8.1
Laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta
1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lain suhteesta muihin säädöksiin ehdotetaan säädettäväksi sen sijaan lain 3 §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaisiin menettelytapa-asetuksen ((EU) 2015/1589) ja valtuusasetuksen ((EU) 2015/1588) perusteella annettuihin asetuksiin liittyvään avoimuus-, ilmoitus- ja rekisteröintimenettelyyn. Menettelytapa-asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on toimitettava komissiolle kaikki tarvittavat tiedot, jotta komissio voi tehdä päätöksen asetuksen 4 ja 7 artiklan nojalla. Lisäksi 17 artiklan mukaan komission on saatava jäsenvaltiolta tarvittavat tiedot tukiohjelmien tarkistamiseksi.
Vastaavat ilmoitus- ja avoimuusvelvoitteet sisältyvät valtuusasetuksen nojalla annettuihin ryhmäpoikkeusasetuksiin. Näistä velvoitteista säädettäisiin tarkemmin ehdotetun lain 5 §:ssä.
Vähämerkityksisen tuen asetuksissa ((EU) 2023/2831 ja (EU) 2023/2832) edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat tuen seurannan ja raportoinnin keskitettyyn rekisteriin sekä tietojen säilyttämisen. Kansallisesta rekisteröintivelvoitteesta säädettäisiin tarkemmin lain 6 §:ssä.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin Euroopan komission tekemän takaisinperintäpäätöksen kansalliseen täytäntöönpanoon. Ehdotetulla lailla annettaisiin kansallinen toimivalta toteuttaa menettelytapa-asetuksen 15 artiklan mukainen päätös.
SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle valtiontukitoimenpiteistä ennen niiden täytäntöönpanoa ja odotettava komission arvioinnin lopputulosta. Jos komissio muodollisen tutkintamenettelyn jälkeen katsoo, että toimenpide ei sovellu sisämarkkinoille, jäsenvaltion on perittävä tuki takaisin tuensaajalta. Tällöin komission päätös on pantava täytäntöön kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mutta kansallisia säännöksiä ei saa soveltaa, jos ne estävät päätöksen tehokkaan ja välittömän toimeenpanon. Tuen takaisinperinnän tarkemmat ehdot säädettäisiin ehdotetun lain 7 §:ssä.
Pykälän 3 momentti laajentaisi lain soveltamisalaa verrattuna voimassa olevaan lakiin. Lisäys perustuu SEUT 108 artiklan 3 kohdan periaatteeseen, jonka mukaan valtiontukisääntöjen vastaiset tuet on perittävä takaisin. Euroopan unionin tuomioistuimen Eesti Pagar -tuomion (C-349/17, ECLI:EU:C:2019:172, kohta 95) mukaan kansallisen viranomaisen on perittävä sääntöjenvastainen tuki oma-aloitteisesti myös silloin, kun komissio ei ole tehnyt takaisinperintäpäätöstä. Tuen takaisinperinnän tarkemmat ehdot säädettäisiin ehdotetun lain 9 §:ssä.
2 §.Määritelmät. Pykälässä olisivat sellaiset laissa käytettävät määritelmät, joita ei olisi esitetty lain asianomaisen pykälän yhteydessä. Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin tuen käsite. Tuella tarkoitettaisiin SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaista tukea. Valtiontukea ovat toimenpiteet, jotka täyttävät SEUT 107 artiklan 1 kohdassa määritellyt neljä kumulatiivista kriteeriä: 1) tuki myönnetään julkisista varoista taloudelliseen toimintaan eli yrityksille, 2) toimenpide on valikoiva eli se kohdentuu vain tiettyihin yrityksiin tai tuotannonaloihin, 3) tuki vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua sekä 4) toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kaikkien neljän kriteerin tulee täyttyä tuen myöntöhetkellä, jotta toimenpide katsotaan valtiontueksi.
Valtiontuen tunnusmerkkejä on kuvattu lähemmin hallituksen esityksen yleisperusteluissa sekä komission antamassa valtiontuen käsitettä koskevassa tiedonannossa (2016/C 262/01). Yleisesti voidaan todeta, että EU-oikeuden mukaisen valtion varat -käsitteen piiriin tulevat laajasti julkisyhteisön (kuntien, hyvinvointialueiden, valtion ja tietyin edellytyksin julkisomisteisten yhtiöiden) toteuttamat toimenpiteet. Julkisomisteisten yhtiöiden toteuttamat toimenpiteet katsotaan valtion varoiksi, jos valtio voi määräysvaltaansa yrityksessä käyttämällä ohjata niiden varojen käyttöä. Tuomioistuin on selventänyt asiassa Stardust Marine (C-482/99) tarkempia kriteerejä sille, milloin julkisten yritysten toiminta johtuu valtiosta. Ratkaisun mukaan seuraavat seikat ovat merkityksellisiä arvioinnissa: julkisen yrityksen integroituminen julkishallinnon rakenteeseen; yrityksen toiminnan luonne ja toiminnan harjoittaminen markkinoilla yksityisten toimijoiden kanssa tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa; yrityksen oikeudellinen asema (se, sovelletaanko yritykseen julkisoikeutta vai yksityisoikeudellisia yhtiöoikeutta koskevia säännöksiä) sekä viranomaisten harjoittaman yrityksen hallinnointia koskevan ohjauksen määrä. Myös myöhemmässä oikeuskäytännössä on painotettu tuenmyöntäneen yrityksen ja valtion organisatoristen yhteyksien arviointia. Organisatoriset yhteydet – esimerkiksi hallituspaikka yhtiön hallituksessa – eivät kuitenkaan yksinomaan riitä osoittamaan tuen johtumista valtiosta, vaan tilanne tulee arvioida tapauskohtaisesti (T-525/20, ITD ym. v Komissio).
SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukainen tuki ymmärretään EU-oikeudessa laajemmin kuin vain yritykselle maksettuna rahallisena avustuksena. SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tukena pidetään ”sellaisia toimenpiteitä, joilla alennetaan yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan” (T-157/01, Danske Busvognmænd v. komissio). Valtiontukisääntöjen piiriin tulevat siten esimerkiksi markkinahintaa alhaisemmat lainat ja takaukset, alennukset lakisääteisistä maksuista tai veroista sekä ei-markkinaehtoiset pääomitukset.
Tuen määrä perustuisi ehdotettua lakia sovellettaessa EU:n valtiontukisääntöjen yleisiin periaatteisiin, joita on käsitelty komission tiedonannossa valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01). Esimerkiksi lainojen osalta tuen määrä määritettäisiin yrityksen lainasta maksaman koron ja markkinaehtoisen lainan koron erotuksena ja diskonttaamalla näin lasketut erät tuen myöntämishetken arvoon. Vastaavasti takausten osalta tuen määrä laskettaisiin markkinaehtoisen takausmaksun ja yritykseltä perityn takausmaksun erotuksena ja diskonttaamalla tämä summa takauksen myöntöhetken arvoon. Ehdotetun lain 9 §:ää sovellettaessa lainaa tai takausta ei siten tarvitsisi periä takaisin yritykseltä kokonaan, vaan riittävää olisi periä takaisin laskennallinen tukielementti. Laskennallisen tukielementin takaisinperinnän jälkeen voimaan voisi jäädä markkinaehtoiseksi muutettu laina tai takaus. Esimerkiksi tilanteessa, jossa alkuperäisen lainasopimuksen mukaista laina-aikaa on tuen takaisinperintähetkellä jäljellä ja laina jää takaisinperinnän jälkeen voimaan, tulisi se hinnoitella markkinaehtoisesti loppumaturiteetin ajaksi. Pääomasijoituksen kohdalla koko pääomituksen määrä katsottaisiin tueksi. Kun kyse olisi verohuojennuksena myönnettävästä valtiontuesta, tuen määrä laskettaisiin huomioimalla veron asianmukainen määrä, joka yrityksen olisi pitänyt maksaa ilman sääntöjenvastaista tukitoimenpidettä. Tämä määritys perustuisi ainoastaan menneisyydessä tosiasiallisesti tehtyihin valintoihin, joten huomioon ei voida ottaa vaihtoehtoisia, tarjolla olleita oletettuja valintoja (C-148/04, Unicredito Italiano).
Kääntäen voidaan todeta, että tuen käsitteen piiriin ja siten ehdotetun 9 §:n takaisinperintävelvoitteen piirin eivät tule toimenpiteet, jotka eivät täytä valtiontuen kriteerejä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi 1) toimenpiteet, jotka kohdistuvat yritysten sijaan kuluttajille, 2) markkinaehtoiset toimenpiteet, jotka eivät anna taloudellista etua yrityksille ja 3) ei-valikoivat toimenpiteet, jotka kohtelevat samalla tavoin kaikkia yrityksiä (esimerkiksi ei-selektiiviset verotoimenpiteet).
