2.3.3.1  Yleistä

Salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää koskevaa sääntelyä on aikaisemminkin arvioitu lainvalmistelussa, viimeksi 1.10.2023 voimaan tulleita pakkokeinolakia koskevia muutoksia valmistelleessa työryhmässä (Pakkokeinolain muutostarpeiden tarkastelu, 2022:1, jäljempänä pakkokeinolain muutostarpeiden tarkastelutyöryhmä). Pohdittavana tuolloin oli, että ilmoitus etsinnästä tulisi tehtäväksi sen jälkeen, kun tiedonhankinnan tarkoitus on saavutettu, mutta ilmoitusvelvollisuutta voitaisiin kuitenkin lykätä tai ilmoitusvelvollisuudesta jopa luopua, jos erittäin tärkeät intressit tapauskohtaisesti perustelisivat tätä. 

Pakkokeinolain muutostarpeiden tarkastelutyöryhmän mietinnössä toisaalta todetaan työryhmässä arvioidun, että esitetty sääntely tuntuisi kohdistuvan enemmän rikosten ennalta estämiseen kuin niiden selvittämiseen, jonka suhteen katsottiin, että asian harkinta olisi perustellumpaa esimerkiksi poliisilain muutostarpeita harkittaessa. Lisäksi mietinnön mukaan työryhmässä päädyttiin siihen, että kyse on periaatteellisesti suuresta ja merkityksellisestä ehdotuksesta, joka tuli työryhmässä käsiteltäväksi liian myöhäisessä vaiheessa valmisteluun nähden (ks. tarkemmin mietintö: OM 2022:1). 

Lisäksi vuonna 2016 sisäministeriössä on laadittu selvitys poliisilain tiedonhankintasäännösten riittävyydestä yhteiskunnan kannalta kaikkein vakavimpien rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa (arviomuistio, 13.3.2016, SMDno-2015-604, jäljempänä sisäministeriön arviomuistio). Selvitys kohdentui jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän, laite-etsinnän ja takavarikon tarpeellisuuteen. 

Edellä jaksossa 1 todetusti hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan arvioidaan jälkikäteen ilmoitettavan kotietsinnän säätäminen (s. 180). Jälkikäteen ilmoitettava kotietsintä tarkoittaa tiedonhankinnan kohteen tietämättä tehtävää etsintää eli salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää. 

Eduskunta on vastauksessaan EV 305/2022 vp hallituksen esitykseen pakkokeinolain ja esitutkintalain muuttamiseksi (HE 217/2022 vp) muun ohessa hyväksynyt lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää ja arvioi, onko jälkikäteen ilmoitettavan paikkaan kohdistuvan etsinnän kaltaiselle sääntelylle tarvetta erityisesti vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan näkökulmasta ja tuo selvityksen perusteella tarvittavat lainmuutokset eduskunnan käsiteltäväksi mahdollisimman pian. 

Mainittua pakkokeinolain muuttamiseen liittyvää hallituksen esitystä koskevassa hallintovaliokunnan lausunnossa (HaVL 37/2022 vp s. 6) todetaan, että pakkokeinolaissa ei ole säännöksiä tiedonhankinnan kohteen tietämättä tehtävästä etsinnästä. Lausunnon mukaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan poliisin käytännön toiminnassa tulee esiin esimerkiksi terroristisiin ryhmiin tai järjestäytyneisiin rikollisryhmiin liittyen tilanteita, joissa tiettyyn tilaan tai paikkaan kohdistuva etsintä olisi perusteltua tehdä kohdehenkilön tietämättä. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että jälkikäteen ilmoitettavaa etsintää koskeva sääntely on merkityksellistä sekä rikosten estämisen että niiden selvittämisen näkökulmasta, ja pitää perusteltuna arvioida, onko mainitun kaltaiselle sääntelylle tarvetta erityisesti vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan näkökulmasta. Yhtenä elementtinä prosessissa voitaisiin huomioida etsintävaltuutetun käyttäminen etsinnän edellytysten etukäteistarkastelussa samaan tapaan kuin erityisessä kotietsinnässä. 

Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 30/2022 vp, s. 22–23) puolestaan todetaan olevan selvää, että pakkokeinolakiin tai muuhun lainsäädäntöön ehdotettavat oleelliset muutokset edellyttävät huolellista lainvalmistelua ja arviointia eikä sellaista ole mahdollista toteuttaa eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Valiokunta korostikin erityisesti edellä mainittuun hallintovaliokunnan lausuntoon viitaten, että jatkossa on perusteltua selvittää ja arvioida, onko jälkikäteen ilmoitettavan paikkaan kohdistuvan etsinnän kaltaiselle sääntelylle tarvetta erityisesti vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan näkökulmasta ja tuoda asiaa koskevan selvityksen perusteella tarvittavat lainmuutokset eduskunnan käsiteltäviksi mahdollisimman pian (EV 305/2022 vp, lausuma 4). 

Pakkokeinolain 8 tai 10 luvussa ei ole säännöksiä tiedonhankinnan kohteen tietämättä tehtävästä etsinnästä. Pakkokeinolain 8 luvussa säädetään etsinnästä. Luvun 1 §:n mukaan paikkaan kohdistuvia etsintöjä ovat kotietsintä, joka voi olla yleinen tai erityinen kotietsintä, sekä paikanetsintä. Yleisellä kotietsinnällä tarkoitetaan rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetussa kotirauhan suojaamassa paikassa toimitettavaa etsintää (1 momentti), kun taas erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14, 16, 20 tai 21 §:n mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja johon ei pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä (2 momentti). Erityisestä kotietsinnästä voisi olla kyse esimerkiksi, kun tieto liittyisi valtion turvallisuuteen, oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan, lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön tai papin tehtävässään saamaan tietoon tai lähdesuojan alaan liittyvään tietoon. Paikanetsinnällä puolestaan tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo (3 momentti). 

Kotietsinnän edellytyksistä säädetään pakkokeinolain 8 luvun 2 §:ssä. Yleinen tai erityinen kotietsintä saadaan toimittaa rikoksesta epäillyn hallinnassa olevassa paikassa, jos: 1) on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, tai jos selvitettävänä ovat yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät seikat, ja 2) etsinnässä voidaan olettaa löytyvän tutkittavana olevaan rikokseen liittyvä esimerkiksi 7  luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu takavarikoitava esine, omaisuus, asiakirja tai tieto, tai 7 luvun 2 §:n nojalla jäljennettävä asiakirja tai seikka, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Luvun 4 §:n mukaan paikanetsintä saadaan toimittaa esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyin edellytyksin ja 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön löytämiseksi. 

Läsnäolosta kotietsinnässä säädetään 8 luvun 5 §:ssä, jonka mukaan kotietsinnässä tulee mahdollisuuksien mukaan olla paikalla etsinnän toimittajan nimeämä todistaja. Lisäksi sille, jonka luona kotietsintä toimitetaan, tai hänen poissa ollessaan jollekin paikassa asuvalle, työskentelevälle tai muuten luvallisesti oleskelevalle on varattava tilaisuus olla etsinnässä saapuvilla ja kutsua siihen todistaja. Tilaisuutta ei tarvitse varata, jos se viivyttäisi toimitusta merkittävästi. Jollei kukaan mainituista henkilöistä eikä heidän kutsumansa todistaja ole ollut toimituksessa läsnä, kotietsinnästä sekä 6 §:n mukaisesta oikeudesta saada pyynnöstä etsintäpäätöksen jäljennös, 18 §:n mukaisesta oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi ja 19 §:n mukaisesta oikeudesta saada pöytäkirjan jäljennös on viipymättä ilmoitettava sille, jonka luona etsintä on toimitettu. 

Edellä viitatun 8 luvun 6 §:n mukaan kotietsintää aloitettaessa on paikalla olevalle 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulle henkilölle kerrottava etsinnän tarkoitus ja annettava etsintäpäätöksen jäljennös. Jos kirjallista etsintäpäätöstä ei vielä ole, hänelle on ilmoitettava oikeudesta saada pyynnöstä päätöksen jäljennös. Lisäksi hänelle on ilmoitettava 18 §:n mukaisesta oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi ja 19 §:n mukaisesta oikeudesta saada pöytäkirjan jäljennös. 

Luvun 7 §:n mukaan erityistä kotietsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tietoon. Luvun 8–12 §:ssä säädetään etsintävaltuutetun kelpoisuusvaatimuksista, velvollisuuksista, palkkiosta ja korvauksesta, etsintävaltuutetun käsityksen huomioon ottamisesta sekä sinetöidyn aineiston tuomioistuinkäsittelystä. 

Pakkokeinolain 8 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan yleisestä kotietsinnästä ja paikanetsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta erityisestä kotietsinnästä ja etsintävaltuutetun määräämisestä päättää tuomioistuin. Pykälän 2 momentin mukaan jos yleisessä kotietsinnässä tai paikanetsinnässä ilmenee, että etsintä kohdistuu 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tietoon, tai jos erityinen kotietsintä on välttämätöntä toimittaa kiireellisesti, pidättämiseen oikeutettu virkamies päättää erityisen kotietsinnän toimittamisesta ja etsintävaltuutetun määräämisestä. Lisäksi 3 momentin mukaan poliisimies saa ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöstä toimittaa yleisen kotietsinnän tai paikanetsinnän henkilön löytämiseksi tai sellaisen esineen takavarikoimiseksi, jota on voitu seurata tai jäljittää rikoksen tekemisestä verekseltään. Poliisimies voi ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöstä toimittaa yleisen kotietsinnän ja paikanetsinnän myös silloin, kun etsinnän välitön toimittaminen on asian kiireellisyyden vuoksi välttämätöntä. 

Vaikka pakkokeinolain 8 tai 10 luvussa ei ole säännöksiä tiedonhankinnan kohteen tietämättä tehtävästä etsinnästä, kotietsintä voidaan toimittaa ilman ennakkoilmoitusta niin, että paikalle saapumisen jälkeen ennen etsinnän aloittamista varataan paikanhaltijalle tilaisuus olla läsnä. Etsinnän toimittamisesta ei siten tarvitse ennakolta ilmoittaa. Jos henkilö ei ole paikalla tai häntä ei tavoiteta, etsintä saadaan toimittaa jälki-ilmoituksin. Tällaiset tilanteet eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä, sillä muun ohella läsnäoloon oikeutetulle henkilölle tulee varata paikalle pääsemiseksi jonkin verran aikaa. 

Tällöin kyse on sinänsä jälkikäteen ilmoitettavasta etsinnästä, josta etsinnän kohde ei tiedä sen toimittamishetkellä. Kyse ei kuitenkaan ole henkilöltä salassa tehtävästä etsinnästä, josta ilmoitettaisiin jälkikäteen tai ilmoitusta ei tehtäisi ollenkaan, sillä pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan kotietsinnästä on viipymättä ilmoitettava sille, jonka luona etsintä on toimitettu. Ilmoitusta ei siten ole mahdollista lykätä taikka jättää kokonaan tekemättä, kuten on mahdollista tietyin edellytyksin 10 luvussa säädettyjen salaisten pakkokeinojen osalta. Näin ollen nykysääntelyn puitteissa esimerkiksi kotietsinnän toimittaminen jokaisessa tapauksessa käytännössä paljastaa rikostutkinnan käynnissä olon muun ohella tutkinnan kohdehenkilölle sekä muille mahdollisille rikoskumppaneille ja voi pahimmillaan vaikuttaa haitallisesti muiden tutkintakeinojen käyttöön ja hyödyllisyyteen johtaen mahdollisesti jopa rikosvastuun toteutumattomuuteen. 

Voimassa olevan lain mukaan etsinnässä on kyse sen toimittamishetkeen sidotusta ilmoitusvelvollisuudesta. Nyt käsillä olevassa esityksessä käytetään kohdehenkilöltä salassa tehtävästä etsinnästä termiä salainen paikkaan kohdistuva etsintä (jäljempänä myös salainen etsintä tai salainen kotietsintä, salainen erityinen kotietsintä ja salainen paikanetsintä). 

2.3.3.2  Sääntelyn tarpeellisuus rikoksen selvittämis-, paljastamis- ja estämisvaiheen kannalta

Pakkokeinolain 10 luvussa säädetään salaisista pakkokeinoista rikoksen selvittämiseksi, kun taas poliisilain (872/2011, PolL) 5 luvussa säädetään salaisista tiedonhankintakeinoista rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi. Poliisilain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rikoksen estämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on estää rikos, sen yritys tai valmistelu, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, taikka keskeyttää jo aloitetun rikoksen tekeminen tai rajoittaa siitä välittömästi aiheutuvaa vahinkoa tai vaaraa. Lain esitöiden (HE 224/2010 vp s. 89) mukaan valmistelun estäminen sisältää myös rangaistavan teon valmistelun estämisen, vaikka valmistelua ei olisi kriminalisoitu. Pykälän 3 momentin mukaan rikoksen paljastamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan olettaa, että rikos on tehty. Säännöstasollakin paljastamisen käsite on siten rajattu esitutkinnan aloittamista edeltävään vaiheeseen. 

Salaisia tiedonhankintakeinoja koskeva poliisilain 5 luku perustuu olennaisilta osin pakkokeinolain 10 luvun säännöksiin salaisista pakkokeinoista. Salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan käyttää olennaisesti samojen edellytysten perusteella rikosten estämiseen kuin niitä voidaan käyttää pakkokeinolain 10 luvun perusteella rikosten selvittämiseen. Rikoksen paljastamiseen salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan käyttää vain, jos kysymyksessä olisi laissa tarkemmin säädetty maanpetos- tai terrorismirikos. Salaisia tiedonhankintakeinoja voidaan tietyissä tapauksissa käyttää myös vaaran torjumiseen (HE 275/2022 vp, s. 3). 

Rikoksen estämisessä kynnyksenä salaisen tiedonhankintakeinon käyttämiselle on perusteltu syy olettaa henkilön syyllistyvän rikokseen. Pakkokeinolaissa kynnyksenä salaisen pakkokeinon käyttämiselle on syytä epäillä henkilön syyllistyneen rikokseen. Pakkokeino- ja poliisilain mukaisten salaisten pakko- ja tiedonhankintakeinojen kynnysten eroavaisuus toimivaltuuksien käyttämisessä on muun ohella ajallinen suhteessa tutkittavana tai estettävänä olevaan rikokseen. Pakkokeinolain mukaisten pakkokeinojen käyttäminen edellyttää aina jo tietyn rikoksen tunnusmerkistön täyttävää tekoa tai rikosepäilyä, kun taas ajallisesti poliisilain 5 luvun mukaiset salaiset tiedonhankintakeinot tiettyjen vakavien rikosten osalta ovat mahdollisia aikaisemmassa vaiheessa perustuen henkilön toiminnasta tehtyihin havaintoihin tai muuten saatuihin tietoihin. 

Pakkokeino- ja poliisilain mainittujen kynnysten välinen ero ei kuitenkaan ole aina välttämättä täysin selvä ja ne voivat olla toisistaan vaikeasti erotettavissa. Käytännössä usein perusteltu syy olettaa henkilön syyllistyvän rikokseen voi tarkoittaa myös sitä, että pakkokeinolain mukainen syytä epäillä kynnys on jo täyttynyt. Poliisilain esitöiden mukaan tapauksissa, joissa salaiseen tiedonhankintaan on ryhdytty rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi, saattaa tiedonhankinnan aikana ilmetä, että esitutkinnan aloittamiskynnys on ylitetty eli että on syytä epäillä tiedonhankinnan kohteena oleva rikos tehdyksi (HE 224/2010 vp, s. 38–39). Lisäksi estämistoiminnassa ilmenevä rikos voi kuitenkin olla jokin muu kuin se, jonka estämiseksi toimiin on ryhdytty. Esimerkiksi useat terrorismirikokset ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät rikokset edellyttävät usein valmistelevia toimia. Kynnysten osalta erona kuitenkin voi olla esimerkiksi se, että ei ole vielä tiedossa, mistä tarkemmin yksilöidystä rikoksesta kyse saattaa olla. Rikoksen estämiseksi tiedossa kuitenkin tulisi olla nimettävissä oleva tunnusmerkistö eli vähintäänkin käsitys siitä, mitä rikosta tai rikoksen lajia tiedonhankinta koskee. 

Vakavien rikosten estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen liittyy merkittävä yhteiskunnallinen intressi. Erityisesti vakavassa ja järjestäytyneessä rikollisuudessa on usein kyse monisyisestä toiminnasta, joka usein on laaja-alaista ja nykyään usein verkostomaiseen rakenteisiin perustuvaa. Vakavaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien erilaisten tilanteiden ja menettelytapojen moninaisuuden, erilaisuuden, laaja-alaisuuden ja tapauskohtaisuuden vuoksi sääntelytarpeen ei voida yksiselitteisesti katsoa kohdistuvan ainoastaan joko rikoksen ennalta estämis- tai selvittämisvaiheeseen. Vakavien rikosten paljastamisen, estämisen ja selvittämisen sekä tekijöiden rikosvastuuseen asettamisen kannalta ei tulisi olla tarpeettomia katvealueita, erityisesti kun kyse on toimivaltaisten viranomaisten toimivaltuussääntelystä.  

Esityksen tarkastelu kuitenkin rajautuu ainoastaan pakkokeinolain mukaiseen rikoksen selvittämisvaiheeseen ja esityksessä ehdotetut muutokset salaisiin pakkokeinoihin koskevat ainoastaan pakkokeinolain 10 luvussa säädettyä. Vaikka salaisia tiedonhankintakeinoja koskeva poliisilain 5 luku perustuu olennaisilta osin pakkokeinolain 10 luvun säännöksiin salaisista pakkokeinoista, kyse on toimivaltuussääntelyn kannalta eri sääntelyistä, joista säädetään eri laeissa, ja joiden osalta sääntelytarvearviointi ei kaikilta osin ole täysin rinnastettavissa. Poliisilaki kuuluu sisäministeriön vastuualueelle. Vaikka edellä mainitusti soveltuvin osin vastaava sääntely voisi olla tarpeellista myös rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi, esityksen valmistelussa on pidetty perusteltuna tehdä arviointi poliisilain 5 luvun muutostarpeiden osalta erikseen (ks. tarkemmin muita toteuttamistapoja koskeva jakso 5.1.4.). Tältä osin on myös syytä ottaa huomioon salaisia tiedonhankintakeinoja koskeva sääntely Tullin ja Rajavartiolaitoksen kannalta niitä koskevien rikostorjuntalakien osalta. 

2.3.3.3  Käytännön merkitys, tarpeellisuus ja välttämättömyys rikoksen selvittämiseksi

Vakava ja järjestäytynyt rikollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan monin tavoin. Vakavien rikosten selvittämiseen liittyy merkittävä yhteiskunnallinen intressi. Tehokkaan ja toimivan rikostorjunnan ytimessä ovat toimivaltaisten viranomaisten tehokkaat rikostutkintakeinot, jotka edellyttävät toimivaa toimivaltuussääntelyä. Nykysääntelyn puitteissa salainen paikkaan kohdistuva etsintä ei ole mahdollista, vaikka muutoin pakkokeino- ja poliisilaki mahdollistavat laaja-alaiset esitutkintaviranomaisten salaiset pakko- ja tiedonhankintakeinot. Salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän voidaan arvioida olevan yksi puuttuvista palasista tehokkaan ja toimivan rikostorjunnan keinovalikoimassa.  

Edellisessä jaksossa mainitusti tämän esityksen tarkastelu ja ehdotukset rajautuvat ainoastaan pakkokeinolain 10 lukuun ja rikoksen selvittämisvaiheeseen. Tästä huolimatta jäljempänä esitetyt perusteet ehdotettavien keinojen merkityksellisyydestä, tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä voivat pääosiltaan myös koskea rikoksen estämis- ja paljastamisvaihetta (ks. myös jakso 5.1.4). Edellä mainitussa sisäministeriön arviomuistiossa salaisen etsinnän ja siihen liittyen muiden toimenpiteiden tarpeellisuutta poliisilain 5 luvun osalta perustellaan osin samoilla perusteilla kuin tässä esityksessä rikoksen selvittämisvaiheen osalta. Näiltä osin merkityksellisyyden, tarpeellisuuden ja välttämättömyyden osalta perustelut ovat osin samoja eri vaiheiden osalta, mutta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että esimerkiksi keinon tarpeellisuus kohdistuisi enemmän tai vähemmän vain toiseen vaiheeseen. 

Yhteiskunnan intressi selvittää rikos on sitä suurempi mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, mitä tärkeämpään oikeushyvään rikos kohdistuu ja mitä mittavammat ovat rikoksen kielteiset seuraukset. Poliisin nykyiset rikostutkinta- ja tiedonhankintakeinot eivät aina välttämättä tuota sellaista tietoa, jonka avulla rikokseen voitaisiin puuttua riittävän ajoissa taikka selvittää rikoskokonaisuus kaikkine tekijöineen. Vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden viimeaikaisena kehityssuuntana on ollut verkostomainen toiminta. Erityisesti terroristisessa ja järjestäytyneessä rikollisuudessa toiminnan taustalla olevat todelliset toimijat jäävät helposti selvittämättä, kun toimintaa harjoitetaan hajautetusti toisistaan tietämättömien välitoimijoiden avulla. Esimerkiksi onnistuneista laajojen huumausainekokonaisuuksien selvittämisestä huolimatta huumausainerikollisuus, ja siihen muutoin liittyvät esimerkiksi omaisuus- ja väkivaltarikollisuus, kuitenkin jatkuvat. Tämän voidaan katsoa tarkoittavan muun ohella sitä, että vakavien ja laajojen rikoskokonaisuuksien todellisia toimijoita ei ole pystytty riittävissä määrin selvittämään. 

Perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistä seuraa, että esitetyn pakkokeinon tulee olla rikoksen selvittämiseksi käyttökelpoinen, hyödyllinen ja tarpeellinen. Toimivaltuutta ei kuitenkaan tee välttämättömäksi pelkästään havainto valtuuden tehokkuudesta (PeVL 36/2002 vp s. 6), vaan perusoikeusrajoitusta voidaan pitää välttämättömänä, jos rikosta ei pystytä useinkaan selvittämään ilman pakkokeinon käyttämistä (PeVL 32/2013 vp s. 4). 

Perustuslain 10 §:n 3 ja 4 momentin kvalifioidut lakivaraukset mahdollistavat sen, että lailla säädetään rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä tai välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen eräiden rikosten tutkinnassa. Perustuslaissa edellytetään rajoituksista säätämisen edellytyksenä nimenomaisesti rajoitusten välttämättömyyttä rikosten selvittämiseksi tai rikosten tutkinnassa. Perustuslain kyseisistä lakivarauksista ja perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistäkin seuraavan välttämättömyysedellytyksestä ei kuitenkaan suoraan seuraa, että myös tavallisen lain tasolla pakkokeinolaissa toimivaltuuksien käyttämiselle tulisi poikkeuksetta asettaa edellytykseksi keinon käytön välttämättömyys rikoksen selvittämiseksi. Jos näin ei tehdä, tulee sääntely muotoilla muutoin sellaiseksi, että sääntelykokonaisuuden perusteella perusoikeuksiin puuttuminen rajautuu perustuslaissa tarkoitetulla tavalla rikosten selvittämisen tai tutkinnan kannalta välttämättömään.  

Pakkokeinolain esitöiden (HE 222/2010 vp s. 316, myös HE 52/2002 vp asuntokuuntelun osalta) mukaan ”välttämätöntä” tarkoittaisi lähtökohtaisesti sitä, että esitutkintaviranomainen voisi saada luvan käyttää kysymyksessä olevaa salaista pakkokeinoa vain, jos viranomainen voi osoittaa, että rikoksen selvittäminen muilla pakkokeinoilla ja esitutkintamenetelmillä, esimerkiksi kotietsinnällä ja takavarikolla taikka televalvonnan tai -kuuntelun avulla ei olisi mahdollista tai ainakin vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivyttäisi rikoksen selvittämistä kohtuuttomasti. Välttämättömyys voisi kuitenkin perustua kokonaisarvioon siitä, että muut keinot tulisivat olemaan esimerkiksi tuloksettomia tai tiedonhankintaan soveltumattomia ilman, että niiden käyttöä olisi tullut konkreettisesti yrittää. 

Kokonaisuuden kannalta on myös syytä ottaa huomioon perusoikeusrajoitusten kannalta muiden käytettävissä olevien salaisten pakkokeinojen tai salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisen ajallinen kesto tai jopa käyttämisen tarve ylipäätänsä. Esimerkiksi terrorismirikosten ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien rikosten tutkinta voi olla laaja-alaista ja pitkäkestoista tarkoittaen samalla myös eräiden perusoikeusherkkien, perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakko- tai tiedonhankintakeinojen pitkäaikaistakin käyttämistä. Tämä usein tarkoittaa perusoikeusrajoitusvaikutusten ohella myös merkittävää ponnistusta viranomaisten resurssien kannalta, mikä liittyy myös edellä mainittuun kokonaisarvioon siitä, että ilman tietyn keinon käyttömahdollisuutta rikostutkinta vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivyttäisi rikoksen selvittämistä kohtuuttomasti. Rikoksen selvittämisen viivyttäminen kohtuuttomasti voi tarkoittaa usein myös perusoikeuspuuttumisten pitkittymistä, mikä tulee ottaa niin ikään huomioon siltä osin kuin mahdollista olisi säätää uudesta toimivaltuudesta, joka olisi tarkoituksenmukainen tältäkin osin. 

Tietyn uuden keinon säätämistarvetta koskevan tarpeellisuuden ja välttämättömyyden arvioinnissa on siten otettava huomioon sekä perusoikeusrajoituksen aste – huomioiden myös muut käytettävissä olevat keinot – että keinon vaikutukset viranomaisresurssien kannalta ja rikosten selvittämisen tehostamisen tavoite painavan yhteiskunnallisen suojeluintressin suhteen.  

Esitutkintaviranomaisten käytännön toiminnassa on havaittu useita tilanteita, joissa tiettyyn tilaan tai muuhun paikkaan kohdistuneen etsinnän toimittaminen olisi ollut rikoksen selvittämisen kannalta perusteltua tehdä kohdehenkilön tietämättä. Esitutkintaviranomaisella tarkoitetaan tässä esityksessä poliisia, Tullia ja Rajavartiolaitosta (jäljempänä myös PTR-esitutkintaviranomaiset). Rikoksen selvittäminen perustuu vakavammissa tapauksissa usein esitutkintaviranomaisen salaiseen tiedonhankintaan, jonka tavoitteena on kerätä rikosvastuun toteutumiseksi tarpeelliset tiedot. Jos rikostutkinta liian varhaisessa vaiheessa paljastuu tiedonhankinnan kohdehenkilölle, tämä voi vaarantaa tiedonhankinnan tarkoituksen toteutumisen ja pahimmillaan estää rikosvastuun toteutumisen ja muiden oikeushyvien suojelemisen. Kohdehenkilö voi esimerkiksi muuttaa toimintatapojansa salatakseen ne esitutkintaviranomaiselta, ryhtyä viranomaisiin kohdistuviin muihin vastatoimiin tai varoittaa mahdollisia rikoskumppaneitaan siitä, että hän on rikostutkinnan kohteena. Näin ollen liian aikaisessa vaiheessa aktualisoituva esitutkintaviranomaisen ilmoitusvelvollisuus voisi tehdä tyhjäksi koko sen tarkoituksen, jossa tiedonkeruuta suoritetaan. 

Digitaalisesta kehityksestä huolimatta terrorististen sekä eräiden muiden vakavien rikosten valmistelu ja toteuttaminen usein edellyttää reaalimaailmassa tapahtuvia fyysisiä toimia. Lisäksi erityisesti vakavien rikosten ja ammattimaisemman toiminnan osalta tekijät ovat tietoisempia digitaalisen toimintaympäristön heikkouksista. Tällaisista toimista jää yleensä erilaisia ja -asteisia jälkiä. Jäljet voivat olla esimerkiksi rikoksentekosuunnitelman luonnoksia, ryhmän sisäisen työnjaon osoittavia asiakirjoja, suunnitellun iskukohteen ennakkotiedusteluun tai -valvontaan liittyviä muistiinpanoja, matkustusasiakirjoja, tietokoneen salausohjelmalla avattuja suunnitelman toteuttamista koskevia sähköpostiviestejä taikka suunnitelman toteuttamiseksi tarvittavia aineita tai esineitä. Samankaltaisten toimien voidaan katsoa liittyvän myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen esimerkiksi törkeiden huumausainerikosten toteuttamiseksi. Esimerkiksi huumausainerikollisuuteen usein liittyy kirjan pitämistä ”tuloista ja menoista” esimerkiksi paperivihkossa. Lisäksi esimerkiksi rikoshyötyyn liittyvien virtuaalivaluuttojen osalta kyse usein voi olla paperisista lompakoista ja fyysisessä muodossa (usein paperilapulla) olevista virtuaalivaluuttalompakkojen palautusavaimista. Edellä kuvatuissa tilanteissa salainen paikkaan kohdistuva etsintä olisi merkityksellinen tutkintakeino eli sillä arvioidaan olevan erittäin tärkeä merkitys rikosten selvittämiseksi. 

Esimerkiksi törkeiden huumausainerikosten osalta salaiselle paikkaan kohdistuvalle etsinnälle olisi tarvetta erityisesti suurien rikoskokonaisuuksien selvittämiseksi. Vaikka esimerkiksi itse huumeita usein voidaan säilyttää muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa, muutoin rikoksen toteuttamiseen ja siihen liittyviin vastuuhenkilöihin liittyviä tietoja usein voidaan säilyttää kotirauhan suojaamassa paikassa. Täten myös kotietsinnän toimittaminen salaisena arvioidaan tarpeelliseksi ja usein jopa välttämättömäksi rikoksen selvittämiseksi. 

Tällä hetkellä huumausaineiden maahantuonti on verkostomaisten rikollisryhmien hallinnassa. Viimeisimmissä kokonaisuuksissa on selvinnyt, että lyhytaikaiseksi vuokrattuja huoneistoja käytetään maahantuontierien vastaanottamiseen, jatkamiseen ja jakeluun. Rikolliset yrittävät suojata toimintaansa monin eri tavoin, esimerkiksi käyttämällä salattua viestintää, jossa toimet ohjeistetaan erittäin tarkasti. Rikollisryhmän rikosvastuun toteuttamisen kannalta olisi olennaista, että viranomaisten tutkintatoimet eivät paljastuisi verkostolle liian aikaisin ja muun ohella etsinnät ja kiinniotot pystyttäisiin suorittamaan oikea-aikaisesti. Jos tässä ei onnistuta, huumausaineet voivat jäädä kateisiin ja edellä mainitusti rikoksen keskeiset tekijät jäädä selvittämättä. Kiinni saattaa jäädä vain yksittäisiä tekijöitä, jotka toimivat ohjeistuksen mukaan, eivätkä välttämättä tiedä muista toimijoista kuin nimimerkit. Täten myös tehokkaan rikostorjunnan pitkäaikaisempi tarkoituksenmukaisuus heikentyy merkittävästi, sillä päätekijät jatkaisivat toimintaansa rekrytoiden uusia henkilöitä suorittamaan toiminnan pienemmät roolit. Näin ollen myös yhteiskunnan kannalta vahingollisimpien tekijöiden rikosvastuu jää usein toteutumatta. 

Vaikka esitutkintaviranomaiset ovat onnistuneet selvittämään laajoja törkeitä huumausainerikoskokonaisuuksia, on tyypillistä, että rikollinen toiminta jatkuu siitä huolimatta. Yhtenä syynä tähän on edellä mainitusti juuri se, että keskeisiä rikolliseen toimintaan liittyviä henkilöitä ei ole pystytty selvittämään ja saattamaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Syynä tähän muun ohella on se, että rikostutkinnat ovat paljastuneet epäillyille liian aikaisessa vaiheessa eli viranomaiset ovat joutuneet puuttumaan toimintaan liian varhaisessa vaiheessa ja ennen kuin rikoskokonaisuuteen muita kuuluvia keskeisiä henkilöitä on tunnistettu. Edellä kuvatusti liian aikaisin rikollisille paljastuva rikostutkinta vähentää sen vaikuttavuutta laajoissa rikoskokonaisuuksissa. Rikollispiireihin kytkeytyy myös vaikutusvaltaisia ja varakkaita henkilöitä, jotka eivät kuulu mihinkään tiettyyn rikollisryhmään, mutta rahoittavat ja hyödyntävät rikollisryhmiä ja muita rikollistoimijoita yhteistyökumppaneina monimuotoisessa rikollisuudessa ja siten mahdollistavat järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa ja edesauttavat sen kasvua (ks. valtioneuvoston periaatepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan strategiasta ja toimenpideohjelmasta vuosille 2025–2030, OM 2025:7, mm. kohta 3.3 s. 16). 

Jos olisi mahdollista suorittaa salainen paikkaan kohdistuva etsintä epäiltyjen käyttämään asuntoon tai muuhun tilaan, voitaisiin esimerkiksi varmistaa, ovatko huumausaineet tai muut laittomat esineet tai aineet saapuneet sekä mahdollisesti saada tietoa muista rikoskokonaisuuteen liittyvistä keskeisistä henkilöistä. Tarpeellista olisi myös mahdollistaa esineen tai aineen haltuunottaminen tai jäljentämisen siten, että rikostutkinta ei paljastuisi epäillyille liian varhaisessa vaiheessa. Tässä yhteydessä tarvetta voi usein olla myös vaihtaa vaaralliset aineet tai esineet vaarattomiin. Näin pystyttäisiin puuttumaan rikolliseen toimintaan tehokkaammin mahdollistamalla lisäaikaa toimivaltaisille viranomaisille. 

Tietyissä tapauksissa edellä mainituista tai niiden kaltaisista seikoista voidaan saada tieto suorittamalla etsintä esimerkiksi sellaisessa tilassa, jota henkilö tai ryhmä käyttää kokoontumisiinsa tai varastona. Etsintä voi siten tuottaa tietoa, joka on välttämätöntä tai ainakin erittäin merkityksellistä rikoksen selvittämiseksi. Tällaisen etsinnän toimittamisesta voisi olla perusteltua olla ilmoittamatta heti toimittamishetkellä toimenpiteen kohdehenkilölle, koska hänen toimintaansa kohdistuvan tiedonhankinnan jatkaminen voi olla välttämätöntä vielä etsinnän toimittamisen jälkeenkin. Etsinnän toimitushetkeen sidottu ilmoitusvelvollisuus tekee vastaisen tuloksellisen tiedonhankinnan käytännössä mahdottomaksi. Tiedonhankinnan tehokkuus parantuisi merkittävästi, kun kohdehenkilö ei ainakaan välittömästi tai viivytyksettä tulisi tietoiseksi häneen kohdistetuista toimenpiteistä. Näin paranisivat myös mahdollisuudet tunnistaa rikoskokonaisuuteen mahdollisesti liittyvät muut keskeiset henkilöt. Edellä mainitusti mitä vakavampi rikos on kyseessä, sitä suurempi on yhteiskunnallinen intressi selvittää rikos. 

Muun ohella törkeiden huumausainerikosten osalta salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän säätämistarpeen välttämättömyysarviointi perustuu useimmissa tapauksissa myös oleellisesti säästettäviin esitutkintaviranomaisten voimavaroihin ja esitutkinnan kohtuuttoman viivästymisen välttämiseen. Viimeksi mainitulla on myös perusoikeuspuuttumisen suhteen lieventäviä vaikutuksia – mitä pidempään muita salaisia pakkokeinoja täytyy käyttää, sitä enemmän puututaan perusoikeuksien suojaan.  

Huumausainerikoksia koskevat tutkintakokonaisuudet ovat useimmiten varsin laajoja, pitkäkestoisia ja niihin liittyy maahantuonnin sekä laajan välittämisketjun lisäksi oletus suuresta rikoshyödystä. Näissä rikoksissa ovat usein kyseessä myös erittäin vaaralliseksi luokitellut huumausaineet. Huumausainerikollisuuteen liittyy myös usein vähintäänkin lieveilmiöinä muun ohella omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Yhteiskunnallinen intressi selvittää näitä rikoskokonaisuuksia on suuri. Viime vuosien rikollisuuden kehityksessä tulee huomioida entistä väkivaltaisempien toimintatapojen kytkeytyminen huumausainerikollisuuteen. 

Merkitystä on myös etsinnän kohteena olevan tilan käyttötarkoituksella ja sillä, milloin viranomaisen toiminta paljastuu kohteelle tai kohteille. Esitutkintaviranomaiselle voi tulla myös toimintapakko esimerkiksi erittäin vaarallisen huumausaineen tai ampuma-aseiden takavarikoimiseen, vaikka etsinnän tarkoituksena olisi ollut saada tutkintaa suuntaavaa tietoa. Tällöin salainen paikkaan kohdistuva etsintä lisäisi myös esitutkintaviranomaisten tapauskohtaista ja tarpeellisia toimintamahdollisuuksia siihen asti, kunnes kohteet huomaavat aineiden tai esineiden puuttumisen. Joskus aika voi olla pitkäkin ja huumausaineiden vaihtaminen niin sanotusti valepaketteihin saattaa sitä tapauskohtaisesti hieman lisätä, esimerkiksi kun rikoksentekijät käyvät harvoin varastossa, jossa huumausaineita säilytetään.  

Salaisen etsinnän käytännön merkitystä törkeän huumausainerikoksen selvittämiseksi kuvaa myös seuraava käytännön esimerkkitapaus: 

Teknisellä katselulla (PKL 10:19) nähtiin epäillyn kantavan asuntoonsa ison pahvilaatikon, mutta sen sisällöstä ei ollut tietoa. Käsityksenä oli, että epäilty ottaa useasta eri suunnasta huumeita vastaan ja välittää niitä eteenpäin. Asunto oli järjestetty huumausaineiden säilytystä varten ja tosiasiallisesti siellä asui ulkomaalainen epäilty, jonka tehtävänä oli ylläpitää toiminnassa Suomen haaraa. Epäilty ei ollut asunnossa kirjoilla, vaan toisessa maassa, josta myös huumausaineet salakuljetettiin Suomeen. Asuntoa ei siten käytetty tosiasiallisesti vakituiseen asumiseen, vaan asunto toimi huumausaineiden varastona. Rikoskokonaisuudessa oli useita kohteita ja harhaiskuihin ei ollut varaa, jottei koko operaatio paljastuisi epäillyille liian aikaisin. Tapauksessa oli kyse erittäin laajasta kansainvälisestä rikoskokonaisuudesta, jossa tavoiteltiin suurta rikoshyötyä. 

