8
Säännöskohtaiset perustelut
8.1
Ulkomaalaislaki
3 §. Määritelmät. Pykälästä ehdotetaan muutettavan osaa määritelmistä sekä selvyyden varmistamiseksi lisättävän uusia määritelmiä. Yksi määritelmä kumottaisiin.
Pykälän 12 a kohtaa ehdotetaan muutettavaksi niin, että siihen lisättäisiin informatiivinen viittaus määritelmäasetukseen, jossa säädetään toissijaisesta suojelusta sekä toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uutena kohta 14 a, jossa määriteltäisiin, mitä turvapaikanhakijalla tarkoitetaan sekä 14 b, jossa määriteltäisiin turvapaikkamenettely. Termejä käytetään ulkomaalaislaissa, mutta ei varsinaisessa säädöstekstissä EU-säädöksissä. Turvapaikanhakijalla tarkoitettaisiin uuden 14 a kohdan mukaan henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei ole vielä tehty lainvoimaista päätöstä. Turvapaikkamenettelyllä taas menettelyasetuksessa tarkoitettua kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevaa menettelyä.
Pykälän 16 kohdassa määritelty vastuuvaltion määrittämisestä annettu asetus kumotaan hallinta-asetuksella eikä tämän EU-säädöksen määrittelemistä määritelmiä koskevassa pykälässä pidetä enää tarkoituksenmukaisena. Näin ollen pykälän 16 kohta ehdotetaan kumottavan.
Pykälään lisättäisiin uusi 28 kohta. Kohdassa määriteltäisiin seulonta-asetus.
Pykälään lisättäisiin uusi 29 kohta. Siinä määriteltäisiin seulottava henkilö, jolla tarkoitettaisiin kolmannen maan kansalaista, joka seulonta-asetuksen 5 tai 7 artiklan perusteella kuuluu seulonnan piiriin.
Pykälään lisättäisiin uusi 30 kohta. Kohdassa määriteltäisiin seulontapaikka, jolla tarkoitettaisiin seulontaviranomaisen seulottavalle henkilölle osoittamaa paikkaa, jossa seulontamenettelyn mukaiset tehtävät suoritetaan. Seulontapaikka tarkoittaisi 8 artiklan 1 ja 2 kohtien mukaista jäsenvaltion osoittamaa asianmukaista ja soveltuvaa paikkaa, jossa seulonta suoritettaisiin. Seulontamenettely suoritettaisiin välittömästi rajanylityspaikalla tai poliisin tai Tullin toimipaikassa, jonka jälkeen seulottava henkilö ohjattaisiin asianmukaiseen jatkomenettelyyn. Seulontamenettely voitaisiin suorittaa myös muussa soveltuvassa seulontaviranomaisen hallinnoimassa paikassa, kuten raja- tai merivartioasemalla. Jäljempänä määriteltävässä keskitetyn seulonnan tilanteessa seulontapaikka voisi olla myös seulontaviranomaisen toimipaikan läheisyyteen perustettava väliaikaisratkaisu, jonka yhteydessä voisi olla myös jäljempänä määriteltävä seulontamajoituspaikka.
Pykälään lisättäisiin uusi 31 kohta. Kohdassa määriteltäisiin seulontamajoituspaikka, jolla tarkoitettaisiin seulontaviranomaisen seulottavalle henkilölle osoittamaa majoitukseen soveltuvaa paikkaa. Paikan tulisi täyttää 8 artiklan 8 kohdan mukainen vaatimus siitä, että seulottaville henkilöille tarjottavan elintason tulee taata heidän toimeentulonsa, suojella heidän fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään ja kunnioittaa heidän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksiaan. Seulontamajoituspaikka voisi olla vastaanottokeskus tai seulontaviranomaisen perustama hätämajoitus. Seulontaviranomainen ohjaisi seulottavan henkilön vastaanottokeskukseen Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaisesti tai vastaanottokeskusta konsultoituaan.
Pykälään lisättäisiin uusi 32 kohta. Kohdassa määriteltäisiin keskitetty seulonta, jolla tarkoitettaisiin seulontamenettelyä, jossa seulontamenettelyyn kuuluvat tehtävät suoritettaisiin seulontaviranomaisten päätöksestä yhdellä tai useammalla seulontapaikalla laittoman maahantulon, tartuntatautilain 3 §:n 7 kohdan mukaisen poikkeuksellisen epidemian tai muun vastaavan syyn perusteella.
Pykälän kohtaan 27 tehtäisiin tekninen muutos.
6 §.Lain soveltaminen alaikäisiin. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen menettelyasetukseen. Kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa alaikäisen kuulemisesta säädetään menettelyasetuksen 22 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan määrittävän viranomaisen on annettava alaikäiselle mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun myös silloin kun hakemus on tehty hänen omasta puolestaan 32 artiklan ja 33 artiklan 1 kohdan mukaisesti, paitsi jos se ei ole lapsen edun mukaista. Voimassa oleva ulkomaalaislaki edellyttää 12 vuotta täyttäneen lapsen kuulemista ennen häntä koskevan päätöksen tekemistä ja nuorempaa lasta voidaan kuulla, jos hän on niin kehittynyt, että hänen näkemyksiinsä voidaan kiinnittää huomioita. Asetus siten laajentaa alaikäisiä koskevaa kuulemisvelvoitetta kansainvälistä suojelua huoltajansa kanssa hakevien alaikäisten kohdalla suhteessa nykytilaan. Nykyisinkin ilman huoltajaa olevia kansainvälistä suojelua hakevia alaikäisiä on lähtökohtaisesti kuultu henkilökohtaisesti menettelyn yhteydessä. Heidän kohdallaan muutoksella ei käytännössä olisi vaikutuksia nykytilaan.
Jatkossa kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa alaikäisen lapsen henkilökohtainen puhuttelu olisi pääsääntö. Maahanmuuttovirasto arvioisi tapauskohtaisesti onko pääsäännöstä poikkeamiselle syitä lapsen edun perusteella. Menettelyasetus edellyttää, että määrittävä viranomainen perustelee päätöksen olla antamatta alaikäiselle mahdollisuutta henkilökohtaiseen puhutteluun. Asetus ei kuitenkaan edellytä varsinaisen erillisen päätöksen tekemistä asiasta. Perusteet sille, miksi henkilökohtaista puhuttelua ei järjestetty kirjattaisiin hakemusasiaa koskevaan päätökseen. Päätöksessä Maahanmuuttoviraston toisi esiin ne perusteet, joiden valossa henkilökohtaista puhuttelua ei pidetty lapsen edun mukaisena. Tällä tavoin hakijalla olisi mahdollisuus osana muutoksenhakua kyseenalaistaa ne seikat, joiden valossa henkilökohtaista puhuttelua ei järjestetty.
Nykyinen 3 momentti, jonka mukaan alaikäistä koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisesti, siirtyisi sellaisenaan uudeksi 4 momentiksi.
6 a §.Iän arviointi. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi menettelyasetuksen 25 artiklan perusteella. Pykälässä säädettäisiin iän arvioinnista. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan pykälän muutettua sisältöä. Menettelyasetuksen 25 artiklan 2 kohdan mukaan lääkärintarkastuksia voidaan käyttää viimeisenä keinona hakijan iän määrittämiseksi. Tästä syystä oikeuslääketieteellistä ikätutkimusta koskeva sääntely ehdotetaan tarpeellisilta osin siirrettäväksi uuteen 6 c §:ään.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oleskelulupaa Suomessa hakevan ja perheenkokoajan iän arvioinnista. Oleskelulupaa hakevan osalta iän arviointi koskisi tilanteita, joissa oleskelulupaa haetaan Suomessa. Käytännössä iän arviointeja on nykyisinkin tehty vain sellaisille ulkomaalaisille, jotka hakevat oleskelulupaa Suomessa. Kohderyhmää koskevalla muutoksella ei siten olisi vaikutusta oikeustilaan. Täsmällisyyden näkökulmasta olisi kuitenkin perusteltua tarkentaa iän arvioinnin kohderyhmää esitetyllä tavalla.
Iän arviointi voitaisiin tehdä, jos on epäilys iästä. Epäilyksellä iästä tarkoitettaisiin sellaisten merkityksellisten seikkojen olemassaoloa, jotka antaisivat aihetta epäillä oleskeluluvan hakijan tai perheenkokoajan ikää. Epäilys iästä voi syntyä sekä alaikäisyydestä että täysi-ikäisyydestä. Lähtökohtana pidettäisiin henkilön ilmoittamaa ikää, jos iästä ole luotettavaa näyttöä tai muutoin perusteltua epäilystä siitä, että henkilön todellinen ikä ei voisi olla sama kuin hänen ilmoittamansa ikä. Jatkossakin iän arviointiin olisi tarpeen ryhtyä vain, jos on syytä epäillä oleskelulupaa hakevan tai perheenkokoajan iästään antamiensa tietojen luotettavuutta. Jos oleskelulupaa Suomessa hakeva tai perheenkokoaja, joka väittää olevansa alaikäinen, on toimivaltaisen viranomaisen arvion mukaan ilman minkäänlaista epäilystä 18 vuotta täyttänyt, ei iän arviointia olisi tarpeen tehdä. Vastaavasti iän arviointia ei olisi tarpeen tehdä, jos henkilöä olisi ilman minkäänlaista epäilystä pidettävä alaikäisenä. Kynnystä iän arvioinnin tekemiselle ei olisi tarkoitus muuttaa nykyisestä.
Kuten nykyisinkin Maahanmuuttovirasto selvittäisi hakijan ikää osana sille kuuluvaa henkilöllisyyden selvittämistä koskevaa lakisääteistä tehtävää. Ikää selvitettäisiin ensisijaisesti asiakirjojen ja rekistereiden sekä Maahanmuuttoviraston suorittamien kuulemisten avulla osana normaalia oleskelulupahakemuksen tutkintaa. Maahanmuuttovirasto huomioisi myös muilta viranomaisilta ja toisista jäsenvaltioista saadut tiedot sekä tarpeen mukaan esimerkiksi myös perheenjäsenten lausumat. Maahanmuuttoviranomaisten välisellä tiedonkululla olisi ikään liittyviin epäilyihin sekä iän arvioinnin sujuvuuden ja tehokkuuden näkökulmasta merkittävä rooli.
Pykälän 1 momentissa olisi lisäksi informatiivisena säännöksenä viittausta menettelyasetuksen 25 artiklaan. Menettelyasetuksen 25 artiklassa säädetään kansainvälistä suojelua hakevan iän arvioinnista. Artiklan mukaan kansainvälistä suojelua hakevan kohdalla tehtäisiin ensin monitieteinen iän arviointi ja vasta sen jälkeen voitaisiin tehdä oikeuslääketieteellinen iän arviointi, jos monitieteisen iän arvioinnin jälkeen ulkomaalaisen iästä olisi edelleen epäilystä. Menettelyasetuksen mukaisesti iän arviointi tulisi kuitenkin lopettaa siinä vaiheessa, kun Maahanmuuttovirastolla olisi riittävästi tietoa arvioidakseen hakijan iän.
Pykälän 2 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto tekisi arvion kansainvälistä suojelua hakevan iästä saatuaan monitieteistä iän arviointia, ja tarvittaessa oikeuslääketieteellistä iän arviointia, koskevan lausunnon sekä arvion oleskelulupaa hakevan tai perheenkokoajan iästä saatuaan oikeuslääketieteellistä iän arviointia koskevan lausunnon. Lausunto olisi yksi niistä seikoista, joita Maahanmuuttoviraston olisi otettava huomioon arvioidessaan hakijan ikää.
Pykälässä ei enää säädettäisi oikeuslääketieteellisestä tutkimuksesta iän selvittämiseksi, jolloin voimassa olevan pykälän 2–3 momenttien sisällöstä ei myöskään olisi enää tarpeen säätää pykälässä. Muutos olisi perusteltu myös siksi, että menettelyasetuksen 25 artiklan 4–6 kohdissa säädetään voimassa olevan pykälän 2–3 momentteja vastaavasti viranomaisen tiedottamisvelvollisuudesta, tutkittavan suostumuksesta ja tutkimuksesta kieltäytymisestä. Menettelyasetuksen 25 artiklan 4–6 ovat suoraan sovellettavaa sääntelyä. Menettelyasetukseen viitattaisiin tarpeellisilta osin jäljempänä uudessa 6 c §:ssä.
6 b §.Monitieteinen iän arviointi. Pykälää muutettaisiin menettelyasetuksen 25 artiklan 1 kohdan perusteella. Pykälässä säädettäisiin monitieteistä iän arviointia varten vastaanottokeskukselta pyydettävästä lausunnosta. Voimassa olevan 6 b §:n sisältö ehdotetaan tarvittavilta osin siirrettäväksi uuteen 6 c §:ään. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastamaan sen muutettua sisältöä.
Pykälän 1 momentin mukaan menettelyasetuksen 25 artiklassa tarkoitettua monitieteistä iän arviointia varten Maahanmuuttovirasto pyytäisi vastaanottokeskukselta lausunnon kansainvälisen suojelun hakijan iästä. Vastaanottokeskuksen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilökunta laatisi lausunnon moniammatillisessa yhteistyössä. Maahanmuuttovirasto esittäisi vastaanottokeskukselle pyynnön iän arvioinnista, jos 6 a §:ssä tarkoitetulla tavalla olisi aihetta epäillä hakijan ikää. Hakijan ja viranomaisten oikeusturvan näkökulmasta olisi perusteltua, että Maahanmuuttovirasto esittäisi monitieteistä iän arviointia koskevan lausuntopyynnön välittömästi arvioituaan asiassa tarpeen iän arvioinnille. Arvioinnin tekemisestä olisi tiedotettava arvioinnin kohteena olevaa hakijaa sekä hänen huoltajaansa tai vastaanottolain 39 §:n mukaista edustajaa tai tilapäistä edustajaa taikka muuta laillista edustajaa. Hakijan tiedottamisesta vastaisi Maahanmuuttovirasto.
Vastaanottokeskus laatisi lausunnon viivytyksettä. Lausunto laadittaisiin moniammatillisessa yhteistyössä. Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaisi vähintään yhden sosiaalihuollon ja yhden terveydenhuollon ammattihenkilön yhteistyönä laatimaa lausuntoa. Lausunnosta tulisi käydä ilmi lausunnon valmistelusta vastanneiden ammattihenkilöiden arvio hakijan iästä. Myös se, jos arvioinnin perusteella ei voitaisi tehdä päätelmiä hakijan iästä, olisi tuotava lausunnossa ilmi. Lausunto olisi viipymättä toimitettava Maahanmuuttovirastolle salassapitosäännökset huomioiden. Tieto lausunnosta, ja lausunto, merkittäisiin ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään. Maahanmuuttovirasto antaisi lausunnon viipymättä tiedoksi hakijalle sekä tämän huoltajalle tai edustajalle tai tilapäiselle edustajalle taikka muulle lailliselle edustajalle. Hakijalle ja hänen huoltajalleen tai edustajalleen tai tilapäiselle edustajalleen taikka hänen muulle lailliselle edustajalleen varattaisiin tilaisuus tulla kuulluksi lausunnon johdosta hallintolain 34 §:n mukaisesti. Monitieteistä iän arviointia koskevasta lausunnosta ei olisi erillistä valitusoikeutta. Hakija voisi kyseenalaistaa lausunnon osana häntä koskevaa kansainvälisen suojelun päätöksen muutoksenhakua.
Lausunto hakijan iästä edellyttäisi vastaanottokeskukselta menettelyasetuksen 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua monitieteistä iän arviointia. Monitieteisen iän arvioinnin menetelmät valittaisiin tapauskohtaisesti huomioiden esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatima materiaali. Arvioinnissa voitaisiin tarpeen mukaan hyödyntää esimerkiksi vastaanottokeskuksen tarjoamassa alkuterveystarkastuksessa tai vastaanottokeskuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden muussa toiminnassa keräämiä tietoja. Kunkin lausunnon laatimiseksi oleelliset tiedot ja tiedon keräämiseksi edelletyt toimenpiteet määräytyisivät tapauskohtaisesti. Menettelyasetuksen mukaisesti monitieteinen iän arviointi voisi perustua esimerkiksi haastatteluun ja fyysisen ulkonäön arviointiin. Arviointi sisältäisi myös psykososiaalisen arvioinnin. Arvioinnissa voitaisiin kiinnittää huomiota esimerkiksi hakijan fyysiseen, psyykkiseen, kehitykseen sekä ympäristöön liittyviin ja kulttuurisiin tekijöihin. Arvioinnin tulisi olla kokonaisvaltaista. Arviointi ei saisi perustua vain hakijan fyysiseen olemukseen tai käytökseen eikä se sisältäisi lääketieteellisiä menetelmiä.
Pykälän 2 momentin mukaan vastaanottokeskus voisi tarvittaessa pyytää 1 momentissa tarkoitetun lausunnon myös julkisen tai yksityisen sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksiköltä. Vastaanottokeskus voisi pyytää lausuntoa, jos vastaanottokeskus ei kykenisi itsenäisesti laatimaan sitä viipymättä, esimerkiksi laajamittaisen maahantulon tilanteessa tai jos ilman huoltajaa olevien alaikäisten määrä lisääntyisi voimakkaasti. Tämän lisäksi olisi kiinnitettävä huomioita mahdollisiin eturistiriitoihin. Esimerkiksi ilman huoltajaa olevan lapsen vastaanottolain 39 §:n 4 momentin mukainen tilapäinen edustaja ei voisi samanaikaisesti, tai tilapäisenä edustajana toimimisen jälkeen, osallistua lausunnon laatimiseen. Riippumattomuuden ja lapsen edun näkökulmasta olisi perusteltua, ettei tilapäisenä edustajana toiminut henkilö osallistuisi samanaikaisesti tai tilapäisen edustajan tehtävän päättymisen jälkeen arviointia suorittavana tahona iän arviointiin. Muutoinkin eturistiriitatilanteen ilmetessä vastaanottokeskuksen tulisi pyytää lausuntoa vastaanottokeskuksen ulkopuoliselta sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksiköltä.
Tässä esityksessä vastaanottolakiin ehdotetun mukaisesti hyvinvointialueille korvattaisiin niiden tuottamat palvelut, lausunto hakijan iästä mukaan lukien, Maahanmuuttoviraston kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Jos korvauksista ei olisi erikseen sovittu, korvaus määräytyisi palvelujen tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten mukaan.
Pykälän 3 momentin mukaan kansainvälisen suojelun hakijan huoltajalla tai vastaanottolain 39 §:n mukaisella edustajalla tai tilapäisellä edustajalla taikka muulla laillisella edustajalla olisi oikeus olla läsnä lausunnon laatimiseen liittyvissä tilanteissa, jotka edellyttävät hakijan henkilökohtaista läsnäoloa. Menettelyasetuksen 23 artiklan 6 b kohdan mukaan tilapäisen edustajan ja 23 artiklan 7 b kohdan mukaan edustajan olisi tarvittaessa avustettava hakijaa iän arviointia koskevassa menettelyssä. Myös lapsen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on perusteltua säätää oikeus olla läsnä. Käytännössä lausunnon laatimiseen liittyville tilanteilla tarkoitettaisiin niitä konkreettisia tilanteita, joita kussakin arvioitavana olevassa asiassa on tarpeen toteuttaa, jotta lausunto hakijan iästä voidaan laatia.
6 c §.Oikeuslääketieteellinen iän arviointi. Uudessa 6 c §:ssä säädettäisiin oikeuslääketieteellisen iän arvioinnin tekemisestä. Sisältö vastaisi pääasiallisesti voimassa olevan lain 6 b §:ssä säädettyä. Muutokset perustuvat menettelyasetuksen 25 artiklaan ja kansalliseen hyvinvointialueita koskevan sääntelyn muutoksiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oikeuslääketieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 6 b §:n 1 momenttia. Tutkimuksen kohderyhmää, tutkimuksen suorittavia asiantuntijoita, tutkimuksen tekemiseen liittyviä seikkoja sekä tutkimuksesta laadittavan lausunnon antamista koskeva sääntely säilyisi ennallaan. Kyseisiä seikkoja on avattu ulkomaalaislain (549/2009) esitöissä HE 240/2009 vp s. 35–37.
Kansainvälistä suojelua hakevan kohdalla oikeuslääketieteellinen tutkimus tehtäisiin vasta siinä vaiheessa, jos Maahanmuuttovirasto ei voisi tehdä arvioita hakijan iästä saatuaan monitieteistä iän arviointia koskevan lausunnon. Muutos perustuu menettelyasetuksen 25 artiklan 2 kohtaan. Koska menettelyasetuksessa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan yhteisen menettelyn luomisesta, eivätkä perheenkokoajat tai muut oleskeluluvan hakijat kuulu asetuksen soveltamisalaan, heidän kohdallaan ikää selvitettäisiin kuitenkin vain 6 c §:ssä säädetyllä tavalla.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos siltä osin, kun siinä säädetään niistä tahoista, jotka voivat tehdä Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen pyynnöstä tutkimusta varten tarvittavat toimenpiteet. Tutkimusta varten tarvittavat toimenpiteet voisi tehdä julkisen tai yksityisen terveydenhuollon toimintayksikkö. Muutos olisi perusteltu, koska voimassa olevassa pykälässä mainittuja kunnallisia terveyskeskuksia ei enää ole hyvinvointialueista annetun lain (611/2021) tultua voimaan. Muutoksella ei olisi vaikutuksia oikeustilaan. Jatkossakin tutkimusta varten tarvittavat toimenpiteet voisi suorittaa keskussairaala, hyvinvointialueen terveyskeskus tai yksityisen terveydenhuollon toimintayksikkö. Kyse olisi momentissa käytettyjen termien saattamisesta ajan tasalle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että arvioinnin kohteena olevan hakijan huoltajalla tai vastaanottolain 39 §:n mukaisella edustajalla tai tilapäisellä edustajalla taikka muulla laillisella edustajalla olisi oikeus olla läsnä monitieteistä arviointia suoritettaessa. Sisältö vastaisi muutoin voimassa olevan lain 6 b §:n 2 momentissa säädettyä, mutta siihen lisättäisiin maininta tilapäisestä edustajasta. Muutos perustuu menettelyasetuksen 23 artiklan 6 b kohtaan ja 23 artiklan 7 b kohtaan.
Pykälässä ei enää säädettäisi siitä, että Maahanmuuttoviraston virkamies todentaa toimenpiteen tekemisen yhteydessä tutkittavan henkilöllisyyden. Henkilöllisyyden todentamista koskevaa säännöstä ei pidetä tarkoituksenmukaisena huomioiden, että henkilöllisyyden todentaminen olisi tehtävissä asianmukaisemmin muilla tavoilla kuin Maahanmuuttoviraston virkahenkilön toimesta. Maahanmuuttoviraston olisi jatkossakin kiinnitettävä huomiota siihen, että tutkittavan henkilön henkilöllisyys todennetaan asianmukaisella tavalla.
Pykälän 3 momentti sisältäisi viittauksen menettelyasetuksen 25 artiklan 4–6 kohtiin. Pykälän 3 momentin mukaan tehtäessä oikeuslääketieteellistä iän arviointia oleskelulupaa Suomessa hakevalle tai perheenkokoajalle sovellettaisiin sitä, mitä menettelyasetuksen 25 artiklan 4–6 kohdissa säädetään. Asetuksen 25 artiklan 4 kohdassa säädetään lääkärintarkastuksia koskevasta tiedottamisvelvollisuudesta, 5 kohdassa tutkittavan suostumuksesta ja 6 kohdassa tutkimuksesta kieltäytymisen seurauksista. Kohdat 4–6 vastaavat sisällöltään voimassa olevan lain 6 a §:n 2–3 momenteissa säädettyä. Menettelyasetuksen 25 artikla on suoraan sovellettavaa velvoittavaa sääntelyä. Tästä syystä niistä ei ole enää tarpeen säätää kansallisesti. Menettelyasetusta kuitenkin sovelletaan vain kansainvälisen suojelun hakijoihin. Koska pykälässä säädettäisiin myös oleskelulupaa Suomessa hakevan tai perheenkokoajan iän arvioinnista oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella, katsotaan kuitenkin selkeyden vuoksi tarpeelliseksi lisätä ulkomaalaislakiin tältä osin viittaus menettelyasetukseen.
Voimassa olevan 6 b §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tutkimusten tekemisestä. Uudessa 6 c §:ssä ei olisi enää säännöstä asetuksenantovaltuutuksesta. Kussakin tutkimuksessa käytettävien menetelmien valinnasta tekisi tapauskohtaisesti päätöksen laillistettu lääkäri tai hammaslääkäri, joilla voidaan ammattipätevyytensä kautta katsoa olevan parhaat mahdollisuudet arvioida tarpeellisia menetelmiä. Muutos olisi perusteltu myös siitä näkökulmasta, ettei asetuksenantovaltuutuksen perusteella ole kertaakaan annettu tutkimusten tekemistä koskevia tarkempia säännöksiä sen tultua voimaan 1.7.2010.
9 §. Oikeusapu. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin oikeusapuun kuuluvista toimenpiteistä menettelyasetuksen mukaisessa kansainvälisen suojelun myöntämistä sekä hallinta-asetuksen mukaisessa vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevissa hallintomenettelyissä. Näissä hallintomenettelyissä oikeusapuun kuuluisivat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka olisivat asiassa välttämättömiä. Oikeusapulain 1 §:n 2 momentin mukaan oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista siten kuin oikeusapulaissa säädetään. Lain esitöissä (HE 82/2001 vp) todetaan, että tarpeellisilla toimenpiteillä tarkoitettaisiin esimerkiksi tarvittavien asiakirjojen laadintaa ja avustamista sopimus- ja sovintoneuvotteluissa. Oikeusapulain 5 §:n 1 momentin mukaan yksittäisessä asiassa oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Lain esitöiden mukaan toimenpiteet olisi yksittäisessä asiassa rajoitettava vain asian hoitamisen kannalta tarpeellisiin toimiin. Yleisesti ottaen tarpeellisina voitaisiin pitää sellaisia toimenpiteitä, joihin oikeusapunsa itse maksamaan kykenevä henkilö vastaavantyyppisessä asiassa normaalisti ryhtyisi. Se, mitkä toimenpiteet ovat kussakin oikeusasiassa tarpeellisia, määräytyy asian erityispiirteiden mukaan. Tämän vuoksi toimenpiteitä ja niiden tarpeellisuutta arvioitaessa huomioon olisi otettava kyseessä olevan asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Erikseen esitöissä todetaan vielä, että tarpeellisuutta arvioitaessa huomiota voitaisiin kiinnittää hakijan yksilöllisiin ominaisuuksiin ja siihen, missä määrin hän kykenee itse suoriutumaan asian vaatimista toimenpiteistä. Mahdollista siten olisi rajoittaa toimenpiteet esimerkiksi vain tarvittavaan neuvontaan ja tarpeellisten asiakirjojen laadintaan, jos hakija kykenee tämän jälkeen itse hoitamaan asiaansa asianomaisessa viranomaisessa tai tuomioistuimessa.
Ehdotetun mukaan kansainvälisen suojelun myöntämistä ja hallinta-asetuksen mukaisessa vastuunmäärittämistä koskevissa hallintomenettelyissä tulisi oikeusapuun kuuluvia toimenpiteitä harkittaessa tehdä tarvearvioinnin sijaan arvio toimenpiteen välttämättömyydestä. Tällä hetkellä avustaja määrittelee kussakin tapauksessa tarpeelliset toimenpiteet hakijan yksilöllisen tilanteen mukaisesti. Yleensä hakija tavataan, hänen kanssaan käydään läpi hänen yksilöllistä tilannettaan, turvapaikkaperusteitaan ja mitkä seikat ovat hänen turvapaikka-asiansa kannalta olennaisia sekä mahdollisia haavoittuvuustekijöitä. Turvapaikkapuhutteluun avustaja osallistuu, jos siihen on tarve. Kaikkiin puhutteluihin tarvetta ei ole. Puhuttelun jälkeen voidaan hakijaa avustaa esimerkiksi puhuttelupöytäkirjan tarkastamisessa, toimittaa lisäselvityksiä ja todisteita Maahanmuuttovirastoon pyydettäessä sekä muutoin tarpeen mukaan. Nyt ehdotetun mukaisesti edellä mainitut toimenpiteet vaatisivat tarveharkinnan sijaan välttämättömyysharkintaa. Ehdotetun välttämättömyyttä vaativan säännöksen mukaan toimenpiteen tulisi olla sellainen, että ilman sitä hakijan oikeusturva vaarantuisi.
Yksittäisenä aikaa vievänä toimenpiteenä kansainvälisen suojelun myöntämistä sekä hallinta-asetuksen mukaisessa vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevassa hallintomenettelyssä korostuu avustajan osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun. Myös ehdotettu välttämättömyysarviointi koskisi enimmäkseen tätä toimenpidettä, koska ainakin hakijan ja avustajan ensimmäistä tapaamista sekä viranomaisten selvityspyyntöihin vastaamista voidaan pitää välttämättöminä.
Toimenpiteen välttämättömyyttä arvioitaessa tulisi ottaa huomioon asian laatu ja merkitys sekä olosuhteet kokonaisuudessaan. Erityisesti olosuhteisiin voisi vaikuttaa hakijan kyky ymmärtää menettelyn tarkoitus ja hänen oma vastuunsa asian selvittämisessä sekä kyky tehdä riittävästi selkoa perusteistaan kansainvälistä suojelua koskevalle hakemukselleen. Esimerkiksi hakijan erityisen haavoittuva asema, traumatisoituminen, kidutuskokemukset, luku- ja kirjoitustaidottomuus, vammaisuus sekä ikä olisivat huomioon otettavia seikkoja arvioitaessa hakijan kykyä tuoda perusteensa riittävällä tavalla esille hakemuksen tutkinnan aikana. Edellä mainitut huomioon otettavat seikat liittyisivät erityisesti sen arviointiin, onko avustajan läsnäolo välttämätöntä henkilökohtaisessa puhuttelussa.
Sekä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä noudatettavassa menettelyssä että kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä hakijalla on oikeus saada maksutonta oikeudellista neuvontaa. Ehdotetun ulkomaalaislain 95 a §:n mukaan Maahanmuuttovirasto antaisi hakijoille pyynnöstä edellä mainittua maksutonta oikeudellista neuvontaa, jossa hakijalle annetaan tietoa kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevan menettelyn kulusta, vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen soveltamiseen liittyvästä ohjeistuksesta sekä hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan menettelyissä. Yleistä menettelyneuvontaa ei siis olisi välttämätöntä sisällyttää oikeusapuun kyseisissä menettelyissä. Ottaen huomioon Maahanmuuttoviraston menettelyasetuksen 34 artiklan mukaisen laajan selvittämisvelvollisuuden myöskään laajaa selvittämistä hakemukseen vaikuttavista seikoista, esimerkiksi maatiedosta, ei olisi välttämätöntä sisällyttää oikeusapuun.
Hallintomenettelyvaiheessa oikeusapua antavat lähtökohtaisesti julkiset oikeusavustajat. Oikeusapulain 8 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua antaa julkinen oikeusavustaja. Tuomioistuinasioissa avustajaksi voidaan kuitenkin määrätä myös tehtävään suostumuksensa antanut yksityinen avustaja. Yksityinen avustaja voidaan momentin mukaan määrätä Oikeuspalveluvirastosta annetun lain (1133/2023) 14 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa.
2 a luku. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 a luku, jonka otsikoksi tulisi Seulonta ulkorajoilla ja Suomen alueella. Lukuun koottaisiin seulonta-asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset säännökset.
16 §. Seulontaviranomaiset. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi siitä aiemmin kumotun 16 §:n tilalle uusi 16 §, jonka 1 momentissa säädettäisiin seulonta-asetuksen 2 artiklan 10 kohdan mukaisista seulontaviranomaisista. Niitä olisivat Rajavartiolaitos, poliisi, Tulli ja suojelupoliisi.
16 a §.Seulontaviranomaisten keskinäinen tehtävänjako. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 a §, jossa säädettäisiin seulontaviranomaisten keskinäisestä työnjaosta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Rajavartiolaitos suorittaa 5 artiklassa tarkoitettua seulontaa. Pykälässä säädettäisiin, että Tulli suorittaisi 5 artiklassa tarkoitettua seulontaa toimittaessaan rajatarkastusta tullilain 31 §:n perusteella. Perusteena on Rajavartiolaitoksen ja Tullin tehtävät rajatarkastusviranomaisina ja niille säädetyt ulkorajoja koskevat tehtävät. Käytännössä Rajavartiolaitos vastaisi ensisijaisesti seulonnasta rajanylityspaikoilla samoin kuin maastorajan ylittäneiden henkilöiden seulonnasta. Tulli kuitenkin vastaisi henkilöiden seulonnasta silloin, kun se vastaa rajatarkastuksista rajanylityspaikalla. Nykyisellään Tulli vastaa kalastus- ja lastialusten rajatarkastuksista tietyissä satamissa.
Seulonta-asetuksen 5 artiklan mukainen seulonta tarkoittaa niiden kolmansien maiden kansalaisten seulontaa, jotka hakevat kansainvälistä suojelua ulkorajalla. Lisäksi se tarkoittaa myös niiden kolmansien maiden kansalaisten seulontaa, jotka eivät täytä maahantulon edellytyksiä ja jotka on otettu kiinni heidän ylittäessään ulkorajan luvattomasti tai jotka ovat tulleet maihin etsintä- ja pelastusoperaation seurauksena, riippumatta siitä, hakevatko he kansainvälistä suojelua.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että poliisi suorittaisi 7 artiklassa tarkoitettua seulontaa sekä 5 artiklassa tarkoitettua seulontaa toimittaessaan rajatarkastusta poliisilain 2 luvun 21 §:n perusteella. Poliisi vastaisi siten ensisijaisesti sisämaassa suoritettavasta seulonnasta. Käytännössä poliisin tekemä 5 artiklan mukainen seulonta tapahtuisi niillä rajanylityspaikoilla, joissa poliisi tekee rajatarkastuksia. Nykyisten rajatarkastusvastuiden tilanteessa tämä tarkoittaisi sisämaan lentokenttien ulkorajaliikenteessä tavattujen henkilöiden seulontaa.
Seulonta-asetuksen 7 artiklan mukainen seulonta tarkoittaa niiden kolmansien maiden kansalaisten seulontaa, jotka oleskelevat jäsenvaltion alueella laittomasti, jos he ylittäneet ulkorajan luvattomasti eikä heitä jo ole seulottu jossakin jäsenvaltiossa, riippumatta siitä, hakevatko he kansainvälistä suojelua.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että poliisi antaisi toisen Euroopan unionin jäsenvaltion seulontaviranomaisille niiden jäsenvaltioiden tunnistamista koskevan keskitetyn järjestelmän perustamisesta, joilla on kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden tuomioita koskevia tietoja (ECRIS-TCN), eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän täydentämiseksi ja asetuksen (EU) 2018/1726 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) 2019/816 7 c artiklassa tarkoitetun lausunnon. Kyse on 7 c artiklan mukaisesti lausunnosta, jossa arvioitaisiin, voisiko henkilön läsnäolo jäsenvaltion alueella muodostaa uhan sisäiselle turvallisuudelle. Lausunto on annettava kahden päivän kuluessa, jos seulonta tapahtuu sisämaassa, tai kolmen päivän kuluessa, jos seulonta tapahtuu ulkorajalla.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin seulontaviranomaisten tehtävänjaosta tilanteessa, jossa sisärajatarkastukset olisivat väliaikaisesti palautettu. Tällöin sisärajojen kautta saapuvien henkilöiden seulonta jakautuisi rajatarkastusvastuiden mukaisesti. Sisärajavalvonnan suorittamisesta vastaa tällöin yleensä pääosin Rajavartiolaitos. Poliisi ja Tulli yleensä osallistuvat sisärajavalvontaan niillä rajanylityspaikoilla, joilla ne muutoinkin toimivat sekä muilta osin erikseen sovittavalla tavalla.
Pykälän 5 momentin mukaan suojelupoliisi osallistuisi seulonta-asetuksen 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun turvallisuustarkastuksen suorittamiseen ja voisi osallistua 14 artiklan mukaiseen henkilön tunnistamiseen. Suojelupoliisilla olisi oikeus suorittaa myös muita turvallisuustarkastuksen suorittamisen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä. Suojelupoliisi voisi seulontamenettelyn yhteydessä esimerkiksi haastatella seulottavia henkilöitä tai osallistua muun viranomaisen seulottavalle henkilölle järjestämään puhutukseen. Suojelupoliisi ei suorittaisi muita seulontaan kuuluvia tehtäviä eikä suojelupoliisi olisi 16 f §:ssä säädetyssä järjestämisvastuussa.
Pykälän 6 momentin mukaan Ahvenanmaan maakunnan alueella seulonnasta vastaisivat Rajavartiolaitos ja Tulli. Seulontamenettely on Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 2 ja 26 kohtien mukaisesti valtakunnan lainsäädäntövallan piirissä. Pykälässä olisi informatiivinen viittaus siihen, että Rajavartiolaitos ja Tulli voisivat tehdä seulontamenettelyyn liittyvissä tehtävissään yhteistyötä Ålands polismyndighet -nimisen viranomaisen kanssa. Tällaisesta yhteistyöstä säädetään muun muassa Ahvenanmaan itsehallintolaissa, maakuntalaeissa sekä Ahvenanmaata koskevissa sopimusasetuksissa.
Pykälän 7 momentin mukaan Rajavartiolaitoksen, poliisin ja Tullin kesken voitaisiin sopia tilapäisistä ja lyhytaikaisista poikkeuksista seulontavastuussa. Tarve poiketa pykälän 1 momentin mukaisesta jaosta voisi syntyä esimerkiksi yhteiskunnan häiriötilanteissa, kuten laajamittaisen tai välineellistetyn maahantulon tilanteessa. Pykälän 6 momentin perusteella ei voitaisi siirtää pysyvästi tehtäviä sopimuksella toiselle viranomaiselle ja poikkeuksen keston pitää olla rajattu.
16 b §. Seulontaviranomaisena toimivan virkamiehen toimivaltuudet seulonnassa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 b §. Seulontaviranomaisena toimivan virkamiehen toimivaltuuksien tulisi olla soveltuvin osin rajavartiolain 28 §:ää vastaavat rajatarkastuksen toimivaltuudet, jotka ovat välttämättömiä seulontamenettelyyn kuuluvien tehtävien suorittamiseksi. Kyse olisi siten voimassa olevan lainsäädännön mukaisista toimivaltuuksista, jotka tuotaisiin osaksi uutta hallintoprosessia. Toimivaltuudet jaettaisiin 1 ja 2 momenttiin siten, että 1 momentissa olisi suppeat toimivaltuudet, joihin ei sisälly pakkokeinojen käyttöä. Kaikilla seulontaviranomaisilla olisi 1 momentin mukaiset toimivaltuudet. Säännökset eivät rajoittaisi seulontaviranomaisten toimivaltaa suorittaa muita säädettyjä tehtäviä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin seulontaviranomaisena toimivan virkamiehen toimivaltuuksista. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin oikeudesta suorittaa seulonta-asetuksen 14 artiklassa tarkoitettu seulottavan henkilön tunnistaminen. Seulonta-asetuksen 14 artiklan mukainen tunnistaminen tai henkilöllisyyden todentaminen voidaan tehdä seulonta-asetuksen nojalla, mikäli sitä ei ole tehty Schengenin rajasäännöstön nojalla.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin oikeudesta suorittaa seulonta-asetuksen 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu turvallisuustarkastus tietokantoihin tehtävinä hakuina. Seulonta-asetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukainen turvallisuustarkastus suoritetaan seulonta-asetuksen nojalla, mikäli sitä ei ole tehty osana Schengenin rajasäännöstön 8 artiklan 3 kohdan mukaisten tarkastusten aikana. Kyse olisi yksinomaan tietokantoihin tehtävistä hauista, kuten SIS-järjestelmän, ECRIS-TCN-järjestelmän tai ETIAS-seurantalistan hauista. Kyse ei siten ole kansallisen lainsäädännön mukaisesta henkilöön kohdistuvasta pakkokeinosta. Hauissa olisi noudatettava seulonta-asetuksen 16 artiklan mukaisia järjestelyjä. Artiklassa määritetään, millä edellytyksillä voidaan käsitellä turvallisuustarkastuksessa eri tietojärjestelmistä saatuja osumia vastaavia tietoja. Esimerkiksi artiklan 4 kohdan mukaan ECRIS-TCN-järjestelmän liputuksen perusteellä tietoja saa käyttää ainoastaan 15 artiklassa tarkoitettuun turvallisuustarkastukseen ja asetuksen (EU)2019/816 7 c artiklan mukaiseen kansalliseen rikosrekisteriin tutustumiseen.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin oikeudesta tallettaa seulontamenettelyn suorittamisen yhteydessä saadut tiedot noudattaen, mitä henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetussa laissa säädetään. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia sovelletaan sen 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantuloa ja maastalähtöä sekä oleskelua koskevien asioiden käsittelyn sekä niitä koskevan päätöksenteon ja valvonnan tarkoituksissa. Lain 3 §:n mukaan poliisi, suojelupoliisi ja Rajavartiolaitos saavat käsitellä tallentamiaan tietoja 1 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoituksissa. Myös Tulli voisi lakiin tehtävien muutosten perusteella käsitellä tallentamiaan tietoja näissä tarkoituksissa. Kukin viranomainen toimii 3 §:n 2 momentin mukaan rekisterinpitäjänä UMA-järjestelmään tallentamiensa tietojen osalta. Seulontaviranomaiset tallentavat täyttämänsä lomakkeet, ja ovat näissä olevien tietojen osalta rekisterinpitäjiä. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely on mahdollista lain 8 §:n mukaan, kun se on käsittelytarkoituksen kannalta välttämätöntä. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki mahdollistaa myös tiedonvaihdon järjestelmän rekisterinpitäjien välillä, jolloin seulontaviranomaiset voivat luovuttaa tallentamiensa seulontalomakkeiden tietoja myös Maahanmuuttovirastolle. Seulonnan tiedonvaihdon sujuvuuden varmistamiseksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia myös täydennettäisiin. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolain nykytilaa kuvataan tarkemmin luvussa 3.9.9.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä toimivaltuuksista, joita voisivat käyttää ainoastaan Rajavartiolaitoksen, poliisin tai Tullin seulontatehtävää suorittava virkamies. Säännöksessä täsmennettäisiin, että rajatarkastuksen kaltaisesti toimivaltuuksien käyttö ei edellytä rikosepäilyä. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädettäisiin oikeudesta estää seulottavan henkilön poistuminen seulontamenettelystä. Seulonta-asetuksen 6 ja 7 artikloissa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta säätää kansallisesti säännökset, joilla varmistetaan seulottavien henkilöiden pysyminen viranomaisten tavoitettavissa. Seulottava henkilö on seulonta-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti velvollinen olemaan seulontaviranomaisten tavoitettavissa seulonnan aikana.
Pykälän 2 momentin 2 kohdassa säädettäisiin oikeudesta ottaa tilapäisesti haltuun asiakirjoja, tavaroita ja kulkuneuvoja, tarkastaa ja kohdistaa niihin etsintä. Säännöksellä toteutettaisiin seulonta-asetuksen 14 artiklan 1 kohdan alakohtien a ja b mukainen henkilöllisyyden todentaminen. Seulottava henkilö on 9 artiklan mukaisesti velvollinen toimittamaan henkilöllisyyteensä liittyviä asiakirjoja seulontaviranomaisille.
Pykälän 2 momentin 3 kohdassa säädettäisiin oikeudesta suorittaa henkilöntarkastus esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi noudattaen, mitä pakkokeinolain 8 luvun 30 §:n 1 kohdassa ja 33 §:ssä säädetään sekä rajavartiolain 28 a §:n, poliisilain 2 luvun 21 §:n ja tullilain 31 §:n mukaisesti. Rajavartiolain 28 a §:ssä säädetään henkilöntarkastuksesta päättämisestä sekä siitä laadittavasta pöytäkirjasta. Poliisilain 2 luvun 21 §:ssä ja tullilain 31 §:ssä säädetään oikeudesta suorittaa henkilötarkastus rajatarkastusta suorittaessa ja niissä viitataan edelleen tämän suorittamiseen rajavartiolain 28 a §:n mukaisesti. Säännöksellä mahdollistettaisiin 14 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisten biometristen tietojen saaminen ja 15 artiklan 1 kohdan mukainen henkilöön ja hänen hallussaan oleviin esineisiin kohdistuva turvallisuustarkastus.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 2 momentin 1 ja 2 kohtien mukaisten pakkokeinojen käyttämisestä päättämisestä. Päättämisen taso perustuisi voimassa olevassa lainsäädännössä säädettyyn. Päätöksen tekisi rajanylityspaikan esimiehenä toimiva rajavartiomies tai vähintään luutnantin arvoinen rajamies, päällystöön kuuluva poliisimies tai tullitoimipaikan esimiehenä toimiva tullimies tai tehtävään määrätty tullirikostorjunnan tai tullivalvonnan esimiehenä toimiva tullimies. Pykälässä säädettäisiin myös, että kiireellisessä tapauksessa poistumisen estämisen ja haltuunoton suorittaisi seulontatehtävää suorittava poliisimies, rajavartiomies tai tullimies, jonka tulisi viivytyksettä saatettava asia edellä mainitun virkamiehen ratkaistavaksi.
16 c §.Neuvonta seulontamenettelyssä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 c §. Seulontaviranomaisille säädettäisiin velvollisuus neuvoa seulottavia henkilöitä seulonnan alussa seulonta-asetuksen 11 artiklan mukaisista tiedoista. Seulottavalle henkilölle olisi kerrottava seulonnan alussa tämän oikeuksista ja velvollisuuksista seulontamenettelyssä. Tieto annettaisiin seulottavalle henkilölle kielellä, jota hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän. Tällä voidaan tarkoittaa sekä henkilön äidinkieltä että muuta kieltä, jonka henkilön voidaan olettaa ymmärtävän. Käytännössä neuvonnan antaisi se viranomainen, joka vastaa henkilön seulontamenettelystä. Lisäksi säädettäisiin siitä, että henkilön tulee allekirjoituksellaan vahvistaa saaneensa tiedot. Mikäli henkilö kieltäytyisi vahvistamasta saaneensa tiedot, tehtäisiin tästä merkintä henkilön tietoihin.
16 d §. Seulottavan henkilön läsnäolo seulontapaikassa ja seulontamajoituspaikassa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 d §. Seulottavilla kolmansien maiden kansalaisilla on seulonta-asetuksen 9 artiklan mukaisesti velvollisuus olla tavoitettavissa seulonnan aikana. Seulonta-asetuksen 6 artiklan mukaisesti ulkorajalla seulottaville henkilöille ei saa antaa lupaa tulla jäsenvaltion alueelle. Siten ulkorajalla seulottavaa henkilöä ei oikeudellisessa merkityksessä päästetä maahan. Pykälä perustuu seulonta-asetuksen 6 artiklaan, joka velvoittaa jäsenvaltiot vahvistamaan kansallisessa lainsäädännössä säännökset sen varmistamiseksi, että ulkorajalla seulottavat henkilöt ovat seulonnan suorittamista vastaavien viranomaisten tavoitettavissa 8 artiklassa tarkoitetuissa paikoissa seulonnan ajan pakenemisen riskin, tällaisesta pakenemisesta sisäiselle turvallisuudelle aiheutuvien mahdollisten uhkien tai tällaisesta pakenemisesta kansanterveydelle aiheutuvien mahdollisten uhkien ehkäisemiseksi. Pykälä perustuu sisämaassa seulottavien henkilöiden osalta 7 artiklaan, joka velvoittaa vahvistamaan kansallisesti säännökset, joilla varmistetaan, että kyseiset kolmansien maiden kansalaiset pysyvät seulonnan suorittamisesta vastaavien viranomaisten tavoitettavissa koko seulonnan ajan, jotta voidaan estää pakenemisen riski ja tällaisesta pakenemisesta sisäiselle turvallisuudelle aiheutuvat mahdolliset uhkat.
Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen viittaus seulontamenettelyn kestoa koskeviin seulonta-asetuksen 8 artiklan 3 ja 4 kohtiin. Asetuksen 5 artiklassa tarkoitetun ulkorajalla tehtävän seulonnan kesto on enintään seitsemän päivää ja 7 artiklassa tarkoitetun Suomen alueella tehtävän seulonnan kesto on enintään kolme päivää. Seulontamenettelyn keston osalta on myös huomionarvoista, että menettelyasetuksen 27 artiklan 7 kohdan mukaisesti niiden kolmansien maiden kansalaisten osalta, joille tehdään seulonta seulonta-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan perusteella, kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten rekisteröinti tehdään vasta seulonnan päätyttyä. Tämä koskee siten ulkorajan luvattoman ylityksen yhteydessä kiinni otettuja tai maahan etsintä- ja pelastusoperaation seurauksena tulleita henkilöitä. Muiden seulottavien henkilöiden osalta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin osalta soveltuu 27 artiklan 1 kohdan mukainen rekisteröinnin enintään viiden päivän määräaika. Seulontaviranomaisten on huolehdittava siitä, että seulottavilla henkilöillä on mahdollisuus lepoon ja ulkoiluun silloin, kun seulontaa ei saada suoritettua esimerkiksi tavanomaista rajatarkastusta vastaavassa ajassa. Tämä korostuu silloin, kun seulontamenettelyn pituus lähenee sen enimmäismääräaikaa. Seulottavien ylläpidosta seulontamenettelyn aikana säädetään jäljempänä.
Seulonnan päättymisestä säädetään seulonta-asetuksen 18 artiklassa. Seulonta päättyy, kun se on saatettu päätökseen, kuitenkin viimeistään 8 artiklassa asetettujen määräaikojen päättyessä (3 tai 7 vuorokautta). Vaikka kaikkia tarkastuksia ei olisi saatettu päätökseen näissä määräajoissa, seulonta on kuitenkin lopetettava ja henkilö ohjattava asianmukaiseen menettelyyn.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että seulottava henkilö olisi seulontamenettelyn ajan velvollinen oleskelemaan seulontaviranomaisen hänelle osoittamassa seulontapaikassa ja seulontamajoituspaikassa. Kyseessä ei olisi ulkomaalaislain 117 a §, 118 § ja 120 a §:ssä tarkoitettu turvaamistoimi, johon liittyy yksilöllinen harkinta. Seulontamajoituspaikassa pysyminen voitaisiin varmistaa estein, kuten aidoilla ja lukituilla porteilla. Seulottavan henkilön liikkumisvapauden rajoittaminen olisi lain 104 b §:n mukaisen liikkumisvapauden rajoittamisen kaltainen velvoite. Seulonnan lyhyen keston vuoksi se osaltaan eroaisi 104 b §:n mukaisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta. Seulottavalle henkilölle tulisi antaa selkeästi tieto seulontamajoituspaikan alueen rajoista. Niin ikään seulottavan henkilön yhteydenpitoon ei kohdistuisi rajoituksia, vaan seulottava henkilö voisi olla vapaasti yhteydessä esimerkiksi oikeudellisen avun tarjoajiin. Seulottavaan henkilöön voitaisiin kohdistaa ulkomaalaislain mukaisia turvaamistoimia, mikäli seulottava henkilö rikkoisi tai yrittäisi rikkoa velvollisuuttaan oleskella hänelle osoitetussa seulontamajoituspaikassa. Seulottavalle henkilölle olisi annettava tieto seulontamajoituspaikan alueen rajoista ja alueelta poistumisen seurauksista tämän äidinkielellä tai kielellä, jota hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän.
Ehdotetun sääntelyn tavoitteena on turvata se, että seulottavat henkilöt eivät liikkuisi uudelleen heille osoitetusta seulontamajoituspaikasta Suomen alueelle tai edelleen muihin EU:n jäsenmaihin. Siksi seulontamajoituspaikassa tulisi olla tosialliset ja tehokkaat edellytykset sille, että seulottavat henkilöt eivät poistuisi ilman viranomaisten valvontaa muualle. Seulottavan henkilön oikeuksia ei saisi rajoittaa enempää kuin välttämätöntä, mutta kuitenkin niin, että seulontamenettelyn tavoite pakenemisen riskin ehkäisemisestä toteutuisi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että seulontaviranomainen voisi valvoa aluetta teknisen valvonnan keinoin. Tekninen valvonta tarkoittaisi teknisen laitteen avulla tehtyä katselua tai kuuntelua sekä äänen tai kuvan automaattista tallentamista. Seulontaviranomainen voisi suorittaa teknistä valvontaa seulontamajoituspaikan järjestyksen ja liikkumisvapauden rajoituksen toteutumisen varmistamiseksi. Teknisen valvonnan käyttöä rajoitettaisiin siten, että teknistä valvontaa ei saisi kohdistaa kohdista majoitus-, saniteetti- tai pukeutumistilaan. Kyse olisi siten esimerkiksi seulontamajoituksen piha-alueen ja ulko-ovien valvonnasta. Kuten liikkumisvapauden rajoittamisesta, myös teknisestä valvonnasta olisi ilmoitettava valvonnan kohteena olevalle henkilölle. Teknisestä valvonnasta olisi ilmoitettava valvonnan kohteena olevalle henkilölle sopivalla merkillä. Tämän ohella seulottavalle henkilölle voidaan kertoa valvonnasta samalla, kun hänelle annetaan tietoa seulontamajoituspaikan alueen rajoista.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että teknisestä valvonnasta kertyneiden tallenteiden käsittelyyn sovellettaisiin, mitä kunkin teknistä valvontaa suorittavan seulontaviranomaisen henkilötietojen käsittelystä erikseen säädetään. Seulontaviranomainen olisi niiden henkilötietojen rekisterinpitäjä, joita käsitellään teknisessä valvonnassa. Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 15 a §:ssä ja Tullin henkilötietolain 14 §:ssä säädetään teknisessä valvonnassa saatujen henkilötietojen käsittelystä. Näihin pykäliin tehtäisiin tarvittavat tarkennukset jäljempänä kuvatulla tavalla. Poliisi saa henkilötietolakinsa 11 §:n mukaan käsitellä henkilötietoja laissa erikseen säädettyjen valvontatehtävien suorittamiseksi.
Käsittelyperusteena olisi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohta, jonka mukaan henkilötietojen käsittely on sallittua yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Seulontaviranomaisten teknisessä valvonnassa saatujen henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan seulontaviranomaisten henkilötietolakien muita säännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi henkilötietojen käsittelyä muuhun kuin alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen, henkilötietojen poistamista ja rekisteröidyn oikeuksia.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että seulottavalla henkilöllä ei olisi oikeutta poistua hänelle osoitetusta seulontamajoituspaikasta, paitsi kiireellisen terveydenhoidon saamiseksi. Ulkorajan ylittäneille seulottaville henkilöille ei saa seulonta-asetuksen mukaisesti antaa lupaa tulla jäsenvaltion alueelle. Nämä seulonta-asetuksen 5 artiklan perusteella seulottavat henkilöt eivät täytä Schengenin rajasäännöstön mukaisia maahantuloedellytyksiä. Vaikka seulonta-asetuksen 7 artiklan nojalla seulottavat henkilöt oleskelevat jo Suomessa, yhtäältä 7 artikla velvoittaa jäsenvaltioita säätämään säännöksistä, joilla varmistetaan, että seulottavat henkilöt pysyvät seulonnan suorittamisesta vastaavien viranomaisten tavoitettavissa koko seulonnan ajan. Seulonnan tehtävänä on tunnistaa ne henkilöt, jotka ovat mahdollisesti vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Kuten edellä on todettu, seulontamenettelyyn kuuluu muun muassa seulonta-asetuksen 15 ja 16 artikloissa tarkoitettu turvallisuustarkastus. Tässä tarkastuksessa tehdään esimerkiksi tietojärjestelmähakuja sen selvittämiseksi, tuleeko seulottavasta henkilöstä osumia Interpolin ja Europolin tietoihin tai ECRIS-TCN-järjestelmään, joka sisältää tietoja niistä kolmansien maiden kansalaisista, jotka ovat saaneet rikostuomion jossain EU:n jäsenvaltiossa. Lisäksi sen jälkeen, kun ETIAS-matkustuslupajärjestelmä on otettu käyttöön, tarkastetaan myös ETIAS-seurantalista. ETIAS-asetuksen (2018/1240) 34 artiklan mukaan ETIAS-seurantalista muodostuu sellaisiin henkilöihin liittyvistä tiedoista, joiden epäillään tehneen terrorismirikoksen tai muun vakavan rikoksen tai osallistuneen sellaisiin tai joiden tapauksessa on tosiseikkoihin perustuvaa näyttöä tai perusteltua syytä uskoa, henkilöstä tehdyn yleisen arvion perusteella, että he tekevät terrorismirikoksen tai muun vakavan rikoksen.
Verrattuna rajamenettelyyn, seulontamenettelyn kesto on ajallisesti huomattavasti rajamenettelyä lyhyempi, 3–7 päivää verrattuna rajamenettelyn nykyiseen neljään viikkoon ja paktin myötä 12 viikoksi pidentyvään kestoon. Seulottavan henkilön liikkumisvapauden rajoittamisella ei siten olisi rajamenettelyyn verrattuna yhtä merkittäviä vaikutuksia henkilön yksityis- ja perhe-elämän toteutumiseen. Vuoden 2025 aikana rajamenettelyssä ei haettu yhtäkään 104 b §:n mukaista poistumislupaa. Seulottavalla henkilöllä ei olisi tarvetta poistua seulontamajoituspaikasta, jossa tarjotaan ateriat ja majoitus. Seulottavalle henkilölle on myös järjestettävä muut välttämättömyystarvikkeet, kuten hygieniatarvikkeet. Lyhyen kestonsa vuoksi seulontamenettelyssä ei tule kyseeseen tarve järjestää alaikäiselle poistumista koulunkäyntiä varten.
Ehdotetussa 5 momentissa poikkeus velvollisuudesta oleskella seulontamajoituspaikan alueella olisi kiireellisen terveydenhoidon saamiseksi. Kiireellinen terveydenhoito tarkoittaisi siten terveydenhuoltolain 50 §:n mukaista hoitoa, esimerkiksi päivystysmuotoista sairaanhoitoa, jota ei voitaisi antaa henkilölle seulontamajoituspaikassa. Tällöin viranomaiset ovat yhteydessä paikalliseen päivystyshoitoa antavaan tahoon ohjauksen saamiseksi. Niillä seulottavilla henkilöillä, jotka ovat hakeneet kansainvälistä suojelua, on osana vastaanottopalveluja oikeus terveydenhoitopalveluihin, joita järjestetään vastaanottokeskuksessa. Kyseeseen voisi tulla siten myös tilanne, jossa seulottavalle henkilölle ei voida järjestää hänen tarvitsemaansa terveydenhoitoa tai tutkimuksia. Seulottavan henkilön oikeudesta poistua saadakseen kiireellistä terveydenhuoltoa ei annettaisi päätöstä, vaan kyse on seulottavan henkilön oikeudesta. Tämä rinnastuisi rajamenettelyä koskevan 104 b §:n 3 momentin mukaiseen oikeuteen poistua vastaanottokeskuksen alueelta vastaanottopalveluiden saamiseksi, tarkemmin sanottuna vastaanottokeskuksen ulkopuolella järjestettävän sairaanhoidon saamiseksi (HE 30/2024, s. 65.). Seulontaviranomainen järjestää seulottavalle henkilön kuljetuksen seulontamajoituksen ulkopuolella annettavaa terveydenhuoltoa varten.
16 e §. Alaikäisen tilapäinen edustaja. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 e §. Seulonta-asetuksen 13 artiklassa säädetään edustajan nimittämisestä alaikäiselle seulottavalle henkilölle. Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ryhdyttävä mahdollisimman pian toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että edustaja tai, jos edustajaa ei ole nimetty, henkilö, joka on koulutettu turvaamaan alaikäisen etu ja yleinen hyvinvointi, on ilman huoltajaa olevan alaikäisen mukana ja avustaa tätä seulonnan aikana lapselle sopivalla ja ikätasoa vastaavalla tavalla ja kielellä, jota hän ymmärtää. Kyseisen henkilön on oltava henkilö, joka on nimetty toimimaan tilapäisesti edustajana vastaanottodirektiivin nojalla, jos kyseinen henkilö on nimetty kyseisen direktiivin nojalla.
Tähän hallituksen esitykseen sisältyvän vastaanottolain 39 §:n 4 momenttia koskevan ehdotuksen mukaan ennen edustajan määräämistä vastaanottokeskuksen johtaja määrää viivytyksettä menettelyasetuksen 23 artiklan 2 a kohdassa tarkoitetuksi tilapäiseksi edustajaksi vastaanottokeskuksen henkilöstöön kuuluvan työntekijän. Vastaanottokeskuksen henkilöstöön kuuluvalla työntekijällä tarkoitetaan sosiaalityöntekijää tai lapsen hoito- ja kasvatustehtävistä vastuussa olevaa työntekijää. Vastaanottolain säännökseen tehtäisiin informatiivinen viittaus.
Vastaanottolain säännöstä tilapäisestä edustajasta sovellettaisiin niihin ilman huoltajaa seulottaviin alaikäisiin, jotka hakevat kansainvälistä suojelua. Sellaiseen ilman huoltajaa olevaan seulottavaan alaikäiseen, joka ei hakisi kansainvälistä suojelua, sovellettaisiin lastensuojelulakia (417/2007). Seulontaviranomaisen tulisi ilmoittaa alaikäisen tilanteesta hyvinvointialueen lastensuojeluviranomaiselle joko virka-aikaiseen päivystykseen tai virka-ajan ulkopuolella sosiaali- ja kriisipäivystykseen, jossa lapsen lastensuojelun tarve arvioidaan. Jos alaikäinen lapsi on Suomessa ilman hänestä huolehtivaa aikuista, suojaa tai ruokaa, eikä hän hae kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua, kuuluu toimivalta lastensuojeluviranomaiselle, joka jatkaa kokonaistilanteen selvittelyä ja turvaa lapsen perustarpeet.
16 f §.Seulottavan henkilön ylläpito. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 f §. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten kansallisesti järjestetään seulottavan henkilön ylläpito. Pykälä perustuu seulonta-asetuksen 8 artiklan 8 kohdassa asetettuun edellytykseen seulottavalle henkilölle tarjottavasta perusoikeuksien toteutumisen turvaavasta elintasosta. Seulottaville henkilöille seulontamenettelyn aikana tarjottavien palveluiden järjestämisestä on säädettävä lailla.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että seulontaviranomainen vastaisi seulontapaikassa tai seulontaviranomaisen perustamassa seulontamajoituspaikassa oleskelevien henkilöiden ylläpidosta. Pykälässä säädettäisiin edelleen, että Maahanmuuttovirasto vastaisi seulottavien henkilöiden majoituksen ja aterioiden järjestämisestä, jos seulottavan henkilön seulontamajoituspaikaksi on osoitettu vastaanottokeskus. Momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että seulontaviranomainen vastaisi seulottavien henkilöiden kuljettamisesta seulontapaikasta seulontamajoituspaikkaan. Säännöksellä täsmennettäisiin seulontaviranomaisten ja Maahanmuuttoviraston välistä vastuunjakoa seulottavan henkilön ylläpidon osalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että edellä 1 momentissa säädettävistä vastuista voitaisiin poiketa keskitetyn seulonnan tilanteessa tai muutoin tilapäisesti seulontaviranomaisen ja Maahanmuuttoviraston kesken sopimalla. Säännös mahdollistaisi myös esimerkiksi sen, että seulottavaa henkilöä, joka ei ole hakenut kansainvälistä suojelua, ei tarvitsisi kuljettaa vastaanottokeskukseen, kun seulontamenettely saataisiin pian päätökseen ja henkilön maastapoistaminen aloitettaisiin, vaan hänet voitaisiin majoittaa seulontaviranomaisen järjestämään hätämajoitukseen. Tämä mahdollistaisi viranomaisten resurssien tehokkaan kohdentamisen seulontamenettelyn keskeisiin tehtäviin aikaa ja henkilöstöä vaativien kuljetusten sijasta. Pykälän 2 momentin mukaisissa poikkeuksissa on otettava huomioon mahdollisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden erityistarpeet.
16 g §.Seulottavan henkilön alustava terveystarkastus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 g §, jossa säädettäisiin seulonta-asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun alustavan terveystarkastuksen järjestämisvastuusta. Seulonta-asetuksen mukainen alustava terveystarkastus on pakottavaa lainsäädäntöä. Alustava terveystarkastus on olennainen osa seulontamenettelyn aikana tehtäviä tarkastuksia ja se tulee suorittaa seulonnan aikarajojen puitteissa. Alustava terveystarkastus tukee seulontamenettelyn tavoitteiden toteutumista sekä seulottavan henkilön ohjaamista asianmukaiseen menettelyyn. Seulonta-asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan kolmansien maiden kansalaisille, joita 5 ja 7 artiklassa tarkoitettu seulonta koskee, on tehtävä pätevän hoitohenkilöstön suorittama alustava terveystarkastus, jossa voidaan todeta mahdollinen terveydenhoidon tarve tai tarve eristää henkilö kansanterveyteen liittyvistä syistä. Siten sanamuodon mukaisesti alustava terveystarkastus koskisi kaikkia seulottavia henkilöitä riippumatta siitä, onko henkilö hakenut kansainvälistä suojelua vai ei. Pätevä hoitohenkilöstö voi kolmannen maan kansalaisen yleistä tilaa koskevien lääketieteellisten olosuhteiden perusteella päättää, että muut terveystarkastukset eivät ole tarpeen seulonnan aikana. Asetuksen sanamuodon mukaisesti terveystarkastus olisi luonteeltaan alustava, mihin viittaa myös komission 2.5.2024 antama lausuma siitä, että kyseessä on ”a prima facie individual assement” -arviointi. Seulonta-asetuksessa käytetty käsite terveystarkastus ei esiinny esimerkiksi menettelyasetuksessa ja vastaanottodirektiivissä, joissa käytetään ilmaisuja lääkärintarkastus tai erityisten menettelytarpeiden arviointi. Pätevän hoitohenkilön määritelmää on tarkennettu seulonta-asetuksen johdanto-osan kohdassa 36 ja käsite kattaa siten myös muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä kuin lääkärit. Alustavan terveystarkastuksen suorittaisi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 2 §:n mukainen terveydenhuollon ammattihenkilö.
Seulonta-asetuksen 12 artiklassa todetaan edelleen, että seulottavilla henkilöillä on oltava mahdollisuus saada kiireellistä terveydenhoitoa ja välttämätöntä sairaanhoitoa. Kansallisesti terveydenhuollon saamisen edellytyksistä säädetään terveydenhuoltolaissa. Hyvinvointialueen velvollisuudesta järjestää maassa laittomasti oleskeleville henkilöille terveydenhoitopalveluita säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa. Kansainvälistä suojelua hakevalla on oikeus vastaanottolain 26 §:n mukaisiin terveydenhoitopalveluihin hakemuksen tekemisestä alkaen. Seulontaviranomainen vastaa seulontapaikassa seulottavan henkilön ohjaamisesta terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettuun kiireelliseen hoitoon. Seulontaviranomaisen on ilmoitettava epäilemästään tartuntatautitapauksesta hyvinvointialueen tartuntatautilääkärille ja toimittava saamansa ohjeistuksen mukaan. Tämä vastaa esimerkiksi nykyistä rajatarkastuksen käytäntöä eikä aiheuta muutostarpeita.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Maahanmuuttovirasto järjestäisi seulonta-asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun alustavan terveystarkastuksen. Kansainvälistä suojelua hakevan henkilön alustava terveystarkastus toteutettaisiin osana vastaanottolain mukaisia vastaanottopalveluita. Pääsääntöisesti alustava terveystarkastus toteutettaisiin jo seulontapaikalla, jotta seulontamenettely voitaisiin pitää mahdollisimman lyhyenä ja ohjata seulottava henkilö nopeasti seuraavaan asianmukaiseen menettelyyn. Alustavaa terveystarkastusta ei ole kuitenkaan tarkoitettu järjestettävän ympärivuorokautisesti, vaan virka-aikana. Alustava terveystarkastus toteutettaisiin lähtökohtaisesti terveyskyselyllä ja tarvittaessa muutoin etäyhteydellä terveydenhoitohenkilöstöön, kuten puhelimitse tai videoyhteyden kautta, Maahanmuuttoviraston ja THL:n laatimaan ohjeistukseen perustuen. Seulontapaikassa seulontaviranomainen antaisi seulottavan henkilön täytettäväksi Maahanmuuttoviraston yhteistyössä THL:n kanssa laatiman terveyskyselyn, jolla kartoitettaisiin henkilön mahdollista tarvetta terveydenhoidolle. Terveyskyselyn täyttäminen käynnistäisi seulonnan alustavan terveystarkastuksen. Kansainvälistä suojelua hakevan osalta terveystarkastus jatkuisi vastaanottokeskuksessa osana vastaanottopalveluja. Hakijalle tehdään vastaanottokeskuksessa terveystarkastus 30 päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä. Terveyskysely antaisi vastaanottokeskukselle ennakkotietoa kansainvälistä suojelua hakevan henkilön terveydentilasta ja voisi auttaa tunnistamaan ne henkilöt, jotka tulisi vastaanottokeskuksessa ohjata mahdollisimman pian terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanotolle varsinaista terveystarkastusta varten.
Etäyhteydellä annetuista terveydenhuollon palveluista ei ole nimenomaisia säännöksiä, mutta erilaisin kyselylomakkein toteutettavista terveydenhuollon palveluista on säädetty erikseen tiettyjä tarkoituksia varten, esimerkiksi terveydenhuoltolain 70 a §:ssä. Niiden henkilöiden osalta, jotka eivät ole tehneet kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, voitaisiin alustava terveystarkastus suorittaa etäyhteyksien mahdollisen terveydenhoidon tarpeen toteamiseksi ennen seulonnan päättämistä ja maasta poistamisen aloittamista. Viime kädessä alustavan terveystarkastuksen suorittamistavan ratkaisisi terveydenhuollon ammattihenkilö hyviä hoitokäytänteitä noudattaen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin korvausvastuun jakautumisesta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään järjestämisvastuusta, korvaus Maahanmuuttoviraston muulle kuin kansainvälistä suojelua hakevalle seulottavalle henkilölle järjestämästä alustavasta terveystarkastuksesta määräytyisi seulontaviranomaisen ja Maahanmuuttoviraston tekemän sopimuksen perusteella. Maahanmuuttovirasto vastaisi siten terveyspalveluiden järjestämisestä, joko omana palveluntuotantona tai hankkimalla sen hyvinvointialueelta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Seulontaviranomainen vastaisi muiden kuin kansainvälistä suojelua hakevien seulottavien henkilöiden alustavien terveystarkastusten kustannuksista, ellei toisin sovita ehdotetun 3 momentin nojalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta poiketa 1 ja 2 momenteissa säädetyistä vastuista keskitetyn seulonnan tilanteessa tai muutoin tilapäisesti seulontaviranomaisen ja Maahanmuuttoviraston kesken sopimalla. Poikkeus olisi 16 f §:n kaltainen.
Seulonta-asetuksen 12 artiklan 3–5 kohdissa säädetään edelleen alustavasta haavoittuvuustarkastuksesta. Alustavan haavoittuvuustarkastuksen tavoitteena on havaita, voiko kolmannen maan kansalainen olla kansalaisuudeton henkilö, haavoittuva tai kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun uhri tai onko hänellä erityistarpeita direktiivin 2008/115/EY, direktiivin (EU) 2024/1346 25 artiklan ja asetuksen (EU) 2024/1348 20 artiklan mukaisesti. Alustava haavoittuvuustarkastus on suoraan toimeenpantavissa ilman kansallista sääntelyä. Alustavan haavoittuvuustarkastuksen suorittaa asetuksen mukaisesti sitä varten koulutettu seulontaviranomaisten erikoistunut henkilöstö. Sitä ei esitetä osaksi alustavaa terveystarkastusta, koska alustavalta haavoittuvuustarkastukselta ei edellytetä, että siihen osallistuisi pätevä hoitohenkilöstö. Alustavan haavoittuvuustarkastuksen suorittaa siten se seulontaviranomainen, jonka vastuulle henkilö kuuluu 16 a §:n mukaisesti. Edelleen 16 a §:n 5 momentin rajaus, joka koskee suojelupoliisin tehtäviä, tarkoittaisi, että suojelupoliisi ei suorittaisi alustavaa haavoittuvuustarkastusta.
Seulontaviranomaisten tehtäviin on jo entuudestaan liittynyt haavoittuvuuden tunnistamista. Esimerkiksi rajatarkastusten osalta Schengenin rajasäännöstön 16 artikla velvoittaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että rajavartioiden koulutusvaatimuksiin on sisällytettävä erityiskoulutusta sellaisten tilanteiden havaitsemiseksi ja käsittelemiseksi, joihin liittyy haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, kuten ilman huoltajaa matkustavia alaikäisiä ja ihmiskaupan uhreja. Seulontaviranomaisten koulutus annettaisiin osana viranomaisten peruskoulutusta ja täydennyskoulutuksena. Alustavalla haavoittuvuustarkastuksella pyrittäisiin siten tunnistamaan esimerkiksi vammaiset henkilöt, raskaana olevat naiset, ihmiskaupan uhrit, ilman huoltajaa olevat alaikäiset sekä kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi. Koska seulontamenettelyn määräaikojen puitteissa ei ole mahdollista tunnistaa kattavasti kaikkia henkilön haavoittuvuuksia, on tarkastuksen alustavan luonteen takia pyrkimyksenä tunnistaa viitteet haavoittuvuuksien olemassaolosta. Haavoittuvuuksien tunnistaminen ja selvittäminen jatkuisi seulontamenettelyn jälkeen seuraavassa menettelyssä. Mikäli haavoittuvuuksia huomattaisiin, tieto niistä kirjattaisiin seulontalomakkeelle.
16 h §.Seulontalomakkeen tiedon virheellisyydestä ilmoittaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 h §. Seulonta-asetuksen 17 artiklan 3 alakohdan mukaan seulontalomakkeessa olevat tiedot on tallennettava siten, että niihin voidaan hakea muutosta hallinnollisella ja oikeudellisella tasolla minkä tahansa myöhemmän turvapaikka- tai palauttamismenettelyn aikana. Seulontalomake on tarkoitus tallentaa UMA-tietojärjestelmään.
Seulonnan päättymisen jälkeen seulontalomake toimitetaan seulonta-asetuksen 18 artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille, eli palauttamisesta tai kansainvälisen suojelun hakemuksen rekisteröimisestä vastaaville viranomaisille. Ennen kuin lomake toimitetaan eteenpäin, seulonnan kohteena olevalla henkilöllä on oltava mahdollisuus ilmoittaa, että lomakkeen sisältämät tiedot ovat virheellisiä. Lomakkeen tiedot, pois lukien 17 artiklan 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu tieto siitä, saatiinko asiaankuuluviin tietokantoihin 15 artiklan mukaisesti tehdyissä hauissa osumia, on asetettava asianomaisen henkilön saataville joko paperilla tai sähköisessä muodossa. Seulonta-asetuksen johdanto-osan 32 kohdan mukaan seulottavan henkilön ilmoitukset olisi kirjattava seulontalomakkeeseen viivyttämättä seulonnan päätökseen saattamista. Seulontaviranomaisten on kirjattava tällaiset ilmoitukset seulontalomakkeelle 17 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin asiaankuuluviin tietoihin. Käytännössä seulontaviranomaisen tulisi käydä seulottavan henkilön kanssa läpi lomakkeelle kirjatut tiedot ja varmistaa, etteivät tiedot ole virheellisiä. Seulontalomake ei muodosta hallintopäätöstä, sillä siinä ei päätetä henkilön edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Seuraavaan menettelyyn, kuten rajamenettelyyn, ohjaamisessa on kyse tosiasiallisesta hallintotoiminnasta.
Pykälässä säädettäisiin, että mikäli seulottava henkilö tekisi seulonta-asetuksen 17 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottokeskukselle, tulisi ilmoitus välittää seulontaviranomaiselle. Ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että virheellisesti toiselle viranomaiselle annettu ilmoitus välitettäisiin seulontaviranomaiselle, jotta ilmoitus kirjattaisiin seulontalomakkeelle.
16 i §.Neuvontaa tarjoavien järjestöjen ja henkilöiden läsnäolo. Lakiin lisättäisiin uusi 16 i §. Seulonta-asetuksen 8 artiklan 6 kohdan mukaan neuvontaa ja neuvonantoa tarjoavilla organisaatioilla ja henkilöillä on oltava tosiasiallinen pääsy kolmansien maiden kansalaisten luokse seulonnan aikana. Jäsenvaltiot voivat artiklan perusteella kansallisesti säätää tämän oikeuden rajoittamisesta sillä edellytyksellä, että rajoitukset ovat objektiivisesti arvioituna tarpeen seulonnan suorituspaikan turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai hallinnoinnin kannalta. Pääsyä ei saa rajoittaa ankarasti tai tehdä mahdottomaksi.
Seulottavan henkilön ulkomaalaislain 8 §:n mukaisella avustajalla olisi oikeus olla läsnä seulonnassa. Oikeus avustajaan koskee sekä seulonnan alkuvaihetta rajanylityspaikalla, poliisin toimipaikassa, tullitoimipaikassa tai muussa vastaavassa seulontapaikassa, että seulottavan henkilön oleskelua seulontamajoituspaikassa. Tämän oikeuden rajoittaminen voisi tapahtua vain muun lainsäädännön perusteella. Ehdotettu säännös ei rajoittaisi myöskään muusta lainsäädännöstä tai kansainvälisistä sopimuksista tulevia valvontaelimien oikeuksia, kuten esimerkiksi menettelyasetuksen 6 artiklasta johtuvaa Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun tai tämän puolesta toimivan järjestön mahdollisuutta käydä kansainvälisen suojelun hakijoiden luona.
