1  Asian tausta ja valmistelu

2  Sopimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö

Täydentävällä sopimuksella mahdollistetaan liittokunnan esikuntien tehokas toiminta Suomessa. Sopimus tarkentaa liittokunnan esikuntien erioikeuksia ja vapauksia sekä niiden ja Suomen välisiä suhteita. Sopimus sisältää lisäksi määräyksiä, jotka koskevat liittokunnan esikuntien henkilöstön, sopimustoimittajien ja niiden huollettavien asemaa Suomessa. Täydentävä sopimus sisältää määräyksiä, joita ei ole Pariisin pöytäkirjassa. Näitä ovat esimerkiksi tilojen ja kiinteistöjen käyttöä, korkea-arvoisen henkilöstön vapauksia ja erioikeuksia, sopimustoimittajia, koulutusta, lupia ja televiestintää koskevat määräykset. 

Täydentävä sopimus tulee soveltumaan yleisesti kaikkiin Suomessa nyt ja tulevaisuudessa sijaitseviin Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettuihin kansainvälisiin sotilasesikuntiin ja -organisaatioihin, kuten Naton osaamiskeskuksiin (Center Of Excellence, COE), joihin sovelletaan Pariisin pöytäkirjaa.  

3  Suhde Euroopan unionin lainsäädäntöön

Täydentävä sopimus, kuten myös Nato SOFA ja Pariisin pöytäkirja, kuuluu jäljempänä esitetyin perustein jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. EU:n jäsenvaltioista ainakin 7 valtiota on tehnyt täydentävän sopimuksen Naton kanssa käyttäen samaa sopimuspohjaa, jolla Suomen täydentävä sopimus on valmisteltu. Vaikka täydentävän sopimuksen voidaan katsoa kuuluvan jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, sisältyy siihen määräyksiä, joita koskevilla toimialoilla on runsaasti voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä. Esityksen artiklakohtaisissa perusteluissa on käsitelty tarkemmin sopimusmääräysten suhdetta EU:n lainsäädäntöön. Nato SOFAn II artiklassa, jota sovelletaan Pariisin pöytäkirjan 2 artiklan nojalla myös täydentävän sopimuksen soveltamisalaan kuuluviin liittokunnan esikuntiin, on lähtökohtana, että joukoilla, siviilihenkilöstöllä ja niiden huollettavilla on velvollisuus kunnioittaa vastaanottajavaltion lainsäädäntöä ja toisaalta vastaanottajavaltiolla on velvollisuus ryhtyä tarpeellisiin toimiin tämän lähtökohdan saavuttamiseksi. Edellä mainittu lainsäädäntö kattaa myös EU:n lainsäädännön. Käytännössä jotkin täydentävän sopimuksen määräykset poikkeavat kuitenkin voimassa olevasta EU-sääntelystä ja toisaalta sääntelyn täysimääräinen soveltaminen voisi tehdä sujuvan sotilaallisen yhteistyön mahdottomaksi. 

Tarkasteltaessa täydentävän sopimuksen yhteensopivuutta EU-oikeuden kanssa on tarkasteltava EU:n ja sen jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa koskevia yleisiä periaatteita ja sektorikohtaisia määräyksiä, säännöksiä ja periaatteita vastaavalla tavalla kuin hallituksen esityksessä HE 90/2023 vp. EU:n sisämarkkinoiden ja useimpien niihin läheisesti liittyvien EU:n politiikka-alojen osalta myös ETA-ulottuvuus tulee huomioitavaksi. 

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 4 artiklan 2 kohdan mukaan unioni kunnioittaa keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen. Erityisesti kansallinen turvallisuus säilyy yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla. Lisäksi Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen (SEUT) on sisällytetty yleistä turvallisuutta koskevia yleisiä tai erityisiä poikkeussääntöjä, kuten SEUT 72 ja 347 artikla. 

Kansallista turvallisuutta koskevat kansalliset toimet eivät kuitenkaan jää kategorisesti EU-oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle, eivätkä turvallisuuteen liittyvät näkökohdat vapauta jäsenvaltiota velvollisuudesta soveltaa EU-oikeutta. Unionin tuomioistuin on myös oikeuskäytännössään ottanut kantaa jäsenvaltioiden kansallisen turvallisuuden toimiin (ks. muun muassa asia C-742/19) ja katsonut, että EU:n sääntöjä ei voi tulkita siten, että ne estäisivät asevoimia hoitamasta tehtäviään ja että niistä aiheutuisi tämän vuoksi haittaa valtion alueellisen koskemattomuuden säilyttämiselle ja kansallisen turvallisuuden takaamiselle, jotka kuuluvat valtion keskeisiin tehtäviin. Unionin oikeudessa on otettava asianmukaisesti huomioon kunkin jäsenvaltion asevoimiensa toiminnalle asettamat erityispiirteet, johtuivatpa nämä erityispiirteet sitten muun muassa kyseisen jäsenvaltion erityisistä kansainvälisistä velvoitteista, sen kohtaamista selkkauksista tai uhista tai kyseisen valtion geopoliittisesta asemasta.  

EU-sääntelyn soveltuvuutta arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon muun muassa se, että täydentävän sopimuksen mukaisesti alueelle tuotavat tavarat tuodaan vain asianomaisen liittokunnan esikunnan omaan käyttöön eikä kyseessä yleisesti ottaen olisi tavaroiden tai palveluiden tuonti ja sisämarkkinoille saattaminen EU-lainsäädännön tarkoittamassa merkityksessä. Näin ollen sisämarkkina- ja tuontiehtosääntely ei kaikissa tapauksissa soveltuisi.  

Osassa sektorikohtaista EU-lainsäädäntöä voi olla myös suoraan säädetty kyseessä olevasta sääntelystä poikkeamisesta puolustuksen tai kansallisen turvallisuuden alalla. 

EU-oikeuden soveltamisessa on huomioitava SEU 6 artiklan mukaisesti EU:n perusoikeuskirja sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18 ja 19/1990; sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna SopS 71 ja 72/1994, SopS 85 ja 86/1998, SopS 8 ja 9/2005, SopS 6 ja 7/2005 sekä SopS 50 ja 51/2010, jäljempänä EIS) ihmisoikeudet ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet, jotka molemmat ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta. Perusoikeuskirjan 52 artikla sisältää yleisiä periaatteita oikeuksien ulottuvuudesta ja soveltamisesta, kuten esimerkiksi suhteellisuusperiaatteen. Suhteellisuusperiaate on myös EU:n yleinen oikeusperiaate. Perusoikeuskirjan 52 artiklaa koskevissa selityksissä todetaan, että perusoikeuskirja ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuksiin soveltaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklaa tai toteuttaa toimia kansallisen puolustuksen alalla sodan puhjettua tai lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi niiden velvollisuuksien toteuttamiseksi, jotka on tunnustettu SEU 4 artiklan 1 kohdassa sekä SEUT 72 ja 347 artiklassa. Unionin tuomioistuin on todennut ratkaisukäytännössään, että perusoikeuksia tulee kunnioittaa myös sovellettaessa EU-oikeudellisia poikkeus- ja rajoitusperusteita (ks. muun muassa asia C-260/89, C-402/05 P ja C-415/05). 

Kilpailuneutraliteetti valtion liikelaitoksessa ja valtiontukisääntely 

Ehdotukseen sisältyy Senaatti-konsernin osalta sen asiakaskunnan laajentaminen säädöstasolla. Tämä ehdotetaan toteutettavaksi muuttamalla valtion liikelaitoksesta annettua lakia (1062/2010). Senaatti-konsernin asiakaskunnan laajentuessa on tarpeen selvittää sen vaikutukset valtiontukisäännöksiin EU:ssa ja Suomessa. Julkisen rahoituksen tai tuen osalta on arvioitava sen vaikutukset markkinoihin. Valtiontuki määritellään EU:n perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltion myöntämäksi taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyksi tueksi, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, siltä osin kuin tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näitä vaikutuksia on arvioitava myös valtion liikelaitosten osalta. Tuki tulee EU:n valtiontukisääntöjen piiriin, jos kaikki perustamissopimuksen 107 artiklan 1 kohdan kriteerit täyttyvät:  

1) julkisten varojen kanavoiminen yrityksiin taloudelliselle toimijalle;  

2) taloudellinen etu on valikoiva;  

3) vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua; ja  

4) vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan (ns. kauppavaikutuskriteeri). 

Perussopimuksen 107 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta, kun valtio toimii julkisen vallan käyttäjänä tai kun julkisyhteisöt toimivat viranomaisen ominaisuudessaan. Yksikön voidaan katsoa toimivan julkisen vallan käyttäjänä, kun kyseessä oleva toiminta kuuluu valtion keskeisiin tehtäviin tai liittyy näihin tehtäviin luonteeltaan, tavoitteeltaan sekä siihen sovellettavilta säännöiltään. Yleisesti ottaen, jos jäsenvaltio on päättänyt ottaa käyttöön markkinamekanismeja, eivät kuitenkaan toiminnot, jotka luontaisesti ovat osa viranomaisten erioikeuksia ja joiden suorittamisesta valtio vastaa, ole taloudellisia toimintoja. Esimerkkejä tällaisista toiminnoista ovat armeija, poliisi, ilmaliikenteen turvallisuus ja valvonta, meriliikenteen valvonta ja turvallisuus, saastumisen estämisen valvonta, vankilarangaistusten organisointi, rahoittaminen ja täytäntöönpano, julkisten maa-alueiden käyttö ja elvyttäminen viranomaisten toimesta, julkisiin tarkoituksiin käytettävien tietojen keruu asianomaisille yrityksille kyseisten tietojen ilmoittamiseksi asetetun lakisääteisen velvoitteen perusteella. Täydentävän sopimuksen voimaansaattaminen ei ole valtiontukioikeudellisesti ongelmallista, sillä uusi käyttäjäryhmä on ei-taloudellista toimintaa harjoittava taho. Tällainen asiakaskunnan lisäys ei tee Senaatti-konsernista sen enempää taloudellista toimintaa harjoittavaa tahoa kuin mitä se tälläkään hetkellä on. Sama koskee myös muuta kansainvälistä puolustusyhteistyötä koskevista sopimuksista johtuvaa Senaatti-konsernin asiakaskunnan laajentamista. 

Organisointimuodolla (liikelaitos vai osakeyhtiö) ei tässä arvioinnissa ole merkitystä, vaan toiminnan luonne ratkaisee. 

Jos julkisyhteisö harjoittaa taloudellista toimintaa, joka voidaan erottaa julkisen vallan käytöstä, kyseinen yhteisö toimii perustamissopimuksen tarkoittamalla tavalla yrityksenä, jolloin valtiontukisääntely tulee sovellettavaksi tämän toiminnan osalta. Jos sitä vastoin taloudellista toimintaa ei voida erottaa julkisen vallan käytöstä, kaikki kyseisen yhteisön toiminnot liittyvät edelleen julkisen vallan käyttöön, eivätkä ne sen vuoksi kuulu yrityksen käsitteen piiriin. 

Euroopan Unionin komissio on käsitellyt valtiontuen käsitteen määrittelyä lisää tiedonannossaan (C/2016/2946, jäljempänä valtiontuen käsite -tiedonanto). Tiedonannossa on käsitelty, millä edellytyksillä infrastruktuurin julkinen rahoitus ei tule lainkaan EU:n valtiontukisääntöjen piiriin. Tiedonannon mukaan EU:n valtiontukisääntöjä ei sovelleta, jos infrastruktuuria käytetään ei-taloudelliseen toimintaan. 

Tiedonantoa on tulkittu siten, että julkisen infrastruktuurin tarjoaminen valtion omaan käyttöön ei ole taloudellista toimintaa silloinkaan, kun osa tästä toiminnasta suuntautuu markkinoille (infrastruktuuripoikkeus). Komissio on katsonut myös, että muiden kuin taloudellisten toimintojen yhteydessä tarjottavien niin sanottujen tavanomaisten palvelujen julkisella rahoituksella ei yleensä ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näin esim. valtion museotoiminnan yhteydessä olevan kaupan tai toimistotalon yhteydessä olevan lounasravintolan tilavuokrauksella ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

Infrastruktuuripoikkeus ja tavanomaiset lisäpalvelut ovat merkityksellistä muun muassa valtion liikelaitosten toiminnan kannalta. Toisin sanoen valtion käyttäessä omistamaansa infrastruktuuria, kuten esim. omistamiaan kiinteistöjä toimintojensa järjestämiseen, tämä ei tule valtiontukisääntöjen soveltamisalan piiriin niissäkään tilanteissa, joissa vähäinen osa infrastruktuurista on jonkin muun tahon käytössä. Tämä muu käyttö on niin sanottua liitännäistoimintaa tai tavanomaisia lisäpalveluita. Edellytyksenä on se, että muiden kuin valtion käyttöä infrastruktuurista ei ole järkevästi erotettavissa. Näin ainakin silloin kun toiminnot kuluttavat samoja tuotantopanoksia kuin pääasiallinen valtion käyttö, esimerkiksi samoja materiaaleja, laitteita, työvoimaa tai kiinteää pääomaa. 

Valtiontuen käsite –tiedonannon kohdassa 207 on infrastruktuurin käytön osalta todettu, että jos yksikkö harjoittaa sekä taloudellista että muuta kuin taloudellista toimintaa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että muulle kuin taloudelliselle toiminnalle annettua julkista rahoitusta ei käytetä taloudellisen toiminnan ristiin tukemiseen. 

Liitännäistoiminnan on pysyttävä laajuudeltaan suppeina suhteessa infrastruktuurin kapasiteettiin. Infrastruktuurin taloudellinen käyttö voidaan katsoa liitännäistoiminnaksi, kun tällaiselle toiminnalle vuosittain jaettu kapasiteetti ei ole enempää kuin 20 prosenttia infrastruktuurin vuotuisesta kokonaiskapasiteetista. Tavanomaisia lisäpalveluita ei lueta mukaan liitännäistoiminnan rajaa laskettaessa. Markkinoille suuntautuva liitännäistoiminta tulee myös eriyttää kirjanpidollisesti. 

Vaikka julkiseen rahoitukseen ei edellä mainituin perustein sovellettaisikaan EU:n perussopimuksen ja siitä annetun oikeuskäytännön mukaan valtiontukisääntelyä, on kilpailuneutraliteettia arvioitava kansallisen kilpailulain (948/2011) näkökulmasta. Kilpailulain kannalta olennaisinta on varmistaa markkinaehtoisuus tilanteissa, joissa julkinen taho harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailutilanteessa markkinoilla sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivalta valvoa tätä toimintaa. Kilpailulain 4 a luvun neutraliteettisääntelyn perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on toimivalta puuttua valtion taikka sen määräysvaltaan kuuluvan yksikön harjoittamassa taloudellisessa toiminnassa sovellettuun menettelyyn tai toiminnan rakenteeseen, joka esim. vääristää tai on omiaan vääristämään terveen ja toimivan kilpailun edellytyksiä markkinoilla. Tuo toimivalta ulottuu myös valtion liikelaitoksien toimintaan. Täydentävän sopimuksen voimaansaattaminen ei ole valtiontukioikeudellisesti ongelmallista, sillä uusi käyttäjäryhmä on ei-taloudellista toimintaa harjoittava taho. Tällainen asiakaskunnan lisäys ei tee Senaatti-konsernista sen enempää taloudellista toimintaa harjoittavaa tahoa kuin mitä se tälläkään hetkellä on. Sama koskee myös muuta kansainvälistä puolustusyhteistyötä koskevista sopimuksista johtuvaa Senaatti-konsernin asiakaskunnan laajentamista. 

4  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pariisin pöytäkirjan täydentämisestä Suomen tasavallan hallituksen sekä Naton operaatiojohtoportaan johtoesikunnan ja Naton transformaatiojohtoportaan johtoesikunnan välillä tehdyn sopimuksen. Esitys sisältää ehdotuksen sopimuksen voimaansaattamista koskevaksi laiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi tehtäväksi sopimuksesta johtuvat muutokset ulkomaalaislakiin (301/2004), jotta myös kansallisesta laista käy selkeästi ilmi oleskeluoikeus ilman oleskelulupaa niille ryhmille (jäsenet, sopimustoimittajat ja huollettavat), jotka sopimuksessa vapautetaan oleskelulupavaatimuksesta. Samalla toteutetaan muutokset työnteko-oikeussääntelyyn siltä osin kuin edellä mainitut ryhmät ovat sopimuksen mukaan vapautettuja työntekoon oikeuttavan oleskeluluvan hakemisesta.  

Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annettua lakia (1062/2010), ajoneuvolakia (82/2021), sotilasajoneuvolakia (332/2023), henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettua lakia (332/2019), puolustusvoimista annettua lakia (551/2007), maa-asemista ja eräistä tutkista annettua lakia (96/2023), sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettua lakia (211/2006), arvonlisäverolakia (1501/1993), valmisteverotuslakia (182/2010), autoverolakia (777/2020) sekä tullilakia (304/2016).  

5  Esityksen vaikutukset

Suomen Nato-liittymisestä aiheutuvia vaikutuksia on käsitelty hallituksen esityksessä HE 315/2022 vp. Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan liittymisen vaikutuksia on käsitelty hallituksen esityksessä HE 90/2023 vp. Tämän esityksen vaikutusarvioinneissa on huomioitu vaikutukset siltä osin kuin niiden arvioidaan eroavan edellä mainittujen esitysten yhteydessä jo arvioiduista vaikutuksista.  

Täydentävästä sopimuksesta aiheutuvien vaikutusten suuruuteen vaikuttaa suoraan Suomessa kulloinkin olevan täydentävän sopimuksen alaisen toiminnan mittakaava. Sopimuksella ei perusteta liittokunnan esikuntia Suomeen, minkä vuoksi arviointi niiden vaikutuksista tulee tehdä jokaisen liittokunnan esikunnan perustamisen yhteydessä erikseen.  

6  Lausuntopalaute

Sopimuksen allekirjoittamisesta järjestettiin lausuntokierros 27.10.–21.11.2025. Lausuntoja pyydettiin tasavallan presidentin kanslialta, valtioneuvoston kanslialta, ulkoministeriöltä, oikeusministeriöltä, sisäministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Pääesikunnalta, Oikeuskanslerinvirastolta sekä eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialta. Lausunnon antoivat kaikki muut tahot paitsi tasavallan presidentin kanslia sekä maa- ja metsätalousministeriö. Oikeusministeriö sekä eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia ilmoittivat, ettei niillä ole asiassa lausuttavaa. 

Sopimuksen allekirjoittamista pidettiin lausunnoissa tarkoituksenmukaisena. Ministeriöiden lausunnoissa katsottiin, että sopimus edellyttää muutoksia ulkomaalaislakiin, lakiin sähköisen viestinnän palveluista, ajoneuvolakiin sekä maa-asemista ja eräistä tutkista annettuun lakiin. Valtiovarainministeriön lausunnossa tuotiin esiin se, että puolustusministeriö, ulkoministeriö ja valtiovarainministeriö ovat käyneet täydentävään sopimukseen liittyen keskusteluja siitä, tulisiko verotusta koskevia menettelyjä muuttaa siten, että Naton osalta palautushakemukset tehtäisiin Verohallinnolle ja puolustushallinto antaisi vahvistukseen tarvittavia tietoja. 

Oikeuskanslerinvirasto ei ottanut kantaa sopimuksen allekirjoittamisen tarkoituksenmukaisuuteen, mutta kiinnitti huomioita 7 artiklassa tarkoitettuihin vapauksiin ja erioikeuksiin ja katsoi, että asian jatkovalmistelussa tulisi avata tarkoin, mitä sopimuksessa tarkoitetut toimivaltakysymykset merkitsevät suhteessa jo olemassa oleviin sopimusjärjestelyihin. 

Luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella 23.1.–6.3.2026 Lausuntopalvelu.fi -palvelunhttps://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=997a31ec-c585-441c-9820-afa95c7abef3 kautta. Lausuntoja pyydettiin muun muassa ministeriöiltä ja virastoilta, yhteensä 153 taholta. Myös muilla tahoilla oli mahdollisuus lausua asiasta. Määräaikaan mennessä lausuntoja annettiin yhteensä 31 taholta: valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö, oikeusministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, tasavallan presidentin kanslia, oikeuskansleri, Digi- ja väestötietovirasto, Eläketurvakeskus, Hätäkeskuslaitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Maahanmuuttovirasto, poliisihallitus, Pääesikunta, Suomen ympäristökeskus, Tapaturmavakuutuskeskus, Valtiokonttori, Aliupseeriliitto ry, Ammattiliitto PRO, Autoalan keskusliitto AKL ry, Elinkeinoelämän keskusliitto, Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry, Maa- ja metsätuottajain Keskusliitto MTK ry, Reserviläisliitto ry, Senaatti-kiinteistöt, Suomen Asianajajat, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Ulkomaanoperaatioiden veteraaniliitto ry, Suomen Rauhanliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ry ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry. Opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, eduskunnan oikeusasiamies, Maanpuolustuskurssiyhdistys ry, MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Tuomioistuinvirasto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Maanpuolustuksen Insinöörit MPI ry, Opetushallitus, Suojelupoliisi, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Kansaneläkelaitos, Syyttäjälaitos ja Verohallinto ilmoittivat, ettei niillä ole asiassa lausuttavaa. 

Tässä jaksossa selostetaan lausuntojen päälinjat ja niissä esiin tuodut merkitykselliset näkökannat, mukaan lukien sellaiset lausunnot, joissa esitettiin muutoksia esitykseen tai jotka liittyvät kansallisen lainsäädännön muutostarpeisiin. Lausuntopyyntö, muut kuin yksityishenkilöiden antamat lausunnot ja lausuntoyhteenveto ovat saatavilla valtioneuvoston hankesivuilla hanketunnisteella PLM006:00/2025. Esitys on viimeistelty puolustusministeriössä virkatyönä. 

Yleistä 

Ministeriöt, viranomaiset ja suurin osa yhdistyksistä yhtyivät pääosin hallituksen esitysluonnoksessa esitettyyn ja kannattivat täydentävän sopimuksen hyväksymistä. Useissa lausunnoissa esitettiin esitysluonnokseen liittyviä täsmennystarpeita, kiinnitettiin huomiota esitysluonnoksessa arvioituihin vaikutuksiin sekä korostettiin viranomaisyhteistyön sekä toimeenpanon seurannan merkitystä. 

Maahantulo, maasta poistuminen, maassa työskentely ja maassa oleskelu 

Digi- ja väestötietovirasto sekä Pääesikunta katsoivat, että 9 artiklan 4 kohdan tulkintaa liittyen kotikunnan rekisteröinnin vapaaehtoisuuteen ja sen oikeusvaikutuksiin tulisi selventää. Esityksen perusteluita on täydennetty lausuntojen perusteella. 

Digi- ja väestötietovirasto kiinnitti huomiota sopimustoimittajien kotikuntaoikeuden ja artiklan 3 a väliseen suhteeseen ja siihen liittyviin epävarmuustekijöihin ja yhdenvertaisen kohtelun vaatimukseen ja esitti kotikuntalain 4 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen muuttamista lausunnostaan ilmenevään muotoon. Kuten jaksossa 7 on täydentävän sopimuksen 9 artiklan kohdalla todettu, mainittujen henkilöryhmien mahdollisuus kotikunnan saamiseen riippuu useasta eri tekijästä, mahdollisesti myös täydentävän sopimuksen ja EU-oikeuden välisestä suhteesta. Siksi kotikunnan saaminen on perusteltua jättää Digi- ja väestötietoviraston tapauskohtaisen arvioinnin varaan. Mahdollisiin lakimuutoksiin voidaan palata tarvittaessa myöhemmin 

Suomen Asianajajat piti perusteltuna, että esitykseen lisättäisiin tiivis ja käytännönläheinen kuvaus siitä, miten yksilön oikeusaseman todentaminen tapahtuu ja kuinka varmistetaan se, ettei oikeusasema jää epäselväksi esimerkiksi palveluihin pääsyn tai viranomaisasioinnin tilanteissa. Käytännönläheisempi kuvaus eri viranomaisissa asioinnin tavoista olisi tarkoituksenmukaista laatia Nato SOFAn, Pariisin pöytäkirjan ja täydentävän sopimuksen osalta yhteen ohjeistukseen. 

Ulkoministeriö piti perusteltuna, että liittokunnan esikunnan henkilöstön henkilökortit myöntää Pääesikunta. 

Laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa ja henkilötietojen suoja 

Ulkoministeriö ja Valtiokonttori esittivät sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä tarkoituksenmukaisuussyistä, että heidät lisättäisiin ehdotettuun lakiin henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain 4 luvun 29 §:ssä tarkoitetuksi viranomaiseksi. Pääesikunta esitti, että henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain muuttamista koskevan ehdotuksen 16 e §:n 2 momentin 6 kohtaa laajennettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin tarvittavien henkilötodistusten tunnistetiedot. Pääesikunta katsoi, että nykytilaa henkilötietojen suojaan liittyvistä muutostarpeista tulisi avata tarkemmin ja viittasi aiemmin esiin tuomiinsa tietosuojanäkökulmiin. Lausunnot on otettu huomioon jatkovalmistelussa. 

Suomen Asianajajat piti tarpeellisena sitä, että esityksen perusteluissa kuvattaisiin selkeämmin henkilötietorekisterin käyttötarkoitus, tietosisältö, keskeiset luovutustilanteet, säilytysajat ja tietoturvatoimet sekä se, miten järjestelyt yhteensovitetaan kansallisen tietosuojavalvonnan ja oikeussuojakeinojen kanssa. Henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimista annettuun lakiin ehdotetuissa muutoksissa esitetään säädettäväksi kyseiset seikat siltä osin, kun niitä ei ole jo lakiin kirjattu. EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisen henkilötietorekisterin toimeenpanossa noudatetaan tietosuojalakia ja tietosuoja-asetusta. 

Korkea-arvoisen henkilöstön vapaudet ja erioikeudet 

Oikeuskansleri katsoi, että 7 artiklan suhdetta Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan mukaiseen järjestelyyn tulee selventää esityksessä erityisesti siltä osin, kuin artiklalla poiketaan aiemmista määräyksistä. Rauhanliitto yhtyi oikeuskanslerin arvioon. Oikeusministeriö piti perusteltuna 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan liittyvien seikkojen esiin tuomista käsittelyjärjestysperustelujen lisäksi myös artiklaa koskevissa perusteluissa ja edellytti niiden täsmentämistä lausunnostaan ilmenevin osin. Oikeusministeriö piti hyvänä myös sen selventämistä, miltä osin 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa on kyse tavanomaisesta kansainvälisen järjestön toimintaan tai siihen rinnastettavaan toimintaan liittyvästä sääntelystä. Oikeusministeriö piti aiheellisena 7 artiklan 8 kohdan mukaisten perustelujen täsmentämistä ja selkeyttämistä. Suomen Asianajajat esitti, että esitykseen lisättäisiin selkeä kuvaus siitä, kuinka luopumismenettely (”waiver”) turvaa asianomistajan oikeudet, kuten tiedonsaannin, arviointiperusteet, aikataulukysymykset ja menettelylliset takeet. Täydentävän sopimuksen 7 artiklan perusteluita on tarkennettu ja täydennetty jatkovalmistelussa.  

Vahingonkorvaus ja tuomiovalta 

Oikeusministeriö ja Suomen Asianajajat korostivat, että asianomistajan asemasta ja korvausvaatimuksista on syytä lausua myös tässä esityksessä siltä osin, kuin koskemattomuus tai muut toimivaltaratkaisut käytännössä rajoittavat rikosprosessin ja siihen liittyvien siviilivaatimusten käsittelyä Suomessa ja poikkeavat jo aiemmista määräyksistä tai luovat uusia. Oikeusministeriö piti hyvänä sitä, että 7 artiklasta johtuvia tuomiovaltaan liittyviä käytännön vaikutuksia arvioitaisiin esityksessä yksityiskohtaisemmin. Esityksen lukua 5.6 sekä 7 luvun 7 artiklaa koskevia perusteluita on täsmennetty ja täydennetty jatkovalmistelussa. 

Ulkoministeriö esitti, että 35 artiklan perusteluja täydennetään selostamalla tarkemmin Pariisin pöytäkirjan 15 artiklan tarkoittamaa hallinnollista menettelyä. Täydentävän sopimuksen 35 artiklan perusteluita on täydennetty lausunnon perusteella. 

Tilojen ja alueiden käyttö, loukkaamattomuus, pakkokeinot ja pelastustilanteet 

Suomen Asianajajat katsoi, että esityksen perusteluissa tulisi täsmentää, kuinka menettelyt toimivat kiireellisissä rikosepäilyihin liittyvissä tilanteissa ja miten viranomaisten väliset toimivaltuudet ja vastuut yhteensovitetaan asianosaisten oikeusturvan varmistamalla tavalla. Suomen Asianajajat suositteli, että esitykseen lisättäisiin konkreettisempi kuvaus siitä, millaisin käytännön järjestelyin tutkinta- ja pelastustilanteet hoidetaan oikeusvarmasti ja viiveettä ilman sopimuksen tarkoituksen vaarantamista. Liittokunnan esikuntien kanssa tulee tarpeen mukaan erillisissä järjestelyissä sopia lausunnossa mainittujen oikeusturvan takeiden takaavista menettelyistä. 

Pääesikunta esitti harkittavaksi, että 5 artiklan 2 kohtaa, jossa tilojen loukkaamattomuus laajennetaan koskemaan myös eräiden muiden tahojen kuin liittokunnan esikunnan itsensä hallussa olevia tiloja ja alueita, selkeytettäisiin siltä osin, kun kyse on 1 artiklan 23 kohdan mukaisista suomalaisista lisäelementeistä ja muista kansallisista yksiköistä kuin Suomen yksiköistä. Täydentävän sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan perusteluita on täydennetty jatkovalmistelussa. 

Kuntaliitto katsoi, että artiklan 4 perusteluosiossa tulisi selkeästi ilmaista, että liittokunnalle säädetty maksuttomuus ei vapauta kansallista viranomaista lupamaksuista edes sen toimiessa liittokunnan lukuun, ellei laissa toisin määrätä. Esityksen alalukua 5.3 on täydennetty lausunnon perusteella. 

Liittokunnan esikunnan tunnuskuvan suojaaminen 

Tasavallan presidentin kanslia katsoi, että ehdotetun lain 2 §:ssä olisi kyse perustuslain (731/1999) 93 §:n 1 momentin mukaisesta presidentin ulkopolitiikan johtamisvallasta. Kanslia esitti ehdotetun 2 §:n 3 momentin muuttamista siten, että liittokunnan esikunnan tunnuskuvan suojaamisesta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Liittokunnan esikuntien tunnuskuvan suojaamisella ei arvioida olevan liityntäpintaa perustuslain 93 §:n 1 momentin tarkoittamaan ulkopolitiikan johtamiseen, minkä vuoksi jatkovalmistelussa on arvioitu, että asetuksenantovaltuus tulisi säätää valtioneuvostolle. 

Turvallisuuden ja järjestyksen ylläpito tiloissa ja niiden ulkopuolella 

Oikeuskansleri piti perusteltuna, että esitysluonnoksessa tehtäisiin selkoa 26 artiklan mukaisen avun ulottuvuudesta ja oikeudellisesta luonteesta. Täydentävän sopimuksen 26 artiklan perusteluita on täydennetty ja täsmennetty. 

Poliisihallitus kiinnitti huomiota siihen, että poliisi voi joutua ottamaan jäsenen tai tämän huollettavan muustakin syystä kuin rikoksen esitutkintaan liittyvästä syystä kiinni ja katsoi, että toisin kuin voimaansaattamislain 7 §:ssä säädetään, valtakunnansyyttäjän tulisi ilmoittaa liittokunnan esikunnalle vain pidättämisestä, kun taas muusta vapaudenmenetyksestä ilmoittaisi kiinni ottanut viranomainen. Voimaansaattamislain 7 §:ää on muutettu jatkovalmistelussa siten, että valtakunnansyyttäjä ilmoittaisi rikosasian käsittelyyn liittyvistä vapaudenmenetyksistä ja pidätyksistä. Muista vapaudenmenetyksistä ilmoittaisi poliisi.  

Rauhanliitto esitti vakavan huolen siitä, että täydentävä sopimus sisältää sanamuodoiltaan erilaisen määräyksen kuin Nato SOFAssa ja Pariisin pöytäkirjassa liittyen liittokunnan esikunnan oikeudesta käyttää viranomaistoimivaltuuksia Suomen alueella. Täydentävän sopimuksen 26 ja 27 artikla ovat tarkkarajaisempia ja täsmällisempiä kuin Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan vastaavat määräykset.  

Turvallisuus ja joukkojen suojaus 

Poliisihallitus piti selvänä sitä, ettei 27 artikla tuo sille uusia toimivaltuuksia. Poliisihallitus totesi, että kehävalvonta ei ole poliisille tyypillistä toimintaa, mutta se voi järjestää uhka- ja riskiperustaista kohteen suojaamista. Poliisihallitus piti 27 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisten kokousten määritelmää epäselvänä. Liittokunnan esikunnan järjestämien kokouksien laatu tulisi arvioida tapauskohtaisesti erikseen.  

Pääesikunnan näkemyksen mukaan puolustusvoimista annetun lain 21 § nykyinen sanamuoto ei mahdollista Naton määräysten mukaisten satunnaisten tarkastusten tekemistä liittokunnan esikunnan tiloista poistuville. Pääesikunta esitti, että esityksessä selkeytettäisiin sitä, miten voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa kyseisen toiminnan ja miten voimassa oleva laki suhtautuu ehdotetun 27 artiklan mukaiseen toimintaan. Jatkovalmistelussa on arvioitu, että nykyinen puolustusvoimista annetun lain 21 § tarjoaa riittävät mahdollisuudet suorittaa satunnaistarkastuksia silloin, kun liittokunnan esikunnat sijaitsevat Puolustusvoimien alueilla. Täydentävän sopimuksen 27 artiklan perusteluita on täydennetty jatkovalmistelussa. 

Siviilihenkilöstö, sopimustoimittajat ja niiden työntekijät 

Pääesikunta katsoi, että 13 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu viranomainen tulisi määritellä esityksessä. Täydentävän sopimuksen 13 artiklan 6 kohdan perusteluita on täydennetty vastaamaan voimaansaattamislain 8 §:ää, jonka mukaan kyseiset ilmoitukset ottaa vastaan Pääesikunta. 

Reserviläisliitto ry ja Rauhanliitto kiinnittivät huomiota sopimustoimittajien aseman, määritelmän ja määrän epäselvyyteen. Rauhanliitto kiinnitti huomiota täydentävän sopimuksen henkilölliseen laajuuteen ja katsoi, että 13 artiklan 3 kohdan f alakohta jättää avoimeksi sopimustoimittajien ja näiden käyttämien työntekijöiden oikeuden muihin julkispalveluihin kuin kasvatus- ja koulutuspalveluihin. Sopimustoimittajien laatua ja määrää ei ole etukäteen mahdollista tarkkaan arvioida, vaan se riippuu Suomessa kulloinkin sijaitsevien liittokunnan esikuntien tarpeista. Sopimustoimittajien työntekijöille ja heidän huollettavilleen kuuluu se asema, joka täydentävässä sopimuksessa heille nimenomaisesti myönnetään. 

Reserviläisliitto ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry esittivät sopimustoimittajien osalta täsmentäviä ehdotuksia sopimuksen artikloihin 22 ja 13 artiklan 3 kohdan f alakohtaan. Täydentävän sopimuksen 22 artiklan perusteluita on täydennetty. 

Eläketurvakeskus katsoi, että esityksessä on syytä täsmentää selkeästi, jos sopimuksella voidaan määritellä neuvonantajien työskentelysuhteen muodosta kansallisesta lainsäädännöstä poikkeavasti. Eläketurvakeskus piti tärkeänä käytännön järjestelyiden selkeää määrittelyä liittyen täydentävän sopimuksen 12 artiklan 1 kohdan alakohtiin b ja c. Täydentävän sopimuksen 12 artiklan perusteluita on täydennetty jatkovalmistelussa yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja Eläketurvakeskuksen kanssa. 

Koulutus 

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry esitti lausunnostaan ilmenevin tavoin 33 artiklan 1 ja 4 kohdan täsmentämistä. UNIFI ry katsoi edelleen, että 33 artikla jättää epäselväksi sen, koskeeko sopimuksen mukainen mahdollisuus osallistua suomen sosiaaliturvaan myös opintososiaalisia etuuksia. Epäselvää oli myös se, ovatko artiklassa mainitut koulut osa ulkomaista vai suomalaista koulutusjärjestelmää. Täydentävän sopimuksen 33 artiklan perusteluita on täydennetty. Koulutusta koskevan 33 artiklan mukaan perustettujen koulujen asema määritettäisiin niitä perustettaessa. Sopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukainen oikeus osallistua Suomen sosiaaliturvajärjestelmään koskee vain kyseisen henkilöstön sekä liittokunnan esikunnan palkoista ja palkanlisistä tekemiä pidätyksiä. Sosiaaliturva yleisemmin määräytyy kunkin henkilön statuksen, Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden ja kansallisen lainsäädännön mukaan.  

Pääesikunta kiinnitti huomiota siihen, ettei hallituksen esitys ota huollettavien oppivelvollisuuteen Suomessa. Täydentävän sopimuksen 9 artiklan ja 33 artiklan perusteluita on täydennetty oppivelvollisuuden osalta. 

Verotukseen liittyvät vapaudet ja oikeudet 

Valtiovarainministeriö katsoi, että esitysluonnoksen tullia ja verotusta koskevia perusteluja tulisi eräiltä osin vielä tarkentaa. Valtiovarainministeriö esitti, että Naton kansainvälisten sotilasesikuntien tai muiden toimielinten osalta verojen palauttamista koskevat hakemukset tehtäisiin ulkoministeriön sijasta Verohallinnolle. Ulkoministeriö piti tarkoituksenmukaisena, että sopimukseen liittyvät erioikeudet ja vapaudet vahvistetaan toisessa viranomaisessa kuin ulkoministeriössä ja että verotus- ja tullimenettelyä koskevat säännösmuutosehdotukset sisällytettäisiin esitysluonnokseen. Esitykseen on sisällytetty ehdotukset arvonlisäverolain, valmisteverotuslain, autoverolain sekä tullilain muuttamisesta.  

Pääesikunta katsoi, että artiklassa 19 tarkoitettu viranomainen tulisi määritellä esityksessä. Artiklakohtaisia perusteluita on täydennetty. Lomakkeet varmistaa kulloinkin toimivaltainen viranomainen. 

Käsittelyjärjestys 

Oikeuskansleri ja oikeusministeriö pitivät käsittelyjärjestysjakson tiivistämistä ja selkeyttämistä perusteltuna. Oikeuskansleri ja oikeusministeriö katsoivat, että jaksossa tulisi tehdä tarkemmin selkoa siitä, millä tavoin täydentävän sopimuksen määräykset eroavat Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan osana hyväksytyistä määräyksistä vai onko niissä kyse kokonaan uusista määräyksistä. Oikeuskansleri piti perusteltuna, että käsittelyjärjestystä arvioitaisiin keskeisemmin NATO SOFAa ja Pariisin pöytäkirjaa koskevien hallitusten esitysten mukaisista lähtökohdista. Oikeusministeriö katsoi, että käsittelyjärjestystä tulisi arvioida ns. aukkoteorian näkökulmasta. Oikeuskansleri katsoi, että 8 artiklan osalta jaksossa 14.2.3 on syytä täsmentää perusteluja sekä sitä, mitä toimivaltaa artiklalla tarkalleen Natolle siirretään. Esityksen alaluvut 14.2.1 sekä 14.2.2 on jäsennelty uudestaan, minkä lisäksi sitä on täsmennetty ja täydennetty jatkovalmistelussa. Täydentävän sopimuksen 8 artiklaa koskeva arvio on poistettu, koska sen ei arvioida siirtävän toimivaltaa Natolle. Samalla 8 artiklan perusteluita on tarkennettu. 

Oikeusministeriö katsoi, että säätämisjärjestysperusteluiden valtiosääntöoikeudelliseen muotoiluun liittyen 12 artiklan 2 kohdan mukaiseen maanpuolustusvelvollisuuteen tulee täsmentää. Lausunto on otettu huomioon. 

Ulkoministeriö esitti, että kappaletta 14.1 täsmennettäisiin toteamalla, että loppumääräyksiä lukuun ottamatta kaikki sopimuksen määräykset kuuluvat pääosin lainsäädännön alaan. Ulkoministeriö esitti myös, että kappaleessa 14.2.4.todettaisiin, että sopimuksen 7 artikla ei ole ongelmallinen perustuslain kannalta. Esitystä on muutettu lausunnon mukaisesti. 

Eduskunnan tietojensaantioikeus 

Oikeuskansleri kiinnitti huomiota eduskunnan tietojensaantioikeuksien näkökulmasta siihen, että Nato SOFAn esikuntiin ulottavaa Pariisin pöytäkirjaa täydentävä sopimus muodostaa vaikeahkosti avautuvan järjestelyn. Oikeuskansleri esitti, että esityksen tarkoituksenmukaisissa kohdin avattaisiin esimerkiksi se, mitä eri Naton elimet ovat sopimuskokonaisuuteen liittyvien sopimusten näkökulmasta. Esitykseen on jatkovalmistelussa pyritty avaamaan Naton eri elinten oikeudellista luonnetta Nato SOFAn, Pariisin pöytäkirjan ja täydentävän sopimuksen osalta. 

Oikeusministeriö piti myös, viitaten käsittelyjärjestysperusteluihin, täydentävän sopimuksen ja Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräysten välisen suhteen avaamista perusteltuna eduskunnan tietojensaantioikeuden kannalta. Oikeuskansleri totesi erityisesti, että 7 artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan mukaisten perustuslakia koskevien määräysten välisen suhteen esiin tuominen selkeämmin eduskunnalle olisi perusteltua. Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräysten arvioitiin tuomiovallan osalta koskevan perustuslakia vain siltä osin, kun kyse on tuomiovallan harjoittamisesta Suomessa, eikä sen jakautumisen osalta (PeVL 2/2024 vp, s. 9). Täydentävän sopimuksen 7 artikla ei koske toisen valtion tuomiovallan käyttöä Suomessa. Tältä osin kyse ei siten olisi perustuslakipoikkeuksen muuttamisesta. 

Suomen Asianajajat viittasi lausunnossaan myös Naton hallinnollisen tuomioistuimen luonteen avaamisen tarpeellisuuteen eduskunnan tietojensaantioikeuksiin viitaten. Suomen Asianajajat katsoi, että esitykseen tulisi ainakin yleisellä tasolla lisätä tiedot siitä, mitä keskeisiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita Naton hallinnollinen tuomioistuin sisältää. Naton hallinnollisen tuomioistuimen luonnetta on avattu säätämisjärjestysperusteluissa alaluvussa 14.2.5. 

Vaikutukset 

Ympäristöministeriö ehdotti, että taloudellisia vaikutuksia koskevassa luvussa huomioitaisiin myös erilaisista lupamenettelyistä aiheutuvat kustannukset. Alalukuun 5.3 on lisätty yleinen kuvaus erilaisten lupahakemusten kustannusvaikutuksista ja niiden kohdentumisesta. 

Valtiokonttori toi esiin, että puolustusyhteistyöhön liittyvä yksittäinenkin korvaus voi pääomittamisen myötä muodostua huomattavan korkeaksi. Valtiokonttori piti tärkeänä, että sille puolustusyhteistyöstä aiheutuvaan korvausmenon lisäykseen varaudutaan vuosittain riittävällä korvausmenomäärärahalla ja tarvittaessa lisätalousarviomenettelyllä. Valtiokonttori huomautti, että esitetyillä ehdotuksilla voi myös olla vaikutusta Puolustusvoimilta veloitettavien liikennevakuutusmaksujen määrään. Täydentävästä sopimuksesta aiheutuvia välillisiä taloudellisia vaikutuksia ja lisäresurssitarpeita pystytään arvioimaan tarkemmin vasta sopimuksen soveltamiskäytännön myötä. 

Aliupseeriliitto piti tärkeänä, ettei Puolustusvoimien oma rahoitus vaarannu esitettyjen muutosten takia ja että Suomi hyödyntäisi Naton yhteistä turvallisuusinvestointiohjelmaa esikuntien tilojen perustamiseen ja peruskorjaamiseen liittyviin kustannuksiin. Yhteisrahoituksen käyttöä on arvioitu alaluvussa 5.3. 

Aliupseeriliiton näkemyksen mukaan hallituksen esityksen mukainen arvio 15–20 henkilötyövuoden vaikutuksista on kokonaisuutena riittämätön. Myös Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry piti arviota varovaisena. Aliupseeriliitto huomautti hallituksen esityksessä arvioitujen henkilöstövaikutusten osalta, että käytännön toimeenpanossa muodostuu myös välilisiä henkilöstövaikutuksia. Esityksessä arvioitujen henkilöstövaikutusten lisäksi liittokunnan esikuntia perustettaessa tulee erikseen arvioida uudet henkilöstövaikutukset. 

Elinkeinoelämän keskusliitto toivoi, että esityksen taloudellisten vaikutusten tarkastelussa huomioidaan Nato-esikuntien sijoittumisesta syntyviä liiketoimintamahdollisuuksia paikallisille yrityksille. Esityksen alalukua 5.3 on täydennetty esitetyllä tavalla. 

Ammattiliitto PRO lausui, että täydentävällä sopimuksella on laaja-alaisia vaikutuksia viranomaistoimintaan viranomaisyhteistyön tarpeen lisääntyessä Naton esikuntien ja muun sotilaallisen toiminnan vakiintuessa Suomeen. PRO piti tärkeänä, että näitä viranomaisvaikutuksia ja viranomaisresurssien riittävyyttä tarkasteltaisiin eri skenaarioiden kautta. PRO esitti, että taloudellisia vaikutuksia täydennettäisiin esityksessä arvioiden niitä ennakoivasti. Esityksen alalukua 5.4 on täydennetty lausunnon perusteella. 

Reserviläisliitto piti tärkeänä sitä, että sopimuksen artiklaan 2 liittyviä merkittäviä henkilöstö- ja talousvaikutuksia arvioidaan toiminnan käynnistymisen jälkeen ja piti puutteena sitä, ettei näitä vaikutuksia ollut esityksen luvussa 12 juuri lainkaan arvioitu. Esityksen vaikutusarvioinnit sisältyvät esityksen lukuun 5. 

Suomen Reserviupseeriliitto kiinnitti huomiota siihen, ettei esityksessä merkityksellisiksi arvioituja henkilöstö- ja talousvaikutuksia ollut tätä tarkemmin arvioitu tai arvioimista ei pidetty perusteltuna. 

Rauhanliitto halusi tarkennuksia täydentävän sopimuksen menovaikutuksiin. Liitto katsoi, että esityksessä ei ennakoida kustannuksia tai sitä, kuinka laajasti täydentävän sopimuksen mukaisia oikeuksia tultaisiin hakemaan. Rauhanliitto kiinnitti huomiota siihen, että esityksen luvussa 5.3 arvioidaan taloudelliset vaikutukset vähäisiksi, ja että Puolustusvoimilla on mahdollisuus budjetti- ja lisäbudjettirahoitukseen mainitsematta kuitenkaan muita viranomaisia, vaikka täydentävä sopimus vaikuttaa myös niihin.  

Senaatti-kiinteistöt piti tarpeellisena lopullisen kustannusvastuun kohdentumisen selventämistä eri viranomaisten kesken koskien rakentamiseen liittyviä kustannusseikkoja. Kustannusten jakautumiseen on otettu kantaa esityksen alaluvussa 5.3.Kuntaliitto esitti, että vaikutusten arvioinneissa tulisi tarkentaa esityksestä johtuvia vaikutuksia kuntiin. Alalukuun 5.3 on lisätty yleinen kuvaus erilaisista kustannusvaikutuksista ja niiden kohdentumisesta. 

Pääesikunta katsoi, että hallituksen esityksessä on tuotu vaikutuksia laaja-alaisesti esiin ja arvioi, että suurin Puolustusvoimia koskeva työmäärä liittyisi tilanteisiin, jolloin Suomeen saapuu uutta henkilöstöä ja erityisesti uusia joukkoja. Pääesikunta arvioi, että henkilöstövaikutuksien tarkkaa määrää ei voida arvioida vielä, mutta niiden arvioidaan olevan kahdesta neljään henkilötyövuotta. Pääesikunta katsoi, että Pääesikunnalle tulee osoittaa uusien pysyvien tehtävien ja muutosten mukaiset taloudelliset- ja henkilöstöresurssit. Lisäksi Pääesikunta esitti lausunnosta ilmenevät lisäykset esityksen vaikutusten arviointiin. Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry lausui, että sopimuksen soveltamisella on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia Puolustusvoimien toimintaan. Sopimus vaikuttaa suoraan esimerkiksi henkilöstöresurssien, koulutustarpeen, tilojen ja turvallisuuden järjestämisen kautta, ja että näihin tarvittavat resurssit on turvattava kaikilta osin myös kumppaniyritysten osalta ilman, että Puolustusvoimien muu toiminta tai suorituskyvyt vaarantuvat. Esityksen taloudellisia- ja henkilöstövaikutuksia on arvioitu alaluvussa 5.3 ja 5.4. 

Suomen Asianajajat katsoi, että esityksessä tulisi arvioida uusien lakien vaikutuksia oikeusturvaan, toimivaltuuksiin ja valvontaan kokonaisuutena eikä vain yksittäisten pykälien tasolla. Esityksen arvioidaan kokonaisuutena sisältävän tarpeelliset tiedot sen vaikutuksista oikeusturvaan, toimivaltuuksiin ja valvontaan. 

Kansallinen lainsäädäntö 

Oikeusministeriö katsoi, että voimaansaattamislain 3 §:n ja sen perustelujen välistä suhdetta kuten myös ehdotetun ajoneuvolain 83 b §:n perusteluja tulisi täsmentää lausunnosta ilmenevällä tavalla. Oikeusministeriö piti perusteltuna myös sen avaamista, miltä normatiiviselta pohjalta Suomen valtion ja liittokunnan esikunnan väliset oikeudet ja velvollisuudet liittyen tiloihin ja alueisiin määräytyvät. Lakiehdotusten perusteluita sekä ajoneuvolain 83 b §:n säännöstekstiä on tarkennettu. Suomen valtion ja liittokunnan esikunnan väliset oikeudet ja velvollisuudet määrittyvät vastikkeettomana käyttöoikeutena ja niistä sovitaan sekä valtiosopimuksin, että toimeenpanoasiakirjoilla.  

Valtioneuvoston kanslia piti tärkeänä lainsäädännön alaan kuuluvien poikkeussäännösten soveltamisen seuraamista sekä hallituksen esityksen täydentämistä valtiosuvereniteetin, valtioiden keskinäisen tasa-arvon, vastaanottajavaltion lainsäädännön kunnioittamisen sekä sopimuksiin liittyvän vilpittömän mielen periaatteiden osalta. Esitystä on jatkovalmistelussa täydennetty myös lausunnosta ilmenevin osin.  

Rauhanliitto piti ongelmallisena sitä, että yksiköillä ja henkilöstöllä on vain velvollisuus kunnioittaa, ei noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Liitto katsoi, että käytännöt liittyen kriisi- ja poikkeusoloihin tulisi avata. Kriisi- ja poikkeusolojen käytännöt ovat turvallisuusluokiteltuja, eikä niitä ole siten mahdollista avata esityksessä ilmenevää tarkemmin. 

Liikenne- ja viestintävirasto pyysi kiinnittämään huomiota työ- ja elinkeinoministeriön hankkeen mukaiseen maa-asemalakiin ehdotettavaan 17 a §:ään, jota ei sen näkemyksen mukaan sovellettaisi liittokunnan esikuntien, Suomessa olevien Pohjois-Atlantin liiton ja sen jäsenvaltioiden joukkojen tai puolustusyhteistyösopimuksessa tarkoitettujen USA:n joukkojen harjoittamaan maa-asematoimintaan. Lausunnossa esitetyt maa-asemalakia koskevat huomiot on annettu tiedoksi työ- ja elinkeinoministeriölle, joka ottaa ne huomioon omassa hankkeessaan. 

Eläketurvakeskus ja Rauhanliitto katsoivat, että esityksen ja EU:n sosiaaliturva-asetuksen välistä suhdetta tulisi esitysluonnoksessa tarkastella. Täydentävän sopimuksen 12 artiklan perusteluita on täydennetty jatkovalmistelussa. 

Syke katsoi, että artiklan 20 perusteluja tulisi täsmentää siltä osin, mitä muita ympäristön ja terveyden suojeluun liittyviä lupia ja ilmoituksia esikunnan ennakoidaan tarvitsevan ja voiko lupien hakijaksi ja haltijaksi määrääminen koskea myös muita viranomaisia kuin Puolustusvoimia. Syke katsoi, että artiklan 20 kohdan 2 ja 5 mukaisia perusteluja tulisi täsmentää siten, että myös EU-säädöksiä pidettäisiin velvoittavina kuten Suomen kansallisia säädöksiä ja määräyksiä. Tarvittavien lupien osalta esityksen perusteluita ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi tarkentaa, koska 20 artiklan 1 kohdan määräys on luonteeltaan yleinen. Luvat hakisi se viranomainen, joka on toimivaltainen. Sääntelyn riittävyyttä olisi tältä osin arvioitava sopimuksen toimeenpanossa. EU-säädöksiä koskeva lausunto on otettu huomioon jatkovalmistelussa. 

