Tiedote 28.10.2004

                                                                                                                                  

Vihreän liiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki Helsingin Kirjamessuilla:

HELSINGIN KIRJASTOMÄÄRÄRAHAT VIHDOIN NOUSUUN
 

- Haluan kiittää Helsingin Vihreää valtuustoryhmää siitä, että he saivat läpi vaatimuksensa kirjastomäärärahojen nostosta. Ensi vuoden budjettiin tullut 150 000 euron lisäys parantaa merkittävästi kirjastojen edellytyksiä tilata uutuuskirjoja, Sinnemäki sanoo.

Helsingin budjettineuvotteluissa valtuustoryhmät pääsivät sopuun kirjastomäärärahojen nostamisesta yli kaupunginjohtajan esityksen. Kirjastomäärärahojen ja myös kulttuurijärjestöjen tuen nostaminen neuvotteluissa osoittavat, ettei kulttuuripolitiikka ole jäänyt politiikan marginaaliin.

Kirjastomäärärahojen niukkuus on uhannut etenkin uutuuskirjojen hankintaa, kun asukkaiden puolustama laaja kirjastoverkko on säilytetty nykyisessä laajuudessaan. Kulttuurielämän poliittiset vaikuttajat ovat olleet yksimielisiä siitä, että kirjastojen hankintamäärärahojen puute on pitkään ollut yleisten kirjastojen suurin ongelma. Joka vuosi julkaistaan merkittävää kirjallisuutta, jonka pitää olla kaikkien saatavilla. Mitä jos hankintamäärärahoja olisi ollut liian vähän sinä vuonna, kun Seitsemän veljestä julkaistiin?

Kirjastomäärärahojen nostoa pitää edelleen tasaisesti jatkaa niin, että Helsingin kirjastojen määrärahat saataisiin nostettua Suomen keskiarvon tasolle. Vuonna 2003 koko maan keskiarvo aineistohankinnoissa oli lähes seitsemän euroa, kun Helsingin taso jäi reilusti alle viiden euron. Nyt tehty parannus ei korjaa tätä epäsuhtaa, vaan kirjastomäärärahat tarvitsevat puolustajia myös tulevalla valtuustokaudella.

Sinnemäki osallistuu tänään klo 12.30 Georg Dolivon johdattelemaan "Onko kulttuuri vain resurssi" -keskusteluun yhdessä Tuula-Liina Variksen, Olli-Pekka Heinosen ja Torsti Lehtisen kanssa Helsingin kirjamessujen Kirjakahvilassa.

Lisätietoja: Anni Sinnemäki 050 511 3166