7.2
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa
1 a lukuHallinto-oikeuden päätösvaltaisuus
5 a §.Luvun soveltamisala. Ehdotettuun uuteen 1 a lukuun sisällytettäisiin hallinto-oikeuden päätösvaltaisuutta koskevat yleissäännökset, jotka nykyisin ovat kumottavaksi ehdotetussa hallinto-oikeuslaissa. Muualla laissa olevat hallinto-oikeuden kokoonpanoa koskevat erityissäännökset syrjäyttäisivät ehdotetun 1 a luvun yleissäännökset lain 3 §:ssä säädetyllä tavalla.
Pykälän 1 momentissa selvennettäisiin, että 1 a luku koskisi hallinto-oikeuden – ja Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 1 momentti huomioon ottaen myös Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen – päätösvaltaisuutta, vaikka HOL:ia sovelletaankin myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä hallintoasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä vakuutusoikeudessa, markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa. Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen kokoonpanosta säädetään lisäksi Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta annetussa laissa.
Pykälän 2 momentin mukaan korkeimman hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden, vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen päätösvaltaisuudesta säädettäisiin edelleen erikseen KHOL:ssa, oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa (100/2013), vakuutusoikeuslaissa ja oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetussa laissa (646/1974).
5 b §.Päätösvaltaisuus. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevasta pääsäännöstä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 §:n 1 momenttia. Kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanoa koskeva pääsääntö olisi jatkumoa jo hallinto-oikeuslakia edeltäneen lääninoikeuslain sekä sitä edeltäneen lääninoikeudesta annetun lain (52/1955) sääntelylle asioiden käsittelemisestä ja ratkaisemisesta pääsääntöisesti kollegiaalisesti.
Tuomioistuimen ratkaisukokoonpano vaikuttaa asian käsittelyn asianmukaisuuteen, joutuisuuteen ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien vaatimusten toteutumiseen. Muutoksenhakutuomioistuimina toimivissa hallinto-oikeuksissa pääsääntö asioiden käsittelystä kolmen tuomarin peruskokoonpanossa on perusteltu. Monijäseninen kokoonpano tuo lisää näkökulmia yksittäisen lainkäyttöasian tarkasteluun, monipuolistaa käsiteltävien asioiden harkintaa ja vahvistaa siten oikeusturvaa.
Hallinto-oikeuslakiin lisättiin 1.1.2007 voimaan tulleella lailla (675/2006) uusi 12 a ja 12 b §. Näissä pykälissä kolmen jäsenen kokoonpanon rinnalle vaihtoehdoiksi tulivat suppeammat kahden ja yhden jäsenen kokoonpanot laissa erikseen luetelluissa asiaryhmissä. Hallinto-oikeuksien kokoonpanosääntelyn uudistamisen jälkeen 1.8.2010 voimaan tulleen hallintolain (434/2003) 7 a luvun (581/2010) oikaisuvaatimusmenettelyä koskevat säännökset ovat vahvistaneet oikaisuvaatimuksen asemaa ja luonnetta ensimmäisen vaiheen oikeussuojakeinona.
Oikaisuvaatimusjärjestelmän kehittämisen keskeisenä tavoitteena on ollut, että hallintotuomioistuimet voisivat keskittyä varsinaisten oikeusriitojen käsittelemiseen ja ratkaisemiseen. Oikaisuvaatimusjärjestelmän käyttöalan merkittävän laajentumisen lisäksi tuomioistuinten suoritteiden maksullisuus ja oikeudenkäyntimaksujen tason korottaminen 1.1.2016 voimaan tulleella tuomioistuinmaksulailla (1455/2015) ovat vaikuttaneet siihen, että hallinto-oikeuksien jutturakenne ja asiamäärien painotukset ovat muuttuneet. Hallinto-oikeuksien kokoonpanosääntelyn ajantasaisuuden tarkastelu oikeusturvan toteutumisen, hallinto-oikeuksien lainkäyttötoiminnan sujuvoittamisen ja oikeudenkäyntimenettelyjen nopeuttamisen näkökulmasta onkin näistä syistä tarpeen.
Kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanoa sääntelyn lähtökohtana puoltaa muun ohella se, että oikaisuvaatimusjärjestelmän käyttöalan laajentumisen myötä monilla hallinnon aloilla selvät ja yksinkertaiset asiat ratkaistaan nykyisin jo oikaisuvaatimusmenettelyssä eivätkä ne tule hallinto-oikeuksien käsittelyyn. Myös valituslupajärjestelmä jatkomuutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen asettaa entistä korkeammat odotukset hallinto-oikeuksien lainkäytölle. Hallinto-oikeuksien lainkäytön henkilöstörakenteessa on tapahtunut muutos kohti tuomaripainotteisuutta. Toisin kuin säädettäessä hallinto-oikeuksien suppeammista kokoonpanoista 2000-luvun ensikymmenellä, jolloin lainkäyttöasian tavanomaisena kokoonpanona oli kolmesta jäsenestä ja lainopillisen koulutuksen saaneesta esittelijästä koostuva kokoonpano, nykyisin lainkäyttöasian esittelijänä toimii usein hallinto-oikeustuomari. Ratkaisukokoonpanoissa esittelijöinä toimivien esittelijöiden ja notaarien vähentyminen sekä hallinto-oikeustuomareiden ja asessorien suorittamien tuomariesittelyjen samanaikainen lisääntyminen ovat keventäneet kokoonpanoja siitä, millaisiksi ne nykyistä kokoonpanosääntelyä säädettäessä tarkoitettiin.
Kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpano säilyttäisi asemansa peruskokoonpanona. Poikkeavista kokoonpanoista säädettäisiin laissa erikseen. Ehdotetun 5 b §:n perussäännös korostaisi kolmijäsenisen kokoonpanon asemaa hallinto-oikeuden säännönmukaisena kokoonpanona. Perussäännös loisi takeen sille, että sellaisetkin asiat, jotka muutoin voitaisiin käsitellä kahden tai yhden jäsenen kokoonpanossa, voitaisiin saattaa käsiteltäviksi peruskokoonpanossa. Kolmijäsenisestä peruskokoonpanosta säätämistä puoltaa hallinto-oikeuksien asema ensimmäisen asteen muutoksenhakutuomioistuimina, joiden ratkaisukäytännöllä ohjataan laajasti hallintoviranomaisten päätöksentekoa. Hallinto-oikeuden kollegisella ja riippumattomalla kokoonpanolla on keskeinen merkitys oikeusturvan ja julkisen vallan käytön lainmukaisuutta kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta. Hallinto-oikeuden ratkaisu jää korkeimman hallinto-oikeuden valituslupajärjestelmän vuoksi yleensä lopulliseksi tuomioistuinratkaisuksi asiassa.
Sen ratkaiseminen, käsitelläänkö asia kolmen lainoppineen jäsenen muodostamassa peruskokoonpanossa vai laissa erikseen säädettävässä suppeammassa kokoonpanossa, kuuluisi kulloinkin asiaa käsittelevälle kokoonpanolle. Oikeudellisesti vaativat, asiallisesti laajat ja monimutkaiset tai yhteiskunnallisesti merkittävät ratkaisut tulisi tehdä yleensä vähintään kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Myös linjaratkaisut on syytä tehdä laajemmassa kokoonpanossa.
HOL 1 a luvussa ei säädettäisi hallinto-oikeuden päätösvaltaisuudesta tyhjentävästi. Hallinto-oikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevista erityissäännöksistä voidaan mainita lain 5 §:n 2 momentti, jossa säädetään hallintotuomioistuimen päätösvaltaisuudesta tuomarin esteellisyyttä koskevassa asiassa. Lisäksi muussa lainsäädännössä, kuten oikeusapulaissa (257/2002), oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetussa laissa (362/2009), lastensuojelulaissa, vankeuslaissa (767/2005), tutkintavankeuslaissa (768/2005), valvotusta koevapaudesta annetussa laissa (629/2013), yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa (400/2015), yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (801/2017) ja poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006) on erityissäännöksiä hallinto-oikeuden päätösvaltaisuudesta tietyissä asioissa. Edelleen hallinto-oikeuden päätösvaltaisuudesta asiassa, joka koskee oikeudenkäynnin julkisuutta hallinto-oikeudessa, säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetussa laissa (381/2007). Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuutta koskevaa erityissääntelyä ei tässä yhteydessä ole tarkoitus muuttaa. Rajattuja asiaryhmiä koskevalle uudelle erityissääntelylle voi olla tarvetta myös tulevaisuudessa.
5 c §.Asiantuntijajäsenen osallistuminen kokoonpanoon. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momenttia. Momentin kohdat numeroitaisiin uudestaan. Lisäksi momentissa täsmennettäisiin, että siinä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu kaksi lainoppinutta jäsentä ja asiantuntijajäsen. Momentissa tarkoitetuissa asioissa asiantuntijajäsenen mukanaolo katsotaan tarpeelliseksi hallintoasiaa koskevan erityisasiantuntemuksen vuoksi.
Säännös siitä, että kokoonpano asiantuntijajäsenasiassa koostuu kahdesta lainoppineesta jäsenestä ja asiantuntijajäsenestä, on voimassa olevan sekä lailla 313/2026 muutetun, 1.1.2027 voimaan tulevan hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä. Vaikka tällainen kolmen jäsenen kokoonpano olisi useimmissa tapauksissa asioiden laatuun nähden riittävä, on tarpeen, että asia voidaan tarvittaessa ratkaista kolmen lainoppineen jäsenen ja asiantuntijajäsenen muodostamassa neljän jäsenen kokoonpanossa silloin, kun asiassa on haastavia oikeudellisia tulkintakysymyksiä. Tämän vuoksi 5 c §:n 1 momentissa tarkoitetuissa asiantuntijajäsenasioissa soveltuisi ehdotettu 5 h §, jossa säädettäisiin kokoonpanon vahventamisesta yhdellä lainoppineella jäsenellä. Kokoonpanoa ei voitaisi vahventaa toisella asiantuntijajäsenellä.
Hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin viimeisessä virkkeessä on säädetty, että asiantuntijajäsenen sisältävässä kokoonpanossa puheenjohtajana toimii lainoppinut jäsen. Tämä säännös ei enää ole tarpeen hallinto-oikeuden puheenjohtajaa koskeva tuomioistuinlain 4 luvun 2 §:n 2 momentti huomioon ottaen. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan hallinto-oikeuden puheenjohtajana toimii ylituomari tai lainoppinut hallinto-oikeustuomari.
Hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan asiantuntijajäsen osallistuu asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) tarkoitetussa tahdosta riippumattoman erityishuollon antamista tai jatkamista koskevassa asiassa. Säännöksen perusteella on aiemmin ollut tulkinnanvaraista, osallistuuko asiantuntijajäsen asian käsittelyyn haettaessa muutosta kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 3 a luvun mukaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöön. Korkein hallinto-oikeus katsoi ennakkopäätöksessään KHO 2025:39, ettei kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 3 a lukuun sisältyvän 42 m §:n 1 momentin mukaista valvottua liikkumista koskevassa asiassa ollut kysymys sellaisesta tahdosta riippumattoman erityishuollon antamista tai jatkamista koskevasta asiasta, jonka hallinto-oikeus olisi ollut päätösvaltainen hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ratkaisemaan kahden lainoppineen jäsenen ja asiantuntijajäsenen kokoonpanossa. Rajoitustoimenpiteiden käytössä on kyse sellaisista erityishuollon antamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joiden asianmukaisuutta arvioitaessa on asian käsittelyyn syytä osallistua asiantuntijajäsen. Tämän vuoksi esitetään, että lainkohtaa muutetaan niin, että 3 kohtaan lisätään maininta rajoitustoimenpiteistä.
Pykälän 2 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 12 a §:n 2 momenttia, jossa säädetään hallinto-oikeuden suppeammasta kokoonpanosta, kun kysymys on mielenterveyslain mukaista hoidon jatkamista koskevan päätöksen alistamisesta hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Säännöstä on täydennetty ehdotuksella siitä, että vastaava kokoonpano voisi käsitellä ja ratkaista myös kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisen erityishuollon jatkamista koskevan alistusasian. Kyse on vastaavanlaisesta menettelystä kuin mielenterveyslain mukaisissa alistusasioissa.
Momentissa on kyse jäljempänä 5 e §:ssä säädettäväksi ehdotetun kaksijäsenisen kokoonpanon erityistilanteesta, johon soveltuisi myös ehdotetun 5 e §:n 3 momentti asian siirtämisestä kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi, jos jäsenet eivät ole ratkaisusta yksimieliset. Erimielisyystilanteessa ehdotetussa 5 c §:n 2 momentissa tarkoitetun kokoonpanon olisi siirrettävä asia kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Toisin kuin 5 g §:ssä säädettäväksi ehdotetuissa tilanteissa, lainoppineesta jäsenestä ja asiantuntijajäsenestä koostuva kokoonpano ei säilyisi päätösvaltaisena, jos toiselle kokoonpanon jäsenistä on tullut este, vaan asiaan olisi määrättävä uusi jäsen. Ehdotetussa 2 momentissa tarkoitetussa asiantuntijajäsenasiassa kokoonpanon lainoppinut jäsen voi toimia asian esittelevänä puheenjohtajana.
Pykälän 3 momentin ensimmäinen virke vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 7 §:n 2 momenttia mutta koskisi hallinto-oikeuslaista poiketen myös ehdotetun 5 c §:n 2 momentissa tarkoitettuja hoidon ja erityishuollon jatkamista koskevia alistusasioita. Ensimmäisessä virkkeessä muulla toimenpiteellä kuin lopullisella pääasiaratkaisulla tarkoitetaan välipäätöksiä ja muita välitoimia, joita ei ratkaista välipäätöksellä. Mikäli asia tulisi lain mukaan ratkaista kahden lainoppineen jäsenen ja asiantuntijajäsenen kokoonpanossa, voisivat kaksi lainoppinutta jäsentä päättää muusta toimenpiteestä kuin lopullisesta pääasiaratkaisusta. Jäljempänä ehdotetun 5 f §:n 3 momentin 4–6 kohdan nojalla välipäätöksistä ja muista lainkohdissa tarkoitetuista välitoimista voisi kuitenkin päättää yksikin lainoppinut jäsen, jollei asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus edellyttäisi suurempaa kokoonpanoa.
Momentin toisen virkkeen nojalla voitaisiin päättää asian käsittelyn raukeamisesta, asian tutkimatta jättämisestä tai asian siirtämisestä ilman asiantuntijajäsentä. Asiantuntijajäsenasioissa saattaa esiintyä sellaisia varsinaisia oikeudellisia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen voi perustua vain lainoppineiden jäsenten koulutukseen ja ammattipätevyyteen. Hallinto-oikeuslakia edeltänyttä lääninoikeuslain 11 §:n (242/1989) 3 momenttia koskeneiden yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännös mahdollisti muun ohella sen, että lääninoikeus teki päätöksen ilman asiantuntija- tai lisäjäsentä silloin, kun pääasian ratkaisemisen edellytykset eivät täyttyneet eli tehtäessä päätös asian tutkimatta jättämisestä.
Lainoppineet jäsenet osaavat arvioida oikeusturvan kannalta asianmukaisesti oikeudelliset perusteet momentin toisessa virkkeessä mainitulle ratkaisulle, joka lopettaa asian käsittelyn hallinto-oikeudessa, eikä asiantuntijajäsenten mukanaolo päätöksenteossa ole välttämätöntä. Ratkaisut voitaisiin tehdä myös 5 f §:ssä tarkoitetussa yksijäsenisessä kokoonpanossa. Jäljempänä ehdotetun 5 f §:n 3 momentissa tarkoitettua raukeamista, tutkimatta jättämistä ja siirtämistä koskevan päätöksen tekeminen ilman asiantuntijajäsentä sujuvoittaisi hallinto-oikeuden työskentelyä. Oikeudelliset kysymykset voitaisiin käsitellä ja ratkaista joustavasti ja nopeasti niissä tilanteissa, joissa asiantuntijajäsenen erityisasiantuntemus ei ole tarpeellinen.
5 d §.Luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneen jäsenen osallistuminen kokoonpanoon. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat pääasiallisesti lailla 313/2026 muutettua, 1.1.2027 voimaan tulevaa hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momenttia siltä osin kuin siinä säädetään hallinto-oikeuden kokoonpanosta, johon kuuluu yksi tai useampi luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen. Mahdollisuudesta käsitellä ehdotetussa pykälässä tarkoitettu asia nelijäsenistä laajemmassa kokoonpanossa säädetään hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin kolmessa viimeisessä virkkeessä. Ehdotettu sääntely poikkeaisi lailla 313/2026 muutetusta hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentista siten, että myös jätelain 5 d, 5 f ja 5 g §:n mukaiset asiat voitaisiin tarvittaessa käsitellä nelijäsenistä kokoonpanoa laajemmassa kokoonpanossa, mitä hallinto-oikeuslain sääntely ei erikseen mahdollista. Vaikka mainitut jätelain mukaiset asiat eivät tyypillisesti olisikaan laajennettua kokoonpanoa edellyttäviä, ei niitä ole syytä kategorisesti rajata laajennetun kokoonpanon käyttömahdollisuuden ulkopuolelle poiketen muista asioista, joiden kokoonpanoon kuuluu luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen tai jäseniä.
Hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin toiseksi viimeinen virke, jonka mukaan kokoonpanoon kuuluu nelijäsenistä kokoonpanoa laajemmassa kokoonpanossa puheenjohtajan lisäksi tarpeellinen määrä luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä ja yhtä monta lainoppinutta jäsentä, on aiheuttanut tulkintaongelmia. Epäselvyyttä on aiheutunut siitä, pitääkö kokoonpanossa olla puheenjohtaja ja sen lisäksi sama määrä lainoppineita tuomareita ja asiantuntijatuomareita. Voimassa olevan säännöksen eräänä tulkintavaihtoehtona on pidetty sitä, että lainmukainen kokoonpano edellyttää samaa määrää luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä ja lainoppineita jäseniä, joihin myös puheenjohtaja kuuluu. Tulkintaongelmien poistamiseksi säännösmuotoilua ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneiden jäsenten asiantuntemusta edellyttäviin nelijäsenistä laajempiin erityiskokoonpanoihin kuuluisi vähintään yhtä monta lainoppinutta jäsentä kuin luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä. Tämä lainoppineiden ja luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneiden jäsenten suhdeluku vastaisi nelijäsenisen kokoonpanon osalta säädettäväksi ehdotettua siitä, että siihen kuuluisi vähintään kaksi lainoppinutta jäsentä. Hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin viimeisessä virkkeessä säädetään kokoonpanon lainoppineesta puheenjohtajasta, mutta tämä säännös ei enää ole tarpeen tuomioistuinlain 4 luvun 2 §:n 2 momentti huomioon ottaen.
Ehdotetun 2 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla 1 momentissa tarkoitettu asia voidaan määrätä nelijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi, jos se ratkaistavana olevan kysymyksen laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi on perusteltua. Viittaus kysymyksen laatuun, laajuuteen tai muuhun erityiseen syyhyn vastaisi jäljempänä 5 h §:ään kokoonpanon vahventamisesta ehdotettua. Asian laatu ja laajuus kokoonpanon vahventamisen perusteena tarkoittaisi esimerkiksi tilanteita, jotka eivät ehdotetun 5 l §:n mukaan edellyttäisi täysistunnon, vahvennetun osastokokoonpanon istunnon tai koko osaston istunnon käyttämistä mutta joissa kokoonpanon vahventaminen olisi asian erityisen laadun tai poikkeuksellisen laajuuden vuoksi perusteltua. Muu erityinen syy viittaisi puolestaan asian käsittelyyn liittyviin poikkeuksellisiin seikkoihin ja voisi olla käsillä esimerkiksi tilanteessa, jossa aiemmin asian esittelijänä toiminut on asian käsittelyn kestäessä saanut tuomarinmääräyksen ja asian ratkaiseminen samoista henkilöistä koostuvassa kokoonpanossa olisi esimerkiksi suullisessa käsittelyssä, katselmuksessa tai tarkastuksessa vastaanotetun todistelun jälkeen perusteltua.
Edellytyksenä luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneisyyttä edellyttävän kokoonpanon vahventamiselle laajemmaksi kuin nelijäseniseksi olisi momentin kolmannen virkkeen mukaan asian erityinen laatu tai laajuus. Erityisellä laadulla tai laajuudella tarkoitettaisiin ratkaistavana olevan kysymyksen sisältöön, laajuuteen tai yhteiskunnalliseen merkittävyyteen liittyviä poikkeuksellisia erityispiirteitä, jotka edellyttäisivät nelijäsenistäkin suurempilukuista kokoonpanoa. Sen ratkaiseminen, käsitelläänkö asia kolmijäsenisessä vai sitä laajemmassa kokoonpanossa, kuuluu asiaa kulloinkin käsittelevälle kokoonpanolle.
Pykälän 3 momentti vastaisi asiallisesti ehdotettua 5 c §:n 3 momenttia. Momentin ensimmäisen virkkeen nojalla muusta toimenpiteestä kuin lopullisesta pääasiaratkaisusta voitaisiin päättää ilman luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyttä jäsentä. Pykälän 1 momentissa tarkoitettuja asioita käsittelevän Vaasan hallinto-oikeuden työskentelyn sujuvoittamiseksi on perusteltua ulottaa mahdollisuus välipäätöksiä ja muita välitoimia koskevien ratkaisujen tekemiseen myös ilman luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyttä jäsentä.
Momentin toisen virkkeen mukaan asian käsittelyn raukeamisesta, asian tutkimatta jättämisestä tai asian siirtämisestä voitaisiin päättää ilman luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyttä jäsentä. Lainoppineet jäsenet osaavat arvioida oikeusturvan kannalta asianmukaisesti oikeudelliset perusteet momentin toisessa virkkeessä mainitulle ratkaisulle, joka lopettaa asian käsittelyn hallinto-oikeudessa, eikä luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneen jäsenen mukanaolo päätöksenteossa ole välttämätöntä. Ratkaisut voitaisiin tehdä myös 5 f §:ssä tarkoitetussa yksijäsenisessä kokoonpanossa. Ehdotetun 5 f §:n 3 momentissa tarkoitettua raukeamista, tutkimatta jättämistä ja siirtämistä koskevan päätöksen tekeminen ilman luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyttä jäsentä sujuvoittaisi Vaasan hallinto-oikeuden työskentelyä. Oikeudelliset kysymykset voitaisiin käsitellä ja ratkaista joustavasti ja nopeasti niissä tilanteissa, joissa luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneen jäsenen erityisasiantuntemus ei ole tarpeellinen.
5 e §.Päätösvaltaisuus kaksijäsenisenä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä asioista, joissa kahden lainoppineen jäsenen kokoonpano olisi päätösvaltainen, jollei asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Kysymys olisi poikkeuksesta 5 b §:ssä pääsäännöksi säädettäväksi ehdotettuun kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanoon, johon asia tulisi siirtää, jos ratkaistavana oleva kysymys on oikeudellisesti vaikea, asiallisesti laaja ja monimutkainen tai yhteiskunnallisesti merkittävä taikka kyse on linjaratkaisun tekemisestä. Se, käsitelläänkö asia peruskokoonpanossa vai kahden jäsenen kokoonpanossa, kuuluu ratkaistavaksi kulloinkin asiaa käsittelevälle kokoonpanolle.
Kahden jäsenen kokoonpano on tarkoituksenmukainen asioissa, joissa oikeuskäytäntö on vakiintunut ja oikeudenkäyntiaineisto suppea. Kokoonpanossa voidaan voimassa olevan sääntelyn mukaan käsitellä asioita, joihin ei liity oikeudellisesti vaikeita kysymyksiä. Selostetut rajaukset on otettava huomioon käytettäessä ehdotetussa säännöksessä annettua harkintavaltaa valita oikea kokoonpano ja arvioitaessa sitä, edellyttääkö ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Lisäksi suppeamman kokoonpanon käytölle asettaa rajoituksen se, että käytännössä kaksi jäsentä voi ehdotetun 3 momentin nojalla ratkaista asian vain, mikäli he ovat yksimielisiä.
Nykyisin kahden lainoppineen jäsenen kokoonpanosta säädetään hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentissa, jossa kokoonpanon päätösvaltaisuudelta edellytetään muun ohella sitä, että kysymys on muutoksenhakuasiasta. Ehdotetun 5 e §:n 1 momentin perusteella kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaisuutta ei enää rajoitettaisi muutoksenhakuasioihin, vaan kaksijäseninen kokoonpano olisi päätösvaltainen ratkaisemaan myös hallintoriita-asioita ja muita hallintolainkäyttöasioita edellyttäen, että muut laissa säädetyt päätösvaltaisuuden edellytykset täyttyvät. Pääasian olisi koskettava momentissa tarkoitettua asiaa. Yleisten periaatteiden mukaisesti samassa kokoonpanossa käsitellään ja ratkaistaan myös pääasian yhteydessä esitetyt muut vaatimukset. Esimerkiksi asiamiehen tai avustajan palkkiosta ja kulujen korvaamisesta, edunvalvojalle tai tukihenkilölle valtion varoista määrättävästä korvauksesta sekä velvollisuudesta korvata oikeudenkäyntikulut ja todistelukustannukset voitaisiin päättää samassa kokoonpanossa kuin pääasiasta. Samassa kokoonpanossa kuin pääasia tulee myös käsitellä vaatimukset, jotka koskevat vahingonkorvausta, jotka ovat kantelunluonteisia tai jotka eivät kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.
Hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin johdantokappaleessa säädetään kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaisuuden edellytykseksi, ettei asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Lakivaliokunta piti 12 a §:ää hallinto-oikeuslakiin lisättäessä oikeusturvasyistä tärkeänä, ettei pykälän 1 momentissa lueteltuihin asioihin rutiininomaisesti määrätä kahden jäsenen kokoonpanoa vaan että kunkin asian erityispiirteet otetaan asianmukaisesti huomioon ratkaisukokoonpanoa määrättäessä. Valiokunta edellytti momenttiin lisättäväksi harkintaa ohjaavan säännöksen, jonka mukaan kaksi jäsentä voi käsitellä asian, jollei ratkaistavana olevan kysymyksen laatu edellytä sen käsittelemistä kolmen jäsenen muodostamassa kokoonpanossa. (LaVM 9/2006 vp, s. 3/II.) Tämä harkintaa ohjaava säännös sisältyisi myös ehdotetun 5 e §:n 1 momentin johdantokappaleeseen. Säännökseen lisättäisiin myös laadun ohelle asian laajuus, joka voisi vastaavasti edellyttää asian käsittelemistä kolmijäsenisessä kokoonpanossa.
Voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentissa luetteloidaan ne lait, joiden mukaisissa asioissa hallinto-oikeus on päätösvaltainen kaksijäsenisenä. Kahden jäsenen päätösvaltaisuudesta säätäminen lakeja luetteloimalla ei ole täysin toimiva sääntelytekniikka luettelon ajantasaisena pitämiseen liittyvien haasteiden vuoksi. Kahden ja kolmen jäsenen kokoonpanojen päätösvaltaisuutta koskeva sääntely on lisäksi hajaantunut epäjohdonmukaiseksi. Esimerkiksi ulkomaalaislain mukaisiin oleskelulupa-asioihin rinnastuvia oleskelulupa-asioita ratkaistaan muun erityislainsäädännön nojalla, mutta puheena olevia erityislakeja ei ole mainittu kahden jäsenen päätösvaltaisuutta koskevassa hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 8 kohdassa. Sääntelyn johdonmukaisuuden, ennakoitavuuden, yksiselitteisyyden ja toimivuuden vuoksi ehdotetussa 5 e §:n 1 momentissa kahden jäsenen päätösvaltaisuus määriteltäisiin lakien luetteloinnin sijasta yleiskielisemmillä ja siten joustavammilla mutta kuitenkin oikeusturvan kannalta riittävän tarkoilla ilmauksilla.
Toisin kuin 5 g §:ssä säädettäväksi ehdotetuissa tilanteissa, kahden jäsenen kokoonpano ei säilyisi päätösvaltaisena, jos toiselle kokoonpanon jäsenistä on tullut este, vaan asiaan olisi määrättävä uusi jäsen.
Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan kaksijäseninen kokoonpano olisi päätösvaltainen, jos kysymys on ulkomaalaisen maahantulon, oleskelun tai maasta poistamisen edellytyksiä tai ulkomaalaiselle myönnettävää matkustusasiakirjaa koskevasta asiasta, vastaanottopalveluista taikka muusta ulkomaalaisasiasta. Tällaisia ulkomaalaisasioita ovat ulkomaalaislaissa tarkoitettujen asioiden lisäksi ainakin kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa, kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa, kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetussa laissa, kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä annetussa laissa, kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetussa laissa, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen oleskeluoikeuksia koskevien eräiden määräysten täytäntöönpanosta annetussa laissa ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten annetussa laissa tarkoitetut asiat.
Kansainvälisestä suojelusta ja ulkomaalaisoikeudellisista asioista säädetään kansallisen lainsäädännön lisäksi suoraan sovellettavissa Euroopan unionin uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen (niin sanottu pakti) muodostavissa säädöksissä, joita sovelletaan pääosin 12.6.2026 alkaen. Näitä säädöksiä ovat muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1347, annettu 14 päivänä toukokuuta 2024, vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiselle kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle ja myönnetyn suojelun sisällölle, neuvoston direktiivin 2003/109/EY muuttamisesta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU kumoamisesta (niin sanottu määritelmäasetus), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1348, annettu 14 päivänä toukokuuta 2024, kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta (niin sanottu menettelyasetus) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1351, annettu 14 päivänä toukokuuta 2024, turvapaikka-asioiden ja muuttoliikkeen hallinnasta, asetusten (EU) 2021/1147 ja (EU) 2021/1060 muuttamisesta ja asetuksen (EU) N:o 604/2013 kumoamisesta (niin sanottu hallinta-asetus). Myös paktin sisältämä ulkomaalaisoikeudellinen sääntely kuuluisi ehdotetun 1 kohdan piiriin.
Kohdan perusteella kaikki ulkomaalaisoikeudelliset asiat kuuluisivat kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaan. Vaikka ulkomaalaisasioiden määrissä eri vuosina on vaihtelua, niitä käsitellään hallinto-oikeuksissa vuosittain määrällisesti paljon. Tähän nähden niihin liittyvän lainsäädännön muuttuessakin ulkomaalaisasioista kertyy yleensä lyhyessä ajassa runsaasti oikeuskäytäntöä ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä, mikä vakiinnuttaa oikeustilaa lyhyehkössä ajassa muutosten myötä. Vaikka merkittävien lainsäädännöllisten muutosten tullessa voimaan voi aluksi olla syytä tehdä esimerkiksi uusia linjaavia ratkaisuja laajemmassa kokoonpanossa, voidaan edellä mainittuun ulkomaalaisasioiden runsaaseen määrään ja siitä juontuvaan nopeahkoon oikeuskäytännön vakiintumiseen nähden katsoa, että kahden lainoppineen jäsenen lähtökohtainen päätösvaltaisuus ulkomaalaisasioissa on perusteltua oikeusturvan ja oikeudenkäynnin joutuisuuden riittävän turvaamisen kannalta.
Momentin 2 kohta kattaisi kansalaisuuslain (359/2003), passilain (671/2006) ja henkilökorttilain (663/2016) soveltamista koskevat asiat. Kohdassa tarkoitettuihin kansalaisuusasioihin lukeutuisivat sekä kansalaisuuden saamista, säilyttämistä ja menettämistä että kansalaisuusaseman määrittämistä koskevat asiat. Kansalaisuusasioita ratkaistaan hallinto-oikeuksissa vuosittain useita satoja, ja määrän otaksutaan lähivuosina lisääntyvän. Vaikka kansalaisuutta koskevalla asialla voi olla muutoksenhakijalle suuri henkilökohtainen merkitys, pääosassa kansalaisuutta koskevista lainkäyttöasioista ratkaistavana on suhteellisen yksinkertainen oikeudellinen kysymys. Korkein hallinto-oikeus on antanut merkittävästi ennakkopäätöksiä kansalaisuutta koskevissa asioissa, ja kuten ulkomaalaisasioissakin, kansalaisuusasioiden oikeuskäytäntö vakiintuu yleensä melko nopeasti sääntelyyn tehtävien muutosten jälkeen. Kahden jäsenen lähtökohtaista kokoonpanoa voidaan siten pitää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja asioiden joutuisan käsittelyn kannalta riittävänä.
Lisäksi 2 kohdan mukaisiin asioihin kuuluisivat passilain soveltamista koskevat asiat, jotka ovat oikeudelliselta luonteeltaan ja vaikeusasteeltaan kahden jäsenen kokoonpanoon soveltuvia. Myös voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 9 kohdassa säädetään kahden jäsenen päätösvaltaisuudesta passilain (642/1986), joka on kumottu passilailla (671/2006), soveltamista koskevissa asioissa. Edelleen passiasioihin rinnastuvissa henkilökorttilaissa tarkoitettua henkilökorttia koskevissa asioissa olisi sääntelyn johdonmukaisuuden vuoksi tarkoituksenmukaista säätää kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaisuudesta.
Momentin 3 kohdassa tarkoitetut nimi-, kotikunta- ja väestötietoasiat muistuttavat pääosin laadultaan ja laajuudeltaan passia ja henkilökorttia koskevia asioita, ja myös ne soveltuvat siten kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistaviksi. Kysymyksessä oleva kohta vastaisi voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 4 kohtaa ja kattaisi väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009), kotikuntalain (201/1994) sekä etu- ja sukunimilain (946/2017) soveltamista koskevat asiat.