Muuta 

Ulkoministeriö esitti lausunnostaan ilmeneviä täsmennyksiä ja tarkennuksia artiklan 14 perusteluihin, esityksen pääasialliseen sisältöön, kappaleisiin 5.1, 8.7 ja 8.9 sekä sopimuksen nimeen ja voimaansaattamislakeihin liittyen. Lausunto on otettu huomioon. 

Oikeuskansleri piti hyvänä, että esitysluonnoksessa tehtäisiin laajemmin selkoa täydentävän sopimuksen suhteesta Pariisin pöytäkirjaan sekä siitä, kuinka täydentävä sopimus vastaa neuvottelujen pohjalla ollutta mallisopimusta ja muiden jäsenvaltioiden kanssa tehtyjä vastaavia sopimuksia. Oikeuskansleri myös huomautti, ettei sopimuksia solmita, vaan tehdään. Esityksen lukua 1 sekä artiklakohtaisia perusteluita on täydennetty esitetyllä tavalla.  

Aliupseeriliitto katsoi, että liittokunnan esikunnan turvallisuuden järjestelyjen toimeenpano vaatii erityisen tiivistä yhteistyötä ja kehittämistä jatkossa. Liittokunnan turvallisuusjärjestelyistä tullaan laatimaan täydentävän sopimuksen 26 artiklan 1 kohdan mukaisesti täytäntöönpanojärjestelyitä. 

Suomen Asianajajat piti välttämättömänä perustuslakivaliokunnan arvion pyytämistä esitysluonnoksesta ja että valiokunnalle yksilöidään ne sopimusmääräykset ja täytäntöönpanoratkaisut, joilla on vaikutusta rikosoikeudelliseen vastuuseen, tutkintakeinoihin, pääsyyn tuomioistuimeen ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Jatkovalmistelussa ei ole tunnistettu 26 artiklan 1 kohdan lisäksi määräyksiä tai säännöksiä, joista olisi suotavaa pyytää perustuslakivaliokunnan lausuntoa. 

Rauhanliitto edellytti, että sotilas- ja siviilitoiminnan väliset rajat pidetään selkeinä eikä sotilaallisen toiminnan tehtäviä siirretä siviilisektorille tai sen kustannettaviksi. Liitto yhtyi oikeuskanslerin antamaan lausuntoon kokonaisuudessaan. 

Pääesikunta nosti esiin, olisiko 1 artiklan 23 kohdan perusteluissa tarvetta avata vielä tarkemmin, mitä kohdan lisäelementit käytännössä voisivat olla. Lisäelementtien laatua ei etukäteen ole mahdollista tyhjentävästi esittää. Täydentävän sopimuksen 1 artiklan 23 perusteluita on kuitenkin jatkovalmistelussa pyritty täydentämään.  

Pääesikunta esitti harkittavaksi puolustusvoimista annetun lain 12 c §:n perusteluiden tarkentamista esimerkiksi esimerkein. Esityksen valmistelussa ei ole tiedossa konkreettisia esimerkkejä, joissa säännöstä tultaisiin soveltamaan. Muutoksella varmistetaan mahdollisimman joustava yhteistoiminta Suomen liittolaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. 

7  Sopimuksen määräykset ja niiden suhde Suomen lainsäädäntöön ja EU-oikeuteen

Johdanto-osa.  

Täydentävän sopimuksen johdannossa sopimusosapuolet ottavat huomioon Pohjois-Atlantin sopimuksen (SopS 17/2023). Johdannon mukaan Nato SOFAsta käytetään täydentävässä sopimuksessa termiä ”sopimus”, Pariisin pöytäkirjasta termiä ”pöytäkirja” ja Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdystä sopimuksesta sekä sen lisäpöytäkirjoista termiä ”PfP SOFA”. Tässä esityksessä käytetään kuitenkin käsitteinä Nato SOFAa ja Pariisin pöytäkirjaa mahdollisimman selkeän ilmaisutavan varmistamiseksi. 

Pohjois-Atlantin sopimuksen osapuolia ovat kaikki Naton jäsenvaltiot Suomi mukaan lukien. PfP SOFAn osapuolia ovat Naton jäsenvaltiot sekä Armenia, Itävalta, Azerbaidžan, Bosnia ja Hertsegovina, Georgia, Irlanti, Kazakstan, Kirgisian, Moldova, Venäjä, Serbia, Sveitsi, Ukraina ja Uzbekistan. 

Johdannossa mainittujen sopimusten sekä tämän täydentävän sopimuksen välinen suhde ja niiden välinen mahdollinen ristiriitatilanne olisi käytännössä ratkaistava tapauskohtaisesti. Täydentävä sopimus laaditaan strategisten johtoesikuntien ja Suomen välille, kun taas Nato SOFA ja Pariisin pöytäkirja ovat Naton jäsenvaltioiden välisiä sopimuksia, mikä osaltaan vaikuttaa niiden välisten mahdollisten ristiriitatilanteiden tulkintaan. Merkitystä mahdollisessa ristiriitatilanteessa olisikin annettava sille, mikä sopimuksista on tarkin, sekä sille, mikä sopimuspuoli sopimukseen vetoaa kussakin tilanteessa. 

Johdannossa tunnustetaan Pohjois-Atlantin neuvoston toimivalta aktivoida ja deaktivoida Naton sotilaselimet, joilla on kansainvälinen asema sekä todetaan, että päätös perustaa Pariisin pöytäkirjassa tarkoitettu kansainvälinen sotilasesikunta tai -organisaatio Suomen alueelle edellyttää Suomen hyväksyntää ja että perustamisen ja tuen ehdoista määrätään myöhemmillä järjestelyillä. Naton sotilaselinten aktivoimismenettelyä on avattu 1 artiklan 6 kohdan perusteluissa. Naton kansainvälisten sotilasesikuntien ja -organisaatioiden perustamiseen vaadittava hyväksyntä annetaan Suomessa kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisia menettelyitä noudattaen. 

Johdannossa todetaan täydentävän sopimuksen luonne ja tarkoitus sekä otetaan huomioon Naton toimivalta tehdä sopimuksia Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmien jäsenvaltioiden kanssa helpottaakseen näiden valtioiden kansalaisten osallistumista Naton johtamiin joukkoihin ja liittokunnan esikuntien toimintaan. Lisäksi johdannossa todetaan Pohjois-Atlantin neuvoston toimivalta päättää kansainvälisten järjestöjen, valtioista riippumattomien organisaatioiden sekä kansainvälisten tuomioistuinten kanssa tehtävistä sopimuksista, joilla mahdollistetaan niiden osallistuminen Naton toimintaan. 

Lopuksi johdannossa todetaan mahdollisuus tehdä erillisiä täytäntöönpanojärjestelyjä tämän sopimuksen täytäntöön panemiseksi ja tuen tarpeiden täyttämiseksi. Käytännössä täytäntöönpanojärjestelyjä tullaan tekemään organisaatiokohtaisissa järjestelyasiakirjoissa, joissa sovitaan tarkemmin paikallisista järjestelyistä, jotka liittyvät esimerkiksi paikallisten viranomaisten ja liittokunnan esikunnan väliseen yhteistyöhön, työnjakoon ja vastaaviin käytännön seikkoihin.  

Johdannon viimeisen kappaleen mukaan sopimus on tehty Pariisin pöytäkirjan 16 artiklan 2 kappaleen mukaisesti Suomen, Naton operaatiojohtoportaan johtoesikunnan sekä Naton transformaatiojohtoportaan johtoesikunnan välillä.  

1 artikla. Määritelmät. 

Artiklan johtolauseen mukaan tästä sopimuksesta käytetään sopimuksessa termiä täydentävä sopimus.  

Artiklan 1–4 kohdissa määritellään Naton strategisista johtoesikunnista ja niiden komentajista käytetyt lyhenteet. SHAPE tarkoittaa Naton operaatiojohtoportaan johtoesikuntaa, SACEUR tarkoittaa Naton Euroopan-joukkojen komentajaa, HQ SACT tarkoittaa Naton transformaatiojohtoportaan johtoesikuntaa ja SACT tarkoittaa Naton transformaatiojohtoportaan komentajaa. 

Naton komentorakenteessa on kaksi strategisen tason johtoporrasta. Belgian Monsissa toimiva liittokunnan operaatiojohtoporras (Allied Command Operations, ACO), jonka johtoesikuntaa SHAPEa johtaa Naton Euroopan-joukkojen komentaja (Supreme Allied Commander Europe, SACEUR). Vuoden 2003 komentorakenteen muutoksessa liittokunnan Atlantin johtoporras (Allied Command Atlantic, ACLANT) muutettiin transformaatiojohtoportaaksi (Allied Command Transformation, ACT). Naton transformaatiokomentajan (Supreme Allied Commander Transformation, SACT) johtama transformaatiojohtoporras ja sen johtoesikunta HQ SACT sijaitsevat Yhdysvalloissa, Norfolkissa. 

Artiklan 5 kohdan mukaan strateginen johtoesikunta tarkoittaa artiklan 1 kohdassa määriteltyä SHAPEa tai artiklan 3 kohdassa määriteltyä HQ SACTia tapauksen mukaan ja Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan b kohdan määritelmän mukaisesti sekä mahdollisia tulevia strategisia johtoesikuntia tai seuraajaorganisaatioita.  

Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan b kohdan määritelmän mukaan ilmaisu ”strateginen johtoesikunta” tarkoittaa operaatiojohtoportaan johtoesikuntaa (SHAPE), Atlantin johtoportaan johtoesikuntaa (SACLANT) ja muuta vastaavaa kansainvälistä sotilasesikuntaa, joka on perustettu Pohjois-Atlantin sopimuksen nojalla. Täydentävän sopimuksen 1 artiklan 5 kohdan määräys on siten sidottu Pariisin pöytäkirjan vastaavaan määritelmään, joka mahdollistaa Pohjois-Atlantin neuvoston päätökset uusien strategisten johtoesikuntien perustamisesta.  

Artiklan 6 kohdan mukaan liittokunnan esikunta sisältää täydentävää sopimusta sovellettaessa ja Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan c kohdassa määrätyn lisäksi Naton sotilaselimet, joille annetaan Pariisin pöytäkirjan mukainen asema pöytäkirjan 14 artiklan mukaisesti Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä ja siten kuin on ennakoitu 19 päivänä toukokuuta 1969 tehdyssä Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksessä menettelyistä Naton sotilaselinten aktivoimiseksi ja uudelleen organisoimiseksi rauhan aikana sekä säännöistä kansainvälisen aseman ja kansainvälisen rahoituksen myöntämisestä niille (C-M(69)22). 

Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan c kohdan mukaan ”liittokunnan esikunta” tarkoittaa strategista johtoesikuntaa ja muuta Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettua kansainvälistä sotilasesikuntaa, joka on suoraan strategisen johtoesikunnan alaisuudessa. 

Pariisin pöytäkirjan 14 artiklan mukaan pöytäkirjaa, Nato SOFAa tai niiden osaa voidaan Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä soveltaa mihin tahansa Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettuun kansainväliseen sotilasesikuntaan tai -organisaatioon. Pöytäkirjan 14 artiklan sisältöä on avattu tarkemmin Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, s. 112).  

Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan määritelmien perusteella pöytäkirja soveltuu automaattisesti strategiseen johtoesikuntaan ja muuhun Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettuun kansainväliseen sotilasesikuntaan, joka on suoraan strategisen johtoesikunnan alaisuudessa. Pöytäkirjan 14 artiklan mukaan muiden Naton kansainvälisten sotilasesikuntien tai sotilasorganisaatioiden kohdalla pöytäkirjan soveltaminen edellyttää Pohjois-Atlantin neuvoston erillistä päätöstä. Artiklassa tarkoitetutut kansainväliset sotilasesikunnat ja -organisaatiot ovat käytännössä Naton jäsenvaltioiden perustamia sotilasesikuntia tai -organisaatioita, joille Pohjois-Atlantin neuvosto on niiden perustamisen jälkeen myöntänyt Pariisin pöytäkirjan mukaisen aseman. Tällaisia voivat olla esimerkiksi Naton joukkorakenteen esikunnat ja Naton osaamiskeskukset (Center Of Excellence, COE). 

Asiakirjassa C-M(69)22 määritellään menettely, joilla Naton sotilaselimille voidaan rauhan aikana antaa Pariisin pöytäkirjan mukainen asema pöytäkirjan 14 artiklan mukaisesti sekä mahdollistetaan kansainvälisen rahoituksen myöntäminen kyseisille sotilaselimille. Käytännössä tällä tarkoitetaan yhteisrahoituskelpoisuutta. Asiakirjassa menettelystä käytetään termejä aktivointi ja uudelleen organisointi siitä riippuen, onko kyse pöytäkirjan mukaisen aseman antamisesta kokonaan uudelle Naton sotilaselimelle, vai sellaisen Naton sotilaselimen uudelleen organisoinnista, jolla on jo pöytäkirjan mukainen asema.  

Aktivoinnilla tarkoitetaan kansainvälisen aseman antamista sellaiselle Naton sotilaselimelle, jolla ei ole kyseistä asemaa ennestään. Päätöksen Naton sotilaselimen rauhan ajan aktivoinnista tekee Pohjois-Atlantin neuvosto.  

Asiakirjan C-M(69)22 mukaan uudelleen organisoinniksi katsotaan tilanteet, joissa Naton sotilaselimen tehtävä muuttuu, rauhan ajan henkilöstömäärä kasvaa merkittävästi, komentorakenne muuttuu, sijoituspaikka muuttuu sekä tilanteet, joissa sotilaselin sulautuu toisen sotilaselimen kanssa tai jakaantuu kahdeksi tai enemmäksi erilliseksi Naton sotilaselimeksi. Henkilöstömäärän lisäys katsotaan merkittäväksi silloin, kun se ylittää kymmenen prosenttia edellisen vuoden hyväksyttyyn henkilöstömäärään verrattuna, mutta ollen kuitenkin vähintään 50 henkilöä. Merkittäväksi henkilöstömäärän lisäykseksi katsotaan myös tilanteet, joissa henkilöstömäärä nousee 25 prosentilla, mutta vähintään 150 henkilöllä verrattuna kolme vuotta aiempaan hyväksyttyyn henkilöstömäärään. Uudelleen organisointi vaatii aina Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksen.  

Edellä mainittu huomioon ottaen Naton sotilaselin voi tulla tämän täydentävän sopimuksen soveltamisalaan suoraan Pariisin pöytäkirjan 1 artiklan b ja c kohdan nojalla taikka pöytäkirjan 14 artiklan nojalla Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä, ja noudattaen asiakirjan C-M(69)22 menettelyä. Kieliasusta huolimatta artiklan 6 kohdan määritelmä ”liittokunnan esikunta” voi siis käytännössä olla myös muu Naton kansainvälinen sotilasorganisaatio kuin sotilasesikunta, esimerkiksi Naton osaamiskeskus. 

Artiklan 7 kohdan mukaan Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmat tarkoittaa kaikkia Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymiä Naton kumppanuus- ja yhteistyöhankkeita riippumatta siitä, perustuvatko ne maantieteelliseen vai toiminnalliseen suhteeseen.  

Esimerkkejä käynnissä olevista Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmista ovat esimerkiksi Välimeren dialogi (Mediterranean Dialogue) ja Istanbulin yhteistyöaloite (Istanbul Cooperation Initiative). Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmat hyväksytään Natossa konsensusperiaatteella, joten myös Suomi on mukana vaikuttamassa niihin. 

Artiklan 8 kohdan mukaan kansainväliset järjestöt, kansalaisjärjestöt ja kansainväliset tuomioistuimet tarkoittaa niitä organisaatioita, jotka osallistuvat Naton toimintaan Suomen alueella sijaitsevan tai muutoin siellä tai sieltä käsin toimivan liittokunnan esikunnan tuella tai tukena, kun Pohjois-Atlantin neuvosto on hyväksynyt osallistumisen ja kyseinen liittokunnan esikunta on asianmukaisesti ilmoittanut siitä Suomelle. 

Artiklan 9 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan päällikkö tarkoittaa sotilas- tai siviilihenkilöstöön kuuluvaa ylempää vastuuvirkamiestä, joka on kulloinkin nimitetty tai määrätty edustamaan liittokunnan esikuntaa.  

Artiklan 10 kohdan mukaan lähettäjävaltiolla tarkoitetaan Pohjois-Atlantin sopimuksen osapuolta, mukaan lukien Suomea, sekä PfP SOFAn osapuolta, joka määrää palvelukseen Pariisin pöytäkirjan 3 artiklassa ja PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen b kohdassa määriteltyjä jäseniä. 

Pariisin pöytäkirjan 3 artiklassa määritellään käsitteet ”joukko” ja ”siviilihenkilöstö”. Pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan ”joukko” tarkoittaa liittokunnan esikunnissa palvelevaa henkilöstöä, joka kuuluu jonkun Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolen maa-, meri- tai ilmavoimiin. Pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan ”siviilihenkilöstö” tarkoittaa siviilihenkilöstöä, jossa ei ole kansalaisuudettomia eikä muun kuin Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolen kansalaisia eikä vastaanottajavaltion kansalaisia tai henkilöitä, joilla on vakinainen asuinpaikka vastaanottajavaltiossa, ja joka i) palvelee liittokunnan esikunnassa ja on jonkin Pohjois-Atlantin sopimuspuolen asevoimien palveluksessa tai ii) kuuluu liittokunnan esikuntien palveluksessa oleviin siviilihenkilöstöluokkiin siten kuin Pohjois-Atlantin neuvosto päättää. 

Pariisin pöytäkirjassa ei ole määritelty lähettäjävaltiota. Kuten Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, s. 104) on todettu, sovellettaessa Nato SOFAa viittausten kautta liittokunnan esikuntaan, se Naton jäsenvaltio, jonka maa-, meri- tai ilmavoimiin kuuluva henkilö palvelee liittokunnan esikunnassa, voi olla yhtä aikaa sekä Nato SOFAn mukainen lähettäjä- että vastaanottajavaltio. Esimerkkinä on mainittu tilanne, jossa Puolustusvoimien palveluksessa oleva sotilashenkilö työskentelisi toisessa Naton jäsenvaltiossa sijaitsevan liittokunnan esikunnan palveluksessa ja vierailisi Suomessa esikunnalle suorittamiensa virallisten tehtäviensä yhteydessä. 

Täydentävän sopimuksen osalta myös Suomi voi olla lähettäjävaltio Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa palvelevan, jäljempänä artiklan 12 kohdassa määritellyn henkilöstön osalta. Toisin kuin Pariisin pöytäkirjassa, jossa siviilihenkilöstön määritelmästä on rajattu pois vastaanottajavaltion kansalaiset, tämä koskee 12 kohdan a alakohdassa tarkoitetun sotilashenkilöstön lisäksi myös Suomen kansalaisia, jotka ovat 12 kohdan b alakohdassa tarkoitettua siviilihenkilöstöä.  

PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan mukaan sen sopimuspuolet sitoutuvat soveltamaan keskinäisissä suhteissaan kyseisen pöytäkirjan määräyksiä tarvittavin mukautuksin. PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan, kun ilmaisut "joukot" ja "siviilihenkilöstö" esiintyvät pöytäkirjassa, niillä on pöytäkirjan 3 artiklassa määritelty merkitys ja niihin kuuluvat myös Naton sotilasesikunnan palveluksessa tai esikunnan kanssa tekemisissä olevat tällaiset henkilöt, jotka tulevat muista rauhankumppanuuteen osallistuvista sopimusvaltioista. 

Artiklan 11 kohdan mukaan lyhenne NCS tarkoittaa Naton komentorakennetta. Komentorakenne (NATO Command Structure, NCS) koostuu pysyvistä monikansallisista ja yhteisesti rahoitetuista strategisen, operatiivisen ja taktisen tason johtoportaista ja esikunnista, jotka sijaitsevat Naton eri jäsenvaltioissa. Sitä täydentävä Naton joukkorakenne (NATO Force Structure, NFS) muodostuu jäsenvaltioiden asettamista kansallisista ja monikansallisista joukoista, esikunnista ja muista sotilasorganisaatioista. Esikuntia perustettaessa selvitetään, minkälaisesta esikunnasta on kyse ja tullaanko sille mahdollisesti myöntämään Pariisin pöytäkirjan mukaista asemaa. 

Artiklan 12 kohdassa määritellään jäsenet. Kohtaon keskeinen sopimuksen henkilöllisen soveltamisalan kannalta. Kohdan johtolauseen mukaan ”jäsenet” tarkoittaa Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa palvelevaa henkilöstöä, jonka lähettäjävaltio on sinne määrännyt tai joka palvelee liittokunnan NCS-esikunnassa, mukaan lukien lisäelementteihin määrätty henkilöstö, joka kuuluu johonkin jäljempänä määriteltävistä ryhmistä.  

Lähettäjävaltio on määritelty edellä sopimuksen 1 artiklan 10 kohdassa, ja se sisältää myös Suomen Suomessa toimivien liittokunnan esikuntien osalta. NCS eli Naton komentorakenne on määritelty edellä artiklan 11 kohdassa sekä lisäelementit jäljempänä artiklan 23 kohdassa.  

Artiklan 12 kohdan a alakohdan mukaan jäseniä ovat lähettäjävaltion maa-, meri- tai ilmavoimiin kuuluva sotilashenkilöstö sekä johonkin Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmaan osallistuvan valtion vastaava henkilöstö, jos asia on koordinoitu Suomen kanssa. Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmat on määritelty edellä artiklan 7 kohdassa.  

Käytännössä artiklassa määrätyllä koordinoinnilla turvataan Suomen vaikutusmahdollisuus etenkin tilanteissa, joissa Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmaan osallistuu valtio, joka ei ole liittynyt PfP SOFAan. Suomella on lisäksi mahdollisuus vaikuttaa Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmiin artiklan 7 kohdassa mainitulla tavalla. 

Artiklan 12 kohdan b alakohdan mukaan jäsenet tarkoittaa myös siviilihenkilöstöä, jolla tarkoitetaan henkilöstöä, johon kuuluu jotkut seuraavista: (i) määritelmän mukaiset henkilöt, jotka ovat lähettäjävaltion kansalaisia ja sen palveluksessa, sekä johonkin Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmaan osallistuvan valtion vastaava henkilöstö, jos asia on koordinoitu Suomen kanssa; sekä (ii) liittokunnan esikunnan palveluksessa olevat Pohjois-Atlantin sopimuksen osapuolen kansalaiset, jotka kuuluvat Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksen mukaisiin Naton siviilihenkilöstöä koskevissa määräyksissä määriteltyihin siviilihenkilöstöluokkiin. 

Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen b kohdan määritelmästä poiketen siviilihenkilöstön ei tarvitse olla Naton jäsenvaltioiden asevoimien palveluksessa, vaan riittää, että he ovat lähettäjävaltion kansalaisia ja sen palveluksessa. Neuvotteluissa saadun tiedon perusteella tämä kattaisi esimerkiksi lähettäjävaltion ministeriöistä esikuntaan palvelemaan määrätyn henkilöstön. Siviilihenkilöstö voi tämän lisäksi koostua Naton suoraan palkkaamista siviilihenkilöistä. Täydentävän sopimuksen osalta tämä tarkoittaisi Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa palvelevaa siviilihenkilöstöä, jonka lähettäjävaltio, mukaan lukien Suomi on sinne määrännyt tai joka palvelee liittokunnan NCS-esikunnassa, sisältäen myös Suomen kansalaiset.  

Tämän esityksen antamishetkellä voimassa olevien Naton siviilihenkilöstöä koskevien määräysten perusteella 12 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksen mukaisia siviilihenkilöstöluokkia ovat Naton kansainvälinen siviilihenkilöstö (NATO International Civilians), neuvonantajat (consultants) ja määräaikainen henkilöstö (temporary personnel). 

Artiklan 12 kohdan b alakohdan siviilihenkilöstön määritelmän piiriin ei sisälly Suomessa paikalta palkattu henkilöstö, joka on määritelty jäljempänä artiklan 16 kohdassa.  

Artiklan 12 kohdan c alakohdan mukaan jäseniin kuuluvat myös henkilöt, jotka kansainvälinen järjestö, kansalaisjärjestö tai kansainvälinen tuomioistuin on Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksen perusteella määrännyt palvelemaan liittokunnan esikunnassa, jollei heillä ennestään ole sellaisiin erillisiin sopimuksiin perustuvaa asemaa, joissa Suomi on osapuolena. Kansainvälinen järjestö, kansalaisjärjestö tai kansainvälinen tuomioistuin on määritelty edellä artiklan 8 kohdassa.  

Täydentävää sopimusta sovelletaan sellaiseen henkilöstöön, joka palvelee Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa. Sanalla ”palvelee” viitataan englanninkieliseen sanaan ”attached”, ja samaa termiä on käytetty Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen a kohdan joukon ja b kohdan siviilihenkilöstön määritelmissä. Termiä on tulkittava laajasti. Soveltamisala kattaa esikunnan varsinaisen henkilöstön lisäksi myös henkilöstön, joka on määrätty väliaikaisesti palvelemaan Suomessa sijaitsevassa liittokunnan esikunnassa esimerkiksi yksittäistä virkamatkaa varten. Virkamatkojen osalta esikunnassa palvelemisen tulisi käytännössä ilmetä henkilön matkamääräyksestä. Esikunnan sijainnin osalta määritelmä kattaisi myös väliaikaisesti Suomessa sijaitsevat esikunnat sekä esikuntien osat. 

Henkilöön, joka palvelee muualla kuin Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa ei sovelleta tätä sopimusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Saksassa sijaitsevassa liittokunnan esikunnassa palveleva henkilöstö, joka on Suomessa vierailemassa kansallisessa Puolustusvoimien esikunnassa, ei tule tämän sopimuksen soveltamisalaan. Sopimuksen 7 artiklan 6 kohdassa on kuitenkin Suomen ulkopuolella sijaitsevissa liittokunnan esikunnissa palvelevia kenraalin arvoisia upseereita ja lippu-upseereita sekä vastaaviin arvoluokkiin kuuluvia siviilivirkamiehiä koskeva poikkeus.  

Artiklan 13 kohdan mukaan huollettava tarkoittaa Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen c kohdassa määriteltyjen henkilöiden lisäksi henkilöä, joka on oikeudellisista, taloudellisista tai terveydellisistä syistä riippuvainen liittokunnan esikunnan jäsenestä, saa elatuksensa tältä jäseneltä, asuu hänen kanssaan ja oleskelee Suomen alueella lähettäjävaltion vahvistuksen perusteella tai Naton siviilihenkilöstön (Naton siviilihenkilöstöä koskevissa määräyksissä määritellyn mukaisesti) ollessa kyseessä liittokunnan esikunnan vahvistuksen perusteella. 

Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaan huollettava tarkoittaa 1 kappaleen a ja b kohdassa määritellyn joukon tai siviilihenkilöstön jäsenen puolisoa tai sellaisen jäsenen lasta, joka saa häneltä elatuksensa. Täydentävä sopimus täydentää ja nykyaikaistaa tätä määritelmää. 

Artiklan 14 kohdan mukaan oikeutetut jäsenet tarkoittaa liittokunnan esikunnan edellä 12 alakohdassa määriteltyjä jäseniä, lukuun ottamatta sellaisia jäseniä, jotka Suomi on määrännyt palvelemaan liittokunnan esikunnassa tai jotka ovat esikunnan palveluksessa ja ovat Suomen kansalaisia tai oleskelevat pysyväisluonteisesti Suomessa. 

Artiklan 15 kohdan mukaan turvallisuushenkilöstö tarkoittaa sopimuksen VII artiklan 10 kappaleessa tarkoitetun sotilaspoliisin jäseniä sekä riittävän koulutuksen saaneita jäseniä, jotka liittokunnan esikunnan päällikkö tai määrätty edustaja on määrännyt takaamaan järjestyksen, kurin ja turvallisuuden ylläpitämisen liittokunnan esikunnan tiloissa ja alueilla. Turvallisuushenkilöstöön kuuluva henkilöstö määritellään liittokunnan esikunnan sisäisessä turvallisuussuunnitelmassa Naton toimintaperiaatteiden mukaisesti. 

Sopimuksen VII artiklan 10 kappaleessa ei ole määritelty mitä sotilaspoliisilla tarkoitetaan. Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, s. 78) on todettu, että kukin valtio ja sen asevoimat päättävät itse, millä tavalla se järjestää joukkojensa kurin ja järjestyksen ylläpidon. Hallituksen esityksen mukaan valtiokäytäntö huomioiden sotilaspoliisin käsitteen tulee katsoa kattavan myös sotilaallisen kurin ja järjestyksen ylläpitämisestä vastuussa olevat sotilasesimiehet ja näiden alaisuudessa toimivat sotilaat sekä esimerkiksi vartiotehtäviin määrätyt sotilaat, vaikka nämä eivät toimisikaan sotilaspoliisin nimikkeellä. Sotilashenkilöstön osalta täydentävän sopimuksen 1 artiklan 15 kohta ei siten käytännössä laajenna Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan myötä voimassa olevaa nykytilaa, mutta selkeyttää sitä kattamaan nimenomaisesti myös muun kuin sotilaspoliisin nimikkeellä toimivan henkilöstön. 

Turvallisuushenkilöstön määritelmässä viitataan jäseniin, jotka on määritelty täydentävän sopimuksen 1 artiklan 12 kohdassa. Määritelmä kattaa 12 kohdan b ja c alakohdan myötä myös siviilihenkilöstön, jolla on riittävä koulutus. Tältä osin määritelmällä laajennetaan turvallisuudesta vastaavan henkilöstön määritelmää Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan myötä voimassa olevasta nykytilasta, joka kattaa vain Nato SOFAssa tarkoitettuna sotilaspoliisina toimivan sotilashenkilöstön.  

Laajennuksella mahdollistetaan joustavampi järjestyksen, kurin ja turvallisuuden ylläpitäminen liittokunnan esikunnan tiloissa ja alueilla. Laajennus on tarpeen, koska kaikissa liittokunnan esikunnissa ei ole varsinaista sotilaspoliisia, eikä henkilöstön käytettävyyttä ole tarkoituksenmukaista rajata koskemaan vain sotilashenkilöstöä. Riittävän koulutuksen vaatimuksella varmistetaan, että turvallisuushenkilöstöön määrätyllä henkilöllä on riittävä koulutus tehtäviensä hoitamiseksi. Riittävän koulutuksen tason määrittäisi liittokunnan esikunta ja kyseinen henkilöstö tulisi määritellä liittokunnan esikunnan sisäisessä turvallisuussuunnitelmassa Naton toimintaperiaatteiden mukaisesti. 

Artiklan 16 kohdan mukaan paikalta palkattu henkilöstö tarkoittaa siviilihenkilöstöä, jonka asema määräytyy paikallisesti sopimuksen IX artiklan 4 kappaleessa määritellyllä tavalla. 

Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen (HE 90/2023 vp, s. 88) mukaan sopimuksen IX artiklan 4 kappaleessa määrätään lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön paikallisen siviilityövoiman työehdoista ja asemasta. Lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön paikallisen siviilityövoiman työehdot, erityisesti palkka, lisät sekä ehdot työntekijöiden suojelemiseksi määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaan eikä heitä missään tarkoituksessa pidetä lähettäjävaltion joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseninä. Hallituksen esityksessä on todettu, että Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen mukaan liittokunnan esikuntaa pidetään joukkona sopimuksen IX artiklan 4 kappaletta sovellettaessa. Siten edellä mainittu tulee sovellettavaksi myös liittokunnan esikuntaan sen tarvitessa paikallista siviilityövoimaa vastaanottajavaltiossa.  

Artiklan 17 kohdan mukaan sopimustoimittajat tarkoittaa sellaisia oikeushenkilöitä, jotka ovat yritystoiminnan harjoittamiseen laillisesti oikeutettuja yrityksiä tai luonnollisia henkilöitä ja joiden kanssa liittokunnan esikunta on tehnyt hankintasopimuksen, joita ei ole perustettu eikä rekisteröity Suomen alueelle Suomen lainsäädännön mukaisesti ja joilla ei ole siellä Suomen lainsäädännön mukaista pysyvää kotipaikkaa ja jotka eivät sijaitse Suomessa hankintasopimuksen tekemisen ajankohtana ja jotka tarjoavat teknisiä asiantuntijapalveluja tai muutoin suorittavat asiantuntija- ja neuvontatehtäviä yksinomaan Suomessa tarkoituksena toteuttaa liittokunnan esikunnan kanssa tehtyä tai sen tukemiseksi tehtyä hankintasopimusta. Tähän sisältyvät kohdan mukaan myös alihankkijat. 

Nato SOFAn tai Pariisin pöytäkirjan määritelmät eivät kata sopimustoimittajia (contractors). Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen (HE 90/2023 vp, s. 57) mukaan Naton toiminnassa lähtökohtana on, että sopimustoimittajien asema järjestetään erikseen isäntämaan kanssa tehtävillä sopimuksilla ja järjestelyillä. Suomen Naton kanssa tekemän isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan (SopS 82/2014, jäljempänä Nato HNS MOU) ja yhteisymmärryspöytäkirjaa täydentävän teknisen järjestelyasiakirjan (SopS 35/2022, jäljempänä Nato HNS TA) joukkojen määritelmä kattaa Naton sopimustoimittajat. Suomi on antanut Nato HNS MOU:n ja Nato HNS TA:n allekirjoituksen yhteydessä lausuman (statement), jossa selvennetään, että Suomi ei tunnusta sopimustoimittajia osaksi Nato SOFAn mukaisia joukkoja tai siviilihenkilöstöä. Täydentävän sopimuksen 1 artiklan 17 kohta on siten laajennus Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan. 

Artiklan 18 kohdan mukaan sopimustoimittajien työntekijät tarkoittaa henkilöitä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia eivätkä oleskele pysyväisluonteisesti Suomessa, ja jotka suorittavat Suomessa palveluja yksinomaan tarkoituksena toteuttaa Suomessa toimivan liittokunnan esikunnan kanssa tehtyä tai sen tukemiseksi tehtyä hankintasopimusta täydentävän sopimuksen mukaisen toiminnan yhteydessä. 

Artiklan 19 kohdan mukaan sopimustoimittajan työntekijän huollettava tarkoittaa puolisoa tai lasta, joka on elatuksen saamiseksi riippuvainen sopimustoimittajan työntekijästä, tai henkilöä, joka on oikeudellisista, taloudellisista tai terveydellisistä syistä riippuvainen sopimustoimittajan työntekijästä, saa elatuksensa tältä työntekijältä, asuu hänen kanssaan ja oleskelee Suomen alueella. Kohdan mukaan, jos kyse on sellaisesta sopimustoimittajan työntekijän huollettavasta, joka ei ole työntekijästä elatuksen saamiseksi riippuvainen puoliso tai lapsi, huollettavan perhesuhde vahvistetaan siitä valtiosta, jonka kansalainen sopimustoimittajan työntekijä on, ja perhesuhde ilmoitetaan liittokunnan esikunnan välityksellä Suomen toimivaltaisille viranomaisille tunnustettavaksi ja hyväksyttäväksi. 

Määritelmä vastaa edellä 13 kohdan määritelmää liittokunnan esikunnan jäsenen huollettavasta. Liittokunnan esikunnan jäsenen huollettavan asema vahvistetaan lähettäjävaltion vahvistuksen perusteella tai Naton siviilihenkilöstön ollessa kyseessä liittokunnan esikunnan vahvistuksen perusteella.  

Artiklan 20–22 kohtaan sisältyy kanttiineja, kahviloita ja ruokaloita koskevat määritelmät. Artiklan 20 kohdan mukaan kanttiineilla tarkoitetaan verottomien ja tullittomien tavaroiden ja palvelujen tarjoamisen ja jälleenmyynnin helpottamiseksi toimivia myymälöitä tai liikkeitä, lukuun ottamatta lääkevalmisteiden ja farmaseuttisten tuotteiden myyntiä. Artiklan 21 kohdan mukaan kahviloilla tarkoitetaan ruokailupaikkoja. Artiklan 22 kohdan mukaan ruokaloilla tarkoitetaan välipalaa ja juomia tarjoilevia sekä henkilöstön seurustelua edistäviä palvelupaikkoja. 

Artiklan 23 kohdan mukaan lisäelementit tarkoittaa alempia yksiköitä sekä Naton ja muiden kuin Naton kansallisia tai kansainvälisiä erillisosastoja, mukaan lukien suomalaiset lisäelementit ja tukiyksiköt, jotka Suomi on määrännyt palvelemaan liittokunnan esikunnassa, tilapäiset esikunnat tai tukiyksiköt ja kansalliset sotilasedustajat ja yhteystoimistot, sekä Naton virastoja liittokunnan esikunnan tueksi määrättyine yhteysryhmineen ja virkamiehineen. 

Artiklan 23 kohdan tarkoittamat lisäelementit tukevat suoraan esikunnan toimintaa ja niiden toiminta on siten kiinteässä suhteessa Natoon toisin kuin 24 kohdassa määritellyt kansalliset tukiyksiköt, jotka tukevat kansallista henkilöstöään.  

Lisäelementtien perustaminen vaatii täydentävän sopimuksen 8 artiklan mukaisesti joko Pohjois-Atlantin neuvoston tai Suomen suostumuksen, mikä mahdollistaa lisäelementtien määrittämisen tarkasti, vaikka niiden määritelmä onkin jossain määrin avoin. 

Artiklan 24 kohdan mukaan kansallinen tukiyksikkö tarkoittaa kansallista organisaatioyksikköä, joka toimii Suomessa liittokunnan esikunnan tukena Suomen suostumuksella, antaa tukea kyseiseen esikuntaan palvelemaan määrätyille jäsenilleen ja toimii lähettäjävaltion kansallisen toimivallan alaisena. 

Kansalliset tukiyksiköt avustavat kansallista henkilöstöään käytännön asioissa ja niitä on esikuntien yhteydessä varsinkin silloin, kun esikunta on riittävän suuri. Kansalliset tukiyksiköt eivät ole Naton komennossa, mutta niille myönnetään sopimuksessa rajatusti oikeuksia, koska ne auttavat esikuntaa sen toiminnassa. 

2 artikla. Yleiset määräykset.  

Artiklan 1 kohdan mukaan täydentävää sopimusta sovelletaan sen johdanto-osassa ja 1 artiklassa määriteltyihin strategisiin johtoesikuntiin ja liittokunnan esikuntiin.  

Artiklan 2 kohdan mukaan osapuolet helpottavat Nato SOFAn, Pariisin pöytäkirjan, PfP SOFAn ja täydentävän sopimuksen täytäntöönpanoa ja pyrkivät toimimaan mahdollisimman tehokkaasti yhteistyössä liittokunnan esikunnan kanssa pannakseen ne tehokkaasti täytäntöön. 

Artiklan 3 kohdan mukaan täydentävän sopimuksen tarkoituksena on helpottaa liittokunnan esikuntien toimintaa ja säilyttää tällaisten esikuntien ja niiden jäsenten lahjomattomuus ja riippumattomuus. Suomi myöntää jäsenille ja heidän huollettavilleen oikeuksia Naton edun vuoksi ja liittokunnan esikunnan tukemiseksi eikä heidän henkilökohtaiseksi edukseen. Näiden oikeuksien haltijoina ovat strategiset johtoesikunnat ja liittokunnan esikunnat. 

Artiklan 4 kohdan mukaan täydentävä sopimus on tarkoitettu noudattamaan Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksiä sekä Naton määräyksiä ja toimintaperiaatteita. Tämän mukaisesti katsotaan, että virallinen toiminta käsittää sekä kyseisen liittokunnan esikunnan tavoitteita ja tehtäviä toteuttavan toiminnan että liittokunnan esikunnalle myönnetyillä kohdentamattomilla varoilla rahoitettavan toiminnan.  

Täydentävän sopimuksen sopimuspuolina ovat Suomen ohella Naton strategiset johtoesikunnat, joiden toiminta perustuu Naton jäsenvaltioiden tahdon toteuttamiseen. Sopimus on siten tämän varmistamiseksi laadittu noudattamaan Naton jäsenvaltioiden Pohjois-Atlantin neuvoston tai sitä alemman tasoisten elinten päätöksiä. Strategiset johtoesikunnat eivät voisi sopia sellaisista sopimusmääräyksistä, jotka olisivat ristiriidassa Naton jäsenvaltioiden tekemien päätösten kanssa.  

Koska täydentävä sopimus on tarkoitettu noudattamaan Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksiä sekä Naton määräyksiä ja toimintaperiaatteita, voidaan sopimuksen tulkinnassa käyttää apuna myös kyseiset päätökset, määräykset ja toimintaperiaatteet sisältäviä asiakirjoja. On kuitenkin huomattava, että kyseiset asiakirjat ovat pääsääntöisesti vähintään Nato Unclassified -merkinnällä varustettuja, joten niitä ei voida tässä hallituksen esityksessä avata tarkemmin. 

Kohdentamattomia varoja käytetään esimerkiksi 34 artiklan tarkoittamaan moraalia ja hyvinvointia edistävään toimintaan.  

Artiklan 5 kohdan määräyksen mukaan Suomelle, mukaan lukien sen paikalliset viranomaiset, ei saa kertyä tuloja liittokunnan esikunnan toiminnasta tai omaisuudesta.  

Sopimusmääräys kuvastaa periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioiden rahoittama toiminta ei saa muodostaa tuloa isäntävaltiolle. Käytännössä periaatetta toteutetaan sopimuksissa määrättyjen verovapauksien ja muiden oikeuksien ja vapauksien avulla. 

Artiklan 6 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan sallitaan käyttää omaa lippuaan ja pitää sitä näkyvillä Naton, Naton jäsen- ja kumppanivaltioiden sekä Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmiin osallistuvien valtioiden lippujen ja muiden organisaatioiden lippujen rinnalla voimassa olevien kyseistä esikuntaa koskevien määräysten mukaisesti. Liittokunnan esikunta voi myös suunnitella oman vaakunansa ja virallisen leimansa, edellyttäen ainoastaan, että tällöin noudatetaan Naton määräyksiä. Artiklan 6 kohdan määräyksen mukaan liittokunnan esikunnan tunnukset tulee suojata asianmukaisesti Suomen lainsäädännöllä, minkä lisäksi toimivaltaisten viranomaisten tulee tunnustaa esikunnan virallinen leima esikunnan pyynnöstä, ja se tulee antaa tiedoksi asianomaisille valtion ministeriöille ja virastoille. 

Asianmukaista suojaa ei ole määritelty artiklassa, mutta neuvotteluiden perusteella sopimusmääräyksen tarkoituksenmukaisen toimeenpanon vertailukohtana voidaan pitää Puolustusvoimien tunnuskuvan nauttimaa suojaa. 

Liittokunnan esikuntien tunnusten suojasta säädettäisiin voimaansaattamislain 2 §:ssä samankaltaisesti kuin Puolustusvoimien tunnuskuvasta on säädetty puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 35 ja 49 §:ssä. Tunnuskuvien käyttö ilman liittokunnan esikunnan myöntämää lupaa olisi kiellettyä ja säädetty rangaistavaksi. 

Artiklan 7 kohdan mukaan täydentävän sopimuksen 1 artiklan 23 alakohdassa määritellyillä lisäelementeillä, niiden jäsenillä ja heidän huollettavillaan on sama asema, joka liittokunnan esikunnalle, sen jäsenille ja heidän huollettavilleen annetaan täydentävän sopimuksen 5, 6, 9, 11 ja 13–36 artiklassa. Lähettäjävaltio voi Suomen kanssa tehtävien järjestelyjen mukaisesti ja liittokunnan esikunnan asemaan vaikuttamatta määrätä, ettei sen lisäelementeillä ole täydentävän sopimuksen mukaista asemaa vaan asema, joka perustuu Nato SOFAan ja/tai muihin Suomen kanssa tehtyihin sopimuksiin. 

Käytännössä sopimusmääräyksen toinen virke mahdollistaa Nato SOFAn soveltamisen ohella sopimisen siitä, sovelletaanko 1 artiklan 23 alakohdassa määriteltyihin lisäelementteihin kuten kahdenvälisiä järjestelyjä kuten esimerkiksi Puolustusyhteistyöstä Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehtyä sopimusta (SopS 69 ja 70/2024, jäljempänä DCA-sopimus) vai tulevatko ne täydentävän sopimuksen soveltamisalaan. Ratkaisu voidaan tehdä jokaisen lisäelementin osalta erikseen. 

Artiklan 8 kohdan mukaan Naton virastojen asema perustuu Ottawassa allekirjoitettuun sopimukseen Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta (SopS 42 ja 43 /2023, jäljempänä Ottawan sopimus). Jos kuitenkin Naton viraston peruskirjassa määrätään, että kyseisen viraston henkilöstöllä on Pariisin pöytäkirjan mukainen asema, täydentävää sopimusta sovelletaan sen 1 artiklan 6 alakohdasta riippumatta viraston henkilöstöön, kun se on määrätty liittokunnan esikuntaan tukemaan sen tavoitteita, ja Suomelle ilmoitetaan tästä asianmukaisesti. 

Sopimusmääräyksellä mahdollistetaan esimerkiksi Naton siviiliorganisaatioiden henkilöstön palveleminen sotilasesikunnissa ilman, että syntyy tilannetta, jossa samassa organisaatiossa palvelee henkilöitä useammalla eri statuksella. 

Artiklan 9 kohdan mukaan ellei liittokunnan esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti, täydentävän sopimuksen 3 artiklassa ja 4 artiklan 1, 2 ja 5 kohdassa sovittuja menettelyjä sekä 15 artiklan 1 kohdassa ja 19 artiklan 5 kohdassa määrättyä takuuta ei sovelleta sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä. Tällaisen liittokunnan esikunnan rahoitukseen, hallintoon ja sijaintiin voidaan soveltaa näihin järjestelyihin osallistuvien valtioiden välisiä erillisiä järjestelyjä. Lisäksi tämän täydentävän sopimuksen 8 artiklan 1, 2 ja 4 kohtaa sekä 12 artiklan 1 ja 3 kohtaa sovelletaan ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano. 

Kansainvälisen rahoituksen myöntämisestä Naton sotilaselimille päätetään Natossa Pohjois-Atlantin neuvostossa asiakirjan C-M(69)22 mukaisessa menettelyssä. Sen mukaan kansainvälistä rahoitusta voidaan myöntää Naton sotilaselimelle, jolla on asiakirjassa tarkoitettu kansainvälinen asema, tunnistettu Nato-tehtävä, joka on todella luonteeltaan kansainvälinen, sekä jolla on sotilaskomitean valtuuttama kansainvälinen henkilöstömäärä. Lisäksi Pohjois-Atlantin neuvosto voi pakottavista syistä poikkeuksellisesti myöntää kansainvälistä rahoitusta Naton sotilaselimelle, jolla ei ole asiakirjan tarkoittamaa kansainvälistä asemaa taikka kieltää tai rajoittaa rahoitusta sellaiselle sotilaselimelle, jolla on kyseinen asema. 

Naton joukkorakenteeseen kuuluvat esikunnat sekä Naton osaamiskeskukset perustetaan tyypillisesti Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä, tyypillisesti osallistujien välillä tehtävällä yhteisymmärryspöytäkirjalla (Memorandum of Understanding, MoU), ja niille annetaan Pariisin pöytäkirjan mukainen asema vasta perustamisen jälkeen. Komentorakenteen esikunnat puolestaan perustetaan varsinaisesti Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksillä ja niille myönnetään Pariisin pöytäkirjan mukainen asema perustamisen yhteydessä. 

Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymällä rauhanajan kokoonpanolla tarkoitetaan asiakirjaa, josta ilmenee liittokunnan esikunnalle rauhanaikaa varten hyväksytyt sotilas- ja siviilivirat sekä sen organisaatiorakenne. Kyse on käytännössä liitokunnan esikunnalle hyväksytystä henkilöstömäärästä ja -rakenteesta.  

Artikloiden perusteluihin on kirjattu, miltä osin niiden soveltamista on rajattu 2 artiklan 9 kohdan määräyksillä. 

3 artikla. Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan sijoituspaikka ja pysyvän sijoituspaikan muuttaminen.  

Artiklan 1 kohdan mukaan Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan pysyvä sijoituspaikka Suomen alueella rauhan aikana määrätään asianomaisen strategisen johtoesikunnan ja Suomen välisillä järjestelyillä. Tällaisen liittokunnan esikunnan pysyvän rauhanajan sijoituspaikan muuttaminen edellyttää Suomen ja Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksyntää. 

Artiklan taustalla on erityisesti Nato SOFAn IX artiklan 3 kappale. Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen mukaan Nato SOFAn IX artiklan 3 kappaletta sovellettaessa liittokunnan esikunta rinnastetaan joukkoon. Nato SOFAn IX artiklan 3 kappaleen mukaan vastaanottajavaltion viranomaisten tulee hoitaa tarvittavat järjestelyt rakennusten, maa-alueiden ja niihin liittyvien laitteistojen ja palvelujen hankkimiseksi lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön käyttöön, ellei voimassa olevista tai lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion valtuuttamien edustajien kesken tehtävistä sopimuksista muuta johdu. Ensisijaisesti rakennusten ja maa-alueiden käyttötarpeet järjestetään siis artiklan mukaisesti sopimuksin. 

Artiklan 1 kohdassa viitataan strategisen johtoesikunnan ja Suomen välisiin järjestelyihin, joilla Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan sijoituspaikka määrätään. Nämä järjestelyt voivat olla eritasoisia. Tyypillisesti kyseessä on isäntävaltion kirje johtoesikunnalle, jolla isäntävaltio tarjoaa sijoituspaikkaa liittokunnalle esikunnalle Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksen jälkeen. Sopimusmääräyksen taustalla on vaatimus isäntävaltion eli tässä tapauksessa Suomen suostumuksesta sijaintipaikalle Tämä mahdollistaa tarvittaessa myös kansallisen päätöksenteon asiassa. Johtoesikunta vastaa isäntävaltion kirjeeseen, jolloin ne yhdessä muodostavat kirjeenvaihdolla tehdyn järjestelyn sijoituspaikasta. 

Artiklan 1 kohta koskee vain Naton komentorakenteen esikuntia. Joukkorakenteen esikunnat perustetaan tyypillisesti osallistujien välillä tehtävällä yhteisymmärryspöytäkirjalla (Memorandum of Understanding, MoU), ja samalla sovitaan niiden sijoituspaikasta.  

Myös Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan sijaintipaikan muuttaminen edellyttää artiklan 1 kohdan mukaan Suomen ja Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksyntää.  

Artiklan 2 kohdan mukaan minkään 3 artiklassa ei tulkita estävän Naton toimivaltaista viranomaista päättämästä liittokunnan esikunnan sijoituspaikan muuttamisesta aiheutuvien kulujen rahoituksesta tai edellyttävän, että se päättää tästä. 

Täydentävän sopimuksen 3 artiklan määräyksiä ei sovelleta 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti.  

Täydentävän sopimuksen 37 artiklan 6 kohdan mukaan Pohjois-Atlantin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien vihollisuuksien alettua kyseinen (asianomainen) strateginen johtoesikunta ja Suomi tarkistavat välittömästi ne täydentävän sopimuksen määräykset, jotka koskevat liittokunnan esikunnan sijaintia ja henkilöstövahvuutta, jotta sopimuksen soveltamista voidaan muuttaa tarvittavilta osin.  

4 artikla. Liittokunnan esikunnan tilojen ja alueiden käyttö.  

Artiklassa määrätään rakennusten ja maa-alueiden käytöstä Suomen ja liittokunnan esikunnan kesken. Artiklan 1 kohdan mukaan strategisen johtoesikunnan pyynnöstä Suomi ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin antaakseen liittokunnan esikunnan käyttöön kaikki sen tarvitsemat maa-alueet, rakennukset ja kiinteät rakennelmat. Suomi antaa nämä tilat liittokunnan esikunnan käyttöön vastikkeetta, perimättä maksuja tai veroja ja vaatimatta lupia jäljempänä 16–19 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Tarkemmista yksityiskohdista sovitaan kyseistä liittokunnan esikuntaa koskevalla erillisellä toimeenpanoasiakirjalla.  

Kohdassa 1 viitataan Nato SOFAn IX artiklan kohtaan 3, jonka mukaisesti vastaanottajavaltion viranomaisten tulee hoitaa tarvittavat järjestelyt rakennusten, maa-alueiden ja niihin liittyvien laitteistojen ja palvelujen hankkimiseksi lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön käyttöön, ellei voimassa olevista tai lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion valtuuttamien edustajien kesken tehtävistä sopimuksista muuta johdu. Näiden sopimusten ja järjestelyjen tulee olla mahdollisimman pitkälle niiden sääntöjen mukaisia, jotka koskevat vastaanottajavaltion vastaavan henkilökunnan käytössä olevia tiloja. Niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti, jollei erityisessä sopimuksessa sovita toisin.  

