Keskustan valiokuntaryhmän mielestä hallitus on hukannut vuonna 2023 toimeenpannun sote-uudistuksen punaisen langan. Perusajatuksena oli vahvistaa perustason sote-lähipalveluja, jotta kasvavat paineet vaativampiin ja kalliimpiin palveluihin ja hoitoihin pysyisivät hallinnassa.
Hallitus on toteuttamillaan jokavuotisilla hyvinvointialueiden rahoitusleikkauksilla ja pakkoliitoksilla uhkailuilla pakottanut hyvinvointialueet säästämään juuri sote-lähipalveluista. Myös jatkuvat asiakasmaksujen korotukset ovat vaikeuttaneet hoitoon hakeutumista ja pääsyä sekä luottamusta julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Pidämme myös käsittämättömänä, että hyvinvointialueiden ohjausvalta on siirretty sosiaali- ja terveysministeriöstä valtiovarainministeriölle, jolla ei ole sosiaali- ja terveyspalveluja koskevaa osaamista. Samaan aikaan kun hyvinvointialueilta on leikattu rahoitusta, on hallituksella riittänyt yllin kyllin lisärahaa pönkittää yksityisten lääkärijättien bisneksiä. Tuo raha on pääsääntöisesti valunut yksityislääkärijättien kohonneisiin palkkioihin ilman, että se olisi lisännyt siellä käyntejä parantaen hoitoon pääsyä, mikä oli hallituksen kertoma peruste.
Hallituksen välinpitämättömän sote-politiikan takia Suomeen on kuluvalla hallituskaudella muodostunut kolmenlaisia hyvinvointialueita: 1. jotka pystyvät kattamaan alijäämänsä ilman lisäaikaa, 2. joille lisäaikaa voidaan myöntää hakemuksesta enintään vuoteen 2029 saakka ja 3. joille lisäaikaa ei myönnetä ja jotka joutuvat taloudelliseen arviointimenettelyyn. Vuonna 2025 arviointimenettely käynnistettiin Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Juhannuksen jälkeen valtiovarainministeriö päättää uusista arviointimenettelyyn joutuvista. Ennakkotietojen mukaan tällaisia olisivat Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson hyvinvointialueet. Taloudellisessa arviointimenettelyssä hyvinvointialue menettää päätösvaltansa valtiovarainministeriölle.
Pienet viilaukset eivät korjaa rahoitusjärjestelmän ilmiselviä valuvikoja
Keskustan valiokuntaryhmä katsoo, että puheena oleva esitys jatkaa hallituksen nuivaa julkisiin sote-palveluihin kohdistuvaa politiikkaa. Puheena oleva esitys on ensisijaisesti valtiontalouden säästölaki. Sen tavoitteena on vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta 390 miljoonalla eurolla vuoden 2029 tasossa samaan aikaan, kun väestön ikääntyminen jatkuu kasvattaen ihmisten palvelutarpeita.
Eikä tässä ole kaikki. Nyt puheena olevan leikkauksen lisäksi huhtikuun 2026 kehysriihessään hallitus päätti uusista noin 106 miljoonan euron leikkauksista hyvinvointialueiden rahoitukseen. Hallitus päätti myös kasvattaa jälleen kerran tuntuvasti asiakasmaksuja, joiden laskennallisia euromääräisiä vaikutuksia se tulee leikkaamaan pois hyvinvointialueiden rahoituksesta. Niin ikään hallituksen päättämät tuntuvat rahoitusleikkaukset sote-järjestöiltä tulevat kasvattamaan julkisten sote-palveluiden kysyntää.
Näillä päätöksillä ihmisten luottamus julkisiin sote-palveluihin rapautuu, kun yhä useammalla ei ole enää varaa käyttää edes julkisia terveyspalveluita. Hallitus ei enää säästä vainajiakaan, vaan lähettää heillekin vielä laskun, asettamalla vainajille säilytysmaksun (10 euroa/vrk).
Esityksen perusteella palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin jatkossa vain 60 prosenttia tämänhetkisen 80 prosentin sijaan. Tätä on pidettävä puhtaana säästötoimena. Lähes kaikki valiokunnalle lausunnon antaneet tahot arvioivat, että muutos heikentäisi hyvinvointialueiden kykyä järjestää lakisääteiset palvelut. Kun rahoitus ei seuraisi riittävästi väestön ikääntymistä, kasvavia palvelutarpeita, eikä nykyisiä velvoitteita, niin palvelut heikkenevät, henkilöstö kuormittuu, jonot kasvavat ja ongelmat vaikeutuvat, joka johtaa kalliimpien erikoistason palvelutarpeen kasvuun. Myös henkilöstön osaamisen kehittäminen vaarantuisi säästöjen myötä.
