1.2.1  EU-säädösten valmistelu

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi 

Euroopan komissio antoi 30 päivänä maaliskuuta 2022 ehdotuksen uudeksi Euroopan parlamentin ja neuvoston vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviksi (ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivien 2005/29/EY ja 2011/83/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä vihreässä siirtymässä parantamalla suojaa sopimattomilta menettelyiltä ja tiedottamista; COM(2022) 143 final). Ehdotuksella muutettaisiin kahta olemassa olevaa kuluttajansuojadirektiiviä: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2011/83/EU kuluttajan oikeuksista. 

Ehdotus oli osa kuluttaja-asioiden toimintaohjelmassa (COM(2020) 696 final) ja kiertotaloutta koskevassa toimintasuunnitelmassa (COM(2020) 98 final) esitettyjä aloitteita, jotka ovat osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa. Komissio antoi samanaikaisesti vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviehdotuksen kanssa neljä muuta kiertotalouteen liittyvää aloitetta. Kyseisistä aloitteista järjestettiin 21.4.2022 yhteiskokous kilpailukykyjaoston (EU8), energia- ja Euratom-jaoston (EU21) ja ympäristöjaoston (EU23) kesken. U-kirjelmäluonnosta käsiteltiin kirjallisessa menettelyssä 28.4.–3.5.2022 mainituissa jaostoissa. 

Ehdotuksesta laadittiin U-kirjelmä 37/2022 vp, jota käsiteltiin eduskunnan talousvaliokunnassa (TaVL 30/2022 vp). Suuri valiokunta yhtyi erikoisvaliokunnan kannan mukaisesti valtioneuvoston kantaan (SuVEK 79/2022 vp). 

Suomi piti tärkeänä direktiiviehdotuksen tavoitetta siitä, että kuluttajat saavat riittävästi luotettavaa tietoa tuotteiden kestävyydestä, ympäristöominaisuuksista, elinkaaresta ja korjattavuudesta. Suomi piti pääsääntöisesti kannatettavana sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin ehdotettuja muutoksia. Suomi suhtautui erityisen myönteisesti siihen, että esityksessä pyrittiin huomioimaan tavaroiden kestävyyttä rajoittaviin ominaisuuksiin liittyvät ongelmat sekä siihen, että esityksellä pyrittiin puuttumaan harhaanjohtavien ympäristöväitteiden ja kestävyysmerkintöjen esittämiseen. Suomi suhtautui varauksellisesti useisiin tiedonantovaatimuksia koskeviin ehdotuksen kohtiin. Suomi katsoi, että neuvottelujen kuluessa oli tarkkaan arvioitava, mitkä ehdotetut lisätiedot tuovat aidosti lisäarvoa kuluttajille. Myöskään elinkeinonharjoittajille ei tulisi aiheuttaa tarpeettomasti hallinnollista taakkaa. Ehdotuksessa ei ollut asianmukaisesti huomioitu sitä, että erityisesti tavarankauppadirektiivi (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/771 tietyistä tavarakauppaa koskeviin sopimuksiin liittyvistä seikoista, asetuksen (EU) 2017/2394 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta sekä direktiivin 1999/44/EY kumoamisesta) antaa jäsenvaltioille liikkumavaraa muun muassa virhevastuun kestoa ja takuuta sekä aiemman myyntiportaan virhevastuuta koskevassa sääntelyssä. 

Kolmikantaneuvotteluja varten laadittiin valtioneuvoston U-jatkokirje (UJ 13/2023 vp). Luonnosta U-jatkokirjeeksi käsiteltiin kilpailukykyjaoston (EU 8), energia- ja Euratom-jaoston (EU 21) sekä ympäristöjaoston (EU 23) kirjallisessa menettelyssä 22.6.–29.6.2023. Oikeusministeriö järjesti lisäksi 16.6.2023 keskeisimmille sidosryhmille kuulemistilaisuuden. Suomen kantoja täsmennettiin U-jatkokirjeessä. Suomi katsoi, että kolmikantaneuvottelujen kuluessa oli varmistettava ehdotuksen yhteensopivuus ja johdonmukaisuus erityisesti vihreät väittämät -direktiiviehdotuksen (COM/2023/166 final) ja tavaroiden korjaamista koskevan direktiiviehdotuksen (COM/2023/155 final) kanssa. Päällekkäistä sääntelyä tulisi pyrkiä välttämään seikoista, joista jo säädetään tai tullaan todennäköisesti säätämään muissa vireillä olevissa aloitteissa. 

Lisäksi Suomi katsoi, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteen I (ns. musta lista) kohtien tuli olla riittävän yksiselitteisiä ja selkeitä. Olisi arvioitava, onko kyseinen direktiivi kaikissa ehdotetuissa mustan listan kohdissa oikea sääntelykonteksti, onko kaikissa ehdotetuissa kohdissa perusteltua sälyttää vastuu tavaran tai palvelun kuluttajalle tarjoavalle elinkeinonharjoittajalle ja ovatko ehdotetut kohdat laajuudeltaan perusteltuja suhteessa niillä tavoiteltaviin hyötyihin. Lisäksi Suomi pyrki vaikuttamaan siihen, ettei direktiiviehdotukseen lisätä ns. pimeitä käytäntöjä, vaan että näitä koskeva sääntelykokonaisuus arvioitaisiin komission digitaalista oikeudenmukaisuutta koskevan toimivuustarkastelun yhteydessä. Suomi pyrki myös vaikuttamaan siihen, ettei jäsenvaltiolle tai sen osoittamalle kansalliselle viranomaiselle asetettaisi velvollisuutta todentaa kolmansien osapuolten pätevyyttä ja riippumattomuutta sertifiointijärjestelmien yhteydessä. 

Suomi katsoi myös, että kuluttajaoikeusdirektiivin muutosten yhteydessä oli varmistuttava siitä, että sopimusta edeltävien tietojen antaminen tai muut tiedonantovaatimukset eivät johda siihen, että elinkeinonharjoittajien tulisi ilmoittaa lakisääteisen virhevastuun täsmällinen kestoaika, sillä Suomessa lakisääteiselle virhevastuulle ei ole asetettu tiettyä kestoaikaa, vaan sen pituus riippuu tavaran ja siinä havaitun virheen laadusta. Suomi suhtautui varauksellisesti siihen, että ennen sopimuksen tekemistä kuluttajalle annettavia tietoja lisättäisiin neuvoston yleisnäkemykseen verrattuna. Suomi piti perusteltuna, että kaupallisesta kestävyystakuusta kertovasta harmonisoidusta graafisesta merkistä säädetään tarkemmin alemman asteisin säädöksin. 

Direktiivi julkaistiin virallisessa lehdessä 6.3.2024. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivi 

Euroopan komissio antoi 22 päivänä maaliskuuta 2023 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tavaroiden korjaamista edistävistä yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (EU) 2017/2394 ja direktiivien (EU) 2019/771 ja (EU) 2020/1828 muuttamisesta (COM(2023) 155 final). 

Direktiiviehdotus oli vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviehdotuksen ohella osa komission vihreän siirtymän ohjelmaa, ja sen tarkoituksena oli edesauttaa saavuttamaan ohjelman kestävän kulutuksen tavoitetta. Ehdotuksen päätavoitteena oli kannustaa kuluttajia käyttämään kulutustavaroita entistä pidempään korjauttamalla viallisia tavaroita ja ostamalla enemmän käytettyjä ja kunnostettuja tavaroita. Ehdotetussa direktiivissä vahvistettaisiin tavaroiden korjaamista edistävät säännökset, joilla parannetaan unionin sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja samalla varmistetaan kuluttajan- ja ympäristönsuojelun korkea taso. Komission ehdotuksen tarkoituksena oli edistää kestävää kulutusta tuotteen koko elinkaaren ajan, ja sen tarkoituksena oli helpottaa kuluttajia korjauttamaan virheellisiä tavaroita, tehdä korjaamisesta edullisempaa, vähentää jätettä ja hiilidioksidipäästöjä sekä edistää korjausalaa. 

Oikeusministeriö järjesti komission ehdotuksesta 20.4.2023 kuulemistilaisuuden, johon oli kutsuttu keskeiset viranomaiset sekä elinkeinoelämän edustajia ja kuluttajajärjestöjä. Ehdotus on esitelty ympäristöjaoston (EU 23) kokouksessa 26.4.2023. Ehdotusta koskeva U-kirjelmäluonnos on lisäksi käsitelty kilpailukykyjaoston (EU 8) kirjallisessa menettelyssä 17.–22.5.2023. 

Ehdotuksesta laadittiin U-kirjelmä 13/2023 vp, jota käsiteltiin eduskunnan talousvaliokunnassa (TaVL 8/2023 vp) ja lakivaliokunnassa (LaVL 8/2023 vp). Suuri valiokunta yhtyi erikoisvaliokuntien lausuntojen mukaisesti valtioneuvoston kantaan (SuVEK 41/2023 vp). 

Suomi piti tärkeänä direktiiviehdotuksen tavoitetta siitä, että kulutuksesta aiheutuvia kielteisiä ympäristö- ja ilmastovaikutuksia pyritään vähentämään edistämällä kiertotalouden toimintamallien käyttöönottoa ja tarjoamalla kuluttajille korjauspalveluita ja käytettyjä tavaroita. Suomi kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että sääntelyn piti turvata korkea kuluttajansuojan taso eikä aiheuttaa kohtuutonta hallinnollista taakkaa elinkeinonharjoittajille. 

Suomi kiinnitti huomiota korjaustietolomaketta koskevaan ehdotukseen ja katsoi, että lomake voi helpottaa kuluttajaa tarjolla olevien palvelujen vertailussa, mutta toisaalta aiheuttaa eräissä tapauksissa kohtuutonta hallinnollista taakkaa elinkeinonharjoittajalle. Suomi katsoi, että lomakkeen itsessään tulisi olla maksuton, mutta virheen selvittämisestä aiheutuvat kulut tulisi voida osapuolten sopimuksen mukaisesti periä kuluttajalta. 

Suomi kannatti pakollisen verkkoalustan sijaan sitä, että jäsenvaltioita kannustettaisiin edistämään verkkoalustojen käyttöönottamista. 

Suomi suhtautui varauksella ehdotettuihin tavarankauppadirektiivin muutoksiin ja katsoi, että ehdotukset olivat monilta osin epäselviä ja niitä tulisi selkeyttää. Ottaen huomioon, että sopimusrikkomustilanteissa oli ensisijaista turvata asianmukaisella tavalla kuluttajan oikeusasema, neuvottelujen kuluessa oli pyrittävä vaikuttamaan siihen, että ainakin niissä tilanteissa, joissa korjaamisesta aiheutuisi kuluttajalle kohtuutonta haittaa, tällä säilyisi oikeus saada virheetön tavara siitä huolimatta, että korjaaminen olisi elinkeinonharjoittajalle halvempaa kuin virheettömän tavaran toimittaminen. 

Direktiiviehdotuksesta laadittiin U-jatkokirje (UJ 36/2023 vp), joka koski erityisesti tavarankauppadirektiivin ehdotettua muutosta lakisääteiseen virhevastuuseen. Luonnosta U-jatkokirjeeksi käsiteltiin kilpailukykyjaoston (EU 8) kirjallisessa menettelyssä 8.–13.11.2023. Oikeusministeriö järjesti lisäksi 7.11.2023 sidosryhmille kuulemistilaisuuden. 

Suomi katsoi jatkokirjeessä, että tavarankauppadirektiiviin ehdotettu muutos, jonka mukaan myyjän virhevastuu tavarasta pidennettäisiin yhden kerran kuudella kuukaudella myyjän oikaistessa tavaran virheen korjaamalla, oli Suomen kannalta erittäin haasteellinen. Ehdotettua muutosta ei voitaisi hyväksyä, sillä se edellyttäisi virhevastuuta koskevan sääntelyn perusperiaatteiden muuttamista Suomessa. 

Direktiivi julkaistiin virallisessa lehdessä 10.7.2024. 

1.2.2  Hallituksen esityksen valmistelu

Oikeusministeriö asetti vihreän siirtymän kuluttajansuojatyöryhmän valmistelemaan tarvittavat kansalliset säännökset vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin ja tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöön panemiseksi. Työryhmän tehtävänä oli valmistella hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin sekä tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöön panemiseksi tarvittavista säännöksistä sekä muista toimista, esimerkiksi eurooppalaiseen verkkoalustaan ja sitä varten nimettävään kansalliseen yhteyspisteeseen liittyen. Työryhmän toimikaudeksi asetettiin alun perin 4.6.2024–31.5.2025. Sittemmin työryhmän toimikautta pidennettiin 30.9.2025 asti. 

Työryhmässä olivat jäseninä oikeusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, Kilpailu- ja kuluttajaviraston/kuluttaja-asiamiehen, kuluttajariitalautakunnan, Kuluttajaliitto ry – Konsumentförbundet rf:n, Kaupan liitto ry:n, Suomen Yrittäjät ry:n ja Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry:n edustajat. 

Työryhmän mietintö (Kuluttajansuojalain uudistaminen vihreän siirtymän edistämiseksi. Oikeusministeriön julkaisuja. Mietintöjä ja lausuntoja 2025:48) julkaistiin 21.10.2025, ja se oli lausuntokierroksella 21.10.–2.12.2025. Lausuntopalautetta selostetaan jäljempänä esityksen 6 jaksossa. 

Jäsenvaltioiden täytäntöönpanotyön tukemiseksi perustettiin myös komission asiantuntijaryhmät, jotka koostuivat EU- ja EFTA-maiden viranomaisista. Asiantuntijaryhmät ovat kokoontuneet yhteensä kuusi kertaa. Lisäksi kuluttajaoikeusdirektiiviin lisätyn 22 a artiklan mukaisen yhdenmukaistetun ilmoituksen ja yhdenmukaistetun merkinnän laatimisen avustamiseksi perustettu komitea on kokoontunut kaksi kertaa. 

2.1.1  Direktiivin tavoitteet

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi annettiin 28.2.2024. Sillä muutetaan seuraavia direktiivejä: 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (jäljempänä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi); 

Europan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta (jäljempänä kuluttajaoikeusdirektiivi). 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa sekä vihreän siirtymän toteuttamista edistämällä erityisesti kiertotaloutta sekä puhdasta ja vihreää taloutta. Muutosten tavoitteena on, että elinkeinonharjoittajilla on tasapuoliset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla ja että kuluttajat voivat valita tietoon perustuen tuotteita, jotka ovat ympäristön kannalta parempia kuin kilpailevat tuotteet. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä pyritään edistämään kilpailua ja ympäristön kannalta kestävämpien tuotteiden kehittämistä, minkä tulisi vähentää kielteisiä ympäristövaikutuksia. Direktiivin tavoitteena on myös varmistaa EU:n kuluttajansuojasäännösten parempi ja johdonmukaisempi soveltaminen. 

Esimerkkeinä vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä kiellettävistä sopimattomista kaupallisista menettelyistä ovat tavaroiden ennenaikaiseen vanhenemiseen liittyvät menettelyt, harhaanjohtavat ympäristöväittämät eli niin kutsuttu viherpesu, harhaanjohtavat tiedot tuotteiden tai yritysten yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista sekä läpinäkymättömät kestävyysmerkinnät. Direktiivin säännöksillä annetaan toimivaltaisille kansallisille elimille mahdollisuus puuttua tehokkaasti mainittuihin menettelyihin. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin muutoksilla kuluttajaoikeusdirektiiviin pyritään edistämään kestävämpien tavaroiden kysyntää ja tarjontaa. Tavaroiden kestävyydestä ja korjattavuudesta olisi annettava kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä tietoja nykyistä paremmin. 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi tulee panna täytäntöön viimeistään 27.3.2026, ja sen täytäntöön panemiseksi annettavia säännöksiä on alettava soveltaa 27.9.2026. 

2.1.2  Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä on lisätty sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklaan uusia määritelmiä, jotka liittyvät ympäristöväittämien käyttämiseen markkinoinnissa. Lisäksi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä on muutettu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklaa harhaanjohtavista toimista sekä 7 artiklaa harhaanjohtavista mainitsematta jättämisistä. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä on lisätty edelleen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteeseen I eli niin sanottuun mustaan listaan sellaisia uusia kaupallisia menettelyjä, joita pidetään kaikissa olosuhteissa sopimattomina. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklaan on lisätty määritelmät tavarasta, ympäristöväittämästä, yleisestä ympäristöväittämästä, kestävyysmerkinnästä, sertifiointijärjestelmästä, tunnustetusta erinomaisesta ympäristösuojelullisesta tasosta, kestävyydestä, ohjelmistopäivityksestä, kuluvasta osasta ja toimivuudesta. 