Artiklan 1 kohdassa viitataan myös Pariisin pöytäkirjan 4 ja 8 artikloihin. Pariisin pöytäkirjan 4 artiklassa täsmennetään, että Nato SOFAlla lähettäjävaltiolle annettavat oikeudet koskevat muun muassa asianomaista strategista johtoesikuntaa ja sen alaisia toimivallan käyttäjiä. Pöytäkirjan 8 artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan perustamisen, rakentamisen, ylläpitämisen ja toiminnan helpottamiseksi esikunta vapautetaan mahdollisuuksien mukaan tulleista ja veroista, jotka vaikuttavat sen kuluihin yhteisen puolustuksen järjestämiseksi ja sen viralliseksi ja yksinomaiseksi hyödyksi. Kukin pöytäkirjan sopimuspuoli ryhtyy neuvotteluihin alueellaan toimivan liittokunnan esikunnan kanssa tehdäkseen sopimuksen tämän määräyksen täytäntöön panemisesta. Edelleen pöytäkirjan 8 artiklan 4 kohdassa täsmennetään, että ilmaisu ”tullit ja verot” ei kuitenkaan tarkoita maksuja saaduista palveluista. Virallisen toiminnan verovapauksia ja niitä koskevia menettelyitä on selostettu tarkemmin 16 ja 19 artiklaa koskevissa perusteluissa. 

Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan määräystä ei sovelleta 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti. 

Lähtökohtaisesti liittokunnan käyttöön annettavat tilat ja alueet ovat valtion omistuksessa tai hallinnassa ja Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen käytössä. Rakennetut alueet, kuten varuskunnat, ovat yleensä Puolustuskiinteistöjen (Senaatti-konserni) hallinnoimia, kun taas Rajavartiolaitoksen alueista vastaa Senaatti-kiinteistöt. Rakentamattomat maa- ja vesialueet, kuten ampuma- ja harjoitusalueet, sekä osa varastoalueista ovat Metsähallituksen hallinnassa. Lisäksi Puolustusvoimien käytössä olevat lentokenttäalueet omistaa Finavia Oyj. 

Puolustusvoimista annetun lain 14 §:n nojalla Puolustusvoimilla on oikeus tilapäisesti käyttää myös muita kuin pysyvässä käytössään olevia tiloja ja alueita, jos se on sotilaallisen harjoitustoiminnan, puolustusyhteistyön, Pohjois-Atlantin liiton yhteisen puolustuksen toimeenpanon tai puolustusvalmiuden kohottamisen kannalta välttämätöntä. Puolustusvoimat pyrkii aina ensisijaisesti sopimaan tällaisten kiinteistöjen käytöstä niiden omistajien ja haltijoiden kanssa.  

Liittokunnan esikunnan käyttöön annettavista tiloista ja alueista ei peritä maksuja, kuten vuokraa tai veroja. Valtion vuokrajärjestelmässä noudatetaan valtiovarainministeriön määräyksellä (VN/35021/2023) annettua vuokrakäsikirjaa, jonka mukaan valtio soveltaa pääosin niin sanottua kokonaisvuokramallia, jossa vuokra muodostuu pääoma- ja ylläpito-osuuksista. Pääomavuokra (tai kokonaisvuokran pääomaosuus) määräytyy investoinnin tai kiinteistön arvon perusteella muun muassa pääomakustannusten, poistojen, riskien ja liikelaitosten toiminnan kustannusten perusteella. Artiklan 1 kohdassa ”vastikkeella tai maksulla” tarkoitetaan edellä kuvattua valtion vuokrajärjestelmän mukaista pääomavuokraa.  

Ylläpitovuokralla (tai kokonaisvuokran ylläpito-osuudella) katetaan muun muassa valtion kiinteistöjen kunnossapidon, hoidon, kiinteistöjen energiankäytön, vuosikorjausten ja kiinteistöveron kustannukset sekä Senaatti-konsernin liikelaitosten ylläpidon yleiskustannukset. Ylläpitovuokrasta voidaan periä liittokunnan esikunnalta maksut Naton periaatteiden ja määräysten mukaisella tavalla. Käyttö- ja ylläpitokustannuksia käsitellään Nato SOFAn IX artiklan kappaleessa 7. Lisäksi täydentävän sopimuksen 16 artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunta ei ole vapautettu kokonaan maksuista, jotka peritään pelkästään suoritetuista palveluista. Sen mukaan joukkojen viranomaiset suorittavat hyödykkeistä, majoituksesta tai palveluista maksun. Tällaiset maksut voivat Suomen järjestelmässä tarkoittaa ylläpitovuokraa.  

Rahoitusta investoinneille on mahdollista hakea Naton yhteisestä turvallisuusinvestointiohjelmasta (NATO Security Investment Programme, NSIP). Jäsenvaltiot osallistuvat Naton investointiohjelman rahoitukseen bruttokansantuloon perustuvan osuuden mukaisesti. Yhteisrahoituskelpoisuudesta päätetään kohdekohtaisesti Naton eri toimielimissä, joissa myös Suomella on edustus. Lisärakentaminen liittokunnan esikuntaa varten voi edellyttää myös alueellisia infrastruktuuri-investointeja, kuten energia-, tie- tai verkostoratkaisuja. Yhdyskuntateknisen infrastruktuurin kustannuksista neuvotellaan erikseen, ja ne voivat osin sisältyä yhteisrahoituskelpoisiin perustamiskustannuksiin.  

Rakennushankkeen valmistuttua kohde lisätään osaksi Naton inventaariota, mutta kohteen omistajuus säilyy isäntämaalla, eli Suomella. Isäntämaan vastuut siis säilyvät vastaavalla tavalla kuin valtion kiinteistöjärjestelmässä omistajavastuut kuuluvat omistajalle.  

Koska liittokunnan esikunnan käyttöön luovutettavat tilat ja alueet ovat lähtökohtaisesti Suomen valtion omistuksessa, niitä käyttävät virastot maksavat niistä tällä hetkellä vuokraa valtion liikelaitoksille tai Finavia Oyj:lle. Edelleenluovutus ei vaikuta vuokranmaksuun, mutta Puolustusvoimilla ja Rajavartiolaitoksella tulee olla haltijaviraston myöntämä tai lakiin perustuva oikeus antaa vuokraamiaan tiloja ja alueita väliaikaisesti liittokunnan käyttöön. Luovutusoikeudesta voidaan sopia Senaatti-konsernin ja viraston välisin vuokrasopimuksin tai oikeudesta voidaan säätää lailla.  

Täydentävän sopimuksen voimaansaattamislain 3 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi Nato SOFAn voimaansaattamislain (124/2024) 13 §:n perusperiaatetta vastaava säännös, joka antaisi Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle oikeuden antaa tiloja ja alueita liittokunnan esikuntien käyttöön. Tilat ja alueet palautuvat Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen käyttöön sen jälkeen, kun liittokunnan esikunta ei niitä enää käytä. Liittokunnan esikunnan sekä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen välisessä oikeussuhteessa ei olisi käytännössä kyse vuokrasuhteesta, vaan vastikkeettomasta käyttöoikeudesta. 

Luovutuslain ja maksuperustelain soveltaminen täydentävään sopimukseen: 

Valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen luovuttamisesta, vuokraamisesta sekä erityisten oikeuksien myöntämisestä säädetään lailla oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta (973/2002). Lain mukaan valtion kiinteistövarallisuudella tarkoitetaan muun muassa valtion omistamia kiinteistöjä ja valtion maaomaisuutta (maa- ja vesialueita) sekä valtion omistamia rakennuksia ja näiden osuuksia. Kyseistä lakia ei lähtökohtaisesti sovelleta täydentävään sopimukseen, koska sopimuksen perusteella tilojen ja alueiden hallinta tai omistusoikeus ei muutu eikä niistä makseta maanvuokralaissa (258/1966) tarkoitettua maanvuokraa tai muuta vastiketta.  

Valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuudesta ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista. Yleisenä periaatteena maksuperustelain soveltamisessa on, ettei viranomaisen suoritetuotantoon sovelleta maksuperustelakia, jos suoritetta ei tuoteta kenellekään muulle kuin valtion toiselle viranomaiselle tai palvelua ylipäätään ei voi tuottaa kenellekään muulle kuin valtion toiselle viranomaiselle. Kyse voi olla suoritteen tuottamisesta valtiosopimuksella toisen valtion viranomaiselle. Täydentävän sopimuksen perusteella suoritteita ei tuoteta muille kuin toiselle viranomaiselle, joten toimintaan ei siten sovelleta maksuperustelakia. 

Artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunnalla on itsenäinen oikeus tehdä hankintasopimuksia maa-alueista, rakennuksista, rakennelmista ja palveluista. Tällöin Suomelta vaaditaan hyväksyntä ainoastaan kulloisenkin sijaintipaikan osalta ja noudatetaan ehtoja, jotka ovat vähintään yhtä edulliset kuin ne ehdot, joita sovelletaan Puolustusvoimiin. Liittokunnan esikunnan pyynnöstä Suomi antaa tämän oikeuden käyttämiseksi tarvittavaa apua. 

Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 2 kohdan määräystä ei sovelleta 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti. 

Liittokunnan esikunnalla ei ole omaa huoltohenkilöstöä, vaan se käyttää sopimustoimittajia ja voi tukeutua Puolustusvoimien tuottamiin palveluihin siten kuin täydentävässä sopimuksessa määrätään. Liittokunnan esikuntien tilojen ja alueiden ylläpito järjestetään ja toteutetaan Puolustusvoimiin sovellettavien ehtojen mukaisesti. Suomi voi tuottaa tiettyjä palveluja, joiden sisällöstä ja kustannusten jakautumisesta sovitaan tarkemmin toimeenpanoasiakirjoilla. Ylläpitokustannuksiin ja niiden jakautumiseen sovelletaan Naton sisäisiä määräyksiä.  

Puolustusvoimien käytössä olevien kiinteistöjen hallinta ja hoito on pääosin keskitetty Senaatti-konsernille, jonka tehtävistä on säädetty Senaatti-kiinteistöistä ja Puolustuskiinteistöistä annetulla lailla (1018/2020, jäljempänä SK/PK-laki). Jotta liittokunnan esikunnalle tuotettaviin palveluihin voidaan soveltaa ehtoja, jotka ovat vähintään yhtä edulliset kuin ne ehdot, joita sovelletaan Puolustusvoimiin, olisi liikelaitoslain 2 §:ää tarpeen muuttaa siten, että se mahdollistaa palveluiden tuottamisen myös liittokunnan esikunnille.  

Artiklan 3 kohdan mukaan Suomi määrää kansallisen viranomaisen toimimaan Suomen lainsäädännön edellyttämien lupien hallinnoinnista vastaavana edustajana, jolloin liittokunnan esikunta avustaa lupien hankkimisessa antamalla pyynnöstä nopeasti käytettäväksi kaikki asianmukaiset tiedot, asiakirjat ja tekniset tutkimukset. Liittokunnan esikunnalta ei peritä maksuja näistä luvista. 

Suomessa maa-alueiden, rakennusten ja rakennelmien käyttöön liittyy erilaisia viranomaislupia sekä lupaprosesseihin liittyviä ilmoitus-, kuulemis- ja lausuntomenettelyitä. Tällaisia ovat esimerkiksi tilojen, maa-alueiden tai rakenteiden rakentamiseen, korjaamiseen ja muutostöihin liittyvä rakentamis-, poikkeamis- tai purkamislupa, maaston muokkaamiseen liittyvä maisematyölupa sekä tarvittaessa ympäristöön ja vesistöön liittyvissä rakennushankkeissa vesi- tai ympäristöluvat. 

Myös alueiden ja tilojen käyttöön tai käyttöönottoon Suomessa liittyy useita lupia ja vaatimuksia, erityisesti elintarvikkeiden tai kemikaalien käsittelyyn liittyen. Tällaisia ovat esimerkiksi ravintoloita koskeva elintarvikehuoneiston hyväksyminen tai pienempiä kahviloita ja kioskeja koskeva ilmoitus elintarviketoiminnasta sekä esimerkiksi kauneushoitolan ilmoitus terveydensuojeluviranomaiselle. Kemikaalien, vaarallisten aineiden ja räjähteiden varastointi ja käsittely voi edellyttää esimerkiksi kemikaalilupaa, kemikaaliturvallisuuslupaa, turvallisuusselvitystä tai paloturvallisuuslupaa taikka ilmoitusta pelastusviranomaiselle sekä toimintaan liittyvää ympäristölupaa.  

Koska isäntämaana Suomi pääsääntöisesti toteuttaa kohdan 1 mukaisesti liittokunnan esikunnan tarvitsemat tilat ja antaa ne esikunnan käyttöön, rakennushankkeeseen ryhtyvä ja lupien hakija on käytännössä Suomen valtio, eli kiinteistöt omistava liikelaitos. Ympäristöluvissa hakijana on lähtökohtaisesti toiminnanharjoittaja, jolloin lupien hakijana toimisi Suomen määräämä kansallinen viranomainen, esimerkiksi Puolustusvoimat.  

Osaan, mutta ei kaikkiin edellä esitettyihin viranomaislupiin on säädetty salassapitoon liittyvä puolustuspoikkeus. Rakentamislain (2023/751) 1 §:n mukaan Puolustusvoimien valtion kiinteistövarallisuuteen luettaviin tai muutoin valtion käyttöä palveleviin, välittömästi puolustustarkoituksiin liittyviin rakennus- tai rakentamiskohteisiin ei sovelleta rakentamislain lupia koskevia säännöksiä. Myöskään rakentamisen viranomaisvalvontaa ja rekisterinpitoa koskevia säännöksiä ei sovelleta puolustustarkoitusta varten tapahtuvaan rakentamiseen. Puolustusvoimien rakennus- tai rakentamiskohteiden rakentaminen on siten salassapitosyistä sallittua ilman rakentamiseen liittyvää, laissa säädettyä lupaa. Rakentamislakia koskevan hallituksen esityksen (HE 139/2022 vp) mukaan lain 1 §:ssä puolustustarkoituksiin liittyvillä rakennus- tai rakentamiskohteilla tarkoitetaan Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen liittyvää tai sitä tukevaa tilojen, rakennusten ja infrastruktuurin, kuten rakenteiden, rakennelmien, laitteiden, väylien, lentopaikkojen, jakeluverkkojen ja verkostojen, kalliotilojen, maa- ja vesialueiden ja ympäristönsuojelurakenteiden rakentamista, jota koskee salassapitotarve. Vastaavasti rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain (431/2023) 1 §:n 2 momentin mukaisesti Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen tai tukemiseen tarkoitettuja alueita tai tiloja koskevaa salassa pidettävää kiinteistötietoa ei viedä julkisiin rekistereihin. 

Rakentamislain puolustustarkoitusta koskevien ehtojen täyttyessä liittokunnan esikuntaa koskevien tilojen rakennus-, muutos- ja korjaustöitä on näin ollen mahdollista toteuttaa joissakin tilanteissa ilman rakentamislupaa. Mikäli poikkeamisen ehdot eivät täyty ja rakentamislupa tulee hakea, artiklan 2 kohdan mukaan Suomi vastaa luvan hakemisesta tai avustaa sen hankkimisessa. Lupamaksuja ei 3 kohdan mukaisesti peritä liittokunnalta, vaan niistä vastaisi hankkeeseen ryhtyvä viranomainen.  

Ilmailulain 79 §:n mukaan lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen rakentamiseen on saatava Liikenne- ja viestintäviraston myöntämä rakentamislupa. Sama koskee lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen muutoksia, joilla saattaa olla vaikutuksia lentoturvallisuuteen tai merkittäviä vaikutuksia maisemakuvaan. Rakentamislupaa ei kuitenkaan vaadita Puolustusvoimien tarpeisiin kriisioloja ja niiden harjoittelua varten rakennettaville varalaskupaikoille, Puolustusvoimien helikopterilaskupaikoille eikä Puolustusvoimien lennokkitoiminnan kevytlentopaikoille. 

Tilojen ja alueiden käyttö saattaa edellyttää myös rakentamistyöhön tai toiminnanharjoittamiseen liittyvää ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa tai vesilain (587/2011) mukaista lupaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ampumaratatoiminta, suuret pesulat sekä massiivisempi maa- ja vesirakentaminen, esimerkiksi laiturirakenteet ja ruoppaustyöt. Maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavissa kohteissa sijaitsevien kemikaalivarastojen ympäristölupamenettelyn osalta on otettava huomioon myös ympäristönsuojelulain 50 a §:n poikkeussääntely. Säännöstä sovelletaan myös täydentävän sopimuksen tarkoittamilla liittokunnan esikunnan käytössä olevilla alueilla, jotka sijaitsevat Puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevilla alueilla. 

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettu laki (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki) edellyttää Turvallisuus- ja kemikaaliviraston lupaa tai ilmoituksen pelastusviranomaiselle lain nojalla annetussa asetuksessa mainittujen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valmistuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista, säilytyksestä ja muusta käsittelystä. Puolustusvoimat myöntää luvat puolustusvoimien vaarallisia kemikaaleja varastoiville ja käsitteleville kohteille. Kemikaaliturvallisuuslaissa ei ole salassapitoa koskevia säännöksiä muuten kuin puolustusvoimien erityissuojattavien kohteiden lupamenettelyjen osalta. Kemikaaliturvallisuuslain 17 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon suunnitellessaan vaarallisia kemikaaleja tai räjähteitä valmistavien, käsittelevien tai varastoivien tuotantolaitosten sijaintia, että tuotantolaitos on sijoitettava sellaiselle etäisyydelle asuinalueista, yleisessä käytössä olevista rakennuksista ja alueista, kouluista, hoitolaitoksista, teollisuuslaitoksista, varastoista, liikenneväylistä sekä muusta ulkopuolisesta toiminnasta niin, että ennalta mahdollisiksi arvioitavat räjähdykset, tulipalot ja kemikaalipäästöt eivät aiheuta henkilö-, ympäristö- tai omaisuusvahinkojen vaaraa näissä kohteissa. Kemikaaliturvallisuuslaissa on säädetty myös laajoista kuulemis- ja tiedottamisvelvoitteista liittyen lupakäsittelyyn ja tuotantolaitoksen toimintaan. 

Puolustusvoimien räjähdevarastoille, jotka ovat Puolustusvoimien erityissuojattavia kohteita kemikaaliturvallisuuslainsäädännössä, on määritetty suojavyöhykkeet, jotka tulee huomioida alueidenkäyttölain (132/1999) ja rakentamislain (751/2023) mukaisessa alueiden käytön suunnittelussa. Esikunnan toiminnasta saattaa joissakin tilanteissa aiheutua rasitteita tai maankäytön rajoituksia esikunnan aluetta ympäröiville alueille sekä näiden rajoitusten valvontaan liittyviä edunvalvontatehtäviä. Artiklan 3 kohdan mukaan tällaisesta edunvalvonnasta lupien hallinnoinnista vastaavana edustajana vastaa Suomi. 

Artiklan 4 kohdan mukaan liittokunnan esikunta saa ilmoitettuaan asiasta Suomen toimivaltaisille viranomaisille myöntää lupia erilaisten palvelutoimintojen perustamiseen esikunnan tiloihin. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi parturiliikkeet ja kauneushoitolat, pesulat ja kuivapesulat sekä pankki- ja matkustuspalvelut.  

Liittokunnan esikunta voi itse ilman lupia tai muita valtuutuksia pitää kanttiineja, kahviloita ja ruokaloita. Palvelun voi järjestää myös ulkopuolisen luvanhaltijan kautta. Toimiluvan saaneiden ulkopuolisten palveluntuottajien on kuitenkin haettava tarvittavat luvat palvelujen tuottamiseen ja noudatettava Suomessa voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä, kuten ruokalan pitämiseen tarvittavia elintarvikelain (287/2021) elintarviketoiminnan rekisteröintiin liittyviä säännöksiä. Ulkopuoliset palveluntuottajat voivat olla joko kotimaisia tai ulkomaisia palveluntuottajia.  

Parturi- ja kauneudenhoitopalveluihin ja pesuloihin liittyviä lupavaatimuksia on käsitelty myös Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleen yhteydessä sen voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, 97–98). Pankkipalveluilla tarkoitetaan pankkikonttoreita, joita myös toimii Naton esikunnissa sekä esimerkiksi Naton päämajassa. Esikunta itsessään ei harjoittaisi pankkitoimintaa, vaan kyseessä olisi paikallispankin haarakonttori tai muu vastaava järjestely. Esikunnan yhteyteen perustettavan pankin tulisi noudattaa Suomessa voimassa olevaa pankkisääntelyä. 

Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 4 kohdassa on kyse vain liittokunnan esikunnan, ei luvanhaltijan lupavelvollisuudesta. Luvanhaltijoiden tulee noudattaa isäntävaltion lainsäädäntöä ja vain tilanteessa, jossa liittokunnan esikunta itse harjoittaa toimintaa, lupia ei vaadittaisi. Tästä aiheutuu Natolle vastuu sekä vaatimus siitä, että toimintaa valvotaan. Natolla on väärinkäytöksien varalta säännöstö. Elintarvikehuoneiston pitoon liittyvää elintarviketurvallisuutta on tulkittava myös ympäristön, terveyden ja turvallisuuden suojelua koskevan 20 ja terveyden suojelua koskevan 21 artiklan kontekstissa. Palvelutoimintojen, kanttiinien, kahviloiden ja ruokaloiden verotusta käsitellään täydentävän sopimuksen 17 artiklassa.  

Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 4 kohdan nojalla liittokunnan esikunta voisi harjoittaa myös esimerkiksi alkoholin ja tupakan myyntiä kanttiineissa esikunnan jäsenten ja omaisten omaan käyttöön. Nykyisellään liittokunnan esikuntien kanttiineissa ei myydä lääkkeitä. Myytävien tuotteiden määrää kuitenkin säännöstellään täydentävän sopimuksen liitteessä (rationed items). Lisäksi Natolla on olemassa alkoholia koskevat sisäiset määräykset (Alcohol Policy), jotka ovat suhteellisen tiukkoja. Suomi voi lisäksi vaikuttaa säännösteltyjen tuotteiden määrään, eikä tuotteita saisi viedä maasta ilman tullaamista.  

Täydentävän sopimuksen 13 artiklan 1 kohdan määräys koskee liittokunnan esikunnan hankintasopimuksia ulkomaisten toimittajien kanssa asiantuntijapalveluiden hankkimisesta koskien teknisiä ja muita erityisasiantuntijapalveluita. Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 4 kohtaan ei kuitenkaan sovellettaisi 13 artiklan 1 kohdan määräyksiä, koska 4 artiklan 4 kohdassa määritellyt palveluntuottajat eivät täytä 1 artiklan 17 kohdan sopimustoimittajan määritelmän edellytyksiä. 

Elinkeinotoimintalain (565/2023) 2 §:ssä säädetään oikeudesta harjoittaa elinkeinotoimintaa Suomessa. Liittokunnan esikuntaa ei olisi pidettävä pykälän 1 momentin kohdassa tarkoitettuna ulkomaisena yhteisönä tai säätiönä, joka on perustettu Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön mukaan ja jolla on sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Sen enempää sitä ei olisi pidettävä saman lain 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna muuna kuin 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna ulkomaisena yhteisönä tai säätiönä, joka perustaa sivuliikkeen Suomeen ja tarvitsee Patentti- ja rekisterihallituksen luvan. Selvänä ei olisi pidettävä sitä, onko kyse liittokunnan esikunnan itse harjoittamana edes elinkeinotoiminnasta. Ottaen kuitenkin huomioon, että elinkeinotoimintalain 2 §:n 2 momentin mukaan 1 momentin 3 kohdassa säädettyjä edellytyksiä ei kuitenkaan sovelleta, jos niistä on määrätty toisin Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa, ei elinkeinotoimintalaki ole ristiriidassa artiklan 4 kohdan mukaisen toiminnan näkökulmasta riippumatta sen luonteesta. Ulkopuolisen palveluntuottajan, jonka kanssa liittokunnan esikunta olisi tehnyt hankintasopimuksen, tulisi kuitenkin täyttää elinkeinotoimintalain edellytykset harjoittaakseen elinkeinotoimintaa Suomessa, vaikka se toimisi liittokunnan esikunnassa. 

Artiklan 5 kohta koskee Naton komentorakenteen esikuntien tiloista ja alueista luopumista ja käytöstä poistetun omaisuuden jakamista. Liittokunnan esikunta ilmoittaa käyttötarpeen päättymisestä Suomen toimivaltaisille viranomaisille ja tekee osaltaan päätöksen kohteen poistamisesta Naton inventaariosta.  

Liittokunnan käyttöön annettujen Suomen valtion alueiden ja Suomen valtion rahoittamien tilojen omistus ei liittokunnan esikunnan käytön aikana tai sen päätyttyä muutu, vaan ne pysyvät koko ajan Suomen valtion omistuksessa. Pääomakustannusten jakaminen riippuu siitä, onko kohde yhteisrahoituksella hankittu tai vastikkeetta käyttöön annettu.  

Vastikkeetta liittokunnan esikunnan käyttöön annettu Suomen valtion maaomaisuus, rakennukset tai kiinteät rakennelmat palautetaan Suomen valtion käyttöön. Yhteisrahoituksella hankitun kiinteän omaisuuden (rakennukset ja kiinteät rakennelmat) jäännösarvoon liittyvien kustannusten jakamisen menettelyistä on määrätty Pariisin pöytäkirjan 9 artiklassa. Kyseisen artiklan mukaan yhteisrahoituksella hankitusta luovutettavasta omaisuudesta kertyneet tuotot jaetaan tai hyvitetään Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusosapuolten kesken siinä suhteessa, jossa ne ovat osallistuneet esikunnan perustamisen pääomakustannuksiin. Vastaavasti esikunnan käytöstä aiheutunut arvon muutos (nousu tai lasku) jaetaan, hyvitetään tai veloitetaan sopimuspuolten kesken samassa suhteessa. Arvonmuutoksen määrittelee Pohjois-Atlantin neuvosto. Suomen valtio voi käyttää yhteisrahoituksella hankittuun kiinteään omaisuuteen etuosto-oikeutta samoilla ehdoilla kuin kolmannen osapuolen tarjoamat ehdot. 

Palauttamisen ehdoista sovittaessa tulee myös yhteisesti sopien huolehtia mahdollisista ympäristöhaittojen ennallistamis- ja korvausvastuista palauttamisen yhteydessä. Tällaisten kustannusten jakamisesta aiheuttajaperusteisesti on tarvittaessa sovittava erikseen. 

Artiklan 5 kohdan määräystä ei sovelleta täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti. 

5 artikla. Liittokunnan esikunnan tilojen ja alueiden loukkaamattomuus.  

Artiklan 1 kohdassa määrätään liittokunnan esikunnan tilojen ja alueiden loukkaamattomuudesta. Suomen viranomaisten pääsy näihin tiloihin ja alueille virallisia tehtäviään suorittamaan edellyttää liittokunnan esikunnan päällikön tai määrätyn edustajan hyväksyntää ja tällöin tulee noudattaa sovellettavia turvallisuussopimuksia ja Naton turvallisuusmääräyksiä. Määräyksessä tarkoitettu turvallisuussopimus on Pohjois-Atlantin sopimuksen osapuolten välillä tietoturvallisuudesta Brysselissä 6.3.1997 tehty sopimus (SopS 55 ja 56/2023). 

Pariisin pöytäkirjaan ei sisälly nimenomaista määräystä liittokunnan esikunnan tilojen loukkaamattomuudesta, mutta vastaanottajavaltion velvoite suojella esikunnan tiloja seuraa kuitenkin Pariisin pöytäkirjan 2 artiklasta ja Nato SOFAn VII artiklan 11 kappaleesta, joiden mukaan sopimuspuolten tulee pyrkiä sellaiseen tarvittavaan lainsäädäntöön, mukaan lukien rangaistussäännökset, jolla taataan riittävä turvallisuus ja suoja muiden sopimuspuolten rakennelmille, välineille, omaisuudelle ja asiakirjoille. Pariisin pöytäkirjan 13 artiklassa määrätään myös liittokunnan esikunnan arkistojen ja muiden esikunnan käytössä olevissa tiloissa olevien asiakirjojen loukkaamattomuudesta. 

Määräys liittokunnan esikunnan tilojen loukkaamattomuudesta noudattaa kansainvälisille järjestöille yleisesti myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Ne poikkeavat kuitenkin eräiltä osin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä, muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta, joista säädetään esimerkiksi pakkokeinolaissa (806/2011). 

Tiloihin pääsyä ja siten liittokunnan esikunnan päällikön hyväksyntää vaativat viranomaistehtävät voivat liittyä esimerkiksi pelastustoimen tarkastus- tai pelastustehtäviin taikka ensihoidon tehtäviin, poliisin tehtäviin, elintarvikevalvontaan, kemikaaliturvallisuuslain mukaisiin valvontatehtäviin, ympäristönsuojelulain mukaisiin valvontatehtäviin ja painelaite- tai sähköturvallisuutta koskeviin tarkastuksiin. Alla käsiteltävässä artiklan 3 kohdassa määrätään tarkemmin Suomen työsuojeluviranomaisten mahdollisuudesta tehdä tarkastuksia liittokunnan esikunnan alueille.  

Artiklan 2 kohdassa laajennetaan 1 kohdassa tarkoitettu tilojen loukkaamattomuus koskemaan myös eräiden muiden tahojen kuin liittokunnan esikunnan itsensä hallussa olevia tiloja ja alueita. Artiklan 2 kohdan mukaan täydentävän sopimuksen määräyksiä sovelletaan myös pääsyyn sellaisiin liittokunnan esikunnan tiloihin ja alueille, jotka ovat alempien yksiköiden, Naton virastojen, muiden kansallisten yksiköiden kuin Suomen yksiköiden tai liittokunnan esikunnan tiloissa ja alueilla toimivien kansainvälisten järjestöjen, kansalaisjärjestöjen tai kansainvälisten tuomioistuinten hallussa.  

Alemmat yksiköt, Naton virastot ja muut kansalliset yksiköt sisältyvät täydentävän sopimuksen 1 artiklan 23 kohdan lisäelementtien määritelmään. Kansainväliset järjestöt, kansalaisjärjestöt tai kansainväliset tuomioistuimet on määritelty täydentävän sopimuksen 1 artiklan 8 kohdassa. Lisäelementtien perustamisesta sekä kansainvälisten järjestöjen, kansalaisjärjestöjen tai kansainvälisten tuomioistuinten Suomeen tulosta sovitaan tai ilmoitetaan Suomelle erikseen, mikä mahdollistaa myös niiden hallussa olevien tilojen ja alueiden määrittelemisen. 

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että pyynnöstä ja liittokunnan esikunnan päällikön määräyksestä Suomen työsuojeluviranomaisille voidaan tarkastuksia varten sallia kohtuullisina aikoina pääsy liittokunnan esikunnan alueille, joilla tämän täydentävän sopimuksen 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti palkatut henkilöt (paikalta palkattu henkilöstö) toimivat.  

Kohdassa on myös toteava määräys siitä, että minkään tässä artiklassa ei tulkita oikeuttavan Suomen työsuojeluviranomaisia suorittamaan tehtäviä, jotka liittyvät kansainvälisiin tehtävämääräyksiin tai Naton siviilihenkilöstöä koskevissa määräyksissä määriteltyjen siviilihenkilöstöluokkien palvelussuhteisiin tai sellaiseen henkilöstöön, joka muutoin osallistuu liittokunnan esikunnan toimintaan täydentävän sopimuksen 34 artiklan mukaisesti. Täydentävän sopimuksen 34 artikla sisältää määräykset moraalia ja hyvinvointia edistävästä toiminnasta.  

Lisäksi todetaan, että liittokunnan esikunta avustaa näitä viranomaisia niiden tehtävien suorittamisessa. Suomen työsuojeluviranomaisten oikeus päästä tiloihin suorittamaan tarkastuksia koskee siten ainoastaan liittokunnan esikunnan paikalta palkattua henkilöstöä. Paikalta palkattu henkilöstö on määritelty täydentävän sopimuksen 1 artiklan 16 kohdassa.  

Täydentävän sopimuksen terveyden suojelua koskevan 20 artiklan 5 kohta sisältää lisäksi erilliset määräykset liittokunnan esikunnan alueille pääsystä tartuntatauteihin liittyvissä hätätilanteissa. 

Artiklan 4 kohdassa on toteavat määräykset siitä, että minkään artiklassa ei tulkita vaikuttavan liittokunnan esikunnan arkistojen ja muiden virallisten asiakirjojen loukkaamattomuuteen tai Pariisin pöytäkirjan 13 artiklassa määrättyyn todentamismenettelyyn.  

Pariisin pöytäkirjan 13 artiklan mukaisesti liittokunnan esikunnan arkistot ja muut sen käytössä olevissa tiloissa olevat viralliset asiakirjat ovat loukkaamattomia, ellei esikunta ole luopunut koskemattomuudesta. Vastaanottajavaltion pyynnöstä ja sen edustajan läsnä ollessa esikunta todentaa asiakirjojen luonteen vahvistaakseen, että ne ovat oikeutettuja artiklassa tarkoitettuun koskemattomuuteen. Näin ollen, vaikka Suomen viranomaiset pääsisivät liittokunnan esikunnan päällikön hyväksynnällä esikunnan tiloihin, tulisi arkistojen ja muiden asiakirjojen tutkimiseksi saada vielä erillinen suostumus. 

6 artikla. Liittokunnan esikunnan vapaudet.  

Artiklassa määrätään siitä, että Pariisin pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleessa määrättyä vapautusta takavarikoinnin ja muiden täytäntöönpanotoimien suhteen sovelletaan erotuksetta kaikkiin liittokunnan esikunnan tai sen puolesta toimivan toimijan omistamiin tai niiden hallussa oleviin infrastruktuureihin, esineisiin ja varoihin. Tämä määräys ei koske Suomessa sijaitsevaan liittokunnan esikuntaan määrättyjä Suomen kansallisia tukiyksiköitä, jos täytäntöönpanon kohteena olevan omaisuuden omistaa Suomi, paitsi jos täytäntöönpano kohdistuu liittokunnan esikuntaan.  

Pariisin pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnan omaisuuteen tai varoihin ei saa kohdistaa täytäntöönpanotoimia tai takavarikkoa, lukuun ottamatta Nato SOFAn VII artiklan 6 kappaleen a kohdan tai XIII artiklan mukaisia tarkoituksia. Viittaukset koskevat rikokseen liittyvien esineiden takavarikointia ja tullirikosten selvittämisen yhteydessä tapahtuvaa esineiden takavarikointia. 

Määräys laajentaa Pariisin pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleen määräyksen koskemaan myös liittokunnan esikunnan puolesta toimivia tahoja. Sopimusmääräys mahdollistaisi kuitenkin esimerkiksi sellaisen Suomen kansalliseen tukiyksikköön kohdistuvan täytäntöönpanotoimen, joka kohdistuisi Suomen omistamaan omaisuuteen silloin, kun täytäntöönpanotoimi ei kohdistu liittokunnan esikuntaan.  

Vapautus takavarikoinnista ja muista täytäntöönpanotoimista poikkeaa monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Omaisuuden vapautus pakkotoimista koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimia. Paikkaan kohdistuvasta etsinnästä säädetään pakkokeinolain (806/2011) 8 luvussa ja takavarikosta rikosasioissa säädetään pakkokeinolain 6 ja 7 luvussa. Takavarikosta turvaamistoimena säädetään muun muassa oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 7 luvussa. Hallinnollisista pakkotoimista säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Ulosottokaaressa (705/2007) säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta. Valmiuslaissa (1552/2011) säädetään toimivaltuuksista poikkeusoloissa. 

7 artikla. Korkea-arvoisen henkilöstön vapaudet ja erioikeudet.  

Artiklan 1 kohdassa määrätään liittokunnan esikunnassa palvelevien kenraalin arvoisten upseerien ja lippu-upseerien (Naton arvoluokka OF-6 ja sitä ylemmät arvoluokat) sekä vastaaviin arvoluokkiin kuuluvien siviilivirkamiesten Nato-komennuksensa aikana kansainvälisessä tehtävässä palvellessaan nauttimista erioikeuksista ja vapauksista. Arvoluokista ja niiden vastaavuudesta on olemassa Naton standardi, josta eri jäsenvaltioiden artiklan 1 kohtaan kuuluvat sotilasarvot voidaan tarvittaessa tarkistaa. Naton siviilihenkilöstön tehtäväluokat on standardisoitu, ja niiden vastaavuus voidaan puolestaan tarkistaa Naton toimintaperiaatteita koskevista asiakirjoista. Artiklaan sisältyvät erioikeudet ja vapaudet vastaavat pitkälti erioikeuksia ja vapauksia, joita sisältyy Suomen eri kansainvälisten järjestöjen kanssa tekemiin toimipaikkasopimuksiin. 

Artiklan 1 kohdassa tarkoitetut henkilöt nauttivat 1 kohdan a alakohdan mukaan vapautusta kaikesta henkilökohtaisesta pidättämisestä ja vapaudenmenetyksestä Suomessa. Vapautus henkilökohtaisesta pidättämisestä ja vapaudenmenetyksestä poikkeaa muun muassa pakkokeinolain, poliisilain (872/2011) ja esitutkintalain (805/2011) säännöksistä.  

Kohdan b alakohdan mukaan artiklassa tarkoitetut henkilöt nauttivat myös vapautusta kaikenlaisesta lainkäytöstä kaikkien virallisessa Natoon liittyvässä ominaisuudessaan antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen ja tekemiensä tekojen osalta. Virallisessa ominaisuudessa tehdyillä toimilla tarkoitetaan kaikkea niitä toimia, jolloin henkilö toimii komentajan määräysten alaisena. Tähän sisältyy myös moraalia ja hyvinvointia edistävään toimintaan osallistuminen (morale and welfare activities). Määrittelyyn vaikuttaa myös muun muassa henkilön tehtävänkuvaus (job description). Kyse on toiminnallisista vapauksista. Henkilön lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee poikkeusta siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta Suomen lainkäyttöpiirissä.  

Nato SOFAn VII artikla sisältää määräykset rikosoikeudellisen lainkäyttö- ja kurinpitovallan jakautumisesta lähettäjä- ja vastaanottajavaltion kesken sekä sopimuksen soveltamisalaan tulevien rikosasioiden käsittelyä koskevat määräykset. Pariisin pöytäkirjan 2 artiklan mukaisesti Nato SOFAn määräyksiä sovelletaan myös Pohjois-Atlantin sopimuksen alueella pöytäkirjan sopimuspuolen alueelle perustettuun liittokunnan esikuntaan ja sen sotilas- ja siviilihenkilöstöön sekä näiden huollettaviin. Pariisin pöytäkirjan 4 artiklassa on täsmennetty, miten muun muassa Nato SOFAn VII artiklassa tarkoitetut oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat liittokunnan esikunnan ja esikuntaan henkilöstöä lähettäneiden valtioiden kesken.  

Artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan määräykset täydentävät Nato SOFAn VII artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan lainkäyttövaltaa ja tuomiovallan jakautumista koskevia määräyksiä. Artiklan 1 kohdan a alakohdan määräys estää Suomea pidättämästä tai toimeenpanemasta muuta vapaudenmenetystä, mutta ei suoraan estäisi Suomea käyttämästä muutoin Suomelle kuuluvaa lainkäyttövaltaa siltä osin, kun kyse ei ole teosta, joka on tehty henkilön virallisessa Natoon liittyvässä ominaisuudessaan. 

Artiklan 1 kohdan b alakohdan määräys poistaa käytännössä Suomen mahdollisuuden käyttää tuomiovaltaa tilanteissa, joissa Suomella olisi yksinomainen tuomiovalta asiassa. Tällaisia tapauksia olisivat Nato SOFAn VII artiklan 2 kappaleen b kohdan mukaiset tilanteet, joissa teko olisi vastaanottajavaltion, eli Suomen, mutta ei lähettäjävaltion lainsäädännön mukaan rangaistava. Muissa virallisissa tehtävissä tehdyissä teoissa Suomella ja lähettäjävaltiolla olisi rinnakkainen tuomiovalta, jossa ensisijaista tuomiovaltaa käyttäisi lähettäjävaltio.  

Täydentävällä sopimuksella ei voida vaikuttaa lähettäjävaltioille kuuluvan tuomiovallan käyttämiseen, koska lähettäjävaltiot eivät ole täydentävän sopimuksen sopimuspuolia. Tässä yhteydessä olisi kuitenkin huomioitava, että Suomessa toimivan liittokunnan esikunnan suomalaisen henkilöstön osalta Suomi toimisi sekä Nato SOFAssa tarkoitettuna lähettäjä- että vastaanottajavaltiona. Suomella ei tästä huolimatta olisi mahdollisuutta käyttää lähettäjävaltiolle kuuluvaa lainkäyttövaltaa siltä osin, kun kyse olisi b alakohdan tarkoittamista tilanteista.  

Kohdan c alakohdan mukaan artiklassa tarkoitettujen henkilöiden henkilökohtaiset asiakirjat ja henkilön hallussa olevat viralliset asiakirjat nauttivat loukkaamattomuutta. Määräys poikkeaa Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä, muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta, joista säädetään esimerkiksi pakkokeinolaissa. 

Kohdan d alakohdassa artiklassa tarkoitetuille henkilöille myönnetään samat valuuttaa ja valuutanvaihtoa koskevat helpotukset, jotka myönnetään vastaavassa asemassa olevalle ulkomaiselle diplomaattiselle henkilöstölle. 

Artiklassa tarkoitetut henkilöt saavat myös kohdan e-alakohdan määräyksen mukaan samat henkilökohtaisia matkatavaroita Suomessa koskevat vapautukset ja helpotukset, jotka myönnetään vastaavassa asemassa olevalle ulkomaiselle diplomaattiselle henkilöstölle. Wienin diplomaattisia suhteita koskevan yleissopimuksen (SopS 3/1970) 36 artiklan mukaan diplomaattisen edustajan henkilökohtaiset matkatavarat ovat vapautetut tarkastuksesta, jollei ole vakavia perusteita olettaa niiden sisältävän esineitä, joita tämän artiklan 1 kohdassa mainitut poikkeukset eivät koske tai joita vastaanottajavaltion lain mukaan ei saa tuoda maahan tai viedä sieltä taikka joiden maahantuonti tai maastavienti on karanteenimääräysten alaista. Tarkastus voidaan tällöin suorittaa vain asianomaisen diplomaattisen edustajan tai hänen valtuutetun edustajansa läsnä ollessa. Oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia sekä niitä koskevia menettelyitä on selostettu 18 ja 19 artiklaa koskevissa perusteluissa. 

Artiklan 2 kohdan mukaan artiklassa käytetty ilmaisu “kansainvälinen tehtävä” tarkoittaa tehtävää, joka katsotaan kansainväliseksi Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksessä tai kansainvälisessä sopimuksessa tai järjestelyssä. Määräyksen viittaus Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksiin koskee Naton komentorakennetta ja viittaus kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestelyihin komentorakenteen ulkopuolisia, Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä kuten yhteisymmärryspöytäkirjoilla (Memorandum of Understanding, MoU) perustettuja liittokunnan esikuntia. Komentorakenteen osalta henkilöstön tehtävänkuvaukset sisältyvät toimielimen aktivointia koskevaan asiakirjakokonaisuuteen ja komentorakenteen ulkopuolisten liittokunnan esikuntien osalta niiden perustamisasiakirjoihin.  

Artiklan 3 kohdan mukaan, jos liittokunnan esikunnan päällikkö ja apulaispäällikkö kuuluvat alempaan arvoluokkaan kuin Naton arvoluokka OF-6 tai vastaava siviilihenkilöstön arvoluokka, päällikköön ja tämän sijaiseen sovelletaan artiklassa määrättyjä vapautuksia artiklassa määrätyillä edellytyksillä. Muulle henkilöstölle, joka kuuluu Naton arvoluokkaa OF-6 ja vastaavaa siviilihenkilöstön arvoluokkaa alempiin arvoluokkiin, myönnetään tässä artiklassa määrätty asema strategisen johtoesikunnan pyynnöstä. 

Artiklan 4 kohdan mukaan, jos artiklassa tarkoitetut henkilöt ovat Suomen kansalaisia tai oleskelevat Suomessa pysyväisluonteisesti ja Suomi on määrännyt heidät palvelemaan liittokunnan esikunnassa, heille myönnetään ainoastaan 1 kohdan b ja c alakohdassa määrätyt vapaudet ja erioikeudet heidän Natoon liittyvän virallisen tehtävän tai toiminnan osalta.  

Mikäli siis Suomen kansalainen tai täällä pysyvästi oleskeleva henkilö kuuluisi artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin henkilöstöluokkiin, nauttisi hän ainoastaan niin sanottuja toiminnallisia erioikeuksia ja vapauksia eli vapautusta kaikenlaisesta lainkäytöstä kaikkien virallisessa ominaisuudessaan antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen ja tekemiensä tekojen osalta sekä henkilökohtaisten asiakirjojensa ja hallussaan olevien virallisten asiakirjojen loukkaamattomuutta. Tällöinkin edellytyksenä on edelleen, että henkilö on asiassa toiminut nimenomaan Nato-tehtävässään, jos henkilöllä on kaksoisrooli eli tehtävä sekä liittokunnan esikunnassa että Puolustusvoimissa. 

Artiklan 5 kohdassa määrätään, että artiklassa määrätyt vapautukset ovat voimassa kyseisten henkilöiden komennuksen ajalta myös Nato-komennuksen päätyttyä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilöä ei voida hänen tehtävänsä liittokunnan esikunnassa päätyttyäkään syyttää toimista, jotka hän on tehnyt kyseisessä tehtävässä virallisessa ominaisuudessaan. 

Artiklan 6 kohdan mukaan, kun Suomen ulkopuolella sijaitsevassa liittokunnan esikunnassa palvelevat kenraalin arvoiset upseerit ja lippu-upseerit (Naton arvoluokka OF-6 ja sitä ylemmät arvoluokat) sekä vastaaviin arvoluokkiin kuuluvat siviilivirkamiehet oleskelevat Suomessa virallisessa ominaisuudessaan, heihin sovelletaan vastaavasti tässä artiklassa määrättyjä vapautuksia.  

Määräys on poikkeus sopimuksen yleiseen henkilölliseen soveltamisalaan, eikä sen soveltaminen vaadi, että vapautuksiin oikeutettu kenraalin arvoinen upseeri tai lippu-upseeri palvelisi tämän sopimuksen 1 artiklan 12 kohdan tarkoittamalla tavalla Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa. Määräystä sovelletaan myös ulkomailla sijaitsevissa esikunnissa palveleviin kenraalin arvoisiin upseereihin ja lippu-upseereihin silloin, kun he ovat Suomessa vierailulla virallisessa Natoon liittyvässä ominaisuudessaan ja matkustaessaan Naton antamien matkamääräysten perusteella.  

Artiklan 7 kohdan mukaan niiden kirjallisten tietojen perusteella, jotka liittokunnan esikunta antaa edellä mainittujen henkilöiden saapuessa Suomeen ja poistuessa Suomesta, Suomi laatii ajantasaisen luettelon henkilöistä, joihin sovelletaan kaikkia tai joitakin 1–5 kohdassa määrättyjä vapauksia ja erioikeuksia, ja ylläpitää tätä luetteloa. Käytännössä listasta ilmenee ne henkilöt, jotka kulloinkin nauttivat 1–5 kohdassa tarkoitettuja vapauksia ja erioikeuksia. 

Liittokunnan esikunnan ilmoitukset toimitettaisiin voimaansaattamislain 8 §:n nojalla Pääesikunnalle, joka toimisi myös rekisterinpitäjänä. Käyttötarkoitukseen soveltuvasta henkilörekisteristä säädettäisiin henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annettuun lakiin (332/2019) esitettävässä muutoksessa, jolla mahdollistettaisiin myös tietojen luovutus esimerkiksi poliisille vapauksien ja erioikeuksien tehokkaan toimeenpanon varmistamiseksi. 

Artiklan 8 kohta mahdollistaa sen, että SACEUR tai SACT voi yksittäistapauksessa luopua artiklan mukaisista vapauksista ja erioikeuksista Suomen pyynnöstä.  

Liittokunnan esikunta toimii yhteistyössä Suomen viranomaisten kanssa helpottaakseen Suomen lainsäädännön noudattamista ja estääkseen myönnettyjen vapauksien ja erioikeuksien väärinkäytön. Tällöin katsotaan, ettei asemaa myönnetä sen saajien henkilökohtaiseksi eduksi vaan tarkoituksena mahdollistaa heille tehtäviensä suorittaminen Pohjois-Atlantin sopimuksen noudattamisen edistämiseksi. Tapauksen mukaan SACEUR tai SACT voi luopua vapauksista Suomen pyynnöstä, jos kulloinenkin vapaus muutoin estäisi oikeuden asianmukaisen toteutumisen ja jollei siitä luopuminen haittaisi SACEURin tai SACTin johtoportaiden etuja.  

Kohdassa tarkoitettu harkinta vapauksista luopumisesta on aina tapauskohtaista eikä voida esittää mitään yleisiä periaatteita siitä, millaisissa tilanteissa SACEUR tai SACT olisi näistä valmis luopumaan. Ei ole myöskään mahdollista tarkkaan määritellä etukäteen, millaisissa tapauksissa Suomi pyytäisi lainkäytöllisestä koskemattomuudesta luopumista, mutta asiassa otettaisiin todennäköisesti huomioon samankaltaisia seikkoja kuin tilanteessa, jossa Suomi pyytäisi luopumista ensisijaisesta oikeudesta käyttää tuomiovaltaa erityisen merkittävinä pitämissään tapauksissa Nato SOFAn VII artiklan 3 kappaleen c kohdan mukaisesti. Nato SOFAn hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että luopumista ensisijaisesta oikeudesta käyttää tuomiovaltaa voidaan pitää erityisen merkittävänä esimerkiksi silloin, kun rikos on herättänyt julkista huomiota Suomessa, rikos on Suomessa yhteiskunnallisesti merkittävä taikka kysymyksessä on suomalaiseen kohdistunut rikos, joka on vakava (esimerkiksi henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos). Jos SACEUR tai SACT päättää Suomen pyynnöstä luopua lainkäytöllisesta koskemattomuudesta, sovellettavaksi tulevat Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräykset tuomiovallan jakautumisesta lähettäjä- ja vastaanottajavaltion kesken.  

Täydentävän sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu henkilön lainkäytöllinen koskemattomuus ei vaikuta täydentävän sopimuksen, Pariisiin pöytäkirjan ja Nato SOFAn määräyksiin vahingonkärsijän oikeudesta esittää korvausvaatimus vahingosta, joka johtuu liittokunnan esikunnan palveluksessa työskentelevän toimista tai laiminlyönneistä tai muista toimista, laiminlyönneistä tai tapahtumista, joista liittokunnan esikunta on oikeudellisesti vastuussa. Täydentävän sopimuksen vahingonkorvauksia koskevat määräykset sisältyvät sopimuksen 11 artiklaan. Tällaiset vahingonkorvausvaatimukset pantaisiin vireille, käsiteltäisiin ja sovittaisiin tai ratkaistaisiin tuomioistuimessa Nato SOFAn VIII artiklan 5 kappaleen mukaan niiden vastaanottajavaltion lakien ja asetusten mukaisesti, jotka koskevat sen omien asevoimien toiminnoista johtuvia korvausvaatimuksia. Kolmannelle aiheutuneiden vahingonkorvausvaatimusten käsittelyssä toimivalta on valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetulla lailla jaettu Valtiokonttorin ja Puolustusvoimien välillä, joten esikunnan virallisessa Natoon liittyvässä ominaisuudessa aiheuttamaa vahinkoa koskevien korvausvaatimusten käsittelyssä ja takautumisoikeuden käyttämisessä toimivalta niin ikään jakaantuu Valtiokonttorin ja Puolustusvoimien välillä. 

Artiklan 8 kohdassa tarkoitetut pyynnöt artiklan mukaisista vapauksista luopumiseksi tekisi Suomessa valtakunnansyyttäjä. Toimivallasta tehdä artiklan 8 kohdassa tarkoitettuja pyyntöjä säädettäisiin voimaansaattamislain 4 §:ssä.  

8 artikla. Liittokunnan esikunnan henkilöstövahvuus.  

Artikla koskee Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan henkilöstövahvuutta.  

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan on vuosittain ilmoitettava kirjallisesti Suomelle esikunnan kulloinenkin henkilöstövahvuus, jonka Pohjois-Atlantin neuvosto on vahvistanut (rauhanajan kokoonpano). Ilmoituksen on sisällettävä myös täydentävän sopimuksen 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu henkilöstö.  

