1.1  Tausta

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen osalta poistetaan, ja lajit siirretään metsästyslain piiriin. Huolehditaan samalla vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta elinkeinonharjoittajille. Hallitus vaikuttaa siihen, että lajit siirretään lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien listalta. Poikkeusluvalla haltuun otettujen lintujen lihaa on voitava hyödyntää. 

Kansalaisaloite valkoposkihanhen metsästyksen salliminen (KAA 3/2020 vp).

Eduskunta hylätessään kansalaisaloitteeseen KAA3/2020 sisältyvän ehdotuksen hyväksyi 14.10.2022 seuraavat lausumat (KAA 3/2020 vp — EK 42/2022 vp):  

1. Eduskunta edellyttää, että hallitus vaikuttaa aktiivisesti komissioon ja EU:n jäsenvaltioihin, jotta Bernin sopimusta muutetaan ja sen myötä valkoposkihanhi siirretään lintudirektiivin liitteeseen II.  

2. Eduskunta edellyttää, että lintudirektiivin 9 artiklassa säädettyjä poikkeusmahdollisuuksia hyödynnetään ja lintujen karkottaminen ampumalla sallitaan myös keväällä pesintärauha huomioiden.  

3. Eduskunta edellyttää, että poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen sallitaan ja että hallitus valmistelee esityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta siten, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen poikkeuksen perusteella mahdollistetaan poikkeusluvalla tapetun valkoposkihanhen haltuunotto ja asiallinen hyötykäyttö.  

4. Eduskunta edellyttää, että valkoposkihanhia koskevat poikkeuslupa-asiat siirretään Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja samalla lupamenettelyä sujuvoitetaan.  

Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoi 11.9.2024 hallituksen vuosikertomuksesta 2023 antamassa lausunnossaan MmVL 14/2024vp-K2/2024, että valkoposkihanhia koskevat lausumat ovat edelleen tarpeellisia ja ne tulee säilyttää. 

Valkoposkihanhen ja merimetson kannat ovat Suomessa kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla. Kantojen kasvu on lisännyt erityisesti: valkoposkihanhen aiheuttamia maatalousvahinkoja pääosin kevätkaudella, mutta myös syyskaudella sekä merimetson aiheuttamia vahinkoja kalakannoille ja kalaelinkeinolle, erityisesti rannikon kutu- ja lisääntymisalueilla. Erityisesti vilkkailla lentoasemilla on etenkin valkoposkihanhien määrään liittyviä lentoturvallisuusriskiperusteita. Nykyinen poikkeuslupamenettely (aiemmin Varsinais-Suomen ELY-keskus, nyt Lupa- ja valvontavirasto) ei ole riittänyt hallitsemaan toistuvia vahinkoja, vaan vahingot jatkavat kasvuaan, vaikka hanhipeltoihin ja vahinkojen estoon korvausten lisäksi on panostettu useita miljoonia vuosittain (2025 n. 7 milj. euroa). Kevätkauden valkoposkihanhivahingot tapahtuvat niin nopeasti, ettei lupakäsittely ehdi reagoida kuin niiden tilojen osalta, jotka ovat aiemmin kärsineet suuria viljelysvahinkoja ja sen perusteella ovat hakeneet vahinkojen uusiutumisriskin johdosta tai varmuuden vuoksi poikkeusluvan valkoposkihanhien karkottamiseen. Valkoposkihanhien ampumista kuoliaaksi ei ole sallittu 2023 alkaen lainkaan eikä kovaäänisiä karkottimia lainkaan keväällä.  

Merimetson osalta poikkeuslupien myöntämisen edellytyksiä on kiristänyt oikeuskäytäntö ja etenkin Korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2025 ratkaisu (KHO:2025:16), joka käytännössä rajasi keinot merimetsojen kalakannoille ja -taloudelle aiheuttamien vahinkojen estämiseen ainoastaan pesäpuiden kaatamisen, munien öljyämisen ja pesien rikkomisen pesimäkauden ulkopuolella. Lupaharkinnassa edellytetään yksityiskohtaista näyttöä ampumisen vaikutuksista, vaihtoehtoisten keinojen riittämättömyydestä, joka käytännössä vaikeuttaa lupien myöntämistä.  

Lupa- ja valvontaviraston perustamisen yhteydessä vuonna 2026 poikkeuslupien hinta nousi viisinkertaiseksi 1500 euroon johtaen väistämättä tilanteeseen, jossa suurta motivaatiota ei ole hakea lupia vain varmuuden vuoksi. Lupien käsittely kestää edelleen useita kuukausia. 

Valmistelu on tehty maa- ja metsätalousministeriössä tiiviissä yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. Valittu ratkaisumalli poikkeaa Valkoposkihanhen ja merimetson siirtäminen riistalajeiksi –työryhmän mietinnöstä, mutta mietinnön pohjana olleita selvityksiä mm. nykytilasta ja vertailusta muihin maihin on hyödynnetty tässä hallituksen esityksessä. Tavoitteena on luoda selkeä ja valvottava mekanismi toistuviin vahinkotilanteisiin. 

1.2  Valmistelu

Maa- ja metsätalousministeriö asetti 16.5.2024 päätöksellään Valkoposkihanhen ja merimetson siirtäminen riistalajeiksi –työryhmän (MMM043:00/2024), jonka tehtävänä oli laatia ehdotus metsästyslain ja riistavahinkolain muuttamiseksi siten, että kaikki valkoposkihanhia ja merimetsoja koskevat hallitusohjelman tavoitteet saavutetaan. Lakimuutosten edistämisessä tuli ottaa huomioon EU:n lintudirektiivin liitemuutostarpeet sekä niiden eteneminen, jotta metsästysrajoitukset voidaan tosiasiallisesti poistaa. Työryhmän tehtävänä oli valkoposkihanhen ja merimetson riistalajiksi siirrosta seuraavien metsästys- ja riistavahinkolakiin tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmisteleminen, niiden notifiointi komissiolle sekä korvaus- ja vahinkojenestomäärärahojen siirron toteuttaminen ympäristöministeriöltä maa- ja metsätalousministeriölle. 

Lisäksi työryhmän tehtävänä oli suunnitella näiden lajien poikkeusluvitukseen, vahinkojen ennaltaehkäisyn hallinnointiin, lajiseurantaan, vahinkojen korvaamiseen ja raportointiin liittyvän tiedon ja tietoaineistojen siirto ELY-keskuksista ja Suomen ympäristökeskuksesta Suomen riistakeskukselle, Luonnonvarakeskukselle ja Ruokavirastolle, sisältäen myös muutokseen mahdollisesti tarvittavat tietojärjestelmät. Työryhmän tehtävänä oli lisäksi arvioida työtehtävien siirtämisestä ja tietojärjestelmämuutoksista seuraavat määrärahatarpeet ja niiden resursointi.  

Työryhmän tehtävänä oli myös antaa tarvittaessa asiantuntijatukea ympäristöministeriölle kyseisten lajien lisäämiseksi EU:n lintudirektiivin metsästettävien lajien listalle liitteeseen II. Lisäksi tehtävänä oli näihin lajeihin liittyvät muut työryhmän tunnistamat keskeiset toimet. 

Työryhmän asettamispäätöksen mukaan lajien siirron tulee olla valtion kustannusten ja korvausten saajien näkökulmasta neutraali toimenpide. Työryhmän oli laadittava mietintönsä hallituksen esityksen muotoon ottaen huomioon korvauskäytäntöjen muutoksen edellyttämä talousarviokäsittelyn ja EU:n notifioinnin aikataulut.  

Esitystä valmisteltiin hallituksen esityksen muotoon työryhmässä, mutta nyt esillä oleva ratkaisu poikkeaa mietinnöstä selkeästi. Työryhmässä olivat edustettuina maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Suomen riistakeskus, Luonnonvarakeskus, Ruokavirasto ja Suomen ympäristökeskus. Työryhmä kokoontui 8 kertaa. Työryhmän alkuperäinen toimikausi oli 7.5.2024–15.11.2024, mutta toimikautta jatkettiin 31.8.2025 asti.  

Työryhmä luovutti 10.9.2025 mietintönsä maa- ja metsätalousministeriölle. Työryhmän näkemyksen mukaan hallitusohjelman linjaukset saavutetaan mahdollisimman täysimääräisesti siten, että valkoposkihanhi ja merimetso säilyvät luonnonsuojelulaissa rauhoitettuina lajeina, mutta lajien rauhoituksesta poikettaisiin Suomen riistakeskuksen päätöksellä ja metsästyslakia soveltaen. Tämä edellyttäisi metsästyslain ja luonnonsuojelulain muuttamista. Mietintöön jättivät eriävän mielipiteensä ympäristöministeriö, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja SYKE. Työryhmän mietintö, eriävät mielipiteet ja muut valmisteluasiakirjat löytyvät osoitteesta: https://mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM043:00/2024 

Mietintö viimeisteltiin hallituksen esityksen muotoon maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteistyönä. Mietinnöstä poiketen esityksessä ehdotetaan, että valkoposkihanhi ja merimetso siirrettäisiin rauhoitetuiksi riistalajeiksi metsästyslakiin, mutta vahingoista maksettavista korvauksista säädettäisiin edelleen rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetussa laissa (RauLaKo).  

Esitysluonnokseen tehtiin myös uudesta Lupa- valvontavirastosta johtuvat muutokset, mutta selvyyden vuoksi esityksessä puhutaan edelleen paikoittain Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista eli ELY-keskuksista, koska osa tiedoista on peräisin ELY-keskuksien ratkaisuista tai resursseista. Vuoden 2026 alussa aloitti valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon siirtyivät ELY-keskusten ympäristön lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät (mm. luonnonsuojelulain mukaiset poikkeusluvat esim. lintujen häirintään). Samalla perustettiin kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Elinvoimakeskukset hoitavat mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämis- ja edistämistehtäviä (mm. RauLaKo-korvaukset). Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa: https://mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM034:00/2025. Hallituksen esitys lähetettiin poikkeuksellisesti lyhyelle lausuntoajalle (4 viikkoa) 13.4.2026, jotta etenkin valkoposkihanhien viljelysvahinkoihin pystyttäisiin vaikuttamaan jo tulevana syksynä. 

2.1  EU-lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset

Lintudirektiivi

Luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY (jäljempänä lintudirektiivi) sisältää säännökset luonnonvaraisten lintujen suojelusta ja pyydystämisestä. Lintudirektiivi koskee kaikkien luonnonvaraisten lintulajien suojelua jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluvalla alueella. 

Lintudirektiivin 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon. 

Lintudirektiivin 4 artiklan mukaan direktiivin liitteessä I mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella erityisesti huomioiden lajit, jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, jotka ovat herkkiä tietyille muutoksille niiden elinympäristössä, joita pidetään harvinaisina niiden pienen kannan tai alueellisesti suppeanlevinneisyyden takia sekä muihin lajeihin, jotka vaativat erityistä huomiota niiden erityislaatuisen elinympäristön vuoksi.  

Lintudirektiivin 5 artikla velvoittaa jäsenvaltioita toteuttamaan, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään muun muassa lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen, pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen sekä lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi direktiivin tavoitteisiin. 

Lintudirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kiellettävä kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien myynti, kuljetus ja hallussa pitäminen myyntiä varten sekä elävien ja kuolleiden lintujen sekä kaikkien niiden helposti tunnistettavien osien tai linnuista valmistettujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamista.  

Artiklan 2 kohdan mukaan edellä 1 kohdassa tarkoitettua toimintaa ei kielletä liitteessä III olevassa A osassa tarkoitettujen lajien osalta, jos linnut on tapettu tai pyydystetty laillisesti tai muuten laillisesti hankittu. Liitteen III A osan lajeista sinisorsa, peltopyy, fasaani, sepelkyyhky ja riekko esiintyvät Suomessa. 

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat antaa alueellaan luvan 1 kohdassa tarkoitetulle toiminnalle liitteessä III olevassa B osassa tarkoitettujen lajien osalta, jos linnut on tapettu tai pyydystetty laillisesti tai muuten laillisesti hankittu. Jäsenvaltioiden, jotka haluavat myöntää tällaisen luvan, on neuvoteltava ennalta komission kanssa ja tutkittava yhdessä sen kanssa, johtaisiko kyseisen lajin yksilöiden pitäminen kaupan tai voidaanko sen kohtuudella olettaa johtavan siihen, että lajien kannat, maantieteellinen levinneisyys tai lisääntymismäärät vaarantuisivat koko yhteisössä. Jos tutkimus komission mielestä osoittaa, että suunniteltu lupa johtaa jonkin kyseisen lajin edellä mainittuun vaarantumiseen tai vaarantumisen mahdollisuuteen, komissio antaa kyseiselle jäsenvaltiolle perustellun suosituksen, jossa se ilmaisee vastustavansa kyseisen lajin pitämistä kaupan. Jos komissio katsoo, että tällaista vaaraa ei ole, se ilmoittaa siitä jäsenvaltiolle. 

Lintudirektiivin 7 artiklan mukaan direktiivin liitteessä II lueteltuja lajeja voidaan metsästää yhteisön alueella kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lajien metsästys ei vaaranna suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella. Liitteen II/A lajien metsästys on sallittua yhteisön alueella. Liitteen II/B (tai liite II/2) lajien metsästys on sallittua vain niissä jäsenvaltioissa, joista on siinä maininta. 

Valkoposkihanhi ja merimetso eivät kuulu liitteen II lajeihin, joten lajien metsästys ei ole mahdollista, vaan kyse voi olla ainoastaan 9 artiklan mukaisesta suojelusta poikkeamisesta. Valkoposkihanhi on lueteltu lintudirektiivin liitteessä I, mikä tarkoittaa sitä, että lajin elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin. Merimetso on poistettu lintudirektiivin liitteestä I vuonna 1997. Nykyään merimetsoa ei mainita missään lintudirektiivin liitteessä. 

Jäsenvaltiot voivat lintudirektiivin 9 artiklan mukaan, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa lintudirektiivin 5–8 artiklan velvoitteista kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi, lentoturvallisuuden turvaamiseksi, viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi, kasviston ja eläimistön suojelemiseksi, tutkimus- ja opetustarkoituksessa, kannan lisäämis- ja uudelleenistutustarkoituksessa sekä tehdäkseen mahdolliseksi näitä varten tapahtuvan kasvatuksen taikka salliakseen tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen lintujen pienien määrien pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön.  

Poikkeuksissa on mainittava lajit, joita poikkeukset koskevat, pyydystämistä tai tappamista varten hyväksytyt välineet, laitteet ja menetelmät, vaaratekijät sekä ne ajalliset ja paikalliset olot, joissa näitä poikkeuksia voidaan myöntää. Lisäksi poikkeuksissa on mainittava viranomainen, joka on valtuutettu ilmoittamaan, että vaaditut edellytykset täytetään, ja joka päättää, missä laajuudessa kuka saa käyttää mitäkin välineitä, laitteita ja menetelmiä sekä suoritettavat tarkastukset. 

Poikkeuksista on raportoitava komissiolle vuosittain. Komissio varmistaa käytettävissään olevan tiedon ja erityisesti sille toimitetun tiedon perusteella jatkuvasti, että poikkeusten seuraukset eivät ole ristiriidassa lintudirektiivin kanssa. Komissio tekee tähän liittyen aiheelliset aloitteet. Poikkeusten on oltava lainsäädäntötasolla täsmällisiä ja valvottavia. 

EU:n komissio on vuonna 2008 laatinut luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY (”lintudirektiivin”) mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevan ohjeasiakirjan. Ohjeasiakirjan kohdan 3.6.10 mukaan yleisille henkilöryhmille on mahdollista tietyin edellytyksin myöntää oikeus poiketa suojelujärjestelmästä ja tapauskohtaisesta lupaharkinnasta. Ohjeasiakirjassa viitataan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuun asiassa C-247/85, jossa komissio vastusti Belgian lainsäädäntöä, jonka nojalla muun muassa asukkaiden ja metsästysoikeuden haltijoiden sekä heidän valtuuttamiensa henkilöiden sallittiin pyydystää, tappaa, tuhota tai karkottaa varpusia, pikkuvarpusia ja kottaraisia sekä tuhota niiden munia, pesiä ja poikueita. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että Belgian asettamissa säännöissä ei ilmoitettu kansanterveyden suojeluun tai viljelmiin tai muihin direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa mainittuihin alueisiin kohdistuvan vakavan vahingon estämiseen liittyviä syitä, joiden perusteella saattaisi olla tarpeen myöntää poikkeus näin laajalle henkilöryhmälle kaikkialla Belgiassa. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan oli niin, että Belgialla oli periaatteessa mahdollista myöntää lupa tietyille rajatuille henkilöryhmille poiketa 5, 6, 7 artiklassa annetusta yleisestä suojelujärjestelmästä. Ohjeasiakirjassa todetaan, että laajalle henkilöryhmälle myönnettävälle poikkeukselle täytyy olla pakottavia syitä ja ne on ilmaistava selkeästi poikkeuksen yhteydessä. Vastaavasti vuonna 2013 merimetsokantaa koskevassa komission ohjeasiakirjassa todetaan, että poikkeuksia vahinkolintujen torjuntaan (mm. lentoturvallisuuden, viljelmien turvaamiseksi) voidaan myöntää yksittäisten henkilöiden sijasta yleisille henkilöryhmille, kuten maanomistajille tai heidän valtuuttamilleen henkilöille 9 artiklan 2 kohdan yksityiskohtaiset muotovaatimukset täyttäen. 