Rikoskokonaisuuden selvittäminen edellytti pakkokeinolain 10 luvun salaisten pakkokeinojen käyttöä vaatien myös merkittävissä määrin resurssien käyttämistä. Tapauksessa jouduttiin turvautumaan muiden salaisten pakkokeinojen pitkäaikaiseen käyttöön, mikä merkitsi vastaavasti myös perusoikeuspuuttumisten ajallisen keston lisääntymistä. Pakkokeinolain 8 luvun mukaista kotietsintää ei voitu tapauksessa tehdä, koska siitä olisi mennyt tieto liian aikaisin rikoskokonaisuuteen osallisille, mikä olisi vaarantunut rikoskokonaisuuden selvittämisen.  

Tutkinnan edetessä epäilty saatiin kiinni huumausaineiden luovutuksesta ja voitiin tehdä kotietsintä epäillyn asuntoon. Asunnosta takavarikoitiin suuri määrä huumausaineita. Tapauksessa tutkinnassa olisi voitu olla käyttämättä pitkäaikaisesti muita salaisia pakkokeinoja ja myös säästää merkittävästi poliisin resursseja, jos salainen etsintä olisi ollut mahdollista huumausaineiden olemassaolon varmistamiseksi. 

Edellä mainitusti yhteiskunnan intressi selvittää rikos on sitä suurempi mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, mitä tärkeämpään oikeushyvään rikos kohdistuu ja mitä mittavammat ovat rikoksen kielteiset seuraukset. Esimerkiksi muun ohella rikoslain 34 a luvun mukaiset terrorismirikokset voivat usein olla vahingollisuutensa, potentiaalisen uhrimääränsä, aiheuttamansa kärsimyksen sekä yhteiskunnallisten ja taloudellisten seurausvaikutustensa osalta vakavimpia ajateltavissa olevia rikoksia. Terroristisessa tarkoituksessa tehtävät rikokset kohdistuvat yhtäältä perustuslaissa suojeltuihin oikeushyviin ja toisaalta yhteiskunnan toimivuuteen kokonaisuudessaan. 

Voidaan ajatella tilannetta, jossa poliisi saa luotettavana pidettäviä tietoja siitä, että jonkin tuntemattoman tahon on määrä toimittaa terroriteossa tarvittavia käyttövalmiita räjähteitä tiedonhankinnan kohdehenkilölle. Poliisilla on tieto toimituksesta mutta ei sen tarkasta ajankohdasta. Terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun selvittämiseksi ja vakavamman rikoksen estämiseksi on välttämätöntä, että räjähteet saadaan pois kohdehenkilön hallusta mahdollisimman pian sen jälkeen, kun toimitus on tapahtunut. Jos poliisi tekee kyseisen henkilön hallitsemaan tilaan etsinnän ennen kuin räjähdysaineiden siirto on tapahtunut, toimii kohdehenkilölle etsinnästä tehtävä ilmoitus sellaisena varoituksena, joka saa hänet tai jonkun muun toimintaan liittyvän henkilön muuttamaan rikollista toimintasuunnitelmaansa. Kokonaiskuvan varmistamiseksi etsintä voidaan joutua suorittamaan useassa kohteessa samanaikaisesti, jolloin tieto etsinnästä ei saisi välittömästi päätyä mahdollisten rikoskumppanien tietoisuuteen. Rikoksesta epäillyt voivat myös testata poliisin tietoisuutta väärillä tiedoilla sen selvittämiseksi, reagoiko poliisi saatuun tietoon. Tämä on yleistä erityisesti järjestäytyneessä rikollisuudessa. Tällaisissa tilanteissa salainen etsintä lienee ainoa ja siten välttämätön tutkintakeino. 

Niin ikään järjestäytynyt rikollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan laaja-alaisesti ja haitallisesti. Järjestäytynyt rikollisuus on usein myös rajat ylittävää ja pahimmillaan väkivaltaista. Suomenkin osalta on viime vuosina havaittu uusien rikollisjärjestöjen rantautuminen. Tunnistettujen rikollisryhmien ja niiden muodostamien verkostojen määrä on kasvanut voimakkaasti kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ja samaan aikaan ulkomailta johdettujen rikollisorganisaatioiden vaikutusvalta Suomessa on kasvanut merkittävästi. Erityisen huolestuttavina piirteinä voidaan pitää ruotsalaisten rikollisorganisaatioiden yhteyksiä suomalaisiin katujengeihin ja albaanitaustaisten rikollisten vaikutusta huumausaine- ja väkivaltarikollisuuteen Suomessa (ks. esim. valtioneuvoston periaatepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan strategiasta ja toimenpideohjelmasta vuosille 2025–2030, OM 2025:7, mm. kohta 3.3 s. 15–16).  

Muun ohella terrorismirikosten ja järjestäytyneen rikollisuuden haitallisuuden ja seurausten vakavuuden vuoksi yhteiskunnalla on vakavasti otettava intressi estää rikokset ennalta ja selvittää ne jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin niiden pitkälle menevät vahingolliset seuraukset koko laajuudessaan toteutuvat. Salainen paikkaan kohdistuva etsintä arvioidaan erittäin merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi keinoksi erityisesti vakavien rikosten selvittämiseksi. 

Mahdollista ei liene kuitenkaan arvioida, että jokaisessa tapauksessa salainen etsintä yksinään olisi rikostutkinnan kannalta riittävä tutkintakeino. Todennäköisesti kyse pääsääntöisesti olisi sellaisesta keinosta, joka olisi erityisen hyödyllinen tutkintakeino, mutta lähtökohtaisesti tietyssä määrin muita tutkintakeinoja tukevassa roolissa. Salaisella etsinnällä voidaan kuitenkin olettaa saatavan rikoksen selvittämiseksi tarvittavia tietoja ja sillä todennäköisesti olisi erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiseksi. Tietyissä tapauksissa tutkintakeino itsessään voisi myös olla välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. Tutkintakeinona salainen etsintä myös mahdollistaisi tehokkaamman viranomaisresurssien käyttämisen ja todennäköisesti vähentäisi muiden, perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakko- tai tiedonhankintakeinojen käyttötarvetta joko kokonaan tai ainakin ajallisesti keinojen käyttämisen suhteen. Näin ollen myös perusoikeuksiin puuttuminen vastaavasti vähentyisi kohdistuen suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteen mukaisesti välttämättömään. 

Salainen paikkaan kohdistuva etsintä pakkokeinona olisi myös merkityksellinen koskien törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikoksen valmistelua (esimerkiksi koulusurmasuunnitelmat). Näihin rikoksiin voi liittyä pääepäiltyjen lisäksi muita henkilöitä. Kaikkien henkilöiden osalta rikosvastuuseen saattaminen on ollut ongelmallista riittävän näytön puutteen vuoksi valmistelurikoksesta ja tältä osin ongelmana usein onkin ollut rikostutkinnan paljastuminen liian varhaisessa vaiheessa. 

Lisäksi törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun osalta haasteena on näytön hankkiminen valmistelun vaiheesta tai saada lisätietoa esimerkiksi jo saadun tiedon luotettavuuden arvioimiseksi. Tällaisten tekojen estämiseen liittyy merkittävä intressi, mutta haasteena on esimerkiksi melko korkea kynnys kyseisen rikoksen valmistelun rangaistavuudelle, ja usein saatetaankin olla jo henkirikoksen tunnusmerkistön yrityksen kynnyksellä. Usein tieto tämän tyyppisestä rikoksesta tulee rikostiedustelutietona tai henkilöltä, joka haluaa uhasta ilmoittaa, mutta ei kuitenkaan toimia todistajana. Valmistelun selvittämiseksi viranomaistoiminnan paljastumisen ajoitus kohdehenkilölle on ratkaiseva ja tällä hetkellä valitettavasti usein rikoksen estämisen osalta kyse voi olla tuurista. Esimerkiksi salaisella kotietsinnällä voitaisiin kartoittaa epäillyn varustautumista ja mahdollisia kirjallisia suunnitelmia tekoa varten. Tällä voitaisiin saada selvyyttä valmistelun vaiheesta ja muista välttämättömistä tiedoista. 

Esimerkiksi koulusurmauhkiin tyypillisesti liittyy valmistelua, kuten aseen hankkimista ja suunnitelmien tekemistä. Lisäksi iskuihin saattaa liittyä tiedonhankintaa vastaavista tapauksista sekä iskukohteen tiedustelua. Tyypillisesti näitä tekoja toteutetaan yksin, mutta henkilöt voivat käydä keskusteluja usein nimimerkkien takana vahvasti salatuissa keskusteluryhmissä. Vaikka ensisijainen puuttumistapa esimerkiksi koulu-uhkauksien osalta on vaaran torjuminen ja epäillyn henkilöllisyyden selvittäminen sekä kontaktointi (erityisesti tilanteissa, joissa on julkaistu uhkaus tai manifesti), liian aikainen puuttuminen voi johtaa siihen, että epäilty jatkaa teon suunnittelua sen jälkeen. On myös mahdollista, että toteuttajia olisi useampia ja yhden kiinni jääminen ei lopettaisi toteuttamisen uhkaa. Huomioon on siten otettava niin yksin toimivat kuin ryhmissä toimivat henkilöt, sillä molempien osalta vaarana on mahdollisuus toteuttaa mitä vakavimpia rikoksia. 

Muu esimerkkitapaus liittyy henkirikoksen valmisteluun, jossa poliisin tiedustelutiedon mukaan henkilö A on tilannut palkkamurhan kohdistuen henkilöön B ja viestintä tapahtuu salatussa ympäristössä. Toimeksiannon toteuttajasta ei ole tarkempaa tietoa, joten ainoa tapa saada tietoa olisi tehdä salainen kotietsintä A:n asuntoon ja mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi tekninen laitetarkkailu hänen käytössään oleviin teknisiin laitteisiin. Jos asiassa tehtäisiin tavallinen koti- ja mahdollinen laite-etsintä, ja tieto rikosepäilystä tulisi A:n tietoon liian varhaisessa vaiheessa, asian selvittäminen voisi vaarantua sotkemisvaaran vuoksi. 

Edelleen voi olla tilanteita, joissa etsinnän toimitushetkeen sidottu ilmoitusvelvollisuus saattaisi paljastaa muun meneillään olevan salaisen pakkokeinon käyttämisen. Tällainen tilanne voisi olla käsillä esimerkiksi, kun kyse on tietolähdetoiminnasta. Usein saattaa olla kyse sellaisesta tilanteesta, jossa tieto rikoksesta, sellaisen toteuttamissuunnitelmasta tai vakavan vaaran uhasta on vain hyvin rajatun henkilöpiirin tiedossa. Tällaisessa tilanteessa esitutkintaviranomaisen puuttuminen asiaan todennäköisesti paljastaisi myös toisen meneillään olevan salaisen tiedonhankinnan ja pahimmassa tapauksessa saattaisi tietolähteenä toimivan henkilön vaaraan. Liian aikainen esitutkintaviranomaisen rikostutkinnan selviäminen kohdehenkilöille voisi myös aiheuttaa sen, että rikoksen toteuttamistapa tai sitä koskevat suunnitelmat muuttuvat ja johtaisivat siihen, että pitkäänkin kestänyt rikostutkinta päätyy tuloksettomaksi, minkä vuoksi vakavan rikoksen seuraukset saattavat todennäköisemmin toteutua ja rikosvastuu jäädä toteuttamatta. 

Esityksessä perustelluksi arvioidaan, että salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää koskevalla sääntelyllä olisi merkitystä erityisesti vakavampien rikosten selvittämisen kannalta. Pääsääntöisesti kyse olisi sellaisesta toimivaltuudesta, jonka käytöllä voidaan olettaa saatavan rikoksen selvittämiseksi tarvittavia tietoja, ja jolla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Salainen paikkaan kohdistuva etsintä pakkokeinona olisi rikoksen selvittämiseksi käyttökelpoinen, hyödyllinen ja tarpeellinen, mutta myös tehokas siltä kannalta, että se mahdollistaisi usein rikoksen selvittämisen silloin, kun se muuten ei olisi joko mahdollista tai rikoksen selvittäminen muilla pakkokeinoilla vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivyttäisi rikoksen selvittämistä kohtuuttomasti (ks. PeVL 36/2002 vp s. 6 ja PeVL 32/2013 vp s. 4). 

Edellä mainituin perustein selvää on, että salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää koskeva sääntely olisi tarpeellinen ja hyödyllinen sekä edistäisi rikosten selvittämistä. Tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden lisäksi uusia toimivaltuuksia voidaan pitää perusoikeusrajoitusten kannalta hyväksyttävinä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Edelleen perusoikeusrajoituksien kannalta sääntelyä pidetään välttämättömänä vakavien rikosten selvittämiseksi. Ks. myös tarkemmin säätämisjärjestystä koskevat perustelut jaksossa 12. 

Vaikka kokonaisuuden kannalta Suomessa tilanne rikollisuuden suhteen on hyvä ja maailmanlaajuisessa mittakaavassa Suomessa on pieni määrä järjestäytynyttä rikollisuutta ja vähän rikollisuutta, edellä mainituin perustein esimerkkeineen sekä tulevaisuuden näkymien suhteen tarve tehokkaalle toimivaltuussääntelylle rikosten selvittämiseksi on ilmeinen (ks. valtioneuvoston periaatepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan strategiasta ja toimenpideohjelmasta vuosille 2025–2030, OM 2025:7, mm. kohta 3.6 s. 19–21). Edellä mainitusti salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää koskeva sääntely on yksi puuttuvista palasista esitutkintaviranomaisten rikostutkintakeinovalikoimassa.  

Mahdollista ei liene tarkemmin arvioida, kuinka paljon tapauksia on jäänyt selvittämättä voimassa olevan lain puitteissa joko siksi, että kaikkia selvittämättömiä tapauksia ei todennäköisesti ole tiedossa, ja toisekseen ettei tietoa niistä ole saatavilla julkisista lähteistä. Toisaalta esimerkiksi huumausainerikollisuuden suhteen selvänä indikaattorina ”haavin läpi päässeistä” tapauksista voidaan pitää sitä, että suuristakin huumausainerikoskokonaisuuksien selvittämisestä huolimatta huumausainerikollisuutta kansainvälisine ja väkivaltaisine liityntöineen edelleen Suomessa esiintyy. Todennäköisenä siten voidaan pitää sitä, että keskeisiä toimijoita ei ole rikostutkinnoissa joko saatu selville tai näyttöä henkilöiden osallisuudesta ei muutoin ole riittävästi kertynyt. Muun ohella edellä ja jäljempänä esitettyjen konkreettisten esimerkkien perusteella arvioidaan, että ehdotetulle sääntelylle on todellinen ja painava yhteiskunnallinen tarve. Tarvetta ilmentää myös se, että konkreettisesti sääntelylle tarve on huomioitu jo ainakin vuodesta 2016 lähtien. 

2.3.3.4  Arvioitavan sääntelyn yleiset ja erityiset edellytykset

Yleiset edellytykset 

Salassa tehtävä paikkaan kohdistuva etsintä tarkoittaa perusoikeusherkkää toimivaltuussääntelyä. Erityisesti salainen kotietsintä merkitsee syvälle käyvää puuttumista perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaiseen kotirauhan suojaan, johon 3 momentin mukaan voidaan lailla säätää rikosten selvittämiseksi välttämättömistä toimenpiteistä. Tarpeelliseksi arvioidaan, että salaisen etsinnän kohdehenkilön oikeusturva varmistettaisiin luomalla selkeät takeet sille, että etsinnän toimittamiselle olisi jokaisessa yksittäisessä tapauksessa perustellut syyt. Tarpeen on myös varmistaa, että salainen etsintä toimitettaisiin asianmukaisesti. Lisäksi tarpeellista on, että uuden salaisen pakkokeinon käytön ala rajattaisiin tarkkarajaisesti. Vaikka samat reunaehdot koskevat tietyiltä osin sekä salaista kotietsintää että salaista paikanetsintää, jälkimmäisen ei arvioida perusoikeuspuuttumiseltaan olevan rinnastettavissa salaiseen kotietsintään, minkä vuoksi niiden käyttöä koskevien edellytysten eroavaisuutta tietyiltä osin pidetään perusteltuna (ks. jäljempänä tarkemmin erityisistä edellytyksistä). 

Voimassa oleva pakkokeinolain 10 luku sisältää muitakin perusoikeusherkkiä salaisia pakkokeinoja, joista osa niin ikään puuttuu perustuslaissa suojattuun kotirauhan suojaan. Esimerkiksi 10 luvun 17 §:n mukaan esitutkintaviranomaiselle voidaan myöntää lupa kohdistaa teknistä kuuntelua vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, jossa rikoksesta epäilty todennäköisesti oleskelee (asuntokuuntelu). Asuntokuuntelun toimittamiseksi asennettavien laitteiden asennuksen yhteydessä ei kuitenkaan ole mahdollista suorittaa etsintää. 

Asuntokuuntelu on mahdollista 17 §:ssä erikseen säädettyjen vakavien rikosten selvittämiseksi. Asuntokuuntelun käyttämisen erityisenä edellytyksenä on lisäksi 2 §:n 2 momentin mukaan se, että asuntokuuntelun käyttäminen on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi sen lisäksi että sillä tulisi voida olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Vaikka asuntokuuntelun edellytyksissä ei erikseen mainita siitä, että rikoksen selvittämisen tulisi olla olennaisesti vaikeampaa tai mahdotonta käyttämällä rikoksesta epäillyn tai muiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia pakkokeinoja, sisältyy tämä pakkokeinon käytön edellytys 2 §:n 2 momentissa asetettavaan välttämättömyyden vaatimukseen (HE 222/2010 vp s. 331). Tältä osin välttämättömyysvaatimuksen osalta onkin syytä huomioida se, että asuntokuuntelun edellytyksenä ei ole rikoksen selvittämisen mahdottomuus muilla keinoilla, vaan riittäväksi katsotaan myös se, että rikoksen selvittäminen muilla keinoilla olisi olennaisesti vaikeampaa esimerkiksi vaatien oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivyttäisi rikoksen selvittämistä kohtuuttomasti ((HE 222/2010 vp s. 316, myös HE 52/2002 vp asuntokuuntelun osalta). Rikoksen selvittämistarpeen lisäksi on huomioitava perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus, joka niin ikään on perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaisesti edellytyksenä välttämättömille kotirauhan suojaan ulottuville toimenpiteille. 

Asuntokuuntelun osalta merkitystä ei ole sillä, sijoitetaanko tai asennetaanko tekniseen kuunteluun käytettävä laite vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vai toteutetaanko tekninen kuuntelu asunnon ulkopuolelta käsin (HE 222/2010 vp s. 331). Pakkokeinolain 10 luvun 26 §:n 1 ja 2 momentin mukaan esitutkintavirkamiehellä on asuntokuuntelun toteuttamiseksi oikeus tuomioistuimen luvalla salaa mennä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi. Kotietsinnästä kuitenkin säädetään erikseen eli edellä mainitussa tilassa suoritettava etsintä, tutkiminen ja muu tarkastaminen ei ole sallittua asentamisen yhteydessä. 

Asuntokuuntelu ei siten käytännön menettelyn tasolla tietyssä suhteessa paljolti eroa salaisesta kotietsinnästä, koska nykyäänkin lainsäädäntö mahdollistaa vakituiseen asumiseen menemisen kohdehenkilön tietämättä. Erona olisi kuitenkin tilassa tehtäväksi sallittavat tutkintatoimenpiteet ottaen kuitenkin huomioon esitutkintaviranomaisen puuttumisvelvollisuus. Tosin puuttumisvelvollisuuden osalta on syytä huomioida, että mahdollisuudesta siirtää tietyin edellytyksin puuttumista muuhun kuin pakkokeinon perusteena olevaan rikokseen säädetään 10 luvun 47 §:ssä. Suojattavan perusoikeuden eli kotirauhan suojan ja siihen puuttumisen kannalta salaisessa kotietsinnässä olisi siten jossain määrin kyse ainakin menettelyllisesti vastaavan kaltaisesta puuttumisesta kohdehenkilön perusoikeuksiin kuin asuntokuuntelussa erityisesti laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen ja poisottamisen suhteen. 

Salaisen kotietsinnän sääntelytarpeen arvioinnissa voitaneen tietyissä määrin ottaa huomioon asuntokuultelulle asetetut yleiset edellytykset. Tarpeellista on erityisesti arvioida 10 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisen välttämättömyysvaatimuksen soveltumista salaiseen kotietsintään. Arvioinnissa on huomioitava myös asuntokuuntelun perusterikokset (ks. jäljempänä erityisistä edellytyksistä tarkemmin). 

Vaikka salaisen kotietsinnän voidaan katsoa jossain määrin rinnastuvan asuntokuunteluun, ainakin kotirauhan piiriin menemisen kannalta, perusoikeuspuuttumiseltaan kyse ei kuitenkaan ole rinnasteisista salaisista pakkokeinoista. Kotirauhan suojaamassa paikassa tapahtuva asuntokuuntelu tarkoittaa yksityisten keskustelujen kuuntelua tai tallentamista teknisillä laitteilla. Salaisena pakkokeinona asuntokuuntelulla puututaan merkittävästi perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan. Kotirauhan suojaamassa paikassa käydyt keskustelut ovat usein luottamuksellisia ja henkilökohtaisia. Äänten perusteella tietoon voi myös tulla se, mitä asunnossa muuten tapahtuu tai tehdään. Asuntokuuntelulla puututaan näihin keskusteluihin ja suojattuun oikeushyvään merkittävästi. Tämän vuoksi asuntokuuntelun edellytykseksi on myös asetettu välttämättömyysvaatimus.  

Pakkokeinolain 10 luvun 2 §:n 2 momentin välttämättömyysvaatimukseen on sidottu asuntokuuntelun lisäksi ainoastaan peitetoiminta ja valeosto. Pakkokeinolaissa on siten katsottu nämä kolme salaista pakkokeinoa sellaisiksi keinoiksi, joilla puututaan merkittävimmin kohdehenkilöiden perusoikeuksiin, minkä vuoksi niiden käyttöön on suhtauduttava pidättäytyvästi. Vastaavanlaisia edellytyksiä ei ole asetettu muille 10 luvun salaisten pakkokeinojen käytölle, vaikka niilläkin puututaan kohdehenkilöiden perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiin, kuten telekuuntelu. 

Salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän perusoikeuksiin puuttumisen asteen arvioidaan rinnastuvan niihin pakkokeinoihin, joiden käyttämisen edellytykseksi on voimassa olevassa pakkokeinolaissa säädetty edellytys keinon erittäin tärkeästä merkityksestä rikoksen selvittämiselle. Esimerkiksi asuntokuuntelussa perusoikeuksiin puuttuminen kohdistuu sekä kotirauhaan että luottamukselliseen viestintään, kun puolestaan salaisella kotietsinnällä puututtaisiin lähtökohtaisesti vain kotirauhan suojaan. Toisaalta molemmissa on kyse yksityiselämän suojasta eikä perusoikeuksia lähtökohtaisesti voida asettaa arvojärjestykseen. Tässä yhteydessä kyse on kuitenkin siitä, onko puuttumisessa kyse vain yhdestä suojellusta oikeushyvästä vai useammasta. Tosin näiden salaisten pakkokeinojen rinnastettamattomuus tässä suhteessa ei ole niin yksinkertaista, minkä vuoksi perusoikeuspuuttumisen suhteen liikuttaneen lähes samalla tasolla, joskin tapauskohtaisesti. Toisin sanoen esityksessä arviointia siitä, ettei kyse ole perusoikeuspuuttumiseltaan täysin rinnastettavista salaisista pakkokeinoista, pidetään perusteltuna, mutta luonnollisesti asia vaatii myös perustuslakivaliokunnan arviointia (ks. jakso 12.6 ja vaihtoehtoisesti toteuttamistavat 5.1.2). Salaisella paikanetsinnällä puolestaan ei puututtaisi kotirauhan suojaan. 

Edellä mainituin perustein esityksessä arvioidaan, että välttämättömyysvaatimukseen sidotulla asuntokuuntelulla puututaan lähtökohtaisesti tuntuvammin perusoikeuksiin kuin salaisilla etsinnöillä. Esimerkiksi salainen kotietsintä ei kohdistuisi kotirauhan suojaamassa paikassa käytäviin luottamuksellisiin keskusteluihin eikä siihen mitä paikassa tapahtuu tai tehdään. Salainen etsintä toimivaltuutena myös todennäköisesti vähentäisi tarvetta käyttää muita perusoikeuksiin puuttuvia salaisia pakkokeinoja tai ainakin vähentäisi niiden käyttämistä koskevaa ajallista kestoa. 

Lisäksi jos salaisten etsintöjen edellytykseksi asetettaisiin keinon käytön välttämättömyys rikoksen selvittämiselle, salaisia etsintöjä ei välttämättä olisi mahdollista käyttää tilanteissa, joissa sinänsä olisi mahdollista käyttää myös pakkokeinolain 8 luvun mukaisesti toteutettavaa etsintää. Ongelmaksi tällöin muodostuisi erityisesti rikostutkinnan paljastuminen liian varhaisessa vaiheessa. Näin ollen sekä perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumisen asteen että käytännön rikostutkintatarpeiden näkökulmista salaisille etsinnöille arvioidaan soveltuvan huomattavasti paremmin pelkästään vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä rikoksen selvittämiselle kuin sen lisäksi välttämättömyysvaatimus. Joka tapauksessa keinon käyttämisen osalta olisi otettava huomioon sekä soveltuisivat pakkokeinolain 10 luvun 2 §:n 1 momentti ja 1 luvun yleiset periaatteet, kuten suhteellisuus- ja vähemmän haitan periaate. 

Poikkeuksen edellä todettuun arvioidaan muodostavan salainen erityinen kotietsintä. Erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14, 16, 20 tai 21 §:n mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja johon ei pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä. Kyse on tietynlaisen tiedon suojelemisesta, ei niinkään tiettyjen tilojen suojelemista, joskin tiettyjen tilojen osalta vahvana olettamuksena on, että etsinnän kohteeksi voi joutua suojeltua tietoa. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi oikeudellisten avustajien toimistot, lääkärin vastaanotto ja sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatimiseen liittyvät tilat.  

Salaisen erityisen etsinnän luonteen erityisyyden vuoksi perustelluksi arvioidaan, että salainen erityinen kotietsintä sidottaisiin asuntokuuntelun tavoin välttämättömyysvaatimukseen.  

Erityiset edellytykset 

Salaisen etsinnän arvioidaan pakkokeinona olevan merkityksellinen usean eri rikoslajin selvittämisen suhteen. Vakavat rikokset eivät rajoitu pelkästään terrorismirikoksiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai vähintäänkin näihin rikoksiin ei voida yksiselitteisesti liittää vain tiettyjä rikoksia. Vakava rikollisuus usein sisältää monenlaista rikollisuutta, kuten törkeät talous-, seksuaali-, paritus-, ihmiskauppa-, valmistelu- ja omaisuusrikokset. Esimerkiksi pakkokeinolain 10 luvun 17 §:n mukaisen asuntokuuntelun perusterikoslistaus ei sisällä edellä mainittuja rikoksia, kuten törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Asuntokuuntelu ei esimerkiksi olisi mahdollista kouluampumisen valmistelun selvittämiseksi. 

Salainen etsintä arvioidaan tarpeelliseksi myös törkeän ryöstön valmistelun selvittämiseksi, joka ei myöskään kuulu asuntokuuntelun perusterikoksiin. Törkeän ryöstön valmistelun selvittämisen kannalta pätevät vastaavat perustelut kuin törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun osalta. Esimerkiksi törkeä ryöstö sisältyy asuntokuuntelun perusterikoksiin. Valmistelun osalta voidaan esimerkkinä käyttää arvokuljetusryöstön suunnittelua ja muita valmistelevia tekoja, joiden osalta on otettava huomioon vastaavat ajoituksen oikea-aikaisuuteen liittyvät seikat kuin edellä on esitetty. Liian aikaisin tapahtuva poliisin puuttuminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että rikosvastuu jää toteutumatta. Lisäksi mikäli suunnitellusta rikoksesta on ollut esimerkiksi tietolähteen antamaa tietoa, voisi tieto tietolähteen käyttämisestä myös paljastua epäillylle tai epäillyille. Pahimmillaan tiedon paljastuminen saattaa aiheuttaa vaaraa mahdollisen lähteen hengelle ja terveydelle tai tämän läheisille, mikäli asia on ollut hyvin rajatun henkilöpiirin tiedossa. Mikäli kuitenkin puuttuminen tapahtuu liian myöhään, voivat suunnitellun ryöstön kohteena tai toiminnan vaikutuspiirissä olevat henkilöt joutua hengen ja terveyden vaaraan, koska ryöstöissä käytetään usein ampuma-aseita ja mahdollisesti räjähteitä. 

Lisäksi salaiselle etsinnälle arvioidaan olevan tarvetta monessa lapseen kohdistuneessa epäilyssä seksuaalirikoksessa, joka ei myöskään ole asuntokuuntelun perusterikos. Usein epäillyn laitteilla tai hänen käyttämissään pilvipalveluissa (joista ei poliisilla ole välttämättä lainkaan tietoa ennen kuin tietotekniset laitteet löydetään ja tutkitaan) epäillään olevan epäillyn ja lapsen välistä kommunikaatiota ja/ tai epäillyn ja joko lapsen tai molempien kuvaamaa ja lähettämää videomateriaalia, joka on keskeistä näyttöä asiassa. Usein tietoteknisiltä laitteilta löytyvä näyttö voi olla ainoa saatavilla oleva todistusaineisto, jos lapsi ei uskalla tai halua kertoa tapahtuneesta, mikä on usein tilanne kyseisissä tapauksissa. 

Käytännössä salaisen etsinnän tarve liittyisi laite-etsinnän tai teknisen laitetarkkailun turvaamiseen, jossa epäillyn tietoteknisissä laitteissa on mahdollisesti kymmenien tai jopa satojen uhrien henkilöllisyyden selvittämiseksi tarvittavia tietoja. Lapset kertovat itselleen tapahtuneesta rikoksesta vain melko harvoin, eikä näihin rikoksiin usein päästä kiinni kuin tietoteknisen todistusaineiston eli rikoksesta epäillyn tietoteknisten laitteiden kautta. Lapset eivät usein tee tapahtuneesta ilmoituksia eivätkä välttämättä ikinä edes kerro tapahtuneesta kenellekään, ainakaan aikuiselle tai viranomaiselle. Heihin kohdistuneen seksuaalirikosten selvittäminen siten hyvinkin usein edellyttää sitä, että tietotekninen näyttö saadaan poliisin haltuun ja asianomistajat voidaan materiaalista tunnistaa. 

On ollut tapauksia, joissa tietoteknistä todistusaineistoa on yritetty ja onnistuttukin hävittämään epäiltyjen toimesta silläkin aikaa, kun poliisi on murtanut rikoksesta epäillyn asunnon ovea päästäkseen asuntoon. Esimerkiksi eräässä tapauksessa matkapuhelin laitettiin leivänpaahtimeen ja toisessa tapauksessa kovalevy tyhjennettiin. Edellä mainitut hävittämistilanteet ovat tapahtuneet silloin, kun oven murtamiseen on jo varauduttu ja sisäänmeno on pyritty tekemään niin nopeasti kuin mahdollista. Tällaisissa tilanteissa salainen etsintä olisi todennäköisesti ainoa käytettävissä oleva tutkintakeino rikoksen selvittämiseksi. 

Toki on huomioitava myös se, että salainen etsintä tehtäisiin silloin kun kohdehenkilö ei olisi etsittävässä tilassa paikalla, jolloin voi olla käsillä myös tilanteita, että kohdehenkilön tietotekniset laitteet kulkevat henkilön mukana. Toisaalta erityisesti vakavimpien rikosten osalta epäillyillä on usein käytössä useita eri laitteita ja jopa todennäköisempää on se, että ne laitteet, joissa on todisteita vakavista rikoksista, eivät kulje kohdehenkilön mukana tavanomaisen matkapuhelimen tavoin. 

Lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoskokonaisuuksia tehdään myös useissa tapauksissa siten, että samaan kokonaisuuteen osallistuu hyvin iso verkosto rikoksentekijöitä. Etsinnän toimitushetkeen sidotulla etsinnän ilmoittamisella vaarannetaan se, että epäilty kertoo vireillä olevasta rikostutkinnasta muille epäillyille, jotka onnistuvat ennen etsinnän toteuttamista tuhoamaan omilta laitteiltaan rikoskokonaisuuden selvittämiseksi tarvittavan näytön. Näin ollen myös lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta salainen etsintä olisi merkityksellinen tutkintakeino ja jopa välttämätön, jotta salaisella etsinnällä mahdollisesti löytyvät laitteet tai muut todisteet voitaisiin tutkia siten, ettei kohdehenkilö saa tietoa koti- ja laitteen etsinnästä ennen niiden suorittamista tai niiden aikana. Keinon välttämättömyyttä puoltaa myös rikosnimikkeiden vakavuus, lapsen oikeuksien suojelemisen tärkeys ja niiden kautta se, etteivät kyseiset hyvin vakavat rikokset jäisi selvittämättä ja rikoksentekijät voisi jatkaa toimintaansa. 

Lisäksi salainen etsintä arvioidaan tarpeelliseksi keinoksi paritus- ja ihmiskaupparikosten selvittämisen suhteen. Näihin rikoksiin liittyen toiminta on usein järjestäytynyttä rikollisuutta. Paritusrikoksissa on tyypillistä, että rikoksen uhreja majoitetaan ja seksin myyminen tapahtuu asunnoissa, jotka eivät ole kenenkään nimissä viranomaisrekistereissä tai ne ovat vuokrattavissa lyhytvuokrapalvelussa. Eri kaupungeissa voi olla useampia tällaisia asuntoja, joissa tietyn syklin mukaan prostituoidut vaihtuvat viikoittain. Paritusrikokseen kytkeytyvät prostituoidut ovat rikosprosessissa pääsääntöisesti todistajia, eivätkä he yleensä ole halukkaita kertomaan asiasta. Haluttomuuteen todennäköisimmin liittyy alisteinen suhde järjestäytyneen rikollisuuden toimijoihin ja pelko seuraamuksista. Salaisella etsinnällä yhdistettynä muihin salaisiin tiedonhankintakeinoihin olisi mahdollista käydä keräämässä näyttöä asunnon tosiasiallisesta käyttötarkoituksesta, saada selvitystä toiminnan järjestäytyneisyydestä esimerkiksi asunnosta löytyviä ”vuorolistoja” jäljentämällä. Nykytilassa etsinnästä on ilmoitettava jollekin ja tällöin esimerkiksi asunnon omistaja, joka voi olla tietämätön parituksesta, voi katkaista vuokrasuhteen ja epäillyt voivat tätä kautta ymmärtää viranomaisten saaneen tietää rikollisesta toiminnasta ja näin tiedonhankinta ja rikoksen selvittäminen vaarantuisi ja vaikeutuisi. 

Vastaavat rikoksen selvittämiseen liittyvät tiedonhankinnalliset ongelmat koskevat myös ihmiskaupparikollisuutta. Ihmisiä voidaan pitää lainvastaisissa olosuhteissa ja alistettuna. Salaisilla etsinnöillä olisi mahdollista dokumentoida rikokseen liittyviä seikkoja, eikä epäillyn tullessa ilmi todisteiden hävittäminen enää vaikeuttaisi rikoksen selvittämistä.  

Edellä mainittujen rikosten lisäksi salainen etsintä arvioidaan tarpeelliseksi keinoksi talousrikosten selvittämiseksi. Talousrikoksissa ammattimaiset toimijat käyttävät usein erilaisia bulvaaneja ja keinotekoisia järjestelyjä rikosten toteuttamisessa. Niissä tavoitellaan myös varsin suurta taloudellista hyötyä ja teot kohdistuvat usein yhteiskuntaan esimerkiksi vältettyjen veroseuraamuksien kautta tai laiminlyömällä yritystoiminnan velvoitteita. Usein järjestelyt omaisuuden kätkemiseksi ovat monimutkaisia. Mikäli rikosepäily paljastuu liian aikaisin, yritetään omaisuutta hävittää viranomaistoimenpiteiden ulottumattomiin. Salaisella etsinnällä olisi mahdollista saada erityisesti reaaliaikaisissa tutkintakokonaisuuksissa (joissa on vielä mahdollisuus saada rikoshyötyä ja estää sen hävittäminen) tietoa rikoshyödyn lisäksi rikoksen osallisista ja suunnitelmista. Salaisen kotietsinnän lisäksi usein kyseeseen tulisivat mahdolliset yrityksen tilat, varastot sekä tietotekniset laitteet (salainen paikanetsintä ja tekninen laitetarkkailu). 

Talousrikosten osalta esimerkkinä voidaan mainita tapaus, jossa poliisi tutkii laajaa rakennusalan kuittikauppaan liittyvää kokonaisuutta muun muassa törkeänä veropetoksena. Järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvien, rakennusalalla toimivien henkilöiden epäillään hankkivan perusteettomia veronpalautuksia valtiolta tekaistuilla ja perusteettomilla laskuilla. Toiminnan epäillään olevan pitkään jatkunutta, ja siihen epäillään liittyvän sellaisia rikollisessa organisaatiossa hierarkisessa asemassa ylempänä olevia tahoja, joiden identiteetti on toistaiseksi tuntematon. Esitutkintaa varten olisi erittäin tärkeää saada haltuun yrityksen kirjanpitoaineisto, jotta voitaisiin selvittää rikollisen toiminnan laajuus sekä lisäksi muut toimintaan liittyvät, tuntemattomat tahot. Suorittamalla pakkokeinolain 8 luvun mukainen paikanetsintä laittomasti toimivan yrityksen toimistoon, tulisivat etsinnän kohteena olevaan yritykseen liittyvien rikoksesta epäiltyjen lisäksi myös poliisille tuntemattomat rikoksesta epäillyt käytännössä tietoiseksi rikosepäilystä. Suorittamalla esimerkiksi paikanetsintä yrityksen tiloihin alkuperäiseen yritykseen liittyviltä henkilöiltä salassa, voisi poliisi saada kirjanpitoaineistoa läpikäymällä selville toimintaa mahdollisesti ohjaavan toimijan, joka on ollut poliisille tähän asti tuntematon. Tällöin poliisi voisi kohdistaa paljastettuun tahoon esimerkiksi muita salaisia pakkokeinoja ja hankkia tällä tavalla todistusaineistoa rikosepäilyn tueksi. Salaisella etsinnällä kotirauhan ulkopuolella sijaitsevaan paikkaan voisi täten olla erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. 

