7.1
Jätelaki
9 §.Tuotteita koskevat huolehtimisvelvollisuudet ja kiellot. Jätelain 9 §:ään lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 5–12 artiklassa säädettyihin pakkauksia koskeviin tuotevaatimuksiin sekä pakkauksia ja jätteenkeräysastioita koskeviin merkintävaatimuksiin. Nykyiset pakkausdirektiivin mukaiset pakkauksia koskevat vaatimukset ovat tietyiltä osin voimassa vuoden 2029 loppuun. Pakkausasetuksen toimeenpanon seuraavissa vaiheissa pakkausasetuksen uusien säännösten ja uusien toimeenpanosäädösten tullessa voimaan arvioidaan tarvetta muuttaa jätelakia ja kansallista pakkausjäteasetusta.
22 §.Valtion viranomaiset.Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että Lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja edistää valtakunnallisena viranomaisena tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä, akkuasetuksessa sekä pakkausasetuksessa tarkoitettujen tuottajavastuuta koskevien tehtävien hoitamista.
24 a §. Markkinavalvonta.Jätelain 24 a §:n 1 momenttiin tehtäisiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston akkujen ja paristojen markkinavalvontatehtäviä koskeva tekninen korjaus. Pykälän 1 momentissa on säädetty Turvallisuus- ja kemikaalivirasto akkuasetuksen mukaiseksi markkinavalvontaviranomaiseksi, joten momentin ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin turhana erillinen maininta paristoista ja akuista. Valtioneuvoston asetus paristoista ja akuista on kumottu, joten jätelain 24 a §:ssä olisi enää tarpeen erikseen mainita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tehtävä valvoa paristoja ja akkuja.
Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään Turvallisuus- ja kemikaalivirasto pakkauksien markkinavalvontaviranomaiseksi. Tukesin tehtävää tarkennettaisiin pykälässä säädetyn asetuksenantovaltuutuksen nojalla pakkauksista ja pakkausjätteistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1029/2021) säätämällä Tukesille pakkausasetuksen 5, 6, 8–12, 14, 24–26 artiklan sekä 7 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 7 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaiset markkinavalvontaviranomaiselle kuuluvat tehtävät. (Katso luku 7 Lakia alemman asteinen sääntely).
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin elintarvikelain (297/2021) 24 §:ssä tarkoitetulle viranomaiselle, eli Ruokavirastolle, sekä lain 27 §:ssä tarkoitetulle kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle tehtäväksi valvoa markkinavalvontaviranomaisena pakkausasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a-c alakohdassa ja 2 kohdan a-c alakohdassa säädetyn muovisten kontaktimateriaalipakkausten sisältämän kierrätysmateriaalin vähimmäisosuuden valvonta. Elintarvikevalvontaviranmainen soveltaisi kierrätysmateriaalin vähimmäisosuuden valvonnassa eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettua lakia (1137/2016) mainitun lain 1 § mukaisesti. Valvonta kohdistuisi kontaktimateriaalipakkauksia valmistaviin laitoksiin ja maahantuojiin. Näiden valvonta olisi tarkoituksenmukaista säätää Ruokaviraston ja kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen tehtäväksi, jotka elintarvikelain (297/2021) 2, 13, 24 ja 27 §:ien nojalla muutoinkin tarkastavat kontaktimateriaaleja valmistavat, jatkojalostavat ja maahantuovat yritykset. Ehdotetussa uudessa tehtävässä tarkastettaisiin lisäksi, että kontaktimateriaalipakkauksissa käytetyn kierrätetyn muovin pitoisuus täyttää pakkausasetuksen vaatimukset laskettuna laitos- ja vuosikohtaisena keskiarvona pakkaustyyppiä kohti. Valvonta ei olisi siten tuotekohtaista valvontaa, vaan laitosvalvontaa. Ruokavirastolle ja kunnan viranomaiselle säädettäisiin ehdotetun 144 §:n muutoksen mukaisesti mahdollisuus periä maksu pakkausasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a-c alakohdan ja 2 kohdan a-c alakohdan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista. Maksu kattaisi uudesta lainsäädännöstä johtuvien tehtävien hoidosta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset, eikä erillisiä uuden tehtävän kompensointitoimia olisi tarpeen esittää.
Komission 30.3.2026 julkaiseman ohjeistuksen mukaisesti tarkoitetaan pakkausasetuksessa pakkauksen valmistajalla toimijaa, joka saattaa valmiin pakkauksen markkinoille. Kierrätettyä muovia koskeva velvollisuus ei koskisi siten pakkausmateriaalien, erillisten pakkauksen osien tai aihioiden valmistajia. Velvollisuus koskisi pakkauksen lopullista valmistajaa tai omalla nimellään tai tavaramerkillään valmistuttajaa, joita voisivat olla esimerkiksi useat elintarvikkeiden valmistajat, jotka pakkaavat tuotteensa muovipakkaukseen. Pakkausmateriaalien toimittajilla olisi kuitenkin pakkausasetuksen 16 artiklan mukainen velvollisuus toimittaa valmistajalle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen, jotta valmistaja voi osoittaa, että pakkaus ja pakkausmateriaalit ovat asetuksen mukaiset.
Pakkausasetuksen määritelmät ja laskentatavat poikkeavat kontaktimateriaaleja koskevasta sääntelystä tuovat uusia vaatimuksia kontaktimateriaaleja koskevaan sääntelyyn. Käytännössä elintarvikevalvontaviranomainen valvoisi laitoksia Ruokaviraston ohjeistuksen mukaisesti. Toimijoille tehdään säännöllisesti tarkastuksia kerran 1-3 vuodessa ja kierrätetyn muovin pitoisuuden valvonta olisi tarkoituksenmukaista yhdistää näihin valvontoihin. Elintarvikelain 24 §:n mukaisesti Ruokaviraston tehtävänä on valvoa, suunnitella, ohjata, kehittää ja suorittaa elintarvikevalvontaa valtakunnallisesti siten kuin mainitussa laissa säädetään. Jätelain 144 §:ään ehdotetaan lisättäväksi kunnalle ja Ruokavirastolle mahdollisuus periä maksu kierrätysmateriaalin vähimmäisosuutta koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista.
