Uudistuksen keskeinen sisältö ja tavoitteet
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten tiedonsaanti- ja tiedonluovutusoikeuksia koskevaa sääntelyä. Tavoitteena on, että poliisilain (871/2011) ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019, poliisin henkilötietolaki) sääntely mahdollistaa tehokkaan ja toimivan tiedonvaihdon poliisin ja muiden viranomaisten sekä poliisin ja yksityisten tahojen välillä erityisesti rikostorjunnan tehostamiseksi ja yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Tarkoituksena on, että sääntely vastaa nykyistä paremmin muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia.
Poliisin mahdollisuuksia luovuttaa tietoja myös omasta aloitteestaan ehdotetaan selvennettäväksi. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää poliisin tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta muun muassa rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi sekä kadonneiden löytämiseksi. Poliisilain ja poliisin henkilötietolain kansallista tiedonvaihtoa koskevaa sääntelyä selkeytetään ja ajantasaistetaan myös siten, että sääntelyssä huomioidaan nykyistä paremmin voimassa oleva yleislainsäädäntö. Rajavartiolaitosta, Tullia, Puolustusvoimia ja Maahanmuuttovirastoa koskevaan sääntelyyn ehdotetut muutokset tukevat edellä mainittuja tavoitteita näiden viranomaisten toiminnan näkökulmasta.
Ehdotetuilla lainmuutoksilla pyritään hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti poistamaan tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa, lisäämään poliisin mahdollisuuksia luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muun muassa rikosten estämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi sekä vahvistamaan kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Lainmuutoksilla pyritään myös varmistamaan, että poliisin kansallista tiedonvaihtoa koskevat säännökset tukevat viranomaisyhteistyötä ja erityisesti hallinnollisen rikostorjunnan tarpeita.
Hallintovaliokunta on kiinnittänyt vuoden 2021 sisäisen turvallisuuden selontekoa (VNS 4/2021 vp) koskevassa mietinnössään huomiota viranomaisten välisen tiedonkulkuun liittyviin haasteisiin ja pitänyt välttämättömänä, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, jota tarvitaan sisäisen turvallisuuden erilaisiin uhkiin varautumiseksi, uhkatilanteiden ennalta ehkäisemiseksi ja sujuvan viranomaisyhteistyön varmistamiseksi (HaVM 19/2021 vp).
Kuluvalla vaalikaudella käsiteltävänä olleessa sisäisen turvallisuuden selonteossa (VNS 6/2025 vp) keskiössä olivat turvallisuusympäristön muutosten vaikutukset sisäiseen turvallisuuteen ja viranomaisten toimintaympäristöön. Suomen ulkoinen turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja maailman geopoliittinen murrosvaihe heijastuvat voimakkaasti Suomen sisäiseen turvallisuuteen ja heikentävät sen ennustettavuutta. Valiokunta on selonteosta antamassaan mietinnössä (HaVM 5/2026 vp) ja monissa muissakin yhteyksissä katsonut, että turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä on tarkasteltava laajana kokonaisuutena, jotta Suomen turvallisuuteen vaikuttavat tekijät ja ilmiöt sekä niiden väliset yhteydet voidaan mahdollisimman tehokkaasti havaita.
Valiokunta on käsitellyt mietinnössään HaVM 5/2026 vp muun muassa Suomen rikollisuustilannetta, huumausaineiden käyttöä ja huumausainerikollisuutta, vakavaa nuoriso- ja jengirikollisuutta, järjestäytynyttä rikollisuutta, väkivaltaisia ääriliikkeitä ja terrorismia, informaatiovaikuttamista, kriittisen infrastruktuurin suojaamista sekä uusien teknologioiden vaikutuksia sisäiseen turvallisuuteen. Poliisin toimintaympäristön voidaan todeta viime vuosina muuttuneen merkittävällä tavalla, mikä on tuonut mukanaan uusia haasteita myös tiedonvaihdon näkökulmasta. Kuten esityksen perusteluissa todetaan, yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, tietomäärien kasvu sekä asioinnin siirtyminen tietoverkkoihin on aiheuttanut tietoverkkorikollisuuden huomattavaa kasvua ja niin sanotun perinteisen rikollisuuden siirtymistä tietoverkkoihin. Erityisesti huumausainekauppaa siirretään yhä enemmän tietoverkkoavusteiseksi. Tämän lisäksi laiton asekauppa, petos- ja talousrikollisuus, viharikokset, uhkailu ja kiristäminen sekä monimuotoinen seksuaalirikollisuus verkossa jatkavat kasvuaan kansainvälisesti. Rikolliset toimivat laajasti myös verkon niin sanotulla pimeällä puolella (TOR-verkot), mikä luo omat haasteensa rikostorjunnalle. Avoimesta sekä pimeästä verkosta on tullut merkittävällä tavalla myös lainvalvontaviranomaisten ja muiden viranomaisten toimintaympäristöä viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhteiskunnan digitalisoituminen ja ihmisten verkottuminen esimerkiksi erilaisiin sosiaalisen median palveluihin on kuitenkin tapahtunut niin nopeasti, ettei lainsäädäntö ole pysynyt muutoksessa mukana. Myös ammattimainen ja järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosina lisääntynyt. Suomessa on tehty havaintoja myös paikallisista rikollisverkostoista (katujengeistä).