Määräaikaisesta palvelutarpeen kasvun 0,2 %-yksikön korotuksesta luovuttaisiin vuodesta 2028 alkaen. Muutos leikkaisi erityisesti niiden alueiden rahoituksen kasvua, joissa on korkea palvelutarvekustannus. Palvelutarpeen kasvuun kohdistuvat säästötoimet kohdistaisivat suurimmat leikkaukset arvioiden mukaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin hyvinvointialueille. Pienimmät vaikutukset kohdistuvat Länsi-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueelle sekä Helsingin kaupunkiin.
Palvelutarpeen rahoitusosuutta ollaan nostamassa 1 %-yksikköä. Vastaavasti asukasperusteista osuutta vähennettäisiin 1 %-yksikköä (+/- 281 milj.€). Esitys on perusteltu, mutta sen vaikutus on häviävän pieni. Erillinen asukaslukuun perustuva kerroin on lisäkerroin sen päälle, että kaikki asukasta kohden laskettu rahoitus kerrotaan alueen väestön määrällä. Perusteltua olisi ollut luopua tästä erillisesti tekijästä asteittain ja lisätä vastaavasti tarveperusteista osuutta, kunhan tietopohjan laatu ja vertailukelpoisuus on varmistettu.
Siirtymätasauksia esitetään muutettavaksi vuodesta 2027 eteenpäin muuttamalla siirtymälisien ja -vähennysten porrastusta siten, että koko maan tasolla siirtymätasauksien määrä vähenisi neljäsosalla vuoteen 2030 mennessä. Tämä muutos on tarpeeton, jos ja toivottavasti kun hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää on tarkoitus uudistaa laajemmin lähivuosina.
Saaristolakiin esitetään lisättäväksi saaristoisen hyvinvointialueen määritelmä. Saaristomaisten manneralueiden vakituiset asukkaat ja kausiasukkaat huomioidaan saaristoisuuspisteytyksessä samalla 0,5 painokertoimella. Muutoksen seurauksena vuoden 2027 rahoituksessa Itä-Uusimaa saa 18 euroa/asukas, Pohjanmaa 4 euroa/asukas ja Länsi-Uusimaa 1 euroa/asukas lisää rahoitusta. Etelä-Savo menettää -5 euroa/asukas, Varsinais-Suomi -3 euroa /asukas ja Pohjois-Pohjanmaa -2 euroa/asukas. Lopputuloksena muutos leikkaisi Suomen saaristoisimmalta ja kausiasukkaita vilisevältä Etelä-Savon hyvinvointialueelta rahoitusta noin 700 000 euroa vuodessa. Pidämme tätä käsittämättömänä.
Hallitus on pyrkinyt vaikutusarvioiden avulla tunnistamaan hyvinvointialueet, jotka hyötyvät ja häviävät rahoitusmuutoksista. Menetyksiä kompensoidaan osittain siirtymätasauksilla ja uudella vähimmäistason turvalla. Täysimääräistä tai pysyvää kompensaatiota ei luvata. Useat valiokunnalle lausunnon antaneet tahot kritisoivat nykyisiä siirtymätasauksia ja arvioivat, että ne vääristävät tarveperusteisuutta ja ylläpitävät alueiden välistä epätasapainoa.
Useat valiokunnalle lausunnon antaneet tahot totesivat esityksestä, että jos hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, samalla tulisi vähentää myös nykyisiä lakisääteisiä velvoitteita. Sääntelyä tulisi purkaa, keventää palveluvelvoitteita, tuoda henkilöstömitoituksiin joustoja ja antaa hyvinvointialueille mahdollisuus priorisoida tehtäviä nykyistä paremmin. Rahoitusmallin tulisi huomioida nykyistä paremmin esimerkiksi väestön köyhyys, syrjäytymisriski, täyttymätön tai monialainen palvelutarve, väestörakenne, monipaikkaisuus ja todellinen sairastavuus. Nämä jäävät esityksessä huomiotta.
Toki esitys sisältää joitakin pieniä pistemäisiä ja sinänsä kannatettavia parannuksia voimassa olevaan hyvinvointialueen rahoituslakiin. Ne eivät muuta kokonaiskuvaa siitä, että esitetyt muutokset kokonaisuudessaan tekisivät lakiesityksestä hyväksyttävän. Leikkauslaki on leikkauslaki eikä esitys ratkaise hyvinvointialueiden rahoituksessa ilmenneitä valuvikoja.
Asiantuntijakuulemisiin nojautuen kiistaton lähtökohta pitäisi olla, että hyvinvointialueiden rahoituksen tulisi olla tasolla, että se riittäisi lakisääteisten sote-palveluiden järjestämiseen joka puolella Suomea. Tähän kiinnitti huomiota myös oikeuskansleri 29.4.2025 antamassaan ratkaisussa kahden hyvinvointialueen tekemään kanteluun. Puheena oleva esitys on kuitenkin jatkoa hallituksen sekavalle ja välinpitämättömälle sote-politiikalle sekä jatkuville rahoitusleikkauksille.
