Etusivu Kuulumisia  Henkilötietoja Politiikasta Arvoista Kirjoituksia Yhteystiedot


Kollegat Kirsistä >>
Kirsin tukijalista  >>

          Vaaliteemat  >>


     



 


Kollegat Kirsistä:



"Kirsi on mahtava kollega ja mitä parhain vierustoveri istuntosalissa!

Kirsi on vanhan ajan arvopoliitikko - Kirsi on todella heikomman puolella. Kirsi pitää kiinni arvoistaan, muta ei ole neuvottelukyvytön. Kirsi on rohkea, radikaalikin, mutta ymmärtää myös erinomaisesti tavallisten perheiden tavallisia huolia, peruskoulun laadusta, asuntolainoista ja ja lastenkasvatuksesta."
Anni Sinnemäki (vihr)
  
  Kirsin työtoveri ja elämän vaikeiden ja joskus myös kepeiden kysymysten jakaja kahdeksan vuoden ajan



"Sivistysvaliokunnassa ahkeria asioihin perehtyjiä ovat muun muassa Säde Tahvanainen (sd) ja Kirsi Ojansuu (vihr)."
Kaarina Dromberg (kok)
  
 sivistysvaliokunnan puheenjohtaja,
Kauppalehti Optiossa 9.11.2006

"Kirsi huokuu iloa ja myönteistä energiaa. Hän hallitsee koulutus- ja kulttuuripolitiikan sekä mielenterveystyön etu- ja takaperin, mutta tuntee muutkin politiikan osa-alueet niin hyvin, että pystyy tuosta vain puhumaan sujuvasti aiheesta kuin aiheesta. Kirsillä on myös ominaisuus, jota poliitikoissa arvostan ehkä eniten: voimakas oikeudentunto ja intohimoinen suhtautuminen yhteisiin asioihin."
Oras Tynkkynen (vihr)
    Kirsin kollega



"Kirsi on kansanedustaja, joka paneutuu ajamiinsa asioihin perusteellisesti. Hän punnitsee tarkkaan myös päätöksiin liittyviä arvovalintoja. Minulla on ollut ilo työskennellä Kirsin kanssa eduskunnassa vuodesta 1999 alkaen yhdessä puntaroiden mm., mitä tehdä mielenterveyskuntoutujien, vammaisten henkilöiden ja erilaisten oppijoiden hyväksi.
Kirsin pitkäjänteisyydestä ja hänen nauttimastaan luottamuksesta kertovat myös hänen työnsä puolueen varapuheenjohtajana ja valtuuskunnan jäsenenä viime vuosikymmenellä. Voin suositella lämpimästi Kirsin äänestämistä tulevissa vaaleissa!"
Ulla Anttila (vihr)
    Kirsin kollega

 

 

   26.2.2007
Sivujen kuvat on ottanut Terho Aalto