Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Jo ennen hammashuollon lainsäädännön uudistusta noin 60 prosentissa terveyskeskuksista ei ollut ikään perustuvia rajoituksia päästä hammashuoltoon. Eniten hammashoitoon pääsyä oli rajattu Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä suurissa kaupungeissa, joissa on yleensä vahva yksityishammaslääkäritarjonta. Näissä terveyskeskuksissa hammashuollon uudistus aiheuttaa eniten muutospaineita. Lainsäädäntöuudistus tulee voimaan asteittain. Tällä hetkellä vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneet ovat oikeutettuja saamaan hammashuollon palveluja terveyskeskuksista ja myös yksityishammaslääkäripalveluja käyttäessään sairausvakuutuskorvauksia. Joulukuun alusta tänä vuonna ikärajoitukset poistuvat kokonaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut Stakesin tehtäväksi seurata hammashuollon kokonaisuudistuksen toteutumista. Alustavien tietojen mukaan noin 10 prosenttia kunnista ei vielä ole kyennyt järjestämään hammashuollon palveluja kaikille vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneille asukkailleen. Kunnat ovat osin lisänneet omaa henkilöstöään, ja jotkut kunnat, kuten Helsinki, hankkivat palveluja yksityissektorilta. Sosiaali- ja terveysministeriö on eri yhteyksissä korostanut, että siirtymävaiheen aikana kunnat käyttäisivät hammashuollon ostopalveluja ja tilanteen tasaannuttua arvioisivat oman henkilöstön lisäystarpeen. Monissa kunnissa hammashuoltohenkilöstön työnjako on parantanut hoitoon pääsyä. Hammashuollon uudistus ei sinänsä ole lisännyt hampaiston sairauksia, mutta hoitamattomia potilaita on etenkin alempien sosiaaliluokkien aikuisväestössä ja vanhusväestössä.

Alle 12-vuotiaiden lasten hampaiston terveyttä kuvaava ns. karies-indeksi on ollut Suomessa 90-luvun alusta alkaen 1,1—1,2. Muiden Pohjoismaiden ja Hollannin ohella luku on EU-jäsenmaiden parhaita. Tämä hyvä tilanne tulee säilyttää. Monen asiantuntijan mukaan indeksiä voitaisiin ehkä parantaakin, jos lastenneuvoloissa hampaiston terveyden edistämistä priorisoitaisiin ja näin luotaisiin pohja omatoimiselle hampaista huolehtimiselle. Terveydenhoitajat tarvitsevat tähän hammashoitoloiden tukea. Hammaslääkärin toimenpiteillä ei enää viimeisen vuosikymmenen aikana indeksi ole parantunut. Korkean riskiryhmän lapset tarvitsevat ja hyötyvät hammashoitoloiden toimenpiteistä. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa tiiviisti, että lasten ja nuorten hampaiston hyvä terveystilanne on hammashuollon prioriteetti myös uudistuksen yhteydessä.

Valtioneuvosto on periaatepäätöksessään terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi asettanut hoitoon pääsyn rajat, jotka tulevat voimaan vuoden 2005 alusta alkaen. Nämä rajat koskevat myös hammashuoltoa tarvitsevia potilaita. Samassa periaatepäätöksessä valtioneuvosto edellyttää, että lääkärin ja hammaslääkärin peruskoulutuksen jälkeiseen koulutukseen sisällytetään vähintään yhdeksän kuukauden toimiminen terveyskeskuslääkärin tai -hammaslääkärin virassa toimimisesta. Säädösmuutosten valmistelu kuuluu opetusministeriön toimialaan.

Suomessa on tällä hetkellä runsaat 4 800 työikäistä hammaslääkäriä. Väestöön suhteutettuna hammaslääkäreitä on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yhtä paljon ja noin 1,5-kertainen määrä EU:n keskitasoon verrattuna. Mainittakoon, että työikäisiä lääkäreitä Suomessa on vähiten Pohjoismaissa ja keskimäärin saman verran kuin läntisissä teollisuusmaissa.

Viimeisin selvitys lääkäri- ja hammaslääkärityövoimasta on lokakuulta 2001. Silloin terveyskeskuksista ja sairaaloista puuttui tai oli epäpätevällä täytetty 80 hammaslääkärin virkaa, kun vastaava määrä lääkärien kohdalla oli 1 600. Selvityksen mukaan hammaslääkärivajeeseen vaikutti se, että vuonna 2001 perustettiin runsaat sata uutta hammaslääkärin virkaa, joiden täyttö oli kyselyhetkellä kesken. Kaikissa Pohjoismaissa hammaslääkärimäärä on pienenemässä, eniten Tanskassa ja Ruotsissa. Nykyisillä koulutusmäärillä vielä vuonna 2020 Suomessa arvioidaan hammaslääkäritiheyden olevan suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Ongelmana hammaslääkärikoulutuksessa tällä hetkellä on, että kolmasosa koulutuksen aloittaneista ei valmistu hammaslääkäriksi. Viime vuonna valmistui vain 39 hammaslääkäriä 60:sta syksyllä 1996 aloittaneesta. Tavoitteena on, että 60 hammaslääkäriä valmistuisi vuodessa. Tämä tavoite riittää turvaamaan hammaslääkärityövoiman. Hammaslääkärin peruskoulutus tapahtuu Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Ne ovat lisänneet vuodesta 1998 alkaen opiskelijamääriä niin, että viime vuonna hammaslääkäriksi opiskelun aloitti 83 opiskelijaa. Mainitut yliopistot pystyvät kouluttamaan hammaslääkäreitä riittävästi Suomen tarpeisiin.

