SIILIN LEVINNEISYYS

Siilin muinaiset heimolaiset ovat olleet päästäisen ja näädän kaltaisia. Sen historia ulottuu Aasiaan hirmuliskojen aikaan aina 38 - 54 miljoonan vuoden taakse. Sen jälkeen piikikäs erinaceinae-suku levisi  Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan mioseenikauden aikana (7 - 26 milj. vuotta sitten) (siilin historiasta esim. Marianne Ekholmin sivulla). Suomessa siili on mainittu ensimmäisen kerran esim. lehdistössä v. 1879 (ks. Uutisarkisto) - se on siis meillä varsin nuori maahanmuuttaja. Siili on levinnyt laajalle alueelle läpi Euroopan ja Venäjän. Se tunnetaan myös englantilaisena vientituotteena Uudessa-Seelannissa ja joillakin Skotlannin saarillakin; vain kylmimmillä pohjoisen alueilla sitä ei tavata.
Ks. myös Hewitt, Godfrey: The genetic legacy of the Quaternary ice ages, 2000.
 

SIILI SUOMESSA

Suomessa siili on  rauhoitettu nisäkäs ja hyödyllinen hyönteissyöjä (lat. insectivora), joka on meillä levinnyt etelästä Tornioon ja Kuhmoon saakka. Oma siilimme (Erinaceus europaeus) kuuluu siilien heimoon (Erinaceidae), joka puolestaan kuuluu hyönteissyöjien lahkoon (Insectivora).Kotoisella siilillämme (Erinaceidae) on kolmenlaisia sukulaisia: pitkäkorvasiilit (Hemiechinus), aavikkosiilit (Paraechinus) ja afrikkalaiset siilit (Atelerix), joita meillekin on tullut lemmikeiksi.
Lähimpänä meitä asustelee idänsiili (Erinaceus concolor), jota on löydetty jo v. 1988 Virosta (Ks. Matti Masing). Erinaceidae ja Concolor eroavat toisistaan mm. karvojensa värin puolesta, sillä idänsiilin rinta ja kaula ovat huomattavasti oman siilimme väritystä vaaleammat.  Muita eroavaisuuksia löytyy paitsi dna-rakenteesta, myös piikkien sekä jalkojen rakenteesta (ks. Matti Masing). Eurooppalaisen ja itäisen siilin kromosomistoa tutkittaessa on havaittu, että oikeastaan on kyse kahdesta eri lajista.
 

ULKONÄKÖ

Siilin selkä on peittynyt valko-ruskeisiin piikkeihin, jotka ovat n. 2 - 2,5 cm:n pituisia muuntuneita karvoja (kuva alla). Piikkejä on n. 6000. Eurooppalaisen siilin rinta on ruskea ja sen kasvot, vatsa ja alakyljet ovat tuuhean karvan peittämät. Mustissa jaloissa karva on ohuempaa. Molemmat sukupuolet näyttävät samalta, vain lähempää tarkasteltuaan voi olla varma, onko kyseessä uros vai naaras. Siilillä on viisi paria nisiä.

Piikkikuva: Nigel Reeve: Hedgehogs,  FIG.1.12,  s.17. Piikit  uusiutuvat n. vuoden välein.

Siilillä on suippo, pitkähkö, kärsämäinen ja liikkuva ylähuuli, jonka kärjessä ovat sierainaukot. Sillä on pyöreät silmät ja näkyvät korvalehdet.

Siilillä on pitkähköt koivet, joita ei yleensä huomaa sen tuuheiden vatsakarvojen ja liikkumistavan vuoksi. Sillä on viisi varvasta jokaisessa jalassaan. Jalat ovat vahvoine kynsineen ja anturoineen rakentuneet kaivamista varten.

A. Siilin käyntijäljet kovalla alustalla. Takajalka osuu etujalan jälkeen. Askelväli on 15-25 cm.
B. Verkkaista käyntiä. Pehmeällä alustalla, esimerkiksi hiekalla näkyy usein ruumiin jättämiä laahausjälkiä.
C. Siilin jalat alapuolelta katsottuna. Sekä etu- että takajaloissa on ranneanturat ja takajalan toisessa varpaassa erikoisen pitkä kynsi.
D. Etu- ja takajalan jättämä käyntijälki. Sisimmän varpaan painallusta ei aina näy.
(Lähde: Åke Aronson - Peter Eriksson: Eläinten jälkiä. Otava, 2004. s. 249.