Artiklan 1 kohdan mukaan Naton komentorakenteeseen kuuluvan esikunnan tulee ilmoituksessaan antaa tiedot liittokunnan esikunnan jäsenten komennuksista ja heidän huollettavistaan, mukaan lukien huollettavien oleskelun jatkaminen Suomessa sopimuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Kohdan mukaan liittokunnan esikunta ja määrätyt Suomen viranomaiset päättävät yksityiskohtaisesta menettelystä ilmoittamisen suhteen. Ilmoitukset tehtäisiin Puolustusvoimille.  

Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymällä rauhanajan kokoonpanolla tarkoitetaan käytännössä liittokunnan esikunnalle hyväksyttyä henkilöstömäärää. Pohjois-Atlantin neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti, joten Suomi on mukana hyväksymässä komentorakenteen esikuntien rauhanajan kokoonpanoa.  

Artiklan 1 kohdan määräystä sovelletaan täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano. 

Artiklan 2 kohdan mukaan strateginen johtoesikunta saa rauhan aikana vuosittain lisätä kunkin Naton komentorakenteeseen kuuluvan liittokunnan esikunnan henkilöstövahvuutta 10 % rauhanajan kokoonpanosta. Liittokunnan esikunnan on ilmoitettava Suomelle etukäteen tällaisista lisäyksistä ja se saa Suomen ennakkosuostumuksella lisätä henkilöstövahvuutta enemmänkin. Määräystä ei sovelleta, jos lisäys tehdään Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksillä. Pohjois-Atlantin neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti, joten myös neuvoston päätöksillä tapahtuva henkilöstövahvuuden lisäys vaatisi Suomen hyväksynnän. Liittokunnan esikunta ei voisi tehdä peräkkäisinä vuosina lisäyksiä henkilöstövahvuuteensa, jotka yhdessä ylittäisivät 10 %:n rajan. 

Artiklan 2 kohdan määräystä sovelletaan täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano. 

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos liittokunnan esikunta tai sen johdolla toimivat sotilasyksiköt toteuttavat koulutusta, harjoituksia tai kokeilutoimintaa taikka Naton johtamia operaatioita, liittokunnan esikunnan on hankittava Suomen suostumus tällaiselle toiminnalle. Tähän sisältyy mahdollinen liittokunnan esikunnan henkilöstön läsnäolon tilapäinen lisääminen muutoin kuin tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. 

Artiklan 1 ja 2 kohdasta poiketen 3 kohta koskee sopimuksen 2 artiklan 9 kohdassa määrätyllä tavalla kaikkia Suomessa sijaitsevia liittokunnan esikuntia, ei siis vain Naton komentorakenteeseen kuuluvia esikuntia. Artiklan 3 kohta koskee myös muuta kuin esikunnan normaaliolojen toimintaa. Kohta sisältää Suomen suvereniteetin kannalta tärkeän periaatteen Suomen suostumuksesta esikunnan toteuttamille koulutuksille, harjoituksille ja kokeilutoiminnalle sekä Naton johtamille operaatioille. Suostumus annettaisiin kussakin tilanteessa soveltuvan lainsäädännön mukaisesti toiminnan luonne huomioiden.  

Artiklan 4 kohdan määräyksen perusteella muiden kuin allekirjoituspäivään mennessä perustettujen tai perustettavaksi ilmoitettujen lisäelementtien perustaminen vaatii tapauskohtaisesti joko Suomen tai Pohjois-Atlantin neuvoston antaman ennakkosuostumuksen. Lisäelementit on määritelty sopimuksen 1 artiklan 21 kohdassa. 

Artiklan 4 kohdan määräystä sovelletaan täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano.  

Täydentävän sopimuksen 37 artiklan 6 kohdan mukaan Pohjois-Atlantin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien vihollisuuksien alettua kyseinen (asianomainen) strateginen johtoesikunta ja Suomi tarkistavat välittömästi ne täydentävän sopimuksen määräykset, jotka koskevat liittokunnan esikunnan sijaintia ja henkilöstövahvuutta, jotta sopimuksen soveltamista voidaan muuttaa tarvittavilta osin. 

9 artikla.Maahantulo, maasta poistuminen, maassa työskentely ja maassa oleskelu.  

Artiklan 1 kohdassa on määräykset jäsenten ja heidän huollettaviensa vapauttamisesta viisumeja ja maahantuloa koskevista vaatimuksista sekä maassa oleskeluun ja rekisteröintiin liittyvistä velvoitteista. Koska määräykset täydentävät Nato SOFAn III artiklan määräyksiä, mainittujen henkilöiden on edelleen täytettävä kyseisen artiklan 1 kappaleen ensimmäisessä virkkeessä mainitut ehdot ja edellytykset maahantuloa ja maasta poistumista varten. Lisäksi kohdassa määrätään erikseen niistä Nato SOFAssa ja Pariisin pöytäkirjassa määrätyistä poikkeuksista, oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka tulevat edelleen sovellettaviksi. Asiaa on käsitelty tarkemmin hallituksen esityksessä HE 90/2023 vp, s. 58–61 sekä 105 ja 106. Lisäksi kohta sisältää määräyksen huollettavien työluvista vapauttamisesta.  

Artiklan 1 kohta tarkoittaa jäsenen ja huollettavan pidempiaikaisen oleskelun osalta sitä, että Suomen on sallittava se vaatimatta oleskeluluvan hakemista. Näiden henkilöiden oleskelun Suomessa on siten oltava laillista ilman oleskelulupaa. Laillisesta oleskelusta säädetään ulkomaalaislain 40 §:ssä, jonka 1 momentin 8 kohdan mukaan laillista on Nato SOFAssa, Pariisin pöytäkirjassa sekä PfP SOFAssa ja sen toisessa lisäpöytäkirjassa tarkoitettujen joukkojen jäsenten oleskelu. Momentin 9 kohdan mukaan laillista on puolustusyhteistyöstä Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehdyssä sopimuksessa (SopS 70/2024, DCA) tarkoitettujen joukkojen jäsenen, siviilihenkilöstön jäsenen, huollettavan ja USA:n sopimustoimittajan oleskelu. 

Edellä mainittujen lainkohtien tarkoituksena on mahdollistaa 90 päivää ylittävä laillinen oleskelu sellaisille henkilöille, joilta Suomi ei kyseisten sopimusten sanamuodon tai vakiintuneen tulkinnan mukaan saa vaatia oleskeluluvan hakemista. Laillinen oleskelu perustuu siten suoraan lakiin. DCA-sopimuksen osalta (9 kohta) suoraan lakiin perustuva laillinen oleskelu koskee joukkojen lisäksi siviilihenkilöstön jäseniä, huollettavia ja sopimustoimittajia, mutta Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan osalta näin ei ole, vaan lainkohta koskee ainoastaan joukkojen jäseniä. Näin ollen viimeksi mainittujen kohdalla siviilihenkilöstöön kuuluvien ja huollettavien on tällä hetkellä haettava kansalliset oleskeluluvat, jos oleskelun on tarkoitus kestää yli 90 päivää. 

Ulkomaalaislain 40 §:ä ehdotetaan muutettavaksi niin, että se kattaisi jatkossa myös täydentävän sopimuksen mukaiset jäsenet huollettavineen, jotta heillekin syntyisi sopimuksen käytännössä vaatima suoraan lakiin perustuva oleskeluoikeus. Ne täydentävässä sopimuksessa tarkoitetut jäsenet, jotka ovat Nato SOFAssa, Pariisin pöytäkirjassa tai PfP SOFAssa ja sen toisessa lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja joukon jäseniä, ovat jo nykyisellään vapautettu oleskelulupavaatimuksesta kyseisten sopimusten nojalla. Vastaava muutos on tehtävä myös täydentävän sopimuksen mukaisten sopimustoimittajien ja heidän huollettaviensa kohdalla (ks. tarkemmin jäljempänä 13 artiklan kohdalla). 

Edellä mainitut ulkomaalaislain muutokset johtaisivat siihen, että oleskelulupavaatimuksesta olisi vapautettu kaikki muut Nato-liitännäiset henkilöt paitsi Nato SOFAn mukaiset siviilihenkilöstön jäsenet ja huollettavat. Nato SOFAaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, s. 60) on sen hetkisten tietojen perusteella tehty nimenomainen ratkaisu, ettei kyseisiä henkilöitä vapauteta vaatimuksesta. Esityksessä kuitenkin todetaan, että ratkaisun toimivuutta on syytä jatkossa seurata, koska tavoitteena on, ettei kansallisilla menettelyillä vaikeuteta Nato-yhteistyötä. Esitystä valmisteltaessa on vielä ollut vaikeaa arvioida viisumi- ja oleskelulupahakemusten määrää kyseisissä henkilökategorioissa. 

Täydentävästä sopimuksesta ei seuraa Suomelle velvoitetta vapauttaa oleskelulupavelvollisuudesta henkilöitä, joita sopimus ei koske. Näin ollen täydentävän sopimuksen tekeminen sinänsä ei tarkoita sitä, että edellisessä kappaleessa kuvattua ratkaisua olisi tarkasteltava uudelleen. Tällä hetkellä ei muutoinkaan ole tiedossa erityisiä seikkoja, joiden perusteella asiaa olisi nyt tarkasteltava eri tavalla. Näin ollen Nato SOFAssa tarkoitettujen siviilihenkilöstön jäsenten tai huollettavien vapauttamista oleskelulupavaatimuksesta ei tässäkään hallituksen esityksessä ehdoteta. 

Artiklan 1 kohdassa vapautetaan myös huollettavat velvollisuudesta hakea erillistä työntekoon oikeuttavaa lupaa. Suomessa ei ole erillistä menettelyä käytössä, jossa voisi hakea pelkästään työnteko-oikeutta, vaan saadakseen työnteko-oikeuden, pitää henkilön hakea oleskelulupaa, joka sisältää oikeuden tehdä ansiotyötä. Oikeuden laajuus vaihtelee lupaperusteittain. Ulkomaalaislain 81 b §:ssä säädetään kuitenkin poikkeustilanteista, joissa ansiotyötä voi tehdä tai elinkeinoa harjoittaa ilman oleskelulupaa. Koska ulkomaalaislain 40 §:ssä olisi tarkoitus vapauttaa joukkojen jäsenten huollettavat velvollisuudesta hakea oleskelulupaa, esitetään lain 81 b §:ään muutosta, jossa todettaisiin heillä olevan työnteko-oikeus hakematta oleskelulupaa. Vastaava muutos ehdotetaan tehtäväksi myös sopimustoimittajien kohdalla (ks. tarkemmin jäljempänä 13 artiklan kohdalla). 

Artiklan 1 kohta tarkoittaa lisäksi jäsenten ja huollettavien osalta vapautusta väestörekisteröintiin liittyvistä velvollisuuksista. Ulkomaalaisen tiedot tulee väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluluista annetun lain (661/2009, jäljempänä VTJ-laki) 9 §:n 1 momentin mukaan tallentaa väestötietojärjestelmään, jos hänellä on Suomessa kotikuntalain (201/1994) mukaan määräytynyt kotikunta. Väestötietojärjestelmään ei VTJ-lain 8 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan lähtökohtaisesti tallenneta vieraan valtion Suomessa olevan diplomaattisen tai muun edustuston eikä Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestön tai sellaiseen rinnastettavan muun kansainvälisen järjestön palveluksessa olevan ulkomaalaisen tietoja. Koska jäsenet ja heidän huollettavansa eivät lähtökohtaisesti täyttäisi kotikunnan saamiselle kotikuntalaissa asetettuja edellytyksiä, ei heitä olisi välttämätöntä sisällyttää nimenomaisesti VTJ-lain 8 §:ään ryhmäksi, jonka tietoja ei tallenneta väestötietojärjestelmään.  

Muun kuin Suomessa kotikunnan omaavan ulkomaalaisen tiedot voidaan VTJ-lain 9 §:n 1 momentin mukaan tallentaa väestötietojärjestelmään. Hänen tietonsa tallennetaan väestötietojärjestelmään yleensä hänen omasta pyynnöstään. Myös vieraan valtion Suomessa olevan diplomaattisen tai muun edustuston tai Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestön tai sellaiseen rinnastettavan muun kansainvälisen järjestön palveluksessa oleva henkilö voi VTJ-lain 8 §:n 2 momentin mukaisesti pyytää tietojensa tallentamista väestötietojärjestelmään. Jäsenet ja huollettavat voisivat halutessaan pyytää tietojensa tallentamista väestötietojärjestelmään, jolloin he voisivat VTJ-lain 9 ja 19 §:ien mukaisten kansallisten rekisteröinnin edellytysten täyttyessä saada suomalaisen henkilötunnuksen.  

Artiklan 2 kohdassa määrätään ammattiluvista. Kohdan mukaan Suomi sallii jäsenille kaikkien sellaisten ammattien harjoittamisen, joita he harjoittavat yksinomaan liittokunnan esikunnan virallisen toiminnan yhteydessä eikä edellytä minkäänlaisia valtion tai sen alemman hallintotason hallinnollisia maksuja, lupia tai valtuutuksia, jos jäsenillä on voimassa oleva lähettäjävaltionsa antama tai tunnustama lupa ammatin harjoittamiseen tai muu asianmukainen ammatillinen pätevyys, jonka on hyväksynyt heidän lähettäjävaltionsa tai tämän täydentävän sopimuksen 1 artiklan 10 alakohdan c alakohdan 1 alakohdan ii alakohdan soveltamisalaan kuuluvien jäsenten kyseessä ollessa liittokunnan esikunta. Suomi sallii myös huollettavien harjoittaa tällaisia ammatteja, jos he osallistuvat liittokunnan esikunnan viralliseen toimintaan. 

Artiklan 3 kohdassa määrätään liittokunnan esikuntien lisäämisestä Suomessa edustettujen kansainvälisten järjestöjen rekisteriin. Rekisteriä ylläpitää Suomessa ulkoministeriön protokollapalvelut. Rekisteriin lisätään kaikki kansainväliset järjestöt, jotka ovat sopineet toimipaikkasopimuksesta Suomen kanssa. Kansainvälisen järjestön tulee pyytää rekisteriin lisäämistä nootilla. Järjestön tiedot, jotka on viety rekisteriin, näkyvät ulkoministeriön ulkoisilta internet-sivuilta löytyvällä Helsinki Diplomatic Listillä. Lisäksi artiklan 3 kohta sisältää määräyksen, joka velvoittaa Suomen antamaan kaikille jäsenille ja huollettaville, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, samankaltaiset henkilöllisyystodistukset kuin Suomessa edustettujen kansainvälisten järjestöjen jäsenille. Määräyksen tarkoituksena on mahdollistaa kyseisille jäsenille ja huollettaville laillisen maassaolon todistaminen.  

Euroopan parlamentin ja neuvoston henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstä) antaman asetuksen (N:o 399/2016) 2 artiklan 16 kohdan a alakohdan mukaan oleskeluluvalla tarkoitetaan kaikkia oleskelulupia, jotka jäsenvaltio on myöntänyt kolmansien maiden kansalaisten oleskeluluvan neuvoston asetuksella (EY) N:o 1030/2002 (1) säädetyn yhtenäisen kaavan mukaisesti, ja kaikkia oleskelukortteja, jotka jäsenvaltio on myöntänyt direktiivin 2004/38/EY mukaisesti.  

Oleskeluluvalla tarkoitetaan Schengenin rajasäännöstön 2 artiklan 16 kohdan b alakohdan mukaan lisäksi kaikkia muita jäsenvaltion kolmansien maiden kansalaisille myöntämiä asiakirjoja, joiden perusteella nämä voivat jäädä jäsenvaltion alueelle ja jotka on annettu tiedoksi ja julkaistu 39 artiklan mukaisesti, lukuun ottamatta väliaikaisia oleskelulupia, jotka on myönnetty a alakohdassa tarkoitettua oleskelulupaa koskevan ensimmäisen hakemuksen tai turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajaksi; ja viisumeja, jotka jäsenvaltio on myöntänyt neuvoston asetuksella (EY) N:o 1683/95 säädetyn yhtenäisen kaavan mukaisesti. 

Schengenin rajasäännöstön 39 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo oleskeluluvista; siinä on erotettava 2 artiklan 16 kohdan a alakohdassa tarkoitetut oleskeluluvat 2 artiklan 16 kohdan b alakohdassa tarkoitetuista asiakirjoista, ja sen mukana on oltava malli 2 artiklan 16 kohdan b alakohdassa tarkoitetuista asiakirjoista. Direktiivin 2004/38/EY mukaisesti myönnetyt oleskelukortit on merkittävä erikseen tunnistettavalla tavalla, ja niistä oleskelukorteista, joita ei ole myönnetty asetuksella (EY) N:o 1030/2002 säädetyn yhtenäisen kaavan mukaisesti, on toimitettava malli. 

Ulkoministeriö myöntää Schengenin rajasäännöstön 2 artiklan 16 kohdan b alakohdan mukaisen oleskeluluvan sisältävän A, B, C tai D-statuksella olevan diplomaattisen henkilökortin diplomaatti- ja konsuliedustuston sekä kansainvälisen järjestön Suomessa olevan toimielimen henkilökuntaan kuuluvalle ja hänen perheenjäsenelleen. Käytännössä kyseiset henkilökortit soveltuisivat myös artiklan 3 kohdan määräysten toimeenpanemiseksi, koska Nato on kansainvälinen järjestö, jonka työntekijöille ulkoministeriö voi ulkomaalaislain 69 §:n 3 momentin nojalla myöntää oleskeluluvan ja sen osoituksena toimivan erityisen henkilökortin. 

Täydentävän sopimuksen yhteydessä on kuitenkin katsottu tarkoituksenmukaiseksi säätää tehtävä henkilöllisyystodistusten myöntämisestä Pääesikunnalle, jotta ne myönnettäisiin samassa paikassa, jonne liittokunnan esikunta tekee henkilöstöään koskevat ilmoitukset Suomessa. Lisäksi on huomattava, että statusmerkinnät A, B, C ja D eivät sellaisenaan vastaa suoraan sitä asemaa, mikä jäsenellä ja huollettavalla on täydentävän sopimuksen nojalla. Tämän vuoksi erillisen kortin myöntäminen on perusteltua. Pääesikunnan tehtävästä myöntää henkilöllisyystodistukset säädettäisiin voimaansaattamislain 5 §:ssä.  

Henkilöllisyystodistusten myöntämisellä ei vaikuteta Nato SOFAn III artiklan ja Pariisin pöytäkirjan soveltamiseen, eikä sillä anneta muuta asemaa tai muita oikeuksia. Nato SOFAn III artikla koskee maahantuloa ja Pariisin pöytäkirjan 5 artikla sisältää liittokunnan esikuntien henkilökorttien myöntämistä koskevan määräyksen. 

Artiklan 4 kohdassa on määräykset jäsenten ja heidän huollettavansa oleskelun luonteesta. Sellaiset jäsenet ja heidän huollettavansa, jotka eivät ole Suomen kansalaisia tai jotka eivät oleskele Suomessa pysyväisluonteisesti, ovat Suomessa tukemassa täällä sijaitsevaa liittokunnan esikuntaa ja heidän oleskelunsa maassa katsotaan liittyvän yksinomaan kyseiseen liittokunnan esikuntaan. Heidän tämän sopimuksen mukaista oleskeluaan Suomessa ei pidetä pysyväisluonteisena missään asiayhteydessä. Näin ollen oleskelun ei voida katsoa olevaan luonteeltaan pysyväisluonteista myöskään heidän verotuksellista asumispaikkaansa määriteltäessä. 

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla. Luonnollisen henkilön verovelvollisuudesta säädetään tuloverolaissa, jonka mukaan henkilöt ovat täällä joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisia. Muut kuin yleisesti verovelvolliset ovat rajoitetusti verovelvollisia. Yleisesti verovelvollinen on henkilö, joka on verovuonna asunut Suomessa. Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan, jolloin tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Näin ollen artiklan määräykset poikkeavat tuloverolain määräyksistä niiltä osin, kun kyse on muusta kuin Suomen kansalaisesta taikka Suomessa pysyväisluonteisesti oleskelevasta. Pysyväisluonteinen oleskelu Suomessa tarkoittaa käytännössä yleistä verovelvollisuutta Suomessa.  

Nato SOFAn III artiklan mukaan joukkojen jäsenillä ei katsota olevan oikeutta pysyväisluonteiseen oleskeluun tai kotipaikkaan (kotikuntaan) vastaanottajavaltion alueella. Täydentävän sopimuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenten ja heidän huollettaviensa oleskelu Suomessa on sen kestosta riippumatta luonteeltaan tilapäistä, elleivät he ole Suomen kansalaisia tai oleskele Suomessa pysyväisluonteisesti. 

Kotikuntalaissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä Suomessa oleskeleva ulkomaan kansalainen voi saada kotikunnan Suomessa. Kotikunnan hakeminen ja saaminen olisi vapaaehtoista ja sillä voisi olla vaikutusta henkilön nauttimaan asemaan Suomessa. Lisäksi alaikäisten huollettavien osalta kotikunnalla voisi olla vaikutuksia heidän oppivelvollisuuteensa. 

Kotikuntalain 4 §:n mukaan kotikunnan saaminen edellyttää EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten maiden kansalaisilta pääsääntöisesti voimassa olevaa oleskelulupaa, EU-kansalaisilta ja heidän perheenjäseniltään joko oleskeluoikeuden rekisteröintiä tai perheenjäsenen oleskelukorttia ja Pohjoismaiden kansalaisilta vakinaista Suomessa asumista. Koska jäseniltä ja heidän huollettaviltaan ei edellytettäisi oleskelulupaa tai oleskelun rekisteröintiä, he eivät lähtökohtaisesti täyttäisi kotikunnan saamiselle kotikuntalaissa asetettuja edellytyksiä. Sama koskisi myös sopimustoimittajien työntekijöitä ja heidän huollettaviaan, jotka on sopimuksen 13 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan niin ikään vapautettu viisumeja, oleskelua ja rekisteröintiä koskevista vaatimuksista. 

Oletettavasti kotikuntaa olisivat kiinnostuneet hakemaan vain sellaiset jäsenet, sopimustoimittajien työntekijät sekä näiden huollettavat jotka aikovat jäädä Suomeen pidempiaikaisesti oleskelemaan. Kyse olisi vain hyvin rajatusta henkilöjoukosta. Digi- ja väestötietovirasto ratkaisisi heidän kotikunnan saamista koskevat hakemuksensa tapauskohtaisen arvioinnin perusteella ottaen huomioon kotikuntalain säännökset sekä Nato-sopimusten ja esimerkiksi EU:n vapaan liikkuvuuden määräykset. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO:2019:170 EU-oikeuden liikkumis- ja oleskeluvapauden vastaiseksi, että Euroopan kemikaaliviraston työntekijöiltä evättäisiin kotikunnan saaminen silloinkin, kun työntekijä on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa ja täyttää kotikunnan saamiselle kotikuntalaissa asetetut edellytykset. Näin oli siitä huolimatta, että kemikaaliviraston toimipaikkasopimuksessa viraston ulkomaisen henkilöstön katsottiin oleskelevan Suomessa vain tilapäisesti. Digi- ja väestötietovirasto noudattavat nykyään korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaista käytäntöä kaikkien vastaavien kansainvälisten järjestöjen kohdalla.  

Artiklan 5 kohdassa on määräykset tilanteesta, jossa jäsen poistuu Suomesta pysyvästi tai kuolee. Jos jäsenen huollettava tällöin edelleen oleskelee Suomessa, hän säilyttää huollettavan asemansa 90 päivän ajan jäsenen poistumisesta tai kuolemasta. Jos huollettava lapsi kuitenkin on Suomessa kirjoilla oppilaitoksessa, huollettavat säilyttävät asemansa siihen asti, kun 30 päivää on kulunut joko kouluvuoden tai kirjoillaolon päättymisestä, riippuen siitä, kumpi tapahtuu ensimmäisenä. Artiklassa määrätään lisäksi, että jos huollettavat päättävät vedota joihinkin muihin säädöksiin tai määräyksiin (esimerkiksi hakea erillistä oleskelulupaa), heidän asemansa määräytyy sopimuksen soveltamisalan ulkopuolella. Toisin sanoen huollettavat eivät voi vedota yhtä aikaa huollettavan asemansa ja esimerkiksi kansallisen oleskeluluvan tuomiin oikeuksiin.  

Artiklan 5 kohta ei itsessään edellytä edellä 1 kohdassa esitetyn ulkomaalaislain 40 §:n muutoksen lisäksi lakimuutoksia. Heidän oleskeluoikeutensa perustuisi siihen, että se kirjattaisiin ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin uuteen 10 kohtaan. Kyseinen kohta taas viittaisi suoraan sopimuksen mukaisiin huollettaviin. Näin ollen, kun artiklan 5 kohta tarkoittaa sitä, että huollettavat säilyttävät sopimuksen mukaisen huollettavan asemansa automaattisesti ja ilman harkinnanvaraa tietyn ajanjakson, se vastaavasti tarkoittaa, että he säilyttäisivät sen myös ehdotetun ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla.  

10 artikla.Strategisten johtoesikuntien oikeudellinen kelpoisuus.  

Artiklan 1 kohdassa määrätään siitä, että strategisilla johtoesikunnilla on Pariisin pöytäkirjan mukainen oikeushenkilöllisyys ja kelpoisuus erityisesti tehdä sopimuksia ja hankkia, omistaa ja luovuttaa omaisuutta sekä tehdä kansainvälisiä sopimuksia ilman erillisiä järjestelyjä Suomessa. 

Strategisten johtoesikuntien oikeushenkilöllisyydestä ja oikeustoimikelpoisuudesta määrätään Pariisin pöytäkirjan 10 artiklassa. Pariisin pöytäkirjan 10 artiklan mukaan vastaanottajavaltio voi edellyttää, että toimivallan käytöstä tehdään erityisjärjestelyjä sen ja strategisen johtoesikunnan tai sen alaisen ja sen puolesta toimivan liittokunnan esikunnan välillä. Toimivallan käyttämisellä tarkoitetaan käytännössä oikeustoimikelpoisuuden käyttämistä ja oikeustoimien tekemistä. Täydentävän sopimuksen 10 artiklan 1 kohdalla poistetaan mahdollisuus vaatia strategisilta johtoesikunnilta edellä mainittujen erityisjärjestelyiden tekemistä. 

Suomessa kansainvälisen järjestön oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeustoimikelpoisuudesta säädetään lailla (PeVL 38/2000 vp). Suomessa ei ole kansainvälisten järjestöjen oikeushenkilöllisyyttä koskevaa yleistä lainsäädäntöä, vaan kansainvälisten järjestöjen oikeushenkilöllisyydestä ja oikeustoimikelpoisuudesta säädetään yleensä blankettilailla, jolla saatetaan voimaan kyseessä olevan järjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, mukaan lukien kyseisen järjestön oikeushenkilöllisyyttä koskeva määräys. Strategisten johtoesikuntien oikeushenkilöllisyydestä on säädetty Pariisin pöytäkirjan voimaansaattamislain 1 §:ssä. 

Artiklan 2 kohdassa todetaan, että Suomi tunnustaa, että liittokunnan esikunta saa siihen asianmukaisesti valtuutettuna edustaa strategista johtoesikuntaa tai muutoin käyttää strategisen johtoesikunnan kelpoisuutta erityisesti tehdäkseen sopimuksia ja hankkiakseen, omistaakseen ja luovuttaakseen omaisuutta sekä tehdäkseen kansainvälisiä sopimuksia strategisen johtoesikunnan puolesta. Liittokunnan esikunnalla olisi siten mahdollisuus osaltaan käyttää strategisen johtoesikunnan oikeushenkilöllisyyttä, vaikka sillä itsellään ei olisi erillistä oikeushenkilöllisyyttä.  

Artiklan 3 kohdan mukaan strategisen johtoesikunnan pyynnöstä Suomi toimii sen puolesta oikeudellisissa asioissa, joissa liittokunnan esikunta on osapuolena. Liittokunnan esikunta korvaa Suomelle ainoastaan sellaiset tälle aiheutuneet kulut, jotka liittokunnan esikunta on ennakolta suostunut korvaamaan. 

Pariisin pöytäkirjan 11 artiklan 1 kappaleen mukaan strateginen johtoesikunta voi esiintyä oikeudenkäynnissä kantajana tai vastaajana, jollei Nato SOFAn VIII artiklan määräyksistä muuta johdu. Vastaanottajavaltio ja strateginen johtoesikunta tai sen alainen ja sen valtuuttama liittokunnan esikunta voivat kuitenkin sopia, että vastaanottajavaltio toimii strategisen johtoesikunnan puolesta vastaanottajavaltion tuomioistuimissa oikeudenkäynneissä, joissa kyseinen esikunta on osapuolena.  

Täydentävän sopimuksen 10 artiklan 3 kohta vahventaa käytännössä edellä mainitun Pariisin pöytäkirjan jo mahdollistaman menettelyn velvoittavuutta ja tarkentaa sitä määräyksessä tarkoitettavasta edustamisesta johtuvien kulujen korvaamisen osalta. Käytännössä määräys voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi esikunnan tekemiin sopimuksiin perustuvien vahingonkorvausten kohdalla tai esikunnan vastaanottajavaltiosta paikalta palkkaamien työntekijöiden työsuhdetta koskevissa riita-asioissa. 

Esikunnan oikeudellisesta edustamisesta ehdotetaan säädettäväksi uusi 34 a § puolustusvoimista annettuun lakiin. Säännöksellä mahdollistettaisiin Puolustusvoimiin työ- tai virkasuhteessa olevan toimiminen puhevallan käyttäjänä oikeudenkäynneissä, joissa liittokunnan esikunta on osapuolena. Lisäksi sovellettavaksi voisi tulla myös valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettu laki (978/2014), jonka osalta toimivaltainen viranomainen on Valtiokonttori.  

Artiklan 4 kohdan mukaan Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä perustetun liittokunnan esikunnan katsotaan saavan käyttää oikeudellista toimintakelpoisuuttaan omasta puolestaan Suomen lain mukaisesti ja sen sääntelykehyksen mukaisesti, jolla esikunta on perustettu ja sitä valvotaan. Tämä ei vaikuta strategisen johtoesikunnan tai Naton asemaan, oikeuksiin tai velvollisuuksiin. 

Artiklan määräys on toteava eikä oikeutta luova. Sillä vahvistetaan se, että Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettu kansainvälinen sotilasesikunta tai -organisaatio, johon sovelletaan Pariisin pöytäkirjaa pöytäkirjan 14 artiklan mukaisesti Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä, ei käytä oikeudellista toimintakelpoisuutta strategisten johtoesikuntien puolesta, vaan vain omasta puolestaan. Tällaiset kansainväliset sotilasesikunnat ja -organisaatiot ovat käytännössä Naton jäsenvaltioiden kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä perustamia sotilasesikuntia tai -organisaatioita, kuten esimerkiksi Naton joukkorakenteen esikunnat ja Naton osaamiskeskukset. Lisäksi 4 kohdan määräyksessä selvennetään se, että mikäli tällaiset sotilasesikunnat ja -organisaatiot tarvitsevat oikeushenkilöllisyyden ja oikeustoimikelpoisuuden, tulee niistä määrätä niiden perustamisasiakirjoissa tai niiden toimipaikkavaltion lainsäädännössä, koska niillä ei ole oikeushenkilöllisyyttä ja oikeustoimikelpoisuutta suoraan Pariisin pöytäkirjan perusteella. 

11 artikla. Vahingonkorvausvaatimukset.  

Täydentävän sopimuksen 11 artikla koskee sekä sopimusperusteisia vahingonkorvausvaatimuksia että sopimuksenulkoisia vahingonkorvausvaatimuksia. 

Artiklan 1 kohdan mukaanliittokunnan esikunnan toiminnasta Suomessa oleville henkilöille tai omaisuudelle aiheutuneet vahingonkorvausvaatimukset on esitettävä, käsiteltävä, ratkaistava Nato SOFAn VIII artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti. Tämän lisäksi huomioon on otettava Nato SOFAn XV artiklassa, Pariisin pöytäkirjan 16 artiklassa ja täydentävän sopimuksen 11 artiklan 4 kohdassa määrätyt rajoitukset. Artiklan 1 kohdan määräys on Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräysten mukainen, eikä se luo uutta oikeutta. 

Vahingonkorvausvastuuta Suomen ja muiden Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan sopimuspuolten sekä Pariisin pöytäkirjan mukaisten liittokunnan esikuntien välillä on kuvattu tarkemmin hallituksen esityksessä eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehdyn pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi ja niihin liittyviksi laeiksi (HE 90/2023, s. 81-87). 

Nato SOFAn VIII artikla sisältää yksityiskohtaiset määräykset vahingonkorvausvastuun jakautumisesta lähettäjä- ja vastaanottajavaltion välillä. Lähtökohtana on, että kukin valtio vastaa vahingoista, joita sen joukkojen jäsenet ja siviilihenkilöstö aiheuttavat virallisissa tehtävissään. Vahingonkorvausvelvollisuus ei kuitenkaan koske kaikkia tällaisia vahinkoja, vaan sopimuksen mukaan vastaanottajavaltio ottaa vastatakseen tietyistä vahingonkorvausvaatimuksista ja tietyissä tilanteissa vastuuta puolestaan jaetaan vastaanottaja- ja lähettäjävaltion välillä. Lisäksi VIII artikla sääntelee menettelystä silloin, kun lähettäjävaltion joukkoihin tai siviilihenkilöstöön kuuluva aiheuttaa vahinkoa muutoin kuin virallisia tehtäviä hoitaessaan. VIII artikla sisältää myös määräykset tilanteista, joissa sopimuksen sopimuspuolet luopuvat esittämästä toisilleen korvausvaatimuksia kärsimästään vahingosta. Tämä merkitsee asiallisesti valtion saatavasta luopumista. Koska luopuminen perustuu valtiosopimuksen voimassa olevaan voimaansaattamislakiin, se ei erikseen edellytä erillistä kansallisen lainsäädännön muuttamista. VIII artiklan määräyksiä ei sovelleta yksityisoikeudellisiin sopimuksiin. 

Nato SOFAn VIII artikla käsittelee kolmentyyppisiä vahinkoja; sopimuspuolten välisiä vahinkoja, virallisia tehtäviä suorittaessa kolmansille osapuolille aiheutettuja vahinkoja sekä vahinkoja, jotka aiheutuvat joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten laittomista toimista tai laiminlyönneistä, joita ei ole tehty virallisissa tehtävissä. Artiklan määräysten sovellettavuutta on rajoitettu Nato SOFAn XV artiklassa, jonka mukaan VIII artiklan 2 ja 5 kappaleen määräyksiä korvausvaatimusten käsittelystä ei sovelleta vihollisuuksien syttyessä aiheutuviin sotavahinkoihin. Nato SOFAssa ei ole määritelty, mitä sotavahingoilla tarkoitetaan.  

Pariisin pöytäkirjalla Nato SOFAn määräykset vahingonkorvausvastuusta on ulotettu Naton kansainvälisiin sotilasesikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön pöytäkirjan 4 ja 6 artiklassa määrätyin mukautuksin. Pariisin pöytäkirja sisältää säännökset muun muassa siitä, miten VIII artiklan mukaisia määräyksiä korvausvaatimuksista luopumisesta sovelletaan liittokunnan esikunnan omistamaan omaisuuteen ja siitä, miltä osin Nato SOFAn määräyksiä virallisissa tehtävissä aiheutuneista vahingoista sovelletaan liittokunnan esikunnan työntekijän laiminlyöntiin ja toimiin.  

Täydentävän sopimuksen 11 artiklan vuoksi ei ole tarpeen muuttaa valtiovarainministeriön hallinnonalan lainsäädäntöä, eikä myöskään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan liikennevakuutuslakia (460/2016). Liikennevakuutusta koskevia seikkoja on tarkemmin kuvattu Nato SOFAn voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp). 

Artiklan 2 kohdan mukaan strategisella johtoesikunnalla on oikeus vakuuttaa toimintaansa korvausvastuiden ja vahinkojen varalle vastuuvakuutuksin. Lisäksi artiklan 2 kohdan mukaan strateginen johtoesikunta on vapautettu Suomen kansallisessa lainsäädännössä muutoin säädetystä pakollisesta vakuuttamisvelvollisuudesta.  

Artiklan 2 kohta vastaa sisällöltään Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräyksiä ja tuo ilmi Naton toiminnassa laajalti sovellettavan itsevakuuttamisen periaatteen. Kohdan 2 perusteella strategisen johtoesikunnan virka-ajoneuvot on vapautettu muun muassa liikennevakuutuslaissa säädetystä vakuuttamisvelvollisuudesta. Strategisen johtoesikunnan, kuten myös Naton jäsenvaltioiden ja toimielinten, virka-ajoneuvojen osalta noudatetaan itsevakuuttamisen (self insurance) periaatetta (HE 90/2023 vp. s. 23). 

Artiklan 3 kohta koskee sopimusperusteisia vahinkoja. Kohdan mukaan liittokunnan esikunnan pyynnöstä sopimuksiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset käsitellään ja ratkaistaan Suomessa Suomen lainsäädännön mukaisesti. Edellytyksenä on kuitenkin, että kyseessä olevissa sopimuksissa on sovittu sopimussuhteeseen sovellettavan Suomen lainsäädäntöä. Kohdalla ei rajoiteta sopimuspuolten lähtökohtaista sopimusvapautta ottaa sopimukseen ehtoja sovellettavasta laista. Mikäli liittokunnan esikunnan strategisen johtoesikunnan puolesta tekemään sopimukseen sovelletaan Suomen lainsäädäntöä, käsitellään ja ratkaistaan myös kyseessä olevat sopimusta koskevat riidat kohdan 3 mukaisesti Suomessa. 

Artiklan 4 kohdassa on sovittu, että Suomi määrää hallinnon yhteyspisteet tässä artiklassa tarkoitettujen vaateiden ratkaisemiseksi. Yhteyspisteenä toimisi voimaansaattamislain 6 §:n mukaan Puolustusvoimat, joka ohjaisi tarpeen vaatiessa asian joko tuomioistuimen ratkaistavaksi tai toimivaltaiselle viranomaiselle, mikäli Puolustusvoimilla itsellään ei olisi toimivaltaa käsitellä asiaa loppuun.  

Vahingonkorvausasioiden käsittelyssä olisi otettava huomioon täydentävän sopimuksen 10 artiklan 3 kohta sekä puolustusvoimista annettuun lakiin esitettävä uusi 34 a §, joiden perusteella Puolustusvoimat valvoo strategisen johtoesikunnan pyynnöstä Pohjois-Atlantin liiton etua liittokunnan esikuntia koskevissa asioissa. 

12 artikla. Liittokunnan esikunnan palveluksessa oleva siviilihenkilöstö.  

Artikla sisältää määräykset liittokunnan esikunnan palveluksessa olevasta siviilihenkilöstöstä ja muun muassa sen työehdoista, työsuhteeseen liittyvästä riidanratkaisusta, palkkojen verotuksesta sekä sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien maksuista. Siviilihenkilöstöllä tarkoitetaan tässä artiklassa täydentävän sopimuksen 1 artiklan 12 kohdan b (ii) alakohdan mukaista siviilihenkilöstöä. Artiklan määräykset eivät koske täydentävän sopimuksen 1 artiklan 12 kohdan b (i) alakohdan siviilihenkilöstöä, jolla tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat lähettäjävaltion kansalaisia ja sen palveluksessa, sekä johonkin Naton kumppanuus- ja yhteistyöohjelmaan osallistuvaa vastaavaa henkilöstöä. 

Liittokunnan esikunnan palveluksessa voi olla siviilihenkilöstöä, joka kuuluu Pohjois-Atlantin neuvoston määrittämiin siviilihenkilöstöluokkiin. Tämän esityksen antamishetkellä voimassa olevien Naton siviilihenkilöstöä koskevien määräysten perusteella tällaisia siviilihenkilöstöluokkia ovat Naton kansainvälinen siviilihenkilöstö (NATO International Civilians), neuvonantajat (consultants) ja määräaikainen henkilöstö (temporary personnel). Lisäksi liittokunnan esikunta voi ottaa palvelukseensa Suomesta paikalta palkattua henkilöstöä.  

Artiklan 1 kohta koskee liittokunnan esikunnan mahdollisuutta ottaa palvelukseensa siviilihenkilöstöä Pohjois-Atlantin neuvoston määrittämissä siviilihenkilöstöluokissa sekä tällaisiin työsuhteisiin liittyvistä järjestelyistä.  

Artiklan 1 kohdan määräystä, mukaan lukien sen alakohdat, sovelletaan täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano. 

Artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrätään Naton siviilihenkilöstöluokissa palveleviin sovellettavista työehdoista. Määräyksen mukaan työehdot määräytyvät yksinomaan soveltuvien Naton määräysten ja kulloinkin kyseessä olevan työsopimuksen mukaan. Palvelussuhdetta koskevat riidat ratkaistaan noudattaen yksinomaan Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymiä määräyksiä. Palvelussuhdetta koskevia riitoja ei voisi viedä ratkaistavaksi suomalaisiin tuomioistuimiin tai muihin riidanratkaisuelimiin. Mikäli työntekijä pyrkisi saattamaan riitansa ratkaistavaksi kansalliseen hallinnolliseen elimeen tai lainkäyttöelimeen, tulisi Suomen viranomaisten ilmoittaa kyseiselle toimielimelle toimivallan puuttumisesta.  

Koska Naton siviilihenkilöstöluokissa palvelevien työehdot määräytyisivät vain Naton omien määräysten ja heidän työsopimustensa mukaan, niihin ei työehtojen osalta käytännössä voitaisi soveltaa kansallista lainsäädäntöä, kuten työsopimuslakia. Lisäksi palvelussuhdetta koskevat riidat ratkaistaan Natossa sisäisesti ja tästä johtuen myöskään esimerkiksi Eläketurvakeskus ei ole toimivaltainen tekemään ratkaisua työntekosuhteen luonteesta suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön. 

Artiklan 1 kohdan alakohdassa b määrätään Naton kansainvälisen siviilihenkilöstön (NATO International Civilians) saamien palkkojen ja palkanlisien vapauttamisesta kaikista veroista ja Suomen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien maksuista, jotka heiltä muuten pidätettäisiin. SACEUR ja SACT voivat kuitenkin pyytää mahdollisuutta osallistua Suomen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiin. Määräys perustuu Pariisin pöytäkirjan 7 artiklan 2 kappaleeseen ja se vahvistetaan lisäksi Naton siviilihenkilöstöä koskevissa määräyksissä.  

Myös Suomen kansalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt voivat kuulua Naton kansainväliseen henkilöstöön, jota määräys koskee. Palkkojen verotusta koskevaa määräystä sovelletaan siten myös Suomen kansalaisiin ja Suomessa pysyvästi asuviin henkilöihin. 

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla. Luonnollisen henkilön verovelvollisuudesta säädetään tuloverolaissa, jonka mukaan henkilöt ovat täällä joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisia. Yleisesti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan veroa täältä ja muualta saamastaan tulosta. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan veroa vain Suomesta saamastaan tulosta. Näin ollen artiklan määräykset poikkeavat tuloverolain määräyksistä niiltä osin kuin esikunnan palveluksessa olisi Suomessa verovelvollisia henkilöitä. 

Artiklan 1 kohdan alakohdassa c määrätään määräaikaisen henkilöstön (temporary personnel) palkkojen ja palkanlisien verotuksesta. Kohdassa todetaan täydentävän sopimuksen olevan Naton siviilihenkilöstöä koskevissa määräyksissä tarkoitettu kahdenvälinen sopimus, jolla määräaikainen henkilöstö vapautetaan kaikista veroista ja Suomen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien maksuista, jotka heille määräaikaisena henkilöstönä maksetuista palkoista ja palkanlisistä pidätettäisiin, jollei SACEUR tai SACT pyydä mahdollisuutta osallistua Suomen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiin. Määräystä sovelletaan myös Suomen kansalaisiin ja Suomessa pysyvästi asuviin henkilöihin. Kohdan määräykset poikkeavat tuloverolaista vastaavalla tavalla kuin artiklan kohdan 1 alakohdassa b. 

Artiklan 1 kohdan alakohdassa d määrätään neuvonantajien (consultants) saamien ansiotulojen verotuksesta. Kohdan mukaan neuvonantajilla on tämän täydentävän sopimuksen määräysten mukainen asema, mutta heidän liittokunnan esikunnasta saamiensa ansiotulojensa verotukseen sovelletaan Naton siviilihenkilöstöä koskevien määräysten mukaista menettelyä sekä siihen liittyviä ilmoittamisvaatimuksia. Naton siviilihenkilöstöä koskevien määräysten mukaisesti neuvonantajien saamat suoritukset eivät ole vapautettuja verosta. Neuvonantajien saamat palkat ja muut suoritukset verotetaan siten Suomen kansallisen lainsäädännön ja soveltuvien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.  

Neuvonantajilla tarkoitetaan siviilihenkilöstöä koskevien määräysten perusteella tunnustettua asiantuntijaa tai erikoisosaajaa, joka on palkattu, yleensä liittokunnan jäsenvaltioiden kansalaisten joukosta, toimimaan neuvonantajana tehtävässä, joka ei sisälly kyseisen Naton elimen hyväksyttyyn kokoonpanoon.  

Esikunta itsessään on vapautettu täydentävän sopimuksen 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaikista veroista, tulleista ja maksuista, joten esikunnan työnantajalle kuuluvaa maksuosuutta sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien maksuista ei voitaisi periä minkään 1 kohdan alakohdissa mainitun henkilöstöryhmän osalta, ellei SACEUR tai SACT ole pyytänyt b ja c kohdan alakohtien mukaisesti mahdollisuutta osallistua Suomen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiin. Neuvotteluissa saatujen tietojen perusteella liittokunnan esikunnalle annetut vapautukset ja erioikeudet kattavat myös työntekijän osuuden pidättämisestä vapautumisen. Saatujen tietojen perusteella SACEUR tai SACT eivät nykyään käytännössä hyödynnä mahdollisuutta osallistua liittokunnan esikunnan isäntävaltion sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiin. 

Naton siviilihenkilöstöä koskevien määräysten perusteella neuvonantajien ei pääsääntöisesti arvioida olevan työsopimuslain 1 §:n 1 momentin tarkoittamassa työsuhteessa liittokunnan esikuntaan. Heidän sopimussuhteensa voi pääasiassa olla korkeintaan 90 päivän mittainen, eikä sitä luokitella esikuntaan perustetuksi varsinaiseksi tehtäväksi. Lisäksi heidän palveluistaan maksetaan palkkio vasta, kun heidän lähin esihenkilönsä on todennut heidän suorittamien palveluidensa saavuttaneen vaaditun tason sovitussa ajassa. Näin ollen liittokunnan esikunnalle ei muodostuisi myöskään siltä osin velvollisuutta pidättää työntekijän osuutta eläke- ja sosiaaliturvamaksuista.  

Siltä osin, kun henkilö kuuluu Naton omaan sosiaaliturvajärjestelmään ja on vapautettu Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä täydentävän sopimuksen perusteella, eivät EU:n sosiaaliturva-asetukset lähtökohtaisesti sovellu henkilön liikkuessa EU:n jäsenvaltioiden välillä. 

Artiklan 2 kohdan määräykset koskevat liittokunnan esikunnan mahdollisuutta ottaa palvelukseensa täydentävän sopimuksen 1 artiklan 16 kohdassa määriteltyä paikalta palkattua henkilöstöä Pariisin pöytäkirjan IX artiklan 4 kappaleen mukaisesti samoilla edellytyksillä kuin kaikki työnantajat Suomen lainsäädännön mukaan.  

Paikalta palkatussa henkilöstössä on kyse Suomesta paikallisesti palkattavista henkilöistä, joiden työehdot määräytyvät Suomen lainsäädännön mukaan. Kohdan a-c alakohdissa tarkennetaan hallintotehtäviä ja palkattavien henkilöiden tehtäväluokituksia, noudatettavia menettelyjä työsuhdetta koskevien riitojen selvittämiseksi sekä verojen ja sosiaaliturvamaksujen pidättämismenettelyjä.  

Paikalta palkattujen työntekijöiden työsuhteisiin sovelletaan työsopimuslakia (55/2001). Lakia sovelletaan työsuhteessa tehtävään työhön työn laadusta tai työsuhteen muodosta riippumatta. Työsopimuslakia sovelletaan sopimussuhteissa, joissa työntekijä tai työntekijät yhdessä sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsuhteen syntyminen edellyttää kaikkien edellä mainittujen tunnusmerkkien täyttymistä. Työsopimuslain työsuhteen tunnusmerkkien täyttymisen seurauksena työsuhteessa tulee noudatettavaksi myös muu työlainsäädäntö, kuten työaikalaki (872/2019) ja vuosilomalaki (162/2005) sekä työturvallisuutta ja työterveyshuoltoa koskeva lainsäädäntö.  

Työsuhteissa sovellettavat vähimmäistyöehdot määräytyvät lain pakottavien säännösten ja yleissitovan työehtosopimuksen mukaan. Työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä. Työsopimuslaissa säädetään työsuhteen muodosta ja kestosta, työnantajan ja työntekijän velvollisuuksista, työsopimuksen solmimisesta, työsuhteen päättämisperusteista ja myös vahingonkorvausvelvollisuudesta, jos työnantaja tai työntekijä rikkoo työsuhteesta johtuvia velvoitteita. Työlainsäännön valvonnasta vastaa työsuojeluviranomainen. Viranomaisten pääsystä esikunnan tiloihin on määräys 5 artiklan 3 kohdassa. Pääsy edellyttää viranomaisen pyyntöä ja esikunnan päällikön lupaa. Siten ennalta ilmoittamattomat tarkastukset eivät olisi sopimuksen mukaan mahdollisia, mikä poikkeaa voimassa olevasta yleisestä sääntelystä. Sopimuksen ei arvioida aiheuttavan muutostarpeita työlainsäädäntöön.  

Artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan paikalta palkattuihin sovellettavista hallintojärjestelmistä ja tehtäväluokituksista määrätään Naton määräysten mukaan, tai jos kyse on kansallisista tukiyksiköistä, lähettäjävaltion sääntelyn mukaisesti noudattaen voimassa olevia kahden- tai monenvälisiä järjestelyjä. Hallintojärjestelmillä tarkoitetaan liittokunnan esikunnan sisäistä toimintatapaa paikalta palkattujen työsuhteiden hallinnointiin liittyen. Tehtäväluokitukset liittyvät esikuntien sisäiseen tapaan luokitella henkilöstön tehtäviä. 

Artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan liittokunnan esikunnan ja paikalta palkatun henkilöstön väliset työriidat ratkaistaan noudattaen sovellettavia Naton määräyksiä, tämän kuitenkaan vaikuttamatta palkatun henkilöstön oikeuteen nauttia Suomen lainsäädännön mukaista oikeussuojaa. Mahdollisiin työsuhdetta koskeviin riitoihin ja niiden käsittelyyn sovellettaisiin Naton määräyksiä ja henkilöllä olisi myös oikeus saattaa riita Suomessa tuomioistuimeen. Naton määräyksissä on kyse liittokunnan esikunnan sisäisestä kuulemisesta ja sen sisäisestä prosessista asian selvittämiseksi ennen mahdollista oikeuskäsittelyä, mikä turvaisi asioiden selvittämisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa riidan osapuolten välillä. Työntekijällä tulisi olla tieto tästä Naton määräyksen mukaisesta prosessista, jotta riitoja voidaan ratkaista ja välttää asian päätymistä Suomessa oikeuskäsittelyyn.  

Artiklan 2 kohdan c alakohdan määräys koskee verojen ja sosiaaliturvamaksujen pidättämistä. Kohdan mukaan liittokunnan esikunta noudattaa Suomen lainsäädännön mukaisia velvollisuuksia tehdä vaadittavat pidätykset ja maksaa sosiaaliturvamaksut paikalta palkatun henkilön palkoista ja palkanlisistä. Suomen virastot tekevät liittokunnan esikunnan kanssa tarvittavat järjestelyt edellä mainittujen suoritusten perimiseksi. Kansalliset tukiyksiköt, kansainväliset ja valtioista riippumattomat organisaatiot ja kansainväliset tuomioistuimet vastaavat omista järjestelyistään, jotka koskevat niiden paikalta palkattua henkilöstöä Suomessa. 

Artiklan 3 kohdassa on määräys siitä, että liittokunnan komentorakenteen esikunnan pyynnöstä Suomen tulee myöntää vapautus Suomen asepalveluksesta, siviilipalveluksesta ja vastaavasta palveluksesta artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle siviilihenkilöstölle, jotka ovat Suomen kansalaisia, esikunnan kanssa tekemiensä työsopimusten ajaksi. Vapautukset myönnetään vain liittokunnan esikunnan kulloisenkin tehtävän kannalta olennaiselle henkilöstölle. Kulloisenkin tehtävän kannalta olennaisella henkilöstöllä tarkoitetaan sellaista henkilöstöä, jota ilman kyseisen tehtävän suorittaminen ei ole mahdollista. 