Edelleen esimerkkinä voidaan esittää tilanne, jossa Tulli epäilee Suomessa toimivan yrityksen X tilaavan Kiinasta droonien alasampumiseen käytettäviä teknisiä laitteita ja toimittavan niitä Venäjälle EU:n asettamien pakotteiden vastaisesti. Tulli tutkii asiaa epäiltynä törkeänä säännöstelyrikoksena tai törkeänä pakoterikoksena. Tullilla ei ole tiedossa, mikä yritys lähettää laitteet Suomeen, eikä varmaa tietoa ole siitä, missä yritys X:n varasto tosiasiallisesti sijaitsee. Yritys X:n postiosoitteeksi on ilmoitettu osoite suomalaisessa kaupungissa, missä toimii virallisesti myös kymmenen muuta vientiyritystä. Tulli epäilee, etteivät yritykset, yritys X mukaan lukien, tosiasiallisesti toimi kyseisessä osoitteessa vaan kyse on ainoastaan niin sanotusta pöytälaatikko-osoitteesta. Tulli voisi suorittaa salaisen paikanetsinnän yrityksen X tiloihin ja selvittää tällä tavalla, toimiiko yritys X tosiasiallisesti tiloissa ja sijaitseeko tiloissa myös yrityksen varastotilat. Nykytilassa tällä tavalla toimimalla rikoksesta epäillyt tulisivat tietoiseksi asiasta, kun heidät pyydettäisiin läsnä oleviksi etsintään, ja mikäli yrityksen varasto ei sijaitsisi kyseisessä osoitteessa, olisi vakava vaara sille, että epäillyt pyrkisivät välttämään kiinnijäämistään hävittämällä todistusaineistoa ja piilottamaan pakotteiden alaisia laitteita. 

Edellä mainitussa esimerkissä salaisen etsinnän avulla Tulli voisi kohdistaa paikanetsinnän tiedossa olevaan yritys X:n postiosoitteen mukaisiin tiloihin rikoksesta epäillyiltä salassa ja selvittää, toimiiko yritys X tosiasiallisesti osoitteessa sijaitsevissa tiloissa ja sijaitseeko yrityksen varastotilat esitutkinnan keskiössä olevine laitteineen siellä. Mikäli varastotila laitteineen sijaitsisi tilassa, olisi Tullilla mahdollisuus todentaa laitteiden olemassaolo sekä esimerkiksi selvittää päällyksien lähettäjä- ja vastaanottomerkinnöin lähettäjä- ja vastaanottajatahot. Mikäli yrityksellä X ei olisi minkäänlaisia tosiasiallisia tiloja kyseisessä osoitteessa, voisi Tulli jatkaa tiedonhankintaa esimerkiksi muilla salaisilla pakkokeinoilla ja pyrkiä selvittämään yritys X:n tosiasialliset varastotilat ilman, että rikosepäily paljastuisi liian aikaisin. Tällaisissa tilanteissa salaisella paikanetsinnällä olisi erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. 

Edellä mainituin perustein esityksessä pidetään perusteltuna, että salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän perusterikoslista tulisi olla laajempi kuin pakkokeinolain 10 luvun 17 §:n mukaisessa asuntokuuntelussa. Perusteltuna pidetään, että ehdotettavan keinon käytön edellytykseksi säädettäisiin 3 §:ssä tarkoitetut telekuuntelun perusterikokset. Tätä pidetään perusteltuna ainakin, kun kyse olisi salaisesta kotietsinnästä ja salaisesta erityisestä kotietsinnästä. 

Edellä mainitut erilliset esimerkit katsotaan esityksessä riittäviksi eikä tarkoituksenmukaisena pidetä tarkempaa läpikäyntiä telekuuntelun perusterikoksista suhteessa salaisen kotietsinnän soveltumiseen niiden selvittämiseksi. Pakkokeinolain 10 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut rikokset ovat sellaisia, joiden selvittämiseksi salainen kotietsintä on merkityksellinen tutkintakeino. Edellä mainitusti kaikkia sellaisia rikoksia, joiden selvittämiseksi salainen kotietsintä olisi tarpeellinen, ei ole asuntokuuntelun perusterikoslistauksessa. Sikäli kuin tulevaisuudessa telekuuntelun perusterikoslistausta muutettaisiin, muutoksia arvioitaessa tulisi luonnollisesti ottaa huomioon myös ne salaiset pakkokeinot, joiden perusterikosten osalta viitattaisiin telekuuntelun perusterikoksiin sekä arvioitava muutos myös näiden pakkokeinojen kannalta. Jäljempänä jaksossa 5.1.2 on arvioitu vaihtoehtoisia toteuttamistapoja myös koskien salaisen kotietsinnän perusterikoksia. 

Salaisen paikanetsinnän osalta puolestaan perusteltuna pidetään, että perusterikokset vastaisivat 16 §:ssä säädetyn teknisen kuuntelun perusterikoksia. Koska perusoikeuspuuttumisen kannalta salainen paikanetsintä ei rinnastu salaiseen kotietsintään, perusteltuna pidetään salaisen paikanetsinnän laajempi käyttöala perusterikosten kannalta. Teknisen kuuntelun yleisenä edellytyksenä on, että kuuntelun kohteena olevaa henkilöä on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Tämän lisäksi perusterikoksiin kuuluvat huumausainerikos, tietyt terrorismirikokset, törkeä tulliselvitysrikos, panttivangin ottamisen valmistelu ja törkeän ryöstön valmistelu. Kaikkien näiden rikosten osalta on edellä esitettyjen esimerkkien valossa perusteltua arvioida, että salainen paikanetsintä olisi merkityksellinen tutkintakeino myös ottaen huomioon suhteellisuusperiaate. 

2.3.3.5  Salainen kotietsintä ja salainen paikanetsintä sekä etsinnän kohteena olevan tilan käyttötarkoitus

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Pykälän 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä.  

Rikoslain 24 luvun 11 §:n mukaan kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. 

Pakkokeinolaissa käytetään vakiintuneesti termiä vakituiseen asumiseen käytettävä tila, mutta samoissa yhteyksissä viitataan rikoslain 24 luvun 11 §:n määritelmään. Esimerkiksi pakkokeinolain 10 luvun 12 §:n mukaista suunnitelmallista tarkkailua ei saa kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan ja teknistä laitetta ei saa käyttää rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tarkkailussa tai suunnitelmallisessa tarkkailussa. Pakkokeinolain 10 luvun 17 §:ssä tarkoitettua asuntokuuntelua on puolestaan mahdollista kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, kun taas 19 §:n mukaista teknistä katselua ei saa kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan.  

Perustuslain 10 §:ssä tarkoitetun kotirauhan suojan alue ei ole yhteneväinen rikoslain kotirauhan suojaamien paikkojen määritelmän kanssa (PeVL 33/2014). Kotirauhan suojapiirin ydinalue on henkilön asunto, mutta kotirauhan suojaa nauttii myös muut pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetut tilat, kuten esimerkiksi hotellihuone, kun sitä käytetään vakituiseen asumiseen. 

Perustuslakivaliokunta on katsonut kotirauhan piiriin ulottuvan toimenpiteen olevan hyväksyttävä ”rikosten selvittämiseksi”, jos toimi sidotaan siihen, että on olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia rikotun tai rikottavan (ks. esim. PeVL 39/2016 vp). Valiokunnan mukaan perustuslaissa turvattu kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt tilat (ks. esim. PeVL 16/2004 vp ja PeVL 18/2010 vp). Valiokunta on muun muassa sotilastiedustelulain säätämisen yhteydessä kiinnittänyt huomiota siihen, että sääntelyssä oli omaksuttu ilmaisu ”vakituiseen asumiseen käytettävä tila”. Valiokunta on katsonut tällaisen käsitteen käytön mahdolliseksi esimerkiksi silloin, kun ilmaisun ”vakituiseen asumiseen käytetty huone tai tila” on ymmärrettävä tarkoittavan valtiosääntöoikeudellisen kotirauhan käsitettä, joka kattaa kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat (PeVL 37/2002 vp, s. 2/II). Valiokunnan mukaan myös vapaa-ajan asunnot nauttivat kotirauhan suojaa, vaikka niissä ei ympärivuotisesti asuttaisikaan (PeVL 65/2010 vp, s. 3/II). Tiedustelulakien säätämisen yhteydessä valiokunta on torjunut voimakkaasti hallituksen esityksessä esitetyn tätä vastaisen kannan. Valiokunnan mielestä sääntelyä oli syytä muuttaa sanonnallisesti siten, että viitataan ”vakituiseen asumiseen käytettävän tilan” sijasta ”pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan” (PeVL 36/2018 vp, s. 36). 

Paikkaan kohdistuvaa etsintää koskeva sääntely uudistettiin esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Pakkokeinolain 8 luvun 1 §:ssä määritetään paikkaan kohdistuvan etsinnän lajit eli yleinen ja erityinen kotietsintä sekä paikanetsintä. Yleisellä kotietsinnällä tarkoitetaan rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetussa kotirauhan suojaamassa paikassa toimitettavaa etsintää (PKL 8:1.2), erityinen kotietsintä taas koskee etsinnän kohteeksi joutuvaa tietoa, jonka osalta olisi velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta tai johon kohdistuu pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n mukaiset takavarikko- ja asiakirjan jäljentämiskielto (PKL 8:1.3). Paikanetsinnällä puolestaan tarkoitetaan etsintää muussa kuin 8 luvun 1 §:n 2 momentissa tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo (ks. esim. HE 222/2010 vp s. 102). 

Pakkokeinolain esitöiden mukaan 8 luvun paikkaan kohdistuvien etsintöjen jaottelulla on pyritty siihen, että kotietsinnän kohteena olisi koti sanan varsinaisessa merkityksessä ja eräät siihen välittömästi liittyvät tilat ja muut paikat, että etsinnän erityistyypiksi tulisi salassapitovelvollisen tai salassapitoon oikeutetun luona tehtävä etsintä siihen liittyvien erityispiirteiden vuoksi, ja että muut paikkaan kohdistuvat etsinnät, niin suljettuun kuin yleisölle avoimeen tilaan ja muuhun paikkaan kohdistuvat, muodostaisivat kolmannen ryhmän (HE 222/2010 vp, s. 290). 

Voimassa olevan lain kolmiportainen jaottelu tarkoittaa sitä, että yleisen kotietsinnän osalta kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Paikanetsinnällä puolestaan tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin edellä tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi erilliset varastotilat ja kerhotilat. 

Vaikka edellä mainitun yksinkertaisen jaottelun osalta etsinnän kohteena olevan tilan arvioiminen vaikuttaa pakkokeinolain systematiikan näkökulmasta suoraviivaiselta, tilan tosiasiallisella käyttötarkoituksella on merkitystä tapauskohtaisessa arvioimisessa (salaisten) pakkokeinojen käyttämisen suhteen. Käytännössä on havaittu, että esimerkiksi asuntoja käytetään tai vuokrataan pelkästään laittomien esineiden tai aineiden säilyttämiseen ja näissä käytetään esimerkiksi bulvaaneja kiinnijäämisriskin välttämiseksi. Sama koskee hotellihuoneita ja ajoneuvoja tai vesikulkuneuvoja. 

Esimerkiksi järjestäytyneessä rikollisuudessa hyödynnetään usein lyhytaikaisesti vuokrattuja huoneistoja, hotellihuoneita tai asuntoja tarkoituksena muun muassa säilyttää, varastoida tai välittää huumausaineita tai ampuma-aseita. Näiden tilanteiden osalta tilat kuuluisivat lähtökohtaisesti salaisen kotietsinnän alaan, kun puolestaan salaisen paikanetsinnän alaan kuuluisivat ajoneuvot, vesikulkuneuvot ja varasto- tai kerhotilat (omat tai vuokratut), joissa esimerkiksi säilytetään suuria määriä huumausaineita tai ampuma-aseita. Viimeksi mainittuun kokonaisuuteen voidaan laskea mukaan myös palvelinsalit, joissa ylläpidetään pimeän verkon laittomia huumausainekauppapaikkoja. Viime kädessä kuitenkin tilan tosiallinen käyttö ratkaisee, sillä esimerkiksi asuinhuoneistoa ei välttämättä käytetä asumiseen, mutta toisaalta varastoakin voidaan jossakin tilanteessa käyttää asumiseen. 

Joka tapauksessa lain esitöissäkin esitetty peruslähtökohta on selvä. Paikkaan kohdistuva etsintä koskee usein tiloja, joiden piiriin kuuluvat paikat ovat rakennuksia, niiden huoneita taikka huoneissa olevia tai niihin liittyviä säilytyspaikkoja (esimerkiksi komero). Säilytyspaikaltakaan ei edellytetä sitä, että sen tulee olla suljettu. Tilalle on ominaista, että se on seinin ja usein myös katolla rajattu. Muita paikkoja ovat lähinnä ulkoalueet. Rikoslain 24 luvun 11 §:ssä puolestaan todetaan kotirauhan suojaamia paikkoja olevan asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Pykälässä käytetyillä ilmaisuilla ”asunto” ja ”loma-asunto” on yleensä melko vakiintunut sisältö. Asuntoihin luetaan muun ohessa kerros- ja rivitalohuoneistot, omakotitalot ja niiden osat. Loma-asunnoista yleisimpiä ovat kesämökit ja ympärivuotisesti käytössä olevat mökit. Kulkuvälineisiin liittyen asunnoiksi on katsottava esimerkiksi asuntoautot ja rekka-auton nukkumiseen tarkoitetut osat (HE 222/2010 vp). 

Vaikka edellä mainittu niin sanottu perusjaottelu vakituiseen asumiseen käytettävän tilan etsinnän ja muun paikan etsinnän suhteen on sinänsä selvä, todellisuudessa erityisesti vakavan rikollisuuden kannalta arviointi perustuu tapauskohtaiseen arviointiin paikan tosiallisen käyttötarkoituksen suhteen lähtökohtana toimiva perusasetelma kuitenkin huomioon ottaen. Esimerkiksi ulkoisesti varastotilaa muistuttava tila voi tosiallisesti olla käytössä vakituisena asumiseen käytettävänä tilana. Satunnainen yöpyminen tilassa ei kuitenkaan välttämättä tee tilasta vakituiseen asumiseen käytettävää tilaa, joka katsottaisiin kuuluvan kotirauhan suojaamaksi paikaksi. 

Pakkokeinolain 8 luvun mukainen jaottelu on yhtä lailla relevantti salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän suhteen. Vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan tehtävä salainen kotietsintä on luonteeltaan vakavampaa puuttumista perusoikeuksiin kuin salainen paikanetsintä. Esityksessä pidetään perusteltuna, että salaisen kotietsinnän ja salaisen paikanetsinnän erityisedellytykset poikkeavat toisistaan muun ohella niiden käytön edellytyksenä olevien perusterikosten osalta (ks. edellä yleisistä ja erityisistä edellytyksistä). 

2.3.3.6  Päätöksentekomenettely ja kiiretilanteet

Pakkokeinolain 10 luvun salaisten pakkokeinojen osalta kyse on pääsääntöisesti tuomioistuimen ennakkoluvan edellyttävistä tutkintakeinoista. Poikkeustilanteita ovat esimerkiksi kiiretilanteet, joiden osalta edellytetään kuitenkin tuomioistuimen jälkikäteisvalvontaa, ja valeosto, peitetoiminta sekä tietolähdetoiminta. Luvun 43 §:ssä säädetään menettelystä tuomioistuimessa salaisten pakkokeinojen lupa-asian käsittelyn kannalta ja 60 §:ssä säädetään salaisen pakkokeinon käytön ilmoittamisesta. 

Kohdehenkilön tietämättä tehtävässä etsinnässä on kyse perusoikeusherkästä sääntelystä. Erityisesti salaisessa kotietsinnässä olisi kyse syvälle käyvästä puuttumisesta perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaiseen kotirauhan suojaan. Välttämätöntä siten on, että etsinnän kohdehenkilön oikeusturva varmistettaisiin luomalla selkeät takeet sille, että etsinnän toimittaminen olisi jokaisessa yksittäisessä tapauksessa perusteltu ja että etsintä toimitettaisiin asianmukaisesti. Selkeänä lähtökohtana sääntelylle siten on sen kuuluminen tuomioistuimen ennakkovalvonnan piiriin tiettyjä erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, joiden osalta tulisi kyseeseen tuomioistuimen jälkikäteisvalvonta. Tuomioistuimen ennakko- ja jälkikäteisvalvonnan merkitys korostuu erityisesti salaisissa pakkokeinoissa osana oikeusturvakeinoja ottaen huomioon myös sen, ettei salaisten pakkokeinojen suhteen ole mahdollista olla olemassa samanlaisia jälkikäteisiä oikeussuojakeinoja, kuten muutoksenhaku, siten kuin ”julkisten” pakkokeinojen suhteen. Jäljempänä käsitellään tarkemmin salaisen etsinnän kohteeksi joutuvien jälkikäteisiä oikeusturvakeinoja. 

Salaisissa etsinnöissä kyse todennäköisesti olisi usein sellaisesta tilanteesta, jossa esitutkintaviranomaisen on reagoitava nopeasti, koska aikaikkuna suorittaa etsintä kohdehenkilön tietämättä on rajoitettu. Kiiretilanteet korostuvat erityisesti silloin, kun etsinnän kohteena oleva tila ei ole ennakolta esitutkintaviranomaisen tiedossa. Vaikka pääsääntönä olisi keinon kuuluminen tuomioistuimen ennakkovalvonnan piiriin, tarpeellista olisi lainsäädäntötasolla myös mahdollistaa esitutkintaviranomaisten reagointimahdollisuudet kiiretilanteissa. Kiiretilanteiden osalta tarve kohdistuisi kuitenkin lähinnä salaisen paikanetsinnän tilanteisiin, vaikka toisaalta kiiretilanteet saattavat olla usein käsillä myös salaisessa kotietsinnässä. Vaikka useimmiten etsinnän kohteena oleva asunto voi olla esitutkintaviranomaisen tiedossa, epäiltyjen sopimat tapaamis- tai muut rikoksen tekemiseen liittyvät paikat saattavat nopeasti vaihtua esimerkiksi viranomaisten harhauttamiseksi. 

Salainen paikanetsintä voisi kohdistua esimerkiksi rikoksesta epäillyn käyttämään ajoneuvoon tai sen tavaratilaan. Epäillyn käyttämä ajoneuvo voi kuitenkin tilanteesta riippuen nopeastikin vaihtua, esimerkiksi viranomaisten harhauttamiseksi. Tällöin ei välttämättä olisi mahdollista etukäteisesti hankkia tuomioistuimen lupaa salaisen paikanetsinnän toimittamiseksi tietyn yksittäisen ajoneuvon osalta. Toki mahdollista voisi olla esimerkiksi luvan hankkiminen niin sanotusti henkilöperusteisesti, mutta todetusti ajoneuvokohtaisesti luvan hankkiminen ei todennäköisesti olisi mahdollista tai tarkoituksenmukaista ottaen huomioon tilanteiden kiireellisyys nimenomaan siltä kannalta, että aikaikkuna etsinnän suorittamiseksi voi olla hyvinkin rajoitettu. Näiden tilanteiden osalta tuomioistuimen ennakollisesti luvasta poikkeamista pidetään perusteltuna ja tuomioistuimen jälkikäteisvalvontaa riittävänä. 

Salaisen paikanetsinnän osalta kyse voisi myös olla tilanteesta, jossa nopealla aikataululla tulisi tehdä etsintä hotellin matkalaukkusäilytystilan yksittäiseen matkalaukkuun, jonka rikoksesta epäilty on jättänyt lyhytaikaiseen hotellin säilytykseen. Esimerkkitilanteena voidaan mainita, kun laukun haltija on epäilty ulkomaalainen palkkatappaja ja on perusteltu epäily, että matkalaukussa saattaisi olla tekoväline, jolla teko olisi tarkoitus suorittaa. Muutoin keinoina on suorittaa jatkuvaa epäillyn valvontaa muun muassa oletetun uhrin suojelutarpeen vuoksi. Salaisella paikanetsinnällä epäilty rikos olisi mahdollista selvittää ja vakavammat seuraukset estää helpommin ja nopeammin. 

Kokonaisuuden kannalta on huomioitava myös etsintöihin usein liittyvä yllätysmomentti, johon ei ennakolta useinkaan ole mahdollista varautua. Yllätysmomentin mahdollisuus korostuu erityisesti paikanetsinnöissä, mutta yllätykselliset ja kiireelliset tilanteet eivät ole poissuljettuja salaisissa kotietsinnöissä. 

Perusteltuna pidetään sitä, että pääsääntönä olisi tuomioistuimen ennakkovalvonta sekä salaisessa koti- että paikanetsinässä. Perusteltuna pidetään kuitenkin myös sitä, että välttämättömien kiiretilanteiden vuoksi säädettäisiin mahdollisuudesta salaiseen tiedonhankintaan koulutetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä tehdä salainen paikanetsintä, joka olisi jälkikäteisesti viivytyksettä saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuimen jälkikäteisvalvontaa ei kuitenkaan pidetä perusteltuna salaisessa kotietsinnässä ja salaisessa erityisessä kotietsinnässä, vaan ne olisivat mahdollisia ainoastaan tuomioistuimen ennakkoluvan perusteella (salaista erityistä kotietsintää käsitellään tarkemmin jäljempänä). Esityksessä ehdotetusti salaisen kotietsinnän (ml. erityinen) tuomioistuinkäsittelyyn osallistuisi julkinen asiamies, ja salaisen erityisen kotietsinnän suorittaminen edellyttäisi myös etsintävaltuutetun läsnäoloa etsinnässä. Näin ollen kiiretilannepoikkeamismahdollisuus salaisen kotietsinnän ja salaisen erityisen kotietsinnän osalta ei olisi tarkoituksenmukaista eikä perusteltua. 

2.3.3.7  Teknisten laitteiden tutkiminen salaisen etsinnän aikana

Pakkokeinolain 8 luvun 20–22 ja 27–29 §:ssä säädetään laite-etsinnästä. Voimassa oleva pakkokeinolaki ei mahdollista salaista laite-etsintää. Laite-etsinnän päättämistä koskevaa sääntelyä on hiljattain ehdotettu muutettavaksi (HE 70/2025 vp, 1104/2025) siten, että tuomioistuin päättäisi laite-etsinnästä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta tiettyjä erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Esimerkiksi välttämättömien kiiretilanteiden osalta laite-etsinnän toimittamisesta voi päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta tällöin tulee kyseeseen tuomioistuimen jälkikäteisvalvonta. 

Luvun 20 §:n mukaan laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää. Laite-etsintää ei saa kohdistaa sellaiseen luottamukselliseen viestiin, jota koskevasta telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta säädetään 10 luvussa. Vaikka laite-etsinnällä hankittavat tiedot ovat edellä mainitusti rajattu, ei laite-etsintä ole perusoikeuksien suojan kannalta merkityksetön pakkokeino, vaan se voi kohdistua esimerkiksi laitteessa olevaan luottamukselliseen viestiin, ja sen yhteydessä voi ilmetä muita tietoja henkilön yksityiselämästä (HE 217/2022, s. 32). Laite-etsintä voi kohdistua myös sellaiseen laitteeseen, joka ei sisällä yksityiselämän kunnioittamisen tai henkilötietojen suojan kannalta merkityksellisiä tietoja, kuten työmaakoneet (ks. HE 70/2025 vp).  

Luvun 21 §:n mukaisesti laite-etsintä saadaan toimittaa, jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, tai selvitettävänä ovat yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät seikat, ja etsinnässä voidaan olettaa löytyvän tutkittavana olevaan rikokseen liittyvä takavarikoitava asiakirja tai tieto taikka jäljennettävä asiakirja. Laite-etsintä voidaan toimittaa myös laitteen palauttamiseksi siihen oikeutetulle, jos on syytä olettaa, että se on rikoksella viety. Laite-etsintää ei ole rajattu yksinomaan erityisen vakaviin rikoksiin, vaan sitä voidaan hyödyntää varsin laaja-alaisesti eri rikosten selvittämisessä. Laite-etsinnän edellytyksiä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon muun ohella pakkokeinolain 1 luvun 2 §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate. 

Vahva digitalisoitumisen kehittyminen on tarkoittanut myös entistä sähköistyvämpää toimintaympäristöä, jossa fyysisten todisteiden painoarvo on pikemminkin ollut vähenemässä. Toisin sanoen enenevissä määrin todisteet ovat sähköisesti datan muodossa tallennettuna joko päätelaitteilla tai pilvi-infrastruktuurissa, johon on muun ohella pääsy laitteiden kautta. Joidenkin arvioiden mukaan yli 80 prosenttia rikostutkinnoista sisältää sähköisiä todisteita. Laite-etsinnässä on siten kyse merkittävästä rikostutkinnallisesta keinosta (ks. myös HE 70/2025 vp). 

Tavanomaisessa tapauksessa rikoksesta epäillyn hallussa olevat erilaiset laitteet ovat todennäköisesti esitutkintaviranomaisten tiedossa, mutta erityisesti terrorismirikoksissa, järjestäytyneessä rikollisuudessa tai muissa vakavissa rikoksissa epäillyillä saattaa usein olla käytössään lukuisia eri laitteita ja usein tällaisten rikosten tekemiseen käytettävät laitteet paljastuvat esitutkintaviranomaisille vasta etsintöjen tai kiinniottojen yhteydessä. On syytä huomioida, että myös erilaisia pelialustoja on mahdollista käyttää varsinaisen käyttötarkoituksen lisäksi viestintään muiden kanssa. 

Sähköisessä muodossa olevien todisteiden osalta on usein korostunut hävittämisriski, joka on mahdollista tehdä myös etähävittämisenä toisen laitteen avulla taikka kyse voi olla automaattisesta tai ajastetusta hävittämistoiminnosta. Näin ollen epäillylle rikostutkinnan paljastumisen yhteydessä avautuu myös mahdollisuus hävittää todisteita tai tieto rikosepäilystä muille rikoskumppaneille saattaa avata mahdollisuuden todisteiden hävittämiseen. 

Koska nykyään merkityksellisiä todisteita on enenevissä määrin sähköisessä muodossa, salaisen etsinnän yhteydessä todennäköisesti on korostunut tarve myös toimittaa laitteiden tai ohjelmistojen tutkiminen. Näin ollen salaisen etsinnän yhteydessä toimitettava laitteen tai ohjelmiston tarkkailu tapahtuisi niin ikään salassa laitteen haltijalta tai muulta siihen oikeutetulta henkilöltä. Tarve salaiselle laitteen tutkimiselle olisi, kun kyse olisi säädettävistä salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän listarikoksista, joiden esitutkinnassa olisi erittäin todennäköisesti hankittavissa näyttöä epäillyn hallussa olevasta tietoteknisestä laitteesta. Vakavammissa rikosasioissa on tärkeää, että tietoteknisen laitteen tutkiminen ja ratkaiseva näyttö voidaan hankkia laitteelta ilman, että rikoksen selvittäminen vaarantuu sen takia, että kohde saa asian tietoonsa liian varhaisessa vaiheessa, koska edellä mainitusti laitteen etätyhjentäminen on enenevissä määrin yleisempää ja helpompaa. 

Salaisten etsintöjen yhteydessä voidaan edellä mainitusti löytää myös sellaisia laitteita, joista ei ole ennestään ollut esitutkintaviranomaisilla tietoa. Täten myöskään telepakkokeinojen käyttäminen niiden osalta ei välttämättä ole ollut mahdollista ennen salaisen etsinnän toimittamista. Erityisesti vakavien ja laajojen rikosten selvittämisessä on tärkeää selvittää myös mahdolliset muut rikolliseen toimintaan liittyvät henkilöt tai rikollisen toiminnan laajuus. Usein tällaiset yhteydet paljastuvat juuri erilaisten tietoteknisten laitteiden kautta. 

Vaikka salaisen etsinnän pääasiallisena tarkoituksena on löytää fyysisiä todisteita rikollisesta toiminnasta, todennäköistä on, että etsinnän yhteydessä havaitaan erilaisia esitutkintaviranomaiselle tuntemattomia laitteita, joiden tarkempi tutkiminen olisi hyödyllistä meneillään olevan rikostutkinnan kannalta. Täten myös salaisen etsinnän peruslähtökohta säilyisi samana eli on perusteltu syy olettaa, että etsinnässä voidaan löytää rikoksen selvittämiseksi tarpeellinen esine, omaisuus, asiakirja, tieto tai seikka (myös datan muodossa). Koska pääasiassa kyse olisi kuitenkin esitutkintaviranomaiselle tuntemattomista laitteista, pidetään perusteltuna, että esitutkintaviranomaisella olisi mahdollisuus päättää laitteen tutkimisesta (joko mahdollisuuksien mukaan laitteen tarkastelu etsittävässä tilassa tai laitteen kopiointi myöhempää tarkastelua varten) salaisen etsinnän yhteydessä. Esimerkiksi teknisestä laitetarkkailusta voi päättää kiiretilanteissa myös pidättämiseen oikeutettu virkamies (PKL 10:24). On kuitenkin huomioitava, että laitteen ulkopuolinen tarkastelu ja laitteen yksilöivien tunnisteiden selvittäminen eivät olisi laitteen tietosisältöön kohdistuvaa etsintää eli laite-etsintää (HE 70/2025 vp, s. 32), mutta kyse voisi olla teknisestä laitetarkkailusta, mikäli kyse olisi muusta kuin laitteen ulkopuolisesta tutkimisesta. Nämä yksilöivät tiedot voisivat mahdollistaa muiden salaisten pakkokeinojen käyttämisen, esimerkiksi telepakkokeinojen käyttämisen. 

Edellä mainitusti pakkokeinolain 8 luvun 21 §:ssä säädetyt edellytykset laite-etsinnän toimittamiselle ovat verrattain matalat verrattuna yleisesti 10 luvussa säädettyihin salaisiin pakkokeinoihin, kuten tekninen laitetarkkailu. Lisäksi 8 luvun mukaista laite-etsintää ei ole mahdollista tehdä kohdehenkilöltä salassa. 

Pakkokeinolain 10 luvun 23 §:ssä säädetyllä teknisellä laitetarkkailulla tarkoitetaan tietokoneen tai muun vastaavan teknisen laitteen taikka sen ohjelmiston toiminnan, sisältämien tietojen tai yksilöintitietojen muuta kuin yksinomaan aistinvaraista tarkkailua, tallentamista tai muuta käsittelyä rikoksen selvittämiselle merkityksellisen seikan tutkimiseksi. Teknistä laitetarkkailua ei saa kohdistaa sellaiseen luottamukselliseen viestiin, jota koskevasta telekuuntelusta, televalvonnasta ja muusta teknisestä tarkkailusta kuin laitetarkkailusta säädetään 10 luvussa. Esitutkintaviranomainen saa kohdistaa teknistä laitetarkkailua rikoksesta epäillyn todennäköisesti käyttämään 1 momentissa tarkoitettuun tietokoneeseen tai muuhun vastaavaan tekniseen laitteeseen taikka sen ohjelmistoon, kun tätä on syytä epäillä 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta rikoksesta. Luvun 24 §:n mukaan tuomioistuin päättää teknisestä laitetarkkailusta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää teknisestä laitetarkkailusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua pakkokeinon käytön aloittamisesta. Poliisilakiperusteisesta teknisestä laitetarkkailusta säädetään poliisilain 5 luvun 23 §:ssä. 

Tekninen laitetarkkailu toimivaltuutena on riippumaton laitteen käyttöpaikasta eli sillä ei hankita tietoa laitteen sijaintipaikassa tapahtuvasta toiminnasta. Täten toimivaltuus eroaa myös teknisestä kuuntelusta tai teknisestä katselusta. Niin sanottu näppäimistökuuntelu on myös yksi teknisen laitetarkkailun muodoista (HE 222/2010, s. 335 ja HE 217/2022, s. 52). Teknistä laitetarkkailua voidaan käyttää itse laitteen ja sen ohjelmiston toiminnan sekä laitteen sisältämien tietojen (yksilöintitiedot mukaan luettuna) tarkkailuun. Teknisen laitetarkkailun kohteena voi olla esimerkiksi laitteen sisältämä sähköisessä muodossa oleva asiakirja, rikoksesta epäillyn ja laitteen välinen vuorovaikutus, laitteen tai sen ohjelmiston yksilöintitiedot, viestintään liittymätön ohjaus- ja signalointiliikenne (Esitutkinta- ja pakkokeinot (2025): Fredman, Rautio, Tolvanen, Viitanen, s. 1 099–1 100). Tekninen laitetarkkailu ei voi kohdistua telepakkokeinojen piiriin kuuluvaan tietoon, mutta toimivaltuudella on mahdollista hankkia laitteesta sellaisia tietoja, jotka laitteessa ovat ennen tarkkailun toimittamista tai jotka tulevat laitteeseen tarkkailun toimittamisen aikana. Muotoilussa soveltuvin osin noudatetaan laite-etsintää koskevaa lain 8 luvun 20 §:n 2 momentin muotoilua, koska tarkoituksena on sitä vastaava rajoitus (HE 217/2022 s. 127). 

Rikostutkinnallisesti tekninen laitetarkkailu on siten jossain määrin samanlainen tutkintakeino kuin laite-etsintä, mutta tekninen laitetarkkailu toteutetaan salassa kohdehenkilöltä ja sen käyttö on sidottu rikoksen vakavuuteen ja tiettyihin perusterikoksiin. Edellä mainitusti usein voi olla tarvetta salaisen etsinnän yhteydessä tarkastella todennäköisesti rikoksesta epäillyn käyttämiä tietoteknisiä laitteita. Koska teknisen laitetarkkailun voidaan katsoa tietyissä määrin rinnastuvan laite-etsinnän käyttötarkoituksiin, perusteltuna pidetään mahdollisuutta toimittaa tekninen laitetarkkailu salaisen etsinnän yhteydessä. Kyse olisi kuitenkin itsenäisestä ja erillisestä salaisesta pakkokeinosta, jota koskevat omat edellytykset ja päätöksentekomenettely. Esimerkiksi mikäli tarvetta olisi salaisen etsinnän yhteydessä toimittaa tekninen laitetarkkailu ennalta tuntemattomaan laitteeseen, tulisi toimitettu tekninen laitetarkkailu saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi jälkikäteisesti pakkokeinolain 10 luvun 24 §:n mukaisesti. 

Koska tekninen laitetarkkailu on kiiretilanteissa mahdollista myös pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä, tarpeelliseksi ei ole arvioitu säätää erillistä toimivaltuutta toimittaa pakkokeinolain 8 luvun mukainen laite-etsintä salaisesti, vaan riittäväksi arvioidaan mahdollisuus suorittaa salaisen etsinnän yhteydessä tekninen laitetarkkailu. Pakkokeinolain 10 luvun 16 §:n 3 momentin mukainen neljän vuoden vankeusrangaistuskynnys kattaa lähes kaikki 3 §:ssä tarkoitetut rikokset lukuun ottamatta panttivangin ottamisen valmistelua, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelua, kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten, törkeän ryöstön valmistelua, törkeää tulliselvitysrikosta ja matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten. Mainitut rikokset kuitenkin kuuluvat teknisen kuuntelun perusterikoksiin. Näin ollen tekninen laitetarkkailu olisi mahdollista suorittaa sekä esityksessä ehdotetun salaisen koti- että paikanetsinnän yhteydessä, mikäli edellytykset sille muutoin täyttyisivät. 

2.3.3.8  Haltuunottaminen ja jäljentäminen salaisen etsinnän aikana

Salaisen koti- ja paikanetsinnän aikana voi usein olla tarve jokin tietty esine, omaisuus, asiakirja, tieto tai seikka ottaa tilapäisesti haltuun tai jäljentää. Kyse voi olla joko fyysisestä asiasta tai tietoteknisessä laitteessa olevasta datanmuodossa olevasta tiedosta. Kyse voi olla tarpeesta tarkastella todistetta tarkemmin esimerkiksi poliisin tiloissa tai vaihtaa vaarallinen esine tai aine vaarattomaan. Kyse voi olla myös haltuunottamisesta pakkokeinolain 7 luvussa tarkoitettua takavarikoimista tai jäljentämistä varten. 

Tarpeen arvioidaan kohdistuvan enimmäkseen todisteiden (myös datan muodossa) jäljentämiseen tai vaarallisen esineen tai aineen vaihtamiseen vaarattomaan. Kyse voisi olla esimerkiksi rikossuunnitelman sisältämän asiakirjan valokuvaamisesta tai huumausainetta sisältävän paketin vaihtaminen niin sanottuun valepakettiin. Viimeksi mainittu sisältäisi tilanteesta riippuen todennäköisesti paketin tilapäisen haltuunottamisen, jotta vaihtaminen valepakettiin olisi mahdollista tehdä. Joka tapauksessa lähtökohtaisesti kyse olisi sellaisista toimenpiteistä, jotka tulisi voida tehdä paljastamatta meneillään olevaa rikostutkintaa.  

Pakkokeinolain 7 luvussa säädetään takavarikoimisesta ja asiakirjan jäljentämisestä. Takavarikoimisen edellytyksistä säädetään luvun 1 §:ssä. Samat edellytykset koskevat myös asiakirjan jäljentämistä (2 §). Kyse on esimerkiksi todisteen käyttämisestä rikosasiassa. Edellytyksenä ei ole tiettyyn rangaistusasteeseen sidottua kynnystä. Samat edellytykset myös koskevat tietoa, joka on teknisessä laitteessa tai muussa vastaavassa tietojärjestelmässä taikka sen tallennusalustalla (data) ja 7 luvussa asiakirjasta säädettyä sovelletaan myös datan muodossa olevaan asiakirjaan (1 §:n 2 momentti). Sääntelyä sovelletaan myös aineeseen ja esineestä voidaan irrottaa osa takavarikoitavaksi todisteena käyttämistä varten, jos tutkintatoimenpidettä ei voida muuten suorittaa ilman suuria vaikeuksia (1 §:n 3 momentti). Takavarikoimisen ja asiakirjan jäljentämisen osalta on kuitenkin otettava huomioon 7 luvun 3 §:ssä säädetyt takavarikoimis- ja jäljentämiskiellot. 