Tavaran, kestävyyden ja toimivuuden määritelmät (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan c a, t ja w alakohta) vastaavat tavarankauppadirektiiviin sisältyviä määritelmiä. Ohjelmistopäivityksellä (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan u alakohta) tarkoitetaan puolestaan päivitystä, joka on tarpeen digitaalisia elementtejä, digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja sisältävien tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina Euroopan parlamentin ja neuvoston digisopimusdirektiivin (EU) 2019/770 ja tavarankauppadirektiivin mukaisesti, mukaan lukien turvapäivitys tai toimivuuspäivitys. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan uudessa o alakohdassa määritellään ympäristöväittämä. Ympäristöväittämällä tarkoitetaan kaupallisen viestinnän yhteydessä missä tahansa muodossa esitettyä viestiä tai esitystä, joka ei ole unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön nojalla pakollinen, mukaan lukien teksti, kuvallinen, graafinen tai symbolinen esitys kuten merkinnät, markkinointinimet, yritysten nimet tai tuotenimet, ja jossa todetaan tai annetaan ymmärtää, että tuotteella, tuoteluokalla, tuotemerkillä tai elinkeinonharjoittajalla on myönteinen vaikutus tai ei ole lainkaan vaikutusta ympäristöön tai että se vahingoittaa ympäristöä vähemmän kuin muut tuotteet, tuoteluokat, tuotemerkit tai elinkeinonharjoittajat taikka että sen vaikutus on ajan kuluessa parantunut. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan uudessa p alakohdassa määritellään yleinen ympäristöväittämä, jolla tarkoitetaan mitä tahansa kestävyysmerkintään sisältymätöntä, kirjallisessa tai suullisessa muodossa, myös audiovisuaalisissa viestintävälineissä esitettyä ympäristöväittämää, jota ei eritellä selvästi ja helposti havaittavasti samassa välineessä. 

Kestävyysmerkinnällä (2 artiklan uusi q alakohta) tarkoitetaan puolestaan mitä tahansa vapaaehtoista julkista tai yksityistä luotettavuusmerkintää, laatumerkintää tai vastaavaa, jonka tarkoituksena on erottaa tuote, prosessi tai yritys muista ja edistää sen myyntiä viittaamalla sen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviin ominaisuuksiin tai molempiin ja joka ei ole mikään unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön nojalla vaadittu pakollinen merkintä. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan uudessa r alakohdassa määritellyllä sertifiointijärjestelmällä tarkoitetaan kolmannen osapuolen varmennusjärjestelmää, jolla todistetaan, että tuote, prosessi tai yritys täyttää tietyt vaatimukset, joka mahdollistaa vastaavan kestävyysmerkinnän käytön ja jonka ehdot, mukaan lukien sen vaatimukset, ovat julkisesti saatavilla ja täyttävät seuraavat kriteerit. Järjestelmän tulee ensinnäkin olla avoin läpinäkyvin, oikeudenmukaisin ja syrjimättömin ehdoin kaikille elinkeinonharjoittajille, jotka ovat halukkaita ja kykeneviä noudattamaan järjestelmän vaatimuksia. Toiseksi järjestelmän omistaja laatii järjestelmän vaatimukset kuullen asiaankuuluvia asiantuntijoita ja sidosryhmiä. Kolmanneksi järjestelmässä vahvistetaan menettelyt sen varalta, että järjestelmän vaatimuksia ei noudateta, ja säädetään kestävyysmerkinnän peruuttamisesta tai käytön keskeyttämisestä elinkeinonharjoittajalta, jos elinkeinonharjoittaja ei noudata järjestelmän vaatimuksia. Neljänneksi sen valvontaan, että elinkeinonharjoittaja noudattaa järjestelmän vaatimuksia, sovelletaan objektiivista menettelyä, ja valvonnasta vastaa kolmas osapuoli, jonka pätevyys ja riippumattomuus sekä järjestelmän omistajasta että elinkeinonharjoittajasta perustuvat kansainvälisiin, unionin tai kansallisiin standardeihin ja menettelyihin. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan uudessa s alakohdassa määritetään tunnustettu erinomainen ympäristösuojelullinen taso. Tunnustetulla erinomaisella ympäristösuojelullisella tasolla tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010 mukaista tai jäsenvaltioissa virallisesti tunnustettujen kansallisten tai alueellisten EN ISO 14024 -standardin mukaisten tyypin I ympäristömerkkijärjestelmien mukaista ympäristösuojelullista tasoa tai muun sovellettavan unionin oikeuden mukaista parasta ympäristönsuojelullista tasoa. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 66/2010 on EU-ympäristömerkistä annettu asetus. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan uudessa alakohdassa määritellään edelleen kuluva osa. Kuluvalla osalla tarkoitetaan tavaran osaa, jota käytetään toistuvasti ja joka on vaihdettava tai jota on hankittava lisää, jotta tavara toimisi tarkoitetulla tavalla. 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä on muutettu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklaa, jossa säädetään harhaanjohtavista toimista kaupallisessa menettelyssä. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään niistä tuotteen pääominaisuuksista, joita harhaanjohtavat tiedot voivat erityisesti koskea. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä näihin tietoihin lisätään ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 2 kohtaan on lisätty uusi d ja e alakohta. Uuden d alakohdan mukaan kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana, mikäli se asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet, saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt, ja mikäli siihen liittyy tulevaa ympäristönsuojelullista tasoa koskevan ympäristöväittämän esittäminen ilman selkeitä, objektiivisia sekä julkisesti saatavilla ja todennettavissa olevia sitoumuksia, jotka esitetään yksityiskohtaisessa ja realistisessa täytäntöönpanosuunnitelmassa, joka sisältää mitattavissa olevia ja aikasidonnaisia tavoitteita ja muita sen täytäntöönpanon tueksi tarvittavia merkityksellisiä tekijöitä, kuten resurssien kohdentaminen, ja jonka todentaa säännöllisesti riippumaton ulkopuolinen asiantuntija, jonka havainnot asetetaan kuluttajien saataville. 

Vastaavasti uuden e alakohdan mukaan harhaanjohtavana voidaan pitää sellaisten etujen mainostamista kuluttajille, joilla ei ole merkitystä ja jotka eivät johdu mistään tuotteen tai yrityksen ominaisuudesta. 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä on lisätty edelleen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklaan uusi 7 kohta harhaanjohtavasta mainitsematta jättämisestä kaupallisessa menettelyssä, joka koskee tietoja kulutushyödykkeiden vertailumenetelmistä vertailtaessa kulutushyödykkeiden ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja kiertotalousnäkökohtia. Kyseisen kohdan mukaan jos elinkeinonharjoittaja tarjoaa palvelua, joka vertailee tuotteita ja antaa kuluttajalle tietoa tuotteiden tai niiden toimittajien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista tai kiertotalousnäkökohdista, kuten kestävyydestä, korjattavuudesta tai kierrätettävyydestä, olennaisina tietoina pidetään tietoja vertailumenetelmästä, vertailukohteena olevista tuotteista ja näiden tuotteiden toimittajista sekä käytettävistä toimenpiteistä tietojen pitämiseksi ajan tasalla. 

Direktiivin I liitteeseen sellaisista kaupallisista menettelyistä, joita on pidettävä aina sopimattomana, on lisäksi lisätty uusia alakohtia. Sopimattomana olisi pidettävä ensinnäkin sellaisen kestävyysmerkinnän esittämistä, joka ei perustu sertifiointijärjestelmään tai jota viranomaiset eivät ole vahvistaneet (uusi 2 a alakohta). Sopimatonta olisi myös sellaisen yleisen ympäristöväittämän esittäminen, jonka osalta elinkeinonharjoittaja ei pysty osoittamaan tunnustettua erinomaista ympäristönsuojelullista tasoa, joka on merkityksellinen väittämän kannalta sekä ympäristöväittämän esittäminen koko tuotteesta tai elinkeinonharjoittajan koko yrityksestä, jos väittämä koskee vain tuotteen tiettyä osaa tai elinkeinonharjoittajan yrityksen tiettyä toimintaa (uusi 4 a ja 4 b alakohta). Sopimatonta olisi edelleen esittää kasvihuonekaasupäästöjen kompensointiin perustuva väite siitä, että tuotteella on kasvihuonekaasupäästöjen osalta neutraali, tavanomaista vähäisempi tai myönteinen vaikutus ympäristöön (uusi 4 c alakohta). Direktiivin liitteeseen I lisätyn 10 a alakohdan mukaan kiellettyä olisi puolestaan sellaisten vaatimusten esittäminen elinkeinonharjoittajan tarjouksen ominaisena piirteenä, jotka on lailla asetettu kaikille kyseiseen tuoteluokkaan kuuluville tuotteille unionin markkinoilla. 

Edelleen sopimatonta olisi tiedon pidättäminen kuluttajalta siitä, että ohjelmistopäivitys vaikuttaa kielteisesti digitaalisia elementtejä sisältävien tavaroiden toimintaan tai digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen käyttöön (uusi 23 d alakohta) sekä ohjelmistopäivityksen esittäminen välttämättömänä, jos se ainoastaan parantaa toiminnallisia ominaisuuksia (uusi 23 e alakohta). 

Sopimattomana pidettäisiin kaikkea kaupallista viestintää tavarasta, joka sisältää sen kestävyyden rajoittamiseksi käyttöön otetun ominaisuuden, jos tieto ominaisuudesta ja sen vaikutuksista tavaran kestävyyteen on elinkeinonharjoittajan saatavilla (uusi 23 f alakohta). Sopimatonta olisi esittää perätön väite, jonka mukaan tavaralla on tavanomaisissa käyttöolosuhteissa tietty kestävyys käyttöajan tai -asteen osalta (uusi 23 g alakohta) sekä tavaran esittäminen korjauskelpoisena, vaikka se ei ole korjattavissa (uusi 23 h alakohta). Edelleen kiellettyä olisi kannustaa kuluttajaa korvaamaan tavaran kuluvat osat tai hankkimaan niitä lisää aikaisemmin kuin teknisistä syistä on välttämätöntä (uusi 23 i alakohta) sekä tiedon pidättäminen siitä, että tavaran toimivuus heikkenee, kun käytetään kuluvia osia, varaosia tai tarvikkeita, joita alkuperäinen tuottaja ei ole toimittanut, tai perätön väite, että tällaista heikkenemistä tapahtuisi (uusi 23 j alakohta). 

2.1.3  Kuluttajaoikeusdirektiivi

Kuluttajaoikeusdirektiiviin 2 artiklaan on vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä lisätty uusia määritelmiä. Artiklaan on lisätty ensinnäkin kaupallisen kestävyystakuun määritelmä (14 a alakohta), jolla tarkoitetaan tavarankauppadirektiivin 17 artiklassa tarkoitettua tuottajan kaupallista kestävyystakuuta, jonka mukaan tuottaja on vastuussa suoraan kuluttajalle tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta koko kaupallisen kestävyystakuun voimassaoloajan direktiivin (EU) 2019/771 14 artiklan mukaisesti, jos tavarat eivät säilytä kestävyyttään. Artiklaan on lisätty myös kestävyyden ja tuottajan määritelmät (14 b ja 14 c alakohta). Määritelmät vastaavat tavarankauppadirektiiviin sisältyviä määritelmiä. 

Artiklaan on lisätty edelleen korjattavuuspistemäärän sekä ohjelmistopäivityksen määritelmät. Korjattavuuspistemäärällä tarkoitetaan pistemäärää, joka ilmaisee tavaran korjattavuuden ja joka perustuu unionin tasolla vahvistettuihin yhdenmukaistettuihin vaatimuksiin (14 d alakohta). Ohjelmistopäivityksellä tarkoitetaan maksutonta päivitystä, myös turvapäivitystä, joka on tarpeen digitaalisia elementtejä, digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja sisältävien tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina direktiivien (EU) 2019/770 ja (EU) 2019/771 mukaisesti (14 e alakohta). 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään muussa kuin koti- ja etämyynnissä annettavista ennakkotiedoista. Kyseisen kohdan e alakohta on muutettu siten, että kuluttajaa on muistutettava tavaroiden lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta ja sen pääkohdista, mukaan lukien direktiivissä (EU) 2019/771 säädetty kahden vuoden vähimmäisaika, helposti havaittavasti käyttäen kuluttajaoikeusdirektiivin 22 a artiklassa tarkoitettua yhdenmukaistettua ilmoitusta. Samaan kohtaan on lisätty uusi e a, e b, e c ja e d alakohta. 

Uuden e a alakohdan mukaan jos tuottaja tarjoaa kuluttajalle ilman lisäkustannuksia koko tavaran kattavan ja yli kahden vuoden pituisen kaupallisen kestävyystakuun ja asettaa kyseiset tiedot elinkeinonharjoittajan saataville, kuluttajalle on annettava tieto siitä, että kyseisellä tavaralla on tällainen takuu, sen kesto ja muistutus lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta, helposti havaittavasti käyttäen direktiivin 22 a artiklassa tarkoitettua yhdenmukaistettua merkintää. 

E b alakohdan mukaan kuluttajaa on muistutettava digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta, ja e c alakohdan mukaan kuluttajalle on annettava tapauksen mukaan maininta kaupanteon jälkeisten palvelujen ja kaupallisten takuiden olemassaolosta ja ehdoista. Edelleen e d alakohdan mukaan kuuluttajalle on annettava digitaalisia elementtejä sisältävien tavaroiden, digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen osalta joko ajanjaksona tai päivämääränä ilmaistu tieto vähimmäisajasta, jona tuottaja tai palveluntarjoaja toimittaa ohjelmistopäivityksiä, jos tuottaja tai palveluntarjoaja asettaa tiedot elinkeinonharjoittajan saataville. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 5 artiklan 1 kohtaan on lisätty edelleen uusi i ja j alakohta. I alakohdan mukaan kuluttajalle on annettava tapauksen mukaan tieto korjattavuuspistemäärästä ja j alakohdan mukaan, jos i alakohtaa ei voida soveltaa ja jos tuottaja asettaa tiedot elinkeinonharjoittajan saataville, kuluttajalle on annettava tiedot sellaisten varaosien saatavuudesta, arvioiduista kustannuksista ja tilausmenettelystä, jotka ovat tarpeen tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina, korjaus- ja huolto-ohjeiden saatavuudesta sekä korjaamiseen liittyvistä rajoituksista. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 6 artiklassa säädetään koti- ja etämyynnissä annettavista ennakkotiedoista. Kyseisen artiklan 1 kohdan g alakohtaan on lisätty tieto ympäristöystävällisistä toimitusvaihtoehdoista, jos niitä on saatavilla. Kohdan l alakohtaa on muutettu siten, että kuluttajaa on muistutettava tavaroiden lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta ja sen pääkohdista, mukaan lukien tavarankauppadirektiivissä (EU) 2019/771 säädetty kahden vuoden vähimmäisaika, helposti havaittavasti käyttäen kuluttajaoikeusdirektiivin 22 a artiklassa tarkoitettua yhdenmukaistettua ilmoitusta. 

Kohtaan on lisätty uudet l a, l b ja l c alakohdat. Uuden l a alakohdan mukaan jos tuottaja tarjoaa kuluttajalle ilman lisäkustannuksia koko tavaran kattavan ja yli kahden vuoden pituisen kaupallisen kestävyystakuun ja asettaa kyseiset tiedot elinkeinonharjoittajan saataville, kuluttajalle on annettava tieto siitä, että kyseisellä tavaralla on tällainen takuu, sen kesto ja muistutus lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta, helposti havaittavasti käyttäen kuluttajaoikeusdirektiivin 22 a artiklassa tarkoitettua yhdenmukaistettua merkintää. Edelleen l b alakohdan mukaan kuluttajaa on muistutettava digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen lakisääteisen virhevastuun olemassaolosta, ja l c alakohdan mukaan digitaalisia elementtejä sisältävien tavaroiden, digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen osalta kuluttajalle on annettava tieto joko ajanjaksona tai päivämääränä ilmaistusta vähimmäisajasta, jona tuottaja tai palveluntarjoaja toimittaa ohjelmistopäivityksiä, jos tuottaja tai palveluntarjoaja asettaa tiedot elinkeinonharjoittajan saataville. 

Artiklan 1 kohtaan on lisätty edelleen uusi u ja v alakohta. U alakohdan mukaan kuluttajalle on annettava tapauksen mukaan tieto korjattavuuspistemäärästä ja v alakohdan mukaan, jos u alakohtaa ei voida soveltaa ja jos tuottaja asettaa tiedot elinkeinonharjoittajan saataville, kuluttajalle on annettava tiedot sellaisten varaosien saatavuudesta, arvioiduista kustannuksista ja tilausmenettelystä, jotka ovat tarpeen tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina, korjaus- ja huolto-ohjeiden saatavuudesta sekä korjaamiseen liittyvistä rajoituksista. Alakohdat vastaavat 5 artiklaan lisättyjä alakohtia. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 8 artiklan 2 kohtaa on muutettu siten, että elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle myös 6 artiklan 1 kohdan l a kohdan mukaiset tiedot, jos sähköisessä muodossa tehtävässä etäsopimuksessa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus. 