Komissio on 31.3.2026 julkaissut lintudirektiivin 5 ja 9 artiklan soveltamista koskevan ohjeasiakirjan (Brussels, 31.3.2026 C(2026) 2274 final), joka tarjoaa merkittäviä uusia joustomahdollisuuksia jäsenvaltiolle. Uusi ohjeasiakirja sisältää valkoposkihanhea ja merimetsoa koskevat erilliset liitteet, jotka pyrkivät selittämään, millaista joustoa jäsenvaltioilla on vakavien maa- ja kalataloudelle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi näiden kahden lajin osalta. Uudessa ohjeasiakirjassa todetaan lintudirektiivin 9 artiklaan perustuva mahdollisuus myöntää poikkeuksia yleisille henkilöryhmille (s.77). Lisäksi ohjeasiakirjassa todetaan mahdollisuus vahinkoa aiheuttavan lintupopulaation kannan vähentämiseen (s. 65, 70 ja 76). Ohjeasiakirjan mukaan on jopa mahdollista vähentää valkoposkihanhia ja merimetsoja yhdessä maassa, jotta estettäisiin vahinkoja toisessa maassa (s.50). Komission ohjeasiakirjat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta niillä on tosiasiallista merkitystä lintudirektiivin tulkinnassa. 

Uuden ohjeasiakirjan liite (s. 64) sisältää kuvauksen Suomen kokemuksista ja käytetyistä ratkaisuista valkoposkihanhiin liittyen. Komission mukaan Suomessa esiintyy erittäin suuria Venäjällä pesivien valkoposkihanhien määriä, ja ne aiheuttavat vuosittain huomattavia maatalousvahinkoja laajoilla alueilla. Komissio toteaa, että Suomi on kokeillut useita erilaisia karkotuskeinoja, mutta Suomen kokemusten mukaan mikään niistä ei ole tuottanut pysyvää tai riittävää tulosta vahinkojen ehkäisyssä. Lisäksi komissio huomauttaa, että osa menetelmistä on rajoitetusti käytettävissä lintujen pesimäajan ja kansallisten tuomioistuinratkaisujen vuoksi. 

Komissio toteaa, että Itä-Suomen hallinto-oikeus on katsonut paukkupatruunat tyydyttäväksi vaihtoehdoksi tappavalle pyynnille syksyn poikkeusluvista päätettäessä. Komissio viittaa myös tutkimustuloksiin, joiden mukaan paukkupatruunat ja tappava pyynti ovat karkotuksessa suunnilleen yhtä tehokkaita, mutta joissakin tapauksissa tappavalla pyynnillä voi olla tehokkaampi vaikutus. 

Lopuksi komissio toteaa, että Suomen pitkäaikaisen kokemuksen perusteella vakavien satovahinkojen estäminen voi edellyttää myös ennaltaehkäisevää metsästystä. Komissio katsoo, että jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole, preventiivinen metsästys voi olla perusteltua. 

Bernin sopimus

Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehty yleissopimus (SopS 29/86) kohdistuu ensisijaisesti uhanalaisiin lajeihin ja niiden elinympäristöihin. Erityisesti pyritään suojelemaan sellaisia lajeja ja luonnonalueita, jotka edellyttävät usean valtion yhteistyötä. Yleissopimuksen mukaan sopimusosapuolten tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin luonnonvaraisten kasvi- ja eläinkantojen pitämiseksi tasolla, joka vastaa ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia.  

Valkoposkihanhi sisältyy sopimuksen liitteeseen II eli täysin rauhoitettuihin lajeihin. Merimetsoa ei mainita sopimuksen liitteissä. Bernin sopimus on ollut EU:n luonnonsuojeludirektiivien pohjana, ja lintudirektiivin määräykset vastaavat Bernin sopimuksen vaatimuksia. 

Bernin sopimuksen ja lintudirektiivin liitteiden muutokset

Norja on esittänyt Bernin sopimuksen liitteen muutosta valkoposkihanhen osalta jo kaksi kertaa, mutta koska EU ei ole pystynyt muodostamaan asiassa kantaa eli esityksen tueksi ei ole saavutettu vaadittua määräenemmistöä, ehdotus on kaatunut. Vaikka valkoposkihanhi poistettaisiin Bernin sopimuksen tiukasta suojelusta, voi olla, ettei lintudirektiivin liitettä saada muutettua. Uusien jäsenvaltioiden liittymisestä seuranneiden muutosten lisäksi vuonna 1994 liitteen II osaan B on tehty yksi muutos, jolla on pyritty ottamaan huomioon lintukantoja koskeva tuorein tieto. Sen seurauksena liitteen II osaan B lisättiin viisi varislajia (Corvidae), ja sieltä poistettiin Italian osalta kaksi kahlaajalintulajia (lajeja, jotka muistuttavat suuresti erästä maailmanlaajuisesti uhanalaista lajia, kaitanokkakuovia, Numenius tenuirostris). Neuvoston direktiivi 94/24/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 1994, luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun direktiivin 79/409/ETY liitteen II muuttamisesta todetaan: 

”luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979 annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY(3) liitettä II olisi mukautettava linnuston tilannetta koskevien uusien tietojen huomioon ottamiseksi, useat jäsenvaltiot ovat pyytäneet komissiota muuttamaan liitettä II/2, jotta siihen lisättäisiin tiettyjä lajeja, joita ei tähän mennessä ole saanut metsästää, edellä mainitun direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että metsästyksen yhteydessä noudatetaan kyseisten lintulajien järkevän hyödyntämisen ja ekologisesti tasapainoisen sääntelyn periaatteita, tiettyjä lajeja voidaan niiden maantieteellisen levinneisyyden ja tietyissä maissa vallitsevan populaatiotason vuoksi metsästää tai säännellä paikallisesti, joten joitakin liitteen II/2 lisäyksiä koskevia pyyntöjä voidaan hyväksyä…” 

Komission metsästystä koskevassa ohjeasiakirjassa (2008) todetaan sääntelytoimien tarpeellisuus joidenkin liitteeseen II kuuluvien lajien kohdalla (esim. varikset, kyyhkyt, lokit) nimenomaan niiden aiheuttamien vahinkojen takia. Tämä oli tärkein syy viiden varislajin lisäämiseen liitteeseen II/B useiden jäsenmaiden vaatimuksesta, jotka olivat todenneet, ettei 9 artiklan poikkeuslupamenettely toimi näiden lajien osalta. Nyt samanlainen tilanne on valkoposkihanhella ja merimetsolla. 

Merimetso siirrettiin pois vuonna 1997 luontodirektiivin liitteestä I, koska suojelutoimet olivat saavuttaneet lintudirektiivin tavoitteet (erityisesti suotuisan suojelun tason). Lajia ei kuitenkaan samalla sisällytetty metsästettäväksi lajiksi liitteeseen II, joten se on säilynyt rauhoitettuna.  

Liitteen II/B muuttaminen saattaisi valkoposkihanhen osalta kuitenkin onnistua helpommin kuin liitteen I muuttaminen tai lajien lisääminen koko EU:n alueella metsästettävien lajien listalle II. On huomattava, että liitteessä II/B mainittujen lajien metsästyksen salliminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista, ja ne voivat käyttää hyväkseen tätä mahdollisuutta tai jättää sen hyödyntämättä. 

Valkoposkihanhi voitaisiin siis säilyttää liitteessä I, joka on lintujen elinympäristöjen suojelua edellyttävä, ja esitettäisiinkin vain sen sisällyttämistä liitteeseen II, joka sisältää metsästettävät lajit ja erityisesti liitteen II/B osaan, jossa on jäsenvaltiokohtaiset poikkeukset.  

Kaikki joko itse direktiiviin tai liitteeseen II tehtävät merkitykselliset muutokset edellyttävät, että ministerineuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyvät muutokset komission tekemän ehdotuksen pohjalta. 

AEWA-sopimus

AEWA-sopimus (African Eurasian Waterbirds Agreement) on kansainvälinen lintujensuojelusopimus. Sopimuksella pyritään tiivistämään valtioiden yhteistyötä muuttavien vesilintujen ja niiden elinympäristöjen suojelun turvaamiseksi. Valkoposkihanhen maailmanpopulaatio jakaantuu kolmeen eri populaatioon, joilla on eri muuttoreitit. Jokaisella kolmella populaatiolla on eri asema AEWA:n luokittelussa. Suomen kautta muuttava populaatio kuuluu sopimuksessa lievimpään kategoriaan C1. Tähän kuuluvat lajit, joiden populaatiokoko on yli 100 000 yksilöä ja jotka merkittävästi hyötyisivät kansainvälisestä yhteistyöstä. Taantuvien vesilintujen suojelun ohella AEWA:n puitteissa pyritään kansainvälisen yhteistyön kautta ratkaisemaan myös lajeista aiheutuvia ongelmia. Valkoposkihanhea käsitellään erityisessä hanhityöryhmässä, ja lajin aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi on laadittu kansainvälinen suunnitelma (2018). Sekä lintudirektiivi että Bernin sopimus asettavat suunnitelmalle reunaehdot, eikä se siten vastaa laajasti metsästettäville lajeille laadittuja kannanhoitosuunnitelmia. Kansainvälisen yhteistyön kautta voidaan kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan vahinkojen vähentämiseen koko muuttoreitin tasolla ja varmistua siitä, ettei eri maissa vakavien vahinkojen torjumiseksi tapahtuva lintujen tappaminen tai suojametsästys vaaranna lajin suotuisan suojelutason säilymistä. Populaation suuren koon vuoksi tällaista riskiä ei katsota tällä hetkellä olevan.  

CMS – Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta

Valkoposkihanhi sisältyy sopimuksen liitteeseen II. Liite II korostaa kansainvälisen yhteistyön tarvetta asettamatta varsinaisia suojeluvelvoitteita sopimuksen osapuolille. Liitteessä luetellaan lajit, joiden suojelutilanne on epäsuotuisa ja joiden suojelu edellyttää kansainvälistä yhteistyötä sekä lajit, jotka merkittävästi hyötyisivät kansainvälisestä yhteistyöstä suojelutoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. AEWA on CMS:n puitteissa laadittu alueellinen sopimus, joka antaa pohjan CMS:n liitteen II mukaisen kansainvälisen yhteistyön toteuttamiselle. 

EU:n valtiontukisääntely

EU:n valtiontukisääntely perustuu Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (jäljempänä SEUT-sopimus) 107–109 artikloihin. Sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.  

SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaan komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Jos komissio katsoo, että tällainen suunnitelma ei 107 artiklan mukaan sovellu sisämarkkinoille, se aloittaa 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn viipymättä. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on varmistaa tukien yhteensopivuus yhteismarkkinoille. 

2.2  Kansallinen lainsäädäntö

Lintudirektiivin vaatimukset on toteutettu kansallisesti luonnonsuojelulaissa (9/2023) ja metsästyslaissa (615/1993).  

Luonnonsuojelulaki

Eliölajien suojelusta säädetään luonnonsuojelulain 8 luvussa, jonka säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä luontaisella levinneisyysalueellaan luonnonvaraisina esiintyviin eläin- ja kasvilajeihin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä mainittuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä kala- ja rapulajeja. 

Luonnonsuojelulain 8 luvun soveltamisalaan kuuluvat nisäkkäät, linnut (ml. valkoposkihanhi ja merimetso), matelijat ja sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja. Luonnonsuojelulain 70 §:n mukaan kiellettyä on rauhoitettujen eläinlajien yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen, pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen, yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. Pesän vahingoittaminen on kiellettyä lisääntymiskauden ulkopuolella vain, jos kyse on eläimen tekemästä pesästä, jota se käyttää toistuvasti.  

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi luonnonsuojelulain 83 §:n nojalla myöntää luvan poiketa rauhoitussäännöksistä, jos siitä ei ole haittaa eliölajin suotuisan suojelutason säilyttämiselle tai sen saavuttamiselle. Lintulajien osalta poikkeamisen edellytyksenä on lisäksi, ettei sille ole muuta tyydyttävää ratkaisua, ja että poikkeus on tarpeen eläimistön tai kasviston suojelemiseksi, kansanterveyden, lentoturvallisuuden tai muun yleisen turvallisuuden turvaamiseksi, viljelmille, kotieläimille, metsille, kalataloudelle tai vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi, tutkimus- ja opetustarkoituksen, kannan lisäämis- tai uudelleenistutustarkoituksen taikka näitä varten tapahtuvan kasvatuksen mahdollistamiseksi.  

Poikkeuslupa rauhoitetun lintulajin häiritsemiskiellosta voidaan luonnonsuojelulain 84 §:n perusteella antaa yhden tai useamman kunnan alueelle, jos lajin runsaslukuisuudesta johtuen on todennäköistä, että lajin yksilöt aiheuttavat ennakoimattomasti kohdentuvaa, erityisen merkittävää vahinkoa viljelmille, kalankasvatukselle tai ammattikalastukselle. Päätöksen edellytyksenä on, että lajin muutonaikaiseen ruokailuun, levähtämiseen tai vastaavaan tarpeeseen on osoitettavissa riittävästi alueita.  

Vuoden 2026 alussa perustettiin valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon siirtyivät ELY-keskusten ympäristön lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät (mm. luonnonsuojelulain mukaiset poikkeusluvat esim. lintujen häirintään). Samalla perustettiin kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Elinvoimakeskukset hoitavat mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämis- ja edistämistehtäviä (mm. RauLaKo-korvaukset).  

Nykyisin valkoposkihanheen ja merimetsoon kohdistuvat poikkeusluvat käsitellään siis Lupa- ja valvontavirastossa (LVV), ja niiden oikeudellinen perusta on luonnonsuojelulaissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että näihin lajeihin sovelletaan samoja poikkeamisperusteita kuin metsästyslain 41b §:ssä, mutta päätökset tehdään luonnonsuojelulain nojalla ja luonnonsuojelulain menettelysäännöksiä noudattaen ja hyödyntämistä ei ole sallittu. LVV:n on ratkaisuja tehdessään arvioitava jokaisessa yksittäisessä tapauksessa lintudirektiivin 9 artiklan kaikki poikkeusedellytykset: poikkeusperusteen olemassaolo, vaihtoehtoisten keinojen riittämättömyys sekä toimenpiteiden valikoivuus ja välttämättömyys. Tämä yksittäistapauksellinen ja korkean näyttötaakan edellyttävä menettely soveltuu huonosti tilanteisiin, joissa valkoposkihanhen tai merimetson aiheuttamat vahingot syntyvät äkillisesti, toistuvasti ja alueellisesti laajasti ilman aikaa koota luonnonsuojelulain edellyttämää yksityiskohtaista selvitysaineistoa. Lisäksi vahingonkärsijän pitäisi esittää sellaisia selvityksiä tai tutkimustuloksia, jonka arviointi on käytännössä mahdotonta tutkimusaineiston puuttuessa. Esimerkiksi paljon maastotöitä edellyttävä kuolettavan karkotuksen ja paukkupatruunan käytön vertailu keväällä ja syksyllä menetelmänä -tutkimus kustantaisi yli 1,2 miljoonaa euroa. Vastaavansuuruisia ja muutaman vuoden selvityshankkeita on tehty mm. hanhipelloista, joka tähtäsi lintujen ohjaamiseen pois satoa tuottavilta pelloilta. Hankkeen kustannukset olivat vuonna 2021–2022 yhteensä lähes 2,5 miljoonaa euroa, mutta hankkeen tulokset eivät ole vähentäneet käytännössä juurikaan vahinkoja. Tutkimus tosin osoitti, että valkoposkihanhien nykyisen suojelustatuksen reunaehdoilla lajin aiheuttamia vahinkoja ei voida merkittävästi vähentää, mutta haittoja ja konfliktia voidaan kuitenkin hallita ja lieventää hanhipeltoja perustamalla. Hanhien karkottaminen siirtää hanhien laidunnuksen ja vahingot toisaalle, lisää hanhien energiankulutusta ja siten vahinkoja, ja hanhipelto-karkotus- hallintakeinon kulut ovat yleensä suuremmat kuin rahalliset hyödyt. Tästä konfliktin hallinnasta maksetaan erikseen hanhipeltokorvauksina 2,87 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteensä vahinkojen estämisen (0,5 milj. euroa/vuodessa) ja vahingonkorvausten (3,7 milj. euroa) kanssa konfliktia hallittiin vuonna 2025 yli 7 miljoonalla eurolla. Vertailun vuoksi vuonna 2020, kun eduskunta käsitteli kansalaisaloitetta KAA3/2020 vuoden 2019 valkoposkihanhivahingot olivat 1,1 miljoonaa euroa. Valkoposkihanhiin käytetyt kustannukset ovat lähes seitsemänkertaistuneet reilussa viidessä vuodessa ottamatta huomioon lainkaan tutkimuksiin käytettyjä määrärahoja. 

LVV:n soveltamat luonnonsuojelulain poikkeamisedellytykset ovat luonteeltaan tapauskohtaisia. Ne edellyttävät yksityiskohtaista ja paikallista näyttöä siitä, että haitta on vakava ja että muut keinot ovat riittämättömiä. Keväällä nopeasti liikkuvat ja paikoin tuhansien yksilöiden hanhiparvet ehtivät aiheuttaa laajoja vahinkoja ennen kuin poikkeuslupahakemus voidaan panna vireille, käsitellä ja ratkaista. Merimetson kohdalla tilanne on vielä haastavampi: merimetson ravinnonkäyttö, pesimäpaikkasijainti ja syyskauden vaikutukset kalakantoihin ovat vaikeasti todennettavissa LVV:lle esitettävänä yksikkökohtaisena näyttönä, minkä vuoksi lupia ei käytännössä voida myöntää meri- ja kalatalousvahinkojen torjumiseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa luonnonsuojelulakipohjainen lupamenettely ei kykene vastaamaan valkoposkihanhen ja merimetson vahinkojen laajuuteen, nopeaan syntyyn eikä toistuvuuteen. 

