Arvoisa puhemies! Kun alle 18-vuotias nuori syyllistyy rikokseen, kyseessä on kriisi, joka koskettaa nuoren lisäksi hänen perhettään ja lähipiiriään. Viime vuosina nuorten tekemät rikokset tuntuvat raaistuneen, eikä enää puhuta mistään pienistä kolttosista, joita nuoret ovat aina harrastaneet. On surullista, että nykypäivänä nuoret ovat syystä tai toisesta ajautuneet tilanteisiin, joissa he ryöstävät tai pahoinpitelevät muita ihmisiä, puhumattakaan muista vakavista rikoksista tai nuorisojengeihin kuulumisesta. Valitettavasti myös huumeet ovat osittain näissä tilanteissa mukana. Tärkein, mitä voimme tehdä, on pysäyttää rikollinen ja vakava haitallinen toiminta. Siinä vaiheessa, kun nuori syyllistyy vakavaan rikokseen, tilanteeseen olisi pitänyt pystyä puuttumaan jo paljon aikaisemmin. Tilanteen voi kuitenkin yrittää korjata, jotta nuorella olisi kaikesta huolimatta edessään mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.
Arvoisa puhemies! Meillä on ollut tähänkin asti toimiva keino puuttua nuorten rikoksiin, mutta sitä on käytetty aivan liian vähän. Nuorisorangaistus on tutkitusti tehokas seuraamus 15—17-vuotiaille nuorille. Se ei ole pelkkä rangaistus, vaan siihen kuuluu myös valvontaa, tukea ja konkreettista tekemistä, joka auttaa nuorta takaisin oikealle polulle, eli sellaista toimintaa, jota nuori tarvitsee, jotta hän pystyisi myöhemmin elämään normaalia tasapainoista arkea ilman rikoksia ja päihteitä. Silti viime vuosina nuorisorangaistusta on käytetty hyvin vähän, vain noin 5—10 tapausta vuosittain.
Hallitus haluaakin tämän esityksen myötä korjata tilannetta parempaan suuntaan. Rangaistuksen enimmäiskestoa pidennetään yhdestä vuodesta kahteen vuoteen, ja se tekee nuorisorangaistuksesta aidon vaihtoehdon niihin tilanteisiin, joissa muuten päädyttäisiin ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi nuorisorangaistukseen tuodaan mukaan samanlaisia elementtejä, mitä yhdyskuntapalvelussa on, kuten päihde- ja riippuvuushoitoa. Monella nuorella rikoskierteeseen liittyvät päihteet ja muut elämänhallinnan ongelmat. Jos niihin ei puututa, pelkkä rangaistus ei riitä tai saa nuorta muuttamaan elämänsä suuntaa. Tässä hallituksen esityksessä ymmärretään tämä kokonaisuus. Kyse ei ole vain nuorten tekemistä rikoksista ja niiden rangaistuksista, vaan nuoret tarvitsevat rangaistuksen ohella hyvin paljon moniammatillista tukea elämän eri osa-alueisiin. Pelkkä vankila ei irrota ketään rikoskierteestä.
Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta on nostanut hyvin esille sen, että palveluiden pitää oikeasti olla saatavilla nuorille. Ei riitä, että kirjoitamme lakiin hyviä tavoitteita, jos nuoret eivät todellisuudessa pääse hoidon tai palveluiden piiriin Siksi on tärkeää seurata, että päihde- ja riippuvuuspalvelut toimivat ja niitä on saatavilla riippumatta siitä, missä päin Suomea asuu.
Toinen tärkeä asia on nopeus. Nuorten rikoksiin pitää puuttua nopeasti, ja kierre on katkaistava välittömästi. Jos oikeus- tai viranomaisprosessit venyvät ja nuori joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkiä aikoja, seuraamusten tehokkuus pienenee. Nuoren elämässä muutama viikko, kuukausi tai vuosikin on jo hyvin pitkä aika odottaa, varsinkin jos nuoren arkeen kuuluu päihteet ja rikokset.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on osa laajempaa työtä nuoriso- ja jengirikollisuuden kitkemiseksi. Vaikka nuorten rikollisuus on pitkällä aikavälillä vähentynyt, tietyt vakavat rikokset, kuten ryöstöt ja pahoinpitelyt, ovat viime vuosina valitettavasti lisääntyneet. Rikollisuus on myös kasautunut pienelle joukolle nuoria, jolloin heille kohdistetuilla palveluilla voidaan saada hyviä tuloksia aikaan. Mitä aikaisemmin nuoren tilanteeseen puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on katkaista rikoskierre. Jokainen yhteiskunnan ulkopuolelle menetetty nuori maksaa valtavia summia veronmaksajalle, mutta sitäkin suurempi menetys se on näiden nuorten perheille ja nuorelle itselleen, ja siksi me tarvitsemme nyt näitä keinoja, ettei yksikään nuori tipu kelkasta. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Suhonen.