Yleistä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sakon täytäntöönpanosta annettua lakia (672/2002) ja kymmentä muuta lakia.
Sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään rahamääräisten seuraamusten ja eräiden muuhun omaisuuteen kohdistuvien seuraamusten täytäntöönpanosta, josta huolehtii Oikeusrekisterikeskus. Laki on tullut voimaan vuonna 2002.
Samoihin aikoihin lain voimaantulon kanssa otettiin käyttöön Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpanotietojärjestelmä Rajsa, joka puolestaan uudistetaan Oikeusrekisterikeskuksessa käynnissä olevassa tietojärjestelmähankkeessa. Nyt käsiteltävä hallituksen esitys liittyy tietojärjestelmän uudistamiseen.
Nyt käsiteltävä esitys perustuu työryhmätyöhön, jossa on käyty läpi kaikki rahamääräisten seuraamusten täytäntöönpanoa koskevat säännökset ja on laadittu kokonaisvaltainen esitys säännösten muuttamisesta. Työryhmätyön perusteella on viime vuonna käsitelty hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 5/2025 vp, LaVM 6/2025 vp). Kyseiseen esitykseen liittyvät lait ovat tulleet voimaan 1.1.2026.
Nyt käsiteltävässä jälkimmäisessä esityksessä uudistetaan sakon täytäntöönpanosta annetun lain loput luvut. Esitys sisältää sellaisia lainmuutoksia, jotka edellyttävät muutoksia Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmään. Nämä tietojärjestelmämuutokset tehdään osana käynnissä olevaa tietojärjestelmähanketta.
Esityksen mukaan sen tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää sakon täytäntöönpanosta annetun lain nojalla täytäntöön pantavien seuraamusten täytäntöönpanosäännöksiä (HE, s. 25).
Tavoitteena on myös yksinkertaistaa saatavien perintämenettelyä. Voimassa olevat säännökset perustuvat pitkälti manuaalisesti tapahtuvaan perintään. Edellä mainitun tietojärjestelmähankkeen yhteydessä täytäntöönpano on tarkoitus mahdollisimman pitkälle automatisoida ja manuaalisista menettelyistä luopua. Myös säännöksiä pyritään muuttamaan siten, että sähköinen täytäntöönpanomenettely olisi mahdollista. Maksuajan myöntämistä koskevilla muutoksilla parannettaisiin Oikeusrekisterikeskuksen mahdollisuuksia hyödyntää automaattista päätöksentekoa selvissä maksuaikaa koskevissa asioissa.
Vastaavalla tavalla tavoitteena on selkeyttää myös muuntorangaistusmenettelyä ja menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa. Erityisesti menettämisseuraamusten täytäntöönpanossa myös viranomaisten tehtävänjakoa on tarkoitus selventää. Muutoksilla parannetaan viranomaisten edellytyksiä huolehtia täytäntöönpanotehtävistä ja muutetaan viranomaisten välistä tehtävänjakoa nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi.
Sääntelyn selkeyttämisen lisäksi esityksen mukaan tavoitteena on parantaa maksuvelvollisten oikeusturvaa muun muassa säätämällä muutoksenhakuoikeudesta Oikeusrekisterikeskuksen päätöksiin ja täsmentämällä esimerkiksi maksuajan myöntämistä koskevaa sääntelyä.
Esitys sisältää lukuisia yksittäisiä säännösmuutoksia, joilla edistetään edellä mainittuja tavoitteita.
Lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita perusteltuina ja kannatettavina. Myös viranomaisten toiminnan tehostaminen tietojärjestelmiä ja teknologiaa sekä mahdollisuuksien mukaan automaatiota hyödyntäen on kannatettavaa. Hallituksen esityksen ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin.
Maksuajan myöntäminen ja automaattinen päätöksenteko
Esityksen 1. lakiehdotuksen 14 § sisältää säännökset määräajan antamisesta saatavan maksamiseen ja 15 § säännöksen maksuajan myöntämisestä. Esityksen mukaan maksuajan myöntämistä koskevia säännöksiä muutetaan siten, että maksuajan myöntäminen voi nykyistä paremmin tapahtua sähköisesti. Maksuajan myöntämistä koskevilla muutoksilla on esityksen perustelujen mukaan tarkoitus parantaa Oikeusrekisterikeskuksen mahdollisuuksia hyödyntää automaattista päätöksentekoa selvissä maksuaikaa koskevissa asioissa.