Tämän lisäksi tuella tarkoitettaisiin ehdotetun lain merkityksessä tukitoimenpiteitä, joihin sovelletaan vähämerkityksistä tukea koskevia asetuksia, jotka komissio on antanut valtiontukien valtuusasetuksen (Neuvoston EU) 2015/1588) 2 artiklan nojalla. Vähämerkityksellisiä tukia koskevien asetusten soveltamisalaan kuuluvat tuet katsotaan määrältään niin vähäisiksi, ettei niillä ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, eikä niihin näin ollen tarvitse soveltaa valtiontukien ilmoitusmenettelyä. Asetuksissa on säädetty yksityiskohtaisista kriteereistä sekä yrityskohtaisesta enimmäisrajasta, jota seurataan tukea myönnettäessä kolmen vuoden jaksolla. Ns. yleisen de minimis -asetuksen (komission asetus (EU) 2023/2831) kohdalla enimmäisraja on 300 000 euroa kolmen vuoden aikana; SGEI de minimis -asetuksen (komission asetus (EU) 2023/2832) 750 000 euroa, kalastus- ja vesiviljelyalalla (komission asetuksen (EU) N:o 717/2014) 30 000 euroa, ja maatalouden alkutuotannon alalla (komission asetus (EU) N:o 1408/2013) 50 000 euroa. Komission antamat de minimis -asetukset ovat jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta.
Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin tarkemmin, mitä tarkoitetaan valtiontukisääntöjen vastaisella tuella. Sääntöjenvastaisuudella tarkoitettaisiin valtiontukien niin kutsutun menettelytapa-asetuksen (neuvoston asetus 2015/1589 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä) 1 artiklan f alakohdan mukaisesti tilanteita, joissa yksittäinen tuki tai tukiohjelma on otettu käyttöön SEUT 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti. Tällä tarkoitetaan tilanteita, joissa tuki tai tukiohjelma on otettu käyttöön ilman komission antamaa ennakkohyväksyntää. Sääntöjenvastaisuudella tarkoitetaan myös menettelytapa-asetuksen 1 artiklan g alakohdan mukaisesti tuen väärinkäyttöä.
Valtiontukien valvontamenettely pohjautuu ennakkoilmoitusvelvollisuuteen, johon on kuitenkin useita merkittäviä poikkeuksia. Keskeisimmät poikkeukset perustuvat ns. ryhmäpoikkeusasetuksiin, jotka komissio on antanut SEUT 108 artiklan 4 kohdan nojalla. Yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa (komission asetus (EU) N:o 651/2014), maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden ryhmäpoikkeusasetuksessa (komission asetus (EU) N:o 2472/2022), kalastus- ja vesiviljelyalan ryhmäpoikkeusasetuksessa (komission asetus (EU) N:o 2473/2022) on määritelty yksityiskohtaiset kriteerit tuille, jotka voidaan ottaa käyttöön jäsenvaltioiden viranomaisten toimesta ilman komission ennakkohyväksyntää. Asetusten soveltaminen edellyttää, että sekä asetusten I luvun yleisiä soveltamisedellytyksiä että III luvun tukimuotoja koskevia erityissäännöksiä noudatetaan. EU-oikeuden ja siten myös nyt käsillä olevan lain merkityksessä sääntöjenvastaiseksi katsottaisiin siten tuet, jotka eivät täytä joko ryhmäpoikkeusasetuksen yleisiä tai tukimuotokohtaisia edellytyksiä.
Sääntöjenvastaisena tukena ehdotetun lain merkityksessä ei sen sijaan pidettäisi toimenpidettä, joka on myönnetty vastoin yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen valvontaa koskevan II luvun edellytyksiä. Sääntöjenvastaisena ei siten pidettäisi tukiohjelmaa tai yksittäistä tukitoimenpidettä, josta ei esimerkiksi ole toimitettu komissiolle asetuksen mukaista jälkikäteisilmoitusta 20 työpäivän kuluessa tukitoimenpiteen voimaantulosta.
Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen I luvun yleiset soveltamisedellytykset koskevat muun muassa asetuksen soveltamisalaa (artikla 1), tuen kannustavaa vaikutusta (artikla 6), tuen ennakkoilmoituskynnysarvoja (artikla 4), tuen kasautumisen valvontaa (artikla 8), tuen läpinäkyvyyttä (artikla 5), tukikelpoisia kustannuksia (artikla 7) sekä tuen avoimuusvelvoitetta (artikla 9). Sääntöjenvastaiseksi tueksi katsottaisiin siten esimerkiksi toimenpide, joka on myönnetty yritykselle ilman, että varmistetaan kannustavaa vaikutusta koskevan edellytyksen täyttyminen. Vastaavasti sääntöjenvastaisena tukena pidettäisiin toimenpidettä, joka on myönnetty sellaiselle toimialalle, joka ei ole asetuksen soveltamisalan piirissä.
Ryhmäpoikkeusasetuksien tukimuotokohtaisissa artikloissa on tyypillisesti määritelty kunkin tukityypin osalta sallitut tukikelpoiset kustannukset sekä enimmäistukitasot. Lisäksi tukikohtaisiin artikloihin sisältyy tyypillisesti tarkempia ehtoja siitä, mihin tarkoitukseen tukea saa myöntää. Mikäli tukea olisi myönnetty esimerkiksi enemmän kuin ryhmäpoikkeusasetuksen säännöissä on sallittu, toimenpide katsottaisiin sääntöjenvastaiseksi.
Sääntöjenvastaisena pidettäisiin myös tukia, jotka on myönnetty komission antamien vähämerkityksistä tukia koskevien de minimis -asetusten (EU) 2023/2831, 2023/2832, 1408/2013 ja 717/2014 vastaisesti. Esimerkiksi yleisessä de minimis -asetuksessa (EU) 2023/2831 säädetään soveltamisalakohtaisista rajoituksista (artikla 1), tuen kasautumisesta (artikla 5) ja tuen seurannasta (artikla 6) siten, että uutta de minimis -tukea myönnettäessä ei ylitetä asetuksessa määritettyä enimmäismäärää. Sääntöjenvastaiseksi tueksi katsottaisiin siten esimerkiksi tilanteet, joissa tukea olisi myönnetty enemmän, kuin mitä asetuksen enimmäisraja sallisi. Vastaavasti sääntöjenvastaiseksi katsottaisiin tilanteet, jossa tukea on myönnetty 1 artiklassa poissuljetuille toimialoille.
Pykälän 3 kohta sisältäisi määritelmän tuensaajasta. Tuensaajaksi katsottaisiin se taho, joka on saanut taloudellista etua tuen avulla. Kyse on tyypillisesti tahosta, jolle tukipäätös on osoitettu. Tietyissä poikkeustilanteissa voi muodostua etua paitsi tukea suoraan vastaanottavalle taholle myös muille tahoille, esimerkiksi yrityksille, jotka toimivat myöhemmillä tasoilla. Kyse voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa alkuperäinen tuensaaja välittää saamansa edun eteenpäin kokonaan tai osittain. Tällaisissa tilanteissa tuensaajaksi katsottaisiin myös se tai ne yritykset, jotka saavat epäsuoraa etua.
3 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain säännösten suhteesta muualla lainsäädännössä säädettyyn.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lain 3 luvussa säädettyjä suoraan jäsenvaltioita velvoittavaan SEUT 108 artiklan 3 kohtaan perustuvia edellytyksiä takaisinperinnälle tulisi soveltaa sen estämättä, mitä muualla lainsäädännössä säädetään. Ensisijaiseksi säädettäisiin ehdotetun lain 9 §:n mukainen velvoite takaisinperintään, 11 §:n mukaiset poikkeukset takaisinperinnästä sekä 14 §:n mukainen takaisinperintäkorko. Sääntelyn ensisijaisuuden perusteena olisi EU-oikeuden tehokkaan täytäntöönpanon varmistaminen. Ehdotettu momentti on tarpeen tilanteissa, joissa kansallinen lainsäädäntö sisältää EU-oikeudesta poikkeavia säännöksiä. Säätämällä ehdotetun lain mukainen takaisinperintävelvoite velvoittavaksi mainituin osin, varmistettaisiin, että viranomaiset soveltaisivat sääntöjenvastaisten tukien takaisinperinnässä yhdenmukaisesti SEUT 108 artiklan 3 kohdan edellytyksiä. Mainittujen pykälien soveltaminen ensisijaisena olisi myös perusteltua tuensaajien ja tukiviranomaisten yhdenmukaisen kohtelun varmistamisen näkökulmasta.