Luvun 8 §:ssä säädetään haltuunottamisesta takavarikoimista ja asiakirjan jäljentämistä varten. Sääntelyn mukaan etsinnän yhteydessä saa ottaa haltuun esineen, omaisuuden tai asiakirjan takavarikoimista tai jäljentämistä varten. Ilmoituksesta haltuunottamisesta säädetään 9 §:ssä. Pääsääntönä on viipymättä tapahtuva ilmoitus sille, jonka luona esine, omaisuus tai asiakirja on otettu haltuun, jos hän ei ole ollut paikalla haltuunoton tapahtuessa. Pykälän 2 momentin mukaan ilmoituksen tekemistä voidaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä siirtää enintään viikko haltuunottamisesta, jos tärkeä tutkinnallinen syy sitä vaatii. Sen jälkeen tuomioistuin saa mainitun virkamiehen pyynnöstä päättää ilmoituksen siirtämisestä enintään kaksi kuukautta kerrallaan. Ilmoitus on kuitenkin tehtävä viipymättä esitutkinnan päätyttyä. 

Voimassa oleva sääntely siten mahdollistaa jälkikäteen ilmoitettavan haltuunottamisen ja jäljentämisen. Sääntelyn voisi ajatella soveltuvan myös salaisen etsinnän yhteydessä. Pakkokeinolain 7 luvun sääntelyn lähtökohtana ei kuitenkaan ole kohdehenkilön tietämättä tehtävät toimenpiteet, vaan lähtökohtana on toimenpiteiden toimittamishetkeen sidottu ilmoittamisvelvollisuus, jota voidaan kuitenkin tietyissä määrin siirtää edellä mainitun 7 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti. Koska salaisessa etsinnässä olisi kyse kohdehenkilöltä salassa tapahtuvasta toiminnasta, 7 luvun sääntelyn ei sellaisenaan arvioida luontevasti tai ongelmitta soveltuvan. 

Erityisesti tutkinnan paljastumisriskin vuoksi takavarikkoa ei pidetä tarkoituksenmukaisena salaisten etsintöjen yhteydessä. Takavarikkosääntelyä koskevien ilmoitusvelvollisuuksien lisäksi esineen, omaisuuden tai asiakirjan takavarikoiminen ei todennäköisesti olisi mahdollista ilman, että tutkinta paljastuisi kohdehenkilöille. Oletettavasti tietystä tilasta tai paikasta hävinneiden esineiden tai aineiden poissaolo havaitaan. Poikkeuksen tähän pääsääntöön muodostavat tilanteet, joissa tiedossa olisi, että rikoksesta epäillyt eivät kävisi tilassa pitkään aikaan esimerkiksi ulkomailla oleskelun vuoksi. Tila voi olla myös varastokäytössä, eikä siten päivittäisessä käytössä. Varmuutta tilan harvakäyttöön ei kuitenkaan liene mahdollista saada tai ainakin sen varmistaminen vaatisi resurssien käyttöä, esimerkiksi teknisen katselun muodossa. Huomionarvoista on, että joissakin tapauksessa poliisille saattaa muodostua tilassa olevan omaisuuden vuoksi niin sanottu toimintapakko, jolloin vaarallista esinettä tai omaisuutta ei voida jättää etsinnän kohteena olleeseen tilaan ja ne on takavarikoitava. Tuolloin kyseeseen voi tulla myös haltuunottamisen ilmoittamisen siirtäminen pakkokeinolain 7 luvussa säädetysti. Näissä tilanteissa tulee huomioida myös 10 luvun 47 §:ssä säädetty mahdollisuus tietyin edellytyksin siirtää puuttumista muuhun kuin pakkokeinon perusteena olevaan rikokseen. 

Koska tarpeelliseksi arvioidaan haltuunottamisen ja jäljentämisen mahdollistaminen myös salaisten etsintöjen yhteydessä, perusteltuna pidetään asiasta erikseen säätämistä 10 luvussa. Haltuunottamista ja jäljentämistä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta arvioidaan riittäväksi säädettävän 10 luvun 60 §:ssä säädetysti. 

2.3.3.9  Tekninen tutkinta salaisen etsinnän aikana

Salaisen koti- ja paikanetsinnän osalta on syytä huomioida myös tarve teknisen tutkinnan mahdollistamisesta. Rikosteknisten näytteiden taltiointi on kotietsintää, esimerkiksi tahranäytteiden ottaminen liinavaatteista tai alusvaatteista, asunnon, paikan tai vaatteiden dokumentointi valokuvaamalla ennen kuin epäilty saa tietoonsa rikosepäilyn, jalkineiden jälkien taltiointi, asiakirjojen valokuvaaminen sekä hävitettävien todisteiden dokumentointi. Etsinnän tarkoituksena ei siis tarvitse olla takavarikko tai muu toiseen pakkokeinoon johtava peruste vaan todisteiden hankkiminen etupainotteisesti siinä tarkoituksessa, ettei niitä pystytä hävittämään.  

Tarve voi liittyä myös esimerkiksi henkilön tunnistamiseen tai rikospaikan varmistamiseen. Jälkimmäisessä tilanteessa poliisilla voi esimerkiksi olla tiedustelutietoja paikasta, jossa on tehty henkirikos mutta tutkinnan liian aikaisen paljastumisen vuoksi etsintä ja tekninen tutkinta olisi välttämätöntä tehdä salaisena joko vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, muihin tiloihin tai ajoneuvoihin. Osallisten tunnistamisessa käsillä voi olla perusterikokseen liittyvä tilanne, jossa esimerkiksi huumausaineiden varastoimiseen käytetystä tilasta käytetyistä astioista tai muista esineistä yritetään saada tunnistamiseen tarvittavia näytteitä. 

Edellä mainituin perustein perustelluksi katsotaan myös teknisen tutkinnan mahdollistaminen salaisen etsinnän aikana. Tarpeelliseksi ei ole arvioitu asiasta säätämistä erikseen, vaan toiminta lukeutuisi haltuunottamiseen tai jäljentämiseen salaisen etsinnän aikana.  

2.3.3.10  Julkisen asiamiehen instituutio

Salaisen koti- ja paikanetsinnän kohteena olevan henkilön oikeusturvan toteutumisen varmistamisen kannalta perustelluksi arvioidaan, että salaisesta etsinnästä päättäisi tuomioistuin salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Kiiretilannepoikkeus olisi mahdollista vain salaisessa paikanetsinnästä edellyttäen kuitenkin tuomioistuimen jälkikäteisvalvontaa. 

Lisäksi salaisen kotietsinnän osalta oikeusturvan varmistamiseksi tarpeellisena pidetään, että keinon kohteena olevan henkilön tai rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetun paikan haltijan oikeutta valvomaan asian tuomioistuinkäsittelyyn liitettäisiin julkisen asiamiehen instituutio. Koska kyse on salaisesta pakkokeinosta, sen kohdehenkilöt eivät voi itse valvoa etujaan. Tämän vuoksi niin sanottua julkisen asiamiehen instituutiota pidetään tarpeellisena. Tältä osin sääntely vertautuisi asuntokuuntelusta säädettyyn. Lisäksi tarpeellisena pidetään etsinnän jälkikäteisen tarkastelun varmistamiseksi, että etsintä tallennettaisiin teknisesti (ks. tästä tarkemmin jäljempänä). 

Pakkokeinolain 10 luvun 44–46:ssä säädetään julkisesta asiamiehestä, julkisen asiamiehen kelpoisuusvaatimuksesta ja julkiselle asiamiehelle maksettavasta palkkiosta ja korvauksesta. Tuomioistuimen on viran puolesta määrättävä asuntokuuntelua koskevan vaatimuksen käsittelyyn julkinen asiamies valvomaan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja. Julkinen asiamies ja siihen tehtävään pyydetty eivät saa oikeudettomasti paljastaa seikkaa, josta he ovat tehtävänsä vuoksi tai siihen pyydettäessä saaneet tiedon. Julkinen asiamies saa käyttöönsä teknistä kuuntelua koskevan vaatimuksen ja tuomioistuimelle esitettävän selvityksen sekä voi esittää kysymyksiä kuunteluluvan hakijalle. Julkinen asiamies voi myös kannella tuomioistuimen päätöksestä. Julkisen asiamiehen tulee siten olla läsnä kuunteluvaatimusta käsiteltäessä. Julkinen asiamies voi kiinnittää tuomioistuimen huomion vaatimuksen perusteettomuuteen ja hänellä on oikeus vaatia päätökseen otettavaksi ehtoja, jotka suojaavat kuunneltavaksi esitetyn ja hänen perheenjäsentensä tai muiden asuinkumppaniensa yksityisyyttä sekä oikeus vastustaa jatkolupavaatimuksia. Julkinen asiamies on siten edunvalvoja, jonka on ilman ”päämiestensä” tukea suunniteltava toimintansa 44 §:n 3 momentissa säädetyn salassapitovelvollisuuden vuoksi (Esitutkinta- ja pakkokeinot (2025): Fredman, Rautio, Tolvanen, Viitanen, s. 1094). 

Koska salaisessa kotietsinnässä on kyse salaisesta pakkokeinosta ja sillä puututaan merkittävästikin kohdehenkilöiden yksityiselämän ja kotirauhan suojaan, perusteltuna pidetään, että asuntokuuntelun tavoin salaisen kotietsinnän tuomioistuinkäsittelyyn liitettäisiin julkisen asiamiehen instituutio. Kuten asuntokuuntelussa, tuomioistuin määräisi julkisesta asiamiehestä viran puolesta ja asiamies osallistuisi salaista kotietsintää (ml. salainen erityinen kotietsintä) koskevan vaatimuksen käsittelyyn tuomioistuimessa. Kaikki asuntokuunteluun liittyvät oikeudet ja velvollisuudet pätisivät myös salaisen kotietsinnän osalta. Koska julkisesta asiamiehestä jo säädetään kattavasti 10 luvun 44–46:ssä, tarkoituksenmukaisena pidetään ehdotettavien tarpeellisten muutosten tekemistä kyseisiin pykäliin.  

Perusteltuna pidetään julkisen asiamiehen instituution ulottamista kuitenkin ainoastaan salaisen kotietsintään ja salaiseen erityiseen etsintään. Koska salaisella paikanetsinällä ei puututtaisi kotirauhan suojaamaan paikkaan, riittäväksi arvioidaan etsinnän videointivelvollisuus etsinnän asianmukaisuuden jälkikäteiseksi arvioimiseksi tarvittaessa. 

2.3.3.11  Salaisen etsinnän videointivelvollisuus

Tarpeellisena oikeusturvatakeena pidetään myös esitutkintaviranomaisen velvollisuutta videoida salainen etsintä. Salaisen etsinnän toimittamista koskeva esitutkintaviranomaisen teknisellä laitteella tapahtuva videointivelvollisuus koskisi kaikkia salaisia etsintätilanteita.  

Perustelluksi katsotaan laaja videointivelvollisuus, jotta jälkikäteisesti voitaisiin tarvittaessa varmistua toimitetun salaisen etsinnän asianmukaisuudesta. Velvollisuus voisi tarkoittaa esimerkiksi asunnon osalta sitä, että etsinnän videointivelvollisuus alkaisi heti oven avaamisesta ennen sisälle menoa asuntoon ja päättyisi asunnosta poistumiseen. Esitutkintaviranomaisten käytettävissä olevien tutkintakeinojen taktisia seikkoja ei olisi kuitenkaan syytä paljastaa, esimerkiksi keinoja, joilla asunnon ovi saataisiin avattua. Sama koskee myös salaista paikanetsintää, esimerkiksi ajoneuvoon sisään pääsemistä. Lisäksi salaisen etsinnän aikana asunnossa, muussa tilassa tai ajoneuvossa saatetaan joutua tekemään sellaisia tutkintataktiselta kannalta salassa pidettäviä toimia, joita ei ole perusteltua videoida. Tällaisten tilanteiden videoimatta jättäminen saattaa kuitenkin olla hankalaa ja hankaloittaa videointivelvollisuuden tarkoituksen toteutumista. Esitutkintaviranomaisten tutkintataktiset keinot ovat kuitenkin pääsääntöisesti salassa pidettäviä. Taktisten keinojen salassa pidettävyyden varmistamisessa olisi kuitenkin otettava huomioon salaisen etsinnän kohdehenkilön oikeustuvan varmistaminen siten, että etsinnän toimittamisen asianmukaisuuden riittävä jälkikäteinen arviointi tarvittaessa olisi mahdollista.  

Videointivelvollisuus koskisi kaikki etsintään osallistuvia henkilöitä. Tekninen toteuttamistapa on arvioitu perustelluksi jättää toimivaltaisten viranomaisten arvioitavaksi ja päätettäväksi. 

2.3.3.12  Salainen erityinen kotietsintä

Pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14, 16, 20 tai 21 §:n mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja johon ei pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä. Erityisen kotietsinnän piiri siten koskee sillä suojattua tietoa, eikä välttämättä automaattisesti etsinnän kohteena olevaa tilaa. Tosin tiettyjen tilojen osalta lähtökohtana on, että ne oletettavasti sisältävät erityisen kotietsinnän piiriin kuuluvaa tietoa. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi tiettyyn ammattikuntaan liittyvät tilat kuten asianajotoimistot ja esimerkiksi toimittajien asunnot ja muut lähdesuojan turvaamisen varmistamiseen liittyvät tilat.  

Erityistä kotietsintää koskevat myös 8 luvun 5 ja 6 §:n säännökset läsnäolosta ja menettelystä kotietsinnässä. Lisäksi sovellettavaksi tulevat säännökset koskien etsintävaltuutettua ja sinetöidyn aineiston tuomioistuinkäsittelyä (PKL 8:7–13). 

Pakkokeinolain 8 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan etsintävaltuutetun on oltava läsnä erityistä kotietsintää toimitettaessa ja seurattava etsintätoimenpiteiden suorittamista. Etsintävaltuutetun on osallistuttava erityiseen kotietsintään riippumatta siitä, missä vaiheessa etsinnän luonne erityisenä kotietsintänä havaitaan ja millä tavalla asiakirja-aineisto käydään läpi. Jos vasta etsinnän alettua havaitaan, että etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan kyseisissä oikeudenkäymiskaaren säännöksissä tarkoitetun salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa, etsintä on keskeytettävä, kunnes etsintävaltuutettu saadaan määrättyä ja paikalle (Esitutkinta ja pakkokeinot: Fredman, Rautio, Tolvanen, Viitanen, s. 1 009–1 010). Lain esitöiden mukaan etsintävaltuutetuksi voidaan tarvittaessa määrätä useampi kuin yksi henkilö, esimerkiksi jos tarvitaan erityistä asiantuntemusta tai eri alojen asiantuntemusta (HE 222/2010 vp, s. 298). 

Erityinen kotietsintä voi myös olla tarpeen toimittaa etsinnän kohteen haltijan tietämättä. Esimerkiksi vakiintuneiden, kansainvälisten rikollisryhmien ja verkostojen lisäksi Suomen järjestäytyneessä rikollisuudessa toimii ammattimaisia avustajia. Tyypillisiä järjestäytyneen rikollisuuden ammattimaisia avustajia ovat esimerkiksi kirjanpitäjät, lakimiehet ja konsultit (ks. valtioneuvoston periaatepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan strategiasta ja toimenpideohjelmasta vuosille 2025–2030, OM 2025:7, mm. kohta 3.3 s. 16) 

Tarpeellista on kuitenkin huomioida erityiseen kotietsintään liittyvät salassapitovelvollisuudet tai -oikeudet, jotka asettavat rajoitteita etsinnälle. Pakkokeinolain 8 luvun erityistä kotietsintää koskevat säännökset erityisesti menettelyn osalta eivät kuitenkaan sellaisenaan ongelmitta sovellu salassa tehtävään erityiseen kotietsintään. Esimerkiksi etsintävaltuutetun läsnäolo etsinnän suorittamisen aikana ei välttämättä ole helposti toteutettavissa. 

Edellä mainitusti salassa tehtävät etsinnät jouduttaneen usein tekemään pienien mahdollisuuksien ja aikaikkunoiden sallimissa rajoissa, joten esitutkintaviranomaiseen kuulumattoman henkilön mukaan ottaminen etsintään ei jokaisessa tapauksessa välttämättä ole turvallista tai edes mahdollista toteuttaa. Toisaalta koska edellä selvitetysti perusteltuna pidetään salaisen etsinnän videointivelvollisuutta, mahdolliseksi arvioidaan etsintävaltuutetun valvonnan mahdollistaminen jälkikäteisesti ottaen myös huomioon aineiston sinetöintivelvollisuus ja siihen liittyvä tuomioistuinkäsittely. Mahdolliseksi arvioidaan myös etsintävaltuutetun ”osallistuminen” etsintään etäyhteydellä videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa käyttäen siten, että hän voi seurata etsintätoimenpiteiden suorittamista reaaliaikaisesti puhe- ja näköyhteydellä etsinnän toimittamisen ja siitä vastaavien henkilöiden suhteen. Jälkimmäistä vaihtoehtoa ei kuitenkaan pidetä perusteltuna fyysisen osallistumismahdollisuuden lisäksi ottaen huomioon salaisen erityisen kotietsinnän erityisluonne. 

Koska esityksessä myös pidetään perusteltuna julkisen asiamiehen instituution liittämistä mukaan salaista kotietsintää koskevaan menettelyyn, mahdolliseksi arvioidaan instituution hyödyntämistä myös etsintävaltuutettua koskevien velvoitteiden ja menettelyn suhteen. Kyse olisi siten niin sanotusti kaksoisroolista verraten siihen, että julkisen asiamiehen lisäksi menettelyssä olisi mukana erillinen etsintävaltuutettu. Muutoin pakkokeinolain 8 luvun säännökset etsintävaltuutetusta ja siihen liittyvästä menettelystä soveltuisivat soveltuvin osin myös salassa tehtävän erityisen kotietsinnän osalta (ks. tarkemmin jäljempänä säännöskohtaiset perustelut). 

2.3.3.13  Jälkikäteiset oikeussuojakeinot

Salaiset pakkokeinot eroavat muista ”julkisesti” tehtävistä pakkokeinoista nimensä mukaisesti siten, että ne tehdään niiden kohdehenkilöiden tietämättä. Täten tavanomaisten pakkokeinojen mukaisia oikeussuojakeinoja ei ole mahdollista vastaavalla tavalla toteuttaa, kuten läsnäoloa etsinnöissä tai muutoksenhaluoikeutta toimivaltaisen viranomaisen päätöksentekoon. Tämän perustavanlaatuisen eroavaisuuden vuoksi muut oikeusturvatakeet korostuvat salaisissa pakkokeinoissa, kuten pääsääntöinen tuomioistuimen ennakkolupamenettely, tarkoin rajoitettu ja säädetty soveltamisala ja jälkikäteen tapahtuva ilmoitusvelvollisuus, josta voidaan poiketa vain tietyin edellytyksin ja tuomioistuimen päätöksellä (PKL 10:60). 

Salaisten pakkokeinojen tuomioistuinmenettelystä säädetään 10 luvun 43 §:ssä ja ilmoitusvelvollisuudesta 60 §:ssä. Edellä mainitusti muutoksenhakuoikeuden toteuttaminen ei ole mahdollista salaisten pakkokeinojen osalta, minkä vuoksi salaisten pakkokeinojen osalta sovelletaan määräaikaan sitomatonta kanteluoikeutta (PKL 10:43.5). Erikseen on myös huomioitava julkisen asiamiehen osallistuminen asuntokuuntelua koskevan vaatimuksen käsittelyyn. Julkinen asiamies voi myös kannella tuomioistuimen päätöksestä. 

Koska salaisen etsinnän kohdehenkilö ei olisi etukäteisesti tai toimittamishetkellä tietoinen pakkokeinon käytöstä, korostuvat oikeusturvakeinojen osalta etukäteiset järjestelyt. Näitä ovat esityksessäkin ehdotetut tuomioistuimen etukäteiskontrolli yhdessä tarkoin säädetyt yleiset ja erityiset edellytykset, etsintöjen videointi – ja pöytäkirjan laatimisvelvollisuus ja lisäksi salaisen kotietsinnän ja salaisen erityisen kotietsinnän vaatimuksen käsittelyyn tuomioistuimessa osallistuisi julkinen asiamies. Lisäksi erityiseen kotietsintään osallistuisi fyysisesti etsintävaltuutettu.  

Edelleen oikeusturvakeinojen osalta on otettava huomioon pääkäsittelyssä viimeistään aktualisoituva puuttumisoikeus todisteisiin ja niiden hankkimismenettelyyn liittyen. Lisäksi vaikka edellä mainituista selvistä syistä salaisten etsintöjen osalta ei olisi muutoksenhakuoikeutta, niiden osalta on määräaikaan sitomaton kanteluoikeus. Kokonaisuuden osalta on myös huomioitava perustuslain 118 §:n mukainen oikeus vaatia vahingonkorvausta virkatoimiin liittyen. 

2.3.4.1  Yleistä

Tietolähdetoiminnasta ja tietolähteen ohjatun käytön edellytyksistä ja käytön päättämisestä säädetään pakkokeinolain 10 luvun 39 ja 40 §:ssä. Lisäksi luvun 2 §:n 2 momentin mukaan edellytyksenä tietolähteen ohjatulle käytölle on, että sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.  

Poliisilakiperusteisesta tietolähdetoiminnasta säädetään poliisilain 5 luvun 40–42 §:ssä. Pakkokeinolain ja poliisilain tietolähdettä koskevat määritelmät eroavat toisistaan ainoastaan tavoitteiden osalta. Pakkokeinolain kontekstissa kyse on rikoksen selvittämisestä ja poliisilakiperusteisessa tietolähdetoiminnassa kyse on poliisilain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi tehtävästä salaisesta tiedonhankintakeinosta. Siviilitiedustelun osalta tietolähteen ohjatusta käytöstä säädetään poliisilain 5 a luvun 23–25 §:ssä. 

Tullilla ja Rajavartiolaitoksella on voimassa olevien lakien mukaisesti poliisia vastaavat oikeudet tietolähdetoimintaan sekä rikosten estämiseksi että selvittämiseksi omilla tehtäväalueillaan. Tullin oikeudesta tietolähdetoimintaan sille laissa säädettyjen tullirikostorjuntatehtävien hoitamiseksi säädetään rikostorjunnasta Tullissa annetun lain (623/2015) 3 luvun 39–41 §:ssä. Rajavartiolaitoksen oikeudesta tietolähdetoimintaan rikoksen estämiseksi ja rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi liittyvän tehtävän hoitamiseksi säädetään rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain (108/2018) 3 luvun 36–38 §:ssä. Tietolähdetoimintaan Tullin tai Rajavartiolaitoksen suorittamassa esitutkinnassa sovelletaan pakkokeinolain 10 luvun sääntelyä. Rajavartiolaitos sai oikeuden tietolähteen ohjattuun käyttöön lakimuutoksessa 399/2025. Lakimuutokset tulivat voimaan 1.9.2025. Samalla lakiin lisättiin oikeus tietolähdetoimintaan rajaturvallisuuden ylläpitämiseen liittyvän tehtävän hoitamiseksi. 

Pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 1 momentin mukaan tietolähdetoiminnalla tarkoitetaan muuta kuin satunnaista luottamuksellista, rikoksen selvittämiseksi merkityksellisten tietojen vastaanottamista poliisin ja muun viranomaisen ulkopuoliselta henkilöltä (tietolähde). Pykälän 2 momentin mukaan poliisi, Tulli tai Rajavartiolaitos saa pyytää tähän tarkoitukseen hyväksyttyä, henkilökohtaisilta ominaisuuksilta sopivaa, rekisteröityä ja tiedonhankintaan suostunutta tietolähdettä hankkimaan 1 momentissa tarkoitettuja tietoja (tietolähteen ohjattu käyttö). Pykälän 3 momentin mukaan tietolähteen ohjatussa käytössä tietoja ei saa pyytää hankittavaksi sellaisella tavalla, joka edellyttäisi viranomaiselle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä tai joka vaarantaisi tietolähteen tai muun henkilön hengen tai terveyden. Ennen tietolähteen ohjattua käyttöä tietolähteelle on tehtävä selkoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä erityisesti hänelle lain mukaan sallitusta ja kielletystä toiminnasta. Tietolähteen turvallisuudesta on tarpeen mukaan huolehdittava tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen. Pykälän 4 momentin mukaan tietolähdettä koskevien tietojen tallettamisesta henkilörekisteriin ja palkkion maksamisesta säädetään poliisilaissa, rikostorjunnasta Tullissa annetussa laissa ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetussa laissa. 

Luvun 40 §:ssä säädetään tietolähteen ohjatusta käytöstä päättämisestä. Pykälän mukaan Keskusrikospoliisin tai poliisilaitoksen päällikkö taikka tehtävään määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu virkamies päättää tietolähteen ohjatusta käytöstä. Tietolähteen ohjatusta käytöstä Tullin tutkiman tullirikoksen selvittämiseksi päättää Tullin rikostorjunnan päällikkö tai tehtävään määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu tullimies. Tietolähteen ohjatusta käytöstä Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluvan rikoksen selvittämiseksi päättää Rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudellisen osaston osastopäällikkö tai apulaisosastopäällikkö taikka tehtävään määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu rajavartiomies. Tietolähteen ohjattua käyttöä koskeva päätös voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Pakkokeinolain, poliisilain, rikostorjunnasta Tullista annetun lain sekä rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain tietolähdetoimintaa koskeva sääntely ei anna tietolähteelle oikeutta osallistua rikolliseen toimintaan. Pakkokeinolain 10 luvun 29 §:n mukaan ainoastaan peitetoimintaa suorittava poliisimies saa, 28 §:ssä säädetyn rikoksentekokiellon estämättä, osallistuessaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan hankkia toimitiloja tai kulku- tai muita sellaisia välineitä, kuljettaa henkilöitä, esineitä tai aineita, hoitaa taloudellisia asioita taikka avustaa rikollisryhmää muilla näihin rinnastettavilla tavoilla, jos säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät. Tietolähdetoiminnassa viimeksi mainittu tarkoittaisi niin sanotun osallistuvan tietolähteen käyttöä eli tilannetta, jossa tiedonhankinta edellyttäisi esimerkiksi jonkin laittoman esineen tai aineen kuljettamiseen tai näyte-erän hankkimiseen liittyvässä tapauksessa tietolähteen osallistumista rikolliseen toimintaan poliisin tai Tullin ohjauksessa ja valvonnassa. Tämä ei siis ole voimassa olevan lain nojalla sallittua. 

Pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 3 momentissa säädetään tietolähteen ohjatun toiminnan käytön rajoituksista ja tiedonhankinnan toteuttamisesta muutenkin. Tietoja ei saa pyytää hankittavaksi sellaisella tavalla, joka edellyttäisi viranomaiselle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä tai joka vaarantaisi tietolähteen tai muun henkilön hengen tai terveyden. Lain esitöissä on tarkennettu käytön rajoituksia seuraavasti (HE 222/2010 vp, s. 348): 

Muu henkilö kuin virkamies ei voi käyttää viranomaisten toimivaltuuksia, ellei asiasta ole nimenomaisesti säädetty. Tietolähteelle ei ehdoteta annettavaksi oikeuksia perusoikeuksien ydinalueelle kohdistuvien toimivaltuuksien käyttöön. Tästäkin lähtökohdasta on selvää, että tietolähdettä ei voida käyttää viranomaisille annettujen toimivaltuuksien käyttöä koskevien rajoitusten kiertämiseen. Esimerkiksi kotietsintää koskevien säännösten kiertäminen tietolähdettä käyttämällä ei olisi sallittua (Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta 5.11.2002). Sama koskee teknistä tarkkailua (Van Vondel v. Alankomaat 25.10.2007, M.M. v. Alankomaat 8.4.2003 ja A. v. Ranska 23.11.1993). Poliisi ei voisi varustaa tietolähdettä kuuntelun tai katselun mahdollistavilla laitteilla. 

Sallittua tietolähdetoiminnassa olisi kuitenkin se, että tietolähde suhteidensa johdosta liikkuu rikollisryhmän parissa tai tapaa entuudestaan tuntemiaan henkilöitä sekä keskustelee heidän kanssaan. Peitetoimintavaltuuden kiertämisestä taas on kysymys, jos tietolähde poliisin pyytämiä tietoja saadakseen joutuu soluttautumaan sellaiseen rikollisryhmään, johon hän ei entuudestaan kuulu. Tällaiseen menettelyyn tietolähdettä ei saisi ohjata eikä käyttää.  

Sallittua tiedonhankintaa myös olisi esimerkiksi yhteyden muodostaminen valeostajan ja valeoston kohteen välille tai heidän tutustuttaminen toisiinsa. Tietolähde voisi välittää myös tietoja tai toimia rajoitetusti vaikkapa tulkkina. Tätä toimintamahdollisuutta rajoittaisi kuitenkin se, ettei poliisin tai tietolähteen toiminta saa johtaa siihen, että tietolähde toiminnallaan syyllistyy rikokseen. Esimerkiksi jo pelkästään yhteyden luominen huumausaineen myyjän ja valeostajan välillä voi olla tietolähteen kannalta arveluttavaa, koska tietolähteen toimintaa voidaan tällaisessa tilanteessa arvioida huumausainerikoksena tai avunantona siihen. Kyseisen rikoksen tunnusmerkistö kattaa laajalti erilaisia tekotapoja ja rangaistavan käyttäytymisen ala ulottuu laajalle. Rikosprovokaation välttämiseen liittyy se, että välihenkilöitä käyttäessään poliisin on lähtökohtaisesti toimittava passiivisesti niin, että tällainen henkilö ei tietolähdetoiminnassa syyllisty rikoksiin tai että tietolähde ei saa toista henkilöä ryhtymään rikoksiin. 

Esitöissä viittaus peitetoimintavaltuuden kiertämiseen ja soluttautumiseen liittyy nimenomaisesti 10 luvun 27 §:ssä säädettyyn peitetoimintaan, jolla tarkoitetaan tiettyyn henkilöön tai hänen toimintaansa kohdistuvaa suunnitelmallista tiedonhankintaa käyttämällä soluttautumista, jossa tiedonhankinnan edellyttämän luottamuksen hankkimiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja tai rekisterimerkintöjä taikka valmistetaan tai käytetään vääriä asiakirjoja. Esitöiden mukaan puhekielessä soluttautumisella ymmärretään henkilön liittymistä organisaatioon tai muuhun ryhmään tarkoituksena hankkia tietoja sisältä päin tai vaikuttaa ryhmän toimintaan (HE 34/1999 vp). Soluttautuminen salataan kohteelta ja ulkopuolisilta (HE 222/2010 vp, s. 338). 

Niin ikään esitöiden mukaan peitetoiminnan onnistumisen kannalta on tärkeää, että peitetehtävässä toimiva poliisimies kykenee saavuttamaan rikollisryhmän jäsenten luottamuksen, jotta voidaan saada riittävän yksityiskohtaista tietoa rikollisesta organisaatiosta ja rikollisesta toiminnasta kokonaisuudessaan. Onnistunut soluttautuminen edellyttää luottamuksen ja uskottavuuden hankkimista rikollisten keskuudessa. Peitepoliisin tulee voida luottamuksen saavuttaakseen oleskella rikollisten keskuudessa sekä osoittaa tarvittaessa toiminnallaan, että hän suhtautuu rikollisten toimintaan välinpitämättömästi ja jopa hyväksyvästi. Tällöin peitepoliisi saattaa joutua myös sellaisiin tilanteisiin, joissa hänen paljastumisensa estämiseksi, tiedonhankinnan turvaamiseksi ja oman turvallisuutensa varmistamiseksi tulisi voida osallistua rikollisryhmän rikolliseen toimintaan (HE 222/2010 vp, s. 133).  

Keskeistä asiassa on luottamussuhteen muodostaminen. Esimerkiksi peitellyssä tiedonhankinnassa ei olisi kysymys soluttautumisesta eikä toimivaltuutta saisi käyttää peitetoimintaa koskevan sääntelyn kiertämiseksi (HE 222/2010 vp, s. 327). Voimassa olevan pakkokeinolain mukaisesti peitetoiminnan määritelmän täyttävä soluttautuminen uusiin henkilöpiireihin edellyttää viranomaisille kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä eli on siten tietolähteiltä kiellettyä myös osana ohjattua tietolähteen käyttöä. Toisaalta ilman soluttautumista ja luottamuksen rakentamista tapahtuva lyhytkestoisessa vuorovaikutuksessa tapahtuva tiedonhankinta on tietolähteelle sallittua osana tietolähteen ohjattua käyttöä. Tietolähdetoiminnassa ei myöskään soluttautumista tarvita, koska kyse on tietolähteen jo olemassa olevien sosiaalisten piirien ja tietojen hyödyntämisestä. 

Osallistuvan tietolähteen käytössä on sinänsä kyse peitetoiminnan ja ohjatun tietolähdetoiminnan väliin asettuvasta tiedonhankintakeinosta. Osallistuvan tietolähteen käyttöä on aikaisemminkin arvioitu lainvalmistelussa, viimeksi pakkokeinolain muutostarpeiden tarkastelutyöryhmässä (ks. tarkemmin mietintö OM 2022:1). Tuolloin valmistelussa keskusteltiin mahdollisuudesta säätää osallistuvan tietolähteen käytöstä tietyissä tilanteissa, esimerkiksi tilanteessa, jossa tiedonhankinta edellyttäisi poliisin ohjauksessa toimivan tietolähteen osallistumista esimerkiksi jonkin laittoman esineen tai aineen kuljettamiseen tai näyte-erän hankkimiseen. Valmistelussa arvioitiin, että sääntely edellyttäisi tarkkarajaista, tapauskohtaista päätöstä ja välttämättömyyttä yksittäistapauksissa sekä toimivaltuuden käytön tavoitteena olisi estää tai tutkia vakavia rikoksia tai tapahtumia. Työryhmän mietinnössä tehtiin asian osalta myös oikeusvertailu (ks. myös tarkemmin tämän esityksen oikeusvertailu jaksossa 5.2.3). 

2.3.4.2  Sääntelytarpeen arviointi ja sääntelyn merkitys rikoksen selvittämisen kannalta

Tietolähdetoimintaa koskevan sääntelyn täydentämistarvetta osallistuvalla tietolähteen käytöllä ilmentää seuraava esimerkki: 

Huumausainerikollisuutta tutkiva esitutkintaviranomainen saa tiedon, että järjestäytyneen rikollisuuden toimija etsii henkilöä, joka voisi siirtää huumausaine-erän johonkin paikkaan tai sallisi rikollisten varojen siirron oman tilinsä kautta. Tämän tiedon saatuaan asiaa tutkiva esitutkintaviranomainen suunnittelee ryhtyvänsä operaatioon, jossa huumausaineet tai rahavarat siirretään kyseiset rikollispiirit tuntevan tietolähteen toimesta vastaanottajalle pyrkimyksenä rikoskokonaisuuden selvittäminen.  

Tällainen operaatio ei kuitenkaan ole mahdollinen, koska nykysääntelyn valossa tietolähde syyllistyisi huumausaine- tai rahanpesurikokseen avustaessaan laittoman tavaran siirtämisessä. 

Voimassa olevassa sääntelyssä tietolähdetoiminnassa sallitun ja kielletyn rajaa edellä mainitussa esimerkkitilanteessa kuvataan myös pakkokeinolain esitöissä. Sallittua tiedonhankintaa olisi esimerkiksi yhteyden muodostaminen valeostajan ja valeoston kohteen välille tai heidän tutustuttaminen toisiinsa, mutta toimintamahdollisuutta rajoittaisi kuitenkin se, ettei poliisin tai tietolähteen toiminta saa johtaa siihen, että tietolähde toiminnallaan syyllistyy rikokseen (ks. HE 222/2010 vp, s. 348). 

Myös rikoslain 32 luvussa kriminalisoidut rahanpesu ja sen törkeä tekomuoto täyttyvät lukuisilla eri tekotavoilla. Erityisesti järjestäytyneessä rikollisuudessa päätavoitteena on mahdollisimman suuren rikoshyödyn kerryttäminen ja sen ”tulouttaminen” rikollisesta toiminnasta vastuussa oleville henkilöille sekä muille toimintaan osallisille. Usein juuri rikoshyödyn kautta on mahdollista selvittää myös rikolliseen toimintaan osalliset. Nykysääntelyn puitteissa ei kuitenkaan ole mahdollista hyödyntää tietolähdetoimintaa tavalla, joka parantaisi poliisin mahdollisuuksia selvittää edellä mainittuja rikolliseen toimintaan liittyviä keskeisiä henkilöitä. Osallistuvan tietolähteen käyttö mahdollistaisi poliisin tilannekontrollin, jolla olisi todennäköisesti useissa tapauksissa merkittäviäkin tehostavia vaikutuksia rikosten ja niistä vastuullisten henkilöiden selvittämiseksi ja saattamiseksi rikosoikeudelliseen vastuuseen. 

Osallistuvan tietolähteen käytön mahdollistaminen tehostaisi poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen (jäljempänä PTR-esitutkintaviranomaiset) toimintaedellytyksiä. Sääntelytarvetta ilmentävässä esimerkkitapauksessa osallistuvan tietolähteen käytön avulla pystyttäisiin tehokkaammin selvittämään rikos ja saattamaan rikosvastuuseen ainakin huumausaineen tai pestävien rikollisten varojen vastaanottajataho ja mahdollisesti muitakin rikoskokonaisuuteen kuuluvia keskeisiä henkilöitä. Nykysääntelyn puitteissa rikoskokonaisuuksien ja niihin liittyvien tahojen selvittäminen vaatii usein paljon resursseja sekä yleensä myös muiden perusoikeusherkkien salaisten pakkokeinojen pitkäaikaistakin käyttöä, ja rikosvastuun toteutuminen voi usein olla epävarmaa. Osallistuvan tietolähteen käyttö parantaisi edellä mainitusti PTR-esitutkintaviranomaisten tilannekontrollia vähentämällä mahdollisia epävarmuustekijöitä ja parantaen rikoksen selvittämiskeinoja ja -mahdollisuuksia.  

Laajoissa rikoskokonaisuuksissa eri toimijoiden tunnistaminen on hyvin tärkeää. Esimerkiksi huumausaineiden maahantuonti tapahtuu yhä useammin verkostomaisissa rakenteissa niin sanotusti rikollisena palveluna (crime as a service), jossa maahantuojataho ja jakelusta huolehtiva vastaanottajataho ovat erillisiä. Maahantuojien tunnistaminen ei välttämättä johda vastaanottajatahon tunnistamiseen, ellei kuvatun kaltaisia keinoja ole huumausainerikollisuutta tutkivien esitutkintaviranomaisten käytössä. Lähtökohtana olisi, että osallistuvan tietolähteen toimet olisivat osa tapahtumaketjua, joka toteutuisi joka tapauksessa riippumatta tietolähteen toimenpiteistä. 

