Vetovoimainen joukkoliikenne ruuhkamaksujen ehto

Länsiväylä 1.2.2008

 

Ruuhkamaksuilla pyritään hillitsemään yksityisautoilua, sen aiheuttamia päästöjä ja ruuhkia. Jos oma auto jää kiltisti kotipihalle, millä siis mennä töihin, kun julkinen liikenne on jämähtänyt viime vuosisadalle. On täysin absurdi ajatus, että ensin rajoitettaisiin yksityisautoilua ja sitten kun ihmiset ovat oppineet tallustamaan, fillaroimaan tai soutamaan töihin, joukkoliikennettä alettaisiin parannella ja Suomen metropolin liikenneongelmia ratkaista.

 

Espoolaisella maalaisjärjellä ymmärtää ilman tutkimuksiakin, että ensin on saatava länsimetro, kehärata, kaupunkiradan jatke ja sujuva, luotettava ja kohtuuhintainen joukkoliikenne toimimaan. Vasta sen jälkeen kannattaa odottaa ruuhkamaksujen kolikoiden kilisevän valtion pohjattomaan säkkiin.

 

Suunnitelmiin ja rahoitukseen, myös valtion joukkoliikennetukeen, on saatava vauhtia, odottamalla kustannukset nousevat entisestään. Osamaksajaksi lupautuneen valtion epäröinti nousseiden metrokulujen edessä muistuttaa entisestä tytöstä, joka antoi ymmärtää, muttei ymmärtänyt antaa. Espoo taipui jo maksamaan Kehä I kuluja korottomalla lainalla, toista kertaa ei kuntalaisten kukkarolle ole asiaa.

 

Ensin joukkoliikenne kuntoon, sitten ruuhkamaksut harkintaan, jos niille vielä on tarvetta!

 

Marjo Matikainen-Kallström

kansanedustaja (kok)

kaupunginvaltuutettu