Taulukko. Valkoposkihanhen poikkeusluvat (2020–2024) 

Huomautus: Vuodesta 2023 alkaen valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiseen ei ole myönnetty lainkaan poikkeuslupia, mutta karkotusten (ei kuolettavien) poikkeuslupia on ollut voimassa vuoteen 2024 saakka. Vuonna 2025 ei myönnetty yhtään kuoliaaksi ampumisen poikkeuslupaa. 

Taulukko. Merimetson poikkeusluvat (2020–2024) 

Huomautus: Vuonna 2025 tehtiin useita kielteisiä päätöksiä. Kuoliaaksi ampumista ei sallittu KHO:n ratkaisuun vedoten eikä aiempia ampumislupia uusittu. Ainoastaan yksi poikkeuslupa kuoliaaksi ampumiseen myönnettiin saareen, mutta lupa hakemuksesta poiketen myönnettiin alkamaan vasta 15.8. eläinsuojelusyistä. Merimetsot poistuivat muutolle jo ennen 1.8, kuten hakija oli ennakoinut. 

Valtioneuvoston asetus Lupa- ja valvontaviraston maksuista vuonna 2026

Lupa- ja valvontaviraston maksuista vuonna 2026 annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1177/2025) säädetään lupa- ja valvontaviraston maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista. Asetuksen 2 §:n perusteella Lupa- ja valvontavirasto perii valkoposkihanhen ja merimetson suojelua koskevista poikkeuspäätöksistä omakustannusarvoa alemman maksun. Maksu on 1500 euroa. Asetus on voimassa 31 päivään joulukuuta 2026. 

Laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetussa laissa (15/2022, jatkossa myös RauLaKo) säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä varoja valtion talousarvioon otettujen määrärahojen rajoissa rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemiseen ja korvaamiseen. Lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat ympäristöministeriölle.  

Elinvoimakeskusten tehtävänä on 6 §:n mukaan rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyn edistäminen, vahinkoilmoitusten, korvaus-, tuki- ja avustushakemusten sekä niitä koskevien oikaisuvaatimusten käsitteleminen ja ratkaiseminen sekä avustuksen, korvauksen ja tuen toimeenpanotehtävät ja niihin liittyvä neuvonta, ohjaus, tiedotus ja valvonta. Toimivaltainen on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka toimialueella vahinko tapahtuu. Lain 9 §:n mukaan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävänä on viljelysvahingon toteaminen ja arvioiminen. Toimivaltainen on sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen, jonka alueella vahinko tapahtuu. 

Korvausta maksetaan vahinkotapahtuman suorana seurauksena aiheutuneista vahingoista valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa. Jos korvausta ei voida suorittaa talousarvion puitteissa täysimääräisesti, korvauksen määrää vähennetään kaikilta korvauksen saajilta samassa suhteessa. Vahingonkärsijän on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrittävä estämään vahingon syntyminen tai sen laajeneminen. Korvaus voidaan evätä tai sitä voidaan alentaa, jos vahingonkärsijä on ilman hyväksyttävää perustetta kieltänyt sellaisen toimenpiteen suorittamisen, jolla olisi voitu estää vahingon syntyminen tai sen laajentuminen, tai muuten myötävaikuttanut korvaushakemuksessa tarkoitetun vahingon syntymiseen tai sen laajenemiseen. 

Viljelysvahinkona voidaan korvata rauhoitettujen eläinten pellolle, puutarhalle, taimistoviljelmälle ja kootulle sadolle aiheuttama vahinko. Viljelysvahingon toteaa ja arvioi kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen. Korvausta voidaan maksaa maatalouden alkutuotannossa toimivalle yritykselle. Viljelysvahinkona voidaan korvata enintään menetetyn sadon arvoa vastaava määrä sekä enintään vahingoittuneiden puutarha- ja taimitarhakasvien käypää arvoa vastaava määrä. Viljelysvahingon arvo määräytyy Ruokaviraston vuosittain riistavahinkolain (105/2009) 10 §:n 2 momentin nojalla viljelysvahinkojen korvaamisessa käytettävistä normisadoista ja yksikköhinnoista antamien määräysten perusteella.  

Eläinvahinkona voidaan korvata rauhoitettujen eläinten tuotantoeläimelle tai kotieläimelle aiheuttama vahinko lukuun ottamatta maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamia vahinkoja. Tuesta porotaloudelle ja kalataloudelle maakotkan ja sääksen pesinnän perusteella säädetään lain 5 luvussa. Korvausta eläinvahingosta voidaan maksaa luonnolliselle henkilölle, maatalouden alkutuotannossa toimivalle yritykselle ja paliskunnalle. Merimetson aiheuttamat vahingot kaupalliselle kalastukselle tai kalanviljelylaitoksille eivät kuulu korvattaviin vahinkoihin.  

Elinvoimakeskus voi myöntää avustusta lain mukaisten viljelysvahinkojen, eläinvahinkojen, maakotkan porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksilla viljellyille kaloille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa.  

Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ennaltaehkäisevien toimien arvioidaan vähentävän vahinkojen seurauksia sekä lieventävän niihin liittyviä riskejä. Lisäksi edellytyksenä on, ettei avustuksen saaja ole saanut muuta julkista rahoitusta samaan toimeen. 

Avustus-, korvaus- ja tukipäätökset antavat elinvoimakeskukset. Maksatukset käsittelee Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). 

Metsästyslaki

Metsästyslain 5 §:ssä säädetään riistaeläimistä ja rauhoittamattomista eläimistä. Riistalinnut on lueteltu pykälän 1 momentin 2 kohdassa ja rauhoittamattomat linnut 2 momentin 2 kohdassa. Metsästyslain 37 §:n mukaan rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä. Karhu, saukko, ahma, ilves ja kirjohylje ovat metsästyslain perusteella aina rauhoitettuja. Muutoin riistaeläinten ja rauhoittamattomien eläinten rauhoitusajoista säädetään metsästysasetuksessa. Suden rauhoitus poistettiin vuoden 2026 alussa voimaan tulleessa metsästyslain muutoksessa. 

Suomen riistakeskus voi metsästyslain 41 §:n perusteella myöntää luvan poiketa 37 §:n mukaisesta rauhoituksesta. Jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä, 41 §:ssä tarkoitettu poikkeuslupa voidaan myöntää 5 §:ssä tarkoitettujen riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen pyydystämiseen tai tappamiseen muun muassa kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi, lentoturvallisuuden takaamiseksi taikka viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi. 

Poikkeuslupa voidaan myöntää myös tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen muiden kuin rauhoittamattomien lintujen pienien määrien tappamiseksi, pyydystämiseksi, hallussa pitämiseksi tai muutoin asiallisen hyötykäytön mahdollistamiseksi. 

Tietyissä tapauksissa rauhoittamattomien lintujen rauhoituksesta voidaan poiketa ns. ilmoitusmenettelyssä. Suomen riistakeskus voi hyväksyä hakemuksesta ilmoitusmenettelyyn osallistumisen, jos turvattavan toiminnan luonteen ja laajuuden johdosta tarve poikkeamiselle on säännöllistä, poikkeamiselle ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua eikä poikkeaminen vaaranna edellä mainittujen lintulajien suotuisan suojelutason säilyttämistä (ilmoitusmenettely).  

Ilmoitusmenettely on sallittu ilmailulain (864/2014) 75 §:n 1 kohdassa tarkoitetuilla lentoasemilla, elintarvikelain (23/2006) mukaisesti hyväksytyissä elintarvikehuoneistoissa, jätteidenkäsittelylaitoksissa, yli 1 hehtaarin suuruisilla marja- ja vihannesviljelmillä, turkistarhoilla, kalanviljelylaitoksilla sekä tuotantoeläinsuojien yhteydessä.  

Hyväksymispäätöksessä Suomen riistakeskus vahvistaa ne lintulajit, joita ilmoitusmenettely koskee sekä asettaa vuosittain metsästettävät enimmäismäärät lajeittain. Ilmoitusmenettelyyn hyväksytyn toimijan on vuosittain tehtävä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle. Suojattavan toiminnan loppumisesta tai merkittävästä muuttumisesta on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle, joka tekee arvion ilmoitusmenettelyn jatkumisesta. 

Metsästyslain 43 §:ssä säädetään riistan kaupasta. Pykälä sisältää asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan riistakannan säilyttämiseksi voidaan valtioneuvoston asetuksella rajoittaa tai kieltää jonkin Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä metsästetyn riistaeläinlajin kauppa koko maassa tai jossakin osassa maata taikka Suomen talousvyöhykkeellä tai jossakin sen osassa. 

Metsästysasetuksen (666/1993) 31 §:n mukaan Suomessa metsästetyn kanadanhanhen, metsähanhen, heinätavin, allin, telkän, tukkakoskelon, isokoskelon, pyyn, teeren ja metson samoin kuin niiden tunnistettavien osien tai niistä valmistettujen tuotteiden kauppa on kielletty. 

Riistavahinkolaki

Riistavahinkolaissa (105/2009) säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtion talousarvioon otetuista määrärahoista varoja riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen sekä riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen estämiseen ennalta. Lähtökohtaisesti riistavahinkolain perusteella korvataan hirvieläinten ja suurpetojen aiheuttamia vahinkoja, mutta lain 5 §:n mukaan muunkin riistaeläimen kuin hirvieläimen tai suurpedon aiheuttama erittäin merkittävä vahinko voidaan korvata valtion talousarvioon vuosittain otetun määrärahan rajoissa, jos tietyn riistaeläimen aiheuttama vahinko kohdistuu samaan elinkeinoon laajalla alueella ja vahingon syntyminen ei ole ollut ennalta estettävissä eikä kyseisen riistaeläimen metsästyksellä voida vahinkoja riittävällä tavalla estää tai vähentää. 

Korvauksen maksamisen yleisistä edellytyksistä säädetään riistavahinkolain 8 §:ssä ja korvauksen määrästä 9 §:ssä. Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen. Korvaus voidaan evätä tai sitä voidaan alentaa, jos vahingonkärsijä on myötävaikuttanut korvaushakemuksessa tarkoitetun vahingon syntymiseen tai sen laajenemiseen taikka ilman hyväksyttävää perustetta kieltänyt sellaisten toimenpiteiden suorittamisen, joilla olisi voitu estää vahingon syntyminen tai sen laajentuminen. Korvauksen enimmäismäärä ei saa ylittää vahingoittuneen omaisuuden käypää arvoa. Jos korvauksia ei voida suorittaa talousarvion puitteissa täysimääräisesti, vähennetään jokaiselta korvaukseen oikeutetulta korvauksen määrää samassa suhteessa. Vähennystä ei kuitenkaan tehdä henkilövahingon eikä suurpedon aiheuttaman viljelys-, eläin- tai irtaimistovahingon perusteella maksettavista korvauksista. 

Riistaeläimen aiheuttamasta viljelysvahingosta voidaan korvata enintään menetetyn sadon arvoa vastaava määrä sekä vahingoittuneiden puutarha- ja taimitarhakasvien käypää arvoa vastaava määrä. Korvauksen määrää viljelysvahinkojen osalta laskettaessa otetaan vähennyksenä huomioon säästyneet sadonkorjuu- ja muut kustannukset. Korvausta ei makseta riistapelloille aiheutuneista vahingoista. Viljelysvahingon toteaa ja arvioi lain 26 §:n mukaisesti vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomainen. Viljelysvahinkojen korvauskäsittelyssä toimivaltainen viranomainen on 30 §:n mukaan hakijan kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomainen. 

Ruokavirasto antaa vuosittain määräykset viljelysvahinkojen arvioinnissa käytettävistä normisatoalueista, normisadoista sekä kasvilajien yksikköhinnoista. Yksikköhinnat määrätään vastaamaan kyseisen satovuoden aikana saatuja keskimääräisiä myyntihintoja. Kasvilajin normisadolla tarkoitetaan normisatoalueella saatua keskimääräistä vuosisatoa pinta-alayksikköä kohti. Normisato on vahinkovuotta edeltäneiden viiden vuoden satomäärien aritmeettinen keskiarvo, jota laskettaessa ei oteta huomioon suurinta eikä pienintä satomäärää. Kasvilajin normisadon arvo lasketaan käyttämällä kertoimena kyseiselle kasville Ruokaviraston antaman määräyksen mukaista yksikköhintaa.  

Maa- ja metsätalousministeriö voi myöntää avustusta vahinkojen ehkäisemiseen talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa. Käytännössä Suomen riistakeskus hakee maa- ja metsätalousministeriöltä määrärahan vahinkojen estämiseen ja kokeilutoimintaan ja tekee päätökset mm. sähköaidoista. 

2.3  Nykytilan arviointi

Suomen kautta muuttavien tiukasti suojeltujen valkoposkihanhien määrä on kasvanut voimakkaasti nykyiseen noin 1,7 miljoonaan yksilöön. Suomessa myös pesii valkoposkihanhia, mutta kannan koko on huomattavasti pienempi. Syyslaskennassa 2025 havaittiin noin 27 100 valkoposkihanhea, mikä tarkoittaa Suomessa pesivä kanta on noin 34 000 yksilöä. Suomen kautta muuttavien valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot ovat nousseet viimeisen 10 vuoden aikana nousten korkeimmilleen noin neljään miljoonaan euroon vuonna 2022. Vuonna 2025 vahingot olivat lähes samalla tasolla vaikka vahinkojen estämiseen, hanhipeltoihin ja tutkimukseen oli panostettu useita miljoonia. 

Vahingot aiheutuvat pääosin keväällä. Ympäristöministeriö on osoittanut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (jatkossa myös ELY-keskuksille) ennaltaehkäiseviä avustuksia varten sekä vuonna 2023, 2024 ja 2025 kunakin 500 000 euroa. Ennaltaehkäisevät varat on käytetty pääosin hanhipaimentoimintaan. 

Taulukko. Kustannukset hanhikonfliktissa (2018–2025), tutkimus ei mukana (*ei lopullinen). 

Metsästysrajoitukset perustuvat lintudirektiiviin, sekä hallinto-oikeuksien, korkeimman hallinto-oikeuden ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Itä-Suomen hallinto-oikeus on useammassa päätöksessään (mm. 22.11.2023, päätös 2633/2023 ja 31.8.2021 päätös 21/0112/3) katsonut valkoposkihanhien osalta, että kovaäänisiä karkotteita ei saa käyttää edes vahingonestotarkoituksessa keväisin muulle pesimälinnustolle aiheutuvan häiriön vuoksi. Hallinto-oikeus on todennut, että kovaäänisillä äänipelotteilla karkottamista ei voida sen luonteen vuoksi rajoittaa kohdistuvaksi pelkästään valkoposkihanhiin. Lintujen yleinen lisääntymis- ja pesimäaika Suomessa ajoittuu huhtikuusta heinäkuuhun, jolloin kaikki Suomen linnut ovat rauhoitettuja. Ratkaisussaan (31.8.2021 päätös 21/0112/3) hallinto-oikeus totesi myös, että haulikolla ilmaan ohi ampuminen on hallinto-oikeuden arvion mukaan valkoposkihanhiin kohdistuvan tahallisen häiritsemisen lisäksi myös muihin lintuihin kohdistuvaa luonnonsuojelulain 39 §:n 1 momentin 3 [nykyisin 70 §] kohdassa tarkoitettua tahallista häiritsemistä toiminnasta aiheutuvan tosiasiallisen seurauksen vuoksi.  

Tilanne on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana syksyyn sijoittuneiden poikkeuslupien osalta huomattavasti, sillä esimerkiksi syksyllä 2021 VARELY-keskuksen myöntämien poikkeuslupien perusteella valkoposkihanhia sai ampua vakavien viljelyvahinkojen ehkäisemiseksi yhteensä 15685 yksilöä. Koska valkoposkihanhien hyödyntämistä ei sallittu vaan ne piti haudata tai polttaa tähän tarkoitukseen sopivissa uuneissa, poikkeuslupien käyttöaste jäi vain noin 5 %. Vuonna 2023 myönnetyissä poikkeusluvissa ei enää kuoliaaksi ampumista sallittu vaan syysmuuton aikaan karkottamisessa sallittiin käyttää ainoastaan valkoposkihanhia vahingoittamattomia menetelmiä mukaan lukien kovaääniset äänipelotteet. VARELY:n päätöksien mukaan poikkeuslupaa ei voitu myöntää valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiseen, sillä Luonnonvarakeskuksen (Luke) hanhipeltohankkeessa saamien alustavien tutkimustulosten mukaan paukkupatruunan käyttö on toimiva karkotuskeino ja siten muu tyydyttävä ratkaisu valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiselle. Asiasta valitettiin hallinto-oikeuteen. Syksyisten poikkeuslupien osalta Itä-Suomen hallinto-oikeus katsoi päätöksessään (22.11.2023, päätös 2633/2023), että paukkupatruunakarkotusta voidaan kuitenkin pitää kuoliaaksi ampumiseen nähden muuna tyydyttävänä ratkaisuna valkoposkihanhien viljelmille aiheuttamien vakavien vahinkojen estämiseksi. Asiasta on sittemmin valmistunut tutkimus (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2024), jossa todettiin, että paukkupatruuna ja kuolettava ampuminen ovat yhtä tehokkaita karkotuskeinoja, vaikkakin joskus kuolettavalla ampumisella on voimakkaampi vaikutus. Muiden luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lintulajien pesimäaikaiseen häirintään tarvittaisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen poikkeuslupa. VARELY-keskuksen työryhmätyössä esittämän tulkinnan mukaan pesimäaikaista poikkeamista ei kuitenkaan voida myöntää, sillä muu pesimälinnusto ei aiheuta erityisen merkittävää vahinkoa tai sen uhkaa. 