Turvallisuus ja kemikaaliviranomainen valvoisi vastaavaa vaatimusta muiden pakkausten osalta. Näille ei ole entuudestaan olemassa vastaavaa valvontaa kuin kontaktimateriaalipakkauksilla, joten valvonta olisi tarkoituksenmukaista säätää markkinavalvontaviranomaiselle (Tukes). Tukesin, Ruokaviraston ja kuntien elintarvikevalvontaviranomaisten tulisi tehdä tiivistä viranomaisyhteistyötä muovipakkauksia valmistavien laitosten kierrätysmuovin pitoisuutta koskevan vaatimuksen valvonnassa, ohjeistuksessa ja tulkinnoissa. Olisi tärkeätä, että elintarvikekontaktimateriaalipakkauksia ja muita pakkauksia valmistavien laitosten valvonta on yhdenmukaista ja tasapuolista. Hallintolain (434/2003) 10 §:n mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä.
Pakkausasetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään kierrätysmateriaalin vähimmäisosuudesta muovipakkauksissa. Markkinoille saatetun muovipakkauksen jokaisen muoviosan on sisällettävä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2030 tai kolmen vuoden kuluttua komission täytäntöönpanosäädöksen voimaantulosta sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi, tietty vähimmäisprosenttiosuus kulutuksen jälkeistä muovijätettä. Kierrätetyn muovin käyttöosuuden vähimmäispitoisuudet asetetaan: 1) PET muovisille kontaktimateriaalipakkauksille (muut kuin juomapullot), 2) muista muovimateriaaleista kuin PET-muovista valmistetut kontaktimateriaalipakkaukset (muut kuin juomapullot), 3) kertakäyttöiset muoviset juomapullot sekä 4) muut kuin kohdissa 1–3 tarkoitetut muovipakkaukset. Kierrätysmateriaalin osuus lasketaan valmistuslaitos- ja -vuosikohtaisena keskiarvona asetuksen liitteessä II olevassa taulukossa 1 tarkoitettua pakkaustyyppiä ja -muotoa kohti. Pakkausten valmistajien ja maahantuojien on ennen pakkausten saattamista markkinoille suoritettava asetuksen 38 artiklan mukainen vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely ja laadittava vaatimustenmukaisuusvakuutus sekä arviointimenettelystä vaadittavat asiakirjat. Vaatimustenmukaisuusvakuutus on tehtävä kaikkien asetuksen 5–12 artiklassa tai niiden nojalla säädettyjen pakkauksia koskevien vaatimusten noudattamisesta. Vaatimustenmukaisuusvakuutusta ja vaatimusten mukaisuuden arviointiprosessin asiakirjoja on säilytettävä 5 vuotta kertakäyttöisten pakkausten ja 10 vuotta uudelleenkäytettävien pakkausten osalta.
Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2026 täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan menetelmä kierrätysmateriaalin prosenttiosuuden laskemiseksi sekä kestävyyskriteerit kierrätysteknologioille.
Tukesin pakkauksia koskevasta markkinavalvonnasta säädettäisiin tarkemmin lain 10 § nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa pakkauksista ja pakkausjätteistä (1029/2021).
25 §. Muut valvontaviranomaiset. Lupa- ja valvontavirasto on voimassa olevan jätelain 25 §:n mukainen tuottajavastuun valtakunnallinen valvontaviranomainen. Tuottajavastuun valvonta kohdistuisi pakkausasetuksen 44–48 ja 50 artikloihin. Pykälän nykyinen muotoilu kattaisi pakkausasetuksen 40 artiklan edellyttämän toimivaltaisen viranomaisen nimeämisen, joka vastaa pakkausasetuksessa säädettyjen tuottajan rekisteröintiä, raportointia, tuottajavastuuvelvoitteiden täytäntöönpanoa sekä tuottajavastuuvelvollisuuksien täyttämistä koskevaa lupaa koskevien säännösten valvonnasta. Lupa- ja valvontavirasto toimisi siten pakkausasetuksen 40 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna viranomaisena.
Asetuksen 45 artiklan 7–9 alakohdassa säädetään jakelupalvelun tarjoajalle velvollisuus tarkastaa tuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen asetuksen (EU) 2019/1020 3 artiklan 11 alakohdassa tarkoitetusta palvelusta, rekisteröityminen tuottajarekisteriin ja tuottajavastuuvelvoitteiden hoitaminen. Tuottajan on toimitettava jakelupalvelun tarjoajalle tiedot rekisteröitymisestään ja itse antamansa vakuutus, jossa se vahvistaa tarjoavansa ainoastaan sellaisia pakkauksia, joiden osalta tuottajavastuuvelvoitteet täyttyvät. Velvollisuus koskisi varastointipalveluihin keskittyviä toimijoita, joita toimii Suomessa arviolta muutamia kymmeniä yrityksiä. Velvollisuuden ulkopuolelle jäisivät varsinaiset posti- paketti- ja tavaraliikennepalvelut. Vastaava velvollisuus on säädetty artiklan 4 kohdassa verkkoalustan tarjoajalle. Verkkoalustan tarjoajan velvollisuuden valvonta ehdotetaan säädettäväksi Liikenne- ja viestintävirastolle verkon välityspalvelujen valvonnasta annettuun lakiin tehtävällä muutoksella (ks. sivu 52 ja 67). Jakelupalvelun tarjoajalle säädettyä velvollisuutta varmistaa tuottajan rekisteröityminen ja tuottajavastuuvelvoitteiden hoitaminen valvoisi kuitenkin Lupa- ja valvontavirasto osana tuottajavastuun valvontaa.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin Lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi valvoa myös pakkausasetuksen 27 ja 29–31 artiklan noudattamista. Nämä tehtävät koskisivat asetuksen 27 artiklassa säädettyjen uudelleenkäyttöjärjestelmien, 29 artiklassa säädettyjen uudelleenkäyttötavoitteiden täytäntöönpanon valvontaa 30 artiklassa säädettyjen laskentasääntöjen mukaisesti sekä 31 artiklassa toiminnanharjoittajille säädettyä uudelleenkäyttötavoitteiden saavuttamista koskevaa vuosittaista raportointivelvollisuutta.
Lupa- ja valvontavirasto valvoisi 27 artiklassa säädettyä uudelleenkäyttöjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen valvoisi, että majoitus- ja ravitsemisalalla on käytössä EU:n pakkausasetuksen 32 ja 33 artiklassa edellytetyt uudelleentäyttö- ja -käyttöjärjestelmät. Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen valvoisi lisäksi, että uudelleentäyttöjärjestelmät täyttävät artiklan 28 ja liitteessä VI olevassa C osassa säädetyt vaatimukset.
