1.1  Tausta

Ehdotetulla lailla lisättäisiin luonnonsuojelulakiin (9/2023) säännös liittyen Euroopan parlamentin ja neuvoston luonnon ennallistamisesta ja asetuksen (EU) 2022/869 muuttamisesta antaman asetuksen (EU) 2024/1991, jäljempänä ennallistamisasetus, täytäntöön panemiseen. Asetus on tullut voimaan 18.8.2024. Ennallistamisasetuksen mukaan kunkin jäsenvaltion on laadittava asetuksen 14 ja 15 artikloissa tarkoitettu kansallinen ennallistamissuunnitelma. Lailla annettaisiin täydentävä kansallinen säännös kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä.  

Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY liitteitä IV ja V muutettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2025/1237 neuvoston direktiivin 92/43/ETY muuttamisesta suden (Canis lupus) suojeluaseman osalta. Muutosdirektiivi on tullut voimaan 14.7.2025 ja se on pantava täytäntöön viimeistään 15.1.2027. Tällä lailla tehtäisiin luonnonsuojelulakiin direktiivin muutosta vastaavat muutokset, joilla poistettaisiin susi luonnonsuojelulain lajisuojelua koskevan 8 luvun soveltamisalasta.  

Lailla laajennettaisiin luonnonsuojelulain 11 luvun mukaisesti viranomaisen varmennuksella tuotettavien luonnonarvoyksiköiden eli luonnonarvohehtaareiden käyttö myös muuhun kuin luonnonarvoille aiheutettavan heikennyksen hyvittämiseen eli esimerkiksi yritysten ympäristövastuun osoittamiseen luonnon monimuotoisuuden osalta sekä yhteisöjen ja kansalaisten vapaaehtoiseen luonnon ennallistamistoimintaan. Säännöksillä on tarkoitus vauhdittaa luonnonarvomarkkinoiden kehittymistä Suomessa. Luonnonarvomarkkinoiden vauhdittamista koskevien tuoreiden selvitysten mukaan luonnonarvomarkkinoiden kehittäminen on välttämätön osa siirtymää kohti luontopositiivista yhteiskuntaa. Niiden perusteella luonnonsuojelulakiin sisältyvä vapaaehtoisen ekologisen kompensaation malli muodostaa kansainvälisesti edistyksellisen pohjan markkinoiden kehittämiselle (Kari, E., Pasanen, A., Laine C. https://www.sitra.fi/julkaisut/luonnonarvomarkkinoiden-vauhdittaminen/#heading-mifsbhp86y9, Kari.E., Pasanen., A. Luonnonarvomarkkinoiden toiminnan organisointi. Ympäristöministeriö 2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-734-6). Ehdotettavat muutokset liittyvät laajempaan luontomyönteisiä investointeja koskevaan kehittämistyöhön. Euroopan komissio julkaisi luonnonarvoyksiköitä koskevan etenemissuunnitelman 7.7.2025 tiedonantona Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle (Communication from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of the Regions – Roadmap towards Nature Credits (COM(2025) 374 final, jäljempänä komission luonnonarvoyksiköitä koskeva etenemissuunnitelma). Ehdotettavilla säännöksillä vastattaisiin niihin haasteisiin, jotka komissio on etenemissuunnitelmassaan tunnistanut. 

Luonnonsuojelulain 4 luvun luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemista koskevissa säännöksissä olevat viittaukset eräisiin Euroopan unionin valtion tukea koskeviin säädöksiin ovat vanhentuneet unionin säädösten määräaikaisen voimassaolon päätyttyä. Säännöstä ehdotetaan yksinkertaistettavan poistamalla yksityiskohtaiset viittaukset. Lisäksi säännöksen asetuksenantovaltuuden on havaittu olevan suppeampi kuin EU:n valtiontukea koskevat säädökset edellyttävät, joten valtuutta ehdotetaan laajennettavan niitä vastaavasti. 

1.2  Valmistelu

EU-säädösten valmistelu

Ehdotettavan lain muutoksista EU-lainsäädännön muutoksiin perustuvat ennallistamissuunnitelman laatimista koskeva säännös ja suden suojeluasemaa koskeva säännösmuutos. 

Euroopan komissio antoi ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta 22.6.2022 (COM(2022) 304 final). Ehdotukseen liittyy komission vaikutustenarviointiraportti (SWD(2022) 167 final). Euroopan neuvoston yleisnäkemys asetusehdotukseen hyväksyttiin 20.6.2023. Parlamentin kanta neuvotteluihin hyväksyttiin 12.7.2023. Euroopan unionin jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja komissio pääsivät alustavaan sopuun EU:n ennallistamisasetuksesta 9.11.2023. Euroopan parlamentti hyväksyi asetuksen 27.2.2024 ja neuvosto 17.6.2024. Ennallistamisasetus julkaistiin 29.7.2024 ja se tuli voimaan 18.8.2024. 

Valtioneuvosto on 29.9.2022 toimittanut valtioneuvoston kirjelmän eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta (ennallistamisasetus) (U 76/2022 vp). Valmistelun myöhemmässä vaiheessa ennen neuvostokäsittelyä 13.6.2023 valtioneuvosto on toimittanut komission ehdotuksesta U-jatkokirjeen (UJ 11/2023 vp).  

Komissio antoi ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (jäljempänä luontodirektiivi) muuttamisesta suden (Canis lupus) suojeluaseman osalta 7.3.2025 (COM(2025) 106 final).  

Komission ehdotus perustui Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Bernin sopimus) pysyvän komitean päätökseen 6.12.2024. Komitea päätöksellään hyväksyi EU:n neuvoston ehdotuksen (EU) 2024/2669 suden (Canis lupus) suojeluaseman muuttamisesta siirtämällä laji Bernin sopimuksen liitteestä II (täysin rauhoitetut eläinlajit) liitteeseen III (suojeltavat eläinlajit). Suomi oli tukenut komission ehdotusta (E 18/2024 vp).  

Bernin sopimukseen tehdyn muutoksen saattamiseksi osaksi EU:n lainsäädäntöä komissio ehdotti luontodirektiivin liitteiden muuttamista siten, että susi siirrettäisiin luontodirektiivin liitteestä IV (tiukasti suojellut lajit) liitteeseen V (suojellut lajit). Valtioneuvosto toimitti valtioneuvoston kirjelmän eduskunnalle komission ehdotuksesta 18.6.2025. Ehdotuksesta annettiin kiiretilanteessa ensin valtioneuvoston yhteensovitusjärjestelmässä koordinoitu E-selvitys (E 27/2025 vp), josta on annettu valiokuntien lausunnot YmVL 5/2025 vp ja MmVL 9/2025 vp. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentissa 5.6.2025 ja neuvostossa 17.6.2025. Direktiivi (EU) 2025/1237 julkaistiin 24.6.2025 ja se on tullut voimaan 14.7.2025. Jäsenvaltioiden on pantava direktiivi täytäntöön viimeistään 15.1.2027. 

Hallituksen esityksen valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu ympäristöministeriössä virkatyönä. 

Luonnos hallituksen esityksestä oli lausuntokierroksella 16.12.2025–30.1.2026. Esitysluonnoksesta annettiin yhteensä 67 kappaletta. Valtiovarainministeriö, sisäministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ja Tulli ilmoittivat, että niillä ei ole asiassa lausuttavaa. Korkein hallinto-oikeus ilmoitti, ettei se anna lausuntoa asiassa 

Esityksestä lausuivat Maa- ja metsätalousministeriö, Puolustusministeriö, Saamelaiskäräjät, Rajavartiolaitos, Lapin elinvoimakeskus, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus, Lupa- ja valvontavirasto, Museovirasto, Suomen Luontopaneeli, Suomen ympäristökeskus, Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama BOOST-tutkimuskonsortio, Luonnonvarakeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Keski-Pohjanmaan liitto, Lapin liitto, Etelä-Savon maakuntaliitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Uudenmaan liitto, Kuntaliitto, Ympäristönsuojeluviranhaltijat (YSV), Greenpeace, Natur och Miljö rf, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, WWF Suomi, BirdLife Suomi ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Bioenergia ry, Kaivosteollisuus ry, Energiateollisuus ry, ProAgria Keskusten Liitto ry, Kemianteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Sahateollisuus ry, Metsäteollisuus ry, Rakennusteollisuus RT ry, Suomen uusiutuvat ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Erikoiskaupan liitto Etu ry, Suomen Yrittäjät ry, Koneyrittäjät ry, Suomen Metsästäjäliitto, Suomen Riistakeskus, Ilmastoisovanhemmat ry - Klimatmor- och farföräldrar rf, Kohtuus Kymenlaaksossa, Suomen Asianajajat, Suomen Vesiensuojelun Keskusliitto ry, Maanomistajain Liitto - Jordägarnas Förbund ry, SLC rf, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Paliskuntain yhdistys, Suomen yhteismetsät ry, Fingrid Oyj, Finsilva Oyj, Hiilipörssi Oy, One Planet Oy, Valio Oy, Gasgrid Finland Oy, Lassila & Tikanoja Oyj, Aallokas Oy, Ilmari Räsäsen säätiö sr, John Nurmisen Säätiö sr, RELEX Säätiö sekä 8 yksityishenkilöä (6 yhdessä lausunnossa). 

Lausuntokierroksen aikana saapuneesta palautteesta on koottu esitykseen erillinen yhteenveto. 

Hallituksen esityksen valmisteluun liittyvät asiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunasta osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet hankenumerolla YM062:00/2024. 

2.1  Ennallistamisasetus

Yleistä 

Ennallistamisasetuksen tavoitteena on varmistaa vuoteen 2030 ulottuvan EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti, että luonnon monimuotoisuus Euroopassa saadaan elpymään vuoteen 2030 mennessä ihmisten, maapallon, ilmaston ja talouden hyödyksi. Asetukseen sisältyy jäsenvaltioita sitovat, ajallisesti yksilöidyt ekosysteemi-, luontotyyppi- ja lajikohtaiset luonnon ennallistamistavoitteet, jotka kattavat metsät, niityt, kosteikot, turvesuot, pölyttäjät, vapaasti virtaavat joet, rannikkoalueet ja merelliset ekosysteemit. Ennallistamisasetus täydentää lintu- ja luontodirektiivejä ja vesipuite- ja meristrategiadirektiivejä säätämällä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen ennallistamis- ja palauttamistoimien toteuttamiselle määräajat.  

Sitovien tavoitteiden asettaminen heikentyneiden ekosysteemien parantamiselle perustuu siihen, että vuoteen 2030 asti ulottuvassa EU:n biodiversiteettistrategiassa korostetaan luontokadon kääntämisen edellyttävän lisätoimia, jotta luonto saadaan jälleen terveeksi myös suojelualueiden ulkopuolella. Asetuksessa käsiteltävät ekosysteemit ovat niitä, joilla on parhaat mahdollisuudet poistaa ja varastoida hiiltä sekä ehkäistä ja vähentää luonnonkatastrofien vaikutuksia eli suot, metsät ja virtaavat vedet luontaisine tulvimisalueineen. Perusteluiden mukaan tavoitteilla edistetään taloudellista ja yhteiskunnallista muutosta, laadukkaiden työpaikkojen luomista ja kestävää kasvua, sillä luonnoltaan monimuotoiset ekosysteemit, kuten kosteikkojen, makeiden vesien, metsien, maatalouden ja harvan kasvillisuuden, merien, rannikkojen ja kaupunkien ekosysteemit tuottavat hyvässä tilassa keskeisiä ekosysteemipalveluja, joiden taloudellinen merkitys on paljon suurempi kuin niiden palauttamisen kustannukset. Ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvät hiilensidontatavoitteet liittyvät myös luontokadon torjuntaan, koska ilmastokriisi pahentaa maa- ja meriekosysteemien muutosta.  

Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen 

Ennallistamisasetuksen 16 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle ehdotus asetuksen 14 ja 15 artikloissa tarkoitetuksi, vuoteen 2050 asti ulottuvaksi kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta eli viimeistään 1 päivänä syyskuuta 2026. Komission on asetuksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan esitettävä kuuden kuukauden kuluessa ehdotuksen saamisesta jäsenvaltiolle mahdolliset huomionsa ehdotuksesta. Jäsenvaltion on mainitun artiklan 5 kohdan mukaan otettava komission mahdolliset havainnot huomioon lopullisessa kansallisessa ennallistamissuunnitelmassaan, joka artiklan 6 kohdan mukaan viimeisteltävä, julkaistava ja toimitettava komissiolle kansallinen ennallistamissuunnitelmansa kuuden kuukauden kuluessa komission havaintojen vastaanottamisesta. Hallituksen esityksen tavoitteena on antaa kansallinen lainsäädäntö koskien kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimista. 

Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimiseksi jäsenvaltion on tehtävä artiklassa 14 luetellut, mittavat taustaselvitykset ja kansallinen ennallistamissuunnitelma on laadittava 15 artiklan 3 kohdan mukaan käyttäen Euroopan komission täytäntöönpanosäädöksillä vahvistamaa ennallistamissuunnitelman sähköistä lomaketta. 

Kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa on 15 artiklan mukaan toimitettava muun muassa tiedot: 

– asetuksen 4–12 artiklan mukaisten ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi ennallistettavista pinta-aloista viitteellisine karttoineen; 

– asetuksen 4–13 artiklassa säädettyjen ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi ja velvoitteiden täyttämiseksi suunnitelluista tai käyttöön otetuista toimenpiteistä ja erittely siitä, mitkä niistä kohdentuvat Natura 2000 -verkostoon kuuluviin alueisiin; 

– tiedot toimenpiteistä, joilla pyritään varmistamaan asetuksen 4 artiklan 11 kohdan ja 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti, että liitteissä I ja II lueteltujen luontotyyppien kattamat alueiden tila paranee jatkuvasti, kunnes hyvä tila on saavutettu, ja että asetuksen 4 artiklan 7 kohdassa ja 5 artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen lajien elinympäristöjen tila paranee jatkuvasti, kunnes lajin elinympäristöjen riittävä laatu on saavutettu; 

– tiedot toimenpiteistä, joilla pyritään säilyttämään liitteessä I ja II lueteltujen luontotyyppien hyvä tila, ja estämään asetuksen 4 artiklan 12 kohdan ja 5 artiklan 10 kohdan mukaisesti, että liitteissä I ja II lueteltujen luontotyyppien kattamat ennallistamistavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat muut alueet eivät merkittävästi heikkene; 

– selvitys hyvittävien toimenpiteiden järjestelmästä sekä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen merkittävää heikentymistä koskevasta tarvittavasta seurannasta ja raportoinnista; 

– luettelo asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti poistettaviksi määritetyistä virtaavien vesien esteistä, suunnitelma niiden poistamiseksi ja vapaasti virtaavien jokien pituus, joka saavutetaan poistamalla kyseiset esteet vuoteen 2030 ja vuoteen 2050 mennessä, sekä mahdolliset muut toimenpiteet, joilla palautetaan tulvatasanteiden luonnollinen toiminta; 

– selvitys asetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti valituista maatalouden ekosysteemejä koskevista indikaattoreista ja niiden soveltuvuudesta lisätä maatalouden ekosysteemien biologista monimuotoisuutta jäsenvaltiossa;  

– perustelut sille, että turvemaiden uudelleen vettäminen koskee asetuksen 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan a, b ja c alakohdassa säädettyä pienempää osuutta; 

– selvitys asetuksen 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti valituista metsien metsäekosysteemejä koskevista biodiversiteetti-indikaattoreista ja niiden soveltuvuudesta lisätä metsien metsäekosysteemien biologista monimuotoisuutta;  

– asetuksen 4–12 artiklan mukaisten ennallistamistoimenpiteiden käyttöönoton aikataulu; 

– asetuksen 4 ja 5 artiklan mukainen ennallistamisen kohteena olevien alojen seuranta, menettely 4–12 artiklan mukaisesti käyttöön otettujen ennallistamistoimenpiteiden toimivuuden arvioimiseksi ja tarvittaessa kyseisten toimenpiteiden tarkistamiseksi sen varmistamiseksi, että 4–13 artiklassa säädetyt tavoitteet saavutetaan ja velvoitteet täytetään; 

– tiedot säännöksistä, joilla varmistetaan asetuksen 4–12 artiklassa tarkoitettujen ennallistamistoimenpiteiden jatkuvat, pitkäaikaiset ja kestävät vaikutukset;  

– ennallistamistoimenpiteisiin liittyvät arvioidut sivuhyödyt ilmastonmuutoksen hillitsemiselle ja maaperän tuottokyvyn huonontumisen nollatasolle ajan mittaan; 

– erillinen osio, jossa esitetään, miten kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa otetaan huomioon ilmastonmuutosskenaarioiden merkitys ennallistamistoimenpiteiden tyypin ja sijainnin suunnittelussa, ennallistamistoimenpiteiden mahdollisuudet minimoida ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon, ehkäistä tai hillitä luonnonkatastrofien vaikutuksia ja tukea sopeutumista, synergiat kansallisten sopeutumisstrategioiden tai -suunnitelmien ja kansallisten katastrofiriskien arviointiraporttien kanssa, yleiskatsaus kansalliseen ennallistamissuunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden ja kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman välisestä vuorovaikutuksesta; 

– ennallistamistoimenpiteiden täytäntöönpanoa varten arvioidut rahoitustarpeet, joihin on sisällyttävä kuvaus tuesta sidosryhmille, joihin ennallistamistoimenpiteet tai muut tästä asetuksesta johtuvat uudet velvoitteet vaikuttavat, sekä aiotun julkisen tai yksityisen rahoituksen keinot, mukaan lukien rahoitus tai yhteisrahoitus unionin rahoitusvälineiden kanssa; 

– ilmoitus tuista, jotka vaikuttavat kielteisesti tavoitteiden saavuttamiseen ja tässä asetuksessa säädettyjen velvoitteiden täyttämiseen. 

Kansallisen ennallistamissuunnitelman myöhempi täydentäminen 

Ennallistamisasetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaan ehdotus ensimmäiseksi kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi on laadittava yksityiskohtaisena 30.6.2032 asti ulottuvalle ajanjaksolle ja se voidaan laatia strategisena katsauksena sen jälkeiselle ajanjaksolle. Jäsenvaltion on laadittava tarkistettu kansallinen ennallistamissuunnitelma viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2032. Toinen tarkistettu kansallinen ennallistamissuunnitelma on laadittava viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2042. 

Jos ennallistamisasetuksen mukaisessa seurannassa käy ilmi, että kansallisen ennallistamissuunnitelman toimenpiteet ovat riittämättömiä 4–13 artiklassa säädettyjen ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi ja velvoitteiden täyttämiseksi, kansallista ennallistamissuunnitelmaa on 19 artiklan 2 kohdan mukaan tarkastettava ja tarvittaessa täydennettävä edellä esitetyn määräaikoihin sidotun tarkistamisen lisäksi. Komissiolla on myös kyseisen artiklan 3 kohdan nojalla oikeus pyytää jäsenvaltiolta tarkastamaan ennallistamissuunnitelmaansa 21 artiklan raportointien perusteella, jos se katsoo, että jäsenvaltion edistyminen on riittämätön 4–13 artiklassa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseen ja velvoitteiden täyttämiseen. Jäsenvaltiolla on tällöin kuusi kuukautta aikaa toimittaa komissiolle tarkistettu kansallinen ennallistamissuunnitelma, ellei komissio myönnä lisäaikaa.  

Jäsenvaltion on aina julkaistava tarkistettu tai täydennetty ennallistamissuunnitelma. Asetuksessa ei säädetä komission arviointimenettelystä tarkistusten tai täydennysten osalta.  

Valmisteluun osallistaminen ja muutoksenhaku 

Ennallistamisasetuksen 14 artiklan 20 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ennallistamissuunnitelman valmistelu on avointa, läpinäkyvää, osallistavaa ja toimivaa ja että yleisölle, mukaan lukien kaikille asianmukaisille sidosryhmille, annetaan varhaisessa vaiheessa ja tosiasiallisesti mahdollisuus osallistua sen valmisteluun. Kuulemisten on oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista antaman direktiivin 2001/42/EY vaatimusten mukaisia. 

Ennallistamisasetuksen 15 artiklan 3w -kohdan mukaan kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa on esitettävä yhteenveto kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelu- ja laatimisprosessista, mukaan lukien tiedot yleisön osallistumisesta ja siitä, miten paikallisyhteisöjen ja sidosryhmien tarpeet on otettu huomioon. 

Ennallistamisasetuksen resitaalin 82 mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tuomioistuinten tehtävänä on varmistaa unionin oikeuden mukaisten yksilön oikeuksien oikeussuoja. Lisäksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 19 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Unioni ja jäsenvaltiot ovat tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn Århusin yleissopimuksen osapuolia. Århusin yleissopimuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianomaisen kansallisen oikeusjärjestelmän mukaisesti yleisöllä on muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus. Århusin yleissopimus on saatettu kansallisesti voimaan lailla tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 767/2004 (SopS 121/2004).  

2.2  Luontodirektiivin liitteiden muutos

Luontodirektiivin liitteiden IV ja V liitteiden muuttamisen tavoitteena on panna täytäntöön Bernin sopimuksen pysyvän komitean päätös 6.12.2024, jolla suden suojeluasema muutettiin täysin rauhoitetusta eläinlajista suojeltavaksi eläinlajiksi.  

2.3  Muut esityksen tavoitteet

Ehdotuksella tavoitellaan luonnonarvomarkkinoiden kehittämistä Suomessa laajentamalla voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaisesti viranomaisen varmennuksella tuotettavien luonnonarvojen eli luonnonarvohehtaareiden käyttö myös muuhun kuin heikennyksen hyvittämiseen eli esimerkiksi yritysten luontoväittämien todentamiseen sekä yhteisöjen ja kansalaisten vapaaehtoiseen luonnon ennallistamistoimintaan. Muutos mahdollistaisi luonnonarvojen tuottajille kuten maanomistajille uuden ansaintamahdollisuuden ja yritykselle uudenlaisen tavan rahoittaa luonnon monimuotoisuustyötä ja osoittaa asiakkailleen, rahoittajilleen ja sijoittajilleen yrityksen luontovastuullisuutta. Ympäristövastuullisuuden kannalta yritysten tulisi myös välttää ja minimoida haitalliset luontovaikutukset eli noudattaa niin kutsuttua lieventämishierarkiaa.  

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemista koskevan muutoksen tavoitteena on poistaa luonnonsuojelulain 22 §:n 2 momentista viittaukset osin jo vanhentuneisiin EU:n valtiontukea koskeviin säädöksiin. Lisäksi tavoitteena on, että määräaikaisista EU-säädöksistä johtuvalta lainsäädännön toistuvalta päivitystarpeelta vältyttäisiin jatkossa. Säännöksen asetuksenantovaltuutta on samalla tarkoitus laajentaa siten, että sen nojalla voitaisiin antaa säännöksiä kaikista tukikohtaisista vaatimuksista, joita EU:n valtiontukea koskeviin säädöksiin liittyy. 

Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksiä koskevan 52 §:n muutoksella selkeytettäisiin valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksiä poistamalla lain sisäisesti ristiriitainen viittaussäännös.  

3.1  Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen

Ennallistamisasetus jättää kansallisesti ratkaistavaksi, miten kansallinen ennallistamissuunnitelma jäsenvaltiossa valmistellaan ja hyväksytään, koska tämä kuuluu kansalliseen lainsäädäntövaltaan. Asetuksessa ei sinänsä edellytetä kansallisia säännöksiä kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta, mutta säädetään kuitenkin siihen liittyvistä jäsenvaltion velvoitteista. 

Ennallistamisasetuksen 14 ja 15 artiklassa tarkoitetun kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelusta ja hyväksymisestä ei säädetä voimassa olevassa luonnonsuojelulaissa, joten sitä koskeva säännös olisi tarpeellista sisällyttää luonnonsuojelulakiin ja systemaattisesti se tulisi luonnonsuojelusuunnittelua koskevaan lukuun.  

Voimassa olevan luonnonsuojelulain 13 §:n mukaan ympäristöministeriö vastaa kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja strategian toimeenpanevan toimintaohjelman laatimisesta yhteistyössä muiden ministeriöiden ja keskeisten tahojen kanssa ja kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian hyväksyy valtioneuvosto.  

Ennallistamisasetuksen 15 artiklan mukainen kansallinen ennallistamissuunnitelma rinnastuisi kansalliseen luonnon monimuotoisuusstrategiaan laaja-alaisuudeltaan. Valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003) 24 §:n mukaan ympäristöministeriön toimialaan kuuluvat muun muassa alueiden käyttö ja luonnonsuojelu, joten ensisijainen vastuu kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta olisi ympäristöministeriöllä. Ennallistamisvelvoitteet kattavat edellä todetusti kuitenkin myös maatalous- ja metsäekosysteemejä, joten kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen liittyy merkittävästi myös maa- ja metsätalousministeriön toimialaan ja ulottuisi myös usean muun ministeriön toimialaan. Kyse olisi konkretiatasoltaan luonnon monimuotoisuusstrategiaa käytännönläheisemmästä asiakirjasta ja siihen todennäköisesti sisältyisi myös lainsäädännöllisiä ratkaisuja koskevia linjauksia koskien ainakin toimenpiteitä, joilla pyrittäisiin varmistamaan asetuksen 4 artiklan 11–12 kohtien ja 5 artiklan 9–10 kohtien edellyttämien velvoitteiden toteuttaminen.  