Pykälän 2 momentin mukaan sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintään voitaisiin muilta kuin 1 momentissa säädetyiltä osin soveltaa olemassa olevaa erityislainsäädäntöä, esimerkiksi voimassa olevaa verolainsäädäntöä. Tämän seurauksena ehdotetun lain 12, 13 ja 15 §:ää ei sovellettaisi, mikäli vastaavista seikoista säädetään muussa erityislainsäädännössä. Koska kyse ei olisi muiden kuin 1 momentin mukaisten säännösten kohdalla EU-oikeudesta suoraan johtuvista ehdottomista vaatimuksista, voitaisiin näistä säätää kansallisen harkintavallan puitteissa.
Pykälän 3 momentissa tarkoituksena olisi selventää oikeustilaa ehdotetun lain ja siihen suhteessa yleislakeina toimiviin valtionavustuslakiin, kuntalakiin ja hyvinvointialuelakiin. Näihin yleislakeihin nähden ehdotettu laki olisi erityislain asemassa. Yleislakien säännökset syrjäytyisivät siltä osin kuin ehdotetussa laissa olisi asiaa koskeva nimenomainen säännös (lex specialis derogat legi generali). Lisäksi ehdotetun lain säännöksiä olisi sovellettava myös, mikäli yleislaissa ei olisi asiasta nimenomaisesti säädetty. Yleislakien säännöksiä olisi kuitenkin sovellettava ehdotetun lain rinnalla täydentävästi siltä osin kuin ehdotetussa laissa ei nimenomaisesti toisin säädettäisi. Esimerkiksi valtionavustusten osalta sovellettaisiin jatkossakin yleislakina toimivaa valtionavustuslakia niiltä osin kuin ehdotetussa laissa ei olisi asiasta toisin säädetty. Ehdotettavalla lailla ei esimerkiksi olisi vaikutusta valtionavustuslain 20 §:n mukaisen palautusoikeuden soveltamiseen, sillä ehdotetussa laissa ei olisi tästä erikseen säädetty.
Ehdotettua lakia sovellettaisiin kuntien ja hyvinvointialueiden myöntämiin valtiontukiin esimerkiksi silloin, kun on todettu, että kunta tai hyvinvointialue on myöntänyt sääntöjenvastaista valtiontukea ja tuki on jo pantu täytäntöön. Sen sijaan, jos kyse on tilanteesta, jossa tukea ei ole pantu täytäntöön ja hallintotuomioistuin kumoaa kunnan tai hyvinvointialueen päätöksen sillä perusteella, että ennen päätöksentekoa ei ole riittävästi selvitetty päätöksen mukaiseen toimenpiteeseen mahdollisesti sisältyvän valtiontuen olemassaoloa, kumoamisen syynä olisi lähtökohtaisesti menettelyvirhe. Tällöin sääntöjenvastaista tukea ei tarvitsisi periä takaisin lain nojalla.
4 §.Ilmoitusmenettely ja tietojen antaminen komissiolle. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ilmoitusmenettelyssä ja valtiontukivalvonnassa komissiolle annettavista tiedoista. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 2 §:ä muilta osin, mutta pykälän 1 momentissa ehdotetaan tarkennettavaksi, että työ- ja elinkeinoministeriö välittää valtiontukien valvonta- ja ilmoitusmenettelyssä vastaanottamansa tiedot Euroopan unionin viranomaisten sijaan Euroopan komissiolle. Komissiolla on yksinomainen toimivalta EU:n tuomioistuimen ratkaisukäytännön puitteissa päättää, soveltuuko tuki sisämarkkinoille.
SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaan komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Tämän etukäteen tehtävän ilmoituksen tarkoituksena on varmistaa tuen soveltuvuus sisämarkkinoille. Jäsenvaltio ei saa toteuttaa tukitoimenpidettä ennen kuin komissio on tehnyt asiassa lopullisen päätöksen. Menettelytapa-asetuksen (neuvoston asetus (EU) 2015/1589) II luvussa annetaan tarkempia ohjeita SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti ilmoitettua tukea koskevasta jäsenvaltioiden ja komission menettelyistä. Asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on toimitettava uudesta tuesta tekemässään ilmoituksessa kaikki tarvittavat tiedot, jotta komissio pystyy tekemään asetuksen 4 ja 9 artiklojen mukaisen päätöksen. Kaikkia myönnettäviä valtiontukia ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa komissiolle etukäteen, vaan komissio on säätänyt valtuusasetuksen (neuvoston asetus (EU) 2015/1588) 1 artiklan nojalla merkittäviä poikkeuksia ennakkoilmoitusvelvollisuuteen. Tukitoimenpiteen täyttäessä poikkeuksiin oikeuttavien sääntöjen edellytykset tukitoimenpiteestä ilmoitetaan komissiolle joko tuen myöntämisen jälkeen tai tuen lakisääteisen raportoinnin yhteydessä. Komissio valvoo ilmoitettuja tukia vuosiraportoinnin ja jälkikäteisvalvonnan avulla. Voimassa olevia tukiohjelmia tarkistaakseen komission on lisäksi menettelytapa-asetuksen 21 artiklan mukaan saatava asianomaiselta jäsenvaltiolta kaikki tarvittavat tiedot.
Ehdotetun pykälän taustalla on tarve määrittää lain tasolla työ- ja elinkeinoministeriön oikeus saada ja välittää tietoja valtiontukien valvontaa ja ilmoitusmenettelyä varten. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 26 §:ssä ilmaistun pääsäännön mukaan salassa pidettävän tiedon saa luovuttaa vain, jos niin lailla säädetään. Koska valtiontukien valvonta- ja ilmoitusmenettely voi edellyttää salassa pidettävien tietojen välittämistä komissiolle, ehdotetaan pykälässä säädettäväksi työ- ja elinkeinoministeriön toimivallasta, jotta ministeriö voisi salassapitosäännösten estämättä täyttää SEUT 108 artiklasta ja menettelytapa-asetuksesta johtuvan tiedonantovelvollisuuden. Tiedonantovelvollisuutta rajattaessa on otettu huomioon Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 37/2005 vp, jonka mukaisesti ministeriön tietojensaantioikeus on rajattu koskemaan ainoastaan välttämättömiä tietoja.
Tiedonantovelvollisuutta ei voida tarkasti rajata koskemaan tiettyjä tahoja tai yrityksiä, koska tietojensaantioikeus on menettelytapa-asetuksessakin ilmaistu sanoilla ”kaikki tarvittavat tiedot”. Komissiolle tulee siten välittää mikä tahansa tieto, joka on menettelytapa-asetuksen mukaisten tehtävien suorittamiseksi komissiolle tarpeen. Samoin komissio voi tarvittaessa pyytää lisätietoja, ja pyyntö voi koskea myös liikesalaisuuksia sisältävää tietoa ja muuta ei julkista tietoa. Tietopyynnöt voivat koskea ensinnäkin tuen myöntäviä viranomaisia, joiden tulee viranomaisten välistä yhteistyötä koskevan hallintolain (434/2003) 10 §:n mukaan toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä. Toiseksi tietopyynnöt voivat koskea tuen saajia sekä mahdollisesti sellaisia yrityksiä, joiden epäillään saaneen tukea. Tietopyynnöt voivat myös koskea sellaisia tietoja, joita tarvitaan sen osoittamiseen, että toimenpiteessä ei ole ollut kysymys SEUT 107 artiklan mukaisesta valtiontuesta. Lisäksi yhteisön säännöstö (acquis communautaire) elää jatkuvasti uusien säädösten sekä komission ja yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytäntöjen kautta. Menettelytapa-asetus on suoraan jäsenvaltiota velvoittava eikä ministeriön oikeutta saada tietoja voida rajata suppeammaksi kuin mikä on ministeriön velvollisuus antaa tietoja komissiolle. Täten ministeriön tiedonsaantioikeus ehdotetaan rajattavaksi välttämättömyyskriteerin, tietojen käyttötarkoituksen ja menettelytapa-asetuksen vaatimusten mukaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta tuen ilmoitusmenettelyn ja muun tiedonantovelvollisuuden kansallista järjestämisistä varten. Momentti kattaisi voimassa olevan lain mukaisesti ilmoitusmenettelyn lisäksi muun SEUT 108 artiklasta ja menettelytapa-asetuksesta mahdollisesti johtuvan tiedonantovelvollisuuden.