Toimintaympäristö sekä rikosten luonteen että niiden toteuttamistapojen suhteen on viime vuosina muuttunut merkittävästi. Toimintaympäristön muutosten myötä esimerkissä kuvatun rikosketjun eri toimijoiden tunnistamisen tärkeys on korostunut verkostomaisen toteuttamiskeinojen ja toimintatapojen yleistyessä. Vakavan rikollisuuden toimintamallien siirryttyä hierarkkisista rakenteista kohti mukautuvia rikollisverkostoja, on kumppanuuksien havaitsemisessa korostunut yksittäisiin rikosketjuihin kuuluvien toimijoiden tunnistaminen. Myöskään pelkästään yhden tekijäkokonaisuuden selvittäminen ja siihen liittyvien henkilöiden saattaminen rikosoikeudelliseen vastuuseen ei välttämättä johda uusiutumattomiin yrityksiin tai rikollisen toiminnan jatkumattomuuteen toiminnan perustuessa toisistaan tietämättömiin ja erillisiin tehtävänjakoihin. 

Vaikka selvää on, että osallistuvan tietolähteen käytön mahdollistaminen edesauttaisi tehokkaan rikostorjunnan toteutumista, on syytä huomioida, että kyse olisi tietyssä määrin tietolähteen osallistumisesta rikolliseen toimintaan, kuten avunanto johonkin rikokseen. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa tietolähde esimerkiksi siirtää jonkin pakkauksen, jonka sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa, tai vuokraa tilan johonkin täsmentymättömään tarkoitukseen. Tällaisissa tilanteissa ratkaisu osallistuvan tietolähteen rikosvastuun ja sen poissulkemisen osalta tulisi tehdä varhaisemmassa vaiheessa kuin vasta esimerkiksi tietoisuuden perusteella syyteharkinnassa tai tuomioistuinkäsittelyssä. Sääntelytarve ei kuitenkaan kohdistuisi siihen, että vähennettäisiin tietolähteen rikosoikeudellista vastuuta tilanteissa, joissa tietolähde olisi ilman toimivaltaisen virkamiehen myötävaikutusta ajautunut tilanteisiin, joissa hänen on osallistuttava rikoksen tekemiseen joko oman turvallisuutensa vuoksi tai paljastumisen estämiseksi. Keskeisenä tarkoituksena olisi siten tietolähteen toimintamahdollisuuksien tehostaminen tiukasti sidottuna toimivaltaisen viranomaisen ohjeisiin ja valvontaan. Jäljempänä tarkemmin sääntelyyn liittyvästä rikosoikeudellisesta vastuusta (ks. jakso 2.3.4.8). 

Osallistuvan tietolähteen toimintamahdollisuudet sisältäisivät samanlaisia toimia kuin peitetoiminnassa, esimerkiksi henkilöiden, esineiden tai aineiden kuljettaminen tai taloudellisten asioiden hoitaminen rikollisryhmän toiminnan avustamiseksi. Poliisin ja Tullin peitetoiminta kuitenkin tarkoittaa suunnitelmallista tiedonhankintaa käyttämällä soluttautumista eli henkilön liittymistä organisaatioon tai muuhun ryhmään tarkoituksena hankkia tietoja sisältä käsin tai vaikuttaa ryhmän toimintaan. Osallistuvan tietolähteen käyttö toimivaltuutena ei kuitenkaan korvaisi peitetoimintatoimivaltuutta. Se ei myöskään toimisi peitetoiminnan vaihtoehtona, koska sen käyttöala mahdollisuuksineen olisi tietyssä mielessä sattumanvaraisempi. Peitetoiminta on kohdennetumpaa ja pitkäaikaista, soluttautumista edellyttävää toimintaa, kun puolestaan tietolähdetoiminta on monilta osin tietolähteenä toimivasta henkilöstä riippuvasta eli siitä onko esitutkintaviranomaisella tiedossa tehtävään soveltuvaa ja suostuvaa tietolähdettä. 

Terrorististen ryhmien ja järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenten voidaan arvioida olevan koko ajan tietoisempia perinteisistä rikostutkinta- ja tiedonhankintakeinoista, niitä koskevista oikeudellisista reunaehdoista ja pyrkivän toimimaan siten, ettei tieto heidän toiminnastaan tulisi viranomaisten tietoon. Jossain määrin luonteeltaan reaktiivisemman tietolähdetoiminnan hyödyntäminen, perustuen tietolähteen jo olemassa oleviin kontakteihin, mahdollistaisi paremmat mahdollisuudet tehokkaalle rikostorjunnalle. Lisäksi osallistuvan tietolähteen käytöllä saatavien tietojen perusteella voitaisiin kohdentaa tarkemmin myös muita salaisia pakkokeinoja, millä olisi tehokkuusnäkökulmien lisäksi perusoikeusmyönteisiä vaikutuksia, kun esimerkiksi muiden perusoikeuksiin merkittävästikin puuttuvien salaisten pakkokeinojen käyttöajat ja -tarpeet voisivat vähentyä. 

Tässä esityksessä tarkastelu, arviointi ja ehdotukset rajoittuvat rikoksen selvittämisvaiheeseen ja pakkokeinolain 10 lukuun. Sääntelytarve on kuitenkin myös tunnistettu rikoksen estämis- ja paljastamisvaiheen osalta, mutta tältä osin tarkemman arvioinnin tekemistä erillisesti pidetään perusteltuna (ks. tarkemmin muita toteuttamistapoja koskeva jakso 5.1.4). 

2.3.4.3  Tietolähdetoiminta Tullissa ja osallistuva tietolähde -toimivaltuuden merkitys

Tulli ja Rajavartiolaitos ovat poliisin tavoin esitutkintalain (805/2011) mukaisia sellaisia esitutkintaviranomaisia, joiden toimivaltuuksiin kuuluu nykyisen lainsäädännön mukaan tietolähdetoiminta sekä tietolähteen ohjattu käyttö. Toimivaltuuksia säädellään pakkokeinolain lisäksi Tullin osalta Tullin rikostorjuntalaissa ja Rajavartiolaitoksen osalta Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalaissa, joskin tässä esityksessä esitetään muutosta, jonka mukaan jatkossa rikoksen selvittämisen suhteen toimivaltuuksista säädettäisiin ainoastaan pakkokeinolain 10 luvussa. Hallitusohjelman mukaan Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyötä kehitetään edelleen sekä huolehditaan niiden toimintaedellytyksistä ja toimivaltuuksista (s. 180). 

Esitutkintalaki ja pakkokeinolaki muodostavat kokonaisuuden, jossa esitutkintalaki määrittelee esitutkintaviranomaiset ja pakkokeinolaki toimivaltuudet, joita rikosten selvittämisessä voidaan käyttää. Toimivaltuuksien käyttäminen perustuu eri rikosten vakavuuden arvioimiseen ja niiden selvittämisintressien suhteuttamiseen: mitä vakavampi rikos on kyseessä, sen tärkeämpää sen selvittäminen on. Rikoksen vakavuus toisin sanoen lähtökohtaisesti määrittelee esitutkintaviranomaisten käytössä olevat toimivaltuudet, joiden avulla rikos pyritään selvittämään. Lainsäädännöllisen systematiikkaan nojaten perusteltuna pidetään, että osallistuva tietolähde olisi kunkin PTR-esitutkintaviranomaisen toimivaltuus rikoksen selvittämiseksi. 

Tietolähdetoimintaan liittyvän lainsäädännöllisen tämänhetkisen systematiikan mukaan poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen toimivaltuudet ovat tietolähdetoimintaan liittyen yhdenmukaiset. PTR-esitutkintaviranomaisten yhteinen lainsäädännöllinen pohja mahdollistaa tehokkaan rikostorjunnallisen toiminnan lisäksi muun muassa yhteisen koulutuksen sekä useissa tapauksissa tietolähteiden yhteisen käsittelyn, ja tietojen tallennusalustan. Lainsäädännöllinen symmetrisyys sekä toiminnallinen yhdenmukaisuus tuottaa tietolähdetoiminnan kannalta merkittäviä etuja. 

Tietolähteen tuottama ja toimittama tieto on erityisesti Suomessa hyvin rikoslajineutraalia. Tietolähteellä on usein tietoa, joka liittyy kaikkien PTR-esitutkintaviranomaisten toiminta-alueille. Tämän vuoksi viranomaisilla on yhteiset sovitut tiedonvälityskanavat tietoon, joka liittyy toisen viranomaisen tehtävien hoitamiseen. Huomionarvoista on, että tietolähteen näkökulmasta on tavallaan sattumanvaraista, minkä rikostorjuntaviranomaisen kanssa hän asioi, jolloin toimivaltuuksien erilaisuus voisi tuottaa hyvin ongelmallisia tilanteita. 

Tietolähdetoiminta on järjestetty Tullissa samalla tavalla kuin poliisissa ja Rajavartiolaitoksessa. Tietolähdetoiminta kattaa kaikki ne alueet, joissa Tullin rikostutkinta toimii. Tietolähdetoiminta on Tullin valtakunnallista toimintaa keskitetyn johdon alla. Tulli suorittaa tällä hetkellä itsenäisesti tietolähdetoimintaa ja tietyissä tapauksissa tietolähteen ohjattua käyttöä. Lainsäädännön lisäksi toimintaa koskee erillinen määräys toiminnasta. Toimintaan kohdistuu erillinen laillisuusvalvonta, jossa laillisuusvalvoja tarkastaa vuosittain käytännössä kaiken toiminnan ja siihen liittyvät kirjaukset. Menettelyt tietolähteiden tunnistamisesta ja käyttämisessä noudattavat samaa systematiikkaa kuin poliisilla ja Rajavartiolaitoksella, jolloin on mahdollista vertailla tietolähteiden olemassaoloa eri viranomaisilla sekä välittää esimerkiksi tieto tunnistetusta korkean riskin tietolähteestä muille viranomaisille paljastamatta kuitenkaan tietolähteen henkilöllisyyttä. 

Osallistuvan tietolähteen käytöllä pystyttäisiin entistä tehokkaammin selvittämään tullirikoksia ja saattamaan rikosvastuuseen tullirikoksiin syyllistyneet henkilöt. Tietolähdetoiminta on ylipäätään kokonaisuutena tärkeä ja keskeinen menetelmä Tullin rikostorjunnassa, koska sen avulla saadaan sellaista tietoa, jonka hankkiminen muilla keinoilla ei ole mahdollista. Lisäksi viime vuosina on entistä enemmän esimerkiksi ulkomaisten rikollisryhmien kohdalla yhteisesti todettu ryhmien harjoittaman rikollisen toiminnan monialaisuus, jolloin edellä mainitusti on jossain määrin jopa sattumanvaraista, minkä PTR-esitutkintaviranomaisen rikostorjuntatoimien seurauksena henkilöt tulevat sellaisten lainvalvontaviranomaistoimien piiriin, josta tietolähteeksi päädytään. 

Esimerkkinä voidaan käyttää ryhmää, jonka jäsenet saapuvat Suomeen välillä vastaanottamaan huumausaine-eriä, kuljettamaan prekursoreita, he tulevat väkivaltaisesti perimään saatavia tai kuljettamaan rahavaroja maasta pois. Tämänkaltaisen ryhmän toiminnasta tietoa antava tietolähde tuottaa tietoa huumausaineiden salakuljetuksesta, rahanpesusta, huumausaineiden valmistamisesta, henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tai ihmiskaupasta. Tietolähteen tuottama tieto ei ole tarkkarajaista vaan tietolähdettä tulee pystyä käsittelemään yhtenäisillä menettelyillä ja toimivaltuuksilla, sekä huolehtimaan viranomaisten kesken toimivasta ja sujuvasta tiedonvälityksestä. Tullin rikostorjunnan toiminta-alue on rajatumpi kuin poliisin, mutta toiminta-alue itsessään on sellainen, että siinä maahan saapuvien ja maasta lähtevien tavaroiden ja logistiikan virrassa ei ole muiden PTR-esitutkintaviranomaisten lainvalvontakontrollia. Yhtenä esimerkkinä voidaan käyttää tällä hetkellä yhä laajenevat ja monimutkaistuvat rikokset, joilla pyritään kiertämään kansainvälisiä pakotteita. Näiden logistiikkaketjujen toimijat ovat niitä kohderyhmiä, joista tietolähteitä rekrytoituu vain Tulliin. Nämä samat logistiikkaketjujen toimijat ovat yhä lisääntyvässä määrin mukana kaikessa vakavassa rikollisuudessa kuten esimerkiksi huumausainerikollisuudessa. 

Tullin rikostorjunnassa korostuu kansainvälinen yhteistyö sen eri muodoissa, joista yksi on tietolähdetoiminta. Tässä yhteistyössä riittävät toimivaltuudet ovat välttämättömiä, jolloin sekä kansainvälinen että kansallinen yhteistyö esimerkiksi yhteisinä tutkintaryhminä on mahdollista. Erityisesti nykyistä pohjoismaista toimintaympäristöä ja sen muuttumista tarkasteltaessa tämä näkökulma tulee korostumaan entisestään. 

2.3.4.4  Tietolähdetoiminta Rajavartiolaitoksella ja osallistuva tietolähde -toimivaltuuden merkitys

Tietolähdetoiminta kokonaisuudessaan on salainen pakkokeino, jolla on tärkeä merkitys myös Rajavartiolaitoksen vastuulla olevien vaativien rikosasioiden selvittämisessä. Tietolähdetoimintaa ei monissa tapauksissa ole mahdollista korvata jollain toisella salaisella tiedonhankinta- tai pakkokeinolla. Rajavartiomiehet kohtaavat ihmisiä rajatarkastus- ja rikostorjuntatehtävissä. He ovat yleensä ensimmäisiä viranomaisia, jotka kohtaavat ulkomaalaisen tämän tullessa maahan. Ensimmäisen viranomaiskosketuksen myötä voi syntyä tiedonantajasuhde, joka myöhemmin kehittyy tietolähdetoiminnaksi. 

Rajavartiolaitoksen tietolähteiksi on valikoitunut henkilöitä, joilla on tietoja Rajavartiolaitoksen toiminnan kannalta merkityksellisistä asioista. Usein tiedot liittyvät tavalla tai toisella henkilöiden rajojen ylittämiseen. Rajavartiolaitoksen tietolähteet ovat päätyneet Rajavartiolaitoksen tietolähteiksi jonkinlaisen aikaisemman kanssakäymisen seurauksena. Vaikka periaatteessa kuka tahansa henkilö voi toimia kenen tahansa viranomaisen tietolähteenä, on Rajavartiolaitoksen tietolähteet kuitenkin käytännössä hieman eroava ryhmä verrattuna esimerkiksi poliisin tietolähteisiin. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan ydinosaamisalan vuoksi osallistuvan tietolähteen käytössä ei siten käytännössä muodostu päällekkäisyyksiä muiden esitutkintaviranomaisten operatiivisen toiminnan kanssa. Näin ollen Rajavartiolaitoksen tietolähdetoiminnalla hankkimaa tietoa ei kyettäisi kattamaan esimerkiksi pelkästään laajentamalla poliisin toimivaltuuksia tietolähdetoiminnassa. 

Tietolähdetoiminnan avulla hankitaan Rajavartiolaitoksen rikostorjunnalle merkityksellistä tietoa. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnassa tietolähdetoiminta on yksi keskeinen ja tärkeä salainen tiedonhankintakeino, jonka avulla saadaan tietoa sellaisista asioista, joista tiedon saaminen muutoin olisi todella haasteellista tai tietoa ei saataisi ollenkaan, kuten ihmisten salakuljetuksesta, vapauteen kohdistuvista rikoksista, asiakirjaväärennyksistä, rikollisorganisaatioista ja rahan liikkeistä Rajavartiolaitoksen tutkittaviin rikoksiin liittyen. Tietoa voidaan saada myös muusta vakavasta rikollisuudesta, kuten järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta, lähtömaan sotarikoksista, terrorismista ja Suomeen palaavista vierastaistelijoista. 

Rajavartiolaitos välittää saamansa tiedot viranomaisten vastuujaon mukaisesti tarvittaessa muille viranomaisille hyödynnettäväksi heidän tehtävissään. Rajavartiolaitos on siirtänyt muille esitutkintaviranomaisille myös paljon tietolähteiltä saatua vakaviin huumausainerikoksiin ja muuhun rikollisuuteen liittyvää tietoa. 

Tietolähdetoiminnan järjestämiseksi Rajavartiolaitoksessa on perustettu oma erillinen tietolähdeorganisaatio ja annettu tietolähdetoimintaa koskeva sisäinen määräys. Organisaatio on poliisista erillinen. Rajavartiolaitoksessa perusmuotoista tietolähdetoimintaa harjoittavat vain asianmukaisen koulutuksen saaneet rajavartiomiehet. Koulutus on yhteismitallista poliisin koulutuksen kanssa ja osittain yhteistyössä järjestettyä. Rajavartiolaitos tekee lisäksi säännöllisesti ja laajasti operatiivista yhteistyötä tietolähdetoiminnassa poliisin kaikkien yksiköiden sekä muiden viranomaisten kanssa. Rajavartiolaitoksen esikunta valvoo osaltaan salaisen tiedonhankinnan ja salaisten pakkokeinojen käyttöä sekä raja- ja merivartiostojen sisäisen valvonnan järjestämistä ja toteutumista. 

Osallistuvan tietolähteen käyttö mahdollistaisi aikaisempaa tehokkaammin myös Rajavartiolaitoksen toimivallan mukaisten rikosten selvittämisen. Parhaassa tapauksessa oikein ajoitettu osallistuvan tietolähteen käyttö saattaisi vähentää muiden salaisten pakkokeinojen käyttöä, kun pakkokeinon avulla toimintaa kyettäisiin kohdentamaan yksityiskohtaisemmin. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan painopisteenä on vakava rajat ylittävä rikollisuus, erityisesti laittoman maahantulon järjestämiseen sekä ihmiskauppaan ja ihmissalakuljetukseen liittyvät rikokset. Rajavartiolaitoksella on mainittujen rikosten estämisen, paljastamisen ja selvittämisen osalta vahva ammattitaito ja osaaminen. Suurin osa Suomessa tutkittavista laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvistä rikoksista on Rajavartiolaitoksen selvittämisvastuulla. Myös Rajavartiolaitoksen tietolähdetoiminnassa on tunnistettu tapauksia, joissa osallistuvan tietolähteen käytöllä olisi ollut mahdollista estää valmisteilla olevia rikoksia tai selvittää jo tapahtuneita rikoksia, mutta toimenpiteitä ei ole voitu toteuttaa ilman realistista uhkaa tietolähteen syyllistymisestä rikokseen. 

Esimerkinomaisesti osallistuvan tietolähteen käyttö olisi välttämätöntä tilanteessa, jossa Rajavartiolaitoksen rikostorjunta saisi tiedon, että kansainvälinen rikollisorganisaatio on tuomassa Suomeen laittomasti ryhmän ihmisiä. Rikollisorganisaatio olisi lisäksi pyytänyt Rajavartiolaitoksen tietolähdettä majoittamaan Suomeen tulleet henkilöt omaan asuntoonsa lyhyeksi aikaa, kuljettamaan Suomeen saapuneet henkilöt rajanylityspaikalta majoituspaikkaan sekä Suomeen laittomasti saapuneiden henkilöiden matkustusasiakirjojen haltuunoton. Toiminnassa olisi rikosoikeudellisesti kyse törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Rikostorjunnallisten toimenpiteiden kohdentamiseksi Rajavartiolaitoksen tulisi saada tietoa siitä, ketkä Suomeen tuotavat henkilöt ovat, mitä kautta he Suomeen saapuvat ja milloin. Osallistuvan tietolähteen käytöllä pystyttäisiin edellä esitetyn kaltaisissa tilanteissa kattamaan merkittävä osa rikoksen selvittämisessä tarvittavasta tiedosta. Tietolähteen hyödyntäminen tiedonhankinnassa ei kuitenkaan ole mahdollista nykysääntelyn valossa, koska tietolähde syyllistyisi itse törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen avustaessaan rikollisorganisaatiota pyydetyllä tavalla. Rikoksen selvittämisen lisäksi, edellä kuvatussa toiminnassa Rajavartiolaitos pystyisi osallistuvan tietolähteen käytöllä saamaan tietoa siitä, onko Suomeen laittomasti saapuneiden henkilöiden joukossa ihmiskaupan uhreja tai muita haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, mikä vaatisi viranomaisten välitöntä puuttumista asiaan. 

Osallistuvan tietolähteen käytöllä pystyttäisiin tehokkaammin selvittämään Rajavartiolaitoksen tutkintavastuulla olevia rikoksia ja saattamaan rikosvastuuseen laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvään organisaatioon keskeisesti liittyviä henkilöitä. Nykysääntelyn puitteissa rikoskokonaisuuksien ja niihin liittyvien tahojen selvittäminen vaatii usein merkittävästi resursseja sekä yleensä myös muiden salaisten pakkokeinojen pitkäaikaistakin käyttöä. Siitä huolimatta rikosvastuun toteutuminen voi usein olla epävarmaa. Osallistuvan tietolähteen käytöllä voitaisiin parhaimmassa tapauksessa estää rikoksen haittojen konkretisoituminen, mikä Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan osalta tarkoittaisi haavoittuvassa asemassa olevien salakuljettujen tai muuten harhautetuiksi ja huijatuksi tulleiden ihmisten vapauttamista rikollisorganisaatioille alisteisesta asemasta. 

2.3.4.5  Osallistuvan tietolähteen sääntelytarpeen arviointi kaikkien PTR-esitutkintaviranomaisten osalta

Säätämällä osallistuvan tietolähteen käytön toimivaltuudesta yhdenmukaisesti kaikille PTR-esitutkintaviranomaisille pystyttäisiin turvaamaan kaikille näille riittävän kattavat ja välttämättömät toimivaltuudet kokonaisvaltaiseen tietolähdetoimintaan (tietolähteiden ohjattu ja osallistuva käyttö) rikosten selvittämiseksi. Tietolähdetoiminnan kautta on saatavissa sellaista yksityiskohtaista tietoa, jota on vaikea tai jopa mahdotonta tuottaa muilla salaisilla tiedonhankinta- tai pakkokeinoilla. Säätämällä osallistuvan tietolähteen käyttö kaikille PTR-esitutkintaviranomaisille, mahdollistaisi se kokonaisvaltaisen ja tehokkaan tietolähdetoiminnan kunkin viranomaisen tietolähteidensä osalta pakkokeinolain mukaisia toimivaltuuksia hyödyntäen. Tätä pidetään tarkoituksenmukaisena erityisesti huomioiden edellä lausuttu siitä, että kullakin esitutkintaviranomaisella on omat tietolähteet, joita käsitellään omassa tietolähdeorganisaatiossa. 

Sääntelyratkaisua koskevassa arvioinnissa on huomioitava myös se, että operatiivisen rikostorjunnan käytännön tilanteet vaativat usein nopeaa reagointia ja päätöksentekoa. Säätämällä osallistuvan tietolähteen käytön toimivaltuudesta kaikille esitutkintaviranomaisille kyettäisiin välttämään tilanne, jossa Rajavartiolaitoksen tai Tullin tietolähde sekä Rajavartiolaitoksen tai Tullin rikostutkintatoimialaan kuuluva rikoksen esitutkinta jouduttaisiin siirtämään poliisin vastuulle ennen kuin asiassa voitaisiin edetä osallistuvan tietolähdetoiminnan osalta. Tällaiset siirtotoimenpiteet eivät ole nopeasti toteutettavissa aiheuttaen pahimmillaan katvealueita johtaen jopa rikosvastuun toteutumattomuuteen. On syytä myös ottaa huomioon se, että tietolähdetoiminta perustuu merkittävissä määrin tietolähteen sekä tietolähdeorganisaatioon kuuluvan virkamiehen väliseen luottamukselliseen suhteeseen, minkä vuoksi tietolähteen siirtäminen toiselle viranomaiselle olisi käytännössä usein hyvin hankalaa eikä myöskään tarkoituksenmukaista. 

Vastaavalla tavalla osallistuvan tietolähteen käytölle säädettävän päätöksentekorakenteen olisi perusteltua tukea käytännön operatiivista toimintaa. Tietolähdetoiminnan kuvattu luonne estää käytännössä monimutkaiset päätöksenteon rakenteet. Tietolähteen käyttöön (ohjattu tai osallistuva) liittyvät päätökset olisi perusteltua tehdä tietolähteestä vastuussa olevassa organisaatiossa. Tietolähdeorganisaatiolla on lain mukaan vastuu tietolähteen hengestä ja terveydestä, minkä vuoksi myöskään osallistuvan tietolähteen käyttöä koskevaa päätöksentekoa ei olisi perusteltua ulkoistaa kovin kauas tietolähdetoiminnasta tosiasiallisesti vastaavasta tahosta. Osallistuvan tietolähteen käyttöön liittyvä päätöksenteko tulee pystyä siten suorittamaan kokonaisuudessaan sen organisaation sisällä, jossa toiminta aloitetaan. 

PTR-esitutkintaviranomaisten yhdenmukainen pakkokeinosääntely mahdollistaisi myös tehokkaammin yhteiset kansalliset ja kansainväliset tutkintaryhmät, joissa on tarkoitus hyödyntää osallistuvan tietolähteen käyttöä. Tällaisen yhteistyön toimivuudella on suuri merkitys vakavaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvässä rikostorjunnassa.  

Tärkeää on kuitenkin myös varmistaa eri viranomaisten välinen yhteistyö ja tiedonkulku, joiden myötä voitaisiin vähentää myös operaatioihin liittyviä riskejä. Toisin sanoen tulisi välttää tilanteita, joissa toimivaltaisten viranomaisten tietämättömyys toistensa meneillään olevista operaatioista voisi aiheuttaa riskejä osallistuvan tietolähteen käyttämiseen liittyen. Tarpeellisena ja perusteltuna siten pidetään erikseen säätämistä yhteensovittamisvelvollisuudesta PTR-esitutkintaviranomaisten kesken osallistuvan tietolähteen käyttämistä koskien.  

2.3.4.6  Viranomaisten toimivaltuuksien käytön tukeminen avustavilla toimilla

Tarkoin PTR-esitutkintaviranomaisten ohjeisiin ja valvontaan perustuvan rikolliseen toimintaan osallistumisen lisäksi tarpeellista olisi, että tietolähde voisi tukea viranomaisten toimivaltuuksien käyttöä käytännön toimintaan liittyvillä avustavilla toimilla. Kyse voisi olla esimerkiksi teknisessä tarkkailussa tai kuuntelussa käytettävän laitteen viemisestä johonkin määrättyyn kohteeseen. Tietolähde ei näissäkään tilanteissa tulisi toteuttamaan tiedonhankintakeinoa, vaan esimerkiksi laitteen tekninen hallinta, sen toiminnan ohjaaminen, tallenteiden tarkastaminen ja arviointi toimenpiteen keskeyttämisestä säilyisivät PTR-esitutkintaviranomaisella. Osallistuvan tietolähteen hyödyntämisessä edellä mainitusti olisi kyse PTR-esitutkintaviranomaisille kuuluvien toimivaltuuksien käyttömahdollisuuksien tapauskohtaisesta laajentamismahdollisuudesta, kun kyse olisi pääsystä sellaisiin tiloihin tai paikkoihin taikka ryhmiin, joihin PTR-esitutkintaviranomaisilla ei olisi mahdollisuutta muutoin päästä. Luonnollisesti lähtökohtana olisi, että käytettävien muiden salaisten pakkokeinojen osalta niistä säädetyt edellytykset tulisi erikseen myös täyttyä eikä osallistuvan tietolähteen käyttöä voisi käyttää viranomaisten toimivaltuuksien kiertämiseen. 

Edellä mainitusti voimassa olevan lain mukaan sallittua käytännön toimintaan liittyvää avustamista on esimerkiksi yhteyden muodostaminen valeostajan ja valeoston kohteen välille tai heidän tutustuttaminen toisiinsa taikka tulkkina toimiminen, kunhan esitutkintaviranomaisen tai tietolähteen toiminta ei johda tietolähteen syyllistymiseen rikokseen ja rikollinen toiminta tapahtuisi viranomaisen ja tietolähteen toiminnasta riippumatta. Teknisluonteisiin salaisiin pakkokeinoihin liittyvät käytännön toiminnan mahdollistamistoimet, kuten teknisessä tarkkailussa tai kuuntelussa käytettävän laitteen vieminen johonkin määrättyyn kohteeseen, voidaankin rinnastaa esimerkiksi henkilöiden tutustuttamiseen. 

Pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 3 momentissa säädetään tietolähteen ohjatun toiminnan käytön rajoituksista ja tiedonhankinnan toteuttamisesta muutenkin. Edellä on myös tarkemmin selostettu lain esitöitä ohjatun tietolähdetoiminnan käytön rajoituksista (HE 222/2010 vp, s. 348). Voimassa olevassa laissa keskeisiä elementtejä sallitun ja kielletyn ohjatun tietolähdetoiminnan osalta ovat, että muu henkilö kuin virkamies ei voi käyttää viranomaisten toimivaltuuksia, ellei asiasta ole nimenomaisesti säädetty, tietolähdettä ei voida käyttää viranomaisille annettujen toimivaltuuksien käyttöä koskevien rajoitusten kiertämiseen eikä esitutkintaviranomaisen tai tietolähteen toiminta saa johtaa siihen, että tietolähde toiminnallaan syyllistyy rikokseen. 

Esitöissä kielletyn ja sallitun rajan osalta suhteessa viranomaisille kuuluvien toimivaltuuksien käyttämistä on huomioitava, että kyse on nimenomaisesti rajoituksesta toimivaltuuksien käyttämiseen liittyen, ei koskien niiden toteuttamiseksi tarvittavia välttämättömiä toimenpiteitä. Esimerkiksi kiellettyä olisi kotietsinnän suorittaminen tietolähteen toimesta tai tietojen hankkiminen soluttautumalla sellaiseen rikollisryhmään, johon hän ei entuudestaan kuulu (peitetoiminta) taikka asuntokuuntelun suorittaminen. 

Tietolähdettä ei myöskään voida käyttää viranomaisille annettujen toimivaltuuksien käyttöä koskevien rajoitusten kiertämiseen. Näin ollen PTR-esitutkintaviranomainen ei myöskään voisi varustaa tietolähdettä kuuntelun tai katselun mahdollistavilla laitteilla, ellei kyse sitten olisi tietolähteen turvallisuuden varmistamisesta. Kuuntelun tai katselun osalta kyse olisi esimerkiksi teknisestä kuuntelusta, asuntokuuntelusta tai teknisestä katselusta, joista säädetään pakkokeinolain 10 luvussa erikseen. 

Toimivaltuuksien käyttämisen mahdollistamisen suhteen tilanne on edellä mainittu eli tiettyyn pisteeseen asti toimivaltuuksien käyttämistä edistävät toimet voisivat olla sallittuja, mikäli siitä olisi erikseen laissa säädetty. Tyypillisesti kyse voisi olla esimerkiksi kuuntelulaitteiden sijoittamisesta tiettyyn paikkaan.  

On kuitenkin huomioitava se, että salaisiin pakkokeinoihin liittyvät laitteet niitä koskevine toimintakäytäntöineen ovat salassa pidettäviä julkisuuslain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla. Näin ollen viranomaisten toimivaltuuksien käytön tukemiseen liittyviin avustaviin toimiin liittyy merkittävä esitutkintaviranomaistoiminnan suorituskyvyn vaarantumisen riski sekä salaisesti toteutettavan tiedonhankinnan että laajemman rikostorjuntatavoitteen osalta. Tällaiset riskit ja mahdolliset hyödyt toimista tulisi siten ottaa etukäteisesti huomioon, kun toimintaa suunnitellaan, ja luonnollisesti, mikäli riskit olisivat liian suuret, ei toimintaan tulisi ryhtyä.  

2.3.4.7  Sääntelytarpeen keskeiset elementit

Osallistuvan tietolähteen käytöllä tarkoitettaisiin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä tehtyyn asianmukaiseen suunnitelmaan ja päätökseen perustuvaa salaista pakkokeinoa, jossa tietolähde PTR-esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa suorittaisi tarkoin määriteltyjä toimenpiteitä, jotka voivat täyttää rikoksen tunnusmerkistön, tai mahdollistaa tiettyyn pisteeseen viranomaista toimivaltuuden käytön toteuttamiseksi. Luonnollisesti myös perusoikeuksien turvaamisesta ja muusta sääntelystä johdettavat rajoitukset sekä velvollisuudet kohdistuisivat lähtökohtaisesti PTR-esitutkintaviranomaiseen eli kyseistä toimivaltuutta käyttävään toimivaltaiseen viranomaiseen. 

Vaikka ehdotetussa tiedonhankinnassa hyödynnettäisiin osallistuvaa tietolähdettä, kyse olisi PTR-esitutkintaviranomaisen käyttämästä toimivaltuudesta, ja kansalaisten oikeusasemaan kajoava julkisen vallan käyttö toteutettaisiin yksinomaan viranomaisen toimesta sekä päätöksellä. Kyse ei siis olisi tietolähteen omasta, itsenäiseen harkintavaltaan perustuvasta toiminnasta, vaan toiminta olisi viranomaisen toimesta tarkoin suunniteltua, ohjattua ja valvottua. Vastaavasti tietolähteen toiminta olisi siten osa viranomaisen toimintaa, minkä vuoksi tietolähteen toiminnan rikosoikeudellisen ja valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohtana olisi se, että säädetään uudesta PTR-esitutkintaviranomaisen toimivaltuudesta (ks. jäljempänä tarkemmin rikosoikeudellisesta vastuusta). Sääntelyssä olisi siten kyse oikeudesta hyödyntää tietolähdettä PTR-esitutkintaviranomaisen toimivaltuutena. 

Tietolähteen osallistuva käyttö voi käynnistyä kyseisen tietolähteen toimittaman tai PTR-esitutkintaviranomaisen muutoin saaman tiedon perusteella. Ensin mainituissa tilanteissakaan kyse ei olisi tietolähdelähtöisestä toiminnasta, vaan keinon käyttöön liittyvä päätöksenteko tapahtuisi tällöinkin viranomaisen toimesta viranomaistoiminnan (rikoksen selvittämistä koskevien) tavoitteiden näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rikostorjunnallinen tiedontarve on tunnistettu jo aiemmin ja auenneeseen tiedonhankintamahdollisuuteen reagoitaisiin PTR-esitutkintaviranomaisen aloitteesta. Osallistuvan tietolähteen käyttö olisi luonteeltaan kuitenkin jossakin määrin reaktiivisempaa kuin esimerkiksi peitetoiminnassa tapahtuva soluttautuminen rikollispiireihin. Edellä esitetty sääntelytarvetta havainnollistava esimerkki kuvastaa mahdollisia tilanteita hyvin, kun kyse olisi esimerkiksi huumausaine-erän tai rahavarojen vastaanottamisesta ja siirtämisestä toiseen paikkaan taikka tilojen ja tarvikkeiden hankkiminen rikollisen toiminnan jatkumisen mahdollistamiseksi. 

Edellä kerrottuun viitaten pidetään perusteltuna, että tietolähde voisi osana osallistuvan tietolähteen käyttöä PTR-esitutkintaviranomaisen ohjauksessa laajentaa sosiaalista piiriään tiedonhankintatarkoituksessa, mikäli laajentaminen ei edellä mainitusti kuitenkaan tarkoittaisi luottamuksellisten suhteiden rakentamista soluttautumistarkoituksessa. Toisin sanoen uusienkin tuttavuuksien luottamusta voitaisiin pyrkiä hankkimaan siinä määrin kuin se olisi tarpeen osallistuvan tietolähteen käyttöä koskevassa päätöksessä määritetyn yksittäisen toimenpiteen suorittamiseksi. Sallitun ja kielletyn rajana olisi kuitenkin se, että tiedonhankinta, tässä tapauksessa uusien tuttavuuksien hankkiminen, tapahtuisi ilman soluttautumista ja luottamuksen rakentamista pidättäytyen lyhytkestoisen vuorovaikutuksen piirissä. Toisaalta kyse tällöin olisi todennäköisesti ennemmin ohjatun tietolähteen käyttötilanteesta, jossa mainittu toimiminen on jo mahdollista. 

Toiminnallisesti lähtökohtana pidettäisiin sitä, että taktiset toimintamallit valittaisiin niin, että osallistuvan tietolähteen käyttö voitaisiin toteuttaa tietolähdettä vaarantamatta ja siten, että tietolähteen itsenäinen harkinta- ja päätöksentekovalta olisi lähes olematonta lukuun ottamatta tavanomaiseen ihmisten väliseen kanssa käymiseen kuuluvat toiminnat. Joka tapauksessa PTR-esitutkintaviranomaisella on jo nyt korostettu velvollisuus huolehtia tietolähteiden turvallisuudesta erityisesti tietolähteen ohjatun käytön tilanteissa eikä nyt hahmotellun sääntelyn osalta olisi tarkoituksena tehdä tähän lähtökohtaan merkittäviä muutoksia muuten kuin tietolähteen turvallisuutta parantavassa mielessä.  

Käytännössä osallistuvan tietolähteen käyttö rajautuisi sellaisiin toimiin, joiden osalta jo ennakollisesti pystyttäisiin arvioimaan ja minimoimaan kaikki mahdolliset riskitekijät. Osallistuvan tietolähteen kannalta kyse olisi sen verran yksinkertaisesta toiminnasta, että sen toteuttaminen olisi mahdollista suorittaa turvallisesti ja oikeusvarmasti sekä tietolähteen, viranomaisten että muiden asiaan liittyvien henkilöiden kannalta. Seuraavaksi käydään läpi esimerkkejä mahdollisista toimivaltuuden käyttötilanteista: 

Hankkia toimitiloja tai kulku- tai muita sellaisia välineitä 

Poliisin tietolähteenä toimiva, rikollispiireihin liittyviä henkilöitä tunteva henkilö A saa soiton, jossa häntä pyydetään maksua vastaan vuokraamaan puoleksi vuodeksi mökin syrjäiseltä alueelta ”kaman säilömistä ja jakelemista varten”. Lisäksi henkilö A:ta pyydetään vuokraamaan auto muutamaksi viikoksi. Henkilö A:n kannalta kyse olisi siitä, että hän etäyhteyksin omilla tiedoillaan vuokraisi netin kautta mökin ja auton. 

Kuljettaa henkilöitä, esineitä tai aineita 

Poliisin tietolähteenä toimiva, rikollispiireihin liittyviä henkilöitä tunteva henkilö A saa soiton, jossa häntä pyydetään maksua vastaan hakemaan sataman lähettyviltä kolme laatikkoa ja viemään ne toiselle paikkakunnalle. Pakettien haku, siirtäminen ja jättö tapahtuisi siten, ettei henkilö A tapaisi lainkaan muita ihmisiä, vaan saisi ohjeet tehtävään viestitse. 