Kuluttajaoikeusdirektiiviin lisätyssä 22 a artiklassa säädetään yhdenmukaistetusta ilmoituksesta ja yhdenmukaistetusta merkinnästä. Artiklan 1 kohdan mukaan annettaessa tietoja kuluttajaoikeusdirektiivin 5 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 6 artiklan 1 kohdan l alakohdan nojalla on käytettävä yhdenmukaistettua ilmoitusta ja annettaessa tietoja 5 artiklan 1 kohdan e a alakohdan ja 6 artiklan 1 kohdan l a alakohdan nojalla on käytettävä yhdenmukaistettua merkintää. Artiklan 3 kohdan mukaan yhdenmukaistetun ilmoituksen on sisällettävä lakisääteisen virhevastuun pääkohdat, mukaan lukien tavarankauppadirektiivissä säädetty kahden vuoden vähimmäiskesto ja yleinen viittaus mahdollisuuteen, että lakisääteisen virhevastuun kesto on kansallisen lainsäädännön nojalla tätä pidempi. 

Euroopan komissio määrittää viimeistään 27.9.2025 yhdenmukaistetun ilmoituksen sekä merkinnän ulkoasun ja sisällön (artiklan 2 ja 4 kohta). Yhdenmukaistetun ilmoituksen ja yhdenmukaistetun merkinnän on oltava kuluttajien kannalta helposti tunnistettavissa ja ymmärrettävissä sekä elinkeinonharjoittajien kannalta helposti käytettävissä ja jäljennettävissä (5 kohta). 

Direktiiviin on edelleen lisätty uusi 27 a artikla, jossa säädetään yhdenmukaistettuun ilmoitukseen ja merkintään liittyvästä komissiota avustavasta komiteasta. 

2.2.1  Direktiivin tavoitteet

Tavaroiden korjaamisdirektiivin tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa ja säätää kuluttajansuojan korkeasta tasosta sekä kiertotalouden lisäämisestä. Direktiivillä pyritään parantamaan sisämarkkinoiden toimintaa ja edistämään samalla kestävämpää kulutusta. Direktiivillä muutetaan myös tavarankauppadirektiiviä. 

Direktiivi tulee panna täytäntöön viimeistään 31.7.2026, ja sen täytäntöön panemiseksi annettavia säännöksiä on alettava soveltaa samasta päivästä lukien. 

2.2.2  Tavaroiden korjaamista koskevat säännökset

Kohde, soveltamisala ja määritelmät 

Direktiivissä asetetaan tavaroiden valmistajille korjausvelvollisuus, joka tulee suorittaa joko maksutta tai kohtuulliseen hintaan. Korjausvelvollisuutta sovelletaan ainoastaan tavaroihin, joiden korjattavuutta koskevat vaatimukset vahvistetaan direktiivin liitteessä II luetelluissa unionin säädöksissä kyseisissä säädöksissä tarkoitetussa laajuudessa. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan kuluttajien ostamien tavaroiden korjaamiseen siinä tapauksessa, että tavarassa on virhe, joka tapahtuu tai ilmenee tavarankauppadirektiivin (EU) 2019/771 10 artiklan mukaisen myyjän vastuun ulkopuolella. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 2 artikla sisältää määritelmät. Artiklassa määritellään esimerkiksi korjaaja, valmistaja, valtuutettu edustaja, tuoja, jakelija ja kunnostaminen. Korjaajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyen tarjoaa korjauspalveluja, mukaan lukien valmistajat ja myyjät, jotka tarjoavat korjauspalveluja, sekä korjauspalvelujen tarjoajat riippumatta siitä, ovatko ne riippumattomia vai sidoksissa tällaisiin valmistajiin tai myyjiin (2 kohta). Valmistajan, valtuutetun edustajan, jakelijan ja kunnostamisen osalta viitataan kestävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista, direktiivin (EU) 2020/1828 ja asetuksen (EU) 2023/1542 muuttamisesta sekä direktiivin 2009/125/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1781 (jäljempänä ekosuunnitteluasetus) mukaisiin määritelmiin. 

Direktiivi on täysharmonisointidirektiivi, eli jäsenvaltiot eivät saa kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön direktiivissä vahvistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä eivätkä myöskään tiukempia tai sallivampia säännöksiä (3 artikla). 

Eurooppalainen korjaustietolomake 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 4 artiklassa säädetään eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta, joka on direktiivin liitteessä I. Korjaajat voivat toimittaa kuluttajalle liitteessä I olevan eurooppalaisen korjaustietolomakkeen. Eurooppalainen korjaustietolomake on toimitettava pysyvällä välineellä kohtuullisen ajan kuluessa pyynnön esittämisestä ja ennen kuin korjauspalvelujen tarjoamista koskeva sopimus sitoo kuluttajaa. Eurooppalainen korjaustietolomake on toimitettava maksutta. Jos virheen luonteen ja korjaustyypin tunnistamiseksi sekä korjauksen hinnan arvioimiseksi tarvitaan vianmäärityspalvelua, joka toteutetaan joko fyysisesti tai etäyhteydellä tapahtuvana tutkimisena, korjaaja voi pyytää kuluttajaa maksamaan tästä palvelusta aiheutuvat välttämättömät kustannukset. (Artiklan 1–3 kohta) 

Korjaustietolomakkeen on sisällettävä tietyt tiedot, kuten korjaajan henkilöllisyys ja yhteystiedot, tiedot korjattavasta tavarasta ja virheen luonteesta, korjauksen hinta tai hinnan määräytymistapa sekä korjaamiseen käytettävä aika (4 kohta). 

Korjaaja ei saa muuttaa eurooppalaisessa korjaustietolomakkeessa määriteltyjä korjausehtoja 30 kalenteripäivän ajan päivästä, jona kyseinen lomake toimitettiin kuluttajalle. Korjaaja ja kuluttaja voivat sopia eurooppalaisen korjaustietolomakkeen pidemmästä voimassaoloajasta. Jos kuluttaja hyväksyy eurooppalaisessa korjaustietolomakkeessa esitetyt ehdot sen voimassaoloaikana, korjaaja on velvollinen suorittamaan korjauspalvelun kyseisillä ehdoilla. (5 kohta) 

Jos korjaaja on toimittanut kuluttajalle täydellisen ja paikkansa pitävän eurooppalaisen korjaustietolomakkeen, sen katsotaan täyttäneen tietyt tiedonantovaatimukset. Korjaustietolomakkeen toimittamisen katsotaan täyttävän kuluttajaoikeusdirektiivissä säädetyt korjauspalvelun pääominaisuuksia, korjaajan henkilöllisyys- ja yhteystietoja, hintaa, korjauspalvelujen suorittamisjärjestystä sekä suorittamisen määräaikaa koskevat tiedonantovaatimukset. (6 kohta) 

Korjausvelvollisuus 

Direktiivin 5 artiklassa säädetään korjausvelvollisuudesta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valmistajan on korjattava kuluttajan pyynnöstä tavarat, joiden korjattavuutta koskevista vaatimuksista säädetään direktiivin liitteessä II luetelluissa unionin säädöksissä, kyseisissä säädöksissä tarkoitetussa laajuudessa. Valmistaja ei ole velvollinen korjaamaan tällaisia tavaroita, jos korjaaminen on mahdotonta. Valmistaja voi korjausvelvollisuutensa täyttääkseen teettää korjaamisen alihankintana. (1 kohta) 

Direktiivin mukaan korjaus on suoritettava maksutta tai kohtuulliseen hintaan. Korjaus on suoritettava kohtuullisen ajanjakson kuluessa alkaen siitä hetkestä, jona tavara on fyysisesti valmistajan hallussa, tämä on vastaanottanut tavaran tai saanut kuluttajalta pääsyn tavaraan. Valmistaja voi lainata kuluttajalle korvaavan tavaran maksutta tai kohtuullista maksua vastaan korjauksen ajaksi. Jos korjaaminen on mahdotonta, valmistaja voi tarjota kuluttajalle toisen, kunnostetun tavaran. (2 kohta) 

Valmistajat eivät saa kieltäytyä korjaamasta liitteessä II lueteltujen unionin säädösten soveltamisalaan kuuluvia tavaroita pelkästään sillä perusteella, että aiemman korjauksen ovat suorittaneet toiset korjaajat tai muut henkilöt (7 kohta). Kuluttajat voivat pyytää korjausta valitsemaltaan korjaajalta (8 kohta). 

Edelleen 5 artiklan mukaan jos korjausvelvollinen valmistaja on sijoittautunut unionin ulkopuolelle, sen unionissa olevan valtuutetun edustajan on täytettävä valmistajan velvollisuus. Jos valmistajalla ei ole valtuutettua edustajaa unionissa, asianomaisen tavaran tuojan on täytettävä valmistajan velvollisuus. Jos tuojaa ei ole, asianomaisen tavaran jakelijan on täytettävä valmistajan velvollisuus. Valtuutettu edustaja, tuoja tai jakelija voi korjausvelvollisuutensa täyttääkseen teettää korjaamisen alihankintana. (3 kohta) 

Artiklan 4 kohdan mukaan valmistajien, jotka asettavat varaosia ja työkaluja saataville liitteessä II lueteltujen unionin säädösten soveltamisalaan kuuluvia tavaroita varten, on tarjottava näitä varaosia ja työkaluja kohtuulliseen hintaan, joka ei estä korjaamista. 

Valmistajien tai tapauksen mukaan valtuutettujen edustajien, tuojien tai jakelijoiden, joilla on artiklan mukainen korjausvelvollisuus, on varmistettava, että kuluttajat voivat vapaasti käytettävissä olevan verkkosivuston kautta saada tietoja liitteessä II lueteltujen unionin säädösten soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden tyypillisestä korjaamisesta veloitettavista ohjehinnoista (5 kohta). 

Artiklan 6 kohdan mukaan valmistajat eivät saa käyttää sopimuslausekkeita, laitteistoja tai ohjelmistotekniikoita, jotka estävät liitteessä II lueteltujen unionin säädösten soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden korjaamisen, paitsi jos se on perusteltua oikeutetuilla ja objektiivisilla tekijöillä, mukaan lukien unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön mukainen teollis- ja tekijänoikeuksien suojelu. Valmistajat eivät saa etenkään estää riippumattomia korjaajia käyttämästä alkuperäisiä tai käytettyjä varaosia, yhteensopivia varaosia ja 3D-tulostuksesta peräisin olevia varaosia, jos kyseiset varaosat ovat unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön vaatimusten, kuten tuoteturvallisuusvaatimusten tai teollis- ja tekijänoikeuksien, mukaisia. Tämä kohta ei rajoita liitteessä II lueteltujen unionin säädösten erityisvaatimusten eikä teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamista koskevan unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön soveltamista. 

Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että valmistaja tai tapauksen mukaan valtuutettu edustaja, tuoja tai jakelija asettaa saataville maksutta vähintään 5 artiklan mukaisen korjausvelvollisuutensa koko keston ajan korjauspalvelujaan koskevat tiedot helposti saatavilla olevalla, selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. 

Korjaamista koskeva eurooppalainen verkkoalusta ja kansallinen yhteyspiste 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 7 artiklassa säädetään korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan perustamisesta. Verkkoalustan tarkoituksena on auttaa kuluttajia löytämään ostamiensa tavaroiden korjaajia. Korjaajille rekisteröityminen verkkoalustalle on vapaaehtoista. Komission tehtävänä on perustaa korjaamista koskeva eurooppalainen verkkoalusta. Komissio kehittää 31.7.2027 mennessä yhteisen eurooppalaisen verkkorajapinnan verkkoalustaa varten ja huolehtii tämän jälkeen verkkorajapinnan teknisestä ylläpidosta. (Artiklan 1–2 kohta) 

Jäsenvaltioiden on käytettävä yhteistä verkkorajapintaa kansallisissa osioissaan. Jäsenvaltiot, joilla on vähintään yksi julkinen tai yksityinen kansallinen verkkoalusta, joka kattaa niiden koko alueen ja joka muun muassa sisältää direktiivin 7 artiklan 6 kohdan edellyttämät hakutoiminnot, eivät kuitenkaan ole velvollisia perustamaan eurooppalaista verkkoalustaa koskevaa kansallista osiota. Sen sijaan eurooppalaiseen verkkoalustaan on sisällyttävä linkit tällaisiin kansallisiin verkkoalustoihin. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden kansalliset verkkoalustat ovat toiminnassa viimeistään 31.7.2027. Jäsenvaltiot voivat laajentaa eurooppalaista verkkoalustaa koskevan kansallisen osionsa tai tapauksen mukaan kansallisen verkkoalustansa soveltamisalaa siten, että se kattaa korjaajien lisäksi myös kunnostettujen tavaroiden myyjät, viallisia tavaroita kunnostamista varten ostavat toimijat tai yhteisölähtöiset korjausaloitteet. (3–4 kohta) 

Eurooppalaisessa verkkoalustassa olevien kansallisten osioiden ja kansallisten verkkoalustojen käytön on oltava kuluttajille maksutonta. Rekisteröinnin on oltava vapaaehtoista korjaajille ja tapauksen mukaan kunnostettujen tavaroiden myyjille, viallisia tavaroita kunnostamista varten ostaville toimijoille ja yhteisölähtöisille korjausaloitteille. (5 kohta) 

Artiklan 6 kohdassa säädetään verkkoalustalle ja kansallisille osioille asetetuista vaatimuksista. Verkkoalustalla on muun muassa oltava erilaisia hakutoimintoja. Kuluttajan on voitava myös pyytää korjaustietolomaketta verkkosivuston kautta. 

Jäsenvaltioiden ja komission on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet tiedottaakseen kuluttajille, asiaankuuluville talouden toimijoille ja myyjille eurooppalaisen verkkoalustan saatavuudesta (8 kohta). 

Direktiivin 8 artiklassa säädetään asiantuntijaryhmästä. Artiklan mukaan komissio perustaa asiantuntijaryhmän, joka koostuu kaikkien jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana toimii komission edustaja. Asiantuntijaryhmän tehtävänä on neuvoa komissiota eurooppalaisen verkkoalustan ja sen kansallisten osioiden suunnittelussa ja toiminnassa. 

Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä kansalliset yhteyspisteet, jotka vastaavat niiden kansallisten osioiden hallinnoinnista. Jäsenvaltioiden on viimeistään 31.7.2026 ilmoitettava komissiolle kansallinen yhteyspisteensä. Kansallisen yhteyspisteen tehtävänä on direktiivin 9 artiklan 4 kohdan mukaan pääsyn tarjoaminen kansalliseen osioon rekisteröintiä varten korjaajille ja muille direktiivin mahdollistamille kansallisen valinnan mukaan rekisteröitäville tahoille sekä sen varmistaminen, että kansallisesti asetettuja rekisteröitymisen ehtoja noudatetaan. Lisäksi kansallisen yhteyspisteen tulee avustaa komissiota kansallisen osion toiminnassa. 

Muut säännökset 

Direktiivin 12 artiklassa säädetään kuluttajille tiedottamisesta. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kuluttajien saatavilla on tietoa direktiivin mukaisista kuluttajan oikeuksista sekä keinoista kyseisten oikeuksien täytäntöönpanemiseksi, mukaan lukien asetuksella (EU) 2018/1724 perustettuun yhteiseen digitaaliseen palveluväylään yhdistettyjen kansallisten verkkosivustojen kautta. 

Direktiivin 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava vähintään yksi toimenpide, jolla edistetään korjaamista. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle viimeistään 31.7.2029 yksi tai useampi toteutettu toimenpide. Komissio asettaa tiedot jäsenvaltioiden ilmoittamista toimenpiteistä julkisesti saataville. 

Direktiivin 15 artiklassa säädetään seuraamuksista. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä 4, 5 ja 6 artiklan nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

2.2.3  Tavarankauppadirektiivin muuttaminen

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 16 artiklassa säädetään tavarankauppadirektiiviä koskevista muutoksista. Tavarankauppadirektiivin 7 artiklassa säädetään tavaran sopimuksenmukaisuutta koskevista objektiivista vaatimuksista. Artiklan 1 kohdan d alakohtaan on lisätty kuluttajalle annettaviin tietoihin tieto tavaran korjattavuudesta. 

Tavarankauppadirektiivin 10 artikla sisältää myyjän vastuuta koskevat säännökset. Myyjä on pääsäännön mukaan vastuussa kuluttajalle virheistä, jotka ovat olemassa tavaran toimitusajankohtana ja ilmenevät kahden vuoden kuluessa tästä ajankohdasta (10 artiklan 1 kohta). Artiklaan on lisätty tavaroiden korjaamisdirektiivillä uusi 2 a kohta, jonka mukaan jos tavara korjataan direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti oikeussuojakeinona tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, myyjän vastuuaikaa pidennetään kerran 12 kuukaudella. Artiklan 3 kohtaan on lisätty viittaus uuteen 2 a kohtaan. Uuden 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai ottaa käyttöön määräaikoja, jotka ovat pidempiä kuin 1, 2 ja 2 a kohdassa tarkoitetut määräajat. 