Perustuslain 127 §:ssä säädetyn maanpuolustusvelvollisuuden suorittamisesta säädetään asevelvollisuuslaissa (1438/2007) ja siviilipalveluslaissa (1446/2007). Asevelvollisuuden suorittamiseen kuuluu varusmiespalvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastukseen. Siviilipalvelukseen kuuluu peruskoulutusjakso, yhteiskunnalle hyödyllinen siviililuonteinen työpalvelu, täydennyspalvelus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus. 

Asevelvollisuuden osalta kyse on asevelvollisuuslain 3 §:n 4 momentin tarkoittamasta Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta, jossa on määrätty asevelvollisuuden suorittamisesta. Sopimusmääräyksen arvioidaan olevan riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen, jotta sitä voidaan soveltaa suoraan erityislainsäädäntönä suhteessa siviilipalveluslakiin. Sopimusmääräyksen toimeenpanon ei siten arvioida vaativan voimassa olevan asevelvollisuus- tai siviilivelvollisuuslain muuttamista.  

Liittokunnan esikunnat eivät voi nykyisten Naton siviilihenkilöitä koskevien määräysten perusteella palkata esikuntaan henkilöstöä, joka ei ole suorittanut peruskoulutusjaksoaan tai varusmiespalvelustaan (any initial term of compulsory military service ). Vapautuksen saavan ei siten nykyisellään olisi mahdollista vapautua kokonaan siviili- tai asepalveluksesta. On myös huomattava, että vapautuksen piiriin kuuluva henkilöstö työskentelee suoraan Naton komentorakenteen tehtävien toteuttamiseksi, mikä osaltaan vahvistaa myös Suomen puolustusratkaisun toimeenpanoa. 

Asepalveluksesta vapauttaminen vertautuu voimassa olevan asevelvollisuuslain 89 §:ään, jossa on säädetty palvelukseen kutsumatta jättämisestä hakemuksesta yleisen tai sotilaallisen edun vuoksi.  

Artiklan 3 kohdan määräystä sovelletaan täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla ainoastaan sellaiseen liittokunnan esikuntaan, jolle on määrätty Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymä rauhanajan kokoonpano. 

13 artikla.Sopimustoimittajat ja niiden työntekijät.  

Artikla sisältää määräykset liittokunnan esikunnan sopimustoimittajista ja niiden työntekijöiden sekä heidän huollettaviensa asemasta Suomessa. Sopimustoimittajat, sopimustoimittajien työntekijät ja sopimustoimittajan työntekijän huollettava on määritelty täydentävän sopimuksen 1 artiklan 17, 18 ja 19 kohdassa.  

Artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunta voi itsenäisesti, Naton määräyksiä noudattaen, hankkia palveluja, mukaan lukien teknisten asiantuntijoiden tai muiden asiantuntijoiden erikoispalvelut, velvoiteoikeuden mukaisilla hankintasopimuksilla (kaupalliset hankintasopimukset), joko itse tai yrityksen tai edustajan kanssa tehdyllä hankintasopimuksella.  

Hankinnat tehdään kaupallisilla hankintasopimuksilla ja Naton määräyksiä noudattaen, joko suoraan esikunnan toimesta tai hankintapalveluna (esikunnan toimeksiannosta kolmannen osapuolen, eli yrityksen tai edustajan tuottamana palveluna). 

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset sopimustoimittajien työnantajavelvoitteista. Artiklan 2 kohdan mukaan sopimustoimittajiin ei sovelleta Suomen sääntelyä yritysten toimilupien ehdoista ja rekisteröinnistä. Lisäksi 2 kohdan mukaan sopimustoimittajien työntekijöiden palvelussuhteen ehdot sekä veroihin ja sosiaaliturvamaksuihin liittyvät ilmoitus- ja pidätysvelvollisuudet määräytyvät jäljempänä mainituin poikkeuksin Suomen lain ja soveltuvin osin kansainvälisten sopimusten mukaisesti.  

Tällöin esimerkiksi palkasta tehtävään ennakonpidätykseen sovelletaan Suomen lainsäädäntöä. Lisäksi Suomeen lähetettyihin sopimustoimittajien työntekijöihin sovellettaisiin lakia työntekijöiden lähettämisestä (447/2016), jonka mukaan Suomessa tehtävän työn ajalta määräytyvät työehdot, jos ne ovat lähetetylle työntekijälle edullisemmat kuin mitä hänen työsuhteessaan muutoin sovellettaisiin. Ulkomaiset sopimustoimittajat ja niiden alihankkijat tarjoavat esikunnalle palveluja täydentävän sopimuksen toteuttamiseksi.  

Artiklan 3 kohdan mukaan sopimustoimittajan työntekijöihin tulee työsuhteen kestäessä ja tämän täydentävän sopimuksen tarkoittamissa rajoissa soveltaa a-f alakohdissa tarkoitettuja poikkeuksia, tunnustamisia tai oikeuksia. 

Artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan sopimustoimittajien työntekijät ja heidän huollettavansa vapautetaan viisumeja, oleskelua ja rekisteröintiä koskevista vaatimuksista. Vastaavasti kuin edellä 9 artiklan kohdalla, tämä tarkoittaa sitä, ettei kyseisiltä henkilöiltä voida vaatia oleskelulupia pidempiaikaisen oleskelun laillistamiseksi, vaan oleskelu on sallittava ilman muutoin vaadittavaa oleskelulupaa. Näin ollen myös tältä osin ulkomaalaislain 40 §:ään ehdotetaan muutoksia, jotka tarkoittavat oleskelun sallimista suoraan lain nojalla. 

Artiklan 3 kohdan a alakohta tarkoittaa sopimustoimittajien työntekijöiden ja sopimustoimittajien työntekijöiden huollettavien osalta vapautusta väestörekisteröintiin liittyvistä velvollisuuksista. Vastaavasti kuin edellä 9 artiklan kohdalla, kansallisia ulkomaalaisten henkilöiden tietojen väestötietojärjestelmään tallentamisen edellytyksiä ei olisi välttämätöntä muuttaa. Myös sopimustoimittajien työntekijät ja heidän huollettavansa voisivat halutessaan pyytää tietojensa tallentamista väestötietojärjestelmään. Edellä 9 artiklan kohdalla on kuvattu tarkemmin myös sopimustoimittajien työntekijöiden ja heidän huollettaviensa mahdollisuuksia saada kotikunta Suomessa. 

Artiklan 3 kohdan b alakohdassa vapautetaan sopimustoimittajien työntekijät velvollisuudesta hakea työlupaa hankintasopimusten toteuttamiseksi. Vastaavasti kuin edellä 9 artiklan huollettavien osalta tämä tarkoittaa, että heiltä ei voi vaatia erillistä menettelyä työnteko-oikeuden saamiseksi. Suomessa ei ole erillistä menettelyä käytännössä, jossa voisi hakea pelkästään työnteko-oikeutta, vaan saadakseen työnteko-oikeuden, pitää henkilön normaalisti hakea työntekoon oikeuttavaa oleskelulupaa. Ulkomaalaislain 81 b §:ssä säädetään kuitenkin poikkeustilanteista, joissa ansiotyötä voi tehdä tai elinkeinoa harjoittaa ilman oleskelulupaa. Koska ulkomaalaislain 40 §:ssä on tarkoitus vapauttaa sopimustoimittajien työntekijät velvollisuudesta hakea oleskelulupaa, esitetään lain 81 b §:ään muutettavaksi niin, että heillä olisi tästä huolimatta työnteko-oikeus. Vastaava muutos esitetään tehtäväksi myös huollettavien kohdalla. Esitettyjä muutoksia on käsitelty yksityiskohtaisemmin edellä 9 artiklan kohdalla. 

Artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan Suomi myöntää sopimustoimittajan työntekijöille hankintasopimuksen voimassaolon ajaksi täydentävässä sopimuksessa määrätyin rajoituksin vapautuksen asuntoirtaimiston maahantuontiin liittyvistä tulleista ja veroista täydentävän sopimuksen 18 artiklan mukaisesti.  

Täydentävän sopimuksen 18 artikla sisältää oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Sen 1 kohdan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan on tietyin edellytyksin muun muassa oikeus henkilökohtaisten tavaroiden ja huonekalujen maahantuontiin ja ostamiseen tulleitta ja veroitta. Oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia sekä niitä koskevia menettelyitä on selostettu tarkemmin 18 artiklaa koskevissa perusteluissa. 

Yhteisöön muuttavien henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden arvonlisäverovapaudesta säädetään direktiivin 2006/112/EY 143 artiklan b ja c alakohdan soveltamisalasta vapautettaessa tietty tavaroiden lopullinen maahantuonti arvonlisäverosta 19 päivänä lokakuuta 2009 annetussa neuvoston direktiivissä 2009/132/EY. Sen 3 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on tietyin edellytyksin vapautettava maahantuonnissa kannettavasta arvonlisäverosta pysyvän asuinpaikkansa yhteisön ulkopuolelta jäsenvaltioon muuttavien luonnollisten henkilöiden maahantuoma henkilökohtainen omaisuus. Tämä säännös koskee muun muassa 13 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen sopimustoimittajan työntekijöiden henkilökohtaisten tavaroiden ja huonekalujen maahantuontia. 

Sopimustoimittajan työntekijöillä olisi siten täydentävän sopimuksen 13 artiklan 3 kohdan c alakohdan, 18 artiklan ja Nato SOFAn XI artiklan 5 kappaleen perusteella oikeus tuoda maahan henkilökohtaiset tavaransa ja huonekalunsa tullittomasti ja verottomasti hankintasopimuksen voimassaolon ajaksi, kun he saapuvat Suomeen aloittaakseen hankintasopimuksen toteuttamisen. 

Artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaan sopimustoimittajien työntekijöihin ja heidän huollettaviinsa sovellettaisiin täydentävän sopimuksen 30 artiklan 1 kohdan määräyksiä ajolupien tunnustamisesta. Sopimuksen 30 artiklan sisältöä on kuvattu tarkemmin kyseistä artiklaa koskevissa perusteluissa.  

Artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan Suomi myöntää sopimustoimittajan työntekijöille ja heidän huollettavilleen luvan tukea täydentävän sopimuksen 34 artiklassa tarkoitettua liittokunnan esikunnan toimintaa moraalin ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja osallistua siihen, jos se on liittokunnan esikunnan sisäisten määräysten mukaan sallittua. 

Artiklan 3 kohdan f alakohdan mukaan sopimustoimittajan työntekijöiden huollettaville myönnetään pääsy kasvatus- ja koulutuspalveluihin täydentävän sopimuksen 33 artiklan mukaisesti. 

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että sopimustoimittajan työntekijöitä ei vapauteta niiden tulojen verotuksesta, jotka he ansaitsevat täydentävän sopimuksen mukaisesta palvelussuhteestaan liittokunnan esikunnassa. Kohdassa todetaan, että siten kyseisten tulojen verotus määräytyy sovellettavien kansainvälisten sopimusten ja Suomen lainsäädännön mukaan. 

Artiklan 5 kohdassa määrätään sopimustoimittajan työntekijöiden sekä heidän huollettaviensa oleskelun pysyvyydestä. Kohdan mukaisesti Suomi määrää, katsotaanko sopimustoimittajien työntekijöillä ja heidän huollettavillaan olevan Suomessa kotipaikka tai katsotaanko heidän oleskelevan Suomessa pysyväisluonteisesti.  

Kohdan on katsottu viittaavan pääosin henkilöiden verovelvollisuuteen. Kohta mahdollistaa sen, että Suomi voi pitää sopimustoimittajan työntekijöitä ja heidän huollettaviaan Suomessa pysyvästi asuvina ja siten myös Suomessa yleisesti verovelvollisina. Henkilön asema määräytyisi tältä osin voimassa olevan kansallisen lainsäädännön, Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden sekä niitä koskevan oikeuskäytännön mukaisesti.  

Artiklan 6 kohdan mukaan liittokunnan esikunta ilmoittaa Suomelle ne sopimustoimittajat, sopimustoimittajien työntekijät ja sopimustoimittajien työntekijöiden huollettavat, joilla on edellä tarkoitettu asema, sekä heitä koskevat muutokset, mukaan lukien sopimustoimittajien kanssa tehtyjen hankintasopimusten voimassaolon päättyminen, sopimustoimittajien työntekijöiden palvelussuhteen päättyminen ja liittokunnan esikunnan myöntämän aseman peruuttaminen. Ilmoitukset tehtäisiin ehdotetun voimaansaattamislain 8 §:n mukaan Pääesikunnalle.  

14 artikla. Turvallisuusselvitykset (Naton henkilöturvallisuusselvitys).  

Artiklassa on määräykset henkilöturvallisuusselvityksestä. Artiklassa määrätään, että kaikilla tämän täydentävän sopimuksen 12 artiklassa tarkoitetulla siviilihenkilöstöllä sekä 13 artiklassa tarkoitetuilla sopimustoimittajien työntekijöillä, mukaan lukien teknisillä asiantuntijoilla ja muilla asiantuntijoilla on kansalaisuudestaan riippumatta oltava henkilöturvallisuusselvitystodistus (NATO PSC) siten kuin Naton määräyksissä sitä edellytetään. Suomi antaa todistuksen Naton henkilöturvallisuusselvityksestä Suomen kansalaisille. 

Henkilöturvallisuusselvitysten laatimisesta säädetään Suomessa turvallisuusselvityslaissa (726/2014) ja kansainvälisten tietoturvallisuusvelvoitteiden perusteella annettavasta henkilöturvallisuusselvitystodistuksen (Personnel Security Clearance, PSC) antamisesta kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa (588/2004). Turvallisuusselvityslain 9 §:ssä säädetään turvallisuusselvityksiä laativista toimivaltaisista viranomaisista. Pääesikunta päättää henkilöturvallisuusselvityksen tekemisestä, jos selvityksen kohde toimii tai hänen on tarkoitus toimia puolustusvoimissa tai hoitaa puolustusvoimien antamaa tehtävää taikka jos turvallisuusselvitys liittyy Puolustusvoimien toimintaan tai hankintoihin. Muussa tapauksessa henkilöturvallisuusselvityksen tekemisestä päättää suojelupoliisi. Turvallisuusselvityslain 43 §:n 2 momentti ja kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetun lain 11 §:n perusteella kansallinen turvallisuusviranomainen voi antaa kansainvälisten tietoturvallisuusvelvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisen henkilöturvallisuusselvitystodistuksen siten kuin asiaa koskevassa tietoturvallisuusvelvoitteessa on määritetty.  

Puolustusvoimien alueella toimivien Naton sotilasesikuntien kuten Mikkelissä sijaitsevan MCLCC:n voidaan katsoa liittyvän Puolustusvoimien toimintaan. Siten näissä tilanteissa Pääesikunta olisi toimivaltainen viranomainen laatimaan henkilöturvallisuusselvityksen. Rajavartiolaitoksen alueille sijoitettavien Naton toimintojen osalta tulisi arvioida tapauskohtaisesti turvallisuusselvityslain 9 §:n perusteella henkilöturvallisuusselvitykset laativa toimivaltainen viranomainen.  

Suomi on liittyessään Naton jäsenvaltioiden väliseen tietoturvallisuussopimukseen (SopS 55 ja 56/2023) samalla sitoutunut noudattamaan Naton turvallisuussääntöjä (C-M(2002)49-REV1). Naton turvallisuussääntöjen mukaan pääsy Naton turvallisuusluokkaan NATO CONFIDENTIAL (NC) ja sitä ylempiin turvallisuusluokkiin kuuluvaan tietoon edellyttää, että henkilöllä on voimassa oleva asianmukaisen tason henkilöturvallisuusselvitystodistus sekä kansallisen turvallisuusviranomaisen vahvistus siitä, että kyseiselle henkilölle voidaan myöntää pääsy Naton turvallisuusluokiteltuun tietoon. Täydentävän sopimuksen artiklan 14 määräystä voidaan pitää nykytilan toteavana, sillä Suomi noudattaa sitä jo kansallisen lainsäädäntönsä ja Naton turvallisuussääntöjen perusteella. 

15 artikla. Pankkitilit ja valuutta.  

Täydentävän sopimuksen 15 artikla sisältää määräykset liittokunnan esikunnan pankkitileistä ja valuutoista sekä näihin sovellettavista säännöksistä ja menettelyistä. Lisäksi artiklassa määrätään liittokunnan esikunnan jäsenten ja heidän huollettaviensa pankkipalveluista ja niihin sovellettavista säännöksistä. 

Artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunta voi avata ja pitää pankkitilejä ja vastaavia tilejä minkä tahansa valuutan määräisinä. Vastaavat tilit voisivat olla esimerkiksi esikunnan escrow-tilejä tai sijoitustilejä. Näihin tileihin ei sopimuksen mukaan sovellettaisi Suomen valuuttamääräyksiä eikä tilejä koskevia kansallisia hätätoimenpiteitä, säädöksiä ja määräyksiä. Näihin tileihin ei siis voitaisi soveltaa esimerkiksi sellaisia valmiuslain (1552/2011) 4 luvun säännöksiä, joissa poikkeusoloissa käyttöönotettavat lisätoimivaltuudet rajoittaisivat näiden tilien käyttöä. Tällaisia lisätoimivaltuuksia olisivat esimerkiksi valmiuslain 4 luvun 15 § rahoitus- ja maksuvälineitä koskevista toimista, 20 § maksuliikkeen rajoittamisesta sekä 22 §:n 2 momentti poikkeuksista korvausrahastoille asetettuihin vaatimuksiin. Valmiuslain mahdollisessa käyttöönottoasetuksessa tällaiset liittokunnan esikunnan tilit olisi jätettävä asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.  

Artiklan 1 kohdassa viitataan lisäksi Nato SOFAn XIV artiklaan ja Pariisin pöytäkirjan 12 artiklaan. Nato SOFAn XIV artiklassa määrätään, että lähettäjävaltion joukot ja siviilihenkilöstö, näiden jäsenet sekä heidän huollettavansa ovat lähettäjävaltion valuuttasääntelyn alaisia sekä vastaanottajavaltion sääntelyn alaisia ja heille voidaan antaa erityisiä valuuttamääräyksiä. Pariisin pöytäkirjan 12 artiklan mukaan liittokunnan esikunta voi kansainvälisen budjettinsa hoitamiseksi pitää hallussaan kaikenlaista valuuttaa ja pitää minkä tahansa valuutan määräisiä tilejä. Lisäksi artiklan mukaan sopimuspuolet helpottavat liittokunnan esikunnan valuutanvaihtoa ja varojen siirtoa maasta toiseen sen ollessa välttämätöntä esikunnan tarpeita varten. Täydentävän sopimuksen 15 artiklan 1 kohta sisältää vastaavan sisältöiset velvoitteet. Artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että liittokunnan esikunta voisi pitää hallussaan kaikenlaista rahaa ja valuuttaa ilman vaihtorajoituksia. 

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomi takaa Suomessa voimassa olevan lainsäädännön ehtojen mukaisesti talletukset liittokunnan esikuntien pitämillä tileillä, joille myönnetään kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti. Esikunnan talletukset voisivat siis kuulua Rahoitusvakausviraston ylläpitämän Suomen talletussuojan piiriin Suomessa voimassa olevan lainsäädännön edellytysten mukaisesti.  

Artiklan 1 kohdan määräystä ei sovelleta täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti. 

Artiklan 2 kohdassa todetaan, että liittokunnan esikuntaan, jolle myönnetään kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti, ja sen pitämiin tileihin sovelletaan lisäksi Naton rahoitusmääräyksissä määrättyjä menettelyjä, asianomaisen rahoitustarkastajan hallintoa ja valvontaa sekä liittokunnan esikunnalle määrätyn tilintarkastajan ja Naton kansainvälisen tilintarkastuslautakunnan tekemiä tarkastuksia. 

Artiklan 3 kohdassa sovitaan jäsenten ja heidän huollettaviensa pankkipalveluista. Kohdan mukaan jäsenet ja heidän huollettavat voisivat avata ja pitää pankkitilejä Suomessa täällä voimassa olevan pankkitilien toimintaa koskevan sääntelyn mukaisesti. Näihin henkilökohtaisiin pankkitileihin sovellettaisiin tällaisia tilejä koskevaa sääntelyä, joka pitää sisällään muun muassa pankkien maksukyvyttömyys- ja kriisinratkaisusääntelyn. Jäsenillä ja heidän huollettavilla ei näin ollen olisi subjektiivista oikeutta saada pankkipalveluja ilman rajoituksia, vaan heihin soveltuisi lähtökohtaisesti Suomessa voimassa oleva tavanomainen sääntely, sisältäen esimerkiksi myös Finanssivalvonnan määräykset, muun muassa asiakkaan tuntemisesta pankkitilin avaamiseksi.  

Sopimuksen mukaan sellaisten jäsenten, jotka eivät ole Suomen kansalaisia tai oleskele Suomessa pysyväisluonteisesti, ja heidän huollettaviensa sallitaan siirtää varoja Suomessa, lähettäjävaltiossaan, kansalaisuusvaltiossaan tai pysyväisluonteisessa asuinvaltiossaan oleville tileille ja tällaisilta tileiltä. Tämä ei kuitenkaan luo poikkeusta siihen, että rahoituslaitosten on noudatettava Suomessa voimassa olevaa sääntelyä, jolla pyritään estämään esimerkiksi rahanpesua ja terrorismin rahoittamista. Suomi voi pyytää lähettäjävaltiota todistamaan varojen määrät ja tilitiedot. 

16 artikla.Liittokunnan esikuntien verotukseen liittyvät vapaudet ja oikeudet. 

Täydentävän sopimuksen 16 artikla sisältää liittokunnan esikunnan virallisen toiminnan verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Sen mukaan, jollei täydentävässä sopimuksessa toisin määrätä, liittokunnan esikunta vapautetaan virallisen toiminnan osalta kaikista veroista, tulleista ja maksuista. 

Pariisin pöytäkirja 

Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan 1 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnan perustamisen, rakentamisen, ylläpitämisen ja toiminnan helpottamiseksi esikunta vapautetaan mahdollisuuksien mukaan tulleista ja veroista, jotka vaikuttavat sen kuluihin yhteisen puolustuksen järjestämiseksi ja sen viralliseksi ja yksinomaiseksi hyödyksi. Kukin pöytäkirjan sopimuspuoli ryhtyy neuvotteluihin kunkin sen alueella mahdollisesti toimivan liittokunnan esikunnan kanssa tehdäkseen sopimuksen tämän määräyksen täytäntöön panemisesta. Artiklan 2 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnalla on samoilla ehdoilla ne oikeudet, jotka myönnetään Nato SOFAn XI artiklan mukaan joukoille. Artiklan 4 kappaleen mukaan tässä artiklassa ilmaisu ”tullit ja verot” ei tarkoita maksuja saaduista palveluista. 

Nato SOFA 

Nato SOFAn XI artiklan 1 kappaleen mukaan, jollei Nato SOFAssa ole nimenomaisesti toisin määrätty, joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin sekä näiden huollettaviin sovelletaan vastaanottajavaltion tulliviranomaisten soveltamia lakeja ja asetuksia. Vastaanottajavaltion tulliviranomaisilla on erityisesti vastaanottajavaltion laeissa ja asetuksissa olevien yleisten ehtojen mukaisesti oikeus tutkia joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenet ja näiden huollettavat sekä tutkia heidän matkatavaransa ja ajoneuvonsa ja näiden lakien ja asetusten mukaisesti takavarikoida tavaroita. 

Nato SOFAn XI artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaan joukoille tai siviilihenkilöstölle kuuluvien omalla konevoimalla kulkevien virka-ajoneuvojen väliaikainen maahantuonti ja maasta uudelleen vienti sallitaan tullitta, kun esitetään Nato SOFAn liitteenä olevan kaavan mukainen ajoneuvon väliaikaisen maahantuonnin lupa. Kappaleen b kohdan mukaan joukoille tai siviilihenkilöstölle kuuluvien omalla konevoimalla kulkemattomien virka-ajoneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa noudatetaan tämän artiklan 4 kappaleen ja niiden maasta uudelleen viennissä 8 kappaleen määräyksiä. Kappaleen c kohdan mukaan joukkojen tai siviilihenkilöstön virka-ajoneuvot vapautetaan verosta, joka suoritetaan ajoneuvojen käyttämisestä tieliikenteessä. 

Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleen mukaan joukot voivat tuoda tullittomasti maahan varusteita itselleen sekä kohtuulliset määrät elintarvikkeita sekä muita tarvikkeita ja tavaroita yksinomaan joukkojen käyttöön sekä tapauksissa, joissa vastaanottajavaltio sen sallii, siviilihenkilöstön ja näiden huollettavien yksinomaiseen käyttöön. Tämä tulliton maahantuonti edellyttää, että maahantulopaikan tulliviranomaisen huostaan talletetaan sovittavien tulliasiakirjojen ohella todistus, jonka kaavasta vastaanottajavaltio ja lähettäjävaltio ovat keskenään sopineet ja jonka lähettäjävaltion tähän tarkoitukseen valtuuttama henkilö on allekirjoittanut. Todistuksia allekirjoittamaan valtuutetun henkilön määräämisasiakirja sekä allekirjoitusten ja käytettävien leimojen näytteet lähetetään vastaanottajavaltion tullihallinnolle. 

Nato SOFAn XI artiklan 7 kappaleen mukaan maahantuonti, joka tapahtuu joukkojen viranomaisen toimesta muuhun kuin näiden joukkojen tai sen siviilihenkilöstön yksinomaiseen käyttöön, sekä muu joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten toimesta tapahtuva maahantuonti kuin se, jota tarkoitetaan tämän artiklan 5 ja 6 kappaleessa, eivät oikeuta tämän artiklan mukaan tullittomuuteen tai vapautukseen muista ehdoista. 

Nato SOFAn XI artiklan 8 kappaleen a kohdan mukaan tavaroita, jotka on tuotu maahan tullittomasti 2 kappaleen b kohdan tai 4, 5 tai 6 kappaleen mukaan voidaan vapaasti uudelleen viedä maasta, edellyttäen, että 4 kappaleen mukaan maahantuoduista tavaroista esitetään tulliviranomaiselle mainitun kappaleen mukaan annettu todistus; tulliviranomaiset voivat kuitenkin tarkistaa, että maasta uudelleen vietävät tavarat ovat niitä, jotka todistuksessa mainitaan, jos on olemassa todistus, ja että ne on tosiasiallisesti tuotu maahan 2 kappaleen b kohdan tai 4, 5 tai 6 kappaleen ehtojen mukaisesti. Artiklan b kohdan mukaan tavaroita, jotka on tuotu maahan tullittomasti ei yleensä saa luovuttaa vastaanottajavaltiossa myymällä tai lahjoittamalla; erityisissä tapauksissa vastaanottajavaltion asianomaiset viranomaiset voivat kuitenkin sallia tällaisen luovutuksen asettamillaan ehdoilla (esimerkiksi ehdoin, että tulli ja vero maksetaan ja että noudatetaan kaupan ja valuutan valvontaa koskevia vaatimuksia). Artiklan 9 kappaleen mukaan vastaanottajavaltiossa ostetut tavarat saadaan viedä maasta vain vastaanottajavaltiossa voimassa olevan sääntelyn mukaisesti. 

Nato SOFAn XI artiklan 10 kappaleen mukaan tulliviranomaiset myöntävät erityisjärjestelyjä valtionrajojen ylittämiseen pysyville yksiköille ja muodostelmille, edellyttäen, että asianomaisille tulliviranomaisille on ilmoitettu asiasta asianmukaisesti etukäteen. Artiklan 11 kappaleen mukaan vastaanottajavaltio ryhtyy erityisjärjestelyihin, jotta polttoaine, öljy ja voiteluaineet voidaan toimittaa tulleitta ja veroitta joukkojen tai siviilihenkilöstön virka-ajoneuvojen, ilma-alusten ja alusten käyttöön. 

Nato SOFAn XI artiklan 12 kappaleen mukaan tämän artiklan 1–10 kappaleessa "tulli" tarkoittaa tilanteen mukaan tulleja ja muita tuonnista ja viennistä suoritettavia maksuja ja veroja, lukuun ottamatta maksuja ja veroja, jotka ovat vain maksuja suoritetuista palveluista ja "maahantuonti" käsittää tavaroiden oton tullivarastosta tai jatkuvasta tullivalvonnasta, edellyttäen, että tavaroita ei ole viljelty, tuotettu eikä valmistettu vastaanottajavaltiossa. 

Nato SOFAn XI artiklan 13 kappaleen mukaan tämän artiklan määräyksiä sovelletaan tavaroihin ei vain silloin, kun ne tuodaan vastaanottajavaltioon tai viedään sieltä, vaan myös silloin, kun ne kuljetetaan sopimuspuolen alueen läpi, jolloin ilmaisun "vastaanottajavaltio" tässä artiklassa katsotaan käsittävän jokaisen sopimuspuolen, jonka alueen kautta tavara kuljetetaan. 

Täydentävä sopimus 

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomelle ei saa kertyä tuloa liittokunnan esikunnan toiminnasta tai omaisuudesta. Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan ja Nato SOFAn XI artiklan mukaisesti, ja jollei tässä täydentävässä sopimuksessa toisin määrätä, liittokunnan esikunta vapautetaan Suomessa kaikista veroista, tulleista ja maksuista siten kuin tarkemmin määrätään jäljempänä tässä artiklassa ja, riippumatta siitä, millä tasolla niitä kannettaisiin kaikesta sen virallisesta toiminnasta. Vapautusten yksityiskohtaisesta täytäntöönpanosta voidaan määrätä tarkemmin keskinäisillä järjestelyillä. Vapautus ei koske muita Suomen kansallisia tukiyksiköitä kuin niitä, joita tarkoitetaan tässä artiklassa ja jotka toimivat liittokunnan esikunnan puolesta tai sen osana. 

Tuloverotuksen osalta veroista vapautusta koskevat tarkemmat määräykset ovat täydentävän sopimuksen 17 artiklan 3 kohdassa.  

Artiklan 2 kohdan mukaan lukuun ottamatta maksuja, jotka peritään pelkästään suoritetuista palveluista, liittokunnan esikunta vapautetaan veroista, tulleista, käyttömaksuista ja muista maksuista. Artiklan 2 kohta sisältää esimerkinomaisen listan (a-n alakohdat) virallisesta toiminnasta, joka kuuluu vapautuksen piiriin. Lista ei ole tyhjentävä. 

Artiklan 3 kohdan mukaan 16 artiklassa määrättyjä vapautuksia sovelletaan artiklan a-c alakohdassa määrättyjen tavaroiden, muun omaisuuden ja palveluiden maahantuontiin, luovuttamiseen ja käyttöön. Kyseiset vapautukset liittyvät tilanteisiin, joissa Suomi tai muu toimija toimii liittokunnan esikunnan hyväksi tai puolesta sekä 34 artiklassa tarkoitetun moraalia- ja hyvinvointia edistävän toiminnan toteuttamiseen.  

Artiklan 4 kohdan mukaan tavaroiden vienti- ja jälleenvientioikeuden lisäksi liittokunnan esikunnalla olisi oikeus luovuttaa varusteita, ylijäämiä ja jätetavaraa, sanotun vaikuttamatta Pariisin pöytäkirjan 9 artiklan soveltamiseen ja liittokunnan esikunnan oikeuteen jälleenmyydä tavaroita kanttiineissa, ruokaloissa ja kahviloissa jollei täydentävän sopimuksen 20 artiklan 5 kohdan mukaisesti Suomen viranomaisen päätöksellä toisin määrätä.  

Artiklan 4 kohdan a-c alakohdan mukaan liittokunnan esikunta voisi myydä tai lahjoittaa tavaroita, edellyttäen, että tavaroista maksetaan Suomessa kannettavat verot ja tullit, jotka perustuvat tavaroiden käypään arvoon luovutusajankohtana, ja että tavarat, sekä niiden hallussapito, ovat Suomen säädösten ja määräysten ja Suomeen sovellettavien kansainvälisten sopimusten mukaisia. 

Suhde EU:n oikeuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön 

Euroopan unionilla on yksinomainen toimivalta tulliliiton alalla (SEUT 3 artikla). EU:n tullilainsäädännöllä tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka yhtenä osana on unionin tullittomuusjärjestelmän luomisesta annettu asetus (EY) N:o 1186/2009, jäljempänä tullittomuusasetus. Sen 131 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltiot voivat myöntää erityisen tullittomuuden kansainvälisten sopimusten mukaisesti jäsenvaltion alueella oleville asevoimille, jotka eivät toimi kyseisen valtion lipun alla. Lisäksi tullittomuusasetuksen 128 artiklan 1 b kohdan nojalla EU:n jäsenvaltio voi myöntää tullittomuuden, joka kuuluu kansainvälisten sopimusten tai toimipaikan sijaintia koskevien sopimusten, joiden sopimuspuolena on kolmas maa tai kansainvälinen järjestö, nojalla tavanomaisesti myönnettyihin etuoikeuksiin, mukaan lukien kansainvälisten kokousten yhteydessä myönnetty tullittomuus. 

Tullittomuusasetuksen lisäksi EU:n tullilainsäädännön katsotaan muodostuvan tullikoodeksista (EU) N:o 952/2013 ja sen täydentämiseksi tai täytäntöön panemiseksi unionin tasolla tai tarvittaessa kansallisella tasolla annetuista säännöksistä, yhteisestä tullitariffista (tavaraluokittelu ja kannettavien tullien tasot) sekä muista tullimääräyksiä sisältävistä kansainvälisistä sopimuksista siltä osin kuin niitä sovelletaan unionissa. Tullikoodeksissa määritellään muun muassa tullimenettelyt, kuten vienti, tuonti, tullivarastointi ja kauttakulku. 

Kansallista tullilakia sovelletaan Suomessa Euroopan unionin tullialueelle tuotavien ja sen ulkopuolelle vietävien sekä Suomen tullialueen kautta kuljetettavien tavaroiden tulliselvitykseen, tullivalvontaan ja tulliverotukseen sen lisäksi, mitä niistä säädetään unionin lainsäädännössä. Lakia sovelletaan unionin lainsäädännön ohella Suomen ja muiden maiden välisen kaupan tilastointiin sekä tullirikostorjuntaan. Laissa säädettyjä toimivaltuuksia voidaan myös käyttää unionin oikeuden mukaisin edellytyksin unionin jäsenvaltioiden välisessä liikenteessä (sisäliikenne) tavaroiden Suomeen tuontia ja Suomesta vientiä sekä tavaroiden Suomen alueen kautta kuljettamista koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvomiseksi. 

EU:n sotilaallisen liikkuvuuden toimintasuunnitelman mukaisesti on katsottu tarpeelliseksi virtaviivaistaa ja yksinkertaistaa tullimuodollisuuksia, joita sovelletaan sotilaallisen toiminnan yhteydessä siirrettäviin tai käytettäviin tavaroihin. Tavoitteen mukaisesti lomake 302 on se tulliasiakirja, jota EU:n jäsenvaltioiden on käytettävä myös unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvän sotilaallisen toiminnan yhteydessä. 

NATO-lomake 302 on Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleessa tarkoitettu todistus. Kunkin sellaisen EU-jäsenvaltion tulliviranomainen, jonka alueelle NATO-lomakkeen 302 käyttöön oikeutetut joukot ovat sijoitettuina, nimeää unionin tullikoodeksin (EU) N:o 952/2013 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 221 artiklan nojalla yhden tai useamman tullitoimipaikan, joka vastaa sotilaallisessa toiminnassa kuljetettavien tai käytettävien tavaroiden tullimuodollisuuksista ja -tarkastuksista. NATO-lomakkeen 302 esittämistä tullille olisi pidettävä Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleen mukaisen tullimaksuista vapauttamisen lisäksi tuontitulleista vapautettujen palautustavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista taikka väliaikaista maahantuontia, vientiä, jälleenvientiä tai passitusta koskevan tulli-ilmoituksen antamisena. Sen katsotaan myös vapauttavan velvollisuudesta antaa unionin tullikoodeksin mukaista saapumisen yleisilmoitusta tai lähtöä edeltävää ilmoitusta. Lisäksi lomake toimii todisteena tavaran tullioikeudellisesta asemasta. Niin kauan kuin ei ole olemassa sähköistä järjestelmää NATO-lomakkeen 302 antamiseksi tullille, on aiheellista sallia kyseisten lomakkeiden antaminen myös muulla kuin sähköisellä tietojenkäsittelymenetelmällä. 

Tullilain 44 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin Verohallinnon tehtävästä vahvistaa tullittomuuden edellytysten täyttyminen Suomessa sijaitsevalle Pohjois-Atlantin sopimuksen nojalla perustetulle kansainväliselle sotilasesikunnalle, sotilasorganisaatiolle tai muulle toimielimelle sekä niiden henkilöstöön kuuluvalle oikeutetulle jäsenelle tai tämän huollettavalle. Verohallinto voisi pyytää vahvistuksen tekemiseksi tarvittavia tietoja Puolustusvoimilta. Tehtävän osoittaminen Verohallinnolle on tarkoituksenmukaista, jotta kaikki Natoon liittyvät vero- ja tullimenettelyt olisivat mahdollisimman yhtenäisiä. Verohallinto vahvistaisi Tullille, onko 2 momentissa tarkoitetulla taholla perustamis- tai isäntämaasopimuksen perusteella oikeus tullittomuuteen. 

EU:ssa sovellettavasta arvonlisäverojärjestelmästä säädetään yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28 päivänä marraskuuta 2006 annetussa neuvoston direktiivissä 2006/112/EY, jäljempänä arvonlisäverodirektiivi. Direktiivissä on vahvistettu EU:n jäsenvaltioiden arvonlisäverojärjestelmien yhteinen veropohja. Arvonlisäverodirektiivi on Suomessa saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä arvonlisäverolailla (1501/1993). 

Arvonlisäverodirektiiviin sisältyy Naton yhteistä puolustustoimintaa koskevia verovapaussäännöksiä. Niillä vapautetaan tietyin edellytyksin arvonlisäverosta tavaroiden ja palvelujen myynnit sekä tavaroiden maahantuonnit, kun hankinnan tai tuonnin suorittaa Pohjois-Atlantin sopimukseen kuuluvan valtion puolustusvoimat sen osallistuessa yhteiseen puolustustoimintaan oman valtionsa ulkopuolella. Vapautukset on säädetty sellaisia tilanteita varten, joissa tulo- ja menovirtojen yhteys katkeaa. Myynneistä kannettu arvonlisävero muodostaisi muutoin puolustusvoimien oman valtion sijasta tuloa joukkojen sijaintivaltiolle. 

EU:ssa sovellettavasta valmisteverojärjestelmästä säädetään valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (EU) 2020/262, jäljempänä valmisteverotusdirektiivi. Valmisteverotusdirektiivi on Suomessa saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä valmisteverotuslailla (182/2010). Valmisteverotusdirektiivin 11 artiklan 1 d alakohdan ja valmisteverotuslain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan sisältyy Naton yhteistä puolustustoimintaa koskeva verovapaussäännös. Valmisteverottomia ovat tuotteet, jotka on tarkoitettu Suomessa olevien toisten Naton jäsenmaiden asevoimien käyttöön tai niihin liittyvän siviilihenkilöstön käyttöön taikka niiden messien tai kanttiinien tarpeisiin. 

Nato SOFAn IX artiklan 8 kappaleen mukaan joukoille, siviilihenkilöstölle, niiden jäsenille tai näiden huollettaville ei tämän artiklan mukaan myönnetä vapautusta veroista tai tulleista, jotka vastaanottajavaltion vero- ja tullisäännösten mukaan on suoritettava tavaroiden ja palvelujen ostoista. Arvonlisäverodirektiivin ja valmisteverotusdirektiivin säännösten perusteella tavaroiden ja palvelujen myynnit ja valmisteveron alaisten tuotteiden hankinnat muiden sopijavaltioiden puolustusvoimille ja niihin liittyvälle siviilihenkilöstölle on kuitenkin tietyin edellytyksin vapautettu arvonlisä- ja valmisteverosta, vaikka Nato SOFAn IX artiklan 8 kappale ei siihen velvoittaisi. Täydentävällä sopimuksella ja verodirektiiveillä myönnetyt verovapaudet ovat siten virallisen toiminnan osalta soveltamisalaltaan lähtökohtaisesti saman laajuisia. 

Kansainvälisten järjestöjen arvonlisäverovapauksia koskevat säännökset sisältyvät arvonlisäverodirektiivin 143 ja 151 artikloihin. Nato on kansainvälinen järjestö. Direktiivin 143 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta sijaintijäsenvaltion tunnustamien kansainvälisten järjestöjen ja näiden järjestöjen jäsenten suorittama tavaroiden maahantuonti järjestöjen kansainvälisten perustamissopimusten tai kotipaikkasopimusten rajoituksin ja edellytyksin. Direktiivin 151 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta tavaroiden tai palvelujen suoritukset sijaintijäsenvaltion viranomaisten tunnustamille kansainvälisille järjestöille ja näiden järjestöjen jäsenille järjestöjen kansainvälisten perustamissopimusten tai kotipaikkasopimusten rajoituksin ja edellytyksin. 

Arvonlisäverolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen viralliseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvän veron palauttamista koskeva säännös sekä uusi niiden viralliseen käyttöön maahantuomien tavaroiden verottomuutta koskeva säännös. 

Lisättäväksi ehdotetun uuden 129 e §:n mukaan Suomessa sijaitsevalle Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetulle kansainväliselle sotilasesikunnalle, sotilasorganisaatiolle tai muulle toimielimelle palautettaisiin Suomesta viralliseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero, jos tästä on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Säännöksen 3 momentin mukaan palautuksen edellytyksenä olisi, että tavaran tai palvelun verollinen ostohinta olisi vähintään 170 euroa tai perustamis- tai isäntämaasopimuksessa sovittu muu määrä. Palautukseen sovellettaisiin muutoinkin perustamis- tai isäntämaasopimuksessa sovittuja rajoituksia ja edellytyksiä. Säännöksen 4 momentin mukaan hakemus tehtäisiin neljänneskalenterivuodelta Verohallinnolle. Hakemus olisi tehtävä vuoden kuluessa laskun maksupäivästä. Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran tai palvelun käyttötarkoituksen perusteella oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. Verohallinto tarkistaisi muut palautuksen edellytykset ja palauttaisi veron. 

Arvonlisäverolain 94 §:ssä säädetään maahantuotavien tavaroiden verottomuudesta. Lisättäväksi ehdotetun 94 §:n 1 momentin uuden 28 kohdan mukaan verotonta olisi 129 e §:ssä tarkoitetun Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen viralliseen käyttöön maahantuomien tavaroiden maahantuonti niillä edellytyksillä ja rajoituksilla, jotka on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa edellyttäen, että maahantuonnista suoritettavan veron peruste lisättynä arvonlisäveron osuudella olisi vähintään 170 euroa tai perustamis- tai isäntämaasopimuksessa sovittu muu määrä. Säännöksen mukaan Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran käyttötarkoituksen perusteella oikeus verottomuuteen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. 

Arvonlisäverolain 72 d §:n 3 momentissa säädetään tavaroiden ja palveluiden verottomasta myynnistä toisissa EU:n jäsenvaltioissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille ja niiden henkilökunnalle. Säännöksen mukaan veroa ei suoriteta tavaroiden ja palvelujen myynnistä toisissa jäsenvaltioissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille ja niiden henkilökunnalle niillä rajoituksilla ja edellytyksillä, jotka on sovittu järjestön perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Säännöksen mukaan verottomuuden edellytyksenä on, että sijaintivaltio on tunnustanut järjestön kansainväliseksi järjestöksi. Pykälän 6 momentin mukaan verottomuuden edellytykset on osoitettava asetuksessa säädettävällä tavalla.  

Valmisteverotusdirektiivin 11 artiklan 1 b alakohdan mukaan yhdenmukaistetut valmisteveronalaiset tuotteet (polttoaineet, sähkö, alkoholi ja tupakka) on vapautettava verosta, jos ne on tarkoitettu sijaintijäsenvaltion viranomaisten tunnustamille kansainvälisille järjestöille kansainvälisten perustamissopimusten tai kotipaikkasopimusten rajoituksin ja edellytyksin. Nato on kansainvälinen järjestö. Valmisteverotuslain 18 §:n 1 momentissa säädetään valmisteveronalaisten tuotteiden verottomuuksista. Momentin 3 kohdan Naton yhteistä puolustustoimintaa koskevaa verovapaussäännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen ja niiden henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa tarpeisiin tarkoitetut tuotteet ovat valmisteverottomia. 

Pykälän 2 momentin mukaan valmisteveron alaiset tuotteet voidaan hankkia suoraan verottomana verottomasta varastosta tai verovapaus voidaan toteuttaa myös palauttamalla valmistevero. Palautusta haetaan Verohallinnolta. Sähkön verottomuus voidaan toteuttaa vain palautusmenettelyllä. Yhdenmukaistetun valmisteveron alaisten tuotteiden lisäksi valmisteverotuslakia sovelletaan kansallisen valmisteveron alaisiin tuotteisiin kuten virvoitusjuomiin ja juomapakkauksiin. Pykälän 6 momentin mukaan silloin, kun valmisteveron alaisia tuotteita tuodaan EU:n ulkopuolelta, menettelystä verottomuuden toteuttamiseksi on voimassa, mitä vastaavien tuotteiden tullittomuudesta säädetään. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 momentti, jossa säädettäisiin, että Verohallinto vahvistaisi, onko 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla taholla tai henkilöllä perustamis- tai isäntämaasopimuksen tai joukkojen asemaa koskevan sopimuksen perusteella oikeus suoraan verottomaan hankintaan verottomasta varastosta tai oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja.  

Luovutettavien tavaroiden tulisi olla yleisestä tuoteturvallisuudesta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2020/1828 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY ja neuvoston direktiivin 87/357/ETY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukaisia (EU) 2023/988, jos tuotteita luovutetaan liiketoiminnassa. Kuluttajatuotteiden turvallisuudesta (184/2025) annetussa laissa on myös säännöksiä mm. kielivaatimuksista. EU:n tuotesääntöjen täytäntöönpano-oppaan mukaan (Blue Guide 2022) tuotteen toimitusta pidetään unionin markkinoilla saataville asettamisena vain, jos tuote on tarkoitettu loppukäyttöön unionin markkinoilla. Tuotteiden toimitusta jatkojakelua, lopputuotteeseen asentamista, jatkokäsittelyä tai jalostusta varten tuotteen viemiseksi unionin markkinoiden ulkopuolelle ei pidetä saataville asettamisena. Kaupallisella toiminnalla tarkoitetaan tavaroiden tarjoamista liiketoiminnan yhteydessä. Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voidaan katsoa toteuttavan kaupallisia toimia, jos ne toimivat tällaisessa ympäristössä. Tämä voidaan selvittää vain tapauskohtaisesti muun muassa toimitusten säännöllisyyden, tuotteen ominaisuuksien ja toimittajan aikeiden perusteella. Liittokunnan esikunnan toiminta tulisi arvioida näin ollen tapauskohtaisesti. 

Tietyille tuotteille on EU-lainsäädännössä ja kansallisesti annettu tarkempia turvallisuusvaatimuksia esimerkiksi kemikaaliturvallisuuslaissa, sähköturvallisuuslaissa (1135/2016) ja painelaitelaissa (1144/2016).  

17 artikla.Kanttiinit, kahvilat ja ruokalat. 

Täydentävä sopimus 

Täydentävän sopimuksen 17 artikla sisältää kanttiinien, kahviloiden ja ruokaloiden tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Sen mukaan liittokunnan esikunta vapautettaisiin veroista kanttiineissa, kahviloissa ja ruokaloissa harjoitettavan toiminnan osalta. Jäsenille ja heidän huollettavilleen sallittaisiin muun muassa pääsy kanttiineihin ostamaan tullittomia ja verottomia tavaroita. 

Kanttiineja, kahviloita ja ruokaloilta koskevat määritelmät sisältyvät täydentävän sopimuksen 1 artiklan 20–22 kohtiin. Artiklan 20 kohdan mukaan kanttiineilla tarkoitetaan verottomien ja tullittomien tavaroiden ja palvelujen tarjoamisen ja jälleenmyynnin helpottamiseksi toimivia myymälöitä tai liikkeitä, lukuun ottamatta lääkevalmisteiden ja farmaseuttisten tuotteiden myyntiä. Artiklan 21 kohdan mukaan kahviloilla tarkoitettaisiin ruokailupaikkoja. Artiklan 22 kohdan mukaan ruokaloilla tarkoitettaisiin välipaloja ja juomia tarjoilevia sekä henkilöstön seurustelua edistäviä palvelupaikkoja. 

Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunnille Pariisin pöytäkirjan 8 artiklassa ja tämän täydentävän sopimuksen 16 ja 19 artiklassa määrättyjä vapautuksia verosta sovelletaan myös elintarvikkeiden, muiden tarvikkeiden, varusteiden ja muiden tavaroiden sekä palvelujen maahantuontiin Suomeen ja ostamiseen Suomessa kohtuullisina määrinä sellaisten kanttiinien, kahviloiden ja ruokaloiden pitämiseksi, jotka on perustettu tällaisten elintarvikkeiden, tarvikkeiden tai palvelujen myymiseksi tai jakelemiseksi jäsenille ja heidän huollettavilleen. 

Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan 1 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnan perustamisen, rakentamisen, ylläpitämisen ja toiminnan helpottamiseksi esikunta vapautetaan mahdollisuuksien mukaan tulleista ja veroista, jotka vaikuttavat sen kuluihin yhteisen puolustuksen järjestämiseksi ja sen viralliseksi ja yksinomaiseksi hyödyksi. Kukin Pariisin pöytäkirjan sopimuspuoli ryhtyy neuvotteluihin kunkin sen alueella mahdollisesti toimivan liittokunnan esikunnan kanssa tehdäkseen sopimuksen tämän määräyksen täytäntöön panemisesta. 

Täydentävän sopimuksen 16 artikla sisältää liittokunnan esikunnan virallisen toiminnan verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Sen mukaan jollei täydentävässä sopimuksessa toisin määrätä, liittokunnan esikunta vapautettaisiin virallisen toiminnan osalta kaikista veroista, tulleista ja maksuista. Täydentävän sopimuksen 19 artikla sisältää tulli- ja verovapauksien soveltamista koskevan yleisen määräyksen. Virallisen toiminnan vapautuksia ja niitä koskevia menettelyitä on selostettu tarkemmin 16 ja 19 artiklaa koskevissa perusteluissa. 

Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunta voi pitää joko suoraan tai luvanhaltijan välityksellä tämän täydentävän sopimuksen 1 artiklan 20–22 kohdissa määriteltyjä kanttiineja, kahviloita ja ruokaloita loukkaamatta lähettäjävaltioiden oikeuksia perustaa ja ylläpitää vastaavia palveluja Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleen mukaisesti. Mainitun 4 kappaleen mukaan joukot voivat tuoda tullittomasti maahan varusteita itselleen sekä kohtuulliset määrät elintarvikkeita sekä muita tarvikkeita ja tavaroita yksinomaan joukkojen käyttöön sekä tapauksissa, joissa vastaanottajavaltio sen sallii, siviilihenkilöstön ja näiden huollettavien yksinomaiseen käyttöön. 

Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 3 kohdan mukaan liittokunnan esikunta vapautetaan veroista niiden tulojen osalta, jotka se saa kanttiineissaan, kahviloissaan ja ruokaloissaan harjoitettavasta myynti- ja palvelutoiminnasta tai muusta moraalia ja hyvinvointia edistävästä toiminnasta, riippumatta siitä, harjoittaako se näitä toimintoja suoraan vai luvanhaltijan välityksellä. Artiklan 3 kohdassa tarkoitettu verovapaus koskee ainoastaan liittokunnan esikuntaa, ei sen henkilökuntaa. 

Artiklan 4 kohdan mukaan kaikki liittokunnan esikunnan tiloihin pääsevät henkilöt, mukaan lukien paikalta palkattu henkilöstö ja kaikki hankintasopimusten perusteella työskentelevä henkilöstö sekä vierailijat, kansalaisuudestaan riippumatta, saavat ostaa, ja heille saa tarjota, ruokaa ja juomia nautittavaksi liittokunnan esikunnan kahviloissa ja ruokaloissa, ja he saavat ostaa liittokunnan esikunnan sekä harjoitusten ja tapahtumien tunnuksilla merkittyjä tavaroita henkilökohtaiseen käyttöönsä. Tähän ei sisälly pääsyä liittokunnan esikunnan kanttiineihin. Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenille ja heidän huollettavilleen sallitaan pääsy kanttiineihin ostamaan tullittomia ja verottomia tavaroita.  

Artiklan 6 kohdan mukaan säännösteltyjen tavaroiden ostamista kanttiineista, kahviloista ja ruokaloista voidaan rajoittaa ikärajoilla tai säännöstellä liittokunnan esikunnan harkinnan mukaan tai Suomen kanssa tehtävien järjestelyjen, kuten tämän täydentävän sopimuksen liitteen, perusteella.  