Korkein hallinto-oikeus antoi 6.2.2025 ratkaisun (KHO 2025:16), jossa se totesi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätöksen myöntää poikkeuslupa merimetsojen ampumiseen lainvastaiseksi. Oikeuden mukaan ei ollut esitetty riittävää selvitystä siitä, että syyskaudella tapahtuvalla ampumisella olisi voitu ehkäistä ahven- tai muiden kalakantojen vakavaa vahingoittumista. Lisäksi ei ollut osoitettu, että koko syyskauden kattava laajamittainen poikkeuslupa olisi estänyt kalavesille kohdistuvia vakavia vahinkoja. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, ettei ollut riittävästi selvitetty, ettei kalavesille aiheutuvien vahinkojen torjumiseksi olisi ollut olemassa muita tyydyttäviä ratkaisuja kuin merimetsojen ampuminen. Ratkaisu otettiin välittömästi huomioon käytännössä: lupia merimetsojen ampumiseen tai pelottimien ja ääntä synnyttävien laitteiden käyttöön ei ole enää myönnetty, yhtä päätöstä lukuun ottamatta. Kyseinenkin lupa osoittautui tehottomaksi, koska ampuminen ajoitettiin eläinsuojelusyistä niin myöhäiseksi, että merimetsot olivat jo poistuneet saaresta. 

Nykyisin mahdollisia toimia ovat siten ainoastaan pesäpuiden kaataminen, merimetsojen pesien hävittäminen pesimäkauden ulkopuolella sekä tietyissä tapauksissa munien öljyäminen. Varsinais-Suomen ELY-keskus on päätöksissään (mm. VARELY/8069/2023, 13.2.2025 ja VARELY/594/2025, 5.5.2025) katsonut, että korkein hallinto-oikeus on ratkaisullaan linjannut, ettei laaja-alainen ja pitkäaikainen syksyinen ampuminen ilman varmuutta siitä, että toimet kohdistuvat vahinkoalueen pesivään kantaan, täytä luonnonsuojelulain poikkeusluvan edellytyksiä. ELY-keskuksen mukaan merimetsopesien hävittäminen on siten ampumiselle muu tyydyttävä ratkaisu vakavien kalataloudellisten vahinkojen estämiseksi. Perusteena on ollut myös se, ettei ole olemassa tutkimustietoa, jonka nojalla voitaisiin arvioida merimetsojen ampumisen vaikutuksia kalakantoihin tai kalastukseen pesimäkauden jälkeen. Pelottimille ei ole myönnetty lupaa, koska niiden karkotusvaikutusta ei voida kohdistaa pelkästään merimetsoihin, vaan vaarana on myös muun saaristolinnuston häiriintyminen. Lupaa ei voida myöntää sellaisten rauhoitettujen lintujen häirintään, jotka eivät aiheuta tai myötävaikuta vakavan kalatalousvahingon syntymiseen. 

Kumottu luonnonsuojelulaki (1096/1996) sisälsi 39 §:ssä rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden haltuun ottamisen kieltävän pääsäännön, mutta laissa oli myös viittaus 49.4 §:ssä lintudirektiivin 9 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa 5–8 artiklasta 1 kohdan alakohdan c) mukaan salliakseen tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen lintujen pienien määrien pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön. Tämä viittaus poistettiin uudesta luonnonsuojelulaista kokonaisuudistuksen yhteydessä eikä poikkeusluvilla tapettujen lintujen lihaa voida hyödyntää. Poistettua viittausta 9 artiklan 1 kohdan alakohtaan c) on perusteltu HE 76/2022 vp seuraavasti: ”Tämä johtuu siitä, ettei lintujen pyydystämistä ja hyötykäyttöä koskevan perusteen katsota olevan tarpeen luonnonsuojelulain soveltamisalan osalta.” Kansallisessa lainsäädännössä saaliin haltuunotto ja hyödyntäminen ovat vakiintuneesti sisältyneet metsästyslakiin, kun taas luonnonsuojelulain keskeisenä tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Viittauksen poistoa puolsi lisäksi se, ettei poikkeusluvalla ammutun linnun hyödyntäminen ole vakavan vahingon estämiseksi tarpeen. Eduskunta on edellyttänyt lausumissaan (EV 227/2022 vp — HE 76/2022 vp Hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ja EK 42/2022 vp), että poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen sallitaan ja että hallitus valmistelee välittömästi esityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta siten, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen poikkeuksen perusteella mahdollistetaan poikkeusluvalla tapetun valkoposkihanhen haltuunotto ja asiallinen hyötykäyttö. Ympäristöministeriö on katsonut kirjallisen kysymyksen vastauksissaan KKV 163/2023 ja KKV 49/2026 vp, että poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien haltuunotto ja hyödyntäminen hallitusohjelman mukaisesti ratkaistaan parhaiten siirtämällä valkoposkihanhi metsästyslain piiriin. Tämä ratkaisu toteuttaa eduskunnan kirjelmässä (EK 42/2022 vp) edellytetyn ko. lajien hyödyntämisen. Syksyn 2024 jälkeen, jolloin viimeisten kaksivuotisten luonnonsuojelulain mukaisten poikkeuslupien käyttöaika päättyi ampumislupien osalta, ei valkoposkihanhia ole saanut ampua kuoliaaksi, johtuen muun tyydyttävän ratkaisun eli paukkupatruunan käytön olemassaolosta. Myöskään keväällä 2024 ja 2025 myönnetyissä poikkeusluvissa ei saa käyttää kovaäänisiä äänipelotteita lintujen pesimäaikana eikä valkoposkihanhia saa myöskään syksyisin ampua kuoliaaksi, vaan on käytettävä paukkupatruunoita muiden karkotteiden ohella. Luonnonvarakeskuksen tutkimushankkeen mukaan hanhien karkotusvaikutus ei paukkupatruunalla poikkea kuoliaaksi ampumisen vaikutuksesta.  

Pelloilla muuttomatkoillaan levähtävien valkoposkihanhien lisäksi Suomessa pesivä valkoposkihanhikanta aiheuttaa konflikteja. Emot poikueineen sekä pesimättömät yksilöt ruokailevat ja liikkuvat esimerkiksi kaupunkien puistoissa, golf-kenttien nurmialueilla ja uimarannoilla, joissa hanhien uloste nähdään hygieniariskinä. Näiden ns. kaupunkivalkoposkihanhien kohdalla Varsinais-Suomen ELY-keskus on tehnyt paljon lupatarpeen arvioita eli arvioinut, onko alue luonnonsuojelulain tarkoittama lajin elinkierron kannalta tärkeä alue ja tarvitaanko vahingoittamattomaan karkottamiseen poikkeuslupaa. Tarvittaessa on pyydetty lausuntoa alueelliselta ELY-keskukselta tai pesimäkannan seurannasta vastaavalta Suomen ympäristökeskukselta. Poikkeuslupia on myönnetty valkoposkihanhien karkottamiseen mm. drooneilla ja koirilla kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi, mutta usein karkottamiselle on osoitettavissa muu tyydyttävä ratkaisu. Esimerkiksi Lahden kaupungin osalta Hämeenlinnan hallinto-oikeus (päätös H655/2022) on todennut, että tahallisen häirinnän sijaan tulee kokeilla riittävästi seuraavia keinoja: siivous, aidat, nurmien leikkaamatta jättäminen ja hanhille soveltumattoman kasvillisuuden istuttaminen. 

Merimetso hävisi Suomesta ja koko Itämerestä 1900-luvun alussa voimistuneen vainon takia. Merimetso palasi ja pesi ensimmäisen kerran liki sataan vuoteen Suomessa vuonna 1996. Merimetsokanta kasvoi voimakkaasti 2010-luvun puoleenväliin asti, jolloin vuotuinen pesämäärä tasaantui noin 25 000 kappaleeseen. Vuodesta 2020 lähtien merimetso on pesinyt paikoin myös sisämaassa. Ennen merimetsojen syysmuuton alkua heinäkuussa merimetsopopulaation suuruusluokaksi Suomen merialueilla voidaan arvioida yhteensä runsaat 120 000 yksilöä. Merimetsojen Euroopan kannan arvioidaan olevan noin 2 miljoonaa yksilöä. 

Euroopan meri-, ja kalatalousrahaston (EMKR) kautta on maksettu hylje- ja merimetsokorvauksia ohjelmakaudella 2014–2020. Kyseessä oli laskennallinen, yhdistetty hylje- ja merimetsokorvaus. Korvausta myönnettiin rekisteröidyille kaupallisille kalastajille, jotka harjoittivat rannikkokalastusta. Kalastajan saaliin laskennallisesta arvosta korvattiin enintään 15 prosenttia, josta 13 prosenttia oli korvausta hylkeiden aiheuttamista vahingoista ja kaksi prosenttia merimetsojen aiheuttamista vahingoista. Korvauksia maksettiin vuosina 2016–2022. Merimetsojen osalta korvaukset olivat vuosittain noin 100 000 euroa. Tuen saajia oli vuosittain 200–250 kappaletta. Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta (EMKVR; ohjelmakausi 2021–2027) maksetaan korvauksia nykyään ainoastaan hyljevahingoista. 

Merimetsojen aiheuttamia vahinkoja ei ole korvattu rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain nojalla. Eduskunta kuitenkin edellytti lausumassaan EV 193/2021 vp HE 154/2021 vp, että valtioneuvosto selvittää viipymättä merimetson aiheuttamia vahinkoja kaupalliselle kalastukselle ja valmistelee erillisen tukijärjestelmästä annettavan hallituksen esityksen, mikäli selvitys osoittaa, että merkittäviä vahinkoja aiheutuu. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 56/2024) mukaan merimetson osalta tutkimustulokset eivät viittaa merkittävään suoraan haittaan. Merimetsojen vaikutukset olivat vähäiset tai korkeintaan maltilliset lukuun ottamatta suojaamattomia vesiviljelyaltaita tai altaita, joissa suojaus oli pettänyt. Tutkimus tehtiin ympäristöministeriön toimeksiantona, joka perustui edellä mainitun hallituksen esityksen kirjauksiin. Tutkimuksen perusteella tukijärjestelmää merimetson aiheuttamien vahinkojen perusteella ei ole katsottu tarpeelliseksi, koska merkittävää vahinkoa ei tapahdu.  

Hallituksen esityksessä (HE 154/2021 vp) kohdassa 5.1. todetaan, että ehdotettavan lain nojalla olisi mahdollista myöntää avustusta myös kalanviljelylaitoksille vahinkojen ennalta ehkäisemiseen, mikä on myös ehdotettavan lain ensisijainen tavoite. Elinvoimakeskukselta saatujen tietojen mukaan lain voimassaolon aikana on tehty vain yksi avustushakemus merimetsojen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn. ELY-keskus on päätöksessään (VARELY/2242/2023) perustellusti katsonut, että rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemistä ja korvaamista koskevan lain mukaan avustusta ei voida myöntää merimetsojen aiheuttamien kalastovahinkojen ennaltaehkäisyyn. Kalanviljelylaitosten osalta avustuskelpoisiksi ennaltaehkäisykohteeksi on osoitettu laissa ainoastaan kalasääskien aiheuttamat vahingot.  

Luonnonvarakeskuksen ELY-keskukselle antaman, 14.1.2022 päivätyn lausunnon mukaan Rauman edustalla Järviluodoilla pesivien merimetsojen saalistuspaine voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa alueen ahvenkannoille ja ahvensaaliille ja heikentää kaupallisen kalastuksen edellytyksiä sekä vapaa-ajan kalastuksen mahdollisuuksia. Keskeistä lausunnon mukaan on pesivien merimetsojen suuri määrä ja kolonioiden sijainti kutualueiden tuntumassa. 

Lausunnon mukaan ahvenen lisääntymisalueet kattavat rannikkoalueesta riippuen 8–23 prosenttia vesipinta-alasta ja erittäin suotuisat alueet, joissa tapahtuu 80 prosenttia poikastuotannosta, 0,8–7 prosenttia vesipinta-alasta. Lisääntymisalueella tarkoitetaan aluetta, jolta on tavattu pienpoikasia. Varsinainen kutualue on vielä paljon suppeampi. Pienet ahvenet ovat tyypillisesti joidenkin kilometrien päässä kutualueesta. Ahventen määrä rannikkoalueittain vaihtelee huomattavasti. Alueelliset erot ja ahvenpopulaatioiden paikallisuus ovat merimetson aiheuttamien vahinkojen arvioinnin kannalta keskeisiä. 

Taloudellisesti merkittävistä kalalajeista vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti ahveneen. Suomen rannikolla, Vaasan seudulla vuonna 2018 ahvenmerkintöjen avulla tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin, että ahvensaaliin pitkäaikainen maksimivähentymä läheisen, noin 3000 parin eli ison merimetsokolonian saalistuksen vuoksi oli 80 % luottamusvälillä enintään 32–67 % merimetsokolonian läheisyydessä ja koko noin 55 x 55 km kokoisella tilastoruudulla 10–33 %. Tehdyn mallinnuksen mukaan merimetsojen aiheuttama kuolevuus lintujen pesimäaikana yli 2-vuotiailla ahvenilla oli 8 %, kalastuksen aiheuttama kuolevuus 29 % ja luonnollisten syiden 63 % (Veneranta ym. 2020). Vaikutukset suuressa mittakaavassa rannikon kalastoon ja paikallisesti yksittäiselle kalastajalle voivat olla hyvin erilaiset. Övergårdin ym. (2021) meta-analyysissä, jossa käytiin laajasti läpi aiempia tutkimustuloksia, selvitettiin merimetsojen vaikutuksia kalakantoihin. Vaikutusten eri kalalajeihin todettiin olevan erilaisia, haavoittuvimmiksi merimetson saalistukselle todettiin särki- ja ahvenkalat. Vaikutuksia luonnon kalakantoihin oli kuitenkin vaikea erottaa muista kalakantoihin vaikuttavista tekijöistä. 

Yksittäiselle kalastajalle merimetsokolonian pesiytyminen lähelle voi kuitenkin pahimmillaan olla dramaattinen ja kyseenalaistaa elinkeinon harjoittamisen mielekkyyden. Raumalla Suomen suurimman merimetsokolonian vaikutusalueella kaupallisen kalastuksen ahvensaaliit pyyntiponnistusta kohden romahtivat saalistilaston perusteella samaan aikaan kun rannikolla sekä alueen etelä- että pohjoispuolella ahvensaaliit kasvoivat pyyntiponnistukseen nähden. 

Merimetsojen aiheuttamat vahingot kaupallisessa kalastuksessa näyttäytyvät kokonaisuutena suhteellisen pieninä ilmoitettuina määrinä, mutta niiden todellinen laajuus on vaikeasti arvioitavissa. Kalastajat raportoivat vuosittain vain vähäisiä määriä merimetson vaurioittamia kaloja, mutta osa vaurioista jää kirjaamatta, koska merimetson saalistus ei aina jätä selviä jälkiä ja myös epäonnistuneet saalistusyritykset voivat heikentää kalan käyttökelpoisuutta. Vaurioiden ilmoittaminen on vapaaehtoista, mikä lisää vaihtelua ilmoitusaktiivisuudessa ja vaikeuttaa kokonaiskuvan arviointia. 

Merimetsojen aiheuttamat vahingot eivät rajoitu vain suoriin saalistusjälkiin. Ne voivat vaikuttaa myös kalojen käyttäytymiseen ja liikkumiseen, esimerkiksi ajamalla parvia matalampiin vesiin tai kokonaan pois pyyntialueilta, mikä vähentää saaliita ilman että varsinaisia vauriokaloja syntyy. Useat kalastajat kokevatkin merimetsojen haittojen olevan ennen kaikkea välillisiä: kalastuksen kannattavuus heikkenee, pyyntialueita on vaikea vaihtaa ja kalaparvien käyttäytyminen muuttuu. 

Vaikka vauriomäärät vaihtelevat vuosittain ja alueittain, merimetsojen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset ovat konkreettisia. Vuonna 2020 ilmoitettiin yli 25 tonnia merimetsojen vahingoittamaa saalista, mikä vastasi noin 50 000 euron menetystä, ja aiemmissa kyselyissä kalastajat ovat arvioineet merimetsojen aiheuttamien vuotuisten taloudellisten menetysten nousseen useisiin tuhansiin euroihin kalastajaa kohti. Eniten vahinkoja kohdistuu ahveneen, mutta myös silakka, kuore, muikku, siika ja kuha kärsivät. Vahingot painottuvat erityisesti Selkämerelle ja Merenkurkkuun, joissa merimetsotiheys on suurin. 

