
KUULUMISIA KIRJOITUKSET PUHEET KUVAT HENKILÖTIEDOT YHTEYSTIEDOT
|
Hallituksen lakiesitys matkailuajoneuvojen verotuksesta kiristää verotusta moninkertaiseksi. Sosialidemokraattiset kansanedustajat äänestyttivät eduskuntaa, ja esittivät verotuksen pysymistä nykyisellään. Äänestettäessä Vasemmistoliiton kansanedustajat kannattivat demarien esitystä. Kaikkien muiden puolueiden paikalla olleet edustajat äänestivät vastaan. Hallituksen esityksen mukaan matkailuajoneuvojen verotus perustuisi ajoneuvon kokonaispainoon, koska näiden ajoneuvojen päästötietoja ei ole saatavilla. Esityksen mukaan nykyisin 3 500 kg painavan matkailuauton omistajan maksama ajoneuvovero 0,35 euroa/päivä eli 127,75 euroa vuodessa nousisi ajoneuvon massaan perustuvana vastaavanlaisena ajoneuvoverona 1,33 euroa/päivä eli 485,45 euroa vuodessa. Verotus siis kiristyisi nykyisestä moninkertaiseksi. Matkailuautojen asuinosien koreja valmistetaan pääasiassa ulkomailla, eivätkä valmistajat ilmoita ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä, koska sitä eivät viranomaiset vaadi. Edes uusille tai uudehkoille, 1-3 vuotta vanhoille autoille päästömääriä ei siis ole saatavissa lakiesityksessä mainittavalla tavalla. Kokonaismassaltaan alle 3 500 kg:n matkailuautot rakennetaan pääasiassa samoille alustoille kuin pakettiautot. Pakettiautojen päästömittaukset tehdään valmistajan toimesta. Uusissa matkailuautoissa, jotka siis ovat yhtä vähäpäästöisiä kuin vastaavilla alustoilla toimivat pakettiautot, ei ole välttämättä niin suuria rakenteista johtuvia massaeroja, että päästömäärät kasvaisivat merkittävästi. Matkailuauton omistaja ja käyttäjä joutuvat muihin autoilijoihin verrattuna epätasa-arvoiseen ja kohtuuttomaan asemaan joutuessaan verotetuiksi ilman, että itse pystyisivät vaikuttamaan asiaan edes matkailuauton hankintavaiheessa. Käytännössä esitys johtaisi siihen, että matkailuautoja poistettaisiin osaksi vuotta liikenteestä entistä useammin. Poiston kustannukset tulisivat suoraan autoilijan maksettavaksi, mikä lisäisi autoilijan verorasitusta entisestään. Edellä olevan perusteella esitämme, että matkailuautojen ajoneuvovero pidetään entisellään ja hiilidioksidipäästöpohjaiseen verotukseen siirrytään vasta sen jälkeen, kun matkailuautojen päästömittaukset saadaan yhteneväksi muiden ajoneuvotyyppien kanssa. Lisätietoja: Heli Paasio, gsm. 050 511 3122 |