![]() |
|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
Vihreiden keskeiset tavoitteet yhdistävät ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin. Verorakennetta muuttamalla voimme lisätä työpaikkoja ja samalla tarjota porkkanaa ja keppiä ympäristönsuojeluun. Hyvinvointi on myös laadullista: siihen kuuluu viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, antoisa ja riittävä vapaa-aika ja mahdollisuus sovittaa yhteen työ ja perhe. Jokaisen pitää voida vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin: Haluamme lisätä kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi kansanäänestysten ja kansalaisaloitteiden muodossa. Haluamme katsoa pitkälle tulevaisuuteen emmekä huolehtia vain välittömistä eduista tai omien äänestäjien miellyttämisestä. Nyt tehtävien ratkaisujen täytyy olla kestäviä myös tulevien sukupolvien näkökulmasta. Päätöstemme vaikutus ei jää myöskään vain Suomen rajojen sisäpuolelle. Meillä on vastuu myös maailman köyhimmistä maista. Työssään
Vihreä eduskuntaryhmän tavoitteet pohjautuvat Vihreän liiton
periaatteisiin. Niistä voit lukea mm. Vihreän liiton periaateohjelmasta
ja muista julkaisuista. Me vihreät haluamme yhdistää aatteellisuuden
ja käytännöllisyyden. Politiikassa vain pitkäjänteinen
työ tuottaa tulosta. On nähtävä kauas, mutta toimittava
tässä ja nyt.
Vihreän eduskuntaryhmän lähitulevaisuuden tavoitteita Saavutukset-kohdasta
näet, miten olemme onnistuneet tavoitteissamme tällä vaalikaudella.
|
|||||||||||||||||||||||||||||