Hoitaa taloudellisia asioita 

Poliisin tietolähteenä toimivaa, rikollispiireihin liittyviä henkilöitä tuntevaa henkilö A:ta pyydetään etäyhteyksin tekemään taloudellisia järjestelyjä rikollisryhmälle. 

Avustaa muulla edellä mainittuihin tapoihin rinnastettavilla tavoilla 

Poliisin tietolähteenä toimiva, rikollispiireihin liittyviä henkilöitä tunteva henkilö A saa soiton, jossa häntä pyydetään maksua vastaan vastaanottamaan ”kaman myymisestä” peräisin olevia varoja pankkitililleen. A:n ei tarvitsisi tehdä muuta kuin antaa tilinumeronsa, vastaanottaa rahat ja säilyttää niitä muutaman viikon ajan, jonka jälkeen ne tulisi lähettää myöhemmin ilmoitettavalle tilille.  

Poliisin tietolähteenä toimiva tietoteknisesti taitavalle henkilölle B tarjotaan mahdollisuutta osallistua tietoverkkopetosten tekemiseen. A:n tehtäväksi tulisi laatia tietty osa rikoksen hyödyntämiseen käytettävästä koodista.  

Korostetusta tietolähteen turvallisuuden huolehtimisvelvollisuudesta säädetään nykyisin pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 3 momentissa, jonka mukaan tietolähteen ohjatussa käytössä tietoja ei saa pyytää hankittavaksi sellaisella tavalla, joka vaarantaisi tietolähteen tai muun henkilön hengen tai terveyden ja tietolähteen turvallisuudesta on tarpeen mukaan huolehdittava tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen. Vastaavasta velvollisuudesta säädetään poliisilain 5 luvun 40 §:n 3 momentissa. Pakkokeinolain esitöissä ei tarkemmin selosteta, mitä tietolähteen turvallisuudesta huolehtiminen konkreettisesti tarkoittaisi. Esitöissä kuitenkin todetaan, että poliisi ei voisi varustaa tietolähdettä kuuntelun tai katselun mahdollistavilla laitteilla (HE 222/2010 vp, s. 348), mutta kielto on suhteessa sallittuun ja kiellettyyn toimintaan eikä liene tarkoitettu huomioitavaksi tietolähteen turvallisuudesta huolehtimista koskevassa kontekstissa. Kiellon tarkoituksena siten on estää muiden salaisten pakkokeinojen edellytysten kiertäminen, ei estää tietolähteen turvallisuudesta huolehtimista. 

Pakkokeinolain 10 luvun salaisten pakkokeinojen ja poliisilain 5 luvun salaisten tiedonhankintakeinojen jälkeen säädettiin siviilitiedustelusta poliisilain 5 a luvussa (HE 202/2017 vp). Luvun 25 §:ssä säädetään tietolähteen turvaamisesta siviilitiedustelussa. Pykälän mukaisesti tietolähteen suostumuksella on mahdollista valvoa esimerkiksi tietolähteen asumiseen käyttämää tilaa kameran tai muun paikkaan sijoitetun teknisen laitteen, menetelmän tai ohjelmiston avulla, jos se on tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Valvonta on lopetettava viipymättä, jos se ei ole enää tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi ja valvonnassa kertyneet tallenteet on hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita tietolähteen turvaamiseen, ellei niitä ole tarpeen säilyttää ja käyttää asiaan osallisen oikeusturvaan liittyvistä syistä. Lisäksi tietolähde voidaan tämän suostumuksella varustaa kuuntelun ja katselun mahdollistavalla teknisellä laitteella, jos varustaminen on yksittäistapauksessa välttämätöntä tämän turvallisuuden varmistamiseksi. Kuuntelu ja katselu saadaan tallentaa. Tallenteet on hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita tietolähteen turvaamiseen. Lisäksi 25 §:n mukaan tietolähteelle voidaan yksittäistapauksessa antaa käytettäväksi vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja tai rekisterimerkintöjä taikka tietolähteen käytettäväksi valmistettavia vääriä asiakirjoja, jos se on välttämätöntä tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi. 

Siviilitiedustelussa on siten tunnistettu tarkemmin säännöstasolla korostunut velvollisuus huolehtia tietolähteen turvaamisesta. Tietyissä tapauksissa velvollisuus huolehtia tietolähteen turvallisuudessa voi olla jopa korostuneempi rikosten estämis-, paljastamis- ja selvittämiskontekstissa mahdollisen vaaran välittömämmän luonteen vuoksi. Selvää kuitenkin on, että tietolähteen turvaamisen varmistamiseksi käytettävien teknisten kuuntelu- ja katselulaitteiden hyödyntämisen tarkoituksena ei saisi olla tiedonhankinta viranomaisten toimivaltuuksia koskevien edellytysten ja rajoitusten kiertämiseksi. Perusteltuna siten pidetään tarkempaa sääntelyä asian osalta myös pakkokeinolain 10 luvun mukaisessa tietolähdetoiminnassa kattaen sekä perusmuotoisen tietolähdetoiminnan, ohjatun tietolähteen käytön että osallistuvan tietolähteen käytön tilanteet. 

Osallistuvan tietolähteen käytön sääntelytarvetta arvioitaessa on otettava huomioon voimassa oleva sääntely tietolähdetoiminnasta ja koskien peitetoimintatoimivaltuutta. Tietolähdetoiminnan osalta yhteys on selvä, varsinkin kun esityksessä perusteltuna pidetään osallistuvan tietolähteen käytön mahdollistamista osana ohjatun tietolähteen käyttöä. Peitetoimintatoimivaltuuden suhteen on puolestaan otettava huomioon sääntelyiden tietynasteinen yhtenäisyys, esimerkiksi rikolliseen toimintaan liittyvä osallistumiselementti ja se, että peitetoimintatoimivaltuuteen liittyvä soluttautuminen asettaa rajoituksia tietolähdetoiminnalle, kuten edellä on kerrottu. Tarkoituksenmukaisena pidetään soveltuvin osin osallistuvaa tietolähdettä koskevan sääntelysystematiikan vastaavanlaisuutta suhteessa peitetoiminnasta säädettyyn, kuten toimintaan osallistuminen, käyttöä koskeva suunnitelma ja esitys sekä jossain määrin päättäminen, mutta toimivaltuuksien erilaisuuden vuoksi perusteltuna pidetään myös tiettyä eroavaisuutta sääntelyissä. 

Edellä mainitusti peitetoimintatoimivaltuus rakentuu suunnitelmalliseen tiedonhankintaan käyttämällä soluttautumista, mikä on kiellettyä tietolähdetoiminnassa. Soluttautumisessa on kyse pitkäkestoisesta luottamuksen hankkimisesta ja sen rakentamisesta käyttäen vääriä tietoja ja erehdyttämistä. Peitetoiminnassa onkin kyse pakkokeinolain 10 luvun niin sanotusti kovimpaan keinovalikoimaan kuuluvasta erityisestä salaisesta pakkokeinosta. Tätä ilmentää myös se, että luvun 2 §:n 2 momentin mukaan peitetoiminnan käyttämisen edellytykseksi on asetettu lisäksi, että se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi (kolmiportaiseen edellytystasoon kuuluva välttämättömyysvaatimus). Tietolähdetoiminta, mukaan lukien ehdotettava osallistuvan tietolähteen käyttö, puolestaan eroaa peitetoiminnasta esimerkiksi keinojen luonteen kannalta, eikä tietolähdetoiminnan käyttämistä (ml. ohjattu käyttö) ole sidottu edellä mainittuun välttämättömyysvaatimukseen. Tietolähdetoimintaa, mukaan lukien osallistuvan tietolähteen käyttö, voidaan pitää vaikutuksiltaan kevyempänä keinoja kuin peitetoiminta, koska se ei perustuisi soluttautumiseen vaan tietyn henkilön jo olemassa olevien sosiaalisten kontaktien ja tiedonsaanti- ja toimintamahdollisuuksien hyödyntämiseen. Edellä on myös esimerkein osoitettu, että osallistuvan tietolähteen käyttötilanteet olisivat vain pienehköjä osatekoja laajemmassa kokonaisuudessa. Kyse ei siis ole rikoksen selvittämisen kohteena oleviin henkilöihin yhtä puuttuvasta toimenpiteestä kuin peitetoiminnassa. Tästä syystä perusteltuna niin ikään pidetään sitä, että vaikka tietyiltä osin osallistuvan tietolähteen käyttöä koskeva sääntelyn vastaavuus soveltuvin osin peitetoiminnasta säädetyn kanssa on tarkoituksenmukaista, sitä koskisi erilainen ja -tasoinen päätöksentekomenettely ja toimivaltuutena sen käyttöä ei olisi sidottu tiettyyn vakavuuskynnyksen mukaiseen perusterikoslistaukseen. 

Tietolähdetoimintaa ohjataan hallinnollisesti tarkemmin Poliisihallituksen, Rajavartiolaitoksen ja Tullin salassa pidettävillä määräyksillä. Kyseisiä määräyksiä tulisi päivittää huomioiden osallistuvan tietolähteen käytön edellyttämät muutostarpeet toiminnan prosessiin, oikeusturvaan, koulutukseen ja tarvittaviin osaamisvaatimuksiin eri rooleissa. Salassapito on tarpeen erityisesti sellaisten taktisten ja teknisten menettelyiden osalta, jotka saattaisivat paljastaa ulkopuolisille kyseessä olevan tietolähdetoiminnan ja vaarantaisivat siten sekä tietolähteen, että viranomaisten turvallisuutta. Lisäksi valtioneuvoston asetuksessa esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta (122/2014) sekä valtioneuvoston asetuksessa salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista Tullissa (152/2017) tulisi niin ikään huomioida tarvittavat muutostarpeet osallistuvan tietolähdetoiminnan järjestämiseen liittyen (ks. myös jakso 8 lakia alemman asteisesta sääntelystä). 

2.3.4.8  Osallistuminen rikolliseen toimintaan ja tietolähteen rikosoikeudellinen vastuu

Peitetoiminnan osalta pakkokeinolain 10 luvun 28 §:ssä säädetään rikoksentekokiellosta. Peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen (1 momentti), mutta peitetoimintaa suorittava poliisimies saa tehdä järjestysrikkomuksen tai muun siihen rinnastettavan rikoksen, josta on säädetty rangaistukseksi rikesakko, tai liikennerikkomuksen, jos teko on välttämätön peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi (2 momentti). 

Luvun 29 §:ssä puolestaan säädetään järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun osallistumisesta. Pykälän mukaan 28 §:n kiellon estämättä, peitetoimintaa suorittava poliisimies saa osallistuessaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan hankkia toimitiloja tai kulku- tai muita sellaisia välineitä, kuljettaa henkilöitä, esineitä tai aineita, hoitaa taloudellisia asioita taikka avustaa rikollisryhmää muilla näihin rinnastettavilla tavoilla, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että: 1) toimenpide tehdään ilman hänen myötävaikutustaankin, 2) poliisimiehen toiminta ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa kenenkään hengelle, terveydelle tai vapaudelle taikka merkittävää vaaraa tai vahinkoa omaisuudelle, ja 3) avustaminen edistää merkittävästi peitetoiminnan tavoitteen saavuttamista. Lisäksi 29 §:n 2 momentin mukaan peitetoimintaa suorittava poliisimies saa osallistua 41 §:ssä tarkoitetun valvotun läpilaskun kohteena olevaan toimitukseen, jos osallistuminen edistää merkittävästi läpilaskun tavoitteen saavuttamista. 

Esitöiden mukaan 28 §:n 2 momentti ja erityisesti 29 §:n 1 momentti onkin kirjoitettu siten, että ne viittaisivat etukäteiseen ja suunnitelmalliseen arvioon ja harkintaan, ja 29 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisessa tilanteessa edellytettäisiin, että toimenpiteen suorittamishetkellä erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että toimenpide tehtäisiin ilman peitepoliisin myötävaikutustakin. Toimenpiteiden hyväksyttävyyttä tulisikin lähtökohtaisesti ja mahdollisuuksien mukaan arvioida jo ennen toiminnan aloittamista, kun päätöstä pakkokeinon käytöstä valmistellaan (HE 217/2022 vp, s. 55, ks. myös HE 222/2010 vp, s. 340–341). Sekä 28 §:n 2 momentissa ja 29 §:n 1 momentissa on kyse toimivaltuussääntelyn muotoon kirjoitetusta säännöksistä, jotka sääntelevät sitä, mitä peitetoimintaa suorittava poliisimies saa säännöksissä tarkemmin määritellyissä tilanteissa ja edellytyksillä tehdä (HE 217/2022 vp, s. 55). 

Osallistuvan tietolähdetoiminnan osalta lähtökohtana on pidettävä sitä, että mikäli tietolähde toimisi toisin kuin hänet on ohjeistettu tekemään esimerkiksi kuljettamalla kiellettyä ainetta suunniteltua suuremman erän, kuljettamalla olennaisesti vaarallisempaa ainetta taikka ryhtymällä myymään siirrettäväksi tarkoitettua erää, taikka muuten perustuen omaan harkintaansa ja päätökseen osallistuisi toimintaan, hän olisi rikosoikeudellisessa vastuussa toimistaan. Näissä tilanteissa rikosvastuun mahdollisessa rajaamisessa sovellettaisiin rikoslain 4 luvun vastuuvapausperusteita koskevaa sääntelyä (kieltoerehdys, oikeuttamisperusteet, anteeksiantoperusteet). Esimerkiksi aineiden määrän ja laadun (vaarallisuuden) osalta ei välttämättä ole ennakolta riittävän täsmällistä tietoa. Toisaalta on huomioitava, että ohjauksen vastainen toiminta voi valvonnasta huolimatta paljastua vasta pitkän ajan kuluttua (esim. laboratorionäytteistä). 

Joka tapauksessa selvää on, että osallistuvan tietolähteen käyttäminen tulisi perustua ennakolta tarkoin suunniteltuun ja ohjattuun PTR-esitutkintaviranomaisen toimintaan. Mikäli tarkoin ennakoitu, suunniteltu ja ohjattu tietolähteen osallistuva toiminta ei olisi mahdollista, keinoa ei saisi käyttää. Keinon käyttöä koskevassa tarkastelussa tulisi siten arvioida, onko tietolähteen osallistuva käyttö mahdollista toteuttaa siten, että lähes täydellinen kontrolli tietolähteen osallistuvasta toiminnasta säilyisi toimivaltaisella viranomaisella. Arvioinnissa korostuisi turvallisuusseikkojen lisäksi erityisesti tietolähteen rikosoikeudellinen vastuu. Mikäli suunniteltava osallistuvan tietolähteen käyttö sisältäisi riskejä esimerkiksi väärinkäytöksistä tietolähteenä toimivan henkilön osalta, keinoa ei saisi käyttää. Toisin sanoen suunniteltavan ja ohjattavan osallistuvan tietolähteen toiminnan tulee olla sen verran yksinkertaista ja ennakoitavissa olevaa, että riski tietolähteen rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle olisi lähes olematon.  

Toisaalta syytä on myös ottaa huomioon mahdolliset tilanteet, joissa viranomaisen päätöksenteko ja toimivaltuuden käytön suunnittelu joudutaan tekemään nopealla aikataululla operatiivisesta tilanteesta johtuen. Tosin näissäkään tilanteissa ei poistu suunnitellun ja ohjatun viranomaistoiminnan vaatimus. Toiminnan tulisi siten aina perustua PTR-esitutkintaviranomaisen harkinta- ja päätösvaltaan – sikäli kuin kyse ei ole tietolähteen suostumukseen liitännäisestä harkinta- ja päätöksentekovallasta – eikä tietolähteen oman toiminnan osalta tulisi lähtökohtaisesti olla juurikaan itsenäistä toimivaltaa sikäli kuin voidaan kuitenkin varmistaa tietolähteen turvallisuus. PTR-esitutkintaviranomaisen ohjeiden vastainen toiminta tulisi kuitenkin lähtökohtaisesti olla edelleenkin rikosoikeudellisesti rangaistavaa, mikäli se täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön. 

Esityksessä arvioidaan, että tietolähdetoiminnassa tietolähteen toiminta ei ole perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkista hallintotehtävää, julkisen vallan käyttöä tai merkittävää julkisen vallan käyttöä. Täten myöskään tietolähteeseen ja hänen toimintaansa ei liity virkavastuuta. Tietolähdetoiminnassa on kyse PTR-esitutkintaviranomaisen toimivaltuudesta, joka puolestaan on perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkisen vallan käyttöä ja johon ulottuu virkavastuu (ks. myös säätämisjärjestysperustelut). 

Edellä mainitusti osallistuvassa tietolähdetoiminnassa olisi myös kyse viranomaisten harkinta- ja päätöksentekovaltaan perustuvasta toimivaltuuksien käyttämisestä. Osallistuvan tietolähteen toimet olisivat jokaisessa tilanteessa ainoastaan PTR-esitutkintaviranomaisen toimivaltuuksien käyttöön liittyviä, luonteeltaan avustavia toimia, joissa ei kuitenkaan olisi kyse julkisesta hallintotehtävästä tai julkisen vallan käyttämisestä. Myös virkavastuun osalta kyse olisi yksinomaan toimivaltuutta käyttävälle viranomaiselle kuuluvasta vastuusta, joka ei itsenäisenä vastuuna ulottuisi itse tietolähteeseen, vaan osallistuvan tietolähteen käyttö sisältyisi kokonaisuudessaan viranomaisen toiminnan kattavaan virkavastuuseen. 

2.3.4.9  Rikosprovokaatio

Oikeusturvaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kytkeytyvät näkökulmat korostuvat erityisesti arvioitaessa osallistuvan tietolähteen käyttöä rikosprovokaation näkökulmasta. Rikosprovokaation kielto tulee arvioida itsenäisesti suhteessa rikoslain 5 luvun 5 §:ssä säänneltyyn yllytykseen. Rikosprovokaation kielto kohdistuu erityisesti virkamiehiin ja siitä on säännelty pakkokeinolain 10 luvun 28 §:ssä, poliisilain 5 luvun 29 §:ssä ja poliisilain 5 a luvun 19 §:ssä. Säännösten mukaan peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Pakkokeinolain esitöiden mukaan ”[r]ikosprovokaation välttämiseen liittyy se, että välihenkilöitä käyttäessään poliisin on lähtökohtaisesti toimittava passiivisesti niin, että tällainen henkilö ei tietolähdetoiminnassa syyllisty rikoksiin tai että tietolähde ei saa toista henkilöä ryhtymään rikoksiin” (HE 222/2010 vp, s. 348). Vastaavasti todetaan poliisilain esitöissä (HE 224/2010 vp, s. 126). 

Olennaista on joka tapauksessa havaita, että kyse on viranomaiseen kohdistuvasta velvoitteesta, mikä käsillä olevassa asiayhteydessä tarkoittaa sitä, että PTR-esitutkintaviranomaisen tulisi suunnitella ja ohjeistaa osallistuvan tietolähteen toiminta siten, ettei tämä osana keinon käyttöä tekisi aloitetta rikoksen tekemiseen (ks. myös edellä mainittu koskien käyttötilanteita). Sinänsä on mahdollista, että huolellisesti sallitun riskin puitteissa toimittaessakin tapahtuisi rikosprovokaatio, mutta tällainen tilanne tulisi arvioitavaksi ensisijaisesti hyödyntämiskieltojen eikä virkavastuun tai ylipäätään toimivallan käytön moitittavuuden kannalta. Jos virkamies sitä vastoin on ottanut kielletyn tai ennakolta hankalasti hallitsemattoman riskin rikosprovokaation tapahtumisesta ja rikosprovokaatio tapahtuu, vastaisi hän yksin tapahtuneesta virheestä, jos tietolähde on toiminut ohjeiden ja käskyjen mukaisesti. 

Kotimaisessa oikeuskäytännössä ainakin Helsingin hovioikeuden 15.12.2021 antamassa ratkaisussa (R 20/1689, 21/153909) on otettu kantaa tietolähteen käyttöön tässä esityksessä ehdotettuun liittyen ja suhteessa rikosprovokaatioon kuvatulla tavalla. Tapauksessa oli kyse todisteiden hyödyntämiskiellosta huumausaineiden maahantuontia koskeneessa tapauksessa, jonka esitutkinnassa Alankomaissa oli ollut mukana ”rikollinen siviilisoluttautuja”. Alankomaissa oli tehty myös poliisin peitetoimintaa. Hovioikeuden ratkaisun liitteenä olevasta käräjäoikeuden ratkaisusta ilmenee, että rikollisen siviilisoluttautujan rooli näytti rajoittuneen poliisisoluttautujan ja erään vastaajan esittelyyn sekä huumausainelastin kuljettamiseen Alankomaista Saksan rajalle. 

Hovioikeus katsoi, että todisteet oli hankittu lainvastaisesti, koska ne oli saatu käyttämättä oikeusapumenettelyä ja tutkintamenetelmällä, joka ei ole Suomen lain mukaan sallittu. Todisteita ei määrätty hyödyntämiskieltoon, koska kysymys oli toisessa Euroopan Unionin jäsenvaltiossa käytössä olevasta tutkintamenetelmästä. Todisteita ei määrätty hyödyntämiskieltoon myöskään rikosprovokaatioväitteen perusteella. Tältä osin hovioikeus totesi, että ”[k]äräjäoikeuden selostamin tavoin esitutkintaviranomainen tai sen puolesta toimiva ovat esitetyn selvityksen mukaan liittyneet jo meneillä olevaan toimintaan. Asiassa saadusta selvityksestä ei myöskään ilmene, että esitutkintaviranomainen tai sen puolesta toimiva välikäsi olisivat vaikuttaneet N:n tahdonmuodostukseen.” Hovioikeus viittasi myös rikosprovokaatiota koskeviin käräjäoikeuden tuomion perusteluihin, joissa on hyödyntämiskiellon osalta todettu, että huumausaineen määrä, laatu, kuljetuksen hinta ja maksujärjestelyt ovat joko olleet suunniteltuna ennen rikollisen siviilisoluttautujan mukaantuloa tai niistä on päättäneet muut tahot. Käräjäoikeuden ratkaisun, jonka hovioikeus hyväksyi perusteluineen, mukaan ”[r]ikos ei siten ole käynnistynyt poliisin aloitteesta, vaan poliisi on liittynyt mukaan jo meneillään olevaan rikolliseen toimintaan, joka olisi toteutunut ilman viranomaisten myötävaikutusta.” Vastaajiin ei ollut kohdistunut rikosprovokaatiota. 

Tietolähdetoiminnassa erityisesti ohjatun ja osallistuvan tietolähteen käyttö sisältää riskin rikosprovokaatiosta. Niin sanotussa tavallisessa tietolähdetoiminnassa riski on vähäisempi, sillä kyse siinä on passiivisesta tietojen vastaanottamisesta ja toimivaltaisen viranomaisen toiminnan suuntaamisesta. Voimassa olevasta tietolähdetoimintaa koskevasta sääntelystä ei säädöstekstitasolla nimenomaisesti ilmene rikosprovokaatiokielto, mutta pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 3 momentin mukaan muun ohella ennen tietolähteen ohjattua käyttöä tietolähteelle on tehtävä selkoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä erityisesti hänelle lain mukaan sallitusta ja kielletystä toiminnasta. Rikosprovokaatiokielto ilmenee siten lain esitöistä (HE 222/2010 vp s. 348), joissa EIT:n oikeuskäytäntöön viitaten todetaan, että rikosprovokaation välttämiseen liittyy se, että välihenkilöitä käyttäessään poliisin on lähtökohtaisesti toimittava passiivisesti niin, että tällainen henkilö ei tietolähdetoiminnassa syyllisty rikoksiin tai että tietolähde ei saa toista henkilöä ryhtymään rikoksiin ks. esim. Vanyan v. Venäjä 15.12.2005 ja Ramanauskas v. Liettua 5.2.2008). 

Perusteltuna pidetään, että osallistuvan tietolähteen säännöksistä ilmenisi rikosprovokaatiokielto. Vaikka edellä mainitusti rikosprovokaatiokielto koskee myös ohjattua käyttöä, osallistuvan tietolähteen käytön osalta pidetään perusteltuna myös erikseen nimenomaisesti säätää siitä, että toimivaltuuden käyttö on sallittua, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että toimenpide (esimerkiksi aineen tai esineen kuljettaminen) tehdään ilman tietolähteen myötävaikutusta. Tämä katsotaan myös riittäväksi EIT:n oikeuskäytännön kannalta, jossa korostetaan toimintaan liittyvin rajojen selvyyttä suhteessa rikosprovokaatioriskiin (ks. esim. Bannikova v. Venäjä 4.11.2010, kohta 35 ja siinä viitattu ratkaisu). 

2.3.4.10  Virkavastuu ja valtion vahingonkorvausvelvollisuus

Edellä sääntelytarpeen keskeisiä elementtejä koskevassa jaksossa on kuvattu osallistuvan tietolähteen käytön luonnetta viranomaisen toimivaltuutena. Toimivaltaisen viranomaisen virkavastuun kannalta asia kiteytyy seuraavaan ”vaikka ehdotetussa tiedonhankinnassa hyödynnettäisiin osallistuvaa tietolähdettä, kyse olisi PTR-esitutkintaviranomaisen käyttämästä toimivaltuudesta, ja kansalaisten oikeusasemaan kajoava julkisen vallan käyttö toteutettaisiin yksinomaan viranomaisen toimesta sekä päätöksellä”. 

Toimivaltuutta käyttävän viranomaisen virkavastuun kannalta osallistuvan tietolähteen käyttö ei eroaisi muista salaisista pakkokeinoista, erityisesti verrattuna ohjatun tietolähteen käyttöön, vaikka luonnollisesti ehdotetussa sääntelyssä olisi sellaisia ulottuvuuksia, jotka tekevät siitä pakkokeinona erityisen, kuten rikolliseen toimintaan osallistuminen muun kuin viranomaisen toimesta. Joka tapauksessa perustuslain 118 §:n mukaisesti virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Täten ehdotetun sääntelyn perustana toimii laissa säädetyn noudattaminen sekä suunnittelu- ja valvontavelvollisuus, joiden tarkoituksena on niin ikään vähentää riskitekijöitä suhteessa virkamiehen virkavastuuseen. Toisin sanoen ehdotetun toimivaltuuden käytön edellytyksenä on muun ohella huolellinen suunnittelu, joka sisältää myös arvioinnin siitä, voidaanko toimivaltuutta käyttää lain edellyttämällä tavalla. Edellä todetusti keinon käyttäminen olisi mahdollista vain sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa tietolähteen toisintoimimisen riski olisi ennakolta tiedossa ja lähes olematon. Koska osallistuvan tietolähteen käytössä kyse olisi lakiin perustuvasta toimivaltuudesta, laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti toimimisessa ei voisi tulla kyseeseen esimerkiksi rikoslain 5 luvun 5 §:n mukainen yllyttäjän vastuu.  

Lisäksi kuten muissakin salaisissa pakkokeinoissa, osallistuvan tietolähteen käytössä olisi lakiin perustuvasta viranomaistoimivaltuuden käyttämisestä. Tältä osin kyse olisi siten samasta toiminnasta ja menettelystä kuin muissakin salaisissa pakkokeinoissa suhteessa muun ohella esimerkiksi suhteessa poliisilain 8 luvussa säädettyyn valtion vahingonkorvausvelvollisuuteen. 

2.3.4.11  Osallistuvan tietolähdetoiminnan valvonta

Pakkokeinolain 10 luvun 65 §:n mukaisesti salaisia pakkokeinoja valvovat niitä käyttävien yksiköiden päälliköt ja Poliisihallitus alaistensa yksiköiden osalta. Tullin rikostorjunnan salaisten pakkokeinojen käyttöä valvovat Tulli ja sen salaisia pakkokeinoja käyttävien yksiköiden päälliköt. Rajavartiolaitoksen salaisten pakkokeinojen käyttöä valvovat Rajavartiolaitoksen esikunta sekä salaisia pakkokeinoja käyttävät Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköt. Salaisia pakkokeinoja valvotaan sekä valtakunnallisella, että paikallisella tasolla kattavasti. Vastaavalla tavalla valvotaan myös salaisia tiedonhankintakeinoja rikosten ennalta estämiseksi ja paljastamiseksi. Esitutkintaviranomaiset raportoivat myös vastuuministeriöilleen keinojen käytöstä ja sisäministeriö sekä valtiovarainministeriö antavat vuosittaisen kertomuksen salaisten pakkokeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä ja valvonnasta. 

Tarkempi tietolähdetoiminnan organisointi on salassa pidettävää mutta toiminnassa on sisään rakennettuna valvonnallisia elementtejä ja päätöksentekotasoja, joilla vaikutetaan toiminnan asianmukaisuuteen ja varmistetaan lähiesimiesvalvonta toiminnan ja dokumentoinnin osalta. Tietolähdetoimintaa valvotaan kattavasti ja keskiössä ovat tietolähdetoiminnan toiminnan organisointi ja menettelytavat. Valvontaa kohdistetaan myös tietolähteiden käsittelyn dokumentointiin sekä kulujen hallintaan. Osallistuvan tietolähteen käytön lainmukaisuuden valvonnassa keskiössä tulee olemaan tietolähteen ohjauksen ja toteutuneen toiminnan dokumentointi ja että toiminnassa on pysytty asiaa koskeva päätöksen ja toimintasuunnitelman rajoissa. Tämä on merkittävää tietolähteen, virkamiesten ja tiedonhankinnan kohteen oikeusturvan kannalta. Vuonna 2018 käyttöön otettu valtakunnallinen TT-tiedonhallintajärjestelmä mahdollistaa kattavan toiminnan dokumentoinnin ja sitä kautta myös valvonnan.  

Esityksessä ehdotetun osallistuvan tietolähteen käytön osalta soveltuisi myös toiminnan asianmukaisuuden valvonta olemassa olevissa laillisuusvalvonta- ja TT-organisaatioiden esimiesrakenteissa tehostetusti niin poliisissa, Rajavartiolaitoksessa kuin Tullissakin.  

2.3.5.1  Yleistä

Eduskunta on vastauksessaan EV 305/2022 vp hallituksen esitykseen pakkokeinolain ja esitutkintalain muuttamiseksi (HE 217/2022 vp) muun ohessa hyväksynyt lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää ja arvioi ampuma-aserikoksen lisäämistä rikoksiin, joiden selvittämisessä ylimääräistä tietoa voidaan käyttää ja tuo selvityksen perusteella tarvittavat lainmuutokset eduskunnan käsiteltäväksi mahdollisimman pian. 

Mainittua hallituksen esitystä koskevasta lakivaliokunnan mietinnöstä LaVM 30/2022 vp käy ilmi, että valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esitettiin myös ampuma-aserikoksen lisäämistä niiden rikosten listaan, joiden osalta ylimääräistä tietoa voidaan käyttää. Tätä on perusteltu muun muassa laittomien ampuma-aseiden määrän huomattavalla lisääntymisellä. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan olennaista uusia perusterikoksia harkittaessa on arvioitava, ovatko lisättäviksi ehdotetut rikokset vakavuusasteeltaan muihin momentissa tarkoitettuihin rikoksiin rinnastuvia ja täyttävätkö ne perustuslain 10 §:n 4 momentissa asetetut vaatimukset yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavista rikoksista. Mietinnön mukaan valiokunnan saaman selvityksen perusteella voidaan arvioida, että rikoslain 41 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty ampuma-aserikos pitää sisällään varsin monenlaisia tekomuotoja. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi ampuma-aselaissa säädetyn pakkausmerkinnän tekemistä koskevan velvollisuuden laiminlyöminen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ampuma-aserikos ei siksi vakavuudeltaan vaikuttaisi ainakaan kaikilta osin rinnastuvan muihin momentissa tarkoitettuihin rikoksiin. Epäselvää vastaavasti on, täyttäisikö ampuma-aserikos kaikilta osin perustuslain 10 §:n 4 momentissa asetetut vaatimukset yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavista rikoksista. Mietinnön mukaan on syytä viivytyksettä selvittää ja arvioida ampuma-aserikoksen lisäämistä rikoksiin, joiden selvittämisessä ylimääräistä tietoa voidaan käyttää, sekä tuoda selvityksen perusteella tarvittavat lainmuutokset eduskunnan käsiteltäviksi mahdollisimman pian. 

Pakkokeinolain 10 luvun 55 §:n mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös on annettu. Luvun 56 §:ssä taas säädetään ylimääräisen tiedon käyttämisestä. Pykälän 2 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin momentissa tarkoitetusta rikoksesta. 

Ennen lokakuussa vuonna 2023 tulleita pakkokeinolain muutoksia momentissa mainitut perusterikokset oli sisällytetty säännökseen hallituksen esityksen HE 14/2013 vp eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 66/2010 vp, s. 10, PeVL 32/2013 vp, s. 5–7). Perustuslakivaliokunta on tuolloin pitänyt välttämättömänä, että edellytyksenä oleva enimmäisrangaistusraja on korkeampi kuin kaksi vuotta vankeutta. Estettä ei perustuslakivaliokunnan mukaan ole kuitenkaan ollut sille, että säännöksen piiriin otetaan joitakin sellaisiakin yksittäisiä rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta, mutta jotka kuitenkin vakavuusasteeltaan rinnastuvat muihin momentissa tarkoitettuihin rikoksiin ja jotka täyttävät tuolloisessa perustuslain 10 §:n 3 momentissa asetetut vaatimukset. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tuollaisina rikoksina erityisesti momentissa nykyään lueteltuja rikoksia sekä rikoslain 25 luvun 3 b §:n mukaista laitonta adoptiosuostumuksen hankkimista, jonka lakivaliokunta on kuitenkin jättänyt pois momentista (PeVL 32/2013 vp s. 7, LaVM 17/2013 vp s. 7).  

Hallituksen esityksellä HE 217/2022 vp ehdotettiin 56 §:n 2 momenttiin lisättäväksi seuraavat kahden vuoden enimmäisrangaistuksella rangaistavissa olevat rikokset: lahjuksen antaminen, lahjominen elinkeinotoiminnassa, lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa, lahjuksen ottaminen, virkasalaisuuden rikkominen, virka-aseman väärinkäyttäminen ja huumausainerikos. Ylimääräisen tiedon käyttämisen edellytyksiin ei ehdotettu tehtäväksi muutoksia. Lisäksi hallituksen esityksellä HE 105/2023 vp pykälän 2 momentin 9 kohtaa ehdotettiin muutettavaksi niin, että se koskisi myös ehdotettua Euroopan unionin varojen väärinkäyttöä. 

Hallituksen esityksen HE 217/2022 vp mukaisten ehdotusten osalta perustuslakivaliokunta toisti aikaisemman kantansa, jonka mukaan estettä ei ole sille, että ylimääräisen tiedon käyttöä koskevan säännöksen piiriin otetaan joitakin sellaisiakin yksittäisiä rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta mutta jotka kuitenkin vakavuusasteeltaan rinnastuvat muihin ylimääräisen tiedon käyttämisen edellytyksenä oleviin rikoksiin ja jotka täyttävät perustuslain 10 §:ssä luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamiselle asetetut vaatimukset (PeVL 32/2013 vp, s. 7/I, PeVL 98/2022 vp kohta 18). Valiokunta ei kuitenkaan pitänyt ehdotettuja laajennuksia pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentin sääntelyyn perustuslain 10 §:n kannalta asianmukaisina, sillä se on suhtautunut pidättyvästi ylimääräisen tiedon käytön sallimiseen sellaisten rikosten selvittämisessä, joista säädetty ankarin rangaistus on vähemmän kuin kolme vuotta vankeutta, ja valiokunnan lausuntokäytännön valossa lievemmin rangaistavien rikosten ottaminen sääntelyn piiriin on siten poikkeuksellista (PeVL 98/2022 vp, kohta 19). Perustuslakivaliokunta ei aikaisemmin ole pitänyt ongelmattomana sääntelyä, joka olisi merkinnyt ylimääräisen tiedon käytön mahdollistamista sellaisten rikosten selvittämisessä, joista käytännössä useimmiten seuraa vain sakkorangaistus (PeVL 32/2013 vp, s. 7/I), ja katsoi, että lakivaliokunnan tulee vielä tätä taustaa vasten arvioida tarkasti kyseiseen 2 momenttiin ehdotettujen rikosten lisäämisen perusteltavuutta (PeVL 98/2022 vp, kohta 20). 

Lakivaliokunta puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta ei esitystä koskevassa lausunnossaan (PeVL 98/2022 vp, s. 4—5) ole tarkemmin eritellyt, mitä esitetyistä laajennuksista se pitää erityisesti ongelmallisena, tai esittänyt perusteluja tälle. Valiokunnan lausunnon mukaan esityksen valiokuntakäsittelyssä on huomiota kiinnitetty erityisesti huumausainerikosta koskevaan lisäysehdotukseen ja sen perusteltavuuteen sekä tältä osin muun muassa siihen, että huumausainerikoksen tunnusmerkistön alaisten tekojen kirjo on melko laaja ja joissain tapauksissa kyse voi olla esimerkiksi melko pienimuotoisesta huumausaineen kasvattamisesta. Toisaalta huumausainerikoksen lisäämistä säännökseen on pidetty perusteltuna (LaVM 30/2022 vp, s. 14).  

Myös hallintovaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (HaVL 37/2022 vp, s. 2—3) pitänyt perusteltuna, että ylimääräistä tietoa voidaan esityksen mukaan käyttää nykyistä useamman rikoksen selvittämisessä (esim. huumausainerikos). Valiokunta katsoi, että asian arvioinnissa huomiota on syytä kiinnittää myös siihen, että jo voimassa oleva perusterikoslista sisältää sinällään rikosnimikkeitä, joiden sisällä voi olla varsin monentasoisia tekoja ja myös paljon käytännössä sakolla rangaistavia tekomuotoja. 

Lakivaliokunta katsoi lopulta kokonaisuutena, että kaikkien hallituksen esityksessä mainittujen rikosten sisällyttäminen ylimääräisen tiedon käyttämisen mahdollistavaan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentin listaan on hyväksyttävissä. Valiokunta piti kuitenkin perustuslakivaliokunnan huomioiden valossa tärkeänä, että ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevien muutosten vaikutuksia ja kohdentumista vakavuusasteeltaan erilaisiin rikoksiin seurataan ja tarvittaessa tarkastellaan sääntelyn muutostarpeita (eduskunnan lausuma 2, EV 305/2022 vp). 

