Kynttilät

Joulukuu on minulle elämänkuu ja siksi suostuin kirjoittamaan pakinan, kun Mika kysyi sitä.
Joulukuussa on ilmanalassa henkeä, tunnetta, toivoa ja tulevaisuutta.
Mielessä, mielenmaisemassa on lämpimän punainen olotila.
Joulu on ollut perheessämme elämän kohtaamista. Perheemme viidestä jäsenestä neljä on syntynyt joulukuussa. Pimeimpänä vuodenaikana elämän valo on syntynyt, syttynyt.
Onkohan siinä syy, miksi rakastan joulua?

Aistini ovat herkistyneet odottamaan joulukuun valoja, värejä, tuoksuja, makuja, musiikkia…
Kaikki se on ikääntymisen myötä kulkenut yhä kauemmaksi kaupallisesta joulutouhuilusta.
Kontrastit kasvaneet mutta eivät ahdistaneet.
Olen toistaiseksi onnistunut torjumaan, valikoimaan ja jalostamaan stressihöösäämisen rauhalliseen tunnelmointiin. Joulukuun pimeydessä muhii uuden syntymä, elämän alku.
Pimeyteen tulee valkeus. Toivo toivottomuuteen. Ei tätä muuten jaksaisi.

Luen parhaillaan Reko ja Tina Lundanin ”Viikkoja, kuukausia”.
Suosittelen syvästi! Arkisen paljaasti ja koruttomasti pariskunta kuvaa taistelua vakavaa sairautta vastaan. Sisimpäni myötäelää ja toistaa elämän puolesta tulevia huutoja ja rukouksia. Samalla häpeän omia pieniä huolenaiheitani. Tämä kirja on minulle vuoden 2006 tärkein!
Luettuani tulen jättämään sen pysyvästi esiin pöydällemme.
Kunnioitan Reko Lundanin testamenttia elämälle: asioiden painoarvot, suhteellisuudentaju syöpyy sieluuni.

Pari vuotta sitten minua haastateltiin radioon aiheesta: ”Elämäni toiseksi tärkein asia.”
Empimättä vastasin, kynttilät! Elävän liekin lämpö, pehmeä säteily, viehko liike ja sen eloisuus vangitsee minut tunnelmallaan. Sen voimalla jaksan yli pimeimmän vuodenajan.
Pimeän tuloon muuten suhtaudun ikääntymisen myötä yhä raskaammin, mutta psyykkaan sen yli selittäen pimeän korostavan kynttilöiden valovoimaa.
Birgerissä palaa kynttilät läpi vuoden. Sen tuntee paikan ilmapiirissä.

Koska alkoi Birgerin joulunaika? Perjantaina 17.11. oli kotikaupunkimme joulun avaus ja glögiä tarjoiltiin Birgerinkin edessä. Oli mukavaa, kun tullessani töistä, kävellessäni rautatieasemalta keskustaa kohti kantapubin metsäpipoinen nuorimies, Teemu, tarjosi glögiä kadulla. Se oli yksi niistä tunnelmallisista jutuista, jotka synnyttävät tummanpunaisen jouluolon pimeässä, lumettomassa, viileässä, kylmässä joulukuun illassa.
Astuminen Birgerin lämpöön, sameaan valoon, kynttilöiden ääreen, tuttuun porinaan, saa uuden säväytyksen joulun läheisyydestä.

Se jokin on odotuksen, onnen ja pimeimmän vuodenajan taittumisen toivon alitajuinen ilo:
ensin juhlistetaan joulun juhlaa ja sitten alkaa uusi vuosi.
Uusi alku, uudet mahdollisuudet, valon vaiheittainen lisääntyminen…
Kaikki se on mielessämme elämän rytmiä ja me olemme osana sitä, jokainen omalla tavallaan.
Olen nyt onnellinen.

On odotusta mielessä ja ajatuksissa: jouluna laiskottelen kirjan, hyvän ruoan, musiikin, yhteispelien ja nokosten täyttäessä päivien kulkua. Ja yöllä valvotaan, nukutaan sitten pitkään. Köllöttelen ja sallin sen muillekin perheessämme. En ota pulttia niin helposti, sillä nythän on joulu.
Tummanpunainen, tuoksuva malja joululle ja syvää hyvyyttä uudelle vuodelle!

Kirsi Ojansuu