Suunnitelma tulisi laatia yhtä laajassa yhteistyössä kuin kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia ja päätös suunnitelmasta olisi hyväksyttävä valtioneuvoston yleisistunnossa, koska se koskisi usean ministeriön toimialaan kuuluvia asioita. Perusteena on se, että valtioneuvostosta annetun lain (175/2003) 12 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistaan säännöksessä yksilöityjen asioiden lisäksi myös muut asiat, joiden yhteiskuntapoliittinen tai taloudellinen merkitys sitä edellyttää. Kansallisen ennallistamissuunnitelman taloudellinen merkitys on ennallistamisasetuksen valmistelussa arvioitu erittäin merkittäväksi Suomessa, kuten on todettu valtioneuvoston U-kirjelmässä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta (ennallistamisasetus) U 76/2022 vp. Komission arvio alkuperäisen ehdotuksen kustannuksista Suomelle oli 931 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka kustannusarvio on kansallisesti arvioitu ylimitoitetuiksi, kustannukset olisivat todennäköisesti hyvin merkittävät. Ennallistamisasetuksen velvoitteet ulottuvat useille sektoreille kaupunkiympäristöistä luonnonympäristöihin, metsätalouteen, maatalouteen ja virtaaviin vesiin, joten myös kansallisen ennallistamissuunnitelman yhteiskunnallinen merkitys on hyvin suuri. 

Osallistumis- ja muutoksenhakuoikeus 

Kansallisesti tulisi myös säätää kansallista ennallistamissuunnitelmaa koskevasta muutoksenhakuoikeudesta ennallistamisasetuksen resitaalissa 82 todetun sekä Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi. Århusin yleissopimuksen mukainen yleisön muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on pantu täytäntöön voimassa olevan luonnonsuojelulain 128 ja 134 §:n säännöksin. Sikäli kun kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelusta ja hyväksymisestä säädettäisiin luonnonsuojelulaissa, myös voimassa olevan lain muutoksenhakua koskevaa säännöstä tulisi täydentää.  

Kansalliseen ennallistamissuunnitelmaan soveltuu viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) 4 §:n mukainen arviointivelvollisuus, joten ennallistamisasetuksen 14 artiklan 20 kohdan edellyttämä asianosaisten osallistaminen toteutuisi sen mukaista menettelyä noudattaen. Näin ollen artiklan kohta ei edellytä muutosta kansalliseen lainsäädäntöön.  

3.2  Suden suojeluaseman muuttamisen edellyttämät muutokset luonnonsuojelulakiin

Voimassa olevan luonnonsuojelulain 68 §:n mukaan lain 8 luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä luontaisella levinneisyysalueellaan luonnonvaraisina esiintyviin eläin- ja kasvilajeihin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä mainittuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä kala- ja rapulajeja. Tästä poiketen 78, 79 ja 83 §:ssä säädettyä sovelletaan kuitenkin myös karhuun, ilvekseen ja saukkoon sekä suteen muualla kuin poronhoitoalueella.  

Luonnonsuojelulain 78 §:llä on pantu täytäntöön luontodirektiivin 12 artikla siltä osin, kun siinä kielletään direktiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Säännöksen mukaan luontodirektiivin liitteessä IV a mainitut eläinlajit ja liitteessä IV b mainitut kasvilajit ovat tiukkaa suojelua edellyttäviä eliölajeja. Säännöksen toisen momentin mukaan tiukkaa suojelua edellyttävään eläinlajiin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Luonnonsuojelulain 78 §:n ensimmäisen momentin mukaan Suomessa esiintyvistä tiukkaa suojelua edellyttävistä eliölajeista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston luonnonsuojelusta antaman asetuksen (1066/2023) 9 §:n mukaan luonnonsuojelulain 78 §:n 1 momentissa tarkoitettuja, Suomessa esiintyviä Euroopan unionin tiukkaa suojelua edellyttäviä eliölajeja ovat liitteessä 7 luetellut eliölajit. Näihin eliölajeihin on kuulunut myös susi ja se luetellaan asetuksen liitteessä 7.  

Luonnonsuojelulain 79 §:n 1 momentin mukaan Lupa- ja valvontavirasto voi päättää suojella lintudirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tai direktiivin liitteessä I mainitun eliölajin taikka luontodirektiivin liitteessä II mainitun eliölajin suotuisan suojelutason saavuttamisen tai säilyttämisen kannalta merkittävän esiintymispaikan. Susi on lueteltu luontodirektiivin liitteessä II, vaikkakin sen osalta on poikkeus suden Suomen koko populaation osalta.  

Luonnonsuojelulain 83 §:ssä säädetään kaikista lajisuojelua koskevista säännöksestä poikkeamisesta.  

Ehdotettavalla muutoksella susi poistettaisiin lain 8 luvun soveltamisalasta, eikä siihen voitaisi soveltaa enää lain 78 ja 79 §:n säännöksiä, eikä myöskään lain 83 §:ää, jossa säädetään mainituista säännöksistä myönnettävästä poikkeuksesta. Muutoksista lain 78 §:n muutos on varsinaisesti selventävä, koska itse säännöksessä viitataan nimenomaisesti luontodirektiivin liitteen IV a eläinlajeihin. Kun susi ei luontodirektiivin liitteen muutoksen jälkeen kyseiseen liitteeseen sisälly, säännös ei siihen enää soveltuisi.  

3.3  Luonnonarvomarkkinoiden edistäminen

Voimassa olevan luonnonsuojelulain 11 luvussa säädetään vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta. Lain 98 §:n mukaan luonnonarvoja toiminnassaan heikentävä toimija eli niin sanottu heikennyksen aiheuttaja voi hyvittää toiminnastaan luontotyypille tai eliölajin elinympäristölle aiheutuvan heikennyksen lain 99 §:ssä mainituilla hyvittävillä toimenpiteillä tuotettavilla luonnonarvoilla tai 100 §:ssä mainittujen edellytysten täyttyessä suojeluhyvityksellä. Luonnonarvojen tuottaminen etenee lain 103 §:n mukaan siten, että maanomistaja laatii luonnonarvojen tuottamisesta hyvityssuunnitelman, jossa esitetään säännöksessä luetellut tiedot, kuten tiedot hyvittämiseen käytettävästä alueesta (hyvitysalue), sen luonnonarvoista ja niiden tilasta ennen hyvittäviä toimenpiteitä, tiedot parannettavista luonnonarvoista, tavoiteltavasta tilasta sekä hyvittävistä toimenpiteistä ja niiden toteutusaikataulusta, toimenpiteiden toteuttamisen seurannasta, arvio hyvittävien toimenpiteiden toteutumisen riskeistä ja suunnitelma niihin varautumisesta sekä vaihtoehtoisista toteutustavoista ja tiedot perustavien toimenpiteiden käytännön toteuttajasta ja tämän pätevyydestä tehtävään.  

Ympäristöministeriön vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta antaman asetuksen (933/2023, jäljempänä kompensaatioasetus) 1 §:n mukaan tuotettavien luonnonarvojen laskentayksikkönä käytetään luonnonarvohehtaaria. Kompensaatioasetuksen säännöksillä tarkennetaan hyvityssuunnitelman sisältöä ja tuotettavien luonnonarvojen laskentaa.  

Luonnonarvon tila arvioidaan kompensaatioasetuksen 2 §:n mukaan kymmenesosin nousevissa luokissa, joissa alin luokka 0 on täysin luonnontilansa menettänyt alue ja ylin luokka 1 on luonnontilainen tai luonnontilaiseen verrattava alue. Luontotyypin tilan arviointi perustuu asetuksen liitteessä 1 määritettyihin luontotyyppiryhmien ominaispiirteiden arviointiin. 

Hyvitysalueella tuotettavien luonnonarvojen laatu ja määrä arvioidaan kompensaatioasetuksen 4 §:n mukaan luonnonarvohehtaareina perustuen luonnonarvon tilan paranemaan ja sen pinta-alaan. Luonnonarvon tilan paranema on se lisäys, joka toimenpiteillä tavoitellaan eli hyvittävillä toimenpiteillä tavoiteltava luonnonarvon tila verrattuna sen tilaan ennen toimenpiteitä. Tavoiteltava tila määritetään perustuen parhaaseen tieteelliseen tietoon siitä, mikä on kunkin luonnonarvon vaste hyvittäviin toimenpiteisiin ja suojeluun huomioiden tieteellinen epävarmuus. 

Lupa- ja valvontavirasto antaa maanomistajan hakemuksesta hänelle hyvityssuunnitelmasta lausunnon ja toimittaa sen tiedoksi sille kunnalle ja maakunnan liitolle, jossa suunnitelmassa tarkoitettu alue sijaitsee. Hyvityssuunnitelman mukaisten perustavien toimenpiteiden toteutuksen jälkeen Lupa- ja valvontavirasto antaa maanomistajan hakemuksesta lausunnon toimenpiteillä tuotettavien luonnonarvojen laadusta ja määrästä. Tämä lausunto määrittää sen, mitä tuotettavilla luonnonarvoilla on mahdollista hyvittää. Tieto tuotettavista luonnonarvoista tallennetaan luonnonsuojelun tietojärjestelmään kuuluvaan niin sanottuun kompensaatiorekisteriin. Maanomistajan niin halutessa Lupa- ja valvontavirasto tuo tiedon tuotettavien luonnonarvojen laadusta ja määrästä rekisterin julkiseen osaan.  

Heikennyksen aiheuttaja voi joko itse tuottamillaan tai luonnonarvoja tuottaneelta maanomistajalta hankkimillaan luonnonarvohehtaareilla hyvittää toiminnastaan luontotyypille tai eliölajin elinympäristölle aiheutuvan heikennyksen. Hyvityksen on vastattava heikennystä lain 101 §:n mukaisesti sekä kompensaatioasetuksen 4, 5 ja 7 §:ssä tarkennetusti. Lupa- ja valvontaviraston on heikentäjän hakemuksesta annettava lain 104 §:n mukainen päätös hyvityksen korvaavuudesta, mikäli lain edellytykset täyttyvät. Lupa- ja valvontaviraston on päätöksessä kiellettävä hyvitysalueen luonnonarvojen hävittäminen ja heikentäminen ja määriteltävä hyvitysalueen rajat. Kielto tulee voimaan, kun päätös on annettu tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Lupa- ja valvontavirasto tallentaa tiedon hyvittämisestä luonnonsuojelun tietojärjestelmään kuuluvaan rekisteriin julkisesti saataville. Rekisteri toimii avoimena tilinpitona, jolla varmistetaan, että tuotettavat luonnonarvot poistuvat käytöstä, kun ne käytetään hyvityksenä. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus turvaa luontopääoman säilymisen osana vastuullista talouspolitiikkaa ja tavoittelee luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämistä (7.5). Tavoitteen saavuttamiseksi hallitus kehittää vapaaehtoista ekologista kompensaatiota muun muassa selkeyttämällä sääntelyä hyväksytyin yhteisin kriteerein sekä mahdollistamalla sen soveltamisen osana ympäristöluvitusta sekä selvittää luonnon kartoituksissa saatujen tietojen hyödyntämistä kompensaatiomarkkinoiden kehittymiseksi. Hallitusohjelman mukainen kriteereiden selkiyttäminen on toteutettu ympäristöministeriön kompensaatioasetuksen säännöksin. Tällä hallituksen esityksellä edistetään kompensaatio- ja luonnonarvomarkkinoiden kehittymistä. 

Suomessa on jo käytössä kahdenvälisiä taloudellisia välineitä, joilla luonnolle haittaa aiheuttava tai luonnosta riippuvainen toimija maksaa korvausta toisaalla tehtävistä luontoa hyödyttävistä toimista. Esimerkiksi SITRAn raportissa (Leinonen, Luxton, Haanperä: Taloudelliset mekanismit luontokadon pysäyttämisen työkaluna – Oppeja meiltä ja muualta (27.6.2024, https://www.sitra.fi/julkaisut/taloudelliset-mekanismit-luontokadon-pysayttamisen-tyokaluna/) on esitelty Valion vastuullisuusohjelma. Siinä hiilijalanjäljen pienentämisen ja luonnon monimuotoisuuden tukemisen toimenpiteiden (esimerkiksi pölyttäjiä hyödyttävä kylväminen ja hiiliviljely) perusteella maksetaan vastuullisuuslisää maidon tuotantohinnassa. Tällä hallituksen esityksellä pyritään valtavirtaistamaan laajempaa luonnonarvojen lisäämiseen liittyvää taloudellista toimintaa ja sellaisten kauppapaikkojen syntymistä, joilla lisäisiä luontoarvoja voisi tarjota, myydä ja ostaa ensivaiheessa maanomistajalle maksettavaa korvausta vastaan, mutta myös immateriaalista oikeutta koskevana, arvopaperikauppaan rinnastuvana vaihdantana. 

Euroopan komission 7.7.2025 julkaiseman luonnonarvoyksiköitä koskevan etenemissuunnitelman tavoitteena on täydentää luontokadon pysäyttämiseen riittämätöntä, niin EU:n kuin kansallista julkista rahoitusta, tukemalla laadukkaiden luontohyvitysten kehittämistä. Tavoitteena on luoda luontoon kohdistuvista investoinneista julkisen rahoituksen rinnalle luotettava arvonluonnin moottori, jotta nämä kaksi rahoituskanavaa voidaan yhdistää ja saavuttaa riittävä mittakaava ja nopeus luontokadon pysäyttämiseen. Etenemissuunnitelmassa korostetaan, että jäsenvaltiot voisivat käyttää luonnonarvoyksiköitä ennallistamisasetuksen kansallisten tavoitteiden ja velvoitteiden toteuttamiseen. 