Tavarankauppadirektiivin 10 artiklaan on edelleen lisätty uusi 5 a kohta. Kyseisen kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka artiklan 3 tai 5 kohdan mukaisesti eivät aseta myyjän vastuuta koskevia kiinteitä määräaikoja tai asettavat ainoastaan oikeussuojakeinojen vanhentumisajan, voivat poiketa 2 a kohdasta edellyttäen, että ne varmistavat, että myyjän vastuu tai oikeussuojakeinojen vanhentumisaika korjaamistilanteessa on vähintään kolme vuotta. 

Tavarankauppadirektiivin 13 artikla sisältää säännökset oikeussuojakeinoista tavarassa olevan virheen korjaamiseksi. Artiklaan on lisätty uusi 2 a kohta, jonka mukaan ennen kuin myyjä toteuttaa oikeussuojakeinon tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, myyjän on ilmoitettava kuluttajalle kuluttajan oikeudesta valita korjaamisen ja vaihtamisen välillä sekä 10 artiklan 2 a kohdassa säädetyn vastuuajan mahdollisesta pidentämisestä. 

Tavarankauppadirektiivin 14 artiklassa säädetään tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta. Artiklan 1 kohtaan on lisätty uusi alakohta, jonka mukaan korjaamisen aikana, riippuen asiaankuuluvan tuoteryhmän erityispiirteistä ja erityisesti siitä, että kuluttajalla on oltava tällainen tavara pysyvästi saatavilla, myyjä voi antaa kuluttajalle maksutta lainaksi korvaavan tavaran, myös kunnostetun tavaran (englanniksi: a refurbished good). Myyjä voi kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä toimittaa kunnostetun tavaran täyttääkseen velvollisuutensa vaihtaa tavara. 

2.2.4  Edustajakannedirektiivin ja yhteistyöasetuksen muuttaminen

Tavaroiden korjaamisdirektiivillä muutetaan lisäksi kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista ja direktiivin 2009/22/EY kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (EU) 2020/1828 (jäljempänä edustajakannedirektiivi) ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/2394 (jäljempänä yhteistyöasetus). Edustajakannedirektiivin sekä yhteistyöasetuksen soveltamisalaan lisätään tavaroiden korjaamisdirektiivi. 

3.1.1  Markkinointia koskeva sääntely, ohjeet ja ratkaisukäytäntö

Markkinointi ja yleiset tiedonantovelvollisuudet kuluttajansuojalain 2 luvussa 

Kuluttajansuojalain 2 luvussa säädetään yleisesti kulutushyödykkeiden markkinoinnista. Lain 2 luvun 1 §:n mukaan markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n mukaan menettelyä pidetään sopimattomana, jos se on elinkeinotoiminnassa yleisesti hyväksyttävän asianmukaisen menettelytavan vastainen ja omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös tai kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös ja johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt. Sopimattomina pidetään erityisesti menettelyjä, jotka ovat kuluttajansuojalain 2 luvun 4–14 §:n vastaisia. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:ssä kielletään antamasta markkinoinnissa tai asiakassuhteessa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee sellaisen ostopäätöksen tai muun sellaisen kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt. Pykälän 2 momentti sisältää esimerkkiluettelon niistä seikoista, joita totuudenvastaiset tai harhaanjohtavat tiedot voivat koskea. Momentti perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a–g alakohtaan sekä osittain 2 kohdan b alakohtaan. Lisäksi luetteloon on lisätty eräitä seikkoja, joita sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei nimenomaisesti mainita, mutta joista käytännössä on annettu totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Koska luettelossa on kysymys esimerkeistä, muunkinlaiset kuin momentissa mainitut tiedot voivat olla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan totuudenvastaiset tai harhaanjohtavat tiedot voivat koskea esimerkiksi kulutushyödykkeen käytön vaikutuksia. 

Kuluttajansuojalain esitöissä on todettu, että kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n 2 momentin kohdassa 2 tarkoitetut hyödykkeen käytön vaikutukset kattavat myös vaikutukset ympäristöön. Esitöissä on lisäksi todettu, että vaikka annettu tieto olisi sinänsä oikea, sen antaminen on kiellettyä, jos muodostuva kokonaiskuva on harhaanjohtava. (HE 32/2008 vp, s. 24) 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:n mukaan on kiellettyä olla antamatta kuluttajalle markkinoinnissa ja asiakassuhteessa asiayhteys huomioon ottaen olennaisia tietoja. Lain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan markkinoinnissa ei saa jättää antamatta sellaisia asiayhteys huomioon ottaen olennaisia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen tekemiseksi ja joiden puuttuminen on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei olisi riittävin tiedoin tehnyt. Edelleen 2 momentin mukaan arvioitaessa tietojen riittävyyttä otetaan huomioon tietojen selkeys, ymmärrettävyys ja oikea-aikaisuus, käytettyyn viestimeen liittyvät rajoitteet sekä elinkeinonharjoittajan muut toimenpiteet olennaisten tietojen antamiseksi kuluttajille. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 ja 7 § perustuvat pitkälti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksiin. Kuluttajansuojalain harhaanjohtavaa markkinointia koskevia yleislausekkeita sovelletaan myös markkinoinnissa ja asiakassuhteessa esitettäviin tietoihin kulutushyödykkeiden ympäristöominaisuuksista ja yhteiskunnallisista ominaisuuksista. Erityisesti ympäristömarkkinointiin liittyvää erityissääntelyä Suomessa ei ole. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liite I on pantu täytäntöön valtioneuvoston asetuksella kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa (601/2008). Mainitussa asetuksessa, jolla täydennetään kuluttajansuojalain 2 lukua, säädetään niistä menettelyistä, joita pidetään kaikissa tapauksissa harhaanjohtavina tai aggressiivisina ja siten kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla sopimattomina. Asetuksessa mainitut menettelyt ovat aina kiellettyjä ilman erityistä kokonaisarviointia. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisuudesta tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä. Pykälässä säädetään niistä tiedoista, jotka ainakin on käytävä ilmi tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle. Pykälän mukaiset tiedonantovelvoitteet koskevat sellaista markkinointia, jossa kuluttajalle tarjotaan yksilöityä kulutushyödykettä tiettyyn hintaan. Säännöksen mukaan silloin, kun tarjotaan yksilöityä kulutushyödykettä tiettyyn hintaan, markkinoinnista on käytävä ilmi tietyt perustiedot. Markkinoinnista on muun muassa käytävä ilmi maksua, toimitusta, sopimuksen täyttämistä ja asiakasvalituksia koskevat käytännöt, jos ne poikkeavat siitä, mitä kuluttajilla on yleensä aihetta olettaa (pykälän 5 kohta). Jos elinkeinonharjoittajan käytännöt näissä kysymyksissä vastaavat asianmukaisia, tyypillisiä käytäntöjä hänen toimialallaan, ei niistä ole mainittava markkinoinnissa. Jos käytäntö taas poikkeaa toimialalla vallitsevasta tyypillisestä käytännöstä, eikä elinkeinonharjoittaja tällaisessa tilanteessa ilmoita markkinoinnissaan esimerkiksi sen asiakasvalituksia koskevasta käytännöstä, menettely voi olla kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla harhaanjohtavien tietojen antamista. Elinkeinonharjoittajalla voi olla velvollisuus 7 §:n mukaan antaa kuluttajalle myös muita olennaisia tietoja. 

Mainitun luvun 8 a §:ssä säädetään elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuudesta ennen kulutushyödykesopimuksen tekemistä. Pykälää sovelletaan muussa kuin koti- ja etämyynnissä, eli soveltamisalaan kuuluvat ennen muuta perinteiset myyjän liiketiloissa tehtävät sopimukset, jollei 2 momentin soveltamisalarajauksista muuta johdu. Pykälällä täydennetään muualla laissa säädettyjä tiedonantovelvoitteita, ja sen tarkoituksena on varmistaa, että kuluttaja saa vähintään pykälässä mainitut tiedot ennen sopimuksen tekemistä. Säännöksessä tarkoitetut tiedot on annettava kuluttajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi riittävää on, että elinkeinonharjoittaja antaa pykälässä mainitut tiedot kuluttajalle suullisesti. Tiedonantovelvollisuus voidaan täyttää myös siten, että tiedot asetetaan kuluttajan nähtäville myyjän liiketilaan. (HE 157/2013 vp, s. 25) 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 15 a §:n 1 momentissa säädetään kuluttajan oikeudesta kohtuulliseen hinnanalennukseen, kun elinkeinonharjoittaja on käyttänyt 2 luvun säännöksissä tarkoitettua sopimatonta menettelyä taikka luvun 15 §:n 3 kohdan nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettua harhaanjohtavaa tai aggressiivista menettelyä ja menettely on voinut vaikuttaa kuluttajan tekemään ostopäätökseen. Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö 1 §:ssä tarkoitettua sopimattoman menettelyn kieltoa tai luvun 4–8, 8 d, 8 e tai 9 §:n säännöksiä, on vastaavasti vahingonkorvausvelvollinen kuluttajalle aiheutuneesta vahingosta. Elinkeinonharjoittaja on myös velvollinen korvaamaan vahingon, joka on aiheutunut siitä, että elinkeinonharjoittaja on tahallaan tai huolimattomuudesta käyttänyt 2 luvun 15 §:n 3 kohdan nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettuja harhaanjohtavia tai aggressiivisia menettelytapoja. 

Sääntely perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 11 a artiklaan. On huomattava, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan mukaan harhaanjohtavana menettelynä voidaan pitää esimerkiksi olennaisten tietojen mainitsematta jättämistä, kun on kysymys kuluttajalle suunnatusta ostokehotuksesta. Kyseisen direktiivin 7 artiklan 5 kohdan mukaan unionin lainsäädännössä vahvistettuja kaupallista viestintää, mainonta tai markkinointi mukaan luettuna, koskevia tiedotusvaatimuksia pidetään aina olennaisina tietoina. Siten kuluttajalla voi olla oikeus saada hinnanalennusta tai vahingonkorvausta kuluttajansuojalain 2 luvun 15 a §:n perusteella, jos elinkeinonharjoittaja on laiminlyönyt unionin lainsäädäntöön perustuvaa tiedonantovelvollisuuttaan. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 19 a § sisältää informatiivisen viittauksen kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin (566/2020). Viittaussäännöksen mukaan luvun 1, 4–8, 8 a, 8 d, 8 e, 9 ja 10 §:n, 10 a §:n 1 momentin, 11 ja 12 §:n sekä 14 §:n 1 momentin säännösten sekä 15 §:n nojalla annettujen säännösten rikkomisen johdosta määrättävästä seuraamusmaksusta säädetään kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetussa laissa. Kyseisessä laissa säädetään muun muassa seuraamusmaksun määräämistä koskevasta menettelystä sekä seuraamusmaksun suuruudesta. Viittaussäännöksessä tarkoitettuja 2 luvun 15 §:n nojalla annettuja säännöksiä ovat muun ohella säännökset, jotka sisältyvät kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annettuun valtioneuvoston asetukseen. 

Euroopan komission ohjeet 

Euroopan komissio on antanut joulukuussa 2021 tiedonannon, jolla päivitettiin ohjeet sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanosta ja soveltamisesta (Ohjeet sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY tulkintaa ja soveltamista varten, 2021/C 526/01, jäljempänä ohjeet). Ohjeet eivät ole oikeudellisesti sitovat, mutta niitä voidaan käyttää tulkintalähteenä. 

Ohjeen mukaan ilmaisulla ”ympäristöväittämä” tarkoitetaan menettelyä, jolla annetaan ymmärtää tai luodaan muutoin vaikutelma siitä, että tavaralla tai palvelulla on myönteinen ympäristövaikutus tai ei lainkaan ympäristövaikutuksia tai että se vahingoittaa ympäristöä vähemmän kuin kilpailevat tavarat tai palvelut. Tämä voi johtua sen koostumuksesta, valmistustavasta, siitä, miten se voidaan hävittää, tai sen käytöstä odotettavissa olevasta energiankulutuksen tai saastumisen vähenemisestä. (Ohjeiden jakso 4.1.1.) 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen ympäristöväittämiin on ohjeessa tiivistetty seuraaviin pääperiaatteisiin (ohjeiden jakso 4.1.1.2.): 

I. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin harhaanjohtavia toimia ja mainitsematta jättämisiä koskevien 6 ja 7 artiklan nojalla ympäristöväittämien on oltava totuudenmukaisia, niissä ei saa olla virheellisiä tietoja ja ne on esitettävä selvällä, ymmärrettävällä, täsmällisellä ja yksiselitteisellä tavalla, jotta kuluttajia ei johdeta harhaan. 

II. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan perusteella elinkeinonharjoittajilla on oltava näyttöä väittämiensä tueksi ja niiden on oltava valmiit toimittamaan se toimivaltaisille täytäntöönpanoviranomaisille ymmärrettävällä tavalla, jos väittämä kyseenalaistetaan. 

Kuluttaja-asiamiehen ohje ympäristömarkkinoinnista 

Kuluttaja-asiamies on antanut ympäristömarkkinointia koskevan ohjeen vuonna 1992 (saatavilla osoitteessa: https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/tietoa-ja-ohjeita-yrityksille/kuluttaja-asiamiehen-linjaukset/ymparistomarkkinointi/). Ohjetta on tarkistettu vuosina 2002 ja 2019. Ohjeeseen on lisätty uusi 6 luku vuonna 2025. Ohjeet perustuvat kuluttajansuojalain 2 lukuun sekä markkinaoikeuden ja kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöön. 

Ohjeen mukaan markkinoinnissa kannattaa kertoa vain tuotteen ympäristövaikutuksia koskevista merkityksellisistä ja olennaisista asioista. Kun ympäristöväittämien merkittävyyttä arvioidaan, otetaan huomioon myös muut saman tuoteryhmän tuotteet. Tuotteen ympäristövaikutuksiltaan merkittävät ominaisuudet pitää kertoa selkeästi ja yksiselitteisesti. 

Kuluttaja-asiamiehen ohjeen mukaan yleisiä, yksilöimättömiä ja moniselitteisiä ilmaisuja on syytä välttää. On siis syytä varmistaa, että markkinoinnin kokonaiskuva ja yleisvaikutelma pitävät paikkansa. Ympäristöystävällinen-sanaa tai vastaavia yleistäviä (vihreä, luontoystävällinen, ekotuote) sanoja voi käyttää vasta, kun on todella perusteellisesti selvittänyt tuotteen koko elinkaaren. Lisäksi ohjeen mukaan kolmannen osapuolen myöntämä ympäristömerkki antaa yksiselitteisen ja luotettavan kuvan tuotteen ympäristöominaisuuksista. Niitä on syytä käyttää omatekoisen ympäristömerkin sijaan. 

Kuluttaja-asiamies ottaa ohjeessaan kantaa myös tuotteen hajoavuutta, uusiokäyttömahdollisuuksia, kierrätettävyyttä ja tuotteiden vertailua koskeviin väittämiin. Jos markkinoija ei yksilöi tuotteen hajoavuutta koskevaa väittämää, sen tueksi pitää hankkia näyttö siitä, että koko tuote hajoaa luonnossa täydellisesti tai lähes täydellisesti. Tuotteen uusiokäyttömahdollisuuksia ja kierrätettävyyttä koskevat väittämät tulee täsmentää riittävästi. Ympäristöhyötyjen vertailu ei saa olla harhaanjohtavaa ja siinä tulee verrata samoja tarpeita tyydyttäviä tai samaan tarkoitukseen käytettäviä tavaroita tai palveluita. 

Oikeuskäytäntöä 

Ympäristömarkkinointia koskevaa oikeuskäytäntöä on vähän. Markkinaoikeuden edeltäjä markkinatuomioistuin on antanut joitakin vanhempia ratkaisuja (MT 1992:026, MT 1992:004, MT 1992:005 ja MT 2001:009), jotka ovat ajalta ennen kuin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on annettu. 

Asiassa MAO 157/11 markkinaoikeus kielsi Leaf Suomi Oy:tä kuluttajiin kohdistuvassa markkinoinnissa uudistamasta menettelyä, jossa annettiin harhaanjohtavasti ymmärtää, että ostamalla markkinoitavaa tuotetta kuluttaja voi välittömästi vaikuttaa yhtiön antamaan rahalliseen tukeen, joka kohdistetaan puiden istuttamiseen tai muulle vastaavalle ympäristökampanjalle. 

