Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Paljon oli hyviä kommentteja ja kysymyksiä. Yritetään käydä mahdollisimman paljon niitä läpi.
Ensinnäkin valiokunnan puheenjohtaja Elomaa nosti heti aluksi esille tämän ilmapiirin, että on vaikea jopa saada ihmisiä kertomaan näistä tilanteista. Kyllä, olen sen itsekin huomannut. Minulla kävi esimerkiksi pienen elintarviketeollisuusyrityksen toimari paikalla ja kertoi siitä, että joka ikinen kerta, kun he ovat käyneet kaupan kanssa neuvotteluita, aina on sanottu, että myös se resepti pitää antaa siinä kyljessä. He ovat tähän asti jaksaneet sinnitellä ja taistella, mutta he sanovat, että joku päivä tulee se kilpailija, joka sanoo, että kyllä sinä sen reseptin saat tässä kaupan päälle. Eli kyllä on tosiasiallisesti hirvittävän vaikeaa sellaisessa tilanteessa, kun on paljon tarjoajia ja vähän ostajia, sitten sanoa, että no, ei se tule siinä sitten kaupantekijäisinä. Siinä mielessä tässäkin lainsäädännössä... Kun täällä muistaakseni edustaja Mehtälä kysyi, että no millä tavalla tätä suosimista voidaan katsoa, niin se on tietysti silloin se tilanne, kun kohdellaan epäreilusti tätä toista tuotteen toimittajaa, ja tässä voidaan tehdä elintarvikemarkkinavaltuutetulle pyyntö tutkia se asia. Tämä voidaan tehdä myöskin anonyymisti. Juuri sen takia, että tämä tilanne on tällainen kuin on, tällainen voidaan tehdä myöskin anonyymisti.
Edustaja Kalmari nosti esille erittäin tärkeän asian. Juuri näihin epäterveisiin kauppatapoihin tällä pyritään puuttumaan. Edustaja Eestilä oikeastaan kiteytti sen, että eihän sellaisilla toimijoilla, jotka ovat tähänkin saakka toimineet niin kuin pitääkin, hyvän kauppatavan mukaisesti, mikään muutu. Jos hyvää kauppatapaa on noudatettu, niin asiat ovat kunnossa. Mutta sitten jos on näitä tilanteita, mitkä täälläkin monessa puheenvuorossa tulivat esille, niin totta kai siihen pitää pystyä puuttumaan, ja tämä laki antaa siihen nyt ne mahdollisuudet.
Myöskin Elintarviketyöläisten Liitto on tätä lakia vahvasti kannattanut. Täällä edustaja Piritta Rantanen nosti esille tämän — ja moni muukin toi esille sen — miten koko ketjun on toimittava hyvin. Tässä on myöskin huomattava se, että silloin kun elintarviketeollisuuskin saa sen oman katteensa siinä ketjussa, niin silloin siellä on myöskin mahdollisuus sitten huolehtia siitä, että palkkataso alalla pystytään pitämään. Meidän on hyvä muistaa, että meidän elintarvikeketju antaa yli 300 000 suomalaiselle leivän pöytään, muutakin kuin sen konkreettisen leivän, myöskin sen palkkapussin. Eli kyllä tämä on tärkeä asia siinä mielessä, huolehtia koko ketjun tasapainosta.
No, edustaja Viljanen nosti esille kostotoimien kieltämisen ja elintarvikemarkkinavaltuutetun aseman ja toimiston resurssit. Tähän on nimenomaan tässä valtuutetun tulossopimuksessa kiinnitetty huomiota ja on myöskin lisätty resursseja, ja sitten myöskin KKV:lle on annettu vielä lisäresursseja juuri tätä private label- eli kaupan omien tuotteitten tutkimusta varten.
Ja sitten kysyttiin tästä kilpailulainsäädännöstä. Elikkä silloin ykkösosassa tälle elintarvikemarkkinavaltuutetulle — tätä elintarvikemarkkinalakia on nyt jo toisen kerran tällä kaudella tehty uudistettu — annettiin niitä lisäresursseja ja mahdollisuuksia. Siinä yhteydessä tuli myöskin tämä kilpailulakiin oleva linkki. Eli pitää huomioida, että ensin annettiin mahdollisuudet tutkia ja lisää valtuuksia, ja nyt sitten tulee tämä varsinainen lainsäädännön uudistus. Elikkä on menty oikeassa järjestyksessä, on hevonen ollut kärryjen edessä eikä toisinpäin tässä lainsäädäntöjärjestyksessä.
Sitten vielä täällä edustajat Honkasalo ja Norrback, molemmat, nostivat esille tämän, onko vaikutuksia tähän ruuan hinnoitteluun. Kuten edustaja Norrback hyvin sen totesi, kauppa tosiaan päättää siitä hinnoittelusta. Mitä enemmän me pystymme varmistamaan, että Suomessa kilpailu toimii, sitä varmempaahan se on, että meillä sitten myöskin hinnoittelu pysyy kurissa eikä ole sellainen tilanne, että yksipuolisesti pystytään sanelemaan hinnoittelua.
Edustaja Kaarisalo nosti esille markkinoiden toimivuuden ja reiluuden. Ne ovat todellakin keskeisiä asioita, ja tällä lainsäädännöllä näitä pelisääntöjä selkeytetään, ja tämä on juuri siksi tärkeätä.