Momentin 4 kohdan nojalla kaksijäseninen kokoonpano olisi päätösvaltainen, kun kysymys on rakentamisluvasta, maisematyöluvasta, rakennuksen purkamisluvasta taikka rakentamiseen tai alueidenkäyttöön liittyvästä poikkeamisluvasta. Kohta käsittäisi rakentamislain (751/2023) 5 luvussa tarkoitettuja lupia koskevat asiat 43 a ja 46 a §:ssä tarkoitettuja puhtaan siirtymän sijoittamislupaa koskevia asioita lukuun ottamatta.
Rakentamisen lupien käsittelymäärät hallinto-oikeuksissa vaihtelevat vuosittain talouden suhdanteiden mukaan. Sujuvan käsittelyn takaamiseksi rakentamisen erilaiset lupa-asiat voidaan yleensä ratkaista kahden jäsenen kokoonpanossa. Rakentamisen lupa-asiat ovat pääsääntöisesti olennaisesti alueidenkäyttölaissa (132/1999) säädettyjä kaava-asioita suppeampia. Kun rakentamislupa on myönnetty olemassa olevan kaavan perusteella, valitusasiassa ei yleensä ole sellaisia näyttö- tai oikeuskysymyksiä, joiden ratkaiseminen edellyttäisi kolmen jäsenen kokoonpanoa. Asiakohtaiset erot rakentamisen lupia koskevien asioiden osalta ovat suuria, mikä edellyttää tapauskohtaista harkintaa siitä, mikä on asianmukainen kokoonpano juuri ratkaistavana olevan kysymyksen kannalta.
Kahden jäsenen päätösvallan sääntely lupa-asioissa eroaisi voimassa olevasta hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 2 kohdasta, koska se ei rajaisi suunnittelutarvealuetta koskevia rakentamislain 46 ja 47 §:ssä tarkoitettuja asioita kahden jäsenen päätösvallan ulkopuolelle. Hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 2 kohtaa säädettäessä suunnittelutarveratkaisun arvioitiin sisältävän sellaista kaavapäätöstä vastaavaa kokonaisharkintaa maankäytön suunnittelusta sovellettuna yksittäistapaukseen, joka edellyttäisi kaavavalitusten tapaan yleensä peruskokoonpanon käyttämistä. Suunnittelutarveratkaisujen käyttöala on vakiintuneesti kapea. Sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueella koskevissa asioissa onkin usein kyse yksinkertaisemmista oikeuskysymyksistä kuin poikkeamislupa-asioissa, jotka jo voimassa olevan hallinto-oikeuslain nojalla ovat olleet kahden jäsenen kokoonpanon ratkaistavissa. Tähän nähden sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueilla ei ole syytä rajata kategorisesti kahden jäsenen päätösvallan ulkopuolelle. Jos kuitenkin ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus sitä edellyttää, asia on käsiteltävä kolmijäsenisessä kokoonpanossa.
Rakentamislain systematiikassa rakentamisen lupa-asioihin lukeutuu suunnittelutarvealuetta koskevien asioiden lisäksi muunlaisia sijoittamisen edellytyksiä koskevia asioita. Esimerkiksi puhtaan siirtymän sijoittamislupaa koskevat asiat ovat rakentamislain 43 a ja 46 a § huomioon ottaen vaikutukseltaan erittäin laajakantoisia ja oikeudellisesti vaativia. Puhtaan siirtymän sijoittamislupaa koskevat asiat ovat laajuudeltaan verrattavissa ympäristölupia koskeviin asioihin, eivätkä ne sovellu suppeammassa kokoonpanossa ratkaistaviksi.
Momentin 5 kohdan nojalla toimeentulotukea ja sen takaisinperintää (laki toimeentulotuesta (1412/1997)), omaishoidon tukea (laki omaishoidon tuesta (937/2005)) sekä erityispalveluiden järjestämistä vammaiselle henkilölle (vammaispalvelulaki) koskevat asiat kuuluisivat kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaan. Toimeentulotukea ja vammaispalveluita koskevat muutoksenhakuasiat kuuluvat kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan jo nykyisin hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 7 kohdan perusteella, mutta omaishoidon tukea koskevat asiat eivät. Ehdotus laventaisi kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaa muutoksenhakuasioissa omaishoidon tukea koskevilta osin. Toimeentulotukea, omaishoidon tukea ja vammaispalvelua koskevia valitusasioita ratkaistaan hallinto-oikeuksissa jatkuvasti, ja ne ovat oikeudellisesti suhteellisen yksinkertaisia. Muutoksenhakuasioiden lisäksi toimeentulotukea, omaishoidon tukea ja vammaispalvelua koskevat hallintoriita-asiat voitaisiin ratkaista kahden jäsenen kokoonpanossa.
Nykyisin toimeentulotuen takaisinperintää koskevat asiat on käsitelty kolmen jäsenen kokoonpanoissa, koska niissä on kysymys hallintoriita-asioista. Hallinto-oikeuksissa on vuosina 2023–2025 ratkaistu vuosittain noin 800–900 toimeentulotuen takaisinperintää koskevaa asiaa. Vuosittain ratkaistavien asioiden merkittävän määrän vuoksi kahden jäsenen kokoonpanon käytön sallivalla muutoksella olisi merkitystä takaisinperintäasioiden joutuisan käsittelyn kannalta. Takaisinperintää koskevat asiat ovat laatunsa ja laajuutensa puolesta pääsääntöisesti sellaisia, että ne voitaisiin käsitellä kahden jäsenen kokoonpanossa tuensaajan tai vammaisen henkilön oikeusturvaa vaarantamatta. Myös muut 4 kohdassa tarkoitettuja tukimuotoja koskevat hallintoriita-asiat voitaisiin ratkaista kahden jäsenen kokoonpanossa, jollei ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä.
Samalla kahden jäsenen päätösvallan piiristä poistuisivat voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 7 kohdassa mainitut elatusturvalain (671/1998), joka on kumottu elatustukilailla (580/2008), sosiaalihuoltolain (710/1982), joka on pääosin kumottu sosiaalihuoltolailla (1301/2014), lasten päivähoidosta annetun lain (36/1973), jonka nimike on muutettu lailla 580/2015 varhaiskasvatuslaiksi ja joka on kumottu varhaiskasvatuslailla (540/2018), sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) soveltamista koskevat asiat. Näitä koskevia ratkaisuja ei hallinto-oikeuksissa ole vuositasolla ollut merkittävästi, ja esimerkiksi omaishoidon tukea koskevien asioiden määrä on vuositasolla ollut näiden yhteenlaskettua määrää korkeampi. Varhaiskasvatusta koskevat asiat sisältyisivät ehdotuksen mukaan 5 e §:n 1 momentin 6 kohtaan muiden esi- ja perusopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta, aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta koskevien asioiden ohella. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja varhaiskasvatuksesta perittäviä maksuja koskevat asiat kuuluisivat ehdotetun 5 f §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla yhden jäsenen kokoonpanossa käsiteltäviin.
Momentin 6 kohdan mukaan kaksijäseninen kokoonpano olisi päätösvaltainen, kun kysymys on varhaiskasvatusta, esiopetusta, perusopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta, aamu- ja iltapäivätoimintaa, lukiokoulutusta tai ammatillista koulutusta koskevasta asiasta. Hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla perusopetuslain (628/1998) soveltamista koskevat asiat kuuluvat kahden jäsenen päätösvaltaan. Erityisesti perusopetuslaissa säädettyä maksutonta kuljetusta koskevien asioiden käsittelyllä kahden jäsenen kokoonpanossa on merkitystä hallinto-oikeuksien lainkäyttötoiminnan sujuvuuden kannalta. Myös oikeusturvaan olennaisesti kuuluvan asian käsittelyn joutuisuuden kannalta on merkityksellistä, että perusopetusta saavan oppilaan koulumatkaa koskevat asiat voitaisiin edelleen käsitellä kahden jäsenen kokoonpanossa, jollei yksittäisessä asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Myös muiden kuin koulumatkaa koskevien asioiden käsittely kahden jäsenen kokoonpanossa on edelleen perusteltua eikä tähän esitetä muutosta. Perusopetuslaissa säädetään myös esiopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevista asioista, eikä näidenkään asioiden osalta esitetä muutosta käsittelyyn kahden jäsenen kokoonpanossa. Varhaiskasvatusta sekä lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta koskevien asioiden voidaan arvioida vastaavan pitkälti perusopetusta koskevia asioita laadultaan ja merkitykseltään muutoksenhakijoiden kannalta. Näin ollen kohdassa tarkoitetut asiat voitaisiin lähtökohtaisesti käsitellä kahden jäsenen kokoonpanossa.
Momentin 7 kohdassa säädettäisiin kaksijäsenisen kokoonpanon olevan päätösvaltainen kysymyksen ollessa kiinteistöveroa, autoveroa, ajoneuvoveroa, perintö- tai lahjaverotuksessa omaisuuden arvon arvioimista taikka tuloverotuksessa luonnollisen henkilön ansiotulosta tai pääomatulosta tehtävää vähennystä koskevasta asiasta. Kohta vastaisi pääpiirteissään voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 1 kohtaa, joskin kaksijäsenisen kokoonpanon toimivalta tuloverotukseen liittyvissä asioissa olisi nykyistä suppeampaa. Nykyisin kahden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ratkaistavissa olevissa kiinteistöverolain (654/1992), autoverolain (777/2020) ja ajoneuvoverolain (1281/2003) soveltamista koskevissa asioissa kysymyksenasettelut ovat usein asiaryhmäkohtaisesti samankaltaisia ja valitukset yleensä luonteeltaan rajoitettuja. Kiinteistövero-, autovero- ja ajoneuvoveroasiat koskevat pääsääntöisesti sellaisia kysymyksiä, jotka soveltuvat perustellusti ratkaistaviksi kahden jäsenen kokoonpanossa. Teknisluonteisten seikkojen ohella kiinteistöveroa ja autoveroa koskevissa asioissa voi toisaalta olla kysymys omaisuuden arvostamisesta. Myös sitä koskevat kysymykset ovat kiinteistö- ja autoveroasioissa ratkaistavissa kahden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jollei yksittäisessä asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen erityinen laatu tai laajuus edellytä kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä. Lisäksi kahden kokoonpanossa voidaan nykyisin ratkaista asioita, joissa on kysymys perintö- ja lahjaverolaissa (378/1940) tarkoitetusta omaisuuden arvon arvioimisesta. Tämäntyyppisten asioiden voidaan edelleen arvioida sisältävän kysymyksiä, jotka soveltuvat lähtökohtaisesti ratkaistaviksi kahden jäsenen kokoonpanossa.
Veroasiat ovat hallinto-oikeuslain säätämisen jälkeen muuttuneet keskimäärin haastavammiksi. Aiemmin hallinto-oikeuksia kuormittaneita yksinkertaisia tuloveroasioita etenee hallinto-oikeuksiin määrällisesti vähemmän. Syynä tähän on ollut muun ohella Verohallinnon sisäisen muutoksenhakujärjestelmän kehittyminen ja oikeudenkäyntimaksujen ulottaminen veroasioihin. Nykyisin kahden jäsenen kokoonpanossa on ratkaistavissa asioita, joissa on kysymys tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitetusta luonnollisesta vähennyksestä, pääomatulosta tehtävästä vähennyksestä, matkakustannusten korvauksesta, ansiotulosta tehtävästä vähennyksestä, verosta tehtävästä vähennyksestä tai alijäämän hyvityksestä. Luonnollisten henkilöiden ansiotulosta tai pääomatulosta tehtävää vähennystä koskevien asioiden voidaan arvioida olevan usein vielä kysymyksenasetteluiltaan ja laajuudeltaan sellaisia, että ne soveltuvat kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistaviksi. Ne pystytään myös säätämään kahden jäsenen kokoonpanon toimivallan piiriin esityksen tavoitteena olevalla yleiskielisellä mutta samalla tarpeeksi täsmällisellä tavalla. Ehdotetun 7 kohdan on siis tarkoitus vastata osittain voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 1 kohtaa tuloveroasioiden osalta. Kohtaan ei kuitenkaan ehdoteta sisällytettävän muita kuin ansiotulosta tai pääomatulosta tehtäviä vähennyksiä koskevia asioita toisaalta säännöksen soveltamisalan selvyyden vuoksi ja toisaalta siitä syystä, että esimerkiksi voimassa olevassa hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja alijäämän hyvitystä koskevia asioita tulee hallinto-oikeuksissa vireille vuositasolla enää niin vähän, ettei muutoksella ole arvioitavissa juuri resurssillista merkitystä.
Momentin 8 kohdassa säädettäisiin kahden jäsenen kokoonpanon päätösvallasta, kun kysymys on ampuma-aseita koskevasta asiasta. Kysymys olisi uudesta kahden jäsenen kokoonpanossa käsiteltävästä asiaryhmästä. Ampuma-aseita koskevilla asioilla viitattaisiin ampuma-aselain (1/1998) mukaisiin asioihin. Suuri osa ampuma-aseasioista koskee erilaisia ampuma-aselaissa tarkoitettuja lupia, ja ne ovat useimmiten oikeudellisesti selkeitä. Korkein hallinto-oikeus on antanut useita ampuma-aseasioita koskevia ennakkopäätöksiä, ja ampuma-aseasioita koskevaa oikeuskäytäntöä voidaan pitää vakiintuneena. Nämä seikat puoltavat ampuma-aseasioiden säätämistä lähtökohtaisesti kahden jäsenen päätösvaltaan. Jos kuitenkin ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus sitä edellyttää, on asia käsiteltävä kolmijäsenisessä kokoonpanossa.
Momentin 9 kohdassa asiat, jotka koskevat poikkeamista jätteen keräystä tai kuljetusta koskevista kunnan jätehuoltomääräyksistä, säädettäisiin kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan. Hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan hallinto-oikeus on päätösvaltainen kahden jäsenen kokoonpanossa, kun kysymys on jätelain (646/2011) soveltamisesta – jollei kysymys ole 1.1.2027 voimaan tulevissa jätelain 5 d, 5 f ja 5 g §:ssä tarkoitetuista asioista, jolloin ratkaisukokoonpanoon osallistuu hallinto-oikeuslain 12 §:n 2 momentin (muutos voimaan 1.1.2027) nojalla myös luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen. Nyt kysymyksessä olevassa kohdassa tarkoitettujen asioiden osalta ei siis tapahtuisi muutosta voimassa olevaan sääntelyyn nähden, mutta toisaalta jätelain soveltamista koskevien kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistavien asioiden piiri supistuisi. Jäteastian tyhjennysväli määritellään yleensä kuntakohtaisesti jätelain 91 §:ssä tarkoitetuissa kunnan jätehuoltomääräyksissä, joista kunnan jätehuoltoviranomainen voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen. Jätehuoltomääräyksissä voidaan lisäksi antaa määräyksiä esimerkiksi jäteastian ominaisuuksista, mistä määräyksistä voidaan myös hakea poikkeusta. Tällaisia jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskevia asioita voidaan pitää laatunsa ja laajuutensa perusteella hyvin kahden jäsenen kokoonpanoon sopivina. Jätemaksuja koskevat asiat kuuluisivat ehdotetun HOL 5 f §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lähtökohtaisesti yhden jäsenen päätösvaltaan. Muita, tilastojen perusteella usein kaksijäsenistä kokoonpanoa suuremmassa kokoonpanossa ratkaistuja ja siten haastavampina pidettäviä jätelain mukaisia asioita ei säädettäisi kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan.
Voimassa olevassa hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentissa on edellä 5 kohdan perustelujen yhteydessä lueteltujen lakien lisäksi muitakin viittauksia tiettyjen lakien soveltamista koskeviin asioihin, joita ei ehdoteta uuteen 5 e §:n 1 momenttiin ja jotka jäisivät siten kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvallan ulkopuolelle. Näitä ovat hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 3 kohdassa mainittu jätelaki (646/2011) edellä HOL 5 e §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuja asioita lukuun ottamatta; momentin 5 kohdassa mainittu siviilipalveluslaki (1446/2007); momentin 6 kohdassa mainitut järjestyslaki (612/2003) ja kokoontumislaki (530/1999); momentin 11 kohdassa mainitut tuomioistuinmaksulaki, valtion maksuperustelaki (150/1992) ja maksuvapautuslaki (529/1980); momentin 12 kohdassa mainittu perintökaari (40/1965); sekä momentin 13 kohdassa mainitut hukkakauran torjunnasta annettu laki (185/2002), kasvinterveyden suojelemisesta annettu laki (702/2003), joka on kumottu kasvinterveyslailla (1110/2019), Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annettu laki (355/1995), joka on ollut voimassa 31.3.2015 asti, riistahallintolaki (158/2011), riistavahinkolaki (105/2009) ja Metsähallituksesta annettu laki (1378/2004), joka on kumottu Metsähallituksesta annetulla lailla (234/2016). Näistä kahden jäsenen päätösvaltaan nykyisellään kuuluvista asioista jätelaissa tarkoitettuja jätemaksuja koskevat asiat, tuomioistuimaksulaissa ja valtion maksuperustelaissa tarkoitettuja maksuja koskevat asiat sekä valtiolle tulevasta maksusta tai korvauksesta vapauttamista tai helpotusta sen suorittamisessa koskevat maksuvapautuslaissa tarkoitetut asiat kuuluisivat ehdotuksen mukaan lähtökohtaisesti yhden jäsenen päätösvaltaan.
