Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Maankäyttöä ja rakentamista ohjataan maankäyttö- ja rakennuslailla (132/1999, jäljempänä MRL). Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle ja kestävälle kehitykselle. Laissa ja valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa kiinnitetään erityistä huomiota yhdyskuntarakenteeseen ja alueiden käytön taloudellisuuteen. Tämä korostuu kasvavilla kaupunkiseuduilla, missä halutaan tukea liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. Nämä tavoitteet on tuotu esille myös hallitusohjelmassa.

Maankäytön ohjaamisen tarve ja yhdyskuntarakenteen hallinta korostuvat suurimpien kaupunkien taajamien lievealueilla. Tiiviisti rakennettujen alueiden ulkopuolella maankäytön ohjauksessa tuetaan erityisesti kylien kehittämistä, niiden elinvoimaisuuden ja palvelurakenteen turvaamista. Kylien kehittämiseen liittyen ympäristöministeriö julkaisikin viime vuonna kyläkaavoitusta käsittelevän oppaan.

Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Yleiskaava voidaan laatia ja hyväksyä myös siten, ettei sillä koko yleiskaavan tai sen osan alueella ole MRL:n mukaisia oikeusvaikutuksia.

Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan MRL 16 §:n mukaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen tai vapaa-alueiden järjestämiseen, tai aluetta, jolla rakentaminen ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa. Alue, joka täyttää nämä edellä luetellut ominaisuudet, on suoraan lain mukaan suunnittelutarvealue ilman erillistä viranomaisen päätöstä. Kunnalla on myös mahdollisuus osoittaa suunnittelutarvealueita kaavassa tai rakennusjärjestyksellä. Suunnittelutarvealueella myönnetään rakennuslupa, jos MRL 137 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät.

Yleiskaava soveltuu hyvin maaseutumaisten alueiden suunnitteluun. Vuoden 2009 alusta voimaan tulleella muutoksella otettiin uutena sääntelymuotona käyttöön MRL 44 §:n mukainen kyläyleiskaava, jolla mahdollistettiin rakennusluvan myöntäminen suoraan oikeusvaikutteisen yleiskaavan nojalla kyläalueilla, joilla rakentamisen paineet ovat vähäiset. Edellytyksenä on lisäksi, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta maankäyttöä kyseisellä alueella. Yleiskaavaa voidaan käyttää rakentamisen ohjauksessa myös muilla kuin MRL 44 §:ssä tarkoitetuilla kyläalueilla. Tällöin yleiskaava antaa periaatteet yksittäisten suunnittelutarveratkaisujen käsittelylle.

Kyläyleiskaavan käyttö rajattiin sellaisiin kyliin, joissa ei ole merkittävää rakentamisen painetta ja käyttötarkoitukseltaan enintään kaksiasuntoisiin asuinrakennuksiin. Näillä rajauksilla turvattiin se, että yleiskaavaa ei käytetä suoraan rakennuslupiin oikeuttavana suunnitteluvälineenä voimakkaan rakentamispaineen alueilla eikä sellaisilla taajamien lievealueilla, joilla rakentamisen määrä ja tehokkuus edellyttävät asemakaavan laatimista.

Kunta huolehtii alueellaan maankäytön suunnittelusta sekä rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta. Valtion ensisijaisena vaikutusmuotona laissa korostetaan ennakolta tapahtuvaa yhteistyötä ja neuvottelumenettelyjä. Näin ollen kunta päättää, mitä kaavoja se alueelleen laatii. Kunta myös päättää laatiiko se yleiskaavan oikeusvaikutuksettomana vai oikeusvaikutuksia omaavana. Kunta päättää myös kaavojen sisällöstä, muun muassa niihin sisältyvistä kaavamääräyksistä. Kunta voi sisällyttää yleiskaavaan määräyksen siitä, että kyseistä kaavaa tai sen osaa voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena, mikäli kyseessä on kyläalue, johon säännös soveltuu.

Rakennuslupien myöntäminen perustuu aina oikeusharkintaan maankäyttö- ja rakennuslain, voimassa olevien kaavojen ja paikallisen rakennusjärjestyksen mukaisesti eikä virkamiesten vapaaseen päätäntävaltaan. Kunnan rakennuslupaviranomaisen päätöksen laillisuus voidaan aina saattaa hallintotuomioistuimen tutkittavaksi.

Hallitusohjelman mukaisesti ympäristöministeriön johdolla arvioidaan parhaillaan yli 13 vuotta voimassa olleen maankäyttö- ja rakennuslain toimivuutta. Arviointi valmistuu kuluvan vuoden loppuun mennessä ja arvioinnin tuloksena määritellään lain uudistustarpeet. Arvioinnin yhteydessä tarkastellaan myös maaseudun kylien rakentamisen ohjausjärjestelmän toimivuutta ja säädösmuutostarpeita.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

All markanvändning och byggverksamhet styrs genom markanvändnings- och bygglagen (132/1999, nedan MarkByggL). Lagen har till syfte att reglera områdesanvändningen och byggandet för att på det sättet skapa förutsättningar för en bra livsmiljö och en hållbar utveckling. Lagen samt de riksomfattande målen för områdesanvändningen fäster särskild uppmärksamhet vid samhällsstrukturen och en ekonomisk användning av områdena. Detta accentueras i växande stadsregioner, där man vill stödja ändamålsenliga trafikarrangemang och i synnerhet betingelserna för kollektivtrafik samt gång- cykel- och mopedtrafik. Dessa målsättningar har också lyfts fram i regeringsprogrammet.

