KUULUMISIA     KIRJOITUKSET     PUHEET     KUVAT     HENKILÖTIEDOT     YHTEYSTIEDOT

 

11.02.2009 - Elvytyksestä ja periaatteista

Kyllä, taloustilanne on haastava ja vaikeammaksi vielä mennee. Tänään on vaikea arvioida tarkkaan, missä maa ja maailma makaa ensi kesänä saati vuoden päästä. Tilannetajua ja nopeaakin reagointia tarvitaan nyt.

Eduskunta kuuli jo ennen joulua, että tämän vuoden budjettia tullaan täydentämään heti vuoden alussa nk. elvytyspaketilla, johon valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi käytettävän n. 100 miljoona euroa. Sittemmin on ääni muuttunut kellossa, onneksi. Tilanne on noista ajoista muuttunut, tarpeet myös.

Eduskunta keskustelee huomenna hallituksen lisätalousarviosta, joka on siis se kauan odotettu elvytyspaketti. Siinä on paljon hyviä, välttämättömiä esityksiä, mutta se herättää paljon myös kysymyksiä. Katainen sanoi taannoin, että hallitus etsi käsinpoimien parhaita euro per työpaikka kohteita. Samaten Katainen on todennut jo viime vuonna, että budjettimme itsessään, siis jo ennen nyt esitettäviä toimia, on Euroopan elvyttävimpiä.

Hyvä, linja on kaunis ja kannatettava teoriassa, mutta hallituksen käytännön toteutus on jotain muuta. Elvytyksen nimiin on laitettu erinäiset veroalet aina ruoan alv mukaan lukien. Sinne on tungettu myös työnantajien kela-maksun poisto. Puhe  on siis sadoista miljoonista euroista, jopa miljardeista eli ei ihan mitättömistä summista. Myös velan otosta on kyse.

Edellä mainitun ymmärrän ja hyväksyn myös sen, että hallitus tekee arvovalintoja esityksillään. Se, mitä en ymmärrä on, että moiset toimet määritetään elvytyksenä ja perustellaan maksimaalisella työllisyysvaikutuksella. Tämä epäilys vahvistui, kun luin EU:n komission linjauksia elvytyksestä ja Suomen hallituksen tuesta sille. Siellä sanottiin selvästi elvyttävien toimien periaatteista, että niiden tulee olla oikea-aikaisia, kohdennettuja ja väliaikaisia. Oikea-aikaisuudesta ja kohdennuksista voidaan olla eri mieltä, mutta väliaikaisuus-mittari ei ole mielipiteestä kiinni. Tämän periaate-vaateen pohjalta herää siis kysymys, onko hallituksen esitykset sittenkin vain hetkellisiä. Täyttyykö siis elvytyksen periaatteet hallituksen esittämien pakettien sisällöissä ja odotettavissa on päätösten "perumisia" myös veroalennusten ja kela-maksujen osalta vai huijaako hallitus myös itseään laskemalla elvytyspakettiinsa toimia, jotka sinne ei kuulu -ainakaan sen omien linjausten mukaan.