Sosionomien työllisyystilanne on viime aikoina heikentynyt useilla alueilla Suomessa. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä yksittäisiin julkisen sektorin sosiaaliohjaajan tehtäviin on voinut hakea jopa noin 150 kelpoista hakijaa. Samanaikaisesti ammattikorkeakoulut jatkavat koulutuksen järjestämistä nykyisillä volyymeilla: esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulu ottaa vuosittain noin 100 sosionomiopiskelijaa (päivä- ja monimuotokoulutus yhteensä). 

Tilanne herättää huolen koulutusmäärien ja työmarkkinoiden tarpeen kohtaannosta. Koulutusjärjestelmän tulisi reagoida nykyistä nopeammin työelämän muutoksiin, jotta lähivuosina ei synny pysyvää epätasapainoa työvoiman tarjonnan ja kysynnän välille. Tällainen epätasapaino voi johtaa sekä koulutettujen osaajien työttömyyteen että osaamisen alikäyttöön, mikä on ongelmallista niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. 

Samalla syntyy merkittäviä kustannuksia julkiselle taloudelle, kun ammattikorkeakoulututkintojen rahoitus perustuu pääosin julkisiin varoihin. Koulutusresurssien kohdentamisen tulisi perustua entistä vahvemmin työvoimatarpeen ennakointitietoon sekä alueellisiin erityispiirteisiin. 

Lisäksi on huomionarvoista, että sosiaalialan koulutuksista ei ole laajasti tarjolla systemaattisia muunto- tai täydentäviä koulutuspolkuja sellaisille aloille, joilla työvoimapula on suurempi, kuten esimerkiksi sairaanhoitajaksi tai sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen. Joustavien koulutuspolkujen kehittäminen voisi parantaa työvoiman liikkuvuutta ja vastata paremmin palvelujärjestelmän tarpeisiin.