Etenemissuunnitelmassa korostetaan maanviljelijöiden, metsän- ja maanomistajien, kalastajien, meri- ja makean veden ekosysteemien käyttäjien, suojelualueiden hoitajien ja paikallisyhteisöjen roolia luontoa edistävien toimien toteuttamisessa ja luontoon liittyvän strategisen taloudellisen voimavaran säilyttämisessä ja parantamisessa. Luonnonarvoyksiköiden ja markkinapaikan kautta saatavin yksityisin investoinnein heitä voitaisiin palkita luonnon ja yritysten hyväksi tekemästään työstä ja edistää siirtymistä luontoon kohdistuvien vahinkojen rajoittamisesta luontokadon kehityksen aktiiviseen kääntämiseen.  

Komission luonnonarvoyksiköitä koskevassa etenemissuunnitelmassa todetaan, että sellaiset yritykset, jotka ottavat käyttöön luontomyönteisiä strategioita, voivat hyötyä niin sijoittajien luottamuksen, rahoitusehtojen kuin pitkän aikavälin kriisinsietokyvynkin paranemisesta. Osa rahoituslaitoksista komission mukaan alkaa sisällyttää biologista monimuotoisuutta yhä enemmän riskinarviointiin, mikä heijastuu vakuutusmaksuihin, luotonantokriteereihin ja investointipäätöksiin. Esimerkiksi vakuutuksenantajat kehittävät luontokohtaisia vakuutustuotteita, jotka liittyvät vihreisiin investointeihin, tai investoivat ekosysteemien ennallistamishankkeisiin, joilla vähennetään esimerkiksi tulviin liittyvää vakuutusriskiä.  

Luontomyönteisiin investointeihin voivat kannustaa myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2464 asetuksen (EU) N:o 537/2014, direktiivin 2004/109/EY, direktiivin 2006/43/EY ja direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta yritysten kestävyysraportoinnin osalta, jäljempänä kestävyysraportointidirektiivi, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2088 kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/852 kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta, jäljempänä taksonomia-asetus.  

Kestävyysraportointidirektiivi tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka ottavat kestävyysasiat osaksi yrityksen strategiaa. Yhtenäinen ja läpinäkyvä raportointi tekee yrityksestä houkuttelevamman asiakkaille, sijoittajille ja kumppaneille, jotka arvostavat vastuullisuutta. Tämä voi parantaa yrityksen markkina-asemaa erityisesti kestävyydestä hyötyvillä aloilla. Raportoinnin ansiosta yritys voi osoittaa vastuullisuutensa sijoittajille ja rahoittajille, mikä voi avata mahdollisuuksia edullisemmille rahoitusehdoille (Chen, Song, Gao, 2023: J. Env. Mgmt, 345). Lisäksi läpinäkyvä raportointi rakentaa luottamusta ja vahvistaa yrityksen mainetta muiden sidosryhmien, kuten kuluttajien ja poliittisten päättäjien keskuudessa.  

Taksonomia-asetus puolestaan luo perusteet ympäristöystävällisille sijoituksille ja auttaa ohjaamaan yrityksiä kohti kestävää liiketoimintaa. Kestävyysraportointidirektiivin mukaan raportointivelvollisten yritysten tulee sisällyttää kestävyysraporttiinsa tiedot toimintansa taksonomia-asetuksen mukaisuudesta. Käytännössä se tarkoittaa kestävyysraportin ympäristöä koskevaan osioon liitettävää erittelyä, kuinka paljon yrityksen liikevaihdosta, pääomainvestoinneista ja toimintamenoista kohdentuu taksonomian ympäristötavoitteiden mukaisiin toimintoihin ja täyttää tekniset arviointikriteerit, sikäli kun niiden osuus on olennainen.  

Kolmas kannustin yrityksille investoida luontopääomaan on 25.7.2024 voimaan astunut ja kolmen vuoden kuluessa kansallisesti täytäntöönpantava Euroopan parlamentin ja neuvoston yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta ja direktiivin (EU) 2019/1937 ja asetuksen (EU) 2023/2859 muuttamisesta annettu direktiivi (EU) 2024/1760 (jäljempänä yritysvastuudirektiivi). Sen myötä suuryrityksille ja tietyille EU:ssa toimiville kolmansien maiden yrityksille asetetaan velvoitteita arvioida, estää ja raportoida oman toimintansa sekä arvoketjunsa haitallisia ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksia. Yritysvastuudirektiivin päätavoitteena on integroida ympäristön ja ihmisoikeuksien suojelu yritysten päätöksentekoon ja liiketoimintastrategiaan. Keskeisimpiin velvoitteisiin kuuluu negatiivisten vaikutusten tunnistaminen, estäminen ja lieventäminen eli niin sanottu huolellisuusvelvoite. Yrityksille tulee myös säätää velvollisuus seurata toimenpiteidensä tuloksellisuutta ja raportoitava avoimesti edistymisestään. Direktiivin yhtenä tavoitteena on lisätä kuluttajien luottamusta yritysten toimintaan ja luoda tasapuoliset kilpailuolosuhteet koko EU:n alueella. Direktiivistä ei aiheudu ilmasto- tai luontoväittämiin suoraan liittyviä velvoitteita tai reunaehtoja yrityksille. Se voi kuitenkin tukea yritysten kiinnostusta luonnonarvojen kannalta myönteisiin tekoihin. yrityksen ympäristövastuun toteutuskeinona luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyen. 

Euroopan komissio on 26 päivänä helmikuuta 2025 antamassaan niin sanotussa omnibus‑paketissa esittänyt muutoksia kestävyysraportointidirektiiviin, yritysvastuudirektiiviin (ehdotus direktiiviksi, jolla muutetaan tilintarkastusdirektiiviä, kirjanpitodirektiiviä, kestävyysraportointidirektiiviä sekä yritysten kestävää toimintaa koskevaa huolellisuusvelvoitedirektiiviä – Omnibus I – COM(2025)81), niiden täytäntöönpanon määräajan ja soveltamisen ajankohtaan (ehdotus direktiiviksi, jolla lykätään joidenkin kestävyysraportointidirektiivin mukaisten raportointivelvoitteiden soveltamista sekä yritysten kestävää toimintaa koskevan huolellisuusvelvoitedirektiivin täytäntöönpanon määräajan ja soveltamisen ajankohtaa – Omnibus I – COM(2025)80) sekä EU‑taksonomia‑asetuksen täytäntöönpanoa koskeviin säännöksiin (luonnos delegoiduksi asetukseksi, jolla muutetaan taksonomian tietojenantovelvoitteita koskevaa delegoitua asetusta sekä ilmastoa ja ympäristöä koskevia taksonomiadelegoituja asetuksia (2025)1546172) osana sääntelyn yksinkertaistamiseen ja hallinnollisen taakan keventämiseen tähtäävää lainsäädäntökokonaisuutta. Ehdotusten käsittely on käynnissä.  

Suomen elinkeinoelämän näkemyksiä luonnon monimuotoisuuden merkityksestä selvitettiin maaliskuussa 2023 julkaistussa ympäristöministeriön selvityksessä (Elinkeinoelämä ja luonnon monimuotoisuus – Missä mennään ja mitä tarvitaan? Ympäristöministeriön julkaisu 2023:6). Sen mukaan suurin osa elinkeinoelämän toimijoista näkee luontokadon pysäyttämisen omassa toiminnassaan pääasiassa riskienhallintakysymyksenä ja tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamisena. Edelläkävijäyritykset tunnistavat luonnonarvokaupan ja ekologisten kompensaatioiden yleistymisessä uusia liiketoiminta- ja ansaintamahdollisuuksia maanomistajille, konsulttitoimistoille ja välittäjäorganisaatioille. Elinkeinoelämä toivoo, että luontokatoa ratkaistaisiin pääasiassa markkinalähtöisesti ja vapaaehtoisin toimin. Haasteena tunnistetaan yritysten haluttomuus viestiä luontoteoistaan viherpesuleiman pelon vuoksi.  

Kansallisesti yhteiskunnallisia näkemyksiä luonnonarvomarkkinoiden tarpeesta ja edellytyksistä selvitettiin ympäristöministeriön asiantuntijapaneelikuulemisessa 8.–17.4.2024, ympäristöministeri Kai Mykkäsen ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin yhteisesti 18.6.2024 järjestämässä pyöreässä pöydässä, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön 22.8.2024 järjestämässä tutkijoiden pyöreässä pöydässä sekä pääministerin ilmasto- ja luontopolitiikan pyöreässä pöydässä 8.10.2025. Luonnonarvomarkkinoiden tarpeellisuus tunnistettiin niin elinkeinoelämän, yritysten ja maanomistajien kuin valtion ja yhteiskunnan kannalta. Keskeinen viesti kansallisesti elinkeinoelämältä ja tutkimuksesta on, että hiilimarkkinoiden kehittämisessä saadut opit lisäisyyden, pysyvyyden ja varmennuksen varmistamisesta tulee huomioida luonnonarvomarkkinoiden kehittämisessä.  

Komission luonnonarvoyksiköitä koskevassa etenemissuunnitelmassa tunnistettiin samat uskottavuuteen liittyvät keskeiset haasteet, jotka kansallisesti ovat nousseet esiin. Komission mukaan avoimuuden varmistamiseksi, eturistiriitojen välttämiseksi sekä viherpesun ja kaksinkertaisen laskennan estämiseksi on luontohyvityksille asetettava tiukat kriteerit ja periaatteet. Keskeistä on myös erottaa hankkeen toteuttajien, varmentajien ja rekisterinpitäjien roolit, jotta järjestelmän luotettavuus ja markkinoiden luottamus säilyy. Varmennetut luontohyvitykset voisivat kuitenkin mahdollistaa todennettavat ja standardoidut luontomyönteiset investoinnit.  

Komission luonnonarvoyksiköitä koskevassa etenemissuunnitelmassa viitataan sekä mahdollisuuksien että haasteiden osalta vapaaehtoisista hiilimarkkinoista saatuihin kokemuksiin. Komissio katsoo, että vahvana pysynyt kysyntä ympäristöllisesti ja yhteisöllisesti laadukkaille hiiliyksikköhankkeille osoittaa sen tärkeyttä, että varhaisessa vaiheessa myös luonnonarvomarkkinoille luodaan vahva perusta asettamalla etusijalle kunnianhimoiset ja tieteellisesti tiukat standardit, riippumaton seuranta, selkeät periaatteet yksiköiden käytölle ja niistä esitettäville väitteille sekä luotettava hallinto maineriskien ehkäisemiseksi.  

Hiilimarkkinoiden haasteiden johdosta Euroopan unioni antoi vuoden 2024 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/3012 pysyvää hiilenpoistoa, hiiliviljelyä ja hiilen varastointia tuotteisiin koskevasta unionin sertifiointikehyksen perustamisesta ja asetus tuli voimaan 26.12.2024. Asetuksen tavoitteena on kannustaa maanomistajia ja teollisuutta innovatiivisten ratkaisujen käyttöön hiilidioksidin talteenotossa, kierrätyksessä ja varastoinnissa sekä varmistaa hiilenpoistojen kestävyys ja laadukkuus. Sen säännöksin luodaan puitteet hiiliyksiköiden lisäisyyden, pysyvyyden, kestävyyden ja muiden hiiliyksiköihin liittyvien tunnistettujen haasteiden yhteismitalliselle käsittelylle Euroopan unionissa ja siten pohja EU:n sisäiselle vapaaehtoiselle hiilimarkkinalle. Asetuksella vapaaehtoisille hiilimarkkinoille luodut puitteet ovat omiaan soveltumaan myös vapaaehtoisiin luonnonarvomarkkinoihin.  

Ennen asetuksen antamista oli ilmastoyksiköiden minimikriteereihin ja niiden täyttymisen arviointiin liittyen hyväksytty kansainvälisiä hyviä käytäntöjä (Laine ym: Opas vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviin käytäntöihin – Vapaaehtoisten ilmastotekojen edistäminen ilmastoyksiköillä. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:3, s. 20–21; Ks. myös: Hildén, Niemistö, Ulvi, ym.: Opas maankäyttösektorin ilmastotoimien hyödyntämiseen kuntien ilmasto- ja luontotyössä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2024). Vastaavia kriteerejä ja periaatteita ovat kehittäneet luonnonarvomarkkinoita varten muun muassa Biodiversity Credit Alliance (BCA), International Advisory Panel on Biodiversity Credits (IAPB) ja World Economic Forum (WEF). Esimerkiksi Biodiversity Credit Alliance määrittelee hyväksyttäväksi mitattavan ja tietoon perustuvan luonnon monimuotoisuutta kuvaavan yksikön, joka on pysyvä ja lisäinen siihen nähden, mitä muuten olisi ollut olemassa (“A biodiversity credit is a certificate that represents a measured and evidence-based unit of positive biodiversity outcome that is durable and additional to what would have otherwise occurred”). 