2.3.5.2  Sääntelytarpeen arviointi

Nykyään käytännössä haasteeksi on osoittautunut se, että ampuma-aserikos ei sisälly ylimääräisen tiedon käyttämisen mahdollistavaan rikoslistaan. Käytännössä on usein ilmennyt haasteena esimerkiksi tilanne, jossa törkeää huumausainerikosta koskevassa tilakuuntelussa on tullut tieto siitä, että hotellihuoneessa käsitellään ampuma-asetta tai keskustellaan ampuma-aseen hallussapidosta tai sijainnista. Ampuma-aserikoksesta säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta, eikä ampuma-aserikos ole esimerkiksi teknisen kuuntelun listarikos. Tällaisessa tapauksessa teknisellä kuuntelulla (PKL 10:16) saatua tietoa ei saa käyttää esitutkinnassa näyttönä, eikä tämän tiedon perusteella ole mahdollista avata rikosilmoitusta ampuma-aserikoksesta. Tällöin ei myöskään ole mahdollista tehdä esimerkiksi paikanetsintää hotellihuoneeseen tai tehdä henkilöntarkastusta huoneesta poistuville henkilöille, vaan poliisi joutuu seuraamaan toimintaa sivusta. Huomioiden laittomien ampuma-aseiden vaarallisuus sekä tahtotila saada laittomat ampuma-aseet pois kaduilta ja rikollisilta, on tilanne tältä osin poliisille hankala. 

Tietoa saadaan käyttää ainoastaan rikosten estämiseksi tai toiminnan suuntaamiseksi. Käytännössä vaihtoehtona on tehdä tiedonhankintaa rikosten estämiseksi, mutta ampuma-aserikoksen kahden vuoden maksimikynnys asettaa tiukat rajoitteet salaisten tiedonhankintakeinojen käytölle. On syytä huomioida, että ampuma-aserikoksen tunnusmerkistö täyttyy tosiasiassa jo silloin, kun ampuma-asetta pidetään hallussa. Mikäli tietoa käytetään poliisin toiminnan suuntaamiseksi, ei tietoa voida käyttää pakkokeinojen perusteena. 

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on katsonut, että ylimääräistä tietoa koskevan sääntelyn arvioinnissa on syytä ottaa huomioon yhtäältä perustuslaissa turvattu luottamuksellisen viestin salaisuuden suoja ja toisaalta tämän oikeuden tietynasteista rajoittamista puoltavat vakavien rikosten selvittämisintressiin ja rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuuteen liittyvät hyväksyttävät ja yhteiskunnallisesti painavat perusteet. Perustuslakivaliokunta on arvioinut, että kahden vuoden enimmäisrangaistusvaatimus toisi sääntelyn piiriin useita sellaisia rikoksia, joita ei voida pitää tuolloisessa perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuina yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta tai kotirauhaa vaarantavina rikoksina (PeVL 32/2013 vp s. 6–7). Perustuslakivaliokunta on toisaalta toistuvasti katsonut huumausainerikosten kuuluvan yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten piiriin (HE 309/1993 vp s. 54, PeVL 2/1996 vp s. 2, PeVL 32/2013 vp s. 3, PeVL 33/2013 vp s. 3, ks. myös HE 217/2022 vp s. 57). 

Huumausainerikosten tavoin ampuma-aserikokset liittyvät monessa tapauksessa vakavampien rikosten tekemiseen tai samaan rikoskokonaisuuteen. Niiden voidaan katsoa kuuluvan perustuslain 10 §:n 4 momentissa tarkoitettujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten piiriin. Tämän ja edellä todetun johdosta perusteltuna pidetään, että ylimääräistä tietoa saisi käyttää myös ampuma-aserikoksen selvittämisessä, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. 

4.1.2.1  Johdanto

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusia salaisia pakkokeinoja ja laajennettavaksi ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaa perusterikoslistausta. Esityksessä myös ehdotetaan säädettävän salaisesta paikkaan kohdistuvasta etsinnästä. 

4.1.2.2  Salainen etsintä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi pakkokeinolain 10 luvussa salaisesta kotietsinnästä, salaisesta erityisestä kotietsinnästä ja salaisesta paikanetsinnästä (jäljempänä myös salainen etsintä tai salainen paikkaan kohdistuva etsintä). Kyse on perustavanlaatuisista muutosehdotuksista ja esitutkintaviranomaisten rikostutkintatoimivaltuuksien laajentamisesta. Salaisen kotietsinnän osalta kyse on myös merkityksellisestä sääntelystä perustuslain 10 §:ssä turvatun kotirauhan suojan kannalta. Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti lähes poikkeuksettomana pääsääntönä on toimittamishetkeen sidottu ilmoitusvelvollisuus etsinnän osalta eli nykysääntelyn puitteissa rikostutkinnan kohdehenkilöltä salassa tehtävä koti- tai paikanetsintä ei ole sallittua. 

Ehdotettu salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää koskeva sääntely vastaisi perusosiltaan ja määritelmiltään soveltuvin osin sitä, mitä pakkokeinolain 8 luvussa säädetään koti- ja paikanetsinnästä ja erityisestä kotietsinnästä. Eroavaisuudet 8 luvussa säädettyyn liittyisivät pääosin siihen, että esityksessä ehdotetut etsinnät toimitettaisiin kohdehenkilöiltä salassa ja niiden käyttö olisi rajattu rikoksen vakavuuteen tai erikseen säädettyihin perusterikoksiin. 

Edellä jaksossa 2.3.3 on käsitelty etsintöihin liittyvää nykytilaa ja arvioitu uusien toimivaltuuksien tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä tehokkaan rikostorjunnan tosiasiallisten tarpeiden kannalta ottaen huomioon kuitenkin perusoikeuksien turvaaminen. Salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän sääntelytarpeen arviointi ei ole uusi asia. Sääntelyn arviointitarve on huomattu jo jonkin aikaa sitten ja vuodesta 2022 lähtien sääntelyn arviointitarve on huomioitu myös eduskunnan toimesta (ks. tarkemmin EV 305/2022 vp, lausuma 4) ja hallitusohjelmassa (s. 180). 

Esityksessä ehdotetaan, että salaista koti- ja paikanetsintää saadaan käyttää vain, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Salaisen erityisen kotietsinnän käyttäminen edellyttäisi lisäksi, että se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. Salaisesta koti- ja paikanetsinnästä päättäisi tuomioistuin salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Kiiretilanteissa tulisi kyseeseen tuomioistuimen jälkikäteisvalvonta, mutta koskien vain salaista paikanetsintää.  

Salaisen kotietsinnän (ml. salainen erityinen kotietsintä) käyttö olisi sidottu pakkokeinolain 10 luvun 3 §:n mukaisiin telekuuntelun perusterikoksiin. Salaisen paikanetsinnän käyttö puolestaan olisi sidottu pakkokeinolain 10 luvun 16 §:n mukaisen teknisen kuuntelun perustekynnykseen ja -rikoksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että salaisen etsinnän yhteydessä haltuunottaminen ja jäljentäminen olisi mahdollista. 

Tuomioistuimen etu- ja jälkikäteisvalvonnan lisäksi oikeusturvan ja salaisten etsintöjen asianmukaisen toimittamisen varmistamiseksi esityksessä ehdotetaan julkisen asiamiehen instituution liittämistä salaisen kotietsinnän käsittelyä koskevaan menettelyyn tuomioistuimessa. Salaisen erityisen kotietsinnän osalta lisäksi säädettäisiin etsintävaltuutetun osallistumisesta etsintään huolehtimaan siitä, että haltuunotto tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14, 16, 20 tai 21 §:n mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja johon ei pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä.  

Esityksessä lisäksi ehdotetaan laajaa velvollisuutta tallentaa teknisellä laitteella toimitettu salainen etsintä. Lisäksi etsinnästä olisi laadittava pöytäkirja. Salaisen etsinnän käytöstä ilmoittamisesta säädettäisiin pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n mukaisesti. 

4.1.2.3  Osallistuva tietolähde

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi pakkokeinolain 10 luvussa osallistuvan tietolähteen käytöstä. Kyse on perustavanlaatuisista muutosehdotuksesta ja PTR-esitutkintaviranomaisten rikostutkintatoimivaltuuksien laajentamisesta. Voimassa oleva sääntely ei mahdollista osallistuvan tietolähteen käyttöä. 

Edellä jaksossa 2.3.4 on käsitelty tietolähdetoimintaa koskevaa nykytilaa ja arvioitu uuden toimivaltuuden tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä tehokkaan rikostorjunnan tosiasiallisten tarpeiden kannalta. Osallistuvan tietolähteen käytön sääntelytarpeen arviointi ei myöskään ole uusi asia, sillä sääntelytarvetta on arvioitu aikaisemminkin lainvalmistelussa, viimeksi 1.10.2023 voimaan tulleita pakkokeinolakia koskevia muutoksia valmistelleessa työryhmässä. 

Esityksessä ehdotetaan, että osallistuvaa tietolähdettä saadaan käyttää vain, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Ehdotuksen mukaan osana pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 2 momentissa tarkoitettua tietolähteen ohjattua käyttöä PTR-esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa tietolähde saisi osallistua rikolliseen toimintaan esimerkiksi hankkimalla toimitiloja, kuljettamalla henkilöitä, esineitä tai aineita, hoitaa taloudellisia asioita taikka avustaa muilla näihin rinnastettavilla tavoilla rikollisryhmää, rikollisjoukkoa, rikollisverkostoa tai muuta näihin verrattavissa olevaa rikosten toteuttamiseksi muodostettua henkilöiden yhteenliittymää. Lisäksi osallistuvan tietolähteen käyttö olisi sallittua vain, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että toimenpide tehdään ilman tietolähteen myötävaikutusta, tietolähteen toiminta ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa kenenkään hengelle, terveydelle tai vapaudelle taikka merkittävää vaaraa tai vahinkoa omaisuudelle, ja avustaminen edistää merkittävästi tietolähdetoiminnan tavoitteen saavuttamista. 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että osallistuva tietolähde saisi PTR-esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka mahdollistavat esitutkintaviranomaiselle muun 10 luvussa säädetyn salaisen pakkokeinon hyödyntämisen siltä osin kuin se on välttämätöntä kyseisen toimivaltuuden käyttämiseksi. Lisäksi ehdotetaan erikseen säädettäväksi tietolähteen turvaamisesta. 

Esityksessä ehdotetusti osallistuvan tietolähteen käytöstä päättäisi Keskusrikospoliisin päällikkö tai tietolähdetoimintaan määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu virkamies. Tullin tutkiman tullirikoksen selvittämiseksi päättäisi Tullin rikostorjunnan päällikkö tai tietolähdetoimintaan määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu tullimies. Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluvan rikoksen selvittämiseksi päättäisi Rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudellisen osaston osastopäällikkö tai apulaisosastopäällikkö taikka tietolähdetoimintaan määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu rajavartiomies. 

4.1.2.4  Ampuma-aserikos ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaksi perusterikokseksi

Esityksessä ehdotetaan, että ampuma-aserikos lisättäisiin pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi rikokseksi, jonka osalta ylimääräistä tietoa saataisiin käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. 

4.1.2.5  Pakkokeinolain 10 luvun sekä Tullin ja Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalakien yhteensovittaminen rikoksen selvittämisvaiheen osalta

Esityksessä ehdotetaan, että pakkokeinolain 10 luvussa säädettäisiin nimenomaisesti myös Tullin ja Rajavartiolaitoksen käytössä olevista salaisista pakkokeinoista rikoksen selvittämiseksi. Esityksessä ehdotetaan tältä osin sääntelyn siirtäminen Tullin ja Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalaeista pakkokeinolain 10 lukuun. 

4.2.1.1  Viranomaisvaikutukset

Esityksessä ehdotetun perusteella ei arvioida olevan juurikaan viranomaisvaikutuksia. Ehdotetuilla muutoksilla lähinnä selvennettäisiin vangitsemisen edellytyksiä. Muutoksilla ei arvioida olevan huomattavia vaikutuksia vangitsemista koskevien tapausten määrään. Myöskään ehdotettavalla uudella perusteella ei arvioida olevan juurikaan vaikutusta käsiteltävien tapausmäärien suhteen, sillä uusi turvallisuussyihin perustuva vangitsemisperuste tulisi säännöskohtaisissa perusteluissa todetusti sovellettavaksi yksinomaan ylitörkeiden rikosten kohdalla, jolloin myös muita vangitsemisperusteita arvioidaan lähtökohtaisesti olevan käsillä (ks. tarkemmin säätämisjärjestystä koskevat perustelut). 

Vaikka ehdotuksella ei arvioida olevan erityisiä viranomaisvaikutuksia tai yleisesti vaikutuksia käsiteltävien vangitsemisasioiden määrään, muutoksen myötä arvioidaan mahdolliseksi työmäärän jonkinasteinen lisääntyminen vangitsemisen edellyttäessä rikoksen vakavuudesta riippumatta erityisten edellytysten käsillä olon arviointia ja perustelua. Erityisesti ehdotettu uusi vangitsemisperuste edellyttäisi vangitsemisasioita käsitteleviltä viranomaisilta uudenlaista arviointia. Kokonaisuudessaan vaikutuksen ei kuitenkaan arvioida merkittävästi muuttavan nykytilaa eikä siten aiheuttaen varteenotettavaa lisäystä työmäärällisesti. 

4.2.1.2  Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin

Vangitseminen on perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa keskeisenä perus- ja ihmisoikeutena suojattuun yksilön vapauteen voimakkaasti puuttuva pakkokeino. Esimerkiksi tutkintavankeudesta voi aiheutua vangittavaksi määrätylle erilaisia haittavaikutuksia liittyen muun muassa työ- ja opiskelupaikan tai asunnon menettämiseen taikka sosiaalisten suhteiden ylläpidon vaikeutumiseen. 

Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla selvennettäisiin ensinnäkin vangitsemisen edellytyksiä saattamalla ne vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan mukaisia vaatimuksia siten kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vapaudenriistoa koskevaa artiklaa ratkaisukäytännössään tulkinnut. Vaikka rikoksesta epäillyn vangitseminen merkitsee aina perusoikeuspuuttumista, ehdotetun muutoksen katsotaan vahvistavan vangittavaksi vaadittavan rikoksesta todennäköisin syin epäillyn perusoikeussuojaa, sillä sen seurauksena vangitsemisen erityisten edellytysten käsillä oloa arvioitaisiin rikoksen vakavuudesta riippumatta. Vaikka erityisten edellytysten voidaan lähtökohtaisesti arvioida olevan varsin herkästi käsillä mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, ehdotetun sääntelyn myötä rikoksesta epäilty saataisiin vangita vain tilanteissa, joissa vangitsemiselle olisi tilanteen mukaan olennaiset ja riittävät perusteet. 

Muiden henkilöiden hengen, terveyden tai vapauden vaarantumisen uhkaan perustuva vangitsemisperuste on kytkeytynyt perustuslaissa suojattuun oikeuteen elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Vangitsemisperusteella pyrittäisiin vastaamaan tilanteisiin, joissa rikoksesta epäillyn vapaana olosta epäiltäisiin seuraavan toiseen henkilöön kohdistuva turvallisuusuhka. Ehdotettavan vangitsemisperusteen lähtökohtana olisi siten muiden henkilöiden perusoikeuksien turvaaminen, ja se voisi lisätä sekä rikoksen uhriksi joutuneen ja hänen läheistensä sekä laajemmin ihmisten turvallisuuden tunnetta.  

4.2.2.1  Viranomaisvaikutukset

Johdanto

Esityksessä ehdotettujen uusien toimivaltuuksien arvioidaan olevan erittäin merkityksellisiä viranomaisten rikostorjuntatoimivaltuuksien tehostamisen kannalta. Vaikka kyse on kokonaan uudenlaisesta sääntelystä ja salaisten pakkokeinotoimivaltuuksien laajentumisesta, ehdotetulla sääntelyllä ei arvioida olevan merkittäviä viranomaisvaikutuksia. 

Jäljempänä jaksossa 11.2 mainitusti talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksen mukaisesti kansallisesta lainsäädännöstä johtuvien velvoitteiden myötä tulevat tehtävät resursoidaan pääsääntöisesti luopumalla olemassa olevista tehtävistä tai tehostamalla nykyisten tehtävien hoitamista. Toimivaltaisten viranomaisten tulee kuitenkin seurata täytäntöönpanon kustannuksia ja toteumia, ja jos täytäntöönpanonvaikutukset ovat merkittävästi arvioitua suurempia, voidaan tilannetta tarkastella myöhemmissä talousarvioissa. 

Pakkokeinolaki edellyttää esitutkintaviranomaisia kirjaamaan etsinnöistä pöytäkirjan. Laadittujen pöytäkirjojen lukumäärä kuvaa tarkimmin etsintöjen määrää, koska pöytäkirja kirjataan toteutuneesta etsinnästä. Vuonna 2024 poliisi teki yhteensä 13 333 kotietsintää, Tulli puolestaan yhteensä 272 ja Rajavartiolaitos taas 54. Paikanetsintöjä vuonna 2024 tehtiin poliisin toimesta 3 531, Tullin toimesta 143 ja Rajavartiolaitoksen toimesta 26. Lukumäärät ovat pysyneet vuodesta 2020 lähtien samoissa tasoissa lukuun ottamatta poliisin toimesta suoritettuja kotietsintöjä, jotka ovat vuodesta 2022 lähtien nousseet muutamalla tuhannella. 

Pakkokeinolain 10 luvun 17 §:n mukaisia asuntokuunteluja poliisin toimesta suoritettiin vuosina 2023 ja 2024 yhteensä 12. Luvun 19 §:n mukaisia teknisiä katseluita (kotirauhan suojaamaan paikkaan, mutta ei vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan) puolestaan suoritettiin poliisin toimesta vuonna 2024 yhteensä 110 (v. 2023: 79, 2022: 50, 2021: 26). 

Esityksessä katsotaan, että vuositasolla salaisten kotietsintöjen määrää voisi arvioida suhteessa asuntokuunteluiden ja teknisen katselun määriin. Näin ollen esityksessä arvioidaan, että vuositasolla salaisia kotietsintöjä voisi olla arviolta 0–50. Arvio sisältäisi myös salaiset erityiset kotietsinnät. Salaisia paikanetsintöjä arvioidaan vuositasolla olevan yhteensä noin 0–100. 

Esitutkintaviranomaiset

Salaisia etsintöjä suorittavien toimivaltaisten esitutkintaviranomaisten toiminnan kannalta salaisten etsintöjen toimittaminen kaikkine ulottuvuuksineen edellyttää resursseja. Kyse on uudesta toimivaltuudesta, jonka toteuttaminen suunnitteluineen ja turvallisuuden varmistuksineen edellyttää panostusta. Kyse ei kuitenkaan ole täysin uudesta tutkintakeinosta ja ero 8 luvussa säädettyihin etsintöihin on sinänsä ainoastaan niiden tekeminen kohdehenkilöiltä salassa ja korkeammat käyttöedellytykset. Toki tietyssä määrin ensiksi mainittu ero voi olla merkittävä. Salainen etsintä edellyttää muun ohella työturvallisuuden näkökulmasta erilaista resurssien käyttöä kuin 8 luvun mukaisissa etsinnöissä. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että salaiset etsinnät myös eroavat toisistaan ja muun muassa kohteen vaarallisuus, laajuus sekä muut taktiset asiat vaikuttavat kokonaisuudessa. Myös esityksessä ehdotettu etsinnän laaja tietotekninen tallentamisvelvollisuus edellyttänee tietoteknistä panostusta edellyttäen näin myös jossain määrin resursseja. Muutokset edellyttänevät myös tietojärjestelmien päivittämistä, josta aiheutuu jonkin verran kustannuksia, esimerkiksi koskien uusia lomakkeita Salpa-järjestelmässä. 

On kuitenkin tärkeä huomioida myös se, että esityksessä arvioidusti salainen paikkaan kohdistuva etsintä pakkokeinona voi myös merkittävästikin vähentää tarvetta käyttää muita pakkokeinolain mukaisia (salaisia) pakkokeinoja, kun tutkintakeinona salaisen etsinnän avulla toimintaa kyettäisiin kohdentamaan yksityiskohtaisemmin mahdollistamalla näin tehokkaamman viranomaisresurssien käyttämisen (ks. myös nykytilan kuvausta koskevat perustelut). Mahdollista on siten muiden perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakkokeinojen käytön vähentyminen joko kokonaan tai keinojen käyttämisajan lyhentyminen tai keinojen kohteena olevan henkilömäärän pienentyminen. Esimerkiksi salainen etsintä pakkokeinona voisi auttaa kohdentamaan salaisten pakkokeinojen käyttöä tuottamalla tietoa tai näyttöä, jonka perusteella myöhemmin tapahtuva tiedonhankinta voidaan kohdistaa täsmällisemmin rikoksesta epäiltyyn. Näin pystytään vähentämään myös sellaisia tilanteita, joissa salaisia pakkokeinoja kohdistetaan henkilöihin, joiden liityntä epäiltyyn rikokseen osoittautuu myöhemmässä vaiheessa poissuljetuksi. 

Mahdollisena ei pidetä ennakolta tarkemmin arvioida taloudellisia vaikutuksia esitutkintaviranomaisten kannalta ottaen huomioon edellä esitetyt arviot mahdollisista lukumääristä tulevaisuudessa. Tästä riippumatta toimivaltaisten esitutkintaviranomaisten kannalta arvioitavissa ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, ja mahdolliseksi arvioidaan uusien toimivaltuuksien käyttäminen olemassa olevien resurssien puitteissa. Kokonaisuudessa on tosin otettava huomioon henkilöstön eri tasoille annettava tarpeellinen koulutus sekä laillisuusvalvonnan suuntaaminen esitutkintaviranomaisten hallinnon sisäisessä valvonnassa. Poliisissa valtakunnallisen koulutuksen ja laillisuusvalvonnan laskennallinen henkilötyövuosiarvio yhdessä jäljempänä kohdassa 4.2.3.1 osallistuvan tietolähteen kanssa voisi olla kaksi (1 htv = 68 000 euroa). Koulutus painottunee erityisesti muutoksien voimaan tuloon mutta edellyttää myös syvempää koulutusta erityisesti etsintöjä toteuttaville henkilöille. 

Tuomioistuimet

Ehdotetulla sääntelyllä arvioidaan olevan myös vaikutuksia tuomioistuinten kannalta. Esityksessä ehdotetusti salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän toimittaminen kuuluisi tuomioistuimen etukäteisluvan piiriin lukuun ottamatta kiiretilanteita salaisen paikanetsinnän osalta, jolloin kyseeseen tulisi tuomioistuimen jälkikäteisvalvonta. Kyse on siten uusista tuomioistuimen käsiteltäviksi tulevista salaisista pakkokeinoasioista. Osaltaan edellä mainitut viranomaisresurssien tehostamisvaikutukset koskevat myös tuomioistuinkäsittelyitä, mutta ei kuitenkaan välttämättä täysin vastaavissa määrin. 

Tuomioistuinten kannalta kyse ei sinänsä olisi uudenlaisesta tehtävästä, sillä nykyisinkin tuomioistuimen etu- ja jälkikäteisvalvonnan piiriin kuuluu useita eri salaisia pakko- ja tiedonhankintakeinoja. Kyse olisi kuitenkin uusista tuomioistuimessa käsiteltävistä lupa-asioista, jotka edellyttävät riittäviä henkilöresursseja. 

Menettelystä tuomioistuimessa säädettäisiin pakkokeinolain 10 luvun 43 §:ssä, jonka mukaan salaista pakkokeinoa koskeva lupa-asian käsittelemisessä ja ratkaisemisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä pakkokeinolain 3 luvun 1, 3, 8 ja 10 §:ssä säädetään vangitsemisasian käsittelystä. Salaista etsintää koskeva vaatimus olisi otettava viipymättä tuomioistuimessa käsiteltäväksi vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä asiaan perehtyneen virkamiehen läsnä ollessa, asia olisi ratkaistava kiireellisesti ja käsittely voitaisiin pitää myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Asia ratkaistaisiin kuulematta rikoksesta epäiltyä ja lupa-asiassa annettuun päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla, mutta päätöksestä saisi ilman määräaikaa kannella. Käräjäoikeuksien lisäksi vaikutuksia olisi siten myös hovioikeuksien kannalta. 

Salaisen paikanetsinnän osalta menettely tuomioistuimessa vertautuisi todennäköisesti pääsääntöisesti soveltuvin osin esimerkiksi telepakkokeinojen lupavaatimusta koskevaan tuomioistuinkäsittelyyn. Näin ollen vaatimusten käsittely tuomioistuimessa voisi tapahtua verrattain jouhevasti eikä merkittäviä resurssivaikutuksia viranomaisten osalta sinänsä olisi muutoin kuin uusien asioiden käsittelymäärä (ks. edellä lukumäärien arvio). Salainen kotietsintä ja salainen erityinen kotietsintä kuitenkin esityksessä ehdotetun mukaisesti poikkeaisivat tästä ja niiden osalta tuomioistuinkäsittely vertautuisi menettelyllisesti asuntokuuntelua koskevaan lupa-asian käsittelyyn. 

Esityksessä ehdotetun 44 §:n muutoksen mukaisesti tuomioistuimen olisi määrättävä salaista kotietsintää ja salaista erityistä kotietsintää koskevan vaatimuksen käsittelyyn julkinen asiamies valvomaan rikoksesta epäillyn ja muiden etsinnän kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja. Lisäksi salaisen erityisen kotietsinnän osalta tulee ottaa huomioon mahdollisen sinetöidyn aineiston tuomioistuinkäsittely, joka itsessään edellyttää viranomaisresursseja. Taloudellisia vaikutuksia siten syntyisi myös julkisen asiamiehen ja etsintävaltuutetun palkkioiden suhteen. Pakkokeinolain 8 luvun 10 §:n ja 10 luvun 46 §:n mukaan julkiselle asiamiehelle ja etsintävaltuutetulle maksetaan valtion varoista palkkio ja korvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeusapulain 17 ja 18 §:ssä säädetään avustajan palkkioista ja korvauksista. 

Salaisiin kotietsintöihin ja salaisiin erityisiin kotietsintöihin liittyviä julkisen asiamiehen tai etsintävaltuutetun palkkioita on hankala etukäteisesti arvioida, mutta karkean arvion mukaan kulut voisivat vuositasolla olla noin 7 500–22 000 euron luokkaa, jos salaisia kotietsintöjä olisi vuositasolla esimerkiksi 10–30. Arvioon sisältyy työtunteja viisi per tapaus (120 euroa/tunti plus arvonlisävero). Toisaalta on myös otettava huomioon salaisten erityisten kotietsintöjen erityisluonteesta johtuvat suuremmat kustannusvaikutukset. Kyseeseen voi tulla erityisen monimutkainen tapaus, joka vaatii enemmän työtunteja kuin edellä arvioitu keskimääräinen työhön käytettävä aika. Näiden tilanteiden osalta julkisen asiamieheen liittyvät kulut voivat yksittäistapauksessa olla suuremmat kuin edellä on arvioitu. Kyse on kuitenkin tapauskohtaisesta tilanteesta eikä näiden erityistapausten lukumäärää tai niihin käytettäviä työtuntimääriä ole mahdollista ennakolta arvioida. 

Vaikka edellä mainitusti kyse olisi uusista tuomioistuimessa käsiteltävistä lupa-asioista, resurssivaikutuksia ei arvioida tuomioistuinten kannalta välttämättä merkittäviksi. Arvioidusti eniten lukumäärällisesti olisi salaisia paikanetsintöjä, kun puolestaan salaiset kotietsinnät eivät välttämättä olisi kovin yleisiä. Salaiset erityiset kotietsinnät arvioidaan lukumäärällisesti vuositasolla harvinaisluonteisiksi. Kokonaisuudessa on tosin otettava huomioon myös tarvittava henkilöstön koulutus, joka tosin painottunee enimmäkseen muutosten voimaantuloon. 

Arvioituihin salaisten etsintöjen lukumääriin peilattuna, mikäli työ kohdistuisi käräjätuomarille, tarkoittaisi se käytännössä vuositasolla valtakunnallisesti arviolta yhteensä 1–2 tuomarityövuoden lisäystä. Yhden tuomarin henkilötyövuoden kustannus on arvioitu olevan noin 112 000 euroa, jolloin kustannusvaikutus olisi 112 000–224 000 euroa. 

4.2.2.2  Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin

Esityksessä ehdotetaan säädettävän salaisesta kotietsinnästä, salaisesta erityisestä kotietsinnästä sekä salaisesta paikanetsinnästä. Ehdotetut uudet tutkintavaltuudet puuttuvat perustuslain 10 §:ssä turvattuun kotirauhan sekä osin myös yksityiselämän suojaan, sillä esitutkintaviranomainen voisi etsinnälle säädettyjen edellytysten täyttyessä mennä kotirauhan suojaamaan tilaan, mukaan lukien vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, taikka rikoksesta epäillyn käyttämään varasto-, liike- tai muuhun vastaavaan tilaan tai kulkuneuvoon. 

Kotirauhan- ja yksityiselämän suojaan kohdistuva rajoitus ja toimivaltuuden salainen luonne huomioon ottaen salaisen etsinnän eri muotojen käytettävyydelle ehdotetaan asetettavan tiukat edellytykset. Samoin toimivaltuuden käyttö ehdotetaan rajattavan vakaviin rikoksiin, joiden selvittämistä voidaan pitää perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävänä perusteena puuttua perusoikeutena turvattuihin yksityiselämän ja kotirauhan suojaan (ks. tarkemmin säätämisjärjestystä koskeva jakso 12.3). Sääntelyssä huomioidaan kotirauhan suojaa koskevasta perustuslain 10 §:n 3 momentin kvalifioidusta lakivarauksesta, perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistä sekä perustuslakivaliokunnan merkityksellisestä lausuntokäytännöstä seuraavat vaatimukset. Salaiseen etsintään ehdotetaan lisäksi liitettävän vastapainona perusoikeuspuuttumiselle tehokkaat oikeussuojatakeet erityisesti tuomioistuimen etu- ja jälkikäteisluvan, etsinnän videointivelvollisuuden sekä julkisen asiamiehen instituution muodossa (ks. myös enemmän säätämisjärjestystä koskeva jakso 12.3). 

Salaisen etsinnän katsotaan voivan vähentää merkittävästi tarvetta käyttää muita pakkokeinolain mukaisia tutkintavaltuuksia. Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten kannalta keskeistä onkin, että vaikka salaisen etsinnän toimittaminen voikin tilanteen mukaan puuttua esimerkiksi kotirauhan suojaan, ehdotetun sääntelyn seurauksena muiden perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakko- tai tiedonhankintakeinojen käytön vähentyminen joko kokonaan tai ainakin ajallisesti on samanaikaisesti kuitenkin mahdollista. 

Yhteiskunnan intressi selvittää rikos on sitä suurempi mitä vakavammasta rikoksesta on kyse. Salaisen etsinnän eri muotojen arvioidaan olevan erittäin merkityksellisiä viranomaisten rikostorjuntatoimivaltuuksien tehostamisen kannalta, mikä osaltaan liittyy tavoitteeseen turvata toisten ihmisten perusoikeuksia. 

4.2.3.1  Viranomaisvaikutukset

Esityksessä ehdotetun uuden toimivaltuuden arvioidaan olevan erittäin merkityksellinen toimivaltaisten viranomaisten rikostorjuntatoimivaltuuksien tehostamisen kannalta. Vaikka kyse on kokonaan uudenlaisesta sääntelystä ja salaisten pakkokeinotoimivaltuuksien laajentumisesta, ehdotetulla sääntelyllä ei arvioida sinänsä olevan merkittäviä viranomaisvaikutuksia. 

Esityksessä ehdotetun mukaisesti osallistuvan tietolähteen käyttö olisi mahdollista osana ohjatun tietolähteen käyttämistä. Erona viimeksi mainittuun olisi aktiivisempi toiminta tietolähteenä toimivan henkilön kannalta ja mahdollisuus osallistua sellaiseen toimintaan, joka voi täyttää jonkun rikoksen tunnusmerkistön, esimerkiksi aineen tai esineen kuljettaminen paikasta toiseen. Osallistuvan tietolähteen käyttö pakkokeinona voi merkittävästikin vähentää tarvetta käyttää muita pakkokeinolain mukaisia (salaisia) pakkokeinoja, kun tutkintakeinona sen avulla toimintaa kyettäisiin kohdentamaan yksityiskohtaisemmin mahdollistamalla näin tehokkaamman viranomaisresurssien käyttämisen (ks. myös nykytilan kuvausta koskevat perustelut). Mahdollista on siten muiden perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakko- tai tiedonhankintakeinojen käytön vähentyminen joko kokonaan tai keinojen käyttämisajan lyhentyminen tai keinojen kohteena olevien henkilöpiirin pienentyminen. 

Tietolähdetoiminta on vakiintunut osa PTR-esitutkintaviranomaisten salaista tiedonhankintaa ja sillä hankitaan tietoa toiminnan suuntaamiseksi, rikosten ennalta estämiseksi ja selvittämiseksi rikoslajineutraalisti. Tietolähdetoiminnassa on käytössä Poliisihallituksen, Tullin tullirikostutkintaosasto ja Rajavartiolaitoksen esikunnan määräämät vakiintuneet prosessit ja valvontakäytännöt, toiminta on johdettua ja oikeusvarmaa ottaen huomioon myös erillinen laillisuusvalvonta jokaisen toimivaltaisen viranomaisen osalta. Erityisesti toiminnan dokumentointiin ja valvontaan on kiinnitetty viimeisen kymmenen vuoden aikana huomiota. Tietolähteiden ja heiltä saatavien tietojen määrät eivät ole julkista tietoa mutta yleisellä tasolla voidaan todeta, että pakkokeinona sen tuoma suorituskyky on erittäin merkityksellinen toimivaltaisten viranomaisten tehtävien hoitamisessa. Tietolähteen ohjattu käyttö on kuitenkin ollut vuosittain vähäistä. Vähäinen käyttö johtuu pääasiassa toimivaltuuden kapea-alaisuudesta käytännön toiminnassa suhteessa nykysääntelyn rajoituksiin (ks. tarkemmin nykytilan kuvausta koskevat perustelut). 

Vaikka tietolähdetoiminta ja ohjatun tietolähteen käyttö toimintamenettelyineen on vakiintunutta, osallistuvan tietolähteen käytössä olisi kyse uudenlaisesta menettelystä ottaen huomioon henkilöstön koulutustarve, operatiiviset toiminta- ja menettelytarpeet sekä erityisesti tietolähteenä toimivan henkilön korostunut suojaamistarve. Kyse olisi myös ehdotetun pakkokeinon käyttämisestä pääsääntöisesti vakavaan rikollisuuteen liittyen, minkä vuoksi myös riskitekijät sekä niiden minimoimistarpeet edellyttävät toimivaltaisten viranomaisten kannalta henkilöstöresurssien lisäksi tietoteknistä panostusta. 

Esitutkintaviranomaisten koordinointia tietolähdetoiminnassa on osallistuvan tietolähteen myötä tarkoituksenmukaista vahvistaa edellä mainittujen riskitekijöiden vähentämiseksi. Poliisissa tämä voisi tarkoittaa arviolta yhtä henkilötyövuotta (1 htv = 68 000 euroa). Valvonnan ja koulutuksen osalta myös osallistuva tietolähde on huomioitu salaisen paikkaan kohdistuva etsinnän yhteydessä (ks. edellä jakso 4.2.2.1). Tullissa toimivaltuuden käyttöön ottaminen edellyttää päätoimista resurssia, jolla varmistetaan myös uuden järjestelmätasoisen koordinaation toteuttaminen ja koulutus. Kokonaisuudessaan tämä voisi tarkoittaa arviolta kolmen henkilötyövuoden panostusta (1 htv = 68 000 euroa). Rajavartiolaitoksessa toimivaltuuden käyttöön ottaminen arvioidaan edellyttävän valtakunnallista koordinointia, koulutusta, päätoimisen henkilöstön lisäämistä sekä laillisuusvalvonnan kehittämistä. Kokonaisuudessaan tämä voisi tarkoittaa arviolta kahden henkilötyövuoden panostusta (1 htv = 68 000 euroa). 

Edellä mainitusti tietolähdetoimintaan liittyvät tilastotiedot eivät ole julkisia, mutta yleisesti voidaan todeta, että ohjatun tietolähteen käyttömäärät ovat olleet vähäisiä. Mahdollista ei ole tarkemmin arvioida osallistuvan tietolähteen mahdollisia käyttömääriä vuositasolla. Esityksessä kuitenkin arvioidaan, että viranomaisten resurssien kannalta kyse ei olisi merkittävästä vaikutuksesta ja uuteen toimivaltuuteen liittyvät tehtävät koulutus- ja valvontatehtävineen on hoidettavissa nykyisten määrärahojen puitteissa. Toimivaltaisten viranomaisten tulee kuitenkin seurata täytäntöönpanon kustannuksia ja toteumia, ja jos täytäntöönpanonvaikutukset ovat merkittävästi arvioitua suurempia, voidaan tilannetta tarkastella myöhemmissä talousarvioissa (ks. myös tarkemmin jakso 11.2). 

4.2.3.2  Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin

Pakkokeinolain 10 luvussa säädetään tietolähdetoiminnasta sekä tietolähteen ohjatusta käytöstä. Esityksessä ehdotettavassa osallistuvassa tietolähdetoiminnassa olisi kyse jo PTR-esitutkintaviranomaisilla käytössä olevan toimivaltuuden tapauskohtaisesta laajentamismahdollisuudesta. Esityksessä ehdotetaan laajennettavan tietolähteen toimintamahdollisuuksia vaarallisessa ympäristössä viranomaisvalvonnan ja -ohjauksen alaisena sekä toisaalta säädettävän aikaisempaa yksityiskohtaisemmin nimenomaisista keinoista turvata tietolähdettä. Ehdotuksen taustalla on muun ohella tarve tietolähteen suojaamiseen, sillä toimintaan osallistumista koskevan mahdollisuuden puuttumisen on arvioitu voivan johtaa tietolähteen kannalta merkittäviin turvallisuusongelmiin. Turvallisuuden suojaamisen lisäksi tietolähteen oikeusturvan katsotaan ehdotetun sääntelyn myötä vahvistuvan, kun toimintaedellytyksiä koskeva sääntely selkeytyy. 

Tietolähdetoiminta ja tietolähteen ohjattu käyttö eivät ole korostuneet perusoikeusjärjestelmän kannalta merkityksellisinä toimivaltuuksina (PeVL 11/2005 vp, PeVL 66/2010 vp, PeVL 67/2010 ja PeVL 35/2018 vp). Ehdotettavan laajennuksen perus- ja ihmisoikeusvaikutukset eivät merkittävästi eroaisi perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädetystä ohjatun tietolähteen käytöstä (PeVL 66/2010 vp ja PeVL 67/2010), ja keskeisimpänä muutoksena ehdotettavassa sääntelyssä on lähtökohtaisesti osallistumiselementti. 