Useat kahden jäsenen kokoonpanon päätösvallasta pois jääviksi ehdotetuista asiaryhmistä, kuten esimerkiksi hukkakauran torjuntaa, perinnön valtiolle luovuttamista tai siviilipalvelusta koskevat asiaryhmät, ovat vuositasolla ratkaistujen asioiden määrissä hyvin pieniä. Näitä koskevat asiat ovat harvalukuisia ja saattavat keskittyä vain joihinkin hallinto-oikeuksiin. Edellä mainitut seikat ja muutoksenhakijoiden oikeusturva huomioon ottaen voidaan katsoa perustelluksi, että nämä asiamäärältään harvalukuiset asiat siirretään käsiteltäviksi kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Näiden asiaryhmien siirtämisellä suuremman kokoonpanon päätettäviksi ei asiamäärät huomioon ottaen ole merkittäviä resurssivaikutuksia.
Pykälän 2 momentin mukaan kaksijäseninen kokoonpano ei olisi kuitenkaan päätösvaltainen asiassa, jossa järjestetään suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus. Kaksijäsenisen kokoonpanon on erimielisyystilanteessa siirrettävä asia kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Ennen suullisen käsittelyn, katselmuksen tai tarkastuksen järjestämistä ei voida tietää kokoonpanon jäsenten lopullista kantaa ratkaistavana olevaan asiaan. Näin ollen on vaarana, että järjestettäessä suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus kaksijäsenisessä kokoonpanossa ilmenee sen jälkeen, ettei kokoonpano ole ratkaisusta yksimielinen. Erimielinen kaksijäseninen kokoonpano ei ehdotettu 5 e §:n 3 momentti huomioon ottaen voisi ratkaista asiaa äänestämällä. Tällöin kaksijäsenistä kokoonpanoa jouduttaisiin laajentamaan määräämällä uusi jäsen kokoonpanoon tarkastuksen, katselmuksen tai suullisen käsittelyn järjestämisen jälkeen taikka määräämällä kokonaan uusi kokoonpano, jolloin järjestettäväksi tulisi uusi tarkastus, katselmus tai suullinen käsittely. Tämä ei ole asianosaisten oikeusturvan ja asian joutuisan käsittelyn kannalta perusteltua.
Vaihtoehtoisesti olisi käsittelyn joutuisuuden turvaamisen kannalta riittävää, että erimieliseen kokoonpanoon määrättävä kolmas jäsen osallistuisi asian ratkaisemiseen, vaikka hän ei ole ollut henkilökohtaisesti suullisessa käsittelyssä, katselmuksessa tai tarkastuksessa. Vaikka kuulemiset suullisessa käsittelyssä yleensä tallennetaan ja katselmuksen tai tarkastuksen kohde kuvataan, kokoonpanoon määrätty uusi jäsen ei kuitenkaan ole voinut tehdä omakohtaisia havaintoja eikä esittää oikeudenkäynnin osapuolille tai todistajille kysymyksiä. Tämä ei ole oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja erityisesti käsittelyn asianmukaisuuden eikä tuomarin riippumattomuuden kannalta asianmukaista.
Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan KHO 2022:120 todennut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisen edellyttävän, että asia voidaan yleensä ratkaista loppuun siinä kokoonpanossa, jossa asian käsittely on aloitettu. Vain poikkeuksellisista syistä suullinen käsittely tulee järjestää uudestaan, eikä hallintolainkäytössä ole tarkoituksena järjestää suullisia käsittelyjä samassa asiassa samassa tuomioistuimessa uudestaan vain sillä perusteella, että päätöksen lopputuloksesta on vallinnut alun perin erimielisyyttä. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että kansainvälistä suojelua koskevat asiat, joissa arvioitavana on turvapaikan hakijan kristillinen vakaumus ja joissa sen vuoksi on järjestettävä suullinen käsittely, pääsääntöisesti edellyttävät oikeudellisen laatunsa puolesta kolmijäsenisen kokoonpanon käyttämistä, vaikka kaksijäseninen kokoonpano hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin perusteella on momentissa mainituissa asioissa lähtökohtaisesti mahdollinen myös suullisessa käsittelyssä.
Jotta suullisen käsittelyn, katselmuksen tai tarkastuksen järjestämistä edellyttävän asian ratkaisukokoonpanoa koskevat säännökset olisivat yksiselitteisiä, säädettäisiin 2 momentissa, ettei kaksijäseninen kokoonpano ole päätösvaltainen asiassa, jossa järjestetään suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus. Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuudesta tilanteessa, jossa useammasta kuin kahdesta jäsenestä koostuvan kokoonpanon yhdelle jäsenelle olisi tullut este suullisen käsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen, säädettäisiin erikseen 5 g §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kahden jäsenen kokoonpanon erimielisyystilanteita varten hallinto-oikeuslain 12 a §:n 3 momenttia asiallisesti vastaavalla tavalla siitä, että asia tulee siirtää kolmijäseniseen kokoonpanoon, jos kaksi jäsentä eivät ole lopputuloksesta yksimielisiä. Säännös soveltuu myös siinä tapauksessa, että 5 c §:n 2 momentissa tarkoitettu lainoppineesta jäsenestä ja asiantuntijajäsenestä muodostuva kokoonpano on erimielinen. Samoin sääntöä voitaisiin soveltaa ehdotetussa 5 g §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joissa useammasta kuin kahdesta jäsenestä koostuvan kokoonpanon yhdelle jäsenelle on tullut este suullisen käsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen ja jäljelle jäävät jäsenet asettuisivat asian lopputuloksesta eri kannalle.
5 f §.Päätösvaltaisuus yksijäsenisenä. Pykälässä säädettäisiin asioista, joissa hallinto-oikeus olisi 5 b §:n pääsäännöstä poiketen päätösvaltainen myös yksijäsenisenä. Yhden lainoppineen jäsenen päätösvaltaisuus on poikkeus muutoksenhakutuomioistuimen päätöskokoonpanon monijäsenisyyttä koskevasta periaatteesta. Tähän nähden yhden jäsenen päätösvalta olisi määriteltävä lain tasolla yksiselitteisesti.
Kaikilla hallinto-oikeuden tuomioistuinlain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitetuilla tuomareilla on yhtäläinen riippumaton asema tuomiovallan käyttäjinä. Määräaikaisilla tuomareilla on sama virassapysymisoikeus kuin vakituisilla tuomareilla heidän toimikautensa ajan. Yhden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaa voivat käyttää kaikki vakinaiset tai määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyt tuomarit.
Yhden jäsenen päätösvaltaisuus on prosessiekonomisesti perusteltua asioissa, joissa useamman jäsenen mukanaolo ei ole välttämätöntä oikeusturvan kannalta. Sama koskee asioita, joissa tuomioistuimella ei tosiasiassa ole harkintavaltaa, esimerkiksi jonkin ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuessa. Asia tulisi sen laadun tai laajuuden niin edellyttäessä siirtää 5 b §:ssä säädettäväksi ehdotettuun kolmijäseniseen taikka 5 e §:ssä säädettäväksi ehdotettuun kaksijäseniseen kokoonpanoon. Peruskokoonpanoa on syytä käyttää, jos ratkaistavana oleva kysymys on oikeudellisesti vaikea, asiallisesti laaja ja monimutkainen tai yhteiskunnallisesti merkittävä taikka kyse on linjaratkaisun tekemisestä. Se, käsitelläänkö asia yksijäsenisessä vai sitä laajemmassa kokoonpanossa, kuuluu ratkaistavaksi kulloinkin asiaa käsittelevälle kokoonpanolle. Muutoksena nykytilaan nähden ehdotuksen myötä kaikentyyppiset yhden jäsenen kokoonpanon lähtökohtaiseen päätösvaltaan kuuluvat asiat olisi tarvittaessa mahdollista ratkaista myös kaksijäsenisessä kokoonpanossa.
Yhden jäsenen kokoonpanossa käsiteltävän ja ratkaistavan asian olisi pääasian osalta koskettava pykälässä tarkoitettua asiaa. Yleisten periaatteiden mukaisesti samassa kokoonpanossa käsitellään ja ratkaistaan myös pääasian yhteydessä esitetyt muut vaatimukset, kuten asiamiehen tai avustajan palkkion ja kulujen korvaaminen, edunvalvojalle tai tukihenkilölle valtion varoista määrättävä korvaus sekä velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ja todistelukustannukset. Samassa kokoonpanossa kuin pääasia tulee myös käsitellä vaatimukset, jotka koskevat vahingonkorvausta, jotka ovat kantelunluonteisia tai jotka eivät kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa yhden jäsenen päätösvaltaan säädettäisiin yksityiselle taholle määrättyä asiakasmaksua, oikeudenkäyntimaksua, pysäköinti- tai liikennevirhemaksua taikka muuta julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta koskevat asiat. Yhden jäsenen päätösvalta koskisi yksityiselle taholle määrättyä julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta eikä ulottuisi viranomaiselle määrättyä maksua koskevaan asiaan.
Julkisia maksuja ja rangaistusluonteisia hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia koskevien asioiden tuomioistuinkäsittelyn sujuvuuden ja oikeusturvan kannalta voidaan ottaa huomioon, että verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 18 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakuviranomainen saa määrätä puheenjohtajansa, jäsenensä tai esittelijänsä käsittelemään ja ratkaisemaan keskeytyspyyntöjä. Nykyisellään yksikin jäsen voi siis ratkaista verojen ja maksujen ulosoton kieltämistä ja keskeyttämistä koskevat hakemukset.
Erilaisten hallinnollisten seuraamusmaksujen oletetaan tulevaisuudessa lisääntyvän. Uusia rangaistusluonteisia hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia on viime vuosina säädetty niin kansallisesti kuin Euroopan unionin lainsäädännössä tai sen edellyttämänä. Suuntauksena on ollut siirtää vähäisemmät rikkomukset ja laiminlyönnit rikosoikeudellisesta järjestelmästä rangaistusluonteisten hallinnollisten seuraamusmaksujen piiriin. Tämän vuoksi hallinnollisia taloudellisia sanktioita koskevien hallintolainkäyttöasioiden käsittely suppeammassa kokoonpanossa on perusteltua lainkäytön sujuvuuden ja oikeudenkäynnin joutuisuuden kannalta.
Maksuasioista ainakin autoverolaissa säädetyt myöhästymismaksu ja laiminlyöntimaksu, metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa tarkoitettu metsänhoitomaksu (kumottu lailla 1091/2013), jätelaissa säädetyt maksut, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa tarkoitetut maksut, ulkomaalaislaissa tarkoitetut maksut, perusopetuslaissa säädetyt maksut, tuomioistuinmaksulaissa säädetyt maksut, valtion maksuperustelakiin ja sen nojalla annettuihin säädöksiin perustuvat maksut sekä riistavahinkolaissa säädetyt maksut kuuluvat nykyisin kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin nojalla. Näiden ohella ainakin tieliikennelaissa (729/2018) säädettyä liikennevirhemaksua, pysäköinninvalvonnasta annetussa laissa (727/2011) tarkoitettua pysäköintivirhemaksua ja joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetussa laissa (469/1979) tarkoitettua tarkastusmaksua koskevat asiat kuuluvat nykyisellään hallinto-oikeuslain 12 b §:n 1 momentin nojalla yhden jäsenen päätösvaltaan.
Hallinto-oikeuslain kokoonpanosääntelyn nojalla kolmen jäsenen kokoonpanoon kuuluu puolestaan heterogeeninen joukko erilaisia julkista maksua koskevia asioita. Näitä ovat muiden ohella tietojen antamisesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) nojalla perittävät maksut, rakentamisen lupa- ja valvontamaksut, alueidenkäyttölakiin perustuvat hulevesimaksut, haittavero ja -maksu ympäristönsuojeluasiassa, vesilain mukaiset maksu- ja korvausasiat, liikennevakuutusmaksu, ylikuormamaksu, polttoainemaksu, väylämaksu, verotuksen laiminlyöntimaksut sekä elinkeinoasioihin liittyvät maksut, kuten kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain (1070/2017) ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) mukaiset rike- ja seuraamusmaksut. Jos muutosta haetaan sekä pääasiaan että siihen liittyvään maksuun, asiat voidaan niiden laatu huomioon ottaen tarvittaessa käsitellä yhdessä.
Suppeamman kokoonpanon käyttämistä julkisia maksuja ja rangaistusluonteisia hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia koskevien asioiden käsittelyssä ei ole tarkoitus nykytilanteeseen nähden rajoittaa. Yhden jäsenen kokoonpanossa voitaisiin ratkaista sekä yhden että kahden jäsenen kokoonpanossa hallinto-oikeuslain nojalla käsiteltävät maksu- ja seuraamusasiat. Nämä asiat ovat perusluonteeltaan oikeudellisesti yksinkertaisia, eikä oikeusturva vaadi peruskokoonpanon käyttöä. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi rajoituksesta, jonka nojalla julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta koskevaa asiaa ei voida käsitellä yhden jäsenen kokoonpanossa, jos maksu tai seuraamus on taloudellisesti merkittävä ja sen määrääminen riippuu viranomaisen harkinnasta.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa yhden jäsenen päätösvaltaan säädettäisiin asiat, jotka koskevat valtiolle tulevasta maksusta tai korvauksesta vapauttamista tai helpotusta sen suorittamisessa. Kysymys on nykyisin hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 11 kohdan nojalla kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistavissa olevista maksuvapautuslain soveltamista koskevista asioista. Maksuvapautuslakiin liittyvän oikeuskäytännön vakiintuneisuus ja lain soveltamista koskevien asioiden yksinkertainen oikeudellinen laatu huomioon ottaen useamman jäsenen mukanaolo ei ole oikeusturvan kannalta välttämätöntä.
Momentin 3 ja 4 kohta vastaisivat asiallisesti hallinto-oikeuslain 12 b §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtaa. Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain (1508/2019) nojalla ratkaistavat ajoneuvon siirtämistä sekä ajokorttilain (386/2011) nojalla ratkaistavat ajokorttia ja ajo-oikeutta koskevat asiat ovat oikeudellisesti yksinkertaisia. Koska oikeusturvan tarve edellyttää, että ratkaisu tehdään niissä viipymättä, yhden jäsenen kokoonpano on asioiden joutuisan käsittelyn kannalta tarkoituksenmukainen.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin yhden lainoppineen jäsenen päätösvallasta, jos ratkaistavana olevassa asiassa on kysymys kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, jonka perusteita ei ole tutkittu tai joka on käsitelty nopeutetussa menettelyssä. Hallinto-oikeuslain 12 b §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetty yhden jäsenen kokoonpano ulkomaalaislain 103 §:ssä säädetyissä asioissa ja 104 §:ssä säädetyssä nopeutetussa menettelyssä ratkaistuissa asioissa on osoittautunut käytännössä joustavaksi ja joutuisaksi menettelyksi maahanmuuttoviranomaisen tutkimatta jättämissä tai nopeutettua menettelyä soveltaen ratkaisemissa kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa, joissa muutoksenhakuasioita on määrällisesti paljon ja ratkaisukäytäntö on erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösten myötä vakiintunut.
Momentin 5 kohta sisältäisi 12.6.2026 lukien sovellettavan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1348, annettu 14 päivänä toukokuuta 2024, kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta (niin sanottu menettelyasetus) tarkoitetut hakemuksen hylkäämistä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi koskevat asiat, hakemuksen epäsuoraa peruuttamista koskevat asiat ja nopeutetun menettelyn asiat. Se sisältäisi myös voimassa olevan ulkomaalaislain 103 §:ssä (437/2019) ja 104 §:ssä (426/2024) tarkoitetut asiat sikäli kuin viranomaisen päätös olisi tehty soveltaen vielä kyseisiä säännöksiä.
Kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ratkaistaessa viranomainen voi tehdä samalla päätöksellä ratkaisun myös oleskeluluvasta muulla kuin kansainväliseen suojeluun liittyvällä oleskelulupaperusteella sekä maasta poistamisesta ja maahantulokiellon määräämisestä. Hallinto-oikeuden yhden jäsenen päätösvaltaisuuden kannalta määräävää olisi, että viranomaisessa pääasiana olleen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteita ei ole tutkittu tai se on käsitelty nopeutetussa menettelyssä. Muutoksenhaku voidaan turvapaikkahakemusta koskevassa asiassa rajoittaa osaan päätöstä, esimerkiksi maasta poistamiseen tai maahantulokieltoon. Myös tällainen rajoitettu muutoksenhaku voidaan käsitellä yhden jäsenen kokoonpanossa sen perusteella, että valituksenalainen päätös on koskenut kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, jonka perusteita ei ole tutkittu tai joka on käsitelty nopeutetussa menettelyssä.
Momentin 6 kohdassa säädettäisiin yhden jäsenen päätösvaltaisuudesta kysymyksen koskiessa kansainväliseen suojeluun liittyvää siirtopäätöstä. Tällä siirtopäätöksellä viitataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1351, annettu 14 päivänä toukokuuta 2024, turvapaikka-asioiden ja muuttoliikkeen hallinnasta, asetusten (EU) 2021/1147 ja (EU) 2021/1060 muuttamisesta ja asetuksen (EU) N:o 604/2013 kumoamisesta (niin sanottu hallinta-asetus), 42 artiklan 1 kohdan tai 67 artiklan 10 kohdan nojalla tehtäviin päätöksiin. Siirtopäätös voidaan hallinta-asetuksen mukaan tehdä myös muille kuin kansainvälisen suojelun hakijoille. Siirtopäätös voitaisiin siis tehdä myös esimerkiksi Suomessa jo kansainvälistä suojelua saavalle osana sisäistä siirtoa koskevaa menettelyä tilanteessa, jossa Suomi olisi yhteisvastuusta hyötyvä jäsenvaltio.
Momentin 7 kohdassa säädettäisiin yhden jäsenen päätösvallasta, kun kysymys on tietosuojavaltuutettuun liittyvästä passiivisuusvalituksesta. Tällaisista passiivisuusvalituksista on nykyisin säädetty tietosuojalain (1050/2018) 21 §:ssä sekä henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain (1054/2018) 57 §:ssä. Passiivisuusvalitustilanteissa on arvioitava, onko tietosuojavaltuutettu laiminlyönyt sille säädettyjen määräaikojen noudattamisen. Kysymys on siten oikeudellisesti varsin yksinkertaisista asioista, jotka soveltuvat hyvin yhden jäsenen ratkaistaviksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta koskevan asian käsittelyä yksijäsenissä kokoonpanossa koskevasta rajoituksesta. Momentin mukaan julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta koskeva asia tulisi käsitellä 5 b §:ssä tai 5 e §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa, jos maksu tai seuraamus on taloudellisesti merkittävä ja sen määrääminen riippuu viranomaisen harkinnasta. Maksun tai seuraamuksen taloudellinen merkittävyys ei ole yksinomaan ratkaiseva, vaan on otettava huomioon se, miten tarkasti maksun suuruudesta on säännelty ja onko viranomaisella tältä osin tapauskohtaista harkintavaltaa. Maksun tai seuraamuksen taloudellisella merkittävyydellä tarkoitettaisiin sen objektiivista merkittävyyttä. Näin ollen maksun tai seuraamuksen taloudellista merkittävyyttä ei olisi syytä ryhtyä arvioimaan muutoksenhakijan subjektiiviselta kannalta: esimerkiksi muutoksenhakijan mahdollinen vähävaraisuus ei olisi ratkaisevaa objektiivisen taloudellisen merkittävyyden kannalta. Toisaalta taloudellista merkittävyyttä ei ole syytä arvioida samoin kriteerein yksityisten henkilöiden ja esimerkiksi yritysten kannalta. Maksu tai seuraamus, jota voidaan suuruutensa perusteella pitää objektiivisestikin merkittävänä yksittäiselle henkilölle, ei välttämättä ole sitä yksittäiselle yritykselle.
Rangaistusluonteisten hallinnollisten taloudellisten seuraamusten osalta esimerkiksi liikenteeseen liittyvät hallinnolliset seuraamusmaksut, kuten pysäköintivirhemaksu, liikennevirhemaksu ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu, eivät lähtökohtaisesti ole taloudellisesti merkittäviä, vaan kyse on suhteellisen pienistä rahamääristä. On kuitenkin huomattava, että joissain tapauksissa edellä mainituissa maksukategorioissa maksu voi olla myös suuri, esimerkiksi päästömanipulaation perusteella määrättävä liikennevirhemaksu. Lisäksi yksityisille voidaan määrätä esimerkiksi elinkeinoa koskevissa asioissa rangaistusluonteisia hallinnollisia taloudellisia seuraamuksia, jotka ovat taloudellisesti merkittäviä ja joiden suuruus määritellään tapauskohtaisesti. Viimeksi mainituissa asioissa yhden lainoppineen jäsenen kokoonpano ei olisi päätösvaltainen. Esimerkiksi tietosuojalaissa tarkoitetut seuraamuskollegion määräämät EU:n tietosuoja-asetukseen perustuvat seuraamusmaksut eivät myöskään soveltuisi luonteensa ja taloudellisen merkittävyytensä vuoksi yhden jäsenen kokoonpanossa ratkaistaviksi.
Julkista maksua koskeva asia ei riipu ehdotetussa momentissa tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnasta, jos maksun peruste on selvä ja riittävän yksiselitteinen. Nämä vaatimukset täyttyvät yleensä silloin, kun maksun aihe ja määrä perustuvat säädöksessä säädettyyn tai taksassa määriteltyyn hinnastoon. Tällaisena maksuna voidaan pitää nykyisin hallinto-oikeuslain nojalla suppeammassa kokoonpanossa käsiteltävissä olevien maksujen lisäksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin (1503/2016) perustuvaa maksua, jonka määräämisen perusteet on määritelty laissa ja maksun määrääminen on yksinkertainen tekninen toimenpide.
Pykälän 2 momentilla ei ole tarkoitus poissulkea pykälän 6 momentissa tarkoitettua säännöstä siitä, että muun muassa 1 ja 3 momentissa tarkoitetut asiat tulee käsitellä 5 b §:ssä tai 5 e §:ssä tarkoitetuissa laajemmissa kokoonpanoissa, jos asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus niin muutoin edellyttää. Julkista maksua tai rangaistusluonteista hallinnollista taloudellista seuraamusta koskevien asioiden osalta laajemmassa kokoonpanossa käsittelyä koskisivat siten yleisten laatuun ja laajuuteen perustuvien kriteerien ohella myös erikseen 2 momentissa määritellyt kriteerit.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hallinto-oikeuden yhden lainoppineen jäsenen päätösvaltaisuudesta prosessuaalista ratkaisua tehtäessä. Momentin 1, 2 ja 3 kohta koskevat prosessuaalisin perustein tehtävää asian käsittelyn päättävää ratkaisua ja 4, 5 ja 6 kohta väliratkaisuja. Momentin 1 kohdan mukaan yksi jäsen voisi päättää asian käsittelyn raukeamisesta, jos valitus tai muussa hallintolainkäyttöasiassa esitetyt vaatimukset on peruutettu kokonaan. Säännös vastaisi asiallisesti hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentin ensimmäistä virkettä.
Momentin 2 kohdan mukaan yksi jäsen voisi päättää asian tutkimatta jättämisestä 81 §:n 2 momentin tai 82 §:n 3 momentin nojalla. Voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaan yksi lainoppinut jäsen voi ratkaista asian, jossa on kysymys siitä, onko valitus tai muu hallintolainkäyttöasia pantu vireille määräajassa, sekä päättää siitä, onko hallinto-oikeus toimivaltainen käsittelemään siellä vireille pannun asian. Ehdotetussa 2 kohdassa yhden jäsenen päätösvaltaa tutkimatta jättämistä koskevissa prosessuaalisissa ratkaisuissa laajennettaisiin aikaisempaan sääntelyyn nähden merkittävästi.
Yhden jäsenen päätösvalta laajenisi koskemaan myös muita kuin vireillepanon oikea-aikaisuutta ja hallinto-oikeuden toimivaltaisuutta koskevia muutoksenhaunedellytyksiä. Asian käsittelyn prosessuaalisista edellytyksistä on runsaasti vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Ei ole syytä olettaa, että niitä koskevat oikeuskysymykset olisivat niin haasteellisia, että ne oikeusturvan kannalta edellyttäisivät aina useammasta jäsenestä koostuvan kokoonpanon käyttämistä. Jos ratkaistavana olevan prosessuaalisia edellytyksiä koskevan kysymyksen laatu tai laajuus sitä edellyttäisi, asia tulisi siirtää 5 b §:ssä ehdotettuun kolmen jäsenen kokoonpanoon. Se, että esimerkiksi kunnallis-, hyvinvointialue- tai kirkollisasian valituskelpoisuutta taikka ympäristöasian valitusoikeutta koskeva kysymys osoittautuu oikeudellisesti vaikeaksi, puoltaa peruskokoonpanon käyttämistä yksijäsenisen kokoonpanon sijaan.
Toisaalta tutkimatta jättämisen edellytyksiä koskeva kysymys ei ole välttämättä sillä tavalla oikeudellisesti vaikea, asiallisesti laaja ja monimutkainen tai yhteiskunnallisesti merkittävä, että asian ratkaiseminen välttämättä edellyttäisi yhden jäsenen sijaan kolmijäsenistä kokoonpanoa. Yhden jäsenen kokoonpanoa voitaisiinkin ehdotetun 6 momentin perusteella tarvittaessa vahvistaa siirtämällä asia 5 e §:ssä tarkoitetun kahden jäsenen kokoonpanon käsiteltäväksi
Pykälän 3 momentin 3 kohdassa yhden jäsenen päätösvaltaan säädettäisiin asian siirtämistä koskevat kysymykset. HOL 17 §:n 2 momentissa ja 18 §:n 1 momentissa tarkoitettu asian siirto toimivaltaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle perustuu toimivallan puuttumiseen. Nykyisin yhden lainoppineen jäsenen päätösvalta siirtää asia 17 §:n 2 momentin tai 18 §:n 1 momentin nojalla on johdettu tutkimatta jättämistä hallinto-oikeuden puuttuvan toimivallan perusteella koskevasta hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentin toisesta virkkeestä. Selvyyden vuoksi olisi perusteltua säätää nimenomaisesti, että siirtoa koskeva asia voidaan ratkaista yksijäsenisessä kokoonpanossa.
Samalla on tarkoituksenmukaista säätää HOL 11 §:ssä tarkoitetut siirrot yhden jäsenen päätösvaltaan. Asiakokonaisuuden yhdessä käsittelemiseksi toteutettavat siirrot perustuvat viimeksi mainitun pykälän 2 momentissa säädettyyn menettelyyn, jossa ylituomarit tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien perusteella sopivat asian siirtämisestä hallinto-oikeuksien välillä oikeudenkäynnin osapuolia kuultuaan. Siirron toteuttavalla ratkaisijalla ei käytännössä ole harkintavaltaa asiassa. Koska tällainen siirto ei perustu toimivallan puuttumiseen vaan siitä muutoin luopumiseen, yhden jäsenen kokoonpanon käyttäminen edellyttää nimenomaista säännöstä.
Momentin 4, 5 ja 6 kohta vastaisivat asiallisesti hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentin kolmatta, neljättä ja viidettä virkettä.
Pykälän 4 momentin kaksi ensimmäistä virkettä vastaisivat voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentin kahta viimeistä virkettä hallinto-oikeuden päätösvaltaisuudesta, kun kysymys on HOL 47 §:ssä säädetyn suullisen valmistelun järjestämisestä ja mainitun lain 49 §:ssä säädetyn tarkastuksen suorittamisesta. Esimerkiksi pysäköintivirhemaksua koskevassa asiassa voitaisiin suorittaa tarkastus yhden jäsenen kokoonpanossa tietyn tosiseikan, kuten liikennemerkin olemassaolon toteamiseksi.
Momentin viimeisessä virkkeessä olisi puolestaan selventävä säännös siitä, että yhden jäsenen kokoonpanossa voidaan toimittaa suullinen käsittely tai katselmus pykälän 1 momentissa säädetyissä asioissa. Säännös varmistaisi hallinto-oikeuksien lainkäyttötoiminnan sujuvuuden ja välttämättömän joustonvaran. Kolmen jäsenen kokoonpanoa ei ole tarkoituksenmukaista käyttää yksinomaan siksi, että asiassa on tarve järjestää suullinen käsittely tai katselmus, jos asia kuitenkin laatunsa puolesta voidaan ratkaista yhden jäsenen kokoonpanossa.
Kyse voisi olla suullisessa käsittelyssä tai katselmuksessa yksinkertaisimmin selvitettävissä olevasta näyttökysymyksestä. Esimerkiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksua koskevassa asiassa suullinen käsittely voitaisiin järjestää yhden jäsenen kokoonpanossa kanssamatkustajien kuulemiseksi. Suullisia käsittelyjä saattaisi olla tarpeen järjestää yhden jäsenen kokoonpanossa 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuissa kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa laajamittaisen maahantulon tilanteissa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että ehdotetun 3 momentin 4–6 kohdassa tarkoitettu prosessuaalista välitoimea koskeva ratkaisu voitaisiin tehdä myös ilman esittelyä. Tämä vastaisi 1.1.2017 lukien kumotun hallinto-oikeuslain 18 §:n (610/2011) 1 momentin alkuperäistä säännöstä (430/1999) koskevista yksityiskohtaisista perusteluista (HE 114/1998 vp, s. 33) ilmenevää soveltamisohjetta, jonka mukaan hallinto-oikeuslain 12 §:n 3 momentissa tarkoitetuista välitoimista yksi jäsen voisi päättää ilman esittelyä. Nykyisin hallinto-oikeuden on tuomioistuinlain 4 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella ratkaistava kaikki asiat esittelystä. Poikkeuksen tästä muodostavat verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitettujen keskeytyspyyntöjen käsitteleminen ja ratkaiseminen, joka voi tapahtua mainitun lain 18 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla myös ilman esittelyä.
Ahvenanmaan hallintotuomioistuimessa, jossa ei ole esittelijöitä, on käytännössä päätetty mainituista prosessuaalisista välitoimista yhden jäsenen kokoonpanossa ilman esittelyä. Ehdotettu muutos siitä, ettei välitoimia olisi välttämättä ratkaistava esittelystä, vastaisi siten nykytilaa Ahvenanmaan osalta. Muutoksella olisi myös muiden hallinto-oikeuksien työtä sujuvoittava vaikutus. Säännös ei kuitenkaan edellyttäisi, että välitoimista olisi päätettävä ilman esittelyä, vaan niistä voitaisiin edelleen päättää myös esittelystä. Muutos mahdollistaisi työn organisoimiseen liikkumavaraa. Päätösvalta siitä, ratkaistaanko välitoimea koskeva asia esittelystä vai ilman, olisi kuitenkin asian ratkaisevalla jäsenellä. Tämä vastaisi jäljempänä ehdotetun 5 h §:n lähtökohtaa siitä, että vahvennettaessa peruskokoonpanoa lisäjäsenellä päättää kokoonpano itse vahventamisesta, vaikka esittely ei olekaan suoraan rinnastettavissa kokoonpanon vahventamiseen. Lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaisena voitaisiin kuitenkin pitää sitä, että mikäli esittelijä on asian tosiasiallisesti valmistellut, ratkaistaisiin se esittelystä.
Pykälän 6 momentin mukaan yhden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan kuuluva asia tulisi asian laadun tai laajuuden sitä edellyttäessä käsitellä kaksi- tai kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Voimassa olevan hallinto-oikeuslain 12 b §:n 3 momentin mukaan ainoastaan saman pykälän 1 momentissa tarkoitetut asiat voidaan käsitellä kaksijäsenisessä kokoonpanossa. Kyseistä lainkohtaa koskevissa hallituksen esityksen (HE 85/2005 vp, s. 30) yksityiskohtaisissa perusteluissa on kuitenkin todettu, että kokoonpanojen joustavan käytön mahdollistamiseksi ei ole tarkoituksenmukaista, että yhden jäsenen kokoonpanoon tarkoitettujen asioiden vaihtoehtoinen kokoonpano olisi ainoastaan peruskokoonpano. Yhden jäsenen kokoonpanossa käsiteltävät asiat tulisi siksi voida käsitellä myös muussa suppeammassa kokoonpanossa, mikäli se asian laadun tai laajuuden vuoksi on perusteltua. Se, käsitelläänkö asia yksijäsenisessä vai sitä laajemmassa kokoonpanossa, kuuluu ratkaistavaksi kulloinkin asiaa käsittelevälle kokoonpanolle.