Edellä olevan perusteella sosiaali- ja terveysministeriö katsoo, että hammaslääkäreitä tulisi valmistua vuosittain noin 60. Koulutusta antavat yliopistot ovat lisänneet aloituspaikkoja ja pyrkivät parantamaan koulutuksen sisältöä niin, että hammaslääkärikoulutuksen aloittaneet valmistuvat hammaslääkäreiksi. Muutoin lääketieteellisten tiedekuntien voimavarat tulisi suunnata lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen tehostamiseen ja lisäämiseen.

Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:

Redan innan lagstiftningen om tandvård reviderades var det ungefär 60 procent av hälsovårdscentralerna som inte tillämpade några åldersgränser inom tandvården. De största begränsningarna inom tandvården förekom i södra och västra Finland och i de stora städerna, som vanligen har ett stort utbud på privat tandvård. Det är dessa hälsovårdscentraler som står inför de största förändringarna på grund av tandvårdsreformen. Reformen träder i kraft gradvis. För närvarande har de som är födda 1946 eller senare rätt att få tandvård på hälsovårdscentralerna och ersättning från sjukförsäkringen när de anlitar privat tandvård. Den 1 december i år slopas alla åldersgränser.

Social- och hälsovårdsministeriet har gett Stakes i uppdrag att bevaka hur den stora tandvårdsreformen utfaller. Preliminära uppgifter visar att ungefär 10 procent av kommunerna ännu inte har kunnat ordna med tandvård för alla sina invånare som är födda 1946 eller senare. En del kommuner har anställt mer personal och andra, till exempel Helsingfors, lägger ut tandvården på den privata sektorn. I flera sammanhang har social- och hälsovårdsministeriet framhållit att kommunerna under en övergångsperiod kan köpa tandvård och göra en bedömning av om de behöver anställa ny personal eller inte när läget har stabiliserats. I många kommuner har tillgången på tandvård förbättrats när arbetsfördelningen bland tandvårdspersonalen har setts över. Förekomsten av tandsjukdomar har inte ökat av tandvårdsreformen, men det finns en hel del obehandlade patienter, framför allt bland den vuxna och den äldre befolkningen.

Ända sedan början av 1990-talet har det s.k. kariesindexet, som visar hur friska tänder barn under 12 år har, legat mellan 1,1 och 1,2. Tillsammans med de övriga nordiska länderna och Holland ligger Finland därmed i EU-toppen. Vi måste se till att behålla detta goda läge. Många experter anser att indexet till och med kunde förbättras en aning, om barnavårdscentralerna prioriterade åtgärder för att främja tändernas hälsa för att barnen på så sätt lär sig sköta sina tänder på egen hand. I detta arbete måste hälsovårdarna få stöd av tandläkarmottagningarna. Det senaste decenniet har indexet inte förbättras av tandläkarinsatserna. Högriskindivider bland barnen behöver och har nytta av insatserna vid tandläkarmottagningarna. Social- och hälsovårdsministeriet bevakar noga att en god tandhälsa bland barn och unga har hög prioritet inom tandvården också i samband med reformen.

I sitt principbeslut om tryggande av hälso- och sjukvården i framtiden har statsrådet lagt fast gränser för tillgången på vård. Gränserna tillämpas från och med 2005. De gäller också patienter som behöver tandvård. I principbeslutet förutsätter statsrådet att tjänstgöring i minst nio månader som läkare eller tandläkare på en hälsovårdscentral ingår i utbildningen för läkare och tandläkare efter grundutbildningen. Det hör till undervisningsministeriet att bereda författningsändringar på denna punkt.

För närvarande finns det drygt 4 800 tandläkare i arbetsför ålder i vårt land. I relation till befolkningen har Finland och de övriga nordiska länderna lika många tandläkare och ungefär 1,5 gånger fler än EU-genomsnittet. Här bör noteras att Finland har det lägsta antalet tandläkare i arbetsför ålder i Norden och i medeltal lika många som i de västliga industriländerna.

Den senaste utredningen av läkar- och tandläkararbetskraften är från oktober 2001. Då saknade hälsovårdscentralerna och sjukhusen 80 tandläkartjänster eller tjänsterna var besatta med personer utan behörig kompetens. Bland läkarna var det 1 600 tjänster. Enligt utredningen berodde tandläkarbristen delvis på att det 2001 inrättades drygt hundra nya tandläkartjänster, och vid tidpunkten för utredningen hade alla ännu inte hunnit tillsättas. Antalet tandläkare minskar i alla nordiska länder, mest i Danmark och Sverige. Med det nuvarande antalet utbildningsplatser kommer Finland 2020 uppskattningsvis att ha större tandläkartäthet än EU-genomsnittet. Det är ett problem inom tandläkarutbildningen att en tredjedel av dem som inleder sina studier inte utexamineras som tandläkare. I fjol utexaminerades bara 39 tandläkare av de 60 som inledde sina studier hösten 1996. Målet är att 60 tandläkare skall utexamineras årligen. Det räcker till för att trygga tillgången på tandläkararbetskraft. Grundutbildningen för tandläkare ordnas vid Helsingfors universitet och Uleåborgs universitet. Sedan 1998 har de utökat antalet studieplatser och i fjol inledde 83 studerande sina tandläkarstudier. Helsingfors universitet och Uleåborgs universitet har kapacitet för att utbilda tillräckligt många tandläkare för Finland.

På grundval av det ovan stående anser social- och hälsovårdsministeriet att det bör utexamineras cirka 60 tandläkare årligen. De universitet som har tandläkarutbildning har utökat antalet nybörjarplatser och avser att förbättra innehållet i utbildningen för att de som börjar studera inom utbildningsprogrammet skall ta tandläkarexamen. I övrigt bör resurserna inom de medicinska fakulteterna inriktas på att effektivisera och bygga ut läkar- och specialistläkarutbildningen.