Asetuksen 29 artiklassa asetetaan kuljetus-, ryhmä- ja juomapakkauksille uudelleenkäyttötavoitteet, jotka talouden toimijoiden on täytettävä 1 päivästä tammikuuta 2030 alkaen. Komissio antaa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2027 täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan uudelleenkäyttötavoitteiden laskentamenetelmä. Asetuksen 29 artiklassa säädettyjen uudelleenkäyttötavoitteiden valvontatehtävä olisi tarkoituksenmukaista säätää Lupa- ja valvontavirastolle, sillä valvontatehtävien luonne olisi lähimpänä Lupa- ja valvontaviraston nykyisiä tehtäviä. Lisäksi Lupa- ja valvontavirastolla on tuottajavastuuvalvonnan perusteella hyvä tuntemus markkinoille saataville asetettujen uudelleenkäytettävien pakkausten määrästä ja niitä käyttävistä toimijoista. Lupa- ja valvontavirasto valvoisi, että talouden toimijat, jotka käyttävät asetuksessa tarkoitettuja kuljetuspakkauksia tai ryhmäpakkauksia, täyttävät säädetyt uudelleenkäytettävien pakkausten vähimmäistavoitteet. Kuljetus- ja ryhmäpakkausten uudelleenkäytettävien pakkausten osuus lasketaan talouden toimijan vuoden aikana käyttämien pakkausyksiköiden lukumäärän perusteella. Juomapakkausten uudelleenkäyttötavoite kohdistuu lopulliseen jakelijaan ja uudelleenkäyttötavoitteen toteutuminen lasketaan kalenterivuoden aikana myytyjen juomien myyntiyksikköjen kokonaismäärän tai -tilavuuden perusteella. Asetuksen 31 artikla edellyttää, että talouden toimijat raportoivat valvovalle viranomaiselle 29 artiklassa asetettujen uudelleenkäyttötavoitteiden saavuttamisesta kultakin kalenterivuodelta. Ensimmäinen raportointivuosi kattaa kalenterivuoden 2030. Viranomaisen on otettava käyttöön sähköiset järjestelmät, joiden kautta tiedot on toimitettava niille. Lupa- ja valvontavirastolla on käytössä tuottajavastuuta koskevien seurantatietojen sähköistä raportointia varten Tuottajarekisteri, jota olisi tarkoituksenmukaista kehittää käytettäväksi myös uudelleenkäyttöä koskevien seurantatietojen raportointiin.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolloin nykyisestä 3 momentista tulisi 4 momentti. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen tehtäväksi valvoa pakkausasetuksen 28, 32 ja 33 artiklan toimeenpanoa. Samalla säädettäisiin Ruokavirastolle tätä koskevan valvonnan valtakunnallinen suunnittelu-, ohjaus- ja kehittämistehtävä. Lain 144 §:ään ehdotetaan lisättäväksi kunnille mahdollisuus periä pakkausasetuksen 32 artiklan noutoruoka- ja -juoma-alan uudelleentäyttövelvollisuuden ja 33 artiklan noutoruoka- ja -juoma-alan uudelleenkäyttötarjontaa koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista. Kunnan elintarvikeviranomainen valvoisi, että majoitus- ja ravitsemusalan lopullinen jakelija mahdollistaa mukaan otettavan juoman ja valmiin elintarvikkeen ostamisen asiakkaan omiin astioihin tai uudelleenkäytettäviin astioihin, joille on olemassa palautusjärjestelmä. Elintarvikeviranomainen valvoisi myös, että lopulliset jakelijat noudattavat uudelleentäyttö- ja -käyttömahdollisuuksia koskevaa tiedotusvelvollisuuttaan. Kunnan elintarvikeviranomaisen tehtävänä olisi lisäksi 32 artiklan uudelleentäyttövelvollisuuden valvonnan yhteydessä valvoa, että käytössä oleva uudelleentäyttöjärjestelmä on 28 artiklan ja liitteessä VI olevassa C osassa säädettyjen vaatimusten mukainen.
Uudelleentäyttöjärjestelmää koskevat 28 artiklan ja liitteen VI vaatimukset edellyttävät, että täyttöpisteessä on selkeät tiedot hygieniavaatimuksista, uudelleentäyttöön soveltuvista astiatyypeistä ja lopullisen jakelijan yhteystiedot. Lisäksi tulee varmistaa, että astian painoa ei lasketa mukaan loppukäyttäjän maksamaan hintaan. Toimijat voivat kieltäytyä täyttämästä uudelleen asiakkaan toimittamaa astiaa, jos se on sääntöjen vastainen, esimerkiksi epähygieeninen tai sopimaton elintarvikkeiden myynnille. Myyjä ei kuitenkaan ole vastuussa hygieniaan tai elintarviketurvallisuuteen liittyvistä ongelmista, jotka liittyvät asiakkaan toimittamien astioiden käyttöön.
Asetuksen 32 artiklan mukaan majoitus- ja ravitsemusalan lopullisten jakelijoiden ’lopullisella jakelijalla’ tarkoitetaan pakkausasetuksen 3 artiklan 1 kohdan 21 alakohdan mukaisesti toimitusketjuun kuuluvaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa pakattuja tuotteita, myös uudelleenkäytön kautta, tai tuotteita, jotka voidaan ostaa uudelleentäyttämällä, loppukäyttäjille., jotka asettavat jäsenvaltion alueella saataville mukaan otettavissa pakkauksissa kuumia tai kylmiä juomia taikka elintarvikkeita, on viimeistään 12 päivänä helmikuuta 2027 tarjottava kuluttajille järjestelmä, jossa he voivat tuoda oman astiansa täytettäväksi. Omiin astioihin ostettavasta ruoasta tai juomasta ei saa periä korkeampaa hintaa kuin kertakäyttöisissä pakkauksissa myytävistä tuotteista.
Asetuksen 33 artiklassa edellytetään lisäksi, että viimeistään 12 päivänä helmikuuta 2028 edellä mainittujen toimijoiden on tarjottava kuluttajille mahdollisuus saada kyseiset tuotteet uudelleenkäyttöjärjestelmän piiriin kuuluvissa uudelleenkäytettävissä astioissa. Lopullisen jakelijan on tiedotettava kuluttajille myyntipaikassa selvästi näkyvillä ja luettavissa olevilla ilmoitustauluilla tai kylteillä mahdollisuudesta saada tuotteet kuluttajan toimittamaan uudelleenkäytettävään astiaan tai uudelleenkäytettäviin pakkauksiin. Toimijoiden tulisi pyrkiä tarjoamaan 10 prosenttia tuotteista myyntiin uudelleenkäytettävissä pakkauksissa vuodesta 2030 alkaen. Uudelleenkäytettävien astioiden tarjoamista koskeva velvoite ei koske mikroyrityksiä Komission suosituksessa (2003/361/EY) mikroyritys määritellään yritykseksi, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa., joiden palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n arvion mukaan tällaisia mikroyrityksiä, joita velvollisuus ei koske, olisi yli 93 % Suomen ravintolayrityksistä. Nämä edustavat noin puolta Suomen ravintoloiden liikevaihdosta.
