|
|
|
|
Tiedote 3.12.2004
Vihreiden lakialoitteet: LA Vuoden 2005 veroasteikkolaki LA Laki lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Vihreiltä vaihtoehtoesitykset hallituksen veronkevennyslinjaan: HALLITUS UNOHTI PIENITULOISET JA LAPSIPERHEET
Vihreä eduskuntaryhmä jätti tänään kaksi lakialoitetta vaihtoehtoesityksinä hallituksen tulosopimukseen liittyville veronkevennysesityksille. Toisessa lakialoitteessa vihreät esittävät kaikkien verovelvollisten valtionverotuksen alentamista 60 eurolla. Veronalennus ulottuisi tällöin koskemaan myös ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen sekä eläkkeiden verotusta. Aloitteen kustannusvaikutus valtiontalouteen on 200 miljoonaa euroa. Toisessa lakialoitteessa vihreät esittävät kaikkien alle 7-vuotiaiden lasten lapsilisien korottamista 20 eurolla. Aloitteen kustannusvaikutus on 96 miljoonaa euroa.
- Koska tulopoliittisessa sopimuksessa liikuttiin hyvätuloisia suosivaan suuntaa, olisimme odottaneet, että hallituksen veronkevennykset olisi suunnattu solidaarisemmin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jos valtiontaloudessa todella on se liikkumavara, mitä hallitus on esittänyt, olisi työllisyyden ja ostovoiman kannalta merkittävä osa liikkumavarasta pitänyt suunnata hyvätuloisten sijaan pienituloisille ja lapsiperheille, kritisoi vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara.
- Koska Suomessa on luovuttu myös perhepoliittisista verovähennyksistä, kannattaa lapsiperheiden "veronkevennykset" tehdä lapsilisiä nostamalla. Lapsilisiin ei ole tehty merkittäviä muutoksia vuoden 1995 leikkausten jälkeen. Lapsiperheiden köyhyys on tänä aikana tutkitusti lisääntynyt. Kaikkein tiukimmilla perheiden talous on silloin, kun perheessä on pieniä lapsia, huomauttaa vihreän liiton varapuheenjohtaja, valtiovarain valiokunnan jäsen Anni Sinnemäki.
|
|
|
|