Sakkotäytäntöönpanolain 14 §:n 1 momentti korvataan joustavuuden lisäämiseksi säännöksellä, jonka mukaan ”Oikeusrekisterikeskus voi maksuvelvollisen hakemuksesta antaa saatavan maksamiseksi enintään kolmen kuukauden määräajan, jos maksuvelvollinen todennäköisesti maksaa saatavan määräajan kuluessa.”
Lisäksi 15 §:ää muutetaan sisällyttämällä sen 1 momenttiin säännös, jonka mukaan ”Oikeusrekisterikeskus voi maksuvelvollisen hakemuksesta myöntää saatavalle maksuaikaa enintään vuoden, jos maksuvelvollinen ei henkilökohtaisten olosuhteidensa tai terveydentilansa vuoksi kykene ilman maksuaikaa maksamaan saatavaa ja jos maksuvelvollinen todennäköisesti maksaa saatavan maksuajan kuluessa. Erittäin painavista syistä maksuaikaa voidaan myöntää pitemmäksikin aikaa.”
Säännösehdotuksista ensimmäinen on uusi ja jälkimmäisellä muutetaan nykyisen 14 §:n 1 momentissa säädettyä maksuajan myöntämissääntelyä. Molempia säännösehdotuksia tarkoittaen perusteluissa todetaan, että nämä päätökset olisi mahdollista tehdä nykyistä useammin automaattisesti, jos hallintolaissa säädetyt edellytykset täyttyvät (HE, s. 27—28).
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että automaattisen päätöksenteon välttämättömänä oikeudellisena edellytyksenä on hallintolain 53 e §:n 2 momentin mukaan, että viranomaisen ratkaistavana olevaan asiaan ”ei sisälly seikkoja, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa, tai johon sisältyvät tapauskohtaista harkintaa edellyttävät seikat virkamies tai muu asian käsittelijä on arvioinut.”
Tältä kannalta on tuotu esiin, että ehdotetun 14 §:n 1 momentin soveltaminen edellyttäisi yleensä maksuvelvollisen maksukykyä ja -halua koskevaa tapauskohtaista harkintaa. Lisäksi ehdotetun 15 §:n 1 momentin soveltaminen edellyttäisi välttämättä tapauskohtaista harkintaa. Näiden säännösten soveltamisessa on siten lainmukaista käyttää automaattista päätöksentekoa vain, mikäli virkamies tai muu asian käsittelijä on ensin arvioinut säännöksissä tarkoitetut seikat, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa. Tällainen arviointi on lakisääteisten kriteerien soveltamiseksi tehtävä myös tapauksissa, jotka voivat arvioinnin perusteella osoittautua perusteluissa tarkoitetulla tavalla ”selviksi asioiksi”.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että nämä automaattisen päätöksenteon lakiperustaiset edellytykset eivät muilta osin sulje pois automaattisen päätöksenteon mahdollisuutta. On kuitenkin ilmeistä, että automaattisen päätöksenteon käyttöala jäisi käytännössä hyvin kapeaksi, koska ihmisen on joka tapauksessa arvioitava tapauskohtaisesti maksuajan myöntämisen edellytykset molempia säännöksiä sovellettaessa. Perusteluissa esitetty tavoite, jonka mukaan ”maksuajan myöntäminen voisi nykyistä paremmin tapahtua sähköisesti”, on näin ollen tuskin kovin laajasti tai tehokkaasti toteutettavissa ehdotetulla sääntelyllä.
Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että sääntelyä on perusteltua täsmentää esityksessä ehdotetusta, jotta automaattinen päätöksenteko voisi olla laajemmin mahdollista.
Oikeusministeriöltä saadun selvityksen mukaan ensinnäkin sekä 1. lakiehdotuksen 14 että 15 §:ssä maksuajan edellytykseksi on ehdotettu todennäköisyyttä siitä, että henkilö maksaa saatavan saamansa määräajan puitteissa. Käytännössä tämä arviointi on tarkoitus tehdä hyvin kaavamaisesti sen perusteella, onko maksuvelvollisella Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmässä aiempia merkintöjä siitä, että maksamisen määräaikoja ei ole noudatettu. Jos tällaisia merkintöjä ei ole, asia voisi ohjautua automaattiseen päätöksentekoon myönteisen päätöksen tekemistä varten. Jos taas merkintöjä on, asia siirtyisi virkamiehen käsiteltäväksi.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin todetuin tavoin, että säännösten muotoilua tarkistetaan tältä osin siten, että maksamisen todennäköisyysarvioinnin sijasta edellytyksenä on se, ettei maksuvelvollisen aiempi maksuaikojen noudattamatta jättäminen ole este maksuajan myöntämiselle.