Esityksessä ehdotetaan, että tietolähde saisi tehdä PTR-esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa rikoksen toteuttamiseen liittyviä avustavia toimia. Kyse olisi tutkintakeinosta, johon voidaan katsoa liittyvän tilanteen mukaan rikosprovokaation riski. Esityksessä ehdotetusti osallistuvan tietolähteen käyttö olisi kuitenkin sallittua vain, mikäli erittäin pätevin perustein voitaisiin olettaa, että toimenpide tehdään ilman tietolähteen myötävaikutusta. Toimivaltuuden käyttäminen olisi siten sidottu siihen, että tällainen riski arvioidaan etukäteisesti olemattomaksi. Osallistuva tietolähdetoiminta ei saisi myöskään peitetoiminnan tavoin yleisesti aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa kenenkään hengelle, terveydelle tai vapaudelle taikka merkittävää vaaraa tai vahinkoa omaisuudelle. Toimivaltuuteen liittyviä oikeusturvakysymyksiä on arvioitu tarkemmin esityksen säätämisjärjestystä koskevassa jaksossa (ks. enemmän jakso 12.4). 

Esityksessä ehdotetaan PTR-esitutkintaviranomaiselle lisäksi oikeutta hyödyntää osallistuvaa tietolähdettä pakkokeinolain 10 luvun mukaisten toimivaltuuksien käytössä. Tietolähteelle ei ehdoteta annettavaksi oikeuksia perusoikeuksien ydinalueelle kohdistuvien toimivaltuuksien käyttöön, vaan kyse olisi yksin viranomaisen toimivaltuudesta. Tietolähdettä ei saisi myöskään käyttää viranomaisille annettujen toimivaltuuksien käyttöä koskevien rajoitusten kiertämiseen. Siltä osin kuin muun pakkokeinon mahdollistavat toimet, esimerkiksi kuuntelulaitteen vieminen tiettyyn tilaan, saattaisi edellyttää tietolähteen toimia kotirauhan suojaamassa tilassa, ehdotettavaa sääntelyä on arvioitu kotirauhan suojan kannalta tarkemmin esityksen säätämisjärjestystä koskevassa jaksossa (ks. enemmän jakso 12.4). 

Osallistuvalle tietolähdetoiminnalle on ominaista, että toimivaltuutta käyttämällä on mahdollista rajoittaa ajallisesti tai määrällisesti taikka jopa välttää kokonaisuudessaan muiden perusoikeuksiin syvästi puuttuvien salaisten pakkokeinojen käyttö. 

Korostetusta tietolähteen turvallisuuden huolehtimisvelvollisuudesta säädetään jo tällä hetkellä pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 3 momentissa, joskaan lain esitöissä ei tarkemmin selosteta, mitä tietolähteen turvallisuudesta huolehtiminen konkreettisesti tarkoittaisi. Tietolähteen turvallisuuden varmistamiseksi esityksessä ehdotetaan säädettävän erinäisistä konkreettisista keinoista suojata tietolähdettä tietolähdetoiminnan aikana ja sen jälkeen. Sääntely perustuisi soveltuvin osin voimassa olevaan vastaavaan sääntelyyn tietolähteen turvaamisesta siviilitiedustelussa (ks. myös nykytilan kuvausta koskevat ja säätämisjärjestystä koskevat perustelut). Kyse olisi tietyin edellytyksin tietolähteen asunnon tai muun asumiseen käyttämän tilan ja sen välittömän lähiympäristön valvomisesta teknisin keinoin ja tietolähteen varustamisesta kuuntelun, katselun ja seurannan mahdollistavalla teknisellä laitteella. Sanottuja pidetään tietolähteen perusoikeussuojan kannalta perusteltuna huomioiden osallistuvaan tietolähdetoimintaan liittyvä mahdollinen vaara hengelle ja terveydelle. 

4.2.4.1  Viranomaisvaikutukset

Esityksessä ehdotetulla muutoksella ei arvioida olevan merkittäviä välittömiä vaikutuksia viranomaisten kannalta. Sinänsä vaikutuksena voi olla tutkittavien tapausten lukumäärän lisääntyminen, mutta viranomaisiin kohdistuvien mahdollisten vaikutusten osalta vaikutuksia ei arvioida merkittäviksi kokonaisuuden kannalta. Tuomioistuinten osalta ei arvioida olevan mainittavia vaikutuksia. 

4.2.4.2  Perus- ja ihmisoikeusvaikutukset

Esityksessä ehdotetaan ampuma-aserikoksen lisäämistä niihin perusterikoksiin, joiden kohdalla pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n nojalla ylimääräistä tietoa saataisiin käyttää. Ampuma-aserikosten luonne huomioon ottaen niiden voidaan katsoa kuuluvan perustuslain 10 §:n 4 momentissa tarkoitettujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten piiriin. Myös lakivaliokunta on katsonut, että aserikollisuuteen ja sen muodostamiin uhkiin on perusteltua varautua ja puuttua aiempaa tehokkaammin ja tuntuvammin (LaVM 9/2025 vp, s. 4). 

Ehdotetun täydennyksen katsotaan vahvistavan perusoikeutena suojattua oikeutta elämään, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, sillä se mahdollistaa esitutkintaviranomaisille tehokkaammat keinot puuttua ja selvittää ampuma-aserikoksia. Ampuma-aserikosten selvittämisen tehostumisen voidaan puolestaan katsoa vähentävän aseita hyväksi käyttäen tehtäviä perusoikeuksiin kohdistuvia loukkauksia. 

5.1.1.1  Muutos vangitsemisen edellytyksiin ilman uutta vangitsemisperustetta

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2024:20 katsonut rikoksesta todennäköisin epäillyn vangittuna pitämisen pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella olevan perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 7 §:n kanssa, kun sitä tulkittiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan EIT:n käytännön mukaisesti. 

Esityksen valmistelussa on tarkasteltu toteuttamistapaa, jossa vangitsemisen edellytyksiä muutettaisiin yksinomaan siten, että rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangitseminen edellyttäisi rikoksen vakavuudesta riippumatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vapaudenriistoa koskevan tulkintakäytännön mukaisesti olennaisten ja riittävien perusteiden käsillä oloa. Tältä osin arvioitavana on siten ollut vaihtoehto, jossa vangitsemisesta säädettäisiin muutoin pidättämisen edellytyksiä vastaavalla tavalla, mutta kuitenkin sillä poikkeuksella, että vangitseminen ei olisi mahdollista ylitörkeitä rikoksia koskevan pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. 

Tarkastellun toteuttamistavan arvioitiin itsessään poistavan korkeimman oikeuden ratkaisussa esiin tuodun ristiriidan saattaen samanaikaisesti vangitsemisen edellytyksiä koskevan pakkokeinolain sääntelyn vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä. 

Valmistelussa sanotun toteuttamisvaihtoehdon katsottiin kuitenkin voivan tapauskohtaisesti johtaa siihen, että vangitsemisen edellytykset eivät kaikissa ylitörkeitä rikoksia koskevissa yksittäistapauksissa, kuten henkirikosten yhteydessä, täyttyisi. Tämä tarkoittaisi, että ylitörkeästä rikoksesta epäiltyä ei voitaisi tilanteen mukaan välttämättä vangita, vaikka olisi syytä epäillä rikoksesta epäillyn aiheuttavan vapaana ollessaan vaaraa jonkun hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Perusteltuna pidettiin siten sitä, että vangitsemisen edellytyksiä täydennettäisiin uudella ylitörkeitä rikoksia koskevalla edellytyksellä, joka perustuisi nimenomaisesti turvallisuussyihin. 

5.1.1.2  Yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuva vangitseminen

Esityksen valmistelussa arvioitiin uutena vangitsemisperusteena yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaa (ns. YJT-peruste). Sanottu vaihtoehto sisältyi pakkokeinolain muutostarpeita arvioivan työryhmän ensimmäistä vaihetta koskevaan työryhmämietintöön.  

Esityksessä ehdotettavan vangitsemisperusteen mahdollisten soveltamistilanteiden ohella sanottu YJT-peruste olisi voinut tulla sovellettavaksi, kun rikoksesta epäillyn vangitsematta jättämisestä johtuvan yleisen reaktion vuoksi olisi syytä epäillä yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantuvan. Vangitsemisperuste olisi saanut siten käyttöalaa yleiseen reaktioon liittyen tilanteissa, joissa epäillyn rikoksen vakavuus ja sen yhteiskunnallinen vaikutus olisivat poikkeuksellisia, ja joissa rikoksesta epäillyn vangitsematta jättäminen heikentäisi huomattavasti rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta. Sanotulle perusteelle on löydettävissä tukea EIT:n oikeuskäytännöstä (ks. esityksen jakso 2.3.1, Letellier v. Ranska 26.6.1991 ja J.M. v. Tanska 13.11.2012). 

Siitä huolimatta, että tarve yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvalle vangitsemisperusteelle tunnistettiin työryhmämietintöä koskevassa lausuntopalautteessa, erityisesti EIT:n ratkaisukäytäntöön perustuvaan vangitsemiseen yleisen järjestyksen vaarantumisen (disturbance to public order caused by an offence) perusteella arvioitiin liittyvän erinäisiä haasteita.  

Esityksen jatkovalmistelussa YJT-perusteeseen, lähinnä yleisen järjestyksen vaarantumiseen liittyen, arvioitiin liittyvän mahdollisia huomattavia tulkintahaasteita ja epäyhdenmukaista soveltamiskäytäntöä ottaen huomioon, että yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantuminen saa myös muita jokseenkin vakiintuneita merkityssisältöjä toisaalla lainsäädännössä. Tulkintahaasteita katsottiin voivan liittyä lisäksi siihen, millaista konkreettista selvitystä yleiseltä reaktiolta tai yhteiskunnalliselta levottomuudelta edellytettäisiin vangitsemisperusteen soveltamiseksi. EIT:n ratkaisukäytännössä ei selosteta sanottua eikä toisaalta aseteta täsmällisiä arviointikriteerejäkään.  

Epäselvää on, millaisten tosiseikkojen käsillä olo osoittaisi EIT:n arvion mukaan riittävällä tavoin vaaraa yleisen järjestyksen vaarantumisesta. Ratkaisukäytäntö kuitenkin osoittaa, että kaikissa tilanteissa EIT ei ole tunnistanut tällaisen vaaran olemassaoloa (ks. esim. Letellier v. Ranska 26.6.1991). Sen sijaan asioissa J.M. v. Tanska sekä Merčep v. Kroatia (26.4.2016, kohta 96) annetuissa tuomioissa, joissa vangitseminen on perustunut yleisen järjestyksen häiriöön, rikoksesta epäillyn vangitsemisen ei ole katsottu rikkovan EIS 5 artiklan 3 kohtaa. Näistä ensimmäisessä ihmisoikeustuomioistuin ei kuitenkaan arvioinut tarkemmin hakijan väitettä, jonka mukaan kansalliset viranomaiset eivät olleet osoittaneet yleisen järjestyksen tosiasiassa vaarantuvan, sillä hakija ei ollut käyttänyt kaikkia käytettävissä olleita kansallisia oikeussuojakeinoja (J.M. v. Tanska 13.11.2012, kohta 65). Jälkimmäisessä asiassa ihmisoikeustuomioistuin viittasi vangitsemisperusteen käsillä oloa tukevina seikkoina kansallisen tuomioistuimen havaintoihin syytteiden taustalla olevista tekijöistä, erityisesti rikoksen uhreihin kohdistuneisiin vaikutuksiin sekä rikosten erityisen vakaviin teko-olosuhteisiin. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oli näin ollen kohtuullista olettaa, että rikoksesta epäillyn vapauttaminen olisi voinut aiheuttaa yhteiskunnallisia levottomuuksia ja vaarantaa siten yleisen järjestyksen. Samanaikaisesti merkitystä annettiin tapauksen laajalle yleiselle merkitykselle (Merčep v. Kroatia 26.4.2016, kohta 106–107). 

Esityksen jatkovalmistelussa esitystä muutettiin yleisen järjestyksen vaarantumista koskevan vangitsemisperusteen osalta. Hengen, terveyden tai vapauden vaarantumisen uhkaan perustuvan vangitsemisperusteen olemassaoloa voisivat toteennäyttää juuri erityisen vakavan rikoksen laatu sekä teko-olosuhteet. Kyse olisi käytännössä samoista tekijöistä, jotka vaikuttavat olevan merkityksellisiä myös EIT:n yleisen järjestyksen vaarantumista koskevassa ratkaisukäytännössä. 

5.1.1.3  Muut arvioidut toteuttamisvaihtoehdot YJT-perustetta koskien

Lausuntokierroksella olleessa työryhmämietinnössä arvioitiin vangitsemisen edellytyksiä koskien muina toteuttamisvaihtoehtoina lisäksi YJT-perusteen soveltamisen sitomista erilliseen ’’on omiaan’’ -kynnykseen sekä toisaalta rikosnimikekohtaisesti taikka yleisesti rikoksiin, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Lisäksi arvioitiin vangitsemisen edellytyksiä koskevan säännöksen täydentämistä viidennellä vangitsemisperusteella, joka soveltuisi tilanteissa, joissa virallinen syyttäjä ajaisi syytettä rikoksesta tai rikoksista, joista hän vaatisi tuomittavaksi vähintään kaksi vuotta ehdotonta vankeutta ja olisi todennäköistä, että syytteen tullessa toteennäytetyksi syytetty syyttäjän vaatimuksesta määrättäisiin tuomiolla vangittavaksi tai pidettäväksi vangittuna 12 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. Edellytyksenä olisi tällöin lisäksi, että syytetyn vangitsematta jättämisen tai vapauttamisen epäiltäisiin vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta. 

5.1.2.1  Yleisenä edellytyksenä välttämättömyysvaatimus

Pakkokeinolain 10 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan tiettyjen salaisten pakkokeinojen osalta yleisenä edellytyksenä on, että niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Peitetoiminnan, valeoston ja asuntokuuntelun käyttö edellyttää lisäksi, että se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. Pakkokeinolaissa on siten katsottu nämä kolme salaista pakkokeinoa sellaisiksi keinoiksi, joilla puututaan merkittävimmin kohdehenkilöiden perusoikeuksiin, minkä vuoksi niiden käyttöön on suhtauduttava pidättäytyvästi. Vastaavanlaisia edellytyksiä ei ole asetettu muille 10 luvun salaisten pakkokeinojen käytölle, kuten telekuuntelu, vaikka niilläkin puututaan kohdehenkilöiden perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiin. 

Esityksen valmistelussa on arvioitu toteuttamistapana myös sitä vaihtoehtoa, jonka mukaan ainakin salaisen kotietsinnän (ml. salainen erityinen kotietsintä) käyttö olisi sidottu edellä mainitun 2 §:n mukaiseen välttämättömyysvaatimukseen. Salaisen etsinnän on kuitenkin arvioitu olevan muun ohella perusoikeuspuuttumisasteeltaan rinnastettavissa ennemmin niihin salaisiin pakkokeinoihin, joiden edellytyksenä on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle, kuin välttämättömyysvaatimukseen sidottuihin keinoihin, kuten asuntokuuntelu. Näin ollen sekä perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumisen asteen että käytännön tarpeiden näkökulmista salaisille etsinnöille, salaista erityistä kotietsintää lukuun ottamatta, arvioidaan soveltuvan huomattavasti paremmin vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä rikoksen selvittämiselle kuin välttämättömyysvaatimus (ks. myös tarkemmin jakso 2.3.3.4 yleiset edellytykset). 

5.1.2.2  Julkisen asiamiehen instituution ulottaminen kaikkiin salaisiin etsintöihin

Esityksessä ehdotetaan, että julkisen asiamiehen instituutio ulotettaisiin salaiseen kotietsintään mukaan lukien salainen erityinen kotietsintä. Esityksen valmistelussa on arvioitu lisäksi vaihtoehtoisena toteuttamistapana ulottaa julkisen asiamiehen instituutio koskemaan myös salaista paikanetsintää. Tätä ei kuitenkaan ole arvioitu tarpeelliseksi muun ohella siksi, että perusoikeuspuuttumiseltaan salainen paikanetsintä ei ole rinnastettavissa salaiseen kotietsintään. 

5.1.2.3  Videointivelvollisuus koskisi ainoastaan salaista kotietsintää ja salaista erityistä kotietsintää

Esityksessä ehdotetaan laajaa etsinnän videointivelvollisuutta koskien kaikkia salaisia etsintöjä. Valmistelussa pohdittavana oli myös vaihtoehtona se, että videointivelvollisuus koskisi ainoastaan salaista kotietsintää ja salaista erityistä kotietsintää. 

Pohdinnan taustalla oli edellä mainittu poikkeavuus perusoikeuspuuttumisen suhteen, minkä vuoksi arvioitiin myös mahdolliseksi, että välttämätöntä ei olisi ulottaa videointivelvollisuutta koskemaan myös salaista paikanetsintää. Tästä huolimatta perustelluksi arvioitiin videointivelvollisuuden ulottaminen myös salaiseen paikanetsintään sen asianmukaisen suorittamisen varmistamiseksi tarvittaessa jälkikäteisesti. 

5.1.2.4  Säädettäisiin vain salaisesta koti- ja paikanetsinnästä

Esityksessä ehdotetaan, että salaisen koti- ja paikanetsinnän lisäksi säädettäisiin salaisesta erityisestä kotietsinnästä. Sääntely viimeksi mainitun osalta pääosiltaan vastaisi pakkokeinolain 8 luvussa säädettyä erityistä kotietsintää, mutta poikkeaisi siitä salassa tehtävän luonteen vuoksi ja käyttöedellytysten osalta. Muun ohella esityksen säännöskohtaisissa perusteluissa selostetaan tarkemmin salaiseen erityiseen kotietsintään liittyvästä menettelystä, esimerkiksi koskien etsintävaltuutetun läsnäolon varmistamista etsintään fyysisesti, mikä olisi myös ehdoton edellytys etsinnän toimittamiseksi. 

Esityksessä on arvioitu salaiset erityiset kotietsinnät vuositasolla harvinaisiksi (ks. tarkemmin 4.2.2.1). Valmistelussa on myös arvioitu vaihtoehtoisena toteuttamistapana sitä, että esityksessä ei lainkaan ehdotettaisi säädettäväksi salaisesta erityisestä kotietsinnästä. Arvioinnissa on pohdittu muun ohella salaisen erityisen kotietsinnän tosiasiallisia toteuttamismahdollisuuksia käytännössä. Valmistelussa on kuitenkin arvioitu tarpeelliseksi myös ehdottaa säädettäväksi kyseisestä etsinnästä, koska sen käyttäminen tosiasiassa voi olla tarpeellista, vaikka vuositasolla ne arvioidaankin harvinaisiksi. Vuositasolla vähäisellä määrällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei salaiselle erityiselle kotietsinnälle olisi tosiasiallisesti käyttöalaa (ks. myös yleisperustelut jaksossa 2.3.3.12). 

5.1.2.5  Salaisen kotietsinnän edellytykset rikoksen vakavuuteen liittyen

Esityksen valmistelussa arvioitiin vaihtoehtona myös sitä, että salaisen kotietsinnän edellytykseksi ehdotettaisiin säädettäväksi asuntokuuntelun edellytyksenä olevat perusterikokset (PKL 10:17). Asuntokuuntelun edellytyksenä on, että rikoksesta epäiltyä on syytä epäillä: 

1. joukkotuhonnasta, joukkotuhonnan valmistelusta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikoksesta, hyökkäysrikoksen valmistelusta, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta tai biologisen aseen kiellon rikkomisesta; 

2. Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta, sotaan yllyttämisestä, maanpetoksesta, törkeästä maanpetoksesta, vakoilusta tai törkeästä vakoilusta;  

3. valtiopetoksesta tai törkeästä valtiopetoksesta;  

4. lapsenraiskauksesta, törkeästä lapsenraiskauksesta tai törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta lapseen;  

5. taposta, murhasta tai surmasta;  

6. törkeästä ihmiskaupasta;  

7. törkeästä ryöstöstä;  

8. törkeästä tuhotyöstä, törkeästä terveyden vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta tai kaappauksesta;  

9. rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2–8 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetusta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta, terroristisessa tarkoituksessa tehdystä radiologista asetta koskevasta rikoksesta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, terroristiryhmän johtamisesta, terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta, koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen, terrorismirikoksen rahoittamisesta, terroristin rahoittamisesta tai terroristiryhmän rahoittamisesta; taikka  

10. törkeästä huumausainerikoksesta. 

Voimassa olevassa pakkokeinolaissa asuntokuuntelua on mahdollista käyttää edellä lueteltujen vakavien rikosten selvittämiseksi. Lisäksi sen edellytyksenä on myös pakkokeinolain 10 luvun 2 §:n 2 momentin mukainen välttämättömyysvaatimus. Toisin sanoen asuntokuuntelun käyttömahdollisuus on sen perusoikeuspuuttumisasteen vuoksi asetettu korkeiden käyttökynnysten taakse. 

Edellä jaksossa 2.3.3.4 koskien salaisen etsinnän erityisiä edellytyksiä on tarkemmin kuvattu perusteluita koskien ehdotettavan salaista kotietsintää koskevan sääntelyn tarpeellisuutta eri rikoslajien kannalta. Nykytilan kuvausta koskevissa perusteluissa todetusti asuntokuuntelun perusterikoslistaus ei sisällä tiettyjä rikoksia, joiden osalta salainen kotietsintä on arvioitu tarpeelliseksi tutkintakeinoksi, kuten törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Esityksen valmistelussa ei toisin sanoen ole pidetty asuntokuuntelun perusterikoslistausta riittävän kattavana suhteessa niihin rikoksiin, joiden selvittämiseksi ehdotettava salainen kotietsintä pakkokeinona on arvioitu tarpeelliseksi. Vakavat rikokset eivät rajoitu pelkästään terrorismirikoksiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai vähintäänkin näihin rikoksiin ei voida yksiselitteisesti liittää vain tiettyjä rikoksia. Vakava rikollisuus usein sisältää monenlaista rikollisuutta, kuten törkeät talous-, seksuaali-, paritus-, ihmiskauppa-, valmistelu- ja omaisuusrikokset. Lisäksi esityksessä on arvioitu, että salainen kotietsintä ei perusoikeuspuuttumisasteensa kannalta ole rinnastettavissa asuntokuunteluun, minkä vuoksi sen käyttöedellytyksien ei ole perusteltuna myöskään olla vastaavat (ks. myös jakso 5.1.2.1 koskien käytön yleisiä edellytyksiä). 

Edellä ja jaksossa 2.3.3.4 tarkemmin mainituin perustein esityksen valmistelussa on pidetty perustelluimpana vaihtoehtona, että salaisen paikkaan kohdistuvan etsinnän perusterikoslista olisi laajempi kuin pakkokeinolain 10 luvun 17 §:n mukaisessa asuntokuuntelussa. Perusteltuna siten pidetään, että ehdotettavan salaisen kotietsinnän (ml. salainen erityinen kotietsintä) käytön edellytykseksi säädettäisiin 3 §:ssä tarkoitetut telekuuntelun perusterikokset. 

5.1.3.1  Osallistuvan tietolähteen käytöstä päättäisi tai sitä valvoisi etukäteisesti tuomioistuin tai syyttäjä

Esityksessä ehdotetaan, että osallistuvan tietolähteen käytöstä päättäisi Keskusrikospoliisin päällikkö, Tullin rikostorjunnan päällikkö, Rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudellisen osaston osastopäällikkö tai apulaisosastopäällikkö taikka tietolähdetoimintaan määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu virkamies (/tullimies tai rajavartiomies). Esityksen valmistelussa on arvioitu vaihtoehtoisena toteuttamistapana myös sitä, että joko syyttäjä tai tuomioistuin toimisi päätöksentekijänä tietolähdetoimintaan määrätyn salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun virkamiehen vaatimuksesta tai muutoin toimintaan liittyisi valvontaa oikeusviranomaisen toimesta. 

Esimerkiksi Virossa tietolähde voi poliisin ohjauksessa, mutta tutkintatuomarin luvalla, suorittaa tiettyjä tarkoin määriteltyjä toimenpiteitä, jotka muutoin katsottaisiin rangaistaviksi. Alankomaissa tällaisen osallistuvan tietolähteen käyttäminen on mahdollista syyttäjän kirjallisella luvalla. Tiettyjen muiden EU:n jäsenvaltioiden sääntelystä tarkemmin jaksossa 5.2.3. 

Esityksen valmistelussa on arvioitu sinänsä mahdolliseksi säätää siten, että osallistuvan tietolähteen käyttö alitettaisiin joko syyttäjän tai tuomioistuimen etukäteislupaan, -arviointiin tai niitä vastaavaan muunlaiseen valvontaan. Syyttäjää ei kuitenkaan ole pidetty tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona ottaen huomioon syyttäjän rooli suomalaisessa esitutkintajärjestelmässä. Ratkaisuna syyttäjän valitseminen olisi myös poikkeuksellista pakkokeinolain laajemman systematiikan suhteen. Suomen järjestelmä ei myöskään tunnista esitutkintavaiheessa syyttäjän kanssa tehtyjä sopimuksia syyttämättä jättämiseksi tulevaisuudessa. Selvyyden vuoksi on huomioitava, että lähtökohtaisesti tietolähteenä toimiva henkilö ei ole rikoksesta epäilty esitutkinnassa, jossa osallistuvaa tietolähdetoimintaa käytetään. 

Niin ikään tuomioistuinta päätöksentekijänä ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Ratkaisuna tämä poikkeaisi tietolähteen ohjatusta käytöstä ja olisi epäjohdonmukaista ottaen huomioon sen, että esityksen mukaisesti osallistuvan tietolähteen käytössä olisi kyse toiminnasta, joka tehtäisiin osana tietolähteen ohjattua käyttöä eli kyse toimivaltuutena olisi tietolähteen ohjatun käytön tapauskohtaisesta laajentamisesta. Tuomioistuimen päätöksentekomenettelyn ei myöskään arvioida olevan välttämättä riittävän nopea toimiakseen ongelmitta osallistuvan tietolähteen käyttötilanteissa, vaikka tuomioistuinten päivystysjärjestelmä mahdollistaa myös nopean toiminnan. 

Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että peitetoiminnasta päättää niin ikään Keskusrikospoliisin päällikkö. Peitetoimintaa koskevan päätöksen jälkeen tuomioistuin ratkaisee vielä sen, onko peitetoiminnalle edellytyksiä. Kyse on tuomioistuimen toimesta tapahtuvasta valvonnasta (ks. jäljempänä tarkemmin EIT:n oikeuskäytännöstä). Edellytyksillä tarkoitetaan pakkokeinolain 10 luvun 27 §:n 2 momenttia eli onko epäiltyä syytä epäillä 3 §:ssä tarkoitetusta muusta rikoksesta kuin törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä tai törkeästä tulliselvitysrikoksesta taikka jos tätä on syytä epäillä rikoslain 20 luvun 19 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta. Edellytyksenä on muun kuin tapon, murhan tai surman osalta lisäksi, että tiedonhankintaa on rikollisen toiminnan suunnitelmallisuuden, järjestäytyneisyyden tai ammattimaisuuden taikka ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden vuoksi pidettävä tarpeellisena. Toisin sanoen ennen peitetoiminnan aloittamista sen käyttö olisi saatettava Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi, onko kyseessä niin suunnitelmallinen, ammattimainen tai järjestäytynyt rikollisuus, että sen tutkinnassa saadaan käyttää peitetoimintaa (PKL 10:32 §). Poliisilain mukaisessa peitetoiminnassa (PolL 5:33 §) tuomioistuimen arviointi tehdään jälkikäteisesti eli jos peitetoiminnalla saatua tietoa on tarkoitus käyttää oikeudenkäynnissä syyllisyyttä tukevana selvityksenä, peitetoiminnasta päättäneen poliisimiehen on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi, olivatko 28 §:n 2 momentissa tarkoitetut peitetoiminnan edellytykset olemassa tai oliko kysymys peitetoiminnasta 3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. 

Esityksessä ehdotetun mukaan osallistuvan tietolähteen käyttöä ei olisi sidottu rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin, vaikka lähtökohtaisesti keinona sen käyttö kohdistuisi vakavien rikosten selvittämiseksi (ks. myös jakso 5.1.3.2). Tämä on arvioitu perustelluksi ja johdonmukaiseksi muun ohella pakkokeinolain mukaisen tietolähdetoimintaa koskevan sääntelyn kannalta (ks. tarkemmin nykytilan kuvausta koskevat perustelut jaksossa 2.3.4). Sen sijaan edellytyksistä säädettäisiin ehdotetun 40 a §:n 2 momentissa. Luonnollisesti myös muut pakkokeinolain mukaiset yleiset periaatteet soveltuisivat, kuten 1 luvussa säädetty suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate, sekä 10 luvun 2 §:ssä säädetyt yleiset edellytykset. Salaisena pakkokeinona osallistuvan tietolähteen käyttö, myös 40 a §:n 2 momentissa säädettyjen erityisten edellytysten suhteen, eroaisi peitetoiminnasta muun ohella soluttautumiselementin puuttumisen vuoksi, vaikka sisältäisikin rikolliseen toimintaan osallistumismahdollisuuden tietolähteenä toimivan henkilön toimesta. Valmistelussa on arvioitu, että asiaan liittyen tuomioistuimen lupaharkintavallan piiri ei olisi rinnastettavissa peitetoiminnan edellytyksiin liittyvään arvioitiin tuomioistuimen toimesta. Toisaalta mahdolliseksi ei ole arvioitu poissulkea sitä mahdollisuutta, että tuomioistuin arvioisi, onko kyseessä riittävän vakava rikos esimerkiksi suhteellisuusperiaatteen kannalta, että sen tutkinnassa olisi perusteltua käyttää osallistuvaa tietolähdettä. Tällainen konstruktio ei kuitenkaan soveltuisi ehdotettuun sääntelyyn ongelmitta muun ohella, koska osallistuvan tietolähteen käyttöä ei olisi säädöstasolla sidottu rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin. 

Osallistuvan tietolähteen käytön edellytysten arvioiminen katsotaan myös olevan sellaista, johon ei ole tarpeen liittää mukaan oikeusviranomaisen toimesta tapahtuvaa arviointia. Salaisena pakkokeinona osallistuvan tietolähteen käyttö ei ainakaan välittömästi kohdistuisi muiden henkilöiden perusoikeussuojaan, vaan siinä olisi kyse muutoinkin tapahtuvaan mahdollisesti rikolliseksi katsottavaan toimintaan osallistumisesta toimivaltaisen esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa. Muun ohella soluttautumiselementin puuttumisen vuoksi osallistuvan tietolähteen käyttö ei pakkokeinona olisi perusoikeuspuuttumisasteen kannalta yhtä kajoava kuin esimerkiksi peitetoiminta. Näin ollen perustelluksi ei myöskään arvioida toimivallan käytön alistamista tuomioistuimen luvan alaiseksi. Lisäksi samoin kuin syyttäjien osalta, Suomen järjestelmä ei tunnista esitutkintavaiheessa pakkokeinojen käyttämiseen liittyvässä kontekstissa tuomioistuimen kanssa tehtyjä sopimuksia tuomitsematta jättämiseksi tulevaisuudessa. 

Esityksessä pidetään perustelluimpana vaihtoehtona säätää osallistuvan tietolähteen käytön päättämisestä samoin kuin säädetään tietolähteen ohjatusta käytöstä eli että käytöstä päättäisi sen toimittamisesta vastaavan tahon päällikkö tai tietolähdetoimintaan määrätty salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu virkamies. Salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun virkamiehen osalta olisi lisäedellytyksenä määräys tietolähdetoimintaan. 

Kuten edellä nykytilan kuvausta koskevissa perusteluissa on todettu, perusteltuna pidetään sitä, että osallistuvaa tietolähdettä koskeva päätöksentekorakenne tukee käytännön operatiivista toimintaa. Tietolähdetoiminnan kuvatun luonteen katsotaan estävän monimutkaiset päätöksenteon rakenteet. Muun ohella toimintaan liittyvän luottamussuhteen vuoksi osallistuvankin tietolähteen käyttöön liittyvät päätökset arvioidaan perustelluksi tehdä tietolähteestä vastuussa olevassa organisaatiossa, jolla olisi myös korostunut vastuu tietolähteen hengen ja terveyden suojaamisesta. 

Esityksessä valittua ratkaisua myös pidetään mahdollisena EIT:n oikeuskäytännön valossa. Erityisten salaisten tiedonhankintakeinojen (lähinnä liittyen peitetoimintaan) osalta EIT on korostanut tarvetta selkeälle ja ennakoitavalle menettelylle koskien päätösmenettelyä huomioiden myös asianmukainen valvonta. Tosin EIT on samassa yhteydessä pitänyt ongelmallisena sitä, että tapauksessa poliisioperaatiosta on päätetty yksinkertaisella hallinnollisella päätöksellä operaation suorittaneessa organisaatiossa. Toisaalta EIT:n kritiikki tältä osin on kohdistunut enimmäkseen siihen, että kyseisessä tapauksessa operaatioon perustuvassa päätöksessä on ollut hyvin vähän tietoa perusteista ja sen tarkoituksesta koskien operaation toimittamista eikä päätökseen ole liittynyt tuomioistuimen valvontaa tai muuta itsenäistä valvontaa. EIT on katsonut, että salaisten operaatioiden kontrollin kannalta tuomioistuimen valvonta olisi asianmukaisin tapa toteuttaa valvonta, mutta yhtäältä asianmukaista olisi myös muut toteuttamistavat yhdessä asianmukaisten menettelyiden ja suojakeinojen kanssa, esimerkiksi valvonnan toteuttaminen syyttäjän toimesta (ks. Bannikova v. Venäjä 4.11.2010 kohdat 49 ja 50 sekä kohdissa viitatut tapaukset). Vaihtoehtona syyttäjää ei kuitenkaan pidetä ainoana, vaan kyse on esimerkistä mahdollistaen näin myös muut asianmukaiset toteuttamistavat. 

Pakkokeinolain 10 luvun 65 §:ssä säädetään salaisten pakkokeinojen käytön valvonnasta. Poliisin salaisten pakkokeinojen käyttöä valvovat niitä käyttävien yksiköiden päälliköt ja Poliisihallitus alaistensa yksiköiden osalta. Tullin rikostorjunnan salaisten pakkokeinojen käyttöä valvovat Tulli ja sen salaisia pakkokeinoja käyttävien yksiköiden päälliköt. Rajavartiolaitoksen salaisten pakkokeinojen käyttöä valvovat Rajavartiolaitoksen esikunta sekä salaisia pakkokeinoja käyttävät Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköt. Lisäksi sisäministeriön ja valtiovarainministeriön on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosittain kertomus salaisten pakkokeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä ja valvonnasta. 

Esityksessä ehdotetun mukaisesti osallistuvan tietolähteen käyttöön liittyvästä menettelystä, sallitun ja kielletyn rajoista, käytön edellytyksistä, päätöksenteosta sekä siihen liittyvästä menettelystä ja tiedoista säädettäisiin tarkasti. Ehdotuksen mukaan käyttö olisi myös ajallisesti rajattu kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. 

Esityksessä ehdotettua päätöksentekomenettelyä ja siihen liittyvää valvontaa pidetään riittävänä ja mahdollisena myös EIT:n oikeuskäytännön kannalta huomioiden myös edellä mainittu 65 §:ssä säädetty laillisuusvalvonta. 

5.1.3.2  Osallistuvan tietolähteen käytön sitominen perusterikoksiin tai rikoksen vakavuuteen

Esityksessä ei esitetä, että osallistuvan tietolähteen käyttö olisi sidottu rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin, esimerkiksi pakkokeinolain 10 luvun 3 §:ssä säädettyihin telekuuntelun perusterikoksiin, vaikka lähtökohtaisesti keinona sen käyttö kohdistuisi vakavien rikosten selvittämiseen. Esityksen mukaan käytön edellytyksenä olisi pakkokeinolain 1 luvun yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate, 10 luvun 2 §:n yleiset edellytykset ja ehdotetun 40 a §:n 2 momentissa säädetyt erityiset edellytykset. Tämä on johdonmukaista myös suhteessa tietolähdetoiminnasta ja ohjatun tietolähteen käytöstä säädettyyn, joita ei myöskään ole sidottu rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin. 

Esityksen valmistelussa arvioitiin vaihtoehtoisena toteuttamistapana sitä, että osallistuvan tietolähteen käyttö sidottaisiin esimerkiksi pakkokeinolain 10 luvun 3 §:ssä (telekuuntelu), 16 §:ssä (tekninen kuuntelu) tai 17 §:ssä (asuntokuuntelu) säädettyyn kynnykseen. Esimerkiksi peitetoiminnan edellytyksenä on muun ohella soveltuvin osin telekuuntelun perusterikokset. 

Verratessa salaisena pakkokeinona osallistuvan tietolähteen käyttöä peitetoimintaan, kyse olisi perusoikeussuojan kannalta vähemmän kajoavasta keinosta. Se ei sisältäisi peitetoiminnalle ominaista soluttautumiselementtiä, vaan kyse olisi tapauskohtaisesta mahdollisuudesta laajentaa ohjatun tietolähteen käyttö tiettyihin toimintoihin, jotka voitaisiin katsoa rikolliseen toimintaan osallistumiseksi. Tarpeellista on pakkokeinona mahdollistaa osallistuvan tietolähteen käyttö joustavasti, ja perusteltuna pidetään osallistuvan tietolähteen käytöstä säätämistä johdonmukaisesti suhteessa yleisesti tietolähdetoimintaan ja erityisesti ohjatun tietolähteen käyttämiseen, joita ei myöskään ole sidottu käyttöedellytysten osalta rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin. 

Ehdotuksen mukaan osallistuvan tietolähteen käyttö säädetään mahdolliseksi osana tietolähteen ohjattua käyttöä. Käytännössä tällä tarkennetaan sitä, että osallistuva tietolähde voi toimivaltaisen esitutkintaviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa tehdä tiedonhankintaa päätöksen rajaamilla tavoilla. Kun tosiasiallisesti esitutkintaviranomaisen ohjaavuutta näissä yksittäisissä tiedonhankintaan liittyvissä toimenpiteissä tiukennetaan suhteessa tietolähteen ohjattuun käyttöön, ei osallistuvan lähteen käyttämistä arvioida tarpeen sitoa rikoksen vakavuuteen tai perusterikoksiin.