Talviset jäljet hangella.  
Valokuvat: © Raimo Ratia
 

SIVUN ALKUUN

Aikuinen siili on 20 - 30 cm pitkä kuononkärjestä peräpäähän (ks. poikasten koko: Poikanen hoidossa), jonka lisäksi sillä on 1,5 - 4 cm:n pituinen häntä. Aikuinen painaa 500 g - 1800 g; Suomen oloissa yli kaksikiloinen siili ei ole harvinainen. Näyttäisi siltä, että Skandinaviassa siilit ovat kookkaampia kuin muualla Euroopassa.

Kuvassa alla näkyy siilin rakenne normaalissa seisoma-asennossa: huomaa lyhyt niska, joka on eurooppalaiselle siilille ominainen. Siilin hampaistosta huomaa, ettei se ole jyrsijä, vaikka sitä joskus kuuleekin verrattavan rottaan.

UROS VAI NAARAS

Joskus on tarpeen tunnistaa, onko potilas naaras vai uros. Urokset ovat usein naaraita isompia ja erot koossa kasvavat iän myötä, mutta tämä tunnistuskeino ei ole pitävä. Parhaiten siilin tunnistaa kääntämällä sen selälleen ja katsomalla, miten sen sukuelimet ovat sijoittuneet peräaukkoon nähden (ks. kuva alla). Ulkoiset sukuelimet ovat naaraalla lähempänä peräaukkoa  kuin uroksella.

SIILI KIIPEILEE JA UI

Siili on hyvä uimari ja kiipeilijä. Se liikkuu pyöreästä ja näennäisesti lyhytjalkaisesta olemuksestaan huolimatta ketterästi ja vauhdikkaasti. Häirittynä se kiertyy tiukalle kerälle ja muistuttaa piikkistä palloa, joten siihen on hyvin vaikea päästä käsiksi (ks. kuva alla: rengasmainen orbicularis-lihas muodostaa "pussin suun", joka puristuu suojaamaan siiliä).

SIVUN ALKUUN

AISTIT JA ÄÄNTELY

Siilin aisteista tärkein on haju. Kuten kissalla silläkin on kitalaessaan Jacobsonin elin, joka on erikoistunut kemiallisten ärsykkeiden erittelyyn (ks. myös Itsevoitelu). Kuulo on sen toiseksi tärkein aisti. Se reagoi helposti koviin ääniin ja menee kerälle. Siili on varsin likinäköinen ja se kartoittaakin ympäristöään lähinnä haju- ja kuuloaistin avulla.

Siili ääntelee äkillisin tuhahduksin (varoitusääni, kosintaääni), nuuskuttamalla (kiinnostuneena), sirkuttamalla ja viheltämällä kuin lintu (yleensä emojen ja poikasten tapa kommunikoida) ja päästämällä kameran sulkijaa muistuttavan klick-äänen (ainakin paritutumiskäyttäytymisen yhteydessä). Se röhkii kuin miniatyyripossu parittelua havitellessaan ja kipua se ilmaisee huudolla, josta ei voi erehtyä. Kiukkuaan se voi ilmaista joskus jopa murinankaltaisella matalalla äänellä sekä rytmikkäällä "puksutuksella", jota se yleensä tehostaa hypähtelemällä piikit tanassa tai säksättämällä kuin rastas (havaittu poikasiässä). Sen hätähuuto on korkea ja kimeä. Monien äänien on todettu olevan korkeudeltaan sellaisia, ettei ihmiskorva kuule niitä.
 

VIHOLLISET JA SOSIAALINEN KÄYTTÄYTYMINEN

 Siilillä on vain vähän luonnollisia vihollisia - näistä ensimmäinen on ihminen ja hänen erilaiset laitteensa, kuten autot ja mm. puutarhanhoidossa käytetyt siimaleikkurit, jotka silpovat pensaissa puuhailevia siilejä (ks. Uhanalainen siili) Siili on yksineläjä. Siilimaailmassa hierarkia on tärkeä ja urokset ottavat jonkin verran mittaa toisistaan otsapiikkejään pörhistellen - yleensä naarat ja vasta vieroitetut nuoret saavat olla rauhassa. Poikaset harjoittelevat toistensa puskemista. Harvoin näkee niiden käyttävän hampaitaan.