Poliisi ja muut sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ensivasteen viranomaisia useimmissa turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa arkipäivän onnettomuuksista vakaviin turvallisuusuhkiin ja poikkeusoloihin, mukaan lukien erilaiset hybriditilanteet. Valiokunta korostaa eri viranomaisten ja hallinnon tasojen yhteisen tilannekuvan merkitystä jatkuvasti muuttuvassa ja vaikeasti ennakoitavassa toimintaympäristössä. Yhteisen tilannekuvan muodostaminen edellyttää sujuvaa ja oikea-aikaista tiedonkulkua eri toimijoiden välillä. Kansallinen ja kansainvälinen poikkihallinnollinen yhteistyö on välttämätöntä jatkuvasti monipuolistuvien turvallisuusuhkien ennakoinnissa ja torjunnassa.
Yksi tehokas keino puuttua järjestäytyneeseen rikollisuuteen on hallinnollinen rikostorjunta, jota poliisi tekee osana ennalta estävää toimintaa. Hallinnollisella torjunnalla tarkoitetaan erityyppisiä viranomaisten käytössä olevia keinoja, joilla pyritään ennaltaehkäisemään yhteiskunnan laillisen infrastruktuurin käyttö erityisesti rikolliseen toimintaan. Tavoitteena on muun muassa huolehtia siitä, ettei yksittäisillä viranomaispäätöksillä, kuten lupapäätöksillä, edistetä järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiä tai mahdollisteta rikollisen toiminnan jatkamista. Hallinnollisen torjunnan avulla voidaan torjua järjestäytynyttä rikollisuutta, heikentää sen toimintaedellytyksiä sekä vähentää järjestäytyneen rikollisuuden yhteiskunnalle aiheuttamia uhkia ja haittoja. Järjestäytyneen rikollisuuden hallinnollisen torjunnan osalta keskeistä on tiedonvaihto eri viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä. Ehdotetulla sääntelyllä tuetaan myös hallinnollisen rikostorjunnan tarpeita.
Perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat antaneet esityksestä lausunnot (PeVL 14/2026 vp, StVL 8/2026 vp). Perustuslakivaliokunta esittää, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä,
1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 4 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentista, 4 luvun 5 §:stä ja 7 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentista tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon,
3. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 20 §:n 1 ja 2 momentista ja 20 a §:stä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon,
4. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 17 a §:n 1 ja 2 momentista tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon, ja
5. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 2 luvun 14 §:n 1 ja 2 momentista, 2 luvun 14 a §:stä ja 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentista tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä tästä mietinnöstä ilmenevin huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotetun sääntelyn tehokas toimeenpano edellyttää sääntelyn soveltamista koskevaa koulutusta ja ohjeistusta. Valiokunta toteaa erityisesti uuden, tietojen saamista sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevan sääntelyn osalta, että huomiota tulee kiinnittää niin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kuin poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin henkilöstön kouluttamiseen sekä yhteisiin ohjeistuksiin ja toimintamalleihin. Lisäksi on tärkeää, että lainsäädännön toimeenpanoa ja vaikutuksia arvioidaan.
Tietojen saaminen yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä
Poliisilain 4 luvun 3 §:ssä säädetään tietojen saannista yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä. Hallituksen esitykseen sisältyvässä 1. lakiehdotuksessa ehdotetaan pykälän 1 momenttia muutettavaksi siten, että poliisilla on oikeus päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä saada yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi tai henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi taikka pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi tarvittavia tietoja yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Momentissa säädettäisiin tiedonsaantioikeus koskemaan myös rikosten paljastamista ja rikosten ennalta estämistä, kun voimassa olevassa säännöksessä mainitaan rikoksen estäminen ja selvittäminen. Momenttiin lisättäisiin myös tiedonsaantioikeus henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi.
Perustuslakivaliokunta toteaa, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 1 momentissa ehdotettu tietojensaantioikeus koskee säännöksessä mainittujen tarkoitusten kannalta tarvittavia tietoja, mutta sen kattamia tietosisältöjä ei ole lueteltu tyhjentävästi perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa tulkintakäytännössä edellytetyllä tavoin. Sama koskee 3. lakiehdotuksen 20 §:n 1 momenttia ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 momenttia. Ehdotettua sääntelyä on muutettava siten, että luovutettavien tietojen tietosisällöt määritellään säännöksessä sääntely-yhteys huomioon ottaen tyhjentävästi tai tietojen luovuttaminen kytketään tietojen välttämättömyyteen. Tämä on edellytyksenä 1., 3. ja 5. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Hallintovaliokunta katsoo, että luovutettavien tietojen tietosisältöjä ei ole edellä mainituissa säännöksissä mahdollista määritellä perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla tyhjentävästi. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 1 momenttia, 3. lakiehdotuksen 20 §:n 1 momenttia ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että tarpeellisuus-edellytys muutetaan välttämättömyys-edellytykseksi yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetyin tavoin.
Siltä osin kuin esityksessä on ehdotettu rikoksen estäminen muutettavaksi rikoksen ennalta estämiseksi, muutosta ei perustuslakivaliokunnan mielestä voida sääntelyn tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden kannalta pitää täysin ongelmattomana. Sikäli kuin säännös mahdollistaa hyvin laajan tietojensaannin yksityiseltä myös tilanteissa, joissa ei välttämättä ole käsillä konkreettista ja yksilöityä rikosepäilyä, jää esityksen perustelujen valossa varsin epäselväksi, millä edellytyksillä poliisin on tietoja mahdollista saada. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallintovaliokunnan on syytä täsmentää ehdotettua sääntelyä.
Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotettu muotoilu vastaa poliisilain 1 luvun 1 §:n sanamuotoa. Poliisilain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikosten ennalta estäminen on käsitteenä laaja-alaisempi kuin rikoksen estäminen. Rikosten ennalta estämiseen kuuluvissa tehtävissä voidaan torjua rikoksia myös aikaisemmassa vaiheessa kuin mitä rikoksen estämisellä tarkoitetaan. Rikoksen estäminen, joka määritellään poliisilain 5 luvun 1 §:ssä, kuuluu alakäsitteenä rikosten ennalta estämisen käsitteen piiriin. Rikoksen estämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa rikos on jo käsillä ja se pyritään estämään tai keskeyttämään. Rikoksen ennalta estämisen tarkoittamissa eri tilanteissa rikoksen mahdollisuus voi olla etäisempi.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että poliisilla, Rajavartiolaitoksella ja Tullilla on mahdollisuus omien toimivaltuuksiensa puitteissa saada tietoja rikosten ennalta estämiseen liittyvissä tehtävissä. Valiokunta katsoo, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 1 momenttiin, 3. lakiehdotuksen 20 §:n 1 momenttiin ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 momenttiin lisättäväksi edellä ehdotettu välttämättömyys-edellytys rajoittaa tietojen saantia siinä määrin, että esitykseen sisältyvän rikosten ennalta estämistä koskevan käsitteen muuttaminen rikoksen estämiseksi ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole tarpeen. Välttämättömyys asettaa tiedonsaannille korkean kynnyksen, ja tiedon pyytäjän on perusteltava tietojen välttämättömyys tapauskohtaisesti. Edellä todetuin perustein hallintovaliokunta ei ehdota sääntelyn täsmentämistä tältä osin.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että ehdotetussa sääntelyssä ei täsmennetä, mihin yksityiseen yhteisöön tai henkilöön tietojensaantioikeus kohdentuu. Sääntely vaikuttaa mahdollistavan tietojensaannin miltä tahansa yksityiseltä yhteisöltä ja keneltä tahansa yksityishenkilöltä. Hallintovaliokunnan on syytä täsmentää sääntelyä myös tältä osin.
Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan yksityisellä yhteisöllä on tarkoitettu tässä yksityisoikeudellisia oikeushenkilöitä, joita ovat muun muassa yhtiöt ja yhdistykset. Käsitettä on tarkoitettu tässä tulkittavan laajasti koskien kaikkia yksityisoikeudellisia oikeushenkilöitä, myös säätiöitä (vrt. myös HE 57/1994 vp, s. 71/I). Hallintovaliokunta katsoo, että säätiö on selvyyden vuoksi aiheellista mainita sääntelyssä nimenomaisesti, ja ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 1 momenttia, 3. lakiehdotuksen 20 §:n 1 momenttia ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 1 momenttia sekä myös 7. lakiehdotuksen 112 §:n 1 momenttia tältä osin täsmennetään yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevin tavoin.
Kun poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli pyytävät tietoa "yhteisöltä", tällä tarkoitetaan, että tiedon antaa yhteisön edustaja sen mukaisesti, miten yhteisössä on työnjako tietopyyntöasiassa järjestetty. Työnjaolla ei voida kuitenkaan kiertää velvollisuutta antaa tietoja esimerkiksi sillä perusteella, että asiasta vastaava henkilö ei olisi sillä hetkellä paikalla.
Yksityisellä henkilöllä tarkoitetaan säännöksessä luonnollista henkilöä, jolta poliisi pyytää tietoja yksityisenä henkilönä eikä oikeushenkilön edustajana. Yksityinen henkilö voi olla esimerkiksi silminnäkijä tai muu henkilö, jolla on tietoa esimerkiksi rikospaikan ympäristöstä ja siellä liikkuneista henkilöistä. Tilanteet ovat hyvin moninaisia, joten lain sanamuodossa ei voida rajata yksityistä henkilöä, koska tämä voisi johtaa siihen, että tiedonsaanti joidenkin rikosten ennalta estämisen, paljastamisen ja selvittämisen osalta estyisi.
Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on mahdollistaa, että poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli voivat pyytää yksittäisessä tilanteessa tiedon miltä tahansa poliisin, Rajavartiolaitoksen tai Tullin yksittäiseen tehtävään liittyvältä yksityiseltä yhteisöltä, säätiöltä tai henkilöltä. Säännökset mahdollistavat tietojen antamisen yksityisiä tahoja sitovien salassapitosäännösten estämättä. Koska säännöksiä ehdotetaan rajattavaksi perustuslakivaliokunnan edellytyksen mukaisesti välttämättömään, on hallintovaliokunnan mielestä selvää, että poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli voivat pyytää tietoja vain sellaiselta taholta, jonka osalta tiedonsaanti yksittäisessä tapauksessa on välttämätöntä. Valiokunta toteaa myös, että voimassa olevaan säännökseen ei sisälly lainkaan säännöstä siitä, miltä tai keneltä tietoja voidaan saada. Se on mainittu vain pykälän otsikossa. Voimassa olevan säännöksen ilmaisu "yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan", joka ehdotetussa säännöksessä on tarkoitus säilyttää, on säännöksessä mainitun yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden määre. Esityksessä ehdotettu säännös siis täsmentää voimassa olevaa sääntelyä. Hallintovaliokunta toteaa ehdotetun täsmennyksen olevan tarpeellinen. Valiokunta ei pidä edellä todetuin perustein sääntelyn edelleen täsmentämistä tältä osin aiheellisena.