Tapauksessa Leaf Suomi Oy:n 21.7.–31.12.2008 markkinoimiin Malaco Truly -makeispusseihin sisällytetyn tekstin perusteella kuluttajille oli kerrottu, että jos kuluttaja ostaa kolme Malaco Truly -makeispussia, yhtiö istuttaa yhden puun. Pusseissa oli ollut viittaus verkkosivuille, joilla oli lisäksi kerrottu, että jos kuluttaja lähettää kolmen makeispussin viivakoodit Leaf Suomi Oy:lle, yhtiö istuttaa yhden puun yhdessä Plant for the Planetin miljardin puun kampanjan kanssa. Markkinaoikeus katsoi, että Leaf Suomi Oy:lle oli etukäteen asetettu vähintäänkin tavoite istuttaa 33 000 puuta ja että se oli loppujen lopuksi tukenut kampanjaa tällä määrällä. Markkinaoikeus katsoi, ettei Leaf Suomi Oy ollut osoittanut, että puiden istuttamisen rahoittaminen olisi ollut kytketty pelkästään kuluttajan tekemiin ostoksiin ja yhtiölle palauttamiin viivakoodeihin. Kuluttajan mainittua menettelyä ei siis ollut tarkoitettu Leaf Suomi Oy:n markkinoinnissaan esittämin tavoin välittömästi vaikuttavaksi tekijäksi siihen, missä määrin Leaf Suomi Oy tukee rahallisesti puiden istuttamista, minkä vuoksi Leaf Suomi Oy:n markkinointi oli harhaanjohtavaa. 

Kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöä 

Kuluttaja-asiamies on antanut useita ratkaisuja, joissa on otettu kantaa erilaisten ympäristöväittämien esittämiseen markkinoinnissa. 

Kuluttaja-asiamies on ratkaisussaan KKV/650/14.08.01.08/2022 katsonut, että elinkeinonharjoittajan markkinointi loi kuluttajalle kokonaisvaikutelman elinkeinonharjoittajan lentomatkustamisen myönteisestä ympäristövaikutuksesta harhaanjohtavalla tavalla kuluttajansuojalain 2 luvun 6 ja 7 §:n vastaisesti, kun elinkeinonharjoittaja esitti markkinoinnissaan ympäristöväittämän ”hankimme uusiutuvaa lentopolttoainetta, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 % – tavoitteenamme on olla täysin hiilineutraali vuonna 2045”. 

Ratkaisussa KKV/428/14.08.01.05/2023 kuluttaja-asiamies katsoi, että elinkeinonharjoittajan verkkokaupassa harjoittama markkinointi, joissa osa tuotteista oli merkitty merkitykseltään yleisellä ja epämääräisellä lehtisymbolilla täsmentämättä, mitä symbolilla tarkoitettiin, ja elinkeinonharjoittajan markkinointi, jossa tuotekategoria oli nimetty ”vastuulliseksi valikoimaksi” täsmentämättä välittömästi vastuullisuusväitteen yhteydessä, mitä sillä tarkoitettiin, oli kuluttajansuojalain 2 luvun 6 ja 7 §:n vastaista. Vastaavasti ratkaisussa KKV/731/14.08.01.05/2022 kuluttaja-asiamies katsoi elinkeinonharjoittajan käyttäneen ympäristöväittämiä markkinoinnissaan kuluttajansuojalain vastaisella tavalla, kun elinkeinonharjoittaja oli jäätelön markkinoinnissa esittänyt muun muassa väitteitä pakkauksen vastuullisuudesta, biopohjaisuudesta ja sen aiheuttamasta hiilijalanjäljestä ja fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Lisäksi markkinoinnissa käytettiin vihreää lehtimerkkiä. 

Ratkaisussa KKV/78/14.08.01.05/2021 kuluttaja-asiamies piti elinkeinonharjoittajan televisiomainoksen kokonaisvaikutusta harhaanjohtavana, sillä se antoi liian myönteisen ja yksipuolisen kuvan yrityksen ympäristövaikutuksista. Mainoksessa oli luotu mielikuvaa yrityksen ympäristöystävällisyydestä ja käytettiin mm. ilmauksia ”kohti puhtaampaa maailmaa” ja ”puhdas energia ja kierrätys”. 

Kuluttaja-asiamies katsoi ratkaisussaan KKV/76/14.08.01.05/2021, että raejuustopakkauksessa ollut väittämä ilmastovaikutuksesta oli täsmentymättömänä harhaanjohtava ja että markkinointi oli kuluttajasuojalain 2 luvun 3, 6 ja 7 §:n nojalla sopimatonta. Raejuustopakkauksessa oli väite ”tällä kartonkikipolla on 60 % pienempi ilmastovaikutus kuin vanhalla muovisella purkilla”. Lisäksi elinkeinonharjoittaja käytti raejuuston markkinoinnissa ilmaisua ”uudella purkilla 60 % pienempi ilmastovaikutus”. 

Ratkaisussa KKV/77/14.08.01.05/2021 kuluttaja-asiamies katsoi, ettei elinkeinonharjoittajan harjoittamassa markkinoinnissa ollut annettu totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja jauhelihapakkausten ympäristövaikutuksista ja ettei elinkeinonharjoittaja ollut toiminut kuluttajansuojalain vastaisesti käyttäessään printtimainoksessa väitettä ”30 % pienempi hiilijalanjälki” ja jauhelihapakkauksissa painettua väitettä ”50 % vähemmän muovia”. Elinkeinonharjoittaja oli esittänyt väitteen perusteeksi pakkausmateriaalitoimittajansa tekemän ja ulkopuolisen asiantuntijan validoiman elinkaarianalyysin. Elinkaarianalyysin mukaan uudella jauhelihapakkauksella oli yli 30 % pienempi hiilijalanjälki hiilidioksidiekvivalentteina mitattuna kuin vanhalla kovamuovisella jauhelihapakkauksella. Ulkopuolisen asiantuntijan validoinnin mukaan elinkaarianalyysissä oli huomioitu kansainvälisten standardien ISO 14040:2006 ja ISO 14044:2006 vaatimukset, minkä lisäksi analyysissä arvioidut vaikutukset ja käytetyt metodit vastasivat elinkaarianalyysien toteuttamisen ajantasaisia käytänteitä. 

Kuluttaja-asiamies katsoi, että elinkaarianalyysissä oli huomioitu jauhelihapakkausten elinkaari asianmukaisesti ja että elinkeinonharjoittaja oli esittänyt riittävät ja asianmukaiset perusteet hiilijalanjälkeä koskevan väitteen tueksi. Kuluttaja-asiamies katsoi myös, että tarkastellusta elinkeinonharjoittajan mainoksesta oli käynyt selkeästi ilmi, että väite koski jauhelihan pakkausta eikä koko tuotetta. Mainoksessa korostui visuaalisesti uusi jauhelihapakkaus, minkä lisäksi pienemmän hiilijalanjäljen todettiin nimenomaisesti liittyvän pakkaukseen. 

Elinkaarianalyysistä ilmeni lisäksi, että uusi jauhelihapakkaus valmistettiin erilaisesta muovista kuin vanha jauhelihapakkaus ja että uusi pakkaus oli koostaan riippumatta noin 50 % kevyempi kuin vastaava vanha pakkaus. Ulkopuolisen asiantuntijan validoinnin mukaan uuden pakkauksen kevyempi paino verrattuna vanhaan pakkaukseen oli keskeisin tekijä pakkausten erilaisen ympäristövaikutuksen kannalta. 

Kuluttaja-asiamies katsoi, että elinkeinonharjoittaja oli esittänyt riittävät ja asianmukaiset perusteet uuden jauhelihapakkauksen pienempää muovin määrää koskevan tosiasiaväitteen tueksi. Väitteen sisällön vuoksi oli selvää, että se koski nimenomaan tuotteiden pakkauksia. Kuluttaja-asiamies katsoi, ettei väite antanut kuluttajalle virheellistä kokonaiskuvaa pakkauksen ympäristövaikutuksesta ja ettei se ollut totuudenvastainen tai harhaanjohtava. 

3.1.2  Tavaroita koskeva virhevastuu ja tavaroiden korjaaminen

Ennakkotiedot lakisääteisestä virhevastuusta ja takuusta 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 a §:ssä säädetään elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvoitteista ennen kulutushyödykesopimuksen tekemistä. Pykälällä on pantu täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 5 artikla. Pykälää sovelletaan muihin kuin koti- ja etämyyntisopimuksiin, eli soveltamisalaan kuuluvat ennen muuta perinteiset myyjän liiketiloissa tehtävät sopimukset. Pykälällä täydennetään muualla laissa säädettyjä tiedonantovelvoitteita, ja sen tarkoituksena on varmistaa, että kuluttaja saa vähintään pykälässä mainitut tiedot ennen sopimuksen tekemistä. Säännöksessä tarkoitetut tiedot on annettava kuluttajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. 

Pykälän1 momentissa on luettelo niistä tiedoista, jotka kuluttajalle on aina vähintään annettava. Momentin 6 kohdan mukaan kuluttajalle on annettava tieto tavaroita sekä digitaalisia sisältöjä ja palveluja koskevasta lakisääteisestä virhevastuusta sekä tarvittaessa maininta kaupanteon jälkeisten palvelujen ja takuun saatavuudesta ja ehdoista. Velvoitteen täyttämiseksi riittävää on yleisluonteinen maininta virhevastuusta, eikä elinkeinonharjoittajalta edellytetä virhevastuusäännösten sisällön selostamista. Kohdan tarkoituksena on sen selventäminen kuluttajalle, että takuun lisäksi tai sen puuttumisesta huolimatta elinkeinonharjoittajalla on joka tapauksessa lakiin perustuva virhevastuu. 

Kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:ssä säädetään kuluttajalle koti- ja etämyynnissä ennen sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista. Pykälällä ja siihen liittyvällä asetuksella on pantu täytäntöön kuluttajaoikeusdirektiivin 6 artikla. Pykälän 1 momentissa on 21 kohtaa kuluttajalle annettavista tiedoista. Momentin 14 kohdan mukaan kuluttajalle annettavissa tiedoissa on mainittava tavaroiden sekä digitaalisten sisältöjen ja palveluiden lakisääteisestä virhevastuusta. 

Myyjän lakisääteinen virhevastuu, takuu ja aikaisemman myyntiportaan virhevastuu 

Kuluttajansuojalain 5 luvussa säädetään tavarankaupasta. Luvun säännökset tavaran ominaisuuksista ja virheestä perustuvat pitkälti tavarankauppadirektiiviin. Luvun 12 §:ssä säädetään tavaran ominaisuuksista. Pykälä kattaa säännökset tavaran sopimuksen mukaisuudesta sekä yleisistä vaatimuksista, jotka tavaran tulee täyttää. Luvun 13 §:n 1 momentin mukaan jos tavara poikkeaa siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, siinä on virhe. Luvun 15 §:ssä säädetään virheellisyyden määräävästä ajankohdasta. Pykälän 1 momentin mukaan tavaran virheellisyyttä on arvioitava sen perusteella, millainen tavara on ominaisuuksiltaan tavaran luovutushetkellä. Myyjä vastaa virheestä, joka tavarassa on ollut tänä ajankohtana, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin. Edelleen 3 momentin mukaan virheen oletetaan olleen olemassa tavaran luovutushetkellä, jos se ilmenee yhden vuoden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen. 

Tavarankauppadirektiivin 10 artiklassa säädetään myyjän virhevastuuajasta. Direktiivin mukainen virhevastuuaika on lähtökohtaisesti kaksi vuotta tavaran toimitusajankohdasta. Jos kyse on digitaalisia elementtejä sisältävästä tavarasta, jota koskevassa sopimuksessa on sovittu digitaalisen sisällön tai palvelun jatkuvasta toimittamisesta yli kahden vuoden ajan, myyjä on direktiivin mukaan vastuussa virheestä koko toimitusajanjakson ajan. Direktiivi mahdollistaa kuitenkin, että jäsenvaltiot säilyttävät tai ottavat käyttöön tätä pidempiä määräaikoja. Jäsenvaltiot voivat myös pitää voimassa tai ottaa käyttöön oikeussuojakeinojen osalta ainoastaan vanhentumisajan. 

Kuluttajansuojalaissa ei säädetä virhevastuun keston takarajasta. Suomessa virhevastuu määräytyy tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja rajautuu viime kädessä yleisen vanhentumisajan perusteella. 

Takuusta säädetään kuluttajansuojalain 5 luvun 15 a ja 15 b §:ssä. Mainitun 15 a §:n 1 momentin mukaan jos myyjä tai joku tämän lukuun on sitoutunut vastaamaan ilman lisäkorvausta tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan (takuu), tavarassa on virhe, jos tavara tänä aikana huonontuu niiden ehtojen mukaisesti, jotka on esitetty takuutodistuksessa ja takuuta koskevassa mainonnassa sopimuksen tekohetkellä tai ennen sitä. Virhevastuuta ei kuitenkaan synny, jos myyjä saattaa todennäköiseksi, että huonontuminen johtuu tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Edelleen 2 momentin mukaan jos takuun on antanut joku muu kuin myyjä aikaisemmassa myyntiportaassa, tavarassa on tällöinkin virhe 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin. Myyjä ei kuitenkaan vastaa aikaisemman myyntiportaan antaman takuun perusteella virheestä, josta hän ei muuten tämän luvun nojalla olisi vastuussa, jos myyjä osoittaa ilmoittaneensa asiasta ostajalle selkeällä tavalla ennen kaupantekoa. 

Jos takuutodistuksen ehdot poikkeavat mainonnassa esitetyistä ehdoista ostajan vahingoksi, takuu sitoo mainonnassa esitettyjen ehtojen mukaisesti, ellei mainontaa ole ajoissa oikaistu samalla tai siihen verrattavissa olevalla tavalla kuin millä ehtoja on mainostettu (3 momentti). Takuu ei rajoita tässä laissa säädettyä virhevastuuta (4 momentti). 

Luvun 15 b §:ssä säädetään takuun sisällöstä ja toimituksesta. 

Ostajalla on oikeus kohdistaa tavaran virheeseen perustuva vaatimuksensa myös elinkeinonharjoittajaan, joka aikaisemmassa myyntiportaassa on luovuttanut tavaran jälleenmyyntiä varten (kuluttajansuojalain 5 luvun 31 §:n 1 mom.). Ostajalla ei kuitenkaan ole tätä oikeutta, jos virhe on syntynyt kyseisestä elinkeinonharjoittajasta riippumattomasta syystä sen jälkeen, kun hän luovutti tavaran edelleen. Aikaisempi myyntiporras ei myöskään vastaa virheestä siltä osin kuin vaatimus perustuu muun kuin kyseisen elinkeinonharjoittajan antamaan sitoumukseen, joka asettaa ostajan parempaan asemaan kuin ilman sitoumusta, tai siltä osin kuin vaatimus koskee hinnanalennusta tai kauppahinnan palauttamista ja ylittää määrältään sen, mitä kyseisen elinkeinonharjoittajan oma sopijapuoli olisi voinut vaatia samalla perusteella. (31 §:n 2 mom.) 

Ostaja menettää oikeutensa esittää vaatimuksia kuluttajansuojalain 5 luvun 31 §:n 1 momentin nojalla, jos hän ei ilmoita virheestä elinkeinonharjoittajalle tai tämä ei saa tietoa myöhemmälle myyntiportaalle tehdystä virheilmoituksesta kuluttajansuojalain 5 luvun 16 a §:n 1 momentissa säädetyssä ajassa ja jos ostajalla oli käytettävissään vaatimuksen esittämiseksi tarvittavat tiedot elinkeinonharjoittajasta. Ostaja saa kuitenkin vedota virheeseen, jos elinkeinonharjoittaja, johon vaatimus kohdistuu, on menetellyt törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ja arvottomasti, taikka jos kysymyksessä on 16 a §:n 2 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu virhe. (31 §:n 3 mom.). Kuluttajansuojalain 5 luvun 31 § on kansallista sääntelyä. 

3.1.3  Muu tavaroiden korjaamista koskeva sääntely

Kuluttajansuojalain 8 luvussa säädetään eräistä kuluttajapalvelussopimuksista. Luvun soveltamisalaa koskevan 1 §:n mukaan luvun säännökset koskevat vastikkeellisia palveluksia, joita elinkeinonharjoittaja (toimeksisaaja) suorittaa kuluttajalle (tilaaja) ja joiden sisältönä on irtaimeen esineeseen, rakennukseen, muuhun rakennelmaan tai kiinteään omaisuuteen kohdistuva työ tai muu suoritus. Luvun säännökset koskevat siten myös tavaroiden korjaamista. 

Luvussa säädetään muun muassa palvelun viivästymisestä johtuvista seuraamuksista (7–11 §), palveluksen ominaisuuksista ja virheestä (12–15 §) sekä virheen seuraamuksista (16–22 §). Luvussa säädetään myös palveluksen hinnasta (23 §), hinta-arvioista (24 §) sekä tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuvista seuraamuksista (26–31 §). 