5 §.Tukitietojen julkaisu- ja avoimuusvelvoite. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 2 a §:ää. Pykälässä säädettäisiin tukea myöntävän valtion, kunnan, kuntayhtymän, hyvinvointialueen tai muun julkisyhteisön taikka julkisoikeudellisen laitoksen, yhtiön, säätiön, yhdistyksen tai valtion erityisrahoitusyhtiön velvollisuudesta ilmoittaa yksittäistä valtiontukea koskevat tiedot julkaistavaksi siten kuin komissio on valtuusasetuksen (neuvoston asetus (EU) 2015/1588) 1 artiklan perusteella antamissa ryhmäpoikkeusasetuksissa säätänyt. Koska komissio voi myöhemmin antaa valtuusasetuksen perusteella uusia ryhmäpoikkeusasetuksia, säännöksessä ei yksilöitäisi tällä hetkellä voimassa olevia ryhmäpoikkeusasetuksia. Jos yksittäisen valtiontuen myöntäminen perustuu SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisessa ilmoitusmenettelyssä tehtyyn komission päätökseen, noudatetaan komission päätöksessä mainittuja julkaisu- ja avoimuusvelvoitteita. Kyseessä on informatiivinen säännös, jonka tavoitteena on varmistaa EU:n valtiontukisääntöjen Suomea velvoittavien julkaisu- ja avoimuusvelvoitteiden täytäntöönpano.
Velvoite koskisi laajasti kaikkia julkisia varoja myöntäviä tahoja, jotka vastaisivat tukitietojen julkaisu- ja avoimuusvelvoitteen täyttämisestä. Täten esimerkiksi, jos tuen myöntäisi valtion viranomaisena elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus), se myös huolehtisi tukitietojen julkaisu- ja avoimuusvelvoitteen täyttämisestä. Julkaisu- ja avoimuusvelvoitteen täyttämisestä vastuussa olevan viranomaisen täytyisi siis huolehtia siitä, että ryhmäpoikkeusasetusten mukaiset ja vastaavat muihin valtiontukisääntöihin perustuvat julkaistavat tiedot syötetään joko manuaalisesti tai kansallisen tietojärjestelmän ja automaattisen rajapinnan kautta komission tietojärjestelmään julkaisua varten. Julkaisu- ja avoimuusvelvoitteen täyttämisestä säädetään joidenkin valtion viranomaisten osalta yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmästä annetun lain (293/2017) 10 a §:ssä.
Tukitietojen julkaisuvelvoitetta ei ole tällä hetkellä meriliikenteen valtiontukisuuntaviivoihin (2004/C 13/03) perustuvissa merenkulun tuissa. Rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja (ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1370/2007 perusteella rahoitettavat tukijärjestelyt eivät kuuluisi tukitietojen julkaisuvelvoitteen piiriin. Julkaisuvelvoitetta ei ole myöskään perussopimuksen perusteella hyväksytyissä tukiohjelmissa, joita ei ole mukautettu uudistuneiden valtiontukisääntöjen mukaisiksi.
6 §. Vähämerkityksisten tukien ehtojen noudattamista koskevat velvollisuudet. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 2 b §:ää. Tukiviranomaisen velvoite varmistaa valtiontukisääntöjen noudattaminen voidaan johtaa suoraan sovellettavista ja tukiviranomaisia velvoittavista SEUT 107 ja SEUT 108 artikloista. Noudattamalla vähämerkityksisen tuen EU-asetuksissa säädettyjä edellytyksiä, mukaan lukien seuranta- ja raportointivelvoitteita, viranomainen voi varmistua, ettei sen myöntämä tuki täytä valtiontuen kriteereitä ja näin ollen edellytä ennakkoilmoitusta komissiolle.
1 momentti viittaisi vähämerkityksisiä tukia koskeviin valtuutusasetuksen sääntöihin ja asettaisi tuen myöntäjälle lähtökohtaisen velvoitteen noudattaa ilmoitusvelvollisuudesta vapauttamisen ehtoja. Lain viittaus valtuutusasetukseen kattaisi myös ne tilanteet, joissa komissio laajentaisi muiden vähämerkityksisten tukien seuranta- ja raportointivelvoitteita.
Pykälän 1 momentin mukaan tuen myöntäjä on se taho, jonka toimenpide rasittaa julkisia varoja siten, että taloudellista toimintaa harjoittava yksikkö (”yritys”) saa etua konkreettisessa yksittäisessä tapauksessa. Useimmiten tuen myöntäjä on oikeushenkilö kuten virasto, ministeriö, kunta tai julkinen yritys, jonka päätöksellä jollekin yritykselle syntyy oikeus etuun. Kyseessä voi myös olla esimerkiksi laki, jolla yritys vapautuu sille kuuluvista tavanomaisista kustannuksista, tai julkisen tahon suorittama toimenpide, joka ei ole markkinaehtoinen. On tarkoituksenmukaista, että tuen myöntäjä vastaa asetusten ehtojen täyttymisestä ja näin ollen myös seuranta-, raportointi- ja tietojensäilytysvelvoitteista. Velvoitteita olisi kuitenkin mahdollista asettaa muulle kuin tuen myöntäjälle säätämällä tästä erikseen. Tämä voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi tilanteissa, joissa tukea kanavoidaan useamman tason kautta loppukäyttäjälle, kuten tilanteessa, jossa rahoituslaitos toimii tukiohjelman puitteissa yksittäisen tuen myöntäjänä. Erillinen säädös voi myös olla tarkoituksenmukainen, jos oikeus tukeen vahvistetaan erillisessä menettelyssä, jota tukiohjelman suunnittelija ei hallinnoi itse suoraan. Pykälässä olisi viittaus lakiin elinvoimakeskuksista sekä Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksesta (531/2025), jossa säädetään Työllisyys- kehittämis- ja hallintokeskukselle annetuista unionin tason keskusrekisterin pääkäyttäjähallintoon liittyvästä tehtävästä. Lisäksi pykälässä tarkennetaan, ettei salassapitosääntely estä asetusten edellyttämien tietojen toimittamista rekisteriin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuranta- ja raportointivelvoitetta koskevasta asetuksenantovaltuutuksesta. Momentin mukaan valtioneuvosto voisi asetuksella antaa tarkempaa sääntelyä jäsenvaltion velvoitteiden kansallisesta toteuttamisesta.
7 §.Euroopan komission tekemän takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin komission tekemän menettelytapa-asetuksen 15 artiklan mukaisen päätöksen kansallisesta täytäntöönpanosta. Menettelytapa-asetuksen 16 artiklan perusteella jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Menettelytapa-asetuksen 16 artiklan 2 kohdan mukaan takaisinperimistä koskevan päätöksen nojalla takaisin perittävään tukeen lisätään korko, jonka suuruuden komissio vahvistaa. Korkoa maksetaan siitä päivästä alkaen, jolloin sääntöjenvastainen tuki on ollut tuensaajan käytössä, sen takaisinperimispäivään asti. Menettelytapa-asetuksen 16 artiklan 3 kohdan mukaan takaisinperiminen on toteutettava viipymättä ja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin tuomioistuimen SEUT-sopimuksen 278 artiklan nojalla antamien määräysten soveltamista. Tämän toteuttamiseksi, ja jos asia on jonkin kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä, asianomaisten jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki oikeudellisissa järjestelmissään käytettävissä olevat tarpeelliset toimenpiteet, mukaan lukien tilapäiset toimet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin lainsäädännön soveltamista.
1 momentin mukaan kansallisen viranomaisen olisi pantava komission päätös täytäntöön viipymättä menettelytapa-asetuksen 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Tuen myöntänyt viranomainen olisi näin velvollinen ryhtymään välittömästi täytäntöönpanotoimiin. 2 momentin mukaan, jos tuen olisi myöntänyt muu kuin viranomainen, sen viranomaisen, joka käyttää määräysvaltaa tuen myöntäneessä yhteisössä olisi ryhdyttävä täytäntöönpanotoimiin. 3 momentin mukaan, jos valtiontukisääntöjen vastaisen tuen olisi myöntänyt muu kuin viranomainen, jonka suhteen viranomaisen määräysvaltaa ei olisi, tuen määräisi takaisinperittäväksi kyseisestä tukiohjelmasta tai yksittäisestä tuesta vastaava viranomainen. 4 momentin mukaan, jos komission päätöksen perusteella taas ei olisi mahdollista yksilöidä toimivaltaista viranomaista, työ- ja elinkeinoministeriö vastaisi takaisinperinnän täytäntöönpanosta.
Viranomaisella tarkoitettaisiin pykälän yhteydessä julkisuuslain eli lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4 §:ssä tarkoitettua viranomaista.
