Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle keskustelusta.
Tämä esitys on ennen muuta kotimaista yrittäjyyttä ja työtä tukeva. Se on norminpurkua, paikallisuutta ja lähellä tuotettua. Se on sen arvostamista, että meillä on Suomessa osaamista tällä alalla. Se on elintarvikeviennin pohjaa. Se on sellaista kotimaista pienyrittäjyyttä, jota varmasti jokainen tässä salissa pitää toivottavana ja joka luo meille paikallista kasvua ja uusia työpaikkojakin.
Se, mitä hämmästelin hiukan, on tämä edustaja Merisen puheenvuoro. Puhun todella mielelläni yrittäjistä, sillä arvostan yrittäjyyttä, arvostan paikallisuutta, arvostan lähellä tuotettua. Iloitsen myös siitä, että nuorten humalahakuinen juominen on vähentynyt ja kokonaiskulutus on ollut pitkään laskussa. Kuten tässä on sanottu, tällä esityksellä ei ole arviolta huomattavia tai tuntuvia vaikutuksia kokonaiskulutukseen, eli ne arvioidaan vähäisiksi. On myös erikoinen ajatus se, ettei sosiaali- ja terveysministeriön ministeri voisi puhua yrittäjyyden puolesta. Se itse asiassa kuvaa aika paljon niitä ongelmia, mitä Suomella on. Eikö yrittäjyyden asian pitäisi olla kaikkien ministereiden asia, ihan salkusta riippumatta?
Sitten näihin kysymyksiin, joita tässä keskustelussa nousi esiin:
Tämä esitys on läpäissyt EU-notifikaation, eli se on yhteensovitettu meillä vallitsevan EU-poikkeuksen eli Alkon monopolin kanssa. Tämä esitys ei myöskään romuta Alkon monopolia vaikutusarvioiden mukaan.
Ruotsin esimerkki nostettiin esiin, ja on totta, että Ruotsissa tehtiin vastaavantyyppistä lainsäädäntöä hieman ennen meitä eli laajennettiin sitä myöskin koskemaan tislaamotuotteita. Me emme kuitenkaan tietoisesti halunneet Suomessa sisällyttää tähän esitykseen pakollista pääsylippumyyntiä eli näitä maksullisia tilakierroksia. Se ei pakollisena olisi sen paremmin yrittäjän kuin turistinkaan etu. On tietysti paikallisesti sitten eri asia, millä tavalla halutaan tämän lain mahdollistamissa rajoissa rakentaa ympärille esimerkiksi maatilamatkailua tai muuta turismia, ja näin varmasti tuleekin tapahtumaan. Se olisi myös hyvin eurooppalainen malli, niin kuin näissä puheenvuoroissa kävikin esille.
Toistaisin myös sen, mitä edustaja Wallinheimo totesi, että jos Ruotsiin verrataan — aina voidaan vertailla — niin esimerkiksi tämä etämyyntikeskustelu on Ruotsissa aivan vieras. Siellä etämyynti on selkeästi sallittua eikä sitä ole kyseenalaistettu, toisin kuin Suomessa, jossa nyt selkiytetään etämyynti yksiselitteisesti mahdolliseksi laissa, niin kuin sen EU-oikeuden mukaan täytyykin olla.
Alkon asemasta ja tulevaisuudesta käytiin myös keskustelua. Alkon tulos heikkenee ennen muuta siksi, että suomalaiset juovat vähemmän alkoholia eli kokonaiskulutus laskee. Viime vuosina on nähty esimerkiksi yhtenä suuntana se, että väkevien alkoholijuomien myynti on vähentynyt. Sen sijaan esimerkiksi alkoholittomien juomien osuus on kasvussa sekä päivittäistavarakaupassa että yllättävästi kyllä myös Alkon valikoimissa. Tästä kehityksestä en ole pahoillani, vaan aivan päinvastoin. Sehän on juuri se kehityssuunta, mitä me toivommekin. Suomalaisten suhde alkoholiin on tervehtymässä. Meillä on edelleen vakavia alkoholihaittoja. Alkoholi aiheuttaa vakavia riippuvuussairauksia. Meidän pitää pystyä panostamaan hoitoonohjaukseen ja tehokkaaseen, vaikuttavaan päihdehoitoon, jotta ongelmiin voidaan tarttua, mutta niitä tämän esityksen ei arvioida syventävän.
Ja vielä viimeisenä vastaan tähän kysymykseen tästä 100 000 litran rajasta. Ei varmasti ole tarkoituksenmukaista, että lainsäädännössä on rajoja, siis sellaisia selkeitä rajoja, jotka voivat muodostua jonkinlaisiksi kasvun esteiksi tai asettaa yrittäjiä erilaiseen asemaan. Tätä esitystä on kuitenkin jouduttu perustelemaan komissiolle nimenomaan tällä paikallistuotanto- ja pientuotantonäkökulmalla, niin kuin Ruotsissakin on tehty. Se on ollut se peruste, millä aiemminkin ja nytkin komissio on katsonut tämän hyväksyttäväksi, se, että sillä tuetaan paikallista pienelinkeinoa ja paikallista pienimuotoista alkoholin vähittäismyyntilupapoikkeamaa. Mutta toki se ei ole mikään aukoton raja. Se on nyt tässä esityksessä asetettu näin ja sitä on laajennettu nykytilasta, mutta valiokunta voi tätä rajaa edelleen katsoa, ja eduskunnalla on tietysti lupa säätää se myös toisin, jos niin perustellusti katsotaan valiokuntakäsittelyn aikana.
Näillä sanoilla kiitos vielä kerran positiivisesta palautteesta ja hyvästä yhteistyöstä suomalaisen yrittäjyyden puolesta.