Kuluttajansuojalain 8 luvun 23 §:ssä säädetään palveluksen hinnasta. Pykälän 1 momentin mukaan jollei palveluksen hinnasta tai sen laskemistavasta ole sovittu, tilaajan on maksettava hinta, joka on kohtuullinen ottaen huomioon palveluksen sisältö, laajuus, laatu, taloudellisesti tarkoituksenmukainen suoritustapa, sopimuksentekoajankohdan käypä hinta tai hinnan laskemistapa sekä muut olosuhteet. Jos toimeksisaaja on palvelusta markkinoitaessa antanut palveluksen hinnasta tai sen laskemistavasta sopimuksentekoajankohdan hintatasoa tarkoittavia tietoja, joiden voidaan olettaa vaikuttaneen sopimukseen, hinta määräytyy annettujen tietojen mukaisesti. Edelleen pykälän 2 momentin mukaan jos elinkeinonharjoittaja on kuluttajan pyynnöstä alustavasti selvittänyt suorituksen sisältöä tai siitä johtuvia kustannuksia, hän voi vaatia tällaisista valmistelevista toimenpiteistä maksun, paitsi jos kuluttajalla alalla vallitsevan käytännön perusteella tai muusta syystä oli aihetta olettaa, että toimenpiteistä ei veloiteta. Pykälän 3 momentissa säädetään tilanteista, joissa suorituksen kohde esimerkiksi vahingoittuu, tuhoutuu tai häviää. 

Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 ja 8 a §:n tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset tulevat sovellettavaksi myös tavaroiden korjaamista koskevissa palveluissa. Sääntely perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja kuluttajaoikeusdirektiivin säännöksiin. Lisäksi palveluiden tarjoamisessa annettavista tiedoista säädetään palvelujen tarjoamisesta annetun lain (1166/2009) 7 ja 8 §:ssä. Sääntely perustuu palveluista sisämarkkinoilla annettuun direktiiviin 2006/123/EY. 

3.1.4  EU:n ekosuunnittelua koskeva sääntely

Tuotteiden ekosuunnittelun puitteista säädetään EU:ssa ekosuunnitteluasetuksessa ja ekosuunnitteludirektiivissä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista). Ekosuunnitteludirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön lailla tuotteiden ekologisesta suunnittelusta ja energiatehokkuudesta (1005/2008) ja sen nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavista vaatimuksista (1043/2010). Sääntelypuite on EU:n markkinavalvonta-asetuksen ((EU) 2019/1020) ja markkinavalvontalain (1137/2016) soveltamisalassa. Ekosuunnittelulain markkinavalvontaviranomaisina toimivat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes sekä Tulli. Ekosuunnitteluasetus sisältää monipolvista siirtymäsääntelyä lukuisin artiklakohtaisin poikkeuksin. Direktiivi ja siihen pohjautuva lainsäädäntö säilyvät tietyiltä osin uuden asetuksen rinnalla voimassa vielä jonkin aikaa ainakin vuoden 2030 loppuun saakka. Ekologista suunnittelua koskevan sääntelyn laajeneminen uusiin tuoteryhmiin tapahtuu ajan myötä, kun Euroopan komissio antaa tuoteryhmäkohtaisia asetuksia, joissa määritetään tuoteryhmiä koskevat ekosuunnitteluvaatimukset. Tuotteille asetettavat vaatimukset velvoittavat talouden toimijoita vasta kun kyseille tuoteryhmälle on Euroopan komission johdolla laadittu tuoteryhmäkohtaisia vaatimuksia. Isot muutokset tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Komissio julkaisee vähintään kolmen vuoden välein työsuunnitelman priorisoitavista tuoteryhmistä. 

Ekosuunnitteluasetuksen ja -direktiivin lisäksi eräiden tuotteiden suunnitteluun liittyviä kiertotalousvaatimuksia sisältyy myös muuhun Euroopan unionin sääntelyyn, kuten akkuasetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2023/1542 akuista ja paristoista ja jäteakuista ja -paristoista) sekä pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2025/40 pakkauksista ja pakkausjätteestä). 

3.2.1  Direktiivistä johtuvat muutostarpeet

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi edellyttää muutoksia erityisesti kuluttajansuojalain 2 lukuun sekä joitakin muutoksia kuluttajansuojalain 6 luvun tiedonantovelvollisuutta koskeviin säännöksiin sekä kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annettuun valtioneuvoston asetukseen. Direktiivi edellyttää lisäksi muutoksia seuraamussääntelyn osalta kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivi edellyttää joitakin muutoksia kuluttajansuojalain 5 ja 8 lukuun. Lisäksi lakiin olisi lisättävä säännökset valmistajia koskevasta määrättyjen tavaroiden korjaamisvelvollisuudesta silloinkin, kun kyse ei ole virhevastuun tai valmistajan takuun piiriin kuuluvan vian korjaamisesta. Direktiivin täytäntöönpano edellyttää lisäksi uusia säännöksiä varaosien ja työkalujen tarjoamisesta kohtuulliseen hintaan sekä sopimusehdoista ja käytännöistä, jotka estävät tiettyjen tavaroiden korjaamisen. Direktiivi edellyttää lisäksi seuraamussääntelyä sen 4, 5 ja 6 artiklan nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta. 

3.2.2  Direktiivien säännökset, jotka eivät edellytä muutoksia lainsäädäntöön

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi sisältää eräitä määritelmiä, jotka vastaavat aiemmin voimaan tulleiden kuluttajansuojadirektiivien määritelmiä. Nämä määritelmät on aikaisemmin voimaan tulleilla kuluttajansuojalain säännöksillä saatettu osaksi Suomen lainsäädäntöä. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tavaraa ja kestävyyttä koskevat uudet määritelmät (2 artiklan c a ja t alakohta) vastaavat sanojen yleiskielen mukaista merkitystä, joten määritelmiä ei ole katsottu tarpeelliseksi lisätä lakiin (ks. HE 180/2021 vp, s. 17–18). Toimivuus (direktiivin 2 artiklan w alakohta) on määritelty kuluttajansuojalain 5 luvun 2 a §:n 3 kohdassa. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan u alakohdassa määritellään ohjelmistopäivitys, jolla tarkoitetaan direktiivin mukaan maksutonta päivitystä, myös turvapäivitystä, joka on tarpeen digitaalisia elementtejä, digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja sisältävien tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina Euroopan parlamentin ja neuvoston digisopimusdirektiivin ja tavarankauppadirektiivin mukaisesti, taikka toimivuuspäivitystä. Ohjelmistopäivityksiä koskevien säännösten sisältö huomioon ottaen ohjelmistopäivityksen määritelmää ei katsota tarpeelliseksi lisätä kansalliseen sääntelyyn. 

Artiklan v alakohdassa määritellään kuluva osa, jolla tarkoitetaan tavaran osaa, jota käytetään toistuvasti ja joka on vaihdettava tai jota on hankittava lisää, jotta tavara toimisi tarkoitetulla tavalla. Kuluvaa osaa ei määriteltäisi kuluttajansuojalaissa, koska käsite vastaa ilmaisun merkitystä yleiskielessä. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 2 artiklan 14 a alakohdassa määritellään kaupallinen kestävyystakuu, jolla tarkoitetaan tavarankauppadirektiivin 17 artiklassa tarkoitettua tuottajan kaupallista kestävyystakuuta, jonka mukaan tuottaja on vastuussa suoraan kuluttajalle tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta koko kaupallisen kestävyystakuun voimassaoloajan tavarankauppadirektiivin 14 artiklan mukaisesti, jos tavarat eivät säilytä kestävyyttään. Kaupallista kestävyystakuuta ei ole tarpeen määritellä kuluttajansuojalaissa. Tavarankauppadirektiivin 17 artikla on jo aikaisemmin pantu kansallisesti täytäntöön kuluttajansuojalain 5 luvun takuuta koskevalla 15 a §:llä, jossa säädetään myös tavaran käyttökelpoisuutta koskevasta takuusta. Edellä tarkoitetun säännöksen 2 momentissa säädetään takuusta, jonka on antanut joku muu kuin myyjä aikaisemmassa myyntiportaassa. Lisäksi kuluttajansuojalain edellä tarkoitetun säännöksen mukaan tavarassa on virhe, jos tavara takuuaikana huonontuu takuutodistuksessa esitettyjen ehtojen mukaisesti. Ostajalla on tällöin kuluttajansuojalaissa säädetyt ostajan tavaran virhetilannetta koskevat oikeudet, jotka vastaavat tavarankauppadirektiivin 14 artiklassa säädettyjä ostajan oikeuksia. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 2 artiklan 14 b alakohdassa määritellään kestävyys, jolla tarkoitetaan tavarankauppadirektiivin 2 artiklan 13 alakohdassa määriteltyä kestävyyttä. Kestävyyden määritelmä vastaa sanan yleiskielen mukaista merkitystä, joten sitä ei ole tarpeen panna erikseen täytäntöön. 

Kuluttajaoikeusdirektiivin 2 artiklan 14 c alakohdassa määritellään tuottaja, jolla tarkoitetaan tavarankauppadirektiivin 2 artiklan 4 alakohdassa määriteltyä tuottajaa. Tuottajan määritelmä on pantu jo aikaisemmin kansallisesti täytäntöön kuluttajansuojalain 5 luvun 2 a §:llä. 

Direktiivin 2 artiklan 14 e alakohdassa määritellään ohjelmistopäivitys, jolla tarkoitetaan direktiivin mukaan päivitystä, joka on tarpeen digitaalisia elementtejä, digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja sisältävien tavaroiden säilyttämiseksi sopimuksenmukaisina Euroopan parlamentin ja neuvoston digisopimusdirektiivin ja tavarankauppadirektiivin mukaisesti, mukaan lukien turvapäivitys, tai toimivuuspäivitys. Ohjelmistopäivityksen määritelmää ei katsota tarpeelliseksi lisätä kansalliseen lakiin. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivi 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 2 artikla sisältää direktiivissä käytettävät määritelmät. Direktiivin 2 artiklan 1 ja 4 alakohtaan sisältyvät kuluttajan ja myyjän määritelmät vastaavat asiallisesti kuluttajansuojalain 1 luvun 4 ja 5 §:ää, joten kansallisia täytäntöönpanotoimia ei näiltä osin tarvita. 

Artiklan 2 alakohdassa määritetään korjaaja. Korjaajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyen tarjoaa korjauspalveluja, mukaan lukien valmistajat ja myyjät, jotka tarjoavat korjauspalveluja, sekä korjauspalvelujen tarjoajat riippumatta siitä, ovatko ne riippumattomia vai sidoksissa tällaisiin valmistajiin tai myyjiin. Määritelmä vastaa sanan yleiskielen mukaista merkitystä, eikä määritelmää ole tarpeen erikseen sisällyttää kansalliseen sääntelyyn. 

Vastaavasti artiklan 3 kohdassa määritelty korjaaminen, jolla tarkoitetaan ekosuunnitteluasetuksen 2 artiklan 20 alakohdassa määriteltyä korjaamista, vastaa myös yleiskielen mukaista määritelmää, eikä täytäntöönpanotoimia tältä osin tarvita. Ekosuunnitteluasetuksen 2 artiklan 20 alakohdan mukaan korjaamisella tarkoitetaan yhtä tai useampaa toimea, jotka suoritetaan viallisen tuotteen tai jätteen palauttamiseksi tilaan, jossa se täyttää suunnitellun käyttötarkoituksensa. 

Artiklan 9 alakohdassa määritellään tavara, jolla viitataan tavarankauppadirektiivin mukaiseen määritelmään. Tavarankauppadirektiivin 2 artiklan 5 alakohtaan sisältyvä tavaran määritelmä vastaa puolestaan sanan yleiskielen mukaista merkitystä, joten määritelmää ei siltä osin tarvita. 

Artiklan 10 alakohdassa määritellään kunnostaminen. Kunnostamisella viitataan ekosuunnitteluasetuksen 2 artiklan 18 alakohdassa määriteltyyn kunnostamiseen. Kyseisen alakohdan mukaan kunnostamisella tarkoitetaan toimia, jotka suoritetaan tuotteen tai jätteen muodossa olevan esineen valmistelemiseksi, puhdistamiseksi, testaamiseksi, huoltamiseksi ja tarvittaessa korjaamiseksi, jotta sen suoritustaso tai toimivuus voidaan palauttaa vastaamaan alun perin suunnitteluvaiheessa tuotteen markkinoille saattamisen ajankohtana aiottua käyttötarkoitusta ja suoritustasoaluetta. Määritelmän voidaan katsoa vastaavan yleiskielen mukaista määritelmää, eikä täytäntöönpanotoimia tältä osin tarvita. 

Edelleen direktiivin 2 artiklan 12 alakohdassa määritellään pysyvä väline, jolla viitataan tavarankauppadirektiivin 2 artiklan 11 alakohdan mukaiseen määritelmään. Tietojen antaminen pysyvällä tavalla on määritelty muun muassa kuluttajansuojalain 6 luvun 8 §:n 2 kohdassa. Kyseisen kohdan mukaan tietojen antamisella pysyvällä tavalla tarkoitetaan tietojen antamista henkilökohtaisesti kirjallisesti tai sähköisesti siten, että vastaanottaja voi tallentaa ja toisintaa tiedot muuttumattomina. Määritelmää ei tarvitse panna erikseen täytäntöön. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivillä on muutettu tavarankauppadirektiiviä (tavaroiden korjaamisdirektiivin 16 artikla). Tavarankauppadirektiivin 10 artikla sisältää myyjän vastuuta koskevat säännökset. Myyjä on pääsäännön mukaan vastuussa kuluttajalle virheistä, jotka ovat olemassa tavaran toimitusajankohtana ja ilmenevät kahden vuoden kuluessa tästä ajankohdasta (10 artiklan 1 kohta). Artiklaan on lisätty kuitenkin uusi 2 a kohta, jonka mukaan jos tavara korjataan direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti oikeussuojakeinona tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, myyjän vastuuaikaa pidennetään kerran 12 kuukaudella. Artiklan 3 kohtaan on lisätty viittaus uuteen 2 a kohtaan. Uuden 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai ottaa käyttöön määräaikoja, jotka ovat pidempiä kuin 1, 2 ja 2 a kohdassa tarkoitetut määräajat. 

Tavarankauppadirektiivin 10 artiklaan on edelleen lisätty uusi 5 a kohta. Kyseisen kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka 3 tai 5 kohdan mukaisesti eivät aseta myyjän vastuuta koskevia kiinteitä määräaikoja tai asettavat ainoastaan oikeussuojakeinojen vanhentumisajan, voivat poiketa 2 a kohdasta edellyttäen, että ne varmistavat, että myyjän vastuu tai oikeussuojakeinojen vanhentumisaika korjaamistilanteessa on vähintään kolme vuotta. 

Tavarankauppadirektiivin tehdyt edellä mainitut muutokset eivät edellytä täytäntöönpanotoimia. Suomessa virhevastuu määräytyy tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja rajautuu viime kädessä yleisen vanhentumisajan perusteella, joka on Suomessa kolme vuotta. Näin ollen Suomessa ei tarvitse erikseen säätää siitä, että myyjän virhevastuuaika pitenisi. Kuluttajansuojalain 5 luvun 22 a §:ssä on informatiivinen säännös kuluttajan hyvitystä koskevan vaatimuksen vanhentumisesta. Säännöksen mukaan ostajan hyvitystä koskevan vaatimuksen vanhentumisesta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa (728/2003). 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 7 artiklassa säädetään korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan perustamisesta. Verkkoalustan tarkoituksena on saattaa tavaroiden korjaajat ja kuluttajat yhteen. Tavaroiden korjaajat voivat halutessaan rekisteröityä alustalle, ja kuluttajat voisivat sen kautta etsiä korjaajia ja ottaa heihin yhteyttä. Eurooppalaisen verkkoalustan on tarkoitus koostua kansallisista osioista, joissa käytetään yhteistä verkkorajapintaa. Kansallinen osio olisi mahdollista korvata tietyin edellytyksin jo olemassa olevilla julkisilla tai yksityisillä kansallisilla verkkoalustoilla, mutta koska Suomessa ei ole direktiivissä asetetut vaatimukset täyttäviä verkkoalustoja, nämä poikkeamismahdollisuudet eivät ole Suomen kannalta relevantteja. 

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan vastuu yhteisen verkkorajapinnan kehittämisestä on Euroopan komissiolla. Direktiivin 8 artiklassa tarkoitetun, muun muassa kaikkien jäsenvaltioiden edustajista koostuvan asiantuntijaryhmän tehtävänä on neuvoa komissiota eurooppalaisen verkkoalustan ja sen kansallisten osioiden suunnittelussa ja toiminnassa. 