Avustajan käyttö on kuitenkin eri asia kuin seulonta-asetuksen 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu neuvonta ja neuvonanto. Neuvontaa ja neuvonantoa tarjoavien organisaatioiden tai henkilöiden kohdalla kyse olisi läsnäolosta paikalla yleisen neuvonnan antamiseksi, kuten esimerkiksi esitteiden jakamiseksi. Tällainen yleinen toiminta rajanylityspaikalla, poliisin tai Tullin toimipaikassa tai muussa seulontapaikassa voi vaikuttaa toimipaikan turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen tai hallinnointiin. Myös toimipaikan tilaturvallisuuteen liittyvät seikat on otettava huomioon. Tältä osin turvallisuus tarkoittaa osaltaan myös sitä, että tiloissa käsitellään viranomaisten salassa pidettävää tietoa. Lisäksi esimerkiksi rajanylityspaikalla käsitellään muiden rajanylittäjien tietoja ja samoissa tiloissa oleskelee muita rajanylittäjiä, joiden asioita jatko selvitetään. Niin edelleen esimerkiksi laajamittaisen tai välineellistetyn maahantulon tilanteessa korostuisi tarve hallita henkilömäärää seulontapaikalla myös yleiseen järjestykseen liittyvillä perusteluilla. Tällöin kyseeseen voisi tulla esimerkiksi väkivaltaisten tilanteiden ehkäiseminen ja viranomaisten resurssien kohdentaminen seulonta-asetuksen mukaisten tehtävien suorittamiseen. Tarve rajoittaa neuvontaa antavien organisaatioiden läsnäoloa voisi tulla kyseeseen myös pandemiatilanteessa, jolloin yleisen järjestyksen perusteella pitäisi voida rajoittaa ihmisten kohtaamisia.
Tästä syystä lähtökohtana olisi, että tällaista yleistä neuvontaa ja neuvonantoa tarjoavien järjestöjen ja henkilöiden läsnäolo seulonnan ensimmäisessä vaiheessa seulontapaikassa eli rajanylityspaikalla, poliisin toimipaikassa, tullitoimipaikassa tai muussa vastaavassa seulontapaikassa edellyttäisi sen sallimista erikseen. Rajanylityspaikan esimies tai vähintään luutnantin arvoinen rajavartiomies, päällystöön kuuluva poliisimies ja tullitoimipaikan esimiehenä toimiva tullimies voisi pyynnöstä sallia yleistä neuvontaa ja neuvonantoa tarjoavien järjestöjen ja henkilöiden läsnäolon seulonnassa, jos läsnäolo ei vaaranna rajanylityspaikan, poliisin tai Tullin toimipaikan tai muun seulontapaikan turvallisuutta, yleistä järjestystä tai hallinnointia. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Koska läsnäolon sallimiseen liittyy viranomaisten harkintavaltaa, tulee 1 momentissa tarkoitetun virkamiehen ottaa huomioon välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus.
Säännöksen tarkoitus on rajoittaa seulonnan alkuvaiheessa neuvontajärjestöjen ja -henkilöiden fyysistä läsnäoloa seulontapaikalla tiloissa, jotka on varattu seulontaviranomaisten tehtävien hoitoon. Sen sijaan esimerkiksi neuvonta puhelimitse tai viestisovellusten avulla olisi aina mahdollista. Tietoa voitaisiin tarjota esimerkiksi seulontapaikalla saatavilla olevilla esitteillä tai sähköisesti saatavilla olevien esittein ilman neuvontajärjestöjen edustajien tai muiden neuvontaa tarjoavien henkilöiden läsnäoloa.
Seulottavien henkilöiden tiedonsaantia varmistaisi ehdotettu 16 c §, jonka mukaan seulontaviranomaisella olisi velvollisuus antaa seulonnan alussa seulottavalle henkilölle tietoa seulontamenettelystä sekä hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan menettelyssä.
Neuvonantoa tarjoavien organisaatioiden ja henkilöiden tarjoamalle neuvonnalle ei olisi enää vastaavia fyysistä läsnäoloa koskevia rajoituksia seulonnan alkuvaiheen jälkeen siirryttäessä seulontamajoituspaikkaan. Seulottavat henkilöt käytännössä siirtyvät tällöin seulontamajoituspaikkaan, jossa ei ole vastaavia turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen tai hallinnointiin liittyviä näkökohtia.
Pyyntöön annettu kielteinen vastaus ei olisi valituskelpoinen päätös, sillä arvio perustuisi seulontapaikan tosiasiallisiin oloihin ja koskisi suhteellisen lyhyttä aikaa seulonnan alussa. Valituskiellosta säädettäisiin 191 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seulontamajoituspaikkaa koskevasta läsnäolokiellosta. Neuvontaa tarjoavilla järjestöillä ja henkilöillä olisi pääsääntöisesti pääsy seulontamajoituspaikkaan antamaan yleistä neuvontaa. Tätä oikeutta voitaisiin kuitenkin rajoittaa seulonta-asetuksen 8 artiklan 6 kohdan mukaisesti seulontamajoituspaikan turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai hallinnoinnin vuoksi. Päätöksen tekisi rajanylityspaikan esimies tai vähintään luutnantin arvoinen rajavartiomies, päällystöön kuuluva poliisimies tai tullitoimipaikan esimiehenä toimiva tullimies. Seulonta-asetuksen 8 artiklan 6 kohdassa säädetään rajanylityspaikan tai seulonnan suorituspaikkaa koskevasta rajoituksesta. Pykälän 2 momentin tarkoituksena olisi varmistaa seulontaviranomaisen perustaman seulontamajoituspaikkana toimivan hätämajoituksen hallinnointi. Kyse olisi esimerkiksi rajanylityspaikan välittömään läheisyyteen perustetusta seulontamajoituspaikasta.
Päätökseen saisi hakea muutosta 190 §:n 1 momentin mukaisesti. Päätös olisi täytäntöönpantavissa muutoksenhausta huolimatta, mistä säädettäisiin 202 §:ssä.
Ehdotetun sanottujen organisaatioiden ja henkilöiden fyysistä läsnäoloa rajoittavan sääntelyn seulontapaikassa ja seulontamajoituspaikassa on kokonaisuudessaan katsottava täyttävän seulonta-asetuksen 8 artiklan 6 kohdassa asetetut edellytykset. Pääsyä ei rajoitettaisi ankarasti tai tehtäisi mahdottomaksi.
16 j §. Perusoikeuksien riippumaton seurantamekanismi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 j §. Pykälä perustuu seulonta-asetuksen 10 artiklaan ja menettelyasetuksen 43 artiklan 4 kohtaan.
Seulonta-asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava asiaankuuluvat säännökset sellaisten väitteiden tutkimisesta, joiden mukaan seulonnan yhteydessä ei ole kunnioitettu perusoikeuksia. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava tarvittaessa asian siirtäminen siviili- tai rikosoikeudellisten menettelyjen käynnistämistä varten tapauksissa, joissa perusoikeuksia ei ole kunnioitettu tai toteutettu kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Suomessa muun muassa yleisen laillisuusvalvonnan, virkarikossäännösten, julkista valtaa käytettäessä aiheutunutta vahinkoa koskevan vahingonkorvausjärjestelmän sekä viranomaisten sisäisen laillisuusvalvonnan katsotaan täyttävän artiklan 1 kohdassa asetetut vaatimukset. Seulontamenettelyn ja rajamenettelyn perusoikeuksien seurantamekanismista olisi kuitenkin säädettävä erikseen.
Ensisijainen vastuu perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisesta seulontamenettelyssä ja rajamenettelyssä on menettelyistä vastuussa olevilla viranomaisilla. Perustuslain 118 §:n mukaan jokainen virkamies vastaa itse omien virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Valtion virkamieslain (750/1994) 14 §:n mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Asianmukaisuus edellyttää pääsääntöisesti tehokkuutta, taloudellisuutta, huolellisuutta ja puolueettomuutta. Julkisen vallan on lisäksi turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen perustuslain (731/1999) 22 §:n mukaan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa ja menettelyasetuksen 43 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut riippumattoman seurantamekanismin seurantatehtävät suorittaisi yhdenvertaisuusvaltuutettu. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on nykyisin tehtävänä esimerkiksi 152 b §:n mukainen maasta poistamisen täytäntöönpanon valvonta sekä 209 §:n mukainen oikeus pyynnöstään tulla kuulluksi yksittäisessä asiassa, joka koskee turvapaikanhakijaa tai ulkomaalaisen maasta karkottamista. Yhdenvertaisuusvaltuutetun riippumattomuudesta säädetään yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 1 §:n 2 momentissa. Valtuutettu toteuttaisi seurantatehtäviään arvionsa mukaan kulloinkin tarkoituksenmukaisella tavalla, kuten hyödyntäen tiedonsaanti- ja selvityksensaantioikeuksiaan sekä tarkastuksin.
Riippumattoman seurantamekanismin seurantatehtävistä säädetään seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdassa, muun muassa neljännessä ja viidennessä alakohdassa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin sovellettaisiin lisäksi soveltuvin osin yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n 1 momenttia, jossa säädetään muun muassa neuvojen ja lausuntojen antamisesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettujen perusteltujen väitteiden käsittelystä. Tällaisten väitteiden käsittelystä ja tutkinnasta vastaisi seulontamenettelystä tai rajamenettelystä vastaava viranomainen. Hallintolain 53 a §:n mukaan viranomaisen, siihen palvelussuhteessa olevan tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä voi jokainen tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle. Esimerkiksi Rajavartiolaitoksen raja- tai merivartioston virkamiehen toimintaa koskevan kantelun käsittelee Rajavartiolaitoksen esikunta. Maahanmuuttovirasto käsittelee sen virkahenkilöä koskevan kantelun. Valvova viranomainen voi kuitenkin olla myös organisaation ulkopuolinen. Esimerkiksi jos kantelu koskee koko Maahanmuuttoviraston toimintaa, kantelun käsittelee sisäministeriö.
Perusteltujen väitteiden käsittelystä ja tutkinnasta vastaisi seulontamenettelystä tai rajamenettelystä vastaava viranomainen kantelumenettelyssä siten kuin hallintolain 8 a luvussa säädetään. Perusteltujen väitteiden käsittelyn ja tutkinnan asianmukaisuudesta vastaisi valvova viranomainen.
Pykälän 3 momentin mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun oikeuteen saada tietoja 1 momentissa tarkoitetun tehtävän hoitamiseksi sovellettaisiin, mitä yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetussa lain 4 §:n 1 momentissa säädetään. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on 4 §:n 1 momentin perusteella oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta ulkomaalaislaissa säädettyjen tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot. Tiedottamisesta yhdenvertaisuusvaltuutetulle säädetään 208 §:ssä.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun oikeuteen saada selvitys muun muassa viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta seikoista, jotka ovat tarpeen 1 momentissa säädetyn tehtävän hoitamiseksi, sovellettaisiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 5 §:ää. Pykälän mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetulla on oikeus saada viranomaiselta selvitys, eräin todistamiskieltoon liittyvin rajoituksin. Viranomaisella on velvoite vastata selvityspyyntöön määräajassa yleisten hallinnon periaatteiden ja virkavelvollisuuden perusteella. Lisäksi hallintolain 10 §:ssä säädetään viranomaisten yhteistyöstä.
Lisäksi sovellettaisiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 11 §:ää, jossa säädetään uhkasakosta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu voi asettaa 4 ja 5 §:ssä tarkoitettujen tietojenanto- ja selvitysvelvollisuuden noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakkoa ei kuitenkaan saa asettaa henkilölle, jota on aihetta epäillä rikoksesta, jos tiedot koskevat rikosepäilyn kohteena olevaa asiaa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun asettaman uhkasakon tuomitsee maksettavaksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta.
Yhdenvertaisuusvaltuutetulla olisi oikeus saada tiedoksi seulontamenettelyssä laaditut seulontalomakkeet ja vastaanottolain 50 §:n mukaiset rajamenettelyn liikkumisvapauden rajoittamista koskevat päätökset. Pyynnöstä yhdenvertaisuusvaltuutetulle toimitettaisiin myös muut 16 j §:n 1 momentissa tarkoitetun seurantatehtävän edellyttämät tarpeelliset tiedot seulontamenettelystä ja rajamenettelystä. Asiasta säädettäisiin 208 §:ssä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin yhdenvertaisuusvaltuutetun tarkastusoikeudesta 1 momentissa tarkoitetun tehtävän hoitamiseksi. Tarkastuksiin sovellettaisiin, mitä yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 6 §:n 1 momentissa säädetään tarkastusoikeudesta. Sanotussa momentissa viitataan hallintolain 39 §:ään, jonka 1 momentin mukaan viranomaisen on ilmoitettava toimivaltaansa kuuluvan tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, jota asia välittömästi koskee, jollei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteutumista. Seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan viidennen alakohdan mukaan riippumattoman seurantamekanismin on hoidettava tehtävänsä paikan päällä suoritettavien tarkastusten ja satunnaisten ja ilmoittamattomien tarkastusten perusteella. Näin ollen olisi tarpeen erikseen säätää, että tarkastukset voivat olla myös ilmoittamattomia.
Hallintolain 39 §:n 2 momentin mukaan tarkastajan on viipymättä laadittava tarkastuksesta kirjallinen tarkastuskertomus, josta tulee käydä ilmi tarkastuksen kulku ja tarkastajan tekemät keskeiset havainnot. Tarkastuskertomus on annettava tiedoksi tarkastuksessa läsnäoloon oikeutetulle asianosaiselle. Tarkastuskertomus ei kovin hyvin sovellu seulonta-asetuksen ja menettelyasetuksen mukaisiin paikan päällä suoritettaviin ja satunnaisiin ja ilmoittamattomiin tarkastuksiin, vaan niiden lopputuloksena on kyse pikemminkin lausuntojen, neuvojen tai suositusten antamisesta viranomaiselle. Näin ollen tarkastukseen ei sovellettaisi hallintolain 39 §:n 2 momenttia.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisista vuotuisista suosituksista jäsenvaltiolle. Yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi antaa valtioneuvostolle vuosittain suosituksia seurantatehtävässään tekemiensä havaintojen perusteella, esimerkiksi osana yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaista vuotuista kertomusta valtioneuvostolle. Lisäksi valtuutettu voisi antaa viranomaiselle neuvoja, lausuntoja ja suosituksia 1 momentin mukaisissa tehtävissään.
Seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan kuudennen alakohdan mukaan pääsy asiaankuuluviin paikkoihin tai turvallisuusluokiteltuihin tietoihin on myönnettävä vain riippumattoman seurantamekanismin puolesta toimiville henkilöille, joista toimivaltainen viranomainen on tehnyt asianmukaisen turvallisuusselvityksen kansallisen lainsäädännön mukaan. Pykälän 6 momentin mukaan turvallisuustarkastukseen sovellettaisiin, mitä säädetään turvallisuusselvityslaissa (726/2014).
35 §.Tunnistaminen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä. Pykälän 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin tekniset, viittaukset korjaavat muutokset. Pykälän 2 momentin viittaus 87 ja 88 §:n perusteella myönnettäviin oleskelulupiin muutettaisiin viittaukseksi kansainvälisen suojelun perusteella myönnettäviin oleskelulupiin, koska näistä ei säädettäisi enää ulkomaalaislaissa vaan määritelmäasetuksessa. Sama muutos koskisi myös 3 momentissa olevaa viittausta 87 ja 88 §:ään. Lisäksi muutos selkeyttäisi voimassa olevaa oikeustilaa oleskeluluvan myöntämisestä matkustusasiakirjan puuttumisesta huolimatta, kun on kyse Suomesta oleskeluluvan saaneesta kiintiöpakolaisesta. Viittaus 89 §:ään 2 momentissa muutettaisiin viittaukseksi 113 a §:ään, jossa ehdotetun mukaan säädettäisiin oleskeluluvan myöntämisestä palautuskieltoa sovellettaessa.
39 §.Toimeentuloedellytys oleskelulupaa myönnettäessä. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin tekninen, viittauksen korjaava muutos. Momentin sisältöä ei olisi tarkoitus muuttaa. Voimassa olevassa momentissa säädetään muun muassa, että toimeentuloedellytystä ei sovelleta myönnettäessä oleskelulupa 6 luvun perusteella, ellei 114 §:n 3 momentista, 114 a §:n 4 momentista tai 115 §:n 2 momentista muuta johdu. Voimassa oleva 6 luku sisältää oleskeluluvan myöntämisen myös kansainvälisen suojelun perusteella. Paktin säädösten tultua sovellettavaksi kansainvälisen suojelun ja sillä perusteella myönnettävän oleskeluluvan myöntämisestä säädetään määritelmäasetuksessa. Momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että 6 luvun lisäksi siinä mainittaisiin erikseen oleskeluluvan myöntäminen kansainvälisen suojelun perusteella.
Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi kokonaan uusi 5 momentti. Ehdotetun momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitettuja lapsen etuun ja poikkeuksellisen painavaan syyhyn perustuvia poikkeuksia ei sovellettaisi, kun kyse olisi 56 d §:ssä tarkoitetusta pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa koskevasta hakemuksesta. Lisäksi toimeentulon olisi tällöin oltava turvattu riippumatta siitä, millä perusteella hakija oleskelee tai on aiemmin oleskellut Suomessa.
Ehdotetun momentin tarkoituksena olisi muuttaa kansallista lakia niin, että se vastaisi pitkään oleskelleiden direktiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohtaa. Alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vaadittava, että hakijalla on vakaat ja säännölliset varat, jotka riittävät hänen itsensä ja hänen perheenjäsentensä elättämiseen turvautumatta kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään. Direktiivissä säädetään tyhjentävästi pitkään oleskelleen oleskeluluvan edellytyksistä. Siinä ei ole poikkeuksia riittäviä varoja koskevaan vaatimukseen eikä muita suotuisempaa kohtelua mahdollistavia säännöksiä, kun kyse on nimenomaan pitkään oleskelleen luvasta eikä kansallisesta pysyvästä luvasta. Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksellään 25.11.2025 (KHO 2025:75) vahvistanut tulkinnan, ettei direktiivin riittävien varojen edellytyksestä ole mahdollista kansallisesti poiketa. Näin ollen kansallisessa laissa ei tulisi olla tällaisia poikkeuksia. Ehdotetun momentin myötä olisi suoraan lain tasolla selvää, että henkilön hakiessa pitkään oleskelleen oleskelulupaa, vaadittaisiin aina turvattua toimeentuloa ja sitä todentavaa selvitystä.
Saatujen tietojen perusteella Maahanmuuttovirasto on tietoinen kyseisestä erosta ja vakiintuneesti pyrkinyt huomiomaan sen tulkinnassaan ja ohjeistuksessaan. Ei kuitenkaan ole muun muassa hakijoiden oikeusturvan, EU-oikeuden vaatimusten, lainsäädännön täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden tai oikeusvarmuuden näkökulmasta tyydyttävää, että kansallista lakia joudutaan soveltamaan sen sanamuotoa tiukemmin direktiivin edellytysten vuoksi. Näin ollen lakia tulee muuttaa vastaamaan direktiiviä.
Ehdotetussa momentissa myös korostettaisiin selvyyden vuoksi sitä, että toimeentuloedellytyksen soveltuminen pitkään oleskelleen oleskeluluvan kohdalla ei direktiivin sanamuodon mukaisesti ole riippuvainen siitä, millä perusteella hakija oleskelee tai on aiemmin oleskellut Suomessa sen viiden vuoden aikana, jota luvan hakeminen vaatii. Toimeentuloa vaadittaisiin siten tässä yhteydessä aina esimerkiksi pakolaisaseman saaneelta tai Suomen kansalaisen perheenjäseneltä vastaavasti kuin muiltakin hakijoilta, vaikka heidät muutoin on vapautettu kyseisestä edellytyksestä. Kyseinen muutos ei liity siihen, että 39 §:n muotoilu itsessään olisi direktiivin näkökulmasta ongelmallinen, vaan yleisemmin ulkomaalaislain sääntelylogiikkaan ja sen mahdollistamiin tulkintoihin, joiden vuoksi on syytä katsoa, että mahdollisimman täsmällinen sääntely on tässä kohdin perusteltua.
Jos ulkomaalaisella ei olisi turvattua toimeentuloa, hän voisi hakea sellaista oleskelulupaa, jonka kohdalla sitä ei vaadita tai jonka kohdalla siitä voidaan ainakin yksittäistapauksellisesti poiketa.
40 §.Oleskeluoikeus. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavan. Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti.
Pykälän 4 momenttiin sisällytettäisiin viittaus menettelyasetuksen 10 artiklaan, jossa säädetään pääsäännöstä oleskella maassa, kunnes kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen on tehty päätös, sekä ulkomaalaislain 102 §:ään, jossa säädettäisiin kansallisista poikkeuksista menettelyasetuksen 10 artiklan 1 kohdan pääsääntöön.
Pykälään lisättäisiin myös uusi 5 momentti. Momentissa säädettäisiin, että kansainvälistä suojelua hakevan oikeudesta oleskella Suomessa rajamenettelyä sovellettaessa säädetään menettelyasetuksen 43 artiklan 2 kohdassa. Informatiivinen säännös olisi tarpeen, koska rajamenettelyn kohteena olevat hakijat eivät saa menettelyasetuksen 43 artiklan 2 kohdan mukaan tulla jäsenvaltion alueelle, jolloin näissä tilanteissa myös poiketaan pääsäännöstä eli oikeudesta oleskella maassa. Rajamenettelyssä se, ettei hakijan katsota tulleen laillisesti jäsenvaltion alueelle, on oikeudellinen fiktio, joka vaikuttaa yksinomaan hänen maahantulo- ja oleskeluoikeuksiinsa ja häneen sovellettaviin menettelyihin. Hakijat ovat joka tapauksessa rajamenettelyssäkin valtion lainkäyttövallan piirissä ja tosiasiallisesti valtion rajojen sisäpuolella. Nykyinen 5 momentti siirtyisi sellaisenaan uudeksi 6 momentiksi.
52 c §. Harkinta-ajasta päättäminen. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin säädöstekninen muutos, kun viittauksesta kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettuun lakiin poistettaisiin säädösnumero. Lakiin viitattaisiin ensimmäisen kerran ehdotetussa 6 b §:ssä.
53 §.Ensimmäisen määräaikaisen oleskeluluvan pituus. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 8 momentti, jossa säädettäisiin ensimmäisen enintään yhden vuoden tilapäisen oleskeluluvan pituudesta tilanteissa, joissa oleskelulupa olisi myönnetty 113 a §:n perusteella. Muutos perustuu siihen, että 89 § ehdotetaan kumottavaksi ja sen sisältö siirrettäväksi ulkomaalaislakiin ehdotettavaan uuteen 113 a §:ään sekä 53, 55 ja 112 §:ään. Muutos olisi tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
54 §. Jatkoluvan myöntäminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan, koska pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisesta ja peruuttamisesta säädetään määritelmäasetuksessa ja menettelyasetuksessa, jolloin 107 ja 108 § ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä kansallisena lainsäädäntönä. Viittaus lain 107 ja 108 §:ään ehdotetaan muutettavan viittaukseksi määritelmäasetuksen 14 ja 19 artiklaan sekä menettelyasetuksen 66 artiklan 6 kohtaan, joissa säädetään pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman poistamisesta.
55 §.Jatkoluvan pituus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan. Momenttiin lisättäisiin uusi säännös, jossa säädettäisiin 113 a §:n nojalla myönnetyn uuden tilapäisen oleskeluluvan pituudeksi enintään yksi vuosi. Muutos perustuu siihen, että 89 § ehdotetaan kumottavaksi ja sen sisältö siirrettäväksi ulkomaalaislakiin ehdotettavaan uuteen 113 a §:ään sekä 53, 55 ja 112 §:ään. Muutos olisi tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
56 d §.Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan myöntäminen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka toteuttaisi pitkään oleskelleiden direktiiviin tehdyn jäsenvaltioita velvoittavan muutoksen. Tarkoituksena on säätää siitä, että kansainvälistä suojelua Suomessa saanut henkilö, joka tavataan ilman oleskeluoikeutta oleskelemassa toisessa jäsenvaltiossa, ei voisi myöhemmässä pitkään oleskelleen oleskelulupaa koskevassa hakemuksessaan vedota tilannetta edeltävään lailliseen ja yhtäjaksoiseenkaan oleskeluun Suomessa. Uuden säännöksen mukaan, jos kansainvälistä suojelua saanut tavattaisiin toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta niin, ettei hänellä olisi siellä oleskeluoikeutta, hänen yhtäjaksoinen oleskelunsa keskeytyisi riippumatta siitä, miten kauan tai mistä syystä hän olisi ollut Suomen ulkopuolella.
Ehdotettu säännös muotoiltaisiin mahdollisimman yhdenmukaisesti voimaan jäävän muun 2 momentin kanssa niin, että siinä puhuttaisiin yhtäjaksoisen oleskelun keskeytymisestä. Käytännössä vaikutus olisi kuitenkin sama kuin direktiivin sanamuodolla. On selvää, että jos puhutaan yhtäjaksoisen oleskelun vaatimuksesta, sen keskeytyminen merkitsee laskennan alkamista alusta. Toisin sanoen sitä, ettei tilannetta edeltänyttä oleskelua lasketa miltään osin mukaan. Huomioiden muut momentin säännökset, uuteen momenttiin kirjattaisiin yksiselitteisyyden vuoksi se, että yhtäjaksoinen oleskelu keskeytyisi riippumatta ulkomailla oleskellusta ajasta ja oleskelun syistä. Olennaista uudessa sääntelyssä olisi näin ollen ainoastaan oleskelu ilman oleskeluoikeutta eikä esimerkiksi oleskelun kestoa tai syitä olisi tarpeen erityisesti selvittää, jos ne eivät olisi tiedossa. Pelkästään laiton työnteko ei sen sijaan merkitsisi säännöksen soveltamista, jos henkilöllä kuitenkin olisi ollut oleskeluoikeus.
Säännökseen kirjattaisiin direktiivin sanamuodon mukaisesti, että kyse olisi tilanteesta, jossa kansainvälistä suojelua saanut olisi tavattu toisessa jäsenvaltiossa. Maahanmuuttoviraston ei siten tarvitsisi pyrkiä oma-aloitteisesti selvittämään mahdollisesti tiedossa olevan oleskelun laillisuutta, jos henkilöä ei olisi toisessa jäsenvaltiossa tavattu ja todettu oleskelevan siellä ilman oleskeluoikeutta.
Direktiivissä mainitaan oikeus oleskella tai asua asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön tai unionin tai kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Tällaista listausta huomioitavista oikeusnormeista ei olisi tarpeen ottaa lakiin, koska on selvää, että kyse on joka tapauksessa kyseisen toisen jäsenvaltion koko oikeusjärjestyksestä ja sen mukaisesta oleskeluoikeudesta. Maahanmuuttovirasto ei voisi itsenäisesti tulkita asiaa, vaan sillä täytyisi olla tieto siitä, että kansainvälistä suojelua saaneen tavannut toisen jäsenvaltion viranomainen on pitänyt oleskelua laittomana ja ryhtynyt kyseisen näkemyksen mukaisiin toimenpiteisiin.
Kun Suomessa kansainvälistä suojelua saanut oleskelee toisessa jäsenvaltiossa laittomasti, häneen soveltuu paluudirektiivi. Direktiivi soveltuu sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleviin kolmansien maiden kansalaisiin. Laiton oleskelu pitää sisällään myös tilanteet, joissa henkilöllä on oleskeluoikeus toisessa jäsenvaltiossa, jos oikeutta ei ole siinä valtiossa, jossa henkilö tavataan. Kyse voisi olla käytännössä esimerkiksi siitä, että kansainvälistä suojelua saanut olisi oleskellut toisessa Schengen-valtiossa pidempään kuin Suomen myöntämä oleskelulupa mahdollistaa (90 päivää 180 päivän sisällä) ja kyseisen valtion poliisi tapaisi hänet.
Paluudirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion on tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa huomioidaan kuitenkin tilanne, jossa jäsenvaltiossa tavataan laittomasti oleskelemassa kolmannen maan kansalainen, jolla kuitenkin on oleskeluoikeus toisessa jäsenvaltiossa. Kohdan mukaan jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia, joilla on toisen jäsenvaltion myöntämä voimassa oleva oleskelulupa tai muu oleskeluun oikeuttava lupa, on vaadittava siirtymään välittömästi kyseisen toisen jäsenvaltion alueelle. Jos asianomainen kolmannen maan kansalainen ei noudata tätä vaatimusta tai jos kolmannen maan kansalaisen välitön poistuminen on tarpeen yleisen järjestyksen tai valtion turvallisuuden vuoksi, sovelletaan 1 kohtaa. Tyypillisin soveltamistilanne ehdotetulle säännökselle olisi siten todennäköisesti sellainen, jossa toisen jäsenvaltion viranomainen olisi tavannut kansainvälistä suojelua saaneen laittomasti oleskelemassa sen alueella ja esittänyt tälle kyseisen vaatimuksen, minkä jälkeen henkilö olisi palannut omatoimisesti Suomeen.
Kansainvälistä suojelua saaneen myöhemmin hakiessa pitkään oleskelleen oleskelulupaa, hänen yhtäjaksoinen oleskeluaikansa alkaisi aikaisintaan siitä, kun hänen laiton oleskelunsa olisi havaittu toisessa jäsenvaltiossa. Aikaisintaan sen vuoksi, että oleskeluajan laskeminen vaatii lisäksi muun muassa sitä, että henkilöllä on jatkuva oleskelulupa voimassa. Jos hän siis olisi esimerkiksi lähtenyt toiseen jäsenvaltioon niin, että lupa olisi ehtinyt vanhentua, ajan laskeminen alkaisi vasta mahdollisesta uuden luvan saamisesta.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi direktiivin mukaisesti se nimenomainen vaatimus, että oleskeluajan laskenta alkaa aina siitä hakemuksesta, jonka perusteella kansainvälisen suojelun asema ja siihen liittyvä oleskelulupa on myönnetty. Ehdotetun muutoksen mukaan pakolaisen ja toissijaista suojelua saavan osalta määräaika laskettaisiin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättöpäivästä, jos pakolaisasema tai toissijaisen suojelun asema olisi myönnetty kyseisen hakemuksen perusteella.
Lisäyksen tarkoituksena olisi se, että näin lain sanamuoto vastaisi paremmin direktiivin muotoilua ja tavoitetta sekä se, että yksiselitteisesti estettäisiin turvapaikanhakijan yhtäjaksoisen oleskeluajan alkaminen mahdollisesta aiemmasta hakemuksesta, joka olisi johtanut kansainvälisen suojelun osalta kielteiseen päätökseen. Uuden sanamuodon myötä olisi selvää, ettei vasta myöhemmän hakemuksen perusteella kansainvälistä suojelua saanut voisi tältä osin vedota aiempaan tuloksettomaan hakemukseensa. Tämä koskisi myös tilanteita, joissa hakijalle olisi aiemman hakemuksen perusteella myönnetty jokin muu kuin kansainväliseen suojeluun perustuva lupa. Jos Maahanmuuttoviraston päätös sen sijaan muuttuisi hallintotuomioistuimen ratkaisun myötä niin, että hakijalle myönnettäisiin kansainvälistä suojelua, aika laskettaisiin kyseisen hakemuksen jättämisestä.
57 §.Pysyvän oleskeluluvan ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan myöntämisen esteet. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavan. Momentissa on viittaus ulkomaalaislain 108 § 1 momenttiin, joka ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä sääntelynä. Pykälässä ehdotetaan viitattavan ulkomaalaislain 108 §:n 1 momentin sijaan määritelmäasetuksen 14 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtiin sekä 19 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtiin, joissa säädetään kansainvälisen suojelun aseman peruuttamisesta voimassa olevan 108 §:n 1 momentin tarkoittamissa tilanteissa. Muutos olisi tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
58 §. Oleskeluluvan peruuttaminen. Pykälän 4 ja 8 momenttiin ehdotetaan tehtävän tekniset, viittauksiin liittyvät muutokset. Voimassa olevassa 4 momentissa viitataan lain 108 §:än, joka ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä sääntelynä. Momentissa viitattaisiin ulkomaalaislain 108 §:n 1 momentin sijaan määritelmäasetuksen 14 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtiin sekä 19 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtiin, joissa säädetään kansainvälisen suojelun aseman peruuttamisesta voimassa olevan 108 §:n 1 momentin tarkoittamissa tilanteissa. Muutos olisi tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Voimassa olevan 8 momentin mukaan määräaikainen tai pysyvä oleskelulupa peruutetaan, jos henkilön pakolaisasema on lakkautettu 107 §:n 1 momentin 6–8 kohdassa säädetyn perusteella tai toissijainen suojeluasema on lakkautettu 107 §:n 3 momentissa säädetyn perusteella. Lain 107 § ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä sääntelynä. Määritelmäasetuksen 14 artiklassa säädetään pakolaisaseman poistamisesta. Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan pakolaisasema on poistettava, jos pakolaisasema olisi pitänyt jättää tai jätetään myöntämättä kyseiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle 12 artiklan mukaisesti. Artiklakohta sisältää siis ulkomaalaislaissa tarkoitetun pakolaisaseman peruuttamisen (pakolaisasema olisi pitänyt jättää myöntämättä) ja lakkauttamisen (pakolaisasema jätetään myöntämättä). Määritelmäasetuksen 19 artiklassa säädetään toissijaisen suojeluaseman poistamisesta. Artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään aseman poistamisesta, jos toissijaisen suojeluaseman myöntämisen jälkeen todetaan, että kyseinen kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö olisi pitänyt katsoa tai katsotaan henkilöksi, joka ei voi saada toissijaista suojelua 17 artiklan mukaisesti. Vastaavasti 19 artiklan 1 kohdan b alakohta sisältää ulkomaalaislaissa tarkoitetun toissijaisen suojeluaseman peruuttamisen ja lakkauttamisen poissuljentatilanteissa. Momentissa viitattaisiin ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 6–8 kohtien ja 107 §:n 3 momentin sijaan määritelmäasetuksen vastaaviin säännöksiin eli soveltuvin osin määritelmäasetuksen 14 artiklan 1 kohdan b, d ja e alakohtaan sekä 19 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Lisäksi voimassa olevan pykälän 8 momentin mukaan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa peruutetaan, jos henkilön pakolaisasema on lakkautettu 107 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetyn perusteella tai toissijainen suojeluasema on lakkautettu 107 §:n 3 momentissa säädetyn perusteella. Viittaussäännökset muutettaisiin soveltuvin osin määritelmäasetuksen 14 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja määritelmäasetuksen 19 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Muutos olisi myös 8 momentin osalta tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
60 d §.Biometriset tunnisteet oleskelulupakorttia varten. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevassa momentissa säädetään, että poliisi tai rajavartiolaitos ottaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen yhteydessä hakijalta sormenjäljet jokaisesta sormesta oleskelulupakorttia varten. Hakemuksen jättämisellä tarkoitetaan voimassa olevassa ulkomaalaislaissa kaikkia menettelyn alkuvaiheen toimia, kun hakija tekee hakemuksen, poliisi tai rajatarkastusviranomainen rekisteröi sen, ja hakija kertoo alustavasti perusteensa kansainvälistä suojelua koskevalle hakemukselleen. Menettelyasetuksessa menettelyn kolme alkuvaihetta erotetaan selvemmin toisistaan. Hakemuksen jättämisellä tarkoitetaan menettelyasetuksessa sitä vaihetta, kun hakija toimittaa kaikki tarpeelliset seikat ja saatavilla olevat asiakirjat, joita tarvitaan hakemuksen perustelemiseksi. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että hakemuksen jättäminen tehtäisiin Maahanmuuttovirastolle. Biometristen tunnisteiden ottaminen oleskelulupakorttia varten olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista tehdä edelleen samaan aikaan hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä, jolloin otetaan sormenjälkiä myös muita toimintoja varten. Momenttia ehdotetaan muutettavan niin, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen korvattaisiin kansainvälisen suojelun hakemuksen rekisteröimisellä.
81 b §.Työteko-oikeus ja oikeus harjoittaa elinkeinoa ilman oleskelulupaa. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan ja pykälään lisättäisiin myös uusi 3 momentti, jolloin voimassa olevat 3 ja 4 momentit siirtyisivät 4 ja 5 momenteiksi. Ehdotettu sääntely perustuu vastaanottodirektiivin 17 ja 21 artikloihin.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että siinä viitattaisiin menettelyasetuksen 55 artiklaan ulkomaalaislain 102 §:n sijaan, koska voimassa olevaa 102 §:ää ehdotetaan muutettavan. Pykälän 2 momentin 1 ja 2 kohtaa muutettaisiin voimassa olevaan pykälään nähden siten, että oleskeluaika laskettaisiin vastaanottodirektiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti hakemuksen rekisteröimisestä. Ehdotettu muutos ei käytännössä muuttaisi voimassa olevan lain mukaista oikeustilaa, koska hakemuksen jättäminen ja rekisteröiminen tapahtuvat voimassa olevan lain 95 §:n mukaisesti samaan aikaan.
Uudessa 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta kansainvälistä suojelua hakevan oikeuteen tehdä ansiotyötä. Oikeutta tehdä ansiotyötä ei syntyisi, jos kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintaa nopeutettaisiin menettelyasetuksen 42 artiklan 1 kohdan a–f alakohdan mukaisesti. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 17 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan, joka on velvoittavaa sääntelyä.
81 c §.Oikeus aloittaa työnteko ja oikeuden kesto. Pykälän 7 momenttia ehdotetaan muutettavan ja pykälään lisättävän uusi 8 momentti, jolloin voimassa olevan lain 8 momentti siirtyisi 9 momentiksi.
Pykälän 7 momenttia muutettaisiin vastaamaan vastaanottodirektiivin 17 artiklan 9 kohtaa, jonka mukaan pääsyä työmarkkinoille ei saa peruuttaa muutoksenhakumenettelyn aikana, jos hakijalla on oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle kyseisen menettelyn ajaksi, eikä ennen kuin muutoksenhaussa annettu kielteinen päätös on annettu tiedoksi. Hakijan oikeudesta jäädä Suomeen muutoksenhaun ajaksi säädetään menettelyasetuksen 68 artiklassa. Siirtopäätöksen täytäntöönpanon lykkäämisestä säädetään hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa, joka käytännössä tarkoittaa oikeutta jäädä Suomeen muutoksenhaun ajaksi.
Pykälään lisättäisiin uusi 8 momentti. Tämä olisi informatiivinen säännös, jonka tarkoituksena olisi helpottaa lain soveltajaa tunnistamaan siirtopäätöksen saaneen työnteko-oikeuden päättyminen, jos Maahanmuuttovirasto on tehnyt vastaanottolain 48 §:n mukaisen päätöksen siirtopäätöksen saaneen vastaanottopalvelujen peruuttamisesta.
87 §.Kansainvälisen suojelun myöntäminen ja poistaminen. Pykälää ja sen otsikkoa ehdotetaan muutettavan. Pykälässä ehdotetaan säädettävän, että edellytyksistä kansainvälisen suojelun myöntämiselle ja poistamiselle säädetään määritelmäasetuksessa. Tämä olisi informatiivinen säännös, jonka tarkoituksena olisi helpottaa lain soveltajaa löytämään kokonaisuuteen soveltuva EU-säädös.
Voimassa olevan pykälän sisällöstä säädetään määritelmäasetuksessa ja se on suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Voimassa olevasta 1 momentin sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 3 artiklan 5 kohdassa, 2 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 12 artiklan 2 kohdassa, 3 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 12 artiklan 3 kohdassa, 4 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, 5 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa sekä 6 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 14 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdissa sekä kyseisen artiklan 2 kohdassa. Näistä ei enää EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä säädettäisi kansallisessa laissa.
87 a §.Vainoksi katsottavat teot. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 9 artiklassa.
87 b §.Vainon syyt. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 10 artiklassa.
88 §.Toissijainen suojelu. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen 1 momentin sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 3 artiklan 6 kohdassa ja 15 artiklassa, 2 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 17 artiklan 1 kohdassa, 3 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 17 artiklan 2 kohdassa ja 4 momentin sisällöstä määritelmäasetuksen 17 artiklan 3 kohdassa.
88 b §.Lähdön jälkeinen kansainvälisen suojelun tarve. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 5 artiklassa, joka on sellaisenaan kokonaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, eikä sisällä kansallista harkintaa. Harkinta, jätetäänkö kansainvälinen suojelu myöntämättä, koska vaara joutua vainotuksi tai kärsiä vakavaa haittaa perustuu olosuhteisiin, jotka hakija on luonut alkuperämaasta lähdettyään ainoana tai pääasiallisena tarkoituksenaan saada aikaan tarvittavat edellytykset kansainvälisen suojelun hakemiselle, on asetuksessa jätetty määrittävälle viranomaiselle. Tällaisessa tapauksessa tehtävän päätöksen laadusta ehdotetaan säädettävän uudessa 113 a §:ssä.
88 c §.Vainoa harjoittavat tai vakavaa haittaa aiheuttavat toimijat. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 6 artiklassa.
88 d §.Suojelun tarjoaminen. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 7 artiklassa.
88 e §.Sisäisen paon mahdollisuus. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään määritelmäasetuksen 8 artiklassa.
89 §.Oleskeluluvan myöntäminen palautuskieltoa sovellettaessa. Pykälä ehdotetaan kumottavan ja sen sisältö siirrettävän muualle ulkomaalaislakiin ja osaksi muita ulkomaalaislain säännöksiä, joissa säädetään oleskeluluvan myöntämisestä, oleskeluluvan lajista sekä sen kestosta. Oleskeluluvan myöntämisestä palautuskieltoa sovellettaessa ehdotetaan säädettävän ulkomaalaislain 6 luvun Oleskeluluvan myöntäminen ja toimivalta -alaotsikon alla uudessa 113 a §:ssä. Kuten muidenkin oleskelulupien kohdalla, siitä, että kyseisellä perusteella myönnetään tilapäinen oleskelulupa, säädettäisiin tilapäisen oleskeluluvan myöntämistä koskevassa 112 §:ssä. Oleskeluluvan ja jatkoluvan pituuksista säädetään lain 53 ja 54 §:ssä, joten myös kyseisen oleskeluluvan ja samalla perusteella myönnettävän jatkoluvan pituudesta ehdotetaan säädettävän näissä pykälissä. Ehdotettu muutos olisi koko ulkomaalaislain logiikan ja erityisesti 6 luvun logiikan mukainen ja vastaisi myös muiden oleskelulupien säännöksiä.
94 §.Kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeva menettely. Pykälää ja sen otsikkoa ehdotetaan muutettavan vastaamaan paremmin EU-lainsäädäntöä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän informatiivisena säännöksenä, että kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevasta menettelystä säädetään menettelyasetuksessa. Pykälässä säädettävällä menettelyllä tarkoitettaisiin siis kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintaa hakemuksen tutkinnasta vastuussa olevassa jäsenvaltiossa. Menettelyasetuksen 3 artiklan 9 kohdassa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan tarkoittavan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten tai perusteiden täyttymisen tarkastelua menettelyasetuksen ja määritelmäasetuksen mukaisesti. Hallinta-asetuksen 2 artiklan 5 kohdassa säädetyssä määritelmässä todetaan lisäksi, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely ei pidä sisällään hallinta-asetuksen mukaista hakemuksen vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä. Muutettavaksi ehdotettu pykälä koskisi menettelyasetuksen tarkoittamaa hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten tai perusteiden täyttymisen tarkastelua, joka ei pidä sisällään hakemusta vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettävän voimassa olevan pykälän 1 momentin sisällöstä. Säännös on mahdollistanut ja mahdollistaisi edelleen sen, että kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä voitaisiin tutkia myös muiden kuin kolmannen maan kansalaisten ja kansalaisuudettomien esittämiä kansainvälistä suojelua koskevia pyyntöjä. Käytännössä tämä tarkoittaisi EU:n kansalaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä samassa menettelyssä kolmannen maan kansalaisten ja kansalaisuudettomien hakijoiden kanssa. Menettelyasetuksessa, kuten ei myöskään menettelydirektiivissä, säädetä EU:n kansalaisten kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tai niiden käsittelystä. Menettely niiden tutkimiseen on jätetty kansallisesti harkittavaksi. Ulkomaalaislain laajennettua soveltamisalaa ei ehdoteta muutettavaksi, jotta vähäiset EU:n kansalaisten hakemukset voitaisiin käsitellä samassa menettelyssä mahdollistaen näin viranomaisten tehokkuuden eri menettelyjen läpiviemisessä. EU:n kansalaisten hakemusten käsittelyyn esitetään muita 105 §:ssä ehdotettuja muutoksia, joilla huomioitaisiin paremmin EU:n primaarioikeus. Voimassa olevan pykälän 2 momentin sisällöstä säädetään menettelyasetuksen 26 artiklassa, joka on suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan 3 momentin tavoin siitä, että menettelyn yhteydessä tutkittaisiin ja ratkaistaisiin oleskeluoikeuden myöntäminen myös muilla esille tulevilla perusteilla. Oikeuskäytännössä on 3 momentin perusteella vakiintuneesti tutkittu pääasiassa 51, 52 ja 52 a §:n perusteella myönnettäviä oleskelulupia. Korkein hallinto-oikeus on vuoden 2014 ennakkopäätöksissään viitannut ulkomaalaislain esitöihin (HE 28/2003 vp), joiden perusteella 94 §:n 3 momentin oleskelulupaperusteilla tarkoitetaan ensisijaisesti kansainväliseen suojeluun liittyviä oleskelulupaperusteita sekä terveydellisiä syitä ja muita olennaisesti maasta poistamisarviointiin vaikuttavia seikkoja. Kyseisissä ennakkopäätöksissä on otettu kantaa erityisesti työntekijän oleskelulupaan ja perhesiteeseen perustuvaan oleskelulupaan ja todettu, että niitä on ulkomaalaislaissa tarkoitettu haettavaksi erillisellä oleskelulupahakemuksella. Kysymys ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ole ulkomaalaislain 94 §:n 3 momentissa tarkoitetusta turvapaikka-asiassa annettavaan ratkaisuun liittyvästä oleskelulupaperusteesta. (KHO:2014:23 ja KHO:2014:24). Ihmiskaupan uhrille myönnettävän oleskeluluvan osalta korkein hallinto-oikeus on vuoden 2017 ennakkopäätöksissään todennut, että ihmiskaupan uhrin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tultua hylätyksi on erikseen arvioitava, onko henkilö hakemuksensa perusteisiin liittyvän syyn vuoksi ulkomaalaislain 52 a tai 52 §:ssä tarkoitetun oleskeluluvan tarpeessa. Tällöin on ensin harkittava, täyttyvätkö ulkomaalaislain 52 a §:ssä säädetyt edellytykset ihmiskaupan uhrille tarkoitetun oleskeluluvan myöntämiseksi (KHO:2017:42 ja KHO:2017:43). Kuten koko pykälä, myös 3 momentti koskisi menettelyä, jossa tarkastellaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten tai perusteiden täyttymistä menettelyasetuksen ja määritelmäasetuksen mukaisesti. Muiden oleskelulupaperusteiden tutkintaa ei siis tehtäisi vastuunmäärittämistä koskevassa menettelyssä. Hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion vastuulla olisi myös arvioida muita mahdollisia oleskelulupaperusteita kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, jos kansainvälistä suojelua ei hakijalle myönnettäisi.
95 §. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Samalla myös pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan paremmin muutettua sisältöä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän viranomaisista, joille kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen voi tehdä. Menettelyasetuksen 26 artiklan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on katsottava tehdyksi silloin, kun kolmannen maan kansalainen ilmaisee henkilökohtaisesti toimivaltaiselle viranomaiselle haluavansa saada jäsenvaltiolta kansainvälistä suojelua. Jos viranomainen on epävarma siitä, onko tietty lausuma katsottava kansainvälistä suojelua koskevaksi hakemukseksi, henkilöltä on kysyttävä nimenomaisesti, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Menettelyasetuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan hakemusten vastaanottaviin viranomaisiin on kuuluttava vähintään poliisi, maahanmuuttoviranomaiset, rajavartijat ja säilöönottoyksiköistä tai vastaanottotiloista vastaavat viranomaiset. Ehdotetun mukaan hakemuksen voisi tehdä Suomessa poliisille, rajatarkastusviranomaisille, Maahanmuuttovirastolle tai säilöönottoyksikön henkilöstölle. Kyseisten viranomaisten katsotaan kattavan menettelyasetuksen edellytykset. Maahanmuuttovirasto on Suomessa viranomainen, joka vastaa myös vastaanottotiloista. Yksityisen tahon ylläpitämän vastaanottokeskuksen henkilökunnalle hakemusta ei voisi tehdä, koska kyse ei ole viranomaisesta. Säilöönottoyksiköitä ylläpitää Suomessa ainoastaan valtion tai kunnan viranomaiset, joiden henkilöstölle hakemuksen voisi näin ollen myös tehdä. Hakemuksen vastaanottaminen ei edellytä menettelyasetuksen mukaan toimia viranomaiselta. Hakemuksen tekemisen hetkestä alkaa tosin kulua menettelyasetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetty viiden päivän määräaika, jonka kuluessa hakemus on rekisteröitävä. Menettelyasetuksen 27 artiklan 3 kohdan mukaan, jos hakemus tehdään viranomaiselle, jonka tehtävänä on vastaanottaa kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, mutta joka ei ole vastuussa hakemusten rekisteröinnistä, kyseisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta viranomaiselle, joka on vastuussa hakemusten rekisteröimisestä, viipymättä ja viimeistään kolmen työpäivän kuluessa siitä, kun hakemus on tehty. Hakijan oikeus vastaanottopalveluihin alkaa myös hakemuksen tekemisestä.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetun mukaan poliisi tai rajatarkastusviranomainen rekisteröisivät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Tämä vastaisi voimassa olevan lain säännöstä hakemuksen rekisteröinnistä. Hakemuksen rekisteröinnin sisällöstä, kerättävistä tiedoista ja määräajoista säädetään menettelyasetuksen 27 artiklassa. Kyseisen artiklan 4 kohdan mukaan rekisteröinnin yhteydessä voidaan kerätä myös hakemuksen tutkinnassa tarvittavia lisätietoja, jos määrittävä viranomainen tai muu viranomainen, joka avustaa sitä hakemuksen tutkinnassa, kerää tiedot. Tässä esityksessä ehdotetaan 116 §:ssä säädettävän, että poliisi ja rajatarkastusviranomainen voisivat avustaa määrittävää viranomaista ja näin ollen kerätä myös muita hakemuksen tutkinnan kannalta tärkeitä tietoja rekisteröinnin yhteydessä. Viranomaisten kesken sovittaisiin, mitä tietoja rekisteröinnin yhteydessä olisi tärkeää kerätä sen lisäksi, mitä menettelyasetuksen 27 artiklassa säädetään.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan muutosta voimassa olevaan lakiin nähden. Ehdotetun mukaan hakemus jätettäisiin Maahanmuuttovirastolle. Hakemuksen jättämisestä säädetään menettelyasetuksen 28 artiklassa. Hakemuksen jättämisellä tarkoitetaan vaihetta, jossa hakijan on toimitettava kaikki saatavillaan olevat seikat ja mahdolliset asiakirjat, jotka tukevat hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan. Hakemuksen jättäminen on hakija-aloitteinen toimi, johon hänellä tulee olla mahdollisuus. Toisaalta hänellä on siihen myös velvollisuus, jonka noudattamatta jättämisestä on seurauksia. Hakemus voidaan muun muassa hylätä epäsuorasti peruutettuna, jos hakemusta ei jätetä. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 päivän kuluttua hakemuksen rekisteröinnistä ja rajamenettelyssä 5 päivän kuluessa.
Voimassa olevan lain mukaan kaikki edellä mainitut menettelyn kolme alkuvaihetta tehdään samalla hetkellä, kun hakemus tehdään poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle. Myös menettelyasetuksessa mahdollistetaan kaikkien vaiheiden yhdistämisen samanaikaisesti tehtäväksi, mutta tietyt asetuksen muut velvoittavat säännökset, kuten maksuttoman oikeudellisen neuvonnan antaminen hakijalle ennen hakemuksen jättämistä käytännössä vaikeuttavat vaiheiden samanaikaista toteuttamista. Myös jättämisen tarkoitus ensimmäisenä tilaisuutena hakijalle kertoa hakemuksensa tueksi esittämistään perusteista tarkemmin puoltaisi sitä, että hakemus jätettäisiin Maahanmuuttovirastolle, joka myös tutkisi hakemuksen. Maahanmuuttovirasto pystyisi hyödyntämään vaihetta parhaalla mahdollisella tavalla ja keräämään tutkinnan kannalta hyödyllistä tietoa jo varhaisessa vaiheessa hakemuksen tutkinnassa. Tällä voidaan nähdä olevan myös menettelyä kokonaisuutena tehostavaa vaikutusta. Maahanmuuttovirasto voisi yhdistää hakemuksen jättämiseen myös hakemuksen tutkintaan liittyvän henkilökohtaisen puhuttelun. Erityisesti menettelyasetuksen 11 artiklan tutkittavaksi ottamista koskevan puhuttelun tai nopeutetun menettelyn tapauksissa 12 artiklan mukainen varsinaisen puhuttelun pitäminen samaan aikaan jättämisen kanssa tehostaisi menettelyä ja mahdollistaisi selvästi perusteettomien hakemusten ratkaisemisen ja myös kielteisen päätöksen saaneiden hakijoiden maasta poistamisen nopeasti.
Hakemus tulee pääsääntöisesti jättää henkilökohtaisesti. Menettelyasetuksen 28 artiklan 3 kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus säätää kansallisessa lainsäädännössään, että hakemus katsotaan jätetyksi henkilökohtaisesti, jos toimivaltainen viranomainen tarkistaa, että hakija on fyysisesti paikalla jäsenvaltion alueella, kun hakemus rekisteröidään tai jätetään. Maahanmuuttovirasto määrittelisi jättämisen ajankohdan ja tavan. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän, että Maahanmuuttovirasto voisi mahdollistaa hakemuksen jättämisen myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jos virasto katsoo sen olevan tarkoituksenmukaista ja pystyy varmistumaan siitä, että hakija on fyysisesti Suomen alueella. Olennaista olisi varmistua siitä, että jättämisen tarkoitus, turvapaikkaperusteiden esittäminen, toteutuu, eikä hakijan oikeusturva vaarannu. Maahanmuuttoviraston tulisi jättämisen tapaa harkitessaan ottaa huomioon muun muassa hakijan iästä taikka fyysisestä tai psyykkisestä tilasta johtuva haavoittuva asema tai muut hakijan henkilökohtaiset syyt, jotka voivat vaikuttaa perusteiden esittämiseen ja näin ollen puoltavat henkilökohtaista jättämistä Maahanmuuttoviraston virkamiehen kanssa samassa tilassa. Erityisesti alaikäisen hakijan kohdalla tulisi ottaa huomioon lapsen etu. Hakijan mielipide asiasta voitaisiin ottaa huomioon, mutta mahdollisuutta järjestää jättäminen videon tai muun soveltuvan teknisen tiedonvälistystavan välityksellä ei kuitenkaan tulisi jättää riippuvaiseksi hakijan suostumuksesta, vaan harkintavalta tässä kysymyksessä olisi Maahanmuuttovirastolla. Maahanmuuttoviraston tulisi videoneuvottelun tai muun teknisen tiedonvälitystavan välityksellä tapahtuvassa hakemuksen jättämisessä varmistua siitä, että jättäminen voidaan hoitaa tietoturvallisesti. Tähän kuuluu niin käytettävien tilojen kuin myös teknisen yhteyden turvallisuudesta varmistuminen ja sitä kautta asian riittävästä salassapidosta varmistuminen.
Menettelyasetuksen 28 artiklan 4 kohdassa jätetään myös kansallisesti säädettäväksi mahdollisuudesta jättää hakemus lomakkeen muodossa, jos hakija ei pysty tulemaan paikalle henkilökohtaisesti hänestä riippumattomien syiden, kuten vankeuden tai pitkäkestoisen sairaalahoidon vuoksi. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän myös tästä mahdollisuudesta. Kynnys lomakkeella jättämiseen olisi kuitenkin korkea ottaen huomioon myös mahdollisuus järjestää jättäminen käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että poiketen 3 momentissa säädetystä hakemus jätettäisiin kuitenkin hakemuksen rekisteröivälle viranomaiselle, jos on kyse tietyistä myöhemmän hakemuksen tilanteista. Näissä tilanteissa kaikki kolme vaihetta, hakemuksen tekeminen, rekisteröiminen ja jättäminen tehtäisiin samaan aikaan. Pykälän 4 momentti soveltuisi, jos olisi kyse ensimmäisestä myöhemmästä hakemuksesta, joka katsotaan tehdyksi ainoastaan sellaisen päätöksen täytäntöönpanon viivyttämiseksi tai estämiseksi, joka johtaisi hakijan välittömään poistamiseen maasta, tai jos olisi kyse toisesta tai sen jälkeisestä myöhemmästä hakemuksesta. Näissä 4 momentissa tarkoitetuissa myöhempien hakemusten tilanteissa voitaisiin menettelyasetuksen 16 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisesti evätä maksuttoman oikeudellisen neuvonnan antaminen. Tässä esityksessä ehdotetaan 95 a §:n 3 momenttiin tällaista maksuttoman oikeudellisen neuvonnan epäämistä koskevaa säännöstä. Ehdotetun 4 momentin sääntely olisi tarpeellista erityisesti niissä tilanteissa, joissa myöhempi hakemus tehdään maasta poistamisen ollessa jo käynnissä. Jos hakemus jätettäisiin erillisenä toimena eri viranomaiselle, keskeytyisi maasta poistaminen ja se voisi viivästyä pitkiä aikoja.
Hakemus voitaisiin katsoa jätetyksi vain tarkoituksena estää tai viivyttää aikaisemman päätöksen nojalla annetun käännyttämispäätöksen välitön täytäntöönpano esimerkiksi silloin, kun maasta poistamisen käytännön valmistelut on aloitettu ja maasta poistamisen arvioitu ajankohta tai sen päivä on tiedossa ja hakemus on jätetty vasta sen jälkeen, kun hakijalle on ilmoitettu maasta poistamista koskevien käytännön valmistelujen aloittamisesta ja poistamisen arvioitu ajankohta tai maasta poistamisen päivä. Selkeimpänä esimerkkinä olisi tilanne, jossa myöhempi hakemus tehdään samana päivänä, kun käännyttämispäätös olisi tarkoitus panna täytäntöön.
Jotta 4 momenttia voitaisiin soveltaa, tulisi rekisteröivälle viranomaiselle olla selvää, että kyse on joko maasta poistamisen viivyttämistarkoituksessa tehdystä ensimmäisestä myöhemmästä hakemuksesta taikka toisesta tai sen jälkeisestä myöhemmästä hakemuksesta. Jos rekisteröinnin yhteydessä ei olisi käytettävissä tietoa, että hakijalla on taustalla hakemus tai hakemuksia muissa EU:n jäsenvaltioissa, ei momentin säännöstä voitaisi soveltaa. Tällöin hakija jättäisi hakemuksena Maahanmuuttovirastolle. Kyse tässä säännöksessä olisi nimenomaan hakemuksen jättämisestä ja arvio siitä, ottaako Maahanmuuttovirasto myöhemmän hakemuksen tutkittavaksi tehtäisiin tämän jälkeen niillä tiedoilla, joita rekisteröivä viranomainen on kerännyt hakemuksen jättämisvaiheessa.
Pykälän 5 ja 6 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan pykälän 4 ja 5 momenttia.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston mahdollisuudesta avustaa poliisia ja rajatarkastusviranomaista keskitetyn seulonnan yhteydessä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnissä. Keskitetyllä seulonnalla tarkoitettaisiin seulontamenettelyä, jossa seulontamenettelyyn kuuluvat tehtävät suoritetaan seulontaviranomaisten päätöksestä yhdellä tai useammalla seulontapaikalla laittoman maahantulon, tartuntatautilain 3 §:n 7 kohdan mukaisen poikkeuksellisen epidemian tai muun vastaavan syyn perusteella. Tästä säädettäisiin 3 §:n 32 kohdassa. Maahanmuuttoviraston apu voisi olla tarpeen erityisesti laajan laittoman maahantulon tilanteessa. Avun sisällöstä sovittaisiin viranomaisten kesken ja mahdollisuus huomioitaisiin myös viranomaisten valmiussuunnittelussa. Maahanmuuttovirasto on aiemmin avustanut maahantulijoiden rekisteröinnissä laajamittaisen maahantulon yhteydessä perustetussa järjestelykeskuksessa esimerkiksi vuosina 2015–16. Tällöin avustaminen on perustunut sisäministeriön määräykseen, josta säädetään 133 §:n 3 momentissa. Järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan.
95 a §.Maksuton oikeudellinen neuvonta. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälässä säädettäisiin maksutonta oikeudellista neuvontaa tarjoavasta tahosta, maksuttomaan oikeudelliseen neuvontaan liittyvistä menettelysäännöistä sekä yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat maksuttoman oikeudellisen neuvonnan tarjoamisen epäämistä. Ehdotettu sääntely perustuu menettelyasetuksen 15, 16 ja 19 artikloihin sekä hallinta-asetuksen 21 artiklaan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston velvollisuudesta tarjota kansainvälistä suojelua hakeville maksutonta oikeudellista neuvontaa. Maksuttoman oikeudellisen neuvonnan sisällöstä säädetään menettelyasetuksen 16 artiklan 2 kohdassa ja hallinta-asetuksen 21 artiklan 6 kohdassa. Maksutonta oikeudellista neuvontaa tulee antaa kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä sekä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyssä. Menettelyasetuksen 19 artiklan 1 kohdan ja hallinta-asetuksen 21 artiklan 3 kohdan mukaan maksutonta oikeudellista neuvontaa antavan tahon on oltava hyväksytty kansallisen lainsäädännön mukaisesti tarjoamaan oikeudellista neuvontaa. Jotta toiminto olisi joustavasti järjestettävissä, Maahanmuuttovirasto voisi käyttää harkintavaltaansa siinä, millaisella taustalla tai tehtävän vaativuustasolla oikeudellista neuvontaa annettaisiin. Maahanmuuttoviraston on kuitenkin varmistettava oikeudellista neuvontaa antavien riittävä perehtyneisyys kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevaan menettelyyn ja vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyyn tarjotakseen hakijoille laadukasta, oikeaa ja ajantasaista neuvontaa. Maksuttoman oikeudellisen neuvonnan sisältö määrittää edellytetyn osaamisen tason. Riittävä perehtyneisyys ja ammattitaito voidaan varmistaa esimerkiksi perehdytyksillä tai koulutuksilla. Tehtävänkuvan määrittämisen tueksi voidaan hyödyntää myös Euroopan Unionin turvapaikkaviraston laatimaa asiakirjaa Practical Guide on Free Legal Counselling European Union Agency for Asylum, Practical Guide on Free Legal Counselling, Organisation of the provision of free legal counselling, 1.10.2025. Eturistiriitojen välttämiseksi 1 momentissa edellytettäisiin, että neuvontaa antavilla tulisi olla päätöksenteosta riippumaton ja itsenäinen rooli.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksuttomaan oikeudelliseen neuvontaan liittyvistä menettelysäännöistä menettelyasetuksen 19 artiklan 2 kohdan ja hallinta-asetuksen 21 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Menettelyasetuksen johdanto-osan 16 kohdan mukaan hakijoille olisi heidän pyynnöstään annettava hallinnollisen menettelyn aikana maksutonta oikeudellista neuvontaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on rekisteröity. Hakija voisi pyytää maksutonta oikeudellista neuvontaa menettelyn kaikissa vaiheissa toimivaltaiselta viranomaiselta, joka välittää pyynnön maksutonta oikeudellista neuvontaa antavalle taholle. Esimerkiksi hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä neuvontaa voisi siis pyytää ehdotetun 95 §:n mukaisesti poliisilta tai rajatarkastusviranomaiselta tai hakemuksen jättämisen yhteydessä tai sen jälkeen Maahanmuuttovirastolta. Oikeudellista neuvontaa antavan tahon tulee varmistaa pyynnön saatuaan, että hakijalle on annettu tieto siitä, miten ja milloin hän voi saada oikeudellista neuvontaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että oikeudellinen neuvonta tulee järjestää tarpeen mukaan, oikea-aikaisesti ja asianmukaisella tavalla huomioiden hakijan yksilöllinen tilanne sekä varmistaen neuvonnan tosiasiallinen saavutettavuus ja tietoturvallisuus. Menettelyasetuksen 16 artikla ja hallinta-asetuksen 21 artikla edellyttävät maksuttoman oikeudellisen neuvonnan antamista ja niissä säädetään siitä, mitä neuvontaan on kuuluttava. Neuvonnan tarve ja laajuus olisi kuitenkin ratkaistava kussakin tapauksessa erikseen asian laadun ja siihen liittyvien yksilöllisten olosuhteiden perusteella. Oikea-aikaisuudella viitataan erityisesti siihen, että hakijan tulee saada neuvontaa menettelyyn liittyvien määräaikojen puitteissa. Oikeudellisen neuvonnan saavutettavuudella tarkoitetaan muun muassa sitä, että neuvontaa olisi annettava hakijan äidinkielellä tai kielellä, jota hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän. Oikeudellista neuvontaa voidaan antaa tapauskohtaisen harkinnan mukaan käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa tilaisuuteen osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, kunhan varmistutaan tietoturvallisuudesta. Maahanmuuttoviraston olisi kiinnitettävä erityistä huomiota toiminnan tehokkuuden lisäksi hakijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja olosuhteisiin harkitessaan oikeudellisen neuvonnan järjestämisen tapaa. Toiminnan tehokkuuden varmistaminen edellyttää, että neuvontaa annetaan lähtökohtaisesti usealle hakijalle samanaikaisesti. Hakijan henkilökohtaisia ominaisuuksia ja olosuhteita arvioidessaan Maahanmuuttoviraston olisi kiinnitettävä huomiota esimerkiksi hakijan luku- ja kirjoitustaitoon, ikään, vammaisuuteen ja muihin haavoittuvuustekijöihin, jotka voivat vaikuttaa hakijan kykyyn vastaanottaa ja ymmärtää annettua neuvontaa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin menettelyasetuksen 19 artiklan 3 kohdan edellyttämällä tavalla yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat maksuttoman oikeudellisen neuvonnan tarjoamisen epäämistä 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Ehdotettu sääntely perustuu myös hallinta-asetuksen 21 artiklan 7 kohtaan, jonka mukaan maksuttoman oikeudellisen neuvonnan tarjoaminen vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyssä voidaan jättää pois, jos hakijaa avustaa ja edustaa oikeudellinen avustaja.
Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaisesti maksutonta oikeudellista neuvontaa ei annettaisi, jos hakemus on ensimmäinen myöhempi hakemus, jonka tarkoituksena on vain aikaisemman hakemuksen nojalla tehdyn lainvoimaisen maastapoistamispäätöksen välittömän täytäntöönpanon estäminen tai viivyttäminen. Tällöin hakemus myös jätettäisiin rekisteröivälle viranomaiselle Maahanmuuttoviraston sijaan. Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan maksutonta oikeudellista neuvontaa ei ehdotuksen mukaan annettaisi, jos hakemus olisi toinen tai sen jälkeinen myöhempi hakemus. Toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen jättäneen voitaisiin perustellusti olettaa tuntevan menettelyt ja saaneen maksutonta oikeudellista neuvontaa tai maksutonta oikeusapua aiempien hakemusten yhteydessä.
Pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan maksutonta oikeudellista neuvontaa ei ehdotuksen mukaan annettaisi, jos hakijalla olisi jo asiamies. Maksuttoman oikeudellisen neuvonnan järjestämisessä ei olisi tarkoitus luoda päällekkäisiä toimintoja, joissa hakija voi pyytää oikeudellista neuvontaa sekä hänen asiamieheltään että Maahanmuuttovirastolta. Menettelyasetuksen 16 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan maksuton oikeudellinen neuvonta voidaan evätä, jos hakijaa avustaa tai edustaa jo oikeudellinen neuvonantaja. Hallinta-asetuksen 21 artiklan 7 kohdan mukaan maksuttoman oikeudellisen neuvonnan tarjoaminen vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyssä voidaan jättää pois, jos hakijaa jo avustaa ja edustaa oikeudellinen avustaja. Suomen lainsäädäntökehyksessä säännöksissä tarkoitettu oikeudellinen neuvonantaja/avustaja, joka avustaa ja edustaa hakijaa, vastaa hallintolain 12 §:ssä tarkoitettua asiamiestä. Hallintolain esitöiden mukaan ”asiamiehellä tarkoitettaisiin henkilöä, jolla on oikeus toimia asiassa päämiehen puolesta. Asiamies voi olla esimerkiksi asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Asiamieheltä ei kuitenkaan edellytettäisi erityisiä kelpoisuusvaatimuksia, joten myös muu kuin juridisen koulutuksen saanut voisi toimia hallintoasiassa asiamiehenä.” (HE 72/2002)
Hallintolain (434/2003) 8 §:n mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää maksutonta neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Pykälän 3 momentissa säädetyt maksutonta oikeudellista neuvontaa koskevat rajoitukset eivät rajoita hallintolaissa säädettyä neuvontavelvollisuutta.
Voimassa olevassa pykälässä säädetään tietojen antamisesta kansainvälistä suojelua hakevalle, josta säädetään menettelyasetuksen 8 artiklan 2 kohdassa ja 35 artiklan 7 kohdan c alakohdassa. Kyseiset artiklat ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä.
95 b §.Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen peruuttaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan, jotta siinä huomioitaisiin menettelyasetuksen sääntely hakemuksen peruuttamisesta. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen nimenomaisesta peruuttamisesta säädetään menettelyasetuksen 40 artiklassa. Tästä ehdotetaan säädettävän 1 momentissa informatiivisena säännöksenä. Kyseisessä asetuksen artiklassa viitataan siihen, että hakijan on peruutettava hakemus kirjallisesti henkilökohtaisesti tai hänen oikeudellisena edustajanaan toimivan oikeudellisen neuvonantajan toimesta kansallista lainsäädäntöä noudattaen. Tarkemmasta menettelystä ja toimivaltaisista viranomaisista olisi siis tarpeen säätää kansallisesti.
Voimassa olevan pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään menettelystä nimenomaisen peruuttamisen tilanteissa. Tätä menettelyä ei ole tarpeen muuttaa. Pykälän 2 ja 3 momentteihin ehdotetaan voimassa olevan pykälän 1 ja 2 momentin sisältöä. Maahanmuuttovirasto, poliisi, rajatarkastusviranomainen ja vastaanottokeskuksen johtaja tai apulaisjohtaja olisivat ehdotetun 2 momentin mukaan edelleen toimivaltaiset tahot vastaanottamaan peruuttamista koskevan ilmoituksen. Ehdotetun 3 momentin mukaan peruutusilmoituksen vastaanottaja pyytäisi edelleen hakijaa ilmoittamaan kantansa mahdolliseen maasta poistamiseen ja maahantulokieltoon sekä pyytäisi peruuttamiselle kaksi esteetöntä todistajaa, jotka voisivat olla Maahanmuuttoviraston tai vastaanottokeskuksen virkamiehiä tai työntekijöitä taikka poliisi- tai rajatarkastusviranomaisia.
Voimassa olevan 3 momentin säännöstä ei pykälässä enää tarvittaisi, koska velvollisuudesta tehdä palauttamispäätös, jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on peruutettu, säädetään menettelyasetuksen 37 artiklassa. Maahanmuuttoviraston toimivallasta tehdä artiklan tarkoittama palautuspäätös säädetään ulkomaalaislain 152 §:ssä ja maahantulokiellon määräämisestä ulkomaalaislain 150 §:ssä, eikä voimassa oleva 3 momentti näin ollen olisi tarpeellinen.
95 c §.Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen raukeaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan ja siinä säädettävän hakemuksen raukeamisesta hakijan kuollessa kesken hallinnollisen menettelyn. Hakemuksen raukeamisesta hakijan kuollessa ei säädetä menettelyasetuksessa, joten asiasta on säädettävä kansallisesti.
Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen raukeamisesta, jos hakija katoaa. Menettelyasetuksen 41 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus peruutetaan epäsuorasti hakijan kadotessa. Koska kyseinen säännös on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, ei hakijan katoamisen tilanteesta ehdoteta muuta kansallista sääntelyä. Kyseisessä asetuksen artiklan kohdassa säädetään, että hakemuksen ilmoitetaan olevan epäsuorasti peruutettu, kun hakija on toistuvasti laiminlyönyt 9 artiklan 4 kohdan mukaisen ilmoittautumisvelvollisuutensa tai ei pysyttele toimivaltaisten hallinto- tai oikeusviranomaisten saavutettavissa, ellei hän pysty osoittamaan, että tämä saavutettavissa pysyttelemistä koskeva laiminlyönti johtui erityisistä olosuhteista, joihin hän ei voinut vaikuttaa. Kyseinen 9 artiklan 4 kohta koskee hakijan velvollisuutta ilmoittautua toimivaltaisille viranomaisille määrättynä ajankohtana tai kohtuullisin väliajoin tai pysymistä hänelle osoitetulla jäsenvaltion maantieteellisellä alueella. Ehdotetun vastaanottolain 50 §:n mukaisilla ilmoittautumisvelvollisuuksilla tarkoitetaan hakijalle määrättävää velvollisuutta ilmoittautua vastaanottokeskuksessa 1–4 kertaa päivässä, tai velvollisuutta olla läsnä vastaanottokeskuksessa tiettynä tai tiettyinä vuorokaudenaikoina. Velvollisuudesta tunnistautua vastaanottokeskuksessa puolestaan ehdotetaan säädettävän vastaanottolain 13 a §:ssä, ja tällä tunnistautumisella tarkoitetaan kaikilla hakijoilla olevaa velvollisuutta tunnistautua määräajoin vastaanottokeskuksessa. Myös ilmoittautumisvelvollisuuden tai tunnistautumisen laiminlyönti voi indikoida sitä, ettei hakija enää menettelyasetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti ole viranomaisten saavutettavissa.
Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään, että hakijan katsotaan poistuneen todennäköisesti Suomesta, jos hänen olinpaikkansa on vastaanottokeskuksesta saatavan tiedon mukaan ollut tuntematon vähintään kahden kuukauden ajan, tai häneen ei ole vähintään kahteen kuukauteen saatu yhteyttä hänen viimeksi ilmoittamiensa yhteystietojen avulla. Asetuksessa ei määritellä tarkemmin, mitä tarkoitetaan toistuvalla ilmoittautumisvelvollisuuksien laiminlyönnillä. Tämä jää määrittävän viranomaisen harkittavaksi ja riippuu myös siitä, kuinka usein hakija on määrätty tunnistautumaan tai ilmoittautumaan vastaanottokeskuksessa. Sanamuodon mukaan sen voidaan katsoa tarkoittavan vähintään kahta laiminlyöntiä.
96 §.Kortti hakemusasian vireillä olosta. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska kansainvälistä suojelua hakevalle toimitettavista asiakirjoista säädetään menettelyasetuksen 29 artiklassa. Lisäksi pykälässä oleva maininta kiintiöpakolaisille annettavasta kortista on tarpeeton, koska pakolaiskiintiössä otettavat päätetään ennen heidän Suomeen saapumistaan, jolloin oleskelulupakortti on olemassa maahan saavuttaessa, eikä erillistä todistusta hakemuksen vireilläolosta tarvita. Myöskään tilapäistä suojelua hakevalle ei pykälän tarkoittamaa korttia ole annettu, eikä säännökselle ole tältäkään osin tarvetta.
96 a §. Erityiset menettelylliset takeet. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen sisällöstä säädetään menettelyasetuksen 20 ja 21 artiklassa.
97 §.Turvapaikkatutkinta. Pykälä ehdotetaan kumottavan, koska sen sisällöstä säädetään pääosin EU-lainsäädännössä. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa Maahanmuuttoviraston tehtäväksi säädetty kansainvälisen suojelun perusteella oleskelulupaa hakevan ulkomaalaisen henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulon selvittäminen on osa seulonta-asetuksen mukaista seulontaa. Henkilöllisyyden selvittämisestä seulonnassa säädetään seulonta-asetuksen 14 artiklassa ja asetuksen 17 artiklan perusteella seulontalomakkeelle on merkittävä muun muassa syy laittomaan saapumiseen ja maahantuloon sekä tiedot matkustusreiteistä, jotka sisältävät esimerkiksi tiedot lähtöpaikasta, aiemmasta asuinpaikasta sekä kolmansista kauttakulkumaista. Menettelyasetuksen 27 artiklan mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä rekisteröidään tietyt henkilötiedot, jotka ovat merkityksellisiä kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn ja vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä, muun muassa tiedot tietyistä perheenjäsenistä. Henkilöllisyyden selvittämisen jatkamiselle saattaa olla tarve vielä hakemuksen tutkinnan yhteydessä. Lain 116 §:n 1 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jonka perusteella Maahanmuuttovirasto jatkaisi tarvittaessa henkilöllisyyden selvittämistä hakemuksen rekisteröinnin jälkeen ja keräisi tiedot muista perheenjäsenistä ja omaisista, joita ei olisi vielä kysytty hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä.
Voimassa olevan 2 momentin sisällöstä säädetään menettelyasetuksessa. Asetuksen 11 artiklassa säädetään tutkittavaksiottamispuhuttelun sisällöstä ja 12 artiklassa varsinaisen puhuttelun sisällöstä. Asetuksen 13 artiklan 6 kohdan mukaan määrittävän viranomaisen henkilöstö suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut. Säännökset ovat suoraan sovellettavia. Voimassa olevassa 3 momentissa säädetään poliisin mahdollisuudesta osallistua turvapaikkapuhutteluun, jos Suomen kansallinen turvallisuus tai kansainväliset suhteet taikka yleinen järjestys tai turvallisuus sitä edellyttävät. Tämän kaltaista säännöstä ei ole menettelyasetuksessa. Menettelyasetuksen mukaan joku toinen viranomainen voi avustaa määrittävää viranomaista hakemuksen tutkinnassa. Poliisille ja rajatarkastusviranomaiselle ehdotetaan 116 §:n 2 momentissa toimivaltaa avustaa Maahanmuuttovirastoa määrittävän viranomaisen tehtäviin kuuluvissa hakemuksen perusteiden ja muiden hakemuksen tutkinnan kannalta tärkeiden tietojen selvittämisessä. Selvyyden vuoksi ehdotetaan, että voimassa olevan 97 §:n 3 momentti siirrettäisiin 116 §:n 4 momentiksi. Pykälässä 116 ehdotetaan säädettävän kansainväliseen suojeluun liittyvästä toimivallasta yleisesti.