Asetuksen 28 artiklan 5 kohdan mukaan lopullisten jakelijoiden, joiden myyntialueen pinta-ala on yli 400 m2, on 1 päivästä tammikuuta 2030 pyrittävä varaamaan 10 prosenttia kyseisetä myyntialueesta sekä elintarvikkeiden että muiden tuotteiden täyttöpisteille.
Asetuksen 32 ja 33 artiklan toimeenpanoa koskeva valvontatehtävä olisi tarkoituksenmukaista osoittaa kunnan elintarvikeviranomaiselle, joka jo nykyisin valvoo ravintoloita elintarvikelain perusteella, vuosittain laadittavan valvontasuunnitelman mukaisesti. Näihin valvontasuunnitelmiin ja -käynteihin olisi tarkoituksenmukaista yhdistää uudelleentäyttö- ja -käyttömahdollisuuden tarkastaminen. Kunnan viranomaiselle säädettäisiin ehdotetun 144 §:ään tehtävän muutoksen mukaisesti mahdollisuus periä maksu pakkausasetuksen 32 ja 33 artiklaa koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja valvontatoimista. Maksu kattaisi kunnille uudesta lainsäädännöstä johtuvien tehtävien hoidosta hallinnolliset kustannukset, eikä erillisiä uuden tehtävän kompensointitoimia olisi tarpeen esittää.
Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen valvoisi sitä, että noutoruoka- ja -juoma-alan lopullisella jakelijalla on käytössään uudelleenkäyttöjärjestelmä. Lupa- ja valvontaviranomainen valvoisi puolestaan, että uudelleenkäyttöjärjestelmä on pakkausasetuksen vaatimusten mukainen. Tukes valvoisi, että uudelleenkäytettävät pakkaukset täyttävät pakkausasetuksen 11 artiklassa uudelleenkäytettävälle pakkaukselle säädetyt vaatimukset, jotka on kuvattu uudelleenkäytettävää pakkausta koskevissa teknisissä asiakirjoissa.
Asetuksen 26 artiklan 2 kohdan mukaan osana 11 artiklan 3 kohdassa säädettyä uudelleenkäytettävien pakkausten vaatimustenmukaisuuden osoittamista koskevissa teknisissä asiakirjoissa on kuvattava, millä tavalla pakkausten uudelleenkäyttöjärjestelmä täyttää 26 artiklan vaatimukset. Talouden toimijoiden, jotka asettavat uudelleenkäytettäviä pakkauksia ensimmäistä kertaa saataville jonkin jäsenvaltion alueella, on huolehdittava siitä, että kyseisessä jäsenvaltiossa on käytössä kyseisten pakkausten uudelleenkäyttöjärjestelmä, joka sisältää kannustimen kyseisten pakkausten keräyksen varmistamiseksi ja joka täyttää asetuksen liitteessä VI säädetyt vaatimukset. Kyseisten talouden toimijoiden katsotaan täyttävän tämän kohdan säännökset, jos ne käyttävät jäsenvaltioissa jo käytössä olevia uudelleenkäyttöjärjestelmiä. Tukes valvoisi uudelleenkäytettävien pakkausten markkinavalvontaviranomaisena asetuksen 11 artiklan vaatimusten mukaisuutta.
Uudelleenkäytettävien pakkausten tuottajan on kuuluttava pakkausten tuottajayhteisöön ja raportoitava markkinoille saatettujen uudelleenkäytettävien pakkausten määristä ja uudelleenkäyttökertojenlukumääristä Lupa- ja valvontavirastolle. Lupa- ja valvontavirasto raportoi koko Suomea koskevat tiedot komissiolle jätelain 54 §:n 3 momentin ja 51 §:n 4 momentin nojalla säädetyn kansallisen pakkausasetuksen 19 § mukaisesti. Uudelleenkäyttöjärjestelmien edellyttämää lisäsääntelyä sekä mahdollista rekisteröintimenettelyä ja menettelyn maksullisuutta arvioidaan vielä tarkemmin ja niistä säädetään tarpeen mukaan pakkausasetuksen toimeenpanon myöhemmissä osissa.
46 §. Tuottajan vastuu jätehuollosta ja sen kustannuksista. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 45 artiklaan, jossa säädetään pakkausten tuottajan kustannusvastuusta, joka menee jätedirektiivin 8 a artiklassa säädettyä pidemmälle. Tuottajan on asetuksen 45 artiklan 2 kohdan mukaan vastattava pakkausjätteen keräämiseen tarkoitettujen jäteastioiden merkitsemisestä aiheutuvista kustannuksista sekä kustannuksista, jotka aiheutuvat sekalaisen yhdyskuntajätteen koostumusselvitysten tekemisestä, mikäli kyseisestä velvollisuudesta säädetään komission täytäntöönpanosäädöksissä.
48 §. Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja tuottajat. Pykälän 1 momentin 6 kohtaan lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen pakkausten tuottajan määritelmään. Pakkausasetuksen määritelmä olisi voimassa olevan jätelain pakkauksen tuottajan määritelmän mukainen palvelupakkausten ja viljelijäpakkauksen osalta, joiden tuottaja on kyseisten tuotteiden valmistaja tai maahantuoja. EU:n pakkausasetus määrittelee lisäksi kuljetuspakkauksen tuottajaksi näiden pakkausten valmistajan tai maahantuojan. Voimassa olevassa jätelaissa niiden tuottaja on pääsäännön mukaisesti se toimija (pakkaaja), joka pakkaa tuotteen kyseiseen pakkaukseen tai tuo maahan pakattuja tuotteita.
Pykälän 2 momentin mukaan tuottajavastuu ei koskisi paalirehupakkauksia, jotka kerätään ja kierrätetään muiden maatalousmuovien kanssa. Poikkeus ei kuitenkaan koskisi muita maataloudessa käytettyjä pakkauksia, kuten lannoite- ja suursäkkejä. Käytännössä paalirehupakkausten tuottaja liittyisi koko maan kattavaan maatalouden muovijätteiden keräysjärjestelmään. Perusteluna paalirehupakkauksia koskevalle erityissääntelylle on se, että korkeintaan noin 5–20 % kaikesta paalirehun pakkaamiseen käytetystä pakkausmateriaalista täyttäisi EU:n uuden pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen pakkauksen määritelmän, ts. niitä ei käytetä pelkästään tilan omassa toiminnassa, vaan myydään tilalta ulos. Maatalouden muovijätteelle on jo olemassa vapaaehtoinen, koko maan kattava erilliskeräysjärjestelmä. Järjestelmä kattaa kaikki paalirehun pakkaamiseen käytettävät muovit, mukaan lukien aumamuovit. Tuottajien arvion mukaan järjestelmän piirissä on noin 95 % markkinoille saatetuista paalimuovien pakkauksista. Muovien noutopalveluna toteutettava erilliskeräys on koko maan kattava sekä loppukäyttäjälle maksuton. Järjestelmä vastaa siten palvelutasoltaan vähintään nykyistä yrityspakkausjätteiltä edellytettyä keräysjärjestelmää.
