Murrosikäisten vanhempien Via Dolorosa

 Muistan elävästi 90-luvun alkuvuodet, jolloin perheemme lapset olivat pieniä. Väsymyksen vallatessa mieleni tunsin olevani "aivan puhki". Tuolloin elämää kokeneemmat lohduttivat minua vanhan kansan viisaudella, että pienellä lapsella pienet murheet, isolla suuret. Koin ajatuksen silloin epäuskottavana eikä se minua lohduttanut. Sanonta jäi kuitenkin alitajuntaani ja nykyisin käytän sitä itse sillä tunnen sen olevan totisinta totta.

Tänä päivänä haasteet murrosikäisen lapsen kasvattamiselle ovat osittain toiset kuin parikymmentä vuotta sitten. Mielestäni tilanne on nykyisin haastavampi ja vaikeampi. Kodeissa on aina "väännetty kättä" kotiintuloajoista, alkoholin käytöstä, pukeutumisesta, kotitöistä ja rahasta. Tänä päivänä kaiken tuon lisäksi kiistakapulana ovat vuorokausirytmi ja arjen aikataulut. Rytmishow on iso haaste vauvojen ja pienten lasten vanhemmille. Se on kuitenkin luonnollista ja fyysisiin perustarpeisiin liittyvää imettämisen, nukkumisen ja valvomisen kiertokulkua.  Isojen lasten kanssa taistellaan virtuaalimaailman ja reaalimaailman rytmien kanssa. Tänään tietokonepelit ja nettikontaktit elävät vitaalisena 24 tuntia vuorokaudessa. Yöllä pelataan myöhään ja aamulla on vaikea saada lapsia ajoissa kouluun.  Se on merkittävä muutos aikaisempiin vuosikymmeniin ja haaste vanhemmille on suuri.

Ilman omakohtaista kokemusta olisi helppoa kasvatustieteen maisterina puhua asiantuntevasti siitä, kuinka vanhemmat eivät välitä nuoristaan ja antavat heidän elää miten sattuu. Besserwissermaisesti voisin vain yksinkertaisesti todeta, että vanhempien täytyy rajoittaa pelaamisaikaa ja määrätä nukkumaanmenoajat. Kun itse elää sovittujen sääntöjen ja rikkomusten kierteessä ymmärtää, että kyse on enemmän neuvottomuudesta ja jaksamisesta kuin "pullamössösukupolven" kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta kasvattaa lapsistaan viisaita, hyvin käyttäytyviä, tunnollisia ja vastuullisia nuoria..

Mielestäni murrosikäisten lasten vanhempien jaksaminen on jonkinlainen tabu. Pienten lasten vanhempien jaksamisesta puhutaan ja kirjoitetaan aivan oikeutetusti paljon, mutta murrosikäisten vanhempien tilanteesta ei juurikaan. Voisiko kyse olla siitä, että näissä vaiheissa on nöyryyttävää tunnustaa oma voimattomuus ja oma regressiivinen toiminta? Riidellessä itsekin usein käyttäytyy lapsen tavoin eikä kuten viisas aikuinen.

Meille vanhemmille on raskasta ja kuluttavaa taistella lasten kanssa kotiintuloajoista ja valvoa viikonloppuisin tehtyjen sopimusten toteutumista. En kuitenkaan kannata kunnissa määrättäviä kotiintuloaikoja. Julkisen vallan, kunnanvaltuustojen tai eduskunnan, ei tule ottaa sitä vastuuta, joka kuuluu vanhemmille ja huoltajille. Taistot murrosikäisten lasten kanssa ovat raskaista, mutta ne on käytävä kotona.

Kun Kanta-Hämeen kansanedustajat vierailivat KHKS:n nuorisopsykiatrian osastolla, niin kuulimme, että nuorilla on nykyisin huonompi kyky kestää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä kuin ennen. Ajattelen, että on paljon helpompaa antaa nuorelle rahaa käteen ja toivottaa mukavaa viikonloppua kuin vaatia sopimusta kotiintuloajasta ja kieltää alkoholin käyttö. Meidän vanhempien on uskallettava olla se vastapuoli, jota vastaan nuoremme kapinoivat, jos kapinoivat. Rajat ja rakkaus saavat vain tällä tavoin inhimilliset kasvot.

Mielestäni murrosikäisten vanhemmat tarvitset vertaistukea ja paikkoja, johon voi mennä, kun on voimaton ja epäonnistunut olo. Hämeenlinnaan on tarkoitus rakentaa Lasten ja nuorten talo. Se on mielestäni tärkeä ja tarpeellinen hanke. Sinne tulisikin saada tällainen perheille tarkoitettu matalankynnyksen paikka, jossa olisi nopeasti saatavissa apua monentasoiseen tarpeeseen ja henkiseen hätään.

Vanhemmuus on taitolaji ja mielestäni jokainen vanhempi ja huoltaja, joka saa kasvatettua lapsestaan suurin piirtein tasapainoisen ja itsetunnoltaan ehjän aikuisen ansaitsisi mitalin äitien ja isien päivänä!

Kirsi Ojansuu
kansanedustaja
luokanopettaja, KM
(vihr.)