"Kukkivat roudan maat"

Seniorien kulttuuripäivä 8.5.2007 Vivamo-opisto, Lohja

Marjo Matikainen-Kallström

kansanedustaja

Hyvät kuulijat

Siunaa ja varjele meitä,

Korkein, kädelläs.

Kaitse ain kansamme teitä

vyöttäen voimalla meitä

heikkoja edessäs.

Sulta on kaikki suuruus,

henki sun hengestäs.

Tämä juuri lukemani, en uskalla sanoa lausumani, ja aamuhartaudessakin laulettu, Suomalainen rukous on kaikille meille tuttu hengellinen laulu, jonka sävel on Taneli Kuusiston ja sanat ovat Uuno Kailaan. Runo syntyi jo vuonna 1931, sävelmä muutamaa vuotta myöhemmin 1939. Syntymästään lähtien tämä hieno kappale on kuulunut monen kuoron ohjelmistoon, sitä ovat laulaneet tunnetut oopperalaulajamme ja sävellys on ollut suosittu puhallinorkesterin soittamana.

Virsikirjaan teos otettiin uudistuksen myötä vuonna 1986. Sen toinen säkeistö on erityisen koskettava:

Herramme, kirkasta meille

kasvos laupiaat,

niin että armosi alla

toivoa rohkaisemalla

kukkivat roudan maat.

Vaivoissa näytä meille

kasvosi laupiaat.

Siinä siis "kukkivat roudan maat".  Runoilija on tavoittanut hienosti tunnelman, jossa vaikeissakin oloissa, routaisessakin maassa, voivat kukat puhjeta kukkimaan, kun vain toivoa ja uskoa riittää.

Tämän kauniin runon lisäksi monelle meistä tulee mieleen tästä tälle päivälle valitusta nimestä  myös Eino Säisän hieno romaanisarja, jonka yhteinen nimi on juuri Kukkivan roudan maat. Säisä kirjoitti sen 70-luvulla ja siinä on yhteensä 6 osaa.

Kirjasarja kertoo tavallisen savolaisen kylän elämästä ja muuttumisesta aikojen kuluessa. Ensimmäinen kirja alkaa ajasta juuri sodan päättymisen jälkeen. Kirjan henkilöt yrittävät sopeutua rauhan aikaan, kuka paremmin kuka huonommin siinä onnistuen. Eteenpäin kuitenkin ponnistellaan lujassa uskossa parempaan huomiseen.

Säisän romaanisarja on saanut paljon kiitosta suomalaisen yhteiskunnan kuvauksestaan. Siitä on myös tehty televisiosarja.

Sotien jälkeinen toipuminen ja jälleenrakennus olivat vaikeita aikoja kaikkialla Suomessa. Evakkotaipaleelle oli lähtenyt 410 000 karjalaista, joka määrä oli 11 % silloisesta väestöstämme. Samaan aikaan menetimme 10 % pinta-alastamme, 12 % peltopinta-alastamme ja 10 % teollisuustuotannostamme.

Evakot asutettiin koko Suomen alueelle, lukuun ottamatta ruotsinkielisiä rannikkoseutuja ja toisaalta Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia. Elämä oli aloitettava alusta, oli saatava katto päänpäälle, oli raivattava uutta peltoa, oli jatkettava yritysten toimintaa uusissa olosuhteissa uusilla paikkakunnilla.

Kaiken tämän keskellä evakoiden elämään mahtui myös karjalaisuuden vaaliminen, joka usein tapahtui kulttuurin kautta. Edelleen meillä on niin liike-elämässä kuin kulttuurin eri aloilla huomattava määrä juuriltaan karjalaisia vaikuttajia. Esimerkiksi Laila Hirvisaari, entinen Laila Hietamies, on upealla kirjallisella tuotannollaan saanut karjalaisen arkisen elämän hehkumaan elävänä tuotannossaan. Myös muun muassa Eeva Kilven, Lempi Jääskeläisen, Iiris Kähärin, Unto Seppäsen ja Armas J. Pullan juuret ovat karjalasta. Lukuisista muusikoista, näyttelijöistä ja kuvaamataiteilijoista puhumattakaan.

Armi Ratian tunnemme kaikki Marimekon energisenä ja luovana vetäjänä, samoin myös Aira Samulin Hyrsylän mutkasta tänne Uudellemaalle kotiutuneena evakkona on meille tuttu.

Nämä kaksi naista ovat oivia esimerkkejä siitä miten vaikeatkaan olot eivät pysäytä luovaa ihmistä, vaan pikemminkin lisäävät sitkeyttä toteuttaa omaa ilmaisuaan.

Tänään täällä onkin seuraavaksi ohjelmassa Lohjan karjalaisten muistelmia. Karjalanliiton valtuuston varapuheenjohtajana olen saanut kuulla paljon karjalaisten muisteluksia ja aina ne ovat yhtä mielenkiintoisia ja mieltäkiinnittäviä.

Hyvät kuulijat

Tämän kulttuuripäivän yhtenä teemana on evakkous. Meille kaikille tulee siitä ensimmäiseksi mieleen Karjalasta sotien jälkeen muualle Suomeen muuttaneet perheet ja heidän vaikeutensa. Muistamme ehkä myös Lapin sodan tapahtumat ja lappilaisten silloisen evakkouden. Myös Porkkalan vuokraus Neuvostoliitolle aiheutti suomalaisten pakkomuuton alueelta pois.