52 §.Toimet uudelleenkäytön edistämiseksi ja jätteen synnyn ehkäisemiseksi. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin muutettavan pykälän sisältöä. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta osoittaa enintään viisi prosenttia tuottajavastuumaksujen tuloista jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön EU:n pakkausasetuksen 51 artiklan 3 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että vähimmäisosuus tuottajavastuuta koskevien järjestelmien ja pantti- ja palautusjärjestelmien määrärahoista osoitetaan jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoitukseen. Säännös jättää jäsenvaltion harkittavaksi, kuinka suuri edellä mainittu osuus olisi. Ehdotus jättäisi tuottajayhteisön harkittavaksi jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen ohjattavan rahoituksen määrän, ellei määrää tarkennettaisi valtioneuvoston asetuksella, jonka antamiselle säädettäisiin valtuus. Lupa- ja valvontavirasto valvoisi velvollisuuden noudattamista osana tuottajayhteisöjen toimintaa koskevaa valvontatehtäväänsä.
Momentin mukainen velvollisuus koskisi pakkausten tuottajayhteisöjä. Pakkausten tuottajayhteisön osalta jätteen synnyn ehkäisemiseen osoitettava rahoitus laskettaisiin tuottajayhteisön jäseniltään perimästä maksusta. Rahoitusta määrättäessä ei otettaisi huomioon uudelleenkäytettävistä pakkauksista perittyjä maksuja eikä maksua saisi periä uudelleenkäytettävien pakkausten osalta, mikä osaltaan kannustaisi uudelleenkäytön edistämiseen. Pakkausasetuksen 51 artikla käsittelee uudelleenkäyttöä ja -täyttöä ja sen tavoitteena on vähentää kertakäyttöisten pakkausten määrää. Tämän perusteella otettaisiin huomioon ainoastaan kertakäyttöisistä pakkauksista maksettavat maksut. Vastaava velvollisuus lisättäisiin myös juomapakkausten palautusjärjestelmän perustamista ja järjestelmään liittymistä koskevaan 68 §:ään.
Rahoitusosuuden perusteena käytettäviin tuottajavastuumaksuihin ei kuitenkaan laskettaisi mukaan SUP-direktiivin edellyttämiä siivouskustannuksia.
Ehdotus jättäisi tuottajayhteisön päätettäväksi jätteen synnyn ehkäisyyn käytettävien varojen määrän ja toimet. Asetuksenantovaltuutusta varten olisi kuitenkin tarpeen säätää enimmäismäärä rahoitusosuudelle, joka ei siten voisi ylittää 5 prosenttia. Mahdollisen myöhemmin valtioneuvoston asetuksella säädettävän säännöksen valmistelun yhteydessä määriteltäisiin tarkemmin rahoitusosuus ottaen huomioon mahdolliset komission myöhemmin antamat ohjeet tai muiden jäsenvaltioiden hyvät käytännöt. Tuottajayhteisöt voisivat tarvittaessa harkita rahoituksen kohdentamista ja maksuosuuden mukauttamista osoitetun toimien tehokkuuden perusteella.
55 §. Tuottajan rekisteröitymisen varmistaminen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen sääntelyyn. Pakkausasetuksen 19 artikla sisältää yksityiskohtaiset säännökset jakelijan huolehtimisvelvollisuuksista, ja niitä sovelletaan pakkausten jakelijaan jätelain 55 §:n sijasta. Pakkausasetuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaan jakelijan on ennen pakkauksen asettamista saataville markkinoille todennettava, että tuottaja on rekisteröitynyt, pakkauksessa on säädetyt merkinnät ja valmistaja noudattanut asetuksessa asetettuja vaatimuksia. Asetuksen mukaan jakelijalla tarkoitetaan muuta sellaista pakkauksen toimitusketjuun kuuluvaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kuin valmistajaa tai maahantuojaa, joka asettaa pakkauksen saataville markkinoilla. Pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohdassa asetetaan verkkoalustan tarjoajalle velvollisuus tarkistaa tuottajavastuun piiriin kuuluvin pakkausten tuottajilta tiettyjä tuottajavastuuvelvollisuuksien hoitamiseen liittyviä tietoja ennen alustapalvelun tarjoamista tuottajalle. Verkkoalustalla tarkoitetaan digipalvelusäädöksen (EU) 2022/2065 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/2065, annettu 19 päivänä lokakuuta 2022, digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (digipalvelusäädös) 3 artiklan i alakohdassa määriteltyä verkkoalustaa. Verkkoalustan tarjoajan velvollisuuden valvomisen toimeenpanemiseksi ehdotetaan verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain 1 ja 17 §:n muuttamista.
61 §. Eräiden tuotteiden tuottajilta ja tuottajayhteisöiltä vaadittava vakuus. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti ja pykälän 4 momenttia muutettaisiin.
Pykälän uutta 3 momenttia sovellettaisiin pakkausten tuottajaan tai tuottajayhteisöön pakkausasetuksen 47 artiklan 6 kohdan täytäntöönpanemiseksi. Vakuus määrättäisiin kullekin tuottajalle tai tuottajien puolesta toimivalle tuottajayhteisölle ensi kerran tuottajarekisteriin hyväksymistä koskevassa päätöksessä. Vakuusmääräys olisi voimassa toistaiseksi. Päätöksessä määrättäisiin myös menettelystä vakuuden riittävyyden säännölliseen arviointiin. Voimassa olevan pykälän 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi, 4 momentti 5 momentiksi, 5 momentti 6 momentiksi, 6 momentti 7 momentiksi ja 7 momentti 8 momentiksi. Pakkausten tuottajaa tai tuottajayhteisöä koskevan vakuuden hyväksyttävyyteen, riittävyyteen ja realisointiin sovellettaisiin samoja pykälän 4–7 momentin säännöksiä kuin muihinkin pykälässä tarkoitettuihin vakuuksiin. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin 8 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä myös pakkausten tuottajaa tai tuottajayhteisöä koskevasta vakuudesta.