97 a §.Puhuttelupöytäkirjan tarkastaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan menettelyasetuksen kansalliseen harkintaan jätettyä sisältöä. Pykälässä ehdotetaan säädettävän ainoastaan Maahanmuuttoviraston laatiman turvapaikkapuhuttelupöytäkirjan tarkastamiseen liittyvistä seikoista, joiden osalta jäsenvaltioille on menettelyasetuksessa jätetty liikkumavaraa.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan informatiivisena säännöksenä viittausta menettelyasetuksen artikloihin 11–14, joissa säädetään kansainvälistä suojelua koskevista henkilökohtaisista puhutteluista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin puhuttelupöytäkirjan tarkastamisesta nykyisen 4 momentin mukaisesti. Ehdotus ei sisällä muutoksia voimassa olevaan, ulkomaalaislain muutoksella (247/2025) tehtyyn sääntelyyn pöytäkirjan tarkastamisesta (HE 10/2025 vp). Maahanmuuttovirasto voisi vastaisuudessakin harkintansa mukaan joko jättää puhuttelupöytäkirjan tarkastamatta kokonaan tai osittain, jolloin hakijalle annetaan vähintään kahden viikon määräaika lisäysten ja korjausten toimittamiselle, tai tarkastaa pöytäkirja kokonaisuudessaan puhuttelutilaisuudessa, jolloin hakijalle ei anneta erillistä määräaikaa pöytäkirjan täydentämiselle.
Voimassa olevan 2 momentin osalta maininta hakijalta tiedusteltavasta suhtautumisesta mahdolliseen käännyttämiseen, karkottamiseen tai maahantulokieltoon on tarpeeton, koska ulkomaalaisen kuulemisesta pääsyn epäämistä, käännyttämistä, karkottamista tai maahantulokiellon määräämistä koskevassa asiassa on säädetty ulkomaalaislain 145 §:ssä. Maahanmuuttoviraston tulisi jatkossakin varmistaa, että käännyttämis- tai karkotuspäätöksen saanutta hakijaa on ennen päätöksentekoa kuultu.
Voimassa olevassa pykälässä säädetyistä henkilökohtaisen puhuttelun olosuhteista säädetään menettelyasetuksen 13 artiklan 3 kohdassa. Kyseisessä artiklassa säädetään muutenkin henkilökohtaisia puhutteluja koskevista vaatimuksista, muun muassa turvapaikkapuhuttelun pitämisestä etäyhteyksin. Puhuttelupöytäkirjan laatimisesta sekä tallenteista säädetään menettelyasetuksen 14 artiklassa. Menettelyasetuksen 23 artiklan 8 kohdan e alakohdassa säädetään alaikäisen edustajan läsnäolosta puhuttelussa.
97 b §.Tiedon hankinta yksittäisessä kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska sen 1 momentin sisällöstä säädetään menettelyasetuksen 7 artiklan 2 kohdassa ja 2 momentin sisällöstä säädetään menettelyasetuksen 24 artiklan 1 kohdassa.
98 §.Tutkintamenettelyn kesto tuomioistuimen kumotessa kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen ja palauttaessa sen Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälässä ehdotetaan säädettävän tutkintamenettelyn päätökseen saattamisen määräajoista tilanteessa, jossa tuomioistuin kumoaa Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttaa hakemuksen uudelleen käsiteltäväksi. Menettelyasetuksen 35 artiklan mukaan käsittelyaikojen tulee olla hallintovaiheelle kyseisessä artiklassa asetettuja käsittelyaikoja lyhyempiä. Voimassa olevassa pykälässä säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ratkaisemisesta, josta säädetään menettelyasetuksen 34, 37 ja 39 artiklassa sekä määritelmäasetuksen 4 artiklassa. Kyseiset artiklat ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä.
Pykälän 1 kohdan mukaan käsittelyaika hakemukselle, joka on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetty tutkimatta menettelyasetuksen 38 artiklan 1 kohdan a, b, c tai d alakohdassa tarkoitetulla perusteella, tai 38 artiklan 2 kohdan perusteella, olisi yksi (1) kuukausi siitä, kun tuomioistuimen tekemä päätös on tullut lainvoimaiseksi. Sama edellytys koskee kaikkia pykälässä ehdotettuja määräaikoja. Näin ollen myös tilanteet, joissa Maahanmuuttovirasto tai hakija hakee valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, tulisivat huomioiduiksi. Pykälän 1 kohta koskisi hakemuksia, jotka on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetty tutkimatta, koska jokin muu kuin jäsenvaltio on katsottu hakijalle ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi, hakijalle on myönnetty kansainvälistä suojelua muun kuin sen jäsenvaltion toimesta, joka tutkii hakemuksen, tai kansainvälinen rikostuomioistuin on tarjonnut hakijalle turvallista uudelleensijoittamista. Lisäksi kyseinen käsittelyaika koskisi myöhempiä hakemuksia, jotka on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetty tutkimatta. Hakemuksen olisi tässä tilanteessa oltava myöhempi hakemus, jonka tueksi ei ole ilmennyt tai ei ole esitetty menettelyasetuksen 55 artiklan 3 ja 5 kohdassa tarkoitettuja uusia merkityksellisiä tosiseikkoja, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää määritelmäasetuksen nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jos uusia seikkoja ei olisi ilmennyt liittyen aikaisemmin sovellettuun tutkimattajättämisperusteeseen.
Pykälän 2 kohdan mukaan tutkintamenettely olisi saatettava päätökseen kahdeksan (8) päivän kuluessa tuomioistuimen päätöksen tultua lainvoimaiseksi, jos hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetty tutkimatta menettelyasetuksen 38 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetulla perusteella. Kyseinen kohta koskee tilanteita, joissa hakijalle on annettu paluudirektiivin 6 artiklan mukainen palauttamispäätös ja hän tekee hakemuksen vasta seitsemän työpäivän kuluttua päivästä, jona hän on saanut palauttamispäätöksen. Kohdan soveltamisessa edellytettäisiin myös, että hakijalle on ilmoitettu siitä aiheutuvista seurauksista, jos hakemusta ei tehdä kyseisessä määräajassa, ja että kyseisen määräajan päätyttyä ei ole ilmennyt uusia merkityksellisiä tosiseikkoja.
Pykälän 3 kohdan mukaan käsittelyaika hakemukselle, joka on tutkittu menettelyasetuksen 42 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä, olisi kaksi (2) kuukautta siitä, kun tuomioistuimen päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Pykälän 4 kohdan mukaan käsittelyaika hakemukselle, joka on tutkittu menettelyasetuksen 39 artiklan 3 kohdan mukaisessa normaalissa menettelyssä, olisi kolme (3) kuukautta siitä, kun tuomioistuimen päätös on tullut lainvoimaiseksi. Normaalissa menettelyssä käsiteltyjen hakemusten käsittelyaikaan ehdotetaan lisäksi poikkeusta tapauksissa, joissa tutkintamenettelyn päättäminen ei kolmen kuukauden määräajassa olisi mahdollista Maahanmuuttovirastosta riippumattomista syistä. Tällaisia syitä voisivat olla esimerkiksi hakijan sairastuminen tai puhuttelujärjestelyistä johtuvat syyt kuten tulkkien saatavuushaasteet tai äkkinäinen puhuteltavien suuri määrä. Tällöin tutkintamenettely olisi saatava päätökseen viimeistään viiden (5) kuukauden kuluttua hallinto-oikeuden päätöksestä.
98 a §.Päätös kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska kansainvälistä suojelua koskevan tutkintamenettelyn kestosta säädetään menettelyasetuksen 35 artiklassa. Kyseinen artikla on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Tutkintamenettelyn kestosta tuomioistuimen kumotessa määrittävän viranomaisen päätöksen ja palauttaessa asian määrittävälle viranomaiselle uudelleen tutkittavaksi ehdotetaan säädettävän ulkomaalaislain 98 §:ssä.
99 §.Turvallinen turvapaikkamaa. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska turvallisesta turvapaikkamaasta säädetään menettelyasetuksen 58 artiklassa. Menettelyasetuksessa turvallisesta turvapaikkamaasta käytetään käsitettä ensimmäinen turvapaikkamaa.
99 a §.Turvallinen kolmas maa. Pykälä ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska turvallisesta kolmannesta maasta säädetään menettelyasetuksen 59 artiklassa.
100 §.Turvallisten maiden määrittely kansallisesti. Pykälää ehdotetaan muutettavan ja säädettävän siitä, miten turvallisten maiden määrittely kansallisella tasolla tehtäisiin. Voimassa olevassa pykälässä säädetään turvallisen alkuperämaan käsitteestä, josta säädetään menettelyasetuksen 61 artiklassa. Kyseinen artikla on suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Myös pykälän otsikko muutettaisiin.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan informatiivisena säännöksenä viittausta menettelyasetuksen 64 artiklaan, jossa säädetään kolmansien maiden määrittämisestä turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai turvalliseksi alkuperämaaksi kansallisella tasolla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtioneuvosto voisi asetuksella säätää maat, joita Suomessa pidettäisiin kansallisesti turvallisina kolmansina maina menettelyasetuksen 59 artiklan tarkoittamalla tavalla ja turvallisina alkuperämaina menettelyasetuksen 61 artiklan tarkoittamalla tavalla. Kansalliset turvallisten maiden luettelot olisivat täydentäviä unionin luetteloihin nähden. Asetuksella ei säädettäisi kansallisella tasolla turvallisiksi sellaisia maita, jotka olisi jo unionin tasolla turvallisiksi säädetty. Unionin luettelot sitovat maita sellaisinaan.
Maiden määrittely perustuisi Maahanmuuttoviraston arvioimaan maatietoon. Tällä tarkoitetaan Maahanmuuttoviraston normaalia menettelyä koostamansa maatiedon tulkinnasta kansainvälistä suojelua koskevien menettelyiden yhteydessä. Asetuksen valmistelu olisi sisäministeriön vastuulla ja sitä tehtäisiin yhteistyössä Maahanmuuttoviraston ja muiden olennaisten tahojen kanssa.
Vaikka valtioneuvoston tai ministeriön asetukseen voi sisältyä aineelliselta sisällöltään hallinnollisiksi luonnehdittavia säännöksiä, asetuksen antamisen on perustuttava laissa säädettyyn valtuutukseen. Tästä syystä esityksessä ehdotetaan asetuksen antamisesta säätämisestä ulkomaalaislaissa. Arvioinnin siitä, voidaanko kolmas maa määritellä turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai turvalliseksi alkuperämaaksi, olisi asetuksen 59 artiklan 3 kohdan ja 61 artiklan 3 kohdan mukaan perustuttava useisiin tietolähteisiin, ja siinä olisi huomioitava se, mitä asetuksessa säädetään suojelun antamisesta vainolta ja vakavalta haitalta. Vaikka Suomessa otettaisiin käyttöön kansalliset luettelot turvallisista kolmansista maista ja turvallisista alkuperämaista, käsitteitä voitaisiin asetuksen 59 artiklan 5 kohdan a-alakohdan ja 61 artiklan 5 kohdan c-alakohdan mukaisesti soveltaa vain, jos hakija ei voisi yksilöllisen arvioinnin yhteydessä esittää tosiasioita, joiden perusteella häneen ei voida soveltaa käsitteitä. Kyseeseen tulisi siis yhä yksilöllinen harkinta, eikä kansallisten luettelojen määrittäminen ja soveltaminen tarkoittaisi tästä poikkeamista.
Ehdotettu pykälä ei edellyttäisi kansallisten maaluetteloiden käyttöönottoa. Turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltaminen on menettelyasetuksen 59 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla mahdollista myös tapauskohtaisesti tietyn hakijan kohdalla, jos maata ei ole määritelty unionin tai jäsenvaltion tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi, edellyttäen, että artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät kyseisen hakijan kohdalla. Turvallisen alkuperämaan osalta menettelyasetuksessa ei ole samanlaista sääntelyä. Näin ollen turvallisen alkuperämaan käsitettä voidaan soveltaa ainoastaan sellaiseen maahan nähden, joka on määritelty turvalliseksi joko unionin tasolla taikka kansallisella tasolla. Suomessa voitaisiin soveltaa siis pelkästään unionin tasolla määriteltyjä turvallisia alkuperämaita, jos tämä katsottaisiin riittäväksi. Komissio ehdotti keväällä 2025 tiettyjä maita määriteltäviksi unionin tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi. Ehdotuksesta neuvoteltiin koko vuosi ja neuvottelusopu saavutettiin ennen vuodenvaihdetta. Asetus tuli voimaan 27.2.2026. Unionin tasolla turvallisiksi maiksi määriteltiin unionin ehdokasmaiden lisäksi mahdollinen ehdokasmaa Kosovo sekä Marokko, Tunisia, Egypti, Bangladesh, Intia ja Kolumbia.
Pykälän 4 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto ilmoittaisi menettelyasetuksen 64 artiklan 4 kohdan mukaisesti komissiolle ja turvapaikkavirastolle ne kolmannet maat, jotka on määritelty kansallisella tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai turvallisiksi alkuperämaiksi sekä muut turvalliset kolmannet maat, joihin kyseistä käsitettä olisi sovellettu.
101 §.Ilmeisen perusteeton hakemus. Pykälään ehdotetaan tehtävän tekninen muutos. Nykyinen viittaus ulkomaalaislain 104 §:ään ehdotetaan korvattavan viittauksella menettelyasetuksen 42 artiklaan, jossa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimisesta nopeutetussa menettelyssä. Muutos johtuu myös menettelyasetuksen 39 artiklan 4 kohdasta, jonka mukaan tulee kansallisesti säätää siitä, että määrittävä viranomainen voi katsoa perusteettoman hakemuksen ilmeisen perusteettomaksi. Voimassa oleva 104 § ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä.
102 §.Oikeus jäädä Suomen alueelle kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälässä ehdotetaan säädettävän poikkeuksista hakijan oikeuteen jäädä Suomen alueelle kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä.
Voimassa olevassa pykälässä säädetään uusintahakemuksesta, josta käytetään EU-lainsäädännössä termiä myöhempi hakemus, ja josta säädetään menettelyasetuksen 55 artiklassa. Kyseinen artikla on suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä.
Menettelyasetuksen 10 artiklan 1 kohdassa säädetään hakijan oikeudesta jäädä maahan hallinnollisen menettelyn ajaksi. Menettelyasetuksen 10 artiklan 4 kohta sisältää kansallista liikkumavaraa. Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksen hakijan oikeuteen jäädä alueelleen hallinnollisen menettelyn ajaksi 10 artiklan 4 kohdan tarkoittamissa tilanteissa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetuissa tilanteissa käytettäisiin tältä osin artiklassa mahdollistettu kansallinen liikkumavara. Artiklan 3 kohta sitä vastoin ei sisällä kansallista liikkumavaraa, vaan se sisältää ehdottoman poikkeuksen artiklan 1 kohdassa säädettyyn oikeuteen jäädä maahan. Mainitun 3 kohdan mukaan hakijalla ei ole oikeutta jäädä jäsenvaltion alueelle hallinnollisen menettelyn ajaksi, jos hänet on luovutettava toiseen jäsenvaltioon neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisesti annetusta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä johtuvien velvoitteiden mukaisesti. Mainittu puitepäätös on Suomessa kansallisesti pantu täytäntöön pääasiallisesti rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetulla lailla (1286/2003).
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että poiketen menettelyasetuksen 10 artiklan 1 kohdassa säädetystä, hakijalla ei olisi ehdotetuissa viidessä tilanteessa oikeutta jäädä Suomen alueelle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan ajaksi ja hänet voitaisiin poistaa maasta. Momentissa olisi maininta palautuskiellon huomioonottamisesta.
Momentin 1 kohdassa säädettäisiin poikkeus oikeuteen jäädä Suomen alueelle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan ajaksi, jos hakija olisi lainvoimaisella päätöksellä päätetty luovuttaa toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon, kolmanteen maahan, kansainväliseen rikostuomioistuimeen tai muuhun kansainväliseen tuomioistuimeen toimia varten. Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen tarkoittaa henkilön luovuttamista toiseen valtioon joko syytetoimia tai vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Tilanteet koskisivat ulkomaalaisen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai kolmanteen valtioon tai kansainväliseen rikostuomioistuimeen taikka muuhun kansainväliseen tuomioistuimeen, jonka osapuoli Suomi on. Ulkomaalaisen luovuttamista koskevassa asiassa sovellettaisiin sitä koskevaa sääntelyä, eli rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annettua lakia (456/1970), rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annettua lakia (1383/2007), rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annettua lakia (1286/2003), Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja rikosrekisteritietojen vaihtamista koskevien määräysten soveltamisesta annettua lakia (470/2021) ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja perussäännön soveltamisesta annettua lakia (1284/2000). Luovuttamista koskevia määräyksiä sisältyy myös lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joista keskeisin on rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva eurooppalainen yleissopimus (SopS 32/1971). Ehdotetussa säännöksessä kolmansilla mailla tarkoitettaisiin valtioita, jotka eivät ole Euroopan unionin jäsenvaltioita tai Euroopan talousalueeseen kuuluvia valtioita. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa kansallista luovuttamislainsäädäntöä. Sääntely kuitenkin selkeyttäisi merkittävästi luovuttamislainsäädännön ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemusmenettelyn suhdetta toisiinsa.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin poikkeus oikeuteen jäädä Suomen alueelle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan ajaksi, jos hakija ollaan lainvoimaisella päätöksellä siirtämässä toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan Suomen tuomioistuimen tuomitseman vapausrangaistuksen tai vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen täytäntöönpanemiseksi vieraassa valtiossa. Kyse olisi ulkomaalaisen rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa koskevasta siirtämisestä toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan. Ulkomaalaisen siirtoa koskevassa asiassa sovellettaisiin sitä koskevaa sääntelyä, eli Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanosta annettua lakia (326/1963), kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanosta annettua lakia (21/1987) ja tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annettua lakia (1169/2011). Siirtoja koskevia määräyksiä sisältyy myös kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Suomen ja Thaimaan välinen sopimus yhteistoiminnasta rikoslaissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanosta (SopS 38/1992). Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa kansallista tuomittujen siirtoja koskevaa lainsäädäntöä. Ehdotettu sääntely kuitenkin selventäisi merkittävästi siirtoja koskevan lainsäädännön ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemusmenettelyn suhdetta toisiinsa. Ehdotettu vastaisi sisällöltään edellä momentin 1 kohdassa luovuttamismenettelyä koskevaa sääntelyä ja yhdenmukaistaisi siten myös siltä osin käytäntöjä.
Menettelyasetuksen 10 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltio voi luovuttaa tai siirtää hakijan kolmanteen maahan tai 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun kansainväliseen rikostuomioistuimeen ainoastaan, jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että luovuttamis- tai siirtopäätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. Luovuttamispäätöksen täytäntöönpano ennen päätöksen tekemistä kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa ei näin olleen saa johtaa palauttamiskiellon rikkomiseen. Mainittu 10 artiklan 5 kohta ei sovellu 4 kohdan b kohdassa tarkoitettuun luovuttamiseen tai siirtoon Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon tai artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun luovuttamiseen Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon. Huomioiden muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artiklan sekä perusoikeuskirjan 19 artiklan ja perustuslain 9 §:n 4 momentissa säädetyn, voidaan kuitenkin todeta, että palautuskieltoa on noudatettava myös toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tapahtuvassa luovuttamista tai siirtoa koskevassa asiassa.
Keskeisintä olisi, että vaikka ehdotetun 1 kohdan mukaan luovuttamiseen tai 2 kohdan mukaan siirtoon suostuttaisiin tilanteessa, jossa hakijan kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen ei olisi vielä annettu hallinnollisessa menettelyssä päätöstä, voisi luovuttaminen tai siirto tapahtua ainoastaan, jos toimivaltainen viranomainen katsoisi, ettei luovuttaminen tai siirto rikkoisi palautuskieltoa. Kuten 10 artiklan 5 kohdassa on todettu, luovuttaminen tai siirto ei saa johtaa suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia jäsenvaltion velvoitteita. Määritelmäasetuksen 21 artiklan mukaan palautuskiellon periaatetta on noudatettava unionin ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Myös perustuslain 9 §:n 4 momenttiin sisältyy ehdoton palautuskielto.
Momentin 3 kohdassa säädettäisiin poikkeus oikeuteen jäädä Suomen alueelle, jos hakijan katsottaisiin olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tämä ei kuitenkaan saisi rajoittaa määritelmäasetuksen 12 ja 17 artiklan soveltamista. Käytännössä 3 kohta edellyttäisi arviota siitä, että hänet on katsottu vaaraksi yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Kohta voisi siten tulla sovellettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö olisi ollut Suomessa oleskeluluvalla, joka on joko peruutettu tai lupaa ei ole jatkettu, ja kielteisen päätöksen yhteydessä olisi päätetty henkilön maastapoistamisesta. Näissä tilanteissa henkilön hakiessa kansainvälistä suojelua ensimmäistäkin kertaa, hänelle olisi kuitenkin jo aiemmin tehty päätös maasta poistamisesta ja tuon maasta poistamista koskevan päätöksen yhteydessä olisi arvioitu esimerkiksi palautuskielto.
Pykälän 1 momentin viimeiset kaksi kohtaa koskisivat myöhempiä hakemuksia. Kohdassa 4 todettaisiin, että oikeudesta jäädä Suomen alueelle voidaan poiketa, jos ensimmäinen myöhempi hakemus olisi jätetty ainoastaan sellaisen päätöksen täytäntöönpanon viivyttämiseksi tai estämiseksi, joka johtaisi hakijan välittömään poistamiseen maasta, eikä kyseisen hakemuksen tutkintaa jatkettaisi menettelyasetuksen 55 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Käytännössä kyse olisi voimassa olevan ulkomaalaislain 200 a §:n 7 momentissa säädetyistä tilanteista. Kohta soveltuisi tilanteisiin, joissa maasta poistamisen käytännön valmistelut on jo aloitettu ja maasta poistamisen arvioitu ajankohta tai sen päivä on jo tiedossa. Lisäksi edellytettäisiin, ettei hakija olisi esittänyt uusia seikkoja hakemukselleen. Momentin 4 kohta tulisi sovellettavaksi, jos ensimmäinen myöhempi hakemus on jätetty vasta sen jälkeen, kun hakijalle on ilmoitettu maasta poistamista koskevien käytännön valmistelujen aloittamisesta sekä maasta poistamisen arvioitu ajankohta tai maasta poistamisen tarkka päivä. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi tilanne, jossa ensimmäinen myöhempi hakemus tehdään samana päivänä, kun maasta poistaminen olisi tarkoitus panna täytäntöön. Momentin 5 kohta koskisi tapauksia, joissa olisi kyse toisesta tai sen jälkeisestä myöhemmästä hakemuksesta sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana taikka ilmeisen perusteettomana.
On huomioitava, että 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa poiketaan tosiasiallisesti myös menettelyasetuksen 68 artiklan 5 kohdan d alakohdan tarkoittamasta oikeudesta jäädä maahan, kunnes hakijalla on ollut mahdollisuus pyytää tuomioistuimelta lupaa jäädä Suomen alueelle ja saada tuomioistuimen päätös tähän pyyntöön. Kun 1 momentin 4 tai 5 kohdan mukaisessa tilanteessa poiketaan hakijan oikeudesta jäädä Suomen alueelle kansainvälisen suojelun hakemuksen käsittelyn ajaksi ja hakija voidaan poistaa maasta, ei menettelyasetuksen 68 artiklan 5 d kohta voisi edes tulla sovellettavaksi. Palautuskielto tulisi huomioida myös näissä tilanteissa. Ehdotus rajaisi 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa hakijan oikeutta jäädä odottamaan muutoksenhaun tulosta.
Pykälän 2 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto antaisi toimivaltaisen viranomaisen tai tuomioistuimen pyynnöstä lausunnon 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun hakijan luovuttamista tai siirtoa koskevassa asiassa. Pyynnön lausua esittäisi luovuttamista tai siirtoa koskevaa asiaa käsittelevä toimivaltainen viranomainen tai tuomioistuin. Luovuttamislainsäädännössä lausuntoa pyytävänä toimivaltaisena viranomaisena tarkoitettaisiin syyttäjää tai oikeusministeriötä ja toimivaltaisena tuomioistuimena tarkoitettaisiin korkeinta oikeutta tai Helsingin käräjäoikeutta. Siirtoja koskevassa lainsäädännössä lausuntoa pyytävänä toimivaltaisena viranomaisena tarkoitettaisiin Rikosseuraamuslaitosta ja toimivaltaisena tuomioistuimena Helsingin hallinto-oikeutta. Toimivaltainen viranomainen tai tuomioistuin pyytäisi lausuntoa siitä, onko luovuttaminen tai siirtäminen toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon, kolmanteen maahan tai 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kansainväliseen tuomioistuimeen mahdollista siten, että luovuttamispäätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia Suomelle asetettuja velvoitteita. Esimerkiksi kolmannen maan kansalaisen luovuttamista koskevassa asiassa korkein oikeus tekisi Maahanmuuttovirastolle pyynnön lausua asiassa sen jälkeen, kun olisi ilmennyt, että ulkomaalaisella on kansainvälistä suojelua koskeva hakemus vireillä, keskusrikospoliisi olisi suorittanut luovuttamistutkinnan, ulkomaalainen olisi vastineessaan ilmoittanut vastustavansa luovuttamista ja vastine olisi korkeimman oikeuden käsiteltävänä. Jos lausunto olisi saatu jo oikeusministeriön pyynnöstä, korkeimmalla oikeudella ei olisi enää tarvetta pyytää lausuntoa. Tuomitun siirtoa koskevassa asiassa lausuntopyynnön tekeminen voisi tulla kyseeseen, jos Suomessa tuomitun vankeusrangaistuksen siirto toiseen valtioon on tullut vireille Rikosseuraamuslaitoksen aloitteesta. Näissä tilanteissa tuomitulla on oikeus valittaa siirtopäätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen, joka pyytäisi Maahanmuuttovirastolta lausunnon asiassa, kun olisi ilmennyt, että ulkomaalaisella on kansainvälistä suojelua koskeva hakemus vireillä. Jos lausunto olisi jo saatu Rikosseuraamuslaitoksen pyynnöstä, Helsingin hallinto-oikeudelle ei olisi enää tarvetta pyytää lausuntoa. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon liittyvässä luovuttamista koskevassa asiassa, lausuntoa pyytäisi toimivaltainen syyttäjä. Jos lausunto olisi jo saatu syyttäjän pyynnöstä, Helsingin käräjäoikeudella ei olisi enää tarvetta pyytää lausuntoa.
Kansainvälisen suojelun hakijalla olisi mahdollisuus tuoda esiin suojelua koskevassa hakemuksessaan ne seikat, joihin hän suojelun tarpeen osalta henkilökohtaisesti vetoaa ja vastaavasti luovuttamista tai siirtoa koskevassa asiassa kyseisellä henkilöllä olisi vastine- tai valitusvaiheessa mahdollisuus esittää näkemyksensä. Toimivaltaiset viranomaiset ja tuomioistuimet tekisivät jatkossakin luovuttamis- tai siirtomenettelyssä omaan toimivaltaansa kuuluvan päätöksen, johon kuuluu myös palauttamiskiellon arviointi. Tässä arviossa kyseiset toimivaltaiset viranomaiset ja tuomioistuimet voisivat hyödyntää myös Maahanmuuttoviraston lausuntoa. Muilta kuin, Maahanmuuttovirastolle osoitettua lausuntopyyntöä koskevilta osin, luovuttamisia tai siirtoja koskevaa nykymenettelyä ei ehdoteta muutettavaksi.
On huomattava, että ehdotettu säännös koskisi vain sellaisia tilanteita, joissa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus olisi jo vireillä luovuttamista tai siirtoa koskevan asian tullessa vireille taikka tilanteissa, joissa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tulisi vireille luovuttamista tai siirtoa koskevan asian vireillä olon aikana. Menettelyä ei ole tarkoitus soveltaa sellaisiin tapauksiin, joissa luovuttamisen tai siirtämisen kohteena olevalle henkilölle on jo myönnetty suojeluasema Suomessa.
Maahanmuuttovirasto lausuisi siitä, onko hakijan luovuttamiselle tai siirtämiselle estettä. Lausunnon pyytäminen olisi olennaista palautuskiellon huomioon ottamiseksi. Maahanmuuttovirasto ilmoittaisi lausunnossa, onko luovuttaminen tai siirtäminen toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon, kolmanteen maahan tai 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kansainväliseen tuomioistuimeen mahdollista siten, että luovuttamis- tai siirtopäätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia Suomelle asetettuja velvoitteita. Ehdotus vastaisi menettelyasetuksen 10 artiklan 5 kohtaa. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä tehtävän palauttamiskiellon arvioinnin osalta toimivaltainen viranomainen olisi Maahanmuuttovirasto. Tästä syystä on perusteltua säätää Maahanmuuttovirastolle toimivalta lausua siitä, onko luovuttamiselle tai siirtämiselle palauttamiskiellon näkökulmasta este.
Maahanmuuttovirasto ottaisi kantaa palautuskieltoon ensinnäkin suhteessa hakijan kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan nähden, koska vainon tai vakavan haitan mahdollisuus arvioidaan kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä aina suhteessa hakijan kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan. Arvioinnissa olisi kuitenkin huomioitava, että palautuskiellon soveltamisala on kansainvälisen suojelun antamista laajempi, ja palautuskieltoa sovelletaan vakiintuneesti myös palautettaessa ulkomaalainen muuhun kuin hänen kansalaisuusvaltioonsa (kotimaahansa) (KHO 2009:22, KHO 2015:100 ja KHO 2016:53). Koska palautuskiellon arviointi kattaa myös epäsuoran palauttamisen, Maahanmuuttovirasto ottaisi huomioon myös sen voisiko luovuttaminen tai siirto johtaa hakijan palauttamiseen sellaiseen maahan, josta hänet voitaisiin lähettää (epäsuorasti palauttaa) sellaiseen maahan, jossa hän voi joutua ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitettujen tekojen kohteeksi. Ehdotetulla muutoksella ei olisi vaikutusta toimivaltaisten viranomaisten ja tuomioistuinten toimivaltaan arvioida omalla tahollaan palautuskieltoa luovuttamista tai siirtoa koskevassa asiassa kyseisiä menettelyjä koskevassa lainsäädännössä säädetyn mukaisesti ja perustuslain 9 § huomioiden.
Hallintolain (434/2003) 19 §:n mukaan hallintoasia pannaan vireille ilmoittamalla vaatimukset perusteluineen. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen yhteydessä hakijan tulisi toimittaa kaikki saatavillaan olevat seikat ja mahdolliset asiakirjat, jotka tukevat hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan. Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jätettäisiin tässä esityksessä ehdotetun mukaisesti pääsääntöisesti Maahanmuuttovirastolle ja tietyissä myöhempiä hakemuksia koskevissa tapauksissa hakemuksen rekisteröinnistä vastaavalle viranomaiselle. Joka tapauksessa hakemuksen jättämisvaiheessa hakijalla on mahdollisuus kertoa hakemuksensa tueksi esittämistään perusteista. Hakemuksen jättäminen on hakija-aloitteinen toimi. Hakijan velvollisuus tuoda esiin kaikki kansainvälisen suojelun hakemusasiaan vaikuttavat seikat hakemuksen jättämisvaiheessa koskisi myös niitä tilanteita, joissa olisi samaan aikaan vireillä luovuttamista ja siirtoa koskeva asia. Vähintään jättämisvaiheessa saatujen tietojen pohjalta Maahanmuuttovirasto tekisi arvion siitä, onko hakijan luovuttamiselle tai siirrolle este palautuskiellon näkökulmasta pykälän 1 momentin 1 tai 2 kohdan mukaisissa tilanteissa. Maahanmuuttoviraston arvio perustuisi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä esitettyihin seikkoihin eikä Maahanmuuttovirasto ottaisi kantaa hakijan luovuttamiseen tai siirtoon muilta osin. Luovuttamista tai siirtoa koskeva harkinta kuuluisi jatkossakin muilta osin siihen liittyville toimivaltaisille viranomaisille ja tuomioistuimelle. Maahanmuuttoviraston tekemän arvioinnin osalta menettely vastaisi myöhempien hakemusten yhteydessä toteuttavaa alustavaa tutkintaa. Jos Maahanmuuttovirasto arvioisi, että luovuttamiselle tai siirrolle olisi 2 momentissa tarkoitettu este tarkoittaisi se, että hakijan luovuttaminen tai siirto ei voisi käytännössä tapahtua ennen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen tehtyä päätöstä ja sen yhteydessä tehtyä täytäntöönpanokelpoista maastapoistamispäätöstä. Tällöin hakijalla olisi oikeus jäädä Suomen alueelle hakemuksen tutkinnan ajaksi menettelyasetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti eikä häntä voitaisi poistaa maasta.
Maahanmuuttovirasto tekisi lausuntoon vaadittavan arvion niillä kansainvälisen suojelun hakemuksen yhteydessä annetuilla tiedoilla, joita sillä olisi saatavilla lausuntopyynnön esittämishetkellä. Maahanmuuttovirasto voisi esimerkiksi arvioida luovuttamiselle tai siirrolle olevan este sillä perusteella, ettei arvioita palauttamiskiellon noudattamisesta voitaisi tehdä sen hetkisten tietojen perusteella, vaan arvio edellyttäisi hakemuksen tarkempaa tutkintaa. Esimerkiksi se, että luovuttamismenettelyn kohteena oleva ulkomaalainen esittäisi olevansa suojelun tarpeessa suhteessa kansalaisuusvaltioonsa ja luovuttamispyyntö olisi esitetty kansalaisuusvaltion viranomaisten toimesta, edellytettäisiin hakemuksen tarkempaa tutkintaa menettelyasetuksessa säädetyn mukaisesti. Se, että Maahanmuuttovirasto arvioisi 2 momentissa tarkoitetussa lausunnossa hakijan luovuttamiselle tai siirrolle olevan este, ei kuitenkaan estäisi esimerkiksi sitä, että hakemus käsiteltäisiin tämän jälkeen menettelyasetuksen 42 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.
Maahanmuuttoviraston lausunto ei sisältäisi tietoa siitä, onko henkilöllä vireillä kansainvälisen suojelun hakemus. Lausunto keskittyisi ainoastaan arvioon siitä, onko asiassa riski palautuskiellon rikkomiselle.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan informatiivisena säännöksenä viittausta menettelyasetuksen 10 artiklan 3 kohtaan, jossa säädetään, ettei hakijalla ole oikeutta jäädä jäsenvaltion alueelle hallinnollisen menettelyn ajaksi, jos hänet on luovutettava toiseen jäsenvaltioon neuvoston puitepäätöksen 2002/548/YOS mukaisesti annetusta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä johtuvien velvoitteiden mukaisesti. Pykälän mukaisissa tilanteissa sovellettaisiin edellä 2 momentissa lausuntopyynnöstä säädettyä.
103 §.Hakemuksen tutkimatta jättäminen. Pykälä ehdotetaan muutettavan. Pykälässä ehdotetaan säädettävän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuessa tilanteissa, joiden soveltamiseen on menettelyasetuksen 38 artiklassa jätetty kansallista harkintaa. Kun hakemus hylätään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, sen tueksi esitettyjä perusteita ei tutkita lainkaan. Menettelyasetuksen 38 artiklan 2 kohta on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, jonka mukaan hakemus on hylättävä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, jos hakemus on myöhempi hakemus, jonka tueksi ei ole ilmennyt tai hakija ei ole esittänyt uusia merkityksellisiä tosiseikkoja, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää asetuksen kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai aikaisemmin sovellettuun tutkimattajättämisperusteeseen.
Menettelyasetuksen 38 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat kansallisen lainsäädännön perusteella hylätä hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tietyissä tilanteissa. Kansallista harkintaa on jätetty seuraaviin tilanteisiin: 1) maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan menettelyasetuksen 58 artiklan mukaisesti hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi, paitsi jos on selvää, että hakijaa ei oteta tai oteta takaisin kyseiseen maahan; 2) maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan menettelyasetuksen 59 artiklan mukaisesti hakijan kannalta turvalliseksi kolmanneksi maaksi, paitsi jos on selvää, että hakijaa ei oteta tai oteta takaisin kyseiseen maahan; 3) jokin muu jäsenvaltio kuin se jäsenvaltio, joka tutkii hakemuksen, on myöntänyt hakijalle kansainvälistä suojelua; 4) kansainvälinen rikostuomioistuin on tarjonnut hakijalle turvallista uudelleensijoittamista jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan tai on yksiselitteisesti toteuttamassa sitä koskevia toimia, ellei ole tullut esille uusia olosuhteita, joita tuomioistuin ei ole ottanut huomioon, tai jos kyseisessä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ei ollut oikeudellista mahdollisuutta vedota kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeusnormien kannalta olennaisiin olosuhteisiin; sekä 5) asianomaiselle hakijalle on annettu paluudirektiivin 6 artiklan mukainen palauttamispäätös ja hän tekee hakemuksen vasta seitsemän työpäivän kuluttua päivästä, jona hän on saanut palauttamispäätöksen, ja edellyttäen, että hänelle on ilmoitettu siitä aiheutuvista seurauksista, ettei hakemusta tehdä kyseisessä määräajassa, ja että kyseisen määräajan päätyttyä ei ole ilmennyt uusia merkityksellisisä tosiseikkoja. Kaikki edellä mainitut tilanteet ehdotetaan otettavaksi kansallisesti sovellettavaksi. Pykälässä säädettäisiin, että menettelyasetuksen 38 artiklasta suoraan tulevan sääntelyn lisäksi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voitaisiin hylätä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, jos jokin 38 artiklan 1 kohdan mukaisista edellytyksistä täyttyy.
104 §.Nopeutetun menettelyn käyttäminen. Pykälä ehdotetaan kumottavan päällekkäisenä lainsäädäntönä, koska nopeutetun menettelyn soveltamisesta kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa säädetään menettelyasetuksen 42 artiklassa.
104 a §.Rajamenettely. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevan pykälän sisältö muutettaisiin siten, että pykälässä säädettäisiin niistä rajamenettelyyn liittyvistä seikoista, joihin menettelyasetuksen 43–54 artiklassa on jätetty kansallista harkintaa.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan informatiivista viittausta edellä mainittuihin menettelyasetuksen artikloihin, joissa säädetään rajamenettelystä ja muun muassa sen pakollisesta soveltamisesta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettävän rajamenettelyn soveltamisalasta. Menettelyasetuksen 45 artiklan 1 kohdan mukaan ulkorajalla tehty hakemus on tutkittava rajamenettelyssä, jos hakijan katsotaan johtaneen viranomaisia harhaan, olevan vaaraksi jäsenvaltion kansalliselle turvallisuudelle taikka hakija tulee maasta, josta tulleille annetaan suojelua alle 20 prosentista tapauksia. Ilman huoltajaa tulleiden osalta asetuksen 53 artiklan 1 kohdassa säädetään, että rajamenettelyä sovelletaan ainoastaan sellaisiin hakijoihin, joiden katsotaan olevan vaaraksi jäsenvaltion kansalliselle turvallisuudelle. Näiden pakollisten rajamenettelyperusteiden lisäksi jäsenvaltiot voivat kansallisesti päättää soveltaa rajamenettelyä kaikissa niissä tilanteissa, joissa hakemus voidaan hylätä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuessa sekä soveltuvissa nopeutetun menettelyn tilanteissa. Ehdotetun momentin mukaan rajamenettelyä sovellettaisiin kaikissa niissä tilanteissa, joissa hakemus voidaan hylätä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi sekä kaikissa niissä nopeutetun menettelyn tilanteissa, joita voitaisiin soveltaa ulkorajalla kansainvälistä suojelua hakeneeseen. Pois rajamenettelyn soveltamisalasta jäisivät näin ollen menettelyasetuksen nopeutettua menettelyä koskevan 42 artiklan 1 kohdan h ja i alakohdat, jotka koskevat laittomasti tai laillisesti maassa jo oleskelleita hakijoita. Kohdat eivät soveltuisi, koska rajamenettelyä voidaan soveltaa ainoastaan ulkorajalla kansainvälistä suojelua hakevaan. Myös tutkimatta jättämistä koskevat 38 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdat tulisivat sovellettaviksi ulkorajalla todella harvoin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että rajamenettelyä sovelletaan edellytysten täyttyessä hakijaan, joka siirretään Suomeen hallinta-asetuksen 67 artiklan 11 kohdan mukaisesti sisäisenä siirtona. Menettelyasetuksen 52 artiklan 2 kohdassa mahdollistetaan jäsenvaltioille rajamenettelyn soveltamisen jatkaminen, jos on kyse hallinta-asetuksen mukaisesti sisäisesti siirretystä hakijasta, ja jos rajamenettelyn 12 viikon käsittelyaikaa on vielä jäljellä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoisi perusoikeuksien toteutumista rajamenettelyssä seulonta-asetuksen 10 artiklan 2 kohdan 1 alakohdan a alakohdan mukaisesti. Perusoikeusvalvonnasta seulonnan osalta säädettäisiin tarkemmin 16 j §:ssä, jota sovellettaisiin soveltuvin osin myös rajamenettelyssä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin rajamenettelyyn liittyvistä määräajoista. Menettelyasetuksen 51 artiklan mukaan rajamenettelyn enimmäiskesto on 12 viikkoa, minkä on katettava myös ensimmäisen asteen muutoksenhaku, josta säädetään menettelyasetuksessa. Jäsenvaltion on menettelyasetuksen 51 artiklan 2 kohdan mukaan vahvistettava hakemuksen tutkinnan ja muutoksenhaun määräajat rajamenettelyssä kansallisessa lainsäädännössään. Kyseinen asetuksen 12 viikkoa on menettelyn enimmäiskesto, jota lyhyempään menettelyyn on kaikissa vaiheissa pyrittävä. Myös asetuksen mukaan rajamenettelyn keston on oltava mahdollisimman lyhyt. Ehdotetun mukaan rajamenettelyä sovellettaessa hakemus olisi ratkaistava ja päätös annettava tiedoksi viiden viikon kuluessa hakemuksen rekisteröimisestä. Vaikka Maahanmuuttovirasto ei saisi hakemusta ratkaistua viiden viikon määräajassa, jatkuisi hakemuksen tutkiminen edelleen rajamenettelyssä, eikä hakijaa päästettäisi vielä maahan. Menettelyasetuksen 51 artiklan 2 kohdan mukaan rajamenettelyn enimmäiskesto on 12 viikkoa, jonka jälkeen hakija saa vasta tulla jäsenvaltion alueelle, jos hakemusta ei ole saatu ratkaistua. Poikkeuksena tähän on, jos rajamenettelyn soveltamisesta on luovuttu jollain muulla perusteella ennen sitä. Muutoksenhaun osalta määräajasta säädettäisiin 193 a §:ssä.
Lisäksi ehdotetaan, että jos hakija siirrettäisiin Suomeen hallinta-asetuksen 67 artiklan 11 kohdan mukaisesti sisäisenä siirtona, Maahanmuuttovirasto voisi pidentää hakemuksen tutkintaa neljällä viikolla. Sisäisen siirron tapauksessa osa rajamenettelyn määräajasta ehtisi kulua siirtävässä jäsenvaltiossa, mikä lyhentäisi menettelylle Suomessa käytettävissä olevaa aikaa. Määräajan pidentämisen myötä Maahanmuuttovirastolla olisi mahdollisuus tutkia hakemus rajamenettelyssä edellytysten täyttyessä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin myös mahdollisuudesta pidentää Maahanmuuttoviraston hakemuksen tutkinnan käsittelyaikaa rajamenettelyssä, jos Suomi olisi saanut kriisiasetuksen 4 artiklan tarkoittamalla neuvoston täytäntöönpanopäätöksellä luvan kriisiasetuksen 11 artiklan 1 kohdan tarkoittaman rajamenettelyn käsittelyaikaa koskevan poikkeuksen käyttöön. Kriisiasetuksen 11 artiklan 1 kohdassa mahdollistetaan rajamenettelyn enimmäiskeston pidentäminen kuudella viikolla. Poikkeuksen käyttöönotto olisi mahdollista kriisiasetuksessa säädetyssä kriisitilanteessa tai ylivoimaisen esteen tilanteessa ja asetuksessa säädetyn menettelyn mukaan. Kyseinen kuuden viikon aika ehdotetaan jaettavan tasan hakemuksen tutkintaan ja muutoksenhakuun, joten molempia voitaisiin pidentää kolmella viikolla. Muutoksenhaun määräajasta säädettäisiin 193 a §:n 5 momentissa.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin ilmoittamisesta Euroopan komissiolle, jos menettelyasetuksen 47 artiklassa ja komission täytäntöönpanopäätöksessä ((EU) 2024/2150, jota sovelletaan 14.10.2027 saakka) jäsenmaille asetettu riittävä kapasiteetti saavutetaan, tai menettelyasetuksen 50 artiklassa tarkoitettu hakemusten vuotuinen enimmäismäärä täyttyy, ja Suomi haluaisi hyödyntää menettelyasetuksessa säädetystä mahdollisuudesta rajamenettelyn soveltamisen keskeyttämisestä tietyillä perusteilla. Kyseisissä tapauksissa ilmoituksen komissiolle antaisi sisäministeriö. Vuosittaiseen hakemusten enimmäismäärään lasketaan vain asetuksessa määritellyn pakollisen rajamenettelyn soveltamisen piiriin kuuluvat hakemukset, eikä kapasiteetin täyttyminen oikeuta poikkeamaan rajamenettelyn soveltamisesta niiden hakemusten kohdalla, jotka kuuluvat kansallisen liikkumavaran perusteella rajamenettelyssä tutkittaviin hakemuksiin.
104 b §.Liikkumisvapauden rajoittaminen rajamenettelyssä. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavan vastaamaan asiaa koskevaa EU-lainsäädäntöä. Menettelyasetuksen 54 artiklan 1 kohdan mukaan hakijan on rajamenettelyn aikana vaadittava oleskelevan pääsääntöisesti valtion ulkorajalla, kauttakulkualueella taikka näiden läheisyydessä. Jäsenvaltion valitseman liikkumisvapauden rajoittamistoimen on perustuttava vastaanottodirektiivin 9 artiklassa säädettyyn liikkumisvapauden rajoittamiseen ottaen kuitenkin kaikilta osin huomioon kyseisen jäsenvaltion erityiset maantieteelliset olosuhteet. Myös säilöönotto on edelleen edellytysten täyttyessä ja viimesijaisena keinona mahdollista hakijan liikkumisen rajoittamiseen. Menettelyasetuksen 43 artiklassa säädetään, että hakijalla ei ole rajamenettelyn aikana oikeutta tulla jäsenvaltion alueelle. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan informatiivista viittausta kyseisiin menettelyasetuksen 43 ja 54 artiklaan.
Pykälän 2–4 momentissa ehdotetaan säädettävän siitä, miten liikkumisvapautta rajamenettelyssä pääsääntöisesti rajoitettaisiin. Rajoitustoimi ja siihen liittyvät edellytykset vastaisivat voimassa olevassa pykälässä säädettyä. Tältä osin lakia ja käytäntöä ei ole tarkoitus muuttaa. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin rajoitustoimista tehtävästä päätöksestä. Rajoitustoimista tehtäisiin vastaanottolain 50 §:n mukainen hallintopäätös. Koska liikkumisvapauden rajoittaminen on menettelyasetuksen mukaan osa rajamenettelyä, eikä se sisällä viranomaisen harkintaa, liittyisi päätös ainoastaan valittaviin liikkumisvapauden rajoitustoimiin, ja tässä harkinnassa otettaisiin huomioon hakijan henkilökohtainen tilanne, kuten hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Myös valitusoikeus koskisi päätöksellä valittua rajoitustoimea.
104 c §.Paluumenettely rajamenettelyä sovellettaessa. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Rajamenettelyn päättymisestä säädetään menettelyasetuksen 51 ja 53 artikloissa, eikä päättymisestä voida enää kansallisesti säätää.
Pykälän 1 momentiksi ehdotetaan informatiivista säännöstä siitä, että rajamenettelyä seuraavasta paluumenettelystä säädetään paluurajamenettelyasetuksessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ulkomaalaislain 104 b §:n mukainen, rajamenettelyyn liittyvä liikkumisvapauden rajoittaminen jatkuisi paluurajamenettelyssä. Paluurajamenettelyasetuksen 4 artiklan 1 ja 2 kohdissa todetaan, ettei henkilön, jonka hakemus on hylätty rajamenettelyssä, ole sallittua tulla jäsenvaltion alueelle, ja että hänen tulee paluurajamenettelyn ajan oleskella ulkorajalla tai kauttakulkualueilla tai niiden läheisyydessä olevissa paikoissa. Toisin kuin menettelyasetuksen 54 artiklassa paluurajamenettelyasetuksen 4 artiklassa ei viitata vastaanottodirektiivin 9 artiklaan, eikä paluurajamenettelyyn liittyvistä liikkumisvapauden rajoitustoimista näin ollen tehdä uutta hallintopäätöstä, vaan liikkumisvapauden rajoittaminen jatkuu automaattisesti paluurajamenenettelyn alkaessa. Paluurajamenettelyasetuksen 5 artiklan mukaan myös säilöönotto on mahdollista paluurajamenettelyn aikana edellytysten täyttyessä.
105 §.Euroopan unionin kansalaisen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Pykälää ehdotetaan muutettavan, jotta unionin kansalaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittely vastaisi paremmin EU:n primaarioikeuteen kuuluvan SEUT:n pöytäkirja N:o 24 Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta sisältöä. Myös pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan EU-lainsäädännössä käytettyjä termejä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän, että unionin kansalaisten kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jätettäisiin pääsääntöisesti sisällöllisesti tutkimatta. Hakemus voitaisiin tutkia sisällöllisesti, jos SEUT:n pöytäkirjan N:o 24 ainoan artiklan kohdista joku soveltuisi. Artiklan kolme kohtaa koskee sellaisia tilanteita, joissa tietyn jäsenvaltion on todettu tai on aloitettu prosessi, jossa tullaan toteamaan, että jäsenvaltio rikkoo vakavasti ja jatkuvasti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan mukaisia unionin arvoja. Näistä päätetään joko neuvostossa tai Eurooppa-neuvostossa. Neljännen kohdan mukaan jäsenvaltio voi myös yksipuolisesti päättää ottaa toisen jäsenvaltion kansalaisen tekemän hakemuksen käsiteltäväksi. Tällöin oletuksena artiklan mukaan on, että hakemus on ilmeisen perusteeton. Yksittäinen hakemus olisi siis mahdollista ottaa käsiteltäväksi, vaikka oletus on, että kaikki EU-jäsenvaltiot ovat turvallisia kaikille unionin kansalaisille. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että Maahanmuuttovirasto ilmoittaisi välittömästi sisäministeriölle, jos se ottaa hakemuksen tutkittavaksi ja sisäministeriö ilmoittaisi asiasta neuvostolle. SEUT:n pöytäkirjan N:o 24 artiklan mukaan jäsenvaltion on ilmoitettava välittömästi neuvostolle, jos se ottaa hakemuksen tutkittavakseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että käsittelyyn sovellettaisiin menettelyasetusta. Unionin kansalaisten hakemuksia on määrällisesti niin vähän, että erillisen menettelyn luominen niiden käsittelyyn aiheuttaisi hallinnosta taakkaa. Hakemuksen käsittely ja päätöksenteko vastaisi muuten menettelyasetusta, mutta asetuksen 11 artiklan tarkoittamasta tutkittavaksiottamispuhuttelusta luovuttaisiin. Myös tästä säädettäisiin 2 momentissa. Kyseinen säännös olisi verrattavissa menettelyasetuksen 13 artiklan 11 kohdan e alakohtaan, jossa säädetään, että tutkittavaksiottamispuhuttelusta voidaan luopua, jos määrittävä viranomainen katsoo, että hakemus voidaan jättää tutkimatta, koska jokin toinen EU-jäsenvaltio on myöntänyt hakijalle kansainvälistä suojelua. Hakijalla olisi kuitenkin tällöin mahdollisuus toimittaa kirjallista lisäselvitystä hakemuksensa tueksi. Joka tapauksessa Maahanmuuttovirasto tapaisi hakijan hakemuksen jättämisen aikana. Näin myös hallintolain 34 §:n mukainen kuulemisvelvollisuus täyttyisi.
106 §.Pakolaisasema ja toissijainen suojeluasema. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä annetusta pakolaisasemasta tai toissijaisesta suojeluasemasta säädetään määritelmäasetuksen 13 ja 18 artiklassa. Pykälässä ei siis enää säädettäisi tässä tilanteessa annettavasta kansainvälisen suojelun asemasta. Kansallisesti säädettäisiin edelleen pakolaiskiintiössä tai perhesiteen perusteella oleskeluluvan saaneille annettavasta pakolaisasemasta tai toissijaisesta suojeluasemasta. Sääntelyn sisältöä ei näiltä osin muutettaisi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pakolaisaseman antamisesta pakolaiskiintiössä Suomeen otetulle pakolaisuuden perusteella oleskeluluvan saaneelle ulkomaalaiselle sekä pakolaisen perhesiteen perusteella oleskeluluvan Suomesta saaneelle pakolaiseksi katsottavaksi perheenjäsenelle. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toissijaisen suojeluaseman antamisesta pakolaiskiintiössä Suomeen otetulle toissijaisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneelle ulkomaalaiselle sekä toissijaista suojelua saaneen perhesiteen perusteella oleskeluluvan Suomesta saaneelle toissijaisen suojelun tarpeessa olevalle perheenjäsenelle. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan informatiivisena säännöksenä viittausta määritelmäasetuksen 13 ja 18 artiklaan, joissa säädetään pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä.
107 §.Pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttaminen. Pykälä ehdotetaan kumottavan, koska suojeluaseman poistamisesta säädetään määritelmäasetuksen 14 ja 19 artiklassa. Yksilöllisen tutkinnan vaatimuksesta säädetään menettelyasetuksen 34 artiklan 2 kohdassa sekä määritelmäasetuksen 14 artiklan 4 kohdassa ja 19 artiklan 2 kohdassa.
108 §.Pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman peruuttaminen. Pykälä ehdotetaan kumottavan, koska suojeluaseman poistamisesta säädetään määritelmäasetuksen 14 ja 19 artiklassa. Yksilöllisen tutkinnan vaatimuksesta säädetään menettelyasetuksen 34 artiklan 2 kohdassa sekä määritelmäasetuksen 14 artiklan 4 kohdassa ja 19 artiklan 2 kohdassa.
110 §.Oleskeluluvan myöntäminen tilapäisen suojelun perusteella. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavan, koska voimassa olevassa momentissa viitataan 87 §:ään, joka ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä. Muutos olisi tekninen eikä säännöksen sisältöä olisi tarkoitus muuttaa. Momentissa ehdotetaan aiemman viittauksen sijaan säädettävän sanallisesti, että oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella jätetään myöntämättä, jos on perusteltua syytä epäillä ulkomaalaisen syyllistyneen rikokseen rauhaa vastaan, sotarikokseen tai rikokseen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti tai törkeään muuhun kuin poliittiseen rikokseen Suomen ulkopuolella ennen kuin hänelle annettiin tilapäistä suojelua Suomessa taikka Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiseen tekoon.
112 §.Tilapäisen oleskeluluvan myöntäminen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavan, koska 89 § ehdotetaan kumottavaksi teknisistä syistä ja sen sisältö siirrettäväksi muihin ulkomaalaislain säännöksiin. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitattaisiin ehdotettavaan uuteen 113 a §:ään, jossa säädettäisiin oleskeluluvan perusteesta, kun ulkomaalaislaista ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Ulkomaalaiselle myönnettävä oleskelulupa olisi tällöin tilapäinen. Muutos olisi tekninen, eikä sisällöllisesti muuttaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
113 §.Jatkuvan oleskeluluvan myöntäminen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtävän tekninen, viittauksen korjaava muutos. Momentin sisältöä ei olisi tarkoitus muuttaa. Voimassa olevassa momentissa viitataan oleskeluluvan saamiseen turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävästä oleskeluluvasta säädetään määritelmäasetuksen 24 artiklassa. Näin ollen momentissa ehdotetaan viitattavan tähän määritelmäasetuksen artiklaan kansainvälisen suojelun eli turvapaikan ja toissijaisen suojelun osalta.
113 a §.Oleskeluluvan myöntäminen palautuskieltoa sovellettaessa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin oleskeluluvan myöntämisen perusteesta palautuskieltoa sovellettaessa. Säännös vastaisi oleskelulupaperusteen osalta voimassa olevaa 89 §:ää. Voimassa olevan 89 §:n viittaukset 87 §:n 2, 3 ja 6 momenttiin, 88 §:n 2–4 momenttiin sekä 107 ja 108 §:ään muutettaisiin viittauksiksi vastaaviin määritelmäasetuksen artikloihin. Lisäksi pykälässä olisi viittaus määritelmäasetuksen 5 artiklan 2 kohdan perusteella tehtävään päätökseen, jossa on kyse sur place -tilanteessa ilmenevästä kansainvälisen suojelun tarpeesta, joka perustuu hakijan tahalliseen toimintaan, ja jonka ainoana tarkoituksena on ollut väärinkäyttää turvapaikkajärjestelmää. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siis oleskeluluvan myöntämisestä Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle jätetään myöntämättä kansainvälistä suojelua määritelmäasetuksen 5 artiklan 2 kohdassa perusteella, 12 artiklan 2 tai 3 kohdassa säädetyillä poissuljentaperusteilla, 14 artiklan 2 kohdassa säädetyn perusteella, koska on perusteltua aihetta olettaa, että hakija on vaaraksi Suomen turvallisuudelle, tai koska hakija on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja hänen katsotaan olevan vaaraksi Suomen turvallisuudelle taikka 17 artiklan 1–3 kohdassa säädetyillä poissuljentaperusteilla, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oleskeluluvan myöntämisestä Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jonka pakolaisasema on poistettu määritelmäasetuksen 14 artiklassa säädettyjen pakolaisaseman poistamista koskevien perusteiden nojalla taikka toissijainen suojeluasema on poistettu 19 artiklassa säädettyjen toissijaisen suojeluaseman poistamista koskevien perusteiden nojalla, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
116 §.Kansainväliseen suojeluun liittyvä toimivalta. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälässä ehdotetaan säädettävän Maahanmuuttoviraston kansainväliseen suojeluun liittyvän toimivallan lisäksi myös poliisin ja rajatarkastusviranomaisen kansainväliseen suojeluun liittyvästä toimivallasta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan pykälän tavoin Maahanmuuttoviraston kansainväliseen suojeluun liittyvästä toimivallasta. Momentin 1 kohdassa säädetäisiin, että Maahanmuuttovirasto toimii menettelyasetuksen 3 artiklan 16 kohdan tarkoittamana määrittävänä viranomaisena. Kyseisen artiklan kohdan mukaan määrittävällä viranomaisella tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä päätöksiä hallinnollisessa menettelyssä. Toimivalta päättää yksittäisistä kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista kuuluu asetuksen mukaan yksinomaan määrittävälle viranomaiselle.
Momentin 2 kohdassa ehdotetaan säädettävän siitä, että Maahanmuuttovirasto jatkaa tarvittaessa henkilöllisyyden selvittämistä hakemuksen rekisteröinnin jälkeen. Henkilöllisyyden selvittäminen alkaa jo ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröintiä seulonta-asetuksen mukaisessa seulonnassa, jonka olennainen osa se on. Seulonta-asetuksen 14 artiklassa säädetään henkilöllisyyden selvittämisestä seulonnassa. Tiedot on merkittävä seulontalomakkeelle, jonka tietoja käytetään seulontaa seuraavassa kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä. Menettelyasetuksen 27 artiklan mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä rekisteröidään edelleen tietyt henkilötiedot, jotka voivat olla peräisin seulontalomakkeesta. Vaikka henkilöllisyyttä selvitetään laajasti ennen hakemuksen tutkintaa, selvittämisen jatkamiselle saattaa kuitenkin olla tarve vielä hakemuksen tutkinnan yhteydessä, jos se on jäänyt epäselväksi tai uusia seikkoja ilmenee. Henkilöllisyyden oikeellisuudesta varmistuminen on olennainen osa hakemuksen perusteiden arvioinnissa. Kyseisessä momentin 2 kohdassa säädettäisiin lisäksi Maahanmuuttoviraston toimivallasta kerätä tiedot perheenjäsenistä ja muista omaisista. Hakijalla on myös velvollisuus määritelmäasetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla toimittaa hakemuksensa tueksi tiedot taustastaan, johon katsotaan kuuluvan myös asiaankuuluvien perheenjäsenten ja muiden sukulaisten tausta. Ehdotettavasta 1 momentin 2 kohdan sisällöstä säädetään voimassa olevan lain 97 §:ssä, joka ehdotetaan kumottavan, osittain EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä.
Momentin 3 ja 4 kohdissa säädettäisiin, että Maahanmuuttovirasto myöntäisi ja peruuttaisi kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävät oleskeluluvat sekä päättäisi pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman poistamisesta. Kohtien sisältö vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohtia. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan myöntämiseen ja peruuttamiseen toimivaltaisesta viranomaisesta olisi edelleen säädettävä kansallisessa laissa, koska määritelmäasetuksessa asia jätetään kansallisesti harkittavaksi. Samoin on pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta menettelyasetuksessa jätetty kansallista harkintaa toimivaltaisen viranomaisen osalta. Voimassa olevaan pykälään perustuvaa toimivaltaa ei ole tarkoitus muuttaa.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitataan hallinta-asetuksella kumottavaan Dublin III-asetukseen. Ehdotuksen mukaan 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin, että Maahanmuuttovirasto soveltaisi hallinta-asetuksen III osassa tarkoitettuja hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyjä ja vastaisi asetuksen 51 artiklassa tarkoitetusta tietojen jakamisesta. Hallinta-asetuksen III osa koskee vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteita ja -menettelyitä, joita ovat menettely vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi sekä vastaanottopyyntöjä ja takaisinottoilmoituksia koskevat menettelyt.
Ulkomaalaislain systematiikka huomioiden, Maahanmuuttoviraston toimivallasta hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa ja 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitettujen siirtopäätösten tekemiseen säädettäisiin erikseen ulkomaalaislain 152 §:ssä, maasta poistamista koskevassa lainsäädäntöhankkeessa ehdotettavan mukaisesti. Maahanmuuttoviraston toimivaltaan ei sisältyisi hallinta-asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu alaikäisen edustajan nimeäminen, vaan edustajan määrää vastaanottolain 39 §:n 3 momentin mukaisesti käräjäoikeus. Menettelyiden soveltamiseen ei myöskään sisältyisi hallinta-asetuksen 44 artiklan mukainen määräys säilöönotosta, jonka antaa ulkomaalaislain 123 §:n mukaisesti poliisissa poliisilaitoksen, keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies ja rajavartiolaitoksessa pidättämiseen oikeutettu virkamies tai vähintään luutnantin arvoinen rajavartiomies. Hallinta-asetuksen 21 artiklassa tarkoitettua maksutonta oikeudellista neuvontaa antaisi Maahanmuuttovirasto ja siitä säädettäisiin tässä esityksessä ehdotetun mukaisesti ulkomaalaislain 95 a §:ssä. Myöskään maasta poistamisen täytäntöönpanoon liittyvät toimet eivät olisi osa menettelyiden soveltamista. Ulkomaalaislain 151 §:ää ehdotetaan muutettavaksi maasta poistamista koskevassa lainsäädäntöhankkeessa siten, että siinä säädettäisiin poliisin ja rajatarkastusviranomaisen toimivallasta panna täytäntöön hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa ja 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitetut siirtopäätökset.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin myös, että Maahanmuuttovirasto vastaisi hallinta-asetuksen 51 artiklassa tarkoitetusta tietojen jakamisesta. Tietojen jakaminen voi olla tarpeen esimerkiksi vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemistä varten.
Pykälän 1 momentin 6 kohdassa säädettäisiin hallinta-asetuksen IV osassa tarkoitettuun yhteisvastuuseen liittyvistä Maahanmuuttoviraston uusista tehtävistä. Ehdotuksen mukaan Maahanmuuttovirasto vastaisi hallinta-asetuksen IV osassa tarkoitetuista sisäisiä siirtoja koskevista menettelyistä sekä hallinta-asetuksessa ja kriisiasetuksessa tarkoitetuista menettelyistä vastuun korvaamiseksi.
Hallinta-asetuksen 67 artiklassa säädetään menettelystä ennen sisäistä siirtoa ja 68 artiklassa menettelystä sisäisen siirron jälkeen. Hallinta-asetuksen 63 artiklassa säädetään vastuun korvaamisesta ja 69 artiklassa menettelystä vastuun korvaamiseksi 63 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla. Käytännössä Maahanmuuttoviraston tehtäviin kuuluisivat operatiivisen tason tehtävät, kuten niiden yksittäisten hakemusten yksilöinti, jotka voitaisiin siirtää sisäisesti hyötyvänä jäsenvaltiona tai joista otetaan vastuu tilanteissa, joissa vastuun korvaaminen on velvoittavaa hallinta-asetuksen 63 artiklan tai kriisiasetuksen 9 artiklan nojalla. Vapaaehtoiseen vastuun korvaamiseen liittyen operatiivisen tason tehtäviin kuuluisi esimerkiksi pyynnön esittäminen toiselle jäsenvaltiolle ottaa sisäisten siirtojen sijasta vastuu sellaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä, joiden osalta Suomi on määritetty vastuussa olevaksi.
Momentin 7 kohdan säännös vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia. Kohta koskisi toimivaltaa päättää oleskeluluvan myöntämisestä pakolaisuuden tai toissijaisen suojelun perusteella pakolaiskiintiössä Suomeen otettavalle ulkomaalaiselle. Maahanmuuttoviraston ehdotetaan edelleen olevan toimivaltainen viranomainen tekemään päätöksen asiassa saatuaan suojelupoliisin lausunnon.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poliisin ja rajatarkastusviranomaisen, jotka ehdotetun mukaan edelleen rekisteröisivät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, mahdollisuudesta avustaa Maahanmuuttovirastoa määrittävän viranomaisen tehtäviin kuuluvissa hakemuksen perusteiden ja muiden hakemuksen tutkinnan kannalta tärkeiden tietojen selvittäminen. Rekisteröinnin yhteydessä selvitettävät tiedot on lueteltu menettelyasetuksen 27 artiklassa. Kyseisen artiklan 4 kohdan mukaan rekisteröinnin yhteydessä voidaan kerätä myös muita hakemuksen tutkinnassa tarvittavia lisätietoja, jos määrittävä viranomainen tai muu viranomainen, joka avustaa sitä hakemuksen tutkinnassa, kerää tiedot. Vaikka kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet esitetään laajemmin vasta rekisteröinnin jälkeen tulevassa hakemuksen jättämistä koskevassa vaiheessa, olisi niiden alustava kerääminen välttämätöntä myös rekisteröinnin yhteydessä erityisesti rajamenettelyyn ohjaamisen onnistumiseksi. Tässä esityksessä ehdotetaan, että Suomi soveltaisi rajamenettelyä kaikissa menettelyasetuksen mahdollistamissa tilanteissa. Tiettyjen perusteiden osalta rajamenettelyyn ohjaaminen olisi mahdotonta, jollei rekisteröinnin aikana saataisi alustavaa tietoa hakijan perusteista. Myös perusteiden uskottavuuden selvittämisessä mahdollisimman aikaisella selvittämisellä on merkitystä. Määrittävää viranomaista avustavana viranomaisena poliisi ja rajatarkastusviranomainen voisivat ehdotetun momentin nojalla selvittää alustavasti perusteet ja myös muita erikseen viranomaisten välillä sovittavia hakemuksen tutkinnan kannalta tärkeitä tietoja. Ehdotetulla säännöksellä turvattaisiin nykykäytännön jatkuminen, mikä on osoittautunut tehokkaaksi. Perusteiden tarkempi selvittäminen olisi joka tapauksessa Maahanmuuttoviraston tehtävä, kuten voimassa olevan lainkin mukaan.
Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin voimassa olevan lain 97 §:n 3 momentin sisältö. Poliisi ei ole viime aikoina juurikaan osallistunut puhutteluihin kyseisen pykälän perusteella, mutta mahdollisuuden säilyttämistä laissa on pidettävä myös esimerkiksi erilaisiin häiriötilanteisiin liittyen tärkeänä. EU-lainsäädäntö ja menettelyasetus eivät tätä erityisesti kiellä. Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin voimassa olevan lain 117 §:n sisältö muutettuna viittauksilla hallinta-asetukseen. Hallinta-asetuksen 46 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa säädetään, että siirron toteuttava jäsenvaltio myöntää tarvittaessa asianomaiselle henkilölle kulkuluvan. Kulkuluvan antava viranomainen on jätetty kansallisesti päätettäväksi. Voimassa olevan lain mukaan poliisilaitos antaa kyseisen kulkuluvan eikä toimivaltaa ole tarkoitus muuttaa.
116 a §.Apu Euroopan unionin turvapaikkavirastolta. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavan, koska voimassa olevassa momentissa viitataan 97 §:ään, joka ehdotetaan kumottavan. Muutos olisi tekninen eikä säännöksen sisältöä olisi tarkoitus muuttaa. Voimassa olevassa momentissa säädetään Suomeen lähetetyn turvapaikka-asioiden tukiryhmän jäsenen toimivaltuuksista Suomessa avustaessaan Maahanmuuttovirastoa. Momentissa ehdotetaan aiemman viittauksen sijaan säädettävän sanallisesti, että avustaminen koskisi hakemuksen perusteiden, muiden hakemuksen tutkinnan kannalta tärkeiden tietojen ja vastuussa olevan jäsenvaltion selvittämistä.
116 b §.Yhteyspisteet.Lakiin ehdotetaan lisättävän uusi pykälä, jossa säädettäisiin asetusten vaatimista kansallisista yhteyspisteistä tai yhteystyötahoista. Pykälässä säädettäisiin Maahanmuuttoviraston olevan määritelmäasetuksen 37 artiklassa ja menettelyasetuksen 71 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kansallinen yhteyspiste.
116 c §.Yhteisvastuutarjouksia koskevista sitoumuksista päättäminen. Lakiin ehdotetaan lisättävän uusi pykälä, jossa säädettäisiin, että valtioneuvosto päättäisi yleisistunnossaan hallinta-asetuksessa ja kriisiasetuksessa tarkoitetuista Suomen sitoumuksista yhteisvastuutarjouksiksi.
Hallinta-asetuksella otetaan käyttöön pysyvä ja oikeudellisesti sitova yhteisvastuumekanismi, jolla tuetaan muuttoliikepaineen alaisia jäsenvaltioita. Kaikkien jäsenvaltioiden on osallistuttava mekanismiin, mutta niillä on 57 artiklan 4 kohdan mukaan täysi harkintavalta valita jokin 56 artiklan 2 kohdassa luetelluista yhteisvastuutoimenpiteiden tyypeistä tai niiden yhdistelmä. Yhteisvastuutarjoukset voivat näin ollen muodostua sisäisistä siirroista, rahoituksesta, vaihtoehtoisista yhteisvastuutoimenpiteistä tai edellä mainittujen yhdistelmästä.
Komissio antaa vuosittain 15.10. mennessä hallinta-asetuksen 12 artiklaan perustuvan ehdotuksen neuvoston täytäntöönpanosäädökseksi, jolla muodostetaan yhteisvastuureservi tulevan vuoden muuttoliiketilanteen käsittelemiseksi. Neuvosto kutsuu 13 artiklan mukaan koolle EU:n korkean tason yhteisvastuufoorumin, jonka kokouksen aikana jäsenvaltioiden on annettava sitoumukset yhteisvastuutarjouksistaan vuotuisen yhteisvastuureservin muodostamiseksi asetuksen 57 artiklan nojalla. Kriisiasetuksen nojalla vahvistettavaan yhteisvastuutoimia koskevaan suunnitelmaan sisältyvät yhteisvastuutoimet otetaan lähtökohtaisesti hallinta-asetuksen mukaan muodostettavasta vuotuisesta yhteisvastuureservistä. Täydentävien yhteisvastuutarjousten antaminen voi olla tarpeen hallinta-asetuksen 13 artiklan 4 kohdan ja kriisiasetuksen 4 artiklan 5 kohdan b alakohdan iv) luetelmakohdan nojalla.
Hallinta-asetus ja kriisiasetus ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä, mutta jättävät kansallisesti ratkaistavaksi sen, missä menettelyssä sitoumuksista yhteisvastuutarjouksiksi päätetään kansallisella tasolla.
Perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Lain esitöiden mukaan valtioneuvoston valmisteluvastuu kattaisi kaikki ne toimielimet Euroopan unionissa, joissa päätöksenteko perustuu jäsenvaltioiden kantoihin ja joissa tehtävät päätökset siten edellyttävät kansallista valmistelua. Valtioneuvoston toimivalta kattaisi kaikki Euroopan unionissa tehtävien päätösten kohteena olevat asiat ja asiaryhmät. Valtioneuvoston toimivaltaan kuuluisi muun ohella määritellä Suomen kanta. (HE 1/1998 vp, s. 145–146) Selkeyden varmistamiseksi yhteisvastuuta koskevaan sitoumusmenettelyyn liittyvästä kansallisesta päätöksenteosta on tarpeen säätää perustuslakia tarkemmin laissa.
Sisäministeriö valmistelisi valtioneuvoston yhteisvastuuta koskevan päätöksen, tarvittaessa yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa.
Sitoumusmenettely saa aikaan taloudellisen velvoitteen, johon jäsenvaltion on varauduttava kansallisessa talousarviossaan. Yhteisvastuusitoumusten antaminen sovitettaisiin jatkossa yhteen talousarviomenettelyn kanssa. Valtioneuvoston päätökset yhteisvastuutoimista huomioitaisiin talousarviomenettelyssä ja tarvittaessa haettaisiin rahoitusta lisätalousarviomenettelyssä. Julkisen talouden suunnitelmassa arvioitaisiin mahdollisuuksien mukaan rahoitustarpeet pidemmällä aikavälillä.
117 §.Yhteisvastuun ja poikkeusmahdollisuuksien hyödyntämisestä päättäminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälässä ehdotetaan säädettävän, että valtioneuvosto päättäisi yleisistunnossaan hallinta-asetuksessa ja kriisiasetuksessa tarkoitetun yhteisvastuun sekä kriisiasetuksessa tarkoitettujen poikkeusmahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvien ilmoitusten ja pyyntöjen esittämisestä Euroopan unionin komissiolle ja neuvostolle. Pykälän voimassa olevasta sisällöstä ehdotetaan säädettävän 116 §:ään ehdotetussa uudessa 4 momentissa.
Komissio antaa vuosittain 15.10. mennessä hallinta-asetuksen 11 artiklan mukaisen täytäntöönpanopäätöksen sen määrittämisestä, onko tietty jäsenvaltio tulevan vuoden aikana muuttoliikepaineen tai muuttoliikepaineen riskin alaisena tai kohtaako sitä merkittävä muuttoliiketilanne. Muuttoliikepaineen alaiset jäsenvaltiot voivat saada tukea yhteisvastuureservistä sisäisinä siirtoina, rahoitusosuuksina tai vaihtoehtoisina yhteisvastuutoimenpiteinä. Hallinta-asetuksen 58 artiklan mukaan jäsenvaltion, joka on määritetty muuttoliikepaineen alaisena olevaksi, on ilmoitettava komissiolle ja neuvostolle, jos se aikoo hyödyntää vuotuista yhteisvastuureserviä. Jäsenvaltion on annettava tiedot tilanteen korjaamiseksi tarvittavista yhteisvastuutoimenpiteistä, minkä jälkeen se voi käyttää reserviä 60 artiklan mukaisesti. Jos jäsenvaltiota ei ole 11 artiklassa tarkoitetussa komission päätöksessä määritetty muuttoliikepaineen alaisena olevaksi, mutta se katsoo olevansa muuttoliikepaineen alaisena, sen on hallinta-asetuksen 59 artiklan mukaan ilmoitettava komissiolle tarpeestaan hyödyntää vuotuista yhteisvastuureserviä ja tiedotettava asiasta neuvostolle. Jäsenvaltion on tässä tilanteessa toimitettava yksityiskohtaisempia tietoja tilanteensa perustelemiseksi.
Muuttoliikepaineen alaiset jäsenvaltiot, jotka eivät ole hyödyntäneet vuotuista yhteisvastuureserviä 58 artiklan mukaisesti tai ilmoittaneet tarpeestaan käyttää vuotuista yhteisvastuureserviä 59 artiklan mukaisesti, ja jäsenvaltiot, joissa on merkittävä muuttoliiketilanne, voivat pyynnöstä saada sitoumustensa mukaisista yhteisvastuutarjouksista täyden tai osittaisen vähennyksen. Hallinta-asetuksen 61 artiklassa säädetään menettelystä tilanteissa, joissa jäsenvaltio on muuttoliikepaineen alaisena oleva, ja 62 artiklassa menettelystä merkittävissä muuttoliiketilanteissa. Jos jäsenvaltio katsoo olevansa muuttoliikepaineen alaisena tai merkittävässä muuttoliiketilanteessa, mutta asiaa ei ole ennalta määritetty komission 11 artiklan mukaan tekemässä päätöksessä, on jäsenvaltion toimitettava yksityiskohtaisempia tietoja tilanteensa perustelemiseksi.
Jos jäsenvaltio katsoo olevansa kriisiasetuksen 1 artiklassa tarkoitetussa kriisitilanteessa tai ylivoimaisen esteen tilanteessa, se voi kriisiasetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisten poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi esittää komissiolle perustellun pyynnön hyötyäkseen yhteisvastuutoimista, ja voidakseen poiketa turvapaikkamenettelyä koskevista asiaankuuluvista säännöistä kuitenkin siten, että varmistetaan hakijoiden perusoikeuksien kunnioittaminen.