Täydentävän sopimuksen liitteessä tarkennetaan tulli- ja verovapauksien soveltamisalaa ja edellytyksiä. Liitteen 2 kohdan mukaan jäsenet ja heidän huollettavansa saavat ostaa ikärajoitusten alaisia säännösteltyjä tavaroita, kuten tupakkaa ja muita nikotiinituotteita sekä alkoholituotteita, liittokunnan esikunnan kanttiineissa liittokunnan esikunnan ja Suomen kesken sovittavina määrinä. 

Artiklan 7 kohdan mukaan säännösteltyjä tavaroita ei saa luovuttaa toiselle henkilölle myymällä, vaihtamalla, lahjoittamalla tai muulla tavoin. Täydentävän sopimuksen liitteen 5 kohdan mukaan liittokunnan esikunta antaa sisäiset määräykset sellaisten hankintojen hallinnoinnista, jotka tehdään liittokunnan esikunnan kanttiinissa kyseisen esikunnan virallisia tehtäviä varten. 

Artiklan 8 kohdan mukaan jollei liittokunnan esikunta ole perustanut Suomeen omia kanttiineja, ruokaloita tai kahviloita, jäsenet ja heidän huollettavansa saavat käyttää lähimmän liittokunnan esikunnan tai Suomen puolustusvoimien palveluja tässä artiklassa määrätyin rajoituksin sekä sallittuja määriä ja luovuttamista koskeviin oikeuksiin liittyvin rajoituksin. Jäsenillä ja heidän huollettavillaan on myös oikeus käyttää kansallisten joukkojensa vastaavia palveluja, jos nämä joukot siihen suostuvat, ja samoilla edellytyksillä, joista määrätään tässä artiklassa. 

Suhde EU:n oikeuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön 

Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti arvonlisäverolakiin lisättäisiin uusi 129 e §, jonka mukaan Suomessa sijaitsevalle Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetulle kansainväliselle sotilasesikunnalle, sotilasorganisaatiolle tai muulle toimielimelle palautettaisiin Suomesta viralliseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero, jos tästä olisi sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Lakiin lisättävän 94 §:n 1 momentin uuden 28 kohdan mukaan verotonta olisi kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen viralliseen käyttöön maahantuomien tavaroiden maahantuonti niillä edellytyksillä ja rajoituksilla, jotka on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Säännösten mukaan Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran tai palvelun käyttötarkoituksen perusteella oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. 

Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti valmisteverotuslain 18 §:n 1 lisättäväksi ehdotetun säännöksen mukaan tuotteet olisivat valmisteverottomia, kun ne olisi tarkoitettu Suomessa sijaitsevalle Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetulle kansainväliselle sotilasesikunnalle, sotilasorganisaatiolle tai muulle toimielimelle tai niiden henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa tarpeisiin. Pykälän uuden 7 momentin mukaisesti Verohallinto vahvistaisi oikeuden verottomiin hankintoihin ja puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. Pykälän 6 momentin mukaan silloin, kun valmisteveron alaisia tuotteita tuodaan EU:n ulkopuolelta, menettelystä verottomuuden toteuttamiseksi on voimassa, mitä vastaavien tuotteiden tullittomuudesta säädetään. 

Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti kansainvälisiä järjestöjä koskeva tullittomuus perustuu EU:n tullittomuusasetukseen. 

Arvonlisäverodirektiivin 151 artiklan 2 kohdan mukaan sellaisten tavaroiden luovutusten, joita ei lähetetä tai kuljeteta luovutusjäsenvaltion ulkopuolelle, sekä palvelujen suoritusten osalta vapautus voidaan myöntää arvonlisäveron palautusmenettelyä noudattaen. Suomessa sovelletaan nykyisin kattavasti palautusmenettelyä Suomessa sijaitsevien diplomaattisten edustustojen, EU:n elimien, kansainvälisten järjestöjen sekä EU:n ja Naton puitteissa toteutettavan puolustustoiminnan hankintojen osalta. Ainoastaan eräissä Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta koskevissa tilanteissa sovelletaan suoraa vapautusta. 

Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunta voisi perustaa ja ylläpitää kanttiineja, kahviloita ja ruokaloita. Täydentävän sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan sijoituspaikka Suomen alueella määrättäisiin strategisen johtoesikunnan ja Suomen välisillä järjestelyillä. Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunnalla olisi oikeus tehdä itsenäisesti hankintasopimuksia maa-alueista, rakennuksista, rakennelmista ja palveluista, edellyttäen, että Suomi hyväksyy kulloisenkin kohteen. 

Täydentävän sopimuksen 3 artiklan, 4 artiklan ja 17 artiklan mukaisesti liittokunnan esikunta voisi perustaa Suomen alueelle yhteisesti hyväksyttyihin paikkoihin kanttiineja verottomien ja tullittomien tavaroiden ja palvelujen myymiseksi tai jakelemiseksi jäsenille ja heidän huollettavilleen. Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 5 kohdan mukaan vain jäsenille ja heidän huollettavilleen sallittaisiin pääsy kanttiineihin ostamaan tullittomia ja verottomia tavaroita. Täydentävän sopimuksen 1 artiklan 12 kohdan mukaan ”jäsenet” tarkoittaisi Suomessa toimivassa liittokunnan esikunnassa palvelevaa henkilöstöä, jonka lähettäjävaltio, mukaan lukien Suomi, on sinne määrännyt. Kohdassa todetun mukaiset jäsenet kattaisi tietyissä tilanteissa myös Suomen kansalaiset. 

Arvonlisäverodirektiivin 151 artiklan 2 kohdan mukaisesti vapautus myönnettäisiin tällaisissa tilanteissa jäsenille ja heidän huollettavilleen suoraa vapautusta noudattaen. Suoran vapautuksen soveltaminen vähentäisi näissä tilanteissa liittokunnan esikunnan ja Verohallinnon hallinnollista taakkaa sekä helpottaisi vapautuksen soveltamista käytännössä. Muiden tilanteiden osalta vapautus myönnettäisiin jäsenille ja heidän huollettavilleen lähtökohtaisesti palautusmenettelyä noudattaen. 

Tämä vastaisi Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta koskevia menettelyjä. Puolustusyhteistyösopimuksen 21 artiklan mukaan USA:n joukkojen jäsenet ja näiden huollettavat voivat hankkia yhteisesti sovittavissa paikoissa sijaitsevista liikkeistä, kaupoista ja ruokaloista tavaroita ja palveluja omaan käyttöönsä suoraa vapautusta soveltaen. 

Täydentävän sopimuksen 17 artiklan 4 kohdan mukaan kaikki liittokunnan esikunnan tiloihin pääsevät henkilöt, mukaan lukien henkilöstö sekä vierailijat, kansalaisuudestaan riippumatta, saisivat ostaa, ja heille saisi tarjota, ruokaa ja juomia nautittavaksi liittokunnan esikunnan kahviloissa ja ruokaloissa, ja he saisivat ostaa liittokunnan esikunnan sekä harjoitusten ja tapahtumien tunnuksilla merkittyjä tavaroita henkilökohtaiseen käyttöönsä. Tähän ei sisältyisi pääsyä liittokunnan esikunnan kanttiineihin. 

Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenille ja heidän huollettavilleen sallittaisiin pääsy kanttiineihin ostamaan tullittomia ja verottomia tavaroita. Sopimuksen 1 artiklan 20 kohdan mukaan kanttiineilla tarkoitetaan verottomien ja tullittomien tavaroiden ja palvelujen tarjoamisen ja jälleenmyynnin helpottamiseksi toimivia myymälöitä tai liikkeitä, lukuun ottamatta lääkevalmisteiden ja farmaseuttisten tuotteiden myyntiä. 

Määräykset merkitsisivät poikkeusta ja verovapauksien soveltamisalan laajennusta suhteessa muihin kansainvälisiin toimijoihin ja muuhun kansainväliseen puolustustoimintaan. Kyseisiä vapautuksia voidaan kuitenkin pitää täydentävän sopimuksen ja Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan tavoitteiden mukaisena. Vapautukset helpottaisivat liittokunnan esikunnan ylläpitoa ja toimintaa sekä vähentäisivät hallinnollista taakkaa. Säännösten sanamuodon mukaisesti tällainen veroton myynti olisi sallittua vain liittokunnan esikunnan tiloissa, ainoastaan näihin tiloihin pääseville henkilöille ja koskisi vain säännöksissä määriteltyjen ruokien, juomien ja tavaroiden myyntiä. Vapautusten soveltamisala olisi siten tilojen, tuotteiden ja ostajien osalta rajattu. Vastaavanlaisia säännöksiä sisältyy myös useiden muiden valtioiden Naton strategisten esikuntien kanssa tekemiin täydentäviin sopimuksiin. 

18 artikla.Oikeutettujen jäsenten verotukseen liittyvät vapaudet ja oikeudet. 

Täydentävä sopimus 

Täydentävän sopimuksen 18 artikla sisältää oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Artiklan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan on tietyin edellytyksin muun muassa olisi oikeus henkilökohtaisten tavaroiden ja huonekalujen yksityisten moottoriajoneuvojen maahantuontiin ja ostamiseen tulleitta ja veroitta täydentävän sopimuksen liitteessä tarkemmin määrätyn mukaisesti. Oikeutetut jäsenet tarkoittaa täydentävän sopimuksen 1 artiklan 14 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan 1 artiklan 12 alakohdassa määriteltyjä jäseniä, lukuun ottamatta sellaisia jäseniä, jotka Suomi on määrännyt palvelemaan liittokunnan esikunnassa tai jotka ovat esikunnan palveluksessa ja ovat Suomen kansalaisia tai oleskelevat pysyväisluonteisesti Suomessa. 

Artiklan 1 kohdan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan on Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan 2 ja 3 kappaleessa, Nato SOFAn XI artiklan 4, 5 ja 6 kappaleessa sekä tämän täydentävän sopimuksen 16 ja 17 artiklassa tarkoitettujen oikeuksien lisäksi täydentävän sopimuksen 18 artiklan 1 kohdan alakohdissa a-c määrätyt oikeudet, joiden täytäntöönpanosta voidaan määrätä tarkemmin keskinäisillä järjestelyillä. 

Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan 2 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnalla on samoilla ehdoilla ne oikeudet, jotka myönnetään Nato SOFAn XI artiklan mukaan joukoille. Artiklan 3 kappaleen mukaan Nato SOFAn XI artiklan 5 ja 6 kappaleen määräykset eivät koske vastaanottajavaltion kansalaisia, elleivät he kuulu sellaisen tämän pöytäkirjan sopimuspuolen asevoimiin, joka ei ole vastaanottajavaltio. 

Nato SOFAn XI artiklan 4 kappaleen mukaan joukot voivat tuoda tullittomasti maahan varusteita itselleen sekä kohtuulliset määrät elintarvikkeita sekä muita tarvikkeita ja tavaroita yksinomaan joukkojen käyttöön sekä tapauksissa, joissa vastaanottajavaltio sen sallii, siviilihenkilöstön ja näiden huollettavien yksinomaiseen käyttöön. Artiklan 5 kappaleen mukaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen voi, kun hän saapuu ensimmäisen kerran aloittaakseen palveluksen vastaanottajavaltiossa tai kun hänen huollettavansa ensimmäisen kerran saapuu hänen luokseen, tuoda maahan henkilökohtaiset tavaransa ja huonekalunsa tullittomasti palveluksen ajaksi. Artiklan 6 kappaleen mukaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenet voivat tuoda väliaikaisesti tullitta maahan omat yksityiset moottoriajoneuvonsa omaan tai huollettaviensa henkilökohtaiseen käyttöön. Tämä artikla ei velvoita myöntämään vapautusta verosta, joka on suoritettava yksityisten ajoneuvojen käytöstä tieliikenteessä. Artiklan 7 kappaleen määräysten mukaisesti muu kuin edellä mainittu maahantuonti ei ole oikeutettu artiklan mukaiseen tullittomuuteen eikä vapautukseen muista ehdoista. 

Artiklan 1 kohdan alakohtien a-c mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan on muun muassa oikeus henkilökohtaisten tavaroiden, huonekalujen sekä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen maahantuontiin ja ostamiseen tulleitta sekä veroitta täydentävän sopimuksen liitteessä tarkemmin määrätyn mukaisesti. Lisäksi oikeutetut jäsenet ja heidän huollettavansa vapautetaan omien radioiden, televisioiden ja muiden televiestintälaitteiden leimaveroista ja lupamaksuista. 

Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan olisi oikeus henkilökohtaisten tavaroiden ja huonekalujen maahantuontiin ja ostamiseen täydentävän sopimuksen liitteen mukaisesti. Kohdan b alakohdan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan olisi liitteessä määritelty oikeus moottoriajoneuvojen maahantuontiiin ja ostamiseen henkilökohtaiseen käyttöön. Alakohdan mukaan, jos nämä moottoriajoneuvot luovutetaisiin 3 kohdan mukaisesti, ne voitaisiin korvata muilla Suomeen tuotavilla tai Suomessa ostettavilla moottoriajoneuvoilla tulleitta ja veroitta. 

Täydentävän sopimuksen liitteessä tarkennetaan tulli- ja verovapauksien soveltamisalaa ja edellytyksiä. Tarkennukset liittyvät muun muassa maahantuonnin menettelyihin, palautusten edellytyksiin sekä Suomesta verovapaasti hankittavien ajoneuvojen enimmäismääriin.  

Liitteen 1 kohdan a alakohdan mukaan oikeutetut jäsenet ja heidän huollettavansa saisivat tuoda maahan saapumista seuraavien kuuden kuukauden aikana, tai jos oikeutetut jäsenet saapuvat yksin, kuuden kuukauden aikana heidän viimeisen huollettavansa saapumisesta omia ja huollettaviensa henkilökohtaisia tavaroita ja huonekaluja tulleitta ja veroitta henkilökohtaiseen käyttöönsä palveluksensa ajaksi. Kuuden kuukauden määräajan kuluttua oikeutetut jäsenet saisivat tuoda maahan tulleitta ja veroitta myös täydentävän erän henkilökohtaisia tavaroita ja huonekaluja. Säännöksen mukaan oikeutetut jäsenet saisivat korvata kadonneet tai tuhoutuneet henkilökohtaiset tavarat tai huonekalut, jotka on aiemmin tuotu maahan tulleitta tai veroitta, tuomalla maahan vastaavat esineet tulleitta ja veroitta. 

Säännöksen 2 alakohdan mukaan oikeutetut jäsenet saisivat tuoda maahan tulleitta ja veroitta palveluksensa ajaksi osana henkilökohtaisia tavaroitaan ja huonekalujaan omaan ja huollettaviensa henkilökohtaiseen käyttöön yksityiset moottoriajoneuvonsa, yksityiset moottoripyöränsä, yksityiset matkailuperävaununsa, yksityiset matkailuautonsa, yksityiset perävaununsa ja yksityiset huvialuksensa. 

Säännöksen 3 alakohdan mukaan oikeutetut jäsenet ja heidän huollettavansa saisivat vastaanottaa paketteja liittokunnan esikunnan tai Suomen postijärjestelmien välityksellä tulleitta ja veroitta, jos pakettien sisältö on tarkoitettu oikeutettujen jäsenten ja heidän huollettaviensa henkilökohtaiseen käyttöön. 

Liitteen 1 kohdan b alakohdan mukaan oikeutetut jäsenet saisivat hankkia palveluksensa aikana omaan ja huollettaviensa henkilökohtaiseen käyttöön alakohdassa mainittuja tuotteita Suomessa tulleitta ja veroitta. Säännöksen mukaan näihin hankintoihin sovellettavat Suomen tullit ja verot jätettäisiin kantamatta tai ne palautettaisiin Suomen määräämää menettelyä noudattaen. 

Säännöksen 1 alakohdan mukaan oikeutetut jäsenet saisivat hankkia tulleitta ja veroitta oikeutettujen jäsenten päivittäiseen kotitalouskäyttöön tarkoitettuja henkilökohtaisia tavaroita, kun tavaroiden yhteenlaskettu arvo yhden tositteen mukaan ylittää 170 euroa. Alakohdan mukaan strateginen johtoesikunta ja Suomi voisivat laatia yhdessä yksityiskohtaisen luettelon tavaroista. 

Säännöksen 2–7 alakohtien mukaan oikeutetut jäsenet saisivat hankkia tulleitta ja veroitta yhden yksityisen moottoriajoneuvon ja moottoripyörän yhtä kotitalouteen kuuluvaa ja Suomessa ajoluvan ikävaatimuksen täyttävää henkilöä kohti sekä yhden matkailuperävaunun, matkailuauton, perävaunun ja huvialuksen yhtä oikeutettua jäsentä kohti. Säännöksen 8–9 alakohtien mukaan oikeutetut jäsenet saisivat hankkia tulleitta ja veroitta yksityisissä moottoriajoneuvoissa ja moottoripyörissä käytettävän bensiinin ja muut polttoaineet sekä ladata tulleitta ja veroitta yksityisiä ajoneuvojaan. Alakohtien mukaan liittokunnan esikunta ja Suomi voisivat keskenään sopia polttoaineita ja sähköä koskevista määrällisistä rajoituksista. 

Liitteen 4 kohdan mukaan vapautukset yksityisten moottoriajoneuvojen, matkailuautojen, matkailuperävaunujen ja muiden perävaunujen, moottoripyörien ja huvialusten maahantuontiin tai ostamiseen liittyvistä veroista myönnettäisiin enintään kolme kuukautta ennen oikeutetun jäsenen saapumista Suomeen. Näitä vapautuksia saisi myöntää ainoastaan suunnitellun palvelusajan viimeisten kuuden kuukauden aikana tapauksen mukaan joko lähettäjävaltion tai liittokunnan esikunnan perustellulla hyväksynnällä. 

Liitteen 3 kohdan mukaan tuodessaan maahan esineitä oikeutettujen jäsenten ja heidän huollettaviensa olisi noudatettava Suomen lainsäädäntöä, joka koskee tuotteiden maahantuontia ja maastavientiä matkatavaroissa ja/tai postitse. Kohdan mukaan henkilökohtaisia tavaroita saisi tuoda maahan ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön ja kohtuullisina määrinä, jotka eivät osoittaisi kaupallista tai ammattimaista käyttöä. Liitteen 6 kohdan mukaan minkään liitteessä ei tulkittaisi vaikuttavan vapautuksiin kansainvälisiä rajoja ylitettäessä sovellettavista tulleista, ja jokaisen vastuulla olisi ottaa asiamukaisesti huomioon voimassa olevat tullimääräykset ja noudattaa niitä. 

Liitteen 7 kohdan mukaan liitteessä määrätyt määrät arvioitaisiin uudelleen jommankumman osapuolen pyynnöstä ja muutoksista sovittaisiin Suomen ja strategisen johtoesikunnan kirjeenvaihdolla. 

Artiklan 2 kohta sisältää määräyksen jäsenten verokohtelusta vastaanottajavaltiossa. Artiklan 2 kohdassa määrätään, että jäsenen tulojen ja irtaimen omaisuuden verotuksen osalta toimitaan Nato SOFAn X artiklan 1 ja 2 kappaleen sekä Pariisin pöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti. Oikeutetut jäsenet vapautetaan lisäksi Suomen vuotuisista tieliikenteen veroista, tietulleista ja maksuista. 

Nato SOFAn X artiklan 1 kappaleen mukaan vastaanottajavaltio ei saa henkilön verotuksellista asemaa määritellessään ottaa huomioon ajanjaksoja, joina joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen on tämän valtion alueella ainoastaan sen johdosta, että hän on näiden joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen. Tällaisia ajanjaksoja ei pidetä asumisen ajanjaksoina, eivätkä ne aiheuta muutosta henkilön verotuksellisessa asuinpaikassa. Lisäksi 1 kappaleessa määrätään, että lähettäjävaltion maksamat palkat ja palkkiot joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenille ovat saajilleen verovapaata vastaanottajavaltiossa. Verovapaus ulottuu myös jäsenten sellaiseen aineelliseen irtaimeen omaisuuteen, jonka sijainti vastaanottajavaltiossa johtuu ainoastaan jäsenten tilapäisestä oleskelusta siellä. 

Nato SOFAn X artiklan 1 kappaleessa ei rajoiteta lähettävän valtion verotusoikeutta. Näin ollen, Suomen lähettäessä jäseniä toiseen sopimusvaltioon, jäsenten tässä ominaisuudessa saamiin tuloihin sovellettaisiin tuloverolain säännöksiä, eikä vastaanottajavaltiolla olisi näihin tuloihin verotusoikeutta. 

Nato SOFAn X artiklan 2 kappaleen mukaan X artikla ei estä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen verottamista vastaanottajavaltiossa harjoittamastaan, voittoa tuottavasta toiminnasta, jos toiminta ei perustu hänen palvelussuhteeseensa joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenenä. Lukuun ottamatta jäsenen palkkaa, palkanlisiä ja Nato SOFAn X artiklan 1 kappaleessa mainittua aineellista irtainta omaisuutta, artikla ei myöskään estä määräämästä veroa, jonka jäsen on vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaan velvollinen suorittamaan, vaikka hänellä katsottaisiinkin olevan asuinpaikka tai domisiili tämän valtion ulkopuolella. 

Pariisin pöytäkirjan 7 artiklan 1 kappaleen mukaan Nato SOFAn X artiklassa tarkoitettu palkkojen ja palkanlisien verovapaus vastaanottajavaltiossa koskee myös liittokunnan esikunnassa palvelevien joukkojen ja siviilihenkilöstön siinä ominaisuudessa saamia palkkoja ja palkanlisiä, jotka maksavat asevoimat, joihin joukot tai siviilihenkilöstö kuuluu tai joiden palveluksessa he työskentelevät. Kappale ei vapauta tällaista asevoimien jäsentä tai niiden palveluksessa työskentelevää sen valtion verotuksesta, jonka kansalainen hän on. Suomen ollessa vastaanottajavaltio määräys estäisi palkan ja palkanlisien verottamisen tuloverolain mukaisesti tilanteessa. Määräys ei kuitenkaan vapauta joukkoihin tai siviilihenkilöstöön kuuluvia Suomen kansalaisia Suomen verotuksesta. Artiklassa ei rajoiteta lähettäjävaltion verotusoikeutta. Näin ollen, Suomen lähettäessä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseniä Naton esikuntiin, jäsenten tässä ominaisuudessa saamiin palkkoihin ja palkanlisiin sovellettaisiin tuloverolain säännöksiä. 

Pariisin pöytäkirjan 7 artiklan 2 kappale koskee liittokunnan esikunnan maksamien palkkojen vapauttamista veroista. Pohjois-Atlantin neuvoston määräämiin luokkiin kuuluvat esikunnan työntekijät ovat vapautetut veroista palkkojen ja palkanlisien osalta, jotka liittokunnan esikunta maksaa heille siinä ominaisuudessa. Myös tämä määräys poikkeaa tuloverolain säännöksistä niiltä osin kuin esikunnan palveluksessa olisi Suomessa verovelvollisia henkilöitä. Pariisin pöytäkirjan sopimuspuoli voi kuitenkin sopia esikunnan kanssa järjestelystä, jonka mukaan sopimuspuoli osoittaa esikunnan käyttöön kansalaisensa, ja maksaa heidän palkkansa. Kyseinen sopimuspuoli voi verottaa näin maksettuja palkkoja ja palkanlisiä, mutta ne ovat vapautettuja muiden sopimuspuolten veroista. 

Täydentävän sopimuksen 18 artiklan 2 kohdan määräykset poikkeavat tuloverolaista vastaavalla tavalla kuin 9 artiklan 4 kohdassa ja 12 artiklan 1 kohdan alakohdassa b. 

Täydentävän sopimuksen 18 artiklan 3 kohdan mukaan edellä 17 artiklan 6 ja 7 kohdassa määrätyin rajoituksin jäsenten ja heidän huollettaviensa tulleitta, veroitta ja muitta maksuitta tämän artiklan määräysten mukaisesti maahan tuomia tai ostamia tavaroita, lukuun ottamatta säännösteltyjä tavaroita, saa luovuttaa Suomessa myymällä, vaihtamalla tai lahjoittamalla ainoastaan artiklan a-f alakohtien määräämällä tavalla. 

Suhde EU:n oikeuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön 

Arvonlisäverolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen Suomessa toimivan henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa henkilökohtaiseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvän veron palauttamista koskeva säännös sekä uusi niiden henkilökohtaiseen käyttöön maahantuomien tavaroiden verottomuutta koskeva säännös. 

Lisättäväksi ehdotetun uuden 129 e §:n mukaan Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen Suomessa toimivan henkilökunnan jäsenelle tai hänen huollettavalleen palautettaisiin Suomesta henkilökohtaiseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero, jos tästä olisi sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Lisättäväksi ehdotetun 94 §:n 1 momentin uuden 28 kohdan mukaan verotonta olisi kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa henkilökohtaiseen käyttöön maahantuomien tavaroiden maahantuonti niillä edellytyksillä ja rajoituksilla, jotka on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Säännösten mukaan Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran tai palvelun käyttötarkoituksen perusteella oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. 

Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen ja niiden henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa tarpeisiin tarkoitetut tuotteet olisivat valmisteverottomia. Pykälän uuden 7 momentin mukaisesti Verohallinto vahvistaisi oikeuden verottomiin hankintoihin ja Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. Pykälän 6 momentin mukaan silloin, kun valmisteveron alaisia tuotteita tuodaan EU:n ulkopuolelta, menettelystä verottomuuden toteuttamiseksi on voimassa, mitä vastaavien tuotteiden tullittomuudesta säädetään. 

Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti kansainvälisiä järjestöjä koskeva tullittomuus perustuu EU:n tullittomuusasetukseen. 

Muuttotavaroita lukuun ottamatta Suomessa nykyisin sijaitsevien kansainvälisten järjestöjen henkilökunnalle ei lähtökohtaisesti ole perustamis- tai isäntämaasopimuksissa myönnetty oikeutta hankkia tai maahantuoda henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita tullitta ja verotta. Ainoastaan diplomaattisilla edustajilla ja heidän perheenjäsenillään on nykyisin tietyin edellytyksin oikeus hankkia tai tuoda maahan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita tullitta ja verotta. Samoin eräiden kansainvälisten järjestöjen johtajilla ja ylemmillä virkamiehillä, joille on myönnetty samat erioikeudet ja vapaudet kuin diplomaattisille edustajille, sekä heidän perheenjäsenillään on vastaavat oikeudet. Lisäksi puolustusyhteistyösopimuksessa tarkoitetuilla USA:n joukkojen jäsenillä ja näiden huollettavilla on tietyin edellytyksin oikeus tulli- ja verovapaisiin hankintoihin ja maahantuonteihin. Puolustusyhteistyösopimuksen soveltamisala kattaa myös USA:n sopimustoimittajien työntekijöiden henkilökohtaiseen käyttöön maahantuomat tavarat. 

Liittokunnan esikunnan oikeutetuille jäsenille ja heidän huollettavillensa myönnettävä oikeus hankkia henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita tulli- ja verovapaasti merkitsisi siten henkilökohtaisten verovapauksien soveltamisalan laajennusta verrattuna nykytilaan ja muihin Suomessa sijaitseviin kansainvälisiin järjestöihin. Toisaalta verovapaus olisi kuitenkin yhdenmukainen puolustusyhteistyösopimuksessa tarkoitettujen tilanteiden kanssa. Vastaavanlainen säännös sisältyy myös useiden muiden valtioiden täydentäviin sopimuksiin. 

19 artikla.Verotukseen liittyvien vapauksien ja oikeuksien soveltaminen. 

Täydentävä sopimus 

Täydentävän sopimuksen 19 artikla sisältää tulli- ja verovapauksien soveltamista koskevan yleisen määräyksen. Tulli- ja verovapauksia koskevia säännöksiä sisältyy erityisesti sopimuksen 16–19 artikloihin. Sopimuksen 16 artikla sisältää virallisia verovapautuksia koskevan yleisen määräyksen, 17 artikla kanttiinien, kahviloiden ja ruokaloiden tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen ja 18 artikla oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Verotusta koskevia määräyksiä sisältyy myös täydentävän sopimuksen liitteeseen.  

Artiklan 1 kohdan mukaan edellä 16–18 artiklassa määrätyt oikeudet annetaan liittokunnan esikunnalle sen tavoitteiden tukemiseksi, eikä tällä täydentävällä sopimuksella anneta jäsenille ja heidän huollettavilleen yksilöllisiä oikeuksia tässä suhteessa. Oikeuksia hallinnoidaan Suomen lainsäädännön mukaisesti, ja niitä hallinnoi liittokunnan esikunta, jolle asetetaan tätä varten oikeuksia ja velvollisuuksia siten kuin 1 kohdan a-d alakohdissa määrätään.  

Arvonlisäverolakiin lisättäväksi ehdotetun uuden 129 e §:n mukaan veron palauttamista koskevat hakemukset tehtäisiin Verohallinnolle. Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran tai palvelun käyttötarkoituksen perusteella oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. Verohallinto tarkistaisi muut palautuksen edellytykset ja palauttaisi veron. Lain 129 e §:n mukaan, jos veroa on palautettu liikaa, voidaan liikaa palautetun veron määrä vähentää myöhemmin palautettavan veron määrästä. Lain 129 f §:ään sisältyy kansainvälisten toimijoiden muutoksenhakuoikeutta ja oikaisuvaatimuksen määräajan laskemista koskeva säännös. Edellä 16 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen ja niiden henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa tarpeisiin tarkoitetut tuotteet olisivat valmisteverottomia. Pykälän uuden 7 momentin mukaisesti Verohallinto vahvistaisi oikeuden verottomiin hankintoihin ja puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. Jos tuotteita ei ole hankittu suoraan verottomana verottomasta varastosta, valmisteveron palautusta voi hakea Verohallinnolta. Verohallinto tarkistaa palautuksen edellytykset ja palauttaa veron. Palautukseen sovelletaan yleistä valmisteveron palauttamista koskevaa sääntelyä. Verotusmenettelylain (1558/1995) 7 §:n mukaisesti verovelvollisen, jolla on verovuonna ollut veronalaista tuloa tai varallisuutta, on verotusta varten annettava ilmoitus kehotuksetta. Siten esimerkiksi sellaista kansainväliseltä järjestöltä saatua tuloa, jonka verotusoikeudesta Suomi on luopunut järjestön kanssa tekemässään sopimuksessa ja jota ei huomioida muiden mahdollisten ansiotulojen verotuksessa ei tarvitse lähtökohtaisesti ilmoittaa. Verotusmenettelylain 11 §:n mukaisesti verovelvollisen on kuitenkin ilmoitettava kaikki tulonsa, mikäli Verohallinto näitä tietoja erikseen pyytää. 

Käytännössä esikunnan tulee valtuuksiensa rajoissa pyrkiä varmistamaan, että verottomuutta ja tullittomuutta koskevia sääntöjä ei väärinkäytetä. Esikunta voi tarvittaessa pyytää Suomea myös avustamaan mahdollisten väärinkäytösten oikeudellisessa käsittelyssä. Määräyksellä vahvistetaan 2 artiklan 3 kohdan määräystä siitä, että täydentävällä sopimuksella annettavat oikeudet ja annetaan vain liittokunnan esikunnan tukemiseksi eikä henkilöiden henkilökohtaiseksi edukseen. 

Suomen osalta avustaminen väärinkäytösten oikeudellisessa käsittelyssä voisi tarkoittaa esimerkiksi hallintolain (434/2003) 8 §:n mukaista neuvontaa taikka täydentävän sopimuksen 10 artiklan 3 kohdan mukaista liittokunnan esikunnan edustamista oikeudessa.  

Artiklan 1 kohdan d alakohdassa viitataan Nato SOFAn XII artiklan 1 kappaleen ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan mukaiseen liittokunnan esikunnan mahdollisuuteen tehdä Suomen kanssa keskinäisiä järjestelyitä täydentävän sopimuksen 19 artiklassa määrättyjen oikeuksien ja niiden hallinnoinnin kirjanpitoon liittyen.  

Nato SOFAn XII artiklan 1 kappaleen mukaan vastaanottajavaltion tulli- tai veroviranomaiset voivat asettaa ehdoksi Nato SOFAn mukaisten tulli- tai verovapautusten tai -huojennusten myöntämiselle sellaisten ehtojen noudattamisen, joita ne pitävät tarpeellisina väärinkäytön estämiseksi. Pariisin pöytäkirjan 4 artikla sisältää Nato SOFAn soveltamista liittokunnan esikuntiin helpottavia tulkintasääntöjä.  

Täydentävän sopimuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaan, jotta liittokunnan esikunnalle ja oikeutetuille jäsenille tällä täydentävällä sopimuksella annettu asema saadaan varmennetuksi sellaisia lomakkeita varten, joita edellytetään verottomien ja tullittomien ostosten tekemiseksi muissa valtioissa kuin Suomessa sekä tavaroiden maahan tuomiseksi, maasta viemiseksi ja jälleenviemiseksi, Suomi määrää viranomaisen varmentamaan liittokunnan esikunnan toimittamat ja sen välityksellä toimitetut lomakkeet. 

Lomakkeet varmentava viranomainen olisi määriteltävä tapauskohtaisesti sen mukaan, mikä viranomainen olisi Suomessa toimivaltainen suorittamaan kyseisen toimen.  

Täydentävän sopimuksen 19 artiklan 3 kohdan mukaan liittokunnan esikunta antaa määrätylle Suomen viranomaiselle luettelon henkilöistä, joilla on voimassa tämän täydentävän sopimuksen mukaisia oikeuksia. Täsmällisyyden vuoksi tällaiset luettelot annetaan kuukausittain. Luettelo toimitettaisiin ehdotetun voimaansaattamislain 5 §:n nojalla Pääesikuntaan, jolle säädettäisiin liitelakina olevassa henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annetun lain muutosehdotuksen myötä oikeus luovuttaa tietoja muun muassa Verohallinnolle. 

Täydentävän sopimuksen 19 artiklan 4 kohdan mukaan veroista ja maksuista, joita Suomessa mahdollisesti sovelletaan tämän täydentävän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, myönnetään vapautus. Määräyksellä varmistetaan, että liittokunnan esikunta vapautetaan myös niistä veroista, joita ei ole ollut sopimuksen allekirjoitushetkellä säädetty. 

Täydentävän sopimuksen 19 artiklan 5 kohdan mukaan tämän täydentävän sopimuksen määräykset liittokunnan NCS-esikunnan verotukseen liittyvistä erioikeuksista ja vapauksista eivät syrjäytä Naton infrastruktuurihankkeiden rahoitusta ja niiden täytäntöönpanoa koskevia menettelyjä, eikä määräysten tarkoituksena ole rajoittaa tai syrjäyttää tällaisia oikeuksia, jotka Suomi myöntää yksittäisille valtioille, kansainvälisille tai valtioista riippumattomille organisaatioille tai kansainvälisille tuomioistuimille.  

Naton infrastruktuurihankkeista ja niiden täytäntöönpanoon liittyvistä menettelyistä päätetään Naton päämajassa, joka ei ole tämän sopimuksen sopimuspuoli. Koska sopimuksella ei voitaisi muutenkaan vaikuttaa Naton päämajan päätösvaltaan, on 5 kohdan määräys luonteeltaan lähinnä informatiivinen. 

Artiklan 5 kohdan määräystä ei sovelleta täydentävän sopimuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla sellaiseen liittokunnan esikuntaan, joka on perustettu Naton jäsen- ja/tai kumppanivaltioiden välisillä kahden- tai monenvälisillä järjestelyillä ellei kyseiselle esikunnalle ole myönnetty kansainvälistä rahoitusta päätöksen C-M(69)22 mukaisesti.  

Artiklan 6 kohdan mukaan minkään tämän täydentävän sopimuksen 16–19 artiklassa ei katsota rajoittavan niitä menettelyjä, jotka Suomelle sallitaan, eikä niitä oikeuksia, jotka sille annetaan, sopimuksessa, erityisesti sen VII artiklan 6 kappaleen a kohdassa, IX artiklan 2 kappaleessa, XI artiklan 1 kappaleessa, XII artiklassa ja XIII artiklan 1–3 kappaleessa, sekä Pariisin pöytäkirjassa, erityisesti sen 3 artiklan 2 kappaleessa ja 4 artiklassa, tai muutoin vaikuttavan näihin menettelyihin ja oikeuksiin. 

Suhde EU:n oikeuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön 

Edellä 16 ja 18 artiklan kohdalla selostetun mukaisesti arvonlisäverolakiin lisättäisiin uusi 129 e §, jonka mukaan Suomessa sijaitsevalle Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetulle kansainväliselle sotilasesikunnalle, sotilasorganisaatiolle tai muulle toimielimelle ja niiden henkilökunnan jäsenelle palautettaisiin Suomesta ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero, jos tästä olisi sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Lakiin lisättävän 94 §:n 1 momentin uuden 28 kohdan mukaan verotonta olisi kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen henkilökunnan ja niiden henkilökunnan jäsenen maahantuomien tavaroiden maahantuonti niillä edellytyksillä ja rajoituksilla, jotka on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa. Säännösten mukaan Verohallinto vahvistaisi, onko hakijalla perustamis- tai isäntämaasopimuksen, hakijan aseman sekä tavaran tai palvelun käyttötarkoituksen perusteella oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja. 

Edellä 16 artiklassa selostetun mukaisesti valmisteverotuslain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan lisättäväksi ehdotetun säännöksen mukaan Suomessa olevien Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen sotilasorganisaation ja niiden henkilökunnan jäsenen tai hänen huollettavansa tarpeisiin hankitut tuotteet olisivat valmisteverottomia. Pykälän uuden 7 momentin mukaan Verohallinto vahvistaisi onko edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla taholla tai henkilöllä perustamis- tai isäntämaasopimuksen tai joukkojen asemaa koskevan sopimuksen perusteella oikeus suoraan verottomaan hankintaan verottomasta varastosta tai oikeus palautukseen. Puolustusvoimat antaisi Verohallinnon pyynnöstä vahvistukseen tarvittavia tietoja.  

Täydentävän sopimuksen 19 artiklan 3 kohdan mukaisesti liittokunnan esikunta antaisi kuukausittain Pääesikunnalle luettelon henkilöistä, joilla olisi oikeus täydentävän sopimuksen mukaisiin tulli- ja verovapauksiin. 

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä 15 päivänä maaliskuuta 2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 282/2011, jäljempänä arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanoasetus, 51 artiklan 1 kohdan mukaan, jos tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen vastaanottaja on sijoittautunut yhteisöön muttei siihen jäsenvaltioon, jossa luovutus tai suoritus tapahtuu, asetuksen liitteen II mukaista arvonlisä- ja/tai valmisteverosta vapauttamista koskevaa todistusta on, jollei kyseisen todistuksen liitteessä olevista selityksistä muuta johdu, käytettävä vahvistuksena siitä, että liiketoimi oikeuttaa direktiivin 2006/112/EY 151 artiklan mukaiseen vapautukseen. Täytäntöönpanoasetuksen 51 artiklan 3 kohdan mukaan tavaroiden luovuttajan tai palvelujen suorittajan on saatava vapauttamista koskeva todistus tavaroiden tai palvelujen vastaanottajalta ja säilytettävä se kirjanpitotositteenaan. 

Täytäntöönpanoasetuksen mukaisesti Suomessa olevien liittokunnan esikuntien ja niiden henkilökunnan tulisi käyttää edellisessä kappaleessa mainittua todistusta ostaessaan tavaroita tai palveluja toisista EU:n jäsenvaltioissa.  

Arvonlisäverosta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:ään (1356/2016) lisättäisiin uusi säännös, jonka mukaan Verohallinto vahvistaisi Suomessa sijaitsevan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan, sotilasorganisaation tai muun toimielimen ja niiden henkilökunnan jäsenen pyynnöstä niiden toisessa jäsenvaltiossa tehtävää tavaroiden ja palvelujen hankintaa varten, olisivatko ne oikeutetut hankintaan sisältyvän veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi Suomessa. Kyseistä verovapaustodistusta käytetään myös valmisteverotuksessa, kun tuotteita tuodaan toisesta EU-maasta Suomeen. 

20 artikla. Ympäristön, terveyden ja turvallisuuden suojelu  

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomen kansalliset ympäristönsuojelu-, terveydensuojelu- sekä turvallisuussäädökset ja -määräykset ovat voimassa liittokunnan esikuntaa koskevina vähimmäisvaatimuksina samalla tavoin kuin niitä sovelletaan Suomen Puolustusvoimiin, ja samalla sovelletaan kaikkia asianmukaisia Naton standardointisopimuksia ja ohjeita, tunnustaen täydentävässä sopimuksessa määrätyt vapautukset ja sanotun vaikuttamatta Nato SOFAn II artiklan soveltamiseen. Jos tämä on oikeudellisesti, operatiivisesti tai muutoin teknisesti mahdotonta, Suomen viranomaiset ja liittokunnan esikunta sopivat viipymättä muista keinoista keskinäisesti sovitun suojelun aikaansaamiseksi.  

Keskeiset ympäristövaikutuksia aiheuttavaa toimintaa sääntelevät säädökset sisältävät useita Puolustusvoimia koskevia poikkeuksia. Näitä poikkeuksia sovelletaan artiklan 1 kohdan kansainvälisen velvoitteen johdosta myös liittokunnan esikuntaan. 

Nato SOFAn II artiklan mukaan joukot, siviilihenkilöstö ja niiden jäsenet sekä näiden huollettavat ovat velvollisia kunnioittamaan vastaanottajavaltion lakia ja pidättymään kaikista sopimuksen hengen vastaisista toimista ja erityisesti kaikesta poliittisesta toiminnasta vastaanottajavaltiossa. Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikuntaa pidetään joukkona sopimuksen II artiklaa sovellettaessa. Täydentävän sopimuksen 20 artiklan 1 kohdan määräys Suomen lainsäädännön ja muiden standardien noudattamisesta vastaa siten käytännössä Nato SOFAn II artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kohdan vahvistamaa perusperiaatetta vastaanottajavaltion lainsäädännön kunnioittamisvelvoitteesta, jonka tarkoituksena tässä yhteydessä on mahdollistaa jäsenvaltioiden yksimielisesti liittokunnan esikunnalle vahvistaman tehtävän toteuttaminen. Määräys myös vahvistaa osapuolten velvoitteen pyrkiä yhdessä sovitun suojelun saavuttamiseen myös siinä tapauksessa, että liittokunnan esikunta ei voi noudattaa pääsäännön mukaisesti Suomen lainsäädäntöä.  

Artiklan 1 kohdan mukaan artiklassa tarkoitettuun toimintaan mahdollisesti tarvittaviin lupamenettelyihin ja muihin virallisiin menettelyihin sovelletaan täydentävän sopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa määrättyä menettelyä.  

Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 3 kohta sisältää määräyksen, jonka mukaan Suomi määrää kansallisen viranomaisen toimimaan Suomen maa-alueita, rakennuksia ja rakennelmia koskevien lakisääteisten lupien hallinnoinnista vastaavana edustajana. Liittokunnan esikunta puolestaan avustaa lupien hankkimisessa toimittamalla pyynnöstä viipymättä kaikki asiaankuuluvat tiedot, asiakirjat ja tekniset selvitykset. Täydentävän sopimuksen 4 artiklan 3 kohdan mukaan liittokunnan esikunnalta ei peritä maksuja näistä luvista.  

Käytännössä liittokunnan esikunta ei siten itse hae toimintaansa liittyviä lupia eikä tee ympäristönsuojelulain mukaista ilmoitusta ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta tai muita ympäristön ja terveyden suojeluun liittyvän lainsäädännön vaatimia ilmoituksia, vaan sen puolesta toimisi suomalainen viranomainen, joka määrittyy toiminnan luonteen mukaan. Esimerkiksi ampuma-alueisiin liittyvien lupien haltijana ja hakijana toimisi Puolustusvoimat. Puolustusvoimat vastaisi luvanhaltijana myös toiminnan valvonnasta yhdessä valvontaviranomaisen kanssa. Menettely vastaa Puolustusvoimien osalta jo nykyisin kansainvälisten joukkojen osalta voimassa olevaa menettelyä. 

Artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunta tarkastelee sitä, noudatetaanko liittokunnan esikunnan toiminnassa Suomen kansallisia ympäristönsuojelu-, terveydensuojelu- sekä turvallisuussäädöksiä ja -määräyksiä. Tähän tarkasteluun sisältyy, ei kuitenkaan yksinomaan, mahdollisten ympäristövaikutusten tunnistaminen ja arviointi tarkoituksena minimoida mahdolliset haitalliset ympäristövaikutukset ja jos haittavaikutukset ovat väistämättömiä, ryhtyä asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin. Tässä yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota toimintaan, joka liittyy vaarallisten aineiden käyttöön ja varastointiin sekä kaasupäästöihin, melutasoihin, koulutus- ja harjoitusalueisiin ja kaikenlaisen jätteen hävittämiseen. Suomen valtio tukee edellä mainittua tarkastelua ja tarkemmista menettelytavoista määrätään artiklan 5 kohdassa. 

Keskeiset ympäristövaikutuksia aiheuttavaa toimintaa sääntelevät kansalliset lait ovat muun muassa ympäristönsuojelulaki (527/2014), vesilaki (587/2011), luonnonsuojelulaki (9/2023), merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009), kemikaaliturvallisuuslaki (390/2005), jätelaki (646/2011), kemikaalilaki (599/2013), laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) ja rakentamislaki (751/2023) ja alueidenkäyttölaki (132/1999). Kasvinterveyden ja metsätuhojen näkökulmasta toimintaa sääntelevät kasvinterveyslaki (1110/2019), metsälaki (1093/1996) ja laki metsätuhojen torjunnasta (1087/2013). Turvallisuutta koskevia säännöksiä on myös muun muassa kemikaaliturvallisuuslaissa, painelaitelaissa sekä sähköturvallisuuslaissa. Lisäksi tarkastelussa olisi huomioitava Suomea sitovat EU-säädökset. Toimialalla on lisäksi merkittävä määrä EU-taustaista sekä kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa sääntelyä, josta osa on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Keskeiset toimivaltaiset viranomaiset ympäristöministeriön hallinnonalan lainsäädännön täytäntöönpanon ja valvonnan osalta ovat Lupa- ja valvontavirasto, Suomen ympäristökeskus ja kunnat. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla vastaavat toimivaltaiset viranomaiset ovat Ruokavirasto, elinvoimakeskukset, Tulli ja Suomen metsäkeskus.  

Artiklan kohdan 3 mukaan vaarallisten tavaroiden kuljetuksissa, siirroissa, varastoinnissa ja käsittelyssä sekä tavallista suuremmissa kuljetuksissa noudatetaan Suomen Puolustusvoimiin sovellettavia vaatimuksia ja sääntelyä ja otetaan asianmukaisesti huomioon Suomessa voimassa olevat kansainväliset sopimukset sekä sovellettavat Naton standardointisopimukset ja ohjeet. 

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta Puolustusvoimista ja rajavartiolaitoksessa (PV-VAK, 849/2025) annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan myös kansainvälisiin sotilaallisiin harjoituksiin ja muuhun sotilaalliseen yhteistyöhön liittyvään vieraan valtion tai kansainvälisen järjestön kuljetusvälineellä suoritettavaan vaarallisten aineiden kuljetukseen, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu. Artiklan 3 kohdan määräyksen toimeenpano ei siten vaadi voimassa olevan lainsäädännön muuttamista, ottaen lisäksi huomioon, että PV-VAKin valmistelussa on huomioitu myös Suomen Nato-jäsenyys ja vaikutukset yhteen toimivien ja harmonisoitujen Nato-standardien ja Nato-käytänteiden käyttöönotto (HE 26/2025 vp, s. 27). 

Artiklan 4 kohdan mukaan liittokunnan esikunta asettaa toteuttamiaan rakennustöitä ja muita toimintoja varten vähintään ympäristöä ja rakentamista (mukaan lukien terveyden ja turvallisuuden suojelua) koskevat vaatimukset, jotka vastaavat Suomen Puolustusvoimiin sovellettavia vaatimuksia, sääntöjä ja määräyksiä. Liittokunnan esikunta pyrkii mahdollisuuksien mukaan noudattamaan Suomen kansallista työterveys- ja turvallisuussääntelyä, ja jos tämä on oikeudellisesti, toiminnallisesti tai muutoin teknisesti mahdotonta, Suomen viranomaiset ja liittokunnan esikunta sopivat viipymättä muista keinosta tavoitellun suojelun aikaansaamiseksi, sanotun vaikuttamatta velvollisuuksiin, jotka liittyvät paikallisen työvoiman palkkaamiseen Nato SOFAn IX artiklan 4 kappaleen mukaisesti.  

Nato SOFAn IX artiklan 4 kappaleessa määrätään julkisen työnvälityksen roolista lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön paikallisen siviilityövoiman hankinnassa sekä tällaisen henkilöstön työehdoista ja asemasta. Artiklassa määrätään, että joukkojen tai siviilihenkilöstön tarvitsemaa siviilityövoimaan sovellettavat työehdot, erityisesti palkka, lisät sekä ehdot työntekijöiden suojelemiseksi määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. 

Artiklan 5 kohdan mukaan, jos Suomen lainsäädännöllä kielletään tiettyjen tuotteiden maahantuonti, liittokunnan esikunta voi tuoda näitä tuotteita maahan Suomen suostumuksella, edellyttäen, että kyseinen tuonti ei ole Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vastaista eikä tuonti vaaranna kansan-, eläinten tai kasvien terveyttä.  

Kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitettaisiin myös Suomea velvoittavaa EU:n oikeutta. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa elintarvikkeita EU:n ulkopuolisista maista liittokunnan esikuntaan tuotaessa, että EU-lainsäädäntöön perustuvat elintarvikehygieniaa, eläintauteja, eläintauteja ja kasvinterveyttä koskevat vaatimukset tulee täyttää kaikessa elintarvikkeiden tuonnissa. Liittokunnan esikunta ja Suomi sopivat niistä Suomen lainsäädännössä kielletyistä tuoteryhmistä, joiden maahantuonnin Suomi hyväksyy tämän määräyksen mukaisesti. 

Artiklan 6 kohdan mukaan Suomen toimivaltaiset viranomaiset antavat apua tutkittaessa, noudatetaanko liittokunnan esikunnan toiminnassa Suomen ympäristönsuojelusäädöksiä ja -määräyksiä, sekä ohjeita ja tietoja edellä mainituista säädöksistä, määräyksistä ja vaatimuksista jne. sekä neuvovat liittokunnan esikuntaa kyseisissä asioissa. Asianomaiset suomalaiset viranomaiset toimittavat edellä tarkoitetut Suomen kansalliset vaatimukset liittokunnan esikunnalle englannin kielellä, kun liittokunnan esikunta sitä pyytää. 

Artiklan 7 kohdan mukaan kaikki ympäristöön ja työsuojeluun liittyvät tullit, verot ja maksut ratkaistaan tämän täydentävän sopimuksen 16 artiklan mukaisesti. Täydentävän sopimuksen 16 artikla sisältää liittokunnan esikunnan virallisen toiminnan verovapauksia koskevan yleisen määräyksen, joka käytännössä vapauttaa liittokunnan esikunnan 20 artiklan 7 kohdassa mainituista maksuista.  

Käytännössä artiklan 7 kohdassa mainitut vapautukset koskevat vain liittokunnan esikuntaa, eivätkä Suomen viranomaisia, jotka toimivat täydentävän sopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla liittokunnan esikunnan puolesta. Esimerkiksi Puolustusvoimien ampuma-alueiden käytön tulisi tapahtua Puolustusvoimien ympäristölupien mukaisesti. Mikäli liittokunnan esikunnan toiminta vaatisi uusien lupien hakemista tai muita viranomaisille maksullisia toimenpiteitä, tulee niihin liittyvä rahoitustarve huomioida asianmukaisella tavalla suomalaisten viranomaisten talousarvioita tehtäessä. 

21 artikla. Terveyden suojelu.  

Artiklan 1 kohdan mukaisesti liittokunnan esikunta kunnioittaa Suomen sääntelyä tartuntatautien, eläintautien ja kasvintuhoojien ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä soveltaa niitä Suomen tuella ja sovittaen toimensa yhteen Suomen kanssa. 

Artiklan 2 kohdan mukaan Suomi antaa tukea ja apua paikallisesti, maanlaajuisesti tai kansainvälisesti esiintyviin tartuntatauteihin liittyvissä hätätilanteissa. Tällaista apua olisi esimerkiksi tartuntatautiviranomaisen laatimat ohjeet ja päätökset, joista esikuntaa tiedotettaisiin. Tartuntatautiviranomainen voisi toimia esikunnan tukena myös esimerkiksi tartuntatautien jäljittämisessä. Näitä tarkoituksia varten liittokunnan esikunta sallii pääsyn tiloihinsa tämän täydentävän sopimuksen 5 artiklan mukaisesti.  

Artiklan 3 kohdan mukaisesti liittokunnan esikunta ja Suomen viranomaiset ilmoittavat viipymättä toisilleen vakavien epideemisten tartuntatautien todetusta tai epäillystä puhkeamisesta, leviämisestä ja poistamisesta sekä näistä johtuvista toimenpiteistä. 