Pykälän vakuuden määrää koskevaan 4 momenttiin (muutoksen jälkeen 5 momentti) lisättäisiin pakkausten tuottajaa ja tuottajayhteisöä koskeva erityissäännös, jonka mukaan pakkausjätehuoltoa koskevan vakuuden olisi katettava vähintään kolmen kuukauden jätehuoltotoimista aiheutuneet keskimääräiset kustannukset. Vakuus olisi otettava huomioon arvioitaessa lain 64 §:n mukaisen velvollisuuden täyttymistä arvioitaessa siten, että muilta osin tuottajayhteisön olisi osoitettava riittävät voimavarat kolmen kuukauden tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamiseksi.
63 §. Tuottajayhteisön toiminta. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 44 artiklan 8 kohtaan. Asetuksen 44 artiklan 8 kohdan mukaan tuottajan, joka on asettanut saataville alle 10 tonnin määrän pakkauksia kalenterivuoden aikana, on raportoitava toimivaltaiselle viranomaiselle asetuksen liitteessä IX olevan B osan 2 kohdassa esitetyt tiedot edeltävän kokonaisen kalenterivuoden osalta viimeistään 1 päivänä kesäkuuta. Pienten tuottajien raportointivelvoite eroaa lähinnä saataville asetettujen pakkausten yksilöinnin tarkkuudessa. Pienet tuottajat raportoivat pakkaukset jaoteltuina materiaalin mukaan: lasi, muovi, paperi ja kartonki, rautametallit, alumiini, puu sekä muu. Vähintään 10 tonnia markkinoille saataville asetettavat tuottajat raportoivat tuotteensa jaoteltuina asetuksen liitteessä II olevan taulukon mukaisesti 22 eri pakkaustyyppiin. Esimerkiksi muovipakkaukset jaoteltuina 13 eri muovipakkaustyyppiin. Pieniä tuottajia koskevaa pakkausasetuksen mukaista kevennettyä raportointivelvoitetta sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2028 koskevien tietojen raportointiin. Tuottajien ja tuottajayhteisöjen vuotta 2028 koskevien tietojen raportoinnin määräaika on pakkausasetuksen mukaisesti viimeistään 1.6.2029. Siihen asti noudatetaan pakkausjätedirektiivin perusteella kansallisessa pakkausjäteasetuksessa säädettyjä raportointivaatimuksia ja määräaikoja.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin lisäämällä sen loppuun informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 46 artiklan 4 kohtaan, jossa säädetään pykälän voimassa olevaa 2 momenttia tarkemmin pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta julkaista verkkosivuillaan tietoja pakkausjätehuollosta. Pakkausasetuksen 46 artiklan 4 kohta velvoittaa tuottajayhteisön julkaisemaan verkkosivuillaan vähintään kerran vuodessa tiedot sille tuottajavastuunsa siirtäneiden tuottajien jäsenvaltion alueella markkinoille saataville asettamien pakkausten määristä sekä hyödynnettyjen ja kierrätettyjen pakkausmateriaalien määrästä suhteessa niiden pakkausten määrään, joiden osalta tuottajayhteisö on vastuussa niiden jätehuollon järjestämisestä.
63 a §.Tuottajien maksuosuudet ja niiden mukauttaminen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 6 ja 7 artiklaan. EU:n pakkausasetus edellyttää, että tuottajien maksamia maksuja mukautetaan pakkausten kierrätettävyysluokkien ja laajamittaista kierrätystä koskevien arviointimenetelmien perusteella. Komission on asetuksen 6 artiklan 4 kohdan d alakohdan mukaisesti säädettävä 1.1.2028 mennessä maksujen mukauttamisen kehyksistä kierrätettävyysluokkia koskevissa delegoiduissa säädöksissä sekä mainitun artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaisesti annettava 1.1.2030 mennessä täytäntöönpanosäädökset laajamittaista kierrätystä koskevista arviointimenetelmistä.
66 a §. Tuottajan tai muun toimijan valtuutettu edustaja. Pykälän3momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus pakkausasetuksen 45 artiklan 3 kohtaan, joka edellyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen tuottajan nimeävän valtuutetun edustajan kussakin jäsenvaltiossa, jossa se asettaa suoraan loppukäyttäjän saataville pakkauksen tai pakatun tuotteen. Pakkausasetuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat lisäksi säätää, että myös kolmansiin maihin sijoittautuneiden etämyyjien tulisi nimetä valtuutettu edustaja, kun ne saattavat pakkauksia tai pakattuja tuotteita saataville ensimmäisen kerran kyseisen jäsenvaltion alueella. Tällainen velvollisuus on säädetty akkuasetuksessa. Valtuutetun edustajan nimeämisvelvoitetta koskevien sääntöjen soveltamisen keskeyttämisestä annettu komission lainsäädäntöehdotus (COM(2025) 982 final) on parhaillaan käsiteltävänä EU:ssa. Mahdollinen kansallinen lisäsääntely tai tarvittavat lainsäädännön muutokset arvioidaan mainitun lainsäädäntöehdotuksen tultua voimaan.
Jätelain 66 a §:n toisessa momentissa sallitaan kolmansiin maihin sijoittautuneen tuottajan joko liittyä suoraan tuottajayhteisöön tai nimetä Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan vastaamaan velvollisuuksistaan Suomessa.
68 §.Juomapakkausten palautusjärjestelmän perustaminen ja järjestelmään liittyminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjälle säädettäisiin velvoite osoittaa jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen tietty vähimmäisosuusrahamäärä, joka vastaa enintään viittä prosenttia sen jäseniltä perimistä maksuista. Vastaava velvoite ehdotetaan säädettäväksi pakkausten tuottajayhteisölle 52 §:ssä. Juomapakkausten palautusjärjestelmän panttimaksuja ei huomioitaisi rahoitusosuuksia määriteltäessä. Rahoitusta määrättäessä ei myöskään otettaisi huomioon uudelleenkäytettävistä pakkauksista perittyjä maksuja eikä maksua saisi periä uudelleenkäytettävien pakkausten osalta, mikä osaltaan kannustaisi uudelleenkäytön edistämiseen.
Rahoitusosuuden perusteena käytettäviin tuottajavastuumaksuihin ei kuitenkaan laskettaisi mukaan SUP-direktiivin edellyttämiä siivouskustannuksia.
Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin jätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskevien toimien rahoittamiseen osoitettavasta rahoitusosuudesta.