Esityksessä ehdotetun 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan poliisilla on yksittäistapauksessa oikeus pyynnöstä saada viestinnän välittäjältä tai tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot tai palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot, jos tiedot ovat tarpeen poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksen perustelujen valossa 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettujen telepäätelaitteen yksilöivien tietojen tai palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisten tietojen luonne jää varsin avoimeksi. Valiokunnan käsityksen mukaan sääntely vaikuttaa mahdollistavan sellaisten tietojen saamisen, joista on tietoja kokoamalla ja yhdistämällä mahdollista tehdä pelkkää tunnistamista laajempia päätelmiä tietojen kohteista. Tätä ei perustuslakivaliokunnan mielestä voida pitää perustuslain 10 §:ssä säädetyn kannalta ongelmattomana. Ehdotuksen oikeasuhtaisuuden kannalta sääntelyä on välttämätöntä muuttaa siten, että tietojen saamisen edellytykseksi säädetään nyt ehdotetun tietojen tarpeellisuuden sijaan tietojen välttämättömyys. Samanlainen muutos on välttämätöntä tehdä myös 3. lakiehdotuksen 20 §:n 2 momentille ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 2 momentille. Nämä muutokset ovat edellytyksenä sille, että 1., 3. ja 5. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Hallintovaliokunta ehdottaa säätämisjärjestyshuomautuksen huomioon ottamiseksi, että puheena olevien pykälien 2 momenteissa tarpeellisuus-edellytys muutetaan välttämättömyys-edellytykseksi. Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa mainittujen 2 momenttien säännöksiin eräitä täsmennyksiä yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevin tavoin.
Hallintovaliokunta tuo kuitenkin esiin, että voimassa olevassa poliisilain säännöksessä tiedonsaanti on perustunut tarpeellisuuteen eikä tämä kynnys ole sisäministeriön mukaan tiettävästi aiheuttanut ongelmia. Mainituissa 2 momenteissa on luovutettavat tiedot lueteltu varsin kattavasti ja sillä tarkkuudella, joka tässä sääntely-yhteydessä säädöstekstissä on mahdollista. Säännöksessä tiedonsaannin tulisi ministeriön näkemyksen mukaan siten perustua perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti tarpeellisuuteen. Ministeriö myös toteaa, että kun tiedot nyt joudutaan sitomaan välttämättömyyteen, tämä voi heikentää poliisin tiedonsaantia suhteessa voimassa olevaan lakiin ja siten vaikuttaa poliisin mahdollisuuksiin torjua erityisesti verkossa tapahtuvaa rikollisuutta, mikä on vastoin lakiesityksen tavoitteita.
Hallintovaliokunta tähdentää, että ehdotetun sääntelyn mahdollistaman tietopyynnön tarkoituksena on ainoastaan tunnistaa sähköisen viestintävälineen käyttäjän henkilöllisyys, mitä myöskään Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) ei valiokunnan käsityksen mukaan ole pitänyt vakavana puuttumisena yksilön oikeuksiin (C-470/21). Valiokunta toteaa, että ilman mahdollisuutta tunnistaa rikoksiin keskeisesti liittyvien viestintäpalveluiden käyttäjiä ja tilaajia poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli eivät välttämättä voi selvittää tietoverkkoympäristössä tehtyjä taikka niitä hyväksikäyttäen tehtyjä rikoksia. Ottaen huomioon, että yhä suurempi osa rikoksista tapahtuu verkossa, ei ole yhteiskunnan edun mukaista, että poliisilla ei ole riittävästi lakisääteisiä keinoja puuttua tällaiseen rikollisuuteen.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallintovaliokunnan tulee varmistua ehdotetun sääntelyn EU-mukaisuudesta. Hallintovaliokunta katsoo edellä viitatun ja esityksen perusteluissa ja valiokunnan asiantuntijakuulemisessakin esiin nostetun EUT:n ratkaisun C-470/21 La Quadrature du Net ym. (ECLI:EU:C:2024:370) osalta, että ratkaisu ei valiokunnan näkemyksen mukaan edellytä, että ehdotetun sääntelyn kaltainen poliisin tiedonsaanti pyynnöstä yksittäisessä tapauksessa edellyttäisi etukäteisvalvontaa. Ratkaisun kohdassa 128 todetaan: "On kuitenkin niin, että vaikka - kuten tämän tuomion 124 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee - unionin tuomioistuin on katsonut olevan "olennaista", että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten pääsy liikenne- ja paikkatietoihin edellyttää joko tuomioistuimen tai riippumattoman hallinnollisen elimen etukäteisvalvontaa, kyseinen oikeuskäytäntö on kehittynyt sellaisten kansallisten toimenpiteiden yhteydessä, jotka mahdollistavat vakavan rikollisuuden torjumiseen liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi yleisen pääsyn kaikkiin säilytettyihin liikenne- ja paikkatietoihin riippumatta siitä, onko niillä edes välillinen yhteys tavoiteltuun päämäärään, ja jotka näin ollen merkitsevät vakavaa tai jopa "erityisen vakavaa" puuttumista kyseisiin perusoikeuksiin."