Direktiivin täytäntöönpanovaiheessa jäsenvaltiot ovat tuoneet esille, että on jossain määrin epäselvää, mitä jäsenvaltioilta lopulta konkreettisesti edellytetään 7 artiklan osalta. Euroopan komissio on luvannut selventää asiaa kevään ja kesän 2026 aikana. Koska kyse on pysyväisluonteisesta viranomaistehtävästä, Lupa- ja valvontaviraston toimimisesta kansallisena yhteyspisteenä on tarpeen joka tapauksessa säätää erikseen. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin 12 artiklassa säädetään kuluttajille tiedottamisesta. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kuluttajien saatavilla on tietoa direktiivin mukaisista kuluttajan oikeuksista sekä keinoista kyseisten oikeuksien täytäntöönpanemiseksi, mukaan lukien asetuksella (EU) 2018/1724 perustettuun yhteiseen digitaaliseen palveluväylään yhdistettyjen kansallisten verkkosivustojen kautta. Tiedottaminen ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

Direktiivin 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava vähintään yksi toimenpide, jolla edistetään korjaamista. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle viimeistään 3.7.2029 yksi tai useampi toteutettu toimenpide. 

Komissio asettaa tiedot jäsenvaltioiden ilmoittamista toimenpiteistä julkisesti saataville. Toimenpide ei ainakaan tässä kohdin edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

Direktiivin 15 artiklassa säädetään seuraamuksista. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä 4, 5 ja 6 artiklan nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Direktiivin 5 artiklan 4 ja 6 kohta pannaan täytäntöön jätelakiin lisättävillä säännöksillä. Kyseiset säännökset tulevat jätelain 126 ja 129 §:n seuraamussääntelyn piiriin, eikä erillisiä täytäntöönpanotoimia tältä osin tarvita. Jätelain 126 §:ssä säädetään rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemisesta. Pykälän mukaan valvontaviranomainen voi määrätä kiellon jatkaa lainvastaista menettelyä. Lain 129 §:ssä säädetään kiellon tehosteeksi määrättävästä uhkasakosta. 

Direktiivin 17 artiklalla muutetaan edustajakannedirektiiviä siten, että myös tavaroiden korjaamisdirektiivi tulee edustajakannedirektiivin soveltamisalaan. Edustajakannedirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista annetulla lailla (1101/2022). Mainitun lain soveltamisalaa koskevan 1 §:n mukaan lakia sovelletaan edustajakannedirektiivissä tarkoitettuihin kieltotoimenpiteitä koskeviin kotimaisiin ja rajat ylittäviin edustajakanteisiin. Lain aineellinen soveltamisala määräytyy siten pykälän sisältämän viittauksen kautta suoraan edustajakannedirektiivin soveltamisalan mukaan. Lisäksi kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista annetun lain 5 ja 6 §:ssä säädetään jo nykyisin, että kuluttaja-asiamies sekä Lupa- ja valvontavirasto ovat oikeutettuja yksiköitä sekä kotimaisia että rajat ylittäviä edustajakanteita varten. Myös tiedottamista koskevassa lain 9 §:ssä on mainittu molemmat viranomaiset. Siten tavaroiden korjaamisdirektiivin 17 artikla ei edellytä erillisiä täytäntöönpanotoimia. 

4.1.1  Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi

Yleistä 

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi ehdotetaan pantavaksi täytäntöön kuluttajansuojalain 2 ja 6 lukuun sekä kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteessa annettuun valtioneuvoston asetukseen tehtävillä muutoksilla. Ehdotettavien muutosten tavoitteena on yhtäältä lisätä kuluttajien tietämystä hyödykkeiden ympäristövaikutuksista ja siten helpottaa ympäristön kannalta kestävien kulutusvalintojen tekemistä sekä toisaalta puuttua nykyistä tehokkaammin totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien ympäristöväittämien esittämiseen. 

Hyödykkeiden markkinointiin liittyvät ehdotukset 

Jo nykyisin totuudenvastaisiin ja harhaanjohtaviin ympäristöä koskeviin väittämiin markkinoinnissa on voitu puuttua kuluttajansuojalain niin sanotuilla yleislausekkeilla. Nyt lakiin ehdotetaan lisättäväksi aiempaa seikkaperäisempiä säännöksiä kielletyistä väittämistä, jotka liittyvät nimenomaan ympäristöön, yhteiskuntaan tai kiertotalouteen. Uutta olisi muun muassa, että tulevaa ympäristönsuojelullista tasoa koskevien väittämien esittäminen olisi sallittua vain silloin, kun väittämät perustuvat uskottaviin ja seikkaperäisiin suunnitelmiin, joiden edistymistä myös valvotaan. 

Sekä elinkeinonharjoittajien että kuluttajien kannalta merkittäviä muutoksia ehdotettaisiin myös kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annettuun valtioneuvoston asetukseen, jota koskeva ehdotus on hallituksen esityksen liitteenä. Asetus sisältää niin sanotun mustan listan eli listan menettelytavoista, joita aina olisi pidettävä sopimattomina ja harhaanjohtavina ja siten kiellettyinä. Mustaa listaa ehdotetaan täydennettäväksi muun ohella siten, että kiellettyä olisi sellaisen kestävyysmerkinnän esittäminen, joka ei perustu sertifiointijärjestelmään tai jota viranomaiset eivät ole vahvistaneet. Vastaisuudessa kiellettyä olisi myös yleisen ympäristöväittämän esittäminen ilman, että elinkeinonharjoittaja pystyy osoittamaan väittämän kannalta merkityksellistä, tunnustettua erinomaista ympäristönsuojelullista tasoa. 

Valtioneuvoston asetusluonnoksesta ilmenevin tavoin tarkoituksena on, että asetuksen kohtia, jotka koskevat kestävyysmerkintää ja ympäristöväittämiä, ryhdyttäisiin soveltamaan vasta puolen vuoden siirtymäajan jälkeen markkinointiin, joka sisältyy ennen asetuksen voimaantuloa markkinoille saatettuun hyödykkeeseen tai sen pakkaukseen. Tällainen varastossa jo olevia tuotteita koskeva lyhyt siirtymäaika ei perustu direktiiviin ja on sen vastainen. Lyhyttä siirtymäaikaa pidetään kuitenkin välttämättömänä, koska toimitusketjujen pituus huomioon ottaen hyödykkeitä ei välttämättä saada mukautettua vastaamaan kestävyysmerkintöjen ja ympäristöväittämien osalta direktiivistä seuraavia uusia ja jossain määrin tulkinnanvaraisia vaatimuksia. Kansallisella siirtymäajalla pyritään vähentämään yrityksille aiheutuvaa taloudellista taakkaa sekä hillitsemään hävikkiä, jota sääntely elinkeinoelämän mukaan voisi pahimmillaan aiheuttaa. Hävikin syntyminen olisi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin tavoitteiden vastaista. 

Tiedonantovelvollisuuksiin ja tiettyihin merkintöihin liittyvät ehdotukset 

Elinkeinonharjoittajien tiedonantovelvollisuuksia ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa elinkeinonharjoittajan olisi annettava kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä tietoa muun muassa tavaroiden kestävyydestä ja korjattavuudesta. Etä- ja kotimyynnissä kuluttajalle tulisi antaa tietoa myös mahdollisista ympäristöystävällisistä toimitusvaihtoehdoista. 

Uutta olisi myös, että elinkeinonharjoittajien olisi merkittävä tavaroihin taikka niiden yhteyteen tieto määrätyn kaltaisesta tuottajan antamasta kestävyystakuusta käyttäen Euroopan komission määrittelemää yhdenmukaistettua merkintää. Vastaavasti myyjän lakisääteisestä virhevastuusta olisi annettava tieto käyttäen komission määrittelemää yhdenmukaistettua ilmoitusta. Muutoksilla pyritään lisäämään kuluttajien tietoisuutta heidän unionin laajuisista oikeuksistaan. 

4.1.2  Tavaroiden korjaamisdirektiivi

Tiettyjen tavaroiden valmistajia koskevat uudet velvollisuudet 

Tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöön panemiseksi ehdotetaan, että tavaran valmistajalla olisi velvollisuus korjata tavara kuluttajan pyynnöstä maksutta tai kohtuullista korvausta vastaan silloinkin, kun kyse ei ole myyjän tai valmistajan vastuulla olevasta tavaran vikaantumisesta vaan esimerkiksi tavaran normaalista kulumisesta. Jos valmistaja on sijoittautunut unionin ulkopuolelle, vastuu korjauspalvelun järjestämisestä kuuluisi unionissa sijaitsevalle valtuutetulle edustajalle, tämän puuttuessa maahantuojalle, tai näiden puuttuessa tavaran jakelijalle. Korjausvelvollisuutta ja sitä koskevaa menettelyä koskeva sääntely ehdotetaan lisättäväksi kuluttajansuojalain eräitä palvelussopimuksia koskevaan 8 lukuun. 

Mainittu korjaamisvelvollisuus koskisi ainoastaan määrättyjä, direktiivin liitteessä II lueteltuja kestokulutushyödykkeitä, kuten useita kodinkoneita sekä matkapuhelimia. Myös korjausvelvollisuuden laajuus määräytyisi näitä tavaroita koskevien EU-asetusten mukaisesti, eikä se siten olisi rajoittamaton. On kuitenkin huomattava, että komissiolla on direktiivin 5 artiklan 9 kohdan perusteella oikeus antaa delegoituja säädöksiä liitteen II muuttamiseksi, ja siten korjaamisvelvollisuuden soveltamisala voi ajan mittaan laajentua sitä mukaa kuin uusia korjattavuutta koskevia vaatimuksia sisältäviä unionin säädöksiä annetaan. 

Direktiivin liitteessä mainittujen kestokulutushyödykkeiden valmistajille asetettaisiin myös muita velvollisuuksia, kuten velvollisuus asettaa tarjoamansa varaosat ja työkalut saataville kohtuulliseen hintaan. Lisäksi valmistajia kiellettäisiin nimenomaisesti käyttämästä sellaisia sopimuslausekkeita, laitteistoja tai ohjelmistotekniikoita, jotka estävät tällaisten tavaroiden korjaamisen. Koska mainitut säännökset koskisivat elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen suhteen ohella kahden elinkeinonharjoittajan välistä suhdetta, säännökset ehdotetaan lisättäväksi kuluttajansuojalain sijasta jätelakiin. Mainittua lakia koskeva uudistamishanke (Jätelain muutoksen III osa – Kiertotalouslaki 2024–2026) on parhaillaan ympäristöministeriössä käynnissä. Uudistuksen tarkoituksena on, että jätelaki korvattaisiin uudella kiertotalouslailla. Mainittujen säännösten valvontatehtävä osoitettaisiin ehdotuksen mukaan Lupa- ja valvontavirastolle jäljempänä 5.1 jaksossa selostetuista syistä. 

Tavaroiden korjaamisdirektiivi kuuluu direktiivin 18 artiklan perusteella yhteistyöasetuksen soveltamisalaan. Yhteistyöasetuksen kansallisen toimeenpanon lähtökohtana eräin vähäisin poikkeuksin on ollut, että yhteistyöasetuksen mukaiset toimivaltaiset viranomaiset nimetään siten kuin näiden työnjako kansallisestikin on järjestetty yhteistyöasetuksen liitteessä mainittujen EU-säädösten osalta. Tämän mukaisesti Lupa- ja valvontavirasto ehdotetaan nimettäväksi yksinomaiseksi yhteistyöasetuksen mukaiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi jätelakiin lisättäväksi ehdotettujen säännösten noudattamisen osalta. 

Kullakin toimivaltaisella viranomaisella tulee yhteistyöasetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan lähtökohtaisesti olla yhteistyöasetuksen soveltamiseksi tarpeelliset mainitun artiklan mukaiset vähimmäisvaltuudet. Tämän vaatimuksen täyttämiseksi kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin sisältyviä toimivaltuuksia ehdotetaan myös Lupa- ja valvontavirastolle sen ollessa mainitun lain mukaan toimivaltainen viranomainen. 

Virheen oikaisua tavarankaupassa koskevat muutosehdotukset 

Tavaroiden korjaamisdirektiivi edellyttää muutoksia myös tavarassa olevan virheen oikaisua ja sitä koskevaa menettelyä koskeviin kuluttajansuojalain 5 luvun säännöksiin. Myyjälle asetettaisiin muun muassa nimenomainen velvollisuus ilmoittaa ostajalle tämän oikeudesta valita virhetilanteessa virheen korjaamisen tai virheettömän tavaran toimittamisen välillä. Uutta olisi myös, että tavaran virhettä korjaava myyjä ei kaikissa tilanteissa saisi vaatia maksua korjaamisen ajaksi kuluttajalle lainattavasta korvaavasta tavarasta. 

Eurooppalainen korjaustietolomake 

Kuluttajansuojalakiin ehdotetaan lisättäväksi myös niin kutsuttua eurooppalaista korjaustietolomaketta koskevat säännökset. Korjaustietolomakkeen käyttö ei olisi korjauspalveluita tarjoaville elinkeinonharjoittajille pakollista, mutta lomaketta asianmukaisesti käytettäessä elinkeinonharjoittajan katsottaisiin täyttäneen määrättyihin direktiiveihin perustuvat tiedonantovelvoitteensa. Lomakkeesta ja sen sisällöstä säädettäisiin tarkemmin oikeusministeriön asetuksella. 

Eurooppalaisen verkkoalustan perustaminen 

Edellä todetun mukaisesti tavaroiden korjaamisdirektiivin 7 artiklassa säädetään korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan perustamisesta. Verkkoalustan tarkoituksena on saattaa tavaroiden korjaajat ja kuluttajat yhteen. Vastuu verkkoalustan perustamisesta on edellä 3.2.2 jaksossa todetun mukaisesti komissiolla, mutta direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot nimeävät kansalliset yhteyspisteet, jotka vastaavat kansallisen osion hallinnointiin liittyvistä tehtävistä ja tarvittaessa kansalliseen osioon sisältyvien tietojen valvonnasta (9 artiklan 1 kohta sekä direktiivin johdanto-osan 30 kappale). Ehdotuksen mukaan korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan kansallisena yhteyspisteenä toimisi Lupa- ja valvontavirasto. 

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat halutessaan laajentaa eurooppalaisen verkkoalustan kansallisen osion koskemaan myös kunnostettujen tavaroiden myyjiä, viallisia tavaroita korjaamista varten ostavia toimijoita sekä erilaisia tavaroita korjaavia yhteisöjä. Tarkoituksenmukaisena pidetään, että rekisteröitymismahdollisuutta tarjotaan kaikille näille tahoille. 

Tavaran korjaamisdirektiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat hyväksyä ehtoja, jotka koskevat pääsyä niiden kansalliseen osioon rekisteröintiä varten. Ehdot voivat koskea esimerkiksi ammattipätevyysvaatimuksia. Tämänkaltaisten ehtojen asettamiselle ei ole nähty tarvetta. Tätä puoltaa myös pyrkimys hallinnollisen taakan vähentämiseen. 

4.2.1  Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan

Valtiontaloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei ole sellaisenaan vaikutuksia valtion talouteen.  

Edellä todetun mukaisesti tarkoituksena on, että vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin täytäntöönpanoon liittyvään kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annettavaan valtioneuvoston asetukseen sisällytettäisiin direktiivin vastaisesti kansallinen siirtymäaika: asetusluonnoksen voimaantulosäännöksen mukaan asetuksen 2 §:n 4 ja 29–30 kohtaa sovellettaisiin vasta 27.3.2027 lukien markkinointiin, joka sisältyy ennen asetuksen voimaantuloa markkinoille saatettuun hyödykkeeseen tai sen pakkaukseen. Säädettäessä tällaisesta siirtymäajasta on todennäköistä, että Euroopan komissio käynnistää rikkomusmenettelyn Suomea kohtaan EU-oikeuden rikkomisesta ja että unionin tuomioistuin voi määrätä tästä Suomelle taloudellisia seuraamuksia. Nämä seuraamukset voivat olla euromäärältään tuntuvia. 

Euroopan komissio voi aloittaa jäsenvaltioita vastaan EU-sääntelyn täytäntöönpanoa koskevan rikkomusmenettelyn kahdessa tapauksessa: jos jäsenvaltio ei ole ilmoittanut direktiivissä säädettyyn täytäntöönpanon määräaikaan mennessä kansallisista täytäntöönpanotoimista, tai jos komissio katsoo, että sille ilmoitettu täytäntöönpano on puutteellinen tai virheellinen.  