Kuvassa kaksi nuorta naarasta ottaa mittaa toisistaan. Siili vasemmalla kääntää selkäpiikkikilpensä kohti vastustajaansa.

Siili ei ole varsinainen reviirinvartija. Englannissa on tutkittu, että uroksen elinpiiri on 15-40 ha, naaraan pienempi eli n. 5-12 ha. Lisäksi kerrotaan, että uros kulkee alueellaan keskimäärin 3,7 metrin tuntinopeudella, kun taas naaraan kulkunopeus on keskimäärin 2,2 m/min.

Suomessa asiaa on tutkinut Pia Rännänen Pro gradu -työssään Siilin (Erinaceus europaeus) elinpiiri ja ydinalueet. Hänen pienen joensuulaissiiliotoksensa johtopäätökset olivat samantapaiset uroksien ja naaraiden osalta: uroksen aktiivisen kauden elinpiiri on kooltaan keskimäärin suurempi kuin naaraiden. Kuitenkin elinpiirit ovat Suomessa huomattavan paljon isompia kuin Englannissa eli urosten 81 ha ja naaraiden 32 ha.

Naaraiden ydinalueiden koko oli puolestaan keskimääräiseltä kooltaan 5 ha ja urosten 13 ha.

Urosten elinpiirit ovat paritteluaikaan suurempia kuin naaraiden, mutta syksyä kohti mentäessä elinpiiri pienenee siten, että kummankin sukupuolen elinpiirit ovat syksyllä kooltaan jotakuinkin samanlaiset.

SIVUN ALKUUN

RUOKAILU JA RAVINTO

Ilta-aktiivinen siili

Iltaisin ja öisin siili on aktiivisin ja kerää ruokaansa pitkiäkin matkoja kulkien, yleensä yli 3 km, mutta jopa 13 km. Aktiivisimpia liikkumaan ovat yleensä urokset, sillä ne etsivät kesän ajan itselleen parittelukumppania. Päivisin siili lepää lehti- ja oksakasoissa, joita se voi vaihdella, mutta poikasten synnyttämistä varten naaras rakentaa erillisen pesän. Talven lähestyessä molemmat sukupuolet rakentavat oman yksityisen, isohkon pesän.

Siili maastossa

Siili viihtyy ruohikkoisessa ja pensastoisessa maastossa, mutta kuitenkin ihmisen lähellä. Ihmisestä on hyötyä siilille siksi, että se voi horrostaa mieluiten lehtikasoissa,  mutta myös portaiden alla ja muissa suojaisissa paikoissa, joihin se voi viedä lehtimateriaalia lämmikkeekseen talven varalle.

Siilin monipuolinen ruokavalio

Se syön mielellään paitsi hyönteisiä, toukkia, matoja, kuoriaisia ja etanoita, myös käärmeitä, raatoja, marjoja ja hedelmiä. Tutkijat ovat huomanneet, että siilit syövät toisinaan myös kasvien ituja ja siemeniä. Englannissa on 1500-luvulta lähtien puhuttu siitä, miten siilit tappavat maassa pesivien lintujen poikasia ja syövät niiden munat. Nykyiset tutkimukset pitävät tätä hyvin vähäisenä ongelmana ja siiliä pidetään pääasiassa hyödyllisenä eläimenä, joka tappaa lähinnä tuhohyönteisiä maanviljelijöiden iloksi kuin kanalintuja metsästäjien kiusaksi.

Usein siili saa myös ihmisen esiin laittamista makupaloista täydennystä ruokavalioonsa, jonka tulisi erityisesti ennen talvihorrosta sisältää runsaasti energiaa. (ks. Ravinto).
 

ELINIKÄ

Luonnossa siilit elävät 3-7 vuotta, mutta vanhempiakin tiedetään: esim. Englannissa vanhin tunnettu siili eli 16 vuotta.
Ks. myös. Longevity records: Life Spans of Mammals
 

HORROSTAMINEN (Ks. sivu Talvihorros)


LISÄÄNTYMINEN

Siilit ryhtyvät lisääntymispuuhiin heti herättyään ilman lämpötilasta riippuen huhtikuun lopulla tai toukokuussa. Lisääntymisikäinen siili on n. vuoden vanha.