Esityksen sisältämän 1. lakiehdotuksen 15 §:ssä varsinaisen maksuajan myöntämisen edellytyksenä ovat maksuvelvollisen henkilökohtaiset olosuhteet ja terveydentila. Oikeusministeriöltä saadun selvityksen mukaan käytännössä keskeiset maksuajan myöntämisen perusteet liittyvät henkilön työttömyyteen, sairauksiin ja heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Näiden seikkojen arvioiminen on mahdollista tehdä verrattain kaavamaisesti maksuvelvollisen toimittaman selvityksen perusteella. Jotta sääntely tukisi selvemmin automaattista päätöksentekoa, nämä seikat on perusteltua nostaa lain tasolle. Saadun selvityksen mukaan säännöstä on siten mahdollista tältä osin muuttaa siten, että maksuvelvollisen henkilökohtaisten olosuhteiden sisältöä avataan täsmentämällä kysymyksen olevan siitä, jos maksuvelvollinen ei työttömyytensä, taloudellisen tilanteensa, muiden vastaavien henkilökohtaisten olosuhteidensa tai terveydentilansa vuoksi kykene ilman maksuaikaa maksamaan saatavaa. Näin suoraan laissa säädetyn perusteella olisi hallintolain mukaisesti mahdollista muodostaa kaavamaiset käsittelysäännöt sille, milloin hakemus voi ohjautua automaattiseen päätöksentekoon. Oikeudellista harkintaa sisältävät asiat kuten tilanteet, joissa maksuvelvollinen hakisi maksuaikaa muiden vastaavien henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi ohjautuisivat virkamiehen käsiteltäväksi. Pykälän 1 momentissa tarkoitetut yhtä vuotta pidemmät maksuaikahakemukset ohjautuisivat aina virkamiehen käsiteltäväksi.
Edellä selostetun valossa ja automaattisen päätöksenteon edellytysten vahvistamiseksi lakivaliokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 14 ja 15 §:n täsmentämistä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin.
Muuntorangaistuksen määräämismenettely ja muuntorangaistuksen täytäntöönpano
Esityksestä ilmi käyvin tavoin muuntorangaistuksen määräämistä koskeviin säännöksiin ei ehdoteta merkittäviä sisällöllisiä muutoksia (HE, s. 29). Muuntorangaistuksen määräämismenettely säilyisi siten pääosin ennallaan. Kuten nykyisinkin yleensä ulosottomies tai poliisi Oikeusrekisterikeskuksen tekemän etsintäkuulutuksen perusteella haastaisi maksuvelvollisen muuntorangaistusoikeudenkäyntiin. Tämän jälkeen syyttäjä esittäisi vaatimuksen muuntorangaistuksen määräämiseksi käräjäoikeudessa ja käräjäoikeus päättäisi muuntorangaistuksen määräämisestä.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin näkemyksiä, joiden mukaan muuntorangaistuksen määräämismenettelyä olisi perusteltua uudistaa laajemmin, esimerkiksi siten, että sakko muunnetaan jo alkuperäisen tuomion yhteydessä tai niin, että muuntoasiat käsitellään kirjallisesti.
Valiokunnan oikeusministeriöltä saaman selvityksen mukaan kyseisiä ehdotuksia on arvioitu esityksen valmistelun aikana ja asiaa on käsitelty hallituksen esityksessä (HE, s. 40—42). Saadun selvityksen mukaan muuntorangaistusmenettelyn digitalisoimisella saavutetaan menettelyn olennaisimmat resurssisäästöt. Tuomioistuimessa tapahtuvasta muuntomenettelystä luopumisella tai sen muuttamisella kirjalliseksi käsittelyksi ei saavutettaisi huomattavia lisäsäästöjä.