Kriisiasetuksen 9 artiklan 7 kohdan mukaan, jos niiden toimien tuloksena, jotka ovat tarpeen kriisitilanteessa olevan jäsenvaltion tukemiseksi ja jotka sisältyvät 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun neuvoston täytäntöönpanopäätökseen, jokin toinen jäsenvaltio katsoo, että se on muuttoliikepaineen alaisuudessa tai siihen kohdistuu merkittävä muuttoliiketilanne hallinta-asetuksessa tarkoitetulla tavalla tai että siihen kohdistuu kriisitilanne, asianomainen jäsenvaltio voi pyytää yhteisvastuutoimia, yhteisvastuutarjoustensa poistamista kokonaan tai vähentämistä hallinta-asetuksen mukaisesti tai kriisiasetuksen mukaisia yhteisvastuu- ja tukitoimia.
Hallinta-asetus ja kriisiasetus ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä, mutta jättävät kansallisesti ratkaistavaksi sen, missä menettelyssä yhteisvastuun ja poikkeusmahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvistä ilmoituksista ja pyynnöistä päätetään kansallisella tasolla. Selkeyden varmistamiseksi kansallisesta päätöksenteosta on tarpeen säätää laissa. Täydentävä kansallinen lainsäädäntö on myös tarpeen, jotta asetuksia voidaan soveltaa tehokkaasti muuttoliikepaine-, kriisi- ja ylivoimaisen esteen tilanteissa.
Suomen sitoumuksista yhteisvastuutarjouksiksi esitetään 116 c §:ssä päätettäväksi valtioneuvoston yleisistunnossa. Yhdenmukaisuuden vuoksi päätöksenteon tulisi tapahtua valtioneuvoston yleisistunnossa myös niissä tilanteissa, joissa Suomella on tarve hyödyntää yhteisvastuuta hallinta-asetuksessa ja kriisiasetuksessa tarkoitetuissa tilanteissa tai poikkeusmahdollisuuksia kriisiasetuksessa tarkoitetuissa tilanteissa.
Ehdotettu päätöksentekotapa olisi myös yhdenmukainen kansallisesti muissa vastaavissa tilanteissa sovellettavan päätöksentekomenettelyn kanssa. Euroopan turvapaikkavirastolta ja Euroopan raja- ja merivartiovirastolta pyydettävästä tuesta päättää valtioneuvosto yleisistunnossa. Ulkomaalaislain 116 a §:n (816/2022) mukaan valtioneuvosto voi yleisistunnossa päättää turvapaikkavirastoasetuksessa tarkoitetun turvapaikka-asioiden tukiryhmien lähettämistä koskevan pyynnön esittämisestä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Rajavartiolain 15 a §:n (1245/2020) mukaan valtioneuvoston yleisistunto päättää eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta sekä asetusten (EU) N:o 1052/2013 ja (EU) 2016/1624 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/1896, jäljempänä raja- ja merivartiostoasetus, 37 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun nopean rajaintervention käynnistämistä koskevan pyynnön esittämisestä Euroopan raja- ja merivartiovirastolle. Jos yleiseen järjestykseen, sisäiseen turvallisuuteen tai kansanterveyteen kohdistuva uhka kuitenkin välttämättä edellyttää pyynnön kiireellistä esittämistä, sisäministeri voi esittää pyynnön, kunnes valtioneuvoston yleisistunto ratkaisee asian. Valtioneuvoston yleisistunto päättää toimenpiteistä Suomen vastaanottaessa raja- ja merivartiostoasetuksen 42 artiklan mukaista apua kiireellisiä toimia edellyttävässä tilanteessa ulkorajalla.
Erilaisten tilanteiden kehittymistä seurattaisiin sisäministeriön johdolla osana ennakoimis- ja varautumistoimia. Mahdollisuudet hallinta-asetuksessa ja kriisiasetuksessa tarkoitetun yhteisvastuun ja kriisiasetuksessa tarkoitettujen poikkeusmahdollisuuksien hyödyntämiseen huomioitaisiin viranomaisten valmiussuunnittelussa. Sisäministeriö valmistelisi tarvittaessa valtioneuvoston päätöksen yhteisvastuun ja poikkeusmahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvien ilmoitusten ja pyyntöjen esittämisestä Euroopan unionin komissiolle ja neuvostolle, yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa.
131 §. Henkilötuntomerkkien ottaminen. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 6 momentti, jonka sisältö vastaisi voimassa olevan 133 §:n 5 momenttia. Uudessa 6 momentissa säädettäisiin, että raja- ja merivartiostoasetuksen mukaisen eurooppalaisen raja- ja merivartioston pysyvästä joukosta lähetetyn ryhmän jäsenenä Suomessa oleva vieraan valtion toimivaltainen virkamies sekä turvapaikkavirastoasetuksen mukainen Suomeen lähetetty turvapaikka-asioiden tukiryhmän jäsen voisivat avustaa poliisia ja rajatarkastusviranomaista 1 momentissa tarkoitettujen henkilötuntomerkkien ottamisessa poliisimiehen tai rajatarkastusviranomaisen virkamiehen ohjauksessa. Samoilla tukiryhmillä on myös voimassa olevan 95 §:n 5 momentin mukaan mahdollisuus avustaa poliisia ja rajatarkastusviranomaista kansainvälisen suojelun perusteella oleskelulupaa hakevan ulkomaalaisen rekisteröintiin liittyvissä tehtävissä. Tämän sisältöä ei ehdoteta muutettavan.
Voimassa olevan lain 133 § ehdotetaan kumottavan, koska uuden seulontaa koskevan EU-lainsäädännön myötä järjestelykeskusta ei olisi voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti enää mahdollista perustaa. Ehdotetun uuden 6 momentin säännös olisi kuitenkin edelleen tarpeen erilaisia häiriötilanteita varten, joihin Suomen olisi mahdollista pyytää apua raja- ja merivartiostoasetuksen mukaisen eurooppalaisen raja- ja merivartioston pysyvästä joukosta taikka turvapaikkavirastoasetuksen mukaisesta turvapaikka-asioiden tukiryhmästä.
133 §.Maahantulijoiden rekisteröinti laajamittaisessa maahantulossa. Pykälä ehdotetaan kumottavan. Uuden seulontaa koskevan EU-lainsäädännön myötä järjestelykeskusta ei olisi voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kaikissa laajamittaisen maahantulon tilanteissa enää mahdollista perustaa. Eikä sille olisi tarvettakaan, koska esimerkiksi seulonta-asetuksen mukainen seulonta sisältää jo sen, että seulottavilla on velvollisuus olla viranomaisen tavoitettavissa koko seulonnan aikana. Laajamittaisessa maahantulon tilanteessa tai muissa häiriötilanteissa seulonta ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinti voitaisiin kuitenkin keskittää ja suorittaa muualla kuin rajanylityspaikalla tai poliisin toimipaikassa. Asiasta ei olisi kuitenkaan tarpeen tehdä erillistä valtioneuvoston päätöstä vaan kyse olisi tavanomaisesta viranomaistoiminnan järjestämisestä EU-lainsäädännön ja kansallisen lainsäädännön puitteissa.
133 a §.Passilain soveltaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan lisäämällä siihen uusi viittaus passilain (671/2006) soveltamiseen. Sen lisäksi, mitä voimassa olevassa pykälässä säädetään, ehdotetaan, että myös passilain 20 §:ää sovellettaisiin ulkomaalaislain 8 luvussa tarkoitettuihin matkustusasiakirjoihin.
Passilain 20 §:ssä säädetään, ettei hakijalle anneta erillistä hallintopäätöstä eikä valitusosoitusta, kun passi myönnetään hakemuksen mukaisesti. Poikkeus tästä on 11 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ilman kaikkien huoltajien suostumusta myönnetty passi, tai jos passi myönnetään hakemuksesta poiketen. Näissä tapauksissa passin ohella annetaan erillinen hallintopäätös valitusosoituksineen. Kuten passilain esitöissä (HE 25/2005 vp) on todettu, hallintolain lähtökohta on pääsääntöisesti kirjallisena annettava hallintopäätös. Passin osalta tästä käytännöstä on kuitenkin poikettu, koska valtaosassa tapauksia passi myönnetään hakemuksen mukaisesti. Silloin kun passi myönnetään hakijan hakemuksen mukaisesti, itse passi on päätös asiassa. Myös ulkomaalaislaissa on jo vastaavaa sääntelyä oleskelulupakorttia koskevissa 33 a § ja 60 g §:ssä.
Ehdotetussa 133 a §:n muutoksessa olisi kyse passilain 20 §:n soveltamisen laajentamisesta myös ulkomaalaislain 8 luvussa tarkoitettuihin matkustusasiakirjoihin. Tämä mahdollistaisi Maahanmuuttovirastolle sen, ettei täysin myönteistä matkustusasiakirjapäätöstä tarvitsisi antaa hakijalle erikseen tiedoksi, vaan hänelle myönnettävä matkustusasiakirja olisi samalla myös päätös asiassa. Henkilölle myönnettävä kansainvälisen suojelun asema oikeuttaa lähtökohtaisesti saamaan Suomen myöntämän matkustusasiakirjan, koska kansainvälistä suojelua saavan henkilön ei voida katsoa pystyvän asioimaan kotimaansa viranomaisten kanssa. Lähes kaikki tällaisia matkustusasiakirjoja koskevat päätökset ovat myönteisiä. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi ne tilanteet, joissa matkustusasiakirjaa on haettu ilman ulkomaalaislain 136 a §:n mukaista kelpoisuusalueen rajoitusta, mutta rajoittamatonta matkustusasiakirjaa ei myönnetä. Muutos mahdollistaisi Maahanmuuttovirastossa matkustusasiakirjojen myöntämiseen liittyvän menettelyn tehostamisen, mikä tarkoittaisi myös hakijalle nopeampaa matkustusasiakirjan saamista. Hakijan hakemuksesta poiketen myönnettävä matkustusasiakirja tai matkustusasiakirjan myöntämättä jättäminen vaatisi edelleen kirjallisen hallintopäätöksen valitusosoituksineen.
135 §.Pakolaisen matkustusasiakirjan myöntäminen. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin tekninen viittausmuutos. Pakolaisaseman osalta poistettaisiin viittaus 106 §:ään, koska pakolaisaseman osalta varsinaista viittausta tietyn säädöksen kohtaan ei arvioida 135 §:ssä asian selvyyden vuoksi tarvittavan. Pakolaisasemasta säädetään ulkomaalaislain lisäksi myös määritelmäasetuksessa.
136 a §.Muukalaispassin ja pakolaisen matkustusasiakirjan kelpoisuusalue. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtävän tekninen muutos. Momentissa oleva viittaus ulkomaalaislain 89 §:ään ehdotetaan muutettavan viittaukseksi 113 a §:än, koska 89 § ehdotetaan kumottavan ja oleskeluluvan myöntämisestä palautuskieltoa sovellettaessa ehdotetaan säädettävän uudessa 113 a §:ssä.
147 a §.Vapaaehtoinen paluu. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan ja pykälään lisättävän uusi momentti. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtävän tekninen viittaukseen liittyvä muutos. Voimassa olevassa pykälässä viitataan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättämisen osalta 103 §:ään. Osasta tutkimatta jättämisen edellytyksistä säädetään suoraan sovellettavana menettelyasetuksen 38 artiklan 2 kohdassa. Osasta ehdotetaan säädettävän edelleen 103 §:ssä. Näin ollen, pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättävän viittaus ulkomaalaislain 103 §:n ohella menettelyasetuksen 38 artiklan 2 kohtaan.
Pykälään lisättäisiin myös uusi 3 momentti, ja voimassa oleva 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin paluurajamenettelyasetuksen 4 artiklan 5 kohdan mukaisesta vapaaehtoisen paluun ajan myöntämisestä. Momentissa säädettäisiin rajatarkastusviranomaisen toimivallasta tehdä paluurajamenettelyasetuksen 4 artiklan 5 kohdan mukainen päätös siitä, myönnetäänkö paluurajamenettelyssä olevalle hakijalle hänen pyynnöstään aika vapaaehtoiselle paluulle kotimaahan tai aiempaan pysyvään asuinmaahan. Myös itse pyyntö vapaaehtoisen paluun myöntämisestä tehtäisiin rajatarkastusviranomaiselle, joka myös toimeenpanee maasta poistamisen, kun hakemus on hylätty rajamenettelyssä. Arviota siitä, voisiko paluurajamenettelyssä oleva hakija palata vapaaehtoisesti, ei voida tehdä ilman rajatarkastusviranomaisen arviota paluun tosiasiallisista mahdollisuuksista, mistä syystä rajatarkastusviranomainen olisi sopivin taho tekemään myös päätös asiaan. Rajavartiolaitoksella on jo nykyisellään pääsy UMA-rekisterin maastapoistamisasiaryhmään (460) ja oikeus panna vireille kyseisen asiaryhmään asia sekä tehdä siihen päätös. Rajatarkastusviranomaisen olisi tehtävä päätös kohtuullisen ajan kuluessa.
190 c §.Valitusaika eräissä kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 190 c §, jossa säädettäisiin valituksen tekemisen määräajoista eräissä kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Menettelyasetuksen 67 artiklan 7 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään määräajat, joiden kuluessa hakijat ja henkilöt, joilta on poistettu kansainvälinen suojelu, sekä henkilöt, jotka saavat toissijaista suojelua, voivat hakea muutosta saamiinsa päätöksiin. Kun on kyse päätöksestä, jolla hakemus hylätään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetään tutkimatta, epäsuorasti peruutettuna taikka perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana, jos hakemus on tutkittu nopeutetussa menettelyssä, määräajan tulee menettelyasetuksen mukaan olla vähintään viisi ja enintään kymmenen päivää. Kaikissa muissa kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa päätöksissä valitusajan tulee menettelyasetuksen mukaan olla vähintään kaksi viikkoa ja enintään kuukausi. Rajamenettelyn osalta määräajasta säädetään menettelyasetuksen 51 artiklassa, jonka 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan rajamenettelyn enimmäiskesto on 12 viikkoa siitä, kun hakemus rekisteröidään, siihen, kun hakijalla ei ole enää oikeutta jäädä eikä tämän sallita jäävän jäsenvaltion alueelle. Kyseisen artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee kansallisessa lainsäädännössään säätää hakemuksen tutkintamenettelyn ja muutoksenhaun kestoa koskevat säännökset.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kymmenen päivän valitusajasta siinä tapauksessa, että hakemus olisi hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetty tutkimatta, epäsuorasti peruutettuna taikka tutkittu nopeutetussa menettelyssä ja hylätty. Viimeksi mainitun kohdalla hakemus hylättäisiin perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. Myös rajamenettelyssä hylätty päätös kuuluisi momentin sääntelyn piiriin, koska rajamenettelyssä tehtäisiin ehdotetun mukaan ja edellytysten soveltuessa päätöksiä hakemuksen tutkimatta jättämisestä menettelyasetuksen 38 artiklan ja 103 §:n nojalla sekä hakemuksen perusteista, jos jokin 42 artiklan nopeutetun menettelyn edellytyksistä soveltuisi.
Muiden kuin ehdotetussa 1 momentissa mainittujen päätösten valitusaika olisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 13 §:n 2 momentin mukainen 30 päivää.
Kansainvälisen suojelun yhteydessä tutkitaan ja ratkaistaan oleskeluoikeuden myöntäminen myös tietyillä muilla esille tulevilla perusteilla. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valitus olisi myös tässä tarkoitetuissa tilanteissa tehtävä 1 momentissa säädetyn määräajan mukaisesti. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että samassa päätöksessä päätetystä maahantulokiellosta valitettaisiin 1 momentin määräajan mukaisesti. Samalla päätöksellä tehdyn maasta poistamista koskevan päätöksen valitusajasta säädetään menettelyasetuksen 67 artiklan 1 kohdassa. Kyseisen kohdan viimeisen kappaleen mukaan kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen kanssa samassa päätöksessä tehtyyn palauttamispäätökseen haetaan muutosta yhdessä, samassa tuomioistuimessa, samoja oikeudenkäyntimenettelyjä noudattaen ja samoissa määräajoissa. Tästä ehdotetaan säädettävän informatiivisena säännöksenä 2 momentissa.
Valitusajan laskemisesta säädetään menettelyasetuksen 67 artiklan 8 kohdassa, jonka mukaan määräaika alkaa kulua päivästä, jona päätöksestä ilmoitetaan hakijalle tai henkilölle, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu. Tästä ehdotetaan säädettävän informatiivisena säännöksenä pykälän 3 momentissa. Tiedoksiannon päivä lasketaan siis mukaan valitusaikaan toisin kuin säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain 2 §:n mukaan. On huomioitava, että myös niihin kansainvälistä suojelua koskeviin valituksiin, joihin sovelletaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 13 §:n 2 momentin mukaista 30 päivän valitusaikaa, ajan laskemiseen sovelletaan menettelyasetuksen 67 artiklan 8 kohtaa. Menettelyasetuksen 73 artiklan mukaan lauantait, sunnuntait ja yleiset vapaapäivät sisältyvät määräaikoihin. Jos määräaika päättyy lauantaina, sunnuntaina tai yleisenä vapaapäivänä, sitä seuraava työpäivä lasketaan määräajan viimeiseksi päiväksi.
190 d §.Valitusaika siirtopäätöksessä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 190 d §, jonka 1 momentissa säädettäisiin valituksen tekemisen määräajasta hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukaisessa siirtopäätöksessä. Valitus olisi näissä tilanteissa tehtävä kahden viikon kuluessa. Hallinta-asetuksen 43 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä siirtopäätöksen tiedoksi antamista seuraavasta vähintään yhden viikon mutta enintään kolmen viikon määräajasta, jonka aikana asianomainen henkilö voi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.
Määräaikojen laskemisesta säädetään hallinta-asetuksen 75 artiklassa, jonka mukaan määräaika lasketaan alkavaksi jonkin tapahtuman tai toiminnan toteuttamishetkestä niin, että tapahtumapäivän tai toiminnan toteuttamispäivän ei katsota sisältyvän tähän määräaikaan. Tämä poikkeaa menettelyasetuksen 67 artiklan 8 kohdassa säädetystä kansainvälistä suojelua koskevien asioiden valitusmääräaikojen laskemisesta. Ehdotettu siirtopäätöksen valitusmääräajan laskeminen alkaisi siis tiedoksiannosta seuraavana päivänä. Kyseisen artiklan mukaan lauantait, sunnuntait ja yleiset vapaapäivät sisältyvät määräaikoihin. Jos määräaika päättyy lauantaina, sunnuntaina tai yleisenä vapaapäivänä, sitä seuraava työpäivä lasketaan määräajan viimeiseksi päiväksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että samassa päätöksessä päätetystä maahantulokiellosta ja Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamisesta valitettaisiin myös 1 momentin määräajan mukaisesti. Matkustusasiakirjan peruuttaminen voi siirtopäätöksen osalta tulla kyseeseen, jos Suomesta siirretään sisäisenä siirtona kansainvälistä suojelua Suomessa saanut henkilö toiseen EU:n jäsenvaltioon.
191 §.Valituskiellot. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi siitä kumotun 9 kohdan tilalle uusi 9 kohta, jossa säädettäisiin valituskiellosta koskien 16 i §:n 1 momentissa tarkoitettua neuvontaa ja neuvonantoa tarjoavien järjestöjen tai henkilöiden läsnäoloa seulontapaikalla koskevaa päätöstä. Läsnäoloa ei momentin mukaan sallittaisi seulonnan alkuvaiheessa seulontapaikalla, jos läsnäolo vaarantaisi rajanylityspaikan, poliisin toimipaikan, tullitoimipaikan tai muun seulontapaikan turvallisuutta, yleistä järjestystä tai hallinnointia. Valituskielto perustuu seulonta-asetuksen 8 artiklan kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa tällaista pääsyä kansallisen lainsäädännön nojalla, kun tällaiset rajoitukset ovat objektiivisesti arvioituna tarpeen, edellyttäen että tällaista pääsyä ei rajoiteta ankarasti tai tehdä mahdottomaksi. Valituskiellon perusteena on päätöksentekoon liittyvä kiireellisyys. Tämä korostuisi eritoten 16 i §:n perusteluissa mainituissa tilanteissa, kuten laajamittainen tai välineellistetty maahantulo tai pandemiatilanteet. Seulonta-asetuksen johdanto-osan kohdassa 22 todetaan, että seulonta olisi saatettava päätökseen mahdollisimman nopeasti. Kuten ehdotetun 16 i §:n perusteluissa on todettu, sen nojalla ei voitaisi rajoittaa puhelimitse annettua neuvontaa taikka lain 8 §:n mukaiseen avustajan tai asiamiehen käyttöä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin valituskiellosta tilanteissa, joissa kansainvälinen suojelu olisi poistettu menettelyasetuksen 66 artiklan 6 kohdassa mainituissa tilanteissa. Kohta koskee tilanteita, joissa kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö yksiselitteisesti luopuu asemastaan kansainvälisen suojelun saajana, on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden tai saa myöhemmin jonkin toisen jäsenvaltion myöntämänä kansainvälistä suojelua. Menettelyasetuksen 66 artiklan 6 kohdan mukaan tällöin ei sovelleta samassa artiklassa säädettyä yksilölliseen tutkintaan perustuvaa menettelyä. Menettely näissä tapauksissa määräytyisi hallintolain mukaan eli kuulemista ei edellytettäisi, jos se olisi esimerkiksi ilmeisen tarpeetonta. Valituskielto perustuu menettelyasetuksen 67 artiklan 1 kohdan toiseen kappaleeseen, jossa mahdollistetaan valituskiellosta säätäminen kansallisesti. Tilanteissa on kyse hakija-aloitteisesta toimesta tai tilanteesta, jossa hakija saa suojelua toisesta jäsenvaltiosta taikka jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden. Kansainvälisen suojelun saaminen useassa eri valtiossa ja erityisesti EU-jäsenvaltiossa tai kansainvälisen suojelun antaminen unionin kansalaiselle ei ole järjestelmän tarkoitus.
193 §.Toimivaltainen hallinto-oikeus kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Ulkomaalaislain 193 §:ää ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevassa säännöksessä viitataan turvapaikan ja toissijaisen suojelun perusteella tehtyyn hakemukseen. Ehdotuksen mukaan säännökseen tehtäisiin voimassa olevan 1 momentin 1 kohtaan nähden terminologinen muutos ja viitattaisiin kansainvälisen suojelun hakemukseen menettelyasetuksen 3 artiklan 12 kohdan mukaisesti. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa nykykäytäntöä.
Pykälän 1 momentin 2 kohta vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momentin 2 kohtaa.
Pykälän 1 momentin 3 kohta koskisi toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymistä, kun Maahanmuuttoviraston päätös koskee hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan tai 67 artiklan 10 kohdan mukaista siirtopäätöstä. Aiemmin toimivaltainen hallinto-oikeus on määräytynyt hallinta-asetusta edeltäneen Dublin III-asetuksen nojalla tehtyjen päätösten kohdalla voimassa olevan 193 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti.
Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin siitä, mitä voimassa olevan pykälän 3 kohdassa säädetään. Tältä osin säännökseen tehtäisiin sisällöllisesti vain terminologinen muutos. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitataan turvapaikkamenettelyyn, joka asetusten soveltamisen myötä tulee olemaan kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeva menettely. Ehdotuksen mukaan pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin lisäksi toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä siten kuin 2 momentissa säädetään, jos Maahanmuuttoviraston päätös koskee maasta poistamista, maahantulokiellon määräämistä tai Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamista ja päätös liittyy hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa tai 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitettuun siirtoon. Lakiin esitetään lisättävän uusi 193 b §, jonka 2 momentissa säädettäisiin siitä, että valitus on pyrittävä ratkaisemaan hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa säädetyssä määräajassa myös, jos valituksenalaisella päätöksellä on samalla päätetty maahantulokiellosta tai Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamisesta. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että valitus käsiteltäisiin kokonaisuudessaan yhdessä hallinto-oikeudessa.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä tilanteissa, joissa Maahanmuuttoviraston päätös koskee kansainvälisen suojelun poistamista ja siihen liittyvän pakolaisen matkustusasiakirjan tai muukalaispassin peruuttamista, maasta poistamista tai maahantulokiellon määräämistä. Menettelyasetuksen 3 artiklan 17 kohdan mukaisesti ”kansainvälisen suojelun poistamisella” tarkoitetaan määrittävän viranomaisen tai toimivaltaisen tuomioistuimen päätöstä peruuttaa tai lakkauttaa, mukaan lukien jättämällä uusimatta, kansainvälinen suojelu määritelmäasetuksen mukaisesti. Kansallisessa sääntelyssäkään ei ole tarpeellista erottaa lakkauttamista ja peruuttamista toisistaan, vaan voidaan käyttää termiä “kansainvälisen suojelun poistaminen”, kun viitataan kumpaankin toimeen. Kohdassa yhdistettäisiin voimassa olevan pykälän 1 momentin 4 ja 5 kohdat. Jos valituksenalaisella päätöksellä päätetään myös maastapoistamisesta ja maahantulokiellosta, toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi ehdotuksen mukaan 2 momentin perusteella.
Jos suojeluaseman lakkauttamista tai peruuttamista koskevan asian yhteydessä ratkaistaan myös muulla perusteella haettu oleskelulupa, tulee nykykäytännön mukaan laatia kaksi päätösasiakirjaa, koska toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy näissä eri tavoin. Toiminta hidastaa päätöksentekoprosessia. Näin ollen ehdotetaan, että 193 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädettäisiin toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä 2 momentin perusteella tilanteissa, joissa Maahanmuuttoviraston päätös koskee kansainvälistä suojelua koskevan asian yhteydessä ratkaistua muulla perusteella haettua oleskelulupaa. Ehdotuksella tavoitellaan prosessin tehostamista niin Maahanmuuttovirastossa kuin hallinto-oikeudessa.
Pykälää ehdotetaan muutettavan myös siksi, ettei voimassa oleva pykälä vastaa Maahanmuuttoviraston nykyorganisaatiota. Ehdotuksen mukaan pykälän 2 ja 3 momenteissa viitattaisiin Maahanmuuttovirastoon ja sen toimialueisiin. Sanan ”toimialue” käyttö on perusteltavissa sillä, ettei viitattaisi enää aluejakoon. Näin säännös ei olisi sidoksissa viraston kulloinkin voimassa olevaan organisaatioon (osastot, yksiköt ja niiden nimet voivat muuttua). Toimialueista ei säädetä Maahanmuuttovirastosta annetussa laissa (156/1995) tai asetuksessa (193/2002), vaan tarkemmat määräykset Maahanmuuttoviraston toimialueista annettaisiin edelleen Maahanmuuttoviraston työjärjestyksessä. Toimialueista päättäminen ei voi jäädä yksittäiselle virkamiehelle, koska se voisi viime kädessä myös määritellä toimivaltaisen hallinto-oikeuden, jota ei taas voida pitää asianmukaisena tuomiovallan käytön riippumattomuuden kannalta (LaVM 15/2016 vp).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yhteistyövelvoitteesta Maahanmuuttoviraston ja Tuomioistuinviraston välillä Maahanmuuttoviraston päättäessä toimialueista työjärjestyksessään. Yhteistyön tärkeyttä Maahanmuuttoviraston ja oikeusministeriön välillä on aiemmin korostettu hallituksen esityksessä (HE 234/2016 vp). Tuomioistuinviraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty. Tästä syystä Maahanmuuttoviraston ja Tuomioistuinviraston välinen yhteistyö Maahanmuuttoviraston päättäessä toimialueista ja muista muutoksenhakumenettelyyn ja tuomioistuinten toimintaan vaikuttavista asioista on ensiarvoisen tärkeää. Jotta yhteistyö toteutuu säännönmukaisesti, ehdotetaan yhteistyövelvoitteen säätämisestä laissa. Voimassa olevan pykälän 3 momentin sisältö ehdotetaan siirrettävän 193 a §:n 4 momenttiin.
193 a §.Kansainvälistä suojelua koskevan asian käsitteleminen hallintotuomioistuimessa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 193 a §, jossa säädettäisiin hallinto-oikeudelle määräajat kansainvälistä suojelua koskevien valitusten käsittelyyn. Säännös perustuu menettelyasetuksen 69 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava kansallisessa lainsäädännössään määräajat, joiden kuluessa tuomioistuin tutkii valitukset 67 artiklan mukaisesti. Pykälään ehdotetaan hallinto-oikeudelle kolmea eri käsittelyaikaa riippuen menettelystä, jota Maahanmuuttoviraston tutkinnassa on sovellettu.
Pykälän 1 momentin johdantokappaleen mukaan hallinto-oikeuden olisi pyrittävä ratkaisemaan valitus säädetyissä määräajoissa. Muotoilu liittyy tuomioistuimen riippumattomaan asemaan ja hakijan oikeusturvaan. Myös hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdan viimeisessä kappaleessa, jossa säädetään tuomioistuimen määräajasta tutkia siirtopäätöstä koskeva valitus, käytetään samaa, ’tuomioistuimen on pyrittävä antamaan ratkaisu’ -muotoilua. Menettelyasetuksen 69 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava määräajat, joiden kuluessa tuomioistuin tutkii päätökset menettelyasetuksen 67 artiklan 1 kohdan mukaisesti rajoittamatta muutoksenhaun asianmukaista ja perusteellista tutkintaa. Joissain tilanteissa asiaan saattaisi liittyä monimutkaisia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jolloin valituksen asianmukainen ja perusteellinen selvittäminen ja viime kädessä hakijan oikeusturva saattaisi vaatia enemmän aikaa valituksen käsittelylle.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuimen olisi pyrittävä käsittelemään valitus viimeistään 12 viikon kuluessa hakemuksen rekisteröimisestä, kun hakemus on Maahanmuuttovirastossa tutkittu rajamenettelyssä. Menettelyasetuksen 51 artiklan 2 kohdan mukaan rajamenettelyn enimmäiskesto 12 viikkoa tulee kansallisessa lainsäädännössä jakaa hallintomenettelyn ja ensimmäisen asteen muutoksenhaun välillä. Ehdotettu hallinto-oikeuden käsittelyaika sisältäisi myös mahdollisen ehdotetun 198 c §:n mukaisen Suomen alueelle jäämistä koskevan hakemuksen ratkaisemisen. Määräajasta ehdotetaan säädettävän niin, että hallinto-oikeudella olisi mahdollisuus käyttää kaikki 12 viikon kokonaismääräajasta jäljellä oleva aika. Tarkkaa aikaa olisi mahdotonta säätää, koska aikaa saattaisi olla jäljellä eri määrä huomioiden sen, jos Maahanmuuttovirasto olisi esimerkiksi saanut päätöksen tehtyä ja päätös olisi annettu hakijalle tiedoksi 104 a §:n 5 momentissa ehdotettua viittä viikkoa lyhyemmässä ajassa tai hakija olisi tehnyt asiassa valituksen lyhyemmässä ajassa kuin 190 c §:n mukaisessa kymmenessä päivässä. Jos hallinto-oikeus olisi sallinut hakijan jäädä Suomen alueelle muutoksenhaun ajaksi eikä saisi asiaa käsiteltyä ennen rajamenettelyn 12 viikon enimmäisajan kulumista, saisi hakija menettelyasetuksen 51 artiklan 2 kohdan mukaan tulla jäsenvaltion alueelle. Valituksen käsittelyä jatkettaisiin tällöin momentin 2 kohtaan ehdotetun määräajan puitteissa.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin valituksen käsittelylle kolmen kuukauden aika, kun Maahanmuuttoviraston päätös olisi tehty menettelyasetuksen 68 artiklan 3 kohdassa mainituilla perusteilla. Kyseisessä menettelyasetuksen kohdassa tarkoitetaan päätöksiä, joilla 1) hakemus hylätään perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana nopeutetussa menettelyssä; 2) hakemus hylätään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi eli jätetään tutkimatta, koska voidaan soveltaa ensimmäisen turvapaikkamaan tai turvallisen kolmannen maan käsitettä, joku toinen jäsenvaltio on myöntänyt hakijalle kansainvälistä suojelua, kansainvälinen rikostuomioistuin on tarjonnut hakijalle turvallista uudelleensijoittamista jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan, hakijalle on annettu palauttamispäätös ja hän tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen vasta seitsemän työpäivän kuluttua päivästä, jona hän on saanut palauttamispäätöksen tai on kyse myöhemmästä hakemuksesta, jonka tueksi ei ole esitetty uusia merkityksellisiä tosiseikkoja; 3) hakemus hylätään epäsuorasti peruutettuna; 4) myöhempi hakemus hylätään perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana taikka 5) kansainvälinen suojelu poistetaan, koska pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema olisi pitänyt jättää tai jätetään myöntämättä poissulkemisen perusteella määritelmäasetuksen 12 tai 17 artiklan mukaisesti tai on perusteltua aihetta olettaa, että kyseinen pakolaisaseman saanut henkilö on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa kyseinen henkilö on taikka kyseinen pakolaisaseman saanut henkilö on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on vaaraksi sen jäsenvaltion yhteisölle, jossa hän on.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin kaikille muille kuin momentin 1 ja 2 kohdan kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevista päätöksistä tehtäville valituksille kuuden kuukauden käsittelyaika hallinto-oikeudelle käsitellä valitus. Momentin 3 kohdan kuuden kuukauden käsittelyaika koskisi myös muita kuin 2 kohdassa tarkoitettuja kansainvälisen suojelun poistamisia.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäväksi ehdotettu hallinto-oikeuden kolmen kuukauden käsittelyaika liittyisi sellaisiin Maahanmuuttoviraston päätöksiin, joiden perusteella valittajalla ei ole oikeutta jäädä automaattisesti Suomeen muutoksenhaun ajaksi, vaan hänen tulee erikseen hallinto-oikeudelta pyytää saada jäädä maahan odottamaan muutoksenhaun tulosta. Näin ollen ehdotetaan pykälän 2 momentissa säädettävän, että jos hallinto-oikeus ei salli maassa oleskelua muutoksenhaun ajan, olisi hallinto-oikeuden pyrittävä käsittelemään valitus kuuden kuukauden kuluessa valituksen tekemisestä. Määräaika tulisi näissä tilanteissa suoraan lain perusteella eikä erillistä hallinto-oikeuden välipäätöstä käsittelyajan pidentämisestä tehtäisi. Valittaja eli hakija tai henkilö, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, voitaisiin näissä tilanteissa poistaa maasta ja hakijoiden vastaanottopalvelujen antaminen lopettaa jo valituksen käsittelyn aikana.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että valitus on ratkaistava säädetyissä määräajoissa myös, jos valituksenalaisella päätöksellä olisi samalla ratkaistu oleskelulupa muulla perusteella päätetty maahantulokiellosta tai Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamisesta. Samassa päätöksessä tehdystä palauttamispäätöksestä säädetään suoraan menettelyasetuksen 67 artiklan 1 kohdan viimeisessä kappaleessa, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen kanssa samassa tehtyyn palauttamispäätökseen haetaan muutosta yhdessä siihen liittyvään päätökseen koskevan muutoksenhaun kanssa samassa tuomioistuimessa, samoja oikeudenkäyntimenettelyjä noudattaen ja samoissa määräajoissa. Tästä ehdotetaan säädettävän informatiivisena säännöksenä samassa momentissa. Pykälän 3 momentin säännöksellä varmistettaisiin, että kaikesta samassa päätöksessä päätetystä valitettaisiin ja valitus käsiteltäisiin yhtenä kokonaisuutena samassa hallinto-oikeuden päätöksessä.
Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin voimassa olevan lain 193 §:n 3 momentti ja 196 §:n 5 momentti, joissa säädetään hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden velvoitteesta käsitellä valitus 193 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa asiassa kiireellisenä. Hallinto-oikeudelle säädettävien käsittelyaikojen vuoksi kiireellinen käsittely koskisi hallinto-oikeudessa enää 193 §:n 1 momentin 2 kohtaa, jossa tarkoitetaan tilapäisen suojelun saamiseksi tehdyn hakemuksen hylkäämistä. Korkeimman hallinto-oikeuden osalta kiireellinen käsittely koskisi ehdotetun 193 §:n 1 momentin 1–4 kohtaa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin valituksen käsittelyajasta rajamenettelyssä, jos Suomi olisi saanut kriisiasetuksen 4 artiklan tarkoittamalla neuvoston täytäntöönpanopäätöksellä luvan kriisiasetuksen 11 artikla 1 kohdan tarkoittaman poikkeuksen käyttöön. Kriisiasetuksen 11 artiklan 1 kohdassa mahdollistetaan rajamenettelyn enimmäiskeston pidentäminen kuudella viikolla. Poikkeuksen käyttöönotto olisi mahdollista kriisiasetuksessa säädetyssä kriisitilanteessa tai ylivoimaisen esteen tilanteessa ja asetuksessa säädetyn menettelyn mukaan. Ehdotetun mukaan hallinto-oikeudella olisi tällöin mahdollisuus käyttää asian käsittelyyn kaikki 18 kuukaudesta jäljellä oleva aika. Määräaika tulisi näissä tilanteissa suoraan laista eikä erillistä hallinto-oikeuden välipäätöstä käsittelyajan pidentämisestä tehtäisi. Hakemuksen käsittelyn määräajasta säädettäisiin 104 a §:n 5 momentissa.
193 b §.Siirtopäätöstä koskevan asian käsitteleminen hallintotuomioistuimessa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 193 b §. Pykälän 1 momentti olisi informatiivinen säännös, jossa säädettäisiin, että hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa ja 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitettua siirtopäätöstä koskevan valituksen ratkaisemisen määräajasta säädetään hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että valitus olisi pyrittävä ratkaisemaan hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa säädetyssä määräajassa myös, jos valituksenalaisella päätöksellä olisi samalla päätetty maahantulokiellosta tai Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamisesta. Hallinta-asetuksen 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a) alakohdan ii) alakohdan mukaan kansainvälistä suojelua saava henkilö voidaan artiklakohdassa säädetyissä tilanteissa siirtää sisäisesti, jolloin hallinta-asetuksen 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitettu siirtopäätös voidaan tehdä myös kansainvälistä suojelua saavalle. Tällöin siirtopäätöksen yhteydessä voitaisiin päättää myös Suomessa myönnetyn matkustusasiakirjan peruuttamisesta. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että valitus käsiteltäisiin yhtenä kokonaisuutena samassa hallinto-oikeuden ratkaisussa.
196 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälän 5 momentti kumottaisiin ja sen sisältö siirrettäisiin osaksi uutena ehdotettavan 193 a §:n 4 momenttia, koska 193 a §:ssä säädettäisiin kansainvälistä suojelua koskevan asian käsittelystä tuomioistuimessa, johon aihepiiriin myös kiireellinen käsittely sopii paremmin.
198 a §.Kansainvälistä suojelua koskevan asian raukeaminen hallintotuomioistuimessa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus ulkomaalaislain 95 c §:ään muutetaan viittaukseksi menettelyasetuksen epäsuoraa peruuttamista koskevaan 41 artiklan 1 kohdan e alakohtaan. Kyseisessä kohdassa säädetään hakemuksen epäsuorasta peruuttamisesta tilanteessa, jossa hakija on toistuvasti laiminlyönyt hänelle asetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaisen ilmoittautumisvelvollisuutensa tai ei pysyttele toimivaltaisten hallinto- tai oikeusviranomaisten saavutettavissa, ellei hän pysty osoittamaan, että tämä saavutettavissa pysyttelemistä koskeva laiminlyönti johtui erityisistä olosuhteista, joihin hän ei voinut vaikuttaa. Kohta vastaa voimassa olevan lain 95 c §:n mukaista hakemuksen raukeamista. Jos hakija kuolee, asian käsittely yleensä raukeaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 81 §:n 3 momentin mukaan.
198 b §.Täytäntöönpanoa koskeva hakemus. Pykälää ehdotetaan muutettavan siten, että se vastaisi paktin säädöksiä täytäntöönpanon lykkäämisestä. Tämä tarkoittaisi pykälän 1 momentin muuttamista. Palauttamispäätöksen täytäntöönpano keskeytyisi automaattisesti menettelyasetuksen nojalla siksi ajaksi, kun hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, olisi oikeus oleskella Suomessa tai tuomioistuin sen sallisi. Kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen osalta logiikka muuttuu menettelyasetuksen myötä ja jatkossa hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oikeus pyytää tuomioistuinta sallimaan oleskelu Suomessa muutoksenhaun ajan, jos on kyse sellaisesta päätöksestä, ettei automaattista oikeutta oleskeluun muutoksenhaun ajan ole. Kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen osalta tällaisen maahan muutoksenhaun ajaksi jäämistä koskevan hakemuksen tekemisestä säädettäisiin uudessa 198 c §:ssä.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädettäisiin hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukaisen siirtopäätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevasta hakemuksen tekemisen määräajasta. Asiasta säädetään hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa, jossa jätetään jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä päätettäväksi hakemuksen tekemiselle määräaika. Kohdan mukaan määräajan tulee olla kohtuullinen, mutta enintään sama kuin valituksen tekemiselle säädetty määräaika. Näin ollen momentissa ehdotetaan, että määräaika siirtopäätöksen täytäntöönpanon lykkäämiselle olisi seitsemän päivää sisältäen viisi arkipäivää. Aika olisi siis sama, kuin voimassa olevassa laissa oleva täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen määräaika.
198 c §.Suomen alueelle jäämistä koskeva hakemus. Uudessa 198 c §:ssä säädettäisiin Suomen alueelle jäämistä koskevasta hakemuksesta. Menettelyasetuksen 68 artiklassa säädetään muutoksenhaun lykkäävästä vaikutuksesta kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Tästä ehdotetaan säädettävän 1 momentissa informatiivisena säännöksenä. Pääsääntö oikeuteen oleskella maassa muutoksenhaun ajan säädetään 68 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan hakijoilla ja henkilöillä, joilta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle siihen asti, kun määräaika, jonka kuluessa he voivat käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ensimmäisen asteen tuomioistuimessa, on päättynyt, ja silloin, kun tällaista oikeutta on käytetty määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Asetuksen 68 artikla, kuten suurin osa muutoksenhakua koskevista asetuksen säännöksistä koskee pääasiallisesti ensimmäisen asteen muutoksenhakua. Artiklan 7 kohdassa säädetään, että sellaisella hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, joka hakee uudestaan muutosta ensimmäistä tai myöhempää muutoksenhakua koskevaan päätökseen, ei ole oikeutta jäädä jäsenvaltion alueelle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuimen mahdollisuutta sallia oleskelu tiettyjen edellytysten täytyttyä. Näin ollen hakija voi pyytää myös korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa jäädä Suomen alueelle valituslupahakemuksen ja mahdollisen valituksen käsittelyn ajaksi.
Menettelyasetuksen 68 artiklan 3 kohdassa säädetään poikkeuksista 2 kohdan pääsääntöön. Kohdan mukaan hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, ei ole automaattista oikeutta jäädä jäsenvaltioon muutoksenhaun ajaksi, jos 1) hakemus hylätään perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana nopeutetussa menettelyssä tai rajamenettelyssä, pois lukien ilman huoltajaa tulleet alaikäiset; 2) hakemus hylätään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi koska, voidaan soveltaa ensimmäisen turvapaikkamaan tai turvallisen kolmannen maan käsitettä, joku toinen jäsenvaltio on myöntänyt hakijalle kansainvälistä suojelua, kansainvälinen rikostuomioistuin on tarjonnut hakijalle turvallista uudelleensijoittamista jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan, hakijalle on annettu palauttamispäätös ja hän tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen vasta seitsemän työpäivän kuluttua päivästä, jona hän on saanut palauttamispäätöksen, taikka on kyse myöhemmästä hakemuksesta, jonka tueksi ei ole esitetty uusia merkityksellisiä tosiseikkoja; 3) hakemus hylätään epäsuorasti peruutettuna; 4) myöhempi hakemus hylätään perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana taikka 5) kansainvälinen suojelu poistetaan, koska pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema olisi pitänyt jättää tai jätetään myöntämättä poissulkemisen perusteella määritelmäasetuksen 12 tai 17 artiklan mukaisesti tai on perusteltua aihetta olettaa, että kyseinen pakolaisaseman saanut henkilö on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa kyseinen henkilö on, taikka kyseinen pakolaisaseman saanut henkilö on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on vaaraksi sen jäsenvaltion yhteisölle, jossa hän on. Artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetään, että tuomioistuimella on oltava valtuudet päättää, saako hakija tai henkilö, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta ja mitkä ovat menettelyt tällaisen pyynnön tekemiseen.
Kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen osalta maasta poistamisen täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva logiikka siis muuttuu menettelyasetuksen myötä ja jatkossa hakijalla tai tietyissä tilanteissa henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oikeus hakemuksella pyytää tuomioistuinta sallimaan oleskelu Suomessa muutoksenhaun ajan, jos on kyse sellaisesta päätöksestä, ettei automaattista oikeutta oleskeluun muutoksenhaun ajan ole. Palauttamispäätöksen täytäntöönpano keskeytyisi automaattisesti menettelyasetuksen nojalla siksi ajaksi, kun hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oikeus oleskella Suomessa tai tuomioistuin sen sallii, eikä erillistä täytäntöönpanon kieltämistä koskevaa hakemusta tarvitsisi tehdä. Jos tuomioistuin ei sallisi hakijan oleskelua Suomessa muutoksenhaun ajan, olisi palauttamispäätös täytäntöönpanokelpoinen. Tällöin soveltuisi myös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 123 §.
Kansallisesti olisi säädettävä maahan jäämistä koskevan hakemuksen tekemisen määräajasta. Määräaika koskisi ainoastaan hallinto-oikeudelle tehtävää hakemusta, koska menettelyasetuksen 68 artiklan 5 kohta koskee ensimmäisen asteen muutoksenhakua. Jäsenvaltiot voivat säännellä myöhempää muutoksenhakua omassa kansallisessa lainsäädännössään. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Suomen alueelle jäämistä koskeva hakemus olisi tehtävä hallinto-oikeudelle seitsemässä päivässä, sisältäen viisi arkipäivää. Aika olisi siis sama, kuin voimassa olevassa laissa oleva täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen määräaika. Valitusaika näissä tapauksissa olisi ehdotuksen mukaan kymmenen päivää, joten joissain harvinaisissa tapauksissa, joissa joulu asettuu niin, että peräkkäin tulee monia vapaa- ja pyhäpäiviä, valitusaika olisi käytännössä lyhyempi kuin alueelle jäämistä koskevan hakemuksen määräaika.
Suomen alueelle muutoksenhaun ajaksi jäämistä koskeva asia voitaisiin oikeusvaikutuksiltaan rinnastaa täytäntöönpanoa koskevaan määräykseen. Tähän nähden Suomen alueelle muutoksenhaun ajaksi jäämistä koskeva päätös voitaneen rinnastaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 123 §:n 1 momentin täytäntöönpanoa koskevaan muuhun määräykseen. Näin ollen myös tuomioistuimen kokoonpano asiassa määräytyisi sen mukaan ja siten kuin hallinto-oikeuslaissa ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetussa laissa säädetään.
199 §.Täytäntöönpanoa ja Suomen alueelle jäämistä koskevan hakemuksen ratkaiseminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että 1 momentissa viitattaisiin sekä 198 b §:n mukaiseen täytäntöönpanoa koskevaan hakemukseen että 198 c §:n mukaiseen Suomen alueelle jäämistä koskevaan hakemukseen. Myös pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan uutta sisältöä. Momenttia ehdotetaan muutettavan myös niin, että se kattaisi sekä voimassa olevan pykälän 1 että 3 momentin käyttämällä termiä hallintotuomioistuin.
Pykälän 2 momentin sisältö vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momentin sisältöä. Määräajan osalta pykälän 3 momentissa viitattaisiin ainoastaan 198 c §:n 2 momentin mukaiseen hallinto-oikeudelle tehtävään Suomen alueelle jäämistä koskevaan hakemukseen ja säädettäisiin hakemuksen ratkaisemiselle voimassa olevan lain mukainen seitsemän päivän määräaika. Määräaika sisältäisi vähintään viisi arkipäivää. Hallinta-asetuksen mukaiseen siirtopäätökseen liittyvän ehdotetun 198 b §:n 1 momentin mukaisen täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen osalta ehdotetaan 3 momenttiin informatiivista säännöstä, jossa viittaisiin hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohtaan, jossa säädetään siirtopäätöksen täytäntöönpanon lykkäystä koskevan hakemuksen ratkaisemisesta tuomioistuimessa. Artiklan mukaan tällainen päätös on ratkaistava kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.
200 a §.Käännyttämis- ja karkottamispäätöksen täytäntöönpano kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen sisältö vastaisi menettelyasetuksen sääntelyä hakijan oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle muutoksenhaun ajaksi. Menettelyasetuksen 68 artiklan 1 kohdassa säädetään, että palauttamispäätöksen vaikutukset keskeytetään ilman eri toimenpiteitä siksi aikaa, kun hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oikeus jäädä alueelle tai hänen sallitaan jäädä alueelle kyseisen artiklan mukaisesti. Näin ollen käännyttämis- tai maasta karkottamispäätöksen täytäntöönpano keskeytyy automaattisesti menettelyasetuksen nojalla siksi ajaksi, kun hakijalla tai henkilöllä, jolta on poistettu kansainvälinen suojelu, on oikeus olla maassa tai se sallitaan tuomioistuimen päätöksellä. Kun oikeutta ei enää ole tai oleskelua ei sallita, on käännyttämis- tai karkottamispäätös täytäntöönpantavissa. Kuten voimassa olevan lain mukaan, jos asiassa tarvitaan valituslupa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, valitus ei estä täytäntöönpanoa, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Tällöin korkein hallinto-oikeus olisi sallinut henkilön jäämisen Suomen alueelle valituslupahakemuksen ja mahdollisen valituksen käsittelyn ajaksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tästä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin aiemman, ennen hakemuksen tekemistä annetun käännyttämis- tai maasta karkottamispäätöksen täytäntöönpanosta niissä tilanteissa, joissa poikettaisiin oikeudesta oleskella maassa hakemuksen tutkinnan ja muutoksenhaun ajan. Näistä poikkeamismahdollisuuksista säädettäisiin 102 §:ssä. Näin ollen voimassa olevan 200 a §:än 5–7 momenttien sisältö siirrettäisiin 102 §:ään. Myöhempien hakemusten yhteydessä kyse olisi aiempaan, yleensä ensimmäiseen hakemukseen tehdyn käännyttämis- tai maasta karkottamispäätöksen täytäntöönpanosta. Ensimmäisten hakemusten osalta kyse olisi siitä, että ehdotetun 102 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella poikettaisiin hakijan oikeudesta oleskella maassa hakemuksen tutkinnan ajan, jolloin voitaisiin panna täytäntöön aiempi karkottamispäätös. Voimassa olevan pykälän 9 momentti on informatiivinen säännös eikä sen sisällöstä ehdoteta säädettävän enää muutetussa pykälässä.
200 b §.Siirtopäätöksen täytäntöönpano. Lakiin ehdotetaan lisättävän uusi 200 b §, jossa säädettäisiin informatiivisesti siitä, että hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa ja 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitetun siirtopäätöksen täytäntöönpanosta säädetään hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa. Hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on tehokkaat oikeussuojakeinot, lykkäämällä siirtoa, kunnes päätös ensimmäisestä lykkäyspyynnöstä on tehty. Kyseisen artiklakohdan toisen alakohdan mukaan, jos asianomainen henkilö ei ole käyttänyt oikeuttaan pyytää lykkäävää vaikutusta, siirtopäätöstä koskeva muutoksenhaku tai uudelleenkäsittely ei lykkää siirtopäätöksen täytäntöönpanoa. Siirtopäätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevaan hakemukseen tulee tehdä päätös hallinta-asetuksen 43 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti kuukauden kuluessa päivästä, jona toimivaltainen tuomioistuin vastaanotti kyseisen pyynnön.
202 §. Erinäiset täytäntöönpanosäännökset. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin 16 i §:n 2 momentissa tarkoitetun neuvontaa tarjoavan järjestön tai henkilön läsnäolon kieltämistä seulontamajoituspaikassa koskevan päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta muutoksenhausta huolimatta. Täytäntöönpanokelpoisuus olisi tarpeen, jotta seulontapaikan turvallisuus, yleinen järjestys tai hallinnointi ei vaarantuisi.
208 §.Tiedottaminen yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Voimassa olevassa pykälän 1 momentissa säädetään, että yhdenvertaisuusvaltuutetun tietoon on saatettava tämän lain mukaiset päätökset, jotka koskevat oleskeluluvan myöntämistä kansainvälisen suojelun tai tilapäisen suojelun perusteella taikka ulkomaalaisen käännyttämistä, maasta karkottamista tai pääsyn epäämistä. Paktin myötä kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevat päätökset tehdään määritelmäasetuksen nojalla. Momentissa ehdotetaan mainittavan myös hallinta-asetuksen mukaiset siirtopäätökset, jotka voimassa olevassa laissa kuuluvat ulkomaalaisen käännyttämistä koskeviin päätöksiin. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tästä syystä lisättävän myös viittaus määritelmäasetukseen.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin niin, että yhdenvertaisuusvaltuutetun tietoon olisi saatettava myös seulonta-asetuksen 17 artiklassa tarkoitetut seulontalomakkeet ja vastaanottolain 50 §:n mukaiset rajamenettelyn liikkumisrajoitusta koskevat päätökset. Seulontalomake toimitettaisiin yhdenvertaisuusvaltuutetulle samaan aikaan kun se toimitetaan eteenpäin asiaankuuluville viranomaisille (seulonta-asetuksen 17 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta). Käytännössä seulontalomakkeet ja rajamenettelyyn ottamispäätöksen osalta toimittaisiin samoin kuin esimerkiksi maastapoistamisen täytäntöönpanosuunnitelmissa, joista tulee yhdenvertaisuusvaltuutetulle erikseen ilmoitus UMA-järjestelmässä.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu saisi näin tiedoksi seulontalomakkeet ja rajamenettelyn liikkumisrajoitusta koskevat päätökset. Pykälän viimeiseen virkkeeseen lisättäisiin yhdenvertaisuusvaltuutetun oikeus saada pyynnöstä muita seulontaan ja rajamenettelyyn liittyviä tietoja, jotka ovat tarpeen 16 j §:n 1 momentissa säädetyn perusoikeuksien seurantatehtävän hoitamiseksi. UMA-järjestelmän toiminnallisuudet tulisi saattaa vastaamaan seulonta-asetuksen mukaista tiedonsaantia.
8.2
Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta
3 §.Määritelmät. Pykälän määritelmiä ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan määritelmä muutettaisiin siten, että kansainvälistä suojelua hakevalla tarkoitettaisiin menettelyasetuksen 3 artiklan 13 kohdassa tarkoitettua kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, johon ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä. Kyseessä olisi informatiivinen säännös. Henkilön oikeus vastaanottopalveluihin alkaisi vastaanottodirektiivin 3 artiklan mukaisesti siitä hetkestä, kun hän tekee kansainvälisen suojelun hakemuksen.
Pykälän 1 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavan siten, että viittaus järjestelykeskukseen poistetaan. Lisäksi järjestelykeskusta koskeva 1 momentin 6 kohta ehdotetaan kumottavan. Esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskusta koskeva sääntely.
Pykälän 1 momentin ehdotetaan lisättävän uusi 10 kohta, jolla selkeytettäisiin voimassa olevassa laissa käytössä olevaa rajatarkastusviranomaisen määritelmää. Ehdotuksen mukaan rajatarkastusviranomaisella tarkoitetaan Rajavartiolaitosta ja muuta viranomaista, jolla on oikeus henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/399) tarkoitetun rajatarkastuksen tekemiseen. Määritelmä vastaa ulkomaalaislaissa käytettyä rajatarkastusviranomaisen määritelmää.
6 §.Lain soveltaminen henkilöön, jolla on erityisiä vastaanottotarpeita. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan pykälän muuttuvaa sisältöä. Pykälässä säädettäisiin erityisistä vastaanottotarpeista. Voimassa olevassa pykälässä säädetään lain soveltamisesta haavoittuvassa asemassa olevaan. Ehdotettu muotoilu vastaisi vastaanottodirektiivin 24 ja 25 artikloissa käytettyjä käsitteitä. Artiklat ovat velvoittavaa sääntelyä. Muutokset liittyvät terminologiaan ja erityisten vastaanottotarpeiden arvioimista koskevasta määräajasta säätämiseen.
Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaessa olisi otettava huomioon kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan erityiset vastaanottotarpeet. Erityisten vastaanottotarpeiden huomiointi rajoittuisi vain niihin henkilöihin, joiden kohdalla olisi vastaanottopalvelujen näkökulmasta tunnistettu vastaanottotarpeisiin liittyvien erityisjärjestelyjen tarve. Ehdotettu muutos perustuu vastaanottodirektiivin 24 artiklaan. Henkilö, jolla on erityisiä vastaanottotarpeita, tulisi tarvittaessa ohjata asianmukaisten palveluiden ja tuen piiriin sen varmistamiseksi, että hän voi hyötyä vastaanottoon liittyvistä oikeuksista ja noudattaa niihin liittyviä velvollisuuksia. Erityisten vastaanottotarpeiden arviointi tehtäisiin jokaiselle kansainvälisen suojelun hakijalle ja tilapäistä suojelua saavalle, mutta erityistä tukea annettaisiin vain niille, joiden tunnistettaisiin sitä vastaanottopalveluissa tarvitsevan. Arvioinnin tukena voisi käyttää direktiivin luetteloa henkilöistä, joilla voi muita todennäköisemmin olla erityisiä vastaanottotarpeita, kuten alaikäisillä, ilman huoltajaa olevilla alaikäisillä, vammaisilla henkilöillä, vanhuksilla, raskaana olevilla naisilla, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla, yksinhuoltajilla joilla on alaikäisiä lapsia, ihmiskaupan uhreilla, sellaisilla henkilöillä joilla on vakavia sairauksia tai mielenterveyshäiriöitä, sellaisilla henkilöillä joita on kidutettu, jotka on raiskattu tai jotka ovat kokeneet sukupuolistunutta väkivaltaa, naisten sukuelinten silpomista, lapsi- tai pakkoavioliiton taikka seksuaalisiin sukupuoleen liittyviin, rasistisiin tai uskonnollisiin motiiveihin perustuvaa väkivaltaa. Direktiivin luettelo ryhmistä ei ole tyhjentävä. On huomattava, että pelkästään edellä mainittuihin ryhmiin kuuluminen ei välttämättä ole osoitus erityisten vastaanottotarpeiden olemassaolosta ja se, että myös muilla kuin ryhmiin kuuluvilla voi olla erityisiä vastaanottotarpeita. Erityiset vastaanottotarpeet voivat johtua myös useiden samanaikaisten tukitarpeiden yhteisvaikutuksesta.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan erityiset vastaanottotarpeet arvioitaisiin yksilöllisesti. Arviointi tehtäisiin mahdollisimman pian ja kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluessa siitä, kun kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua koskeva asia on tullut vireille. Arvioinnin aluksi tunnistettaisiin erityiset vastaanottotarpeet käyttäen perusteena näkyviä merkkejä tai arvioinnin kohteena olevan lausuntoja tai käyttäytymistä taikka soveltuvin osin alaikäisen henkilön huoltajan tai edustajan lausuntoja. Vastaanottokeskuksen järjestämä alkuterveystarkastus olisi yksi erityisten vastaanottotarpeiden arvioinnin muodoista. Normaalioloissa alkuterveystarkastus tarjottaisiin kaikille vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröitäville henkilöille. Alkuterveystarkastus tehtäisiin mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluessa siitä, kun kansainvälistä suojelua koskeva tai tilapäistä suojelua koskeva hakemus on tehty. Arvioinnista vastaisi terveydenhuollon ammattihenkilö. Poikkeuksellisessa tilanteessa, kuten laajamittaisen maahantulon yhteydessä, voitaisiin hyödyntää direktiivin 24 artiklan mukaista listausta henkilöistä, joilla on muita todennäköisemmin erityisiä vastaanottotarpeita ja alkuterveystarkastus kohdennettaisiin ensisijaisesti näihin kohderyhmiin kuuluville. Erityiset vastaanottotarpeet arvioivan henkilöstön tulisi ohjata hakija tarpeen mukaan asianmukaisen lääkärin tai psykologin vastaanotolle tarkempaa arviointia varten, jos olisi viitteitä siitä, että hakijan mielenterveys tai fyysinen terveys saattaisi vaikuttaa hänen vastaanottotarpeisiinsa. Kiireellisen tuen tarpeeseen olisi kuitenkin vastattava välittömästi.
Erityiset vastaanottotarpeet tulisivat huomioitavaksi myös säilöön otettujen ulkomaalaisten kohdalla. Vastaanottodirektiivin 10 artiklan 3 kohdan mukaan otettaessa kansainvälisen suojelun hakija säilöön, jäsenvaltioiden on huomioitava näkyvät merkit, lausunnot ja käyttäytyminen, jotka viittaisivat siihen, että hakijalla on erityisiä vastaanottotarpeita. Lisäksi kyseisen kohdan mukaan, jos direktiivin 25 artiklassa säädettyä arviointia ei ole vielä saatu päätökseen, se on saatettava päätöksen ilman aiheetonta viivytystä ja sen tulokset on otettava huomioon päätettäessä, jatketaanko säilöönottoa ja onko säilöönotto-olosuhteita tarpeen mukauttaa. Voimassa olevaa vastaanottolain 6 §:ää sovelletaan säilöönottoyksikön toiminnassa nykyisinkin säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain (116/2002) 1 §:n 2 momentin perusteella. Oikeustilaa ei siten tältä osin ole tarkoitus muuttaa. Käytäntö vastaisi pitkälti nykytilaa.
Edelleen 2 momentin mukaan, jos erityisiä vastaanottotarpeita ilmenisi myöhemmässä vaiheessa, vastaanottokeskuksen olisi arvioitava kyseiset tarpeet ja vastattava niihin. Erityiset vastaanottotarpeet huomioitaisiin koko sen ajan, kun kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava saisi vastaanottopalveluja. Erityiset vastaanottotarpeet olisi arvioitava mahdollisimman pian myös sen jälkeen, kun esimerkiksi asiakkaan kanssa asioiva viranomainen, asiakas itse, asiakkaan omainen tai läheinen tai ilman huoltajaa olevan lapsen edustaja ottaisi yhteyttä vastaanottokeskukseen ja kertoo asiakkaan mahdollisesta tuen tarpeesta.
Henkilön erityiset vastaanottotarpeet kirjattaisiin asianmukaisesti. Asianmukainen kirjaaminen edistäisi erityisten vastaanottotarpeiden jatkuvaa huomiointia, mutta myös menettelyasetuksen 20 artiklan mukaisten erityisten menettelyllisten takeiden tarpeen arviointia ja menettelyasetuksen 21 artiklan edellyttämän tuen antamista. Erityisiä vastaanottotarpeita koskevassa arvioinnissa kirjattujen tietojen hyödyntäminen menettelyllisten takeiden arvioinnissa vähentäisi viranomaistyötä ja sujuvoittaisi menettelyjä. Jos hakijan arvioitaisiin tarvitsevan erityistä tukea esimerkiksi kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä tai paluumenettelyssä, tuen tarpeesta tulisi ilmoittaa asianomaiselle viranomaiselle, kuten Maahanmuuttovirastolle, poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle. Tiedot annettaisiin siltä osin kuin ne katsotaan välttämättömiksi yksittäisen asiakkaan kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä tai maasta poistamista koskevassa menettelyssä. Tietojen kirjaamisessa ja luovutuksessa sovellettaisiin mahtilakia sekä muita olennaisia tietojen luovuttamista koskevia säädöksiä, kuten lakia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023), jäljempänä asiakastietolaki. Mahtilain 8 §:n esitöiden (HE 18/2019 vp) mukaan rekisterinpitäjä saa käsitellä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja, kuten sosiaali- tai terveystietoja, jos se on käsittelytarkoituksen kannalta välttämätöntä. Esimerkiksi terveyttä koskevat tiedot voivat olla välttämättömiä vastaanoton ja säilöönoton lisäksi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä. Lähtökohtaisesti tietoja voitaisiin luovuttaa vain siltä osin, kuin ne liittyisivät kunkin viranomaisen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Välttämättömiksi katsottujen tietojen luovuttaminen arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Asiakastietolain 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä. Asiakastietolain 6 §:n mukaan vaitiolovelvollisuudesta ja salassapidosta saa poiketa asiakkaan suostumuksella tai jos siitä on asiakastietolaissa tai muussa laissa säädetty. Suostumuksen pyytämiseen ja suostumuksen kirjaamiseen olisi kiinnitettävä huomioita, ettei se muodostuisi esteeksi tarpeellisten tietojen luovuttamisessa eri viranomaistoimijoiden välillä.
Vastaanottodirektiivin 25 artiklan 2 kohta huomioiden Maahanmuuttoviraston tulisi järjestää säännöllisesti koulutusta vastaanottokeskuksen henkilökunnalle erityisten vastaanottotarpeiden tunnistamisesta ja arvioinnista.
7 §.Kustannusten korvaaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momenttia. Pykälän 2 momentista poistettaisiin viittaukset järjestelykeskukseen ja 12 §:ään, koska järjestelykeskusta koskeva 12 §:n sääntely ehdotetaan kumottavan. Momenttia täsmennettäisiin siten, että Maahanmuuttovirasto korvaisi kulut vastaanottopalvelujen tuottamisesta siltä ajalta, jona ulkomaalaisella olisi oikeus saada vastaanottopalveluja 14 §:n lisäksi myös 14 a §:n nojalla. Edelleen momenttiin ehdotetaan lisättävän, että korvaus maksettaisiin myös siltä ajalta, jona vastaanottokeskus toimisi ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 31 kohdassa tarkoitettuna seulontamajoituspaikkana. Seulonnan aikana järjestettävästä ylläpidosta ja alustavasta terveystarkastuksesta ehdotetaan säädettävän tarkemmin ulkomaalaislain 16 f ja 16 g §:ssä.
Pykälän 3 momentissa täsmennettäisiin Maahanmuuttoviraston vastuuta tilapäistä suojelua saavan lapsen edustajalle maksettavan palkkion ja toiminnasta aiheutuvien kulujen korvaamisesta. Voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto maksaa hakemuksesta ilman huoltajaa olevan lapsen, jolla ei ole oleskelulupaa Suomessa, edustajan palkkion ja korvauksen edustamisesta aiheutuneista kuluista. Oleskeluluvan saaneen lapsen edustajan palkkio ja kulukorvaukset korvataan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (681/2023) 39 §:n perusteella. Tilapäistä suojelua saava lapsi on kuitenkin oleskeluluvan saatuaan vastaanottopalveluiden piirissä siihen asti, kun hän saa kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan. Jatkossa tilapäistä suojelua saavan lapsen edustajan palkkion maksamisesta vastaava taho määräytyisi oleskeluluvan saamisen lisäksi sillä perusteella, onko lapsella kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa. Muutoksella selkeytettäisiin sääntelyä. Muutoksella ei olisi välitöntä käytännön vaikutusta nykyiseen maksuja koskevaan soveltamiskäytäntöön, sillä työ- ja elinkeinoministeriön ja Maahanmuuttoviraston kesken on sovittu, että edustajan palkkioiden maksu siirtyy Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle vasta kun lapsi siirtyy kuntaan. Järjestely on tältä osin vastannut kansainvälistä suojelua saaneiden lasten edustajien palkkioiden maksatusta.
Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin lisäksi lakitekninen muutos koskien valtioneuvoston asetuksella annettuja tarkempia säännöksiä edustajien palkkioista ja korvattavista kuluista. Voimassa olevan lain mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä palkkion maksamisen perusteista ja palkkion suuruudesta, korvattavista kuluista sekä menettelyistä palkkion ja kulujen korvaamisesta. Muotoilu ’annetaan’ muutettaisiin muotoon ’voidaan antaa’. Muotoilu olisi siten yhdenmukainen kotoutumislain kanssa. Sekä kotoutumislain että vastaanottolain mukaisista edustajien palkkioista ja kulujen korvaamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksessa ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettavasta palkkiosta ja kulukorvauksesta (577/2024).
Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 momentti, jonka tarkoituksena on selkeyttää vastaanottolain mukaisten sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden tuottamisesta syntyvien kustannusten korvaamista hyvinvointialueelle tai HUS- yhtymälle. Korvaus hyvinvointialueen tuottamista 25 ja 26 §:n mukaisista sosiaali- ja terveydenhoitopalveluista määräytyisi hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän ja Maahanmuuttoviraston tekemän sopimuksen perusteella. Jos korvauksesta ei olisi sovittu, olisi Maahanmuuttoviraston suoritettava palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten suuruinen korvaus. Käytännössä Maahanmuuttovirasto suorittaisi hyvinvointialueelle tai HUS- yhtymälle esimerkiksi terveydenhuoltolain 50 pykälän mukaisesta kiireellisestä hoidosta aiheutuneiden kustannusten suuruisen korvauksen, vaikka tällaisen hoidon antamisesta ei olisi erikseen sovittu. Välttämätöntä hoitoa antaessaan hyvinvointialueen tai HUS–yhtymän tulisi varmistaa, että kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava olisi saapunut vastaanotolle vastaanottokeskuksen lähettämänä. Korvausta ei suoritettaisi tilanteessa, jossa kyse olisi välttämättömästä terveydenhoidosta, johon kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava henkilö hakeutuisi itsenäisesti ilman vastaanottokeskuksen antamaa lähetettä. Korvaus muusta julkisen tai yksityisen palvelun tuottajan tuottamasta palvelusta määräytyisi sen mukaan, mitä siitä on erikseen sovittu. Muutoksella tuotaisiin laintasolle voimassa oleva käytäntö, jonka mukaan Maahanmuuttovirasto korvaa julkiselle tai yksityiselle palvelun tuottajalle vastaanottopalvelujen tuottamisesta syntyneet kustannukset.
9 §.Valtion vastaanottokeskukset. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän 1 ja 2 momenttia muutettaisiin siten, että viittaus järjestelykeskukseen poistettaisiin, koska esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskusta koskeva sääntely. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti.
Pykälän 2 momentista kumottaisiin yleinen asetuksenantovaltuus koskien valtion vastaanotto- ja järjestelykeskusten virkojen täyttöä sekä työjärjestystä. Valtuuden nojalla on annettu valtioneuvoston asetus valtion vastaanotto- ja järjestelykeskusten virkojen täytöstä ja työjärjestyksestä sekä vastaanottopalveluista perittävästä maksusta (975/2011). Kyseistä valtioneuvoston asetusta koskee myös 32 §:n 1 momentin asetuksenantovaltuus. Valtion vastaanottokeskukset siirtyivät vuonna 2017 osaksi Maahanmuuttovirastoa. Erillisen asetuksen antaminen koskien valtion vastaanottokeskusten ja järjestelykeskuksen virkojen täyttöä ja työjärjestystä ei ole enää tarpeellista.
Valtioneuvoston asetuksen sijaan valtion vastaanottokeskuksen viroista, virkojen täytöstä, virkavapaudesta, keskusten sisäisestä työnjaosta, asioiden käsittelystä ja ratkaisemisesta sekä toiminnan muusta järjestämisestä ehdotetaan säädettävän Maahanmuuttoviraston työjärjestyksellä. Maahanmuuttoviraston tulisi huolehtia siitä, että viraston työjärjestys mahdollistaisi edelleen joustavat ja koko vastaanottojärjestelmän toimintaa tukevat menettelyt valtion vastaanottokeskusten henkilöstön virkojen täyttöön, sisäiseen työnjakoon, asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen sekä toiminnan muuhun järjestämiseen. Maahanmuuttoviraston tulee lain 8 §:n mukaisesti myös ohjata ja valvoa valtion vastaanottokeskuksen toimintaa.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetussa tehtävässä toimiva vastaanottokeskuksen johtaja vastaisi toimivaltansa rajoissa siitä, että hänen johtamassaan vastaanottokeskuksessa olisi toiminnan vaatima riittävä henkilöstö ja että keskuksen toiminnassa noudatettaisiin sille tässä ja muussa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia. Lisäksi valtion vastaanottokeskusten tulisi noudattaa Maahanmuuttoviraston 8 §:n nojalla antamia ohjeita. Momentin tarkoituksena olisi varmistaa, että vastaanottokeskuksissa on riittävä, toiminnan vaatima henkilöstö. Toiminnan vaatima henkilöstö tarkoittaisi tässä laissa tai muussa laissa säädetyn ammattipätevyyden omaavaa henkilöstöä, jolla on tarvittava perehdytys tehtävään. Jos tehtävän edellyttämää pätevyysvaatimusta ei olisi erikseen lailla säädetty, määrittelisi Maahanmuuttovirasto tehtävään tarvittavan pätevyyden. Vaatimus riittävästä henkilöstöstä perustuu vastaanottodirektiivin 33 artiklaan. Vaatimus henkilöstön riittävyydestä ja pätevyydestä koskisi myös vastaanottokeskuksen käyttämiä tulkkeja ja kääntäjiä ja muita vastaanottokeskuksen ulkopuolelta hankittavien palvelujen toteuttajia. Vastaanottokeskusten henkilöstöllä tulisi lisäksi olla tarvittava koulutus kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien erityisiin vastaanottotarpeisiin vastaamiseksi. Vastaanottokeskusten henkilöstön perehdytyksessä käytettäisiin vastaanottodirektiivin 33 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja, EU:n turvapaikkaviraston kehittämän koulutuksen vastaanottoon liittyviä keskeisiä osia sekä työkalua, jonka avulla tunnistetaan hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. Vastaanottokeskuksen johtaja vastaisi myös siitä, että vastaanottokeskuksen toiminnassa ja asiakastyössä noudatettaisiin sille tässä ja muussa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia. Vastaanottokeskuksen toiminnan lainmukaisuutta voitaisiin varmistaa esimerkiksi toteuttamalla ennakoivasti omavalvontaa.
10 §.Vastaanottopalvelujen tuottamisesta sopiminen. Pykälää ja sen otsikkoa ehdotetaan muutettavan. Pykälässä tarkennettaisiin voimassa oleva sääntelyä, jonka mukaan Maahanmuuttovirasto sopii muun kuin valtion vastaanottokeskuksen perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikasta. Pykälästä poistettaisiin viittaukset järjestelykeskukseen, koska sitä koskeva 12 §:n sääntely ehdotetaan kumottavan.
Voimassa olevan lain ja nyt ehdotettavan sääntelyn perusteella Maahanmuuttovirasto voisi hankkia julkiselta, yksityiseltä tai kolmannen sektorin palveluntuottajalta sellaiset vastaanoton tuottamista koskevat palvelut, jotka säädetään tällä lailla vastaanottokeskuksen tehtäväksi. Maahanmuuttovirasto ei voi sopimuksella siirtää viranomaiselle kuuluvaa julkisen vallan käyttöä, eikä rajoittaa tämän lain mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle kuuluvia oikeuksia, ilman nimenomaista lain säännöstä. Vastaanottopalveluilla turvataan kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan perustuslain 19 §:n momentin edellyttämä välttämätön toimeentulo ja huolenpito. Vastaanottopalveluihin liittyy lisäksi toimia, joilla rajoitetaan vastaanottopalvelujen saajan oikeuksia. Vastaanottopalveluiden tuottaminen onkin monilta osin ymmärrettävissä perustuslain 124 §:ssä tarkoitetuksi julkiseksi hallintotehtäväksi. Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Tässä esityksessä ehdotetaan vastaanottokeskuksen tehtäväksi uusia henkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä toimia. Niiden osalta julkisen hallintotehtävän siirtämistä koskevat perusteet nostetaan esille kutakin tehtävää koskevan säännöskohtaisen perustelun kohdalla. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Perustuslain esitöiden ja perustuslakivaliokunnan käytännön perusteella merkittävän julkisen vallan käyttämisenä on pidetty esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Esitys on valmisteltu siten, että kaikki merkittävän julkisen vallan käyttö on säädetty viranomaisen tehtäväksi.
Perustuslain esitöiden mukaan tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa tulee hallinnon tehokkuuden ja muiden hallinnon sisäisiksi luonnehdittavien tarpeiden lisäksi kiinnittää erityistä huomiota yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin. Vastaanottopalvelujen järjestämiseen liittyy oleellisesti asiakasmäärän suuret vaihtelut sen mukaan, kuinka paljon maahan saapuu kansainvälistä suojelua hakevia tai tilapäistä suojelua saavia. Vastaanottopalvelujen hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta mahdollistaa vastaanottokapasiteetin joustavan ja tehokkaan mitoittamisen kulloisenkin asiakasmäärän mukaisesti. Samalla varmistetaan se, että kansainvälistä suojelua hakeville ja tilapäistä suojelua saaville voidaan turvata perustuslain 19 §:n 1 momentin mukainen välttämätön toimeentulo ja huolenpito sekä vastaanottodirektiivin ja tilapäisen suojelun direktiivin edellyttämät olosuhteet kaikissa tilanteissa. Vastaanottopalvelujen hankkiminen on tarkoituksenmukaista erityisesti sen vuoksi, että siten voidaan huolehtia palvelujen riittävästä saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Palvelujen hankkimisella varmistetaan lisäksi vastaanottopalvelujen oikea-aikainen tarjoaminen ja yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen palveluja annettaessa.
Vastaanottopalveluihin liittyviä julkisia hallintotehtäviä hoitavien pätevyysvaatimuksista on säädetty lailla. Vastaanottokeskuksen johtajan pätevyysvaatimuksista säädetään lain 9 §:ssä. Lain 17 §:n mukaan ilman huoltajaa oleville lapsille tarkoitetun ryhmäkodin, tukiasuntolan ja muun lapselle tarkoitetun majoituspaikan henkilöstön pätevyysvaatimuksista on voimassa, mitä lastensuojelulain 60 §:ssä säädetään. Vastaanottokeskuksessa sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta tekee lain 25 §:ssä tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö, jonka pätevyysvaatimuksista säädetään laissa sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015). Lisäksi lain 26 §:ssä tarkoitettuja terveydenhuollonpalveluja antaa terveydenhuollon ammattihenkilö, jonka pätevyysvaatimuksista säädetään laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994). Lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo valtakunnallisesti sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ammattitoimintaa ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
Muun kuin viranomaisen käyttäessä julkista valtaa hoitaessaan vastaanottopalveluihin liittyviä tämän lain mukaisia tehtäviään, sovelletaan henkilöön rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Lisäksi hallinnon yleislakeja sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisten määritelmää tai yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin palveluntuottajiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Vastaanottokeskusta ylläpitävän palveluntuottajan on siten vastaanottopalvelujen antamista ja epäämistä koskevissa asioissa, niiden valmistelussa, päätöksenteossa ja päätösten täytäntöönpanossa noudatettava sekä hallinnon yleislakeja että tämän lain säännöksiä.