Voimassa oleva hallinto-oikeuslain 12 b §:n 3 momentti sulkee pois mahdollisuuden siirtää yhden lainoppineen jäsenen päätösvallassa oleva, 12 §:n 3 momentissa tarkoitetulla prosessuaalisella perusteella ratkaistava asia kaksijäseniseen kokoonpanoon. Hallintotuomioistuinten ratkaisutoiminnan sujuvuuden ja asioiden käsittelyn joutuisuuden kannalta on perusteltua, että kaikki yhden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan kuuluvat asiat voitaisiin siirtää käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi kaksijäsenisessä kokoonpanossa. Toisaalta estettä siirtää asia yhden jäsenen kokoonpanosta suoraan 5 b §:ssä tarkoitettuun peruskokoonpanoon ei ole, ja niin olisi välttämätöntäkin menetellä, kun kysymys on oikeudellisesti vaikeasta, asiallisesti laajasta ja monimutkaisesta tai yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta taikka linjaratkaisun tekemisestä. Kahden jäsenen ollessa erimielisiä siirtäminen kolmijäseniseen kokoonpanoon olisi ehdotetun 5 e §:n 3 momentin nojalla pakollista.
Ehdotetun 6 momentin nojalla HOL 5 §:n 2 momentissa tai muussa laissa yhden lainoppineen jäsenen päätösvaltaan säädetyn asian kokoonpanoa voitaisiin laajentaa peruskokoonpanon ohella ehdotetussa 5 e §:ssä tarkoitettuun kaksijäseniseen kokoonpanoon sikäli kuin asian siirtämisestä vahvempaan kokoonpanoon ei ole näiden erityissäännösten osalta toisin säädetty. Momentissa tarkoitettuja yhden jäsenen päätösvaltaisuutta koskevia erityissäännöksiä sisältyy ainakin oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 19 §:n 2 momenttiin, oikeusapulain 27 §:n 2 momenttiin, oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 9 §:n 1 momenttiin, vankeuslain 20 luvun 5 §:ään, johon viitataan tutkintavankeuslain 15 luvun 3 §:ssä ja valvotusta koevapaudesta annetun lain 40 §:n 2 momentissa, sekä yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 89 §:ään, johon viitataan yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpanosta annetun lain 37 §:n 2 momentissa.
Lastensuojelulain 85 §:n 2 momenttia yhden lainoppineen jäsenen ja asiantuntijajäsenen muodostamasta kokoonpanosta olisi hallinto-oikeuslain yleiseen kokoonpanosääntelyn nähden erityisenä säännöksenä noudatettava myös ehdotetun lain tultua voimaan. Lisäksi poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 17 luvun 6 §:ää koskevien hallituksen esityksen (HE 90/2005 vp, s. 114) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan mainitussa laissa tarkoitettua valitusta käsitellessään hallinto-oikeus olisi päätösvaltainen yksijäsenisenä ja asia voitaisiin siirtää käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa istunnossa siten kuin siitä hallinto-oikeuslain 16 §:ssä tarkemmin säädetään. Esitöissä hallinto-oikeuslain 16 §:ään oleva viittaus kohdistuisi ehdotetun lain voimaantultua HOL 5 l §:ään.
5 g §.Kokoonpano jäsenen estyessä. Pykälä vastaisi suullisen käsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen jäsenelle tullutta estettä koskevan sääntelyn osalta asiallisesti voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 13 §:n ensimmäistä virkettä, jossa viitataan hallinto-oikeuden monijäseniseen kokoonpanoon. Ehdotettua säännöstä tarkennettaisiin koskemaan monijäsenisen kokoonpanon sijaan useammasta kuin kahdesta jäsenestä koostuvaa hallinto-oikeuden kokoonpanoa. Tarkennuksella pyrittäisiin rajaamaan yhden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaisuus vain asioihin, joista ehdotetussa 5 f §:ssä nimenomaisesti säädetään. Tarkennuksen myötä sekä 5 e §:ssä että 5 c §:n 2 momentissa tarkoitetun kaksijäsenisen kokoonpanon päätösvallassa olevat asiat eivät siten olisi yhden jäsenen päätettävissä, vaikka toiselle kokoonpanon jäsenistä olisi tullut este suullisen käsittelyn, katselmuksen tai istunnon aloittamisen jälkeen.
Ensimmäisen virkkeen poikkeussäännöksen nojalla kokoonpano olisi yhden jäsenen estyessä suullisen käsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen edelleen päätösvaltainen. Säännöksen tarkoituksena on, ettei uutta suullista käsittelyä tai katselmusta olisi välttämätöntä järjestää, jos kokoonpanon jäsenistä yksi estyisi suullisen käsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen. Pykälä ei näin ollen koskisi tilanteita, joissa jäsenen este on ilmennyt oikeuden sisäisen istunnon aloittamisen jälkeen, vaan liittyisi ainoastaan suullisen käsittelyn tai katselmuksen järjestämisen aloittamista seuraaviin estetilanteisiin.
Suullista käsittelyä tai katselmusta seuraavassa päätösharkinnassa jäljelle jääneet kaksi jäsentä saattaisivat asettua asian lopputuloksesta eri kannalle. Tällaisessa tilanteessa kokoonpanon olisi siirrettävä asia 5 e §:n 3 momentin nojalla kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Ehdotettu 5 g § ei toisaalta poikkeussäännöksenä estäisi kokoonpanon laajentamista lain mukaiseksi silloin, kun ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus sitä edellyttää.
Pykälän toisen virkkeen mukaan päätösvaltaisuuden säilyminen edellyttäisi lainoppineen jäsenen mukanaolon lisäksi sitä, että kokoonpanoon kuuluisi 5 c §:ssä tarkoitetussa asiassa asiantuntijajäsen. Ehdotettu sääntely vastaisi tältä osin hallinto-oikeuslain 13 §:n toista virkettä.
Pykälän kolmannessa virkkeessä säädettäisiin siitä, että 5 d §:ssä tarkoitetuissa asioissa kokoonpanoon tulisi kuulua vähintään yhtä monta lainoppinutta jäsentä kuin luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä. Säännös vastaisi 5 d §:n 2 momentin viimeisessä virkkeessä säädettäväksi ehdotettua siitä, että luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä sisältävään vahvennettuun kokoonpanoon kuuluu vähintään yhtä monta lainoppinutta jäsentä kuin luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä.
5 h §.Kokoonpanon vahventaminen. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan hallinto-oikeuslain 13 a §:ää. Ehdotettu pykälä koskisi ehdotetussa 5 b §:ssä tarkoitetun kolmen jäsenen kokoonpanon ja ehdotetussa 5 c §:n 1 momentissa tarkoitetun kahdesta lainoppineesta jäsenestä ja asiantuntijajäsenestä koostuvan kokoonpanon vahventamista. Edellytyksistä kahden jäsenen kokoonpanon päätösvaltaan kuuluvan asian siirtämiseksi kolmen jäsenen kokoonpanoon ehdotetaan säädettäväksi 5 e §:n 1 momentin johdantokappaleessa. Nämä edellytykset liittyvät ratkaistavana olevan kysymyksen laatuun tai laajuuteen. Tähän nähden ehdotetussa 5 h §:ssä säädettäisiin monijäsenisen kokoonpanon vahventamisen sijaan kolmijäsenisen kokoonpanon vahventamisesta.
Kolmen jäsenen kokoonpano päättäisi itse vahventamisestaan yhdellä lainoppineella jäsenellä, jos se asian laatua tai laajuutta koskevien erityispiirteiden taikka muun erityisen syyn vuoksi olisi perusteltua. Asian laatu ja laajuus kolmijäsenisen kokoonpanon vahventamisen perusteena viittaisi esimerkiksi tilanteisiin, jotka eivät ehdotetun 5 l §:n mukaan edellyttäisi täysistunnon, vahvennetun osastokokoonpanon istunnon tai koko osaston istunnon käyttämistä mutta joissa kokoonpanon vahventaminen lainoppineella jäsenellä olisi asian erityisen laadun tai poikkeuksellisen laajuuden vuoksi perusteltua. Muu erityinen syy kokoonpanon vahventamiselle viittaisi puolestaan asian käsittelyyn liittyviin poikkeuksellisiin seikkoihin ja voisi olla käsillä esimerkiksi tilanteessa, jossa kolmijäsenisessä kokoonpanossa esittelijänä toiminut on asian käsittelyn kestäessä esimerkiksi suullisen käsittelyn tai istunnon jälkeen saanut tuomarinmääräyksen. Tällöin asian esittelijä voisi osallistua asian ratkaisemiseen neljäntenä jäsenenä.
Luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneen jäsenen sisältävän kokoonpanon vahventamisesta säädettäisiin erikseen 5 d §:n 2 momentissa.
5 i §.Täysistunto. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan hallinto-oikeuslain 14 §:ää. Ehdotettua 1 momenttia täsmennettäisiin hallinto-oikeuslain 14 §:n 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen nähden siten, että täysistuntoon osallistuisivat ylituomarin sekä vakinaisten ja vuotta pidemmäksi määräajaksi nimitettyjen hallinto-oikeustuomarien lisäksi asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet. Momenttiin lisättäisiin myös säännös hallinto-oikeustuomarin täysistuntokokoonpanoon kuulumisen kannalta merkityksellisestä ajankohdasta. Kokoonpanoon kuulumista on vakiintuneen tulkinnan mukaisesti arvioitava sen ajankohdan mukaan, jona asia on määrätty käsiteltäväksi täysistunnossa.
Täysistunnon puheenjohtajana toimivan ylituomarin osalta sovellettaisiin, mitä tuomioistuinlain 13 luvun 3 §:ssä säädetään päällikkötuomarin sijaisena toimimisesta. Hallinto-oikeuden tuomareista säädetään tuomioistuinlain 1 luvun 5 §:n 1 momentin 5 ja 9 kohdassa. Viimeksi mainittujen lainkohtien perusteella tuomareihin, jotka ovat asiaa aikaisemmin käsitelleet, luettaisiin 1 momentissa asessori sekä määräaikainen hallinto-oikeustuomari, joka on nimitetty enintään vuoden määräajaksi. Muut asessorit kuin asian käsittelyyn aikaisemmin osallistunut asessori eivät tuomioistuinlain 18 luvun 3 §:n 1 momentti huomioon ottaen voisi osallistua täysistuntoon.
Momentissa asiaa aikaisemmin käsitelleillä muilla kuin lainoppineilla jäsenillä tarkoitettaisiin tuomioistuinlain 4 luvun 5 §:n 2 momentissa ja ehdotetussa 5 c §:ssä tarkoitettuja asiantuntijajäseniä sekä ehdotetussa 5 d §:ssä tarkoitettuja luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä. Momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa asiaa on aluksi käsitelty kokoonpanossa, jossa on ollut asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä, ja asia on siirretty täysistunnon käsiteltäväksi, asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen osallistuisi myös täysistuntoon, jos hän edelleen toimisi tällaisena hallinto-oikeuden muuna kuin lainoppineena jäsenenä.
Tuomarin riippumattomuuteen ja itsenäiseen asemaan liittyy keskeisesti tuomioistuinlain 8 luvun 8 §:n 1 momentista ilmenevä vaatimus siitä, ettei tuomarin käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi jaettua asiaa voida vastoin hänen tahtoaan jakaa uudelleen ilman painavaa syytä. Kyseinen säännös ei koske esteellisyystilanteita. Lainkohtaa koskevissa hallituksen esityksen (HE 7/2016 vp, s. 82) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että tuomarin virkavelvollisuuksiin kuuluu ratkaista hänelle jaetut asiat ja että tuomarin riippumattomuuden takaaminen edellyttää, ettei hänelle jaettua asiaa jaeta uudelleen ilman hyväksyttävää syytä. Tuomarin oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta ei ole pidettävä perusteltuna, että hän ei enintään vuoden kestävän määräaikaisen nimityksensä vuoksi voisi osallistua sellaisen asian täysistuntokäsittelyyn, jota hän olisi käsitellyt sen aikaisemmassa vaiheessa. Sitä vastoin on pidettävä oikeusturvaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat vaatimukset huomioon ottaen perustellumpana, että asiaa ennen täysistuntoa käsitelleen kokoonpanon jäsenet osallistuvat myös täysistuntoon riippumatta siitä, ovatko he vakinaisia vai määräajaksi nimitettyjä. Ehdotetun 1 momentin sanamuoto mahdollistaisi tämän.
Ehdotetun 2 momentin nojalla asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen osallistuisi täysistuntoon, kun lainkäyttöasian käsittelyyn lain mukaan osallistuu muu kuin lainoppinut jäsen. Momentti koskisi muita kuin lainoppineita jäseniä tilanteessa, joissa 5 c §:ssä tai 5 d §:ssä tarkoitettu lainkäyttöasia määrättäisiin suoraan käsiteltäväksi täysistunnossa. Hallinto-oikeuslain 14 §:n 1 momenttiin nähden täysistunnon kokoonpanoon kuuluisivat myös luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneet jäsenet, jotka ehdotetun 5 d §:n perusteella olisivat osallistuneet lainkäyttöasian käsittelyyn.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin täysistunnon päätösvaltaisuudesta. Voimassa olevan hallinto-oikeuslain 14 §:n 2 momentin muotoilu täysistunnon päätösvaltaisuudesta, kun vähintään puolet virassa olevista jäsenistä on läsnä, muutettaisiin neutraalimpaan ilmaukseen käsittelyyn osallistumisesta. Täysistunto olisi päätösvaltainen, jos käsittelyyn osallistuu vähintään puolet 1 momentissa tarkoitetuista jäsenistä. Koska asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet osallistuvat saman asian käsittelyyn myös täysistunnossa, ilman heidän osallistumistaan 3 momentissa säädettäväksi ehdotettua vähintään puolen määräenemmistöä ei täysistunnossa voitaisi saavuttaa.
5 j §.Vahvennetun osastokokoonpanon istunto. Vahvennetun osastokokoonpanon istunnosta ei säädetä hallinto-oikeuslaissa. Nykyisin lainkäytön yhdenmukaisuuden kannalta tai muuten periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen lainkäyttöasia tai sen osa voidaan siirtää täysistuntoon tai koko osaston istuntoon. Täysistunnon järjestäminen niin, että siihen osallistuisivat kaikki hallinto-oikeuden tuomarit, on ainakin isoimmissa tuomioistuimissa käytännössä vaikeaa ja usein epätarkoituksenmukaista. Vahvennetun osastokokoonpanon istunto lisäisi nykyisten täysistunnon ja koko osaston istunnon rinnalle uuden osastojen rajat ylittävän mutta kohtuullisen kokoisen ja toimivamman kokoonpanon, jossa voitaisiin ratkaista useampaa kuin yhtä osastoa koskevia, oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta merkittäviä asioita. Tällaisia olisivat erityisesti asiat, joissa on ratkaistavana periaatteellisesti merkittäviä prosessuaalisia kysymyksiä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, ketkä kuuluvat vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon. Vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon osallistuisivat ylituomarin sekä osastojen johtajien lisäksi asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet. Lisäksi momentissa säädettäisiin osastojen johtajien vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon kuulumisen kannalta merkityksellisestä ajankohdasta. Kokoonpanoon kuulumista olisi arvioitava sen ajankohdan mukaan, jona asia on määrätty käsiteltäväksi vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa.
Asiaa aikaisemmin käsitelleillä tuomareilla tarkoitettaisiin momentissa asessoria sekä hallinto-oikeustuomareita virkasuhteen kestosta riippumatta. Vahvennetun osastokokoonpanon istunnon laajuus vaihtelisi eri hallinto-oikeuksissa riippuen osastojen lukumäärästä. Hallinto-oikeuksissa, joissa on neljä osastoa, kokoonpanossa olisi muissa kuin ehdotetussa 5 d §:ssä tarkoitetuissa asioissa ylituomari, neljä osaston johtajaa ja kolme tai neljä asiaa aikaisemmin käsitellyttä muuta jäsentä, jolloin kokoonpanon jäsenten lukumäärä olisi enimmillään yhteensä kahdeksan tai yhdeksän. Mikäli osaston johtaja olisi osallistunut asian käsittelyyn jo aiemmin, tämä vähentäisi jäsenten kokonaislukumäärää yhdellä. Kahden osaston hallinto-oikeuksissa kokoonpanon jäsenten lukumäärä olisi muissa kuin ehdotetussa 5 d §:ssä tarkoitetuissa asioissa enimmillään kuusi tai seitsemän.
Muilla kuin lainoppineilla jäsenillä, jotka ovat asiaa aikaisemmin käsitelleet, tarkoitettaisiin tässä momentissa samaa kuin edellä 5 i §:n 1 momentissa. Momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa asiaa on aluksi käsitelty kokoonpanossa, jossa on ollut asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä, ja asia on siirretty vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa käsiteltäväksi, asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsenen osallistuisi myös vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon, jos hän edelleen toimisi tällaisena hallinto-oikeuden muuna kuin lainoppineena jäsenenä.