Lakivaliokunta pitää esityksessä omaksuttua ratkaisua muuntorangaistuksen määräämismenettelyn osalta tässä yhteydessä perusteltuna. Valiokunta kuitenkin katsoo, että tietojärjestelmän käyttöönoton jälkeen viranomaisten resurssienkäyttöä on syytä seurata. Saadun kokemuksen perusteella on myöhemmin perusteltua arvioida, voitaisiinko esimerkiksi kirjalliseen käsittelyyn siirtymisellä edelleen pienentää menettelyyn käytettävää työmäärää.
Esityksessä ehdotetaan muutoksia muuntorangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaan sääntelyyn. Keskeisin muutos on se, että Rikosseuraamuslaitos vastaa jatkossa muuntorangaistukseen tuomittujen vankilaan ilmoittautumisajan määräämisestä ja etsintäkuuluttamisesta. Nykyisin näistä tehtävistä vastaavat Ulosottolaitos ja Oikeusrekisterikeskus.
Esityksen mukaan muutos olisi perusteltu, koska tällöin vastuu vankilassa suoritettavien rangaistusten täytäntöönpanosta olisi kokonaisuudessaan Rikosseuraamuslaitoksella (HE, s. 31). Rikosseuraamuslaitoksella olisi paremmat edellytykset valmistella esimerkiksi muuntorangaistukseen tuomittujen päihdekuntoutukseen sijoittamista ja vankilaan ottamista verrattuna nykyiseen. Tämä koskisi erityisesti sellaisia tuomittuja, joille ilmoittautumisaika määrätään.
Esityksen mukaan muutos lisäisi Rikosseuraamuslaitoksen työtä siten, että se etsintäkuuluttaisi kaikki muuntorangaistukseen tuomitut, joita on vuosittain noin 3 000—4 000. Käytännössä suuri osa näistä henkilöistä maksaa sakkonsa ennen vankilaan toimittamista. Rikosseuraamuslaitoksen tietojärjestelmään on tarkoitus toteuttaa toiminto, jolla etsintäkuulutukset voidaan tehdä vähäisellä työmäärällä, kuten Oikeusrekisterikeskus tällä hetkellä tekee. Näin ollen henkilötyön määrä olisi vähäinen. Menettelyn toimivuus edellyttää sitä, että tiedot maksetuista sakoista tulevat Rikosseuraamuslaitokselle automaattisesti ja että Rikosseuraamuslaitoksen tietojärjestelmissä on toiminto, jolla etsintäkuulutukset voidaan tehdä.
Lakivaliokunta pitää esityksessä omaksuttua ratkaisua muuntorangaistuksen täytäntöönpanosta ja Rikosseuraamuslaitoksen tehtävistä perusteltuna. Valiokunta painottaa, että tehtävien asianmukainen hoitaminen edellyttää tarvittavien tietojärjestelmien toimivuutta.
Esineen etsiminen asunnosta, henkilön hallusta ja voimakeinojen käyttö
Esityksen 1. lakiehdotus sisältää menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon osalta säännökset esineen etsimisestä asunnosta tai muista tiloista (43 b §), esineen etsimisestä henkilön hallusta (43 c §) ja voimakeinoista (43 d §). Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että mainittujen säännösten osalta olisi epäselvyyttä suhteessa perustuslakiin. Edellä todetun vuoksi lakivaliokunta on pyytänyt valtiosääntöoikeuden asiantuntijaa arviomaan, onko mainittujen säännösten suhteen sellaista eduskunnan työjärjestyksen 38 §:n 2 momentissa tarkoitettua epäselvyyttä suhteesta perustuslakiin, että lakivaliokunnan tulisi pyytää lausunto perustuslakivaliokunnalta.
Kotirauhan suoja (43 b §).
1. lakiehdotuksen 43 b §:n 2 momentti sisältää säännökset etsinnän tekemisestä pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetuista tiloista. Etsinnän tekeminen tällaisiin tiloihin edellyttää perusteltua aihetta olettaa, että etsittävä esine tai eläin on kyseisessä tilassa. Viranomaisella tulee siten olla perusteltu syy etsiä esinettä asumiseen tarkoitetuista tiloista. Sivullisen tiloissa etsinnän tekeminen edellyttää erittäin painavaa aihetta olettaa, että esine tai eläin on siellä. Kynnys kohdistaa toimenpiteitä sivullisen henkilön kotirauhan piiriin olisi siten korkeampi kuin tuomitulla.
Valiokunnan kuuleman valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan sääntelyä on arvioitava kotirauhan perusoikeussuojan kannalta ottaen huomioon, että perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Koska etsintää kotirauhan suojan suojaamissa tiloissa ei tehtäisi rikoksen selvittämiseksi vaan rikostuomion täytäntöönpanemiseksi, ehdotettua sääntelyä on arvioitava ensisijaisesti perusoikeuksien turvaamisen näkökulmasta.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt kotirauhan piiriin ulottuvia tuomion täytäntöönpanotoimia lähtökohtaisesti hyväksyttävinä perusoikeuksien turvaamiseksi. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että yksityisoikeudellisen saatavan täytäntöön paneminen turvaa omalta osaltaan velkojan perustuslain 15 §:ssä turvattua omaisuudensuojaa. Myös velkojan perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että tuomio ei jää vaille tosiasiallisia vaikutuksia, vaan se on julkisen vallan toimesta tehokkaasti täytäntöön pantavissa (PeVL 12/2002 vp, s 3; PeVL 42/2006 vp, s. 2). Perusoikeus perustuslain 21 §:ssä turvattuun oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei myöskään olisi toteutettavissa, jos lainvoimaista tuomiota ei olisi mahdollista toteuttaa tehokkaasti.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan ehdotetulle sääntelylle on siten perustuslakivaliokunnan käytännön mukaisesti perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitetut hyväksyttävät perusteet perusoikeuksien turvaamiseksi. Kotirauhan piiriin ulottuvat toimenpiteet edellyttäisivät säännösperustaisesti perusteltua aihetta, sivullisen kotirauhan osalta erittäin painavaa perustetta, mitä voidaan pitää oikeasuhtaisuuden kannalta asianmukaisena. Ehdotettua laintasoista sääntelyä voidaan myös muuten pitää riittävän täsmällisenä ja tarkkarajaisena.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan asiassa ei edellä esitetyt perustelut huomioon ottaen ole sellaista eduskunnan työjärjestyksen 38 §:n 2 momentissa tarkoitettua epäselvyyttä suhteessa perustuslakiin, että lakivaliokunnan tulisi pyytää lausunto perustuslakivaliokunnalta. Edellä selostettuun viitaten sekä saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää 1. lakiehdotuksen 43 b §:n sääntelyä oman toimialansa kannalta hyväksyttävänä.
Henkilökohtainen koskemattomuus (43 c §).
1. lakiehdotuksen 43 c §:n mukaan täytäntöönpanotehtävää suorittava virkamies saa ottaa haltuunsa menetetyksi tuomitun esineen, joka on tuomitun yllä tai vaatteissa, jos haltuun ottaminen voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla tuomitun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Ensisijaisesti haltuun ottaminen kuitenkin tapahtuu kehottamalla tuomittua luovuttamaan yllään tai vaatteissaan olevan menetetyksi tuomittu esineen. Sääntely vastaa sisällöltään ulosottokaaren 3 luvun 50 §:ää, joka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 42/2006 vp).
Valiokunnan kuuleman valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan säännösehdotusta on aiheellista arvioida siltä kannalta, että perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Siihen ei saa puuttua mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Henkilökohtaista koskemattomuutta rajoittavan lain tulee olla täsmällinen ja tarkkarajainen sekä muutenkin täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset, kuten vaatimukset rajoitusten hyväksyttävyydestä ja oikeasuhtaisuudesta (ks. esim. PeVL 64/2018 vp, s. 4).
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan ehdotettu säännös kieltäisi puuttumisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sitä loukkaavalla tavalla, joten puuttuminen ei muodostu kovin pitkälle kohdehenkilön henkilökohtaiseen koskemattomuuteen meneväksi. Oikeasuhtaisuuden kannalta on myös merkittävä ensisijaisesti kohdehenkilön omaan toimintaan perustuva haltuun ottaminen. Toimivallan käytölle on hyväksyttävä ja painava peruste toisten perusoikeuksien — erityisesti velkojan omaisuuden suojan ja oikeusturvan sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytysten — turvaamisessa.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan asiassa ei esitetyt näkökohdat huomioon ottaen ole sellaista eduskunnan työjärjestyksen 38 §:n 2 momentissa tarkoitettua epäselvyyttä suhteessa perustuslakiin, että lakivaliokunnan tulisi pyytää lausunto perustuslakivaliokunnalta. Edellä selostettuun viitaten sekä saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää 1. lakiehdotuksen 43 c §:n sääntelyä oman toimialansa kannalta hyväksyttävänä.
Voimakeinot (43 d §).
1. lakiehdotuksen 43 d §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpanotehtävää suorittavalla virkamiehellä on menetetyksi tuomitun esineen tai tapettavaksi määrätyn eläimen haltuun ottamiseksi tarvittaessa oikeus käyttää säännöksessä tarkoitettuja voimakeinoja. Voimakeinojen käyttöön oikeutettu virkamies voi käyttää niitä vain siinä määrin kuin voimakeinoja voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää perusteltuina. Voimakeinojen kohteena olevalle henkilölle on kuitenkin varattava tilaisuus toimia itse, jollei täytäntöönpano sen vuoksi vaarannu.
Valiokunnan kuuleman valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan voimakeinojen käyttöä on säännöksiä vastaavanlaisella tavalla säännelty muun muassa poliisilain 2 luvun 17 §:ssä, tullilain 22 §:ssä, rajavartiolain 35 §:ssä ja ulosottokaaren 3 luvun 83 §:ssä, joten sääntelyä voidaan pitää tavanomaisena. Sääntely täyttää perustuslain 2 §:n 3 momentin edellytyksen, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Sääntelyn hyväksyttävänä tarkoituksena on turvata toisia perusoikeuksia, joita tässä sääntely-yhteydessä ovat erityisesti velkojan omaisuuden suojan ja oikeusturvan sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytysten turvaaminen. Sääntely edellyttää myös oikeasuhtaisuuden huomioon ottamista päätettäessä voimakeinojen käytöstä.
1. lakiehdotuksen 43 d §:n 2 momentin mukaan voimakeinoja voidaan käyttää noudattaen, mitä kutakin viranomaista koskevassa lainsäädännössä säädetään. Säännös edellyttää siten muussa laissa olevaa erillistä oikeusperustaa voimakeinojen käytölle ja tuon lain säännöksien noudattamista niitä käytettäessä. Säännös ei itsenäisesti perusta oikeutta voimakeinojen käyttöön, joten se on luonteeltaan ensisijaisesti informatiivinen viittaussäännös.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mukaan asiassa ei esitetyt näkökohdat huomioon ottaen ole sellaista eduskunnan työjärjestyksen 38 §:n 2 momentissa tarkoitettua epäselvyyttä suhteessa perustuslakiin, että lakivaliokunnan tulisi pyytää lausunto perustuslakivaliokunnalta. Edellä selostettuun viitaten sekä saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää 1. lakiehdotuksen 43 d §:n sääntelyä oman toimialansa kannalta hyväksyttävänä.
Pakkokeinolain mahdolliset muutostarpeet
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin kysymys siitä, tulisiko pakkokeinolakiin lisätä säännös siitä, ettei takavarikoitua omaisuutta, joka on tuomittava menetetyksi, voitaisi ulosmitattuna myydä ennen kuin turvaamistoimi on lakannut.
Oikeusministeriöltä saadun selvityksen mukaan nyt käsiteltävässä esityksessä on tarkasteltu vain sakon täytäntöönpanosta annetun lain säännöksiä menetetyksi jo tuomitun omaisuuden täytäntöönpanosta. Esitystä valmisteltaessa ei ole arvioitu pakkokeinolain mahdollisia muutostarpeita, koska takavarikkovaihe poikkeaa monilta osin jo menetetyksi tuomitun omaisuuden täytäntöönpanosta. Takavarikon aikaisia ulosmittaustoimia ja muita mahdollisia muutostarpeita tulisikin arvioida erikseen pakkokeinolain säännösten näkökulmasta. Saadun selvityksen mukaan tällaista tarkastelua on mahdollista tehdä pakkokeinolain muutostarpeita arvioivissa hankkeissa. Lakivaliokunta katsookin, että muun muassa takavarikoituun omaisuuteen liittyviä kysymyksiä on perusteltua arvioida tulevissa lainsäädäntöhankkeissa.