Ehdotetussa pykälässä täsmennetään edelleen Maahanmuuttoviraston julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajan kanssa tehtävien sopimusten vähimmäissisältöä sekä toimintaa koskevaa ohjausta ja valvontaa. Muutoksen tarkoituksena on varmistaa, että sääntely täyttää perustuslain 124 §:n vaatimukset julkisen hallintotehtävän siirtämisestä muulle kuin viranomaiselle.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston mahdollisuudesta tehdä julkisen yksityisen tai kolmannen sektorin palveluntuottajan kanssa sopimus vastaanottopalvelujen tuottamisesta.Voimassa olevan lain mukaisesti sopimus voitaisiin tehdä kunnan, kuntayhtymän, muun julkisoikeudellisen yhteisön taikka yksityisen yhteisön tai säätiön kanssa. Muutos ei laajenna tai rajoita tahoja, joiden kanssa sopimus voidaan tehdä, vaan sillä selkeytetään sääntelyä. Käytännössä suurin osa Maahanmuuttoviraston kilpailuttamista vastaanottokeskusten ylläpitäjistä on yksityisiä yrityksiä. Käytännön vastaanottokeskustoiminnasta sopimisen lisäksi Maahanmuuttovirasto vastaisi sellaisten vastaanottopalvelujen hankkimisesta, jotka koskevat koko vastaanottojärjestelmää, ja joita vastaanottokeskus ei voi tuottaa omassa toiminnassaan. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän järjestämisvastuulle kuuluvat tietyt sosiaali- ja terveyspalvelut. Pykälässä olisi lisäksi informatiivinen viittaus, jonka mukaan Maahanmuuttovirastolla säilyy vastuu tämän lain 8 §:ssä säädetystä ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta myös silloin, kun vastaanottopalvelut tuottaa muu kuin valtion vastaanottokeskus.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vähimmäisedellytyksistä, joita Maahanmuuttoviraston ja palveluntuottajan väliseen sopimukseen olisi ainakin sisällytettävä. Sopimuksen vähimmäisedellytyksillä varmistetaan, että Maahanmuuttovirasto voi huolehtia sille kuuluvista velvoitteista ja varautua hankintaan liittyviin riskeihin. Listaan ehdotetuilla muutoksilla tarkennettaisiin ja täydennettäisiin voimassa olevan lain listausta palveluntuottajan kanssa tehtävän sopimuksen vähimmäisedellytyksistä.
Sopimuksessa tulisi ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan määritellä vastaanottopalvelujen tuottamista koskevan palvelun keskeinen sisältö, määrä ja laatu. Ehdotetun 2 kohdan mukaan sopimuksessa on tuotava esille, että vastaanottopalvelut tulee toteuttaa tätä lakia ja hallinnon yleislakeja noudattaen. Vastaanottokeskusta ylläpitävän palveluntuottajan on vastaanottopalvelujen antamista ja epäämistä koskevissa asioissa, niiden valmistelussa, päätöksenteossa ja päätösten täytäntöönpanossa noudatettava sekä tämän lain että hallinnon yleislakien säädöksiä.
Ehdotetun 3 kohdan mukaan sopimuksessa tulee sopia kustannusten määräytymisperusteista ja korvaamisesta. Ehdotetun 4 kohdan mukaan sopimuksessa tulee sopia käytännön järjestelyistä, joilla Maahanmuuttovirasto huolehtii 8 §:n nojalla vastuulleen kuuluvasta ohjauksesta ja valvonnasta. Maahanmuuttoviraston on ohjattava ja valvottava kaikkia vastuullaan olevia vastaanottopalveluja riippumatta palvelujen tuotantotavasta. Ohjauksen ja valvonnan lähtökohtana on varmistaa, että vastaanottopalvelut toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön, sopimusehtojen ja hyvän hallinnon vaatimusten mukaisesti. Maahanmuuttovirastolla tulisi lisäksi olla laaja tiedonsaantioikeus palvelutuotantoa ja palveluntuottajan tilinpitoa koskeviin tietoihin. Valvontaa voitaisiin toteuttaa esimerkiksi vastaanottokeskuksissa tehtävillä ohjaus- ja valvontakäynneillä. Maahanmuuttovirasto voi lisäksi edellyttää vastaanottokeskuksilta omavalvontaa ja erilaisten palvelujen toteutumiseen liittyvien mittareiden seurantaa, kuten säännöllistä asiakaspalautteen keräämistä.
Ehdotetun 5 kohdan mukaan sopimuksessa tulisi lisäksi sopia palveluntuottajan tekemän sopimusrikkomuksen seuraamuksista ja sopia sopimuksen irtisanomisen ja purkamisen ehdoista ja menettelyistä.
Voimassa olevan pykälän 3 momentin sääntely ehdotetaan siirrettäväksi uuteen 11 pykälään, jossa säädettäisiin vastaanottopalvelujen tuottamista koskevista vaatimuksista. Pykälän 4 momentin sääntely siirrettäisiin uuteen 11 a §:ään, jossa säädettäisiin rikosoikeudellisesta virkavastuusta ja vahingonkorvausvastuusta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän edellytyksissä, joista tulee sopia 2 momentissa ehdotettujen lisäksi, jos kyse on vastaanottokeskuksen perustamisesta ja ylläpitämisestä. Ehdotetun 1 kohdan mukaan sopimuksessa on tuotava esille vastaanottokeskuksen tiloja ja henkilöstöä koskevat vaatimukset. Sopimuksessa tulisi määritellä, mitä vastaanottokeskuksen toimisto- ja asuintiloilta vaaditaan. Tilojen tulee esimerkiksi täyttää eri viranomaisten kuten palo- ja terveystarkastajan ja rakennusvalvonnan vaatimukset ja tiloille tulee olla tarvittavat luvat. Sopimuksessa täsmennettäisiin, kenen vastuulla tilat ja tiloihin liittyvien lupien hakeminen on.
Sopimuksessa tulisi määritellä vastaanottokeskukseen asiakasmäärän vaatima riittävä henkilöstömitoitus ja henkilöstölle tämän tai muun lain nojalle säädetyt pätevyysvaatimukset. Vastaanottokeskuksen ohjaus- ja neuvontatehtävissä toimii lisäksi työntekijöitä, joiden pätevyysvaatimuksista ei säädetä lailla. Sopimuksessa Maahanmuuttovirasto voisi nykyisen käytännön mukaisesti edellyttää, että ohjaustehtävissä toimivilla työntekijöillä on esimerkiksi tehtävään soveltuva sosiaali-, terveys-, kasvatus- tai hoitoalan tutkinto ja että tietyllä osalla työntekijöistä on lisäksi Lupa- ja valvontaviraston myöntämä oikeus harjoittaa sosionomin tai sairaan- tai terveydenhoitajan ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Sopimuksessa otettaisiin lisäksi huomioon asiakasmäärän vaihtelun vaikutus vastaanottokeskuksen tiloihin ja henkilöstöön.
Sopimuksessa tulisi 2 kohdan mukaan sopia vastaanottokeskuksen laajentamisesta, supistamisesta ja lakkauttamisesta sekä varautumisesta laajamittaiseen maahantuloon ja muuhun maahantuloon häiriötilanteisiin. Vastaanottotoiminnan luonteen vuoksi Maahanmuuttoviraston ja palveluntuottajan tulisi sopia sekä toiminnan laajentamiseen, supistamiseen että sen lakkauttamiseen liittyvistä ehdoista ja menettelyistä sekä palvelujen jatkuvuuden varmistamisesta toiminnan päättyessä. Varautuminen laajamittaiseen maahantuloon ja muihin maahantulon häiriötilanteisiin edellyttää, että häiriötilanteita varten on laadittava valmiussuunnitelma.
Ehdotetun 4 momentin mukaan Maahanmuuttovirastolla olisi oikeus saada palveluntuottajalta maksutta ja salassapitosäännösten estämättä palvelujen valvonnan toteuttamista varten välttämättömät tiedot ja selvitykset sekä oikeus tarkastaa vastaanottokeskuksen käytössä olevat tilat. Tarkastusoikeus ei kuitenkaan koskisi vastaanottopalvelujen saajan asumiskäytössä olevia tiloja, ellei niiden tarkastaminen olisi välttämätöntä asiakkaan aseman ja oikeuksien sekä asianmukaisten palvelujen turvaamiseksi. Maahanmuuttovirasto voisi siten tarkistaa vastaanottokeskuksen yleiset tilat, kuten toimiston tai laitosmallisen vastaanottokeskuksen yhteiskäytössä olevat tilat, mutta ei voisi vaatia asiakkaan asuinkäytössä olevan huoneen tai huoneiston tarkistamista, ellei niiden tarkastaminen olisi välttämätöntä asiakkaan aseman, oikeuksien tai palvelujen turvaamiseksi. Tarkastukseen sovellettaisiin muutoin, mitä hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädetään. Ehdotuksella täsmennettäisiin lain tasolle Maahanmuuttoviraston valvonnan lähtökohtia ja tarkastusoikeutta suhteessa vastaanottopalvelujen tuottajaan.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 5 momentti, jonka mukaan palveluntuottaja vastaisi tuottamansa vastaanoton lain- ja sopimuksenmukaisuudesta. Palveluntuottajan vastuulla olisi varmistaa, että vastaanottokeskuksessa on toiminnan vaatima riittävä henkilöstö ja että keskuksen toiminnassa noudatetaan sille tässä laissa ja muussa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia sekä Maahanmuuttoviraston antamia ohjeita. Jos palveluntuottaja rikkoisi lakia tai sopimusta, voisi Maahanmuuttovirasto antaa huomautuksen tai korjausmääräyksen, määrätä sopimussakon, rajoittaa toiminnan laajuutta tai keskeyttää toiminnan siltä osin kuin se on välttämätöntä, sekä purkaa sopimuksen olennaisesta rikkomuksesta. Sopimuksen purkamisesta olisi kyse olennaisesta, vakavasta sopimusrikkomuksesta. Maahanmuuttoviraston olisi huolehdittava vastaanottokeskuksen asiakkaiden palvelujen jatkuvuudesta sopimuksen päättyessä.
11 §.Vastaanottopalvelujen tuottamista koskevat vaatimukset. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälästä poistettaisiin säilöönottoa koskeva sääntely. Säilöön otetun ulkomaalaisen kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä säädetään säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetussa laissa (116/2002). Pykälässä säädettäisiin sen sijaan vastaanottopalvelujen tuottamista koskevista vaatimuksista. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti.
Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttoviraston olisi varmistettava, että palveluntuottajalla on riittävät ammatilliset, toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset vastaanottopalvelujen tuottamiseen. Palveluntuottajalla olisi oltava vastaanottopalvelujen sisältöön ja laajuuteen nähden riittävä osaaminen, palveluksessaan toiminnan edellyttämä riittävä ammattihenkilöstö sekä muut riittävät toimintaedellytykset. Vaatimus henkilöstön riittävyydestä ja pätevyydestä koskisi myös vastaanottokeskuksen käyttämiä tulkkeja ja kääntäjiä ja muita vastaanottokeskuksen ulkopuolelta hankittavien palvelujen toteuttajia. Vastaanottokeskusten henkilöstöllä tulisi lisäksi olla tarvittava koulutus kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien erityisiin vastaanottotarpeisiin vastaamiseksi. Vastaanottokeskusten henkilöstön perehdytyksessä käytettäisiin vastaanottodirektiivin 33 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja, EU:n turvapaikkaviraston kehittämän koulutuksen vastaanottoon liittyviä keskeisiä osia sekä työkalua, jonka avulla tunnistetaan hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. Palveluntuottajan olisi lisäksi oltava riittävän vakavarainen, jotta se pystyy huolehtimaan toiminnasta, sen jatkuvuudesta ja lakisääteisten velvollisuuksiensa täyttämisestä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, johon siirrettäisiin voimassa olevan lain 10 §:n 3 momentin sääntely, jonka mukaan muun kuin valtion vastaanottokeskuksen johtajan kelpoisuuteen sovelletaan 9 §:n 2 momenttia. Vastaanottokeskuksen johtajalta edellytetään tehtävään soveltuvaa tutkintoa, hyvää perehtyneisyyttä virkaan kuuluviin tehtäviin, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja tehtävän edellyttämää vieraan kielen taitoa.
11 a §.Rikosoikeudellinen virkavastuu ja vahingonkorvausvastuu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 a §. Pykälään siirrettäisiin voimassa olevan lain 10 §:n 4 momentin sääntely, koskien rikosoikeudellista virkavastuuta. Pykälän mukaan, jos muu kuin viranomainen käyttää julkista valtaa hoitaessaan vastaanottopalveluihin liittyviä tämän lain mukaisia tehtäviään, tähän sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Lisäksi pykälässä säädettäisiin siitä, että vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan vahingonkorvauslakia. Voimassa olevasta laista on puuttunut vahingonkorvausvastuuta koskeva viittaussäännös.
12 §.Laajamittaiseen maahantuloon ja muihin maahantulon häiriötilanteisiin varautuminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin järjestelykeskusta koskevasta sääntelystä ehdotetaan luovuttavan. Seulonta-asetuksen tultua voimaan kansallinen sääntely ei olisi enää tarkoituksenmukaista. Keskitetystä seulonnasta säädetään ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 32 kohdassa.
Voimassa olevan pykälän 2 momentin sääntely siirrettäisiin 1 momentiksi. Ehdotetun 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto vastaisi vastaanoton suunnittelusta ja koordinaatiosta kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien laajamittaiseen maahantuloon ja muihin maahantulon häiriötilanteisiin varautumiseksi. Voimassa olevassa pykälässä on säädelty ainoastaan varautumisesta laajamittaiseen maahantuloon. Maahantuloon voi kuitenkin liittyä myös muita häiriötilanteita, joihin Maahanmuuttoviraston tulisi varautua. Varautumisen tavoitteena on valtakunnallisen vastaanottokapasiteetin ja vastaanottopalvelujen ylläpitäminen ja turvaaminen erilaisissa maahantulon häiriötilanteissa. Tämä sisältää esimerkiksi vastaanottokapasiteetin nopean kasvattamisen laajamittaisen maahantulon tilanteessa tai esimerkiksi varautumisen ihmisen aiheuttamaan katastrofiin tai luonnonkatastrofiin.
Maahanmuuttovirasto laatisi ja ylläpitäisi valtakunnallista kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien vastaanoton valmiussuunnitelmaa. Alueellisten erityispiirteiden ja erojen huomioimiseksi suunnitelmia tulisi kuitenkin laatia myös alueellisella tasolla. Valmiussuunnitelmat olisi pidettävä ajan tasalla ja niiden toimivuus tulisi varmistaa harjoitustoiminnalla. Varautumiseen sisältyisi lisäksi muiden viranomaisten ja toimijoiden suunnitelmien yhteensovittaminen ja varautumiseen liittyvää koulutusta. Maahanmuuttoviraston varautumiseen kuuluisi myös Suomeen suuntautuvien muuttoliikkeiden seuranta ja ennakointi.
Pykälään 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaisesti siitä, että Maahanmuuttovirasto suunnittelee ja toteuttaa laajamittaiseen maahantulon varautumiseen liittyvät tehtävät yhteistyössä muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Muilla toimijoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja julkisia, yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluntuottajia, jotka ylläpitävät muita kuin valtion vastaanottokeskuksia. Jotta myös alueellisesti pystyttäisiin varautumaan tehokkaasti laaja-alaisiin, eri toimialoja koskettaviin maahantulon häiriötilanteisiin, tulisi varautumisen tapahtua poikkihallinnollisessa yhteistyössä esimerkiksi Lupa- ja valvontavirastojen ja hyvinvointialueiden kanssa.
Valmiuslain 13 §:n mukaisesti kukin ministeriö sovittaa varautumista omalla toimialallaan. Yhteistyössä toteutettu varautuminen tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi sitä, että Maahanmuuttovirasto sopii alueellisten toimijoiden kanssa eri toimijoiden rooleista laajamittaisen maahantulon tai muussa maahantulon häiriötilanteessa, tekee toimijoiden kanssa yhteisiä riskiarvioita ja harjoituksia sekä selvittää vastaanottotoimintaan käytettävissä olevat tilat, jotta maahantulijoiden välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon järjestäminen kyseisellä alueella voitaisiin turvata. Suunnitteluun voitaisiin sisällyttää myös kolmannen sektorin toimijoiden kuten Suomen Punaisen Ristin taikka yksityisten yhteisöjen tai säätiöiden osuus vastaanoton järjestämisessä laajamittaisen maahantulon yhteydessä.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen edellyttämästä valmiussuunnitelmasta, joka perustuu vastaanottodirektiivin 32 artiklaan. Artikla velvoittaa jäsenvaltion laatimaan valmiussuunnitelman, jolla varaudutaan kansainvälistä suojelua hakevien vastaanoton ja menettelyjen varmistamiseen tilanteessa, jossa hakijoiden määrä kasvaa suhteettoman suureksi. Suunnitelma tulee antaa tiedoksi Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Ehdotetun mukaan sisäministeriö vastaisi valmiussuunnitelman laatimisesta ja antaisi suunnitelman tiedoksi Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Suunnitelma laadittaisiin EU:n turvapaikkaviraston kehittämää mallipohjaa hyödyntäen. Suunnitelma päivitettäisiin olosuhteiden muuttuessa ja joka tapauksessa vähintään joka kolmas vuosi. Sisäministeriö osallistaisi tarvittavat toimijat valmiussuunnitelman laatimiseen.
Sisäministeriö päättäisi EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen mukaisen valmiussuunnitelman käyttöönotosta. Suunnitelma otettaisiin käyttöön tilanteessa, jossa vastaanottojärjestelmä tai turvapaikkajärjestelmä olisi kuormittunut hakijoiden suuren määrän tai muun maahantulon häiriötilanteen vuoksi. Muu maahantulon häiriötilanne voisi olla esimerkiksi ihmisen aiheuttama katastrofi tai luonnonkatastrofi. Suunnitelman käyttöönotto voisi tarkoittaa esimerkiksi jäljempänä esityksessä 19 §:ssä vastaanottorahaan ja 39 §:ssä edustajien määräämiseen ehdotettavia poikkeustoimia. Suunnitelman käyttöönotto koskisi kansainvälistä suojelua hakevia, tilapäistä suojelua saavia ja sellaisia keskitettyyn seulontaan otettuja ulkomaalaisia, jotka eivät olisi hakeneet kansainvälistä suojelua. Sisäministeriö päättäisi myös suunnitelman käyttöönotosta luopumisesta, kun normaalista poikkeavien vastaanottopalvelujen tarjoaminen ei olisi enää perusteltua. Jos suunnitelman käyttöönotto tai siitä luopuminen koskisi kansainvälistä suojelua hakevia, sisäministeriö ilmoittaisi asiasta Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle.
13 §.Vastaanottopalvelut. Pykälässä säädetään vastaanottopalvelujen sisällöstä. Pykälää ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös Maahanmuuttoviraston järjestämisvastuusta. Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanoton kokonaisuudesta ja siten myös vastaanottopalvelujen järjestämisestä. Lisäksi momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava saa vastaanottopalvelut sen vastaanottokeskuksen kautta, jonka asiakkaaksi hänet rekisteröidään. Vastaanottokeskuksen tehtävänä on koordinoida palvelujen antamista ja varmistaa, että asiakas saa tarvitsemansa välttämättömät palvelut.
Pykälän 2 momentissa luetelluista vastaanottopalveluista ehdotetaan poistettavaksi työ- ja opintotoiminta työ- ja opintotoimintaa koskevan 29 §:n muutosehdotuksen mukaisesti. Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi ohjaus ja neuvonta. Ohjauksesta ja neuvonnasta ehdotetaan säädettävän tarkemmin jäljempänä uudessa 15 a §:ssä.
Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ilman huoltajaa olevan lapsen päivittäinen hoiva, huolenpito ja kasvatus järjestettäisiin lapsille tarkoitetuissa ryhmäkodeissa ja tukiasuntoloissa. Momentissa säädettäisiin lisäksi voimassa olevan lain mukaisesti siitä, että ryhmäkodeissa ja tukiasuntoloissa voidaan järjestää täysi ylläpito. Voimassa olevan lain 41 §:ssä todetaan, että ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan tehtäviin ei kuulu lapsen päivittäinen hoito, kasvatus tai muu huolenpito. Laissa ei kuitenkaan ole täsmennetty, kenelle vastuu ilman huoltajaa olevan lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja muusta huolenpidosta kuuluisi. Muutos vastaisi voimassa olevaa käytäntöä ja tarkentaisi sekä ryhmäkodin että edustajan roolia lapsen elämässä. Jos ilman huoltajaa oleva lapsi majoittuisi sukulaisen tai muun läheisen kanssa aikuisten ja perheiden vastaanottokeskuksessa tai 18 §:n mukaisessa yksityismajoituksessa, vastaisi hänen päivittäisestä hoivastaan, huolenpidostaan ja kasvatuksestaan lapsen kanssa majoittuva sukulainen tai muu läheinen. Lapsen päivittäinen hoiva, huolenpito ja kasvatus tulisi toteuttaa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Vastaanottodirektiivin 26 artikla edellyttää lapsen edun ensisijaista huomioon ottamista direktiivin säännöksiä toimeenpantaessa. Lapsen etua arvioitaessa tulisi 26 artiklan 2 b), c) ja d) - kohtien mukaan huomioida alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, ottaen erityisesti huomioon alaikäisen tausta sekä tarve varmistaa huolenpidon vakaus ja jatkuvuus; turvallisuusnäkökohdat erityisesti silloin, kun alaikäinen saattaa olla kokenut väkivaltaa tai hyväksikäyttöä tai on joutunut ihmiskaupan uhriksi sekä alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavan. Pykälässä ei enää säädettäisi vastaanottopalvelujen järjestämisestä rajamenettelyn aikana. Sitä koskeva sääntely ehdotetaan siirrettäväksi vaatimusta asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa koskevaan 50 §:ään.
13 a §.Tunnistautuminen ja yhteystietojen ylläpito. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 13 a pykälä. Pykälässä säädettäisiin kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan velvollisuudesta tunnistautua säännöllisin väliajoin vastaanottokeskuksessa, jonka asiakkaaksi hänet olisi rekisteröity ja velvollisuudesta ylläpitää yhteystietojaan.
Ehdotetun 1 momentin mukaan vastaanottopalvelujen saamisen edellytyksenä olisi se, että kansainvälistä suojelua hakeva ja tilapäistä suojelua saava 18- vuotta täyttänyt aikuinen tunnistautuisi säännöllisesti. Säännöllinen tunnistautuminen olisi edellytyksenä sille, että henkilön oikeus vastaanottopalveluihin säilyisi. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 7 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa aineellisten vastaanotto-olosuhteiden tarjoamisen ehdoksi sen, että hakijat tosiasiallisesti asuvat majoituspaikassa, johon heidät on sijoitettu. Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat myös ottaa käyttöön mekanismeja vastaanottojärjestelmiensä tarpeiden arvioimiseksi ja täyttämiseksi, kuten mekanismeja, joilla varmistetaan, että hakijat tosiasiallisesti asuvat heille osoitetussa majoituspaikassa. Direktiivin johdannon 17 kohdan mukaan tällaisilla mekanismeilla ei saisi rajoittaa hakijoiden liikkumisvapautta asianomaisen jäsenvaltion alueella. Ehdotuksen mukaan kohtuullinen väli kansainvälistä suojelua hakevan tunnistautumiselle olisi 2–4 kertaa kuukaudessa. Ehdotettua tunnistautumisväliä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena tapana varmistaa henkilön olevan vastaanottokeskuksen asiakas ja kustannusten ja käytännön järjestelyjen kannalta myös mahdollisena toteuttaa.
Tunnistautumisvelvollisuus koskisi myös tilapäistä suojelua saavia. Koska tilapäistä suojelua saavat oleskelevat Suomessa tilapäisen suojelun oleskeluluvalla ja heillä on tilapäisen suojelun direktiivin perusteella oikeus liikkua vapaasti EU–maissa, olisi heillä kuitenkin velvollisuus tunnistautua ainoastaan kerran kuukaudessa. Tunnistautumisen tarkoituksena olisi varmistaa, että tilapäistä suojelua saava on edelleen vastaanottokeskuksen asiakkaana, ei niinkään varmistaa vastaanottodirektiivin mukaisesti henkilön tosiasiallista läsnäoloa. Velvollisuus tunnistautua kerran kuukaudessa olisi siten kohtuullinen myös tilapäistä suojelua saavien osalta.
Tunnistautumisvelvollisuus ei koskisi alle 18-vuotiaita tai henkilöitä, jotka käyvät töissä. Velvollisuuden toteuttaminen edellyttäisi poissaoloa koulusta tai työpaikalta, mitä ei voida pitää kohtuullisena. Tunnistautumisvelvollisuus koskisi muilta osin kaikkia vastaanottojärjestelmän asiakkaita, myös yksityismajoituksessa majoittuvia. Jos henkilö olisi majoitettuna erityisten vastaanottotarpeiden tai muun yksilöllisen syyn takia esimerkiksi hoivakotiin, voitaisiin tunnistautuminen hoitaa kyseisessä paikassa. Maahanmuuttovirasto ohjeistaisi vastaanottokeskuksia yhdenmukaisesta toimintatavasta ja tunnistautumisvälistä.
Pykälän 1 momentin mukaan henkilön tulisi lisäksi ilmoittaa vastaanottokeskukselle yhteystietonsa sekä ylläpitää yhteystietojaan. Velvollisuus koskee kaikkia vastaanottopalvelujen saajia, myös lapsia ja työssäkäyviä. Henkilö ilmoittaisi vastaanottokeskukselle yhteystietonsa, kuten osoitteensa, puhelinnumeronsa ja mahdollisen sähköpostiosoitteensa sekä niissä myöhemmin tapahtuvat muutokset. Henkilön tulisi tosiasiallisesti majoittua ilmoittamassaan osoitteessa, eikä pelkkä poste restante -osoite riittäisi. Vastaanottokeskus kirjaisi yhteystiedot asiakkaan asiakastietoihin. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 7 artiklan 6 kohtaan, joka on jäsenvaltioille velvoittava.
Ehdotetuilla toimenpiteillä pyritään vähentämään järjestelmän väärinkäyttöä. Tunnistautumisvelvollisuus ja velvollisuus päivittää yhteystietoja korostaisi lisäksi kansainvälistä suojelua hakevan velvollisuutta olla tavoitettavissa, mikä on tärkeää erityisesti turvapaikkamenettelyn sekä myös maastapoistamisen toimeenpanon kannalta.
Tunnistautuminen voitaisiin 2 momentin mukaan toteuttaa henkilökohtaisesti vastaanottokeskuksessa tai muulla Maahanmuuttoviraston määrittämällä luotettavalla tavalla. Henkilökohtainen tunnistautuminen olisi ensisijainen keino, eikä esimerkiksi pelkkä puhelinsoitto olisi riittävä tunnistautumisen muoto. Tunnistautuminen ei kuitenkaan tarkoittaisi samaa kuin viranomaisen toimivaltaan kuuluva henkilöllisyyden varmistaminen luotettavalla tavalla, vaan vastaanottopalvelujen saaja voitaisiin tunnistaa esimerkiksi vastaanottokeskuksen kuvallisella asiakaskortilla. Maahanmuuttoviraston tulisi ohjeistaa vastaanottokeskuksia tunnistamiseen liittyvistä menettelyistä ja keinoista, joilla varmistettaisiin, että henkilöt ovat edelleen vastaanottokeskuksen asiakkaita. Tunnistautumisvelvollisuus voitaisiin sitoa esimerkiksi vastaanottorahaa koskeviin menettelyihin tai muihin vastaanottokeskuksessa tehtäviin asiakaskäynteihin tai asiakastyöhön. Asuntopohjaisessa vastaanottokeskuksessa tunnistautuminen voitaisiin tehdä esimerkiksi myös kiinteistön kunnossapitoa koskevien tai muiden kotikäyntien aikana. Maahanmuuttovirasto voisi myös kehittää tunnistautumisen keinoja teknologiaa hyödyntäen.
Ehdotetun 3 momentin mukaan, jos kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava jättäisi ilman perusteltua syytä tunnistautumatta vastaanottokeskuksessa, voitaisiin henkilön asiakkuus vastaanottokeskuksessa päättää viiden arkipäivän kuluttua tunnistautumatta jättämisestä. Vastaanottokeskuksen tulisi yrittää tavoittaa henkilöä, esimerkiksi puhelimitse, ennen asiakkuuden päättämistä. Jos henkilöä ei yrityksestä huolimatta tavoitettaisi tai hän ilmoittaisi, että ei ole palaamassa vastaanottokeskukseen, päätettäisiin henkilön asiakkuus. Asiakkuuden päättäminen lakkauttaisi henkilön oikeuden vastaanottopalveluihin. Henkilöllä ei olisi oikeutta vastaanottorahaan tai muihin vastaanottopalveluihin sinä aikana, kun hän olisi vastaanottokeskuksen tavoittamattomissa tai asiakkuuden päättämisen jälkeen. Jos henkilö kuitenkin palaisi asiakkuuden päättämisen jälkeen vastaanottokeskukseen, rekisteröitäisiin hänet uudelleen vastaanottojärjestelmän asiakkaaksi. Vastaanottokeskuksen majoitustilanteen mukaan henkilö saatettaisiin joutua siirtämään toisen vastaanottokeskuksen asiakkaaksi. Henkilöä ei kirjattaisi takaisin vastaanottokeskuksen asiakkaaksi, jos hänen oikeutensa palveluihin olisivat hänen poissaolonsa aikana päättyneet 14 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tunnistautumisen tai yhteystietojen ylläpidon laiminlyöntiä koskevista seuraamuksista ehdotetaan säädettävän vastaanottorahan alentamista koskevassa 45 §:ssä.
Kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan tulee ymmärtää hänelle kuuluvat velvollisuudet, jotta hän voi toimia niiden mukaisesti. Esitykseen sisältyy useita ehdotuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröity henkilö saa tarvitsemansa tiedon hänelle kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista.
Ehdotetun 4 momentin mukaan velvollisuudesta tunnistautua voitaisiin Maahanmuuttoviraston päätöksellä poiketa laajamittaisen maahantulon tai muussa maahantulon häiriötilanteessa. Tunnistautumisen koordinointia ja seurantaa voisi olla tällaisissa tilanteissa vaikeaa tai jopa mahdotonta järjestää. Päätös poiketa tunnistautumisvelvollisuudesta ei olisi yksilöllinen vaan se koskisi kaikkia vastaanottokeskuksia ja niiden asiakkaita. Päätös tehtäisiin tilapäisesti ja mahdollisuuksien mukaan määräajaksi. Maahanmuuttovirasto ilmoittaisi vastaanottokeskuksille, milloin tunnistautumisvelvollisuus otettaisiin jälleen käyttöön. Vastaanottokeskus tiedottaisi asiakkaita tunnistautumisvelvollisuudesta poikkeamisesta sekä velvollisuuden palauttamisesta. Tunnistamisvelvollisuudesta poikkeamisen aikana asiakkaille ei koituisi seurauksia siitä, että he eivät käy säännöllisesti vastaanottokeskuksessa. Heidän tulisi kuitenkin edelleen ylläpitää yhteystietojaan. Poikkeaminen ei edellyttäisi 12 §:n mukaisen valmiussuunnitelman käyttöönottoa tai ilmoitusta Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle.
14 §.Vastaanottopalvelujen saaja. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan pykälän tavoin niistä henkilöryhmistä, joille vastaanottopalveluja annetaan. Voimassa olevan pykälän 2 ja 3 momenttien vastaanottopalvelujen kestoa koskeva sääntely ehdotetaan tarpeellisilta osin siirrettäväksi 14 a §:ään.
Pykälän 1 momentin mukaan vastaanottopalveluja annettaisiin kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka hakee kansainvälistä suojelua tai saa tilapäistä suojelua. Kuten voimassa olevassa laissa kansainvälistä suojelua hakeva saisi vastaanottopalveluja hakemuksen tekemisestä lähtien. Tilapäistä suojelua saava puolestaan voisi saada vastaanottopalveluja maahantulosta lähtien. Kansainvälistä suojelua hakevalla tarkoitettaisiin menettelyasetuksen 3 artiklan 13 kohdassa ja vastaanottodirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetysti sellaista kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka osalta ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä. Lisäksi on huomattava, että vastaanottodirektiiviä sovelletaan kolmansien maiden kansalaisiin ja kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka tekevät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltioiden alueella, myös ulkorajalla, aluemerellä tai kauttakulkualueella, edellyttäen, että kyseisten henkilöiden sallitaan oleskella tällä alueella hakijoina. Tilapäistä suojelua saavilla tarkoitettaisiin tilapäisen suojelun direktiivin 2 artiklan tarkoittamalla tavalla kolmannen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä. Vastaanottopalveluja ei siten jatkossa annettaisi Euroopan unionin kansalaisille. Koska Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaisilla on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukainen oleskelu- ja liikkumisoikeus Euroopan unionin jäsenvaltioissa, ja heidän asemansa rinnastuu unionin kansalaisten asemaan, myöskään heille ei annettaisi vastaanottopalveluja.
Jos ulkomaalaisella on jo ollut oleskelulupa ja kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa, Maahanmuuttoviraston ja Kansaneläkelaitoksen olisi varmistettava, että palveluja ei anneta yhtä aikaa kahdesta järjestelmästä.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin vastaanottopalvelujen antamisesta myöhempien kansainvälisen suojelun hakemusten kohdalla. Säännös olisi poikkeus 1 momenttiin. Myöhemmän kansainvälisen suojelun hakemuksen tehneelle ei annettaisi vastaanottopalveluja, jos hakijan oikeudesta jäädä Suomen alueelle poiketaan ulkomaalaislain 102 §:n perusteella. Muutos tiukentaisi sääntelyä nykyisestä.
Menettelyasetuksen 56 artiklan mukaan palautuskieltoa rajoittamatta jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksesta, joka koskee oikeutta jäädä niiden alueelle. Poikkeus koskee ensimmäistä myöhempää hakemusta, joka on jätetty ainoastaan maastapoistamispäätöksen viivyttämiseksi tai estämiseksi eikä tutkintaa 55 artiklan 7 kohdan mukaan jatketa tai jos kyseessä on hakijan jossain jäsenvaltiossa tehty toinen tai sen jälkeinen myöhempi hakemus sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus hylätään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana taikka ilmeisen perusteettomana. Kun kyse olisi sellaisesta ensimmäisestä myöhemmästä hakemuksesta, joka sisältäisi menettelyasetuksen 55 artiklan 3 kohdan mukaisia uusia seikkoja, eli hakemus tutkittaisiin aineellisesti, katsottaisiin hakijalla kuitenkin olevan oikeus jäädä Suomen alueelle hakemuksen käsittelyn ajaksi ja myös oikeus saada vastaanottopalveluja. Vastaavaa oikeutta jäädä Suomen alueelle ei kuitenkaan syntyisi toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tekemisen myötä, jos aikaisemmin tehty myöhempi hakemus on hylätty tukittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana taikka ilmeisen perusteettomana. Kyseiseen ryhmään kuuluville ei siten myöskään syntyisi oikeutta saada vastaanottopalveluja uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen myötä.
14 a §.Vastaanottopalvelujen kesto. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain tavoin vastaanottopalvelujen kestosta. Pykälää muutettaisiin siltä osin kuin on kyse vastaanottopalvelujen keston enimmäismääräajoista eri tilanteissa. Muutokset rajaisivat vastaanottopalvelujen kestoa suhteessa nykytilaan. Voimassa olevan lain tavoin vastaanottopalvelut lakkaisivat lain nojalla eikä asiasta annettaisi erillistä päätöstä. Pykälässä säädettäisiin myös vastaanottopalvelujen jatkamisesta poikkeuksellisen painavan syyn vuoksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mihin saakka ulkomaalainen saisi vastaanottopalveluja oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. Momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakeneelle, joka on saanut oleskeluluvan ja joka täyttää edellytykset kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamiselle, tai tilapäistä suojelua saavalle, joka täyttää edellytykset kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamiselle, annettaisiin vastaanottopalveluja kuntaan siirtymisen järjestymisajan, mutta kuitenkin enintään 3 kuukautta siitä, kun edellytykset kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamiselle täyttyvät. Määräajat kattaisivat tilanteet, joissa ulkomaalaiselle on myönnetty kansainvälisen suojelun tai tilapäisen suojelun perusteella oleskelulupa, sekä tilanteet, joissa vastaanottopalvelujen saaja on saanut kansainvälisen suojelun hakemuksen käsittelyn aikana tai tilapäisen suojelun perusteella annetun oleskeluluvan aikana oleskeluluvan jollakin muulla perusteella. Momentti korvaisi voimassa olevan lain 14 §:n 2 ja 3 momentit.
Vastaanottopalvelujen kesto määriteltäisiin nykytilaa tarkkarajaisemmin kuntaan siirtymisen järjestymisen keston ajaksi. Yksityismajoituksessa majoittuvan vastaanottopalvelujen saajan kohdalla kuntaan siirtymisen voitaisiin lähtökohtaisesti katsoa järjestyneen hänen saatuaan kotikuntamerkinnän väestötietojärjestelmään. Vastaanottokeskuksessa majoittuvan henkilön kohdalla kuntaan siirtymisen katsottaisiin järjestyneen, kun hän on muuttanut pois vastaanottokeskuksesta. Vastaanottopalvelujen saajan olisi haettava kotikuntamerkintää Digi- ja väestötietovirastosta ja tehtävä kuntaan siirtyminen viivytyksettä. Tarvittaessa ja esimerkiksi erityisiä vastaanottotarpeita omaavien henkilöiden kohdalla kotikuntamerkinnän hakeminen voitaisiin tehdä vastaanottokeskuksen tuella.
Vastaanottopalvelut päättyisivät oleskeluluvan saamisen jälkeen viimeistään 3 kuukauden kuluttua siitä, kun oleskeluluvan saanut täyttäisi edellytykset kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamiselle. Käytännössä määräaika laskettaisiin oleskelulupaa koskevan päätöksen tiedoksiannosta, mutta sen lisäksi olisi huomioitava kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamiselle säädetyt edellytykset esimerkiksi eri oleskelulupatyyppien kohdalla. On huomioitava, että vastaanottopalvelujen saaja voi täyttää kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamisen edellytykset myös jollakin muulla kotikuntalain 4 §:ssä säädetyllä edellytyksellä, kuin maassa oleskelun kestoon tai oleskelulupaan liittyvällä perusteella. Kotikunnan saamisen edellytykset voivat täyttyä esimerkiksi, jos on kyse sellaisen henkilön perheenjäsenestä, jolla on Suomessa kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Määräajan osalta olisi siten huomioitava kussakin tilanteessa ilmenevät tapauskohtaiset olosuhteet.
Ehdotetun 3 kuukauden enimmäismääräajan tavoitteena on varmistaa se, että henkilö, jolle on myönnetty oleskelulupa, ja joka täyttää kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan saamisen edellytykset, siirtyy viipymättä vastaanottojärjestelmästä kunnan ja hyvinvointialueen palvelujen piiriin. Kolmea kuukautta voidaan pitää kohtuullisena aikana kuntaan siirtymisen edellyttämien toimenpiteiden hoitamiselle.
Maahanmuuttovirasto tiedottaisi ulkomaalaista vastaanottopalvelujen kestoa koskevasta määräajasta oleskelulupapäätöksen tiedoksiannon yhteydessä. Momentin mukaisia vastaanottopalveluja koskevia enimmäismääräaikoja ei sovellettaisi ilman huoltajaa olevaan alaikäiseen lapseen.
Tätä esitetystä annettaessa vastaanottopalvelujen piirissä on ollut merkittävä määrä tilapäistä suojelua saavia. Tilapäistä suojelua saavat ovat poikkeuksetta saaneet kotikunnan haettuaan sitä Digi- ja väestötietovirastolta vuoden kuluttua Suomeen muuttamisestaan. Edellytykset kotikunnan saamisesta voivat täyttyä jo aiemmin esimerkiksi, jos tilapäisen oleskeluluvan saanut on sellaisen henkilön perheenjäsen, jolla on jo kotikunta. Jos tilapäisen oleskeluluvan saaneelle ei hakemuksesta myönnettäisi kotikuntaa, vastaanottopalvelut eivät kuitenkaan lakkaisi. Tilapäistä suojelua koskevan direktiivin 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että tilapäistä suojelua saavat henkilöt majoitetaan asianmukaisesti tai että heille myönnetään tarvittaessa varat asumiseen. Siten olisi perusteltua jatkaa tilapäistä suojelua saavan henkilön vastaanottopalveluja 1 momentissa säädetyn 3 kuukauden määräajan jälkeenkin, jos tilapäistä suojelua saavalle ei hakemuksesta myönnettäisi kotikuntaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastaanottopalvelujen enimmäiskestosta siinä tilanteessa, kun kolmannen maan kansalaisella ei ole enää oikeutta jäädä Suomen alueelle. Momentti korvaisi voimassa olevan lain 14 a §:n 1 ja 3 momentissa säädetyn. Nykytilasta poiketen vastaanottopalvelujen keston osalta ratkaiseva ajankohta olisi jatkossa se hetki, jolloin henkilöllä ei katsottaisi enää olevan oikeutta jäädä Suomen alueelle. Voimassa olevan lain mukaan ratkaisevana ajankohtana pidettiin maasta poistumisen ajankohtaa. Tilapäistä suojelua saaneen henkilön osalta ratkaisevaa olisi tilapäistä suojelua koskevaan hakemukseen tehdyn kielteisen päätöksen tiedoksiannon ajankohta taikka tilapäisen suojelun perusteella saadun oleskeluluvan päättymis- tai peruuttamisajankohta, jonka myötä myös oikeus oleskella Suomessa, eli oikeus jäädä Suomen alueelle, päättyisi. Ulkomaalaisen muutoksenhakuoikeus ja viranomaisten ja ulkomaalaisen itsensä mahdollisuus tehokkaasti järjestää maasta poistumista puoltaisivat kuitenkin sitä, että vastaanottopalvelut eivät päättyisi välittömästi, vaan ne voisivat jatkua enintään 60 päivää sen jälkeen, kun ulkomaalaisella ei enää olisi oikeutta jäädä Suomen alueelle. Palvelut lakkaisivat joka tapauksessa ennen 60 päivän määräajan kulumista, jos henkilö poistuisi tai hänet poistettaisiin Suomesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 2 momenttia lyhyemmästä vastaanottopalvelujen kestosta tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen on saanut vastaanottopalveluja myöhemmän kansainvälisen suojelun hakemuksen käsittelyn aikana. Vastaanottopalveluja voitaisiin antaa myöhemmän hakemuksen tehneelle enintään 14 päivää siitä, kun hänellä ei ole oikeutta jäädä Suomen alueelle. Lyhyempi vastaanottopalvelujen kesto olisi perusteltu, koska kyse olisi myöhemmästä hakemuksesta ja vastaanottopalvelujen saajan maasta poistamista olisi lähtökohtaisesti edellisen hakemuksen aikana ehditty jo viranomaisten toimesta valmistella. Selkeä määräaika vastaanottopalvelujen päättymiselle mahdollistaisi myös henkilölle itselleen kohtuullisen ajan järjestää maasta poistumistaan oma-aloitteisesti. Myöhemmän hakemuksen tehnyt voisi ylipäätään saada vastaanottopalveluja vain, jos hakijan oikeudesta jäädä Suomen alueelle ei ole ulkomaalaislain 102 §:n perusteella poikettu. Jos henkilölle olisi kansainvälisen suojelun hakemuksen perusteella ryhdytty antamaan vastaanottopalveluja ja myöhemmin kävisi ilmi, että kyseessä on myöhemmän hakemuksen tehnyt hakija, jonka oikeudesta jäädä Suomen alueelle ulkomaalaislain 102 §:n perusteella poiketaan, palvelujen antaminen voitaisiin päättää ilman määräaikaa.
Pykälän 2 ja 3 momentteihin ehdotettujen määräaikojen tavoitteena on lyhentää vastaanottopalvelujen kestoa, vähentää kustannuksia ja panna tehokkaasti täytäntöön vastaanottodirektiivin säännöksiä. Vastaanottopalvelujen keston näkökulmasta olisi tärkeää, että Maahanmuuttovirasto ja tuomioistuimet käsittelevät hakemukset tehokkaasti. Ehdotetut määräajat kuitenkin edistäisivät vastaanottopalvelujen saajan maasta poistumisen toteutumista pitämällä hänen olinpaikkansa viranomaisten tiedossa tuetun vapaaehtoisen paluun tai maasta poistamisen valmistelun ajan ja mahdollistamalla esimerkiksi paluuneuvonnan jatkumisen. Toimivaltaiset viranomaiset voisivat tarvittaessa harkita ulkomaalaislain 7 luvun mukaisten turvaamistoimien käyttöä. Ulkomaalaisen tulisi poistua vastaanottokeskuksen alueelta tilanteen mukaan viimeistään 60 tai 14 päivän kuluttua. Jos ulkomaalainen ei suostuisi poistumaan, poliisi voisi vastaanottokeskuksen pyynnöstä poistaa hänet vastaanottokeskuksen alueelta poliisilain 2 luvun 5 §:n nojalla. Käytännön operatiivisen toiminnan kannalta olisi tärkeää, että tietojärjestelmiä kehitettäisiin niin, että tieto ajankohdasta, jolloin henkilöllä ei enää olisi oikeutta oleskella Suomessa ja hänet voitaisiin poistaa maasta, olisi järjestelmästä selkeästi nähtävillä ja tieto muutoksista välittyisi asianomaisille viranomaisille sekä vastaanottokeskukseen, jonka asiakkaana ulkomaalainen on.
Vastaanottokeskus tiedottaisi asiakasta palvelujen päättymisen ajankohdasta ja tarjoaisi tehostettua paluuneuvontaa.
Pykälän 4 momentin mukaan 2 ja 3 momentin palvelujen kestoa koskevaa sääntelyä ei sovellettaisi ilman huoltajaa olevaan alaikäiseen lapseen. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle lapselle vastaanottopalveluja annettaisiin siihen saakka, kunnes lapsi on poistunut maasta. Ehdotettu vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Ilman huoltajaa oleva kansainvälistä suojelua hakenut lapsi ei saa päätöstä maasta poistamisesta, ellei lapsen paluuta kotimaahan tai sellaiseen kolmanteen maahan, jossa lapsella on oleskeluoikeus, ole arvioitu mahdolliseksi muun muassa varmistumalla hänen asianmukaisesta vastaanotostaan kyseisessä maassa. Vastaavasti tilapäistä suojelua saaneen ilman huoltajaa olevan alaikäisen lapsen kohdalla maastapoistaminen ei toteudu, ellei hänen maastapoistamisessaan voida noudattaa paluudirektiivin 10 artiklassa säädettyä. Tästä syystä on perustelua, että ilman huoltajaa olevien lasten kohdalla vastaanottopalvelujen kesto olisi sidoksissa maasta poistamisen ajankohtaan. Tätä tukee myös se, että ilman huoltajaa olevan alaikäisen maastapoistamiseen liittyvät toimet voivat vaatia erityisjärjestelyjä ja siksi enemmän aikaa.
Voimassa olevan pykälän 2 momentin sääntelystä koskien Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan eli Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaisen vastaanottopalvelujen kestoa luovuttaisiin. Kyse on ollut kansallisesta sääntelystä. Vastaanottodirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden kansalaisiin ja kansalaisuudettomiin henkilöihin, jos heidän oleskelunsa sallitaan hakijoina. Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetty ryhmä ei siten kuulu direktiivin soveltamisalaan, koska he eivät ole kolmannen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia. Muutos vastaisi yleiseurooppalaisia käytäntöjä ja yhdenmukaistaisi sääntelyä unionin jäsenvaltioiden kesken.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan vastaanottokeskuksen johtaja voisi päättää jatkaa vastaanottopalveluja kohtuullisen ajan poikkeuksellisen painavasta syystä pykälässä muutoin säädettyjen määräaikojen estämättä. Sääntely vastaisi pääasiassa voimassa olevan lain 14 a §:n 4 momenttia. Ehdotetun muutoksen myötä vastaanottopalvelujen jatkaminen olisi momentin mukaan mahdollista poikkeuksellisen painavasta syystä erityisen henkilökohtaisen syyn sijaan. Muutoksen tavoitteena on mahdollistaa vastaanottopalvelujen jatkaminen tilanteessa, joka ei olisi vastaanottopalvelujen saajan itsensä aiheuttama. Voimassa olevaa säännöstä vastaavasti vastaanottopalvelujen jatkamisessa ei olisi kyse vastaanottokeskuksen asiakkaan vireille panemasta hakemusasiasta, vaan vastaanottokeskuksen johtaja voisi jatkaa palvelujen antamista, jos sille olisi poikkeuksellisen painava syy. Vastaanottokeskus tiedottaisi hakijaa vastaanottopalvelujen jatkamisesta. Palveluja voitaisiin momentin perusteella jatkaa vain lyhytaikaisesti. Poikkeuksellisen painavan syyn arviointi edellyttäisi tapauskohtaista harkintaa.
Poikkeuksellisen painavana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että oleskeluluvan saaneen kuntaan siirtyminen viivästyisi henkilön erityisen tuen tarpeesta, kuten terveydentilasta, iästä tai vammasta, johtuen. Esimerkiksi ihmiskaupan uhrin tai haavoittuvassa asemassa olevan hakijan kohdalla kuntaan siirtyminen voi joissakin tapauksissa edellyttää elinvoimakeskuksen järjestämää kuntapaikkaa tai, jos tällaista kuntapaikkaa ei ole saatavilla, vastaanottokeskuksen tukea kuntaan siirtymiseksi. Painavana poikkeuksellisena syynä voitaisiin myös pitää esimerkiksi sitä, että maasta poistamispäätöksen saaneen henkilön palvelujen lakkaaminen olisi ilmeisen kohtuutonta henkilön terveydentila, haavoittuva asema tai lapsen etu huomioon ottaen. Kyse voisi olla esimerkiksi raskaana olevasta henkilöstä, jonka lapsen syntymä on lähellä, tai henkilöstä, jonka terveydentila on äkillisesti heikentynyt niin, että palveluja olisi lyhytaikaisesti perusteltua jatkaa. Poikkeuksellisen painavana syynä voitaisiin pitää myös sellaista tilannetta, että henkilö tai henkilöryhmä olisi poistumassa maasta pian eikä siirtymistä kuntaan hyvin lyhyeksi ajaksi voisi pitää tarkoituksenmukaisena yksilön tai viranomaisten näkökulmasta.
Painavana poikkeuksellisena syynä voitaisiin pitää myös tilannetta, jossa henkilön paluu tai palauttaminen vaarantuisi, ellei palveluja jatkettaisi. Kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa vapaaehtoisen paluun ohjelmaan hakeutuneen henkilön paluulento peruuntuisi. Tällöin ehtona olisi, että vapaaehtoisen paluun ohjelmaan hakeutunut henkilö edistäisi paluunsa toteutumista. Palveluja voitaisiin jatkaa myös, jos poliisi tai rajatarkastusviranomainen ei pystyisi panemaan täytäntöön henkilön maastapoistamista ennen vastaanottopalvelujen päättymistä ja maastapoistamisen täytäntöönpano edellyttäisi sitä, että henkilön olinpaikka säilyisi viranomaisten tiedossa. Näissä tilanteissa poikkeuksellisen painavana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että henkilöllä ei olisi maasta poistumiseen tarvittavia matkustusasiakirjoja. Erityisesti tilannetta, jossa poliisi katsoisi ulkomaalaislain 7 luvussa tarkoitetun ilmoittautumisvelvollisuuden tai asumisvelvollisuuden määräämisen olevan välttämätöntä ja oikeasuhtaista, jotta turvaamistoimi voitaisiin määrätä vastaanottokeskukseen, voitaisiin pitää poikkeuksellisen painavana syynä. Poliisi tai rajatarkastusviranomainen tekisi palvelujen jatkamiseen liittyvästä tarpeesta ilmoituksen. Ilmoitus tehtäisiin tietojärjestelmäyhteyksin, kuten ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään, sille vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaana henkilö on. Ilmoitus ei olisi hallintopäätös. Vastaanottokeskuksen johtajan voisi päättää palvelujen jatkamisesta korkeintaan tiedossa olevaan tai arvioituun maasta poistumisen ajankohtaan tai maastapoistamisen täytäntöönpanoon saakka. Palvelujen jatkamisen tarkoituksena olisi edistää maastapoistamiseen johtavia tosiasiallisia järjestelyjä.
15 §.Tietojen antaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin velvollisuus antaa kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle tietoa velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksista.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että poliisi rajatarkastusviranomainen tai Maahanmuuttovirasto antaisivat 1 momentissa tarkoitettuja tietoja vastaanotto-olosuhteista kansainvälistä suojelua hakevalle kolmen päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä tai viimeistään hakemusta rekisteröitäessä. Ehdotetun ulkomaalaislain 95 §:n mukaan kansainvälisen suojelun hakemuksen voisi jatkossa tehdä poliisille, rajatarkastusviranomaiselle tai Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttovirasto vastaa valtion vastaanottokeskusten ylläpidosta, joten myös valtion vastaanottokeskuksen tai säilöönottoyksikön työntekijä voisi ottaa vastaan kansainvälisen suojelun hakemuksen, ja antaa hakijalle tietoja vastaanotto-olosuhteista. Tietojen antamisen määräaika perustuu vastaanottodirektiivin 5 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan. Momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että tilapäistä suojelua saavalle tiedot annetaan voimassa olevan lain mukaisesti tilapäisen suojelun hakemusta rekisteröitäessä. Tiedot voitaisiin antaa myös muussa kuin valtion vastaanottokeskuksessa, jonka asiakkaaksi kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava rekisteröidään, jos tiedot saadaan annettua asetetussa 3 päivän määräajassa. Tietojen antamisella riittävän varhaisessa vaiheessa varmistetaan, että kansainvälistä suojelua hakeva ja tilapäistä suojelua saava ovat tietoisia heille kuuluvista oikeuksista ja osaavat noudattaa heille asetettuja velvollisuuksia.
Käytännössä poliisi, rajatarkastusviranomainen tai Maahanmuuttovirasto antaisivat kansainvälistä suojelua hakevalle Euroopan turvapaikkaviraston laatiman materiaalin vastaanotto-olosuhteista. Velvollisuus käyttää Euroopan turvapaikkaviraston kehittämää materiaalia perustuu vastaanottodirektiivin 5 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan. Vastaanotto-olosuhteilla tarkoitetaan kansallisesti vastaanottopalveluita. Tilapäistä suojelua saavalle annettaisiin Maahanmuuttoviraston laatima esite vastaanottopalveluista. Henkilölle annettava materiaali sisältäisi tietoja vastaanottopalveluista, kuten majoittumisesta, toimeentulosta ja terveydenhoidosta. Materiaalissa kerrottaisiin myös hakijan oikeudesta oikeusapuun vastaanottopalveluihin liittyvissä asioissa ja oikeudesta työntekoon sekä koulunkäyntiin. Niin ikään mainittaisiin velvollisuus ylläpitää yhteystietoja ja tunnistautua säännöllisesti vastaanottokeskuksessa, vastaanottokeskuksen yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä järjestyssäännöistä. Tiedot annettaisiin myös velvollisuuksien rikkomisen seuraamuksista. Esite sisältäisi lisäksi hakijan näkökulmasta keskeisimmät yhteystiedot ja tietoa hakijaa avustavista järjestöistä.
Pykälän 3 momentin mukaan tiedot annettaisiin ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa kirjallisesti kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan äidinkielellä tai kielellä, jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Tiedot voitaisiin antaa paperilla tai sähköisessä muodossa. Annettujen tietojen tulisi olla tiiviisti esitetyssä, ymmärrettävässä ja helposti saatavilla olevassa muodossa. Koska vastaanottopalveluilla pyritään turvaamaan kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan perustarpeet, toimeentulo ja huolenpito ja vastaanottoon kuuluvien velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä voi koitua henkilölle seuraamuksia, tulisi aina varmistaa, että henkilö on saanut tietoa hänelle kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Siksi pykälässä säädettäisiin myös siitä, että tiedot voitaisiin tarvittaessa antaa suullisesti. Tiedot voitaisiin antaa esimerkiksi visuaalisessa muodossa, käyttäen videoita tai kuvamerkkejä. Tietojen antaminen olisi mukautettava hakijan tarpeisiin. Tiedot voitaisiin antaa suullisesti esimerkiksi hakijan erityisten vastaanottotarpeiden huomioimiseksi. Tämä olisi välttämätöntä erityisesti niissä tapauksissa, joissa kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava ei itse kykene lukemaan. Muissa tilanteissa tietojen antaminen suullisesti olisi mahdollista ainoastaan poikkeustapauksissa, jos tietoja ei pystyttäisi antamaan kirjallisesti 2 momentin mukaisessa määräajassa, koska kieli, jota hakija ymmärtäisi tai jota hänen voitaisiin kohtuudella olettaa ymmärtävän, olisi harvinainen kieli. Hakijan tulisi tällaisessa tilanteessa vahvistaa tiedot saatuaan ymmärtävänsä ne. Tiedot tulisi mahdollisimman pian käännättää kyseiselle kielelle ja antaa hakijalle, paitsi jos olisi selvää, ettei niitä olisi enää tarpeen antaa. Tietojen suullista antamista koskevat edellytykset perustuvat vastaanottodirektiivin 5 artiklaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edelleen siitä, että henkilön tulisi allekirjoituksellaan vahvistaa saaneensa tiedot. Henkilön vahvistus tulisi kirjata hänen asiakastietoihinsa. Jos henkilö kieltäytyisi vahvistamasta saaneensa tiedot, merkittäisiin kieltäytyminen asiakastietoihin.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan poliisin, rajatarkastusviranomaisen tai Maahanmuuttoviraston tulisi antaa ilman huoltajaa olevalle lapselle tiedot lapsen ikä- ja kehitystasolle sopivalle tavalla. Tiedot olisi annettava ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyn edustajan tai tilapäisen edustajan läsnä ollessa. Lisäys perustuu vastaanottodirektiivin 5 artiklan 2 kohdan 2 alakohtaan. Tiedot vastaanottopalveluista annettaisiin käyttäen Euroopan turvapaikkaviraston ilman huoltajaa oleville lapsille kehittämää materiaalia.
15 a §.Ohjaus ja neuvonta. Lakiin ehdotetaan lisättävän uusi 15 a §. Pykälän tarkoituksena olisi selkeyttää vastaanottokeskuksen tehtäviä suhteessa 15 §:ssä säädettyyn tietojen antamiseen. Hallintolain mukaan viranomaisella on neuvontavelvollisuus. Lain 8 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Myös ohjaamisesta oikean viranomaistahon puoleen säädetään hallintolaissa. Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, lain 8 §:n 2 momentin mukaan sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen. Pykälällä toteutettaisiin lisäksi vastaanottodirektiivin 5 artiklan mukaista velvoitetta antaa hakijalle tietoa häntä koskevista vastaanotto-olosuhteista ja hakijan oikeuksista ja velvollisuuksista vastaanoton aikana.
Ehdotetun mukaan vastaanottokeskuksen olisi huolehdittava kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan ohjauksesta ja neuvonnasta. Vastaanottoon liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista tiedottaminen sekä palvelujen käyttöön liittyvä neuvonta ovat tärkeä osa vastaanottokeskuksen työtä. Hallintolain 8 §:n neuvontavelvollisuus koskee ainoastaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvia tehtäviä. Vastaanottokeskuksen velvollisuus ohjata ja neuvoa asiakasta on kuitenkin laajempi kuin vain vastaanottopalvelujen piiriin kuuluvat asiat. Vastaanottokeskus neuvoo asiakasta myös muissa arkeen liittyvissä kysymyksissä. Matalan kynnyksen neuvonnalla ennaltaehkäistään osaltaan kielteisiä ilmiöitä, jotka liittyvät esimerkiksi vastaanottopalvelujen saajan kielitaidottomuuteen ja yhteiskunnan ja työelämän heikkoon tuntemukseen. Vastaanottokeskus ohjaisi asiakkaan tarvittaessa toimivaltaiseen viranomaiseen. Ohjaus on lähtökohtaisesti neuvontaa laajempaa, ja se kattaa sekä asiakkaan ohjaamisen oikean tuen ja palvelun piirin että asiakkaan palvelujen yhteensovittamista siten, että palvelut muodostavat toimivan, tarkoituksenmukaisen ja katkeamattoman palveluketjun. Palvelujen yhteensovittaminen on erityisen tärkeää esimerkiksi kuntaan siirryttäessä ja ilman huoltajaa olevan lapsen täyttäessä 18-vuotta.
Vastaanottokeskus antaisi vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröidylle henkilölle 15 §:ää tarkempia tietoja vastaanottopalveluista ja niiden saajan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä perehdyttäisi kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan vastaanottokeskuksen tapoihin, sääntöihin ja turvallisuusohjeisiin. Vastaanottokeskus ohjaisi ja neuvoisi kansainvälistä suojelua hakevaa ja tilapäistä suojelua saavaa myös hakemuksen käsittelyyn liittyvissä asioissa, avustetussa vapaaehtoisessa paluussa, vastaanotto- ja käyttörahan hakemisessa, kuntaan siirtymisessä ja muissa asiakkaan arkeen liittyvissä kysymyksissä.
Avustetun vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta tiedottaminen aloitettaisiin heti vastaanoton käynnistyessä. Henkilöllä tulisi olla selkeä kuva siitä, että oikeus oleskella Suomessa päättyy, jos hän saa lainvoimaisen kielteisen päätöksen. Vastaanottokeskus antaisi asiakkaille ohjausta ja neuvontaa paluun mahdollisuudesta ja vapaaehtoiseen paluun tukemisen muodoista. Vastaanottokeskuksen tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että lapset ja henkilöt, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, saisivat tarpeitaan vastaavaa ohjausta ja neuvontaa.
Neuvonta ja ohjaus kuuluvat kaikkien vastaanottokeskuksessa työskentelevien työtehtäviin. Ohjausta tulisi järjestää tarvittaessa myös moniammatillisessa yhteistyössä. Ehdotettu muutos ei laajentaisi vastaanottokeskuksen nykyisiä tehtäviä.
16 §.Majoitus vastaanottokeskuksessa. Pykälässä säädetään kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan majoituksesta ja siirroista. Pykälää ehdotetaan muutettavan.
Vastaanottodirektiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sijoittaa hakijoita majoituspaikkoihin maansa alueella hallinnoidakseen turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiään. Edellytyksenä sijoittelulle on, että kaikki hakijat voivat tosiasiallisesti käyttää direktiivin mukaisia oikeuksiaan.
Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaisesti kansainvälistä suojelua hakeva ja tilapäistä suojelua saava majoitettaisiin vastaanottokeskukseen. Henkilöllä ei olisi oikeutta valita, mihin vastaanottokeskukseen hän majoittuu. Kansainvälistä suojelua koskevan tai tilapäistä suojelua koskevan hakemuksen tehneen ulkomaalaisen majoituksen järjestämiseksi poliisi, rajatarkastusviranomainen tai Maahanmuuttovirasto ohjaisi hakijan Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaisesti vastaanottokeskukseen. Tiettyyn vastaanottokeskukseen sijoittumiseen vaikuttaisi paitsi se, missä hakemus on tehty, myös vastaanottokeskusten majoituspaikkatilanne, turvapaikkatutkinnan ja -päätöksenteon tarpeet sekä hakijaan liittyvät syyt. Maahanmuuttovirasto voisi antaa esimerkiksi turvapaikkatutkinnan ja -päätöksenteon tai majoituskapasiteetin tarpeita silmällä pitäen majoittamiseen liittyviä ohjeita, joita vastaanottokeskus noudattaisi majoittamista ja siirtämistä koskevia päätöksiä tehdessään.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti siitä, että majoittamisessa otettaisiin huomioon majoitettavien ikä ja sukupuoli. Momenttiin ehdotetaan lisättävän maininta hakijan erityisten vastaanottotarpeiden huomioimisesta majoitusta järjestettäessä. Hakijan erityiset vastaanottotarpeet huomioidaan voimassa olevan lain 6 §:n perusteella, mutta lisäys vahvistaisi vastaanottodirektiivin 7 artiklan ja 20 artiklan täytäntöönpanoa. Hakijan siirtämistä koskeva sääntely ehdotetaan siirrettäväksi pykälän 2 momenttiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti edelleen siitä, että majoitus järjestettäisiin niin, että perheenjäsenet voisivat halutessaan asua yhdessä. Vastaanottodirektiivin 14 artiklan mukaan, jos jäsenvaltio järjestää hakijoille majoituksen, on sen toteutettava aiheelliset toimenpiteet alueellaan olevan perheen yhtenäisyyden säilyttämiseksi aina, kun sen on mahdollista. Direktiivin mukaan tällaisia toimenpiteitä sovelletaan hakijoiden suostumuksella. Vastaanottodirektiivin alaikäisiä hakijoita koskevan 26 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että hakijoiden alaikäiset lapset tai alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai sen aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä, naimattomista sisaruksistaan edellyttäen, että tämä on alaikäisten edun mukaista. Edelleen direktiivin ilman huoltajaa olevia alaikäisiä hakijoita koskevan 27 artiklan 9 kohdan mukaan sisarukset on, aina kun se on mahdollista pidettävä yhdessä, ottaen huomioon kyseisen alaikäisen etu sekä erityisesti hänen ikänsä ja kehitystasonsa. Lisäksi direktiivin 20 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltion on aina, kun se on mahdollista varmistettava, että huollettavat täysi-ikäiset hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, majoitettaisiin yhdessä täysi-ikäisen lähisukulaisten kanssa, jotka ovat jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaan heistä vastuussa.
Lisäksi 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi direktiivin 20 artiklan 4 kohdan mukainen velvollisuus toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että majoitus toteutuu turvallisesti. Vastaanottokeskuksen tulisi majoitusta järjestäessään toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen aina, kun se on mahdollista, että järjestelyillä ehkäistään pahoinpitelyä ja väkivaltaa, myös seksuaalista, sukupuoleen liittyviin, rasistisiin tai uskonnollisiin motiiveihin perustuvaa väkivaltaa. Tällaisia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi majoitustilojen tarvittava osastoiminen eri asiakasryhmille, riittävä valaistus vastaanottokeskuksen alueella, huoneiden lukitus ja lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien erityistarpeiden huomioiminen turvallisuuden näkökulmasta. Direktiivin 20 artiklan 5 kohdan mukaan naisille ja heidän alaikäisille lapsilleen tulisi järjestää erilliset saniteettitilat ja turvallinen paikka kyseisissä keskuksissa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi majoitustiloja, joihin miehillä ei olisi vapaata pääsyä.
Ulkomaalaislain 16 d §:ään ehdotetun mukaan seulontaan otetun ulkomaalaisen majoitus voitaisiin järjestää vastaanottokeskuksessa, joka toimisi tällöin ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 31 kohdassa määriteltynä seulontamajoituspaikkana. Vastaanottokeskus toimisi seulontamajoituspaikkana esimerkiksi tilanteessa, jossa rajalla tai poliisilaitoksella tehtävä seulonta viivästyisi siten, että seulontaan otettu ulkomaalainen tulisi majoittaa, tai jos seulottavien ulkomaalaisten määrä kasvaisi niin suureksi, että olisi tarve ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 32 kohdassa määritellylle keskitetylle seulonnalle. Seulontamajoituspaikkana voisi toimia jo toiminnassa olevassa vastaanottokeskuksessa tai keskitettyä seulontaa varten perustettu vastaanottokeskus, hätämajoitusyksikkö tai muu majoittamista varten mukautettu paikka. Seulontamajoituspaikkana käytettävän vastaanottokeskuksen tulisi aina, kun se on mahdollista täyttää vastaanottokeskuksen majoitukselle edellä pykälän 1 momentissa asetetut edellytykset. Jos maahantulijoiden määrä olisi erittäin suuri, saatettaisiin joutua turvautumaan telttamajoitukseen tai vastaavaan väliaikaismajoitukseen.
Pykälän 2 momentti koskisi kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan majoittamista ja siirtämistä vastaanottokeskuksesta toiseen. Vastaanottopalvelujen saajalla ei olisi oikeutta itse valita, miten hänet majoitetaan. Ehdotuksen mukaan kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava voitaisiin siirtää toiseen vastaanottokeskukseen, jos se on välttämätöntä hänen itsensä, vastaanottokeskuksen toiminnan tai turvapaikka- tai vastaanottojärjestelmän hallinnoinnin vuoksi. Esitetty muutos perustuu vastaanottodirektiivin 20 artiklan 7 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että hakijoita siirretään majoitusyksiköstä toiseen vain, kun se on välttämätöntä. Lisäksi direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan hakijoiden sijoittaminen majoituspaikkoihin voidaan tehdä turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmien hallinnoimiseksi.
Turvapaikka- tai vastaanottojärjestelmän hallinnointia koskeva välttämättömiä asiakassiirtoja vaativa tilanne voisi tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa vastaanottokeskuksen majoituspaikat olisivat väliaikaisesti ylitäytöllä, minkä takia osa asiakkaista jouduttaisiin siirtämään toiseen keskukseen. Myös turvapaikkatutkinta saattaa ruuhkautua alueellisesti ja asiakkaiden siirtäminen toiselle alueelle tehostaisi tällöin hakemusten käsittelyä. Lisäksi vastaanottokeskustoiminnan supistaminen ja keskusten lakkauttaminen voisivat edellyttää asiakassiirtoja vastaanottokeskuksesta toiseen. Siirto toiseen vastaanottokeskukseen voitaisiin tehdä myös kansainvälistä suojelua hakevan tai tilapäistä suojelua saavan pyynnöstä, jos hänellä olisi siihen perusteltu syy. Perusteltuna syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että hänellä olisi toisessa keskuksessa sukulaisia tai hän tuntisi olonsa sen hetkisessä asuinpaikassa turvattomaksi. Henkilö voitaisiin siirtää toiseen keskukseen myös, jos se olisi vastaanottokeskuksen kannalta välttämätöntä esimerkiksi etnisten jännitteiden lieventämiseksi. Siirtoja tulisi välttää sen jälkeen, kun henkilö olisi siirretty kauttakulkukeskuksesta odotusajan keskukseen. Tällä turvattaisiin mahdollisuus mahdollisimman normaaliin elämään ja asumiseen turvapaikkamenettelyn aikana. Lasten, lapsiperheiden ja erityisesti ilman huoltajaa olevien lasten siirtoja tulisi välttää ihmissuhteiden, koulunkäynnin ja hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Vastaanottodirektiivin 27 artiklan 9 kohdan mukaan ilman huoltajaa olevan alaikäisen siirrot olisi rajoitettava mahdollisimman vähiin.
Hallintolain mukaisesti vastaanottokeskuksen olisi kuultava henkilöä ennen siirtämistä. Myös ilman huoltajaa olevan lapsen edustajaa olisi kuultava. Henkilölle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua siirtoon. Vastaanottodirektiivin 20 artiklan 7 kohdan mukaan hakijalle on annettava mahdollisuus ilmoittaa oikeudelliselle avustajalleen tai neuvonantajalleen siirrosta ja uusi osoitteensa. Lapsia ja lapsiperheitä siirrettäessä tulisi huomioida lapsen koulunkäynnin jatkuvuus, eikä lapsia tulisi siirtää ilman erityisen välttämätöntä syytä kesken koulun lukukauden. Jos henkilö vastustaisi siirtoa tai kieltäytyisi siirtymästä voisi vastaanottokeskus tarvittaessa pyytää poliisilta virka-apua henkilön poistamiseksi vastaanottokeskuksesta tai sen alueelta.
Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Maahanmuuttovirasto päättäisi majoittamisesta tai siirrosta, jos se on tarpeen turvapaikka- tai vastaanottojärjestelmän hallinnoinnin vuoksi. Sääntely perustuu vastaanottodirektiivin 7 artiklan 2 kohtaan. Muutoksella saatettaisiin lainsäädäntö vastaamaan vastaanottojärjestelmän muuttunutta toimintaympäristöä, jossa Maahanmuuttovirasto tosiasiassa päättää suuresta osasta asiakassiirtoja. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kauttakulkukeskuksista odotusajan keskuksiin tehtävät siirrot, järjestelmän käyttöastetta tasaavat siirrot ja vastaanottokeskuksia perustettaessa tai lakkautettaessa tehtävät siirrot. Jatkossa Maahanmuuttovirasto päättäisi myös esimerkiksi siirtopäätöksen saaneen asiakkaan majoittamisesta ja siirtämisestä vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevassa tilanteessa.
Ehdotuksen mukaan vastaanottokeskus päättäisi vastaanottokeskuksen toimintaan ja vastaanottopalvelujen saajaan itseensä liittyvästä majoittamisesta ja siirroista. Vastaanottokeskus päättäisi keskuksen toiminnan ja tarpeiden mukaisesti siitä, miten kansainvälistä suojelua hakevat ja tilapäistä suojelua saavat henkilöt ja perheet majoitetaan vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskus päättäisi tarvittaessa myös henkilön siirtämisestä huoneesta tai huoneistosta toiseen. Vastaanottokeskuksen tulisi kuitenkin noudattaa edellä 1 momentissa säädettyjä velvoitteita ja Maahanmuuttoviraston ohjeistusta. Vastaanottokeskus päättäisi yksittäisissä tilanteissa myös henkilön siirtämisestä vastaanottokeskuksesta toiseen. Lähettävä vastaanottokeskus neuvottelisi vastaanottavan vastaanottokeskuksen kanssa siirrosta. Siirtoja tulisi esittää vain hyvin perustelluissa tapauksissa, minkä takia vastaanottavan vastaanottokeskuksen tulisi lähtökohtaisesti hyväksyä siirtopyyntö. Lähettävän vastaanottokeskuksen tulisi antaa vastaanottavalle vastaanottokeskukselle kaikki tarvittavat tiedot siirtoon johtaneista syistä ja siirron kannalta oleellisista asiakasta koskevista tiedoista. Maahanmuuttovirasto ohjeistaisi lähettäviä vastaanottokeskuksia siitä, missä vastaanottokeskuksessa olisi vapaata tilaa ja missä vastaanottokeskuksessa olisi valmius erityisten vastaanottotarpeiden huomioimiseen, esimerkiksi esteettömyyden tai hyvinvointialueen tuottamien palvelujen osalta. Voimassa olevan lain mukaisesti Maahanmuuttovirastolla olisi edelleen oikeus päätösvallan pidättämiseen silloin, kun vastaanottokeskuksen päättämää siirtoa koskevassa asiassa ei päästäisi yksimielisyyteen. Tällä varmistettaisiin esimerkiksi se, että vastaanottopalvelujen saajan erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan ja hakijan turvallisuus taataan kaikissa tilanteissa.
16 a §.Vastaanottokeskuksen yleinen järjestys ja turvallisuus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädetään vastaanottokeskuksen yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä vastaanottokeskuksen järjestyssäännöstä. Ehdotus liittyy vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 e kohtaan, jonka käyttöönoton osalta jäsenvaltioille on jätetty kansallista liikkumavaraa. Pykälässä säädettäisiin selkeästi lain tasolla siitä, millainen toiminta on vastaanottokeskuksissa kiellettyä ja millaisia lakia tarkempia määräyksiä yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta voidaan vastaanottokeskuksissa antaa. Tavoitteena on edistää vastaanottokeskuksen yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
Pykälän 1 momentin mukaan vastaanottokeskuksen asiakas ei saisi aiheuttaa vastaanottokeskuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä häiriötä yleiselle järjestykselle taikka olla vaaraksi muiden henkilöiden turvallisuudelle. Vastaanottokeskuksen välittömällä läheisyydellä tarkoitettaisiin vastaanottokeskuksen välitöntä fyysistä läheisyyttä, kuten piha-aluetta tai katualuetta. Häiriöllä yleiselle järjestykselle tarkoitettaisiin esimerkiksi muista piittaamatonta häiritsevää käytöstä, kuten päihteiden nauttimista siten, että siihen liittyvä käyttäytyminen häiritsisi muiden vastaanottokeskuksen asukkaiden normaalia elämää. Muiden henkilöiden turvallisuuden vaarantamisella tarkoitettaisiin esimerkiksi uhkaavaa käytöstä tai eleitä taikka väkivaltaista käytöstä, joka vaarantaisi muiden vastaanottokeskuksen asukkaiden tai työntekijöiden turvallisuutta tai turvallisuuden tunnetta.
Pykälän 2 momentin mukaan vastaanottokeskukseen ei saisi tuoda eikä pitää hallussaan sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan aiheuttaa vaaraa asiakkaan tai toisen henkilön hengelle, terveydelle tai turvallisuudelle taikka vahingoittaa omaisuutta, jos on todennäköistä, että ainetta tai esinettä käytetään edellä mainitulla tavalla. Koska vastaanottokeskuksessa asutaan ja vietetään normaalia elämää, ei esimerkiksi ruoanlaitossa käytettävien välineiden kieltäminen kokonaan olisi kuitenkaan mahdollista. Lain 60 §:n nojalla vastaanottokeskus voisi ottaa haltuun esineet tai aineet, joita todennäköisesti käytettäisiin asukkaan itsensä tai toisen henkilön turvallisuuden tai omaisuuden vahingoittamiseen.