Ehdotus jättäisi juomapakkausten palautusjärjestelmän päätettäväksi jätteen synnyn ehkäisyyn käytettävien varojen tarkan määrän ja toimet. Asetuksenantovaltuutusta varten olisi kuitenkin tarpeen säätää enimmäismäärä rahoitusosuudelle, joka ei siten voisi ylittää 5 prosenttia. Mahdollisen myöhemmin valtioneuvoston asetuksella säädettävän säännöksen valmistelun yhteydessä määriteltäisiin tarkemmin rahoitusosuus ottaen huomioon mahdolliset komission myöhemmin antamat ohjeet tai muiden jäsenvaltioiden hyvät käytännöt.
101 §. Hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pakkausten tuottajan tulee lisäksi esittää selvitys 61 §:ssä edellytetystä vakuudesta. Pakkausasetuksen 47 artiklan 6 kohdan mukaan pakkausten tuottajan tai tuottajayhteisön on annettava riittävä vakuus, joka on tarkoitettu kattamaan tuottajan tai tuottajavastuujärjestön vastuulle kuuluvien jätehuoltotoimien kustannukset, jos laajennettua tuottajan vastuuta koskevia velvoitteita ei täytetä, mukaan lukien tapaukset, joissa tuottaja tai tuottajavastuujärjestö lopettaa toimintansa pysyvästi tai siitä tulee maksukyvytön. Vaaditun vakuuden asettamisesta säädettäisiin yksityiskohtaisemmin lain 61 §:ssä. Vastaava EU-lainsäädännön edellyttämä velvollisuus koskee kotitalouden sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä akkujen ja paristojen tuottajaa.
102 §. Tuottajarekisteriin hyväksymisen edellytykset. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että pakkausten tuottajan hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi 61 §:ssä säädetyn vakuuden asettaminen. Jätelain ja sen nojalla annetut muut säännökset kattavat muilta osin pakkausasetuksen 47 artiklassa tuottajavastuun lupamenettelyltä edellytettävät vaatimukset.
122 §.Tiedonsaantioikeus. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että Lupa- ja valvontavirastolla tai sen määräämällä virkamiehellä olisi oikeus pyynnöstä saada tuottajayhteisöltä, tuottajalta, jakelijalta ja muulta 48 §:ssä tarkoitetun käytöstä poistetun tuotteen jätehuoltoa harjoittavalta pakkaussetuksen noudattamisen valvontaa ja täytäntöönpanoa varten tarpeelliset tiedot markkinoille saatettujen ja käytöstä poistettujen tuotteiden määrästä, keräyksestä tai viennistä taikka uudelleenkäytöstä, valmistelusta uudelleenkäyttöön, kierrätyksestä, hyödyntämisestä tai muusta jätehuollosta sekä muista näihin rinnastettavista seikoista. Tiedonsaantioikeus on tarpeen säätää, jotta tuottajavastuuta valvovalla viranomaisella olisi pyynnöstä oikeus saada tarpeelliset tiedot myös pakkausasetuksen noudattamisen valvontaa ja täytäntöönpanoa varten. Lisäksi kunnan elintarvikevalvontaviranomaisella olisi oikeus pyynnöstä saada toiminnanharjoittajalta tiedot, jotka ovat välttämättömiä pakkausasetuksen 28 ja 32 artiklan mukaisen uudelleentäyttövelvollisuuden sekä 33 artiklan mukaisen uudelleenkäyttötarjontaa koskevan velvollisuuden noudattamisen valvomiseksi. Kunnan viranomaisella olisi tiedonsaantioikeus myös markkinavalvontalain (1137/2016) 8 §:n perusteella sen valvoessa markkinavalvontaviranomaisena pakkausasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a-c alakohdassa sekä 2 kohdan a-c alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten noudattamista.
126 §. Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi, että valvontaviranomainen voisi kieltää sitä, joka rikkoo pakkausasetusta tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa. Jätelain 129 §:n mukaan valvontaviranomaisen olisi tehostettava määräystä sakonuhalla tai muulla säännöksessä tarkoitetulla pakkotoimella, ellei se olisi ilmeisen tarpeetonta.
128 §. Tuottajavastuuta koskevan rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälän 1 momentin johdantokappaleeseen lisättäisiin akkuasetuksen ja pakkausasetuksen rikkominen perusteeksi pykälässä jäljempänä säädetyille oikaisutoimille. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi, että Lupa- ja valvontavirasto voisi velvoittaa tuottajan tai tuottajayhteisön saattamaan toimintansa pakkausasetuksensetuksen mukaiseksi. Ehdotetun momentin mukaan Lupa- ja valvontavirasto voi sen lisäksi, mitä 126 §:ssä säädetään, velvoittaa tuottajan, tuottajayhteisön tai juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän saattamaan toimintansa tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten taikka pakkausasetuksen tai akkuasetuksen mukaiseksi sekä osoittamaan muutokset tehdyiksi.
144 §. Maksut. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta, jonka perusteella valtion valvontaviranomainen, eli tässä yhteydessä Ruokavirasto, voisi periä maksun 7 artiklan1 kohdan a-c alakohdan ja 2 kohdan a-c alakohdan muovipakkauksen kierrätysmateriaalin vähimmäisosuutta koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uudet 4 ja 5 kohdat, joiden mukaan kunnan elintarvikevalvontaviranomainen voisi periä maksun pakkausasetuksen 32 artiklan noutoruoka- ja -juoma-alan uudelleentäyttövelvollisuutta ja 33 artiklan noutoruoka- ja -juoma-alan uudelleenkäyttötarjontaa koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista sekä 7 artiklan1 kohdan a-c alakohdan ja 2 kohdan a-c alakohdan muovipakkauksen kierrätysmateriaalin vähimmäisosuutta koskevan velvollisuuden noudattamiseen liittyvistä tarkastuksista ja muista valvontatoimista.
7.2
Laki verkon välityspalvelujen valvonnasta
1 §.Digitaalisten palvelujen koordinaattori ja muut toimivaltaiset viranomaiset. Lain 1 §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Liikenne- ja viestintävirasto valvoisi myös pakkausasetuksen 45 artiklan 4 ja 6 kohdassa säädettyjä verkkoalustan tarjoajan velvollisuuksia verkon välityspalvelujen valvonnasta annetussa laissa säädetyin toimivaltuuksin. Valvonnassa Liikenne- ja viestintävirastolla olisi käytettävissään kaikki lain 2 luvussa säädetyt viranomaisten tutkintamenettely- ja valvontatoimivaltuudet ja 3 luvussa säädetyt hallinnolliset seuraamukset mukaan lukien seuraamusmaksu. Vastaava valvontavelvoite lain 1 § 3 momenttiin lisättiin akkuasetuksen täytäntöönpanossa.
Pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohdan mukaan digipalveluasetuksen ((EU) 2022/2065) 30 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdan noudattamiseksi kyseisen asetuksen III luvun 4 jakson soveltamisalaan kuuluvien verkkoalustojen tarjoajien, jotka antavat kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia tuottajien kanssa, on hankittava jäljempänä artiklassa säädetyt tiedot tuottajilta, jotka tarjoavat pakkauksia tai pakattuja tuotteita unioniin sijoittautuneille kuluttajille. Säädetyt tiedot, jotka verkkoalustan on hankittava verkkoalustalla tuotteitaan tarjoavalta tuottajalta, liittyvät tuottajan rekisteröintiin ja rekisteröintinumeroon siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttaja sijaitsee sekä verkkoalustalla tuotteitaan tarjoavan tuottajan itse antamaan vakuutukseen, jossa se vahvistaa tarjoavansa ainoastaan sellaisia pakkauksia, joiden osalta se täyttää laajennettua tuottajan vastuuta koskevat vaatimuksensa kyseisessä jäsenvaltiossa. Mainitun artiklan 6 kohta edellyttää, että verkkoalustan tarjoajan on parhaansa mukaan arvioitava, ovatko sen saamat tiedot täydellisiä ja luotettavia. Tässä arvioinnissa voidaan käyttää virallisia tietokantoja, kuten tuottajavastuurekisteriä tai pyytää verkkoalustan tarjoajia toimittamaan luotettavia tositteita digipalveluasetuksen mukaisesti.
Liikenne- ja viestintävirasto valvoisi vain Suomeen sijoittautuneita verkkoalustoja. Liikenne- ja viestintäviraston alueellisesta toimivallasta säädetään tarkemmin digipalveluasetuksen 56 artiklassa. Tuottajavastuuta valvova Lupa- ja valvontavirasto puolestaan valvoisi verkkoalustoilla tuotteitaan tarjoavien talouden toimijoiden osalta sitä, että tuottajat ovat rekisteröityneet tuottajayhteisöön ja hoitaneet tuottajavastuuvelvoitteensa. Lisäksi Lupa- ja valvontavirasto valvoisi verkkoalustan tarjoajaa siltä osin, kun verkkoalusta on itse tuottaja, eli toimii pakkausten tai pakattujen tuotteiden maahantuojana.
Liikenne- ja viestintävirasto ja Lupa- ja valvontavirasto tekisivät verkkoalustojen valvonnassa yhteistyötä keskenään. Hallintolain 10 §:n mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä.
17 §.Eräiden verkkoalustojen tarjoajien seuraamusmaksut. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin Liikenne- ja digipalveluasetuksen 30 artiklan 1 kohdan noudattamiseksi pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohdassa säädetyt tiedot tuottajilta ennen kuin tuottajat voivat käyttää sen verkkoalustan palvelua. Seuraamusmaksu kohdistuisi verkkoalustan tarjoajiin, jotka antavat alustallaan kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia pakkausasetuksessa tarkoitettujen tuottajien kanssa. Tuottaja on määritelty pakkausasetuksen 3 artiklan 15 kohdassa. Vastaava seuraamusmaksu pykälän 2 momenttiin lisättiin akkuasetuksen täytäntöönpanossa.
Ehdotuksen mukaan digipalveluasetuksen 50 ja 51 artiklassa tarkoitettu ja verkon välityspalvelujen valvonnasta annetussa laissa säädetty harkinnanvarainen seuraamusmaksu liitettäisiin pakkausasetuksessa säädettyjen verkkoalustan tarjoajan velvollisuuksien rikkomistilanteisiin. Pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohdan perusteella pykälässä tarkoitettujen verkkoalustojen olisi hankittava digipalveluasetuksen 30 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdan noudattamiseksi:
a) tiedot, jotka koskevat pakkausasetuksen 44 artiklassa tarkoitettua tuottajien rekisteröintiä sekä tuottajan rekisterinumero(t) kyseisessä rekisterissä;
b) tuottajan itse antama vakuutus, jossa se vahvistaa tarjoavansa ainoastaan sellaisia pakkauksia, joiden osalta pakkausasetuksen 44 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut laajennettua tuottajan vastuuta koskevat vaatimukset täyttyvät siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan sijaintipaikka on.
Digipalveluasetuksen 30 artiklan 1 kohta velvoittaa verkkoalustoja, jotka antavat kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa, varmistamaan, että ne ovat saaneet elinkeinonharjoittajan yhteystiedot ja maksutilitiedot, sekä jos elinkeinonharjoittaja on merkitty kaupparekisteriin tai vastaavaan julkiseen rekisteriin, tätä koskevat kaupparekisteritiedot.
Pakkausasetuksen 44 artiklan 4 kohdan velvoitteisiin on perusteltua liittää harkinnanvarainen seuraamusmaksu, sillä velvollisuuksien tarkoituksena on käytännössä varmistaa se, että Suomeen sijoittautuneella verkkoalustalla toimivat pakkausten tuottajat täyttävät tuottajavastuunsa ja ettei tässä tarkoitettujen jätteiden käsittely jää tuottajavastuunsa hoitavien tuottajien tai viime kädessä yhteiskunnan maksettavaksi. Sääntelyn perimmäisenä tavoitteena on suojata ympäristöä. Harkinnanvaraisen seuraamusmaksun liittäminen verkkoalustalle säädettyihin velvoitteisiin olisi johdonmukaista myös sen vuoksi, että verkkoalustan tarjoajille pakkausasetuksessa säädetyt velvollisuudet on liitetty digipalveluasetuksen 30 artiklan 1 kohtaan, jonka rikkomisesta Liikenne- ja viestintävirastolla on voimassa olevan lain nojalla toimivalta määrätä seuraamusmaksu.
Seuraamusmaksun määräämisessä noudatettaisiin verkon välityspalvelujen valvonnasta annetun lain 3 luvun säännöksiä seuraamusmaksun suuruudesta (18 §), seuraamusmaksun määräämättä jättämisestä (19 §) ja seuraamusmaksun määräämisoikeuden vanhentumisesta (21 §). Pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohdan sanamuodon mukaisesti rikkomalla pakkausasetuksen 45 artiklan 4 kohtaa, verkkoalustan tarjoaja rikkoo samalla myös digipalveluasetuksen 30 artiklan 1 kohtaa. Pelkästään tätä ei tule kuitenkaan käyttää seuraamusmaksun arvioinnissa maksun määrän lisäämisperusteena.