Tuoreimmat kokemukset lainmuutoksen välttämättömyydestä ovat Tampereella 1.5.2026 järjestetystä vappukulkueesta. Siellä useat naamioituneet mielenosoittajat pahoinpitelivät vastamielenosoittajan. Poliisin mukaan tekijöiden kasvojen peittäminen vaikeutti olennaisesti epäiltyjen tunnistamista ja on viivästyttänyt esitutkintaa. Tapaus osoitti konkreettisesti, että nykyinen rikoslain säännös, joka edellyttää naamioitumisen kiellossa ”ilmeistä väkivaltaista tarkoitusta”, ei mahdollistanut poliisille ennakoivaa puuttumista, vaikka riskitekijät (organisoitu joukko, suunniteltu vastakkainasettelu, naamioituminen) olivat nähtävissä etukäteen.
Suomalainen yhteiskunta perustuu korkeaan luottamukseen kansalaisten välillä ja suhteessa viranomaisiin. Yhteiskuntarauha edellyttää, että poliittiset konfliktit voidaan tuoda julkiseen tilaan ilman väkivallan tai pelon uhkaa. Naamioituminen mielenosoituksissa lisää vastakkainasettelua, heikentää sivullisten turvallisuudentunnetta sekä antaa tilaa ääriryhmille ja organisoidulle häiriökäyttäytymiselle.
Laittoman naamioitumisen kiellosta säädetään rikoslain 17 luvun 13 a §:ssä. Soveltamisen edellytyksenä on ”ilmeinen tarkoitus” ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta yleisellä paikalla järjestettävässä yleisessä kokouksessa tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla.
Tampereen vapputapahtuman yhteydessä tapahtuneen väkivallanteon jälkimainingeissa Poliisihallitus on todennut tilanteen paranevan poliisin järjestyksenpidon kannalta, jos rikoslain 17 luvun 13 a §:stä poistettaisiin termi ”ilmeinen tarkoitus” (Ylen A-studio 5.5.2026). Tällöin poliisin puuttumiskynnys naamioitumiseen olisi matalampi. Mielestämme tämä ei olisi riittävästi.
Puheena olevan lakialoitteen mukainen tiukempi naamioitumisen kiellon säätäminen loisi selkeämmän ja ennakoitavamman säännön, joka suojaisi rauhanomaisten mielenosoittajien oikeuksia, tukisi poliisin mahdollisuutta turvata yleinen järjestys sekä vahvistaisi yhteiskuntarauhaa pitkällä aikavälillä.
Oikeus osoittaa mieltä on keskeinen osa demokraattista yhteiskuntaa. Sen toteutuminen edellyttää kuitenkin, että mielenosoitukset voidaan järjestää tavalla, joka ei vaaranna osallistujien, sivullisten tai viranomaisten turvallisuutta eikä heikennä yhteiskunnan perusluottamusta.
Mielenosoituksiin liittyvä kasvojen peittäminen, joka estää osallistujien tunnistamisen, on noussut viime vuosina keskeiseksi turvallisuushaasteeksi. Naamioituminen ei ole itsessään mielipiteen ilmaisu vaan toimintatapa, joka heikentää vastuun kohdentamista, madaltaa väkivallan kynnystä ja vaikeuttaa rikosten ennaltaehkäisyä ja selvittämistä.
Helsingissä on itsenäisyyspäivinä toistuvasti järjestetty useita samanaikaisia ja toisiaan vastustavia mielenosoituksia. Poliisi on todennut julkisuuteen, että naamioituneet ryhmät lisäävät konfliktiriskiä, vaikeuttavat joukkojen erillään pitämistä ja madaltavat yksittäisten väkivallantekojen todennäköisyyttä. Vuoden 2017 tapahtumien yhteydessä todettiin, että naamioituminen liittyi nimenomaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen vaikeuttaen jälkikäteistä tutkintaa ja vastuun osoittamista.