Lisääntymisaikana siili on erityisen vilkas ja naaraista kilpailevat urokset harrastavat puskemiskilpailuja otsapiikeillään. Mervi Kunnasranta kirjoittaa Pohjois-Karjalan Luonnossa (2006) artikkelissaan Siilejä suviyössä: "Urossiilin anatomiasta voi tehdä päätelmiä siilin viriilistä elämäntyylistä. Kiima-ajan huipulla uroksen sukupuolielinten paino voi olla peräti 10% ruumiin kokonaispainosta."

Uros piirittää naarasta tuntien ajan. Pariskunta kiertää toisiaan äänekkäästi tuhisten, eikä naaras vaikuta kovin suopealta. Lopulta uros voittaa naaraan luottamuksen ja pääsee parittelemaan. Joskus se jää vartioimaan naarasta toisilta uroksilta, mutta useimmiten se jo rientää uusia houkuttelevia naaraantuoksuja kohti.

Naaras synnyttää yleensä yhden poikueen vuodessa tyypillisesti juhannusviikolla, kerralla n. 1 - 11 vaaleanpunaista, piikitöntä ja sokeaa poikasta. Emo imettää poikasia 4 - 6- viikkoa ja vieroittaa ne yleensä heinäkuun puolenvälin jälkeen. Uros ei osallistu poikasten hoitoon.
Jos syksy on lämmin, poikasia saattaa vielä syntyä syyskuunkin puolella. Niiden selviytyminen talvehtimisesta on kuitenkin epätodennäköistä, koska ne eivät ole ehtineet saavuttaa 600 g painoa horroksen kestääkseen. Tässä vaiheessa poikasten hoito saattaa tulla ajankohtaiseksi.
(ks. Poikasten hoitaminen ja Uros vai naaras?)
 

POIKASEN KEHITYS
 

Pariutumisaika	(huhti)touko- elokuussa
Poikueet	kesä - heinäkuu, (elo - syyskuu); keskim. 4 - 5 (7 - 11) poikasta
Raskauden kesto	35- 37 päivää
Syntyessä	7 cm mittaisia, 8 - 25 g painoisia; vaaleanpunainen iho ja nestekerros peittävät piikit; joitakin (n. 150) valkoisia piikkejä näkyvissä
36 t syntymästä	valkokärkiset, tummat piikit alkavat ilmaantua
11 päivää syntymästä	osaa mennä kerälle
14 päivää syntymästä	silmät avautuvat, karva kasvaa
kolme viikkoa/ 22 päivää syntymästä	kaikki piikit ruskeita; ensimmäiset hampaat ilmaantuvat; lähtee emon kanssa pesästä lyhyille matkoille (poikanen on n. nyrkin kokoinen)
24 päivää	maitohampaat alkavat korvautua
5- 7- viikkoa	vieroitus alkaa; poikanen painaa n. 150-250 g ja on n. 16-18 cm pitkä kuonosta häntään

ITSEVOITELU (SELF-ANOINTING)

Kun siili kohtaa uuden tai oudon hajun, se aloittaa esim. kylkensä tai jalkojensa nuolemisen, kunnes sen sylki vaahdottuu (ks. kuva alla). Tämän hajuun/makuun sekoittuneen vaahtoavan syljen se levittää sekä karvapeitteelle että piikkeihinsä. Nuoleminen voi kestää jopa 20 minuuttia, mutta se voi olla myös vain hetkellistä . Tutkimuksissa on pantu merkille, että siili voi myös ilmeisen tarkoituksellisesti pureskella esim. myrkyllistä kasvia tai rupikonnan nahkaa ja sitten huolellisesti levittää syljen koko ruumiilleen. Tätä Jacobsonin elimeen liittyvää tapaa ei tunneta hyvin, mutta on olemassa joitakin teorioita siitä, miksi siili tekee näin:

• se on osa siilin puolustusjärjestelmää: sen toksiseksi tulkitsema aine pitää myös saalistajat loitolla
   

• se haluaa hämätä saalistajia tekemällä itselleen yhtäläisen "hajuilmeen" kuin ympäristölläkin on
   

• se haluaa tällä hajulla viehättää vastakkaista sukupuolta (kuolalla voitelua on havaittu juuri pariutumisvaiheessa, kun toisilleen vieraat siilit kohtaavat)
   

• outo ja uusi haju ylikuormittaa siilin hajureseptorit ja kuolaamalla ne puhdistavat neuroninsa
   

• voitelu karkottaa loisia

Kuvassa hoitosiili Töpseli (ks. Töpselin päiväkirja) itsevoitelee, kun sitä on nostettu nahkahansikkailla: haju sai sen useimmiten reagoimaan samalla tavalla.