Komission luonnonarvoyksiköitä koskevan etenemissuunnitelman mukaan luonnonarvoyksiköiden liikkeeseenlaskun on noudatettava tiukkaa tieteellistä ja hallinnollista dokumentaatiota luotettavuuden säilyttämiseksi ja ennenaikaisten väitteiden välttämiseksi. Luonnonarvoyksiköiden arvoketjuun kuuluvat välittäjät, varmentajat, rekisterit ja ostajat. Etenemissuunnitelmassa korostetaan luonnonarvomarkkinoiden uskottavuuden edellyttävän vankkoja hallintopuitteita eli selkeitä sääntöjä koskien omistusta, rekisteröintiä, hyvitysten siirtoa, riippumatonta todentamista sekä luontoa edistävän toiminnan epäonnistumiseen tai peruuttamiseen liittyviä vastuita. Ilman selkeitä sääntöjä toimintaan liittyisi epävarmuutta ja riskejä, jotka heikentäisivät markkinoiden luotettavuutta. 

Voimassa olevan luonnonsuojelulain vapaaehtoista ekologista kompensaatiota koskevien säännösten mukaisia hyvityksen ja heikennyksen yhtenäisiä ja tarkkoja laskentasääntöjä, hyvitysten pysyvyyttä, viranomaisvalvontaa ja kaikille avointa rekisteriä pidetään tieteellisessä kirjallisuudessa luonnontieteellisesti vakuuttavina ja hyväksyttävinä, eikä niihin kohdistu muutostarpeita, vaikkakin ekologisen kompensaation vapaaehtoisuuden katsotaan heikentävän säännösten ohjausvaikutusta (Kujala, H., Pappila, M., Leskinen, P., Tuomisaari, J., Jalkanen, J., Salokannel, V., Nieminen, E., Moilanen, A., Halme, P., Aulake, M., Pykäläinen, E., Mustajärvi, L., Oinonen, I., Kotilainen, J., & Kotiaho, J. (2024). Ekologinen kompensaatio Suomessa: analyysi sääntelyn vahvuuksista, heikkouksista ja kehitysmahdollisuuksista. Alue ja Ympäristö, 53(1) s. 112–135. https://doi.org/10.30663/ay.141917). Ulkopuolisessa tieteellisessä arvioinnissa todetaan lisäksi, että Suomen vapaaehtoista ekologista kompensaatiota koskeva sääntelykehikko on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen vahva. Arvioinnin mukaan järjestelmän keskeisiä vahvuuksia ovat selkeä oikeudellinen sääntelykehys, hyvityskohteiden pysyvyys sekä ekologisesti perusteltu, laajaan asiantuntijakonsensukseen nojaava hyvityslaskentamenetelmä, jota pidetään yhtenä maailman uskottavimmista ekologisen kompensaation laskentatavoista. Arvioinnissa tunnistetaan samalla joitakin jatkokehittämistarpeita, jotka liittyvät erityisesti järjestelmän pitkän aikavälin seurantaan, markkinoiden toimivuuden edellytysten vahvistamiseen sekä eräiden luontotyyppien suojelun huomioimiseen laskentamenetelmissä. Kokonaisuutena arvio tukee näkemystä siitä, että voimassa oleva sääntely muodostaa luonnontieteellisesti ja institutionaalisesti kestävän perustan luonnonarvomarkkinoiden kehittämiselle (zu Ermgassen 2026). Komission luontohyvityksiä koskevassa etenemissuunnitelmassa esitetäänkin Suomen luonnonsuojelulain vapaaehtoista ekologista kompensaatiota koskevat säännökset esimerkkinä jäsenvaltioiden uusista luonnon monimuotoisuuden rahoitusmalleista.  

Voimassa olevien luonnonsuojelulain säännösten nojalla tuotettavia luonnonarvohehtaareita on mahdollista myydä käytettäväksi vapaaehtoiseen ekologiseen kompensaatioon eli ainoastaan jostain hankkeesta välittömästi luonnonarvoille aiheutuvan heikennyksen hyvittämiseen. Edellä todetusti yhteiskunnallisessa keskustelussa on nostettu elinkeinoelämän toimijoiden puolesta esiin tarve voida käyttää viranomaisvarmennetusti ja mitattavasti tuotettavia luonnonarvoja myös muuhun kuin ekologiseen kompensaatioon, ennen kaikkea osoittamaan yritysten ympäristövastuun toteuttamista.  

Voimassa olevat luonnonsuojelulain vapaaehtoista ekologista kompensaatiota koskevat säännökset eivät ole riittäviä edistämään laajempaa luonnonarvokauppaa, vaikka niiden nojalla voidaan täyttää niin riippumattoman varmentamisen, tieteellisesti luotettavan laskennan ja pysyvyyden sekä läpinäkyvyyden tekijät. Markkinoiden syntyminen edellyttää niiden lisäksi säännöksiä, joilla parannettaisiin lain 11 luvun mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen käyttämistä vaihdannassa ja mahdollistettaisiin luonnonarvohehtaareiden kirjaaminen käytetyiksi myös luontotekona. Lainsäädännälliset aukot liittyvät tuotettaviin luonnonarvoihin kohdistuvien oikeuksien kirjaamiseen ja julkiseen luotettavuuteen sekä osapuolten oikeudellisen aseman turvaamiseen.  

Hiiliyksiköiden tuottamisesta poiketen luonnonarvojen tuottaminen tapahtuu aina jollain kiinteistöllä tai vesialueella, kun taas hiiliyksiköitä voidaan tuottaa teollistyyppisenä hiilensidontana. Tuotettavien luonnonarvojen pysyvyys liittyy siten välittömästi kiinteän omaisuuden käytön rajoittamiseen tulevaisuudessa. Luonnonsuojelulain 11 luvun mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen vaihdannassa varallisuusoikeudellisen vaihdannan kohteena on kiinteistöomaisuuden sijasta oikeus tuotettavien luonnonarvojen säilymiseen. Kyse on maakaaren (540/1995) 14 luvun 1 pykälässä tarkoitettuun, toisen kiinteistöön kohdistuvaan erityiseen oikeuteen rinnastuvasta oikeudesta, joka perustuu sopimukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi irrottamisoikeudet kuten metsänhakkuuoikeus ja maa-aineksenotto-oikeus, jotka oikeuttavat luovutuksensaajaa hyödyntämään kiinteistön luonnonarvoja materiaalisesti. Ne perustuvat yksityisoikeudelliseen sopimukseen, mutta lainsäätäjä on antanut niille kirjaamisoikeuden kautta suojaa kiinteistön omistuksenvaihtotilanteita silmällä pitäen. Maakaaren 1 §:n 2 momentin mukaan erityistä oikeutta ei kuitenkaan saa kirjata, jos se on pysyvä taikka voimassa jonkin kiinteistön tai alueen hyväksi taikka jos se on perustettu kiinteistötoimituksessa tai muutoin viranomaisen päätöksellä. Koska luonnonsuojelulain 104 §:n mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen pysyvyys turvataan vapaaehtoisessa kompensaatiossa viranomaispäätöksellä, tätä oikeutta ei saa kirjata. Tätä voimassa olevan lain järjestelmää ei ole aiheellista muuttaa, vaan sovittaa ehdotettavat säännökset samaan oikeudelliseen kehikkoon. 

3.4  Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemista koskeva muutos

Luonnonsuojelulain 4 luvussa säädetään luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemisesta, joka lain 19 §:n mukaan voidaan antaa joko rahallisesti (avustus) tai tavaroina ja palveluina (tuki). Lain 22 §:ssä säädetään Euroopan unionin valtion tukea koskevan lainsäädännön soveltamisesta luvussa tarkoitettuun tukeen. Pykälän 1 momentin mukaan siltä osin kuin myönnettävä tuki kohdistuu yrityksen tai muun yhteisön taloudelliseen toimintaan, myönnettävästä tuesta säädetään lisäksi valtiontukea koskevissa Euroopan unionin säädöksissä. Pykälän 2 momentti sisältää valtioneuvostolle osoitetun asetuksenantovaltuuden. Sen mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siinä yksilöidyistä seikoista sen mukaan kuin tiettyjen maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 702/2014 (jäljempänä maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetus), tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 651/2014 (jäljempänä yleinen ryhmäpoikkeusasetus 2014) ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 1407/2013 (jäljempänä de minimis -asetus) säädetään. 

EU:n valtiontukea koskeva sääntely perustuu Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 107 ja 108 artikloihin. Kiellettynä valtiontukena pidetään SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämää taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnettyä tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Vaikka valtiontuet yritystoiminnalle ovat EU-oikeuden mukaan lähtökohtaisesti kiellettyjä, voidaan yritystoimintaa tukea EU:n valtiontukisääntöjen puitteissa. Julkiset tuet yritystoiminnalle voivat olla sisämarkkinoille soveltuvia, jos niillä edistetään SEUT 107 artiklan 2 ja 3 kohdissa määriteltyjä tavoitteita. Käytännössä Euroopan komissio on antanut runsaasti yksityiskohtaista sääntelyä siitä, millaiset valtiontuet ovat sallittuja ja siitä, millaisia menettelytapoja tukia myönnettäessä tulee noudattaa. Tällaista sääntelyä sisältäviä asetuksia ovat muun muassa edellä mainitut maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetus, yleinen ryhmäpoikkeusasetus sekä de minimis -asetus.  

EU:n valtiontukea koskevat säädökset ovat määräaikaisia, joten luonnonsuojelulain 22 §:n 2 momentin viittaukset unionin lainsäädäntöön ovat osin vanhentuneet. Maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen voimassaolo on päättynyt kaikilta osin 31.12.2022 ja sen korvannut komission asetus (EU) 2022/2472 tiettyjen maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti (jäljempänä maa- ja metsätalousalanryhmäpoikkeusasetus 2022) on tullut voimaan 1.1.2023. Samoin de minimis -asetuksen voimassaolo on päättynyt 31.12.2023 ja sen korvannut komission asetus (EU) 2023/2831 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (jäljempänä yleinen de minimis -asetus) on tullut voimaan 1.1.2024. Nämä EU:n valtiontukea koskevat asetukset ovat suoraa jatkumoa aiemmin voimassa olleisiin asetuksiin. Nykytila ei ole toivottava, sillä tällä hetkellä 22 §:n 2 momentissa olevat viittaukset EU:n valtiontukia koskeviin säädöksiin ovat vanhentuneet. 

Mainitun asetuksenantovaltuuden mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisestä, myöntämisen edellytyksistä, käytöstä ja tuen saajan velvollisuuksista sekä tukiehdoista. EU:n valtiontukea koskevien säädösten tukikohtaiset vaatimukset voivat kuitenkin liittyä edellä mainittujen lisäksi myös tuen rajoituksiin ja tuen maksamiseen, joten asetuksenantovaltuus ei ole riittävän kattava. 

3.5  Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksen muutos

Luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan valtion muuhun luonnonsuojelualueeseen sovelletaan, mitä 49–51 §:ssä säädetään kansallis- ja luonnonpuistosta, jollei jäljempänä kyseisessä pykälässä toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan muualla kuin metsästyslain 8 §:ssä tarkoitetulla alueella sijaitsevalla valtion muulla luonnonsuojelualueella eläinten tappamiseen, pyydystämiseen ja hätyyttämiseen sovelletaan, mitä lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään. Perustamisasetuksella voidaan kuitenkin säätää metsästyksen sallimisesta valtion muulla luonnonsuojelualueella, jos metsästys ei vaaranna alueen perustamistarkoitusta eikä aiheuta haittaa alueen muulle käytölle. Säännökset voivat olla ajallisesti tai alueellisesti rajoitettuja taikka kohdistua tiettyyn riistaeläinlajiin. 

Luonnonsuojelulain 50 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla kansallis- ja luonnonpuistossa saa ajaa hirveä ja valkohäntäkaurista noudattaen, mitä metsästyslaissa säädetään ja sen 3 momentin nojalla sallittua on minkin ja supikoiran pyydystäminen ja tappaminen metsästyslain 7 luvussa säädetyn mukaisesti. Kumpikaan poikkeus ei koske valtion muita suojelualueita ilman erillistä perustamisasetuksessa annettavaa säännöstä, koska edellä todetusti lain 52 §:n 3 momentissa todetaan muulla valtion suojelualueella sovellettavan lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädettyä eli kieltoa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä.  