Valtiontukien menettelytapa-asetuksesta ja unionin tuomioistuimen käytännöstä (C-232/05 komissio v. Ranska, kohta 50) seuraa välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon vaatimus. Jos takaisinperinnän toteuttamisessa on vakavia ongelmia, voivat kansalliset viranomaiset neuvotella komission kanssa määräajan pidentämisestä lojaalin yhteistyön periaatteen mukaisesti. Sovellettavat määräajat tulevat kuitenkin suoraan sovellettavasta EU-oikeudesta (menettelytapa-asetus). Komission päätöksessä määrätään takaisinmaksettavan tuen määrästä ja sille maksettavasta korosta. Korkoa maksetaan menettelytapa-asetuksen mukaan siitä päivästä alkaen, jolloin tuki on ollut tuensaajan käytössä. Takaisinperinnästä vastaavan viranomaisen olisi todettava kyseinen päivämäärä päätöksessään. Menettelytapa-asetuksen mukaan komissio voi määrätä tuen takaisinperittäväksi enintään kymmenen vuoden ajalta. Viranomaisen tekemässä päätöksessä olisi yksilöitävä tuen takaisinmaksuun velvolliset yritykset, takaisinperittävä määrä ja sille maksettava korko sekä muut tarpeelliset seikat siten kuin komission päätöksessä määrätään.
8 §.Komission tarkastuskäynnit yrityksissä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lakia. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi komission oikeudesta tehdä tarkastuskäyntejä yrityksissä. Menettelytapa-asetuksen (neuvoston asetus (EU) 2015/1589) 27 artiklan mukaan, jos komissiolla on vakavia epäilyjä siitä, noudatetaanko vastustamatta jättämistä koskevia päätöksiä, myönteisiä päätöksiä tai ehdollisia päätöksiä yksittäisten tukien osalta, jäsenvaltion on sen jälkeen, kun sille on annettu mahdollisuus esittää huomautuksensa, sallittava komission tehdä paikalla tapahtuvia tarkastuskäyntejä. Menettelytapa-asetuksen 27 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltion virkamiehet voivat olla läsnä tarkastuskäynnillä. Menettelytapa-asetuksen mukaan, mikäli yritys vastustaa komission päätöksellä määrättyä tarkastuskäyntiä, jäsenvaltion on annettava komission valtuuttamille virkamiehille ja asiantuntijoille heidän tarkastuskäyntinsä toteuttamiseksi tarvitsemaansa apua. Menettelytapa-asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta, eikä menettelytapa-asetuksen mukaista tarkastuskäyntiä voida säätää suppeammaksi kuin mitä siitä on säädetty menettelytapa-asetuksessa. Pykälässä säädettäisiin niistä menettelytapa-asetuksen 27 artiklan mukaisista velvoitteista, joissa kansallisena yhteydenpitoviranomaisena olevana työ- ja elinkeinoministeriöllä olisi lupa olla läsnä. Virka-avun osalta sovellettaisiin 18 §:n mukaista menettelyä.
9 §.Velvollisuus tuen takaisinperintään. Pykälässä säädettäisiin sääntöjenvastaisen tuen maksamisen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä, kun komissio ei olisi tehnyt tuen takaisinperinnästä menettelytapa-asetuksen (neuvoston asetus (EU) 2015/1589) 15 artiklan mukaista päätöstä. SEUT 108 artiklan 3 kohdan perusteella sääntöjenvastainen tuki tulee periä takaisin tuensaajalta. Euroopan unionin tuomioistuimen Eesti Pagar -tuomion (C-349/17, ECLI:EU:C:2019:172, kohta 95) mukaan kansallisen viranomaisen on perittävä oma-aloitteisesti sääntöjenvastainen tuki takaisin myös silloin, kun Euroopan komissio ei ole tehnyt päätöstä sisämarkkinoille soveltumattomasta tuesta. SEUT 108 artiklan 3 kohdan soveltamisessa jäsenvaltioilla on rajallinen kansallinen liikkumavara, joka koskee ensisijaisesti sitä, kuinka aktiivisesti tukiviranomaisten tulee valvoa valtiontukisääntöjen noudattamista. Ehdotetussa laissa ei olisi mainintaa viranomaisten harjoittaman valvonnan aktiivisuudesta, vaan viranomaisten tulisi siten itse arvioida, miten sääntöjenmukaisuutta valvotaan.
Pykälässä säädettäisiin, että viranomaisen tulisi tehdä maksatuksen keskeyttämistä sekä takaisinperintää koskeva päätös viipymättä, kun tuki on todettu valtiontukisääntöjen vastaiseksi. Pykälässä säädetty velvoite koskisi SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaista ehdotonta takaisinperintäperustetta. Tämän velvoitteen lisäksi muussa kansallisessa lainsäädännössä voi olla muita kuin SEUT 108 artiklan 3 kohtaan pohjautuvia valtiontukien takaisinperintäperusteita, näiden osalta sovellettaisiin jatkossakin muuta kansallista lainsäädäntöä.
Yleislakeina toimivien kuntalain, hyvinvointialuelain ja valtionavustuslain osalta ehdotettu laki toimisi erityislain asemassa ja syrjäyttäisi yleislait siten siltä osin kuin ehdotetussa laissa on asiaa koskeva nimenomainen säännös (lex specialis derogat legi generali). Ehdotettu 3 § ilmaisisi lain 9, 11 ja 14 §:n suhteen muuhun erityislainsäädäntöön. Säännöksen mukaan riippumatta siitä, mitä muussa lainsäädännössä EU:n valtiontukisääntöjen vastaisen tuen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä säädetään, sovellettaisiin ehdotettuja 9, 11 ja 14 §:iä. Muilta osin sovellettaisiin mainittua muuta takaisinperintää koskevaa erityislainsäädäntöä. Lisäksi lakia sovellettaisiin tilanteissa, joissa kansallisesti ei ole säädetty EU:n valtiontukisääntöjen vastaisten tukien takaisinperinnästä.
Takaisinperinnästä vastaava viranomainen olisi lähtökohtaisesti tuen myöntänyt viranomainen. Viranomaisella tarkoitettaisiin tässä yhteydessä julkisuuslain eli lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4 §:ssä tarkoitettua viranomaista. Kuitenkin erityisissä tilanteissa vastaava viranomainen voi olla myös 10 §:ssä määritetty viranomainen, jos muussa lainsäädännössä ei olisi toisin säädetty. Tuen takaisinperinnästä vastaavalla viranomaisella ei olisi takaisinperintään ryhtymisen suhteen harkintavaltaa, vaan viranomaisen olisi määrättävä EU:n valtiontukisääntöjen vastainen tuki perittäväksi takaisin. Pykälässä ehdotettu velvoite tulee suoraan EU-oikeudesta. Unionin tuomioistuin totesi Eesti Pagar -tapauksessa (C-349/17), että kaikki unionin oikeuden säännökset, jotka täyttävät edellytykset välittömän oikeusvaikutuksen aikaansaamiseksi, velvoittavat jäsenvaltioiden kaikkia viranomaisia (tuomio Amia, C 97/11). Unionin tuomioistuin totesi ratkaisunsa yhteenvetona, että SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä velvoitetaan kansalliset viranomaiset perimään oma-aloitteisesti takaisin sääntöjenvastainen tuki. Unionin tuomioistuin katsoi ratkaisussaan myös, että EU-oikeutta on tulkittava siten, että kansalliset viranomaiset, jotka myöntävät tuen, eivät voi synnyttää tuensaajassa tuen sääntöjenmukaisuutta koskevaa perusteltua luottamusta (luottamuksensuojaa). Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaatteeseen ei voida vedota unionin oikeuden säädökseen sisältyvää täsmällistä säännöstä vastaan, eikä unionin oikeuden soveltamisesta huolehtivan kansallisen viranomaisen toiminta, joka on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, voi perustaa taloudellisessa toimijassa perusteltua luottamusta siihen, että tämän eduksi voitaisiin soveltaa unionin oikeuden vastaista kohtelua (tuomio Agroferm, C 568/11, kohta 52 oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Ministru kabinets, C 120/17, kohta 52).
Pykälä antaisi toimivallan määrätä viranomaisen päätöksellä tuen takaisinperinnästä. Viranomaisen päätökseen on käytettävissä ehdotetun lain 16 §:n mukaiset muutoksenhakukeinot. Tuen takaisinperintää koskeva asia käsitellään siten hallintomenettelyssä soveltaen yleislakina hallintolakia, ellei toisin ole säädetty.