Sivua on päivitetty 14.06.2008

TÄLLÄ SIVULLA:

Aistit ja ääntely
Elinikä
Ilta-aktiivinen siili
Itsevoitelu
Jäljet
Levinneisyys
Lisääntyminen
Poikasen kehitys
Ruokavalio
Siili eri kielillä
Siili kiipeilee ja ui
Siili maastossa
Siili Suomessa
Ulkonäkö
Uros vai naaras
Viholliset ja sosiaalinen käyttäytyminen
 

MUILLA SIVUILLA:

Horrostaminen
Lisääntyminen
Ravinto ja ruokinta
 

Näpäytä kuvia: näet  ne suurempana, Paluu Edellinen/Back

SIILI ERI KIELILLÄ:

Afrikaans: Krimpvarkie
Anglo-Saksi: Igil, Il
Arabia: Gunfud
Bengali: Kata chua ("piikkinen hiiri")
Berberi: boumhhänd
Bulgaria: Taralej
Englanti: Hedgehog, European hedgehog, hedge-pig, herichun, urchin
Espanja: Erizo común
Gaeli (Irlanti): Gráinneog
Gaeli (Skotlanti): Graineag, crainneag
Hebrea: Kipod
Hindi: Aik parkar ka jangli chuha ("piikkilajinen hiiri")
Hollanti: Egel
Italia: Riccio
Japani: Hejjihoggu, harinezumi
Kiina: Ci-wei ("piikkinen eläin")
Korni: Sort
Kreikka: Skandzohoiros
Kroatia: Jez
Kymri: Draenog
Latvia: Brunkrutainais ezis
Latina: Erinaceus
Liettua: Ežys
Malta: Qanfud
Mandariinikiina: Cìweì
Norja: Piggsvin
Persia: Kharpusht
Portugali: Ourico, ouriço-cacheiro
Punjabi: Kanderala ("piikkinen eläin")
Puola: Je¿ zachodni
Ranska: Hérisson d'Europe
Ruotsi: Igelkott
Saksa: Europäischer Igel, Braunbrustigel,Westeuropäischer Igel
Slovkia: Jež západourópský, jež bledý
Tanska: Vest Pindsvin, Pindsvin
Tshekki: Ježek západní
Turkki: Kirpi
Unkari: Közönséges sündisznó, sün, süni, sündisznó
Venäjä: Ezh
Viro: Harilik siil
 

KÄYTETYT LÄHTEET:

AMANSON, ULFUR: Lipotyphlan phylogenetic relationships from a molecular perspective

Åke Aronson - Peter Eriksson: Eläinten jälkiä. Otava, 2004.

BOURNE, DEBRA:
Erinaceus europaeus - West European hedgehog

EKHOLM, MARIANNE : http://cc.joensuu.fi/~mekholm/
siilinkaytos.html (tältä sivulta olen mm. ominut sanan "itsevoitelu" hankalan englanninkielisen sanan käännökseksi)

DONCASTER, PATRIC C.: Factors regulating local variations in abundance: field tests on hedgehogs (Erinaceus europaeus).

C.P. Doncaster, Carlo Rondinini & Paul C.D. Johnson: Field test for environmental correlates of dispersal in hedgehogs (Erinaceus europaeus)

HAARAMO, MIKKO:
Mikko's Phylogeny Archive

JOHANSEN, BEATE S.:
Breeding activity of hedgehogs in Norway. European Hedgehog Research Group (EHRG): Abstracts of papers.

KUNNASRANTA, MERVI: Pohjois-Karjalan Luonto (2006) artikkeli Siilejä suviyössä.

MASING, MATTI:
A review of hedgehog studies in Estonia 1988-1998

OLSSON, SVEN-OLLE R.:
The human relation to the hedgehog, from an European and Nordic perspective

REEVE, NIGEL:
(1994) Hedgehogs. T & A D Poyser Ltd, London. 204 pages.
IBSN 0-85661-081-X

SUOMEN NISÄKKÄÄT I. Toim. Lauri Siivonen. Hki: Otava, 1972.

TURTIA, KAARINA:
Siili - pihapiirin villilemmikki. Keuruu: Otava, 1998. ISBN 051-1-15361-7

SIVUN ALKUUN