatteen mukaan ilman alueellis-ta koulutustarvearviointia.
Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt opetusministeriölle aloitteen
psykoterapiakoulutuksen kehittämisestä ja koulutuksen kriteerien
yhtenäistämisestä. Opetusministeriössä on suunniteltu jo vuosia
psykoterapiakoulutuksen keskittämisestä yliopistoihin. Asiaa on
valmisteltu työryhmässä vuodesta 2001. Aiemmin koulutustilannetta on
tutkittu Psykoterapiakoulutustoimikunnassa (1989) ja Stakesissa
(1995). Opetusministeriön työryhmän selvityksen pohjalta tavoitteeksi
on otettu maksuton ja julkisissa oppilaitoksissa tarjottu
psykoterapeuttikoulutus, vaikka muidenkin koulutusta tarjoavien
annetaan jatkaa. Tarkoituksena on aloittaa tutkintoon johtava
yliopistotasoinen koulutus, jolla on selkeät koulutusvaatimukset.
Psykoterapeuttikoulutukseen suunnitellaan kahta koulutustasoa,
psykoterapeuttikoulutusta ja psykoterapeuttikouluttajan koulutusta.
Koulutuksen uudistuksella voidaan tuoda selkeyttä psykoterapeuttien
koulutukseen ja ennen kaikkea helpottaa pulaa psykoterapeuteista.
Vuonna 2002 koko maassa oli 3155 psykoterapeuttia. Heistä noin 1200
työskentelee julkisen terveydenhuollon piirissä. Tavoitteena on
kouluttaa vuoteen 2020 mennessä 1800 uutta terapeuttia, koulutuksen
aloittaisi vuosittain 200 terapeuttiopiskelijaa. Työ-ryhmän arvion
mukaan koulutuksen kustannukset olisivat 4751 euroa opiskelijaa
kohden, yhteensä 950 200 euroa vuodelle 2007.
Opetusministeriön tavoitteet ovat erinomaiset,
psykoterapeuttikoulutuksen järjestäminen osana korkeakoulujärjestelmää
on perusteltua ja yhteiskunnallisesti tärkeää. Kuitenkaan uudistuksen
rahoituksesta ei ole mitään tietoa, vaikka uudenlainen
psykoterapeuttikoulutus olisi tarkoitus aloittaa jo vuoden 2007
alusta. Korkeakouluille on myönnettävä riittävät voimavarat
koulutuksen järjestämiseen. Ilman resursseja koulutuksen uudistaminen
ei ole mahdollista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille
29.10.21 lisäyksenä
950 200 euroa psykoterapeuttikoulutukseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006
Kirsi Ojansuu /vihr
|