Kalastajien kokemusten mukaan merimetsojen vaikutukset eroavat hylkeistä: hylkeet aiheuttavat tyypillisesti selkeitä pyydys- ja saalisvahinkoja, kun taas merimetsojen haitat ilmenevät useammin kalakantojen ja kalojen käyttäytymisen kautta. Useat rannikkokalastajat kokevatkin merimetsojen vaikeuttavan merkittävästi kalastustoimintaa, ja etenkin Merenkurkussa lähes puolet kalastajista arvioi merimetsojen karkottavan kalat perinteisiltä pyyntialueilta. Kaiken kaikkiaan merimetsojen aiheuttamat suorat vahingot ovat näkyvissä tilastoissa, mutta niiden välilliset vaikutukset kalastuksen kannattavuuteen ja kalakantojen käyttäytymiseen ovat monin paikoin vielä merkittävämpiä. 

Haastattelututkimukset vuosilta 2015–2020 osoittavat, että monilla rannikkoalueilla kalastajat kokevat merimetsojen haittaavan kalastusta jopa hylkeitä enemmän. Merimetsot syövät kuhan, lohen, ahvenen ja siian poikasia sekä saaliskaloja suoraan pyydyksistä, ja niiden läsnäolo muuttaa kalojen käyttäytymistä tavalla, joka heikentää saaliin määrää: ahven pakenee matalaan tai syvänteisiin ja suuret merimetsoparvet voivat hajottaa ahvenen ja silakan kutuparvia. Kalastajat ovat kertoneet myös rysien tyhjentymisestä ja siikojen nokkimisvaurioista sekä siitä, että osa on joutunut lopettamaan perinteisiä verkkopyyntimuotoja jatkuvien menetysten vuoksi. Joissakin tapauksissa merimetsojen karkottaminen tai kolonioiden siirtäminen on kuitenkin parantanut saaliin määrää. 

Itämeren alueen laajemmissa haastatteluissa kalastajat pitävät eläinkantoihin vaikuttamista – kuten metsästystä ja munien käsittelyä – tärkeimpänä keinona lievittää merimetsojen aiheuttamia haittoja, sillä häirintätoimet siirtävät ongelmaa vain muualle ja teknisiä ratkaisuja pidetään tehottomampina kuin hyljeongelman torjunnassa. Taloudelliset kompensaatiot koetaan riittämättömiksi, eikä niiden katsota ratkaisevan ongelmaa, koska kalastajat haluavat ennen kaikkea pystyä harjoittamaan kalastusta kannattavasti ja luonnonläheisenä elinkeinona. 

Keskeinen huoli on merimetsojen vaikutus myös uhanalaisiin vaelluskalakantoihin, josta on hyvin vähän tutkimustuloksia Suomesta. Lohikalat voivat olla potentiaalisen predaation kohteena esim. jokisuissa smolttien vaelluksen aikaan. Tietyissä paikoissa tämä voi vaikuttaa uhanalaisten kalakantojen elvyttämistavoitteisiin. 

FAO:n alainen EIFAAC (European Inland Fisheries and Aquaculture Advisory Commission) on laatinut ja koonnut viime vuosina useita asiakirjoja, jotka käsittelevät merimetsojen (Great Cormorant) vaikutuksia sisävesikalastukseen, rannikkokalastukseen, vesiviljelyyn ja biodiversiteettiin. Merimetsojen kasvava määrä aiheuttaa Euroopan laajuisesti huomattavia sosioekonomisia menetyksiä ja ekologisia haittoja Euroopassa kalataloudelle ja vesiviljelylle: vuosittaiset taloudelliset menetykset ylittävät 350 miljoonaa euroa, ja monet kalankasvattamot sekä kalastusseurat kamppailevat saalismenetyksistä, lisätyöstä ja epävarmoista investointi näkymistä. Merimetsot syövät vuodessa arviolta 365 000 tonnia kalaa, mikä voi heikentää kotimaisen kalan saatavuutta ja voi lisätä tuontiriippuvuutta. Luontovaikutukset ovat yhtä merkittäviä: merimetsojen saalistus voi vaikeuttaa uhanalaisten tai heikentyneiden kalalajien, kuten lohen, harjuksen ja ankeriaan, elpymistä. Lisäksi niiden pesimäkoloniat saattavat muuttaa ympäristöä voimakkaasti — puustoa kuolee, maaperä rehevöityy ja ravinteita huuhtoutuu vesistöihin, mikä voi kiihdyttää rehevöitymistä ja heikentää vesien ekologista tilaa. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästyslakia siten, että merimetso ja valkoposkihanhi lisättäisiin metsästyslaissa säädettyjen riistalintujen luetteloon. Valkoposkihanhi ja merimetso rauhoitettaisiin ympärivuotisesti, mutta laissa säädettäisiin rauhoitusta koskevista poikkeuksista, jotka mahdollistaisivat lajien metsästyksen vahinkojen ehkäisemiseksi. Sääntelyyn sisällytettäisiin velvoite saalisilmoituksen tekemiseen. Rauhoituksesta voitaisiin poiketa myös Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla. Saaliiksi saadun valkoposkihanhen ja merimetson myynti kiellettäisiin, mutta saaliin hyödyntäminen metsästäjien omassa taloudessa olisi mahdollista.  

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemisestä ja korvaamisesta annettua lakia muutettaisiin siten, että valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen jatkuisi nykykäytännön mukaisesti. Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen ja vahinkojen estämisen rahoitus säilyisivät siten ympäristöhallinnon vastuulla siihen saakka, kun valkoposkihanhi ja merimetso lisätään lintudirektiivin liitteeseen II/A tai II/B. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Sääntelyn toteuttamisvaihtoehdot 

Hallitusohjelman kirjaukset rajaavat tarkasteltavissa olevat vaihtoehdot hyvin voimakkaasti. Ohjelma edellyttää, että valkoposkihanhi ja merimetso siirretään metsästyslain piiriin, että näihin lajeihin kohdistuvia tarpeettomia rajoituksia puretaan, että vahinkojen korvaaminen järjestetään oikeudenmukaisesti ja joustavasti, ja että Suomi vaikuttaa siihen, että lajit poistetaan lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien luettelosta. Lisäksi hallitusohjelma korostaa, että poikkeusluvalla saatujen lintujen lihaa tulee voida hyödyntää. Näiden velvoittavien linjausten vuoksi tarkastelun kohteena voivat olla vain vaihtoehdot, jotka mahdollistavat sekä lajin siirtämisen riistalajiksi että vahinkojen tehokkaan ehkäisemisen. Kaikki muut vaihtoehdot, kuten nykyisen LVV:n poikkeuslupajärjestelmän jatkaminen, ovat jo lähtökohdiltaan ristiriidassa hallitusohjelman kanssa eikä niitä ole tarkoituksenmukaista arvioida ensisijaisina vaihtoehtoina. 

Valmistelussa oli esillä toinen varteenotettava vaihtoehto, jossa valkoposkihanhi ja merimetso olisi siirretty riistalajeiksi, mutta vahinkojen korvaaminen olisi järjestetty riistavahinkolain nojalla. Tämä vaihtoehto olisi toteuttanut osan hallitusohjelman tavoitteista, mutta osoittautui hyvin nopeasti hallinnollisesti raskaimmaksi ja kustannuksiltaan selvästi kalliimmaksi kuin nykyinen ympäristöhallinnon kautta toimiva korvausjärjestelmä. Riistavahinkolain korvausmenettely on rakennettu täysin erilaiseen käyttötarkoitukseen —hirvieläinten ja suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen — eikä se sovellu valkoposkihanhen vahinkotyypille ilman mittavaa täydentämistä. 

Korvausjärjestelmän rakentaminen riistavahinkolain pohjalle olisi edellyttänyt Ruokavirastolle uuden korvausjärjestelmän luomista, sillä nykyisiä riistavahinkoihin liittyviä tukityyppejä ei voi soveltaa valkoposkihanhen aiheuttamiin vahinkoihin. Erityisesti täydennys- ja uudelleenviljelyn kustannusten korvaaminen olisi ollut ongelmallista, sillä nämä ovat keskeisiä maatalousvahinkojen osatekijöitä, mutta eivät kuulu nykyisen riistavahinkojärjestelmän piirteisiin. Tukisovellusta olisi joka tapauksessa jouduttu muuttamaan perusteellisesti tai rakentamaan kokonaan uusi tietojärjestelmä, jonka kustannusarvio oli Ruokaviraston arvion mukaan 460 000 euroa konsulttityönä ja lisäksi 1–2 henkilötyövuotta (n. 200 000 euroa) viraston omaa työtä, sekä ylläpitokustannus 20 000 euroa vuosittain. Aikataulu olisi ollut joka tapauksessa myöhäisessä vaiheessa — realistisesti toteuttamiskelpoinen vasta vuonna 2027. 

Merkittävä ongelma tähän vaihtoehtoon liittyen olisi ollut myös notifiointitarve komissiolle. Koska oikeusperusta korvauksiin olisi muuttunut ja korvausviranomainen olisi vaihtunut, olisi ollut pakollista notifioida uusi tukijärjestelmä komissiolle. Notifioinnissa olisi arvioitu sekä korvausten myöntämisen edellytykset että koko metsästyslain muutos lintudirektiivin kannalta. Lisäksi riistavahinkolain mukainen järjestelmä edellyttäisi muutosta riistavahinkolain 10 §:ään, jotta yksikköhinnat voitaisiin määrittää kolmen edellisen satovuoden myyntihintojen perusteella. Tämä olisi välttämätöntä, jotta korvausten joustavuus säilyisi nykyisellä tasolla. Nykyiset EU:n valtiontukisuuntaviivat kuitenkin edellyttävät vahinkovuoden keskimääräistä myyntihintaa, mikä asettaa tämän muutoksen erittäin epävarmaan asemaan notifiointimenettelyssä ja kasvattaa riskiä hylkäävälle päätökselle. Tämän vuoksi valtiontukioikeudellinen epävarmuus olisi muodostunut vaihtoehdolle merkittäväksi riskiksi — erityisesti, koska ympäristövaliokunta on korostanut välitöntä korvausten maksua ja nykyisen mallin sujuvuutta (YMVM 10/2021). 

Lisäksi vaihtoehto olisi ollut kustannuksiltaan selvästi kalliimpi ja hallinnollisesti raskaampi kuin nykyisen korvausjärjestelmän jatkaminen ympäristöhallinnon alla. Rajapinta olisi ollut rakennettava Tukisovelluksen ja Riistavahinkorekisterin välille, koska Suomen riistakeskuksella ei ole järjestelmäpääsyä Tukisovellukseen eikä Tukisovellus muutoinkaan sovellu poikkeuslupamenettelyn edellyttämään vahinkotarkasteluun. Arvioitu rajapinnan hinta olisi ollut 60 000 euroa, eikä järjestelmä olisi ollut kustannusneutraali käytännössä millään realistisella toteutusmallilla. Vertailun vuoksi ympäristöhallinnon korvausjärjestelmän uudistaminen (RauLaKo) maksoi 335 000 euroa, ja järjestelmän vuosittainen lisärahoitustarve on 50 000 euroa — siis selvästi vähemmän kuin riistavahinkolain vaihtoehdon kokonaisuus. 

Toiminnallisesti tämä vaihtoehto olisi tarkoittanut uuden rinnakkaisen järjestelmän rakentamista: ympäristöhallinto olisi edelleen vastannut muiden luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien vahinkojen korvaamisesta, ja maa‑ ja metsätalousministeriö olisi hallinnoinut kokonaan uutta valkoposkihanhen korvausjärjestelmää. Käytännössä olisi rakennettu erittäin kallis infrastruktuuri vain yhden lajin korvaamiseen samalla, kun nykyinen järjestelmä toimii tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti ympäristöhallinnon puolella. 

Esillä oli myös työryhmämietinnössä ratkaisu, jossa valkoposkihanhi ja merimetso olisivat siirtyneet metsästyslain piiriin, mutta lajien rauhoituksesta olisi voitu poiketa metsästyslain 41 b §:n mukaisella luvalla tai rajatuissa tapauksissa ilmoitusmenettelyllä. Lajit olisivat olleet edelleen luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Tässä mallissa korvausvastuu olisi pysynyt ympäristöministeriön hallinnonalalla. Vaikka malli olisi ollut hallinnollisesti kevyempi kuin puhdas luonnonsuojelulain malli, se olisi edellyttänyt menettelyllisen vastuunjaon muuttamista kahden hallinnonalan kesken ja jäi ministeriöiden näkemyserojen vuoksi ilman yhteistä hyväksyntää. 

Tämän kokonaisarvion perusteella esitetty suojametsästysmalli on ainoa, joka samanaikaisesti toteuttaa hallitusohjelman kirjaukset, on täytäntöönpanokelpoinen ilman kohtuuttomia tietojärjestelmäinvestointeja, ei edellytä laajaa notifiointimenettelyä riskialttiilla lopputuloksella ja säilyttää korvausten maksamisen ripeänä ja hallinnollisesti sujuvana. Sääntelyn kustannukset pysyvät kohtuullisina, ja se voidaan ottaa käyttöön ilman merkittävää viivettä jo syksyllä 2026. 

5.2  Lainsäädäntö Ruotsissa, Virossa, Tanskassa ja Ahvenanmaalla

Ruotsi 

Ruotsissa valkoposkihanhen ja merimetson suojelusta poikkeaminen perustuu metsästyslain (Jaktlag 1987:259) ja metsästysasetuksen (Jaktförordning 1987:905) säännöksiin, mutta se ei tee lajeista riistalajia siinä merkityksessä kuin Suomessa, koska Ruotsissa ei ole vastaavaa jakoa riistalajeihin ja luonnonsuojelulailla rauhoitettuihin lajeihin. Ruotsissa suojelusta poikkeamisesta säädetään kaikkien lajien osalta metsästysasetuksessa. Näin on esimerkiksi myös kurjen ja laulujoutsenen kohdalla.  

Suojametsästyksestä säädetään Ruotsin metsästysasetuksen 26 §:ssä, jonka mukaan metsästysoikeuden haltija saa asetuksen liitteessä 4 määriteltynä aikana ja ehdoilla harjoittaa metsästystä. Asetuksen liitteen 4 mukaan valkoposkihanhia ja merimetsoja saa lentoturvallisuuden vuoksi metsästää ympäri vuoden lentoasemilta. Lisäksi valkoposkihanhia saa metsästää ympäri vuoden sillä edellytyksellä, että linnut esiintyvät vähintään viiden yksilön parvessa pellolla, jolla on korjaamaton sato tai voivat aiheuttaa haittaa ihmisten terveydelle. Järjestelmän lintudirektiivin mukaisuudesta ei ole tietoa. 

Merimetsoja saa metsästää kiinteiltä ja siirrettäviltä kalanpyydyksiltä (ei koske käsipyydyksiä) ja enintään 300 metrin etäisyydellä sellaisista pyydyksistä 1. elokuuta ja 28. helmikuuta välisenä aikana, kalankasvatus- ja istutuspaikoilta (seitsemän päivää ennen istutusta ja seitsemän päivän kuluessa istutuksesta) ja 300 metrin etäisyydellä näistä alueista ympäri vuoden ja kalojen suojelualueilta 1. elokuuta – 28. helmikuuta. Edellä manituissa tapauksissa ei saa kuitenkaan metsästää 300 metriä lähempänä merimetson, merikotkan tai kalasääsken pesimäpaikkaa. 

Lisäksi lääninhallitus voi antaa luvan suojametsästykseen muun muassa viljelykasveille tai kalastukselle aiheutuvan vakavan vahingon estämiseksi tai lentoturvallisuuden vuoksi, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä poikkeaminen vaikeuta lajin kannan suotuisan suojelutason säilyttämistä sen luontaisella levinneisyysalueella. Esimerkiksi Länsi-Götanmaan lääninhallitus on päätöksellään sallinut 1500 merimetson metsästyksen 30.4.2024–31.7.2027 välisenä aikana. Ruotsissa korvataan valkoposkihanhien aiheuttamia viljelysvahinkoja, mutta korvausmäärät ovat huomattavasti pienempiä kuin Suomessa. Vuonna 2024 korvattiin vahinkoja noin 230 000 eurolla ja vahinkojen estämistä tuettiin 130 000 eurolla. 

Viro 

Virossa valkoposkihanhi ja merimetso on säädetty riistalajeiksi metsästyslain (Jahiseadus) ja metsästysasetuksen (Jahieeskiri) nojalla. Asetuksen mukaan merimetsoa saa metsästää 1.8.–30.11. ja valkoposkihanhea 20.9.–30.11. nimenomaan viljelysvahinkojen estämiseksi. Syksyn metsästyskauden aikana ei toistaiseksi sovelleta erillistä poikkeuslupamenettelyä, vaikka lintudirektiivi muodollisesti edellyttäisi, että ympäristöviranomainen rajaa metsästysalueet ja vahvistaa saaliskiintiöt. Näin ei kuitenkaan tällä hetkellä toimita. Järjestelmä on tarkoitus saattaa jatkossa paremmin lintudirektiivin mukaiseksi, mutta Viro odottaa vielä Euroopan komission ohjeistusta sekä valkoposkihanhen että merimetson kannanhoidosta. 