Edelleen ratkaisun 132 ja 133 kohtien mukaan: "Käänteisesti tätä ennakkovalvonnan vaatimusta ei ole tarkoitus soveltaa silloin, kun viranomaisen pääsystä henkilötietoihin aiheutuvaa puuttumista kyseisiin perusoikeuksiin ei voida pitää vakavana. Näin on silloin, kun on kyse pääsystä sähköisten viestintävälineiden käyttäjien henkilöllisyyttä koskeviin tietoihin pelkästään asianomaisen käyttäjän tunnistamista varten ilman, että mainittuja tietoja voidaan yhdistää suoritettua viestintää koskeviin tietoihin, koska unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan näiden tietojen tällaisesta käsittelystä aiheutuvaa puuttumista ei lähtökohtaisesti voida pitää vakavana." Hallintovaliokunta korostaa, että ehdotetuissa säännöksissä ei ole kysymys poliisin, Rajavartiolaitoksen tai Tullin yleisestä pääsystä tietoihin, vaan yksittäiseen tapaukseen liittyvästä tietopyynnöstä, joka koskee ainoastaan tietyn henkilön tunnistamiseksi tarvittavia tietoja. Ehdotetulla sääntelyllä ei mahdollisteta pääsyä viestinnän sisältöön tai viestinnän välitystietoihin. Tietopyynnön tarkoituksena on ainoastaan tunnistaa sähköisen viestintävälineen käyttäjä. Siten sääntelyn tarkoittamaa puuttumista ei voida valiokunnan mielestä pitää vakavana eikä tällainen puuttuminen EUT:n mukaan edellytä ennakkovalvontaa.
Hallintovaliokunta korostaa edelleen, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 3 §:n 2 momentin, 3. lakiehdotuksen 20 §:n 2 momentin sekä 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla voidaan saada ainoastaan yksilöivä tieto, jonka avulla henkilö voidaan tunnistaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi puhelinliittymän haltijan nimeä tai tietoa siitä, kenen nimissä IP-osoite on. Sen sijaan poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli eivät voi ehdotettujen 2 momenttien nojalla saada tietoa pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 6 §:ssä, poliisilain 5 luvun 8 §:ssä, rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain (108/2018, Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalaki) 16 §:ssä eikä rikostorjunnasta Tullissa annetun lain (623/2015, Tullin rikostorjuntalaki) 3 luvun 4 §:ssä tarkoitetuista viestin välitystiedoista, viestinnän sisällöstä tai sen toisista osapuolista. Näiden tietojen hankkimiseksi poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli voivat käyttää pakkokeinolain taikka poliisilain, Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalain tai Tullin rikostorjuntalain mukaista televalvontaa tai telekuuntelua laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Televalvonnan ja telekuuntelun toimivaltuuksista säädetään pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 6 §:ssä, poliisilain 5 luvun 5 ja 8 §:ssä, Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalain 16 §:ssä ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:ssä. Hallintovaliokunta katsoo, että ehdotettujen pykälien nojalla saatujen tietojen perusteella ei voida muodostaa kuvaa henkilöiden välisestä luottamuksellisesta viestinnästä.
Mitä tulee EU-oikeudessa lausuttuun ehdottoman välttämättömyyden vaatimukseen, hallintovaliokunta katsoo, että säännöksessä tietojen saannin sitominen valiokunnan ehdottamalla tavalla välttämättömyyteen — sen lisäksi, että luovutettavat tiedot ja käyttötarkoitukset on säännöksessä lueteltu — täyttää tämän vaatimuksen. Toimivalta arvioida sääntelyn EU-mukaisuutta on kuitenkin EUT:llä.
Hallintovaliokunta nostaa tässä yhteydessä esiin vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tapauksen K.U. v. Finland 2008, jossa oli kysymys verkossa tehdystä rikoksesta ja IP-osoitteen luovuttamisesta poliisille sen selvittämiseksi. Kyseisessä tapauksessa tehokasta rikostutkintaa ei voitu koskaan käynnistää eikä rikoksen tekijää tunnistaa, mikä johtui siitä, että lainsäädäntö ei edellyttänyt kyseisen tiedon luovuttamista poliisille. EIT totesi, että vaikka sananvapaus ja viestinnän luottamuksellisuus ovat ensisijaisia näkökohtia ja televiestintä- ja internetpalvelujen käyttäjillä on oltava takuu siitä, että heidän yksityisyyttään ja sananvapauttaan kunnioitetaan, tämä takuu ei voi olla ehdoton, vaan sen on toisinaan väistyttävä muiden oikeutettujen vaatimusten, kuten epäjärjestyksen tai rikosten ennalta estämisen taikka muiden oikeuksien ja vapauksien suojaamisen tieltä (kohta 49).
Tietojen saaminen sosiaali- ja terveydenhuollosta
Uutena sääntelynä ehdotetaan poliisilain 4 luvun 5 §:ssä (1. lakiehdotus) säädettäväksi tietojen saannista sosiaali- ja terveydenhuollosta. Pykälän 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, poliisilla on oikeus saada sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa tarkoitetulta palvelunantajalta tai sen tehtäviä suorittavalta henkilöltä salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä, jos tieto on välttämätön sellaisen rikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta. Pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi lisäksi eräistä muista rikoksista, joiden suhteen tietojensaantioikeus olisi mahdollinen, vaikka sanotuista rikoksista säädetty enimmäisrangaistus on alhaisempi kuin kaksi vuotta vankeutta.
Rajavartiolaitoksen ja Tullin tiedonsaantioikeudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ehdotetaan säädettäväksi edellä mainittua vastaavasti 3. lakiehdotuksen 20 a §:ssä ja 5. lakiehdotuksen 2 luvun 14 a §:ssä siltä osin kuin kysymys on tiedonsaantioikeuden sitomisesta sellaisten rikosten paljastamiseen ja selvittämiseen, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta.