Artiklan 4 kohdan mukaan, jos liittokunnan esikunta pitää tarpeellisena ryhtyä toimenpiteisiin terveyden suojelemiseksi sen käyttöön annetuissa paikoissa ja tiloissa ja sen käyttöön annetuilla alueilla, se sovittaa näiden toimenpiteiden toteuttamisen yhteen asianomaisten Suomen viranomaisten kanssa. 

Artiklan 5 kohdan mukaisesti asianomaiset Suomen viranomaiset antavat edellä tarkoitetut Suomen säädökset ja määräykset sekä kaikki asiaan liittyvät tiedot liittokunnan esikunnalle englannin tai ranskan kielellä. 

22 artikla. Terveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelut.  

Artiklan mukaan Suomi tarjoaa Nato SOFAn IX artiklan 5 kappaleen mukaisesti esikunnan jäsenille ja heidän huollettavilleen terveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelut, sisältäen sairaalapalvelut Suomen ja liittokunnan esikunnan tai lähettäjävaltioiden keskenään määräämillä tai sopimilla ehdoilla. Henkilötunnuksen tai -todistuksen puuttuminen ei saa estää terveydenhuollon saamista. 

Nato SOFAn IX artiklan 5 kappaleen mukaan joukot tai siviilihenkilöstö ja heidän huollettavansa voivat saada terveydenhuoltoa ja hammashoitoa, mukaan lukien sairaalahoito, samoilla edellytyksillä kuin vastaanottajavaltion vastaava henkilöstö, jos terveydenhuolto- tai hammashoitopalvelut heidän sijoituspaikassaan ovat puutteelliset. Sopimusmääräykseen on kirjoitettu sisään lähettäjävaltion oikeus tuoda mukanaan henkilöstönsä tarpeeseen omat terveydenhuoltopalvelut sekä sen lääkintähenkilöstölle oikeus hoitaa lähettäjävaltion henkilöstöä. Lisäksi siinä määrätään terveydenhuoltopalveluiden saamisesta silloin, kun joukkojen omat terveydenhuollon palvelut ovat puutteelliset.  

Nato SOFAn IX artiklan 5 kappaleen tulkintaa on avattu tarkemmin Nato SOFAn hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 90/2023 vp, s. 89–92). Kyseisessä hallituksen esityksessä on todettu, että määräyksellä ei sopimuksen esitöiden mukaan ole tarkoitettu luoda vastaanottajavaltiolle oikeudellista velvoitetta terveyspalvelujen antamiseksi. PfP SOFAan liittymistä koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että joukoille ja siviilihenkilöstölle sekä jäsenten huollettaville on tarvittaessa järjestettävä lääkärinpalvelut (HE 19/1997 vp, s. 11). Nato SOFAn määräys ei edellytä palveluilta maksuttomuutta eikä sitä, että vastaanottajavaltio sopimusvelvoitteen täyttääkseen lisäisi terveydenhoitopalveluitaan. 

Nato SOFAn hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä on tuotu esiin, että terveydenhuoltolain (1326/2010) 50 §:n nojalla hyvinvointialueiden velvoitteena on antaa kiireellinen hoito sitä tarvitsevalle potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Kenellekään ei ole varsinaisesti lainsäädännössä säädetty järjestämisvastuuta kiireettömien terveydenhuoltopalveluiden osalta siltä osin kuin lähettäjävaltion joukot, siviilihenkilöstö ja huollettavat eivät pysty tukeutumaan lähettäjävaltion omiin palveluihin Suomessa ollessaan. Esityksessä on todettu, että käytännössä terveydenhuoltopalveluiden antaminen Suomeen tuleville joukoille tapahtuu erinäisin tavoin ja että Suomeen tuleviin joukkoihin kuuluvilla henkilöllä voi syntyä oikeus terveydenhuollon palveluihin myös EU-lainsäädännön tai muun Suomea sitovan sopimuksen perusteella.  

Suomi on tehnyt lukuisia kahdenvälisiä sopimuksia terveydenhuollon palveluista Naton eri jäsenvaltioiden kanssa. Pohjoismaiden kansalaisten osalta voimassa on oma sopimuksensa ja myös EU-kansalaisilla on oikeus terveydenhoitoon Suomessa. Esikunnan jäsenten ja heidän huollettaviensa osalta noudatetaan samoja terveydenhuoltoa koskevia sopimuksia kuin Suomessa muista syistä vierailevien kanssa. Tämän sopimuksen laatimisen yhteydessä ei ole tunnistettu tarpeen solmia uusia kansainvälistä terveydenhuoltoa koskevia kahdenvälisiä tai muita sopimuksia. Kansainvälistä terveydenhuoltoa koskevissa sopimuksissa on sovittu myös laskutuskäytännöistä, joita sovelletaan. Keskeisin näistä on EU- ja ETA-maiden, Iso-Britannian ja Sveitsin kansalaisten käytössä eurooppalainen sairaanhoitokortti, joita esikunnan jäsenet ja heidän huollettavansa on ohjeistettu käyttämään asioidessaan julkisessa terveydenhuollossa. Esikunnan jäseniä ja huollettavia on ohjeistettu asioidessaan myös kertomaan, että ovat esikunnan jäseniä tai huollettavia.  

Suomessa julkisen terveydenhuollon palvelut järjestävät hyvinvointialueet. Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 6 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialue järjestää sille lailla säädetyt tehtävät. Hyvinvointialue voi lisäksi alueellaan ottaa hoitaakseen sen lakisääteisiä tehtäviä tukevia tehtäviä. Hyvinvointialueen itselleen ottama tehtävä hoitaminen ei saa laajuudeltaan olla sellainen, että se vaarantaa hyvinvointialueen lakisääteisten tehtävien hoitamisen. Lain 6 §:n 4 momentin perusteella hyvinvointialue voi sopimuksen nojalla ottaa valtiolta hyvinvointialueelle 1 momentissa tarkoitettuun tehtävien alaan liittyvän kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvän tehtävän. Säännös mahdollistaa myös täydentävän sopimuksen 22 artiklan toimeenpanoon liittyvän tehtävän sopimusperusteisen hoitamisen. Tässä yhteydessä ei olla säätämässä hyvinvointialueiden järjestämisvastuuseen liittyvästä tehtävästä, joten Suomen valtion tulisi tarvittaessa tehdä 4 momentin mukaisesti sopimukset palveluita liittokunnan esikunnalle tarjoavien hyvinvointialueiden kanssa. 

Edellä mainitut kansainväliset sopimukset voivat sisältää rajoitteita siitä, kuinka laajasti palveluita tarjotaan. Nyt toimeenpantavan sopimuksen 22 artiklan toimeenpanon lähtökohta on se, että palvelut järjestävä hyvinvointialue tarjoaa esikunnan jäsenille ja heidän huollettavilleen vastaavat terveydenhuollon palvelut kuin hyvinvointialueiden asukkaille tarjotaan. Näihin kuuluvat niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidonkin kiireelliset ja kiireettömät palvelut. Myös ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, kuten seulonnat, tarjotaan. Esimerkiksi jo Suomessa toiminnassa olevan, Mikkelissä sijaitsevan Naton MCLCC:n osalta Etelä-Savon hyvinvointialueen kanssa on käyty keskusteluja terveydenhuollon palveluiden antamisesta ja laskutuksesta MCLCC:n jäsenille ja heidän huollettavilleen. 

Hoidosta aiheutuvista kustannuksista vastaava taho voi olla ainakin lähettäjävaltio ja vakuutusyhtiö. EU-kansalaisten ja eurooppalaisen sairaanhoitokortin haltijoiden osalta Kela korvaa hoitokustannuksia valtion varoista julkiselle terveydenhuollolle.  

Esikunnan jäsenillä ja heidän huollettavillaan voi olla lähettäjävaltioiden ottamia vakuutuksia, joiden turvin jäsenet ja heidän huollettavansa voivat asioida myös yksityisessä terveydenhuollossa. Tällöin sovelletaan vakuutuksen ehtoja ja yksityisen palveluntarjoajan käytäntöjä ja hinnastoja. 

Esikunnan olisi mahdollista myös sopia työterveyshuoltopalveluiden hankkimisesta saman laajuisina kuin Puolustusvoimien palkatulle henkilöstölle. Palveluiden hankinnasta olisi kuitenkin sovittava hyvinvointialueiden tai yksityisten palveluntarjoajien kanssa.  

Artikla ei koske sopimustoimittajien työntekijöitä ja heidän huollettaviaan. Kyseisten henkilöryhmien terveydenhuoltoon sovelletaan kansallista lainsäädäntöä, EU:n oikeutta sekä kansainvälisiä sopimuksia. 

23 artikla.Liittokunnan esikunnan jäsenten ja heidän huollettaviensa evakuointi. 

Artiklan mukaan jäsenten ja näiden huollettavien evakuoinnista hätätilanteissa määrätään kyseisten lähettäjävaltioiden ja Suomen välisillä erillisillä järjestelyillä. Edelleen artiklan mukaan Suomi ja liittokunnan esikunta sovittavat yhteen asianmukaiset menettelyt varmistaakseen, että ne jäsenet huollettavineen, joita lähettäjävaltio ei evakuoi, evakuoidaan viipymättä.  

Evakuoinneista ei ole määräyksiä Nato SOFAssa tai Pariisin pöytäkirjassa, joten määräys on täysin uusi. Sopimusmääräyksen taustalla on jäsenvaltioiden halu tarvittaessa kotiuttaa henkilöstönsä jäsenet huollettavineen vastaanottajavaltiosta tilanteessa, jossa lähettäjävaltio katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Natolla on standardit muun muassa lääkinnälliseen evakuointiin ja muiden kuin taistelijoiden evakuointiin. Suomessa järjestelyiden valmisteluun tulisi todennäköisesti osallistumaan Puolustusvoimien ohella myös sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastusalan toimijat. 

Suomessa evakuointi on yleiskäsitteenä tarkoitettu käytettäväksi laajassa merkityksessä. Suppeimmillaan evakuointi voi pelastustoimintaan liittyen koskea esimerkiksi yhden talon asukkaita ja laajimmillaan useiden kuntien tai laajempien alueiden koko väestöä. Evakuoinnit suunnitellaan sekä normaaliolojen onnettomuus- ja vaaratilanteita että poikkeusolojen uhkia varten. Pelastusviranomaisella on evakuoinneissa johtava ja yhteensovittava rooli, mutta niiden toteutuksessa tarvitaan myös muita viranomaisia, elinkeinoelämää ja kolmatta sektoria.  

Pelastuslain (379/2011) 2 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan suojaväistöllä tarkoitetaan ihmisten ja omaisuuden kiireellistä evakuointia, joka tapahtuu pelastusviranomaisen määräyksestä tulipalon tai muun onnettomuuden tai niiden välittömän uhan vuoksi. Pelastuslain 36 §:n 1 momentissa säädetään toimivaltuudesta toimeenpanna suojaväistö tulipalon sammuttamiseksi ja sen leviämisen estämiseksi sekä muun onnettomuuden torjumiseksi ja vahinkojen rajoittamiseksi sekä vaaran välttämiseksi. Momentin mukaan hyvinvointialueen pelastusviranomaisella ja sisäministeriön pelastusviranomaisella on oikeus muun muassa määrätä ihmisiä suojautumaan sekä panna toimeen suojaväistö, jos tilanteen hallitseminen ei muutoin ole mahdollista.  

Aseellisen hyökkäyksen tai sen uhan vuoksi tehtäviä evakuointeja voidaan toteuttaa valmiuslain (1552/2011), pelastuslain tai puolustustilalain (1083/1991) toimivaltuuksilla. Lähtökohtaisesti päätökset evakuoinneista aseellisen hyökkäyksen tai sen uhan aikana tehdään valmiuslain toimivaltuuksilla. Väestön siirtämisestä säädetään valmiuslain 121 §:ssä. Sen mukaan valmiuslain 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa tietyn alueen väestön tai osan väestöstä on siirryttävä muualle, jos se väestön turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. Valtioneuvosto päättää, mitä alueita ja mitä osaa alueen väestöstä siirtyminen koskee. Sisäministeriö huolehtii siirtymisen yleisjohdosta. 

Pelastusviranomaisen toimivaltuutta voidaan käyttää pelastuslain 36 §:n 4 momentin nojalla siviiliväestön evakuoimiseen sotilaskohteiden – kuten esikuntien – läheisyydestä silloin, kun poikkeusolojen toteaminen, valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottaminen tai toimivaltuuksien soveltamista kokeva päätöksenteko viivästyy. 

Kun valtakunnassa on tasavallan presidentin asetuksella saatettu voimaan puolustustila, sotilasviranomainen voi puolustustilalain 23 §:n nojalla määrätä väestön siirtymään muualle sellaiselta alueelta, johon kohdistuvan hyökkäyksen tai muun vastaavan toiminnan taikka niiden välittömän uhan takia on välttämätöntä kiireellisesti ryhtyä erityisiin sotilaallisiin puolustustoimenpiteisiin. 

Hyvinvointialueen pelastuslaitoksen on huomioitava alueelleen sijoittuva esikunta riskiarvioissaan sekä valmius- ja muussa suunnittelussaan. Tämä koskee ensinnäkin normaalioloissa tapahtuvia evakuointeja ja pelastustoimintaa ylipäänsä.  

Toisaalta esikunnat ovat sotilaskohteita, jotka eivät sodan aikana nauti kansainvälistä suojelua eivätkä siten itsessään kuulu pelastustoimen johtovastuulla olevien evakuointien piiriin. Tästä huolimatta asiaan liittyvät järjestelyt on kuitenkin suunniteltava ennakkoon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen kanssa. 

Suomesta lähettäjävaltioon tapahtuvista evakuoinneista sovittaessa olisi otettava huomioon esimerkiksi aluevalvontalaki (755/2000), jonka 2 luvussa säädetään vieraan valtion sotilaiden ja sotilasajoneuvojen sekä valtionilma-alusten ja valtionalusten maahantulosta ja maassaolosta. Evakuoinnit olisi mahdollista toteuttaa myös kaupallisia toimijoita käyttäen.  

24 artikla. Kirjeenvaihto ja viestintä.  

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että virallista viestintää ja kirjeenvaihtoa varten liittokunnan esikunnalle sallitaan pääsy kiinteissä verkoissa, matkapuhelinverkoissa ja satelliittiyhteyksillä toimiviin puhelinjärjestelmiin, internet-palveluihin, televiestintäpalveluihin ja muihin tieto- ja viestintäteknisiin palveluihin. Näihin sisältyy radio- ja televisiopalvelut sekä maanpäällisiin järjestelmiin ja satelliittijärjestelmiin perustuvat palvelut, sekä postipalveluihin Suomessa riippumatta siitä, tarjoaako palvelun kaupallinen vai julkinen toimija. Suomi ei ryhdy sellaisiin oikeudellisiin tai muihin vastaaviin toimenpiteisiin, jotka loukkaisivat liittokunnan esikunnan oikeutta tehdä sopimuksia näiden yksityisten palveluntarjoajien kanssa samoilla ehdoilla kuin Suomen puolustusvoimat voi tehdä. Liittokunnan esikunnan pyynnöstä Suomen tulee ryhtyä kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin mahdollistaakseen liittokunnan esikunnan osallistumisen samoihin hankintasopimuksiin, joissa Suomen puolustusvoimat on osapuolena. 

Viestintäverkkojen ja niihin liittyvien palvelujen tarjonta on Suomessa markkinaehtoista ja palveluntarjoajat ovat kaupallisia toimijoita. Näin ollen pääsy yleisiin viestintäverkkoihin, kuten internet- ja puhelinliittymät, on lähtökohtaisesti hankittava niitä tarjoavilta operaattoreilta omakustanteisesti kaupallisesti sovittujen ehtojen mukaisesti, mikä vastaa myös Suomen viranomaisten (ml. Puolustusvoimat) käytäntöjä.  

Mikäli liittokunnan esikunta niin pyytää, Suomen on tehtävä asiaankuuluvat toimenpiteet, jotta liittokunnan esikunta voidaan sisällyttää samoihin sopimuksiin kuin mitä Puolustusvoimilla on. Sopimuspohja ja -toimijat ovat Puolustusvoimia koskevien sopimusten suhteen tapauksesta riippuvia. Tämän johdosta lähtökohtaisesti jokainen hankintoihin suoraan vastuullinen hankintayksikkö tai viranomainen vastaisi jatkossa myös liittokunnan esikunnalle Suomessa toteutettavista sopimuksista ja hankinnoista vastaavasti kuin Suomen Puolustusvoimille toteutettavista hankinnoista. Mikäli vastuullinen yksikkö ei kuitenkaan voi tehdä liittokunnan esikunnan kanssa sopimuksia omalla toimivallallaan, jää niissä tapauksissa vaihtoehdoksi pyytää sopimustoimijoita vapaaehtoisesti myöntämään liittokunnan esikunnalle samat sopimusehdot kuin Suomen valtiolle. Puolustusvoimilla olisi todennäköisesti rooli hankintojen käytännön koordinoinnissa ja sen varmistamisessa, että liittokunnan esikunta tietää, mihin tahoon sen tulee olla yhteydessä kussakin tilanteessa. 

Artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan esikunta saa käyttää vähintään Suomen puolustusvoimien viestintä-, kuriiri- ja postipalveluja ehdoilla, jotka vastaavat Suomen puolustusvoimiin sovellettavia ehtoja, edellyttäen, että Suomen puolustusvoimat tarjoaa nämä palvelut. Jos yksityiset palveluntarjoajat tarjoavat nämä palvelut, liittokunnan esikunta sopii ehdoista kahdenvälisesti näiden palveluntarjoajien kanssa.  

Yritys- ja viranomaiskirjeiden jakelu on Suomessa markkinaehtoista. Viranomainen tekee kirjeidensä jakelusta kaupallisen sopimuksen postiyrityksen kanssa. Suomessa Puolustusvoimat käyttää lähtökohtaisesti postiyrityksen palveluja omassa kirjeenvaihdossaan eikä tuota itse postipalveluja. Joissain tapauksissa Puolustusvoimien oma henkilöstö voi toimia kuriirin roolissa, mutta kyse on tapauskohtaisista ratkaisuista eikä Puolustusvoimilla ole tehtävään osoitettua henkilöstöä.  

Artiklan 3 kohdan mukaan liittokunnan esikunta ja Pohjois-Atlantin neuvoston hyväksymien toimintaperiaatteiden, sovellettavien Naton standardointisopimusten ja myöhempien sopimusten mukaisesti Pohjois-Atlantin sopimuksen osapuoli voivat omalla kustannuksellaan ja Suomen kanssa koordinoiden perustaa ja pitää käytettävissä kiinteissä verkoissa, matkapuhelinverkoissa ja satelliittiyhteyksillä toimivia puhelinjärjestelmiä, internet-palveluja, posti- ja kuriiripalveluja sekä muita tieto- ja viestintäjärjestelmien palveluja Suomessa liittokunnan esikunnan ja sen jäsenten virka- käyttöä ja yksityistä käyttöä varten. 

Koordinoinnilla varmistetaan, että määräyksen mukaisesta toiminnasta ei aiheudu häiriötä tai haittaa Suomessa.  

Artiklan 4 kohdan mukaan liittokunnan esikunta saa Suomessa perustaa, pitää käytettävissä ja käyttää turvallisuusluokiteltuja ja -luokittelemattomia suojatun ja salatun viestinnän verkkoja, järjestelmiä ja keinoja, ja jos näitä järjestelmiä käyttää yksinomaan liittokunnan esikunta, se saa valvoa niitä turvallisuussyistä ja muita sallittuja tarkoituksia varten. 

Artiklassa ei anneta liittokunnan esikunnalle oikeutta valvoa yleisiä viestintäverkkoja. Viestinnän luottamuksellisuudesta on säännelty sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa (SVPL, 917/2014) tarkkarajaisesti. Erityisoikeudesta viestinnän monitorointiin on säädetty erikseen esimerkiksi tiedustelu- ja poliisilainsäädännössä.  

Artiklan 5 kohdan mukaan Nato SOFAn XI artiklan 3 kappaleen mukaisesti Suomen viranomaiset eivät sovella liittokunnan esikunnan viralliseksi merkittyyn tai muutoin viralliseksi ilmoitettuun kirjeenvaihtoon tai viestintään rajoituksia, tarkastuksia, sensuuria, viivytyksiä tai muuta valvontaa, jollei liittokunnan esikunta luovu tästä vapautuksesta. Vastaavasti liittokunnan esikunnassa edustettuna olevan lähettäjävaltion virallinen kirjeposti ja pakettiposti voidaan lähettää diplomaattiteitse tai sotilaspostin palvelukanavia käyttäen, jos sellaisia on käytettävissä, ilman rajoituksia, tarkastuksia, sensuuria, viivytyksiä tai muuta valvontaa Suomen taholta. Tällaiseen postiin tai aineistoon merkitään sana ”Virallinen”. 

Nato SOFAn XI artiklan 3 kappaleen mukaan virallisella sinetillä varustetut viralliset asiakirjat on vapautettu tullitarkastuksesta. Kuriireilla, riippumatta heidän asemastaan, jotka kuljettavat näitä asiakirjoja, täytyy olla Nato SOFAn III artiklan 2 kappaleen b kohdan mukaisesti annettu henkilökohtainen matkamääräys. Tästä määräyksestä on käytävä ilmi kuljetettavien lähetysten lukumäärä, ja määräyksessä on todistettava, että lähetykset sisältävät vain virallisia asiakirjoja. 

Artiklan 5 kohdassa tarkoitettu kirjeenvaihto ja viestintä tulee ymmärtää laajasti, kattaen myös digitaalisen viestinnän sekä liittokunnan esikunnan virallisessa toiminnassa käyttämät elektroniset laitteet ja niiden sisällön. Mikäli liittokunnan esikunnalle annettaisiin käyttöön Suomen kansallisia viestintäratkaisuja, tulisi liittokunnan esikunnalle tehdä selkoa järjestelmien turvallisuusominaisuuksista, jotka voisivat vaikuttaa viestinnän koskemattomuuteen.  

Artiklan 6 kohdan mukaan liittokunnan esikunnalla on oikeus lähettää ja vastaanottaa virallista kirjepostia ja virallisia paketteja kuriirin välityksellä tai sinetöidyissä postisäkeissä, ja sillä on diplomaattikuriireihin ja -postiin sovellettavat erioikeudet ja vapaudet. Diplomaattikuriireihin ja -postiin sovellettavista erioikeuksista ja vapauksista määrätään diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen 27 artiklassa. 

Kuriiritoiminta on Suomessa toimialakohtaisesti sääntelemätöntä ja jää postilain (415/2011) soveltamisalan ulkopuolelle. Postitoiminnan aloittaminen Suomessa ei vaadi toimilupaa. Postiyrityksen on kuitenkin ennen kirjepostitoiminnan aloittamista tehtävä ilmoitus Liikenne- ja viestintävirastolle. Postiyrityksen on merkittävä lähetyksensä siten, että ne ovat tunnistettavissa ja erotettavissa muiden postiyritysten vastaavista lähetyksistä. Postilain mukaan postiyrityksellä ei ole oikeutta avata suljettua kirjettä.  

25 artikla. Televiestintäpalvelut. 

Artikla sisältää määräykset liittokunnan esikunnan viralliseen toimintaansa tarvitsemista televiestintäjärjestelmistä ja sotilasradioasemista, taajuusspektrien hallinnasta, näihin liittyvistä maksuista sekä yhteistyömenettelyistä Suomen toimivaltaisten viranomaisten kanssa.  

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomen toimivaltaisten viranomaisten kanssa erikseen tehtävillä järjestelyillä, jotka koskevat laitteistojen sijaintia ja teknisiä yksityiskohtia, liittokunnan esikunta voi tuoda maahan, perustaa, käyttää, pitää käytettävissä ja ylläpitää joko tilapäisesti tai pysyvästi hallussaan olevien tilojen ja alueiden sisä- tai ulkopuolella sellaisia televiestintäjärjestelmiä ja sotilasradioasemia, joita se voi tarvita viralliseen toimintaansa. 

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että Suomi vastaa taajuusspektrin hallinnasta. Liittokunnan esikunta ja taajuusspektrin hallinnasta vastaavat Suomen viranomaiset vahvistavat liittokunnan esikunnan käyttämät taajuudet ja niiden parametrit noudattaen Naton toimivaltaisen viranomaisen määräämiä menettelyjä. Liittokunnan esikunta ja Suomi toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet välttääkseen ja poistaakseen haitalliset keskinäiset häiriöt sekä siviilialan televiestintäpalveluille ja sähkövoimalaitoksille aiheutuvat häiriöt. Liittokunnan esikunta voi toteuttaa tarvittavat turvallisuustoimenpiteet suojatakseen viestintäänsä Suomessa turvallisuussyistä ja joukkojen suojaamiseksi, edellyttäen, että se sovittaa toimenpiteensä ennakolta yhteen Suomen toimivaltaisten viranomaisten kanssa. 

Taajuusspektrin hallinnasta vastaa Suomessa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Traficom vastaa radiotaajuuksien teknisestä hallinnoinnista kattaen taajuuksien osoittamisen eri käyttötarkoituksiin, taajuussuunnittelun ja radioluvituksen, taajuuksien ja käytön valvonnan sekä radiohäiriöiden selvittämisen ja poistamisen. Tehtävässään Traficom varmistaa, että yhteiskunnan kannalta kriittiset taajuudet toimivat ja ovat saatavilla myös häiriö- ja poikkeusoloissa. 

Artiklan 2 kohdan tarkoittamien turvallisuustoimenpiteiden toteuttaminen voisi edellyttää viestintään käytettävien tilojen ja alueiden antamista liittokunnan esikunnan käyttöön täydentävän sopimuksen voimaansaattamislain 3 §:n nojalla. Liittokunnan esikunnan oikeudesta turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoon sen käytössä olevien tilojen ja alueiden sisä- ja ulkopuolella määrätään täydentävän sopimuksen 26 artiklassa. Velvollisuudesta antaa liittokunnan esikunnalle sen tarvitsemat tilat ja alueet määrätään puolestaan täydentävän sopimuksen 4 artiklan 1 kohdassa.  

Artiklan 3 kohdan mukaan televiestintäjärjestelmiä ja sotilasradioasemia saa operoida yksinomaan virallisiin tarkoituksiin edellisen kohdan mukaisesti. 

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että Suomi ei peri liittokunnan esikunnalta maksua yksinomaan sotilaskäyttöön annetun sähkömagneettisen spektrin käytöstä. Liittokunnan esikuntaa kohdellaan Naton toimintaperiaatteiden mukaisesti, ja jollei toimintaperiaatteita ole, esikuntaa kohdellaan samalla tavoin kuin Suomen puolustusvoimia, kun on kyse siviilipalvelujen ja -järjestelmien käyttöön annettujen taajuuksien käytöstä. Sähkömagneettisella spektrillä tarkoitetaan erityisesti televiestintäjärjestelmissä käytettyjä taajuuksia, mutta käsite kattaa myös muun sähkömagneettisen spektrin, kuten valon sekä infrapuna-, röntgen- ja gammasäteilyn. 

Vain sotilaskäyttöön osoitettujen taajuuksien käyttö olisi näin ollen liittokunnan esikunnalle maksutonta. Siviilitaajuuksien sekä sotilas- ja siviilikäyttöön osoitettujen yhteiskäyttötaajuuksien käyttäminen edellyttäisi Liikenne- ja viestintäviraston myöntämän radioluvan. Myös Puolustusvoimilta edellytetään erillistä lupaa näiden taajuuksien käyttöön. Käytännössä liittokunnan esikunnan käyttämiin taajuuksiin liittyvät maksut sisältyvät Puolustusvoimien maksamaan markkinaehtoiseen taajuusmaksuun ja taajuushallintomaksuun. Liittokunnan esikunta tulee asioimaan taajuus- ja lupa-asioissa Puolustusvoimien sotilastaajuushallinta-alan (NARFA) kanssa, joka edelleen asioi Liikenne- ja viestintäviraston kanssa. Liikenne- ja viestintävirasto hoitaa sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvien taajuuksien hallintoon liittyvät asiat vain yhden asiakkaan kautta. 

Artiklan 5 kohdan mukaan lankapuhelin-, lennätin- ja tietojärjestelmiä ja -yhteyksiä koskevat hakemukset tehdään noudattaen asianomaisen Naton viranomaisen määräämiä menettelyjä. Käytännössä kohtaa sovelletaan erityisesti taajuuksien käyttöä Suomessa koskeviin hakemuksiin. 

Artiklan 6 kohdassa määrätään, että Suomi ei ryhdy sellaisiin oikeudellisiin tai muihin vastaaviin toimenpiteisiin, jotka loukkaisivat liittokunnan esikunnan oikeutta tehdä sopimuksia yksityisten televiestintäpalvelujen tarjoajien kanssa samoilla ehdoilla kuin Suomen puolustusvoimat voi tehdä. Liittokunnan esikunnan pyynnöstä Suomi ryhtyy kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin mahdollistaakseen liittokunnan esikunnan osallistumisen samoihin hankintasopimuksiin, joissa Suomen puolustusvoimat on osapuolena.  

Mikäli liittokunnan esikunta haluaa mukaan Suomen puolustusvoimien hankintasopimuksiin, lähtökohtaisesti jokainen hankintoihin suoraan vastuullinen yksikkö vastaisi jatkossa myös liittokunnan esikunnalle Suomessa toteutettavista sopimuksista ja hankinnoista vastaavasti kuin Suomen Puolustusvoimille toteutettavista hankinnoista. Mikäli vastuullinen yksikkö ei kuitenkaan voi tehdä liittokunnan esikunnan kanssa sopimuksia omalla toimivallallaan, jää niissä tapauksissa vaihtoehdoksi pyytää sopimustoimijoita vapaaehtoisesti myöntämään liittokunnan esikunnalle samat sopimusehdot kuin Suomen valtiolle. 

Artiklan 7 kohdan mukaan televiestintäjärjestelmiä perustaessaan ja ylläpitäessään liittokunnan esikunta soveltaa Kansainvälisen televiestintäliiton hyväksymiä määräyksiä ja muita Suomea sitovia kansainvälisiä tai alueellisia televiestintämääräyksiä sekä Suomen säädöksiä ja määräyksiä. Liittokunnan esikunta vapautetaan tämän määräyksen soveltamisesta samoilta osin kuin vastaava vapautus myönnetään Suomen puolustusvoimille. 

Puolustusvoimien televiestintäjärjestelmiä koskevia poikkeuksia on säädetty sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa, jonka 39 §:ssä säädetään poikkeus radioluvasta, 265 §:ssä radioviestinnässä vaadittavan pätevyyden osoittamisesta, 315 §:ssä viranomaisten yleisestä tiedonsaantioikeudesta ja 324 §:ssä poikkeuksista tarkastuksista ja radiohäiriöiden estämisestä. Kyseiset poikkeukset on laajennettu koskemaan myös Pohjois-Atlantin liiton ja sen jäsenvaltioiden joukkoja (HE 12/2026 vp). Lisäksi tämän esityksen liitelakina esitetään maa-asemalain 3 ja 13 §:ään muutoksia, joilla mahdollistetaan 25 artiklan määräysten toimeenpaneminen. 

Artiklan 8 kohdassa määrätään liittokunnan esikunnan oikeudesta lähettää ja vastaanottaa salakielisiä sanomia ja tietoja. 

26 artikla.Turvallisuuden ja järjestyksen ylläpito tilojen ja alueiden sisä- ja ulkopuolella. 

Artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä määrätään liittokunnan esikunnan oikeudesta ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta esikunnan hallussa olevissa tiloissa ja sen hallussa olevilla alueilla. Nato SOFAn VII artiklan 10 kappaleen a kohdan ja Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen mukaan liittokunnan esikunnan pysyvillä sotilasyksiköillä tai muodostelmilla on oikeus pitää yllä turvallisuutta ja järjestystä leireillä, laitoksissa tai muissa paikoissa, jotka ovat heidän hallussaan vastaanottajavaltion kanssa tehdyn sopimuksen johdosta. Virkkeen määräyksessä oikeus osoitetaan yleisemmin liittokunnan esikunnalle mainittujen yksiköiden ja muodostelmien sijaan. Määräys ei tuo olennaista muutosta nykytilaan. 

Esikunnalle annettavista tiloista ja alueista määrätään täydentävän sopimuksen 4 artiklassa, jonka 1 kohdan mukaan Suomi ryhtyy Nato SOFAn IX artiklan 3 kappaleen ja Pariisin pöytäkirjan 4 ja 8 artiklan mukaisesti strategisen johtoesikunnan pyynnöstä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin antaakseen liittokunnan komentorakenteen esikunnan käyttöön kaikki sen tarvitsemat maa-alueet, rakennukset ja kiinteät rakennukset. Lisäksi artiklan 2 kohdan mukaan liittokunnan komentorakenteen esikunnalla on oikeus tehdä itsenäisesti hankintasopimuksia maa-alueista, rakennuksista, rakennelmista ja palveluista, edellyttäen, että Suomi hyväksyy kunkin kohteen. 

Nato SOFAn IX artiklan 3 kappaleen ja Pariisin pöytäkirjan 4 ja 8 artiklan perustella vastaanottajavaltion viranomaisten tulee ottaa täysi vastuu sopivista järjestelyistä, joilla liittokunnan esikunnalle annetaan niiden tarvitsemat rakennukset ja maa-alueet sekä niihin liittyvät laitteistot ja palvelut käyttöön.  

Käytännössä Suomen tulee hyväksyä liittokunnan esikunnalle annettavat tilat ja alueet taikka ne tilat ja alueet, jotka liittokunnan komentorakenteen esikunta itsenäisesti hankkii käyttöönsä täydentävän sopimuksen 4 artiklan 2 kohdan nojalla. Samalla nämä tilat ja alueet muodostavat 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut liittokunnan esikunnan hallussa olevat tilat ja sen hallussa olevat alueet. 

Liittokunnan esikunnalle annettavien tilojen ja alueiden antamisesta säädettäisiin voimaansaattamislain 3 §:ssä. Tiloja ja alueita liittokunnan esikunnan käyttöön voisi antaa Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos. 

Kohdan toisessa virkkeessä määrätään liittokunnan esikunnan turvallisuushenkilöstön oikeudesta ryhtyä välttämättömin ja oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin taatakseen järjestyksen, kurin ja turvallisuuden ylläpitämisen näissä tiloissa ja näillä alueilla.  

Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan edellä mainittujen kappaleiden mukaan liittokunnan esikunnan sotilaspoliisi voi ryhtyä kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin taatakseen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen määräyksissä tarkoitetuilla paikoilla.  

Täydentävän sopimuksen 26 artiklan 1 kohdan määräys laajentaa sitä henkilöpiiriä, johon kuuluva voi ryhtyä kohdassa tarkoitettuihin välttämättömiin ja oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin. Turvallisuushenkilöstön käsite on määritelty täydentävän sopimuksen 1 artiklan 15 kohdassa. Sillä tarkoitetaan Nato SOFAssa tarkoitetun sotilaspoliisin lisäksi täydentävän sopimuksen mukaisia riittävän koulutuksen saaneita jäseniä, jotka liittokunnan esikunnan päällikkö tai määrätty edustaja on määrännyt takaamaan järjestyksen, kurin ja turvallisuuden ylläpitämisen esikunnan tiloissa ja alueilla. Turvallisuushenkilöstöön kuuluva henkilöstö määritellään liittokunnan esikunnan sisäisessä turvallisuussuunnitelmassa noudattaen Naton toimintaperiaatteita. Henkilöpiirin laajentaminen on tarpeen, koska kaikissa liitokunnan esikunnissa ei ole sotilaspoliisia. 

Nato SOFAssa käytetystä sanamuodosta ”asianmukaisiin toimenpiteisiin” poiketen, kohdassa käytetään sanamuotoa ”välttämättömiä ja oikeasuhtaisia” vastaamaan nykysääntelyn vaatimuksia. Tämä vastaa myös DCA-sopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa omaksuttua ratkaisua. Lisäksi sallittujen toimenpiteiden tarkoitus on määräyksen sanamuodon perusteella laajempi kuin Nato SOFAssa kattaen järjestyksen ja turvallisuuden lisäksi myös kurin ylläpidon. Tosiasiallisesti kurinpidon voidaan kuitenkin katsoa olevan osa järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoa.  

Kohdan kolmannen virkkeen mukaan liittokunnan esikunta ja sen turvallisuushenkilöstö käyttävät toimivaltaansa Naton toimintaperiaatteiden mukaisesti ja edellyttäen, että Suomen kanssa on tehty tarvittavat järjestelyt. Järjestelyiden valmistelussa korostuu poliisin ja Puolustusvoimien rooli, ja ne tulisi tehdä voimassa olevan kansallisen lainsäädännön ja Suomea sitovien kansainvälisten valtiosopimusten puitteissa. 

Kohdan viimeisessä virkkeessä määrätään Suomen viranomaisten velvoitteesta antaa pyynnöstä tukea liittokunnan esikunnan päällikölle tai määrätylle edustajalle. Nato SOFA tai Pariisin pöytäkirja eivät sisällä vastaavia määräyksiä.  

Suomen viranomaisten antamassa tuessa ei olisi kyse varsinaisesti virka-avusta, vaan esimerkiksi poliisille, Puolustusvoimille tai Rajavartiolaitokselle säädetyn tehtävän suorittamisesta tai sille säädetyn toimivaltuuden käyttämisestä. Täydentävän sopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan pysyvän sijoituspaikan tilat ovat loukkaamattomat. Siksi Suomen viranomaiset eivät voi mennä näihin tiloihin virallisia tehtäviään suorittamaan, ellei niillä ole siihen liittokunnan esikunnan päällikön tai määrätyn edustajan hyväksyntää. Liittokunnan esikunnan päällikön tai määrätyn edustajan avunpyynnössä on käytännössä kyse siitä, että liittokunnan esikunta luopuu avunpyynnön osalta sille kuuluvasta loukkaamattomuudesta, mikä mahdollistaa poliisille, Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle kuuluvien toimivaltuuksien käyttämisen. 

Artiklan 2 kohdassa määrätään turvallisuuden ja järjestyksen ylläpidosta liittokunnan esikunnan tilojen ja alueiden ulkopuolella. Kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan Suomen viranomaisilla on vastuu ylläpitää turvallisuutta ja järjestystä tilojen ja alueiden ulkopuolella.  

Suomessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen on poliisilain (872/2011) 1 luvun 1 §:n mukaan poliisin tehtävä koko Suomen alueella. Tehtävien suorittamista varten poliisille on säädetty laajat toimivaltuudet puuttua häiriöitä ja vaaraa aiheuttavien henkilöiden toimintaan. Poliisi hoitaa tehtävänsä ensisijaisesti neuvoin, ohjein ja kehotuksin sekä sovinnollisuutta edistäen. Viime kädessä poliisi voi ottaa henkilön kiinni esimerkiksi rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, jos paikalta poistaminen on riittämätön toimenpide. Poliisilla on oikeus käyttää voimakeinoja yleisten toimivaltuuksiensa toteuttamiseksi. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten, kuten Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä, johon täydentävän sopimuksen toimeenpano olennaisesti liittyy.  

Rajavartiolain (578/2005) 1 luvun 3 §:ssä säädetään Rajavartiolaitoksen tehtävistä. Keskeinen tehtävä on rajaturvallisuuden ylläpitäminen, jonka ylläpitämiseksi Rajavartiolaitos toimii yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Lisäksi se mm. osallistuu sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rajavartiolaitoksen yleisistä toimivaltuuksista säädetään rajavartiolain 5 luvussa. Lain 9 luku sisältää Rajavartiolaitoksen toimintojen ja kohteiden turvallisuutta koskevat erityiset säännökset. Rajavartiolaitoksen tehtävistä rikostorjunnassa säädetään rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetussa laissa (108/2018). Rajavartiolaitoksen tehtävistä meripelastustoimen alalla säädetään meripelastuslaissa (1145/2001). 

Myös Puolustusvoimille on säädetty laajasti toimivaltuuksia turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseksi Puolustusvoimien alueella puolustusvoimista annetun lain 2 luvussa. Nämä toimivaltuudet olisivat käytettävissä liittokunnan esikunnan suojaamiseksi silloin, kun esikunta sijaitsee Puolustusvoimien alueella. Näin on toimittu esimerkiksi Mikkelissä sijaitsevan MCLCC:n yhteydessä, joka sijaitsee Puolustusvoimien alueella.  

Puolustusvoimien toimivaltuudet omien alueidensa ulkopuolella ovat rajalliset. Kaikki Puolustusvoimien alueiden ulkopuolella tapahtuvat Puolustusvoimien joukkojen suojaamiseen liittyvät toimet koordinoidaan poliisin kanssa ja poliisi osallistuu niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. 

Artiklan 2 kohdan toisen virkkeen mukaan liittokunnan esikunnan turvallisuushenkilöstöllä on toimivaltaa liittokunnan esikunnan tilojen ja alueiden ulkopuolella vain Nato SOFAn VII artiklan 10 kappaleen b kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa ja määrätyin ehdoin.  

Nato SOFAn VII artiklan 10 kappaleen b kohdan viittauksen mukaisesti liittokunnan esikunnan turvallisuushenkilöstöä voitaisiin käyttää liittokunnan esikunnan hallussa olevien tilojen ja alueiden ulkopuolella vain sillä edellytyksellä, että Suomen viranomaisten kanssa on tehty asiaa koskevat järjestelyt, ja näiden viranomaisten kanssa yhteistyössä ja vain siinä määrin kuin se on tarpeen kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi joukkojen jäsenten keskuudessa. Nämä toimivaltuudet kohdistuisivat vain liittokunnan esikunnan jäseniin, mutta ei niiden huollettaviin eikä muihin Suomen alueella oleviin henkilöihin.  

Täydentävän sopimuksen 26 artiklan 2 kohdan toisen virkkeen määräyksessä laajennetaan sitä henkilöjoukkoa, joka voi ryhtyä toimenpiteisiin kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi jäsenten keskuudessa, mutta muutoin määräys ei merkitse muutosta nykytilaan. 

Turvallisuushenkilöstön, Puolustusvoimien ja poliisin keskinäinen työnjako voidaan järjestää yhteisin järjestelyin, jotta tehtävien hoitaminen olisi mahdollisimman tarkoituksenmukaista. Poliisilla on Puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain (342/2022) 2 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada Puolustusvoimilta virka-apua silloin, jos se on poliisin voimavarojen riittämättömyyden vuoksi tarpeellista poliisille laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi ja jos virka-avun antaminen voi tapahtua vaarantamatta Puolustusvoimille puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn tehtävän suorittamista. 

Artiklan 3 kohdan mukaan Nato SOFAn VII artiklan 5 kappaleen b kohdan ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti liittokunnan esikunnan päällikölle tai määrätylle edustajalle ilmoitetaan viipymättä jäsenen tai tämän huollettavan pidättämisestä tai muusta vapaudenmenetyksestä.  

Nato SOFAn VII artiklan 5 kappaleen b kohta koskee pidättämisestä ilmoittamista, kun taas täydentävässä sopimuksessa ilmoitusvelvollisuus koskee lisäksi muuta vapaudenmenetystä. Täydentävän sopimuksen neuvotteluissa saatujen tietojen mukaan liittokunnan esikunnan päällikölle tai määrätylle edustajalle tulisi ilmoittaa myös muista kuin rikosasioiden käsittelyyn liittyvistä kiinniotoista. 

Suomessa on säädetty jonkin verran kiinniottoon liittyviä toimivaltuuksia, joissa kiinniotto ei liity rikosepäilyyn. Näistä yleisimmiksi perusteiksi arvioidaan poliisilain 2 luvun 2 ja 10 §:n päihtyneiden ja häiriötä aiheuttavien kiinniotot. Lisäksi tällaisista kiinniotoista on säädetty esimerkiksi puolustusvoimista annetussa laissa, rajavartiolaitoksesta annetussa laissa sekä yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa (1085/2015).  

Rikosasioiden käsittelyyn liittyvästä ilmoitusten tekemisestä säädettäisiin voimaansaattamislain 7 §:ssä vastaavasti kuin Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdystä sopimuksesta annetun lain (124/2024) 6 §:ssä ja ilmoitukset tekisi valtakunnansyyttäjä. Muista kuin rikosasioiden käsittelyyn liittyvistä vapaudenmenetyksistä ilmoituksen tekisi poliisi. 

Artiklan 4 kohdan mukaan sellaisille jäsenille, jotka eivät ole Suomen kansalaisia eivätkä oleskele Suomessa pysyväisluonteisesti, voidaan antaa tuomioistuimen määräykset, sakot ja kutsut tiedoksi sen liittokunnan esikunnan päällikön välityksellä, johon heidät on määrätty palvelemaan. 

27 artikla. Turvallisuus ja joukkojen suojaus. 

Täydentävän sopimuksen 26 ja 27 artikla muodostavat turvallisuuden osalta kokonaisuuden. Edellä 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti liittokunnan esikuntien tilojen ja alueiden ulkopuolella turvallisuuden ja järjestyksen ylläpidosta vastaa Suomen viranomaiset ja liittokunnan esikunnan turvallisuushenkilöstöllä on oikeus toimia ainoastaan Nato SOFAn VII artiklan 10 kappaleen b kohdassa määrätyissä olosuhteissa ja määrätyin ehdoin. Täydentävän sopimuksen 27 artiklassa määrätään turvallisuudesta ja liittokunnan esikunnan joukkojen suojauksesta. 

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomi vastaa joukkojen suojauksesta kaikilta osin, mukaan lukien riskinarviointi, suunnittelu, järjestelyt ja toteuttaminen, noudattaen vastaavaa yksikköä (esikunta, yksilö, ryhmä jne.) koskevia kansallisia vaatimuksia, kohdan a-c alakohtien tarkoittamissa tilanteissa.  

Artiklan 1 kohdassa käytetyllä käsitteellä joukkojen suojaus (force protection) tarkoitetaan NATOTermin https://nso.nato.int/natoterm/content/nato/pages/home.html?lg=en mukaan kaikkia toimenpiteitä ja keinoja henkilöstön, tilojen, laitteiden ja operaatioiden haavoittuvuuden minimoimiseksi, minkä tahansa uhkan varalta, joukon toimintavapauden ja operatiivisen tehokkuuden säilyttämiseksi. Liittokunnan esikunnalle tarjottavan suojan tason tulee 1 kohdan mukaan määräytyä noudattaen Suomen vastaavia yksiköitä koskevia kansallisia vaatimuksia, mikä liittokunnan esikuntien yhteydessä käytännössä tarkoittaisi useimmissa tilanteissa Puolustusvoimien esikuntien suojaa.  

Artiklan 1 kohdan a-c alakohdan mukaan joukkojen suojaus kattaa niin liittokunnan esikunnan kehävalvonnan, liittokunnan esikunnan järjestämien mutta sen tilojen ja alueiden ulkopuolella pidettävien kokousten turvaamisen kuin liittokunnan esikuntaan sijoitettujen tai siellä vierailevien tai muutoin liittokunnan esikunnan järjestämiin tapahtumiin osallistuvien VIP-henkilöiden suojaamisen. 

Kehävalvontaa (perimeter protection) ei ole sopimuksessa määritelty. Kehävalvonnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla turvataan liittokunnan esikunnan alueiden eheys, turvallisuus ja loukkaamattomuus sekä varmistetaan liittokunnan esikunnan toiminnan häiriötön jatkuvuus. Kehävalvonta kattaa liittokunnan alueen ulkokehän tarkkailun ja hallinnan siten, että alueelle pääsee ainoastaan ne henkilöt, ajoneuvot ja tavarat, joilla on siihen Naton toimintaperiaatteiden mukaan oikeus. Käytännössä kehävalvonta voidaan toteuttaa fyysisten, teknisten ja menettelyllisten toimenpiteiden yhdistelmällä, kuten aidoin, selkeästi merkittyjen ja valvottujen kulkupisteiden, valvonnan, valaistuksen sekä vartiointi- tai kulunvalvontajärjestelyjen avulla, jotka kattavat päämajan alueen ja tarvittaessa myös siihen liittyvät lähialueet. 

Kehävalvonnan yhteydessä voisi olla tarpeen tehdä Naton tietoturvallisuussopimuksen liitteenä olevan turvallisuussäännöstön (C-M(2002)49) tarkoittamia ulostulotarkastuksia sen varmistamiseksi, että liittokunnan esikunnassa vieraileva henkilöstö tai vieraat eivät pidä hallussaan Naton turvaluokiteltua materiaalia. Puolustusvoimista annetun lain 21 § mahdollistaa turvatarkastuksen tekemisen Puolustusvoimien alueella. Puolustusvoimien alueella oleva henkilö sekä tarvittaessa hänen kulkuneuvonsa ja hänen mukanaan olevat voidaan tarkastaa tavarat sen selvittämiseksi, ettei hänellä ole mukanaan esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen nojalla kielletty. Silloin, kun henkilö on Puolustusvoimien alueella, voidaan turvatarkastus tehdä ilman perusteltua syytä epäillä, että on rikottu Puolustusvoimien antamia turvallisuutta koskevia määräyksiä. Naton turvallisuusluokitellun aineiston luvaton hallussapito on kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetun lain 9 §:n ja Naton tietoturvallisuussopimuksen sekä sen liitteiden nojalla kielletty. 

Myöskään VIP-henkilöitä ei ole sopimuksessa määritelty. Liittokunnan esikunnan olisi käytännön syistä ilmoitettava Suomelle, mikäli tällaisia henkilöitä sijoitetaan liittokunnan esikuntaan taikka, jos heitä on vierailemassa Suomessa artiklan 1 kohdan c alakohdan tarkoittamissa tilanteissa. Ilman edellä mainittua ilmoitusta Suomella ei olisi mahdollisuutta suojata VIP-henkilöitä. Neuvotteluiden perusteella kenraalit ja lippu-upseerit eivät kaikissa tilanteissa kuulu VIP-henkilöstön piiriin, vaan heidän suojauksestaan tulisi sopia artiklan 3 kohdan mukaisesti lähettäjävaltion ja Suomen kesken kahdenvälisin sopimuksin. VIP-henkilöitä voisivat olla esimerkiksi valtionpäämiehet, asevoimien ylin johto sekä kansainvälisten järjestöjen ylin johto. 

Tarkemmat järjestelyt liittokunnan esikunnan toimintoihin liittyvien joukkojen suojauksesta tullaan määrittelemään sopimuksen hyväksymisen jälkeen laadittavissa liittokunnan esikuntakohtaisissa järjestelyasiakirjaoissa. Artiklan 1 kohdan tarkoittama joukkojen suojaaminen tulisi muutoinkin toteuttaa siten, että liittokunnan esikunta on kaikissa tilanteissa tietoinen heille tarjotun suojan tasosta ja siihen liittyvistä menettelyistä. 

Täydentävän sopimuksen 27 artiklan 1 kohta ei luo erillisiä toimivaltuuksia Suomen viranomaisille, joiden tulee toimia kulloinkin voimassa olevan kansallisen lainsäädännön puitteissa. Viranomaisten toimivaltuuksiin liittyvästä lainsäädännöstä on tehty selkoa täydentävän sopimuksen 26 artiklan perusteluissa. 

Artiklan 2 kohdassa määrätään viranomaisyhteistyöstä joukkojen suojauksen ja turvallisuusuhkien suhteen. Artiklan 2 kohdan mukaan Suomen viranomaiset ja liittokunnan esikunta tekevät läheistä yhteistyötä tässä artiklassa tarkoitettuun toimintaan liittyvissä asioissa. Suomi ja liittokunnan esikunta vaihtavat keskenään tietoja sekä joukkojen suojauksesta että turvallisuusuhista.  

Poliisilain (872/2011) 5 a luvun 57 §:n 4 momentin mukaan suojelupoliisi voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin henkilötietoja kansainvälisessä yhteistyössä, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi eikä tietojen luovuttaminen ole vastoin kansallista etua. Sotilastiedustelulain (590/2019) 20 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sotilastiedusteluviranomainen voi Suomen kansallisten etujen mukaisesti tehtäviinsä liittyen tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi vaihtaa muita tiedustelutietoja kuin henkilötietoja muun muassa Pohjois-Atlantin liiton kanssa salassapitosäännösten estämättä, jos se on tarpeellista. 

Poliisilaki ja sotilastiedustelulaki mahdollistavat jo nykyisellään artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tietojenvaihdon. Lisäksi Suomen viranomaiset voisivat vaihtaa julkiseksi luokiteltuja tietoja vapaasti liittokunnan esikunnan kanssa. Tietojenvaihto olisi käytännössä jatkuvaa ja tapahtuisi pitkälti paikallistasolla. 

Artiklan 2 kohdan määräystä Suomen viranomaisten ja liittokunnan esikunnan välisen yhteistyön osalta tulee käytännön osalta tarkentamaan liittokunnan esikuntien ja Suomen välillä laadittavat tarkentavat järjestelyasiakirjat. Suomen viranomaisten, eli käytännössä erityisesti poliisin ja Puolustusvoimien keskinäiset vastuut ja työnjako pystytään samoin tarkentamaan järjestelyiden käytännön sisällön tarkentuessa. 