Pykälän 3 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto vahvistaisi vastaanottokeskuksen järjestyssäännön, joka sisältäisi tätä lakia tarkempia määräyksiä vastaanottokeskuksen yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, paloturvallisuudesta, vaarallisten aineiden ja esineiden hallussapidosta ja vastaanottokeskuksen ja sen asiakkaiden omaisuudesta sekä muista vastaavista vastaanottokeskuksen järjestyksen ylläpitämiseen ja toimintojen järjestämiseen liittyvistä yksittäisistä seikoista. Muilla vastaavilla vastaanottokeskuksen järjestyksen ylläpitämiseen tai toimintojen järjestämiseen liittyvillä yksittäisillä seikoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi asuintilojen siisteyteen, vastaanottokeskuksessa vierailuihin tai majoittamiseen liittyviä seikkoja. Järjestyssäännöt eivät saisi rajoittaa normaalia elämää vastaanottokeskuksessa. Maahanmuuttoviraston vahvistaessa järjestyssäännön varmistettaisiin, että vastaanottokeskusten toiminta on yhdenmukaista. Vastaanottokeskukset ovat olosuhteiltaan, tiloiltaan ja alueiltaan hyvin erilaisia. Maahanmuuttovirasto huomioisi järjestyssäännön vahvistamisessa sen soveltuvuuden laitosmalliseen ja asuntopohjaiseen vastaanottokeskukseen sekä alaikäiselle tarkoitettuun vastaanottokeskukseen.
Pykälän 4 momentin mukaan vastaanottokeskus antaisi 15 §:n 3 ja 4 momentin mukaisesti tiedoksi järjestyssäännön kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalla tämän rekisteröityessä vastaanottokeskuksen asiakkaaksi. Järjestyssääntö tulisi antaa henkilölle viipymättä tai mahdollisimman pian, jotta henkilö voisi vastaanottodirektiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti tosiasiallisesti käyttää hänelle kuuluvia oikeuksia ja noudattaa hänelle säädettyjä velvollisuuksia.
17 §.Ilman huoltajaa olevan lapsen majoitus. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 5 momentti.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin ilman huoltajaa olevan lapsen majoittamisesta aikuisten ja perheiden vastaanottokeskukseen yhdessä hänen huolenpidostaan vastuussa olevan läheisen aikuisen kanssa. Nimenomaista sääntelyä ei ole voimassa olevassa laissa. Ilman huoltajaa olevia lapsia on kuitenkin joissakin tilanteissa majoitettu aikuisten vastaanottokeskuksiin yhdessä heistä vastuussa olevien ja huolta pitävien läheisten aikuisten kanssa. Soveltamiskäytännön selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen sekä lapsen edun toteutumisen varmistaminen edellyttävät lain muuttamista. Lisäksi vastaanottodirektiivin 26 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoiden alaikäiset lapset tai alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai sen aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä sisaruksistaan joko asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaan, edellyttäen, että tämä on asianomaisten alaikäisten edun mukaista. Direktiivin 27 artiklan 9 kohdan 2 alakohdan mukaan aina kun se on mahdollista, sisarukset on pidettävä yhdessä, ottaen huomioon asianomaisen alaikäisen etu ja erityisesti hänen ikänsä ja kehitysasteensa.
Uudessa 5 momentissa säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä ilman huoltajaa oleva lapsi voitaisiin majoittaa aikuisten tai perheiden vastaanottokeskukseen. Edellytyksenä olisi, että lapsi majoittuisi yhdessä hänelle läheisen aikuisen kanssa. Läheisellä aikuisella tarkoitettaisiin lapselle ennestään tuttua täysi-ikäistä henkilöä. Henkilö ei kuitenkaan olisi lapsen virallinen huoltaja, koska lapsi ei silloin olisi ilman huoltajaa oleva. Läheinen aikuinen voisi olla esimerkiksi lapsen täysi-ikäinen sisarus, täti, setä, eno tai isovanhempi. Lisäksi edellytyksenä olisi, että läheinen aikuinen kykenisi huolehtimaan lapsen päivittäisestä hoidosta, kasvatuksesta, huolenpidosta sekä turvallisuudesta. Koska aikuisten ja perheiden vastaanottokeskuksessa ei ole lasten hoito- ja kasvatustehtävissä työskenteleviä henkilöitä, vastuu lapsesta olisi aina hänestä tosiasiallisesti huolta pitävällä läheisellä aikuisella. Jos vastaanottokeskuksen henkilökunta havaitsisi puutteita lapsen huolenpidossa tai turvallisuudessa, olisi sen ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin lapsen edun turvaamiseksi.
Ehdotettava sääntely edistäisi perheen yhtenäisyyttä ja lapsen turvallista majoittamista. Lähtökohtaisesti ilman huoltajaa olevat lapset sijoitettaisiin edelleen pykälän 1, 2 tai 3 momentin mukaisesti. Lapsen majoittaminen aikuisten tai perheiden vastaanottokeskukseen yhdessä läheisen aikuisen kanssa olisi mahdollista ainoastaan, jos se katsottaisiin lapsen edun mukaiseksi. Lapsen etua tulisi arvioida kunkin lapsen kohdalla yksilöllisesti lain 5 §:ssä säädetyn mukaisesti.
18 §.Yksityismajoitus. Pykälässä säädetään kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan oikeudesta järjestää itse majoituksensa niin sanotussa yksityismajoituksessa. Pykälää ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että luovutaan yksityismajoitukseen siirtyvän velvollisuudesta ilmoittaa vastaanottokeskukselle kirjallisesti osoitteensa ja esittää vuokrasopimus tai muu vastaava selvitys yksityismajoituksesta. Yhteystietojen ilmoittamisesta ehdotetaan säädettäväksi uudessa 13 a §:ssä. Vuokrasopimuksen toimittamisella tai muulla selvityksellä ei ole ollut käytännön merkitystä yksityismajoitukseen siirtymiselle ja vaatimus on lähinnä lisännyt epäselvyyksiä henkilöiden majoitusolosuhteista. Yksityismajoitukseen siirtyminen on ilmoitusmenettely, eikä vastaanottokeskuksella ole käytännössä oikeutta rajoittaa tai estää yksityismajoitukseen siirtymistä. Tilanteista, joissa yksityismajoitusta voitaisiin rajoittaa, ehdotetaan säädettävän tämän lain 6 luvussa.
Lisäksi luovuttaisiin muiden vastaanottopalvelujen saamiselle säädetystä edellytyksestä ilmoittaa osoite ja toimittaa vuokrasopimus tai esittää muu selvitys majoituksesta. Jatkossa edellytyksenä vastaanottopalvelujen saamiselle olisi 13 a §:ssä ehdotettu säännöllinen tunnistautuminen vastaanottokeskuksessa ja yhteystietojen ylläpitäminen. Voimassa olevan lain mukaisesti yksityismajoitusta ei tuettaisi taloudellisesti.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vastaanottokeskuksen johtaja päättäisi sosiaalityöntekijän esityksestä ilman huoltajaa olevan lapsen siirtymisestä yksityismajoitukseen. Ennen esityksen tekemistä vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän olisi kuultava lasta ja hänen edustajaansa. Voimassa olevan lain mukaan johtajan tehtävä on ollut kuulla lasta, edustajaa ja vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijää asiasta. Sääntely muutettaisiin vastaamaan käytännön menettelyä. Sosiaalityöntekijän laatimassa esityksessä arvioitaisiin yksityismajoituksen sopivuutta lapselle huomioiden lapsen ikä ja toimintakyky. Esityksessä arvioitaisiin myös sitä, olisiko asuminen lapsen luokseen ottavan henkilön tai henkilöiden kanssa lapsen edun mukaista ja vastaisiko se lapsen hoivan, huolenpidon ja kasvatuksen tarpeisiin. Jos lapsi haluaisi majoittua esimerkiksi opistomajoituksessa tulisi lisäksi arvioida, onko majoitusjärjestely lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta perusteltu. Arviointia tehtäessä olisi otettava huomioon lapsen toivomukset ja mielipide tämän lain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Päätös lapsen yksityismajoituksesta tehtäisiin kirjallisesti. Selvitys yksityismajoituksesta ja siitä annettava päätös tulisi lähtökohtaisesti tehdä ennen lapsen siirtymistä yksityismajoitukseen.
Voimassa olevan lain mukaisesti vastaanottokeskus ilmoittaisi yksityismajoituksessa asuvan ilman huoltajaa olevan lapsen osoitteen ja tiedot henkilöistä, joiden luona hän asuu, asuinpaikan hyvinvointialueelle tai Helsingin kaupungille. Ilmoitukseen lisättäisiin yksityismajoitusta koskeva päätös, josta tulisi käydä esille yksityismajoituksen olosuhteiden sopivuus lapselle. Hyvinvointialueelle tai Helsingin kaupungille ei kuitenkaan jatkossa lähetettäisi yksityismajoituksesta tehtävää selvitystä, koska heillä ei ole vastuuta lapsen majoitukseen liittyvistä asioista.
Vastaanottokeskuksen olisi voimassa olevan käytännön mukaisesti seurattava lapsen yksityismajoituksen jatkumisen edellytyksiä säännöllisesti. Jos yksityismajoituksessa asuvan lapsen majoitusolosuhteet tai hoito, huolenpito ja kasvatus todettaisiin puutteelliseksi tai sopimattomaksi, yksityismajoituksen jatkuminen edellyttäisi sitä, että havaittuja puutteita korjattaisiin. Asuminen yksityismajoituksessa voisi jatkua vain, jos se olisi lapsen edun mukaista. Jos sosiaalityöntekijä arvioisi lapsen asumisen yksityismajoituksessa lapsen edun vastaiseksi, vastaanottokeskuksen johtaja voisi päättää yksityismajoituksen päättymisestä. Tämä tarkoittaisi, että lapsen tulisi muuttaa takaisin vastaanottokeskuksen järjestämään majoitukseen. Jos lapsi tai hänen majoittajansa kieltäytyisivät tästä, voisi vastaanottokeskus tehdä asiasta lastensuojeluilmoituksen.
19 §.Vastaanottoraha. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavan ja pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 momentti.
Pykälän 3 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että täydentävää vastaanottorahaa voitaisiin myöntää henkilön tai hänen perheensä erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin, ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen selviytymisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkittuihin menoihin. Muutos perustuu perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 25/2024 vp. Lausunnon mukaan täydentävää vastaanottorahaa koskevaa sääntelyä on välttämätöntä selventää niin, että laista käy yksiselitteisesti ilmi tuen myöntämisen ja myöntämisen edellytysten oikeusharkintaisuus ja se, että vastaanottolain 19 §:n 1 momentin säännös ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon turvaamisesta ja itsenäisen selviytymisen edistämisestä koskee myös täydentävää vastaanottorahaa. Muutoksen tarkoituksena olisi varmistaa, ettei henkilön tai hänen perheensä oikeus ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarantuisi. Täydentävää vastaanottorahaa voitaisiin myöntää voimassa olevan lain mukaisesti silloin, kun henkilöllä tai hänen perheellään on säännöksessä tarkoitettuja erityismenoja ja pelkän vastaanottorahan perusosan myöntäminen ei riittäisi turvaamaan asiakkaan toimeentuloa vastaanottolaissa tarkoitetulla tavalla.
Väliaikaisella lailla (466/2024) säädetyn momentin johtolauseen sanamuoto ”myönnetään” ehdotetaan muutettavaksi muotoon ” voidaan myöntää”, koska täydentävän vastaanottorahan myöntäminen perustuu yksilölliseen harkintaan ja henkilön kokonaistilanteen arviointiin. Tukea ei myönnettäisi, jos menoa ei harkinnan lopputuloksena nähtäisi tarpeellisena. Menon tarpeellisuutta tulisi harkita sekä menoperusteen että suuruuden osalta. Harkinnassa tulisi huolehtia erityisesti lasten tarpeiden turvaamisesta. Täydentävän vastaanottorahan saamiseksi henkilön olisi esitettävä riittävä selvitys erityiseen tilanteeseen tai olosuhteeseen liittyvästä tarpeesta. Henkilön tai hänen perheensä erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat tarpeellisiksi harkitut menot otettaisiin huomioon tarpeellisen suuruisina.
Lähtökohtana olisi, että asiakkaan tulisi kattaa arjen perusmenot vastaanottorahan perusosalla. Tietyissä tilanteissa perusosaan kuuluvia menoja olisi kuitenkin arvioitava henkilön tai perheen erityisten olosuhteiden tai tarpeiden näkökulmasta. Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena on pidetty esimerkiksi pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta tai lasten tarpeista aiheutuvia menoja ja muita näihin verrattavia olosuhteita tai tarpeita. Menot voisivat olla kertaluonteisia tiettyyn elämäntapahtumaan liittyviä tai säännöllisiä, kuten pitkäaikaisen sairauden aiheuttamat asiakkaan itsenäistä selviytymistä tukevat kustannukset. Täydentävän vastaanottorahan tarkoituksena olisi edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta, hyvinvointia ja itsenäistä suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja estää tilanteen huomattavaa heikkenemistä.
Jos henkilö olisi käyttänyt hänelle myönnetyn vastaanottorahan perusosan muuhun kuin vastaanottolain 19 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin menoihin, ei hän olisi oikeutettu täydentävään vastaanottorahaan. Jos henkilöllä olisi perusteltu syy varattomuuteen, voitaisiin täydentävää vastaanottorahaa myöntää myös vastaanottorahan perusosalla katettaviin menoihin. Jos tällaista syytä ei olisi, eikä selvittämisestä huolimatta syytä saataisi selville, tulisi vastaanottokeskuksen turvata henkilön perustarpeet esimerkiksi antamalla hakijalle peruselintarvikkeita. Tilanteessa tulisi huolehtia erityisesti lasten erityistarpeiden turvaamisesta.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 momentti, jonka mukaan kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan välttämätön toimeentulo voitaisiin turvata maahan tulon jälkeen lyhytaikaisesti vastaanottorahan sijaan hyödykkeillä, jos sisäministeriö olisi päättänyt 12 §:n 3 momentissa tarkoitetun valmiussuunnitelman käyttöönotosta. Kyse olisi laajamittaisen maahantulon tilanteesta tai muusta maahantulon häiriötilanteesta. Vastaanottodirektiivin 20 artiklan 10 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja kohtuullisen ajan, jonka on oltava mahdollisimman lyhyt, poikkeuksellisesti tarjota aineellisia vastaanotto-olosuhteita, jotka eroavat artiklassa säädetyistä tavanomaisista olosuhteista, jos tavallisesti käytettävissä olevat majoitustilat ovat täynnä tilapäisesti tai tavallisesti käytettävissä olevat majoitustilat eivät tilapäisesti ole käytettävissä majoitettavien henkilöiden suhteettoman suuren määrän taikka ihmisen aiheuttaman katastrofin tai luonnonkatastrofin vuoksi. Tavanomaisista eroavilla vastaanotto-olosuhteilla olisi joka tapauksessa turvattava kaikille hakijoille direktiivin 22 artiklan mukainen terveydenhuollon saatavuus sekä unionin oikeuden, mukaan lukien perusoikeuskirja, ja kansainvälisten velvoitteiden mukainen elintaso.
Ehdotetulla muutoksella mahdollistettaisiin vastaanottorahan myöntämisestä luopuminen lyhytaikaisesti niissä vastaanottokeskuksissa, joissa se ei poikkeuksellisen tilanteen vuoksi olisi mahdollista. Ulko- tai sisärajalla seulontaan otettavien ulkomaalaisten määrän kasvaessa voimakkaasti voi olla tarve ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitetulle keskitetylle seulonnalle. Tällöin vastaanottokeskus toimisi seulontamajoituspaikkana. Lisäksi, jos kansainvälistä suojelua hakevien tai tilapäistä suojelua saavien määrä nousee suhteettoman suureksi ja käytössä oleva vastaanottokeskuskapasiteetti täyttyy, voidaan vastaanottojärjestelmää joutua laajentamaan uusia vastaanottokeskuksia perustamalla. Tällaisessa tilanteessa vastaanottokeskusten tulisi turvata välttämätön toimeentulo ja huolenpito kaikille vastaanoton piiriin otettaville ulkomaalaisille. Vastaanottokeskusten henkilöstöresurssit eivät välttämättä riittäisi yksilöllisten vastaanottorahapäätösten tekemiseen. Keskitetyn seulonnan aikana tai vasta perustettujen vastaanottokeskusten käytössä ei välttämättä myöskään olisi tarvittavia tietojärjestelmiä vastaanottorahapäätösten tekemiseen.
Vastaanottorahan sijaan henkilöiden välttämätön toimeentulo turvattaisiin antamalla hyödykkeitä kuten ruokaa, hygieniatarvikkeita ja vaatteita. Henkilölle voitaisiin antaa myös maksusitoumus tai lahjakortti, jos toimeentulon turvaaminen ainoastaan hyödykkeillä ei olisi mahdollista. Henkilöille voitaisiin lisäksi järjestää ateriat. Kansainvälistä suojelua hakevalla tai tilapäistä suojelua saavalla ei olisi oikeutta saada taannehtien vastaanottorahaa siltä ajalta, jona hänen välttämätön toimeentulonsa olisi turvattu hyödykkein tai maksusitoumuksin. Vastaanottorahan korvaaminen hyödykkeillä koskisi järjestelmän piiriin tulevia uusia asiakkaita. Vastaanottorahan myöntämistä ei keskeytettäisi niiltä asiakkailta, joille olisi jo tehty ensimmäinen vastaanottorahaa koskeva päätös.
Hyödykkeiden antamisesta luovuttaisiin välittömästi, kun kansainvälistä suojelua hakeville tai tilapäistä suojelua saaville olisi mahdollista myöntää vastaanottorahaa. Kyseessä olisi lyhytaikainen järjestely, joka kestäisi keskitetyn seulonnan osalta enintään seulonnan keston ajan. Vastaanottokeskuksessa kyse olisi enintään muutamasta viikosta, kunnes keskuksen tietojärjestelmät olisi saatu toimimaan.
Edellytyksenä vastaanottorahan myöntämisestä luopumiselle olisi se, että sisäministeriö päättäisi 12 §:n 3 momentin mukaisen valmiussuunnitelman käyttöönotosta. Jos suunnitelman käyttöönotto koskisi kansainvälistä suojelua hakevia, tulisi siitä ilmoittaa Euroopan unionin turvapaikkavirastolle ja Euroopan komissiolle. Sisäministeriö ilmoittaisi turvapaikkavirastolle ja Euroopan komissiolle myös, kun valmiussuunnitelman mukaisista väliaikaisista toimenpiteistä luovuttaisiin. Maahanmuuttovirasto ohjaisi, sisäministeriötä kuultuaan, vastaanottokeskuksia siinä, missä vastaanottokeskuksissa vastaanottorahapäätösten tekemisestä voitaisiin väliaikaisesti luopua ja milloin päätösten tekeminen tulisi jälleen aloittaa.
20 §.Vastaanottorahan määrä. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan. Ehdotetuilla muutoksilla tuotaisiin väliaikaisella lailla (466/2024) säädetty vastaanottorahan perusosan määrä osaksi pysyvää lainsäädäntöä.
Vastaanottokeskuksen asiakkaalle antama aineellinen tuki muodostuu rahana annettavasta osuudesta ja vastaanoton hyödykkeistä. Hyödykkeinä annetaan maksuttomia informaatiovälineitä, majoittumiseen ja ruokailuun liittyviä perustarvikkeita sekä, siivous- ja puhtaanapitovälineitä. Tarvittaessa hyödykkeinä annetaan myös vastaanottorahan perusosalla katettaviin menoihin kuuluvia vaatteita, hygieniatarvikkeita, ja peruselintarvikkeita. Mikäli vastaanottokeskus järjestää asiakkaille ateriat, on vastaanottorahana myönnettävän etuuden määrä pienempi. Aineelliseen tukeen ei lasketa majoitusta, joka järjestetään vastaanottopalveluna. Vastaanottokeskuksen asiakkaiden toimeentulo ja hyvinvointi turvataan aineellisen tuen lisäksi muilla vastaanottopalveluilla ja vastaanottokeskuksen tarjoamalla tuella ja ohjauksella.
Vastaanottodirektiivi edellyttää, että vastaanotto-olosuhteet turvaavan rahallisen etuuden määrä on määritettävä käyttäen tasoja, jotka on kansallisesti vahvistettu valtion omien kansalaisten riittäväksi elintasoksi. Kansallisen sosiaaliturvan vertailutasona käytettäisiin toimeentulotuen perusosan 50 prosentilla alennettua määrää, joka asettuu samalle tasolle kuin ehdotettu vastaanottorahan määrä. Sosiaali- ja terveysministeriö on toimeentulotukea koskevaa hallituksen esitystä (HE 116/2025 vp) valmisteltaessa arvioinut, että 50 prosentin alentamisen jälkeen maksettavan toimeentulotuen suuruus täyttäisi edelleen 19 §:n 1 momentin edellyttämän toimeentulon turvaamisen vaatimuksen.
Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan vastaanottorahan määrä kuukautta kohti olisi yksin asuvalla 300 euroa. Jos hän majoittuisi ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa, vastaanottorahan määrä olisi 88 euroa.
Ehdotetun 2 momentin 2 kohdan mukaan muulle yli 18 vuotta täyttäneelle myönnettävän perusosan määrä olisi vastaanottokeskuksessa, jossa ei tarjota aterioita, 254 euroa kuukaudessa. Ateriat tarjoavassa keskuksessa vastaanottorahan määrä olisi 72 euroa. Muun yli 18- vuotta täyttäneen perusosaa sovellettaisiin täysi-ikäiseen henkilöön, joka ei ole yksin asuva tai yksinhuoltaja. Tämä tarkoittaisi käytännössä erilaisista syistä yhteistaloudessa asuvia aikuisia. Määrittelyn lähtökohtana olisivat asumisjärjestelyt ja henkilön elatusvelvollisuus. Soveltamisen edellytyksenä olisi, että yhteistaloudessa asuminen olisi todellista eli, että henkilöillä olisi yhteinen ruokatalous ja käyttötavarat olisivat yhteiskäytössä.
Ehdotetun 2 momentin 3 kohta koskisi väliaikaisella lailla säädetyn mukaisesti perheensä kanssa asuvalle 10–17-vuotiaalle lapselle myönnettävän vastaanottorahan perusosaa. Perheensä kanssa asuvalle 10–17-vuotiaalle lapselle myönnettävän vastaanottorahan määrä olisi 210 euroa kuukaudessa vastaanottokeskuksessa, jossa ei tarjota aterioita. Ateriat tarjoavassa vastaanottokeskuksessa vastaanottorahan määrä olisi 10–17-vuotiaalle lapselle 60 euroa.
Ehdotetun 2 momentin 4 kohdassa säädettäisiin, että perheensä kanssa asuvalle alle 10- vuotiaalle lapselle myönnettävän vastaanottorahan määrä olisi 191 euroa kuukaudessa vastaanottokeskuksessa, jossa ei tarjota aterioita. Ateriat tarjoavassa vastaanottokeskuksessa vastaanottorahan määrä alle 10-vuotiaalle lapselle olisi 57 euroa.
Momentin 5 kohtaan ehdotetun mukaan yksinhuoltajan vastaanottorahan perusosan määrä olisi 336 euroa vastaanottokeskuksessa, jossa ei tarjota aterioita. Ateriat tarjoavassa keskuksessa vastaanottorahan määrä yksinhuoltajalle olisi 97 euroa. Yksinhuoltajan velvollisuus on oman elatuksensa lisäksi pitää huolta alaikäisen lapsensa tai ottolapsensa elatuksesta. Näin ollen yksinhuoltajataloudessa on oletettavasti sellaisia menoja, jotka koskevat koko kotitaloutta, joita toinen samassa taloudessa asuva aikuinen ei ole tukemassa ja jotka eivät tule riittävästi huomioon otetuiksi yksin asuvan aikuisen perusosassa.
21 §.Käyttöraha. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavan. Ehdotetulla muutoksella tuotaisiin väliaikaisella lailla (466/2024) säädetty käyttörahan määrä osaksi pysyvää lainsäädäntöä
Pykälässä säädetään ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle myönnettävästä käyttörahasta. Ilman huoltajaa olevalle lapselle myönnetään vastaanottorahan sijasta käyttöraha, jos vastaanottokeskus järjestää täyden ylläpidon, johon sisältyvät 19 §:ssä tarkoitetut vastaanottorahan perusosalla ja täydentävällä vastaanottorahalla katettavat menot ja vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot. Käyttöraha on taskurahaan verrattava etuus.
Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että ilman huoltajaa olevan alle 16-vuotiaan lapsen käyttöraha kuukautta kohti olisi 26 euroa ja 16 vuotta täyttäneen 47 euroa. Käyttöraha voisi olla myös tätä pienempi, jos se olisi perusteltua lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen.
22 §.Vastaanotto- ja käyttörahan tarkistaminen. Pykälän mukaan vastaanotto- ja käyttörahan määrä tarkistetaan vuosittain siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään. Laki eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistuksista vuosina 2024–2027 (1296/2023) on jäädyttänyt vastaanottorahan ja käyttörahan määrän vuoden 2023 tasolle. Indeksijäädytyksen voimassa ollessa lain 22 §:ää ei sovelleta.
Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavan, koska siinä säädetty pisteluku on vastaanottorahan ja käyttörahan indeksijäädytyksestä johtuen vanhentunut. Voimassa olevan lain mukaan vastaanottorahan- ja käyttörahan määrät vastaavat sitä kansaneläkeindeksin pistelukua, jonka mukaan vuoden 2010 tammikuussa maksettavina olleiden kansaneläkkeiden suuruus on laskettu. Indeksijäädytyksen päättyessä tulisi vastaanottolakiin säätää uusi kansaneläkeindeksin pisteluku vastaanottorahan ja käyttörahan määrän tarkistamiseksi. Ajantasaisilla kansaneläkeindeksin pisteluvun tiedoilla päivitetty momentti palautettaisiin tällöin pykälään.
23 §.Vastaanotto- ja käyttörahan myöntäminen ja takaisin periminen. Pykälän 3 momentti ehdotetaan muutettavan siten, että vastaanotto- ja käyttörahan myöntämisessä noudatettaisiin soveltuvin osin toimeentulotuesta annetun lain 2 ja 3 luvun toimeentulotuen määräytymistä ja menettelyä koskevia säännöksiä. Voimassa olevassa laissa viitataan ainoastaan toimeentulotukilain 3 lukuun. Toimeentulotukilakia on kuitenkin muutettu vastaanottolain säätämisen jälkeen niin, että esimerkiksi tuen määräytymistä ja laskelmaa koskeva sääntely on siirretty lain 3 luvusta 2 lukuun.
23 a §.Tulojen ja varojen ilmoittaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 23 a §, jossa säädettäisiin vastaanottokeskuksen asiakkaan velvollisuudesta antaa tiedot tuloistaan ja varoistaan sille vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaaksi hänet olisi rekisteröity.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakevan, tilapäistä suojelua saavan, ja heidän perheenjäsentensä olisi annettava kaikki tiedossaan olevat vastaanottorahan ja käyttörahan myöntämiseen, ja vastaanottopalvelujen antamiseen vaikuttavat tiedot tuloistaan ja varoistaan sille vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaaksi hänet olisi rekisteröity. Ilmoittamisvelvollisuus koskisi kaikkia vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröityjä, myös niitä, jotka eivät hakisi vastaanottorahaa. Tietoja käytettäisiin sen arvioimiseen, voidaanko henkilölle myöntää vastaanottorahaa tai käyttörahaa. Tietoja käytettäisiin lisäksi sen arvioimiseen tulisiko vastaanottopalvelujen saajalta, jolla on säännöllisiä ansiotuloja tai merkittävää varallisuutta tai muita tuloja periä 32 §:ssä tarkoitettu maksu vastaanottopalveluista tai vastaanottopalveluista takautuvasti perittävä maksu. Velvollisuudesta ilmoittaa tuloista ja varoista tiedotettaisiin asiakasta 15 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Vastaanottorahan tai käyttörahan myöntämisestä tai vastaanottopalveluista perittävistä maksuista päättävän vastaanottokeskuksen olisi saatava kaikki käsittelyn kannalta merkittävät tiedot ja selvitykset henkilön ja hänen perheensä tuloista, varallisuudesta ja muista olosuhteista. Asian kannalta välttämättömiä tietoja voisivat olla muun muassa kuitit ja tositteet suoritetuista tai suoritettavista maksuista, tulo- ja tilitositteet ja vastaavat vastaanottorahaa myönnettäessä tai vastaanottopalveluista perittävistä maksuista päätettäessä tarvittavista asiakirjoista. Ilmoitusvelvollisuus koskisi myös ulkomailta saatavia tuloja ja varoja, jos ne olisivat henkilön käytettävissä Suomessa. Vastaanottorahan tosiasialliseen tarpeeseen vaikuttavat koko perheen menot sekä tulot ja varat, mistä johtuen vastaanottopalvelujen saajan tulisi ilmoittaa myös perheensä käytössä olevista tuloista ja varoista. Vastaanottopalvelujen saajan perheeseen voi kuulua henkilöitä, joilla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edelleen siitä, että henkilön olisi välittömästi ilmoitettava vastaanottokeskukselle tuloja ja varallisuutta koskevissa tiedoissa tapahtuneista muutoksista. Koska vastaanottorahaa, käyttörahaa tai vastaanottopalveluista perittäviä maksuja koskeva päätös saattaa olla hallinnollisesti tarkoituksenmukaista tehdä kuukautta pidemmälle ajanjaksolle, olisi tarpeellista, että henkilöllä olisi velvollisuus ilmoittaa sellaisista tulojensa ja menojensa muutoksista ja muista olosuhteiden muutoksista, joilla voisi olla päätöstä korottava tai alentava vaikutus. Vastaanottokeskuksen asiakkaalle, joka ei vastaanottokeskuksen selvityspyynnöstä huolimatta ilmoittaisi tulojaan tai varojaan, ei myönnettäisi vastaanottorahaa tai käyttörahaa. Lisäksi henkilölle jo myönnetty vastaanottoraha voidaan periä takaisin 23 §:n mukaisesti.
29 §.Suomalaista yhteiskuntaa koskevien perustietojen antaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavan vastaavasti. Pykälässä ehdotetaan säädettävän suomalaista yhteiskuntaa koskevien perustietojen antamisesta.
Pykälässä ei enää säädettäisi työ- ja opintotoiminnasta. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn lyhentyessä, työ- ja opintotoiminnan järjestäminen ei olisi tarkoituksenmukaista. Vastaanottokeskuksen asiakkaana olevat henkilöt, voisivat osallistua esimerkiksi vapaaehtoisten järjestämään kielenopetukseen. Jatkossa työtoimintaan sisältyvä velvollisuus huolehtia oman huoneen ja asuintilojen siisteydestä kuuluisi osaksi 16 a §:ssä säädettävää vastaanottokeskuksen järjestyssääntöä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän siitä, että vastaanottokeskus järjestäisi kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle kurssin, jolla annettaisiin perustietoja suomalaisesta yhteiskunnasta. Kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle annettaisiin tietoa esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja normeista, perus- ja ihmisoikeuksista, yhdenvertaisuudesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Tietoa voitaisiin antaa esimerkiksi kirjallisena materiaalina, erillisellä läsnä kurssilla tai verkko-opintoina. Tieto annettaisiin mahdollisuuksien mukaan henkilön äidinkielellä tai kielellä, jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän.
Ehdotuksen mukaan 18 vuotta täyttänyt vastaanottopalvelun saaja olisi velvollinen suorittamaan kurssin. Ilman perustelua syytä kurssin suorittamisesta kieltäytyminen voisi johtaa jäljempänä 6 – luvussa säädettäväksi ehdotettavaan vastaanottorahan alentamiseen. Henkilölle kerrottaisiin kurssin velvoittavuudesta vastaanottokeskuksen järjestyssäännössä. Kaikilla vastanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröidyillä aikuisilla olisi velvollisuus osallistua kurssille. Velvollisuus koskisi myös yksityismajoituksessa majoittuvia. Jos tietoutta annettaisiin sekä läsnä- että verkko-opintoina, ainoastaan verkko-opintojen suorittaminen olisi velvoittavaa. Vastaanottokeskus huomioisi kurssia järjestäessään henkilöt, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kuten luku- ja kirjoitustaidottomat. Vastaanottopalvelujen saajan kanssa sovittaisiin siitä, miten hän suorittaa kurssin. Tieto suoritustavasta ja kurssin suorittamisesta merkittäisin asiakkaan asiakastietoihin. Huomioitava on, että alle 18-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään opetukseen ja saavat sitä kautta tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Osallistuminen ei siten olisi heille velvoittavaa.
Pykälään 2 momentissa ehdotetaan säädettävän siitä, että Maahanmuuttoviraston päätöksellä järjestämisvelvollisuudesta voitaisiin poiketa laajamittaisen maahantulon tai muussa maahantulon häiriötilanteessa. Kurssin järjestäminen laajamittaisen maahantulon aikana voi olla vaikeaa ja kuormittaa vastaanottokeskuksia tarpeettomasti. Muu maahantulon häiriötilanne voisi olla esimerkiksi epidemia, joka estäisi isojen ihmisryhmien koolle kutsumisen. Järjestämisvelvollisuudesta poikkeaminen koskisi tarvittaessa joko kaikkia järjestelmässä olevia vastaanottokeskuksia tai Maahanmuuttoviraston erikseen nimeämiä yksiköitä. Poikkeaminen ei edellyttäisi 12 §:n mukaisen valmiussuunnitelman käyttöönottoa tai ilmoitusta Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle.
30 §.Työ- ja opintotoimintaan osallistuvan vakuutusturva. Pykälä ehdotetaan kumottavan. Koska 29 §:stä esitetään kumottavaksi työ- ja opintotoimintaa koskeva sääntely, ei työ- ja opintoimintaan osallistuvan vakuutusturvasta olisi enää tarpeellista säätää.
31 §.Avustettu vapaaehtoinen paluu. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Myös pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että siitä kävisi nykyistä selkeämmin ilmi avustetun vapaaehtoisen paluun ero ulkomaalaislain 147 a §:ssä säädettyyn vapaaehtoisen paluun aikaan ja vapaaehtoisen paluun aikana tai sen päätyttyä tapahtuvaan itsenäiseen paluuseen.
Pykälän 1 momentissa selkeytettäisiin henkilöryhmää, jonka vapaaehtoista paluuta voidaan tukea. Voimassa olevan säännöksen mukaan paluun tukemiseksi voidaan kansainvälistä suojelua hakeneelle kolmannen maan kansalaiselle, tilapäistä suojelua saaneelle ja ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntalain mukaista kotipaikkaa Suomessa, sekä oleskeluluvan ulkomaalaislain 51 §:n nojalla saaneelle maksaa avustusta ja korvata kohtuulliset matka- ja muuttokustannukset kotimaahan tai muuhun maahan, johon hänen pääsynsä on taattu. Säännös on ollut osin epäselvä sen osalta, mihin asiakasryhmiin muotoilulla tarkalleen viitataan.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että edellytys siitä, että henkilöllä ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa, koskisi kaikkia momentissa mainittuja asiakasryhmiä. Kyseessä olisi täsmentävä, tekninen muutos, eikä oikeustilaa ole tältä osin tarkoitus muuttaa. Lisäksi ajantasaistettaisiin käsite kotipaikka kotikunnaksi. Myös käsite ”tilapäistä suojelua saanut” muutettaisiin tilapäistä suojelua saavaksi, mikä vastaisi 3 §:n 2 kohdan määritelmää.
Pykälän 2 momentissa mahdollistettaisiin Maahanmuuttovirastolle paluumaakohtaisten kampanjoiden järjestäminen. Sisäministeriötä tulisi kuulla asiasta ennen kampanjan järjestämistä. Kampanjoilla voitaisiin poikkeuksellisesti tukea jonkin määrätyn ryhmän vapaaehtoista paluuta tavanomaista suuremmilla avustussummilla. Sisäministeriön asetuksella säädettäisiin tarkemmin poikkeuksellisesta avustuksesta ja sen määrästä, avustuksen kohderyhmästä sekä avustuksen myöntämisen menettelyistä. Momentissa olevaan asetuksenantovaltuuteen lisättäisiin uutena maininta avustuksen kohderyhmästä.
Pykälän 3 momentin alkuun lisättäisiin Maahanmuuttovirastolle toimivalta käsitellä avustetun vapaaehtoisen paluun hakemus ja myöntää hakemuksen perusteella avustus. Muutoksella pyritään antamaan Maahanmuuttovirastolle paremmat mahdollisuudet tukea ja tehostaa paluuneuvontaa ja avustettua vapaaehtoista paluuta sekä tarjota vastaanottokeskuksille tukea kiire- tai muutostilanteissa. Maahanmuuttovirasto ohjeistaa tarkemmin avustetun vapaaehtoisen paluun hakemuksen ja päätöksen tekemisestä.
Pykälän 3 momentista poistettaisiin tarpeettomana momentin toinen virke, jossa todetaan, että jos palaaja ei ole enää rekisteröitynyt vastaanottokeskuksen asiakkaaksi, avustuksen voi hakemuksesta myöntää Maahanmuuttovirasto. Momentin alkuun ehdotettava muutos kattaisi myös nämä tilanteet.
32 §.Vastaanottopalveluista perittävät maksut ja maksun takautuva perintä. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavan. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 4 ja 5 momentti. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan tehtäviä muutoksia.
Pykälän 3 momentista ehdotetaan poistettavan maksun takautuvan perinnän kieltävä säännös. Maksun takautuvasta perinnästä ehdotetaan säädettävän uudessa 5 momentissa.
Pykälään ehdotetaan uutta 4 momenttia, jonka mukaan maksu perittäisiin täysimääräisesti, jos vastaanottopalvelujen saaja ei ilmoittaisi tulojaan ja varojaan 23 a §:n mukaisesti. Henkilön tulisi perustella, miksi maksu tulisi periä alennettuna tai jättää kokonaan perimättä. Jos vastaanottopalveluista perittävä maksu perittäisiin virheellisesti, voisi asiakas hakea siihen oikaisua lain 56 §:n mukaisesti.
Pykälään ehdotetaan uutta 5 momenttia, jossa säädettäisiin vastaanottopalveluista perittävien maksujen takautuvasta perimisestä. Ehdotuksen mukaan maksu voitaisiin periä takautuvasti enintään kolmen kuukauden ajalta, jos jälkikäteen kävisi ilmi, että vastaanottopalvelujen saajalla olisi ollut riittävästi tuloja tai varoja maksun suorittamiseen. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 19 artiklan 5 kohtaan. Vastaanottopalvelujen saajan tulisi ilmoittaa vastaanottokeskukselle tulonsa ja varansa 23 a §:ssä ehdotetun mukaisesti. Jos kuitenkin kävisi ilmi, että henkilö ei olisi ilmoittanut käytössään olevia tuloista ja varoista, aikana jona hänelle olisi annettu vastaanottopalveluja ja hänen käytössään olisi ollut riittävästi tuloja tai varoja vastaanottopalveluista perittävän maksun suorittamiseen, voitaisiin häneltä periä takautuvasti maksu vastaanottopalveluista. Maksu voitaisiin periä takautuvasti enintään kolmen kuukauden ajalta. Jos tulojen ja varojen kätkeminen täyttäisi rikoslaissa (39/1889) tarkoitetun petoksen tunnusmerkit, voisi vastaanottokeskus tehdä asiasta rikosilmoituksen.
Ehdotuksen mukaan Maahanmuuttovirasto päättäisi maksun takautuvasta perinnästä. Vastaanottokeskuksen johtajan olisi tehtävä hakemus vastaanottopalveluista perittävän maksun takautuvasta perimisestä Maahanmuuttovirastolle kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun olisi saatu tieto perusteettomasti ilman maksua annetusta vastaanottopalvelusta. Käytännössä vastaanottokeskuksen sosiaalipalvelut valmistelisivat maksun takautuvaa perintää koskevan hakemuksen, jonka vastaanottokeskuksen johtaja toimittaisi Maahanmuuttoviraston ratkaistavaksi. Maahanmuuttovirasto päättäisi maksun takautuvasta perimisestä. Henkilöllä olisi mahdollisuus vaatia oikaisua maksun takautuvasta perimisestä tämän lain 56 §:n mukaisesti.
Ehdotuksen mukaan hakemukseen olisi liitettävä tarpeellinen selvitys vastaanottopalvelujen antamisesta, maksuvelvollisesta ja tämän edellytyksistä maksun suorittamiseen. Maksua takautuvasti perittäessä olisi huomioitava, että maksu olisi voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaisesti jätettävä perimättä tai sitä olisi alennettava, jos se vaarantaisi ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaisen välttämättömän toimeentulon tai lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamisen perintähetkellä tai vastaisuudessa. Maksun takautuva periminen ei tulisi olla muutoinkaan kohtuutonta. Maksun takautuva periminen ei esimerkiksi saisi johtaa vastaanottorahan tai täydentävän vastaanottorahan tarpeeseen. Sääntely perustuu direktiivin 19 artiklan 6 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa maksamaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja saamansa terveydenhuollon kustannukset tai osallistumaan näihin kustannuksiin tai vaatiessaan hakijaa korvaamaan kustannukset. Jäsenvaltioiden on myös otettava huomioon hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa hänen ihmisarvoaan tai henkilökohtaista koskemattomuuttaan sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet.
39 §.Edustajan määrääminen. Pykälää muutettaisiin vastaamaan vastaanottodirektiivin 27 artiklaa. Pykälässä säädettäisiin edustajan ja tilapäisen edustajan määräämisestä sekä määräajoista.
Pykälän 1 momenttiin selkeytettäisiin sitä missä kaikissa pykälässä mainituissa tilanteissa olisi kyse lapsesta, jolla ei ole oleskelulupaa. Voimassa oleva säännös on ollut osin epäselvä sen osalta, viitataanko ilman oleskelulupaa olevalla lapsella ainoastaan ihmiskaupan uhriksi joutuneeseen lapseen vai myös kansainvälistä suojelua hakevaan ja tilapäistä suojelua saavaan lapseen. Muutoksella selkeytettäisiin sitä, ketä ´jolla ei ole oleskelulupaa` määritteen kohdealaan kuuluisi. Uuden muotoilun mukaan edustaja määrättäisiin kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle sekä sellaiselle ihmiskaupan uhriksi joutuneelle lapselle, jolla ei ole oleskelulupaa. Muutos olisi lakitekninen sikäli, ettei oikeustilaa ole tarkoitus muuttaa.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että edustaja olisi määrättävä mahdollisimman pian ja kuitenkin viimeistään 15 arkipäivän kuluttua hakemuksen tekemisestä. Voimassa olevan pykälän mukaan edustaja tulee määrätä viivytyksettä. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 1 kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa. Määräaika laskettaisiin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä. Koska pykälässä säädetään myös tilapäistä suojelua saavan ja ihmiskaupan uhriksi joutuneen lapsen vastaanottolain mukaisen edustajan määräämisestä, edellytettäisiin myös heidän kohdallaan edustajan määräämistä 15 arkipäivässä. Tilapäistä suojelua hakevan ilman huoltajaa olevan lapsen kohdalla määräaika laskettaisiin tilapäistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä. Ihmiskaupan uhriksi joutuneen lapsen kohdalla määräaika laskettaisiin siitä, kun lapsi on otettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi.
Määräaikaa voitaisiin pidentää enintään 25 arkipäivään, jos sisäministeriö on päättänyt 12 §:ssä tarkoitetusta valmiussuunnitelman käyttöönotosta. Sisäministeriön olisi ilmoitettava määräajan pidentämisestä Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 1 kohdan 4, 5 ja 6 alakohtiin. Vastaanottodirektiivin 32 artiklan mukaisten toimien käyttöönotosta laajamittaisen maahantulon yhteydessä vastaisi 12 §:ssä ehdotetun mukaisesti sisäministeriö. Koska vastaanottodirektiivin soveltamisalaan kuuluvat vain kansainvälistä suojelua hakevat, edellytettäisiin määräajan pidentämisestä ilmoittamista vain heidän kohdallaan. Sisäministeriö ei tekisi ilmoitusta, jos määräajan pidentämistä sovellettaisiin tilapäistä suojelu saavien tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettujen kohdalla.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus muuhun lailliseen edustajaan. Jatkossa vastaanottolain mukainen edustaja olisi määrättävä lapselle, joka on Suomessa ilman huoltajaa. Lastensuojelulain (417/2007) 22 §:n mukaan lapselle voidaan lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen puhevaltaa. Edunvalvojan määräämiseen huoltajan sijaan sovelletaan lastensuojelulain 22 §:n mukaan holhoustoimilakia (442/1999). Tuomioistuin voi näissä tilanteissa määrätä edunvalvojan esimerkiksi vain tiettyä tehtävää tai oikeudenkäyntiä varten. Jos ilman huoltajaa olevalle lapselle määrättäisiin esimerkiksi lastensuojelun edunvalvoja, ei tämä poistaisi tarvetta vastaanottolain mukaisen edustajan määräämiselle, koska edunvalvojan tehtävä on usein suppeampi kuin vastaanottolain mukaisen edustajan, eivätkä edunvalvojan tehtävät vastaa edustajan tehtäviin kuuluvia sisältöjä kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn tai vastaanottoprosessin osalta. Tästä syystä ilman huoltajaa maahan saapuvalle lapselle tulisi määrätä vastaanottolain mukainen edustaja, vaikka hänelle olisikin jo määrätty esimerkiksi lastensuojelun edunvalvoja tai muu laillinen edustaja. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa oikeustilaa, sillä käytännössä kaikille ilman huoltajaa maahan saapuville lapsille on jo nykyisinkin määrätty vastaanottolain mukainen edustaja. Muutos kuitenkin selkeyttäisi lain tasolla niitä tilanteita, joissa ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle lapselle tulisi määrätä vastaanottolain mukainen edustaja.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä huomioitaisiin 1 momenttiin ehdotetut määräaikoja koskevat muutokset. Vastaanottokeskuksen olisi tehtävä viivytyksettä hakemus edustajan määräämisestä kuultuaan lasta lain 5 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. Muutos edistäisi 1 momenttiin ehdotettua 15 arkipäivän määräajassa pysymistä. Hakemuksen edustajan määräämiseksi kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle tekisi vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi lapsi on rekisteröity. Ihmiskaupan uhrin, joka ei ole tilapäistä suojelua saava tai kansainvälistä suojelua hakeva, edustajahakemuksen vireille laitosta vastaisi jatkossakin Joutsenon vastaanottokeskus, joka ylläpitää ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää.
Pykälän 2 momentista poistettaisiin kohta, jonka mukaan vastaanottokeskuksen johtaja käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa, kunnes lapselle on määrätty edustaja. Jatkossa lapsen puhevallan käyttämisestä ennen varsinaisen edustajan määräämistä säädettäisiin pykälän 4 momentissa.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.
Voimassa olevan pykälän 4 momentin mukaisesta sisällöstä ja edustajien koulutuksesta säädettäisiin jatkossa uudessa 39 a §:ssä. Muutetussa 39 §:ssä säädettäisiin kootusti edustajan määräämiseen liittyvistä seikoista ja siten edustajatoiminnan hallinnointiin, ohjaukseen, koulutukseen, suunnitteluun ja valvontaan liittyvät kokonaisuudet olisivat selkeämpää sisällyttää omaan pykäläänsä.
Muutetussa 4 momentissa säädettäisiin tilapäisen edustajan määräämisestä. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklaan, hallinta-asetuksen 23 artiklaan, menettelyasetuksen 23 artiklaan ja seulonta-asetuksen 13 artiklaan. Momentin mukaan ennen edustajan määräämistä vastaanottokeskuksen johtaja määräisi viipymättä menettelyasetuksen 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetuksi tilapäiseksi edustajaksi vastaanottokeskuksen henkilöstöön kuuluvan työntekijän. Vastaanottokeskuksen henkilöstöön kuuluvalla työntekijällä tarkoitettaisiin sosiaalityöntekijää tai lapsen hoito- ja kasvatustehtävistä vastuussa olevaa työntekijää. Ehdotus vastaisi vastaanottodirektiivin johdanto-osiossa lueteltuja esimerkkejä siitä, kuka voisi toimia tilapäisenä edustajana. Vastaanottokeskuksen johtajan tulisi ennen määräämistä varmistaa, että tilapäisen edustajan etu ei ole ristiriidassa lapsen edun kanssa.
Tilapäisen edustajan määräämisen tavoitteena olisi erityisesti varmistaa, että kansainvälistä suojelua hakevaa ilman huoltajaa olevaa lasta edustetaan ja avustetaan kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn alkuvaiheesta lähtien. Huomioiden edellä edustajan määräämisen määräajasta ehdotetun, tilapäinen edustaja toimisi tehtävässä enintään 15 arkipäivän ajan. Käytännössä tilapäisen edustajan tehtävät liittyisivät kansainvälistä suojelua koskevan hakemusmenettelyn alkuvaiheeseen, kuten lapsen avustamiseen seulonnan aikana sekä kansainvälisen suojelun hakemisen alkuvaiheessa, kuten hakemuksen rekisteröintivaiheessa huomioiden muun muassa Eurodac-asetuksen 14 artiklassa säädetty. Tilapäinen edustaja antaisi lapselle tarvittavat tiedot häntä koskevista menettelyistä ja määräajoista. Tilapäinen edustaja nimettäisiin myös ilman huoltajaa olevalle tilapäistä suojelua saavalle lapselle ja ilman huoltajaa olevalle ihmiskaupan uhrille, joilla ei ole oleskelulupaa, koska ilman huoltajaa oleva lapsi tarvitsee vajaavaltaisena edustajan myös muissa menettelyissä.
Jäljempänä 39 a §:ssä säädetyn mukaisesti Maahanmuuttovirasto vastaisi edustajatoiminnan hallinnoinnista sisältäen edustajatoiminnan ohjauksen, suunnittelun ja valvonnan sekä edustajien koulutuksen. Edustajatoiminnan hallinnointiin liittyvät tehtävät kattaisivat myös tilapäiset edustajat.
39 a §.Edustajatoiminnan hallinnointi. Lakiin lisättäisiin uusi 39 a §, jossa säädettäisiin edustajatoiminnan hallinnoinnista. Hallinnoinnilla tarkoitettaisiin edustajatoiminnan ohjausta, suunnittelua, valvontaa, edustajien kouluttamista sekä käytännön edustajatoiminnan hallinnointia.
Pykälän 1 momentin mukaan vastaanottolain mukaisesta edustajatoiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta sekä edustajien koulutuksesta vastaisi Maahanmuuttovirasto. Voimassa olevan 39 §:n 4 momentissa säädettyjen tehtävien lisäksi Maahanmuuttovirastolle säädettäisiin edustajien koulutusta koskeva tehtävä. Muutoksen tarkoituksena ei kuitenkaan olisi muuttaa voimassa olevaa nykytilaa siltä osin kuin on kyse yhteistyöstä elinvoimakeskus kanssa. Kotoutumislain 36 §:n mukaan oleskeluluvan saaneiden ilman huoltajaa olevien lasten edustajatoiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta vastaa elinvoimakeskus. Elinvoimakeskuksen Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus on hallinnoinut ja kehittänyt 1.1.2025 lähtien kaikkien alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden edustajaksi hakeutuvien käytössä olevaa edustajien verkkokoulutusta.
Maahanmuuttoviraston ohjaustehtävä sisältäisi esimerkiksi edustajille suunnattujen ohjeiden laatimista ja edustajien neuvomista. Maahanmuuttovirasto vastaisi siitä, että vastaanottojärjestelmässä ilman huoltajaa olevien lasten edustajille olisi tarjolla heidän osaamistarpeitaan vastaavaa koulutusta. Edustajille tarjottava koulutus sisältäisi perus- ja jatkokoulutusta. Jatkossa Maahanmuuttovirasto vastaisi selkeämmin siitä, että koulutusta on saatavilla alaikäisenä ilman huoltajaa tulleita kansainvälistä suojelua hakevien, tilapäistä suojelua saavien sekä ihmiskaupan uhreina olevien lasten, joilla ei ole oleskelulupaa, edustajien osaamistarpeita vastaavasti. Maahanmuuttovirasto toteuttaisi jatkossakin yhteistyössä Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskusten ja elinvoimakeskusten kanssa päivityksiä koulutusmateriaaleihin sekä järjestäisi vuosittaisia koulutuspäiviä edustajille kulloinkin tarpeellisiksi havaituista teemoista. Edustajien koulutuksen ja edustajille laadittavien ohjeiden tulisi kattaa edustajan tehtävän kannalta olennaiset tiedot, kuten lapsen oikeudet, asiaankuuluvan lainsäädännön, lapsen edun arvioinnin, lapsen puhevallan käyttöön liittyvät seikat sekä kansainvälisen suojelun hakemiseen liittyvät menettelyt. Muutokset perustuvat vastaanottodirektiivin 2 artiklan 13 kohtaan ja 26 artiklan 6 kohtaan. Myös menettelyasetus, hallinta-asetus ja seulonta-asetus sisältävät edustajan koulutukseen liittyvää sääntelyä.
Maahanmuuttoviraston suunnittelutehtävä sisältäisi esimerkiksi sen seuraamista, että eri alueilla on riittävästi päteviä edustajia. Maahanmuuttovirasto ohjaisi vastaanottokeskuksia edustajien hakemisessa ja tarvittaessa huolehtisi uusien edustajien rekrytoinnista yhteistyössä vastaanottokeskusten ja elinvoimakeskuksen kanssa.
Maahanmuuttoviraston valvontatehtävä kattaisi esimerkiksi edustajien rikosrekisteriotteiden tarkistamisen ja edustajia koskevien selvityspyyntöjen sekä kanteluiden käsittelyn ja puuttumisen edustajien toiminnassa ilmeneviin puutteisiin. Valvontatehtävä sisältäisi myös 39 §:ssä säädettyjen edustajan määräämistä koskevien määräaikojen ja edustettavien lasten enimmäismäärän seurannan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että edustajan tulisi pyynnöstä toimittaa Maahanmuuttoviraston nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Voimassa olevan 40 §:n 2 momentin mukaan rikosrekisteriotetta on vaadittu vain edustajan määräämistä koskevan menettelyn yhteydessä, jolloin rikosrekisteriote toimitetaan käräjäoikeudelle. Uudessa 39 a §:ssä säädettäisiin rikosrekisteriotteen toimittamisesta Maahanmuuttovirastolle. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 8 kohtaan, joka on velvoittavaa sääntelyä. Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002). Kyseistä lakia koskeva muutos on edellytys sille, että Maahanmuuttoviraston voi hoitaa valvontatehtäväänsä. Pyyntö toimittaa rikosrekisteriote voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun edustajan määräämisestä olisi kulunut huomattavan pitkä aika eikä edustajalle olisi määrätty uusia edustettavia tai jos olisi syytä epäillä rikosrekisterin osalta edustajan kelpoisuutta tehtävään esimerkiksi hänestä tehdyn kantelun perusteella. Edustajien rikosrekisteriotteen tarkistaminen valvontatoimena olisi Maahanmuuttovirastolle uusi tehtävä. Rikosrekisteriotteen toimittamisesta käräjäoikeudelle säädettäisiin jatkossakin vastaanottolain 40 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi lapsi on rekisteröity, vastaisi edustajatoiminnan käytännön hallinnoinnista. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 39 §:n 4 momenttia. Käytännön hallinnointiin sisältyisivät esimerkiksi edustajien hakemiseen ja vapauttamiseen liittyvät tehtävät sekä edustajien tukeminen käytännön työssä, kuten tarvittavien tilojen ja tulkkipalveluiden järjestäminen edustajan ja lapsen tapaamisia varten. Vastaanottokeskus perehdyttäisi edustajat tehtäväänsä ja varmistaisi, että edustajalla olisi käytössään kaikki tarvittavat tiedot tehtävänsä hoitamiseksi. Vastaanottokeskus kirjaisi tiedot edustajasta sekä vastaisi edustajaa koskevien tietojen päivittämisestä ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä olevaan edustajarekisteriin. Hallinnointitehtävät vastaisivat olemassa olevia käytäntöjä, eivätkä ne lisäisi tai muuttaisi vastaanottokeskusten työtä nykyisestä.
40 §.Edustajan kelpoisuus. Pykälää muutettaisiin vastaamaan vastaanottodirektiiviä, menettely-, hallinta- ja seulonta-asetusta.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että arvioitaessa edustajan sopivuutta tehtävään, olisi otettava huomioon muun muassa edustajaksi esitetyn osaaminen ja asiantuntemus sekä tehtävän laatu ja laajuus. Muutos perustuisi vastaanottodirektiivin 2 artiklan 13 kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 9 kohtaan. Myös hallinta-asetus ja seulonta-asetus sisältävät velvoittavaa sääntelyä edustajan kelpoisuudesta. Tavoitteena olisi selkeyttää niitä seikkoja, joita kelpoisuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon. Edustajan riittävä osaaminen ja asiantuntemus edistäisi esimerkiksi lapsen kansainvälistä suojelua koskevan hakemusasian käsittelyä. Edustajan tehtävän laadun ja laajuuden arvioinnilla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, pystyykö edustaja sitoutumaan lapsen edustajaksi vaadittavaksi ajaksi ja vastaamaan edustettavan lapsen tarpeisiin. Edustajan tehtävän kesto ja sisältö voivat vaihdella huomattavasti esimerkiksi sen mukaan, onko kyseessä pieni lapsi vai pian täysi-ikäistyvä nuori. Vastaanottovaiheessa edustajalla tulisi olla riittävästi tietoa ja ymmärrystä erityisesti kansainvälisen suojelun hakemiseen liittyvistä menettelyistä, ihmiskauppaan liittyvistä ilmiöistä, lasten hyvinvoinnin tukemisesta sekä ilman huoltajaa olevien lasten erityistarpeista. Lapsen saadessa oleskeluluvan, edustajalla tulisi olla riittävästi tietoa myös kuntaan ja hyvinvointialueen palveluihin siirtymisestä. Edustajan soveltuvuutta ei voitaisi arvioida yksinomaan tietynlaisen tutkinnon tai työkokemuksen kautta. Arvioinnissa voitaisiin kuitenkin huomioida esimerkiksi edustajan aikaisempi kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä, tuntemus viranomaisprosesseista tai lainsäädännöllinen asiantuntemus.
Edustajaksi esitettävältä edellytettäisiin kulloinkin käytössä olevan edustajakoulutuksen suorittamista. Edustajakoulutuksen lisäksi edustajan tulisi omatoimisesti ylläpitää osaamistaan esimerkiksi perehtymällä edustajille suunnattuihin ohjeistuksiin ja osallistumalla edustajille järjestettäviin jatkokoulutuksiin tarpeen mukaisesti. Edustajan sopivuutta arvioitaessa olisi huomioitava edustajan kyky ylläpitää ja kehittää tehtävässä tarvittavaa osaamista ja asiantuntemusta lapsen tilanteen vaatimusten mukaisesti.
Edustajaksi ei voitaisi määrätä henkilöä, jolla on tai voisi olla eturistiriita lapsen kanssa. Varsinaisen edustajan tulisi toimia ilman sidonnaisuuksia poliisiin, rajatarkastusviranomaiseen ja Maahanmuuttovirastoon tai muihin viranomaisiin, jotka vastaavat kansainvälisen suojeluun liittyvistä menettelyistä, oleskeluluvan myöntämisestä tai maasta poistamisesta. Varsinaisella edustajalla ei lähtökohtaisesti tulisi myöskään olla sidonnaisuuksia vastaanottopalveluja tarjoaviin toimijoihin. Tämän vuoksi varsinaiseksi edustajaksi ei voitaisi määrätä henkilöä, joka työskentelee vastaanottokeskuksessa tai vastaanottopalveluja tarjoavalla toimijalla. Edustaja toimisi itsenäisesti suhteessa lapsen asioista päättäviin viranomaistahoihin. Näin edustaja pystyisi ajamaan lapsen etua puolueettomasti kaikissa lasta koskevissa päätöksissä.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin edustettavien lasten samanaikaisesta enimmäismäärästä yksittäisen edustajan kohdalla. Yksittäisellä edustajalla voisi olla samanaikaisesti enintään 30 edustettavaa lasta. Edustajan kelpoisuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomioita edustettavien lasten määrään. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 7 kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 10 kohtaan. Enimmäismäärä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että jokaisella edustajalla voisi lähtökohtaisesti olla samanaikaisesti 30 lasta edustettavanaan, vaan tapauskohtaisesti tulisi arvioida yksittäisen edustajan tosiasialliset mahdollisuudet hoitaa tehtävänsä. Kullakin edustajalla voisi olla vain sellainen määrä edustettavia lapsia, joiden asioihin edustaja pystyy täysipainoisesti perehtymään ja joiden asioita edustaja pystyy hoitamaan tehokkaasti. Vastaanottovaiheessa edustettavien lasten määrän arvioinnissa kiinnitettäisiin huomioita erityisesti siihen, ettei lapsen kansainvälistä suojelua koskevan hakemusasian käsittely viivästyisi edustajasta johtuvista syistä. Edustettavien lasten määrä voisi tapauskohtaisesti vaihdella ja sopiva määrä edustettavia lapsia riippuisi esimerkiksi siitä, hoitaako edustaja tehtäviään muun työn ohella vai päätehtävänään. Huomiota olisi kiinnitettävä myös edustettavien lasten tilanteeseen. Edustettavien lasten lukumäärän rajaamisella varmistettaisiin se, että edustaja pystyy hoitamaan tehtävänsä tehokkaasti.
Edustettavien lasten enimmäismäärää voitaisiin nostaa enintään 50:een. Sisäministeriön olisi ilmoitettava enimmäismäärän nostamisesta Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 1 kohdan 4, 5 ja 6 alakohtiin. Direktiivin 32 artiklan mukaisten toimien käyttöönotosta laajamittaisen maahantulon yhteydessä vastaisi 12 §:ssä ehdotetun mukaisesti sisäministeriö. Koska vastaanottodirektiivin soveltamisalaan kuuluvat vain kansainvälistä suojelua hakevat, edellytettäisiin enimmäismäärän nostosta ilmoittamista vain heidän kohdallaan. Sisäministeriö ei tekisi ilmoitusta, jos enimmäismäärän nostoa sovellettaisiin tilapäistä suojelu saavien tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettujen kohdalla.
41 §.Edustajan tehtävät. Pykälää muutettaisiin siten, että edustajalle säädettyjä tehtäviä selkeytettäisiin. Ehdotetut muutokset eivät sisällä tehtäviä, joita ei olisi jo nykyisen lain perusteella voitu katsoa kuuluvan edustajan tehtäväksi. Tehtävät kuitenkin kirjattaisiin täsmällisemmin ja tarkkarajaisemmin lain tasolle, joka edistäisi Maahanmuuttoviraston mahdollisuuksia toteuttaa esimerkiksi ohjaus- ja valvontatehtäviään tehokkaasti ja puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin. Tarkempi tehtävistä säätäminen edistäisi edustajan ymmärrystä vastuistaan ja yhdenmukaistaisi edustajien toimintaa. Ehdotetut muutokset perustuvat vastaanottodirektiivin ja menettelyasetuksen lisäksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen (SopS 59/1991) sekä sen tulkinnasta annettuun lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttiin nro 6 (CRC/GC/2005/6).
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että edustajalle kuuluvia tehtäviä tarkennettaisiin ja edustajan pääasialliset tehtävät luetteloitaisiin kohdiksi 1–5. Luettelo ei olisi tyhjentävä. Kohdan 1 mukaan edustajan tehtävänä olisi käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä koskevissa asioissa. Lapsen puhevallan käyttämisessä sovellettaisiin, sitä mitä oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 ja 2 §:ssä, hallintolain 14 §:ssä, oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 25 §:ssä säädetään. Edustaja käyttäisi huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä tai henkilökohtaista etua tai oikeutta koskevissa asioissa, kuten kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä, koulutukseen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja muihin lapsen elämään liittyvissä keskeisissä asioissa. Käytännössä puhevallan käyttäminen tarkoittaisi, että edustajalla olisi oikeus laittaa asia vireille viranomaisessa tai tuomioistuimessa, osallistua asian selvittelyyn ja käsittelyyn sekä hakea päätöksiin muutosta. Kohta vastaisi voimassa olevaa 41 §:n 1 momentissa säädettyä.
Pykälän 1 momentin kohdan 2 mukaan edustaja käyttäisi huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen varallisuutta ja taloutta koskevissa asioissa. Taloudellisten asioiden hoitamiseen sovellettaisiin, sitä mitä holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) säädetään. Taloudellisten asioiden hoitamiseen kuuluisi esimerkiksi etuuksien, kuten käyttörahan tai vastaanottorahan hakeminen. Jos lapsella olisi merkittävä määrä varallisuutta, edustajan tulisi hoitaa varallisuutta holhoustoimesta annetussa laissa säädetyllä tavalla. Edustaja ei kuitenkaan vastaisi lapsen päivittäisestä rahankäytöstä, vaan siinä lasta ohjaisivat ja neuvoisivat lapsen kasvatuksesta vastuussa olevat henkilöt. Kohta vastaisi voimassa olevaa 41 §:n 1 momentissa säädettyä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan edustajan tehtävänä olisi varmistaa lapsen edun turvaaminen. Kyse olisi edustajan tehtäviä selkeyttävästä sääntelystä. Edustajan tehtävänä olisi varmistaa lapsen edun turvaaminen ja se että lapsen oikeudelliset, sosiaaliset, terveydelliset, henkiset, aineelliset ja koulutukselliset tarpeet katettaisiin asianmukaisesti muun muassa siten että edustaja toimisi yhteyshenkilönä lapsen, viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä. Muilla toimijoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi tahoja, jotka vastaavat lapsen sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoamisesta. Luottamuksellisen suhteen muodostumiseksi edustajan olisi tavattava lasta. Edustaja huolehtisi siitä, että lapsi ymmärtää hänelle annettavat tiedot esimerkiksi vastaanottopalveluihin ja kansainvälisen suojelun hakemiseen liittyen. Edustajalla olisi läsnäolo-oikeus kaikissa suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseissa, mukaan lukien valitusasioiden käsittelyissä, hoitojärjestelyissä ja toimissa, joissa pyritään etsimään pysyvää ratkaisua lapsen tilanteeseen. Edustaja varmistaisi, että lapsen mielipide ja toivomukset tulevat huomioiduksi lapseen liittyvissä ratkaisuissa. Muutoksella selkeytettäisiin edustajan roolia lapsen edun näkökulmasta lain tasolla. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 26 artiklan 1 kohtaan ja 2 artiklan 13 kohtaan.
Momentin 4 kohdan mukaan edustajan tulisi avustaa lasta yhteydenpidossa lapsen perheenjäseniin ja muihin omaisiin. Muutos vastaisi nykyistä käytäntöä ja sitä, mitä voimassa olevan vastaanottolain esitöihin (HE 266/2010 vp) on edustajan tehtävistä tältä osin kirjattu. Lisäksi muutos ottaisi huomioon hallinta-asetuksen 23 artiklan 3 kohdan. Perheenjäsenellä tarkoitettaisiin ulkomaalaislain 37 §:n mukaisia perheenjäseniä. Muu omainen voisi olla esimerkiksi ilman huoltajaa maassa olevan lapsen sisarus tai isovanhempi, täti, setä, eno tai serkku. Edustajan olisi avustettava lasta löytämään perheensä, jos lapsi sitä haluaisi sekä avustettava lasta yhteydenpidossa. Edustaja voisi esimerkiksi käynnistää lapsen perheenjäsenen jäljittämisen Suomen Punaisen Ristin henkilötiedustelun kautta, jos lapsella ei olisi tarkkaa tietoa perheensä olinpaikasta eikä yhteystietoja perheen tavoittamiseksi. Kohta selkeyttäisi lain tasolla edustajan roolia. Avustaminen yhteydenpidossa lapsen perheenjäseniin tai muihin omaisiin voisi joissakin tapauksissa edistää myös lapsen paluuta perheenjäsentensä tai muiden omaisten luokse. Ulkomaalaislain 105 b §:n mukaisesta ilman huoltajaa olevan alaikäisen vanhemman tai muun hänen tosiasiallisesta huollostaan vastanneen henkilön jäljittämisestä vastaisi jatkossakin Maahanmuuttovirasto.
Momentin 5 kohdan mukaan edustaja avustaisi lasta ulkomaalaislain (301/2004) mukaisissa menettelyissä. Edustajan olisi valvottava lapsen edun toteutumista esimerkiksi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn aikana sisältäen myös mahdollisen valitusvaiheen. Edustajan olisi tarvittaessa yhdessä avustajan kanssa annettava lapselle tiedot häntä koskevista menettelyistä ja määräajoista sekä avustettava hakemuksen rekisteröinnissä ja jättämisessä tai tarvittaessa jätettävä hakemus lapsen puolesta. Edustajan olisi avustettava lasta henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, osallistua puhutteluun ja selittää lapselle puhuttelun tarkoitus. Edustajan olisi myös avustettava lasta ulkomaalaislain mukaisessa iän arviointiin liittyvässä menettelyssä. Tehtävien hoitamiseksi edustajan olisi tavattava lasta. Tavoitteena on selkeyttää edustajan roolia erityisesti kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä. Tehtäviä ei ole tässä yhteydessä tyhjentävästi lueteltu. Muutokset perustuvat muun muassa menettelyasetuksen 23 artiklaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edustajan velvollisuudesta kuulla lasta 5 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla ennen 1 momentissa säädetyn lapsen henkilöä tai varallisuutta koskevan päätöksen tekoa. Sisällöltään 2 momentti vastaisi voimassa olevaa 1 momenttia eikä muutoksella olisi vaikutusta oikeustilaan.
Pykälän 3 momentin mukaan edustajan tehtäviin ei kuuluisi lapsen päivittäinen hoito, kasvatus tai muu huolenpito. Sisältö vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia. Lapsen päivittäisestä hoidosta, kasvatuksesta ja muusta huolenpidosta vastaisivat jatkossakin lapsen hoidosta- ja kasvatuksesta vastuussa olevat vastaanottokeskuksen työntekijät tai lapsesta huolta pitävä aikuinen, jos lapsi majoittuu yksityismajoituksessa tai aikuisten ja perheiden vastaanottokeskuksessa. Pykälän 3 momentissa ei enää säädettäisi edustajan tilivelvollisuudesta, koska siitä säädetään holhoustoimesta annetussa laissa, eikä siitä siten olisi tarpeen säätää erikseen vastaanottolaissa. Holhoustoimilain mukainen tilintekovelvollisuus koskee edustajia tilanteissa, kun lapsella on merkittävä määrä omaisuutta. Pääsääntöisesti ilman huoltajaa olevilla lapsilla ei ole varallisuutta tai omaisuutta maahan saapuessaan. Tästä syystä muutos on perusteltu.
42 §.Edustajan vapauttaminen tehtävästään. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa edustaja vapautetaan tehtävästään hakemuksesta. Pykälän 1 ja 2 momenttia ehdotetaan muutettavan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin jatkossakin siitä, että edustaja on vapautettava tehtävästään, jos edustajan määräämisen jälkeen ilmenee, että lapsella on Suomessa huoltaja, ellei vapauttaminen ole lapsen edun vastaista. Lapselle on voitu määrätä edustaja esimerkiksi tilanteessa, jossa huoltaja on lapsen tietämättä oleskellut Suomessa tai saapunut Suomeen lapsen maahantulon jälkeen. Ennen edustajan tehtävästään vapauttamista, olisi selvitettävä onko kyseessä tosiasiassa lapsen huoltaja ja onko edustajan tehtävästään vapauttamiselle esteitä lapsen edun näkökulmasta. Edustajan vapauttaminen tehtävästään, voisi olla lapsen edun vastaista esimerkiksi tilanteissa, joissa huoltajuudesta ei olisi varmuutta esimerkiksi riittävän asiakirjanäytön puuttumisen vuoksi tai jos huoltaja ei pystyisi välittömästi maahan tultuaan hoitamaan lapsen asioita riittävällä tavalla. Edustajan vapauttaminen voisi olla lapsen edun vastaista myös sellaisissa tilanteissa, joissa lapsen huoltaja olisi vain lyhyellä vierailulla Suomessa. Esimerkiksi lapsen kansainvälistä suojelua koskevan hakemusasian jouhevan käsittelyn kannalta olisi tärkeää, ettei edustajan tehtävä automaattisesti lakkaisi viranomaisten saadessa tiedon siitä, että lapsen mahdollinen huoltaja oleskelisi Suomessa. Jos huoltajuudesta ei olisi epäilystä eikä edustajan tehtävästään vapauttaminen olisi lapsen edun vastaista, tulisi vastaanottokeskuksen, jonka asiakkaaksi lapsi on rekisteröity, hakea edustajan tehtävästään vapauttamista.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että jatkossa edustajan vapauttamista tehtävästään tulisi hakea, jos edustajan määräämisen jälkeen lapselle määrättäisiin huoltaja. Nykyisin huoltajan määräämisen vaikutuksista edustajan tehtäviin säädetään lain 43 §:ssä, jonka mukaan edustajan tehtävä lakkaa automaattisesti, jos lapselle määrätään Suomessa huoltaja. Jatkossa edustajan tehtävä ei lakkaisi automaattisesti, jos lapselle määrättäisiin Suomessa huoltaja, vaan edustajan vapauttamista tehtävästään tulisi hakea erikseen. Tilanteissa, joissa lapselle määrätään huoltaja, tulisi varmistua siitä, että edustajan tehtävän päättyminen ei olisi lapsen edun vastaista ja lapselle määrätty huoltaja pystyisi tosiasiallisesti hoitamaan kaikki hänelle kuuluvat tehtävät. Muutos selkeyttäisi huoltajan määräämisen vaikutusta edustajan tehtäviin ja mukailisi eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen (EOAK/3126/2019) ja oikeuskanslerin (OKV/393/1/2019) antamia ratkaisuja. Ratkaisujen sisältöä on avattu tässä esityksessä jäljempänä 43 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että edustaja voitaisiin vapauttaa tehtävästään, jos hän ei hoitaisi tehtäviään asianmukaisesti. Tehtävien asianmukaisella hoitamisella tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että edustaja laiminlöisi tehtäviään tai edustajan toiminta olisi puutteellista tai lapsen edun vastaista eikä tilanne paranisi Maahanmuuttoviraston ohjauksesta huolimatta. Jos edustajan ei katsottaisi hoitavan tehtäviään asianmukaisesti Maahanmuuttoviraston tulisi esittää vastaanottokeskukselle, että vastaanottokeskus tekisi edustajan vapauttamista koskevan hakemuksen käräjäoikeudelle ja hakisi lapselle uutta edustajaa. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 6 kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 9 kohdan 2 kohtaan. Muutoksen tarkoituksena olisi täsmentää 1 momentin mukaisia syitä vapauttaa edustaja tehtävästään.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin maininta muusta laillisesta edustajasta. Jatkossa edustajan tehtävästä vapauttamista koskevan hakemuksen voisi tehdä edustaja, 15 vuotta täyttänyt lapsi itse, vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi lapsi on rekisteröity tai lapsen huoltaja. Muulla laillisella edustajalla on lain esitöiden mukaan (HE 266/2010) tässä yhteydessä tarkoitettu sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimielintä silloin, kun lapsi on otettu huostaan. Viittaus perustuu säännökseen, joka on kumottu sosiaalihuoltolain muuttamisesta annetun lain (588/2022) nojalla. Muutos olisi yhdenmukainen 43 §:ään esitettävien muutosten kanssa. Ilman huoltajaa olevan lapsen muu laillinen edustaja voisi kuitenkin jatkossakin, tarpeen vaatiessa, tehdä kantelun vastaanottolain mukaisen edustajan toiminnassa ilmenneistä puutteista vastaanottokeskukselle tai Maahanmuuttovirastolle.
43 §.Edustajan tehtävän lakkaaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälässä säädettäisiin edustajan tehtävän lakkaamisesta ilman erillistä hakemusta.
Pykälän 1 kohtaa muutettaisiin siten, että edustajan tehtävä lakkaisi, kun edustettava täyttäisi 18-vuotta tai todettaisiin täysi-ikäiseksi. Edustettavan toteamisella täysi-ikäiseksi tarkoitettaisiin tilanteita, joissa edustettava todetaan joko ulkomaalaislain mukaisessa iän arviointia koskevassa menettelyssä tai muulla tavoin vähintään 18-vuotiaaksi edustajan määräämisen jälkeen. Täsmennys vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan vastaanottolain perusteluja (HE 266/2010) siltä osin kuin niissä kuvataan edustettavan toteamista 18-vuotiaaksi oikeuslääketieteellisen ikätutkimuksen jälkeen. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 1 kohdan 7 alakohtaan ja menettelyasetuksen 25 artiklan 1 kohtaan sekä 23 artiklan 2 kohtaan. Muutos selkeyttäisi lain tulkintaa.
Pykälän 2 kohdan mukaan edustajan tehtävä lakkaisi, kun edustettava muuttaa pysyvästi pois Suomesta.
Voimassa olevan pykälän 3 kohdasta luovuttaisiin. Voimassa olevan pykälän 3 kohdan mukaan edustajan tehtävä lakkaa, kun edustettavalle määrätään Suomessa huoltaja tai muu laillinen edustaja. Huoltajan määräämisen vaikutuksista edustajuuteen säädettäisiin tässä esityksessä ehdotetussa 42 §:ssä. Muulla laillisella edustajalla on lain esitöiden (HE 266/2010) mukaan tarkoitettu sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimielintä silloin, kun lapsi on otettu huostaan. Viittaus perustuu säännökseen, joka on kumottu sosiaalihuoltolain muuttamisesta annetun lain (588/2022) nojalla. Lisäksi voimassa oleva 3 kohta on aiheuttanut ristiriitaisia tulkintoja, jotka ovat voineet johtaa edustettavien lasten kannalta ongelmalliseen tilanteeseen. Voimassa oleva säännös on ollut osin epäselvä ja tulkinnanvarainen, jonka vuoksi sääntelyä on perusteltua selkeyttää.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa (EOAK/3126/2019) on arvioitu voimassa olevan pykälän 3 kohdan tulkintaa. Ratkaisussa käsitellään sekä huostaanoton vaikutusta edustajan tehtäviin että edunvalvojan määräämistä lapselle huoltajan sijaan lastensuojeluasiassa. Ratkaisussa todetaan, että lapselle voidaan määrätä lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja käyttämään huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lastensuojelua koskevissa asioissa. Lapselle voidaan määrätä myös muu laillinen edustaja esimerkiksi adoptiolain (22/2012) 55 §:n tai esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:n nojalla. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ei ole pitänyt lapsen edun mukaisena tulkintaa, jonka mukaan hyvin rajatunkin tehtävän määrääminen edunvalvojalle, lakkauttaisi kokonaan vastaanottolain mukaisen edustajan tehtävän. Myös silloin, jos edustajan tehtävän katsottaisiin automaattisesti lakkaavan kokonaan lapsen huostaanoton seurauksena, päädyttäisiin lapsen puhevallan käytön kannalta lapsen edun vastaiseen tulkintaan, joka olisi myös turvapaikkamenettely- ja vastaanottodirektiivin vastainen. Muutoksen myötä huostaanotto ei jatkossa automaattisesti lakkauttaisi edustajan tehtävää. Jos lapsi otettaisiin huostaan, sosiaalihuollon viranomaiselle siirtyisi oikeus päättää lapsen asioista lastensuojelulain 45 §:n perusteella. Edustajan tehtävä ei lakkaisi myöskään silloin, kun lapselle määrättäisiin lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja tai muu laillinen edustaja valvomaan lapsen etua ja käyttämään huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa kulloinkin rajatussa asiassa. Lapselle määrätty lastensuojelulain mukainen edunvalvoja tai muu laillinen edustaja syrjäyttäisi edustajan tehtävän tai oikeuden käyttää lapsen puhevaltaa vain siltä osin, kuin edunvalvojan määräys ja vastaanottolain mukaisen edustajan tehtävä olisivat päällekkäisiä. Jos edunvalvojan tai muun laillisen edustajan määräys päättyisi, edustajan tehtävä palautuisi alkuperäiseen laajuuteensa, ellei asialle olisi muuta lakiin tai viranomaisen määräykseen perustuvaa estettä.