Ehdotettu sääntely, joka on sidottu välttämättömyyteen, ei perustuslakivaliokunnan arvion mukaan muodostu säätämisjärjestykseen vaikuttavalla tavalla ongelmalliseksi oikeasuhtaisuuden kannalta. Koska kyse on kuitenkin arkaluonteisista tiedoista, on hallintovaliokunnan syytä arvioida tarkkaan mahdollisuuksia rajata perusterikosten joukkoa edelleen. Tällaista arviointia on perusteltua tehdä myös Rajavartiolaitoksen ja Tullin tiedonsaantioikeuksien osalta. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että toimivaltuuksien epäsymmetria ei sellaisenaan ole perusoikeuksien rajoitusedellytysten vaatima painava yhteiskunnallinen tarve, joka perustelisi toimivaltuuksien välttämättömyyden.
Lisäksi perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotettua tietojen saantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevaa sääntelyä ei ehdoteta rajattavaksi henkilöllisesti. Valiokunnan käsityksen mukaan poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin on sääntelyssä käytettyjen sanamuotojen nojalla mahdollista saada tietoja paitsi rikoksesta epäillyistä tai rikoksen uhriksi joutuneista, myös kenestä tahansa asian kannalta sivullisesta henkilöstä, kunhan ehdotetussa säännöksessä asetetut muut edellytykset täyttyvät. Ehdotetun tietojensaantioikeuden henkilöllistä ulottuvuutta on sääntelyn tarkkarajaisuuteen ja täsmällisyyteen sekä oikeasuhtaisuuteen liittyvistä syistä välttämätöntä täsmentää. Tämä on edellytyksenä 1., 3. ja 5. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Hallintovaliokunta ehdottaa säätämisjärjestyshuomautuksen huomioon ottamiseksi, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:n 1 momentin 1—3 kohtiin, joissa säädetään perusterikoksista, lisätään perustuslakivaliokunnan edellytyksen mukaisesti, jota sosiaali- ja terveysvaliokunta on myös korostanut, henkilöllisen ulottuvuuden täsmentämiseksi lisäedellytys: "ja tieto koskee henkilöä, jonka voidaan olettaa syyllistyneen rikokseen tai jota on syytä epäillä rikoksesta, taikka rikoksen uhria". Hallintovaliokunta ehdottaa vastaavan täsmennyksen lisäämistä myös 3. lakiehdotuksen 20 a §:ään ja 5. lakiehdotuksen 14 a §:ään. Valiokunta viittaa tältä osin yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitettyyn. Valiokunta katsoo, että 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:n 1 momentin 4—7 kohdissa ei sen sijaan ole tulkinnanvaraisuutta sen osalta, kenen henkilön tiedot voivat olla kyseisten tarkoitusten kannalta välttämättömiä.
Hallintovaliokunta pitää esityksessä ehdotetun 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:n 1 kohdassa, 3. lakiehdotuksen 20 a §:ssä ja 5. lakiehdotuksen 14 a §:ssä kahden vuoden rangaistusmaksimiin sidottua kynnystä oikeasuhtaisena. Enimmäisrangaistus kuvaa sitä, miten vakavana lainsäätäjä on pitänyt kyseistä rikosta. Rikoksia, joista voidaan tuomita vähintään kaksi vuotta vankeutta, voidaan luonnehtia vakaviksi rikoksiksi. Tällaisilla rikoksilla on painava selvittämisintressi, joka liittyy rikoksen uhrin oikeuksiin tai painavan yhteiskunnallisen intressin turvaamiseen. Vastaavan rikostason osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että valtion positiivisiin velvoitteisiin kuuluu tehokkaiden keinojen säätäminen vakavien rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi (ks. K.U. v. Finland, 2.12.2008). Valiokunta korostaa, että tämän kynnyksen ulkopuolelle jäävät muun muassa huumausaineen käyttörikokset, joten ehdotetun sääntelyn ei arvioida aiheuttavan sitä, että huumausaineen käyttäjät eivät uskaltautuisi hakeutua hoitoon. Yhdessä välttämättömyysvaatimuksen kanssa poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin kynnys pyytää tietoja on varsin korkea.
Hallintovaliokunta katsoo myös, että poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin sääntelyn tulee olla yhdenmukaista 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:n 1 kohdan, 3. lakiehdotuksen 20 a §:n ja 5. lakiehdotuksen 14 a §:n perusterikosten osalta. Tekojen moitittavuus ja niihin kohdistuva selvitysintressi eivät ole riippuvaisia toimivaltaisesta viranomaisesta, eikä eri viranomaisten välillä ole tältä osin hyväksyttävää perustetta poikkeavalle sääntelyratkaisulle. Valiokunta pitää sen vuoksi tärkeänä, että näissä säännöksissä säädetty rikosten kahden vuoden rangaistusmaksimikynnys tiedonsaannin edellytyksenä on kaikkia viranomaisia koskevissa laeissa yhdenmukainen.
Valiokuntalausunnoissa ja asiantuntijakuulemisessa muun muassa sääntelyn oikeasuhtaisuudesta esitettyihin huomioihin liittyen hallintovaliokunta ehdottaa kuitenkin 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan perusterikoksia koskevaan sääntelyyn eräitä muutoksia yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevin tavoin. Lisäksi valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 4 luvun 5 §:ään, 3. lakiehdotuksen 20 a §:ään ja 5. lakiehdotuksen 14 a §:ään lisättäväksi uuden 2 momentin, jonka mukaan pykälän perusteella saatuja tietoja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, jota varten kyseiset tiedot on saatu.
