Suomen kansalaisuuden myöntämisen tulee perustua selkeiden kriteerien huolelliseen harkintaan ja luotettavaan selvitykseen hakijan taustasta. 

Kansalaisuuslaki uudistettiin vuonna 2003. Vanhan kansalaisuuslain aikaan voimassa olleet säännökset kaksoiskansalaisuudesta ja kansalaisuuden periytymisestä saattoivat johtaa tilanteisiin, joissa Suomessa ja suomalaiselle vanhemmalle syntynyt lapsi ei saanut Suomen kansalaisuutta, koska kaksoiskansalaisuudet olivat Suomen kansalaisille yksiselitteisesti kiellettyjä. Tämän vuoksi osa Suomessa suomalaiselle vanhemmalle syntyneistä ja koko elämänsä Suomessa opiskelleista, työskennelleistä ja asuneista EU-kansalaisista joutuu edelleen hakemaan Suomen kansalaisuutta erillisellä hakemuksella vasta aikuisena. Näin siitä huolimatta, että heidän yhteytensä Suomeen on ollut koko elämän ajan kiistaton. 

Näissä tilanteissa hakijoita koskevat samat käsittelyajat, hakemusmaksut ja asiointivaatimukset kuin muitakin kansalaisuuden hakijoita. Kansalaisuushakemusten käsittelyajat ovat viime vuosina olleet pitkiä, ja lisäksi hakijoiden on käytävä tunnistautumassa Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Maahanmuuttovirasto on todennut palvelupisteiden ajanvarauksissa esiintyvän ajoittain ruuhkia, minkä vuoksi tunnistautumisajan saaminen määräajassa on ollut haastavaa. Ajanvarausruuhkat ovat olleet ajoittain niin merkittäviä, että virasto on pidentänyt tunnistautumisen määräaikaa yhdestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen sekä mahdollistanut lisäajan hakemisen. 

Kansalaisuuden myöntämisen edellytysten tulee luonnollisesti olla kaikille selkeät ja lainmukaiset. Edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, kohdentuvatko Maahanmuuttoviraston rajalliset resurssit tarkoituksenmukaisella tavalla, jos viranomaisten aikaa käytetään hakemuksiin, joissa keskeiset tiedot ovat jo valmiiksi suomalaisten viranomaisten rekistereissä. Kysymys ei ole kansalaisuuden myöntämisen edellytysten muuttamisesta tai lieventämisestä, vaan siitä, käytetäänkö viranomaisten työaikaa tehokkaasti.