44 §.Ilmoitusvelvollisuus. Pykälää ehdotetaan muutettavan vastaanottodirektiivin tehtyjen muutosten perusteella. Voimassa olevan pykälän käräjäoikeuden ilmoitusvelvollisuutta koskevan sääntelyn täsmentämisen lisäksi pykälässä säädettäisiin myös Maahanmuuttoviraston, poliisin, rajaviranomaisen ja vastaanottokeskuksen ilmoitusvelvollisuuksista.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin säännös käräjäoikeuden velvollisuudesta ilmoittaa myös vastaanottokeskukselle edustajan määräämistä tai tehtävästä vapauttamista koskevista päätöksistä. Muutos olisi perusteltu, koska sillä varmistettaisiin tiedonkulku suoraan käräjäoikeudesta lapsen vastaanottopalveluista vastaavaan vastaanottokeskukseen.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että edustajalle ja tilapäiselle edustajalle, olisi tiedotettava viipymättä sellaisista edustettavaa lasta koskevista seikoista, joiden arvioidaan olevan merkityksellisiä edustajan 41 §:n mukaisten tehtävien hoitamisessa. Ilmoitusvelvollisuus koskisi Maahanmuuttovirastoa, poliisia, rajatarkastusviranomaista ja vastaanottokeskusta. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 5 c kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 5 kohtaan. Edustajan tiedonsaantioikeudesta säädettäisiin jatkossakin vastaanottolain 58 §:ssä.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jonka mukaan vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi lapsi on rekisteröity, ilmoittaisi ilman huoltajaa olevalle lapselle, että hänelle on määrätty edustaja. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 5 a kohtaan ja menettelyasetuksen 23 artiklan 5 a kohtaan. Edustajaa koskevan ilmoituksen yhteydessä vastaanottokeskus tiedottaisi ilman huoltajaa olevaa lasta myös siitä, miten edustajasta voi tehdä kantelun. Käytännössä kantelu voisi koskea esimerkiksi edustajan moitittavaa tai muuten epäasiallista toimintaa. Hallintokantelusta säädetään hallintolaissa.
6 luku. Lakiin ehdotetaan lisättävän siitä aiemmin kumotun 6 luvun tilalle uusi 6 luku, jonka otsikoksi tulisi Vastaanottopalveluja koskevat rajoitustoimet. Lukuun koottaisiin tarpeelliset säännökset vastaanottodirektiivin vastaanotto-olosuhteita ja liikkumisvapautta rajoittavien säännösten täytäntöönpanemiseksi.
45 §.Vastaanottorahan alentaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 45 §, jossa säädettäisiin vastaanottorahan alentamisesta. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklaan.
Pykälän 1 momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle tai tilapäistä suojelua saavalle myönnettävän vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin Maahanmuuttoviraston päätöksellä 20 prosenttia, jos henkilö jättäisi ilman perusteltua syytä noudattamatta hänelle asetettuja velvollisuuksia tai rajoituksia. Tavoitteena on edistää sääntöjen noudattamista ja antaa vastaanottokeskukselle välineitä puuttua tilanteisiin, joissa keskuksen asiakas ei noudata häntä koskevia velvoitteita. Vastaanottorahan alentamisessa on kyse hallinnollisesta sanktiosta, jonka määräämistoimivaltaa on pidettävä merkittävänä julkisen vallan käyttönä. Tästä johtuen vastaanottorahan alentaminen ehdotetaan Maahanmuuttoviraston tehtäväksi.
Pykälässä säädettyä 20 prosentin vastaanottorahan perusosan alentamista voidaan pitää kohtuullisena, eikä sen lähtökohtaisesti katsottaisi vaarantavan välttämätöntä toimeentuloa. Soveltamiskäytännön yhdenmukaistamisen ja vastaanottorahan alentamisen kohteena olevan henkilön näkökulmasta lain tasolla selkeästi määriteltyä prosenttimäärää voidaan pitää perusteltuna. Vastaanottorahan alentaminen voitaisiin kohdistaa sekä vastaanottorahan täyteen perusosaan että ateriapalvelut tarjoavan vastaanottokeskuksen vastaanottorahan perusosaan.
Vastaanottodirektiivi koskee kansainvälistä suojelua hakevia, mutta kansallisesti vastaanottopalvelujen piirissä on myös tilapäistä suojelua saavia henkilöitä. Tilapäisen suojelun direktiivissä (2001/55/EY) määritellään vähimmäisedellytykset tilapäistä suojelua saaville, jotka ovat oleskeluluvan myöntäminen, työskentely, koulutus, majoitus, sosiaalipalvelut, toimeentuloturva, sairaanhoito ja perheenyhdistäminen. Tilapäisen suojelun direktiivi ei sisällä sääntelyä, joka koskisi vastaanottopalvelujen piiriin kuuluvia rajoituksia tai peruuttamista. Direktiivi ei kuitenkaan estä säätämästä niistä, jos direktiivissä säädetty toimeentuloturva ja muut vähimmäisedellytykset täyttyvät. Yhdenmukaisen kohtelun ja vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröidyn henkilön velvollisuuksien noudattamisen edistämiseksi pidetään perusteltuna ulottaa vastaanottorahan alentaminen soveltuvin osin myös tilapäistä suojelua saaviin henkilöihin.
Pykälän 1 momentin 1–4 kohdissa säädettäisiin perusteista, joilla vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin. Momentin 1 kohdan mukaan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin, jos henkilö ilman perusteltua syytä jättäisi toistuvasti noudattamatta 13 a §:n mukaista velvollisuuttaan tunnistautua vastaanottokeskuksessa. Jos vastaanottopalvelujen saaja jättäisi tunnistautumatta, keskustelisi vastaanottokeskus hänen kanssaan tunnistautumatta jättämisen seuraamuksista. Jos hän jättäisi uudelleen tunnistautumatta ilman perusteltua syytä, päättäisi Maahanmuuttovirasto vastaanottorahan alentamisesta. Kohta tulisi sovellettavaksi myös siinä tapauksessa, jos henkilö palaisi vastaanottokeskukseen sen jälkeen, kun hänen asiakkuutensa vastaanottokeskuksessa olisi jo päätetty 13 a §:n mukaisesti. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 b) kohtaan.
Momentin 2 kohdan mukaan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin, jos henkilö ilman perusteltua syytä ei ylläpitäisi yhteystietojaan 13 a §:n edellyttämällä tavalla. Toimivaltaisen viranomaisen tai vastaanottokeskuksen tulisi ilmoittaa yhteistyövelvoitteen noudattamatta jättämisestä Maahanmuuttovirastolle. Säännös perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 b) alakohtaan. Artiklan kohdassa mainitaan myös toimivaltaisen viranomaisen asettamat menettelyvaatimukset, joiden rikkomisen seuraamuksista säädetään kuitenkin menettelyasetuksessa.
Momentin 3 kohdan mukaan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin, jos henkilö ilman perusteltua syytä rikkoisi toistuvasti tai vakavasti 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädettyä. Ehdotettu säännös toimisi vastaanottokeskuksen välineenä puuttua esimerkiksi häiriökäyttäytymiseen. Säännös perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 e) kohtaan. Toistuvasta rikkomisesta olisi kyse, jos henkilö rikkoisi 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädettyä useammin kuin kerran siitä huolimatta, että vastaanottokeskuksen henkilökunta olisi keskustellut käytöksestä ja sen seuraamuksista henkilön kanssa. Häiriö vastaanottokeskuksen yleiselle järjestykselle tarkoittaisi esimerkiksi toistuvaa ja häiritsevää päihteiden käyttöä tai toistuvaa vastaanottokeskuksen omaisuuden vahingoittamista. Vakavalla vaaralla muiden henkilöiden turvallisuudelle tarkoitettaisiin sellaista käyttäytymistä, joka heikentäisi oleellisesti muiden vastaanottokeskuksen asiakkaiden tai henkilökunnan turvallisuuden tunnetta tai rajoittaisi muiden asiakkaiden mahdollisuuksia päästä oikeuksiinsa. Kyse voisi olla esimerkiksi yksittäisestä uhkaavasta tai väkivaltaisesta tilanteesta, joka vaarantaisi tai rikkoisi sen kohteena olevan henkilökohtaista koskemattomuutta tai turvallisuutta. Vakava vaara muiden henkilöiden turvallisuudelle voisi tarkoittaa myös esimerkiksi selvää piittaamattomuutta paloturvallisuudesta tai uhkaavaa käyttäytymistä tai kielenkäyttöä. Ensisijaisesti vastaanottokeskuksen tulisi puuttua asiakkaan käyttäytymiseen keskustelemalla ja muistuttamalla häntä rikkomusten seuraamuksista. Jos asiakas vastaanottokeskuksen kanssa käydyn keskustelun jälkeen jatkaisi edelleen 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn rikkomista, ilmoittaisi vastaanottokeskus asiasta Maahanmuuttovirastolle, joka päättäisi vastaanottorahan alentamisesta. Hallinnollisen sanktion määräämisessä on huomioitava kaksoisrangaistavuuden kielto. Vastaanottorahaa ei voida alentaa sellaisen teon perusteella, josta on vireillä esitutkinta, syyteharkinta tai tuomioistuimessa vireillä oleva rikosasia, tai josta nostettu syyte on tuomioistuimessa lainvoimaisesti ratkaistu.
Momentin 4 kohdan mukaan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin, jos henkilö ilman perusteltua syytä kieltäytyisi toistuvasti suorittamasta hänelle osoitetun 29 §:ssä tarkoitetun kurssin. Vastaanottokeskus osoittaisi henkilölle kurssin suoritustavan ja määräajan, johon mennessä kurssi tulee olla suoritettuna. Jos henkilö kieltäytyisi toistuvasti suorittamasta kurssin, ilmoittaisi vastaanottokeskus asiasta Maahanmuuttovirastolle. Suorittamatta jättämisellä tarkoitettaisiin myös sitä, että henkilö ilman perusteltua syytä kieltäytyisi suorittamasta kurssin hänelle annettuun määräaikaan mennessä. Ehdotuksella korvattaisiin voimassa olevan lain 29 §:n 2 momentti. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 f) kohtaan.
Pykälän 2 momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin Maahanmuuttoviraston päätöksellä 20 prosentilla, jos henkilö ilman perusteltua syytä poistuu 49 §:ssä tarkoitetulta tietyltä maantieteelliseltä alueelta taikka ei noudata 50 §:n mukaista vaatimusta asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa. Jos kävisi ilmi, että henkilö oleskelisi luvatta ja ilman perusteltua syytä hänelle osoitetun maantieteellisen alueen ulkopuolella tai lyhytaikaisestikin poistuisi hänelle osoitetulta maantieteelliseltä alueelta ilman perusteltua syytä, alennettaisiin hänen vastaanottorahansa perusosaa. Poistuminen tietyn maantieteellisen alueen ulkopuolelle voitaisiin todentaa esimerkiksi, jos viranomainen tapaisi henkilön hänelle osoitetun maantieteellisen alueen ulkopuolella. Vaatimukseen asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa liittyvän päätöksen noudattamatta jättämisestä olisi kyse esimerkiksi silloin, jos henkilö ei noudattaisi hänelle annettua ilmoittautumisvelvollisuutta, tai ei olisi läsnä vastaanottokeskuksessa tiettyinä aikoina. Perusteltuna syynä pidettäisiin esimerkiksi sitä, että Maahanmuuttovirasto olisi myöntänyt hakijalle 49 §:n 4 momentissa tarkoitetun luvan poistua tilapäisesti rajatulta maantieteelliseltä alueelta, tai jos hakijalla olisi muu 49 §:n 4 momentissa säädetty peruste poistua maantieteelliseltä alueelta. Perusteltuina syinä pidettäisiin myös 50 §:n 2 momentissa säädettyjä perusteita. Ehdotus perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 2 a) kohtaan. Koska 49 ja 50 §:ssä ehdotettu sääntely koskee ainoastaan kansainvälistä suojelua hakevia, ei 2 momentin sääntely koskisi tilapäistä suojelua saavia.
Pykälän 3 momentin mukaan päätös vastaanottorahan alentamisesta tehtäisiin enintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Kahden kuukauden enimmäisaikaa voitaisiin rajoitustoimen kohteena olevan henkilön kannalta pitää kohtuullisena aikana korjata käytöstään. Uusi vastaanottorahan alentamista koskeva päätös voitaisiin kuitenkin tehdä kahden kuukauden määräajan kulumisen jälkeen, jos jokin 1 momentin 1–4 kohtien mukaisista perusteista tulisi sovellettavaksi. Jos alennettua vastaanottorahaa saavan olosuhteissa tai tuen tarpeessa tapahtuisi päätöksen voimassaolon aikana muutoksia, vastaanottokeskuksen tulisi ilmoittaa asiasta Maahanmuuttovirastolle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vastaanottorahan alentamista koskevasta kohtuuharkinnasta. Vastaanottodirektiivin 23 artiklan 1 ja 4 kohta edellyttää, että vastaanottopalvelujen rajoittamisen tulee olla oikeasuhtaista, eikä se saa vaarantaa henkilön toimeentuloa. Säännös vastaa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Momentin mukaan vastaanottorahan alentaminen ei saisi vaarantaa ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa, eikä olla muutoinkaan kohtuutonta. Vastaanottorahan alentaminen perustuisi vastaanottopalvelujen saajan yksilöllisen tilanteen ja olosuhteiden kokonaisharkintaan. Harkinnassa Maahanmuuttovirasto huomioisi esimerkiksi rajoittamistoimen oikeasuhtaisuuden moitittavaan toimintaan nähden sekä tarpeen mukaan lapsen edun ja erityiset vastaanottotarpeet. Maahanmuuttovirasto ottaisi arviossa huomioon myös henkilöstä itsestään riippumattomat syyt velvoitteiden rikkomiselle. Harkintaa tehtäisiin tarvittaessa myös rajoitustoimen aikana, jos henkilön tilanne tai olosuhteet muuttuisivat. Vastaanottokeskuksen tulisi ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle henkilön muuttuneesta tilanteesta. Vastaanottorahan alentaminen jätettäisiin tekemättä tai olosuhteiden muuttuessa siitä luovuttaisiin, jos se vaarantaisi henkilön ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaisen toimeentulon, tai jos rajoitustoimea pidettäisiin muutoin kohtuuttomana. Rajoitustoimea koskevasta päätöksestä tulisi käydä selkeästi ilmi asiassa tehty harkinta.
Vastaanottorahan perusosan alentamisesta päättäessään Maahanmuuttoviraston tulisi varata rajoitustoimen kohteena olevalle hallintolain 34 §:n mukainen tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Maahanmuuttovirasto voisi myös pyytää vastaanottokeskukselta lausunnon vastaanottorahan alentamiseen tai vastaanottopalvelujen peruuttamiseen vaikuttavista tekijöistä huomioiden, että vastaanottokeskuksella voisi olla tietoja, joilla saattaisi olla vaikutusta vastaanottorahan alentamista koskevaan kokonaisharkintaan. Päätöksen tekoon voitaisiin käyttää myös vastaanottokeskuksen tekemiä asiakastyön kirjauksia ja poikkeamailmoituksia. Vastaanottorahan alentamisesta koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta 55 §:n mukaisesti. Vastaanottorahan alentamista koskevan päätöksen liitteenä henkilölle annettaisiin valitusosoitus. Päätöksen tiedoksiannon välittämisestä ehdotetaan säädettävän 63 a §:ssä.
Vastaanottokeskus olisi velvollinen antamaan vastaanottopalveluja saavalle tiedon häntä koskevista velvollisuuksista ja rajoituksista sekä niiden noudattamatta jättämisen seurauksista 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
46 §.Maasta poistettavan ja myöhemmän hakemuksen tehneen vastaanottorahan alentaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 46 §, jossa säädettäisiin maasta poistettavan ja myöhemmän hakemuksen tehneen henkilön vastaanottorahan perusosan alentamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto päättäisi kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saaneelle myönnettävän vastaanottorahan alentamisesta 20 prosentilla, jos hän saisi vastaanottopalveluja sen jälkeen, kun hänelle ei ole enää oikeutta jäädä Suomen alueelle. Käytännössä näissä tilanteissa olisi kyse maasta poistettavasta ulkomaalaisesta, jolla ei olisi enää oikeutta oleskella Suomessa. Siten he eivät kuuluisi myöskään vastaanottodirektiivin soveltamisalaan, ja heille voitaisiin asettaa kansallisessa lainsäädännössä määriteltyjä vastaanottopalveluja koskevia rajoituksia. Koska tässä esityksessä 14 a §:n 2 ja 5 momenttiin ehdotetun mukaisesti kyseinen ulkomaalainen voisi kuitenkin saada vastaanottopalveluja myös sen jälkeen, kun hänellä ei enää olisi menettelyasetuksessa säädettyä oikeutta jäädä Suomen alueelle, voidaan pitää perusteltuna, ettei hänellä olisi oikeutta täysimääräisiin vastaanottopalveluihin.
Momentin mukaan vastaanottorahan perusosaa alennettaisiin myös, jos kansainvälisen suojelua hakija olisi tehnyt myöhemmän hakemuksen. Siten, jos myöhemmän hakemuksen tehneelle annettaisiin vastaanottopalveluja, saisi hän alennettua vastaanottorahaa. Ehdotus perustuu direktiivin 23 artiklan 2 kohdan c) alakohtaan ja menettelyasetukseen. Myöhemmän hakemuksen tehneiden osalta ehdotetaan tässä esityksessä poikkeuksia heidän oikeuteensa jäädä jäsenvaltion alueelle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn ajaksi. Siten olisi myös perusteltua rajoittaa heidän kohdallaan vastaanottopalveluja.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös vastaanottorahan perusosan alentamisesta olisi voimassa, kunnes ulkomaalainen on poistunut maasta. Lisäksi on huomattava, että 47 §:ssä tarkoitetun vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana henkilölle ei maksettaisi vastaanottorahaa, ja tästä syystä vastaanottorahan alentamista koskeva päätös ei olisi myöskään enää voimassa vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vastaanottorahan alentamista koskevasta kohtuuharkinnasta. Vastaanottodirektiivin 23 artiklan 1 ja 4 kohta edellyttää, että vastaanottopalvelujen rajoittamisen tulee olla oikeasuhtaista, eikä se saa vaarantaa henkilön toimeentuloa. Säännös vastaa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Momentin mukaan vastaanottorahan alentaminen ei saisi vaarantaa ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa, eikä olla muutoinkaan kohtuutonta. Vastaanottorahan alentaminen perustuisi vastaanottopalvelujen saajan yksilöllisen tilanteen ja olosuhteiden kokonaisharkintaan. Harkinnassa Maahanmuuttovirasto huomioisi lapsen edun ja erityiset vastaanottotarpeet. Harkintaa tehtäisiin tarvittaessa myös rajoitustoimen aikana, jos henkilön tilanne tai olosuhteet muuttuisivat. Vastaanottokeskuksen tulisi ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle henkilön muuttuneesta tilanteesta. Vastaanottorahan alentaminen jätettäisiin tekemättä tai olosuhteiden muuttuessa siitä luovuttaisiin, jos se vaarantaisi henkilön ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaisen toimeentulon, tai jos rajoitustoimea pidettäisiin muutoin kohtuuttomana. Rajoitustoimea koskevasta päätöksestä tulisi käydä selkeästi ilmi asiassa tehty harkinta.
Vastaanottorahan perusosan alentamisesta päättäessään Maahanmuuttoviraston tulisi varata rajoitustoimen kohteena olevalle hallintolain 34 §:n mukainen tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Maahanmuuttovirasto voisi myös pyytää vastaanottokeskukselta lausunnon vastaanottorahan alentamiseen tai vastaanottopalvelujen peruuttamiseen vaikuttavista tekijöistä huomioiden, että vastaanottokeskuksella voisi olla tietoja, joilla saattaisi olla vaikutusta vastaanottorahan alentamista koskevaan kokonaisharkintaan. Päätöksen teossa voitaisiin käyttää myös vastaanottokeskuksen tekemiä asiakastyön kirjauksia ja poikkeamailmoituksia. Vastaanottorahan alentamisesta koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta 55 §:n mukaisesti. Vastaanottorahan alentamista koskevan päätöksen liitteenä henkilölle annettaisiin valitusosoitus. Päätöksen tiedoksiannon välittämisestä ehdotetaan säädettävän 63 a §:ssä
Vastaanottokeskus olisi velvollinen antamaan vastaanottopalveluja saavalle tiedon häntä koskevista velvollisuuksista ja rajoituksista sekä niiden noudattamatta jättämisen seurauksista 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
47 §.Vastaanottopalvelujen peruuttaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 47 §, jossa säädettäisiin vastaanottopalvelujen peruuttamisesta. Vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana henkilön oikeus vastaanottopalveluihin säilyisi, mutta hänen vastaanottopalvelujaan rajoitettaisiin vastaanottodirektiivi, unionin oikeus ja kansainväliset velvoitteet huomioiden. Vastaanottodirektiivin 23 artiklan mukaan hakijalle on kaikissa tilanteissa varmistettava vähintään akuutti terveydenhuolto ja välttämätön sairaanhoito sekä unionin oikeuden, mukaan lukien perusoikeuskirja, ja kansainvälisten velvoitteiden mukainen elintaso.
Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto päättäisi kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan vastaanottopalvelujen peruuttamisesta. Momentin 1–2 kohdissa määriteltäisiin ne tilanteet, joiden perusteella palvelujen peruuttaminen tehtäisiin.
Momentin 1 kohdan mukaan vastaanottopalvelut peruutettaisiin henkilöltä, jolla ei olisi enää oikeutta jäädä Suomen alueelle, ja joka olisi laiminlyönyt ulkomaalaislain 145 a §:ssä tarkoitettua velvollisuuttaan tehdä yhteistyötä maastapoistamismenettelyn aikana. Ne ulkomaalaiset, joilla ei ole oikeutta jäädä Suomen alueelle eivät kuulu vastaanottodirektiiviin soveltamisalaan. Heille voitaisiin siten asettaa kansallisessa lainsäädännössä määriteltyjä rajoituksia. Ulkomaalaislain 145 a §:n mukaan ulkomaalaisen on tehtävä yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa maastapoistamismenettelyn kaikissa vaiheissa. Ulkomaalaislain 145 a §:n 2 momentin mukaan ulkomaalaiselle on annettava maasta poistamista koskevan päätöksen tiedoksiannon yhteydessä tieto hänen velvollisuudestaan tehdä yhteistyötä ja velvollisuuden noudattamatta jättämisen mahdollisista seuraamuksista. Kansainvälistä suojelua hakeneelle annettaisiin tässä yhteydessä tieto myös siitä, että hänen vastaanottopalvelunsa peruutettaisiin, jos hän ei noudattaisi yhteistyövelvoitetta. Poliisi tai rajatarkastusviranomainen ilmoittaisi Maahanmuuttovirastolle, jos kansainvälistä suojelua hakenut ei noudattaisi tätä velvollisuutta.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan vastaanottopalvelut peruutettaisiin henkilöltä, jonka vastaanottorahan perusosaa olisi alennettu 45 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla ja henkilö jatkaisi edelleen 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn rikkomista. Vastaanottopalvelut peruutettaisiin, jos henkilön toiminta osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta vastaanottokeskuksen yleisestä järjestyksestä tai muiden asiakkaiden tai vastaanottokeskuksen henkilöstön turvallisuudesta. Ehdotettu säännös tukisi vastaanottokeskusten mahdollisuutta puuttua toistuvaan ja vakavaan 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn rikkomiseen vastaanottorahan perusosan alentamista tehokkaammalla ja rajoittavammalla seuraamuksella. Toistuvaksi rikkomiseksi tulkittaisiin se, että henkilön vastaanottorahaa olisi alennettu ja henkilö jatkaisi edelleen 16 a §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn rikkomista. Kohta perustuu vastaanottodirektiivin 23 artiklan 1 b kohtaan. Vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana vastaanottokeskus varmistaisi henkilön toimeentulon kaikissa tilanteissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin henkilön välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamisesta vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana. Kun vastaanottopalvelut peruutettaisiin, henkilölle ei myönnettäisi 19 §:n mukaista vastaanottorahan perusosaa tai täydentävää vastaanottorahaa tai 21 §:n mukaista käyttörahaa. Hänelle voitaisiin myöntää 19 §:ssä tarkoitettua täydentävää vastaanottorahaa vain, jos se olisi poikkeuksellisessa tilanteessa välttämätöntä. Poikkeuksellisella ja välttämättömällä tilanteella tarkoitettaisiin sitä, että henkilön toimeentulon ja huolenpidon turvaaminen muilla keinoilla ei olisi mahdollista. Kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa henkilö ei saisi muutoin hänelle määrättyjä välttämättömiä lääkkeitä apteekista.
Ehdotuksen mukaan se vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi henkilö rekisteröitäisiin, turvaisi henkilön toimeentulon ja huolenpidon järjestämällä majoituksen ja ateriat sekä myöntämällä hyödykkeitä. Vastaanottopalvelujen peruuttaminen saattaisi edellyttää henkilön siirtämistä vastaanottokeskukseen, joka järjestäisi hänelle majoituksen lisäksi ateriat. Maahanmuuttovirasto päättäisi henkilön majoittamisesta ja siirtämisestä osana vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevaa kokonaisharkintaa. Yksityismajoituksessa majoittuvalle vastaanottopalvelujen peruuttaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että hänelle osoitettaisiin majoituspaikka vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi henkilö rekisteröitäisiin, turvaisi henkilön muut toimeentulon ja huolenpidon kannalta välttämättömät menot hakemuksesta hyödykkein. Hyödykkeillä tarkoitettaisiin myös maksusitoumuksia tai esimerkiksi lahjakortteja. Hyödykkeitä myöntäessään vastaanottokeskus ottaisi huomioon asiakkaan kokonaistilanteen sekä lain 5 ja 6 §:n mukaisesti lapsen edun ja erityiset vastaanottotarpeet. Koska hyödykkeiden myöntämisessä on kyse yksilöllistä harkintaa vaativasta päätöksestä, tekisi päätöksen 25 §:ssä tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö. Maahanmuuttovirasto ohjaisi, seuraisi ja valvoisi 8 §:n mukaisesti sitä, että henkilöiden toimeentulo turvataan myös vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana. Valvontaa voitaisiin tehdä esimerkiksi pistokokeilla asiakastietojärjestelmiin. Muut kuin tässä pykälässä mainitut vastaanottopalvelut, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto sekä tulkkaus, järjestettäisiin edelleen tämän lain 3 luvun mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan päätös vastaanottopalvelujen peruuttamisesta tehtäisiin 1 momentin 2 kohdan mukaisissa tilanteissa enintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Vastaanottopalvelujen peruuttamisen jatkaminen sen jälkeen, kun rajoittamistoimi olisi kestänyt kaksi kuukautta tehtäisiin vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Tarvittaessa tulisi arvioida täyttyvätkö henkilön kohdalla säilöön ottamisen perusteet.
Pykälän 4 momentin mukaan vastaanottopalvelujen peruuttaminen on voimassa, kunnes 1 momentin 1 kohdan mukaisten perusteiden katsotaan lakanneen tai tuomioistuin kieltää taikka keskeyttää ulkomaalaisen maasta poistamisen täytäntöönpanon. Jos ulkomaalainen alkaisi noudattaa ulkomaalaislain 145 a §:n mukaista yhteistyövelvoitetta, tulisi poliisin tai rajatarkastusviranomaisen ilmoittaa asiasta Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttoviraston tulisi tällöin lopettaa vastaanottopalvelujen peruuttaminen. Vastaanottopalvelujen peruuttaminen päättyisi myös, jos tuomioistuin olisi kieltänyt tai keskeyttänyt ulkomaalaisen maasta poistamisen täytäntöönpanon. Tällöin ulkomaalaisen maassa oleskelu olisi menettelyasetuksen tarkoittamalla tavalla sallittua, eikä perustetta peruuttaa hänen vastaanottopalvelujaan enää olisi. Käytännössä kyse olisi tilanteista, joissa ulkomaalaisella olisi oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta.
Maahanmuuttovirasto ilmoittaisi viipymättä vastaanottopalvelujen peruuttamisen päättymisestä vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaaksi henkilö olisi rekisteröity. Vastaanottokeskuksen tulisi välittömästi informoida asiakasta asiasta ja järjestää hänen palvelunsa tämän lain 3 luvun mukaisesti. Vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröidyllä henkilöllä olisi oikeus vastaanottorahaan siitä päivästä lähtien, kun vastaanottopalvelujen peruuttamisen perusteena oleva asiantila ei enää vallitsisi. Vastaanottoraha voitaisiin myöntää myös jälkikäteen, jos tieto rajoittamistoimen päättymisestä ei jostain syystä kulkisi ajantasaisesti Maahanmuuttovirastosta vastaanottokeskukseen.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevasta kohtuuharkinnasta. Vastaanottodirektiivin 23 artiklan 1 ja 4 kohta edellyttää, että vastaanottopalvelujen rajoittamisen tulee olla oikeasuhtaista eikä se saa vaarantaa henkilön toimeentuloa. Säännös vastaa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Momentin mukaan vastaanottopalvelujen peruuttaminen ei saisi vaarantaa ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä olla muutoinkaan kohtuutonta. Vastaanottopalvelujen peruuttaminen perustuisi vastaanottopalvelujen saajan yksilöllisen tilanteen ja olosuhteiden kokonaisharkintaan. Harkinnassa Maahanmuuttovirasto huomioisi esimerkiksi rajoittamistoimen oikeasuhtaisuuden moitittavaan toimintaan nähden. Vastaanottopalvelujen peruuttaminen ei saisi olla henkilön tilanteen huomioiden kohtuutonta, mikä voisi tarkoittaa esimerkiksi peruuttamistoimen oikeasuhtaisuuden arviointia moitittavaan toimintaan nähden sekä tarpeen mukaan lapsen edun ja erityisten vastaanottotarpeiden huomiointia. Arvioinnissa otettaisiin huomioon myös henkilöstä itsestään riippumattomat syyt velvoitteiden rikkomiselle. Harkintaa tehtäisiin tarvittaessa myös rajoitustoimen aikana, jos henkilön tilanne tai olosuhteet muuttuisivat. Vastaanottokeskuksen tulisi ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle henkilön muuttuneesta tilanteesta. Vastaanottopalvelujen peruuttaminen jätettäisiin tekemättä, tai olosuhteiden muuttuessa siitä luovuttaisiin, jos se vaarantaisi henkilön ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaisen toimeentulon, tai jos rajoitustoimea pidettäisiin muutoin kohtuuttomana. Rajoitustoimea koskevasta päätöksestä tulisi käydä selkeästi ilmi asiassa tehty harkinta.
Vastaanottopalvelujen peruuttamisesta päättäessään Maahanmuuttoviraston tulisi varata rajoitustoimen kohteena olevalle hallintolain 34 §:n mukainen tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Maahanmuuttovirasto voisi myös pyytää vastaanottokeskukselta lausunnon vastaanottopalvelujen peruuttamiseen vaikuttavista tekijöistä huomioiden, että vastaanottokeskuksella voisi olla tietoja, joilla saattaisi olla vaikutusta palvelujen peruuttamista koskevaan kokonaisharkintaan. Päätöksen teossa voitaisiin käyttää myös vastaanottokeskuksen tekemiä asiakastyön kirjauksia ja poikkeamailmoituksia.
Vastaanottodirektiivin 29 artikla edellyttää, että hakijalla on muutoksenhakuoikeus vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevasta päätöksestä. Sekä Maahanmuuttoviraston vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevaan päätökseen että vastaanottokeskuksen tekemiin päätöksiin koskien hyödykkeiden ja maksusitoumusten myöntämistä saisi hakea muutosta 55 §:n mukaisesti. Maahanmuuttoviraston tekemän päätöksen tiedoksiannon välittämisestä ehdotetaan säädettävän 63 a §:ssä. Vastaanottokeskus olisi velvollinen antamaan vastaanottopalveluja saavalle tiedon häntä koskevista velvollisuuksista ja rajoituksista sekä niiden noudattamatta jättämisen seurauksista 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
48 §.Siirtopäätöksen saaneen vastaanottopalvelujen peruuttaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 48 §, jossa säädettäisiin hallinta-asetuksen 42 artiklassa tarkoitetun siirtopäätöksen saaneen vastaanottopalvelujen peruuttamisesta ja työnteko-oikeuden päättymisestä. Ehdotettu sääntely perustuu vastaanottodirektiivin 21 artiklaan ja hallinta-asetukseen. Sääntely poikkeaa 47 §:ssä ehdotetusta vastaanottopalvelujen peruuttamisesta. Hakijan velvollisuudesta oleskella tietyssä valtiossa ja tämän velvollisuuden noudattamatta jättämisen seurauksista säädetään jäsenvaltioita velvoittavasti hallinta-asetuksessa ja vastaanottodirektiivissä.
Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto päättäisi hallinta-asetuksen 42 artiklassa tarkoitetun siirtopäätöksen saaneen kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottopalvelujen peruuttamisesta, jos Suomi ei ole se valtio, jossa hänen edellytetään olevan hallinta-asetuksen 17 artiklan nojalla. Vastaanottopalvelut peruutettaisiin siitä hetkestä, kun hakija on saanut tiedoksi päätöksen siirtää hänet vastuussa olevaan jäsenvaltioon. Momentissa olisi lisäksi informatiivinen säännös siitä, että vastaanottopalvelujen peruuttamisen tarkemmista edellytyksistä säädetään hallinta-asetuksen 18 artiklassa.
Vastaanottodirektiivin 21 artiklan ja hallinta-asetuksen 18 artiklan mukaan siitä ajankohdasta, jona hakijalle on ilmoitettu päätöksestä siirtää hänet hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon hallinta-asetuksen mukaisesti, hakija ei ole oikeutettu vastaanottodirektiivin 17–20 artiklan mukaisiin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään olevan. Vastaava sääntely on hallinta-asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa, jossa viitataan vastaanottodirektiivin 21 artiklaan. Vastaanottodirektiivin 17 artikla koskee työnteko-oikeutta, 18 artikla kielikursseja ja ammatillista koulutusta ja 19 sekä 20 artikla aineellisia vastaanotto-olosuhteita. Aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla tarkoitetaan Suomessa vastaanottopalveluja, kuten majoitusta, ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita, jotka majoitusta lukuun ottamatta turvataan vastaanottorahalla. Vastaanottodirektiivin 21 artiklan mukaan hakijalle on vastaanottopalvelujen peruuttamisesta huolimatta varmistettava kaikissa tilanteissa unionin oikeuden, mukaan lukien perusoikeuskirja, ja kansainvälisten velvoitteiden mukainen elintaso. Lisäksi hakijalle tulee 22 artiklan mukaan tarjota tarvittava terveydenhuolto riippumatta siitä, missä hakijan edellytetään hallinta-asetuksen mukaisesti olevan.
Vastaanottodirektiivin 21 artiklan mukaan oikeus vastaanotto-olosuhteisiin päättyy siitä ajankohdasta, jona hakijalle on ilmoitettu päätöksestä siirtää hänet hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon. Näin ollen siirtopäätös ja päätös siirtopäätöksen saaneen vastaanottopalvelujen peruuttamisesta tulisi antaa tiedoksi samaan aikaan. Maahanmuuttoviraston päätöksessä hakijalle ilmoitettaisiin vastaanottopalvelujen peruuttamisesta ehdotetun 2 momentin mukaisesti. Päätöksessä päätettäisiin myös työnteko-oikeuden päättymisestä. Hakijalla ei ole työnteko-oikeutta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen edellytetään olevan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siirtopäätöksen saaneen henkilön välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamisesta vastaanottopalvelujen peruuttamisen aikana. Kun vastaanottopalvelut peruutettaisiin, henkilölle ei myönnettäisi 19 §:n mukaista vastaanottorahan perusosaa tai täydentävää vastaanottorahaa tai 21 §:n mukaista käyttörahaa. Hänelle voitaisiin myöntää 19 §:ssä tarkoitettua täydentävää vastaanottorahaa vain, jos se olisi poikkeuksellisessa tilanteessa välttämätöntä. Poikkeuksellisella ja välttämättömällä tilanteella tarkoitettaisiin sitä, että henkilön toimeentulon turvaaminen muilla keinoilla ei olisi mahdollista. Henkilö ei esimerkiksi saisi muutoin hänelle määrättyjä välttämättömiä lääkkeitä apteekista.
Se vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi henkilö rekisteröitäisiin, turvaisi henkilön toimeentulon ja huolenpidon järjestämällä majoituksen ja ateriat sekä myöntämällä hyödykkeitä. Käytännössä vastaanottopalvelujen peruuttaminen saattaisi edellyttää henkilön siirtämistä vastaanottokeskukseen, joka järjestäisi hänelle majoituksen lisäksi ateriat. Tällöin Maahanmuuttovirasto päättäisi henkilön majoittamisesta ja siirtämisestä 16 §:n mukaisesti ja varmistaisi, että siirtoa tehtäessä otetaan huomioon lapsen etu ja hakijan mahdolliset erityiset vastaanottotarpeet. Vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi henkilö rekisteröidään, myöntäisi henkilölle hakemuksesta välttämättömän toimeentulon turvaavat hyödykkeet. Hyödykkeillä tarkoitetaan tässä yhteydessä myös maksusitoumuksia tai esimerkiksi lahjakortteja. Hyödykkeitä myöntäessään vastaanottokeskuksen ottaisi huomioon asiakkaan kokonaistilanteen sekä lain 5 ja 6 pykälien mukaisesti lapsen edun ja erityiset vastaanottotarpeet. Koska hyödykkeiden myöntämisessä on kyse yksilöllistä harkintaa vaativasta päätöksestä, tekisi päätöksen 25 §:ssä tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö Maahanmuuttovirasto ohjaisi, seuraisi ja valvoisi vastanottopalvelujen peruuttamista 8 §:n mukaisesti. Muut kuin tässä pykälässä mainitut vastaanottopalvelut, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto sekä tulkkaus, järjestettäisiin edelleen tämän lain 3 luvun mukaisesti. Alaikäisellä olisi edelleen oikeus käydä koulua.
Vastaanottodirektiivin 29 artikla edellyttää, että hakijalla on muutoksenhakuoikeus vastaanottopalvelujen peruuttamista koskevasta päätöksestä. Sekä Maahanmuuttoviraston päätökseen koskien vastaanottopalvelujen peruuttamista että vastaanottokeskuksen tekemiin päätöksiin koskien hyödykkeiden myöntämistä saisi hakea muutosta 55 §:n mukaisesti.
49 §.Kansainvälistä suojelua hakevien sijoittaminen tietylle maantieteelliselle alueelle. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 49 §, jonka mukaan Maahanmuuttovirasto voisi päättää kansainvälistä suojelua hakevien sijoittamisesta tietylle maantieteelliselle alueelle. Muutos perustuu vastaanottodirektiivin 8 artiklaan, joka sisältää kansallista liikkumavaraa. Liikkumavaran käyttöönotolla tuettaisiin Maahanmuuttoviraston mahdollisuuksia käsitellä kansainvälisen suojelun hakemuksia tehokkaasti, sijoittaa vastaanoton piirissä olevia hakijoita tasaisesti Suomen sisällä ja varmistaa tarvittavien palvelujen riittävyys.
Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto voisi päättää kansainvälistä suojelua hakevien sijoittamisesta tietylle selvästi rajatulle maantieteelliselle alueelle, jos se on tarpeen kansainvälisen suojelun menettelyn tai vastaanottojärjestelmän hallinnoimiseksi. Maahanmuuttovirasto määrittäisi kussakin tilanteessa maantieteellisen alueen rajat tehdessään päätöksen hakijoiden sijoittamisesta tietylle maantieteelliselle alueelle. Selvät rajat ehkäisisivät tulkinnanvaraisten tilanteiden syntymistä. Käytännössä Maahanmuuttovirasto arvioisi tarpeen sijoittaa hakijoita maantieteelliselle alueelle ja tiedottaisi sijoittamisen tarpeesta vastaanottokeskuksia. Tämän jälkeen asianosaiset vastaanottokeskukset vastaisivat sijoittamisen käytännön järjestelyistä ja tiedottaisivat sijoittamisen kohteena olevia hakijoita.
Maahanmuuttoviraston päätös sijoittaa hakijoita tietylle rajatulle maantieteelliselle alueelle koskisi kategorisesti tiettyjä hakijoita tai hakijaryhmiä, jotka olisi määritelty päätöksessä. Hakijaryhmä voisi olla esimerkiksi kaikki ne hakijat, joiden hakemus olisi Maahanmuuttoviraston alustavassa hakemusseulonnassa katsottu tutkittavan normaalissa turvapaikkamenettelyssä. Päätöksestä seuraisi suoraan menettelyasetuksen nojalla hakijan velvollisuus pysyä hänelle osoitetulla maantieteellisellä alueella. Tästä ei tehtäisi jokaiselle hakijalle yksilöllistä hallintopäätöstä.
On huomioitava, että pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tarpeella hallinnoida kansainvälisen suojelun menettelyä tai vastaanottojärjestelmää ei olisi kyse vastaavasta tarpeesta kuin tässä esityksessä vastaanottolain 16 §:n 3 momenttiin ehdotetussa. Ehdotettujen säännösten soveltamisala ja tavoitteet eroavat toisistaan. Lain 16 §:n 3 momentti perustuu vastaanottodirektiivin 7 artiklan 2 kohtaan, ja tässä pykälässä ehdotettu sääntely perustuu vastaanottodirektiivin 8 artiklaan. Hakijoiden sijoittaminen tietylle maantieteelliselle alueelle on tarkoitettu Maahanmuuttoviraston välineeksi varmistaa turvapaikkamenettelyn eri vaiheiden tehokas edistyminen tai vastaanottokapasiteetin täysimääräinen hyödyntäminen. On kuitenkin huomioitava, että käytännössä kansainvälisen suojelun hakijoiden sijoittaminen maantieteelliselle alueelle voi samanaikaisesti edellyttää 16 §:ssä säädetyn mukaisesti vastaanottokeskuksen tai Maahanmuuttoviraston päätöstä hakijan siirtämisestä toiseen vastaanottokeskukseen, jos maantieteelliselle alueelle sijoittaminen edellyttäisi vastaanottokeskuksesta toiseen siirtoa.
Maantieteellinen sijoittaminen voisi olla tarpeen esimerkiksi, jos Maahanmuuttovirasto arvioisi tietyn alueen vastaanottopalvelujen kuormittuneen, tai jos kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittely uhkaisi viivästyä, tai olisi jo viivästynyt jollakin Maahanmuuttoviraston toimialueella. Esimerkiksi vastaanottolain mukaisten välttämättömien sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden varmistaminen voisi olla peruste maantieteelliselle sijoittamiselle, jotta voitaisiin ehkäistä yksittäisen alueen palvelukapasiteetin ylikuormittuminen. Sijoittaminen maantieteelliselle alueelle mahdollistaisi myös yksityismajoituksen maantieteellisen sijainnin rajaamisen, jos se olisi tarpeen esimerkiksi vastaanottopalvelujen ylikuormittumisen ehkäisemiseksi tietyllä alueella. Myös kansainvälisen suojelun hakemusten sujuva käsittely voisi joissakin tilanteissa edellyttää hakijoiden sijoittamista maantieteelliselle alueelle, vaikka Maahanmuuttovirasto käsitteleekin hakemuksia lähtökohtaisesti ylialueellisesti. Esimerkiksi hakemusten nopea, tehokas ja tuloksellinen käsittely voisi edellyttää hakijoiden sijoittamista maantieteelliselle alueelle, jotta hakijat olisivat sujuvasti Maahanmuuttoviraston saavutettavissa turvapaikkapuhutteluun osallistumiseksi. Sääntelyllä pyrittäisiin näissä tapauksissa varmistamaan menettelyasetuksen mukaisten edellytysten, kuten määräajoissa pysymisen, noudattaminen.
Pykälän 2 momentissa olisi informatiivinen viittaus menettelyasetuksen 9 artiklan 4 kohtaan, jossa säädetään kansainvälistä suojelua hakevan velvollisuudesta pysyä hänelle osoitetulla maantieteellisellä alueella. Menettelyasetuksen 9 artiklan 4 kohta on suoraan sovellettavaa sääntelyä. Käytännössä hakija voisi liikkua vapaasti sillä maantieteellisellä alueella, jota sijoittaminen koskee. Maantieteellisellä sijoittamisella ei myöskään olisi vaikutuksia vastaanottolaissa säädettyjen vastaanottopalvelujen saamiseen. Hakija saisi vastaanottopalvelut siitä vastaanottokeskuksesta, jonka asiakkaaksi hänet on rekisteröity. Hakija voisi edelleen järjestää majoituksensa itse yksityismajoituksessa, mutta majoituksen tulisi sijaita hänelle osoitetulla maantieteellisellä alueella.
Pykälän 3 momentin mukaan maantieteellisen alueen olisi oltava riittävän laaja, kuten maakunta, kunta tai hyvinvointialue, jotta voitaisiin turvata hakijan yksityiselämän koskemattomuus, vastaanottopalvelujen saaminen ja menettelyasetuksen 21 artiklassa tarkoitetut erityiset menettelylliset takeet. Alueen riittävällä laajuudella varmistettaisiin, että sijoittaminen maantieteelliselle alueelle vaikuttaisi kansainvälisen suojelun hakijan normaalin elämän viettämiseen mahdollisimman vähän. Vastaanottodirektiivin 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti maantieteellisen alueen on oltava riittävän suuri, mahdollistettava julkisen infrastruktuurin käyttö, eikä se saa vaikuttaa hakijoiden yksityiselämän loukkaamattomuuteen. Maantieteellisen alueen riittävä laajuus varmistaisi hakijan oikeuksien toteutumisen ja välttämättömien vastaanottopalvelujen saamisen.
Koska luvattomasta alueelta poistumisesta olisi seurauksia, hakijalle tulisi antaa selvästi tieto alueen rajoista ja luvattomasta alueelta poistumisen seurauksista. Tietojen antamisessa olisi otettava huomioon hakijan lukutaito sekä hakijan äidinkieli ja kielet, joita hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän. Tiedot voitaisiin antaa kirjallisena esimerkiksi kartan tai muun kuvallisen ohjeen muodossa ja suullisesti, tiedottamalla hakijaa esimerkiksi siitä mitä sijoittaminen maantieteelliselle alueelle tarkoittaa, mistä hakija saa vastaanottolain mukaiset palvelut, ja mitä luvattomasta alueelta poistumisesta seuraisi. Tiedot antaisi se vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi hakija on rekisteröity.
Pykälän 4 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto voisi myöntää hakijalle luvan poistua tilapäisesti maantieteelliseltä alueelta lähiomaisen vakavan sairauden tai hautajaisten taikka muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi. Maahanmuuttoviraston olisi perusteltava päätös, jolla se epäisi luvan poistua maantieteelliseltä alueelta. Vastaanottokeskus ilmoittaisi hakijalle poistumista koskevan luvan hyväksymisestä tai epäämisestä. Luvan epäämistä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin uudessa 56 a §:ssä.
Pykälän 4 momentin mukaan hakijalla olisi myös oikeus poistua maantieteelliseltä alueelta, jos se olisi välttämätöntä vastaanottopalvelujen saamiseksi taikka viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevan asian käsittelyn kannalta välttämättömän tahon tapaamiseksi tai tuomioistuinkäsittelyyn osallistumiseksi. Hakijan olisi ilmoitettava etukäteen tällaisesta poistumisesta sille vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaaksi hänet on rekisteröity. Muulla kansainvälistä suojelua koskevan asian käsittelyn kannalta välttämättömänä tahona voitaisiin pitää esimerkiksi hakijan oikeudellisen avustajan tapaamista, jos tapaamista ei voitaisi järjestää maantieteellisellä alueella tai teknisin yhteyksin. Vastaanottopalvelujen saamisen näkökulmasta alueelta poistumista voitaisiin pitää välttämättömänä, jos kyseistä palvelua ei olisi mahdollista tarjota sillä maantieteellisellä alueella, johon hakija on sijoitettu tai esimerkiksi teknisin yhteyksin. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi sellaisen välttämättömän terveyden- tai sairaanhoidon saaminen, jota ei voitaisi järjestää kyseisellä maantieteellisellä alueella.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin maantieteelliselle alueelle sijoittamisen päättymisestä ja enimmäiskestosta. Maahanmuuttoviraston olisi todettava sijoittamisen päättyneen, kun sen ei enää katsottaisi olevan tarpeen kansainvälisen suojelun menettelyn tai vastaanottojärjestelmän hallinnoimiseksi. Kyse voisi olla esimerkiksi siitä, että kansainvälisen suojelun hakemusten nopea, tehokas ja tuloksellinen käsittely ei enää edellyttäisi hakijoiden sijoittamista maantieteelliselle alueelle tai vastaanottojärjestelmän kapasiteetin riittävyyden näkökulmasta ei olisi enää tarpeen sijoittaa hakijoita maantieteelliselle alueelle. Koska sijoittaminen maantieteelliselle alueelle rajaisi hakijan mahdollisuuksia liikkuva vapaasti Suomen sisällä, olisi perusteltua säätää sen enimmäiskestosta. Tietylle maantieteelliselle alueelle sijoittaminen olisi voimassa enintään 12 kuukautta sijoittamisen alkamisesta. Ehdotettua 12 kuukautta voitaisiin pitää perusteltuna menettelyasetuksessa säädetyt käsittelyajat huomioiden. Ehdotettu 12 kuukautta kattaisi menettelyasetuksessa säädetyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 6 kuukauden käsittelyaikavaatimuksen ja tässä esityksessä menettelyasetuksessa säädetyn velvoitteen mukaisesti hallinto-oikeuksille ehdotetun 6 kuukauden käsittelyajan, jonka kuluessa hallinto-oikeuksien tulee pyrkiä käsittelemään kansainvälistä suojelua koskeva valitus.
50 §.Vaatimus asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa yleiseen järjestykseen tai menettelyllisiin seikkoihin liittyvästä syystä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 50 §. Pykälässä säädettäisiin vastaanottodirektiivin 9 artiklan mukaisista liikkumisvapauden rajoittamiseen liittyvistä toimista. Kyseessä ei olisi ulkomaalaislain 117 a §, 118 § ja 120 a §:n kaltainen turvaamistoimi, johon liittyy yksilöllinen harkinta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston, poliisin tai rajatarkastusviranomaisen mahdollisuudesta vaatia kansainvälistä suojelua hakevaa asumaan tietyssä vastaanottokeskuksessa yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä, tai jos hänen hakemuksensa menettely sitä vaatii, koska käytännössä olemassa olisi ulkomaalaislain 121 a §:n mukainen pakenemisen vaara. Vaatimuksella pyrittäisiin siihen, että hakija olisi tarvittaessa helpommin viranomaisten saatavilla. Hakijaan kohdistettu vaatimus tarkoittaisi sitä, ettei yksityismajoituksessa asuminen olisi toimen voimassaoloaikana mahdollista. Hakijan voitaisiin vaatia ilmoittautumaan vastaanottokeskuksessa yhdestä neljään kertaa vuorokaudessa, tai hänet voitaisiin määrätä olemaan läsnä vastaanottokeskuksessa tiettyinä aikoina, esimerkiksi ilta yhdeksästä aamu yhdeksään. Kansainvälistä suojelua hakevan mahdollisuuteen liikkua vastaanottokeskuksen ulkopuolella ei puututtaisi muilla keinoilla. Esitetty säännös perustuu vastaanottodirektiivin liikkumisvapauden rajoittamistoimia koskevaan 9 artiklaan.
Vastaanottodirektiivin 9 artiklassa termiä yleinen järjestys ei ole määritelty. Euroopan komissio on kuitenkin todennut termin tarkoituksena olevan kattaa tilanteet, joissa liikkumisvapauden rajoittamista koskevia toimia voidaan määrätä osana laajempaa yhteiskunnallista tai alueellista yleiseen turvallisuuteen liittyvää ilmiötä ilman vastaavaa yksilöllistä harkintaa kuin turvaamistoimien kohdalla, joiden määrääminen liittyy hakijan omaan käytökseen. Kyseisen 9 artiklan tarkoittamat toimet liittyvät esimerkiksi hakijan kuulumiseen tiettyyn hakijaryhmään vallitsevan tilanteen tai esimerkiksi käytettävänä olevan menettelyn vuoksi sen sijaan, että kyse olisi hänen henkilökohtaisista olosuhteistaan. Toisin sanoen komission mukaan yleisen järjestyksen käsitteellä ei tässä yhteydessä tarkoiteta yksittäisen hakijan ympäristölleen aiheuttamaa uhkaa, vaan kyse on yleisemmästä ilmiöstä tai tilanteesta, jossa esimerkiksi äkillisen, samanaikaisesti tietylle alueelle tulevan suuremman joukon hakijoita voitaisiin katsoa aiheuttavan vaaraa yleiselle järjestykselle. Kyseessä ei tarvitsisi olla varsinainen laajamittaisen maahantulon tilanne, vaan esimerkiksi hetkellinen hakijamäärien suuri kasvu tietyllä alueella tai rajanylityspisteellä, minkä vuoksi liikkumisvapauden rajoittamistoimet kohdistettaisiin tähän ryhmään yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Kyseessä olisi ennen kaikkea työkalu viranomaisille hallita yllättäviä mahanmuuton tilanteita ja turvata hakemusprosessien sujuvuus esimerkiksi tietyn hakijajoukon maahantulon edellytysten selvittämisen aikana. Yksittäisen hakijan oleminen osa laajempaa hakijaryhmää voitaisiin siis katsoa olevan riittävä syy kohdistaa häneen liikkumisvapauden rajoittamiseen liittyviä toimia, eikä asiassa tehtäisi varsinaista yksilöllistä arviointia muilta kuin ehdotetun pykälän 2 momentin osalta. Yleisen järjestyksen vaarantumisen tässä tarkoitetulla tavalla voidaan olettaa olevan lyhytaikainen asiantila.
Vastaavasti ehdotettu maininta menettelyllisistä seikoista sekä ulkomaalaislain 121 a §:n mukaisesta pakenemisen vaarasta tulisi ajatella laajemmin kuin hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden kautta. Menettelylliset seikat voisivat tarkoittaa esimerkiksi tilanteita, joissa hakija on jo hakenut kansainvälistä suojelua yhdestä jäsenvaltiosta ja hänen edellytetään hallinta-asetuksen 17 artiklan 4 kohdan mukaisesti olevan toisessa jäsenvaltiossa, tai hänet on saman kohdan perusteella siirretty Suomeen, jossa hänen edellytetään olevan. Tällöin jo sen, että hakija oleskelee, tai on oleskellut, väärässä valtiossa, voitaisiin katsoa indikoivan pakenemisen vaaran olevan olemassa. Myös vastaanottodirektiivissä hallinta-asetuksen 17 artiklan 4 kohdan tilanteet nostetaan erityisenä esimerkkinä tilanteesta, johon liikkumisvapauden rajoittamista voidaan soveltaa. Lisäksi menettelyasetuksen 54 artiklan 1 kohdan mukaan hakijan liikkumisvapautta on vastaanottodirektiivin 9 artiklan mukaisesti rajoitettava rajamenettelyä sovellettaessa, ja menettelyn soveltamisen itsessään voidaan katsoa tarkoittavan pakenemisen vaaran olemassaoloa. Rajamenettelyn osalta liikkumisvapauden rajoittamisesta ehdotetaan kuitenkin edelleen säädettävän ulkomaalaislain 104 b §:ssä, koska siihen liittyy myös muita menettelyasetuksesta johtuvia velvoitteita. Vastaanottolakiin ehdotettavassa pykälässä keskeistä on se, että tietyissä tilanteissa pelkästään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen menettelylliset seikat osoittaisivat pakenemisen vaaran olevan olemassa, mikä puoltaisi liikkumisvapauden rajoittamiseen liittyviä toimia, eikä tällöinkään varsinaista yksilöllistä arviointia ulkomaalaislain 118 § ja 120 a §:n tapaan tehtäisi.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin Maahanmuuttoviraston, poliisin tai rajatarkastusviranomaisen tekemään päätökseen, eli hakijalle olisi annettava valituskelpoinen päätös, jos häneen kohdistetaan liikkumisvapauden rajoittamistoimia tämän pykälän mukaisesti. Menettelyasetuksen 43 artiklan 2 kohdan mukaan rajamenettelyssä olevan liikkumisvapautta on rajoitettava. Asetuksesta tulevan velvoitteen vuoksi rajamenettelyä koskeva päätös koskisi ainoastaan liikkumisvapauden rajoittamisen toteuttamistapaa. Näin ollen hakija voisi valittaa vain häneen konkreettisesti kohdistuvista liikkumisvapauden rajoitustoimista, eli siitä miten rajoitustoimet ulkomaalaislain 104 b §:n nojalla toteutetaan, ei siitä, että liikkumisvapauden rajoitustoimia ylipäänsä käytetään. Muista kuin rajamenettelyn perusteella määrättävistä rajoitustoimista voisi valittaa myös rajoitustoimen määräämisestä. Päätöksestä tulisi käydä ilmi, mistä syystä ja miten liikkumisvapautta rajoitetaan, ja miten hakijan mahdolliset erityiset vastaanottotarpeet on huomioitu rajoitustoimista päätettäessä. Lisäksi päätöksestä tulisi käydä ilmi liikkumisvapauden rajoittamisen kesto, ja mitä sen rikkomisesta voi seurata. Vaatimuksessa asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa kysymys olisi sellaisista päätöksistä, joita tulisi luonteensa vuoksi noudattaa välittömästi. Koska nyt ehdotetun pykälän perusteella määrätyt rajoitukset johtuisivat ennen kaikkea yleisistä menettelyllisistä tai vallitsevaan, yleiseen maahanmuuton tilanteeseen liittyvistä syistä hakijaan henkilökohtaisesti liittyvien syiden sijaan, ei lain tasolla ehdoteta säädettävän tarkemmin niistä virkamiehistä, jotka toimivaltaisissa viranomaisissa päätöksen tekisivät.
Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentin mukaisten liikkumisvapauden rajoittamiseen liittyvien toimien olisi oltava hakijan henkilökohtainen tilanne huomioiden oikeasuhtaisia. Esimerkiksi hakijalla mahdollisesti olevat erityiset vastaanottotarpeet voisivat vaikuttaa siihen, kuinka usein hakijan tulisi ilmoittautua vastaanottokeskuksessa, tai missä vastaanottokeskuksessa hänen määrättäisiin asuvan. Momentissa säädettäisiin myös siitä, etteivät hakijalle mahdollisesti määrätyt rajoitustoimet olisi este osallistua ennalta sovittuihin viranomaistapaamisiin, kuten turvapaikkapuhutteluun. Hakijan tulisi ilmoittaa tällaisista tapaamisista vastaanottokeskukselle. Rajoitusten ei myöskään tulisi olla esteenä vastaanottopalveluiden, kuten välttämättömien terveys- tai sosiaalipalveluiden, saamiselle, jos esimerkiksi lääketieteellisen hoidon saaminen estäisi vastaanottokeskuksessa ilmoittautumisen määrättynä aikana. Kansainvälistä suojelua hakevaan kohdistettujen liikkumisvapauden rajoittamistoimien laajuutta voitaisiin arvioida uudelleen, jos hänen henkilökohtainen tilanteensa sitä vaatii.
Edellä 1 momentissa ehdotetut liikkumisvapauden rajoitustoimet olisivat sidonnaisia hakijasta riippumattomiin syihin, kuten kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen menettelyllisiin seikkoihin tai laajempaan maahanmuuton ilmiöön. Rajoituksen noudattaminen riippuisi kuitenkin hakijan omasta toiminnasta, joten liikkumisvapauden rajoittamisen määrääminen ei poissulkisi mahdollisten, yksilölliseen harkintaan perustuvien, ulkomaalaislain mukaisten turvaamistoimien käyttämistä. Viimesijaisena keinona vaatimuksen rikkomisesta voisi olla hakijan säilöönotto ulkomaalaislain 121 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin liikkumisvapauden rajoittamisen päättymisestä. Rajoitustoimi olisi ehdotetun mukaan voimassa enintään 12 kuukautta toimen alkamisesta. Toimet olisi kuitenkin heti todettava päättyviksi, kun niiden ei katsottaisi enää olevan tarpeen yleiseen järjestykseen liittyvän syyn tai hakemukseen liittyvien, menettelyllisten seikkojen vuoksi. Vallitsevan tilanteen muuttuminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suuren, samalla kertaa Suomeen tulleen hakijaryhmän maahantulon tai maassa oleskelun edellytykset olisi selvitetty. Hakemukseen sovellettavan menettelyn muuttuminen voisi myös tarkoittaa sitä, ettei rajoitustoimille olisi enää tarvetta; esimerkiksi hakijan siirtäminen rajamenettelystä normaaliin menettelyyn tarkoittaisi sitä, että hänen liikkumisvapauttaan ei tulisi enää rajamenettelyyn liittyvistä syistä rajoittaa. Menettelyt, joiden ajaksi liikkumisvapauden rajoittaminen on tarkoitettu, ovat lähtökohtaisesti lyhyitä. Tästä ainoa poikkeus on rajamenettely, jonka enimmäiskesto on menettelyasetuksen mukaan 12 viikkoa. Rajamenettelyä seuraava paluurajamenettely on paluurajamenettelyasetuksessa määritelty myös enintään 12 viikon mittaiseksi. Yllä mainituissa nopeutetuissa menettelyissä menettelyasetuksesta tuleva hallintovaiheen enimmäiskesto on kolme kuukautta, ja muutoksenhaku mukaan lukien tarvittaessa menettely voisi kestää enintään kuusi kuukautta. Toisaalta hallinta-asetuksesta tuleva, niin kutsutun Dublin-prosessin enimmäiskesto takaisinottopyynnöstä siihen, kun hakija poistetaan maasta, on normaalitapauksessa 12 kuukautta. Suurin osa saadaan kuitenkin käsiteltyä tätä nopeammin. Toimen määräisi päättyväksi Maahanmuuttovirasto, poliisi tai rajatarkastusviranomainen sen mukaan, millä viranomaisella asia olisi käsittelyssä siinä vaiheessa, kun rajoitustoimi ei olisi enää tarpeen.
55 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään oikeudesta hakea muutosta tässä laissa tarkoitettuihin muihin kuin käräjäoikeuden tekemiin päätöksiin.
Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavan. Voimassa olevassa momentissa säädetään siitä, että 1 momentin mukaisen valituskirjelmän voi toimittaa myös vastaanottokeskuksen johtajalle, jonka on toimitettava kirjelmä oman lausuntonsa ohella viipymättä hallinto-oikeudelle. Esityksessä ehdotettavaan 15 a §:n sisältyy ohjaus- ja neuvontavelvollisuus, jonka nojalla vastaanottokeskuksen tulisi avustaa henkilöä toimittamaan laatimansa valituskirjelmän hallinto-oikeudelle. Vastaanottokeskuksen johtajan velvollisuus tehdä lausunto hallinto-oikeudelle toimitettavasta valituskirjelmästä on ollut käytännön tasolla epäselvä. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että päätös vastaanottopalvelujen peruuttamisesta ja liikkumisvapauden rajoittamisesta tehtäisiin vastaanottokeskuksen sijaan Maahanmuuttovirastossa. Vastaanottokeskuksen johtajan ei tulisi joutua antamaan lausuntoa asiasta, jota koskevaa päätöstä ei ole tehty vastaanottokeskuksessa.
56 §.Vastaanottopalvelusta perittävää maksua ja maksun takautuvaa perintää koskeva muutoksenhaku. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevan pykälän sisältö muutettaisiin vastaamaan 32 §: ään tehtyjä muutoksia. Myös pykälän otsikkoa muutettaisiin.
Maksuvelvollinen, joka katsoisi, että maksun määräämisessä olisi tapahtunut virhe, voisi voimassa olevan lain mukaisesti, vaatia siihen oikaisua maksun määränneeltä vastaanottokeskuksen johtajalta. Pykälään tehtäisiin lisäys, jonka mukaan maksun takautuvasta perinnästä voisi vaatia oikaisua Maahanmuuttovirastolta. Oikaisuvaatimus tulisi tehdä kuuden kuukauden kuluttua maksun määräämisestä. Muilta osin pykälä pysyisi samanlaisena.
Muutoksenhaku tapahtuisi edelleen siten kuin maksun määräämistä koskevasta muutoksenhausta säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992). Muutoksenhausta säädettäisiin kuitenkin tässä laissa, koska valtion maksuperustelaki koskee vain valtion viranomaisten suoritteita. Vastaanottopalveluja voivat järjestää myös muut kuin kunnat ja valtio.
56 a §. Muutoksenhaku koskien lupaa poistua maantieteelliseltä alueelta. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 a §, jossa säädettäisiin muutoksenhausta koskien lupaa poistua tietyltä maantieteelliseltä alueelta. Pykälän mukaan tämän lain 49 §:n 4 momentissa tarkoitetun luvan epäämiseen voi vaatia oikaisua Maahanmuuttovirastolta. Muutos perustuu direktiivin 29 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan muutosta tai uudelleenkäsittelyä olisi oltava mahdollisuus ainakin viimeisessä vaiheessa hakea oikeusviranomaisessa. Direktiivi ei edellytä, että muutoksenhaun tulisi tapahtua valitusmenettelyssä tuomioistuimessa. Oikaisuvaatimuksesta säätämistä voidaan pitää perusteltuna hallinnollisen taakan vähentämisen näkökulmasta, koska oikaisuvaatimus vähentäisi tarvetta turvautua raskaampaan valitusmenettelyyn tuomioistuimessa. Myös hallintovaliokunta on aiemmin mietinnössään (HaVM 3/2010 vp) todennut, että oikaisuvaatimusmenettely vähentää hallintotuomioistuinten työmäärää ja vahvistaa luottamusta hallintoviranomaisten toimintaan. Hallintolain mukaan oikaisuvaatimus tehdään alkuperäisen hallintopäätöksen tehneelle viranomaiselle. Ehdotetun 49 §:n mukaan Maahanmuuttovirasto voisi päättää kansainvälisen suojelun hakijan sijoittamisesta maantieteelliselle alueelle ja Maahanmuuttovirasto voisi myös myöntää hakijalle luvan poistua tilapäisesti maantieteelliseltä alueelta. Tästä syystä olisi myös perusteltua säätää, että oikaisuvaatimus koskien lupaa poistua maantieteelliseltä alueelta tehtäisiin Maahanmuuttovirastolle.
Tietyltä maantieteelliseltä alueelta poistumista koskevan luvan epäämistä koskevassa muutoksenhaussa ei katsottaisi olevan ulkomaalaislain 104 b §:ään verrattavissa oleva muutoksenhaku, koska tämän lain 49 §:n mukaisessa maantieteelliselle alueelle sijoittamisessa on kyse luonteeltaan lievemmästä liikkumisvapauden rajoittamisesta. Maahanmuuttoviraston päättäessä kansainvälisen suojelun hakijoiden sijoittamisesta maantieteelliselle alueelle ei hakijan liikkumista rajattaisi tietyn vastaanottokeskuksen alueelle, kuten ulkomaalaislain 104 b §:ssä, vaan kyse oli selkeästi suuremmasta alueesta, kuten maakunnasta, kunnasta tai hyvinvointialueesta. Koska maantieteellisen alueen olisi oltava riittävän laaja, eikä se saisi loukata hakijan yksityiselämän koskemattomuutta, voidaan pitää perusteltuna, että luvan epäämistä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin oikaisuvaatimusmenettelynä.
Pykälän mukaan Maahanmuuttoviraston oikaisuvaatimukseen tekemään päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin perusteella oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeisiin sisältyvä oikeus hakea muutosta turvataan perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan lailla. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan muutoksenhaku on perustuslain mukainen pääsääntö, josta voidaan säätää lailla vain vähäisiä poikkeuksia (HE 309/1993 vp). Perustuslakivaliokunta on korostanut 21 §:ssä turvatun oikeusturvan tosiasiallisen toteutumisen merkitystä (PeVL 17/2024 vp). Kansainvälisen suojelun hakija voisi vaatia oikaisua lain 49 §:n 4 momentissa tarkoitetun luvan epäämistä koskevaan päätökseen Maahanmuuttovirastolta. Maahanmuuttoviraston oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hakijalla olisi siten mahdollisuus saattaa asiansa käsiteltäväksi myös tuomioistuimessa. Sitä, ettei luvan epäämistä koskevaa hallinto-oikeuden päätöstä voisi saattaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, voidaan pitää muutoksenhakuoikeuden pääsääntöön nähden vähäisenä poikkeuksena huomioiden, että kyse on tarkoin rajatuista tilanteista, suppeasta henkilöryhmästä ja sisällöltään selkeästä asiasta.
58 §.Tiedonsaantioikeus. Pykälää ehdotetaan muutettavan siten, että pykälässä olevat viittaukset järjestelykeskukseen poistettaisiin. Esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskuksia koskeva sääntely. Lisäksi pykälän 2 momentissa käytetty termi turvapaikanhakija korvattaisiin termillä kansainvälistä suojelua hakeva.
60 §.Aineiden ja esineiden haltuunotto. Pykälää ehdotetaan muutettavan siten, että pykälässä olevat viittaukset järjestelykeskukseen poistettaisiin. Esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskuksia koskeva sääntely. Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia.
61 §.Asukkaan käytössä olevien tilojen tarkastaminen. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavan siten, että viittaus järjestelykeskukseen poistettaisiin. Esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskuksia koskeva sääntely.
63 §.Aineiden ja esineiden haltuunottoa ja asukkaan käytössä olevien tilojen tarkastamista koskevien toimenpiteiden kirjaaminen. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavan siten, että viittaus järjestelykeskukseen poistettaisiin. Esityksessä ehdotetaan kumottavan 12 §:n järjestelykeskuksia koskeva sääntely.
63 a §.Tiedoksiannon välittäminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 63 a §. Pykälässä säädettäisiin Maahanmuuttoviraston tekemien, 6-luvussa ehdotettuihin rajoittamistoimiin liittyvien päätösten tiedoksiannon välittämisestä asianomaiselle.
Ehdotetun pykälän mukaan vastaanottokeskus antaisi vastaanottopalveluja saavalle henkilölle tiedoksi Maahanmuuttoviraston päätöksen 45 ja 46 §:ssä tarkoitetusta vastaanottorahan alentamisesta, 47 §:ssä tarkoitetusta vastaanottopalvelujen peruuttamisesta, 48 §:ssä tarkoitetusta siirtopäätöksen saaneen vastaanottopalvelujen peruuttamisesta ja 50 §:ssä tarkoitetusta vaatimuksesta asua määrätyssä vastaanottokeskuksessa. Rajoitustoimia koskeva päätös tulisi antaa henkilölle todisteellisena tiedoksiantona. Maahanmuuttoviraston olisi haasteellista järjestää todisteellista tiedoksiantoa siten, että päätös saataisiin annettua oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Vastaanottokeskuksella on lisäksi mahdollisuus antaa henkilölle joustavammin ja kattavammin ohjausta ja neuvontaa rajoittamistoimien toimeenpanoon liittyen kuin Maahanmuuttovirastolla. Kyseessä olisi Maahanmuuttovirastoa avustava tehtävä, johon ei sisältyisi harkinta- tai päätösvaltaa. Vastaanottokeskus välittäisi päätöksen tiedoksi hakijalle 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Vastaanottokeskus huolehtisi siitä, että päätöksen tiedoksianto voitaisiin todentaa luotettavasti ja kirjattaisiin asianmukaisesti henkilön asiakastietoihin.
8.3
Laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa
1 §.Lain soveltamisala ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. Pykälän 1 momentin 3 kohta muutettaisiin niin, että maahanmuuttohallinnosta annettua lakia sovelletaan myös seulottavan henkilön majoituksen ja alustavan terveystarkastuksen järjestämisen tarkoituksissa. Vaikka seulonnassa tehtävän henkilötietojen käsittelyn on katsottu sisältyvän pykälän 1 momentin 1 kohdan tarkoituksiin, olisi 3 kohdan muutos tarpeen, jotta vastaanottokeskuksen on mahdollista käsitellä kaikkia seulottavia koskevia tietoja. Vastaanottokeskus saa maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 3 §:n mukaan käsitellä tallentamiaan tietoja 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa käsittelytarkoituksessa. Muutos mahdollistaisi vastaanottokeskukselle seulottavia koskevien tietojen tallentamisen ja käsittelyn. Ulkomaalaislaissa on Maahanmuuttovirastolle määrätty seulottavien ylläpitotehtävä. Ehdotetun ulkomaalaislain 16 f §:n mukaan seulontaan otetun ulkomaalaisen majoitus voitaisiin järjestää vastaanottokeskuksessa. Jos seulottavan henkilön seulontamajoituspaikaksi on osoitettu vastaanottokeskus, tulisi vastaanottokeskuksen pystyä käsittelemään myös niitä seulottavia koskevia tietoja, jotka eivät ole hakeneet kansainvälistä suojelua.
Maahanmuuttovirasto vastaa ulkomaalaislain 16 g §:n mukaan seulottavan alustavasta terveystarkastuksesta. Vastaanottokeskuksen olisi myös tarpeen saada seulottavan alustavan terveystarkastuksen perusteella täytetyn lomakkeen tietoja. Koska tiedonsaantioikeudet ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjien välillä on sidottu 1 §:n 1 momentin tarkoituksiin, on 3 kohtaan lisättävä myös terveystarkastuksen järjestäminen.
3 §. Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjät ja vastuunjako. Pykälän 2 momentin 6 kohta muutettaisiin niin, että siitä poistettaisiin järjestelykeskusta rekisterinpitäjänä koskeva säännös, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
Sen sijaan sanotussa 6 kohdassa säädettäisiin uudesta rekisterinpitäjästä Tullista. Sille säädettäisiin 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen käsittelyoikeus. Käsittelyoikeus mahdollistaisi Tullille henkilötietojen käsittelyn UMA-tietojärjestelmässä ulkomaalaisten maahantuloa ja maastalähtöä sekä oleskelua koskevissa asioissa sekä niitä koskevan päätöksenteon ja valvonnan tarkoituksissa tämän lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi.
Momentin uusi 6 kohta perustuu seulonta-asetuksen 17 ja 18 artiklaan. Seulontaviranomaisena Tullilla tulisi olla oikeus seulontalomakkeen tietojen tallentamiseen UMA-tietojärjestelmään ja lomakkeen toimittamiseen viranomaisille, joiden puoleen kolmannen maan kansalainen ohjataan. Muilla seulontaviranomaisilla on jo henkilötietojen käsittelyoikeus lain 1 §:n § momentin 1 kohdan mukaisissa tarkoituksissa. Muutos yhdenmukaistaisi sääntelyä seulontaviranomaisten seulonnan yhteydessä tekemän tiedonkäsittelyn osalta UMA-tietojärjestelmässä.
Lisäksi pykälän 2 momentin 11 kohtaan lisättäisiin maininta Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan viranomaisesta. Ehdotuksen tarkoituksena on mahdollistaa UMA-tietojärjestelmän käyttö Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvissa kunnissa ilman huoltajaa olevan lapsen edustajatoimintaan liittyviin käsittelytarkoituksiin. Voimassa olevan 3 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan hyvinvointialueen viranomainen ja Helsingin kaupunki saavat käsitellä UMA-tietojärjestelmään tallentamiaan tietoja lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseksi ilman huoltajaa olevan oleskeluluvan saaneen lapsen edustajatoimintaan liittyviin käsittelytarkoituksiin. Voimassa olevan 3 §:n 3 momentin mukaisesti hyvinvointialueen viranomainen ja Helsingin kaupunki toimivat UMA-tietojärjestelmän rekisterinpitäjänä tallentamiensa tietojen osalta.
Kotoutumislakia koskevan ehdotuksen 35 §:n mukaisesti jatkossa Ahvenanmaan maakunnassa toimivaltainen viranomainen edustajan määräämistä koskevassa hakemuksessa ja sitä koskevissa päätöksissä olisi maakunnan kunta. Lisäksi kotoutumislakia koskevan ehdotuksen 38 §:n nojalla maakunnan kunta voisi jatkossa tehdä myös edustajan vapauttamista koskevan hakemuksen. Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvalla kunnalla olisi täten jatkossa vastaavia tehtäviä ilman huoltajaa olevan oleskeluluvan saaneen alaikäisen edustajatoimintaan liittyen kuin hyvinvointialueilla ja Helsingin kaupungilla. Tähän tehtävään perustuen Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan viranomaisella tulisi myös olla vastaavat oikeudet UMA-tietojärjestelmään kuin hyvinvointialueen viranomaisella ja Helsingin kaupungilla. Ahvenanmaan maakuntaan kuuluva kunta voisi mainittuun tehtävään perustuen jatkossa tallentaa UMA-tietojärjestelmään tietoja esimerkiksi edustajan määräämistä koskevasta hakemuksesta sekä lapselle määrätystä edustajasta. Edustajan määräämisen hakemista koskevasta tehtävästä vastaavana viranomaisena Ahvenanmaan maakuntaan kuuluva kunta vastaisi näihin asioihin liittyvistä, UMA-tietojärjestelmään tallentamistaan tiedoista.