Siitä sukupolvesta, jotka evakkomatkan tekivät ja aloittivat alusta asutettuina ympäri Suomea, on silloisia nuoria ihmisiä vielä keskuudessamme, nyt jo seniorikansalaisina.  Evakkomatkan kokeneiden joukko harvenee koko ajan. Loppuvatko Suomesta silloin evakot?

Ystäväni ja entinen kolleegani Risto Kuisma on määritellyt itsensä toisen polven evakoksi. Hänen isänsä lähti evakkoon Viipurista, ja siksi poikakin kokee tietynlaista evakkoutta. Vanhempien lapsuus- ja nuoruusaika on jäänyt kertomusten ja muistelusten varaan, konkreettinen lapsuusmaisemissa käynti on ollut mahdollista vasta viime vuosina.

Tottahan se on, että minäkin olen tutustunut vanhempieni synnyinseutuihin vasta aikuisena päästessäni käymään Kannaksella, jossa he molemmat ovat syntyneet.  Nyt kaikki on siellä muuttunut niin paljon, että mielikuvitusta tarvitaan roppakaupalla entisten talojen ja kunnaiden kuvitteluun. 

Ehkä meillä toisen polven evakoilla onkin kysymys enemmän juuri tunnetilasta, sukupolvia jatkuneen kehityksen ja elämänmenon väkivaltaisen katkaisemisen muistamisesta. Nyt on kaikki hyvin, mutta pieni evakko sisällämme hakee ulospääsyä taiteen keinoin.

Kun ajattelee asiaa laajemmin, Suomeen tulevat maahanmuuttajat ovat omalla tavallaan myös evakkoja. Vaikka olot eivät olekaan täällä niin ankeita kuin ne olivat 60 vuotta sitten Karjalasta tuleville evakoille, on tilanne usein sama: kotimaa on ollut pakko jättää ja on hakeuduttava uusiin vieraisiin oloihin rakentamaan tulevaisuutta.

Maahanmuuttajien oman kulttuurin ylläpitäminen ja kuvataiteiden, teatterin ja musiikin luominen on apuna vieraassa yhteisössä selviytymiseen. Samalla se rikastuttaa myös valtaväestön kulttuuriantia ja tekee siitä entistä monipuolisemman.

Hyvät seniorit

Ennen tänne tuloani sain mahdollisuuden tutustua rehtori Eija Kempin toimittamaan Vivamo-opistoa ja sen historiaa ja nykyisyyttä kuvailevaan kirjaan Lisää ikää. Kertomus opiston syntymisestä oli erittäin kiinnostava ja osoitti jälleen kerran rohkeuden ja näkemyksellisyyden vievän läpi vaikka harmaan kiven.

Vivamo-opiston toiminta-ajatus, jossa pyritään luomaan ihmisten välille hoitavaa yhteyttä ja evankeliumin vastaanottamista opiskelun kautta, on kunnioitettava ja kannatettava. Se, että ikääntyville ihmisille avataan uusia ovia ja uusia näköaloja on tärkeää työtä niin yksilön itsensä kuin yhteiskunnankin kannalta.

Sen korostaminen että kaiken ikäisillä kansalaisilla on arvokas paikkansa tämän yhteiskunnan osina ja siinä toimijoina, olisi tärkeää laajemminkin. Nuoruuden ihannointi, joka varsinkin mainosmaailman kautta hallitsee nykyistä yhteiskuntaamme, tekee käsityksemme ihmisestä hyvin ohueksi. Vanhempien ihmisten iän myötä karttunutta kokemusta ja elämänviisautta, ei osata arvostaa eikä hyödyntää.

Eri ikäpolvien yhteistoiminnan korostaminen ja eristämisen vastustaminen ovat aivan oikeita ajatuksia. Nyky-yhteiskunta karsinoi liian helposti eri ikäkaudet omiin lokeroihinsa, lapset päivähoitoon, vanhukset palvelutaloon, työikäiset toimistoihin.

Vanhan agraariyhteiskunnan suurperhe, jossa taloissa asui monta sukupolvea, oli oivallinen keino saada jokaiselta yhteisön jäseneltä se osuus talon töihin ja toimiin, mikä kellekin parhaiten luontui. Samalla tiedot ja taidot siirtyivät sukupolvelta toiselle vaivattomasti. Koska tähän ei toki enää ole paluuta, luokaamme kuitenkin mahdollisuuksia samantapaiselle toiminnalle yli ikäpolvien ilman sukulaisuussuhteitakin.

Hyvät kuulijat

Haluan kiittää saamastani mahdollisuudesta avata tämä kulttuuripäivä. Upeaa nähdä paikalla näin monia kulttuurista kiinnostuneita senioreita. Päivän ohjelma onkin houkutteleva ja paikalle tuodut näyttelyt monipuolisia ja mielenkiintoisia. Eikä ruokalistakaan tuntunut hassummalta.

Palataan vielä Suomalaiseen rukoukseen ja sen kolmanteen, viimeiseen säkeistöön:

Tutkien sydämemme

silmäs meihin luo.

Ettemme harhaan kääntyis,

ettei kansamme nääntyis,

silmäsi meihin luo.

Alati synnyinmaalle

siipies suoja suo.

Oikein mukavaa ja antoisaa kulttuuripäivää teille kaikille.