Tavoitteet
Saavutuksia
Puheet ja tiedotteet
Toiminta eduskunnassa
Ajankohtaista
Eduskuntaryhmä ja yhteystiedot
Vihreä liitto
Linkkejä
Eduskunnan kotisivut
 
Palautetta eduskuntaryhmälle
 
Ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston päätöksestä määrärahakehyksiksi vuosille
2003-2006, 19.3.2002

ed. Anni Sinnemäki
 

Arvoisa puhemies,

Kuten edellisinäkin vuosina kehyspäätöksen lähtökohtana on ollut tarve rajoittaa valtion menojen kasvua ja siten parantaa mahdollisuuksia varautua väestön ikääntymisestä aiheutuviin menopaineisiin. Vuonna 2003 valtion budjettialijäämäksi arvioidaan muodostuvan runsaat puoli miljardia euroa.

Kuntien käyttötalouden valtionapuihin lisätään runsaat 300 miljoonaa euroa vuonna 2003. Valtionosuuksiin on varauduttu tekemään 1,6 prosentin lakisääteinen indeksikorotus, joka on puolet täysmääräisestä korotuksesta. Vuonna 2003 valtion toimenpiteet vahvistaisivat kuntataloutta nettomääräisesti 128 miljoonalla eurolla.

Työnantajan sosiaaliturvamaksu poistetaan kolmivuotisena kokeiluna kolmen pohjoisimman seutukunnan alueella sekä ns. A-saaristokunnissa. Kokeilun piirissä ovat yritykset EY-lainsäädännöstä johtuvin rajoituksin sekä valtion liikelaitokset. Kokeilun johdosta sosiaaliturvamaksuja menetetään noin 8 miljoonaa euroa, mikä katetaan nostamalla työnantajan sotumaksua 0,014 prosenttia.

Kehyspäätös on tänä vuonna herättänyt keskustelua toimintatavoista.

Eduskuntaryhmien sopimat menolisäykset hyvinvointipanostuksiin ja Itämeren tilan parantamiseksi ovat kehyksissä, mutta tästä käytiin julkisuudessa jonkinlainen pienoisnäytelmä. Olisi parempi, jos sovituista asioista pidettäisiin kiinni. Eläkeläisten ja työntekijöiden sairasvakuutusmaksun saattaminen samalle tasolle oli laajasti ymmärretty sovituksi toisella tavalla kun nyt on tehty. On myös sanottu, että tämä päätös olisi manööveri, jolla huomiota kiinnitetään pois jostakin toisista asioista kun poliittiset ryhmät ryhtyvät tappelemaan tämän päätöksen pyörtämiseksi. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä olisi toivottavaa, että budjettiriiheen mennessä päätöksenteko näyttäytyisi tasokkaampana.

Lapsiperheiden syrjäytymistä ehkäistävä

Hallitus on antamassa vielä tänä keväänä antamassa lapsipoliittisen selonteon. Lapsiperheiden suhteellinen asema on tutkimusten mukaan heikentynyt. Kiireellisintä vihreän eduskuntaryhmän mukaan on toimenpiteet syrjäytymisuhan alla oleville lapsille. Sosiaalietuuksista minimiäitiyspäiväraha on Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kipeimmin korjauksen tarpeessa.

Ei veronalennuksia

Budjetin todellinen kokonaisuus syntyy luonnollisesti vasta silloin kun sekä menoista että tuloista päätetään rinnakkain. Sairasvakuutusmaksu on veroluonteinen maksu ja veroja tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena.

Kukaan ei ole esittänyt suuria veronalennuksia ensi vuodelle. Pidemmällä aikavälillä itsetarkoitukselliset veronalennukset tulevat entistä kyseenalaisemmiksi, sillä väestön ikääntymisestä johtuvan menojen kasvun katsotaan johtavan tarpeeseen korottaa veroja jo tämän vuosikymmenen lopulla. Samalla lukuisissa mielipidetiedusteluissa kansalaiset ovat ilmaisseet asettavansa julkisten palveluiden saatavuuden veronalennusten edelle.

Energia- ja ympäristöveroista tehtävä päätöksiä

Koska työn verotuksen alentamiseksi on myös perusteltuja syitä ja osa veropohjasta tulee kaventumaan muun muassa alkoholiveron tuoton vähentyessä, tulisi kaikkien hallitusryhmien olla valmiita päättämään energia- ja ympäristöveroista jo edellä mainituista syistä, ympäristösyiden ollessa toinen peruste.

Naisalojen palkkausta korjattava

Väestön ikääntymisestä johtuviin haasteisiin tulee vastata monella eri tavalla, mutta julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkaus on varmasti yksi niitä joihin olisi kiireellisimmin löydettävä ratkaisuja. Yhteiskuntamme pyörii näiden koulutettujen mutta matalapalkkaisten naisten varassa, ja sekä tasa-arvosyyt että yhteiskunnan kokonaisuuden toimiminen edellyttävät heidän palkkatasonsa korjaamista. Tässä kohtaa terveiset myös ammattiyhdistysliikkeelle.

Hallinnon uudistushanke on kannatettava

Keskushallinnon uudistushankkeen valmistelussa on esitetty parannuksia hallituksen toimintamalleihin ja hallituksen mahdollisuuksiin tehdä kunnollisia politiikkalinjauksia. Siirtyminen tiukasta ministeriökohtaisesta sektoriajattelusta ongelmakeskeiseen ajatteluun, jossa ministeriöiden välinen yhteistyö korostuisi, olisi tervetullut suunta uudistuksille. Tämä helpottaisi sektoriongelmia myös budjettipuolella. Vihreä eduskuntaryhmä on aiemminkin todennut että nykyinen kehyskäsittely- ja budjettiriihi-käytäntö ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla politiikantekoa ja toivomme hallinnonuudistushankkeesta ennakkoluulotonta keskustelua ja menestystä uudistuksille.