10 §.Toimivaltainen viranomainen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin toimivaltaisesta viranomaisesta. Takaisinperintä on merkittävää julkisen vallan käyttöä, joka voidaan perustuslain 124 §:n mukaan antaa vain viranomaisen tehtäväksi. Takaisinperintää koskevan toimivallan määrittelyä koskeva erityinen laintasoinen säännös olisi siten välttämätön, kun otetaan huomioon, että julkisen vallan käytön tulee perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan perustua lakiin, ja vaatimus, jonka mukaan toimivaltaisen päätöksentekijän tulee käydä ilmi laista yksiselitteisesti (PeVL 50/2017 vp, s. 3).
1 momentin mukaan takaisinperinnän ja sen täytäntöönpanon olisi velvollinen suorittamaan se viranomainen, joka on myöntänyt EU:n valtiontukisääntöjen vastaisen tuen.
Julkisia varoja EU:n valtiontukisääntöjen merkityksessä voivat kuitenkin hallinnoida myös muut kuin viranomaiset, minkä vuoksi 2 momentissa ehdotetaan, että takaisinperinnästä ja sen täytäntöönpanosta näissä tilanteissa vastaisi se viranomainen, joka käyttää määräysvaltaa tuen myöntäneessä yhteisössä. Unionin tuomioistuimen mukaan (asia C-482/99, Ranska v. komissio, kohta 34) määräysvaltaa arvioidaan niiden kriteerien valossa, jotka on esitetty komission direktiivin 2006/111/EY, annettu 16 päivänä marraskuuta 2006, jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta sekä tiettyjen yritysten taloudellisen toiminnan avoimuudesta 2 artiklan b alakohdassa. Kyseinen direktiivi on Suomessa pantu täytäntöön eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta annetulla lailla (19/2003, jäljempänä avoimuuslaki). Määräysvaltaa arvioidaan siis avoimuuslain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan kriteerien nojalla.
2 momentin mukainen velvollisuus takaisinperintään ja sen täytäntöönpanoon koskisi viranomaista myös tilanteessa, jossa viranomaisella ei olisi yksinomaista määräysvaltaa tuen myöntäneeseen yhteisöön, vaan määräysvaltaa käytettäisiin yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Tällainen tilanne voi ilmetä esimerkiksi usean kunnan omistamassa yhtiössä. Pykälässä täsmennettäisiin, että tällaisessa yhteisomistustilanteessa ensi sijassa vastuu takaisinperinnästä ja sen täytäntöönpanosta kuuluisi sille viranomaiselle, jolla on suurin määräysvalta tuen myöntäneessä yhteisössä. Viimesijassa viranomaisten tulisi sopia keskenään takaisinperinnän toteuttamisesta sekä siitä, kellä viranomaisella on vastuu takaisinperinnästä ja sen täytäntöönpanosta. Viranomaisilla tarkoitettaisiin tässä esimerkiksi sellaisia valtion virastoja tai kunnan toimielimiä, jotka käyttävät tuen myöntäneessä yhteisössä sen valtio- tai kuntaomistajan päätös- tai puhevaltaa. Viranomaiset voivat päätöksillään myös sopia näin takaisinperityn tuen siirtämisestä tuen alun perin myöntäneelle yhteisölle.
3 momentin mukaan, jos sääntöjenvastaisen tuen olisi myöntänyt muu kuin viranomainen, jonka suhteen 2 momentissa mainittua viranomaisen määräysvaltaa ei olisi, tuen määräisi takaisinperittäväksi kyseisestä tukiohjelmasta tai yksittäisestä tuesta vastaava tukiviranomainen. Esimerkkinä tästä olisi Euroopan investointipankkiryhmän ja yksityisen rahoituksen välittäjän hallinnoima rahoitusohjelma, joihin sisältyy valtiontukea. Tuen myöntäjänä toimii näissä tapauksissa yksityinen rahoitusta välittävä taho (esimerkiksi luottolaitos), jolloin tuen on käytännössä myöntänyt muu kuin viranomainen eikä viranomaisella ole 10 §:n 2 momentissa tarkoitettua määräysvaltaa tuen myöntäneeseen luottolaitokseen. Näissä tilanteissa rahoitusta välittävä taho tekee itsenäiset päätökset tukea sisältävästä rahoituksesta. Esimerkiksi pk-yritysaloiteohjelmassa käytettiin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoimia EU:n aluekehitysrahaston varoja takaamaan Euroopan investointirahastolle mahdollisesti syntyviä luottotappioita, jotka saattoivat realisoitua suomalaisten pankkien pk-yrityksille myöntämistä lainoista. Näissä tilanteissa takaisinperintäpäätöksen tekemisestä vastaisi työ- ja elinkeinoministeriö, jonka hallinnoimilla rakennerahastovaroilla mahdollistettiin ohjelman käyttöönotto. Takaisinperinnästä ja sen täytäntöönpanosta vastaisi kulloinkin se kansallinen viranomainen, jonka hallinnoimilla varoilla on mahdollistettu edellisen esimerkin kaltainen tukea sisältävä rahoitusohjelma.
11 §.Poikkeukset takaisinperintävelvollisuudesta. Pykälässä säädettäisiin poikkeuksista takaisinperintävelvollisuuteen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että viranomainen voisi jättää sääntöjenvastaisen tuen takaisinperittämättä vain erityisen painavasta syystä. Erityisen painavan syyn edellytystä olisi tulkittava suppeasti. Momentin mukaisena erityisen painavana syynä tarkoitettaisiin tilannetta, jossa tukea on myönnetty luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten ja äkillisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseen sekä muihin näihin rinnastettaviin tilanteisiin.
Perusteen erityistä painavuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon yhteiskuntapoliittinen tilanne tuen myöntämisen aikana. Valtiontukisääntöjen vastaisen tuen voisi jättää poikkeuksellisesti takaisinperimättä esimerkiksi tilanteessa, jossa tukea on myönnetty luonnonmullistuksen tai muun poikkeuksellisen tapahtuman aiheuttaman vahingon korvaamiseen. Poikkeuksellisena tapahtumana pidettäisiin esimerkiksi terrori-iskua, valtion sisäistä levottomuutta, sotaa tai sodan uhkaa tai suuronnettomuutta. Tällaisessa tai näihin rinnasteisessa tilanteessa saattaa ilmetä perusteita kohdentaa valtiontuen tunnusmerkit täyttäviä toimenpiteitä erittäin nopeasti yrityksille ilman, että tukia on mahdollisuutta hyväksyttää komissiossa ennalta. Poikkeusta voitaisiin soveltaa valmiuslain (1552/2011) poikkeusolojen tai niihin verrattavissa olevien normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden aikana. Kriteeriä arvioitaessa otettaisiin huomioon tilanteen ennakoimattomuus, taloudellisten vaikutusten laajuus sekä tarve turvata väestön toimeentulon, maan elinkeinoelämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömät toiminnot ja niihin liittyvät järjestelmät.
Tällaisissa ja tähän rinnasteisissa tilanteissa komissio on tyypillisesti joustavoittanut nopeasti valtiontukisääntöjä ja antanut ohjeistusta siitä, millä kriteereillä ja minkälaisilla menettelyillä tuille voidaan saada hyväksyntä komissiosta. Kriisitilanteissa myönnettyjä tukia jälkikäteen tutkiessaan komissio ei ole omassa päätöskäytännössään kuitenkaan tyypillisesti edellyttänyt tuen takaisinperintää, jos jäsenvaltio on varmistanut, että tuki on yhteensovitettu komission myöhemmin antamaan ohjeistukseen tai valtiontukisääntöihin. Näistä syistä takaisinperintävelvollisuuden ei tulisi koskea edellä käsiteltyjä tilanteita.
Erityisen painavana syynä voitaisiin pitää myös tilannetta, jossa Euroopan komissiossa on vireillä menettely, jossa arvioidaan valtiontueksi katsottavan toimenpiteen hyväksyttävyyttä sisämarkkinoille. Takaisinperinnästä vastaava viranomainen voisi tässä tapauksessa lykätä takaisinperinnän täytäntöönpanoa siihen saakka, kunnes komissio olisi tehnyt asiassa lopullisen päätöksen.
1 momentin mukaiseen poikkeuksen takaisinperintävelvollisuudesta muodostaisivat myös tilanteet, jossa toimenpide ei ole tuen käyttöönottohetkellä muodostanut valtiontukea SEUT 107 artiklan 1 kohdan merkityksessä, mutta EU-oikeuskäytännön tai sisämarkkinoiden kehityksen takia toimenpide on muuttunut valtiontueksi. EU-oikeuskäytännössä tällaisia tukia pidetään ”voimassa olevina tukina” (neuvoston asetus 2015/1589, 1 artiklan b kohta), eikä komissio voi tehdä takaisinperimistä koskevaa päätöstä. Tämän vuoksi myöskään kansallisessa lainsäädännössä ei olisi perusteltua ulottaa takaisinperintävelvoitetta näihin tilanteisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan poikkeuksen takaisinperintävelvollisuuteen muodostaisivat myös tilanteet, joissa on kyse teknisestä ja vähämerkityksellisestä järjestelmävirheestä. 2 momentin mukaisena teknisenä ja vähämerkityksellisenä järjestelmävirheenä tarkoitettaisiin esimerkiksi tilannetta, jossa ei olla noudatettu valtiontukien avoimuusvelvoitetta koskevia määräaikoja. Komissio ei ole omassa käytännössään tyypillisesti edellyttänyt tuen takaisinperintää näissä tilanteissa, jos jäsenvaltio on varmistanut, että havaitut puutteet on korjattu kohtuullisessa aikataulussa.