Useissa hallintovaliokunnan saamissa lausunnoissa on esitetty huoli siitä, että hallituksen esityksessä ehdotetulla poliisilain 4 luvun 5 §:llä, kuten myös henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksesta annettuun lakiin (639/2019, Rajavartiolaitoksen henkilötietolaki) ehdotetulla 20 a §:llä ja Tullin rikostorjuntalain 14 a §:llä, puututtaisiin hoitosuhteen luottamuksellisuuteen ja että tällainen sääntely voisi vaikuttaa ihmisten tahtoon hakeutua hoitoon. Hallintovaliokunta pitää hoitosuhteen ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta erittäin tärkeänä periaatteena. Tämän vuoksi sääntely on pyritty muotoilemaan siten, että siinä rajataan tiedonsaanti mahdollisimman tarkasti. Arkaluonteisten tietojen luovuttaminen on perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan merkityksellistä yksityiselämän ja henkilötietojen suojan perusoikeuksien kannalta (ks. esim. PeVL 15/2018 vp, s. 39) ja merkitsee vakavaa puuttumista perusoikeuskirjan 7 ja 8 artikloiden suojaamiin oikeuksiin (ks. esim. C-26/22 ja C-64/22 Schufa Holding, kohta 94, ECLI:EU:C:2023:958). Sen vuoksi tällaisten tietojen luovuttamisesta on lähtökohtaisesti säädettävä laissa. Valiokunta korostaa, että pykälät eivät mahdollista sosiaali- ja terveydenhuollon oma-aloitteista ilmoittamista, joten ne eivät edellytä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöltä minkäänlaista aloitteellisuutta tietojen antamiseen eivätkä siten puutu luottamuksensuojaan muissa kuin sellaisissa tilanteissa, joissa poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli pyytävät tietoja. Poliisilla, Rajavartiolaitoksella tai Tullilla on siis oltava jo valmiiksi varteenotettava käsitys siitä, että tietty henkilö on tavoitettavissa tietyssä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitilassa, jotta ne voivat tällaista tietoa pyytää. Käytännössä siis nämä viranomaiset tietävät jo suurimmassa osassa tilanteita valmiiksi henkilön asiakas- tai hoitosuhteesta, mutta voivat pyytää esimerkiksi vahvistamaan henkilöllisyyden tai tiedon siitä, onko henkilö juuri tiettynä aikana ollut läsnä. Poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli eivät voi valvoa näitä tiloja kyseisen sääntelyn nojalla eivätkä pyytää ketään ilmoittamaan esimerkiksi tietyn henkilön saapumisesta, koska säännökset eivät mahdollista oma-aloitteista ilmoittamista.
Hallintovaliokunta korostaa myös, että mainitut pykälät eivät mahdollista, että poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli voisivat saada mitään tietoja henkilön käymistä luottamuksellisista keskusteluista sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kanssa. Pykälä mahdollistaa pelkän yksittäisen henkilöllisyys- ja läsnäolotiedon tietyltä rajatulta ajalta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt huomiota hallituksen esityksessä mainittuun esimerkkiin, jossa on mainittu sairaalan osasto sellaisena tietona, joka saattaisi paljastaa henkilön terveyteen liittyviä tietoja. Esityksen perusteluissa (s. 46) todetaan: "Useissa tapauksissa olisi mahdollista jättää pois luovutettavista tiedoista potilaan hoitosuhteen tai sosiaalihuollon asiakassuhteen paljastava tieto, esimerkiksi lääkärin ammattinimike tai sairaalan osaston nimi. Kuitenkin joissakin tapauksissa terveydentilaa koskeva tieto voisi olla pääteltävissä esimerkiksi terveydenhuoltoyksikön nimestä."
Hallintovaliokunta toteaa, että osaston nimeä on esityksen perusteluissa käytetty esimerkkinä tiedosta, joka voi paljastaa henkilön hoito- tai asiakassuhteesta arkaluonteisia tietoja. Esityksessä ei ole todettu, että osaston nimi olisi välttämätön antaa, vaan korostettu sitä, että useissa tapauksissa tieto henkilön läsnäolosta voidaan antaa niin, että se ei paljasta varsinaisesti mitään henkilön terveydentilasta. Jos osaston nimi ei ole välttämätön tieto, sitä ei saa antaa, ja sama koskee muitakin tietoja, jotka eivät ole välttämättömiä. Lähtökohtaisesti poliisilla on jo tieto tavoittelemansa henkilön olemisesta tietyllä osastolla, jos se tällaista pyytää. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että osastolla oleva potilas on tehnyt rikosilmoituksen toisen osastolla olevan potilaan teosta, esimerkiksi väkivallasta, mutta ilmoittajalla ei ole tietoa tekijän henkilöllisyydestä. Selvittäessään rikosta poliisi voi kysyä kyseisen rikoksesta epäillyn henkilöllisyystietoa henkilöstöltä. Tämä henkilöllisyystieto paljastaisi kyseisen rikoksesta epäillyn olevan osaston potilas, mutta tällaisessa tilanteessa tietoa voitaisiin pitää välttämättömänä rikoksen selvittämiseksi. Hallintovaliokunta viittaa lisäksi siihen, mitä yksityiskohtaisissa perusteluissa on jäljempänä esitetty.