Luonnonsuojelulain (Looduskaitseseadus) perusteella ympäristövirasto voi myöntää poikkeusluvan lintujen tappamiseen esimerkiksi lentoturvallisuuden tai satovahinkojen ehkäisemiseksi. Aiemmin keväällä (26.3.–30.4.) oli mahdollista ampua valkoposkihanhia vahinkojen estämiseksi (350 yksilön enimmäismäärä), mutta tämä päättyi vuonna 2021, kun hallinto-oikeus ja hovioikeus katsoivat, ettei viljelijöiden intressi tappavan pelotusmetsästyksen käyttöön voinut syrjäyttää yleistä lintujen suojelun etua. Lisäksi katsottiin, ettei tutkimusnäyttö osoittanut keväisen tappavan pelotusmetsästyksen olevan tehokkaampaa kuin ei tappavat toimet (eli että olisi olemassa “muu tyydyttävä ratkaisu”). Vuonna 2019 laaditussa OÜ Rewildin raportissa todettiin tiivistäen, että sekä ei tappavat että tappavat pelottelukeinot voivat toimia, ja jälkimmäinen vaikutti hieman tehokkaammalta. Hovioikeus ei sulkenut pois mahdollisuutta, että tappavan pelottelun vaikutus näkyisi selvemmin vasta useiden vuosien kuluttua hanhien muuttokäyttäytymisen muuttuessa. Tätä pidettiin kuitenkin oletuksena, ei Virossa tehtyihin tutkimuksiin perustuvana varmana johtopäätöksenä. Tutkimusten mukaan myös ei tappavat keinot ovat tehokkaita ja teholtaan verrattavissa tappavaan pelotteluun, eikä ollut varmuutta siitä, etteikö tappavalle pelottelulle olisi vähemmän vahingollisia vaihtoehtoja, jotka vähentäisivät viljelyvahinkoja yhtä tehokkaasti. 

Viro käynnisti tappavan karkottamisen vaikutuksia koskevat ensimmäiset tutkimukset jo vuosina 2019–2020. Tulosten mukaan karkotusmenetelmän ja hanhien varovaisuuden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä: hanhet eivät vältelleet metsästettyjä peltolohkoja enempää kuin muita. Tutkijat korostivat kuitenkin, ettei lyhyt seurantajakso välttämättä paljasta pidemmän aikavälin vaikutuksia, ja että hanhet saattaisivat ajan mittaan oppia välttämään tappavaa karkotusta soveltavia peltoja. Tämän vuoksi vuonna 2022 käynnistettiin viisivuotinen seuranta eri karkotusmenetelmien tehosta tietyillä maatalousalueilla. Hanke keskeytyi kuitenkin ensimmäisen vuoden jälkeen, koska viljelijät eivät hyväksyneet käytettyä tutkimusmenetelmää. 

Vuonna 2024 metsästyssääntelyä muutettiin niin, että ympäristöviranomaisen luvalla tuli jälleen mahdolliseksi metsästää hanhia keväällä. Samana keväänä myönnetty lupa riitautettiin. Hallintotuomioistuin katsoi päätöksen lainvastaiseksi, mutta hovioikeus kumosi ratkaisun ja vahvisti, että lupa oli myönnetty lainmukaisesti. Asiasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa ratkaisu on kesken. Vuonna 2025 ympäristöviranomainen antoi uuden määräyksen, jota ei ole riitautettu, ja vuodelle 2026 on suunniteltu vastaavan luvan myöntämistä samalla kiintiöllä. 

Metsästyssääntöjen mukaan valkoposkihanhea saa keväällä metsästää 15.3.–31.5. niillä maatalouslohkoilla, joilla linnut ovat aiheuttaneet viljelyvahinkoja, edellyttäen että ympäristövirasto myöntää siihen poikkeusluvan. Metsästys ei kuitenkaan ole sallittua koko Virossa, vaan ainoastaan Harjun, Lääne Virun, Ida Virun, Jõgevan, Põlvan ja Tarton maakunnissa. Lisäksi metsästys on sallittua vain pelloilla, joilla viljellään maatalouskasveja ja joiden lähialueella (enintään 5 km:n säteellä) on vähintään 10 hehtaaria pysyvää nurmea, perinnebiotooppinurmia tai nurmikäyttöön otettua pengeraluetta yhtenäisenä kokonaisuutena. Näiden alueiden tarkoitus on toimia hanhille vaihtoehtoisina ruokailu- ja levähdysalueina, jotta vahinkoja voidaan ehkäistä kohdentamalla metsästys vain riskialttiisiin kohteisiin. 

Saalismäärät keväällä ovat hyvin vähäisiä. Alla ovat valkoposkihanhen vuosittaiset saalismäärät Virossa: 

Taulukko. Valkoposkihanhen saalismäärät Virossa (2011–2025). 

Tanska 

Tanskassa valkoposkihanhi ja merimetso ovat molemmat lähtökohtaisesti suojeltuja lajeja, mutta niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi hallittu ja luvanvarainen kannansäätely on sallittua. Suojelusta poikkeaminen perustuu metsästyslain (Bekendtgørelse af lov om jagt og vildtforvaltning (LBK nr. 639 af 26/05/2023)) säännöksiin. Valkoposkihanhien kohdalla Tanska hyödyntää EU:n lintudirektiivin mahdollistamia poikkeuslupia silloin, kun valkoposkihanhiparvet aiheuttavat merkittäviä maatalousvahinkoja. Laji on edelleen rauhoitettu, mutta maanomistajat voivat tietyin ehdoin hakea lupaa lintujen ampumiseen pelotustarkoituksessa, kun hanhien runsastuminen johtaa toistuviin sato-ongelmiin. Poikkeuslupien tarve on kasvanut hanhikannan voimakkaan lisääntymisen ja tästä seuranneiden peltohaittojen vuoksi. Tanskassa valkoposkihanhia saa karkottaa poikkeusluvilla ampumalla syyskuusta helmikuuhun ilman kiintiöitä, ja maaliskuusta toukokuuhun paikkaan ja aikaan sidotulla kiintiöllä, saaliin hyödyntäen. Poikkeusluvan saamiseksi valkoposkihanhille syyskuun 1. päivän ja tammikuun 31. päivän ulkopuolella viranomaiset edellyttävät, että ei-tappavia karkotusmenetelmiä on kokeiltu. Siksi lupahakemuksessa on ilmoitettava, onko karkotusmenetelmiä käytetty ja mitä menetelmiä on kokeiltu. Säädösten mukaan Naturstyrelsen voi asettaa lisäehtoja, kuten sen, että karkotteita on käytetty ja ne on todettu riittämättömiksi sekä että viraston suosittelemia karkotteita on käytetty ja käytetään edelleen poikkeusluvan aikaisessa suojametsästyksessä. Tanskassa noin 270 000 valkoposkihanhea talvehtii usein kerääntyen tuhansien lintujen parviin.  

Toisin kuin monissa muissa EU-maissa, Tanskassa ei makseta korvauksia valkoposkihanhien aiheuttamista taloudellisista vahingoista, eikä siellä ole kohdennettuja tukijärjestelmiä, joilla hanhille tarjottaisiin rauhallisia ruokailualueita paikoissa, joissa ne eivät aiheuttaisi haittaa. Tämän vuoksi hanhien karkottaminen pelloilta, tarvittaessa poikkeusluvalla tehtävää suojametsästystä käyttäen, silloin kun muut ei-tappavat menetelmät on hyödynnetty loppuun, on tanskalaisviljelijöiden keskeisin keino vähentää hanhien aiheuttamia vahinkoja. 

Merimetson osalta Tanskassa noudatetaan laajaa ja pitkäjänteistä kannanhoito- ja konfliktinhallintasuunnitelmaa, jonka tavoitteena on tasapaino elinvoimaisen merimetsokannan ja kalatalouden etujen välillä. Suunnitelma perustuu paikalliseen konfliktinhallintaan, jossa merimetsojen ravinnonhankintaa pyritään vähentämään erityisesti kalastukselle tärkeillä alueilla. Tanskan merimetsokanta kasvoi voimakkaasti 1980-luvulta lähtien tehostuneen suojelun ansiosta, ja vaikka kannan koko on vaihdellut vuosien mittaan, se on vakiintunut viime vuosina merkittävälle tasolle. Hallintatoimet kohdistetaan erityisesti pesimäkolonioihin, jotka sijaitsevat alueilla, joilla esiintyy haavoittuvia kalalajeja ja merkittäviä kalakantoja. 

Ennen kuin merimetsojen tappaviin toimenpiteisiin ryhdytään, on käytettävä muita keinoja, kuten lintujen karkottamista tai teknisiä pelotteita. Jos nämä eivät riitä vahinkojen ehkäisemiseen, voidaan viranomaisluvan perusteella käyttää rajoitettua ampumista, munien öljyämistä tai pesien tuhoamista. Näiden toimien käyttö on tarkasti säädelty ja edellyttää aina Tanskan luonto- ja ympäristöviranomaisten hyväksymää lupaa sekä maanomistajan suostumusta. Tappavat toimenpiteet on sallittua vain rajattuna ajanjaksona elokuun alusta maaliskuun loppuun sekä keväällä lyhyesti, kun suojellaan merivaellukselle lähteviä lohen, taimenen ja kampelan poikasia. Lisäksi pesien ja munien tuhoamista koskevat luvat voidaan myöntää vain tietyille, suunnitelmassa nimetylle pesimäalueille tai niiden läheisyyteen, mikäli vahingot voidaan osoittaa merkittäviksi. 

Tanskan merimetsosuunnitelma on laadittu yhteistyössä asiantuntijoiden, viranomaisten ja alan toimijoiden kanssa, ja se on tarkoitettu jatkuvasti päivitettäväksi uuden tutkimustiedon ja kenttäkokemusten karttuessa. Keskeinen periaate on, että konfliktien ratkaisut etsitään paikallisesti ja että tappavat toimenpiteet ovat aina viimeinen keino. Käytännössä on havaittu, että karkottamisen yhdistäminen rajattuun luvanvaraiseen metsästykseen tehostaa merimetsojen siirtymistä pois herkiltä kalastusalueilta ja auttaa vähentämään vahinkoja ilman, että se vaarantaa lajin elinvoimaisuutta. 

Tanskassa ei juurikaan ole oikeustapauksia valkoposkihanhista tai merimetsoista, koska valitusoikeus Suomeen verrattuna on huomattavasti rajoitetumpi.  

Ahvenanmaa 

Merimetson suojametsästys on sallittua Ahvenanmaalla kalastukselle, vesille ja metsille aiheutuvan yleisen vahingon välttämiseksi. Ahvenanmaalla on oma metsästyslakinsa. Vuonna 2025 ampumiskiintiö oli 3 000 merimetsoa 1.4.–31.12. välisenä ajankohtana (Ålands landskapsregering 2022). Ennen elokuuta suojametsästystä saa suorittaa vain 300 metrin etäisyydellä rekisteröityneen kaupallisen kalastajan pyydyksistä tai kalankasvattajan verkkoaltaasta. Suojametsästys on sallittua myös kalojen rauhoitusalueilla tai kalojen istutuspaikoilla. Alle 300 m etäisyydellä mahdollisista pesimäkolonioista metsästys ei ole sallittu ja myöskään houkutuskaaveita ei saa käyttää. Syyskaudella (1.8.–31.12.) houkutuskaaveiden käyttö on sallittu ja metsästystä saa suorittaa alueilla, joille metsästäjällä on pyyntioikeus. Ahvenanmaalla metsästettyjä merimetsoja saa käyttää ravinnoksi. Merimetsojen myynti ei ole sallittua EU:n säännösten vuoksi. Merimetson suojametsästys tapahtuu Ahvenanmaalla siis oma-aloitteisesti. Suojametsästyksen tulokset ilmoitetaan metsästysportaalissa valitsemalla saalispäiväkirjasta merimetso. Ilmoitukset tulee tehdä saman vuorokauden aikana, joten raportointi on tehtävä päiväkohtaisesti. 

Taulukko. Merimetsojen saalismäärät Ahvenanmaalla (2007–2024). 

7.1  Metsästyslaki

5 §.Riistaeläimet ja rauhoittamattomat eläimet. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että valkoposkihanhi ja merimetso lisätään riistalintujen luetteloon. Valkoposkihanhi sijoitettaisiin luontevasti hanhien joukkoon ja merimetso muiden vesilintujen ryhmään koskeloiden jälkeen, jolloin lajiluettelo muodostuisi biologisesti selkeäksi kokonaisuudeksi. Samalla lajit tulevat osaksi riistalajikohtaista seurantaa ja raportointia. Lisääminen riistalajiksi ei itsessään mahdollista metsästystä, sillä lajit lisätään samalla aina rauhoitettujen riistalajien joukkoon.  

37 §.Riistaeläinlajin rauhoittaminen. Lintudirektiivin 5 artikla velvoittaa jäsenvaltioita toteuttamaan, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta, pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen, munien ottaminen luonnosta ja munien hallussa pitäminen tyhjinäkin, lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi direktiivin tavoitteisiin sekä sellaisten lintulajien hallussa pitäminen, joiden metsästäminen ja pyydystäminen ei ole sallittua. 

Lintudirektiivin 7 artiklan mukaan direktiivin liitteessä II lueteltuja lajeja voidaan metsästää yhteisön alueella kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lajien metsästys ei vaaranna suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella. Liitteen II/A lajien metsästys on sallittua yhteisön alueella. Liitteen II/B (tai liite II/2) lajien metsästys on sallittua vain niissä jäsenvaltioissa, joista on siinä maininta. Valkoposkihanhi ja merimetso eivät kuulu liitteen II lajeihin, joten lajien metsästys ei ole mahdollista, vaan kyse voi olla ainoastaan 9 artiklan mukaisesta suojelusta poikkeamisesta.  

Tästä syystä metsästyslain 37 §:n 3 momenttia muutettaisiin siten, että valkoposkihanhi ja merimetso säädettäisiin aina rauhoitetuiksi. Rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä. 

41 f §.Yleispoikkeus valkoposkihanhen ja merimetson rauhoituksesta. Lintudirektiivin 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon.  

Lintudirektiivin 5 artikla velvoittaa jäsenvaltioita toteuttamaan, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta, pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen, munien ottaminen luonnosta ja munien hallussa pitäminen tyhjinäkin, lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi direktiivin tavoitteisiin sekä sellaisten lintulajien hallussa pitäminen, joiden metsästäminen ja pyydystäminen ei ole sallittua. 

Jäsenvaltiot voivat lintudirektiivin 9 artiklan a alakohdan perusteella, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa lintujen suojelujärjestelmästä muun muassa kansanterveyden, yleisen turvallisuuden ja lentoturvallisuuden turvaamiseksi sekä viljelmille ja kalavesille koituvan vakavan vahingon estämiseksi. Poikkeuksissa on mainittava lajit, joita poikkeukset koskevat, pyydystämistä tai tappamista varten hyväksytyt välineet, laitteet ja menetelmät, vaaratekijät sekä ne ajalliset ja paikalliset olot, joissa näitä poikkeuksia voidaan myöntää. Lisäksi poikkeuksissa on mainittava viranomainen, joka on valtuutettu ilmoittamaan, että vaaditut edellytykset täytetään, ja joka päättää, missä laajuudessa kuka saa käyttää mitäkin välineitä, laitteita ja menetelmiä sekä suoritettavat tarkastukset.  

EU:n komissio on vuonna 2008 laatinut luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY (”lintudirektiivin”) mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevan ohjeasiakirjan. Ohjeasiakirjan kohdan 3.6.10 mukaan yleisille henkilöryhmille on mahdollista tietyin edellytyksin myöntää oikeus poiketa suojelujärjestelmästä ja tapauskohtaisesta lupaharkinnasta. Ohjeasiakirjassa todetaan, että laajalle henkilöryhmälle myönnettävälle poikkeukselle täytyy olla pakottavia syitä ja ne on ilmaistava selkeästi poikkeuksen yhteydessä. Vastaavasti vuonna 2013 merimetsokantaa koskevassa komission ohjeasiakirjassa todetaan, että poikkeuksia vahinkolintujen torjuntaan (mm. lentoturvallisuuden, viljelmien turvaamiseksi) voidaan myöntää yksittäisten henkilöiden sijasta yleisille henkilöryhmille, kuten maanomistajille tai heidän valtuuttamilleen henkilöille 9 artiklan 2 kohdan yksityiskohtaiset muotovaatimukset täyttäen. 

Komissio on 31.3.2026 julkaissut lintudirektiivin 5 ja 9 artiklan soveltamista koskevan ohjeasiakirjan (Brussels, 31.3.2026 C(2026) 2274 final), joka tarjoaa merkittäviä uusia joustomahdollisuuksia jäsenvaltiolle. Uusi ohjeasiakirja sisältää valkoposkihanhea ja merimetsoa koskevat erilliset liitteet, jotka pyrkivät selittämään, millaista joustoa jäsenvaltioilla on vakavien maa- ja kalataloudelle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi näiden kahden lajin osalta. Uudessa ohjeasiakirjassa todetaan lintudirektiivin 9 artiklaan perustuva mahdollisuus myöntää poikkeuksia yleisille henkilöryhmille (s.77). Lisäksi ohjeasiakirjassa todetaan mahdollisuus vahinkoa aiheuttavan lintupopulaation kannan vähentämiseen (s. 65, 70 ja 76). Ohjeasiakirjan mukaan on jopa mahdollista vähentää valkoposkihanhia ja merimetsoja yhdessä maassa, jotta estettäisiin vahinkoja toisessa maassa (s.50). Komission ohjeasiakirjat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta niillä on tosiasiallista merkitystä lintudirektiivin tulkinnassa. 