Hallitus ei ole edes halunnut ymmärtää, että hyvinvointialueilla on ollut käynnissä uudistamisvaihe, jolloin ensiarvoisen tärkeää olisi ollut, että hallitus toimisi hyvinvointialueiden tukena vakaasti ja ennakoitavasti. Ja huolehtisi siitä, että saatujen kokemusten perusteella lainsäädäntö olisi toimiva. Hallituksen sote-politiikka on sen sijaan ollut alusta lähtien vastuunpakoilua, muiden syyttelyä sekä omaa tekemättömyyttä ja osaamattomuutta.
Tarvitaan hyvinvointialueen rahoituslain kokonaisuudistus
Keskusta on valmis myöntämään, että vuonna 2021 säädetty hyvinvointialueiden rahoituslaki epäonnistui. Mikä suunnitteluvaiheessa oletettiin asiantuntija-arvioihin nojautuen toimivan, ei ole toiminut käytännössä. Se ei ole ennakoitava, kannustava eikä luo vakautta hyvinvointialueilla uudistaa ja kehittää palveluja. Hallituksen jatkuvat rahoitusleikkaukset ovat vaikeuttaneet ongelmia ja aiheuttaneet hyvinvointialueiden talouksien voimakasta eriytymistä.
Hyvinvointialueiden välillä rahanjakoa ohjaavat liikaa asukasmäärän muutokset sekä liian sattumanvaraisesti kirjautuvat diagnostiikkatiedot. Hyvästä tuottavuustyöstä ei palkita, vaan raha imuroidaan pois hyvinvointialueen rahoituksesta. Rahoitus on myös nollasummapeliä, jolloin lisärahoitus toisaalle on toisilta pois. Usein jopa niin, että rahaa menettää tuottavuutta paremmin parantanut hyvinvointialue.
Talouspolitiikan arviointineuvosto esitti helmikuun 2026 alussa perusteellista remonttia hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmään. Käytännössä se tarkoittaisi diagnoosipohjaisesta rahoitusjärjestelmästä luopumista ja sen korvaamista demografisilla ja sosioekonomisilla mittareilla. Niiden lisäksi pitäisi ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet ja eliniän odote. Arviointineuvoston kritiikki kohdistui perustellusti siihen, että järjestelmä sisältää nykyisellään omituisen kannustimen: hyvinvointialueiden on kannattavaa kirjata tietynlaisia diagnooseja matalalla kynnyksellä ja säästää ennaltaehkäisevissä palveluissa.
Kokoomuslainen vastuuministeri vastasi näkemykseen perustamalla parlamentaarisen työryhmän. Se tarkoittaa, että hyvinvointialueen rahoituslain pahimpia valuvikoja ei kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama hallitus suostu korjaamaan koko nelivuotisen kautensa aikana. Tämä palvelee kyseisten puolueiden itseisarvoista tavoitetta vähentää hyvinvointialueiden määrää ja vauhdittaa keskittämisen politiikkaa palveluja tarvitsevien ihmisten vahingoksi.
Keskustan korjausehdotukset hyvinvointialueiden rahoitukseen
Ehdotukset korjaaviksi toimenpiteiksi eivät vaatisi lisärahoitusta valtion budjetista. Ne lisäisivät hyvinvointialueille vakautta, ennustettavuutta ja kannusteita tervehdyttää talous sote-lähipalveluja uudistamalla ja vahvistamalla. Myös tuottavuus paranisi, joka säästää julkisia menoja.
Välittömästi tehtävät korjaukset
Alijäämien kattamisajan pidennys neljällä vuodella (vuoden 2030 loppuun saakka). Vastineeksi lisäajasta hyvinvointialue sitoutuu kustannustason hillintään. Arviointimenettely voidaan käynnistää sen jälkeen, jos alue ei toteuta sovittua kustannusten hillinnän ohjelmaa.
Hyvinvointialueen velkasaneeraus. Jos arviointimenettelyssä oleva hyvinvointialue saa taloutensa tasapainoon, voidaan aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät antaa osittain anteeksi. Näin kannustettaisiin vaikeimmassa asemassa olevia alueita talouden tervehdyttämiseen.
Matkakulut on siirrettävä Kelasta hyvinvointialueille. Hyvinvointialueille tulee antaa mahdollisuus vertailla päätösvaihtoehtojen kustannusvaikutuksia kokonaisuudessaan.