Ilmiö ei ole rajoittunut vain poliittisiin kokoontumisiin ja mielenosoituksiin, vaan sitä on havaittu muissakin yleisön kokoontumisissa, joissa suuri ihmismäärä, vastakkainasettelu tai tunnelman kiihtyminen ovat lisänneet väkivallan riskiä.
Erityisen tuttu ilmiö tämä on ollut urheilutapahtumissa, etenkin jalkapallon yhteydessä. Kansainvälisesti ja myös Pohjoismaissa huliganismiin on usein liittynyt kasvojen peittäminen tunnistamisen vaikeuttamiseksi ennen yhteenottoja vastustajien tai poliisin kanssa. Naamioituminen alentaa koettua kiinnijäämisriskiä ja helpottaa joukkona toimimista tavalla, jossa yksilöllinen vastuu hämärtyy.
Samankaltaisia piirteitä on havaittu myös suurissa juhlapäivissä ja yleisötapahtumissa, kuten vapun tai itsenäisyyspäivän ympärillä järjestetyissä kokoontumisissa. Näissä tilaisuuksissa osa osallistujista tai sivullisista on tietoisesti peittänyt kasvonsa osallistuessaan järjestyshäiriöihin tai väkivallantekoihin. Juuri tämänkaltaiset tilanteet ovat olleet taustalla jo nykyisessä lainsäädännössä, jossa tunnistamattomaksi naamioituminen julkisella paikalla on kielletty silloin, kun siihen liittyy väkivaltainen tarkoitus.
Lisäksi mellakoissa ja laajamittaisissa järjestyshäiriöissä kasvojen peittäminen on tyypillinen toimintatapa. Se mahdollistaa omaisuuteen kohdistuvan vahingonteon ja henkilöihin kohdistuvan väkivallan tilanteissa, joissa viranomaisten on vaikea kohdentaa toimia yksittäisiin tekijöihin. Tämäkin ilmiö ulottuu moniin erilaisiin yleisön kokoontumisiin eikä rajoitu mielenosoituksiin.
Viranomaisten yleisarvioissa on korostunut, että suuri osa vakavasta väkivallasta tapahtuu julkisilla paikoilla. Tilanteissa, joissa tekijät toimivat kasvonsa peittäneinä, ovat ennaltaehkäisy, tilanteen rauhoittaminen ja rikosten selvittäminen vaikeutuneet merkittävästi. Naamioitumista ei pidetä ainoana väkivallan syynä, mutta sitä pidetään selkeänä riskitekijänä, joka toistuu erilaisissa väkivaltaisissa joukkotilanteissa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että naamioituminen ja siihen liittyvä väkivalta ovat ilmiönä laaja-alaisempia kuin pelkät mielenosoitukset. Niitä on esiintynyt urheilutapahtumissa, juhlapäivinä, muissa suurissa yleisötilaisuuksissa sekä mellakoissa, mikä tukee näkemystä siitä, että tunnistettavuudella on keskeinen merkitys yleisen järjestyksen, turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.
Poliisiviranomaisten arvioiden mukaan tilanteissa, joissa osallistujat esiintyvät tunnistettavasti, väkivaltaan ja vandalismiin ryhtyminen on harvinaisempaa ja lyhytkestoisempaa, sillä henkilökohtainen vastuu on selkeämmin läsnä. Naamioituminen puolestaan luo joukkodynamiikan, jossa yksilön kynnys lainvastaisiin tekoihin alenee.
Turvallisuuteen ja yhteiskuntarauhaan perustuva naamioitumiskielto Suomessa järjestettävissä mielenosoituksissa ei olisi poikkeuksellinen. Se on eurooppalaisesti tunnustettu keino vastata muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Suomen omat kokemukset, esimerkiksi itsenäisyyspäivinä Helsingissä saatujen kokemusten perusteella ja Tampereen väkivaltainen vappupäivän tapaus vuonna 2026, osoittavat, että nykyinen sääntely ei tarjoa riittäviä välineitä ennakoivaan puuttumiseen.