Arvoisa rouva puhemies! Suoraan sanottuna toivoin ihan loppuun asti, että joku hallituspuolueissa älyäisi vetää tämän lain suhteen käsijarrun, mutta ei älynnyt. En oikeastaan olisi halunnut uskoa, että tämä laki yleensäkin tuodaan tähän saliin, mutta se on nyt tuotu. Tausta-ajatus on, niin kuin aiemmin on kuultu, ihan kaunis liittyen esimerkiksi meidän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta tässä nyt toteutus ontuu, tai oikeastaan se toteutus ei edes onnu, vaan kyllä tämä toteutus ihan kaatuu. Ongelma on siinä, että tässä laissa on tämä mielivaltainen kymmenen prosentin omistusosuus, joka jättää nyt sitten monet väkiluvultaan pienet kunnat ulkopuolelle. Tällehän ei ole minkäänlaista tutkimusnäyttöä, tämä ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Joku tuli ja vetäisi sen stetsonista, ja kyllä se on heikko stetson, josta tuommoisia vetäisyjä tulee.
Tämä vaikeuttaa monen kunnan toimintaa tosi tosi monessa asiassa, niin kuin tässä salissa on kuultu: Yksi, minkä näen huolestuttavana, on se, että tämän jälkeenhän tullaan rakentamaan taas näitä kuntayhtymiä. Eli kun täälläkin aina puhutaan siitä hallinnon purkamisesta ja perussuomalaiset varsinkin tykkäävät puhua kaikenlaisista hillotolpista, niin nyt tämän seurauksena tulee nimenomaan niitä kuntayhtymän valtuustoja ja muita tämmöisiä ylimääräisiä pumppuja ja ylimääräistä byrokratiaa. Siirtymäaika tähän lakiin on liian lyhyt. Tämä loukkaa kunnallista itsehallintoa. Tämä on taas tämmöistä täältä eduskunnasta tulevaa mikromanageerausta. Ja erityisen huolestunut olen kyllä myös näistä meidän kuluista, mitä tästä tulee, jopa 600 miljoonaa euroa negatiivisia vaikutuksia, ja nehän kohdistuvat erityisesti meidän kuntakenttään.
Jos nyt kerta halutaan näitä kuntia tyyliin liitellä yhteen tämmöisellä erilaisella lainsäädännöllä, niin sanoisitte nyt sen edes suoraan, ettekä vain toisi tämmöisiä lakeja, joitten todellinen tarkoitus on se, että meidän kunnat saatetaan vaikeaan tilanteeseen. Tämän lainkin jälkeen varmasti meidän isot kunnat pärjäävät, vaikka niistäkin tätä iso osa vastusti, mutta pieniin tämä tulee kolahtamaan. Se näkyy myös niissä lausunnoissa, mitä on tullut. Nehän ovat pääasiassa kriittisiä, ministeriöitä myöten, mutta sen ei annettu haitata, vaan tämä laki tänne tuotiin.
Erityisesti olen huolestunut matkailuyhtiöistä, jotka ovat monelle pienelle kunnalle tärkeitä. Monet meidän matkailullisesti merkittävät paikat sijaitsevat nimenomaan näissä väkiluvultaan pienissä kunnissa. Toinen, mistä olen erikoisen huolestunut, ovat meidän elinkeinoyhtiöt, jotka nimenomaan tekevät sitä työtä sinne pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja siihen, että se yrityskenttä siellä kunnissa pärjää.
Ihan oman lauseensa ja kappaleensa ansaitsee tietenkin myös tämä kyberturvallisuusasia: Te myönnätte itsekin, että siirtymäaika altistaa kunnat kyberhyökkäyksille tai että nämä uhkat lisääntyvät. Nythän nämä isot ict-yhtiöt hallitsevat meidän kuntalaisten henkilötietoja, palkkatietoja ja varautumisjärjestelmiä, ja siinä vaiheessa, kun niitä aletaan purkaa ja siirrellä ties minkälaisille toimijoille tai vaihtoehtoisesti otetaan omaksi toiminnaksi, kyllä siinä vain on isoja riskejä. Monella pienellä kunnalla ei ole itsellään resursseja ja kykyä näitä ict-asioita hoitaa.
Te siis halusitte meidän pienet yritykset mukaan, mikä on hyvä ajatus, mutta tämä laki ei sitä ongelmaa ratkaise, tai ainakaan paremmaksi muuta. Monessa kunnassa, esimerkiksi haja-asutusalueella, ei myöskään ole sitä yrityskenttää, joka kaikkia niitä palveluita tarjoaisi. Se on ihan tosi juttu. Eli lopulta todennäköisesti isot kansainväliset yritykset tai isot yritykset, jotka tulevat jostain muualta, vievät sen potin.
Kirjoitin tänne vihkoon ihan, miten tämä laki olisi voitu korjata: paras korjaushan olisi ehdottomasti ollut se, että tätä lakia ei olisi tähän saliin tuotu, elikkä siis jättämällä tekemättä, ja poistamalla tämä kymmenen prosentin omistusraja.
Näin ihan lopuksi: Olen tosi surullinen meidän monen väkiluvultaan pienen kunnan puolesta, ja suurempienkin, nekin tätä vastustivat. Tämä on ideologinen, tämä on keskittävä, tämä ei auta meidän pieniä yrityksiä eikä auta meidän kuntakenttää. Tämä on tämän hallituksen top viisi typerimpiä lakeja, mitä te olette tähän saliin tuoneet, ja joka ikinen ihminen, joka on kuntapäättäjänä toiminut ja tätä vähän sydämellään tarkastelee ja tuon lakiesityksen tutkii, ymmärtää tämän asian. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Mehtälä.