Kristittynä vihreissä

Toukokuun lopussa vihreät hyväksyivät Hämeenlinnan puoluekokouksessa uuden ja ennakkoluulottoman periaateohjelman. On valitettavaa, että ohjelman avaukset mm. globalisaatiosta ja työllisyydestä jäivät julkisuudessa yhden lauseen jalkoihin.

Maailmankatsomuksia käsitelleeseen kohtaan lisättiin äänestyksen jälkeen sivulause luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta. Periaateohjelmaan kirjattiin: "Maailmankatsomuksen ja uskonnon vapautta on puolustettava, monikulttuurisessa yhteiskunnassa valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti, valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava."

Linjaus syntyi tavalla, joka yllätti kokousväen. Meillä on parantamisen varaa kokouskäytännöissä. Työryhmän kautta suoraan äänestykseen kulkeneesta muutosesityksestä ei keskusteltu kokouksessa. Meille ei jäänyt tilaisuutta määritellä keskustelussa sitä, mitä lauseella oikeastaan tarkoitetaan. Siksi monien mielessä kanta yhdistyi Irina Krohnin ja Rosa Meriläisen paljon radikaalimpaan luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisoikeuksien purkamista esittävään lakialoitteeseen.

Olen ollut puoluekokouksen kannasta surullinen, vaikka uskonnollista tasavertaisuutta kannatankin. Minua raastaa erityisesti lauseen julkisuudessa saama tulkinta. Se on ymmärretty niin, että vihreät olisivat kirkkoon kielteisesti suhtautuva puolue. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Vihreissä on paljon kristittyjä ja kristityissä vihreitä. Itse olen yksi heistä.

Minulle kirkon sanoma ja kristinusko ovat elämässäni elävää todellisuutta. Haluan toimia vihreissä nimenomaan kristittynä. Haluan kristittynä edistää vihreille tärkeitä ja kirkolle vaikeita asioita kuten parisuhdelakia ja hedelmöityshoitojen sallimista parisuhteeseen katsomatta.

Toisaalta on hyvä, että uskonnosta puhutaan. Keskustelu erilaisten maailmankatsomusten tasavertaisesta kohtelusta on paikallaan Suomen muuttuessa monikulttuurisemmaksi. Luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on kuitenkin kulttuurisista ja historiallisista syistä erityinen asema Suomessa, eikä siihen voi lainsäädännöllä juuri vaikuttaa.

Kirkkojen kulttuurinen merkitys nousee esille erityisesti suhteessa uskonnonopetukseen. Kristilliset vaikutteet näkyvät muun muassa kirjallisuudessa ja kuvataiteissa. Siksi kristinuskon tunteminen kuuluu yleissivistykseen. Uskonnon tunneilla opitaan perusasiat sekä omasta uskonnosta että muista maailmankatsomuksista. Tunneilla saadaan myös välineitä ääritulkintojen kriittiseen arviointiin.

Monikulttuurinen Suomi tulee ehkä vaatimaan uskonnonopetuksen uudistumista. Yksi harkittava vaihtoehto voisi ehkä olla kaikille yhteinen uskonto- ja elämänkatsomustieto, jonka opintoja voisi täydentää syventävillä kursseilla oman maailmankatsomuksen näkökulmasta.

Kirsi Ojansuu
kansanedustaja (vihr.)