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota sääntelyn soveltamisalan laajuuteen viitaten erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023, asiakastietolaki) tarkoittaman palvelunantajan käsitteeseen. Hallintovaliokunta pitää lainsäädännön johdonmukaisuuden kannalta tärkeänä, että soveltamisala on palvelunantajan käsitteen kautta yhdistetty sosiaali- ja terveydenhuollon substanssilainsäädäntöön ja käsitteen voidaan siten arvioida olevan sosiaali- ja terveydenhuollon alalle tuttu. Jos käsitteeseen liittyy epäselvyyksiä siitä, onko jokin tietty taho asiakastietolain tarkoittama palvelunantaja, tällainen epäselvyys tulisi ratkaista sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan sisäisesti, koska se vaikuttaa muunkin lainsäädännön soveltamiseen. Hallintovaliokunta ei pidä perusteltuna, että ehdotettu sääntely koskisi vain joitakin palvelunantajia. Valiokunta ei näe syytä sille, miksi rikoksen tekeminen hoito- tai asiakassuhteen suojissa olisi hyväksyttävämpää jonkin palvelunantajan toimitilassa, mutta toisissa ei. Rikosvastuun tulee toteutua yhdenvertaisesti. Valiokunta ei myöskään pidä perusteltuna, että poliisi voisi puuttua vain joidenkin palvelunantajien tiloissa vaaratilanteisiin. Tällöin heräisi kysymys, millä perusteella yhden palvelunantajan henkilöstö ja asiakkaat eivät voisi saada samaa turvaa poliisilta vaaratilanteissa kuin toisen palvelunantajan henkilöstö ja asiakkaat.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on ehdottanut hallintovaliokunnan harkittavaksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen luovuttamisesta säädettäisiin ehdotettua tarkemmin niin, että tietojen luovuttamisesta päättäisi hyvinvointialueilla terveydenhuoltolain (1326/2010) 57 §:ssä säädetty vastaava lääkäri ja muiden palvelunantajien osalta palvelunantajan vastaava johtaja tai hänen nimeämänsä viranhaltija. Hallintovaliokunta ei pidä ehdotusta kannatettavana, koska tällainen systematiikka on tietojenvaihtoa koskevassa lainsäädännössä epätyypillinen. Esimerkiksi asiakastietolain 62 ja 63 §:ssä tietojen luovuttaja on "sosiaalihuollon palvelunantaja". Hallintovaliokunta pitää tarkemman luovuttajatahon määrittelyä tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä, ja lain soveltajaorganisaatiolle tulee jäädä harkintavaltaa määritellä oman organisaationsa toiminnan kannalta parhaalla tavalla ne tahot, joiden tehtäviin tietopyyntöihin vastaaminen kuuluu.
Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
Poliisilain 7 luvun 2 §:ssä (1. lakiehdotus) ehdotetaan säädettäväksi poliisin tietojen luovuttamisesta yksittäistapauksissa salassapitosäännösten estämättä. Vastaavaa sääntelyä ehdotetaan rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain (577/2005, Rajavartiolaitoksen hallintolaki) 17 a §:ään (4. lakiehdotus) ja Tullin rikostorjuntalain 4 luvun 2 §:ään (5. lakiehdotus). Ehdotetun 1. lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentin mukaan poliisi saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jos tietojen luovuttaminen on yksittäistapauksessa tarpeen poliisille tai muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi poliisi saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa edellä tarkoitettuja tietoja viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jos se on yksittäistapauksessa välttämätöntä tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että 1. lakiehdotuksen 7 luvun 2 §:n 1 momentin tiedon luovuttaminen on sidottu tarpeellisuutta koskevaan vaatimukseen, mutta sen kattamia tietosisältöjä ei ole lueteltu tyhjentävästi perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa tulkintakäytännössään edellytetyllä tavoin. Sama huomio koskee myös 4. lakiehdotuksen 17 a §:n 1 momenttia ja 5. lakiehdotuksen 4 luvun 2 §:n 1 momenttia. Kyseisiä lakiehdotuksia on muutettava siten, että luovutettavien tietojen tietosisällöt määritellään säännöksessä sääntely-yhteys huomioon ottaen tyhjentävästi tai tietojen luovuttaminen kytketään välttämättömyyteen. Tämä on edellytyksenä 1., 4. ja 5. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Hallintovaliokunta katsoo, että luovutettavien tietojen tietosisältöjä ei ole edellä mainituissa säännöksissä mahdollista määritellä perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla tyhjentävästi. Tästä syystä valiokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa, että 1. lakiehdotuksen 7 luvun 2 §:n 1 momentin, 4. lakiehdotuksen 17 a §:n 1 momentin ja 5. lakiehdotuksen 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukainen tietojen luovuttaminen kytketään välttämättömyyteen.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lisäksi sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden kannalta huomiota siihen, että niin 1. lakiehdotuksen 7 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa, 4. lakiehdotuksen 17 a §:n 1 ja 2 momentissa kuin myös 5. lakiehdotuksen 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa viitataan tärkeään yleiseen ja yksityiseen etuun perusteena tietojen luovuttamiselle. Ehdotettu sääntely muodostuu tältä osin huomattavan avoimeksi ja tiedonluovutussääntelyyn kohdistuvan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta ongelmalliseksi. Hallintovaliokunnan tulee täsmentää ehdotettua sääntelyä. Tämä on edellytyksenä 1., 4. ja 5. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Täsmentäminen on perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan mahdollista esimerkiksi hallituksen esityksen perusteluissa (s. 79) yleisen ja yksityisen edun sisällöstä esitettyjen huomioiden perusteella.
Hallintovaliokunta ehdottaa tämän säätämisjärjestystä koskevan huomautuksen johdosta 1. lakiehdotuksen 7 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentin, 4. lakiehdotuksen 17 a §:n 1 ja 2 momentin sekä 5. lakiehdotuksen 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentin täsmentämistä jäljempänä yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevin tavoin.