Uusi ohjeasiakirja sisältää kuvauksen Suomen kokemuksista ja käytetyistä ratkaisuista valkoposkihanhiin liittyen. Komission mukaan Suomessa esiintyy erittäin suuria Venäjällä pesivien valkoposkihanhien määriä, ja ne aiheuttavat vuosittain huomattavia maatalousvahinkoja laajoilla alueilla. Komissio toteaa, että Suomi on kokeillut useita erilaisia karkotuskeinoja, mutta Suomen kokemusten mukaan mikään niistä ei ole tuottanut pysyvää tai riittävää tulosta vahinkojen ehkäisyssä. Lisäksi komissio huomauttaa, että osa menetelmistä on rajoitetusti käytettävissä lintujen pesimäajan ja kansallisten tuomioistuinratkaisujen vuoksi. Komissio toteaa, että Itä-Suomen hallinto-oikeus on katsonut paukkupatruunat tyydyttäväksi vaihtoehdoksi tappavalle pyynnille syksyn poikkeusluvista päätettäessä. Komissio viittaa myös tutkimustuloksiin, joiden mukaan paukkupatruunat ja tappava pyynti ovat karkotuksessa suunnilleen yhtä tehokkaita, mutta joissakin tapauksissa tappavalla pyynnillä voi olla tehokkaampi vaikutus. Lopuksi komissio toteaa, että Suomen pitkäaikaisen kokemuksen perusteella vakavien satovahinkojen estäminen voi edellyttää myös ennaltaehkäisevää metsästystä. Komissio katsoo, että jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole, preventiivinen metsästys voi olla perusteltua edellyttäen, että lintudirektiivin 9 artiklan ehdot täyttyvät. 

Valkoposkihanhi- ja merimetsokonfliktin hallinta ei ole onnistunut ennakollisen vahinkokohdekohtaisen poikkeuslupajärjestelmän avulla. Tämä on erityisen selvää valkoposkihanhen kohdalla, sillä viljelysvahingot syntyvät nopeasti, ja parvet voivat liikkua päivän aikana useille eri peltolohkoille. Nykyisissä lupa- ja valvontaviraston poikkeusluvissa kuoliaaksi ampuminen on rajattu pois, mikä estää vahinkojen tehokkaan torjunnan. Käytetyt karkotusmenetelmät ovat olleet korkeintaan tilatasolla tyydyttäviä ja ovat käytännössä siirtäneet ongelman toisen viljelijän pelloille. Kokonaisuutena valtakunnan tasolla nykytilannetta ei voida pitää tyydyttävänä, mikä näkyy hanhikonfliktin kustannuskehityksessä (vahingonkorvaukset, vahinkojen ehkäisemisen kustannukset ja hanhipeltokorvaukset). Vastaava tilanne on myös merimetson kohdalla, joskin merimetson aiheuttamat kalatalousvahingot ovat pääosin välillisiä ja merimetsojen kuoliaaksi ampumiseen voi periaatteessa edelleen saada poikkeuslupia. Lajien aiheuttamaa vakavaa vahinkoa samoin kuin vahinkojen torjuntaan käytettyjä keinoja on kuvattu tarkemmin nykytilan arviointia koskevassa jaksossa. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2026 alussa Lupa- ja valvontaviraston poikkeuslupien hinnat nousivat 1 500 euroon. Viljelysvahinkoja aiheuttavien valkoposkihanhien suoritemaksun merkittävä korotus sai hakijoita hakemaan poikkeuslupia ennen vuotta 2026, joista yksi on myönnetty ja 20 on vireillä. Vuoden 2026 puolella on hakemuksia tullut vireille ainoastaan yksi. Merimetsoja koskevia poikkeuslupia ei ole haettu lainkaan 1.1.2026 jälkeen. Lupia ei ole haettu myöskään kaupungeissa haittaa aiheuttaville valkoposkihanhille. Poikkeuslupajärjestelmään perustuva nykytilanne on muodostunut vahingonkärsijöiden kannalta kohtuuttomaksi.  

Tästä syystä on pakottava tarve säätää valkoposkihanhen ja merimetson rauhoitusta koskevasta yleispoikkeuksesta eli suojametsästyksestä. Kyseessä olisi rajattu poikkeus lintujen rauhoituksesta. Yleispoikkeukseen perustuvaan metsästykseen sovellettaisiin myös kaikkia tavanomaista metsästystä koskevia kieltoja ja rajoituksia. Yleispoikkeus perustuisi tapauskohtaisen lupaharkinnan sijasta suoraan lakiin, mutta se olisi rajattu vain niihin tapauksiin, joissa vakavan vahingon vaara on ilmeinen.  

Yleispoikkeuksilla mahdollistettaisiin kuolettavan karkottamisen lisäksi lajien rajattu kannanhallinta, mikä on perusteltua, sillä lintujen aiheuttamat vahingot ja turvallisuusriskit kytkeytyvät lajien runsaslukuisuuteen. Esimerkiksi valkoposkihanhea koskevat tutkimukset osoittavat, että viljelysvahingot kasvavat valkoposkihanhien runsauden lisääntyessä. Tämä ilmenee sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Tanskassa tehdyt alueelliset analyysit ja Alankomaissa toteutettu mallinnustyö viittaavat molemmat siihen, että valkoposkihanhien talvehtimis- ja levähdysalueet laajenevat populaation kasvaessa. Tämän seurauksena myös vahinkojen ennustetaan leviävän uusille alueille (Assessment of goose damage to agricultural crops - is there a relationship between goose abundances and yield loss? Report to the AEWA European Goose Management Platform). Näin ollen lajien rajattu kannanhallinta on välttämätöntä vahinkojen tehokkaaksi vähentämiseksi ja estämiseksi. Pitkällä tähtäimellä hallituksen tavoitteena on saada lajit lisätyiksi lintudirektiivin 7 artiklan liitteeseen II eli metsästettävien lajien luetteloon, jolloin lajien aiheuttamia vahinkoja ja turvallisuusriskejä voitaisiin hallita tavanomaisella metsästyksellä.  

Ehdotettu sääntely täyttäisi lintudirektiivin 9 artiklan velvoitteet ja muotovaatimukset. Edellä kuvatulla tavalla menettelylle ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua. Yleispoikkeus perustuu lintudirektiivin 9 artiklan a alakohtaan. Metsästyslaissa säädettäisiin rauhoituksesta poikkeamisen edellytykset (ML 41 f §), lajit, joita poikkeukset koskevat (ML 41 f §), pyydystämistä tai tappamista varten hyväksytyt välineet, laitteet ja menetelmät (ML 33 §), vaaratekijät sekä ne ajalliset ja paikalliset olot, joissa näitä poikkeuksia voidaan myöntää (ML 41 f §), sekä valvonnasta vastaavat viranomaiset (ML 88 §). Eduskunta määrittelisi lainsäädännöllä poikkeamisen edellytykset ja päättäisi, missä laajuudessa kuka saa käyttää mitäkin välineitä, laitteita ja menetelmiä sekä suoritettavat tarkastukset eli asianmukaiset valvontatoimet.  

Yleispoikkeus olisi perusteltu myös lintudirektiivin yleisiin tavoitteisiin nähden, sillä sen ei arvioida heikentävän lajien suojelutasoa (ks. tarkemmin jakso 4.2.4 Vaikutukset lajien suojelutasoon). Mikäli lajien kannat kuitenkin heikkenisivät pysyvästi tai tilapäisesti lajin esiintymisalueella tai osalla esiintymisaluetta tai metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, on maa- ja metsätalousministeriöllä asetuksenantovaltuus metsästyslain 38 §:n nojalla rajoittaa valkoposkihanhen ja merimetson metsästystä tai kieltää se kokonaan. Rajoitukset tai kiellot voivat olla alueellisia, ajallisia, saaliseläimen sukupuolta koskevia, metsästäjäkohtaisia saaliskiintiöitä tai pyyntivälinettä tai pyyntimenetelmää koskevia. Ministeriön asetus voi olla voimassa kerrallaan enintään kolme vuotta. 

Yleispoikkeuksesta eli suojametsästyksestä säädettäisiin lakiin lisättävässä uudessa 41 f §:ssä. Lisäksi pykälässä säädettäisiin yleispoikkeukseen liittyvästä saalisilmoitusvelvollisuudesta ja saaliin myyntikiellosta. Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan valkoposkihanhea ja merimetsoa saa metsästää lentoturvallisuuden takaamiseksi ilmailulain 75 §:n 1 kohdassa tarkoitetuilta lentoasemilta ympärivuotisesti. Poikkeus on perusteltu, sillä raskaat ja suurissa parvissa liikkuvat lintulajit muodostavat merkittävän vaaran lentoturvallisuudelle. 

Ehdotetun pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan vähintään viiden yksilön parvessa esiintyvää valkoposkihanhea saa metsästää ympärivuotisesti pellolta, jonka sato on korjaamatta. Parvikokoraja ja peltokohtainen rajaus niihin peltoihin, joilla satoa ei ole vielä korjattu, varmistaa, että toimet kohdistuvat vahinkotilanteisiin eivätkä laajenna metsästystä sellaisiin olosuhteisiin, joissa taloudellista vahinkoa ei voi syntyä. Ehdotettu sääntely mahdollistaisi metsästyksen kaikilla pelloilla, joilta on tarkoitus korjata satoa myytäväksi tai tuotantoeläinten ravinnoksi, sekä metsästyksen kohdistamisen pellolle laskeutuneisiin, laskeutuviin ja pellon yllä lentäviin lintuihin. Sääntelyn etuna on se, että kuolettavalla ampumisella voidaan joissain tapauksissa tehostaa lintujen karkottamista (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2024, Hanhipellot ihmisten ja hanhien välisen ristiriidan lievittäjänä). Viiden valkoposkihanhen yksilömäärä ei välttämättä tarkoita, että vakava vahinko olisi varmuudella syntynyt tai syntymässä. Määränä se on kuitenkin sellainen, että se saattaa aiheuttaa ainakin vaaran erityisen merkittävän vahingon syntymisestä etenkin, jos joukkoon liittyy myöhemmin muita valkoposkihanhia. Viiden yksilön laiduntava parvi osoittaa muille lentäville hanhille, että viljelyksille on turvallista laskeutua. 

Ehdotetun pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan merimetsoa saa metsästää enintään 300 metrin etäisyydellä kalastuslain (379/2015) 4 §:n 15 ja 16 kohdassa tarkoitetuista pyydyksistä elokuun 1 päivästä helmikuun 28 päivään.  

Kohdassa määriteltäisiin poikkeuksen ajalliset ja paikalliset olot siten, että metsästys kohdistuisi pääasiallisesti vahinkokohteisiin ja merimetson lisääntymiskauden ulkopuolelle. Kalastuslain 4 §:n 15 kohdan mukaan seisovalla pyydyksellä tarkoitetaan paikalleen pyyntiin laskettua kalanpyydystä, kuten verkkoa, pitkääsiimaa ja muuta koukkupyydystä, rysää, katiskaa ja muuta sulkupyydystä. Kalastuslain 4 §:n 16 kohdan mukaan kiinteällä pyydyksellä tarkoitetaan patoa ja muuta kalastukseen tarkoitettua pysyväisluonteista rakennelmaa. Eroa ei tehtäisi ammattikalastuksen ja vapaa- ajankalastuksen pyydysten osalta, sillä merimetsoja metsästävillä metsästäjillä ei ole välttämättä tietoa kumman ryhmän suojattava pyydys on kyseessä. 

Yleispoikkeuksen lisäksi lajien rauhoituksesta voitaisiin poiketa myös Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla. Poikkeusluvat eivät kuitenkaan ratkaise laajalle levinneiden ja runsaiden valkoposkihanhien maataloudelle tai merimetsojen kalakannoille ja kalataloudelle aiheuttamia ongelmia kuin yksittäisten vahinkokohteiden osalta. Ne jäävät kuitenkin jatkossakin tärkeäksi täydentäväksi välineeksi muiden vahinkojen ja haittojen torjunnassa. 

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ei saa metsästää 300 metriä lähempänä merikotkan pesimäpaikkaa 1 päivästä helmikuuta 15 päivään elokuuta eikä kalasääsken pesimäpaikkaa 1 päivästä huhtikuuta 15 päivään syyskuuta. Suojaetäisyyden tarkoituksena on vähentää metsästyksestä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä mainittujen lajien pesinnälle. Käytännössä rajoitus vaikuttaisi lähinnä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun metsästykseen. 

Saalisilmoitusvelvollisuus on olennainen osa sääntelyn seurantaa ja valvontaa. Velvollisuus varmistaa, että riistahallinnolla on ajantasainen tieto poikkeusten käytöstä. Tämä puolestaan mahdollistaa sääntelyn vaikutusten arvioinnin ja tarvittaessa jatkotoimien kohdentamisen. Saalisilmoituksen tekeminen onnistuu helpoiten Oma riista -palvelussa, mutta ilmoituksen voi tehdä myös Suomen riistakeskuksen vahvistamalla lomakkeella.  

Saalisilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin pykälän 3 momentissa. Saaliiksi saadusta valkoposkihanhesta ja merimetsosta olisi tehtävä ilmoitus Suomen riistakeskukselle seitsemän vuorokauden kuluessa eläimen pyydystämisestä. Saalisilmoituksessa ilmoitettaisiin metsästäjän nimi ja metsästäjänumero, pyydystettyjen lintujen määrä ja laji, päivämäärä, jolloin yksilö saatiin saaliiksi, edellä 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettu poikkeusperuste sekä kunta, jossa yksilö saatiin saaliiksi. Tieto poikkeamisen perusteesta on tarpeen, koska jäsenvaltioiden on vuosittain raportoitava komissiolle lintudirektiivin 9 artiklan soveltamisesta. Pykälän 3 momentin mukaan Suomen talousvyöhykkeeltä saadusta saaliista olisi ilmoitettava 3 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetut tiedot. 

Sääntelyyn liittyvä henkilötietojen käsittely kuuluisi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679) soveltamisalaan. Henkilötietojen käsittely liittyy rekisterinpitäjän lakisääteiseen velvoitteeseen (yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohta c alakohta), joten käsittelylle on yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen peruste. Momentissa käytettäisiin tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan sisältämää kansallista liikkumavaraa, jonka käyttöä on kuvattu tarkemmin jaksossa 11.4. Tietojen käyttötarkoituksesta, luovuttamisesta ja poistamisesta säädetään metsästyslain voimassa olevassa 38 b §:ssä. 

Lintudirektiivin 6 artikla edellyttää kieltämään kaikkien luonnonvaraisten lintujen kaupan lukuun ottamatta lintudirektiivin liitteen III A osassa tarkoitettuja lajeja, jos linnut on tapettu tai pyydystetty laillisesti tai muuten laillisesti hankittu. Lisäksi jäsenvaltiot voivat antaa luvan lintudirektiivin liitteen III B osassa tarkoitettujen lajien osalta, jos linnut on tapettu tai pyydystetty laillisesti tai muuten laillisesti hankittu. Jäsenvaltioiden, jotka haluavat myöntää tällaisen luvan, on neuvoteltava ennalta komission kanssa ja tutkittava yhdessä sen kanssa, johtaisiko kyseisen lajin yksilöiden pitäminen kaupan tai voidaanko sen kohtuudella olettaa johtavan siihen, että lajien kannat, maantieteellinen levinneisyys tai lisääntymismäärät vaarantuisivat koko yhteisössä. Jos tutkimus komission mielestä osoittaa, että suunniteltu lupa johtaa jonkin kyseisen lajin edellä mainittuun vaarantumiseen tai vaarantumisen mahdollisuuteen, komissio antaa kyseiselle jäsenvaltiolle perustellun suosituksen, jossa se ilmaisee vastustavansa kyseisen lajin pitämistä kaupan. Jos komissio katsoo, että tällaista vaaraa ei ole, se ilmoittaa siitä jäsenvaltiolle.  

Valkoposkihanhea ja merimetsoa ei mainita lintudirektiivin liitteessä III, joten lajien kaupalliselle käytölle ei ole edellytyksiä. Tästä syystä pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että saaliiksi saadun valkoposkihanhen ja merimetson myynti, kuljetus ja hallussa pitäminen myyntiä varten sekä kaikkien niiden helposti tunnistettavien osien tai linnuista valmistettujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen on kielletty. 

74 §.Metsästysrikkomus Pykälän 2 momentin 14 kohtaa muutettaisiin siten, että metsästysrikkomuksesta tuomittaisiin myös se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta jättää saaliin ilmoittamatta vastoin 41 f §:n 3 tai 4 momentissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta. Tätä kohtaa sovellettaisiin tilanteessa, jossa saalisilmoitus jätetään tekemättä, tehdään myöhässä tai jossa saalisilmoituksessa annetaan puutteellisia tai vääriä tietoja. Samalla 2 momentin 13 kohdan lopusta poistettaisiin sana ”tai” ja lisättäisiin se kohdan 14 loppuun. 

Pykälän 2 momenttiin lisättävän uuden 15 kohdan mukaan metsästysrikkomuksesta tuomittaisiin myös, jos tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää vastoin 41 f §:n 1 tai 2 momentissa säädettyä. Kohtaa sovellettaisiin esimerkiksi tilanteessa, jossa valkoposkihanhea metsästetään pellolta, jonka sato on korjattu. 

75 §.Metsästyslain säännösten rikkominen. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa muutettaisiin siten, että metsästyslain säännösten rikkomisesta tuomittaisiin myös silloin, jos tahallaan tai huolimattomuudesta jättää noudattamatta 41 f §:n 5 momentissa säädettyä kieltoa. Ehdotetun 41 f §:n 5 momentin mukaan saaliiksi saadun valkoposkihanhen ja merimetson myynti, kuljetus ja hallussa pitäminen myyntiä varten sekä kaikkien niiden helposti tunnistettavien osien tai linnuista valmistettujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen on kielletty. Kiellon taustaa on kuvattu 41 f §:n säännöskohtaisissa perusteluissa. 