Ehdotetun 2 momentin nojalla asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen osallistuisi vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon, kun lainkäyttöasian käsittelyyn lain mukaan osallistuu muu kuin lainoppinut jäsen. Momentti koskisi tilanteita, joissa 5 c §:ssä tai 5 d §:ssä tarkoitettu lainkäyttöasia määrättäisiin suoraan käsiteltäväksi vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa.
Pykälässä ei säädettäisi vahvennetun osastokokoonpanon istunnon päätösvaltaisuudelle kokoonpanon jäsenmäärää koskevaa vähimmäisvaatimusta. Huolimatta asian siirtämisestä vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon asiaa aikaisemmin käsitelleiden tulee osallistua päätöksentekoon laajennetussa kokoonpanossa. Vahvennetun osastokokoonpanon istunto ei näin ollen olisi päätösvaltainen, elleivät ylituomarin ja osastojen johtajien lisäksi kaikki asiaa aikaisemmin käsitelleet jäsenet osallistu käsittelyyn. Vahvennetun osastokokoonpanon istunnon osalta sovellettaisiin, mitä tuomioistuinlain 13 luvun 3 ja 4 §:ssä säädetään ylituomarin tai osaston johtajan sijaisista.
5 k §.Koko osaston istunto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, ketkä kuuluvat koko osaston istuntoon. Hallinto-oikeuslain sääntelystä poiketen ylituomari ei enää kuuluisi koko osaston istuntoon, ellei hän itse johda osastoa tai ole aikaisemmin käsitellyt asiaa. Koko osaston istunnon puheenjohtajana toimisi osaston johtaja, jonka sijaisesta on säädetty tuomioistuinlain 13 luvun 4 §:ssä. Koko osaston istuntoon kuuluisivat muina jäseninä hallinto-oikeustuomarit, jotka olivat osastolle määrättyinä silloin, kun asia määrättiin koko osaston istuntoon, sekä asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet. Asiaa aikaisemmin käsitelleillä tuomareilla tarkoitettaisiin lainkohdassa myös asessoria sekä hallinto-oikeustuomareita virkasuhteen kestosta riippumatta. Muut asessorit kuin asian käsittelyyn aikaisemmin osallistunut asessori eivät tuomioistuinlain 18 luvun 3 §:n 1 momentti huomioon ottaen voisi osallistua koko osaston istuntoon.
Muilla kuin lainoppineilla jäsenillä, jotka ovat asiaa aikaisemmin käsitelleet, tarkoitettaisiin tässä momentissa samaa kuin edellä 5 i §:n 1 momentissa ja 5 j §:n 1 momentissa. Momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa asiaa on aluksi käsitelty kokoonpanossa, jossa on ollut asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä jäseniä, ja asia on siirretty koko osaston istunnon käsiteltäväksi, asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen osallistuisi myös koko osaston istuntoon, jos hän edelleen toimisi tällaisena hallinto-oikeuden muuna kuin lainoppineena jäsenenä.
Ehdotetun 2 momentin nojalla asiantuntijajäsen taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt jäsen osallistuisi koko osaston istuntoon, kun lainkäyttöasian käsittelyyn lain mukaan osallistuu muu kuin lainoppinut jäsen. Momentti koskisi muita kuin lainoppineita jäseniä tilanteessa, joissa 5 c §:ssä tai 5 d §:ssä tarkoitettu lainkäyttöasia määrättäisiin suoraan käsiteltäväksi koko osaston istunnossa.
Pykälän 3 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 15 §:n 2 momenttia. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan koko osaston istunto olisi päätösvaltainen vähintään viisijäsenisenä. Koska asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet osallistuvat saman asian käsittelyyn myös koko osaston istunnossa, ilman heidän käsittelyyn osallistumistaan koko osaston istunto ei olisi päätösvaltainen. Momentin toista virkettä muutettaisiin siten, että asia olisi siirrettävä käsiteltäväksi joko vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa tai täysistunnossa, jos koko osaston istunnossa olisi vähemmän kuin viisi jäsentä. Mikäli koko osaston istuntoa ei voitaisi toteuttaa jäsenten liian vähäisen määrän vuoksi, asia olisi määrättävä suoraan vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon tai täysistuntoon.
Hallinto-oikeuden uudeksi kokoonpanomuodoksi 5 j §:ssä säädettäväksi ehdotettu vahvennettu osastokokoonpano istunto koostuisi käytännössä vähintään viidestä jäsenestä. Vahvennetun osastokokoonpanon istunnon jäsenmäärä olisikin vähintään samansuuruinen kuin koko osaston istunnon päätösvaltaisuudelta 5 k §:n 3 momentissa edellytettäisiin. Lainkäyttöasian määräämisestä laajennettuihin kokoonpanoihin ehdotetun 5 l §:n 2 momentin mukaan päättävällä ylituomarilla tai osaston johtajalla olisi parhaat edellytykset harkita, soveltuisiko koko osaston istunnon sijasta vahvennetun osastokokoonpanon istunto vai täysistunto asian käsittelemiseen ja ratkaisemiseen paremmin.
5 l §.Asian määrääminen käsiteltäväksi täysistunnossa, vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa tai koko osaston istunnossa. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevan hallinto-oikeuslain 16 §:n 1 momenttia, mutta sitä täydennettäisiin vahvennetun osastokokoonpanon istuntoa koskevalla viittauksella. Lisäksi perusteista määrätä asia käsiteltäväksi ehdotetuissa 5 i, 5 j ja 5 k §:ssä tarkoitetuissa kokoonpanoissa säädettäisiin yhtenevästi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain muutettavaksi ehdotetun 7 §:n 1 momentin ja vakuutusoikeuslain muutettavaksi ehdotetun 9 §:n 1 momentin kanssa. Asiaa, jossa on järjestetty tai järjestettävä suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus, ei tulisi ilman erityistä syytä siirtää täysistunnon, vahvennetun osastokokoonpanon istunnon tai koko osaston istunnon ratkaistavaksi.
Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaisi pääosin voimassa olevan hallinto-oikeuslain 16 §:n 2 momenttia, mutta sitä täydennettäisiin vahvennetun osastokokoonpanon istuntoa koskevalla viittauksella. Lisäksi ylituomarille ei enää kuuluisi päättäminen lainkäyttöasian määräämisestä koko osaston istunnon käsiteltäväksi, vaan tällaisesta päättäisi osastonjohtaja tai tämän sijainen. Ylituomari tai tämän sijainen voisi päättää asian määräämisestä täysistuntoon tai vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon.
75 §.Tallentaminen. Pykälän 2 momentista poistettaisiin viittaus lastensuojelulain säädöskokoelmanumeroon, joka mainittaisiin ensimmäisen kerran lakiin lisättäväksi ehdotetussa 5 c §:n 1 momentissa.
7.4
Laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa
4 §.Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus kaksijäsenisenä. Pykälän 1 momentti muotoiltaisiin uudelleen. Säännökseen tehtäisiin hallinto-oikeuksia koskevan kokoonpanosääntelyn kanssa yhteneväisesti lisäys, että kolmi- tai viisijäsenisen kokoonpanon käyttämisen tarvetta olisi arvioitava paitsi ratkaistavana olevan kysymyksen laadun myös sen laajuuden perusteella. Lisäksi momenttiin tehtäisiin lisäys, jonka mukaan kaksijäseninen kokoonpano, jossa on lainoppinut jäsen ja lääkärijäsen, olisi päätösvaltainen ratkaisemaan muutoksenhakuasian, jossa on kysymys muutoksenhakuajan jälkeen vireille tulleen muutoksenhakuasian jättämisestä tutkimatta ja jossa lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisemiseen. Vakuutusoikeudessa sovellettavissa etuuslaeissa on säädetty, että määräajan jälkeen saapunut valitus voidaan ottaa tutkittavaksi, jos myöhästymiseen on ollut painavia syitä. Muutoksenhakijat voivat näissä tilanteissa vedota siihen, että heidän terveydentilansa on johtanut valituksen myöhästymiseen ja esittää väitteensä tueksi lääketieteellistä selvitystä. Jos lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisuun, asian käsittelyyn osallistuu vakuutusoikeuslain 3 §:n mukaan kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi lääkärijäsen. Vaikka valituksen myöhästymistä koskevat asiat voidaan yleisesti käsitellä yhden jäsenen kokoonpanossa, on ne voimassa olevan lainsäädännön mukaan käsiteltävä kuitenkin vähintään kolmijäsenisessä kokoonpanossa, jos niissä on vedottu lääketieteelliseen selvitykseen. Tällaista kokoonpanoa ei voida pitää valittajien oikeusturvan toteutumisen kannalta tarpeellisena. Nämä tutkimatta jättämistä koskevat asiat ja voimassa olevassa 1 momentissa tarkoitetut Kansaneläkelaitoksen ensimmäisenä asteena ratkaisemat asiat jaettaisiin momentissa sääntelyn selvyyden vuoksi omiksi 1 ja 2 kohdakseen. Se, käsitelläänkö asia kaksijäsenisessä vai sitä laajemmassa kokoonpanossa, kuuluu ratkaistavaksi kulloinkin asiaa käsittelevälle kokoonpanolle.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin. Muutetussa 2 momentissa säädettäisiin vakuutusoikeuden päätösvaltaisuudesta kahden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Kahden lainoppineen jäsenen kokoonpano olisi uuden 2 momentin 1 kohdan nojalla päätösvaltainen muutoksenhakuasiassa, jossa on kyse opintotukilain (65/1994) 17 §:n mukaisesta vapaan tulon ylityksestä ja joka koskee mainitun lain 27 §:n 4 momentin mukaisesti tehtyä takaisinperintäpäätöstä. Näissä asioissa takaisinperintä ei perustu lainvoimaiseen ratkaisuun vaan vapaan tulon ylitys ja siitä johtuva takaisinperintä on ratkaistu samalla päätöksellä.
Lisäksi kahden lainoppineen jäsenen kokoonpano olisi 2 momentin 2 kohdan nojalla päätösvaltainen, mikäli muutoksenhakuasia koskisi lainvoimaiseen ratkaisuun perustuvaa liikaa maksetun etuuden takaisinperintää, joka etuuslakien mukaan kuuluu vakuutusoikeuden toimivaltaan. Asiassa voisi olla kysymys esimerkiksi kansaneläkelain (568/2007) 75 §:n, työttömyysturvalain (1290/2002) 11 luvun 10 §:n, yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 31 §:n, eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain (571/2007) 33 §:n tai muusta kuin 1 kohdassa tarkoitetusta opintotukilain 27 §:n mukaisesta takaisinperinnästä. Näissä asioissa oikeus etuuteen on ratkaistu aiemmin annetulla päätöksellä, joka on saanut lainvoiman ja jonka jälkeen etuuslaitos on tehnyt takaisinperintäpäätöksen liikaa maksetun etuuden takaisinperinnästä.
Etuuksien takaisinperintään liittyvät kysymykset ovat luonteeltaan oikeudellisia, mutta monesti suhteellisen yksinkertaisia. Takaisinperintää koskeva valitusasia on usein menettelyllisesti ja tosiseikoiltaan selvä. Takaisinperintää on voitu taloudellisten ja sosiaalisten olosuhteiden perusteella kohtuullistaa jo alemman asteen päätöksellä. Takaisinperintäasioiden käsittely kolmen tai viiden jäsenen kokoonpanossa ei ole pääsääntöisesti oikeusturvasyistä tarpeen. Takaisinperintäpäätöksiin saattaa toisinaan kuitenkin liittyä sellaisia esimerkiksi menettelyä koskevia oikeuskysymyksiä, joita ei voida pitää oikeudelliselta luonteeltaan yksinkertaisina. Edellytyksenä kaksijäseniselle kokoonpanolle olisikin lisäksi, ettei asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu tai laajuus edellytä kolmi- tai viisijäsenisen kokoonpanon käyttämistä.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevaa 2 momenttia. Momentin sanamuotoja muutettaisiin samalla vastaamaan hallinto-oikeuksien osalta HOL 5 e §:n 3 momenttiin ehdotettua muotoilua. Jos kaksijäsenisen kokoonpanon jäsenet eivät olisi lopputuloksesta yksimielisiä, 3 momentissa edellytettäisiin asian siirtämistä ratkaistavaksi vaihtoehtoisesti joko kolmijäseniseen tai viisijäseniseen kokoonpanoon sen mukaan, mikä on lain 2, 3, 6 tai 7 §:n mukaisesti asian laadun perusteella määräytyvä ratkaisukokoonpano.
5 §.Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus yksijäsenisenä. Pykälän 1 momentin johdantokappaleeseen lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaus kaksijäsenisen kokoonpanon tarpeettomuuteen perusteena yksijäsenisen kokoonpanon päätösvaltaisuudelle.
Momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että se koskisi asian tutkimatta jättämistä HOL 81 §:n 2 momentin tai 82 §:n 3 momentin nojalla. Momentin voimassa olevien 1 ja 2 kohdan mukaan yksi lainoppinut jäsen voi ratkaista asian, jossa on kysymys vakuutusoikeudessa vireille tulleen ja sen toimivaltaan kuulumattoman asian tai muutoksenhakuajan jälkeen tulleen asian jättämisestä tutkimatta. Pääsääntöisesti vakuutusoikeudessa on kyse voimassa olevien 1 ja 2 kohdan mukaisista tilanteista, mutta uudelleen muotoiltavaksi ehdotetussa 1 kohdassa yhden jäsenen päätösvaltaa tutkimatta jättämistä koskevissa prosessuaalisissa ratkaisuissa laajennettaisiin voimassa olevaan sääntelyyn nähden merkittävästi.
Yhden jäsenen päätösvalta laajenisi koskemaan myös muita kuin vireillepanon oikea-aikaisuutta ja vakuutusoikeuden toimivaltaisuutta koskevia muutoksenhaun edellytyksiä. Asian käsittelyn prosessuaalisista edellytyksistä on runsaasti vakiintunutta oikeuskäytäntöä, eikä ole syytä olettaa, että niitä koskevat oikeuskysymykset olisivat niin haasteellisia, että ne oikeusturvan kannalta edellyttäisivät aina useammasta kuin yhdestä jäsenestä koostuvan kokoonpanon käyttämistä. Jos prosessuaalisia edellytyksiä koskevan kysymyksen laatu tai laajuus sitä edellyttäisi, asia tulisi siirtää momentin johdantokappaleessa tarkoitettuun kaksi-, kolmi- tai viisijäseniseen kokoonpanoon. Se, että asian tutkimatta jättämistä koskeva kysymys osoittautuu oikeudellisesti hankalaksi, puoltaa kaksi-, kolmi- tai viisijäsenisen kokoonpanon käyttämistä yksijäsenisen kokoonpanon sijaan.
Momentin 2 kohtaa muutettaisiin siten, että se vastaisi sisällöltään momentin voimassa olevaa 3 kohtaa. Momentin 3 kohtaa muutettaisiin vastaamaan voimassa olevaa 5 kohtaa ja 4 kohtaa muutettaisiin vastaamaan voimassa olevaa 6 kohtaa. Momentin voimassa olevan 4 kohdan sisältö poistettaisiin tarpeettomana, sillä se sisältyy asiallisesti voimassa olevaan 5 kohtaan eli ehdotettuun 3 kohtaan. Lisäksi momentin voimassa olevan 5 kohdan eli ehdotetun 3 kohdan ruotsinkielistä tekstiä muutettaisiin vastaamaan asiasisällöllisesti paremmin suomenkielistä tekstiä.
Myös momentin 5 kohtaa muutettaisiin. Muutetun 5 kohdan mukaan yhden jäsenen päätösvaltaan kuuluisivat asiat, joissa on kysymys muutoksenhausta päätökseen, jolla sellainen muutoksenhakulautakunta, jonka päätöksestä on säännönmukainen muutoksenhaku vakuutusoikeuteen, on ratkaissut 1–4 kohdassa tarkoitetun asian. Käytännössä muutettu kohta 5 selkeyttäisi aiempaa tulkintaa yhden jäsenen kokoonpanoon kuuluvista asioista.
Momentin 6 kohta poistettaisiin.
Vakuutusoikeudessa lainkäyttöasiat on lain 12 §:n 1 momentin mukaan ratkaistava esittelystä, joskin säännökseen ehdotetaan lisättäväksi ”jollei laissa toisin säädetä”. Ehdotetussa 5 §:n uudessa 3 momentissa säädettäisiin, että 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu välitoimea koskeva ratkaisu voitaisiin tehdä myös ilman esittelyä. Ehdotetulla muutoksella voidaan arvioida olevan vakuutusoikeuden työtä sujuvoittava vaikutus. Säännös ei kuitenkaan edellyttäisi, että välitoimista olisi päätettävä ilman esittelyä, vaan niistä voitaisiin edelleen päättää myös esittelystä. Muutos mahdollistaisi työn organisoimiseen liikkumavaraa. Päätösvalta siitä, ratkaistaanko välitoimea koskeva asia esittelystä vai ilman, olisi kuitenkin asian ratkaisevalla jäsenellä. Tämä vastaisi jäljempänä ehdotetun 11 a §:n lähtökohtaa siitä, että kokoonpanoa vahvennettaessa lisäjäsenellä päättää kokoonpano itse vahventamisesta, vaikka esittely ei olekaan suoraan rinnastettavissa kokoonpanon vahventamiseen. Lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaisena voitaisiin kuitenkin pitää sitä, että mikäli esittelijä on asian tosiasiallisesti valmistellut, ratkaistaisiin se esittelystä.