Työttömyyden alentamiseen löydettävä uusia keinoja

Tarinassa, jossa palvelujärjestelmän rahoitus ja tulonsiirtojen taso eivät ole viime kädessä kenenkään mielestä tyydyttävällä tasolla ja samalla joudutaan todennäköisesti ottamaan velkaa kohtuullisessa taloustilanteessa, on ainakin yksi ilmiselvä roisto - työttömyys. On selvää, että työttömyyden alentamiseksi täytyy löytää jotain sellaisia keinoja, jotka eivät ole toistaiseksi olleet
käytössä.

Aluetaloudelle olennaisiin ympäristöhankkeisiin satsattava

Budjettikehyksiin ei sisälly lisämäärärahoja tiettyihin ympäristöministeriön hallinnonalan aluetaloudellisesti merkittäviin hankkeisiin, joita ovat luonnonsuojelualueiden hoito ja kunnossapito, rakennusperinnön hoitoavustukset sekä ympäristötyöt. Vihreä eduskuntaryhmä aikoo ajaa budjettiriihessä lisämäärärahoja näille momenteille.

Kyseisiin hankkeisiin panostamisella on olennainen merkitys työllisyyden ja aluetalouden kannalta, tietenkin ympäristöllisten vaikutusten ohella. Nämä hankkeet työllistävät ammattilaisia nimenomaan maaseudulla. Lisäksi luonnonsuojelualueiden hoitoon ja kunnossapitoon suunnattavat varat ovat suorastaan elinehto luontomatkailulle ja sen kehittämiselle.

Lisäksi haluaisin mainita, että Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunta METSOn työ valmistuu kesäkuussa. Hallituksen piirissä olisikin oltava valmius tarkastella vaatiiko työryhmän esitys määrärahalisäyksiä.

Uusiutuvien energioiden tukeen lisää rahaa

Mikäli hallitus aikoo todella pyrkiä mm. Kansallisessa ilmasto-ohjelmassa asettamiinsa tavoitteisiin, uusiutuvien energialähteiden investointituen määrärahojen olisi noustava edellisen vuoden tasosta. Esimerkiksi tuulivoiman investointitukea on tähän mennessä annettu lähinnä yksittäisiin demonstraatiohankkeisiin. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että myös suurten tuulivoimapuistojen rakentamiseen olisi varauduttava antamaan niihin tarvittava
tuki.

Toisaalta, jos markkinoille päätettäisiin rakentaa viidennen ydinvoimalan kaltainen suuri määrä sähköä tuottava "häirikkö", niin ei voida olettaa, että investointituesta huolimatta markkinoilta löytyisi rahaa ja halukkuutta investoida näihin hankkeisiin, koska sähköntarve ei sitä välttämättä vaadi.

Vuosaaren sataman liikennejärjestelyihin ei valtion tukea

Vihreä eduskuntaryhmä pitää oikeana ratkaisua, jossa kehyksiin ei ole otettu Vuosaaren satamaan liittyviä liikennejärjestelyjä, jotka olisivat suoraa aluepoliittista tukea Helsingille.

Kehitysyhteistyömäärärahat kasvavalle uralle

Kehysriihessä päätettiin lisätä kehitysyhteistyömäärärahoja siten, että vuonna 2006 saavutetaan 0,38 bruttokansantuoteosuus. Ensi vuodelle rahaa tulee lisää noin 20 miljoonaa euroa, jolloin noustaan viime vuoden budjettiriihen 0,341:n prosentin tasosta 0,348 prosenttiin.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää myönteisenä sitä, että kehitysyhteistyö-määrärahojen euromääräisestä ja bruttokansantuoteosuuden kasvusta saatiin hallituksessa sovittua ja että tämä on sisällytetty kehyspäätökseen - ensimmäistä kertaa Lipposen hallituksissa. Ongelma on
kuitenkin se, että tällä vauhdilla 0,7 % saavuttaminen pysyy yhä kovin kaukaisena, jos ei imaginäärisenä tavoitteena.

Ratkaisu perustui lähtökohtaan, jonka mukaan Suomi pysyy EU:n kehitysyhteistyöpanostusten keskiarvotason yläpuolella. Samalla Suomi osaltaan nostaa EU:n kehitysyhteistyöpanostusten keskiarvoa. Suomi myös edellyttää, että kaikki keskiarvon alapuolella olevat maat nostavat kehitysyhteistyöpanostustensa bruttokansantuoteosuuksia.

Monterreyssa Meksikossa on käynnissä YK:n kehitysrahoituskokous. Kokouksessa olisi kyettävä löytämään keinoja siihen, miten köyhyyden vastaisen työhön käytettäviä varoja voitaisiin todella lisätä. YK:n vuosituhatjulistuksessahan on asetettu tavoitteeksi köyhyydessä elävien määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Maailmanpankin laskujen mukaan kaksinkertaistamalla nykyisen kehitysavun rikkaat maat voisivat saavuttaa tämän tavoitteen. Monterreyn jo etukäteen hyväksyttyä loppuasiakirjaa on kuitenkin pidetty pettymyksenä. Kokousta uhkaakin epäonnistuminen, elleivät teollisuusmaat kykene sitoutumaan etukäteen sovittua selkeämmin uusiin kokonaisvaltaisiin köyhyyden vastaisen työhön tavoitteisiin.

Suomi esittää edellä mainitut tavoitteensa Monterreyn kokouksessa. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että kehitysyhteistyörahojen nousutahti on vieläkin hidas ja jatkossa olisi edettävä ripeämmin, jos Suomi tahtoo tosissaan osallistua YK:n Vuosituhatjulistuksen tavoitteiden toteuttamiseen.