Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen muutettuna.
Kappaleen 38 ensimmäinen virke muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Lakivaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan edellä esitettyihin huomioihin ja korostaa sen tärkeyttä, että Rikosseuraamuslaitos jatkaa ja kehittää korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa tehtävää koulutuksen ja TKI-toiminnan yhteistyötä.”
Kappaleeseen 38 lisättiin uusi toiseksi viimeinen virke seuraavasti: ”Valiokunta painottaa, että edellä kuvatun yhteistyön laatu ja sujuvuus tulee taata nyt tehtävän uudistuksen jälkeenkin.”
Kappaleen 38 loppuun lisättiin myös uusi viimeinen virke seuraavasti: ”Valiokunta korostaa, että koulutuskeskuksen mahdollisuudet seurata alan keskeistä tutkimusta on koulutuksen kehittämisen kannalta keskeistä.”
Kappaleen 44 loppuun lisättiin uusi virke seuraavasti: ”Valiokunta korostaa myös, että opetussuunnitelman valmistelutyö ja muu koulutuksen suunnitteluvastuu kuuluvat edelleen koulutuskeskuksen tehtäviin.”
Kappaleen 45 loppuun lisättiin kaksi uutta virkettä seuraavasti: ”Neuvottelukunnan jäsenten valinta tulee toteuttaa edellä mainitut tehtävät huomioiden. Valiokunta painottaa, että siirtymä johtokunnasta neuvottelukuntaan on toteutettava huolellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.”
Ed. Mari Kaunistola ehdotti ed. Mari Holopaisen kannattamana kappaleen 46 muuttamista kuulumaan seuraavasti: ”Rikosseuraamusalan koulutuksen laadun ja kehittämisen varmistamiseksi valiokunta pitää olennaisena myös sitä, että Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yksikönpäälliköltä edellytetään jatkossakin erityisenä kelpoisuusvaatimuksena tieteellistä jatkotutkintoa ja pedagogista osaamista”
Ehdotuksesta äänestettiin mietintöluonnosta vastaan. Äänin 10—4 (0 tyhjää) ed. Kaunistolan ehdotus hyväksyttiin.
Yksityiskohtaisten perustelujen 2. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §:n perustelukappaleen loppuun lisättiin uusi virke seuraavasti: ”Valiokunta painottaa, ettei arviointia aiemman tutkinnon hyödyllisyydestä pidä tehdä liian kevyesti ja katsoo tarpeelliseksi luoda tarkoituksenmukainen arviointikehikko tämän mittaamiseksi.”