8 §.Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus eräissä asioissa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten sijaan muihin kuin lainoppineisiin jäseniin. Voimassa olevan momentin suhde vakuutusoikeuden asiantuntijajäseniä koskevaan tuomioistuinlain sääntelyyn on lääkärijäsenen osalta jäänyt epäselväksi. Tuomioistuinlakia koskevissa hallituksen esityksen (HE 7/2016 vp, s. 78) yksityiskohtaisissa perusteluissa on lain 7 luvun 2 §:n osalta todettu seuraavasti: ”Pykälän 3 momentissa lueteltaisiin vakuutusoikeuslain 2 §:n 3 momenttia vastaavasti vakuutusoikeuden muut asiantuntijajäsenet, joita ovat lääkärijäsenet sekä intressiedustuksen perusteella nimettävät työoloja tai yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevat jäsenet. Asiantuntijajäsenten asemasta, kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa.” Todetun vuoksi on perusteltua tarkentaa vakuutusoikeuslain 8 §:n 1 momenttia. Siinä viitattaisiin vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten sijaan muihin kuin lainoppineisiin jäseniin, joita ovat työoloja ja yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevien jäsenten lisäksi myös lääkärijäsenet. Momentissa tarkoitetut välitoimea koskevat ratkaisut ovat tehtävissä ilman lääkärijäsenen erityisasiantuntemusta. Muutos sujuvoittaisi vakuutusoikeuden työskentelyä. Mikäli asia tulisi lain mukaan ratkaista esimerkiksi kahden lainoppineen jäsenen ja lääkärijäsenen kokoonpanossa, voisivat kaksi lainoppinutta jäsentä päättää muusta välitoimea koskevasta ratkaisusta. Ehdotetun 5 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta asiasta ja siihen liittyvästä vaatimuksesta tai muuta väliaikaista määräystä koskevasta asiasta voisi kuitenkin päättää yksikin lainoppinut jäsen, jollei asian laatu tai laajuus edellyttäisi suurempaa kokoonpanoa.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin toinen virke, jonka mukaan vakuutusoikeuden päätösvaltaisuudesta asiassa, joka koskee tuomarin esteellisyyttä, säädetään HOL 5 §:ssä. Lisäys ei muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa, mutta toimisi selventävänä informatiivisena viittauksena, kun HOL:iin ehdotetaan lisättäväksi vain hallinto-oikeuksia koskeva uusi 1 a luku. Mainitun lain esteellisyyttä koskevaa 5 §:ää sovelletaan kuitenkin myös vakuutusoikeudessa.
9 §.Asian määrääminen käsiteltäväksi täysistunnossa, vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa tai koko osaston istunnossa. Vakuutusoikeudessa otettaisiin käyttöön uusi, nykyistä osastokohtaista vahvennettua istuntoa laajempi mutta täysistuntoa suppeampi kokoonpano. Uuteen kokoonpanoon osallistuvista jäsenistä säädettäisiin tarkemmin uudessa 10 a §:ssä. Uusi vahvennetun osastokokoonpanon istunto olisi tarpeen laajakantoisille tai periaatteellisesti merkittäville asioille taikka tilanteissa, joissa asian ratkaisu todennäköisesti poikkeaa aikaisemmasta käytännöstä ja joissa ratkaistava kysymys koskettaa vakuutusoikeuden eri osastoja.
Hallinto-oikeuksiin ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen esitetään vastaavasti uusia vahvennettuja kokoonpanoja nykyisen koko tuomioistuimen täysistunnon ja osasto- tai jaostokohtaisen laajennetun kokoonpanon väliin. Terminologisen johdonmukaisuuden vuoksi myös vakuutusoikeudessa vastaavasta uudesta kokoonpanosta käytettäisiin jatkossa nimitystä vahvennetun osastokokoonpanon istunto. Vakuutusoikeuden nykyisen osastokohtaisen vahvennetun istunnon nimitys muutettaisiin koko osaston istunnoksi. Tätä koskevat muutokset sisältyisivät 11 §:n muutokseen.
Pykälään tehtäisiin tarvittavat lisäykset uudesta vahvennetun osastokokoonpanon istunnosta. Pykälän otsikkoon ja 1 momenttiin tehtäisiin uutta kokoonpanoa koskevat muutokset. Pykälän 2 momenttiin ehdotetun muutoksen mukaan asian määräämisestä uuteen vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon päättäisi ylituomari. Lisäksi momenttiin tehtäisiin terminologinen muutos koko osaston istunnosta, johon määräämisestä päätöksen tekisi osaston johtaja. Momentin sanamuotoja muotoiltaisiin myös uudelleen vastaamaan ehdotettua HOL 5 l §:n 2 momentin muotoilua. Säännös vastaisi tältä osin menettelyä nykyisen osastokohtaisen vahvennetun istunnon osalta.
Ylituomari voisi päättää asian määräämisestä täysistuntoon tai vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon, mutta ei koko osaston istuntoon, vaan siitä päättäisi yksistään osastonjohtaja tai hänen sijaisensa. Vakuutusoikeuden tehtävä toimia oikeuskäytäntöä ohjaavana erityistuomioistuimena toimialallaan edellyttää, että periaatteellisesti tärkeät asiat tai asiat, joiden ratkaisu voi merkittävästi poiketa aikaisemmasta oikeuskäytännöstä, käsitellään koko osaston istunnossa, vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa tai täysistunnossa.
10 §.Täysistunto. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin tarkentavasti säännös vakinaisen vakuutusoikeustuomarin täysistuntokokoonpanoon kuulumisen kannalta merkityksellisestä ajankohdasta. Kokoonpanoon kuulumista on vakiintuneen tulkinnan mukaisesti arvioitava sen ajankohdan mukaan, jona asia on määrätty käsiteltäväksi täysistunnossa. Samalla ajankohta vastaisi 10 a §:ään ja 11 §:ään ehdotettua sääntelyä. Lisäksi pykälän muotoilua asiaa aikaisemmin käsitelleiden jäsenten osalta muutettaisiin vastaamaan ehdotettuja HOL 5 i–5 k §:n muotoiluja asiaa aikaisemmin käsitelleistä tuomareista ja muista kuin lainoppineista jäsenistä. Vakuutusoikeuden tuomareista säädetään tuomioistuinlain 1 luvun 5 §:n 1 momentin 8–9 kohdassa. Ehdotettu muotoilu kattaisi siis myös asessorit, ja muut kuin lainoppineet jäsenet käsittäisivät työoloja ja yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevien jäsenten lisäksi myös lääkärijäsenet. Ilmaisu myös kattaisi vakuutusoikeuden tuomarit heidän virkasuhteidensa kestosta riippumatta.
Pykälän 2 momentin läsnäoloa koskeva termi korvattaisiin neutraalimmalla ilmauksella käsittelyyn osallistumisesta kuten ehdotetussa HOL 5 i §:n 3 momentissa.
10 a §.Vahvennetun osastokokoonpanon istunto. Lakiin lisättäisiin uusi 10 a §, jossa säädettäisiin uudesta vahvennetun osastokokoonpanon istunnosta. Ratkaistavana olevan asian periaatteellinen merkitys, laajakantoisuus tai ratkaisun poikkeavuus aikaisemmasta ratkaisukäytännöstä voisi olla sellainen, että se edellyttäisi vakuutusoikeuden eri osastojen käsittelyä, mutta jossa täysistunto olisi toisaalta liian laaja tai epätarkoituksenmukainen kokoonpano. Vahvennetun osastokokoonpanon istunto mahdollistaisi osastojen rajat ylittävän mutta kohtuullisen kokoisen ja toimivamman kokoonpanon, jossa voitaisiin ratkaista useampaa kuin yhtä osastoa koskevia, oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta merkittäviä asioita. Vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa voitaisiin käsitellä asioita, joihin liittyy eri osastoille yhteisiä, erityisesti prosessuaalisia kysymyksiä.
Pykälän 1 momentin mukaan vahvennetun osastokokoonpanon istuntoon osallistuisivat puheenjohtajana ylituomari sekä muina jäseninä kunkin osaston johtaja ja ne kunkin osaston kaksi virassa vanhinta virantoimituksessa olevaa vakuutusoikeustuomaria, jotka olivat määrättyinä virantoimitukseen kyseiselle osastolle silloin, kun asia määrättiin käsiteltäväksi vahvennetun osastokokoonpanon istunnossa, sekä asiaa aikaisemmin käsitelleet tuomarit ja muut kuin lainoppineet jäsenet. Pykälän muotoilu laadittaisiin edellä 10 §:n osalta esitetyllä tavalla vastaamaan ehdotettuja HOL 5 i–5 k §:n muotoiluja.
Pykälän 2 momentin mukaan vahvennetun osastokokoonpanon istunto olisi vakuutusoikeuden nykyisten vahvennettujen kokoonpanojen päätösvaltaisuutta koskevien säännösten tapaan päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa kokoonpanon jäsenistä osallistuu käsittelyyn. Ottaen huomioon vahvennetun osastokokoonpanon istunnon tarkoitus osastorajat ylittävänä kokoonpanona sen päätösvaltaisuus edellyttäisi, että osastojen johtajista ja kahdesta virassa vanhimmasta virantoimituksessa olevasta vakuutusoikeustuomarista vähintään kaksi kultakin osastolta osallistuu käsittelyyn. Vakuutusoikeudessa osaston johtajan sijaisena toimii asianomaisen osaston virassa vanhin virantoimituksessa oleva vakuutusoikeustuomari, joten joko osaston johtaja tai toinen saman osaston virassa vanhimmista vakuutusoikeustuomareista voi olla poissa ilman, että se estäisi vahvennetun osastokokoonpanon istunnon päätösvaltaisuuden.
11 §.Koko osaston istunto. Pykälään ja sen otsikkoon tehtäisiin terminologiset muutokset, koska nykyisen vahvennetun istunnon nimitys muutettaisiin koko osaston istunnoksi. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin tätä koskevat muutokset. Lisäksi säännöstä täsmennettäisiin siten, että koko osaston istuntoon osallistuisivat ne vakuutusoikeustuomarit, jotka olivat määrättyinä kyseiselle osastolle silloin, kun asia määrättiin käsiteltäväksi koko osaston istunnossa. Kuten nykyisinkään, asessori ei kuuluisi koko osaston istunnon kokoonpanoon muutoin kuin asiaa aikaisemmin käsitelleenä tuomarina. Pykälän muotoilua asiaa aikaisemmin käsitelleiden jäsenten osalta muutettaisiin edellä 10 ja 10 a §:n osalta esitetyillä tavoilla vastaamaan ehdotettuja HOL 5 i–5 k §:n muotoiluja asiaa aikaisemmin käsitelleistä tuomareista ja muista kuin lainoppineista jäsenistä. Ehdotetun 9 §:n 1 momentin muutoksen johdosta asian määräämisestä koko osaston istuntoon päättäisi yksistään osastonjohtaja. Pykälän 1 momentista poistettaisiin maininta ylituomarin osallistumisesta koko osaston istuntoon puheenjohtajana. Lisäksi 2 momentin läsnäoloa koskeva termi korvattaisiin neutraalimmalla ilmauksella käsittelyyn osallistumisesta kuten ehdotetuissa 10 §:n 2 momentissa, 10 a §:n 2 momentissa sekä HOL 5 i §:n 3 momentissa.
11 a §.Lisäjäsenen määrääminen. Lakiin lisättäisiin säännös kokoonpanon vahventamisesta yhdellä lainoppineella jäsenellä. Voimassa olevan lain mukaan vakuutusoikeus ei voi vahventaa lääketieteellisen asian monijäsenistä kokoonpanoa lainoppineella jäsenellä.
Pykälän 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden kolmi- tai viisijäsenistä kokoonpanoa voitaisiin lääketieteellisessä asiassa vahventaa yhdellä lainoppineella jäsenellä, jos se erityisen syyn vuoksi on perusteltua. Erityinen syy voisi esimerkiksi olla käsillä tilanteessa, jossa asia käsittelyprosessin aikana muuttuu lainopillisesta asiasta lääketieteelliseksi asiaksi sen vuoksi, että vakuutusoikeudelle toimitetaan asiaan lisäselvityksenä lääketieteellistä selvitystä, joka voi vaikuttaa asian ratkaisuun. Tällaisessa tilanteessa lääkärijäsen kuuluu lain 3 §:n mukaan ratkaisukokoonpanoon. Lääketieteellistä asian ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä saatetaan toimittaa esimerkiksi takaisinperintään liittyvissä asioissa. Vaikka vuositasolla kovin suuria määriä asioita ei muutukaan lainopillisista lääketieteellisiksi, on tuomarin riippumattomuuden ja asioiden sujuvan käsittelemisen kannalta on kuitenkin muuttumistilanteessa ongelmallista, mikäli joku asiaan jo perehtyneistä lainoppineista jäsenistä tulisi kokoonpanosääntelyn joustamattomuuden vuoksi korvata lääkärijäsenellä. Ehdotettu muutos mahdollistaisi sen, ettei yhtäkään asiaa jo käsitellyttä lainoppinutta jäsentä tarvitsisi vaihtaa lääkärijäseneen, vaan alkuperäinen asialle määrätty kokoonpano voisi jatkaa. Lain mukaan päätösvaltaiseen kokoonpanoon lisättäisiin tällöin yksi lainoppinut jäsen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta vahventaa vakuutusoikeuden vahvennettuja kokoonpanoja ylimääräisellä lääkärijäsenellä. Momentin mukaan vakuutusoikeuden täysistuntoa, vahvennetun osastokokoonpanon istuntoa tai koko osaston istuntoa voitaisiin lääketieteellisessä asiassa vahventaa yhdellä lääkärijäsenellä, jos se erityisen syyn vuoksi olisi perusteltua. Jotkin asiat voivat edellyttää useamman kuin yhden lääketieteen alan erityisasiantuntemusta, minkä vuoksi lääketieteellisissä asioissa olisi tarpeen mahdollistaa vahvennettujen kokoonpanojen vahventaminen yhdellä lääkärijäsenellä. Lääketieteen kehittyessä nopeaa tahtia sairauksia ja niiden hoitokeinoja tarkastellaan myös uusista lääketieteellisistä näkökulmista. Lääkärit erikoistuvat entistä spesifimmin asioihin, ei vain eri erikoisaloittain, vaan myös erikoisalojen sisällä suppeampiin osa-alueisiin. Vakuutusoikeudessa ratkaistavissa asioissa voi siten olla paitsi useisiin eri lääketieteen erikoisaloihin, myös tietyn erikoisalan sisällä eri osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä. Lääketieteellisissä asioissa syy-yhteyden toteaminen voi olla monitahoinen asia. Nykyisin tilanteessa, jossa edellytetään useamman alan erityisasiantuntemusta, voi kokoonpanon yksittäinen lääkärijäsen konsultoida vakuutusoikeuden muita lääkärijäseniä taikka ulkopuoliselta taholta voidaan pyytää asiantuntijalausunto. Kokoonpanon vahventaminen toisella lääkärijäsenellä kuitenkin helpottaisi ja turvaisi tarpeellisen lääketieteellisen erityisasiantuntemuksen laajuutta asiaa ratkaistaessa 9 §:ssä säädetyissä kokoonpanoissa.
Pykälän 3 momentin mukaan kokoonpano päättäisi sen vahventamisesta lisäjäsenellä. Tämä vastaisi hallinto-oikeuksien osalta ehdotettua sääntelyä, jossa kokoonpanon vahventamisesta yhdellä jäsenellä päättäisi alkuperäinen kokoonpano. Lisäjäsentä koskeva päätös voitaisiin tehdä, kun asian käsittelyssä olisi ilmennyt tarve mahdolliselle lisäjäsenen määräämiselle.
12 §.Lainkäyttöasioiden ratkaiseminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin täsmennys, että vakuutusoikeudessa lainkäyttöasiat ratkaistaan esittelystä istunnossa, ”jollei laissa toisin säädetä”. Ehdotetun 5 §:n 3 momentin mukaan yksi jäsen voisi tehdä täytäntöönpanon keskeyttämistä ja siihen liittyvää vaatimusta tai muuta väliaikaista määräystä koskevan ratkaisun myös ilman esittelyä. Näin kyseinen muutos ei olisi ristiriidassa 12 §:n 1 momentin sääntelyn kanssa.