Lain 52 §:n 3 momentin viittaus eläinten pyydystämis-, tappamis- ja hätyyttämiskieltoon on tarpeeton, sillä siihen viitataan jo 52 §:n 1 momentissa. Tästä säännöksestä säädetään 2 momentissa metsästyksen salliva poikkeus metsästyslain 8 §:ssä tarkoitettujen kuntien alueella. Lain valmistelutöissä ei esitetä tarvetta kyseiselle, uudelle viittaukselle lain 52 §:n 3 momentissa. Hallituksen esityksen HE 76/2022 vp s. 184 todetaan, että ”Eteläisessä Suomessa luonnonsuojelualueet ovat pinta-alaltaan usein pienialaisia verrattuna Pohjois-Suomen vastaaviin alueisiin. Näillä luonnonsuojelualueilla on usein myös huomattavaa merkitystä paitsi ekologisesti myös ulkoilun ja virkistyksen kannalta. Näillä alueilla on siksi jatkossakin yleensä tarpeen säädellä metsästystä tarkemmin kuin metsästyslain 8 §:n tarkoittamilla alueilla.” Perusteluissa todetaan, että ” Selvyyden vuoksi todettaisiin, että pykälän 2 ja 3 momentti käsittelevät metsästystä, eikä 3 momentin viittaus lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan kieltoon kohdistuisi kalastukseen, josta säädettäisiin 50 §:n 1 momentin 5 kohdassa ja 51 §:n 1 momentin 4 kohdassa.” 

Epäjohdonmukainen viittaussäännös lain 52 §:n 3 momentissa aiheuttaa sisäisen ristiriidan, jonka vuoksi kaikille suojelualueille tarkoitettu haitallisten vieraslajien minkin ja supikoiran pyydystäminen ja tappaminen metsästyslain 7 luvun mukaisesti ei olisi mahdollista, eikä hirveä ja valkohäntäpeuraa saisi ajaa. Loogisesti myös lain 50 ja 51 §:ssä säädettyjen, kaikkiin suojelualueisiin soveltuvaksi tarkoitettujen poikkeussäännösten soveltuvuus näyttää tulkinnanvaraiselta.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Ehdotetulla lailla täydennettäisiin luonnonsuojelulakiin säännös kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä. Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen tapahtuisi luonnon monimuotoisuusstrategian tavoin ympäristöministeriön johdolla yhteistyössä keskeisten ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa ja päätöksen tekisi valtioneuvosto yleisistunnossaan. Säännöksen sisällyttämisellä luonnonsuojelulakiin toteutettaisiin Århusin yleissopimuksen mukainen yleisön muutoksenhakuoikeus, koska myös tätä päätöstä koskisivat luonnonsuojelulain 134 §:n säännökset. Valtakunnallisten järjestöjen muutoksenhakuoikeus valtioneuvoston luonnonsuojeluohjelman hyväksymisestä esitettäisiin koskevan myös valtioneuvoston lopullista päätöstä kansallisesta ennallistamissuunnitelmasta. Valtioneuvoston päätös kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnoksen toimittamisesta komissiolle olisi luonteeltaan valmisteleva, joten muutoksenhakuoikeus ei oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 6 §:n 2 momentin mukaan koskisi sitä. 

Lailla poistettaisiin luonnonsuojelulain lajisuojelua koskevan 8 luvun soveltamisalasta susi. Lajin suojelua koskevat säännökset sisältyisivät jatkossa ainoastaan metsästyslainsäädäntöön. 

Lakiin lisättäisiin säännökset tuotettavien luonnonarvojen vaihdannan perusteella tehtävistä kirjauksista luonnonsuojelun tietojärjestelmään sisältyvään viranomaisen ylläpitämään rekisteriin. Luonnonsuojelulain 11 luvun säännösten mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen vaihdannan osapuolten välisen yksityisoikeudellisen sopimuksen perusteella voitaisiin hakemuksesta tehdä merkintä luonnonarvohehtaareihin kohdistuvan oikeuden siirrosta ja tällä olisi julkinen luotettavuus. Oikeuden siirron kirjaamisella parannettaisiin tuotettavien luonnonarvojen käytettävyyttä vaihdannan kohteena myös sekundäärisesti eli tuotettavien luonnonarvojen ostajan luovuttaessa niihin kohdistuvan oikeuden kolmannelle osapuolelle. 

Vaihdantaan ei esitetä kehitettävän tässä vaiheessa erillistä sertifikaattijärjestelmää, koska luonnonsuojelulain 11 luvun säännösten mukaisella viranomaisvarmennuksella ja kirjauksella rekisteriin voidaan saavuttaa tiedon julkinen luotettavuus. 

Lakiin lisättäisiin myös uusi säännös, joka selkiyttäisi tuotettavien luonnonarvojen käyttämistä yritysten, muiden yhteisöjen tai kansalaisten vapaaehtoisen luonnon monimuotoisuuden turvaamista edistäviin toimiin. Uuden säännöksen mukaan tuotettavien luonnonarvojen eli luonnonarvohehtaareiden oikeuden haltija voisi hakea viranomaispäätöstä luontoteon hyväksymisestä ja saada luonnonsuojelun tietojärjestelmään kuuluvaan julkiseen rekisteriinmerkinnän, että luonnonarvohehtaarit on käytetty luontotekona. Tämän päätöksen yhteydessä tehtäisiin viranomaisen päätös tuotettavien luonnonarvojen hävittämis- ja heikentämiskiellosta. 

Luonnonarvojen tuottamiseen käytettävä alue voi siirtyä kiinteistönluovutuksessa kolmannelle osapuolelle, joka ei ole yksityisoikeudellisen sopimuksen osapuolena. Jos maanomistaja tai myöhempi kiinteistönomistaja hävittäisi tai heikentäisi tuotettavien luonnonarvojen aluetta vastoin sopimusehtoja tilanteessa, jossa hävittämis- ja heikentämiskieltoa ei olisi määrätty, luonnonarvoyksiköiden ostaja voisi valvoa oikeuksiaan ainoastaan yksityisoikeudellisin keinoin, kuten sopimusrikkomuskanteella yleisessä tuomioistuimessa. Tähän liittyisi merkittäviä sekä ajankäytöllisiä että taloudellisia riskejä ja kustannuksia, mutta myös luontoteon tekevän yrityksen maineeseen liittyviä riskejä, mikä olisi omiaan vähentämään kiinnostusta vaihdantaan. Säännöksellä siten osaltaan parannettaisiin yksityisoikeudellisen vaihdannan osapuolten välisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutumista. 

Ehdotuksella tehtäisiin myös kaksi muutosta luonnonsuojelulain 22 §:n 2 momenttiin. Luonnonsuojelulain 22 §:n 2 momentin muotoilua yksinkertaistamalla laista poistettaisiin viittaukset osin jo vanhentuneisiin EU:n valtiontukea koskeviin säädöksiin. Täydentämällä 2 momentin asetuksenantovaltuutta varmistettaisiin, että asetuksenantovaltuus kattaisi kaikki ne seikat, joista EU:n valtiontukea koskevien säädösten sisältämien tukikohtaisten vaatimusten vuoksi on tarpeen säätää tukikohtaisissa asetuksissa. 

Edelleen ehdotuksella poistettaisiin lain 52 §:n 3 momentista sinänsä tarpeeton viittaus lain 49 §:n 1momentin 5 kohtaan. Viittauksen poistamisen vuoksi olisi yksiselitteistä, että lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetty eläinten tappamis- ja hätyyttämiskielto sekä lain 50–51 §:ssä säädetyt, luonnonarvojen kannalta tarpeelliset poikkeukset eläinten tappamis- ja hätyyttämiskiellosta soveltuisivat myös valtion muilla suojelualueilla, kuten myös oikeus ajaa hirveä ja valkohäntäpeuraa. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Yleistä 

Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmisteluvelvollisuus ja sen sisältö perustuvat voimassa olevaan unionin lainsäädäntöön eli ennallistamisasetukseen, joten suunnitelman valmistelua ja hyväksyntää koskevat säännökset antaisivat vain lainsäädännön perustan valmistelulle ja päätöksenteolle. Säännöksellä kuitenkin toteutettaisiin ennallistamisasetuksen resitaalissa 82 todetusti Århusin yleissopimuksen mukaisen velvollisuuden varmistaa, että asianomaisen kansallisen oikeusjärjestelmän mukaisesti yleisöllä on muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus, koska myös tätä päätöstä koskisi lain 134 §:ssä säädetty muutoksenhakuoikeus. Lisäksi valitusoikeus olisi myös valtakunnallisella yhteisöllä, joka valvoo maanomistajien etua tai edistää luonnon- taikka ympäristönsuojelua. Säännöksen muotoilulla myös selkeytettäisiin, missä vaiheessa kansallista ennallistamissuunnitelmaa koskeva päätös on muutoksenhakukelpoinen.  

Suden poistamista koskeva muutos panisi täytäntöön luontodirektiiviin direktiivillä (EU) 2025/1237 tehdyn muutoksen ja selkeyttäisi lajin oikeudellista asemaa kansallisesti.  

Luonnonsuojelulain uudistamista koskeneessa hallituksen esityksessä eduskunnalle luonnon-suojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta HE 76/2022 todettiin, että maanomistajien kiinnostuksesta tuottaa luonnonarvoja ei ole varmuutta, mutta odotusarvoisesti todettiin, että ekologinen kompensaatio loisi taloudellista toimeliaisuutta ja uutta liiketoimintaa, kompensaatioyritystoimintaa ja innovaatiomahdollisuuksia eri toimijaryhmille, kuten maanomistajille, luonnonhoitajille ja konsulttiyrityksille, ja aiheuttaisi näille toimijoille positiivisia talousvaikutuksia. Suunnittelussa ja arvioinnissa syntyvä liiketoiminta (haittojen ja hyötyjen arvioiminen laskennallisesti) olisivat suunnilleen yhtä suuria konsulttitöitä, ja tämän lisäksi taloudellista toimeliaisuutta syntyisi hyvitysten toteutuksesta. Esityksessä todettiin, että riittävän suuri markkinatoiminta mahdollistaisi hyvitysten ja heikennysten sekä määrällisen että laadullisen yhteensovittamisen. Lain voimaantulon jälkeen luonnonarvojen tuottamistoiminta on lähtenyt hitaasti liikkeelle ja lakiin ehdotettavilla säännöksillä pyritään edistämään luonnonarvomarkkinoita siltä osin, kun sen katsotaan kuuluvan valtiolle eli tuottamalla vaihdannan kohteena olevien luonnonarvojen varmentamista, niiden pysyvyyden varmentamista sekä julkista luotettavuutta ja vaihdannan osapuolten välisten oikeuksien ja velvollisuuksien turvaamista. Ympäristöministeriön huhtikuussa 2024 tekemässä asiantuntijapaneelin kuulemisessa enemmistö vastanneista odotti luonnonarvomarkkinoiden viriävän viiden vuoden kuluessa ja lähes kaikki odottivat niiden olevan kymmenen vuoden kuluessa toiminnassa. Annettavilla säännöksillä tavoitellaan elinkeinoelämässä olemassa olevan kiinnostuksen realisoitumista kysynnäksi, minkä myötä myös luonnonarvojen tuottaminen heikentyneitä luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä ennallistamalla viriäisi ja voisi muodostua maanomistajille vaihtoehtoiseksi tai lisätulonlähteeksi.  

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemista koskevan valtiontukisäännöksen muutos mahdollistaisi sen, että valtioneuvoston asetuksella annettaisiin kansallisia täsmentäviä säännöksiä kaikilta tarpeellisilta osin. Viittaus unionin valtiontukilainsäädäntöön on tälläkin hetkellä tarpeeton, koska kyse on suoraan sovellettavasta lainsäädännöstä. 

Vaikutukset yrityksiin 

Luonnonsuojelulain säännöksien nojalla voidaan jo tällä hetkellä tuottaa lisäisiä, varmennettuja ja pysyviä luonnonarvoja. Täydentävillä säännöksillä selvennettäisiin näiden luonnonarvojen käytettävyyttä yritysten ympäristövastuun osoittamiseen laajemmin kuin yrityksen toiminnasta luonnolle välittömästi aiheutuvien haittojen hyvittämiseen. Yrityksen ympäristövastuun toteuttamisen kannalta luonnonsuojelulain säännösten mukaisesti tuotettavat luonnonarvot eivät olisi alttiita viherpesuväitteille, koska niiden osalta noudatettaisiin jo olemassa olevia arviointi- ja laskentakriteereitä ja niille olisi saatavissa viranomaisen varmennus ja oikeudellinen pysyvyys.  

Yrityksille ei aiheutuisi säännöksistä sääntelytaakkaa, koska kyse olisi vapaaehtoisesta toiminnasta. Kustannuksia yrityksille kuitenkin arvioitiin hallituksen esityksessä HE 76/2022 vapaaehtoisen ekologisen kompensaation osalta. Arvioihin sisältyivät sekä heikennyksen arvioinnin että hyvittävien toimenpiteiden toteuttamisen kustannukset ja viranomaistyön kustannukset. Yhden ekologisen kompensaation kustannukseksi arvioitiin yrityksen suunnitteluun käyttämä asiantuntijatyöaika 10 000 euroa omana työnä (6 viikkoa) –30 000 euroa konsulttityönä tehtävästä suunnitelmasta ja viranomaistyönä tehtävä työaika 2 650–7 950 euroa (2–6 viikkoa). Yksittäisen tapauksen kustannukset ilman toimenpidekustannuksia olisivat siten 11 650–37 950 euroa. Toimenpidekustannuksiksi arvioitiin 1 000–6 000 euroa hehtaarilta. Toiminnan markkinaehtoisuuteen liittyy se, että tuottajien hintaodotukset oletettavasti kattavat investointikustannusten lisäksi realistiset tuotto-odotukset. 

Edellä todetusti osoittamalla ympäristövastuullisuuttaan yritys voi saada hyötyä parempina rahoitusehtoina tai sijoituksina sekä saada mainehyötyä, joka on vaikea rahallisesti mitata. Hyöty voi realisoitua myös yrityksen hankkeiden parempana paikallisena hyväksyttävyytenä (niin sanottu sosiaalinen toimilupa), mikä voi nopeuttaa hankkeiden etenemistä, kuten hallituksen esityksessä HE 76/2022 ennakoitiin vapaaehtoisen ekologisen kompensaation osalta. Näitä vaikutuksia on hyvin vaikea monetarisoida. 

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) on maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa selvityksessä arvioinut maanomistajien halukkuutta tuottaa luonnonarvoja sekä viriävän luonnonarvokaupan vaikutuksia luonnonvarojen käyttöön ja arvoketjuihin.  

Selvityksen perusteella kiinnostus on suurinta palkansaajien, yrittäjien, korkeasti koulutettujen, tilojensa ulkopuolella asuvien sekä virkistyskäyttöä painottavien metsänomistajien keskuudessa. Myös suurempien, yli 100 hehtaarin tilojen omistajat ja nuoremmat ikäluokat ovat keskimääräistä kiinnostuneempia. Selvityksessä kuitenkin todetaan, että käytännön toteuttajina todennäköisimpiä ovat maa- ja metsätalousyrittäjät sekä muut omistajat, joilla on sekä taloudelliset että toiminnalliset edellytykset tehdä tai tilata suojelu-, ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia omilla maillaan. Luonnonarvojen tuottamisen kustannukset muodostuvat etupainotteisesti luontokartoituksen, hyvittämissuunnitelman laatimisesta, hyvittävien toimenpiteiden toteuttamisesta ja viranomaisen lausuntojen antamisesta.  

Selvityksen mukaan luonnonarvokaupalla kaupalla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia nykyiseen maa- ja metsätalouden raaka-aineiden tuotantoon lähitulevaisuudessa vaan se nähdään ennemmin näiden sektoreiden ansaintaa täydentävänä mahdollisuutena. Arvio perustuu oletukseen, että markkinat ja mittaristot ovat vielä kehitysvaiheessa, eikä luonnonarvokauppa laajene merkittävästi Suomen rajojen ulkopuolelle lähivuosina. Selvityksessä todetaan kuitenkin, että pidemmällä aikavälillä vaikutukset voivat kuitenkin kasvaa, mikäli yritysvetoinen kysyntä ja ekosysteemipalvelujen kaupallistaminen vahvistuvat (Horne ym.: Luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuudet PTT 2025).  

PTT:n selvityksen mukaan ennallistamiseen soveltuviksi kohteiksi todennäköisesti tarjoutuvat ensisijaisesti talouskäytön ulkopuoliset tai tuotannollisesti heikkotuottoiset alueet. Vaikutukset arvoketjuun riippuvat kuitenkin ennallistamistoimien kohdentamisen laajuudesta ja alueellisesta jakautumisesta. Maataloudessa ennallistaminen voi selvityksen mukaan vähentää tuotantoa, mikäli luonnonarvokokaupasta saatava korvaus ylittää maataloustuotannon tuoton kannattavilla alueilla. Vaikka tuotanto voi lyhyellä aikavälillä hieman vähentyä, luonnon monimuotoisuudesta ja ekosysteemien rakennepiirteistä seuraava resilienssi voi kuitenkin pitkällä aikavälillä vahvistaa tuotantoa ja vähentää riskejä. Selvityksessä todetaan myös, että luonnonhoito ja ennallistaminen maataloudessa voivat luoda myös vientimahdollisuuksia, sillä useat kansainväliset brändit ovat sitoutuneet luontopositiivisiin tuotantoketjuihin. Laajamittainen suojelu metsätalouskäytössä olevilla alueilla vähentäisi puun tarjontaa, aiheuttaisi hakkuuvuotoa ja heijastuisi siten metsäteollisuuteen sekä koneurakointiin. (Horne ym. 2025) 

Arvion mukaan luonnonarvokauppa ei välttämättä lisäisi merkittävästi suojeluun kohdistuvaa pinta-alaa, vaan toimisi ensisijaisesti olemassa olevien suojelutavoitteiden, kuten EU:n edellyttämä vuoteen 2029 mennessä toteutettava vanhojen metsien suojelun ja METSO-ohjelman rahoituksen tukena. Luonnonarvokaupalla voi olla positiivisia vaikutuksia arvoketjujen monipuolistumiseen. Ensinnäkin se voi synnyttää uusia sivuelinkeinoja, kuten luontomatkailua ja virkistyskäyttöön liittyviä palveluja, sekä vahvistaa olemassa olevien elinkeinojen, kuten luomutuotannon, edellytyksiä. Tämä voi lisätä alueellista hyväksyttävyyttä ja tuoda taloudellisia mahdollisuuksia maaseudulle. Ennallistaminen avaa mahdollisuuksia uusille liiketoimintamalleille, esimerkiksi urakoinnin ja konsultoinnin lisääntymisen myötä. Luontotekokauppa luo liiketoimintamahdollisuuksia myös välittäjäorganisaatioille. Näiden tehtäviin voi kuulua kohteiden tunnistaminen, toimenpiteiden toteuttaminen, seurannan ja raportoinnin järjestäminen sekä kaupan hallinnointi. Välittäjät voivat toimia tärkeänä sillanrakentajana kysynnän ja tarjonnan välillä ja siten vahvistaa markkinoiden toimivuutta. (Horne ym. 2025) 

Luonnonsuojelulain mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen käyttäminen heikennyksen hyvittämiseen on mahdollista ainoastaan Suomessa. Luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvia haittoja ei ekologisesti arvioiden ole mahdollista korvata luontotyyppien ja lajien esiintymisalueiden ulkopuolella. Tuotettavien luonnonarvojen käyttäminen yrityksen ympäristövastuun osoittamiseen voisi olla mahdollista myös kansainvälisille toimijoille.  

Todennäköisesti kansainväliset toimijat hyödyntäisivät tuotettavia luonnonarvoja tilanteessa, jossa ne toimivat Suomessa ja haluavat osoittaa toimintansa vastuullisuutta suomalaiselle yhteisölle, mutta myös rahoittajilleen, tuotantoketjulleen ja osakkeenomistajilleen.  

Vaikutukset valtiontalouteen 

Valtiontalouden kannalta kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelun kustannuksiin ehdotetuilla säännöksillä ei olisi vaikutusta.  

Hallituksen esityksessä HE 76/2022 arvioitiin, että vapaaehtoisen ekologisen kompensaation vaikutukset julkistalouteen ovat neutraalit tai positiiviset, koska kustannusvastuu kompensoivista toimista kuuluu heikentävän hankkeen toteuttajalle. Tämä arvio soveltuu myös tuotettavien luonnonarvojen käytön laajentamiseen ekologisen kompensaation ulkopuolelle. Luonnonarvojen tuottaminen luonnonsuojelulain säännösten mukaisesti ja niiden käyttäminen yritysten vastuullisuustyössä vähentäisi osaltaan julkistalouden kustannuksia luonnon ennallistamisesta sekä osaltaan edistäisi ennallistamisasetuksen täytäntöönpanoa vapaaehtoisena toimintana.  

Hallituksen esityksessä HE 76/2022 arvioitiin myös, että järjestelmän perustamisvaiheessa julkistaloudelle aiheutuisi resurssitarvetta erityisesti luonnonsuojeluviranomaisessa ja transaktiokustannuksia, jotka pienenisivät pidemmällä aikavälillä. Ympäristöministeriö on toteuttanut ja ottanut käyttöön luonnonsuojelun tietojärjestelmään kuuluvan niin sanotun kompensaatiorekisterin. Sen toiminnallisuutena on sähköinen hakemus, joka on linkitetty lupaviranomaisen päätöksentekojärjestelmään. Tätä rekisteriä olisi ehdotettavien säännösten vuoksi tarpeen täydentää siten, että tuotettavien luonnonarvohehtaareiden oikeudenhaltijan pyynnöstä ne voidaan rekisteröidä ja merkitä käytetyiksi myös muussa tilanteessa kuin Lupa- ja valvontaviraston päättäessä hyvityksen korvaavuudesta lain 104 §:n mukaisesti. Tämä kehitystyö toteutettaisiin ympäristöministeriön tietohallintoon valtion tulo- ja menoarviossa jo osoitetuista määrärahoista. 

Luonnonarvomarkkinatoiminnan lisääntyessä viranomaismenettelyjen määrä ja siten viranomaistyö tulee yhtäältä lisääntymään, mutta toisaalta kertyvän kokemuksen odotetaan sujuvoittavan ja nopeuttavan menettelyjä. Pidemmän aikavälin tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan siirtyä malliin, jossa akreditoidut toimijat voisivat toimia tuotettujen luonnonarvojen laadun ja määrän varmentajina viranomaisten ohella tai sijaan.  

Tuotettavien luonnonarvojen vaihdannan mahdollistamisella tavoitellaan myös yksityisen rahoituksen mobilisointia ennallistamisasetuksen täytäntöönpanoon. Komissio on alkuperäisessä ennallistamisasetusehdotuksessa arvioinut, että kustannukset voisivat Suomelle olla noin 930 miljoonaa euroa vuodessa, mikä olisi 0,39 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Noin puolet kustannuksista on arvioitu syntyvän sisävesien tilan parantamisesta, noin viidennes metsien tilan parantamisesta ja hieman alle viidennes turvemaiden ennallistamisesta. Luonto- ja lintudirektiivin täysimääräinen toimeenpano maaluontotyypeissä edellyttäisi noin 144 miljoonan euron rahoitusta vuosittain. Luonnonsuojelulain mukaisen luonnonarvojen tuottamisen kautta olisi mahdollista saavuttaa win-win -tulos, jossa yritykset voivat ostamalla luonnonarvoja ympäristövastuun osoittamiseen ja näillä toimilla osaltaan toteuttaa Suomen ennallistamisasetuksen mukaisia ennallistamisvelvoitteita.  

Ehdotetuilla monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tukemista koskevan valtiontukisäännöksen muutoksilla ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia. EU:n valtiontukisäädöksiä koskevien viittausten poistaminen pykälästä vähentäisi jonkin verran lainvalmisteluvirkamiesten työmäärää, kun lakia ei tarvitse päivittää aina, kun jonkun määräaikaisen EU:n valtiontukisäädöksen voimassaolo päättyy. Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännösten selkeyttäminen varmistaa, että luonnonsuojelualueelle ei ole tarvetta myöntää hallinnollisia poikkeuslupia ja siten vähentää viranomaiskustannuksia. 

Vaikutukset ympäristöön 

Luonnonarvomarkkinoiden viriäminen edistäisi heikentyneiden luonnonympäristöjen kuten luontotyyppien tai lajien elinympäristöjen tilan parantamista ennallistamistoimenpitein. Se edistäisi luonnonsuojelutyötä yksityisten maanomistajien elinkeinotoiminnan muotona. Laajentuessaan se osaltaan torjuisi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuutta ja edistäisi luonnon tuottamien ekosysteemipalveluiden paranemista, luonnon tuottamia virkistyspalveluita, pölytyspalveluita ja parantaisi luonnonympäristöjen kykyä sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia ääri-ilmiöitä. Tuottavien luonnonarvojen käyttötarkoituksen laajentamisen odotetaan vauhdittavan markkinoiden syntymistä ja edistävän samalla myös vapaaehtoisen ekologisen kompensaation käyttöä. Vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio puolestaan edistää luontokadon torjuntaa, koska ilman kompensaatiotoimenpiteitä jokainen luonnonarvoja heikentävä ympäristönkäyttötoimenpide vähentää osaltaan luonnon monimuotoisuutta ja sen kykyä toipua siihen kohdistuvista uhkatekijöistä, kuten ilmastonmuutoksen aiheuttamista ääri-ilmiöistä, vieraslajien aiheuttamista rasitteista tai ympäristövahingoista. 

Ympäristövaikutusten osalta on myös huomattava, että ekologista kompensaatiota ja luontotekoja koskevat säännökset eivät lievennä muuhun lainsäädäntöön perustuvia velvoitteita tai kieltoja.  