12 §.Tietojen saanti ja luovuttaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi viittaus valtionavustuslakiin tietojen luovuttamisen ja saannin osalta siten, että valtionavustuslain tietojen luovuttamista ja tietojen saantia koskevat säännökset soveltuisivat viranomaisen tehdessä takaisinperintää tämän lain nojalla. Tietojen saantia ja luovuttamista koskevat säännökset koskisivat ainoastaan niitä tilanteita, kun ei voitaisi yksilöidä muusta lainsäädännöstä tulevia tiedonsaantia ja tiedon luovuttamista koskevia säännöksiä. Näin ollen esimerkiksi kuntien toteuttamien EU:n valtiontukisääntöjen vastaisten tukien takaisinperintöjen osalta kunnat soveltaisivat valtionavustuslakia tietojen luovuttamisen osalta, mikäli muusta lainsäädännöstä ei muuta johtuisi. Viranomaisella tarkoitettaisiin pykälän yhteydessä julkisuuslain eli lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4 §:ssä tarkoitettua viranomaista.
13 §.Tarkastusoikeus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi viittaus valtionavustuslakiin tarkastusoikeuden osalta siten, että valtionavustuslain tarkastusoikeutta koskevat säännökset soveltuisivat viranomaisen tehdessä takaisinperintää tämän lain nojalla. Tarkastusoikeutta koskevat säännökset koskisivat ainoastaan niitä tilanteita, kun ei voitaisi yksilöidä muusta lainsäädännöstä tulevia tarkastusoikeutta koskevia säännöksiä. Näin ollen esimerkiksi kuntien toteuttamien EU:n valtiontukisääntöjen vastaisten tukien takaisinperintöjen kohdalla sovellettaisiin valtionavustuslakia tarkastusoikeuden osalta, mikäli muusta lainsäädännöstä ei muuta johtuisi. Viranomaisella tarkoitettaisiin pykälän yhteydessä julkisuuslain eli lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4 §:ssä tarkoitettua viranomaista.
14 §.Korko. Pykälässä täsmennettäisiin takaisinperintäkoron määräytyminen sekä ajanjakso, jolta korkoa peritään.
1 momentin mukaan korkoa tulisi periä koko siltä ajalta, jolloin sääntöjenvastainen tuki on ollut tuensaajan käytössä. Tuensaajan olisi siten maksettava korkoa ajankohdasta, jolloin sääntöjenvastainen tuki ensimmäisen kerran annettiin käyttöön, siihen päivään saakka, jolloin tuki tosiasiallisesti peritään takaisin.
2 momentissa säädettäisiin takaisinperintäkoron määrästä niiden yritysten osalta, joiden taloudellinen tilanne on hyvä tai tyydyttävä. EU-oikeuden mukaan takaisinperintäkoron tulee olla vähintään markkinaehtoinen. Unionin tuomioistuin on Eesti Pagar ratkaisussa (C349/17, ECLI:EU:C:2019:172, kohta 141) todennut, että korko on määritettävä sen tason mukaan, jota yritykseltä olisi edellytetty, jos se olisi joutunut lainaamaan vastaavan määrän markkinoilta kyseisenä aikana.
Momentin mukaan takaisinperintäkoron enimmäismäärä olisi korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Tätä korkotasoa voidaan pitää vähintään markkinaehtoisena yrityksille, joiden taloudellinen tilanne on hyvä tai tyydyttävä.Perustana tälle on komission viitekorkoa koskeva tiedonanto (2008/C 14/02), jonka mukaan markkinaehtoinen korko voidaan määrittää lisäämällä viitekorkoon yrityksen luottokelpoisuutta ja vakuuksia vastaava marginaali. Hyvässä tai tyydyttävässä taloudellisessa tilanteessa olevan yrityksen osalta korkolain 3 §:n 2 momentin mukainen korko lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä varmistaa vähintään markkinaehtoisen koron, eikä viranomaisen tarvitse määrittää korkoa tarkemman markkinaehtoisuuden arvioinnin perusteella.
Momentti ei kuitenkaan estä viranomaista soveltamasta alempaa takaisinperintäkorkoa kuin korkolain 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä, jos yrityksen taloudellista tilannetta koskeva arvio osoittaa, että arvioitu alempi korko olisi markkinaehtoinen. Markkinaehtoisuutta voidaan arvioida esimerkiksi komission viitekorkotiedonannon periaatteiden mukaisesti. Jos yrityksen luottoluokitus on esimerkiksi BBB ja vakuudet tavanomaiset, markkinaehtoinen korko olisi tiedonannon mukaan yksi prosenttiyksikkö viitekoron lisäksi. Arvio voidaan tehdä myös muilla yleisesti hyväksytyillä menetelmillä.
3 momentissa säädettäisiin takaisinperintäkoron määräytymisestä vaikeuksissa olevien yritysten sekä niiden yritysten osalta, joiden taloudellinen asema on heikko. Tällaisilta yrityksiltä edellytettävä korkotaso tulee EU-oikeuden mukaan olla selvästi korkeampi kuin hyväkuntoisilta yrityksiltä, koska niiden markkinaehtoinen lainakorko on tavanomaisesti suurempi.
Vaikeuksissa olevalla yrityksellä tarkoitetaan yritystä, joka täyttää komission pelastamis ja rakenneuudistustuen suuntaviivoissa (2014/C 249/01, jakso 2.2) sekä yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa (EU) N:o 651/2014, 2 artiklan 18 kohdassa esitetyt kriteerit. Heikossa taloudellisessa tilanteessa olevana voidaan vastaavasti pitää yritystä, jonka luottoluokitus on matala (esimerkiksi B tai sitä alempi).
Näissäkin tilanteissa markkinaehtoinen korko voidaan määrittää komission viitekorkotiedonannon periaatteita käyttäen. Tiedonannon mukaan luottoluokitukselle B ja heikoille vakuuksille soveltuva marginaali on 6,5 prosenttiyksikköä, ja hyvillä tai tavanomaisilla vakuuksilla marginaali on 4 prosenttiyksikköä. Luottoluokituksella CCC ja heikoilla vakuuksilla marginaali on 10 prosenttiyksikköä, mikä on tiedonannon mukaan suurin mahdollinen lisäys viitekorkoon markkinaehtoisen koron määrittämiseksi.
Komission tiedonannon mukainen menetelmä antaa oletusarvoisen markkinaehtoisen korkotason, mutta se ei ole ainoa hyväksyttävä tapa arvioida markkinaehtoisuutta. Markkinaehtoisuuden voidaan tarvittaessa todentaa myös muilla arviointimenetelmillä, kuten vertailuanalyysillä, riippumattoman asiantuntijan lausunnolla tai tuen myöntävän viranomaisen tekemällä yritystutkimuksella.
4 momentissa täsmennettäisiin, että Euroopan unionin kokonaan tai osittain rahoittamien tukien takaisinperintään voitaisiin soveltaa kiinteää korkokantaa silloin, kun EU-oikeus ei edellytä markkinaehtoisen koron käyttöä. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 2988/95 4 artiklan 2 kohdan mukaan tällainen kiinteä korko on mahdollinen. Suomessa voidaan tällöin soveltaa esimerkiksi valtionavustuslain (688/2001) 24 §:n mukaista korkoa, joka perustuu korkolain 3 §:n 2 momentin korkoon lisättynä kolmen prosenttiyksikön korotuksella.
15 §.Takaisinperinnän määräaika ja vanhentuminen Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sääntöjenvastaisen tuen takaisinperinnän määräajasta, jonka jälkeen viranomainen ei saisi enää ryhtyä takaisinperintään. Takaisinperintään ei saisi ryhtyä, kun olisi kulunut 10 vuotta siitä päivästä, jona EU:n valtiontukisääntöjen vastainen tuki on myönnetty tuensaajalle yksittäisenä tukena tai osana tukiohjelmaa. Vanhentumisaika ja sen laskenta olisi yhteneväinen neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 17 artiklan kanssa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi EU:n valtiontukisääntöjen vastaisen tuen palautusvelvollisuuden vanhenemisesta. Tuensaajan velvollisuus palauttaa Euroopan unionin sääntöjenvastainen tuki raukeaa, kun on kulunut 10 vuotta siitä päivästä, jona EU:n sääntöjenvastainen tuki on myönnetty tuensaajalle yksittäisenä tukena tai osana tukiohjelmaa. Vanhentumisaika ja sen laskenta olisi yhteneväinen neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 17 artiklan kanssa.