Edustaja Eestilä nosti vielä toisessa puheenvuorossa esille — ja myöskin edustaja Elomaa — tuottajaorganisaatiot. Näitä tarvitaan. Meillä on Suomessa ollut ehkä sellainen kuvitelma, että kilpailulaki estää. Meillä on ollut Suomessa sellainen kuvitelma aika pitkälti, että kilpailulaki jollakin tavalla estäisi tuottajia organisoitumasta. Näin ei ole, ja itse asiassa tällä hetkellä meille annetaan CAPissa jopa rahoitusta siihen. Kun juttelin tuossa parin tuottajaorganisaation kanssa, jotka ovat vasta viime syksynä lähteneet liikkeelle, niin toinen totesi, että he jo ensimmäisessä neuvottelussa pystyivät viisi prosenttia puristamaan enemmän hintaa lisää. Eli kyllä se joukkovoima kannattaa, eli kyllä kannattaa tällaisissa asioissa hakea myöskin niitä isompia harteita. Ja tietysti on vielä se, että sitten voi toimia myöskin osto-organisaationa. Jos yhdessä lähdetään ostamaan vaikkapa lannoitteita, niin onhan se ihan eri tilanne, jos siellä on 300 tuottajaa hakemassa lannoitesopimusta, kuin jos siellä sitten yksi yrittää iltamyöhään hakata sinne nettiin jotakin hakemusta, jos sattuisi saamaan jonkun erän sieltä lannoitteita. Elikkä kyllä siinä mielessä tämmöistä asiaa kannattaa ehdottomasti alleviivata.
Edustaja Satonen nosti hyvin esille sen, että jos ei normaalina aikana kannata tuottaa, niin mitenkä sitten kriisiaikoina. Sen takia on niin äärimmäisen tärkeätä, että me lainsäädännöllä luodaan niitä kehikkoja, joissa se elintarvikeketju pysyy tasapainossa. Uskokaa tai älkää, se on viime kädessä kaikkien meidän suomalaisten etu. Me suomalaiset kuluttajat halutaan syödä suomalaista ruokaa ja me halutaan, että se suomalainen tuottaja pysyy hengissä, että se pystyy tuottamaan sitä suomalaista ruokaa. Sen takia on tärkeätä, että meillä koko ketju toimii hyvin, ja on aivan varmaa, että kaikkien on todella pärjättävä tässä ketjussa. Edustaja Kallio tämän totesi hyvin, että kaikkien on pärjättävä, muuten ei kukaan pärjää, ja näin se on.
Edustaja Sarkkinen kiinnitti vielä huomiota näihin kuulemisiin, huolellisuuteen siellä, ja uskon, että valiokunnassa tehdään tämän eteen erittäin hyvää työtä. Ja kyllä nämä määritelmät täällä lainsäädännössä täyttävät myöskin perusoikeuksien rajoittamisen edellytysten, täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden, vaatimukset, kun otetaan huomioon myöskin näihin säännöksiin kytketyn elintarvikemarkkinavaltuutetun valvonnan luonne ja siihen kytkeytyvät seuraamukset. Elikkä tämäkin asia on huomioitu.
Sitten edustaja Ingo vielä kysyi, että no mitäs siellä EU:ssa tapahtuu tämän asian ympärillä. UTP-direktiiviä ollaan tosiaan nyt sitten uudistamassa. Se on juuri läpikäyty, ja voi olla, että aikanaan, ehkä joskus ensi vuoden puolella, sieltä saadaan sitten varsinaisia esityksiä. Mutta siellä on tämä Suomen tilanne herättänyt valtavastikin kiinnostusta, koska monissa maissa on yritetty tätä elintarvikemarkkinaa tavalla tahi toisella lähteä tasapainottamaan, mutta tähän mennessä on ollut aika huonoja virityksiä. Esimerkiksi Ranskassa on lähdetty erilaisista indekseistä, joista ei ole kuitenkaan oikein päästy sopuun, ja kukaan ei ole tyytyväinen tällä hetkellä siihen lainsäädäntöön, mitä siellä on yritetty tehdä. Tähän Suomen lainsäädäntöön on tällä hetkellä eurooppalaisittain kiinnostusta: löytyisikö tästä mallia, millä voitaisiin koko Euroopan unionin alueella lähteä tätä tasapainottamaan. Monissa maissa on samanlainen tilanne, että kauppa on yhä keskittyneempää. Tuottajat ovat erittäin heikoilla siinä tilanteessa, ja tarvitaan myöskin toimiva eurooppalainen elintarviketeollisuus ja todella se, että koko ketju toimii hyvin.
Minä todellakin toivon, että eduskunta tekee tämän asian kanssa hyvää, huolellista työtä. Mutta kun tässä vielä edustaja Kalmari kysyi, olisiko mahdollista saada tämä pian — tämän alkuperäisen ajatuksen aikataulun mukaisesti on ajateltu, että tämä olisi ensi syksynä voimassa — niin ihan tähän kevääseen ja kesään tätä ei saada, mutta tietysti se riippuu eduskunnasta. Eduskunta käyttää sen ajan, minkä eduskunta tarvitsee, mutta totta kai on ihan selvää, että me tarvitsemme tämän mahdollisimman nopeasti, jotta tämänkinhetkiseen tilanteeseen pystyttäisiin tuottajan aseman kohdalla vaikuttamaan, koska nythän on se tilanne, että varmaan juurikin aika moni tuottaja elää epäreilussa tilanteessa pitkän sopimuksen puitteissa. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:No niin, sitten mennään puhujalistaan. — Edustaja Kallio.