Artiklan 3 kohdan mukaan lähettäjävaltion vaatimukset erityisistä turvallisuusjärjestelyistä kuten henkilöstön jäsenten tehostetusta suojauksesta sovitaan erikseen lähettäjävaltion ja Suomen välillä tehtävissä kahdenvälisissä sopimuksissa.  

Lippu-upseerien ja kenraalin arvoisten upseerien suoja järjestettäisiin neuvotteluissa saatujen tietojen perusteella artiklan 3 kohdan mukaisesti Suomen ja lähettäjävaltioiden välisin järjestelyin. Kyse olisi käytännössä henkilösuojauksesta. 

28 artikla. Aseet. 

Artikla sisältää määräykset virka-aseisiin ja yksityisessä omistuksessa olevien aseisiin sovellettavasta lainsäädännöstä.  

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenet saavat pitää hallussaan ja kantaa virka-aseita sovellettavien lähettäjävaltion ja Suomen välisten kahdenvälisten sopimusten mukaisesti, sanotun vaikuttamatta Nato SOFAn VI artiklan soveltamiseen.  

Aseiden kantaminen muuten kuin Nato SOFAn VI artiklan nojalla on lähettäjävaltion ja Suomen välinen asia, johon liittokunnan esikunta ei ota kantaa. Artiklassa mainitut kahdenväliset sopimukset voisivat vaatia eduskunnan hyväksynnän. Artiklalla ei rajoiteta tai vaikuteta muutoinkaan Nato SOFAn tulkintaan. 

Nato SOFAn VI artiklan mukaan joukkojen jäsenet voivat pitää hallussaan ja kantaa aseita sillä ehdolla, että niillä on siihen määräystensä nojalla oikeus. Pariisin pöytäkirjan 2 artiklasta johtuu, että pöytäkirjassa tarkoitetussa liittokunnan esikunnassa palvelevilla joukkojen jäsenillä on sama oikeus. Artiklan 1 kohdan määräys ei laajenna sitä henkilöpiiriä, joka on Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan mukaan oikeutettu pitämään hallussaan ja kantamaan virka-aseita Suomessa, eikä sen voimaansaattaminen aiheuta Nato SOFAn ja pöytäkirjan tavoin muutostarpeita ampuma-aselakiin (1/1998).  

Artiklan 2 kohdan mukaan Suomen lainsäädäntöä sovelletaan kaikkiin yksityisessä omistuksessa olevia aseita ja ammuksia koskeviin asioihin. Määräyksessä todetaan voimassa oleva oikeustila.  

29 artikla. Liikennesäännöt ja moottoriajoneuvot. 

Artiklan 1 kohdan mukaan liittokunnan esikunnan virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen ja perävaunujen käyttöön sekä esikunnan jäsenten ja heidän huollettaviensa yksityisten moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja vesikulkuneuvojen henkilökohtaiseen käyttöön sovelletaan niiden tyypistä riippumatta Suomen liikennesääntöjä, lukuun ottamatta täydentävässä sopimuksessa määrättyjä vapautuksia. 

Artiklan 1 kohta sisältää pääsäännön, jonka mukaan kaikkien täydentävässä sopimuksessa tarkoitettujen ajoneuvojen, perävaunujen ja vesikulkuneuvojen käytön tulee tapahtua Suomen liikennesääntöjen mukaisesti, jollei täydentävässä sopimuksessa toisin määrätä.  

Artiklan 2 kohdanmukaan liittokunnan esikunnan virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen ja perävaunujen osalta myönnetään niiden tyypistä riippumatta samat vapautukset Suomen liikennesäännöistä, jotka myönnetään Suomen puolustusvoimille.  

Voimassa olevat liikennesäännöt pätevät siten 1 kohdassa määrätysti sopimuksen kattamiin ajoneuvoihin, mutta esikunnan virallisiin ajoneuvoihin tulisi kuitenkin soveltaa Puolustusvoimille näistä myönnettyjä poikkeuksia. Tieliikennelain (729/2018) 89 §:n 2 momentti mahdollistaa puolustusministeriön asetuksen antamisen välttämättömistä poikkeuksista Puolustusvoimien ajoneuvojen, kansainvälisten sotilasajoneuvojen ja niiden yhdistelmien käyttämisestä. Tieliikennelain 89 § 2 momentin nojalla annettu puolustusministeriön asetus sotilasajoneuvojen käyttämisestä tiellä (70/2022) sisältää tällä hetkellä voimassa olevat Puolustusvoimille säädetyt poikkeukset ajoneuvojensa käyttämiseen liittyen. 

Artiklan 3 kohdan mukaan, jos liittokunnan esikunta katsoo sen tarpeelliseksi, Suomi myöntää liittokunnan esikunnan virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen ja perävaunujen osalta niiden tyypistä riippumatta vapautukset Suomen sääntelystä, jolla asetetaan tällaisten moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rakennetta, suunnittelua ja varusteita koskevia vaatimuksia. Tällöin kiinnitetään asianmukaista huomiota yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen sekä ympäristönsuojeluun. Artiklan 3 kohdan mukainen vapautus sellaisesta kansallisesta sääntelystä, joka sisältää ajoneuvojen rakennetta, suunnittelua ja varusteita koskevia vaatimuksia, liittyy tiettyä tehtävää varten tarkoitettuihin virallisiin ajoneuvoihin. 

Artiklan 3 kohta koskee ajoneuvojen fyysisiä ominaisuuksia 1 ja 2 kohdan koskiessa liikennesääntöjen noudattamista. 

Ajoneuvolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 83 b §, jolla mahdollistettaisiin myös ajoneuvolain 7 ja 7 a §:ssä säädetyistä vaatimuksista poikkeavien ajoneuvojen hyväksyminen rekisteröintikatsastuksessa. Ehdotetun muutoksen arvioidaan mahdollistavan sopimusmääräyksen toimeenpanon liikenneasioiden rekisteriin rekisteröitävien siviiliajoneuvojen osalta.  

Sotilasajoneuvolain 40 §:ssä säädetään kansainvälisistä sotilasajonevoista Suomessa. Pykälän 1 momentin mukaan Suomessa käytettävään kansainväliseen sotilasajoneuvoon ja sen liikennekelpoisuuden valvontaan sekä käyttöön sovelletaan sotilasajoneuvoja koskevia säännöksiä ja määräyksiä, jollei muualla toisin säädetä tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu. Täydentävässä sopimuksessa on kyse sotilasajoneuvolain 40 §:ssä tarkoitetusta Suomea sitovasta kansainvälisestä velvoitteesta, joka mahdollistaa myös sotilasajoneuvolain säännöksistä poikkeamisen täydentävän sopimuksen 29 artiklan 3 kohdan tarkoittamalla tavalla. 

Artiklan 4 kohdan mukaan kaikentyyppisiin yksityisiin moottoriajoneuvoihin ja perävaunuihin, jotka tuodaan tilapäisesti maahan sopimuksen XI artiklan 6 kappaleen ja pöytäkirjan 8 artiklan 3 kappaleen mukaisesti, sovelletaan niiden ollessa maahan tuotuina ainoastaan sellaista vähimmäissääntelyä, jota Suomessa sovelletaan tieliikenteessä käytettävien moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rakenteeseen, suunnitteluun ja varusteisiin. Samalla otetaan asianmukaisesti huomioon yleinen turvallisuus ja järjestys. 

Artiklan 4 kohta käsittelee yksityisten ajoneuvojen tilapäistä käyttöä viittaamalla Nato SOFAn XI artiklan 6 kohtaan ja Pariisin pöytäkirjan 8 artiklan 3 kohtaan, joissa käsitellään toiseen jäsenvaltioon rekisteröityjen ajoneuvojen tilapäistä käyttöä eli maahantuontia. Kohta asettaa yksityisiin moottoriajoneuvoihin ja perävaunuihin sovellettavan sääntelyn vähimmäis- ja enimmäistason. Toisaalta niihin saa soveltaa ainoastaan sellaista vähimmäissääntelyä, jota Suomessa sovelletaan tieliikenteessä käytettävien moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rakenteeseen, suunnitteluun ja varusteisiin, mutta yhtäältä tulee ottaa asianmukaisesti huomioon yleinen turvallisuus ja järjestys.  

Edellä mainitut Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan artiklat on pantu täytäntöön ajoneuvolain muutoksella (495/2024), jossa säädettiin uusi 127 § liittyen Suomea sitovassa joukkojen tai kansainvälisen sotilasesikunnan asemaa koskevassa sopimuksessa tai puolustusyhteistyösopimuksessa tarkoitetun ajoneuvon tilapäiseen käyttöön. Pykälässä säädetään minimivaatimuksista, jotka tulee täyttää käytettäessä toiseen sopimusvaltioon rekisteröityä ajoneuvoa tilapäisesti Suomessa. Näitä ovat muun muassa vaatimus liikennevakuutuksesta, rekisterikilvestä ja kansallisuustunnuksesta. Koska pykälässä käytetty muotoilu ”Suomea sitovassa joukkojen tai kansainvälisen sotilasesikunnan asemaa koskevassa sopimuksessa” kattaa jo Pariisin pöytäkirjan, jota täydentävä sopimus täydentää, arvioidaan jo voimassa olevan ajoneuvolain 127 §:n kattavan myös täydentävän sopimuksen määräyksen. Säännöksen muuttamisen ei siten arvioida olevan tarpeen.  

30 artikla. Ajoluvat.  

Artiklan 1 kohdan mukaan Nato SOFAn IV artiklan määräyksiä sovelletaan kaikkiin jäseniin ja myös jäsenen huollettavaan, jos huollettava täyttää Suomen vaatimukset ajoluvan myöntämiseksi. Jos Suomen sääntely sitä edellyttää, Suomi myöntää suomalaisen ajoluvan ilman lisäkokeita tai -maksuja ja pyytämättä alkuperäisen ajoluvan luovuttamista tai tallettamista. Suomen pyynnöstä asianomainen liittokunnan esikunta antaa hyväksynnän, jolla se vahvistaa, että henkilö on jäsen tai jäsenen huollettava. 

Artiklan 1 kohtalaajentaa Nato SOFAn IV artiklan määräysten soveltamisen kaikkiin jäseniin ja myös jäsenen huollettavaan, jos huollettava täyttää Suomen vaatimukset ajoluvan myöntämiseksi. Nato SOFAn IV artiklan mukaan vastaanottajavaltion tulee hyväksyä lähettäjävaltion tai sen hallinnollisen alueen joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenelle myöntämä ajokortti tai ajolupa tai asevoimien ajolupa ilman ajokoetta tai maksua taikka vaihtoehtoisesti myöntää tällaisen asiakirjan omistavalle joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenelle ajokortti tai ajolupa ilman ajokoetta. Mainitut luvat oikeuttavat Suomessa moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettamiseen ajokorttilain (386/2011) 58 a §:ssä säädetysti eikä kansallisia ajokortteja tai -lupia myönnetä erikseen. Artiklan 1 kohdan määräyksiä sovellettaisiin 13 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla myös sopimustoimittajien työntekijöihin ja sopimustoimittajien työntekijöiden huollettaviin.  

Täydentävän sopimuksen myötä Suomen olisi siis hyväksyttävä kaikkien jäsenten ja heidän huollettavien sekä sopimustoimittajien työntekijöiden ja heidän huollettavien ajoluvat edellä kuvatun mukaisesti. Suomen vaatimuksilla ajoluvan myöntämiseksi katsotaan tarkoitettavan muun muassa ajokorttilain mukaisia ikä- ja terveysvaatimuksia. Ajokorttilain 58 a §:n 1 momentin muotoilun ”Suomea sitovassa joukkojen tai kansainvälisen sotilasesikunnan asemaa koskevassa sopimuksessa” arvioidaan kattavan myös täydentävän sopimuksen. Säännöksen muuttaminen ei siten olisi tarpeen.  

Artiklan 1 kohdan määräys koskee tilanteita, joissa henkilöillä on lähettäjävaltion tai sen hallinnollisen alueen myöntämä ajolupa jo entuudestaan. Liittokunnan esikunta tai Puolustusvoimat voisi vahvistaa henkilön aseman jäsenenä tai huollettavana suoraan artiklan 1 kohdan tai 19 artiklan 3 kohdan nojalla. Sopimustoimittajien työntekijöiden ja heidän huollettaviensa asema voidaan vahvista täydentävän sopimuksen 13 artiklan 6 kohdan nojalla. 

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenille ja heidän huollettavilleen, jotka täyttävät Suomen vaatimukset ajoluvan myöntämiseksi, sallitaan heidän Suomessa oleskellessaan suomalaisen ajoluvan hankkiminen sen jälkeen, kun he ovat täyttäneet Suomen asianmukaisen sääntelyn vaatimukset. 

Artiklan 2 kohta koskee tilanteita, joissa henkilöllä ei ole entuudestaan Nato SOFAn IV artiklan tarkoittamaa lähettäjävaltion tai sen hallinnollisen alueen myöntämää ajolupaa. Kyseessä on laajennus Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräyksiin ja sillä varmistetaan, että Suomi ei aseta esteitä jäsenten ja huollettavien ajolupien hankkimiselle.  

Liikenne- ja viestintävirasto myöntäisi suomalaisen ajokortin normaalin, ajokorttilaissa säädetyn hakuprosessin mukaisesti. Sopimuksessa tarkoitettujen henkilöiden tapauksessa sähköinen asiointi ei kuitenkaan olisi todennäköisesti mahdollista, vaan ajokorttia tulisi hakea viraston palveluntuottajan palvelupisteeltä. Liikenne- ja viestintävirasto ohjeistaisi palveluntuottajaansa sopimuksen tulkinnassa. 

31 artikla. Rekisterikilvet. 

Artiklan 1 kohdan mukaan Suomi rekisteröi toistaiseksi tai väliaikaisesti ja poistaa rekisteristä liittokunnan esikunnan virkakäyttöön tarkoitetut moottoriajoneuvot ja perävaunut sekä jäsenten ja heidän huollettaviensa yksityiset moottoriajoneuvot ja perävaunut niiden tyypistä riippumatta ja antaa niille rekisterikilvet ja rekisteröintitodistukset tai väliaikaiset rekisteröintitodistukset sekä vaadittavat merkinnät tässä täydentävässä sopimuksessa määrättyjen ehtojen ja Suomen kanssa tehtävien erillisten järjestelyjen mukaisesti. 

Suomi myöntää rekisterikilvet ja rekisteröintitodistukset sekä virka-ajoneuvoille että joukkojen jäsenten tai heidän huollettavien yksityisomisteisille ajoneuvoille täydentävän sopimuksen ehtojen mukaisesti. Artiklassa määrätään, että yksityiskohtaisista järjestelyistä voidaan sopia tarkemmin. Yksityisille ajoneuvoille rekisterikilvet ja rekisteröintitodistukset voidaan luovuttaa rekisteröinnin jälkeen.  

Nato SOFAssa tai Pariisin pöytäkirjassa ei ole sovittu menettelyjä yksityisten ajoneuvojen rekisteröinnistä tai rekisterikilpien luovuttamisesta. Artiklan 1 kohta laajentaa Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan soveltamisalaa liittyen ajoneuvojen rekisteröintiin ja rekisterikilpien luovuttamiseen, mutta ei sisällä ajoneuvojen tekniseen hyväksyntään liittyviä poikkeuksia. Ajoneuvojen rekisteröinnissä olisi lisäksi otettava huomioon artiklan 4 kohta, jossa määrätään rekisterikilpien maksullisuudesta. 

Liittokunnan esikunnan virka-ajoneuvot voisivat olla joko liikenneasioiden rekisteriin rekisteröitäviä siviiliajoneuvoja taikka sotilasajoneuvolain tarkoittamia sotilasajoneuvoja. Ajoneuvo rekisteröitäisiin joko sotilasajoneuvolain tarkoittamaan rekisteriin tai liikenneasioiden rekisteriin ajoneuvon tosiasiallisten ominaisuuksien taikka käyttötarkoituksen mukaisesti.  

Ajoneuvojen hyväksynnästä ja rekisteröinnistä liikenneasioiden rekisteriin säädetään ajoneuvolaissa (82/2021). Ajoneuvolain 133 §:n mukaisesti moottorikäyttöisen ajoneuvon ja siihen tai sen perävaunuun kytkettävän ajoneuvon on ennen ensirekisteröintiä oltava hyväksytty rekisteröintikatsastuksessa. Jos ajoneuvon hyväksyntä on ensirekisteröintiajankohtana voimassa ja ajoneuvon rakennetta taikka järjestelmiä, komponentteja, erillisiä teknisiä yksiköitä, osia tai varusteita ei ole hyväksynnässä tarkastetuilta osin muutettu, ei rekisteröintikatsastukseen kuitenkaan tarvitse esittää ajoneuvolain 91 §:ssä tarkoitetulla tavalla ennakkoilmoitettua ja valmiina tai valmistuneena ajoneuvona tyyppihyväksyttyä ajoneuvoa tai Suomessa yksittäishyväksyttyä ja ensimmäistä kertaa käyttöön otettavaa ajoneuvoa.  

Menettely ajoneuvojen rekisteröintiin ja rekisterikilpien luovuttamiseen tulisi säätää ajoneuvolakiin osittain vastaavalla tavalla kuin on säädetty Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyösopimuksen, DCAn osin vastaavan määräyksen osalta. Käytännössä siviiliajoneuvot rekisteröidään siviiliajoneuvojen rekisteriin ja sotilasajoneuvot sotilasajoneuvorekisteriin. 

Yksityisten ajoneuvojen rekisteröinti ja rekisterikilpien luovuttaminen tapahtuisi vastaavalla tavalla maksutta kuin Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyösopimuksen nojalla rekisteröitäville ajoneuvoille Liikenne- ja viestintäviraston toimesta, mistä on säädetty ajoneuvolain 83 a §:ssä. Ajoneuvolakia esitetään muutettavaksi siten, että siinä huomioitaisiin tarkoituksenmukainen menettely täydentävän sopimuksen tarkoittamien yksityisten ajoneuvojen rekisteröimiseksi liikenneasioiden rekisteriin. Ajoneuvolakiin säädettäisiin Liikenne- ja viestintävirastolle tarvittava toimivalta sopimuksen tarkoittamien ajoneuvojen ja henkilötietojen rekisteröintiin sekä rekisterikilpien ja rekisteröintitodistuksen luovuttamiseen myös täydentävän sopimuksen tarkoittamille ajoneuvoille.  

Lähtökohtaisesti Suomeen rekisteröitävän ajoneuvon tulisi täyttää Suomessa ajoneuvon ensimmäisenä käyttöönottoajankohtana tai myöhemmin voimassa olleet vaatimukset. Jos ajoneuvo ei täyttäisi vaatimuksia, ajoneuvon rekisteröintikatsastusta tai yksittäishyväksyntää varten ajoneuvolain liitelakina esitettävään uuteen 83 b §:ään esitetään säädettäväksi valtuus hyväksyä täydentävän sopimuksessa tarkoitettu ajoneuvo, vaikka se ei täyttäisi kaikilta osin ajoneuvoon käyttöönottoajankohtana tai myöhemmin Suomessa voimassa olleita vaatimuksia. Lisäksi olisi tarkoituksenmukaista laajentaa täydentävän sopimuksen vaatima menettely koskemaan kaikkia Suomea sitovien joukkojen tai kansainvälisen sotilasesikunnan asemaa koskevien sopimusten tarkoittamia ajoneuvoja, jolloin se kattaisi myös Nato SOFAssa tai Pariisin pöytäkirjassa tarkoitetut ajoneuvot. 

Virkakäyttöön tarkoitetut ajoneuvot voisivat olla myös sotilasajoneuvolain tarkoittamia sotilasajoneuvoja. Tämän vuoksi sotilasajoneuvolakiin ehdotetaan säädettäväksi uutta 23 b §:ää, jossa säädettäisiin sotilasajoneuvon rekisterikilpien antamisesta Pohjois-Atlantin liiton viralliselle ajoneuvolle. Ehdotuksen mukaan Pääesikunnan teknillinen tarkastusosasto antaisi maksutta täydentävän sopimuksen 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun sotilasajoneuvoon Puolustusvoimien rekisteritunnuksen, rekisterikilvet ja rekisteröintitodistuksen. Tätä varten Pääesikunnan teknillinen tarkastusosasto voisi tallentaa ajoneuvon yksilöimiseksi tarvittavat tiedot tässä laissa tarkoitettuun rekisteriin. 

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että liittokunnan esikunnalla on Suomen kanssa tehtävien erillisten järjestelyjen mukaisesti oikeus hoitaa virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojensa ja perävaunujensa rekisteröinti niiden tyypistä riippumatta, sanotun vaikuttamatta tämän artiklan 1 kohdan tai Nato SOFAn XI artiklan soveltamiseen.  

Edellä 1 kohdassa todetun mukaisesti virkakäyttöön tarkoitetut ajoneuvot voisivat olla joko liikenneasioiden rekisteriin rekisteröitäviä siviiliajoneuvoja tai sotilasajoneuvorekisteriin rekisteröitäviä sotilasajoneuvoja.  

Määräys voi tilanteesta riippuen tarkoittaa joko liittokunnan esikunnan oikeutta itse hoitaa asiointi rekisteröintiviranomaisen kanssa, tai suoraa oikeutta ilmoittaa ajoneuvot rekisteriin. Liittokunnan esikunnan kanssa tehtävissä tarkemmissa järjestelyissä tulisi sopia, miten artiklan 2 kohdan määräys voitaisiin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla panna täytäntöön. Käytännössä suora oikeus ilmoittaa ajoneuvot rekisteriin vaatisi soveltuvan käyttöliittymän rakentamista. 

Artiklan3 kohdassamäärätään, että jos strateginen johtoesikunta katsoo sen välttämättömäksi toimenpiteeksi turvallisuussyistä ja joukkojen suojaamiseksi ja jos liittokunnan esikunta sitä pyytää, pääsy virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen ja perävaunujen sekä yksityisten moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rekisteröintitietoihin rajoitetaan sellaisiin toimijoihin, joilla on Suomen lainsäädännön mukaan rajoittamaton pääsy näihin tietoihin. Tätä ei katsota vapaaehtoiseksi luopumiseksi tämän täydentävän sopimuksen 7 ja 16–19 artiklassa määrätyistä oikeuksista ja vapauksista.  

Artiklan 4 kohdan mukaan virkakäyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rekisteröinnistä Suomessa ja rekisterikilvistä ei peritä maksua, ja yksityisten moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rekisteröinnistä ja niiden rekisterikilpien antamisesta sekä peiterekisterikilpien antamisesta peritään ainoastaan tosiasialliset kulut. 

Artiklan 4 kohdan mukaan virka-ajoneuvoille annetaan rekisterikilvet maksutta. Kohdan mukaan jäsenten tai heidän huollettavien ajoneuvojen rekisteröinnistä ja rekisterikilvistä voidaan periä omakustannusta vastaava hinta.  

Liikenneasioiden rekisteriin rekisteröitävien ajoneuvojen rekisterikilpien hinta ja rekisteri-ilmoitusten käsittelyn hinta määräytyvät maksuperustelain (150/1992) 6 §:ssä säädetyn omakustannusarvon mukaisesti. Rekisteröintisuoritteiden hinnoista säädetään Liikenne- ja viestintäviraston liikennettä koskevista maksullisista suoritteista annetussa liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa (1168/2023). Huomioiden täydentävän sopimuksen tarkoittamien yksityisten ajoneuvojen oletettavasti vähäisen määrän ja edellä 3 kohdassa sovitut mahdolliset tietojen suojaamistoimenpiteet on kuitenkin tarpeen käsitellä täydentävän sopimuksen nojalla annettavat rekisterikilvet tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.  

Rekisteri-ilmoitus tehdään voimassa olevan ajoneuvolain 2 §:n 37 kohdassa määritellylle rekisteröinnin suorittajalle, jolla tarkoitetaan Liikenne- ja viestintävirastoa ja liikenteen palveluista annetun lain 25 luvussa tarkoitettua rekisteröintitehtävissä avustavaa palveluntarjoajaa. Avustava palveluntarjoaja ei kuitenkaan voisi suorittaa täydentävässä sopimuksessa tarkoitettuja rekisteröintejä, koska rekisteröintien katsotaan vaativan erityistä harkintaa, jota ei voida osoittaa avustaville palveluntarjoajille.  

Kokonaisuutena arvioiden olisi perusteltua, että rekisteröinnistä tai rekisterikilvistä ei peritä maksuja, mutta ajoneuvoilta vaadittava rekisteröintikatsastus tai muu vastaavan tekninen hyväksyntä olisi normaalilla tavalla maksullinen.  

Yksityisten ajoneuvojen rekisteröinti ja rekisterikilpien luovuttaminen tapahtuisi vastaavalla tavalla maksutta kuin Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyösopimuksen, DCA:n nojalla rekisteröitäville ajoneuvoille.  

Sotilasajoneuvolakiin ehdotetun 23 b §:n nojalla Pääesikunnan teknillinen tarkastusosasto antaisi maksutta sotilasajoneuvolain tarkoittamiin sotilasajoneuvoihin Puolustusvoimien rekisteritunnuksen, rekisterikilvet ja rekisteröintitodistuksen. 

Artiklan 5 kohdan mukaan minkään 31 artiklassa ei katsota olevan ristiriidassa niiden liittokunnan esikunnalle Pariisin pöytäkirjan 4, 8, ja 13 artiklassa tai lähettäjävaltiolle Nato SOFAn XI artiklassa annettujen oikeuksien kanssa, joiden nojalla ne saavat väliaikaisesti tuoda maahan ja jälleenviedä maasta virkakäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja sopimuksessa määrätyillä edellytyksillä ja asiakirjoilla, tai estävän näitä oikeuksia. 

Artiklan 5 kohdan määräys on informatiivinen ja toteaa jo voimassa olevan oikeustilan, eikä sen toimeenpanon arvioida siksi vaativan muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön tai viranomaisten toimintatapoihin.  

Artiklan 6 kohdan mukaan Suomen alueella rekisteröidyille yksityisille moottoriajoneuvoille ja perävaunuille suoritetaan tekninen määräaikaiskatsastus Suomen sovellettavan sääntelyn mukaisesti.  

Suomen sovellettavalla sääntelyllä tarkoitetaan kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvaa sääntelyä, jossa on otettava huomioon myös Suomea sitovat valtiosopimukset. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös määräaikaiskatsastuksessa huomioitaisiin ajoneuvoille rekisteröintikatsastuksessa ajoneuvolain ehdotetun 83 b §:n nojalla myönnetyt poikkeukset.  

Ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksesta säädetään ajoneuvolaissa, jolla on osittain pantu täytäntöön EU:n katsastusdirektiivi 2014/45/EU. Katsastusdirektiivin soveltamisalaan eivät kuulu asevoimien ajoneuvot ja niiden osalta voi poiketa katsastusvelvollisuudesta eli toisin sanoen säätää siitä kansallisesti.  

DCA:n 9 artiklan 5 kohdan mukaan USA:n joukkojen jäsenet, USA:n sopimustoimittajat ja huollettavat vastaavat itse yksityisesti omistamiensa ajoneuvojensa liikenneturvallisuuden tasosta. Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyösopimuksen täytäntöönpanoa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 58/2024 vp) otettiin laaja tulkinta, jonka mukaan myös yksityiseen käyttöön tuotavien ja rekisteröitävien ajoneuvojen katsotaan kuuluvan EU:n katsastusdirektiivin poikkeuksen piiriin. Ajoneuvolain 6 luvun katsastusvaatimuksia ei siis sovelleta puolustusyhteistyösopimuksen tarkoittamiin ajoneuvoihin, jotka on rekisteröity Suomeen ajoneuvolain 83 a §:n mukaisesti.  

Täydentävässä sopimuksessa puolestaan on sovittu, että Suomeen rekisteröidyt täydentävän sopimuksen tarkoittamat yksityiset ajoneuvot katsastetaan Suomen katsastussääntöjen mukaisesti. Sopimuksien määräykset eroavat toisistaan sen vuoksi, että liittokunnan esikuntien toimeenpanokeinot ajoneuvojen turvallisuuden varmistamiseksi ovat rajatut verrattuna Yhdysvaltojen vastaaviin. Tavanomaisista katsastussäännöistä poikkeaminen ja toisaalta niiden soveltaminen on mahdollista, koska vastaavalla tavalla voidaan tulkita laajasti ajoneuvojen olevan osa asevoimien ajoneuvoja ja siten EU:n katsastusdirektiivin poikkeuksen piirissä ja kansallisesti päätettävissä.  

Toisin kuin DCA:n toimeenpanossa, täydentävän sopimuksen mukaan yksityisiin moottoriajoneuvoihin ja perävaunuihin sovelletaan katsastuksen osalta kansallista lainsäädäntöä. Toiminta ei tästä huolimatta kuulu EU:n oikeuden alaan.  

Voimassa olevan ajoneuvolain 152 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan Liikenne- ja viestintävirasto antaa tarkemmat määräykset moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen määräaikaiskatsastuksista, eikä tähän sääntelyyn arvioida olevan muutostarvetta. Katsastuksessa ajoneuvosta tarkastetaan, että se on sitä koskevien vaatimusten mukainen. Jos ajoneuvo on saanut poikkeuksen jostain vaatimuksesta, se huomioidaan katsastuksessa, kunhan se on merkittynä ajoneuvon rekisteritietoihin. 

32 artikla.Sotilaskerhot, matkustusmaksujen alennukset ja liikuntapalvelut. 

Artiklan mukaan Suomi sallii erillisten paikallisten järjestelyjen mukaisesti jäsenille ja heidän huollettavilleen pääsyn olemassa oleviin sotilaille tarkoitettuihin liikunta- ja muihin palveluihin ja kerhoihin sekä myöntää heille olemassa olevia matkustusetuja ja matkustusmaksujen alennuksia samoilla ehdoilla, mukaan lukien maksut ja taksat, joita sovelletaan Suomen puolustusvoimiin kuuluviin ja heidän huollettaviinsa, sanotun vaikuttamatta Nato SOFAn IX artiklan 6 kappaleen soveltamiseen. 

Nato SOFAn IX artiklan 6 kappaleen määräykset koskevat joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenten matkustamisen helpottamista. Sen mukaan vastaanottajavaltion on suhtauduttava suopeasti pyyntöihin, jotka koskevat joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten matkustusetuja ja matkustusmaksuista myönnettäviä alennuksia. Alennusten on Nato SOFAa käsittelevässä hallituksen esityksessä todettu edellyttävät asianomaisten hallitusten välisiä erityisiä järjestelyjä (HE 90/2023 vp, s. 92). 

Käytännössä täydentävän sopimuksen 32 artikla tarkoittaa esimerkiksi oikeutta käyttää Puolustusvoimien hallintoyksikön liikuntatiloja sekä liikuntapalveluja samoilla ehdoilla ja kustannuksilla kuin ne on mahdollistettu hallintoyksikön Puolustusvoimien palkatulle henkilöstölle. Henkilöryhmiä tulee verrata toisiaan vastaaviin, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi täydentävän sopimuksen 1 artiklan 13 kohdan tarkoittamille huollettaville tulee myöntää samat edut kuin Puolustusvoimien henkilöstön huollettaville. 

Artiklassa mainitut sotilaskerhot sekä liikunta- ja muut palvelut ovat paikallisia sotilaskotiyhdistyksen toimipisteitä sekä varuskunnalliset liikuntapaikat. Kyseiset palvelut ovat nykyisen käytännön mukaan käytettävissä Puolustusvoimien työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen. Artikla tarkoittaa nykyisen määritelmän laajentamista kattamaan myös Naton tehtävissä olevat mukaan lukien heidän perheenjäsenensä. 

Tarkemmissa järjestelyissä olisi otettava kantaa Puolustusvoimien henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitoon kuuluvien maksullisten tai rahallisesti tuettujen virkistys- ja liikuntatilaisuuksien ja -tapahtumien kustannusten jakaantumisesta liittokunnan esikunnan ja Puolustusvoimien välillä. Näitä ovat esimerkiksi paikallisten työhyvinvointitoimikuntien tekemät sopimukset alennetuista hinnoista paikallisiin virkistyspalveluihin. Tällaiset alennukset kompensoidaan Puolustusvoimien rahoituksella osana työhyvinvointiin käytössä olevia varoja. Sopimuksen piirissä oleva henkilöstö voi osallistua tilaisuuksiin ja tapahtumiin tai hyödyntää virkistys- ja liikuntapalveluita, sen mukaisesti, kun tarkemmissa järjestelyissä sovitaan. 

Monet artiklassa tarkoitetut palvelut ovat yksityisten toimijoiden tuottamia, mikä on otettava huomioon tarkempia järjestelyitä tehtäessä. Artiklan määräys ei luo velvollisuutta luoda uusia etuja. 

33 artikla. Kasvatus ja koulutus.  

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenille ja heidän huollettavilleen sallitaan pääsy Suomen viranomaisten (mukaan lukien alueelliset, paikalliset ja vastaavat viranomaiset) järjestämään opetukseen ja varhaiskasvatukseen, mukaan lukien suomen ja ruotsin kielen opetus, samoilla edellytyksillä ja kurssimaksuilla kuin Suomen kansalaisille. 

Jäsenillä ja heidän huollettavillaan on oikeus koulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä suomen- ja ruotsinkieliseen opetukseen samoin ehdoin kuin suomalaisilla. Tämä määräys on täysin yhteneväinen Suomen perusopetuslain määräysten kanssa. Suomen lainsäädännön mukaan Suomessa asuva lapsi on oikeutettu saamaan kunnan järjestämää varhaiskasvatusta ja perusopetusta.  

Lukiokoulutuksesta säädetään lukiolaissa (714/2018), jonka 4 luvussa säädetään oppilaitokseen hakeutumisesta ja opiskelijaksi ottamisesta. Ammattikouluista puolestaan säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017), jonka 4 luvussa säädetään ammattikouluun hakeutumisesta ja opiskelijaksi ottamisesta. Voimassa olevan lainsäädännön arvioidaan mahdollistavan täydentävän sopimuksen 33 artiklan toimeenpanon.  

Artiklan 1 kohdassa tarkoitetun viranomaisen määritelmä ei ole täysin yksiselitteinen, sillä Suomessa on myös muuta kuin viranomaisten järjestämää koulutusta ja muun muassa korkeakoulutusta järjestävät myös osakeyhtiömuotoiset ammattikorkeakoulut ja säätiöyliopistot, joita ei voi lukea viranomaisiin. Sopimuksen tulkinnan kannalta yliopistojen ja korkeakoulujen oikeushenkilömuodosta tai viittauksella viranomaiseen ei ole merkitystä, sillä lainsäädäntömme kohtelee kaikkia koulutukseen hakeutuvia yhdenvertaisesti. 

Artiklan 1 kohta ei kuitenkaan estä soveltamasta samoja koulutukseen hakeutumista koskevia kansalaisuusvaatimuksia, joista on säädetty esimerkiksi maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain (1121/2008) 16 §:ssä ja poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain (1164/2013) 24 §:ssä. Kansalaisuudella voi olla joissain tilanteissa merkitystä myös lukukausimaksujen määräytymiseen, mikäli niiden ei yhdessä liittokunnan esikuntien kanssa arvioitaisi rinnastuvan kurssimaksuihin. 

Jäsenten ja huollettavien tulisi täyttää myös muilta osin kunkin koulutusohjelman hakuehdot, mikä voisi tarkoittaa esimerkiksi valintakokeisiin osallistumista. Yliopistolain 36 §:n 3 momentin mukaan yliopisto päättää opiskelijavalinnan perusteista. Hakijat voidaan erilaisen koulutustaustan perusteella jakaa valinnoissa erillisiin ryhmiin. Kuten edellä on todettu, samaan ryhmään kuuluviin hakijoihin on kuitenkin sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita.  

Huollettavat eivät käytännössä olisi oppivelvollisia Suomessa, koska oppivelvollisuuslain (1214/2020) 2 §:n 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Lapsi katsotaan lakia sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa. Huollettavat on täydentävän sopimuksen 9 artiklan 4 kohdan perusteella vapautettuja myös kotikunnan rekisteröimisestä eikä heillä siten pääasiassa ole kotikuntaa Suomessa. 

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että Suomen viranomaiset neuvovat liittokunnan esikunnan läheisyyteen sijoitettavan mutta muussa kuin Suomen koulutusjärjestelmässä (IB-koulut tai muut kansalliset koulut kuin Suomen koulut) toimivan kansainvälisen koulun perustamisessa ja varmistavat, että tällaiseen kouluun sovelletaan samoja edellytyksiä kuin Suomessa toimiviin yksityisiin kouluihin. Tällaisen kansainvälisen koulun opetussuunnitelman on myös täytettävä Suomen koulujen opetussuunnitelman vähimmäisvaatimukset. Koulu vastaa kuitenkin akkreditointimenettelyyn liittyvistä maksuista. 

Suomen viranomaiset voivat neuvoa kansainvälisen koulun (IB koulu tai joku muu kuin suomalainen koulu) perustamiseen liittyvissä kysymyksissä. Koulu rinnastuisi muihin Suomessa toimiviin yksityisiin kouluihin. Koulun toiminnan tulee vastata Suomen opetusta ja koulutusta koskevaa lainsäädäntöä ja opetussuunnitelman perusteiden tulee vastata Suomen opetussuunnitelman minimivaatimuksia, jotta opetuksen järjestämislupa voitaisiin myöntää. Lisäksi artiklan 2 kohdassa todetaan, että perustettava kansainvälinen koulu vastaisi perustamiseen liittyvistä kuluista. 

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos Suomessa sijaitsevalla liittokunnan esikunnalla on tarve perustaa ja ylläpitää myös muita kansainvälisiä kouluja, kaikki näihin kouluihin liittyvät yksityiskohdat, kuten niitä koskevat edellytykset ja menettelyt, määritellään erillisessä sopimuksessa. 

Muiden mahdollisten kansainvälisten koulujen perustamisesta todetaan artiklan 3 kohdassa, että niistä sovittaisiin tarpeen mukaan erillisessä sopimuksessa. Kyseisten koulujen perustaminen vaatii erillistä sopimista siksi, että Suomen lainsäädäntö ei tunne tällaisia kouluja. Perusopetuslain mukaan koulut toimivat joko suoraan lain nojalla tai sitten valtioneuvoston myöntämän järjestämisluvan perusteella. Kummassakin tapauksessa koulut saavat toimintaansa valtionosuuden. 

Artiklan 4 kohdan mukaan Suomen viranomaiset tunnustavat Suomen sovellettavan lainsäädännön mukaisesti 2 kohdassa tarkoitettujen koulujen antamat todistukset, edellyttäen, että näillä kouluilla on siihen tarvittavat valtuudet Suomen sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Suomen viranomaiset antavat luvat opiskelijoiden siirtymisiin eri oppilaitosten ja koulutusasteiden välillä kaikissa Suomen koulutusjärjestelmissä perusopetuksesta lukioon ja korkeakouluihin/yliopistoihin.  

Jos jäsenet tai heidän huollettavansa ovat käyneet suomalaista koulua tai Suomen järjestelmän mukaisesti perustettua kansainvälistä koulua tai myöhemmin erillisin sopimuksin perustettua koulua ja saaneet tällaisesta koulusta päättötodistuksen, niin nämä oppilaat voivat jatkaa edelleen toisen ja kolmannen asteen koulutukseen samoin ehdoin kuin suomalaisen perusopetuksen tai lukiokoulutuksen päättötodistuksen saanut oppilas.  

34 artikla. Moraalia ja hyvinvointia edistävä toiminta. 

Artiklan mukaan sellaisten moraalia ja hyvinvointia edistävien ohjelmien tukemiseen, jotka liittokunnan esikunta on perustanut Naton määräysten mukaisesti, jos esikunta on liittokunnan NCS-esikunta, tai jotka lähettäjävaltion kansalliset tukiyksiköt ovat perustaneet, saa osallistaa liittokunnan esikunnan jäseniä ja heidän huollettaviaan edellyttäen, että heille korvataan osallistumisestaan aiheutuvat kulut ja maksetaan palkkio. Tätä osallistumista ei katsota työsuhteeksi, se ei vastaa työsuhdetta, eikä siihen riippumatta osallistujien kansalaisuudesta sovelleta työtä, palvelussuhteita, sosiaalietuuksia ym. koskevaa Suomen lainsäädäntöä, ja korvaukset ja/tai palkkio vapautetaan Suomen verotuksesta. 

Artiklan määräyksen tarkoitus on mahdollistaa moraalia ja hyvinvointia edistävän toiminnan järjestäminen Naton omalle yhteisölle ja varmistaa mahdollisuus palkita vapaaehtoistoimintaan osallistuvia ilman, että se muodostaisi Suomen lainsäädännön tarkoittamaa työsuhdetta. Moraalia ja hyvinvointia edistävä toiminta on esikunnan jäsenten ja heidän huollettaviensa käytettävissä ja Nato tukeutuu jäseniin ja huollettaviin toiminnan pyörittämisessä. Käytännössä toiminta voi olla esimerkiksi kirjakerhoja tai kielten keskustelukerhoja. Jäsenille ja heidän huollettavilleen korvataan toiminnan järjestämisestä aiheutuvia kuluja kuten esimerkiksi matkakuluja.  

Artiklan sanaa ”edellyttäen” tulee tulkita siten, että esikunnalla on oikeus maksaa kulukorvauksia toiminnasta. Kyse ei siten ole siitä, että kulukorvauksien maksaminen olisi edellytys toiminnan järjestämiselle.  

Kansallisilla tukiyksiköillä voi esikunnan koosta riippuen olla omia moraali- ja hyvinvointiohjelmiaan. Kansalliset tukiyksiköt voivat myös tehdä yhteistyötä Naton kanssa moraali- ja hyvinvointiohjelmien järjestämisessä. Tämän vuoksi artiklassa on mainittu erikseen kansalliset tukiyksiköt. 

Artiklan mukaan osallistumista artiklassa tarkoitettuun moraalia ja hyvinvointia edistävään toimintaan ei katsota työsuhteeksi, se ei vastaa työsuhdetta, eikä siihen riippumatta osallistujien kansalaisuudesta sovelleta työtä, palvelussuhteita, sosiaalietuuksia ym. koskevaa Suomen lainsäädäntöä, ja korvaukset ja/tai palkkio vapautetaan Suomen verotuksesta. Kohdan määräykset poikkeavat tuloverolaista vastaavalla tavalla kuin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa. Tällaista toimintaa ei ole pidettävä elinkeinotoimintalaissa tarkoitettuna elinkeinotoimintana. Moraalia ja hyvinvointia edistävän toiminnan vero-, tulli- ja maksuvapautuksista määrätään 16 artiklassa. 

Tarkentava määräys Suomen työsuojeluviranomaisten toimivallasta sellaisen henkilöstön osalta, joka osallistuu 34 artiklan moraalia ja hyvinvointia edistävään toimintaan, sisältyy täydentävän sopimuksen 5 artiklan 3 kohtaan. 

35 artikla. Täytäntöönpano ja riitojen ratkaiseminen.  

Artiklan 1 kohdan mukaan osapuolet ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin helpottaakseen sopimuksen täytäntöönpanoa ja toteuttamista. Tähän sisältyy paikallisten täytäntöönpanojärjestelyjen ja tarvittaessa henkilötietojen jakamista tai siirtämistä helpottavien järjestelyjen tekeminen.  

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että sopimukseen perustuvassa viestinnässä ja kaikissa siihen perustuvissa järjestelyissä on käytettävä Naton virallisia kieliä. Naton viralliset kielet ovat englanti ja ranska. 

Artiklan 3 kohdassa määrätään riitojenratkaisusta. Liittokunnan esikunnan ja Suomen väliset riidat tai kysymykset, jotka koskevat sopimuksen toteuttamista, ratkaistaan neuvotteluilla, turvautumatta oikeudelliseen tai hallinnolliseen menettelyyn. Riidat, joita ei voida ratkaista neuvotteluilla, ratkaistaan Pariisin pöytäkirjan 15 artiklassa tarkoitetulla tavalla turvautumatta ulkopuoliseen oikeudelliseen tai hallinnolliseen menettelyyn tai ratkaisuelimeen.  

Pariisin pöytäkirjan 15 artiklassa määrätään vastaavasti, että pöytäkirjan sopimuspuolten väliset tai sopimuspuolten ja liittokunnan esikuntien väliset erimielisyydet, jotka koskevat pöytäkirjan tulkintaa tai soveltamista, sovitaan neuvottelemalla riidan osapuolten kesken ilman ulkopuoliseen tuomiovaltaan turvautumista. Lisäksi artiklassa määrätään, että jollei Pariisin pöytäkirjassa tai Nato SOFAssa nimenomaisesti toisin määrätä, erimielisyydet, joita ei voida ratkaista välittömillä neuvotteluilla, alistetaan Pohjois-Atlantin neuvoston ratkaistavaksi. Pariisin pöytäkirjaan ja Nato SOFAan sisältyy muutamia nimenomaisesti poikkeavia määräyksiä vahingonkorvauksia koskien. Näin ollen muut riidat, joita ei voitaisi ratkaista neuvotteluilla, ratkaistaisiin viime kädessä Pohjois-Atlantin neuvostossa.  

36 artikla. Muutokset.  

Artiklan mukaan sopimusta voidaan muuttaa osapuolen pyynnöstä kirjallisella suostumuksella ja muutokset tulevat voimaan 37 artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti. 

37 artikla.Voimaantulo, voimassaolo ja voimassaolon päättyminen. 

Artikla sisältää valtiosopimuksille tyypilliset loppumääräykset.  

Artiklan 1 kohdan mukaan sopimus tulee voimaan 14 päivän kuluttua päivästä, jona Suomi on ilmoittanut kirjallisesti, että se on saattanut päätökseen voimaantulon edellyttämät kansalliset menettelynsä.  

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimus on voimassa toistaiseksi, riippumatta siitä, onko jokin liittokunnan esikunta pysyvästi läsnä Suomessa, niin kauan kun Suomi on Pariisin pöytäkirjan osapuoli.  

Artiklan 3 kohdan mukaan sopimukseen voivat liittyä ilman erillistä kutsua myös mahdolliset tulevat strategiset johtoesikunnat, siten kuin ne on määritelty sopimuksen 1 artiklan 5 alakohdassa. Liittyminen tapahtuu toimittamalla liittymiskirja Suomen hallitukselle ja jäljennös muille osapuolille.  

Artiklan 4 kohdan mukaisesti sopimus voidaan irtisanoa aikaisintaan kahden vuoden kuluttua sen voimaantulosta ilmoittamalla siitä muille osapuolille kirjallisesti.  

Artiklan 5 kohdan mukaan sopimuksen irtisanomisaika on yksi vuosi ilmoituksen vastaanottamisesta laskien. Osapuolet voivat kuitenkin keskinäisellä suostumuksella ja erityisten olosuhteiden sitä edellyttäessä jatkaa sopimuksen voimassaoloa edelleen yhdellä vuodella.  

Artiklan 6 kohdan mukaan, jollei artiklan 7 kohdan määräyksistä muuta johdu, sopimus on voimassa Pohjois-Atlantin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien vihollisuuksien aikana, vaikuttamatta Nato SOFAn XV artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 16 artiklan soveltamiseen. Tällaisten vihollisuuksien alettua kyseinen strateginen johtoesikunta ja Suomi tarkistavat kuitenkin välittömästi ne täydentävän sopimuksen määräykset, jotka koskevat liittokunnan esikunnan sijaintia ja henkilöstövahvuutta, jotta sopimuksen soveltamista voidaan muuttaa tarvittavilta osin.  

Artiklan 7 kohdan mukaan tällaisten vihollisuuksien alettua kullakin osapuolella on oikeus keskeyttää sopimuksen minkä tahansa määräyksen soveltaminen siltä osin kuin se on tarpeen, lukuun ottamatta 35 artiklaa, jossa määrätään sopimuksen täytäntöönpanosta ja riitojen ratkaisusta, ilmoittamalla asiasta muille osapuolille 60 päivää etukäteen. Jos tätä oikeutta käytetään, osapuolet neuvottelevat viipymättä keskenään voidakseen sopia järjestelyistä, joiden mukaan ne määräykset, joiden soveltaminen on keskeytetty, korvataan asianmukaisilla määräyksillä. 

Liite 

Sopimuksen liitteessä tarkennetaan sopimuksen erivapauksia koskevia määräyksiä. 

Täydentävän sopimuksen 18 artikla sisältää oikeutettujen jäsenten tulli- ja verovapauksia koskevan yleisen määräyksen. Artiklan mukaan oikeutetuilla jäsenillä ja heidän huollettavillaan olisi oikeus henkilökohtaisten tavaroiden ja yksityisten moottoriajoneuvojen maahantuontiin ja ostamiseen tulleitta ja veroitta täydentävän sopimuksen liitteessä tarkemmin määrätyn mukaisesti. Täydentävän sopimuksen 17 artikla sisältää kanttiinien, kahviloiden sekä ruokaloiden ja 19 artikla tulli- ja verovapauksien soveltamista koskevan yleisen määräyksen. Tulli- ja verovapauksia sekä niitä koskevia menettelyitä on selostettu myös liitteen osalta tarkemmin 17, 18 ja 19 artikloja koskevissa perusteluissa. 

8  Lakiehdotusten säännöskohtaiset perustelut

9  Lakia alemman asteinen sääntely

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi asetuksenantovaltuuksia voimaansaattamislain 2 ja 5 §:ssä, puolustusvoimista annetun lain 12 c ja 34 a §:ssä sekä sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 4 §:ssä. Asetuksenantovaltuudet osoitettaisiin niiden poikkihallinnollisen merkityksen vuoksi valtioneuvostolle. 

Lisäksi ajoneuvolakiin ehdotettava 7 §:n 5 momentin muutos sisältää Pääesikunnan tekniselle tarkastusosastolle osoitetun määräyksenantovaltuuden antaa tarkempia määräyksiä pykälässä tarkoitetuista teknisistä vaatimuksista ja niitä koskevista poikkeuksista.  

10  Voimaantulo

Ehdotetaan, että esitykseen sisältyvät lait tulevat voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan. 

11  Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumus

Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellista asemaa suhteessa Suomen liittymiseen Pohjois-Atlantin sopimukseen on käsitelty hallituksen esityksessä HE 315/2022 vp. Lisäksi Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan soveltumista Ahvenanmaalla on käsitelty hallituksen esityksessä HE 90/2023 vp. Esityksissä esitetyin perustein Ahvenanmaa kuuluu myös täydentävän sopimuksen soveltamisalaan. Täydentävän sopimuksen hyväksyminen ei vaikuta Ahvenanmaan kansainväliseen oikeuteen perustuvaan asemaan, mutta Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellinen erityisasema on kuitenkin huomioitava sen soveltamisessa. 

Täydentävä sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka kuuluisivat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) nojalla Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan. Valtakunnalla on itsehallintolain 27 §:n 34 kohdan mukaan lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat puolustus ja rajavartiolaitosta ottaen huomioon 12 §:n säännökset, järjestysvallan toimintaa valtion turvallisuuden varmistamiseksi, puolustustilaa ja valmiutta poikkeusolojen varalta. Lisäksi valtakunnalla on lainsäädäntövalta itsehallintolain 27 §:n 42 kohdan mukaan asioissa, jotka koskevat muita itsehallintolain perusteiden mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluviksi katsottavia asioita. Näin ollen voimaansaattamissäädöksille ei ole tarpeen pyytää Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntää itsehallintolain 59 §:n 1 momentin mukaisesti. Täydentävälle sopimukselle olisi kuitenkin aikaisemman kansainvälisten sopimusten hyväksynnän saamista koskevan käytännön perusteella mahdollista pyytää myöhemmässä vaiheessa maakuntapäivien hyväksyntä, mikäli se osoittautuisi tarpeelliseksi (PeVL 80/2022 vp). 

12  Toimeenpano ja seuranta

Täydentävässä sopimuksessa määrätään täytäntöönpanojärjestelyiden tekemisestä. Tällaisia on tunnistettu olevan ainakin liittokunnan esikunnan sijaintipaikan isäntämaatukea koskeva Garrison Support Arrangement. Lisäksi sopimuksen tehokas täytäntöönpano voi vaatia eritasoisen ohjeistuksen laatimista sekä esikunnalle että sen henkilöstölle. 

Hallitus tulee seuraamaan kansallisen lainsäädännön toimivuutta ja nyt ehdotettavien lakiehdotusten riittävyyttä suhteessa liittokunnan esikuntien toimintaan. 

13  Suhde muihin esityksiin

Esitys liittyy työ- ja elinkeinoministeriön hankkeeseen TEM041:00/2025, joka koskee hallituksen esityksen valmistelua eduskunnalle laiksi avaruustoiminnasta annetun lain sekä maa-asemista ja eräistä tutkista annetun lain muuttamisesta. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viikolla 16. 

Esitys liittyy lisäksi hallituksen esitykseen HE 192/2025 vp, joka sisältää henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annetun lain 29 §:n 1 momentin muutosehdotuksen. Pykälän johdantokappaleesta esitetään poistettavaksi sääntely tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. 

14  Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys