Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annettua lakia (276/2009, jäljempänä urheilijalaki). Esityksen tavoitteena on turvata urheilijoiden vanhuudenturvan järjestämisen mahdollisuudet muuttuneessa vakuutusmarkkinatilanteessa sekä saada useampia vakuutuksen tarjoajia markkinoille. 

Ammattiurheilijan lakisääteinen vanhuudenturva on järjestetty työntekijöiden eläkevakuutuksesta poiketen yksityisistä vakuutusyhtiöistä otettavalla vakuutuksella, joita vain harvat vakuutusyhtiöt ovat myöntäneet. Vakuutuksen saatavuus on edellytys ammattiurheilijan lakisääteisen sosiaaliturvan toteutumiselle. 

Vakuutusmarkkinoiden tarjonta on kaventunut, ja osa urheilijoista on jäänyt ilman lain edellyttämää vanhuudenturvaa vuoden 2026 alusta. Esityksessä ehdottavilla muutoksilla pyritään korjaamaan akuutti markkinapuute urheilijan vanhuudenturvan saatavuudessa sekä parantaa urheilijoiden eläketurvan tasoa pitkällä aikavälillä.  

Esityksessä ehdotetaan, että urheilijoiden vanhuudenturva on jatkossa mahdollista järjestää vakuutusyhtiössä myös sijoitussidonnaisella vakuutuksella nykyisen laskuperustekorkoon sidotun eläkevakuutuksen sijasta. Lisäksi eläke on esityksen mukaan jatkossa mahdollista maksaa urheilijan suostumuksella määräaikaisena nykyisen elinikäisen suorituksen sijaan. Lakiin lisätään myös mahdollisuus maksaa tietyissä tilanteissa eläkesäästö kertasuorituksena, jos säästön määrä jää alle laissa säädettävän rahamäärän. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää ehdotettuja muutoksia välttämättöminä korjaamaan vakuutusmarkkinoilla esiintyneitä puutteita ja kannattaa lakiehdotuksen hyväksymistä. Valiokunta ehdottaa kuitenkin vakuutusyhtiön ilmoitusvelvollisuutta vakuutuksen rajoittamisesta tai lopettamista laajennettavaksi koskemaan myös vakuutuksenottajaa. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota tarpeeseen kehittää urheilijan sosiaaliturvaa kokonaisuudessaan ja korjata sen puutteita. 

Sijoitussidonnainen eläkevakuuttaminen

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijalakia siten, että urheilijan vanhuudenturva voidaan järjestää nykyisten laskuperustekorkoon sidottujen vakuutusten lisäksi sijoitussidonnaisilla vakuutuksilla. Ehdotuksen mukaan myös jo ennen lain voimaantuloa alkaneet aktiiviset vakuutukset ja vapaakirjat voidaan muuttaa sijoitussidonnaisiksi urheilutyönantajan ja vapaakirjojen osalta vakuutetun suostumuksella. 

Esityksen mukaan valtaosalla urheilijoista eläkesäästön määrä jää nykyisin alle 10 000 euroon ja suurella osalla alle 5 000 euroon. Uudistuksella pyritään parantamaan urheilijan vanhuudenturvan tasoa niin sanotun korkoa korolle -ilmiön avulla. Urheilijoiden eläkevakuutuksissa sijoitusajat ovat tyypillisesti pitkiä, jopa 30—40 vuotta, jolloin sijoitussidonnaisten vakuutusten voidaan odottaa takaavan nykyistä paremman eläkesäästöjen tason. Lisäksi muutoksella pyritään laajentamaan vakuutusten tarjoajien piiriä, koska vakuutusyhtiöt eivät käytännössä enää tarjoa urheilijalain mukaisia laskuperustekorkoon sidottuja vakuutuksia, vaan tarjonta on siirtynyt sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin. 

Valiokunta korostaa, että ehdotettujen muutosten jälkeenkään urheilijan sijoitussidonnainen vakuutus ei ole esityksen mukaan vakuutussopimuslain (543/1994) 2 §:n 1 momentin 2 a -kohdassa tarkoitettu sijoitusvakuutus, joihin voi liittyä säästöjen vapaampi siirrettävyys. Urheilijoiden vanhuudenturva järjestetään tyypillisesti ryhmäeläkevakuutuksella, ja sen perusteella muodostunut vapaakirjakin jää edelleen ryhmäeläkevakuutuksen ehtojen mukaiseksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan urheilijalain mukaisen eläketurvan ollessa osa sosiaaliturvaa ei sitä ole tarkoituksenmukaista kehittää yksilöllisten eläkevakuutusten tai sijoitusvakuutusten suuntaan niin, että vapaakirjat olisivat vapaasti takaisinostettavissa ja siirrettävissä. 

Lakiehdotuksen siirtymäsäännöksen mukaan jo ennen lain voimaantuloa muodostuneet vapaakirjat voidaan muuttaa sijoitussidonnaisiksi vapaakirjan haltijan pyynnöstä ja vakuutusyhtiön suostumuksella. Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan vakuutusyhtiötä ei kuitenkaan voida yksipuolisesti velvoittaa muuttamaan muodostuneet vapaakirjat sijoitussidonnaisiksi, koska vakuutusyhtiöt harjoittavat toimintaansa elinkeinovapauden, vakuutusyhtiölain (521/2008) ja vakuutussopimuslain puitteissa ja vakuutussopimus määrittää sen, millaiset ehdot vakuutukseen tai vapaakirjaan soveltuvat. Jo solmitut sopimukset ovat lähtökohtaisesti sitovia, jolloin niiden muuttamiseen muutoin kuin vakuutussopimuslaissa mainituilla tavoilla vaaditaan molempien osapuolten suostumus. 

Eläkkeen maksaminen määräaikaisena ja kertakorvauksena

Esityksen mukaan vakuutusyhtiö voi jatkossa maksaa eläkkeen määräaikaisena elinikäisen maksamisen sijaan, kuitenkin vähintään kymmenen vuotta eläkkeen alkamispäivästä. Määräaikainen maksaminen vaatii urheilijan suostumuksen. 

Lisäksi esityksen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus maksaa vanhuudenturvan varalta otetun vakuutuksen kertynyt säästösumma kertasuorituksena. Esityksen mukaan 7 800 euron alle jäävän säästösumman vakuutusyhtiö voi aina maksaa kertasuorituksena ja 26 400 euromäärän alle jäävän säästösumman maksaminen kertasuorituksena edellyttää urheilijan suostumusta. Kertasuoritus voidaan esityksen mukaan maksaa sen jälkeen, kun urheilija ei enää kuulu työnantajan ottaman vakuutuksen piiriin, eikä hän myöskään solmi uutta sopimusta saman tai toisen urheilutyönantajan kanssa, vaan tosiasiallisesti päättää ammattimaisen, vakuuttamisvelvollisuuden piiriin kuuluvan urheilu-uransa, tai ulkomaalaisen urheilijan kyseessä ollessa poistuu maasta. Kertasuoritus ei siten ole mahdollista jokaisen yksittäisen pelaajasopimuksen päättyessä, jos urheilijan tarkoituksena on jatkaa sellaista urheilijatyötä, joka edelleen kuuluu urheilijalain mukaisesti työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. 

Esityksen mukaan eläkkeen maksaminen määräaikaisena ja kertasuoritusmahdollisuus vähentävät vakuutusyhtiöiden pitkän aikavälin vakuutuksista aiheutuvia hallinnollisia kustannuksia, mikä voi lisätä vakuutusten tarjoamishalukkuutta. Urheilijan näkökulmasta eläkkeen maksaminen kertasuorituksena mahdollistaa erityisesti pienen eläkesäästön keränneen urheilijan tai Suomessa lyhyen aikaa urheilleen urheilijan mahdollisuutta saada eläkesäästönsä henkivakuutusyhtiöstä jo ennen eläkeikää, jonka jälkeen urheilija voi esimerkiksi sijoittaa säästönsä haluamallaan tavalla. 

Valiokunta pitää urheilijan lakisääteisen eläketurvan luonteen vuoksi perusteltuna, että eläkkeen maksaminen määräaikaisena ja kertakorvauksen maksaminen tulee perustua urheilijan suostumukseen, lukuun ottamatta pienimpiä eläkekertymiä, jotka vakuutusyhtiö voi omasta aloitteestaan maksaa kertakorvauksena. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että myös pienen kertakorvauksen maksaminen tulisi toteuttaa vain urheilijan nimenomaisella suostumuksella. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hyvin pienten vakuutussäästöjen hallinnointi aiheuttaa vuosikymmenten kuluessa merkittäviä kustannuksia vakuutusyhtiöille, mikä puolestaan saattaa vähentää yhtiöiden halukkuutta tarjota urheilijalain mukaisia vakuutuksia. Tämän vuoksi valiokunta pitää perusteltuna, että vakuutusyhtiö voi maksaa pienet kertyneet eläkesäästöt urheilijalle yksipuolisella omalla päätöksellään. 

Ilmoitusvelvollisuus

Urheilijalain 16 a §:n mukaan vakuutusyhtiön on ilmoitettava sosiaali- ja terveysministeriölle viimeistään 31 päivänä joulukuuta, jos se aikoo rajoittaa lain mukaisen vakuutuksen tarjoamista tai lopettaa sen tarjoamisen kokonaan seuraavan kalenterivuoden joulukuun 31 päivän jälkeen. Säännöksen tarkoituksena on ollut turvata lainsäätäjälle kohtuullinen aika järjestää vakuutusturvan toimeenpano muulla tavoin, jos yksikään vakuutusyhtiö ei olisi halukas tarjoamaan lain mukaista vakuutusta. Vastaava säännös sisältyy potilasvakuutuslain (948/2019) 13 §:n 2 momenttiin. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että nykyinen ilmoitusvelvollisuus ei ole toiminut lain tarkoituksen mukaisesti ja on ehdotettu, että urheilijalaissa mainittua vakuutusyhtiön ilmoitusaika pidennettäisiin kahteen vuoteen ja ilmoitusvelvollisuutta laajennettaisiin koskemaan myös vakuutuksenottajia ja urheilutyöntekijöitä edustavia tahoja. 

Voimassa oleva sääntely mahdollistaa sen, että lainsäätäjälle jää vähintään vuosi aikaa järjestää vakuutusturvan toimeenpano muulla tavoin, jos ilmoitusten perusteella näyttää siltä, ettei yksikään vakuutusyhtiöistä enää jatkossa tarjoa vakuutusta lainkaan tai yksikin urheilulaji on jäämässä vaille vakuutusta eikä markkinoille ole tulossa yhtään urheilijalain mukaista vakuutustoimintaa harjoittavaa ja kyseistä vakuutusta tarjoavaa toimijaa. Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan nykyistä pidempi ilmoitusaika saattaisi edelleen vähentää vakuutuksenantajien halukkuutta tarjota urheilijalain mukaisia vakuutuksia. Valiokunta kiinnittää sosiaali- ja terveysministeriön huomiota siihen, että ministeriön on viipymättä ilmoituksen saatuaan ryhdyttävä selvittämään vakuutusturvan toteuttamista yhteistyössä alan toimijoiden, vakuutuksenottajien ja vakuutettujen kanssa. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen voisi heikentää vakuutuksen tarjoamishalukkuutta. Valiokunta pitää kuitenkin perusteltuna laajentaa ilmoitusvelvollisuutta koskemaan myös vakuutuksenottajia, koska ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on osaltaan turvata myös vakuutuksenottajan asemaa. Valiokunta ehdottaa lakiehdotukseen lisättäväksi urheilijalain 16 a §:n muuttamista koskevan ehdotuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiön on ilmoitettava vakuutuksen mahdollisesta rajoittamisesta tai lopettamisesta sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi vakuutuksenottajalle. 

Vaihtoehtoiset toteuttamistavat

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että esityksestä on lausuntokierroksen jälkeen poistettu ehdotus, jonka mukaan urheilijoiden vanhuudenturva voitaisiin järjestää myös sitä varten perustettavassa lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annetun lain (947/2021) mukaisessa lisäeläkekassassa. Esityksen mukaan vaihtoehdon eteenpäin vieminen olisi vaatinut laajoja juridisia lisäselvityksiä, joita ei esityksen valmisteluun käytettävissä olleessa ajassa olisi ehditty tehdä ilman, että lain voimaantulo suunniteltuna ajankohtana olisi vaarantunut. 

Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan lisäeläkekassavaihtoehtoon liittyviä juridisia kysymyksiä on selvitty hallituksen esityksen antamisen jälkeen edelleen. Kansallisesti lisäeläkekassoja ja niiden toimintaa sääntelee laki lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista, jonka taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341 ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta eli niin sanottu IORPII-direktiivi. Selvityksen mukaan direktiivin 6 artiklan määritelmän mukaisesti lisäeläkelaitoksella tarkoitetaan nimenomaisesti sopimukseen perustuvia lisäeläkkeitä tarjoavaa laitosta. Myönnettävät eläke-etuudet ja niiden myöntämisedellytykset voidaan direktiivin 2 artiklan perusteella määritellä sopimuksella tai lisäeläkelaitoksen säännöissä. Suomessa urheilijoiden eläketurva ei kuitenkaan perustu sopimukseen, vaan lakiin, jolloin etuudet ja sen myöntämisedellytykset myös määritellään laissa. 

Lisäksi IOPRII-direktiivin 2 artiklan soveltamisalaa koskevassa 2. kohdassa todetaan, että direktiiviä ei sovelleta sosiaaliturvajärjestelmiä hallinnoiviin laitoksiin, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009 soveltamisalaan. Tämä niin sanottu EU:n sosiaaliturva-asetus ja sen täytäntöönpanoasetus koskevat sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista ja niitä sovelletaan muun muassa vanhuusetuuksiin sekä työtapaturma- ja ammattitautietuuksiin. EU:n sosiaaliturva-asetuksen 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava Euroopan komissiolle soveltamisalaa koskevassa 3 artiklassa tarkoitetuista lainsäädännöistä ja järjestelmistä, ja Suomen antaman ilmoituksen mukaan myös urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annettu laki kuuluu asetuksen soveltamisalan piiriin. 

Selvityksen mukaan urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuuttamisen kuuluessa asetuksen 883/2004 piiriin urheilijoiden eläkevakuuttamista ei ole mahdollista järjestää IORPII-direktiivin ja lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annetun lain mukaisessa lisäeläkekassassa. Urheilijoiden vakuuttamista ei selvityksen mukaan voida toteuttaa myöskään muiden työntekijöiden tai yrittäjien lakisääteistä eläkevakuuttamista harjoittavassa eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetun lain (946/2021) mukaisessa eläkekassassa, koska urheilijoiden eläkevakuuttaminen on suljettu pois nimenomaisilla säännöksillä yleisten työeläkelakien piiristä. Selvityksen mukaan urheilijoiden eläketurvan järjestäminen muussa kuin vakuutusyhtiössä vaatisi laajaa selvittelyä sen osalta, voidaanko heidän vakuuttamisekseen luoda vielä jokin erillinen kassajärjestelmä ja miten vakuutuskannan siirto henkivakuutusyhtiöstä erikseen perustettavaan kassaan toteutettaisiin. Tällä hetkellä vakuutusyhtiölaki sallii vakuutuskannan siirron ainoastaan toiseen vakuutusyhtiöön. 

Valmistelun yhteydessä on esityksen mukaan selvitetty eläkekassavaihtoehdon lisäksi mahdollisuutta siirtää urheilijalain mukainen vakuuttaminen Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan hoidettavaksi. Esityksen mukaan vakuutuksen järjestäminen Melassa olisi vakauttanut järjestelmää, koska vakuutusten saatavuus ei olisi enää ollut riippuvaista markkinoilla olevien vakuutustoimijoiden tarjonnasta. Myös tieteen ja taiteen apurahansaajien työeläkevakuuttaminen on järjestetty Melassa. 

Esityksen mukaan vaihtoehto olisi kuitenkin vaatinut Melan osalta järjestelmämuutoksia ja siirtymäaikaa, eikä lakimuutoksia olisi voitu saada voimaan nyt suunnitellulla ja välttämättömällä nopealla aikataululla. Lisäksi vakuuttaminen Melassa olisi tapahtunut ainakin alkuvaiheessa voimassa olevan urheilijalain säännösten mukaisesti, mikä olisi tarkoittanut vanhuudenturvan osalta nykyisen laskuperustekorkoon sidotun järjestelmän säilyttämistä. Eläketurvan tasoa ei tällöin olisi pystytty parantamaan sijoitussidonnaisen mallin avulla. 

Seuranta ja jatkotyö

Valiokunta toteaa, että nyt ehdotetuilla muutoksilla pyritään nopealla aikataululla paikkaamaan urheilijoiden vakuutusturvan puutteita markkinatilanteen vuoksi sekä edistämään vakuutusten saatavuutta jatkossa, mutta esityksessä ei ehdoteta laajempia muutoksia urheilijoiden eläketurvaan eikä muuhun sosiaaliturvaan. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että ehdotettujen muutosten jälkeenkin vakuutettujen ammattiurheilijoiden pieni määrä, alhainen maksutaso ja esimerkiksi tietojärjestelmistä aiheuttavat merkittävät kustannukset voivat heikentää vakuutusten kannattavuutta vakuutusyhtiöiden näkökulmasta, mikä voi rajoittaa vakuutusten saatavuutta. Valiokunta pitää tärkeänä, että lain toimivuutta seurataan ja sääntelyä tarvittaessa muutetaan viipymättä epäkohtien korjaamiseksi. 

Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjauksen mukaan urheilijoiden sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan puutteita korjataan. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu kehittämistarpeina esille vakuutuksen järjestämistavan lisäksi useita muita urheilijan vakuutusturvaan liittyviä kysymyksiä, kuten esimerkiksi vakuutuksen alarajan laskeminen pienituloisten ja etenkin naisurheilijoiden aseman parantamiseksi sekä urheilijan muun sosiaaliturvan järjestäminen, joita ei valmistelun kiireellisyyden vuoksi ole voitu selvittää nyt käsiteltävänä olevan esityksen valmistelun yhteydessä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että urheilijan sosiaaliturvan kehittämistä jatketaan pitkäjänteisesti kokonaisuutena yhteistyössä alan toimijoiden kanssa ja että jatkovalmistelussa selvitetään edelleen urheilijan vakuutusturvan järjestämistä erillisessä eläkekassassa tai Melassa, mikä tarjoaisi vakuutusyhtiöpohjaista vaihtoehtoa vakaamman ja ennakoitavamman vakuutusturvan urheilijalle (Valiokunnan lausumaehdotus).