7.2  Laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta

4 §.Määritelmät. Rauhoitetun eläimen määritelmän mukaan rauhoitetulla eläimellä tarkoitetaan luonnonsuojelulain (9/2023) nojalla rauhoitettua, luonnonvaraisena esiintyvää lintua ja nisäkästä. Pykälän 1 kohtaa muutettaisiin siten, että rauhoitetulla eläimellä tarkoitettaisiin myös metsästyslain nojalla rauhoitettuja valkoposkihanhea. Tämä mahdollistaisi valkoposkihanhikorvausten jatkuvuuden ja valkoposkihanhen osalta vahinkojen estämiseen myönnettävät avustukset. RauLaKo‑lain muuttaminen on teknisesti välttämätöntä, jotta vahinkojen korvaaminen ja vahinkojen estämisen avustukset voidaan maksaa keskeytyksettä myös sen jälkeen, kun valkoposkihanhi siirtyisi metsästyslain piiriin. Nykyinen RauLaKo‑laki perustuu luonnonsuojelulain mukaisiin rauhoitettuihin lajeihin, joten ilman muutosta valkoposkihanhen viljelysvahinkoja ei voitaisi enää korvata sen jälkeen, kun laji ei ole enää luonnonsuojelulakiperusteisesti rauhoitettu. Muutoksella turvataan hallitusohjelman tavoite oikeudenmukaisesta ja sujuvasta korvausjärjestelmästä ja varmistetaan, että elinvoimakeskuksilla on selkeä oikeudellinen perusta korvausten maksamiseen.  

Muutoksen johdosta valkoposkihanhivahingot korvattaisiin edelleen rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain nojalla ja korvaukset maksettaisiin ympäristöministeriön talousarvion momentilta 35.10.63.  

Ehdotuksen tarkoituksena olisi turvata valkoposkihanhivahingoista maksettavien korvausten katkeamaton jatkuminen elinkeinonharjoittajille. 

11.1  Ympäristöperusoikeus

Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Pykälän esitöiden (kts. HE 309/1993, s. 66) mukaan vastuu kohdistuu sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin. Säännöksen tarkoittama vastuu kohdistuisi sekä elolliseen luontoon (eläimet ja kasvit), elottomaan luonnonympäristöön (vesistöt, ilmakehä, maa- ja kallioperä) että ihmisen toiminnan tuloksena syntyneeseen kulttuuriympäristöön (rakennukset, rakennelmat ja maisemat). Säännöksen piiriin kuuluvat sekä ympäristön tuhoutumisen tai pilaantumisen estäminen että aktiiviset luonnolle suotuisat toimet. Siten säännös ilmaisee ihmisten kaikinpuolisen vastuun sellaisesta taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan kokonaislinjasta, joka turvaa elollisen ja elottoman luonnon monimuotoisuuden säilymisen. 

Perustuslain 20 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Säännöksellä on läheinen yhteys perustuslain 2 §:n 2 momenttiin, jonka nojalla kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen (PeVL 15/2004 vp, s. 3/I). Perustuslain 20 §:n 2 momentin on katsottu merkitsevän perustuslaillista toimeksiantoa ympäristölainsäädännön kehittämiseksi siten, että ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon laajennetaan (HE 309/1993, s. 67).  

Esityksen yhtenä keskeisenä ehdotuksena on säätää lain tasolla tietyistä yleispoikkeuksista valkoposkihanhen ja merimetson rauhoitukseen. Ehdotus merkitsee käytännössä sitä, että näissä tarkoin määritellyissä tilanteissa rauhoituksesta poikkeamisen edellytykset määritellään suoraan laissa, jolloin asiassa ei tehdä hallintopäätöstä eikä menettelyyn liity mahdollisuutta valittaa päätöksestä. Esitys on siten merkityksellinen myös oikeusturvaa koskevan perustuslain 21 §:n kannalta. Menettely ei tästä näkökulmasta vaikuta olevan hyvin sopusoinnussa ympäristöperusoikeuteen liittyvien tavoitteiden kanssa. 

Ehdotetut yleispoikkeukset ovat kuitenkin ympäristön kannalta arvioitavissa suhteellisen vähämerkityksellisiksi, sillä ne on rajattu tiettyihin laissa tarkoin määriteltyihin tilanteisiin. Muilta osin rauhoituksesta poikkeaminen vaatisi aina Suomen riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan. Lisäksi yleispoikkeukset koskisivat konfliktilajeja, jotka ovat runsaslukuisia ja aiheuttavat merkittävää vahinkoa, mutta joihin ei kohdistu tavanomaisen metsästyksen kautta systemaattista kannanhallintaa. Yleispoikkeusten nojalla tapahtuvaa metsästystä voitaisiin tarvittaessa rajoittaa nopeasti metsästyslain 38 §:n nojalla annettavalla maa‑ ja metsätalousministeriön asetuksella. Näin ollen sääntely ei muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi. 

Yleispoikkeusten tavoitteena on vähentää maataloudelle ja kalataloudelle aiheutuvia toistuvia ja laaja‑alaisia vahinkoja sekä parantaa muun muassa lentoturvallisuutta. Ehdotus kytkeytyy näin perustuslain 7 §:ssä (oikeus elämään ja turvallisuuteen), 15 §:ssä (omaisuuden suoja) ja 18 §:ssä (elinkeinovapaus) turvattuihin oikeuksiin, joten ehdotetulle sääntelylle on olemassa hyväksyttävät perusteet.  

Perustuslakivaliokunta on arvioinut perustuslain 20 §:n säännöksen yhteyttä omaisuudensuojaan. Valiokunta on todennut perustuslain 15 ja 20 §:n välisen suhteen olevan sellainen, että ensiksikään 20 § ei perusta yksilöittäin todennettavissa olevia velvoitteita ja että toiseksi se ei muodostu erilliseksi perusteeksi kohdistaa omistajiin erityisesti ulottuvia sietämisvelvoitteita. Toisaalta saman perusoikeussäännöstön osina niillä kummallakin voi olla vaikutusta toistensa tulkintoihin tilanteessa, jossa muun muassa pyritään ihmisen ja luonnon välistä tasapainoa kestävästi edistäviin lainsäädäntöratkaisuihin (ks. PeVL 45/2016 vp, s. 2, PeVL 20/2010 vp, s. 2/II ja PeVL 21/1996 vp, s. 2/I). 

Suomi on sitoutunut tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevaan Århusin yleissopimukseen. Myös EU on sitoutunut sopimukseen, ja tämän seurauksena Århusin yleissopimus on osa EU-oikeutta. Sopimuksen tavoitteena on edistää ihmisten oikeutta laadukkaaseen ympäristöön takaamalla yleisölle oikeus saada tietoa, osallistua päätöksentekoon ja käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa yleissopimuksen määräysten mukaisesti.  

Århusin yleissopimus ei kuitenkaan velvoita organisoimaan metsästystä koskevaa tai muuta ympäristöllistä päätöksentekojärjestelmää tietyllä tavalla. Tältä osin valtiolla on kansallista liikkumavaraa säätää muun muassa siitä, millä tasolla ympäristöä koskevat päätökset tehdään, esimerkiksi säädöstasolla tai hallintopäätöksinä. Perustuslaistakaan ei yleensä seuraa vaatimusta organisoida päätöksentekoa juuri tietyllä tavalla (ks. PeVL 17/2025 vp, kohta 14). Lintudirektiivin mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevan komission ohjeasiakirjan mukaan yleisille henkilöryhmille on mahdollista tietyin edellytyksin myöntää oikeus poiketa tapauskohtaisesta lupaharkinnasta. Säädösten valmistelussa on kuitenkin huomioitava Århusin sopimuksesta johtuvat tiedonsaanti- ja osallistumisoikeudet. Esitysluonnos oli lausuntokierroksella 13.4.–11.5.2026. Lausuntoa pyydettiin keskeisiltä sidosryhmiltä, minkä lisäksi kaikilla halukkailla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa Lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Yleisöllä on siten ollut mahdollisuus osallistua päätöksentekoon riittävän varhaisessa vaiheessa. Esitys täyttää tältäkin osin eurooppaoikeudellisen sääntelyn vaatimukset. Yleisesti voidaan seurata yleispoikkeuksen käyttöä saalisraporttien kautta, joko tietopyynnöin Suomen riistakeskukselle tai riistakeskuksen vuosittaisten maa- ja metsätalousministeriölle toimittamien raporttien kautta, jotka ovat julkisia. Oma riistaan on tarkoitus rakentaa raportointitoiminnot EU:lle toimitettavia Habides -raportteja varten. EU- tuottaa omat yhteenvetonsa jäsenmaista saatujen raporttien kautta esimerkiksi lintudirektiivin stressitestiä varten. 

Ehdotus ei muuta valkoposkivahingoista maksettavien korvausten osalta valkoposkihanhien aiheuttamista vakavista vahingoista kärsivien elinkeinonharjoittajien oikeusasemaa tai lisää omaisuuden käyttörajoituksia (PL 15 §) nykyisestään.  

Ehdotettu laki ei muuttaisi rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain säätämisen yhteydessä hallituksen esityksessä HE 154/2021 vp tehtyjä arvioita lain suhteesta perustuslakiin. 

11.2  Oikeusturva

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Saman pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.  

Esityksessä ei ehdoteta suoranaisia muutoksia valitusoikeuksiin. Esityksen yhtenä keskeisenä ehdotuksena on säätää lain tasolla tietyistä yleispoikkeuksista valkoposkihanhen ja merimetson rauhoitukseen. Ehdotus merkitsee käytännössä sitä, että näissä tarkoin määritellyissä tilanteissa rauhoituksesta poikkeamisen edellytykset määritellään suoraan laissa, jolloin asiassa ei tehdä hallintopäätöstä, eikä menettelyyn liity mahdollisuutta valittaa päätöksestä. Muilta osin rauhoituksesta poikkeaminen vaatisi kuitenkin Suomen riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan. Suomen riistakeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Poikkeuslupaa koskevassa asiassa valitusoikeus on myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Muutoksenhakuoikeus säilyisi siten laajana. 

Esitys ei mainituilla perusteilla ole ongelmallinen perustuslain 21 §:n säännösten kannalta. 

11.3  Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. 

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sisältää lain täsmällisyyteen kohdistuvan erityisen vaatimuksen. Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että lain sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin teko tai laiminlyönti rangaistavaa (kts. esimerkiksi PeVL 20/2018 vp, PeVL 37/2016 vp, PeVL 56/2014 vp). Rangaistussäännösten tulee täyttää perusoikeuksien rajoittamiseen kohdistuvat yleiset edellytykset ja kulloisestakin perusoikeussäännöksestä mahdollisesti johtuvat erityiset edellytykset (esimerkiksi PeVL 17/2006 vp). Perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyyden vaatimuksen takia kriminalisoinnille on oltava painava yhteiskunnallinen tarve ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste (kts. esimerkiksi PeVL 48/2017 vp ja PeVL 26/2014 vp). Suhteellisuusvaatimus edellyttää sen arvioimista, onko kriminalisointi välttämätön sen taustalla olevan oikeushyvän suojaamiseksi ja onko rangaistusseuraamuksen ankaruus oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen nähden (PeVL 56/2014 vp, s. 3). Rikosoikeutta tulisi sen perusoikeuksiin puuttuvan luonteen vuoksi käyttää vasta viimeisenä mahdollisena vaihtoehtona (ultima ratio -periaate).  

Esityksessä ehdotetaan metsästyslain 74 §:ää muutettavaksi siten, että metsästysrikkomuksesta tuomittaisiin myös silloin, jos tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää vastoin 41 f §:n 1 tai 2 momentissa säädettyä tai jättää saaliin ilmoittamatta vastoin 41 f §:n 3 tai 4 momentissa ilmoitusvelvollisuutta. Metsästyslain 75 §:n 1 momentin 4 kohtaa muutettaisiin siten, että metsästyslain säännösten rikkomisesta tuomittaisiin myös silloin, jos tahallaan tai huolimattomuudesta jättää noudattamatta 41 f §:n 5 momentissa säädettyä kieltoa. 

Ehdotettujen rangaistussäännösten tarkoituksena on varmistaa, että metsästäjät noudattavat yleispoikkeukseen (ns. suojametsästys) liittyviä kieltoja, rajoituksia ja muita velvoitteita, jotka perustuvat luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettuun lintudirektiiviin. Rangaistussäännöksillä turvataan perustuslain 20 §:ssä säädettyä ympäristöperusoikeutta, joten niille on painava yhteiskunnallinen tarve ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste. Ehdotus sisältää täsmälliset viittaukset niihin säännöksiin, joiden vastaiset teot olisivat rangaistavia. Sääntelyä voidaan pitää oikeasuhtaisena ja johdonmukaisena, sillä pitkälti vastaavat teot, kuten metsästyslain 38 a §:n 2 momentin nojalla annetussa asetuksessa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti sekä 43 §:n nojalla annetulla asetuksella säädetyn riistan kauppaa koskevan kiellon rikkominen, ovat jo nykyisin sakolla rangaistavia tekoja. 

11.4  Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. 

Riistahallintolain (158/2011) 1 §:n mukaan Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka tehtävänä on edistää kestävää riistataloutta, tukea riistanhoitoyhdistysten toimintaa, huolehtia riistapolitiikan toimeenpanosta ja hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät. Riistahallintolain 2 §:ssä säädetään Suomen riistakeskuksen julkiset hallintotehtävät ja 8 §:ssä niiden hoitamisesta. Valkoposkihanhen ja merimetson lisääminen riistalajeihin merkitsee myös sitä, että lajien rauhoituksesta poikkeaminen, jota varten voidaan hakea metsästyslain 41 b §:n mukaista poikkeuslupaa, siirtyy Lupa- ja valvontavirastolta Suomen riistakeskuksen käsiteltäväksi. Kyseinen julkinen hallintotehtävä on Suomen riistakeskuksella jo nykyisin muiden riistalajien ja rauhoittamattomien lajien osalta. Suomen riistakeskuksella on siten tehtävän hoidon kannalta paras asiantuntemus. Poikkeuslupatoimivallan siirto Suomen riistakeskukselle on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. 

Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien toimivallan laajuutta on käsitelty perustuslakivaliokunnassa riistahallintolakia säädettäessä ja perustuslakivaliokunta on todennut lausunnossaan PeVL 48/2010 vp, että metsästyslaissa säädettäviä poikkeuslupia koskeva päätöksenteko voidaan säätää Suomen riistakeskuksen hoitamaksi julkiseksi hallintotehtäväksi. 

Ehdotettu kahden lajin rauhoituksesta poikkeamisen lisäys laajentaisi vähäisissä määrin Suomen riistakeskuksen toimivaltaa sen hoitamissa julkisissa hallintotehtävissä.  

11.5  Henkilötietojen suoja

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.  

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679)) ja sitä täydentävä kansallinen tietosuojalainsäädäntö suojaa henkilötietoja. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan ja siihen osittain sisältyvän henkilötietojen suojan kannalta on lähtökohtaisesti riittävää, että sääntely täyttää EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Valiokunnan mukaan henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee siten suhtautua pidättyvästi ja rajata sellainen vain välttämättömään tietosuoja-asetuksen salliman kansallisen liikkumavaran puitteissa (PeVL 14/2018 vp ja PeVL 8/2022 vp). 

Metsästyslakiin lisättäväksi ehdotetun 41 f §:n 3 momentin 1 kohtaan liittyvä henkilötietojen käsittely kuuluisi yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Henkilötietojen käsittely liittyy rekisterinpitäjän lakisääteiseen velvoitteeseen (yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohta c alakohta), joten käsittelylle on yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen peruste. Momentissa käytettäisiin tietosuoja-asetukseen perustuvaa kansallista sääntelyliikkumavaraa, koska se sisältäisi asetusta täsmentävää sääntelyä henkilötietojen käsittelystä Tietojen käyttötarkoituksesta, luovuttamisesta ja poistamisesta säädetään metsästyslain voimassa olevassa 38 b §:ssä. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti käsittelyn perustasta on säädettävä joko unionin oikeudessa tai rekisterinpitäjään sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä. Kansallisen sääntelyliikkumavaran käyttö perustuisi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohtaan, jonka perusteella tietosuoja-asetuksen säännöksiä voidaan mukauttaa antamalla erityisiä säännöksiä esimerkiksi käsiteltävien tietojen tyypistä, rekisteröidyistä, henkilötietojen luovuttamisesta ja käsittelyn käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Kun käsittely perustuu yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, tulee jäsenvaltion lainsäädännön täyttää yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Saalisilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on varmistaa, että riistahallinnolla on tarkka ja ajantasainen tieto poikkeusten käytöstä. Saalisilmoitusvelvollisuus on olennainen osa sääntelyn seurantaa ja valvontaa. Sääntely mahdollistaa sääntelyn vaikutusten arvioinnin ja tarvittaessa jatkotoimien kohdentamisen. Ehdotetussa 41 f §:n 3 momentissa ei ole kyse arkaluonteisista tiedoista tai tietosuoja-asetuksen tarkoittamista erityisiä henkilötietoryhmiä koskevista tiedoista. Ehdotetut tietosuoja-asetuksen kansallista liikkumavaraa hyödyntävät säännökset ovat oikeasuhteisia edellä mainittuihin yleisen edun mukaisiin oikeutettuihin päämääriin nähden, koska säännöksillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisten päämäärien saavuttamiseksi. 

Hallitus katsoo, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.