Behovet att styra markanvändningen och reglera samhällsstrukturen framhävs i randområdena till de största städernas bosättningscentra. Utanför tättbebyggda områden är styrningen av markanvändningen särskilt inriktad på att utveckla byarna och säkerställa deras livskraft och servicestruktur. I anknytning till strävandena att utveckla byarna har miljöministeriet i fjol publicerat en handbok som behandlar planläggningen av byområdena.

Generalplanen har till syfte att i allmänna drag styra samhällsstrukturen och markanvändningen i kommunen samt samordna funktionerna. I generalplanen anges principerna för den eftersträvade utvecklingen och anvisas nödvändiga områden till grund för den detaljerade planläggningen och annan planering samt byggande och annan markanvändning. En generalplan kan också utarbetas och godkännas så att den på hela eller en del av det område som generalplanen omfattar inte har rättsverkningar enligt MarkByggL.

Med område i behov av planering avses enligt 16 § i MarkByggL ett område där det för att tillgodose behov i anslutning till användningen är skäl att vidta särskilda åtgärder, såsom att bygga vägar, vattenledningar eller avlopp eller att ordna friområden eller ett område, där byggande på grund av miljökonsekvensernas betydelse förutsätter mera omfattande prövning än sedvanligt tillståndsförfarande. Ett område som uppfyller de ovan uppräknade egenskaperna är direkt enligt lagen ett område i behov av planering utan särskilt beslut från myndigheternas sida. Kommunen har också möjlighet att anvisa områden i behov av planering i planen eller i byggnadsordningen. För ett område i behov av planering beviljas bygglov om förutsättningarna i 137 § i MarkByggL uppfylls.

Generalplan kan väl tillämpas för att planera områden av landsbygdskaraktär. Genom en ändring som trädde i kraft från början av 2009 infördes som en ny form av reglering generalplan för byområde enligt 44 § i MarkByggL. Härigenom blev det möjligt att bevilja bygglov direkt med stöd av en generalplan med rättsverkningar i ett byområde där det inte finns något större behov av byggande. En ytterligare förutsättning är att generalplanen styr byggandet och annan markanvändning på ifrågavarande område tillräckligt. Generalplanen kan utnyttjas för att reglera byggandet även på andra områden än sådana som avses i 44 § i MarkByggL. I så fall anger generalplanen principerna för behandlingen av enskilda lösningar på behovet av planläggning.

Användningen av generalplanen för ett byområde avgränsades att gälla sådana byområden, där det inte finns något stort behov av byggande och användningssyftet gäller bostadshus med högst två bostäder. Genom dessa avgränsningar gick det att säkerställa att generalplanen inte utnyttjas som ett planeringsverktyg som direkt berättigar till bygglov på områden där det finns ett starkt tryck på att bygga och inte heller på sådana randområden till tätorterna, där byggverksamhetens omfattning och exploateringsgraden förutsätter att en detaljplan utarbetas.

Kommunen har hand om planeringen av markanvändningen på sitt område samt styrningen och övervakningen av byggverksamheten. Som den främsta formen av statligt inflytande betonar lagen samarbete på förhand och samrådsförfarande. Det är således kommunen som beslutar vilka planer den utarbetar för sitt område. Kommunen beslutar också om den utarbetar en generalplan utan rättsverkningar eller så att den har rättsverkningar. Kommunen beslutar dessutom om planens innehåll, bl.a. vilka bestämmelser som ska ingå i planen. Kommunen kan ta in i generalplanen en bestämmelse om att ifrågavarande plan eller en del av den kan läggas som grund för att bevilja bygglov i det fall att det är fråga om ett byområde, som bestämmelsen kan tillämpas på.

Beviljandet av bygglov grundar alltid på en rättsprövning på basis av MarkByggL, gällande planer och den lokala byggnadsordningen och inte på tjänstemännens fria beslutanderätt. Lagligheten i den kommunala bygglovsmyndighetens beslut kan alltid underkastas förvaltningsdomstolens prövning.

Enligt planen i regeringsprogrammet utförs för närvarande under miljöministeriets ledning en helhetsbedömning av hur MarkByggL, som varit i kraft i över 13 år, har fungerat. Denna bedömning ska bli klar till utgången av innevarande år och på basis av bedömningens resultat preciseras behoven att revidera lagstiftningen. I samband med bedömningen granskas också hur systemet för att styra byggverksamheten i byarna på landsbygden har fungerat och behoven att se över författningarna.