Vaikutukset maanpuolustukseen 

Puolustusvoimilla on puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 14 §:n 1 momentin nojalla oikeus ottaa käyttöönsä muita kuin pysyvässä käytössään olevia kiinteistöjä, jos se on sotilaallisen harjoitustoiminnan, puolustusyhteistyön, Pohjois-Atlantin liiton yhteisen puolustuksen toimeenpanon tai puolustusvalmiuden kohottamisen kannalta välttämätöntä. Puolustusvoimat ei kuitenkaan saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa tai vahinkoa omaisuudelle. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan tällaisesta kiinteistön käyttämisestä sovitaan suullisesti tai kirjallisesti kiinteistön omistajan tai haltijan kanssa. Jos sopimukseen ei päästä, puolustusvoimien puolustushaaraesikunta, paikallishallintoviranomainen, varuskunnan päällikkö tai harjoituksen johtaja voi päättää kiinteistön käyttämisestä myös ilman sopimusta. Pykälän 5 momentin mukaan kiinteistön käyttämisestä aiheutuneesta vahingosta suoritetaan kiinteistön omistajalle tai haltijalle käyvän hinnan mukainen korvaus.  

Käytännössä puolustusvoimat mahdollisuuksien mukaan korjaa aiheutuneet vahingot paikan päällä ja taloudellinen korvaus maksetaan, mikäli vahinkoa ei voida korjata. Ehdotuksen mukaan luonnonarvojen tuottamista koskevasta suunnitelmasta annettava Lupa- ja valvontaviraston lausunto toimitettaisiin tiedoksi Puolustusvoimille. Tämä varmistaisi, että Puolustusvoimat olisivat tietoisia näistä hankkeista ja voisivat huomioida ne toiminnassaan, mutta myös tarvittaessa käydä neuvotteluita maanomistajan kanssa, jos suunnitelmalla voisi olla vaikutuksia maanpuolustukseen.  

Mikäli viranomainen on määrännyt 104 §:n mukaisen hävittämis- ja heikentämiskiellon kiinteistölle, Puolustusvoimat saavat tätä koskevan tiedon kiinteistörekisteristä. Vastaava kielto koskee myös Lupa- ja valvontaviraston luonnonsuojelulain 64 §:n nojalla rajaamia luontotyyppien esiintymiä ja luonnonsuojelulain 77 §:n nojalla rajaamia erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikkoja. Puolustusvoimat huomioi mahdollisuuksien mukaan tällaiset viranomaisen asettamat rajoitukset suunnitellessaan harjoitustoimintaansa.  

Sellaisessa tilanteessa, jossa puolustusvoimien toiminta edellyttäisi muuta, kuin edellä mainittua tilapäistä käyttöä, siihen on voimassa olevan lainsäädännön nojalla mahdollisuus saada poikkeus luonnonsuojelulain 104 §:n nojalla määrätystä hävittämis- ja heikentämiskiellosta. Lain 105 §:n mukaan Lupa- ja valvontavirasto voi myöntää poikkeuksen, jos kielto estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen eikä hankkeelle tai suunnitelmalle ole teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa olevaa vaihtoehtoa. Maanpuolustuksen toimintaedellytysten turvaaminen on lähtökohtaisesti erittäin tärkeä yleinen etu, joten luonnonarvojen tuottamisalueiden hävittämis- ja heikentämiskielto ei estä maanpuolustuksen kannalta välttämättömien hankkeiden toteuttamista. Myös tällaisten hankkeiden aiheuttamat heikennykset tuotettaville luonnonarvoille on säännöksen toisen momentin mukaisesti hyvitettävä.  

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelua koskevia säännöksiä ei ole valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaista jättää antamatta. Ehdotettavat säännökset kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelusta myös vastaavat käytännössä parhaillaan meneillään olevaa valmisteluprosessia. Ennallistamissuunnitelman valmistelu toistuu vähintään kaksi kertaa, koska vuosina 2032 ja 2042 Suomen on toimitettava päivitetyt suunnitelmat komissiolle. 

Ennallistamissuunnitelman valmistelusta ja hyväksymisestä on säädettävä myöskin Suomea velvoittavan Århusin sopimuksen yleisön muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien velvoitteiden täyttämiseksi, joihin ennallistamisasetuksen resitaalissa 82 viitataan.  

Suden suojeluasemaa ei olisi välttämätöntä muuttaa vaan Suomella olisi jäsenvaltiona oikeus direktiivin (EU) 2025/1237 resitaalin 6 mukaisesti pitää voimassa tai toteuttaa tiukempia suojatoimenpiteitä, kunhan ne ovat sopusoinnussa perussopimusten kanssa. Direktiivillä hyväksytyn muutoksen sitä estämättä Suomi voisi säilyttää suden suojeluaseman direktiivillä täysin rauhoitettujen eläinlajien kanssa samalla tasolla. Tämä edellyttäisi kuitenkin muutosta luonnonsuojelulain säännöksiin, sillä voimassa olevan lain säännös viittaa luontodirektiivin liitteen IV a eläinlajeihin, joihin susi ei enää kuulu. Ottaen huomioon, että Suomi on tukenut komission ehdotusta suden suojeluaseman muuttamisesta, tätä ei esitetä tehtävän. 

Luonnonarvojen tuottamista ja vaihdantaa olisi mahdollista tehdä ilman esitettäviä muutoksia sekä luonnonsuojelulain säännöksiä noudattaen tuotetuilla luonnonarvohehtaareilla että muun vapaaehtoisen sopimuksen nojalla. Voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen käyttämisestä muuhun kuin luonnonsuojelulain 104 §:ssä tarkoitettuun heikennyksen hyvittämiseen ei ole kuitenkaan mahdollista saada viranomaispäätöstä, jolla luonnonarvojen pysyvyys turvataan, eikä tällaista myöskään voi kirjata luonnonsuojelun tietojärjestelmän rekisteriin. Tällöin jäisi varteenotettava väärinkäytön mahdollisuus, että luonnonarvot myydään ja käytetään useampaan kertaan. Tämä vaarantaisi sekä ostajien oikeusturvan että rekisterin julkisen luotettavuuden ja voisi johtaa viherpesuväitteisiin toimijoiden tavoitteleman vastuullisuuden osoittamisen sijasta tavalla, josta komissio on luontohyvityksiä koskevassa etenemissuunnitelmassa varoittanut.  

Luonnonarvojen lisäämistä ja niillä käytävää vaihdantaa voidaan tehdä myös ilman viranomaisvarmennusta ja luonnonarvojen pysyvyyden turvaamista viranomaispäätöksellä. Markkinoiden syntymistä haittaisi kuitenkin se, että mahdollisessa sopimusrikkomustilanteessa luonnonarvojen ostaja voisi valvoa oikeuksiaan ainoastaan yksityisoikeudellisin keinoin yleisessä tuomioistuimessa, mihin liittyy merkittäviä ajallisia ja taloudellisia kustannuksia, minkä lisäksi erityisesti yrityksille voisi aiheutua merkittävää mainehaittaa. Erityisen haasteelliseksi muodostuisivat tilanteet, joissa kiinteistö, jolla luonnonarvoja on tuotettu, olisi siirtynyt uudelle omistajalle. Tällöin mahdollisen oikeusriidan osapuolet olisivat eri henkilöitä kuin alkuperäisen sopimuksen osapuolet.  

Ehdotettavat säännökset eivät estä tai rajoita muutoin kuin luonnonsuojelulain säännöksiä noudattaen tapahtuvaa luonnonarvojen tuottamistoimintaa, varmentamista ja vaihdantaa. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimista koskien kukin Euroopan unionin jäsenvaltio tekee omat kansalliset ratkaisunsa siitä, onko kansallisessa lainsäädännössä tarvetta säätää asiaa koskevasta päätöksenteosta. Jäsenvaltioiden perustuslaillinen rakenne vaihtelee ja jäsenvaltioissa voi olla erilaisia ratkaisuja sen suhteen, laaditaanko suunnitelma keskitetysti vai useana alueellisena suunnitelmana. Liittovaltiomuotoisissa jäsenvaltioissa suunnitelma mahdollisesti tehdään sekä liittovaltio- että osavaltiotasolla.  

Euroopassa on voimassa ekologista kompensaatiota koskevaa lainsäädäntöä useissa maissa. Hallituksen esityksessä HE 76/2022 on tarkasteltu Saksan liittotasavallan ja Ruotsin lainsäädäntöä (s. 113–117).  

Iso-Britanniassa Englantia koskien helmikuussa 2024 tuli voimaan monimuotoisuuden nettohyötyvelvoite kaavoituksessa (biodiversity net gain, BNG) sääntely. Se perustuu maankäyttöä koskevan lain (Town and Country Planning Act 1990) osaan 7A, joka lisättiin lakiin ympäristölain (Environment Act 2021) säätämisen yhteydessä. Säännökset velvoittavat kaavoituksessa osoittamaan, että suunnitellun maankäyttöhankkeen toteuttamisesta huolimatta luonnon tila on vähintään 10 prosenttia parempi kuin ennen hanketta. Lisäisyys on tuotettava hankkeen toteutuspaikalla tehtävin toimenpitein tai hankkimalla muun toimijan tuottamia, lainsäädäntöön perustuvia monimuotoisuusyksikköjä (biodiversity credits). Lain mukaan ministeri hyväksyy monimuotoisuuden arviointiin käytettävän mittausjärjestelmän (statutory biodiversity metric). Mittausjärjestelmän ohje on julkaistu helmikuussa 2024. Tuottajaksi voivat ryhtyä halukkaat maanomistajat samaan tapaan kuin Suomen lainsäädännön mukaisesti 30 vuoden määräaikaisella sopimuksella ja tuotettavat luonnonarvot rekisteröidään (UK Government, Guidance Sell biodiversity units as a land manager). Lainsäädännössä on kyse Suomen voimassa olevan luonnonsuojelulain säännösten kaltaisesta järjestelmästä, jonka tavoitteena kuitenkin on haitan hyvittämisen ohella tuottaa vähäistä luontohyötyä. Iso-Britanniassa markkinoiden syntyminen perustuu velvoittavuuteen ja kaupankäynti tapahtuu valtion ylläpitämässä vaihdantajärjestelmässä. Ranskassa vihreästä teollisuudesta 23.10.2023 annetun lain nro 2023–973 (LOI n° 2023–973 du 23 octobre 2023 relative à l'industrie verte) lisättiin ympäristölakiin (Code de l’environnement) säännökset koskien kompensaatioon, ennallistamiseen ja palauttamiseen käytettäviä luonnonalueita (SNCRR-alueet). Lain artikloissa L.163-1L.163-6 säädetään biologiselle monimuotoisuudelle aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta. Lain artikloissa R.163-1-A ja R.163-2, D.163-1–D.163-14 säädetään SNCRR-alueiden hyväksymismenettelystä, kompensaatioiden kriteereistä ja määritetään SNCRR-alueiden toimintaa, seurantaa ja raportointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Valittavien alueiden on täytettävä säädetyt kriteerit. Ne ovat laajoja, monitavoitteisia ja niillä pyritään toteuttamaan ennallistamisasetuksen tavoitteita. Alueen on oltava hankkeesta vastaavan omistuksessa tai sopimuksen nojalla hallinnassa. Akkreditoinnin jälkeen toimintaa todennetaan koko alueen elinkaaren ajan (minimi 30 vuotta). Paikallisviranomainen valvoo ekologisen hyödyn tehokkuutta ja sen tukena toimii paikallinen sidosryhmäkomitea, jonka puheenjohtajana toimii paikallinen viranomainen. Ennallistamistoimenpiteistä ja sen tuloksista laaditaan vuosikertomus paikalliselle komitealle ja biologista monimuotoisuutta seurataan paikan päällä, alkuun viiden vuoden välein. Tuotettavia luonnonarvoyksiköitä voidaan myydä jo ennen toimenpiteiden toteuttamista. Tällä hetkellä on perustettu kolme SNCRR-aluetta. 

Nimenomaisesti luonnonarvojen tuottamista ja vaihdantaa koskien on annettu lainsäädäntöä Australiassa, jossa liittovaltion antama Nature Repair Act 2023 (no 121, 2023) eli luonnon ennallistamislaki tuli voimaan 15.12.2023. Laki on maailmanlaajuisesti ensimmäinen säädös, jossa muodostetaan juridinen toimintaperusta kansalliselle, vapaaehtoiselle luonnon monimuotoisuusmarkkinalle. Lain tavoitteena on kannustaa luonnon monimuotoisuutta parantaviin toimenpiteisiin ja perustaa kauppapaikka. Yksityiset toimijat ja organisaatiot voivat ennallistamistoimin tuottaa vaihdantaan käytettäviä todistuksia. Lain säännöksin pyritään tuottamaan läpinäkyvä ja luotettava tuottamis- ja vaihdantajärjestelmä. Tavoitteena on, että markkinat alkaisivat toimimaan kuluvan vuoden 2025 aikana. Lainsäätäjää tukevan asiantuntijaryhmän toimeksianto jatkuu vielä maaliskuun 2025 ajan. Ensimmäinen lakia tarkentava säännös ennallistamismetodologiasta on annettu 27.2.2025 koskien alkuperäismetsien uudelleen istutusta ja metsäekosysteemejä (Nature Repair (Replanting Native Forest and Woodland Ecosystems) Methodology Determination 2025).