Hyvinvointialueiden rahoituksen vakauttaminen ja ennakoitavuuden parantaminen. Diagnostiikkatiedon luotettavuuden parantaminen: kaikille hyvinvointialueille oikeudenmukainen indikaattoritiedon tarkistus ja yhtäläisin periaattein oikaisu ennen kuin tiedot otetaan tarveperusteisen rahoituksen jaon pohjaksi. Jälkikäteistarkistuksen meno siirretään pohjiin: tällä vältetään hyvinvointialueen rahoituksen alituinen edestakainen heiluriliike (alijäämän kattamisvuonna säästetään, seuraavana vuonna on varaa lisätä menoja).
Kannustetaan hyvinvointialueita tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen. Hyvinvointialueille annetaan mahdollisuus esimerkiksi vuokrata tiloja ja laitteita tutkimus- ja kehittämistoimintaan ilman, että seurauksena olisi valtionrahoituksen leikkaus.
Parannetaan julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottavuutta. Käynnistetään tuottavuuden parantamiseksi valtakunnallinen ohjelma, jossa määrätietoisesti luovutaan kaikista vaikuttamattomista sosiaali- ja terveyspalveluista (hukkajahti), puututaan ylitutkimiseen ja medikalisaatioon sekä hyödynnetään uutta teknologiaa ja tekoälyä.
Hallituksen on johdettava sote-uudistusta, annettava hyvinvointialueille työrauha sekä toteuttava hallitusohjelmansa lupaukset. Sote-uudistuksen ohjausvalta tulee siirtää takaisin sosiaali- ja terveysministeriölle valtiovarainministeriöltä. Hallituksen on vahvistettava hyvinvointialueiden päätösvaltaa pidättäytymällä tuottamasta lainsäädäntöä, joka kaventaa. Hallituksen pitää purkaa turhia ja uudistamistyötä haittaavia normeja, kuten se on ohjelmassaan luvannut. Nyt hallitus on tiukentanut ohjaustaan. Lailla säädetään mm. jo siitä, missä perustason terveydenhuollon yöpäivystystä saa järjestää.
Pidemmällä aikavälillä tehtävät korjaukset (edellyttää selvityksiä)
Hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmän uudistaminen. Se on tehtävä kannustavammaksi esimerkiksi niin, että uudistamisista koituvia kustannussäästöjä ei automaattisesti leikata sen tehneen hyvinvointialueen rahoituksesta. Nollasummapeli-periaatteen sekä väestömäärän ylikorostuksen purkaminen. Rahoituskriteereiden uudistamisen yhteydessä on selvitettävä rahoituksen perustuminen nykyisten asukasmäärä- ja diagnoositekijöiden sijasta ikärakenne- ja olosuhdetekijöihin perustuvaksi ja kannustavaksi laskennalliseksi järjestelmäksi (oli käytössä kuntien ollessa järjestämisvastuussa, osoittautui toimivaksi). Hyvinvointialueindeksin korjaaminen yleistä kustannustason nousua vastaavaksi. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevaa rahoitusta on uudistettava ja vahvistettava.
Hoidon parempi kohdentaminen. Kyse ei ole leikkauksista, vaan hoidon paremmasta vaikuttavuudesta, jotta oikeasti hoitoa tarvitsevat saisivat hoitoa.
Soten tutkimus- ja kehittämispalveluista uusi talouskasvun ala Suomeen. Edellyttää kannusteita sekä normien purkamista.
Sairaaloiden välinen työnjako. Vaikea mutta välttämätön tehtävä, jotta sote-ammattilaisia riittäisi tulevaisuudessakin ja kehittämistyö voisi painottua sote-lähipalvelujen vahvistamiseen.
Mitä nyt ei saisi tehdä
Ei luoda mielikuvaa, että hyvinvointialueiden yhdistämisillä ongelmat korjaantuisivat. Ei ole olemassa tutkimuksellisia näyttöjä, että hyvinvointialueiden määrän karsiminen vähentäisi kustannuksia ja parantaisi palveluja. Päinvastoin johtaminen ja päätöksenteko olisi silloin vaikeampaa lisäten tehottomuutta ja kustannuksia mm. tietojärjestelmien ja palkkojen yhtenäistämisen johdosta.
Ei lisätä hyvinvointialueen rahoitukseen uusia diagnostiikkatekijöitä. Nykyisetkään ei kirjaudu luotettavasti ja vääristävät siksi rahoitusta hyvinvointialueiden välillä.
Ei lisätä yksityisen terveydenhoidon rahoitusta. Hallituksen jo päättämä lisärahoitus ei ole ohjannut sote-palveluiden kysyntää julkiselta yksityiselle samalla, kun on leikattu julkisen terveydenhuollon rahoitusta.
Ei jäädä odottamaan seuraavaa vaalikautta. Aikaa on saada sote-uudistus takaisin oikeille raiteille, jos on poliittista tahtoa.
Ei luoda toivottomuuden ilmapiiriä. Sote-uudistuksessa onnistutaan varmasti, jos edellä kerrotut korjaustoimet toteutetaan.