16 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta 7 ja 9 §:n mukaisiin viranomaisten tekemiin päätöksiin. Voimassa olevan lain mukaan komission tekemän päätöksen kansallinen täytäntöönpanoa koskeva päätös voidaan panna täytäntöön verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetyssä järjestyksessä. Päätös on pantava täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Voimassa olevassa laissa ei ole otettu käyttöön oikaisuvaatimusmenettelyä, koska se saattaisi tarpeettomasti hidastaa oikeusturvan antamista asioissa, jotka on perusteltua voida saattaa nopeasti tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Unionin tuomioistuin on todennut, että SEUT 108 artiklan 3 kohdalla on välitön oikeusvaikutus ja että toteuttamiskieltoa sovelletaan välittömästi jokaiseen sellaiseen tukeen, joka on toteutettu siitä ilmoittamatta (tuomio 21.11.2013, Deutsche Lufthansa, C‑284/12, EU:C:2013:755, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). SEUT 108 artiklan 3 kohdan välitön oikeusvaikutus merkitsee sitä, että kansallisten tuomioistuinten on toteutettava kaikki aiheelliset toimet kansallisen oikeutensa mukaisesti kyseisen määräyksen rikkomisen seurauksiin puuttumiseksi (Eesti Pagar, C-349/17, 88 ja 89 kohta, Vodafone Magyarország, C-75/18, 22 ja 23 kohta).
Sovellettava kansallinen lainsäädäntö ei saa SEUT 108 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa tehdä unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, ns. tehokkuusperiaate. Ehdotetussa laissa ei siis otettaisi käyttöön voimassa olevan lain mukaisesti oikaisuvaatimusmenettelyä, koska se saattaisi tarpeettomasti hidastaa oikeusturvan antamista asioissa, jotka on perusteltua voida saattaa nopeasti tuomioistuimen ratkaistavaksi.
7 ja 9 §:n mukaiset päätökset koskevat poikkeuksellisia ja harvinaisia tilanteita, joissa on kyse merkittävistä oikeudellisista ja taloudellisista vaikutuksista. Päätökset valmistellaan viranomaisissa erityisen huolellisesti ja perustuvat yksityiskohtaiseen selvitykseen sekä 7 §:n mukaisissa tilanteissa komission päätökseen. Tämän vuoksi on erittäin epätodennäköistä, että toimivaltainen viranomainen muuttaisi päätöstä oikaisuvaatimuksen perusteella. Oikaisumenettely ei siten lisäisi oikeusturvaa, vaan voisi päinvastoin viivästyttää asian saattamista tuomioistuimen ratkaistavaksi, mikä on unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen kannalta ongelmallista.
Ehdotetun pykälän mukaista muutoksenhakumenettelyä ei lain 3 §:n nojalla sovellettaisi, mikäli erityislaissa olisi tästä poikkeavat säännökset. Kuitenkin mikäli asiasta olisi säädetty ainoastaan yleislaissa, esimerkiksi kuntalaissa, sovellettaisiin 16 §:n mukaista muutoksenhakua (lex specialis derogat legi generali). Esimerkiksi kunnan viranomaisen 9 §:n mukaista päätöstä koskevaan muutoksenhakuun ei siten sovellettaisi kuntalain ja hyvinvointialuelain säännöksiä muutoksenhausta, vaan ehdotetun lain 16 §:n mukaista muutoksenhakumenettelyä. Lain suhdetta muuhun lainsäädäntöön kuvataan tarkemmin 3 §:n perusteluissa.
17 §.Täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin, että valtiontukisääntöjen vastaisen tuen takaisinperintää koskevassa asiassa viranomaisen tekemä päätös tulisi panna täytäntöön viipymättä. Unionin tuomioistuin on todennut, että SEUT 108 artiklan 3 kohdalla on välitön oikeusvaikutus ja että toteuttamiskieltoa sovelletaan välittömästi jokaiseen sellaiseen tukeen, joka on toteutettu siitä ilmoittamatta (tuomio 21.11.2013, Deutsche Lufthansa, C‑284/12, EU:C:2013:755, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). SEUT 108 artiklan 3 kohdan välitön oikeusvaikutus merkitsee yhtäältä sitä, että kansallisten tuomioistuinten on toteutettava kaikki aiheelliset toimet kansallisen oikeutensa mukaisesti kyseisen määräyksen rikkomisen seurauksiin puuttumiseksi (Eesti Pagar, C-349/17, 88 ja 89 kohta, Vodafone Magyarország, C-75/18, 22 ja 23 kohta). Sovellettava kansallinen lainsäädäntö ei saa SEUT 108 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa tehdä unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, ns. tehokkuusperiaate. Ehdotetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi sen vuoksi, että viranomaisen päätös tulisi panna täytäntöön viipymättä. Ehdotetun lain nojalla tehty viranomaisen päätös pantaisiin täytäntöön verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetyssä järjestyksessä. Viranomaisen päätös kelpaisi sellaisenaan ulosottoperusteeksi. Ehdotetun lain mukaiseen sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintään ei voisi soveltaa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa säädettyä lain 12 §:n mukaista täytäntöönpanon keskeyttämistä unionin oikeudesta johtuvan tehokkuusperiaatteen takia.
18 §.Virka-apu. Pykälä sisältäisi tavanomaisen virka-apua koskevan säännöksen. Viranomaisella olisi pykälän nojalla oikeus saada poliisi-, tulli-, vero- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua laissa tarkoitettujen tarkastustehtävien suorittamiseen. Poliisiviranomaisen virka-apua tarvitaan erityisesti silloin, kun tarkastuksen kohteena oleva tuensaaja vastustaa tarkastuksen toteuttamista. Viranomaisen virkamiehellä tai valtuuttamalla tilintarkastajalla ei ole lain nojalla oikeutta käyttää voimakeinoja tarkastusoikeuksiensa ja niihin liittyvien tietojensaantia, tiloihin pääsyä ja aineiston haltuunottoa koskevien oikeuksiensa turvaamiseksi. Voimakeinoja tarvittaessa viranomaisen olisi pyydettävä virka-apua poliisiviranomaisilta. Virka-apua koskevan pyynnön tekisi työ- ja elinkeinoministeriö 8 §:n mukaisissa tilanteissa ja muissa tilanteissa tuen takaisinperinnästä vastaava viranomainen. Menettelytapa-asetuksen 27 artikla edellyttää, että 8 §:n mukaisissa tilanteissa, jos yritys vastustaa komission päätöksellä määrättyä tarkastuskäyntiä, asianomaisen jäsenvaltion on annettava komission valtuuttamille virkamiehille ja asiantuntijoille heidän tarkastuskäyntinsä toteuttamiseksi tarvitsemaansa apua.
19 §.Voimaantulo. Pykälässä olisi lain voimaantulosäännös sekä lisäksi tarpeelliset siirtymäsäännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan laki tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2027. Laki olisi näin tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se olisi vahvistettu ja julkaistu säädöskokoelmassa.
Pykälän 2 momentissa ehdotettaisiin kumottavaksi eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annettu laki (300/2001). Kyseinen laki tulee ehdotetun lain voimaantulon myötä tarpeettomaksi, minkä vuoksi sen kumoaminen on asianmukaista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kumotun lain viittausten korvaamisesta ehdotetun lain viittauksilla. Säännös on tarpeen oikeusjärjestyksen selkeyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi, koska voimassa olevassa lainsäädännössä on edelleen viittauksia kumottavaan lakiin. Viittausten tekninen korjaaminen erillisellä muutoslailla ei ole tarkoituksenmukaista, minkä vuoksi asia ratkaistaan ehdotetulla säännöksellä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin menettelystä tuen takaisinperinnässä tilanteissa, joissa tuki olisi myönnetty ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Momentin mukaan takaisinperintää koskevat säännökset määräytyvät tuen myöntämisajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Säännös olisi tarpeen oikeusvarmuuden ja taannehtivuuskiellon periaatteiden vuoksi sekä sen varmistamiseksi, että tuen ehtojen ja siihen sovellettavan sääntelyn sisältö ei muutu jälkikäteen lain voimaantulon takia.