On epäselvää, millaisena rikkomuksena tietoisesti säädettyä kansallista siirtymäaikaa pidettäisiin. Koska direktiivin soveltamisen aloittaminen liittyy läheisesti lainsäädännön antamiseen ja voimaantuloon, on mahdollista, että komissio voisi tulkita vihreän siirtymän direktiivissä asetetusta soveltamisen määräajasta (27.9.2026) poikkeamisen olevan ilmoitusvelvollisuuden rikkomiseksi luettava viivästys. Aiempia esimerkkejä tällaisista tulkinnoista ei kuitenkaan ole tiedossa. Tyypillisesti tapauksissa, joissa on kyse siitä, onko direktiivin aineellinen sääntely toteutettu kansallisessa lainsäädännössä direktiivin säännöksiä vastaavalla tavalla, on käsitelty täytäntöönpanon virheellisyyttä koskevina rikkomusmenettelyinä. On siten myös mahdollista, että komissio päättäisi aloittaa rikkomusmenettelyn Suomea vastaan vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin kansallisen täytäntöönpanon virheellisyydestä asetettaessa kansallisesti direktiivin säännöksistä poikkeava siirtymäaika. 

Mahdollisten sakkojen määrää tietyssä tilanteessa on haastavaa etukäteen arvioida. Jos sakkoja määrättäisiin Suomelle, summa olisi yli miljoona euroa. Kiinteämääräisen hyvityksen vähimmäismäärä Suomen osalta on tällä hetkellä 1 380 000 euroa. Komissio on aiemmin todennut, että vaikka jäsenvaltio korjaisi rikkomisen Euroopan unionin tuomioistuimen käsittelyn aikana, se ei peru sakkokannetta vaan vaatii kiinteämääräisen hyvityksen maksettavaksi. Edelleen, jos täytäntöönpanoa ei saada oikeudenkäynnin kuluessa valmiiksi, määrätään käytännössä kiinteämääräisen hyvityksen lisäksi myös päivittäin tai muuten ajallisesti kertyvä uhkasakko. Jäsenvaltioille määrättyjen uhkasakkojen määrät ovat vaihdelleet huomattavasti, alkaen muutamasta tuhannesta eurosta päivässä. Uhkasakko lasketaan ajallisesti alkaen päivästä, jona tuomioistuin antaa sakkokanteeseen perustuvan tuomionsa, päättyen päivään, jona jäsenvaltio lopettaa rikkomisen. 

Vaikutukset kuluttaja-asiamiehen toimintaan

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviin perustuvat uudet ja muuttuneet säännökset aiheuttavat aluksi lisätyötä kuluttaja-asiamiehelle. Kuluttaja-asiamiehen on muun muassa päivitettävä elinkeinonharjoittajien tiedonantovelvoitteita ja markkinointia koskevia ohjeitaan sekä neuvottava elinkeinonharjoittajia ja kuluttajia uusien säännösten sisällöstä ja tulkinnasta. Myös tavaroiden korjaamisdirektiiviin perustuvat uudet ja muuttuneet säännökset kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvussa aiheuttavat aluksi jossakin määrin lisätyötä kuluttaja-asiamiehelle. Kuluttaja-asiamiehen on muun muassa päivitettävä elinkeinonharjoittajien virhevastuuta koskevia ohjeita sekä laadittava uusia korjauspalveluita koskevia ohjeita. 

Vaikka kuluttaja-asiamiehen valvottavaksi tulee useita uusia ja muuttuneita säännöksiä, kuluttaja-asiamies on toisaalta jo nykyisen lainsäädännön nojalla valvonut yritysten markkinoinnissaan käyttämiä ympäristöväittämiä, ja uusien aiempaa täsmällisempien säännösten voidaan olettaa jossain määrin helpottavan tätä valvontatyötä. Valvontaviranomaisen työtä voisi jossain määrin helpottaa myös se, että täsmällisemmän sääntelyn EU:ssa voidaan olettaa lisäävän tulkintojen yhtenäisyyttä EU:ssa. 

Kuluttaja-asiamiehen voi olla tarpeen viedä uusiin säännöksiin liittyviä tulkintakysymyksiä markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Ei kuitenkaan ole oletettavaa, että markkinaoikeuteen vietävien asioiden määrä vuositasolla muutosten myötä merkittävästi kasvaisi. 

Alkuvaiheen lisätyö on mahdollista hoitaa nykyisillä resursseilla, mutta tämä edellyttää valvonta-asioiden keskinäistä priorisointia. Alkuvaiheen jälkeen uusien säännösten ei oleteta aiheuttavan lisätyötä. 

Vaikutukset kuluttajaneuvontaan 

Oletettavaa on, että kuluttajaneuvontaan tulee etenkin uuden markkinointisääntelyn vuoksi mutta myös valmistajalle tietyissä tapauksissa asetettavan korjausvelvollisuuden myötä useita yhteydenottoja sääntelyn tulkinnasta ja soveltamisesta. Kuluttajaneuvonta opastaa sekä kuluttajia että yrityksiä kuluttajaoikeudellisissa ongelma- ja riitatilanteissa, ja oletettavaa on, että etenkin elinkeinonharjoittajat ovat kuluttajaneuvontaan yhteydessä markkinointisääntelyn tulkintaan liittyvistä kysymyksistä. Tämä vaikutus kohdistunee etenkin lain voimaantuloa edeltävään ja välittömästi sen jälkeiseen aikaan. Tämän alkuvaiheen jälkeen uusien säännösten ei oleteta aiheuttavan merkittävästi lisätyötä kuluttajaneuvonnalle. 

Vaikutuksia kuluttajaneuvontaan voi olla kuitenkin myös sillä, että yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskevan kuluttajansuojalain 2 luvun 15 a §:n piiriin tulee uusia säännöksiä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vahingonkorvauksesta tai hinnanalennuksesta syntyy erimielisyyttä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä, kuluttaja voi kääntyä kuluttajaneuvonnan puoleen muun muassa sovitteluavun saamiseksi. Koska säännöksen soveltaminen edellyttää aina tapauskohtaista arviota siitä, onko yritys menetellyt pykälissä yksilöidyllä kielletyllä tavalla, on todennäköistä, että vaikutus neuvonnan ja sovittelun tarpeen lisääntymiseen on pysyvä. 

Vaikutukset Lupa- ja valvontavirastoon 

Ehdotuksen mukaan jätelakiin lisättävien säännösten noudattamisen valvonta tulisi vuoden 2026 alusta aloittaneen Lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi. Arvion mukaan valvontatehtävä tulisi olemaan ainakin alkuvaiheessa työmäärältään hyvin vaatimaton. Tämä johtuu siitä, että jätelain säännökset koskevat vain sellaisten tiettyjen, tavaroiden korjaamisdirektiivin liitteessä II tarkoitettujen tavaroiden valmistajia, joita ei Suomessa tiettävästi tällä hetkellä ole. Koska tällaisia toimijoita on muualla Euroopan unionissa, käytännössä valvontatehtäviä voisi Suomessa liittyä ainoastaan rajat ylittäviin tilanteisiin. Tällaisissa tapauksissa Lupa- ja valvontavirasto voisi hyödyntää kuluttajansuojaviranomaisten yhteistyöverkostoa eli niin sanottua CPC-verkostoa. Jätelain säännösten noudattamisen valvonnan aiheuttaman työmäärän osalta on kuitenkin huomattava, että edellä todetun mukaisesti Euroopan komissiolla on direktiivin 5 artiklan 9 kohdan perusteella oikeus antaa delegoituja säädöksiä liitteen II muuttamiseksi. Siten jätelain säännösten tosiasiallinen soveltamisala ja samalla valvontatehtävään liittyvä työmäärä voi ajan mittaan laajentua sitä mukaa kuin uusia korjattavuutta koskevia vaatimuksia sisältäviä unionin säädöksiä annetaan. 

Lupa- ja valvontavirastolle on ehdotettu myös tehtäväksi toimia korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan kansallisena yhteyspisteenä verkkoalustan kansallista osiota silmällä pitäen. Direktiivineuvottelujen kuluessa ja niiden jälkeen saadun tiedon mukaan kansallisen osion perustaminen ei edellytä jäsenvaltioilta tietojärjestelmien kehittämiseen liittyviä toimia, vaan tämä vastuu on yksinomaan komissiolla. Edelleen on tuotu esiin, että jos kansallinen osio toteutetaan minimitasoisena, siitä ei aiheudu jäsenvaltioille myöskään lisäkustannuksia. 

Kansallisen yhteyspisteen tehtävänä olisi kuitenkin tarjota korjaajille pääsy kansalliseen osioon. Euroopan komissiolta saadun tiedon mukaan sivustolle rekisteröidytään perustamalla tili, joka aktivoidaan. Tarkoituksena on, että rekisteröityvän tahon ALV-numero tarkistetaan automaattisesti komission toimesta. Jos ALV-numero ei löydy rekistereistä, komissio ilmoittaa tästä kansallisen yhteyspisteen hallinnoijalle. Tarkoituksena on, että korjaajat ja muut rekisteröityvät tahot huolehtivat rekisteröitymisestään pitkälti itse ja että menettely olisi mahdollisimman automaattinen. Kun tili on aktivoitu, komissio voisi tarvittaessa jäädyttää tai poistaa tilin. Lupa- ja valvontavirasto kansallisena yhteyspisteenä avustaisi komissiota laittoman ja mahdollisesti myös vanhentuneen sisällön poistamisessa kansallisesta osiosta. Lisäksi kansallinen yhteyspiste avustaisi komissiota kansallista osiota koskevan palautteen käsittelyssä ja mahdollisissa osion kehittämistoimissa. Kansallinen yhteyspiste myös raportoisi kansallisen osion käytöstä komissiolle. Raportoinnin osalta on ennakoitu, että komissio saisi tarvitsemansa tiedot suoraan kansallisesta osiosta, eikä erillistä raportointia osion käytöstä näin ollen tarvittaisi. 

Verkkoalustan kehittäminen on edelleen kesken, eikä sen kaikista toiminnallisuuksista ole vielä tietoa, minkä vuoksi kansalliselle yhteyspisteelle aiheutuvaa työmäärää on vaikea luotettavasti arvioida. Työmäärään tulee vaikuttamaan myös se, kuinka moni korjaaja lopulta on kiinnostunut rekisteröitymään kansalliseen osioon, samoin kuin se, kuinka automatisoitua kansallisen osion ylläpitäminen on. Kansallista osiota kehitettäessä ja sitä käyttöön otettaessa kansalliselle yhteyspisteelle aiheutunee tehtäviä, jotka vaikuttavat henkilöstöresurssien käyttöön. Hyvin alustavan arvion mukaan alkuvaiheen resurssivaikutus olisi noin 0,2 htv:tä. Pitkällä aikavälillä työmäärän ennakoidaan kuitenkin jäävän kokonaisuudessaan vähäiseksi. 

Direktiivin mukaan komissio kehittää 31.7.2027 mennessä yhteisen verkkorajapinnan eurooppalaista verkkoalustaa varten. Jäsenvaltioiden, jotka käyttävät eurooppalaisen verkkoalustan kansallisia osioita, on varmistettava, että niiden kansallinen osio on toiminnassa kuuden kuukauden kuluessa päivästä, jona komissio toimittaa yhteisen verkkorajapinnan. Tämä huomioon ottaen oletuksena on, että kansallisen osion käyttöönoton resurssivaikutukset kohdistuisivat ennen muuta vuoteen 2027. 

Vaikutukset kuluttajariitalautakuntaan 

Yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskevan kuluttajansuojalain 2 luvun 15 a §:n piiriin tulevilla uusilla säännöksillä voi olla vähäistä vaikutusta kuluttajariitalautakunnan toimintaan. Lautakunnassa on vasta vähän ratkaisukäytäntöä kyseisen lainkohdan soveltamisesta. Koska säännöksen soveltaminen edellyttää aina yksittäistapauksellista kokonaisharkintaa, on joka tapauksessa todennäköistä, että vaikutus lautakunnan työmäärän lisääntymiseen on pysyvä. 

Uudet ja muuttuneet säännökset kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvussa aiheuttavat aluksi lisätyötä siinä määrin kuin kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi tulee asioita, joiden ratkaiseminen edellyttää kyseisten säännösten soveltamista tai tulkintaa. 

Kuluttajariitalautakunnassa on jo aiemmin käsitelty kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiä tavaran korjauspalveluja koskevia erimielisyyksiä, joihin sovelletaan kuluttajansuojalain voimassa olevaa 8 lukua. Uuden sääntelyn myötä lautakunnan ratkaistavaksi saattaisi tulla kuluttajansuojalain 8 lukuun lisättyjen uusien säännösten mukaisten tiettyjen vikaantuneiden tavaroiden korjauksia koskevia riitoja sen johdosta, että valmistaja tai kuluttajansuojalaissa tarkoitettu muu taho on kieltäytynyt tavaran korjauksesta tai ei ole korjannut tavaraa. Tällöin lautakunnan tulisi ottaa kantaa edellä mainitun tahon korjaus- ja/tai vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tämän arvioidaan lisäävän lautakunnan asia- ja siten myös työmäärää. Vaikutus arvioidaan kuitenkin vähäiseksi. 

Yhdenmukaistetun eurooppalaisen korjaustietolomakkeen käyttö voi osaltaan ehkäistä korjaamiseen liittyvien riitojen syntymistä, ja mahdollisessa riitatilanteessa asian ratkaisua lautakunnassa voi helpottaa se, että sopimuksen sisältö ja kuluttajalle ennen sopimuksen tekoa annetut tiedot käyvät aiempaa selkeämmin ilmi. 

Lautakunnan ratkaistavaksi saattaa tulla jätelain uuden sääntelyn myötä riitoja, jotka koskevat jätelain 9 b §:n mukaista varaosien ja työkalujen tarjoamista kohtuulliseen hintaan, sekä riitoja, jotka koskevat jätelain 9 c §:n mukaisia kiellettyjä sopimusehtoja ja käytäntöjä. Tämän arvioidaan lisäävän vähäisesti lautakunnan asia- ja siten myös työmäärää. 

4.2.2  Vaikutukset elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien asemaan

4.2.3  Ympäristö- ja muut vaikutukset

Ehdotuksella arvioidaan olevan positiivisia vaikutuksia ympäristöön. Uudet markkinointisäännökset lisäävät kuluttajien tietoisuutta kulutushyödykkeiden ympäristöön liittyvistä ominaisuuksista, mikä edesauttaa kuluttajia tekemään kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Sääntely on myös omiaan ohjaamaan elinkeinonharjoittajia ympäristöystävällisempien kulutushyödykkeiden tarjontaan. 

Tiettyjen tavaroiden korjaamispalvelujen tarjoamisvelvollisuus kannustanee kuluttajia korjauttamaan tavaroitaan enenevässä määrin edellyttäen, että asianmukaisia korjauspalveluita on lopulta saatavilla. Tavaroiden korjaaminen vähentää tavaroiden ennenaikaista hävittämistä, jätteiden määrää sekä samalla jätteiden käsittelystä aiheutuvia negatiivisia ympäristövaikutuksia. Vaikutusten toteutumiselle aiheuttaa kuitenkin haasteita jaksossa 4.2.2.2 kuvattu korjaajapula. 

Repaired-hankkeen loppuraportissa (Tavaroiden korjauspalveluiden laajentamisen potentiaali, hyödyt ja oikeuskeinot, Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2024) on arvioitu korjaamisen lisääntymisestä saatavia hyötyjä. Yleisesti on arvioitu, että korjauttamisen lisäämisellä voidaan saada ympäristö-, työllisyys- ja taloushyötyjä, vaikka ne ovat vähäisiä suhteessa kulutuksen kokonaisvaikutuksiin. Selvityksessä tehdyn mallinnuksen mukaan kotitalouksien kulutusmenojen kohdistuminen uusien tavaroiden sijasta korjauttamiseen tuotti nettomääräisesti tarkasteltuna ympäristöhyötyjä Suomessa ja ulkomailla sekä vahvisti kotimaista arvonlisäystä ja työllisyyttä. Ympäristövaikutukset kohdistuivat ennen kaikkea ulkomaille, koska tarkastellut tavararyhmät olivat valtaosin tuontituotteita. Selvityksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen ja raaka-aineiden kulutuksen osalta kaikkien tavaratuoteryhmien nettovaikutukset olivat negatiivisia. Tämä tarkoittaa sitä, että kulutusmenojen kohdistuminen uusien tuotteiden hankinnasta korjaamiseen tuotti ympäristöhyötyjä. Arvonlisäys- ja työllisyysvaikutukset olivat kaikissa tuoteryhmissä positiivisia eli tavoiteltavia. Korjauttaminen lisäsi kotimaista arvonlisäystä ja työllisyyttä enemmän kuin kaupan ja logistiikan arvoketjuissa sitä menetettiin. Kun tuontituotteista siirrytään kotimaisten palveluiden käyttöön (korjauspalveluihin), vahvistetaan sekä arvonlisäystä että työllisyyttä. Tarkastelluissa skenaarioissa korjauttamisen tuottamat hyödyt jäivät kuitenkin vähäisiksi suhteessa kotitalouksien kulutuksen kokonaisvaikutuksiin ja riippuvat pitkälti siitä, mitä kotitaloudet tekevät korjauspalveluiden käyttämisen myötä säästyneillä rahoilla.