4 §. Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään tallennettujen tietojen käsitteleminen muussa kuin alkuperäisessä käsittelytarkoituksessa. Pykälän 1 momentin 5 kohta ehdotetaan kumottavan, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
7 §.Käsiteltävät henkilötiedot. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan, koska voimassa olevassa momentissa viitataan ulkomaalaislain 96 §:ään, joka ehdotetaan kumottavan EU-lainsäädännön kanssa päällekkäisenä lainsäädäntönä. Ulkomaalaislain 96 § koskee kansainvälistä suojelua hakeneelle annettavaa korttia, joka osoittaa häntä koskevan hakemusasian olevan Suomessa vireillä. Muutos olisi tekninen eikä säännöksen sisältöä olisi tarkoitus muuttaa. Momentissa ehdotetaan aiemman 96 §:ään tehdyn viittauksen sijaan säädettävän sanallisesti, että rekisterinpitäjä saa käsitellä 1 §:ssä säädetyissä tarkoituksissa tietoja kansainvälistä suojelua hakevan hakemusasian vireilläoloa osoittavasta kortista.
11 §.Tiedonsaantioikeus ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjien välillä. Pykälän 1 ja 3 momenttia ehdotetaan muutettavan. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohtaan lisättäisiin Tulli, jotta tiedonsaantioikeudet rekisterinpitäjien välillä toimivat uusia viranomaisvastuita ja käsittelytarkoituksia vastaavasti. Rekisterinpitäjyys tai käsittelyoikeus viranomaisen omiin tallentamiin henkilötietoihin ei itsessään perusta viranomaiselle tiedonsaantioikeutta tietojärjestelmässä olevien muiden viranomaisten tallentamien tietojen osalta, joten tiedonsaantioikeudesta tulisi säätää. Seulonnan ja sen jälkeisten jatkoprosessien toimivuuden varmistamiseksi tarpeellisilla viranomaisilla on oltava tiedonsaantioikeus myös Tullin UMA-tietojärjestelmään tallentamien tietojen osalta. Pykälä perustuu seulonta-asetuksen 18 artiklaan. Seulontalomake on voitava toimittaa niille viranomaisille, joiden puoleen kolmannen maan kansalainen ohjataan seulonnan päättyessä. Sekä Maahanmuuttovirasto että vastaanottokeskukset tulevat tarvitsemaan sellaisia seulontalomakkeen seulottavaa henkilöä koskevia tietoja, joista säädetään seulonta-asetuksen 17 artiklan 1, 2 ja 3 kohdissa.
Pykälän 1 momentin 2 kohtaan lisättäisiin lisäksi maininta vastaanottokeskuksen seulontaan liittyvistä tehtävistä, jotta vastaanottokeskuksella on oikeus saada muiden viranomaisten ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään tallentamia seulottavia koskevia tietoja riippumatta siitä, onko seulottava hakenut kansainvälistä suojelua.
Pykälän 1 momentin 1, 2, 4 ja 7 kohdasta poistettaisiin myös maininnat järjestelykeskuksesta, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista. Samasta syystä momentin 3 kohta poistettaisiin. Ehdotettujen muutosten myötä voimassa olevan momentin 4–8 kohdat siirtyisivät 3–7 kohdiksi. Voimassa olevan momentin 5, 6 ja 8 kohtien sisältöä ei muutettaisi.
Lisäksi pykälän 1 momentin 1, 6 ja 7 kohtaan lisättäisiin maininta Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan viranomaisesta. Lisäykset olisivat tarpeellisia, jotta tiedonsaantioikeudet rekisterinpitäjien välillä toimivat lain 3 §:n 2 momentin 11 kohtaan tehtyä lisäystä vastaavasti. Momentin 1 ja 6 kohtaan ehdotettavat lisäykset olisivat tarpeellisia, jotta Maahanmuuttovirastolla ja elinvoimakeskuksella olisi oikeus ja pääsy niihin tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiin tietoihin, joita Ahvenanmaan maakuntaan kuuluva kunta mahdollisesti tallentaisi jatkossa ehdotettujen kotoutumislain 35 ja 38 §:ssä tarkoitettujen tehtävien nojalla UMA-tietojärjestelmään. Tarkoituksena on siis nimenomaan mahdollistaa Maahanmuuttoviraston ja elinvoimakeskuksen pääsy tietoihin, ei velvoittaa maakunnan kuntia luovuttamaan tietoa. Momentin 7 kohtaan ehdotettava lisäys olisi tarpeellinen, jotta Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvalla kunnalla olisi oikeus ja pääsy niihin tietoihin tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiin tietoihin, joita muut viranomaiset ovat tallentaneet UMA-tietojärjestelmään.
Koska Tulli lisättäisiin lakiin UMA-tietojärjestelmän rekisterinpitäjäksi, tiedonsaantioikeuden osalta pykälän 3 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi informatiivinen viittaus Tullin henkilötietolakiin.
13 §.Muu tiedonsaantioikeus. Pykälässä säädetään muusta tiedonsaantioikeudesta kuin 11 §:n mukaisesta rekisterinpitäjien välisestä tiedonsaantioikeudesta. Pykälää ehdotetaan muutettavan. Pykälän 1 ja 4 momentista poistettaisiin maininta järjestelykeskuksesta, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaus Tullin henkilötietolaissa määriteltyyn tiedonsaantioikeuteen Rajavartiolaitosta ja poliisia vastaavalla tavalla. Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 2 momenttia.
Pykälän 4 momentin 1 kohdassa viitataan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 604/2013 eli hallinta-asetuksella kumottavaan Dublin III-asetukseen. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä viitataan hallinta-asetukseen ja sen vastaavuustaulukon mukaisiin artikloihin. Muutos koskisi vain viittaussäännöksen muuttamista, eikä muuttaisi nykyistä oikeustilaa. Samalla voimassa olevan 4 momentin 6–9 kohdat siirtyisivät 5–8 kohdiksi.
Voimassa olevan 4 momentin 9 kohdassa mainittu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ehdotetaan muutettavan Lupa- ja valvontavirastoksi. Uusi Lupa- ja valvontavirasto on aloittanut toimintansa vuoden 2026 alusta. Edellä 4 momenttiin ehdotetun muutoksen myötä momentin 9 kohta siirtyisi 8 kohdaksi.
Lisäksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan viranomaisesta. Lisäys johtuisi 3 §:ään ehdotetusta lisäyksestä ja olisi tarpeellinen, jotta Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan viranomaisella olisi oikeus tehtäviensä hoitamiseksi saada välttämättömät tiedot ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyltä edustajalta. Ahvenanmaan maakuntaan kuuluva kunta voisi tarvita kotoutumislakia koskevan ehdotuksen 35 ja 38 §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi edustajalta hänen tehtävään määräämiseen tai tehtävästä vapauttamiseen liittyviä tietoja.
14 c §.Eurodac-tietojärjestelmän rekisterinpitäjä ja kansallinen yhteyspiste.
Lakiin lisättäisiin uusi pykälä koskien Eurodac-järjestelmän rekisterinpitäjää. Rekisterinpitäjä olisi Maahanmuuttovirasto. Maahanmuuttovirasto käyttää nykyisellään Eurodacista saatavia tietoja etenkin turvapaikkaa koskevien hakemusten käsittelemiseksi. Maahanmuuttovirasto täydentää tietoja Eurodaciin ja käyttää järjestelmästä saatuja tietoja turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan jäsenvaltion määrittämiseen.
Eurodacin rekisterinpitäjästä ei ole Suomessa säädetty aiempaa kansallista säädöstä. Uuden Eurodac-asetuksen (resitaali 82 ja artikla 42) mukaisesti jäsenvaltion tulisi nimetä rekisterinpitäjä ja ilmoittaa tästä komissiolle. Eurodac-asetus ei kuitenkaan suoraan velvoita kansallisesti säätämään rekisterinpitäjästä.
Rekisterinpitäjä vastaa tietojen lainmukaisesta käsittelystä Eurodacissa (ks. Eurodac-asetus artiklat 36, 40, 48 ja 51) ja rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta (ks. Eurodac-asetus artiklat 42 ja 43).
Rekisterinpitäjä vastaa omassa toiminnassaan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679, jäljempänä tietosuoja-asetus, III luvussa säädettyjen rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta sekä 5 artiklan 2 kohdassa, 24 ja 25 artiklassa ja 31–34 artiklassa säädetyistä rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja vastuista. Rekisterinpitäjän tulee huolehtia tietosuoja-asetuksen mukaisista velvoitteista.
Rekisterinpitäjän tulee käsitellä tietoja lainmukaisesti Eurodac-asetuksessa säädetyllä tavalla ja kyetä osoittamaan se. Rekisterinpitäjä vastaa Eurodac-asetuksessa säädettyjen rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta, kuten oikeudesta saada pääsy häntä koskeviin henkilötietoihin, oikaista ja poistaa niitä ja rajoittaa niiden käsittelyä sekä saada puutteelliset henkilötiedot täydennettyä. Maahanmuuttoviraston kyvyt Eurodacin tietojen käsittelyyn ja rekisteröidyn oikeuksien toteutumisesta vastaamiseen tulee mahdollistaa tarvittavalla resurssien kohdentamisella ja järjestelmäkehityksellä.
Tietosuojavaltuutetun toimiston ohjeen mukaan rekisterinpitäjän vastuun tulee olla osa toiminnallista vastuuta. Kun rekisterinpitäjästä säädetään laissa, tulee määrittelyyn suhtautua erityisen tarkkaavaisesti ja varmistua siitä, että vastuu kohdentuu oikealle taholle. Rekisterinpitäjän määrittelyn riskinä on, että rekisterinpitäjä on määritelty vain muodollisesti ja ilman, että toimijan tosiasiallista roolia henkilötietojen käsittelyssä käytännön tasolla on tunnistettu. Rekisterinpitäjäksi tulee osoittaa siis sellainen taho, joka tosiasiallisesti käyttää rekisterinpitäjälle kuuluvaa määräysvaltaa ja voi toteuttaa rekisterinpitäjälle kuuluvat velvoitteet.Tietosuojavaltuutetun toimiston ohje lainsäädäntölausuntoihin 16.10.2017
Maahanmuuttovirasto tulisi nimetä Eurodac-järjestelmän rekisterinpitäjäksi, koska se tekee henkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuvia päätöksiä Eurodac-järjestelmästä saatujen tietojen perusteella. Eurodac-järjestelmästä saatavat tiedot tallennetaan ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä UMA:an ja näiden tietojen osalta rekisterinpitäjänä toimii Maahanmuuttovirasto henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetussa laissa säädetysti.
Maahanmuuttoviraston teknisestä pääsystä myös muiden viranomaisten (poliisin sekä Rajavartiolaitoksen) tarvittaviin lokitietoihin ja tietojen käsittelyyn tulee varmistua riittävin resurssein sekä teknisin toteutuksin, jotta virasto voi myös käytännössä valvoa Eurodac-järjestelmän tietojen lainmukaista käsittelyä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kansallisesta yhteyspisteestä. Tällä viitattaisiin Eurodac-asetuksen 3 artiklan 4 kohtaan, jossa jatkossa säädetään Eurodac-järjestelmässä kullakin jäsenvaltioilla olevan yksi kansallinen yhteyspiste. Kansallinen yhteyspiste, mikä tarkoittaa käytännössä Eurodac-keskusjärjestelmään yhteydessä olevaa tietoliikennejärjestelmää, sijaisisi Maahanmuuttovirastossa. Maahanmuuttovirasto rakentaa ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä UMA:sta erillistä järjestelmäkomponenttia, jossa käsitellyistä henkilötiedoista, pääsynhallinnasta ja lokitiedoista virasto on vastuussa, Eurodac-asetuksen tarkoittamaksi kansalliseksi yhteyspisteeksi. Maahanmuuttoviraston rekisterinpitäjän velvollisuuksien hoitamiseksi virastossa tulisi olla Eurodac-asetuksen tarkoittama kansallinen yhteyspiste, jota virasto hallinnoi.
8.4
Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa
3 §.Määritelmät. Pykälän 5 kohta ehdotetaan muutettavaksi, koska aiempi Eurodac-asetus kumotaan Eurodac-asetuksen 62 artiklalla. Eurodac-tietojärjestelmästä säädetään jatkossa Eurodac-asetuksessa.
13 §.Henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan henkilötiedot on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Tietosuojalainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin henkilötietojen käsittelyn myös muuhun tarkoitukseen, jos siitä säädetään laissa ja käsittely on tarpeellista ja oikeasuhtaista.
Lain 13 §:ssä säädetään muista kuin henkilötietojen alkuperäisistä käsittelytarkoituksista, joilla poliisi saa käsitellä tietoja. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan poliisi voisi käsitellä 5–8 §:ssä tarkoitettuja henkilötietoja seulonta-asetuksen 15 artiklassa tarkoitetun seulonnan turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi. Seulonta-asetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaan seulottaville henkilöille on tehtävä turvallisuustarkastus sen todentamiseksi, muodostavatko he mahdollisesti uhkan sisäiselle turvallisuudelle. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä on tehtävä 15 artiklan 2 kohdassa määritellyt haut EU:n tietokantoihin, minkä lisäksi asetuksen mukaan hakuja voidaan tehdä myös asiaankuuluviin kansallisiin tietokantoihin. Ehdotetun ulkomaalaislain 16 §:ssä määritellyt seulontaviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli ja suojelupoliisi, suorittaisivat turvallisuustarkastuksen osana seulontamenettelyä. Kansallisiin tietokantoihin tehtävien hakujen osalta voi muodostua tarve käsitellä henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen. Seulonnan turvallisuustarkastuksen suorittamisen tarkoituksessa voitaisiin käsitellä lain 5–8 §:ssä tarkoitettuja tietoja, jos se olisi välttämätöntä edellä mainitun uhkan selvittämiseksi. Lain 5–8 §:ssä säädetään henkilötietojen käsittelystä tutkinta- ja valvontatehtävissä sekä rikosten ennalta estämiseksi ja paljastamiseksi.
Ehdotettu 5 momentti olisi tarpeen myös sen varmistamiseksi, että seulontaviranomaiset saisivat sellaisista rekistereistä, joihin useampi viranomainen tallentaa tietoja, myös toistensa tallentamia ja rekisterinpidossa olevia tietoja seulonnan turvallisuustarkastusta varten. Henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa annetun lain 33 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Rajavartiolaitos voi luovuttaa poliisille henkilötietoja 13 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 21 §:n 1 momentin 5 kohdassa on säädetty vastaavasti tietojen luovuttamisesta poliisille 13 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Poliisin vastaavasta tietojen luovuttamisoikeudesta Tullille ja Rajavartiolaitokselle säädetään tämän lain 22 §:n 1 momentin kohdissa 4 ja 6. Ehdotettu 5 momentti seulonnan turvallisuustarkastuksen tarkoituksesta varmistaisi siten myös seulontaviranomaisten välisen tiedonvaihdon sellaisissa yhteisissä tietokannoissa olevien tietojen osalta, joissa rekisterinpitäjänä toimii omien tietojensa osalta toinen seulontaviranomainen.
16 §. Poliisin oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa muutettaisiin siten, että poliisilla olisi oikeus saada tietoja sakkorekisteristä seulonta-asetuksen 15 artiklan tarkoittamaa turvallisuustarkastusta ja ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen (EU) 2019/816 7 c artiklassa tarkoitettua lausuntoa varten. Turvallisuustarkastusta varten on tehtävä hakuja asiaankuuluviin unionin tietokantoihin, ja hakuja voidaan tehdä myös asiaankuuluviin kansallisiin tietokantoihin. Sen arvioimiseksi, muodostaako kolmannen maan kansalainen uhkan sisäiselle turvallisuudelle, olisi haku tarpeen suorittaa myös kansalliseen sakkorekisteriin. Myös suojelupoliisilla olisi oikeus saada tietoja 16 §:ssä säädetyllä tavalla henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 52 §:n mukaisesti. Muutoksen perustelujen osalta viitataan rikosrekisterilain muutoksia koskeviin perusteluihin. Poliisin olisi saatava tietoja myös lausunnon antamista varten, sillä poliisille on ulkomaalaislaissa säädetty tehtävä antaa toisten jäsenvaltioiden seulontaviranomaisille kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden tuomioita koskevia tietoja (ECRIS-TCN), eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän täydentämiseksi ja asetuksen (EU) 2018/1726 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) 2019/816 7 c artiklassa tarkoitettu lausunto.
Tiedon saamisesta säädettäisiin seulontaviranomaisten omissa tiedonsaantia koskevissa laeissa sakon täytäntöönpanosta annetun lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti, joten tietoja ei saa pykälän 2 momentin mukaisesti luovuttaa enää sen jälkeen, kun kolme vuotta on kulunut lainvoimaisen tuomion tai muun lopullisen viranomaisratkaisun julistamisesta tai antamisesta.
18 §.Tietojen saanti eräistä eurooppalaisista tietojärjestelmistä terrorismirikosten ja vakavien rikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan keskusrikospoliisissa on Eurodac-asetuksen kansallinen yhteyspiste viitaten aiemman Eurodac-asetuksen 3 artiklan 2 kohtaan. 18 §:n 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi, sillä jatkossa Eurodac-asetuksen tarkoittama kansallinen yhteyspiste ehdotetaan sijaitsevan Maahanmuuttovirastossa ja asiasta säädettäisiin laissa henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa.
Nykyisin tietoliikenne perustuu suoraan sähköpostiliikenteeseen keskusrikospoliisin TUNTO-järjestelmän ja Eurodac-keskusjärjestelmän välillä. Vaikka jatkossa Eurodac-asetuksen tarkoittaman kansallisen yhteyspisteen eli Eurodaciin yhteydessä olevan järjestelmän ehdotetaan olevan Maahanmuuttovirastossa, tämä ei muuttaisi oikeustilaa muulla tavoin.
Jatkossa kansallinen tietoliikenne ja TUNTO-järjestelmään tallennetut tiedot ohjautuvat Maahanmuuttoviraston hallitseman ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä UMA:n ja siihen liittyvän järjestelmäratkaisun kautta Eurodac-keskusjärjestelmään. Lainvalvontatarkoituksissa tehtävät vertailut toteutettaisiin poliisin Renki-kyselyjärjestelmän kautta. Keskusrikospoliisin TUNTO-järjestelmän rooli biometristen tietojen tallennuksessa ja henkilöiden rekisteröinnissä ei muuttuisi. Keskusrikospoliisi tulisi edelleen vastaamaan kaikkien viranomaisten tarvitsemista sormenjälkivertailuista -ja jatkossa myös lausuntoa edellyttävistä kasvokuvavertailuista toimivaltansa nojalla.
Pykälän voimassa olevan 3 momentin mukaan keskusrikospoliisi on lisäksi Eurodac-asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tarkastava viranomainen. Momentti ehdotetaan kumottavaksi. Keskusrikospoliisin tehtävästä tarkastavana viranomaisena säädettäisiin 2 momentissa, jossa nykyisellään jo säädetään oikeudesta tehdä sormenjälkitietojen vertailuja.
Eurodac-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan nimetty viranomainen ja tarkastava viranomainen voivat kuulua samaan organisaatioon, jos tämä sallitaan kansallisessa lainsäädännössä, mutta tarkastavan viranomaisen on toimittava riippumattomasti suorittaessaan tämän asetuksen mukaisia tehtäviään. Tarkastavan viranomaisen on oltava erillinen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista operatiivisista yksiköistä, eikä se saa ottaa niiltä vastaan ohjeita tarkastuksen tuloksen osalta. Keskusrikospoliisin vastuulla on varmistaa tarkastavan viranomaisen mahdollisuus hoitaa tehtäväänsä riippumattomasti asetuksen edellyttämällä tavalla.
Lainvalvontatarkoitukseen tapahtuva tiedonsaanti olisi nykyistä vastaavasti kytketty kansalliseen rikoslakiin sekä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annettuun lakiin. Kansallisessa lainsäädännössä biometristen tietojen käsittelytarkoituksille asetetut rajoitukset eivät koske Eurodac-järjestelmän tietoja, joita voidaan siten käyttää lainvalvontatarkoituksessa Eurodac-asetuksessa säädetyin edellytyksin (ks. HE 35/2021 vp, s. 37).
31 §. Muu henkilötietojen luovuttaminen ulkomaille. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan säädettäväksi uusi 4 kohta. Kohdassa säädettäisiin, että poliisi saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kansallisille seulonta-asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitetuille seulontaviranomaisille ulkomaalaislain 16 a §:n 3 momentissa tarkoitettua lausuntoa koskevia henkilötietoja. Muutostarve perustuu ulkomaalaislaissa säädettävään poliisin tehtävään antaa toisten jäsenvaltioiden seulontaviranomaisille kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden tuomioita koskevia tietoja (ECRIS-TCN), eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän täydentämiseksi ja asetuksen (EU) 2018/1726 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) 2019/816 7 c artiklassa tarkoitettu lausunto. Lausunnon laatiminen edellyttää kansallisten rikosrekisterien tietojen katsomista liputettujen ECRIS-TCN:n tietojen perusteella. Rikosrekisteristä saatuja tietoja käytettäisiin ainoastaan lausunnon tausta-aineistona eikä niitä luovutettaisi sellaisenaan toisten jäsenvaltioiden seulontaviranomaisille. Seulontaan liittyvän tietojärjestelmäpääsyn edellytyksistä annetulla asetuksella lisätty muutos tulee voimaan kesäkuussa 2026.
Momentin 3 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos.
8.5
Laki henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa
5 §.Määritelmät. Pykälän 6 kohta ehdotetaan muutettavaksi, koska aiempi Eurodac-asetus kumotaan Eurodac-asetuksen62 artiklalla. Eurodac-tietojärjestelmästä säädetään jatkossa Eurodac-asetuksessa.
15 a §. Henkilötietojen käsittely teknisen valvonnan suorittamiseksi. Pykälää muutettaisiin koskemaan myös seulontamajoituspaikan teknisen valvonnan henkilötietojen käsittelyä, koska seulontaviranomaisena Rajavartiolaitos voisi suorittaa teknistä valvontaa myös seulontamajoituspaikoilla. Seulontamajoituspaikka ei välttämättä aina lukeutuisi rajavartiolain 29 §:ssä tarkoitettuihin alueisiin, joten ulkomaalaislakiin ehdotettavat muutokset merkitsisivät teknisen käyttöalan laajentamista.
Teknisen valvonnan henkilötietojen käsittely kuuluisi yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan, ja käsittelyperusteena olisi 6 artiklan 1 kohdan e alakohta, jonka mukaan henkilötietojen käsittely on sallittua yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Tekninen valvonta on yksi keino varmistaa, että seulottava henkilö on seulontamenettelyn ajan seulontaviranomaisen hänelle osoittamassa seulontapaikassa ja seulontamajoituspaikassa.
16 §. Henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen. Pykälän 1 momentissa säädetään muista kuin henkilötietojen alkuperäisistä käsittelytarkoituksista, joilla Rajavartiolaitos saa käsitellä tietoja. Lain 16 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan Rajavartiolaitos saisi käsitellä 7–11 §:ssä tarkoitettuja henkilötietoja seulonta-asetuksen 15 artiklassa tarkoitetun seulonnan turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi. Näiden tietojen alkuperäiset käyttötarkoitukset ovat rajavalvonta sekä rajaturvallisuuden ja rajajärjestyksen ylläpitäminen, rikosten selvittäminen sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen ja paljastaminen. Ehdotettu 3 momentti vastaisi sisällöllisesti henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 13 §:ään ja henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 15 §:ään ehdotettuja muutoksia. Kuten henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettuun lakiin ehdotettavassa 13 §:n uudessa 5 momentissa, myös tässä 16 §:ään ehdotetussa 3 momentissa tarkoituksena on mahdollistaa kansallisten tietokantojen tietojen hyödyntäminen osana seulontaa seulonta-asetuksen 15 artiklan 2 kohdan sallimana. Ehdotetussa 3 momentissa tietojen käsittelyn edellytykseksi asetettaisiin käsittelyn välttämättömyys.
Henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen voi olla tarpeellista, kun kansallisiin tietokantoihin on tehtävä hakuja alkuperäisestä käsittelytarkoituksesta poiketen myös seulonnan turvallisuustarkastuksen tarkoituksessa. Muutos olisi tarpeen myös sen varmistamiseksi, että seulontaviranomaisina toimivat Rajavartiolaitos, poliisi ja Tulli saavat sellaisista rekistereistä, joihin useampi viranomainen tallentaa tietoja, myös toistensa tallentamia ja rekisterinpidossa olevia tietoja seulonnan turvallisuustarkastusta varten.
22 §. Tietojen saanti eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä. Pykälän 1 momentin 6 kohtaan muutettaisiin siten, että Rajavartiolaitoksella olisi oikeus saada tarpeellisia tietoja sakkorekisteristä seulonta-asetuksen 15 artiklan tarkoittamaa turvallisuustarkastusta varten. Turvallisuustarkastusta varten on tehtävä hakuja asiaankuuluviin unionin tietokantoihin, ja hakuja voidaan tehdä myös asiaankuuluviin kansallisiin tietokantoihin. Sen arvioimiseksi, muodostaako kolmannen maan kansalainen uhkan sisäiselle turvallisuudelle, olisi haku tarpeen suorittaa myös kansalliseen sakkorekisteriin. Muutoksen perustelujen osalta viitataan rikosrekisterilain muutoksia koskeviin perusteluihin.
Tiedon saamisesta säädettäisiin seulontaviranomaisten omissa tiedonsaantia koskevissa laeissa sakon täytäntöönpanosta annetun lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti, joten tietoja ei saa pykälän 2 momentin mukaisesti luovuttaa enää sen jälkeen, kun kolme vuotta on kulunut lainvoimaisen tuomion tai muun lopullisen viranomaisratkaisun julistamisesta tai antamisesta.
8.6
Laki kotoutumisen edistämisestä
2 §.Soveltamisala. Pykälän 3 momentin 1 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos ja viitattaisiin ulkomaalaislain sijaan määritelmäasetukseen. Esityksessä ehdotetun mukaan ulkomaalaislaista kumottaisiin kansainvälisen suojelun edellytyksiä koskevat säännökset, sillä ne sisältyvät määritelmäasetukseen.
Lisäksi pykälän 3 momentin 2 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos ja viitattaisiin ulkomaalaislain 89 §:n sijaan ulkomaalaislain 113 a §:ään, jossa ehdotetun mukaan jatkossa säädettäisiin voimassa olevan ulkomaalaislain 89 §:n mukaisesta oleskeluluvan myöntämisestä palautuskieltoa sovellettaessa.
Kyse on teknisistä muutoksista, joiden avulla on tarkoitus varmistaa, että lain soveltamisala säilyisi nykytilaa vastaavana.
35 §.Edustajan määrääminen. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus muuhun lailliseen edustajaan vastaavasti kuin vastaanottolain 39 §:stä ehdotetaan poistettavan ja täsmennettäisiin sitä, että kotoutumislain nojalla määrättäisiin edustaja kotoutumislain 2 §:n 6 momentissa tarkoitetulle lapselle, joka on Suomessa ilman huoltajaa tai vastaanottolain 39 §:ssä tarkoitettua edustajaa. Muutoksella selvennettäisiin sitä, että uusi edustaja on määrättävä kotoutumislain nojalla niissä tilanteissa, joissa lapselle ei ole määrätty edustajaa vastaanottolain 39 §:n nojalla, esimerkiksi niissä tilanteissa, kun lapsi on saapunut Suomeen pakolaiskiintiöissä. Lisäksi edustaja tulisi nimetä kotoutumislain nojalla niissä tilanteissa, joissa vastaanottolain nojalla määrätty edustaja on tarpeen vaihtaa oleskeluluvan myöntämisen jälkeen tai sen jälkeen, kun tilapäistä suojelua saava lapsi on saanut kotikunnan. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä. Tällaisella ilman huoltajaa tulleella lapsella voi olla muu edustaja, esimerkiksi lastensuojelun edunvalvoja, mutta tällaisen tehtävä on usein huomattavasti suppeampi kuin vastaanottolain ja kotoutumislain mukaisen edustajan.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin viittaus Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvaan kuntaan. Ahvenanmaalla sosiaalihuollon palveluista vastaa kuntien Kommunernas socialtjänst k.f. Ahvenanmaan maakunnassa toimivaltainen viranomainen edustajan määräämistä koskevassa hakemuksessa sekä sitä koskevissa päätöksissä olisi kunnan sosiaaliviranomainen, jonka vuoksi kotoutumislakia täsmennettäisiin. Aiemmin Ahvenanmaan maakunnassa ei ole käytännössä ollut näitä kotoutumislain 2 §:n 6 momentissa tarkoitettuja ilman huoltajaa tulleita alaikäisiä lapsia, joille tällainen edustaja olisi tullut nimetä. Tilapäistä suojelua saavia ilman huoltajaa tulleita lapsia on kuitenkin ollut vähän. Mainitun erittäin haavoittuvaisen ryhmän yhdenvertaisuuden vuoksi on keskeistä säätää siitä, että heille määrätään kotoutumislain mukainen edustaja riippumatta siitä, asuvatko he Manner-Suomessa vai Ahvenanmaalla. Pykälän 4 momentissa ei ole tarpeen mainita erikseen Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvaa kuntaa, sillä käsite kunta kattaa myös Ahvenanmaan kunnat.
Ahvenanmaan maakunnan kunnilla on voimassa olevan kotoutumislain 69 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus hakea valtiolta korvauksia alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleen lapsen tai nuoren asumisen tai tuen järjestämisestä. Maakunnan kunnat voivat tämän nojalla hakea korvauksia alaikäisenä ilman huoltajaa olevan lapsen sosiaalihuollossa syntyneistä alaikäisen tuen järjestämisestä aiheutuneesta työstä johtuvista kustannuksista.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi täsmennys, jonka mukaan käräjäoikeuden tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen siten kuin oikeudenkäymiskaaressa säädetään. Pykälän 3 momentti vastaisi tällöin vastaanottolain 39 §:n 3 momenttia. Muutos olisi lisäksi tarpeen, sillä kotoutumislain 95 §:ssä säädetään muutoksenhausta laissa tarkoitettuihin päätöksiin toisella tavalla.
Pykälän 4 ja 5 momenttiin ei esitettäisi muutosta.
Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin hyvinvointialueen tai Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan ilmoitusvelvollisuudesta ilman huoltajaa olevalle lapselle vastaavasti kuin ehdotetaan säädettävän vastaanottolain 44 §:n 4 momentissa. Vastaanottolakiin tehtävien muutosten taustalla on vastaanottodirektiivin 27 artiklan 5 a kohta ja yhdenmukaisuuden vuoksi vastaavia muutoksia ehdotetaan kotoutumislakiin. Momentissa säädettäisiin hyvinvointialueen ja Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan velvollisuudesta ilmoittaa ilman huoltajaa olevalle lapselle edustajan määräämisestä ja siitä, miten kyseisestä edustajasta voi tehdä kantelun. Käytännössä kantelu voisi koskea esimerkiksi edustajan moitittavaa tai muuten epäasiallista toimintaa. Hallintokantelusta säädetään hallintolaissa. Hyvinvointialueen tai Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvan kunnan tulisi antaa lapselle tiedot lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden siten, että lapsi varmasti ymmärtää tiedot.
36 §.Edustajatoiminnan hallinnointi. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavan niin, että se vastaisi tässä esityksessä vastaanottolakiin lisättäväksi esitettävän 39 a §:n otsikkoa.
Pykälän 1 momenttiin ei esitetä muutosta, mutta valvontatehtävään tulisi laajennus 35 §:n 6 momenttiin ja 36 §:n 2 momenttiin esitettyjen lisäysten myötä. Valvontatehtävä kattaisi esimerkiksi edustajia koskevien selvityspyyntöjen tekemisen sekä puuttumisen edustajien toiminnassa ilmeneviin puutteisiin. Nykytilaa vastaavasti valvontatehtävään sisältyisi jatkossakin sen seuraamista, että edustajat osallistuvat koulutuksiin asianmukaisesti ja ettei edustajalla ole liian montaa edustettavaa hänen resursseihinsa nähden. Jatkossa valvontatehtävä kattaisi myös 35 §:n 6 momentissa tarkoitettujen kanteluiden käsittelyn ja 36 §:n 2 momentissa tarkoitettujen edustajien rikosrekisteriotteiden tarkistamisen. Muuten edustajatoiminnan hallinnointiin liittyviin tehtäviin ei ole tarkoitus tehdä muutoksia. Edustajatoiminnan hallinnointiin liittyviä, voimassa olevaan lakiin perustuvia tehtäviä on kuvattu myös kotoutumislain uudistuksen (HE 208/2022 vp) perusteluissa.
Pykälään esitetään lisättävän uusi 2 momentti, jonka mukaan elinvoimakeskus voisi vaatia edustajalta rikosrekisteriotteen ja edustajan tulisi se toimittaa. Edustajan kelpoisuudesta säädetään 37 §:ssä viittaamalla vastaanottolain 40 §:ään, jonka 2 momentin mukaan edustajaksi määräämisen edellytyksenä on, että henkilö on toimittanut käräjäoikeuden nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun otteen rikosrekisteristä. Ensimmäinen rikosrekisteriotteen tarkastus onkin luontevaa tehdä siinä yhteydessä, kun edustaja määrätään toimimaan tehtävässä. Edustaja voi kuitenkin toimia tehtävässään vuosikausia, jolloin hänen rikosrekisteriotteensa on tänä aikana voinut muuttua, mikä voisi toimia hänen kelpoisuutensa esteenä. Esimerkiksi määritelmäasetuksen 33 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan c alakohdan mukaan edustajalla ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista tai rikoksista, jotka antavat vakavaa aihetta epäillä hänen kykyään ottaa vastuu lapsesta. Esityksellä esitetään lisättävän vastaanottolakiin säännös, jonka mukaan edustajan tulee pyynnöstä toimittaa Maahanmuuttoviraston nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä. Edustajatoiminnan valvomisen kannalta on tarpeen säätää vastaava säännös kotoutumislakiin elinvoimakeskuksille.
Otteeseen merkittävistä tiedoista säädetään rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa. Rikosrekisterilain 6 §:n 3 momentin nojalla rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun otteeseen merkitään lisäksi rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa laissa (214/2012) tarkoitettujen kyselyiden perusteella saadut tiedot.
Pyyntö toimittaa rikosrekisteriote ja sen tarkistaminen edustajan määräämisen jälkeen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun edustajan määräämisestä olisi kulunut huomattavan pitkä aika eikä edustajalle olisi määrätty uusia edustettavia, tai jos olisi syytä epäillä rikosrekisterin osalta edustajan kelpoisuutta tehtävään esimerkiksi liittyen hänestä tehtyyn kanteluun. Elinvoimakeskuksen tulisi pyytää rikosrekisteriotetta viimeistään, kun edellisen otteen toimittamisesta on kulunut viisi vuotta. Edustajien rikosrekisteriotteen tarkistaminen pykälässä tarkoitettuna valvontatoimena olisi elinvoimakeskukselle uusi tehtävä, mutta se soveltuisi luontevasti voimassa olevan lain perusteella elinvoimakeskukselle kuuluvaan edustajatoiminnan valvontaan liittyvään tehtävään.
37 §.Edustajan kelpoisuus ja tehtävät. Voimassa olevassa kotoutumislain 37 §:ssä säädetään, että kotoutumislain nojalla määrättävän edustajan kelpoisuuteen ja tehtäviin sovelletaan, mitä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain 40 ja 41 §:ssä säädetään.
Vastaanottolain 40 §:ään ehdotetaan edustajan kelpoisuutta koskevia muutoksia vastaanottodirektiiviin tehtyjen muutosten vuoksi. Vastaanottolain ja kotoutumislain nojalla määrätyn edustajan kelpoisuusvaatimusten on syytä olla yhteneväiset, jotta saman henkilön on mahdollista jatkaa lapsen edustajana oleskeluluvan myöntämisen jälkeen tai sen jälkeen, kun tilapäistä suojelua saava lapsi on saanut kotikuntalaissa tarkoitetun kotikunnan. Vastaanottolain 40 §:ään esitetään lisättävän vaatimus, että sopivuutta arvioitaessa on muun ohella otettava huomioon edustajaksi esitetyn osaaminen ja asiantuntemus sekä tehtävän laatu ja laajuus. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, onko henkilö käynyt Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen ylläpitämän Osaava edustaja -verkkokoulutuksen ja muita Maahanmuuttoviraston sekä elinvoimakeskusten yhteistyössä tuottamia koulutuksia. Vastaanottolain 40 §:ssä on tarkemmin kuvattu, mitä tällä tarkoitetaan. Vastaanottolain 40 §:ssä esitetään säädettävän myös yhden edustajan edustamien lasten samanaikaisesta enimmäismäärästä. Jatkossa vastaava enimmäismäärä soveltuisi myös kotoutumislain piirissä oleviin edustajiin. Hyvinvointialue tarkistaa edustettavien lasten määrän ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä tehdessään hakemusta edustajasta 35 §:n mukaisesti. Kotoutumislaissa on siksi edelleen syytä viitata vastaanottolakiin edustajan kelpoisuuden osalta eikä lakiin ehdoteta muutoksia tältä osin.
Vastaanottolain 41 §:ään esitetään myös muutoksia edustajan tehtäviin vastaanottodirektiiviin tehtyjen muutosten vuoksi. Edustajan tehtävien täsmentämisessä hyödynnetään myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta sekä sen tulkinnassa avuksi käytettävää YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttia nro 6:n (2005). Vastaanottolakiin tehtävät muutokset selkeyttävät edustajan tehtäviä ja edustajien yhdenmukaisuuden vuoksi on tarpeen säätää vastaavasti tehtävistä myös kotoutumislaissa.
Muutosten myötä edustajan tehtävänä olisi edelleen käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä koskevissa asioissa siten kuin oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 ja 2 §:ssä, hallintolain 14 §:ssä ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 25 §:ssä säädetään. Lisäksi lakia täsmennettäisiin siten, että edustajan tehtävänä olisi käyttää puhevaltaa ja edustaa lasta lapsen mahdollista varallisuutta sekä muita taloudellisia asioita koskevissa asioissa siten kuin holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) säädetään. Taloudellisten asioiden hoitamiseen kuuluisi esimerkiksi etuuksien ja korvausten hakeminen. Jos lapsella olisi merkittävä määrä varallisuutta edustajan tulisi hoitaa varallisuutta holhoustoimesta annetussa laissa säädetyllä tavalla. Edustaja ei kuitenkaan vastaisi lapsen päivittäisestä rahankäytöstä, vaan siitä vastaisivat lapsen kasvatuksesta vastuussa olevat henkilöt.
Aiempaa selvemmin laissa avattaisiin, että edustajan tehtävänä on varmistaa tehtävässään lapsen edun turvaaminen ja se, että lapsen oikeudelliset, sosiaaliset, terveydelliset, henkiset, aineelliset, koulutukselliset ja kotoutumiseen liittyvät tarpeet katetaan asianmukaisesti. Luettelo vastaa vastaanottolain 41 §:n 1 momentin 3 kohtaa, ja lisäksi siinä olisi mainittu kotoutumiseen liittyvien tarpeiden kattamisen varmistaminen, sillä oleskeluluvan saaneiden lasten tai kotikunnan saaneiden tilapäistä suojelua saavien lasten kohdalla sovelletaan kotoutumislakia ja he ovat kunnan sekä hyvinvointialueen kotoutumista edistävissä palveluissa. Tämä tarkoittaisi, että edustajan tulisi pyrkiä varmistamaan, että muut viranomaiset ja toimijat edistävät lapsen kotoutumista toiminnassaan.
Edustajan tehtävänä olisi myös avustaa lasta yhteyden pitämisessä lapsen perheenjäseniin ja muihin omaisiin. Perheenjäsen voisi olla alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleen henkilön vanhempi tai hänen alaikäinen lapsensa. Muu omainen voisi olla esimerkiksi ilman huoltajaa maassa olevan lapsen sisarus, isovanhempi, täti, setä tai serkku.
Uusi tehtävä olisi myös ulkomaalaislain mukaisissa asioissa avustaminen. Säännös olisi vastaava kuin vastaanottolakiin esitetty 5 kohta. Kotoutumislain kontekstissa tehtävä voisi liittyä esimerkiksi jatko-oleskelulupakäsittelyihin, perheenyhdistämiskysymyksissä avustamiseen taikka pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamistilanteessa avustamiseen. Myös määritelmäasetuksen (EU 2024/1347) 33 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan edustajan on avustettava ja tarvittaessa edustettava ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jos tämän pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema poistetaan.
38 §.Edustajan vapauttaminen tehtävästään ja edustajan tehtävän lakkaaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, kuten voimassa olevassa pykälässäkin, että edustaja on vapautettava tehtävästään, jos edustajan määräämisen jälkeen ilmenee, että lapsella on Suomessa huoltaja, ellei vapauttaminen ole lapsen edun vastaista, jos hän sitä pyytää tai on sairauden tai muun syyn vuoksi estynyt hoitamaan tehtäväänsä. Lisäksi 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että edustaja on vapautettava tehtävästään, jos lapselle määrätään huoltaja vastaavasti kuin vastaanottolain 39 §:ssä esitetään.
Voimassa olevan lain mukaan edustajan tehtävä lakkaa automaattisesti, jos lapselle määrätään Suomessa huoltaja. Ehdotetun muutoksen mukaan edustajan tehtävä ei lakkaisi jatkossa automaattisesti, jos lapselle määrättäisiin Suomessa huoltaja vaan edustajan vapauttamista tulisi hakea erikseen. Tilanteissa, joissa lapselle määrätään huoltaja, tulisi varmistua siitä, että edustajan tehtävän päättyminen ei olisi lapsen edun vastaista ja lapselle määrätty huoltaja pystyisi tosiasiallisesti hoitamaan kaikki edustajalle kuuluvat tehtävät. Muutos olisi vastaava kuin vastaanottolain 42 §:ssä esitetty, ja sitä on kuvattu tarkemmin mainitun säännöksen säännöskohtaisissa perusteluissa.
Lisäksi esitetään, että edustaja voidaan vapauttaa tehtävästään, jos hän ei hoida tehtäviään asianmukaisesti vastaavasti kuin vastaanottolain 42 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi. Vastaanottolakiin ehdotettava muutos perustuu vastaanottodirektiivin 27 artiklan 6 kohtaan, jonka mukaan edustaja tai henkilö, joka soveltuu tilapäisesti toimimaan edustajana, on vaihdettava vain, jos se on välttämätöntä, erityisesti, kun toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että edustaja tai henkilö ei ole hoitanut tehtäviään asianmukaisesti. Erityisenä syynä edustajan vapauttamiselle voitaisiin pitää ristiriitatilannetta edustajan ja lapsen välillä tai jos edustaja olisi esimerkiksi sairauden vuoksi kykenemätön hoitamaan edustajan tehtävää. Kotoutumislakiin esitettävät muutokset vastaisivat vastaanottolain vastaavia muutoksia, jotta edustajan vapauttamista tehtävästään koskevat säännökset olisivat samoja koko edustajuuden ajan riippumatta siitä, sovelletaanko edustajaan vastaanottolakia vai kotoutumislakia.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin viittaus Ahvenanmaan maakuntaan kuuluvaan kuntaan, joka olisi Ahvenanmaan maakunnassa toimivaltainen viranomainen edustajan tehtävästä vapauttamista koskevan hakemuksen tekemiseen. Ahvenanmaalla sosiaalihuollon palveluista vastaa kuntien Kommunernas socialtjänst k.f. Ahvenanmaan maakunnan kunnilla on voimassa olevan kotoutumislain 69 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuus hakea valtiolta korvauksia alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleen lapsen tai nuoren asumisen tai tuen järjestämisestä. Maakunnan kunnat voivat tämän nojalla hakea korvauksia alaikäisenä ilman huoltajaa olevan lapsen sosiaalihuollossa syntyneistä alaikäisen tuen järjestämisestä aiheutuneesta työstä johtuvista kustannuksista.
Muilta osin 2 momenttia ei muutettaisi. Myös muu lapsen laillinen edustaja voisi edelleen esittää edustajan vapauttamista. Lapselle voidaan määrätä lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja käyttämään huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lastensuojelua koskevissa asioissa. Lapselle voidaan määrätä myös muu laillinen edustaja esimerkiksi adoptiolain (22/2012) 55 §:n tai esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:n nojalla. Mikäli tällainen tai muu laillinen edustaja tunnistaisi edustajan toiminnassa moitittavuuksia, sen olisi hyvä keskustella asiasta hyvinvointialueen tai elinvoimakeskuksen kanssa ennen edustajan vapauttamista koskevan hakemuksen tekemistä. Erona vastaanottolain vastaavaan säännökseen on, että kotoutumislain nojalla edustajan tehtävä voi kestää huomattavasti pidemmän aikaa, mikäli lapsi on saapunut Suomeen erittäin nuorena, sillä edustajan tehtävä vastaanottovaiheessa kestää oleskeluluvan saamiseen tai tilapäisen suojelun tilanteessa kotikunnan saamiseen, jonka jälkeen edustajan tehtävästä säädetään kotoutumislaissa.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi täsmennys, jonka mukaan käräjäoikeuden tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen siten kuin oikeudenkäymiskaaressa säädetään. Pykälän 3 momentti vastaisi tällöin vastaanottolain 42 §:n 3 momenttia. Muutos olisi lisäksi tarpeen, sillä kotoutumislain 95 §:ssä säädetään muutoksenhausta laissa tarkoitettuihin päätöksiin toisella tavalla.
Pykälän 4 ja 5 momenttia ei esitetä muutettavan.
41 §.Kuntaan ohjaamisen alueellinen suunnittelu, kehittäminen ja toimeenpano. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus. Järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
43 §.Kuntaan ohjaaminen. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavan niin, että viitattaisiin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden sijaan henkilöihin, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. Muutos olisi tarpeen, jotta pykälän 1 momentin 2 kohdan viittaus vastaisi vastaanottolain 6 §:n muutettavaksi ehdotettavaa terminologiaa. Kyse on teknisestä muutoksesta.
58 §.Alueellinen maahanmuuton ja kotoutumisen edistämisen yhteistyöryhmä. Pykälästä ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
83 §.Kuntaan ohjaamisen alueellinen tiedonsaanti. Pykälän 2 ja 3 momentista ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus. Järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
86 §.Kotoutumista edistävien palveluiden tarjoamiseen liittyvä tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 ja 2 momentista ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus. Järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
91 §.Ohjaus- ja valvontatehtäviin liittyvä tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin Maahanmuuttovirasto sekä vastaanottokeskus, sillä elinvoimakeskukset voivat tarvita tietoa myös näiltä viranomaisilta hoitaakseen edustajien ohjaukseen ja valvontaan liittyviä tehtäviä. Tiedonsaantioikeus liittyisi kotoutumislain 55 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun tehtävän hoitamiseen ja olisi rajattu näiden tehtävien hoitamisen kannalta välttämättömiin tietoihin. Kotoutumislain 55 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan elinvoimakeskuksen vastuulla on 35 §:ssä tarkoitettujen edustajien toiminnan ohjaus ja valvonta. Voimassa olevan kotoutumislain 36 §:n mukaisesti elinvoimakeskus vastaa edustajatoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta oleskeluluvan saaneiden ilman huoltajaa olevien alaikäisten edustajien osalta.
Vastaanottolakiin lisättäväksi ehdotetun 39 a §:n nojalla Maahanmuuttovirasto vastaisi vastaanottolain mukaisesta edustajatoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta. Esityksellä täsmennettäväksi ehdotetun vastaanottolain 39 §:n 1 momentin mukaan edustaja määrättäisiin vastaanottolain nojalla kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle sekä sellaiselle ihmiskaupan uhriksi joutuneelle lapselle, jolla ei ole oleskelulupaa. Lisäksi esityksellä täsmennettäväksi ehdotetun kotoutumislain 35 §:n 1 momentin mukaisesti edustaja määrättäisiin kotoutumislain nojalla oleskeluluvan saaneelle lapselle, joka on Suomessa ilman huoltajaa tai vastaanottolain 39 §:ssä tarkoitettua edustajaa. Edustaja tulisi nimetä kotoutumislain nojalla myös silloin, jos vastaanottolain nojalla määrätty edustaja on tarpeen vaihtaa oleskeluluvan myöntämisen jälkeen tai sen jälkeen, kun tilapäistä suojelua saava lapsi on saanut kotikunnan. Pääsääntöisesti vastaanottolain nojalla määrätty edustaja jatkaisi kuitenkin lapsen edustajana oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. Maahanmuuttovirasto vastaisi kyseisen edustajan toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta siihen saakka, kunnes lapsi on saanut oleskeluluvan tai tilapäistä suojelua saava lapsi on saanut kotikunnan. Tämän jälkeen elinvoimakeskus vastaisi edustajan toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta. Elinvoimakeskus voisi ohjaus- ja valvontatehtävän hoitamiseksi tarvita Maahanmuuttovirastolta tietoa vastaanottolain mukaisen edustajatoiminnan ohjauksen ja valvonnan yhteydessä tehdyistä mahdollisista havainnoista.
Lisäksi vastaanottolain 39 §:n nojalla vastaanottokeskus tekee hakemuksen edustajan määräämisestä. Edustajan määräämisen hakemuksen tekemiseen voi liittyä arvioita edustajan kelpoisuudesta sekä siitä, onko edustajalla käytettävissä edustajatoiminnan hoitamisen kannalta olennaiset tiedot ja taidot. Lisäksi vastaanottolain 42 §:n nojalla vastaanottokeskus voi tehdä edustajan tehtävästä vapauttamista koskevan hakemuksen. Myös näihin vaiheisiin voi liittyä tietoja, jotka ovat välttämättömiä elinvoimakeskukselle ohjaus- ja valvontatehtävän hoitamiseksi. Näihin syihin perustuen elinvoimakeskuksella tulisi olla edustajatoiminnan valvontatehtävää koskeva tiedonsaantioikeus Maahanmuuttovirastolta ja vastaanottokeskukselta. Tiedonsaantioikeus helpottaisi elinvoimakeskuksen lakisääteisen tehtävän hoitamista ja sujuvoittaisi tiedonkulkua viranomaisten välillä.
93 §.Alaikäisen edustajan tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus. Järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista. Lisäksi pykälään esitetään lisättävän uusi 2 momentti, jonka mukaan Maahanmuuttoviraston olisi oma-aloitteisesti ja viipymättä ilmoitettava edustajalle sellaisista edustettavaa lasta kokevista seikoista, joiden arvioidaan olevan merkityksellisiä edustajan 37 §:n mukaisten tehtävien hoitamisessa. Momentti olisi vastaava kuin vastaanottolain 44 §:n 3 momentiksi esitetään. Maahanmuuttoviraston tulisi esimerkiksi ilmoittaa, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee uuden oleskelulupaa tai jatko-oleskelulupaa koskevan hakemuksen.
95 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi täsmennys, jonka mukaan tässä laissa tarkoitettuun muuhun kuin käräjäoikeuden päätökseen saisi vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa. Täsmennys on tarpeellinen, sillä kotoutumislain 35 ja 38 §:ssä tarkoitettuihin käräjäoikeuden päätöksiin ei saa vaatia oikaisua eikä niistä voi valittaa hallintotuomioistuimeen.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin säädöstekninen muutos, kun viittauksesta oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin poistettaisiin säädösnumero. Muutoksen taustalla on ehdotus, että viittaus mainittuun lakiin lisättäisiin lakiehdotuksen 37 §:ään.
96 a §.Salassapitovelvollisuus. Esitetään säädettävän lakiin uusi salassapitovelvollisuutta koskeva pykälä. EU:n määritelmäasetuksen (EU 2024/1347) 33 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan b alakohdan mukaan edustajaa sitoo työssään saamiensa tietojen osalta kansallisessa lainsäädännössä säädetty salassapitovelvollisuus. Tämä on ollut käytäntönä jo aiemmin, mutta selkeyden vuoksi asia on syytä säätää lain tasolla. Säännös vastaa vastaanottolain 59 §:ää, joka koskee niin ikään salassapitovelvollisuutta. Edustajien lisäksi kotoutumislaissa on sääntelyä myös muista toimijoista, jotka eivät ole viranomaisia. Tällaisia ovat esimerkiksi kotoutumista edistäviä palveluita tarjoavat palveluntuottajat. Salassapitovelvollisuus koskisi myös heitä.
8.7
Terveydenhuoltolaki
72 a §.Tietyt maahanmuuttojärjestelmän terveyspalvelut. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän velvollisuudesta sopia Maahanmuuttoviraston kanssa vastaanottolain 26 §:n ja säilölain 13 §:n mukaisten terveyspalveluiden tuottamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän olisi sovittava Maahanmuuttoviraston kanssa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain 26 §:n ja säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain 13 §:n mukaisten terveyspalveluiden tuottamisesta henkilöille, joilla on mainittujen lakien perusteella oikeus terveyspalveluihin.
Käytännössä Suomessa vain hyvinvointialueilla ja HUS-yhtymällä on mahdollisuus tuottaa esimerkiksi merkittävä osa erikoissairaanhoidon palveluista. Täten on perusteltua säätää nykyistä tarkemmin hyvinvointialueiden velvoitteista sopia kyseisten terveydenhuollon palveluiden tuottamisesta. On huomattava, että pykälän mukainen velvollisuus sopia palveluiden tuottamisesta ei tarkoittaisi hyvinvointialuelain 7 §:n mukaista järjestämisvastuuta terveyspalveluista. Pykälän mukainen velvollisuus tehdä sopimus velvoittaisi hyvinvointialueita ja HUS-yhtymää sopimaan tiettyjen terveyspalveluiden tuottamisesta, siten kuin osapuolet niistä tarkemmin sopisivat. Osapuolten olisi sovittava sopimuksessa kyseisten terveyspalveluiden tuottamisesta laajamittaisen maahantulon tilanteessa.
Tuottamisvastuuseen sisältyisi vastaanottolain 26 §:n ja säilölain 13 §:n mukaiset terveyspalvelut siten kuin hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä tarkemmin sopisivat Maahanmuuttoviraston kanssa. Pykälän sääntely ei tarkoittaisi sitä, että hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän tehtävänä on välttämättä tuottaa kaikki nämä palvelut, mikäli Maahanmuuttovirasto arvioisi, että palveluiden tuottamiselle olisi kustannustehokkaampi keino, kuten vastaanottokeskusten oma palvelutuotanto tai palveluiden ostaminen muilta palveluntuottajilta. Pykälän ulkopuolelle rajautuisivat terveysinformaatio (vastaanottolain 15 a §), ja menettelyasetuksen 24 artiklan mukaiset lääkärintarkastukset aiempaan vainoon tai vakavaan haittaan liittyen.
Pykälän 2 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen vastaanottolakiin. Momentin mukaan korvauksista 1 momentin mukaisista palveluista säädetään vastaanottolain 7 §:ssä. Hyvinvointialueista annetun lain 2 §:n mukaan hyvinvointialueet ovat julkisoikeudellisia yhteisöjä. Hyvinvointialueiden tehtävänä on sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen eikä niiden tarkoituksena ole tavoitella voittoa. Sopimuksissa sovitut korvaukset eivät saisi ylittää palveluiden tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia.
8.8
Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten
4 §.Määritelmät. Pykälän 10 kohtaan tehtäisiin muutos määritelmädirektiivin viittauksen osalta. Määritelmäasetuksen 41 artiklan mukaan määritelmädirektiivi kumotaan 12.6.2026 alkaen, jolloin määritelmäasetusta aletaan soveltaa. Määritelmädirektiivin kansainvälisen suojelun määritelmää koskeva 2 artiklan a alakohta vastaa määritelmäasetuksen 3 artiklan 3 kohdan määritelmää. Viittausmuutoksella ei muutettaisi kohdan sisältöä.
8.9
Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella
2 §.Soveltamisala. Pykälän 2 momentin 1 kohtaan tehtäisiin muutos määritelmädirektiivin viittauksen osalta. Määritelmäasetuksen 41 artiklan mukaan määritelmädirektiivi kumotaan 12.6.2026 alkaen, jolloin määritelmäasetusta aletaan soveltaa. Määritelmäasetuksessa säädetään määritelmädirektiivin tapaan edellytyksistä kansainvälisen suojelun myöntämiselle ja kansainvälisen suojelun sisällöstä. Viittausmuutoksella ei muutettaisi kohdan sisältöä.
8.10
Rikosrekisterilaki
4 a §. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 9 kohta, jossa säädettäisiin henkilöä koskevien tietojen luovuttamisesta rikosrekisteristä seulonta-asetuksen 15 artiklan tarkoittamaa turvallisuustarkastusta ja ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen (EU) 2019/816 7 c artiklassa tarkoitettua lausuntoa varten. Seulonta-asetuksen 15 artiklan mukaan seulottaville kolmansien maiden kansalaisille on tehtävä turvallisuustarkastus sen todentamiseksi, muodostavatko he mahdollisesti uhkan sisäiselle turvallisuudelle. Turvallisuustarkastusta varten on tehtävä hakuja asiaankuuluviin unionin tietokantoihin, ja hakuja voidaan tehdä myös asiaankuuluviin kansallisiin tietokantoihin. Sen arvioimiseksi, muodostaako kolmannen maan kansalainen uhkan sisäiselle turvallisuudelle, olisi haku tarpeen suorittaa myös kansalliseen rikosrekisteriin.
Seulontaviranomaisilla on ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen 7 c artiklan turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi oikeus päästä ECRIS-TCN:n tietoihin. Seulontaviranomaset määriteltäisiin kansallisesti ulkomaalaislain 16 §:ssä, ja pykälä määrittäisi ne viranomaiset, joilla on pääsy ECRIS-TCN-järjestelmään. Seulontaviranomaisilla olisi tarve tarkistaa ECRIS-TCN-järjestelmään tehtyjen hakujen ja saatujen liputusten perusteella niihin liittyvät tiedot kansallisesta rikosrekisteristä sekä Suomessa tapahtuvaa seulonnan turvallisuustarkastusta että toisen jäsenvaltion viranomaisen pyytämää ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen 7 c artiklassa tarkoitettua lausuntoa varten tilanteessa, jossa Suomi on tuomiojäsenvaltio. Rikosrekisteritietoja olisi oikeus saada vain, jos Suomen seulontaviranomainen on tehnyt haun ECRIS-TCN-järjestelmään ja järjestelmästä on tullut osuma Suomeen tai jos jäsenvaltion seulontaviranomainen on saanut ECRIS-TCN-järjestelmästä osuman Suomeen ja seulontaviranomaisen on laadittava ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen 7 c artiklan mukainen lausunto.
Seulonta on saatettava päätökseen seulonta-asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukaan seitsemän päivän kuluessa ja 4 kohdan mukaan kolmen päivän kuluessa kolmannen maan kansalaisen kohtaamisesta. Myös turvallisuustarkastus on suoritettava näiden aikarajojen puitteissa. Seulontaviranomaisen on saatava tiedot kansallisesta rikosrekisteristä seulottavan muodostaman uhkan arvioimista varten asetuksen aikarajoja noudattaen. Rikosrekisterilaki mahdollistaa nykyisellään henkilöitä koskevien tietojen luovuttamisen tiettyjä tarkoituksia varten. Tietojen luovuttaminen on perustunut Oikeusrekisterikeskuksen saamaan pyyntöön, jonka mukaiset tiedot on edellytysten täyttyessä luovutettu virka-aikojen puitteissa. Seulonnan asettamat tiukat aikarajat voisivat kuitenkin edellyttää rikosrekisteritietojen luovuttamista myös esimerkiksi viikonloppuisin. Tietojen luovuttamisesta sähköisellä luovutustavalla säädetään julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 5 luvussa. Jotta turvallisuustarkastus on mahdollista tehdä seulonta-asetuksen asettamien aikarajojen puitteissa, olisi tietojen luovuttamiseen hyödynnettävä 22 §:n mukaista tietojärjestelmien välistä teknistä rajapintaa tai 23 §:n mukaista teknistä katseluyhteyttä.
ECRIS-TCN-järjestelmää koskevan asetuksen 7 c artiklan mukaan ECRIS-TCN-järjestelmään tehdyn haun tuottaessa osuman tuomiojäsenvaltion asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten on annettava seulontaviranomaisille lausunto. Kansallisten rikosrekisterien tietojen tarkistaminen ECRIS-TCN-järjestelmän liputusten perusteella on toteutettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Lausunto on kirjoitettava kahden päivän kuluessa, jos seulonta tapahtuu jäsenvaltion alueella, tai kolmen päivän kuluessa, jos seulonta tapahtuu ulkorajoilla. Jotta lausunto voidaan antaa kahden tai kolmen päivän kuluessa, edellyttäisi tämä pääsyä rikosrekisterin tietoihin myös tavanomaisten virka-aikojen ulkopuolella. Lausunnon antamiseksi ajallaan tiedot olisi niin ikään luovutettava teknisten rajapintojen tai katseluyhteyden välityksellä. Rikosrekisteristä saatuja tietoja käytettäisiin ainoastaan lausunnon tausta-aineistona eikä niitä luovuteta toisiin jäsenvaltioihin.
Momentin 8 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos.
Pykälään lisättäisiin uusi 7 momentti, jossa määriteltäisiin, mitä rikoksia koskevia tietoja seulontaviranomaisille voitaisiin luovuttaa. Luovuttaminen rajattaisiin koskemaan niitä liputuksia koskevia tietoja, jotka liittyvät seulonta asetuksen 15 artiklan 4 kohdan mukaisiin tuomioihin. Tuomiot koskisivat erityisesti terrorismirikoksia ja muita vakavia rikoksia. Rikoksen olisi sisällyttävä Euroopan matkustustieto- ja -lupajärjestelmän (ETIAS) perustamisesta ja asetusten (EU) N:o 1077/2011, (EU) N:o 515/2014, (EU) 2016/399, (EU) 2016/1624 ja (EU) 2017/2226 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) 2018/1240 liitteessä lueteltuihin rikoksiin, ja siitä tulisi voida seurata kansallisen lainsäädännön mukaan vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäiskesto on vähintään kolme vuotta. Tältä osin saadut tiedot rajautuisivat samoin kuin ECRIS-TCN-järjestelmään tehtävien hakujen tuloksina saatavat tiedot.
8.11
Laki Maahanmuuttovirastosta
2 §.Tehtävät. Pykälän 2 momentin 3 kohdasta ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
8.12
Laki turvatoimista Maahanmuuttovirastossa
1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista. Momentin ruotsinkielisestä versiosta poistettaisiin sanat ”för asylsökande”, joita ei ole voimassa olevassa suomenkielisessä lakitekstissä.
8.13
Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista
28 §.Järjestyksenvalvojan asettaminen poliisin tai rajavartiolaitoksen avuksi. Pykälän 1 momentin 9 kohdasta ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
8.14
Lastensuojelulaki
25 §.Ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 1 momentin 10 kohdasta ehdotetaan poistettavan järjestelykeskus, koska järjestelykeskusta koskeva lainsäädäntö ehdotetaan kumottavan ulkomaalaislaista ja vastaanottolaista.
8.15
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä
2 §.Soveltamisala. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättävän kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettua ilman huoltajaa oleva lapsen edustajaa koskeva uusi 7 kohta. Uuden 7 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin 1 momentissa säädetyin edellytyksin myös kyseisissä laeissa tarkoitettuun edustajaan. Kyseisissä laeissa tarkoitettuun edustajan tehtävään pysyväisluontoisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Uuden 7 kohdan lisääminen edellyttäisi lisäksi säännösteknisiä muutoksia momentin 5 ja 6 kohtaan.
5 c §.Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan rikosrekisteriote. Lakiin esitetään säädettävän uusi edustajan rikosrekisteriotetta koskeva pykälä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos kyse on vastaanottolaissa tai kotoutumislaissa tarkoitetusta ilman huoltajaa olevan lapsen edustajasta, tulee edustajan antaa käräjäoikeudelle nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä vastaanottolain 40 §:n 2 momentissa säädetyn mukaisesti. Vastaanottolain 40 §:n 2 momentin mukaan edustajaksi määräämisen edellytyksenä on, että henkilö on toimittanut käräjäoikeuden nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun otteen rikosrekisteristä. Edustajan rikosrekisteriotteen ensimmäinen tarkastus on luontevaa tehdä käräjäoikeuden toimesta siinä yhteydessä, kun edustaja määrätään toimimaan tehtävässä.
Pykälän 2 momentin mukaan Maahanmuuttovirastolla olisi vastaanottolain 39 a §:ssä tarkoitetun valvontatehtävän perusteella sekä elinvoimakeskuksella olisi kotoutumislain 36 §:ssä tarkoitetun valvontatehtävän perusteella oikeus pyytää edustajalta nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä. Ehdotettu sääntely perustuu velvoittavaan EU-sääntelyyn, jonka täytäntöönpano edellyttää kansallisen lainsäädännön muutoksia.
Otteeseen merkittävistä tiedoista säädetään rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa. Rikosrekisterilain 6 §:n 3 momentin nojalla rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun otteeseen merkitään lisäksi rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa laissa (214/2012) tarkoitettujen kyselyiden perusteella saadut tiedot.
Voimassa olevan vastaanottolain 40 §:n 2 momentin mukaisesti rikosrekisteriotetta vaaditaan edustajan määräämistä koskevan menettelyn yhteydessä, jolloin rikosrekisteriote toimitetaan käräjäoikeudelle. Edustajan rikosrekisteriote siis tarkistetaan ennen hänen määräämistä tehtävään. Edustajat kuitenkin hoitavat tehtäviään vaihtelevia aikoja. Edustajan tehtävän pituuteen vaikuttaa esimerkiksi edustettavan alaikäisen ikä, koska edustajan toimii tehtävässään alaikäisen täysi-ikäistymiseen saakka. Edustajaksi määräämisen jälkeen edustaja voi siten toimia tehtävässään jopa useita vuosia. Tästä syystä olisi perusteltua säätää edustajatoimintaa valvoville viranomaisille, Maahanmuuttovirastolle ja elinvoimakeskuksille, oikeus pyytää nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä, jotta edustajan kelpoisuus tehtäväänsä voidaan tarvittaessa tarkastaa myös edustajaksi määräämisen jälkeen. Myös edustettavan lapsen turvallisuuden kannalta olisi tärkeää, että edustajan rikosrekisteriotteen voisi tarkistaa myöhemmässä vaiheessa. Esimerkiksi määritelmäasetuksen 33 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan c alakohdan mukaan edustajalla ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista tai rikoksista, jotka antavat vakavaa aihetta epäillä hänen kykyään ottaa vastuu lapsesta. Menettelyasetuksen 23 artiklan 9 kohdan mukaan edustajalla ei saa olla rikosrekisteriä, varsinkaan lapsiin liittyvistä rikoksista. Lisäksi vastaanottodirektiivin 27 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että on hallinto- tai oikeusviranomaisia tai muita yhteisöjä, joiden vastuulla on valvoa, että edustajat hoitavat tehtävänsä asianmukaisesti, muun muassa tarkistamalla säännöllisin väliajoin kyseisten nimitettyjen edustajien rikosrekisterin.
Esityksessä ehdotetaan, että vastaanottolakiin lisättäisiin uusi 39 a §, jonka mukaan Maahanmuuttovirasto vastaisi edustajatoiminnan valvonnasta. Uudessa 39 a §:ssä säädettäisiin myös edustajan velvollisuudesta pyynnöstä toimittaa rikosrekisteriote Maahanmuuttovirastolle. Lisäksi voimassa olevan kotoutumislain 36 §:n mukaan elinvoimakeskus vastaa edustajatoiminnan valvonnasta ja esityksessä ehdotetaan, että kotoutumislain 36 §:ään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin edustajan velvollisuudesta pyynnöstä toimittaa rikosrekisteriote elinvoimakeskukselle. Maahanmuuttoviraston ja elinvoimakeskuksen tehtävänä olisi näin ollen jatkossa valvoa edustajatoimintaa ja tarkistaa säännöllisin väliajoin edustajien rikosrekisteri, kuten vastaanottodirektiivin 27 artiklan 8 kohta edellyttää. Pyyntö toimittaa rikosrekisteriote ja sen tarkistaminen edustajan määräämisen jälkeen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun edustajan määräämisestä olisi kulunut huomattavan pitkä aika eikä edustajalle olisi määrätty uusia edustettavia, tai jos olisi syytä epäillä rikosrekisterin osalta edustajan kelpoisuutta tehtävään esimerkiksi liittyen hänestä tehtyyn ilmoitukseen. Maahanmuuttovirastolle ja elinvoimakeskuksille säädettävä uusi valvontatehtävä, joka pitäisi sisällään myös edustajien rikosrekisteriotteiden tarkastamisen edustajaksi määräämisen jälkeen, perustuu velvoittavaan EU-sääntelyyn. Kansallisessa lainsäädännössä on EU-sääntelyn täytäntöönpanemiseksi tämän vuoksi annettava Maahanmuuttovirastolle ja elinvoimakeskuksille oikeus tarkastaa edustajien rikosrekisteriotteita myös tehtävään määräämisen jälkeen.
YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 60/1991) keskeinen periaate on, että lasten etu tulee aina asettaa ensisijalle, kun tehdään heitä koskevia viranomaispäätöksiä, lakeja tai yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 19 ja 34 artiklan mukaan lapsia on suojattava erityisesti väkivallalta ja seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (SopS 19/1990) 5 artiklan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on tuettava lasten huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Hyvinvoinnin edistäminen kattaa myös suojan väkivaltaa, alistamista ja hyväksikäyttöä vastaan (HE 309/1993 vp). Lisäksi menettelyasetuksen 22 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Vastaavasti säädetään myös menettelydirektiivin 25 artiklan 6 kohdassa sekä määritelmäasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa.
Alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleet lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja riippuvaisia siitä, että viranomaiset pitävät huolta heidän turvallisuudestaan. Edustajan tehtävään liittyy olennaisesti henkilökohtainen vuorovaikutus lapsen kanssa, ja edellä todetun mukaisesti edustajan tehtävä voi myös jatkua useita vuosia. Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti edustajien rikosrekisteriotteet tarkistetaan ainoastaan edustajan määräämistä koskevan menettelyn yhteydessä. Alaikäisenä ilman huoltajaa olevien lasten turvallisuuden ja kehityksen turvaamiseksi ja hyväksikäytön ennaltaehkäisemiseksi olisi keskeistä, että edustajatoimintaa valvovilla viranomaisilla olisi mahdollisuus tarkistaa edustajien rikosrekisteriotteet säännöllisin väliajoin. Rikosrekisteriotteiden tarkistamisen mahdollistaminen olisi erityisen tärkeää silloin, jos olisi syytä epäillä edustajan kelpoisuutta toimia tehtävässä.
8.16
Hallinto-oikeuslaki
12 a §. Hallinto-oikeuden kokoonpano eräissä asioissa. Pykälän 1 momentin 8 kohtaan ehdotetaan lisättävän kansainvälistä suojelua koskevat asiat. Kansainvälisestä suojelusta säädetään ulkomaalaislain lisäksi suoraan sovellettavissa EU-säädöksissä, erityisesti määritelmäasetuksessa ja menettelyasetuksessa.
12 b §.Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuus yksijäsenisenä. Pykälän 1 momentin 5 kohdasta ehdotetaan poistettavan viittaukset ulkomaalaislakiin, koska kansainvälisestä suojelusta säädetään ulkomaalaislain lisäksi suoraan sovellettavissa EU-säädöksissä, erityisesti määritelmäasetuksessa ja menettelyasetuksessa. Kohdassa ehdotetaan lisäksi viitattavan hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukaiseen siirtopäätökseen, joka koskee pääasiassa hallinta-asetuksen takaisinotto- ja vastuunmärittämismenettelyssä tehtävää päätöstä. Siirtopäätös voitaisiin tehdä myös esimerkiksi Suomessa jo kansainvälistä suojelua saavalle osana sisäistä siirtoa koskevaa menettelyä tilanteessa, jossa Suomi olisi yhteisvastuusta hyötyvä jäsenvaltio. Ulkomaalaislain 103 §:n 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Päätöksiä tutkimatta jättämisestä ei jatkossa tehtäisi siirron yhteydessä, koska tälle ei löydy EU-sääntelystä oikeusperustaa. Ehdotettu muutos ei siis käytännössä muuttaisi nykyistä oikeustilaa.
8.17
Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta
6 §. Lain 6 §:n 4 momentista ehdotetaan poistettavan viittaus ulkomaalaislain 6 lukuun, koska kansainvälisestä suojelusta säädetään ulkomaalaislain lisäksi suoraan sovellettavissa EU-säädöksissä, erityisesti määritelmäasetuksessa ja menettelyasetuksessa. Momentissa mainittaisiin erikseen myös hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukainen siirtopäätös, joka voidaan hallinta-asetuksen mukaan tehdä myös muille, kuin kansainvälisen suojelun hakijoille. Siirtopäätös voitaisiin siis tehdä myös esimerkiksi Suomessa jo kansainvälistä suojelua saavalle osana sisäistä siirtoa koskevaa menettelyä tilanteessa, jossa Suomi olisi yhteisvastuusta hyötyvä jäsenvaltio.
8.18
Laki henkilötietojen käsittelystä Tullissa
14 §.Teknisessä valvonnassa saatujen henkilötietojen käsittely. Pykälää muutettaisiin koskemaan myös seulontamajoituspaikan teknisen valvonnan henkilötietojen käsittelyä, koska seulontaviranomaisena Tulli voisi suorittaa teknistä valvontaa myös seulontamajoituspaikoilla. Ulkomaalaislakiin ehdotettavat muutokset merkitsisivät teknisen käyttöalan laajentamista.
Teknisen valvonnan henkilötietojen käsittely kuuluisi yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan, ja käsittelyperusteena olisi 6 artiklan 1 kohdan e alakohta, jonka mukaan henkilötietojen käsittely on sallittua yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Tekninen valvonta on yksi keino varmistaa, että seulottava henkilö on seulontamenettelyn ajan seulontaviranomaisen hänelle osoittamassa seulontapaikassa ja seulontamajoituspaikassa.
15 § Henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen. Lain 15 §:ssä säädetään muista kuin henkilötietojen alkuperäisistä käsittelytarkoituksista, joilla Tulli saa käsitellä tietoja. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan Tulli saisi käsitellä 7–10 §:ssä tarkoitettuja henkilötietoja seulonta-asetuksen 15 artiklassa tarkoitetun seulonnan turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi. Lain 7–10 §:ssä säädetään henkilötietojen käsittelystä tutkinta- ja valvontatehtävissä sekä rikosten ennalta estämiseksi ja paljastamiseksi. Ehdotetussa 4 momentissa tietojen käsittelyn edellytykseksi asetettaisiin käsittelyn välttämättömyys.
Ehdotettu 4 momentti vastaisi sisällöllisesti henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 13 §:ään ja henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa annetun lain 16 §:ään ehdotettuja muutoksia. Kuten henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettuun lakiin ehdotettavassa 13 §:n uudessa 5 momentissa, myös tässä 15 §:ään ehdotetussa 4 momentissa tarkoituksena on mahdollistaa kansallisten tietokantojen tietojen hyödyntäminen osana seulontaa seulonta-asetuksen 15 artiklan 2 kohdan sallimana. Henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen voi olla tarpeellista, kun tietokantoihin on tehtävä hakuja alkuperäisestä käsittelytarkoituksesta poiketen myös seulonnan turvallisuustarkastuksen tarkoituksessa. Muutos olisi tarpeen myös sen varmistamiseksi, että seulontaviranomaisina toimivat Tulli, poliisi ja Rajavartiolaitos saavat sellaisista kansallisista tietokannoista, joihin useampi viranomainen tallentaa tietoja, myös toistensa tallentamia ja rekisterinpidossa olevia tietoja seulonnan turvallisuustarkastusta varten.
16 §.Tullin oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä. Pykälän 1 momentin 10 kohtaa muutettaisiin siten, että Tullilla olisi oikeus saada tietoja sakkorekisteristä seulonta-asetuksen 15 artiklan tarkoittamaa turvallisuustarkastusta varten. Turvallisuustarkastusta varten on tehtävä hakuja asiaankuuluviin unionin tietokantoihin, ja hakuja voidaan tehdä myös asiaankuuluviin kansallisiin tietokantoihin. Sen arvioimiseksi, muodostaako kolmannen maan kansalainen uhkan sisäiselle turvallisuudelle, olisi haku tarpeen suorittaa myös kansalliseen sakkorekisteriin. Muutoksen perustelujen osalta viitataan rikosrekisterilain muutoksia koskeviin perusteluihin.
Tiedon saamisesta säädettäisiin seulontaviranomaisten omissa laeissa sakon täytäntöönpanosta annetun lain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti, joten tietoja ei saa pykälän 2 momentin mukaisesti luovuttaa enää sen jälkeen, kun kolme vuotta on kulunut lainvoimaisen tuomion tai muun lopullisen viranomaisratkaisun julistamisesta tai antamisesta.
8.19
Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä
27 §. Työnhaun käynnistäminen. Pykälää muutettaisiin vastaanottodirektiivin 17 artiklan 5 ja 6 kohdan perusteella. Niiden mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että työllisiä hakijoita tai hakijoita, joilla on oikeus sosiaaliturvaetuuksiin aiemman työsuhteen perusteella, kohdellaan yhdenvertaisesti niiden omien kansalaisten kanssa työskentelykausiin perustuvien työttömyysetuuksien alalla. Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa yhdenvertaista kohtelua epäämällä hakijoilta sellaisia sosiaaliturvaetuuksia, jotka ovat riippuvaisia työskentelykausista tai maksuista. Suomi ei siten voi rajoittaa palkansaajan oikeutta ansiopäivärahaan. Vastaanottodirektiivin 17 artiklan 9 kohdan perusteella hakijan pääsy työmarkkinoille ja yhdenvertaisen kohtelun edellytys jatkuu muutoksenhakumenettelyn ajan, jos hakijalla on oikeus jäädä tuona aikana jäsenvaltion alueelle.
Työttömyysturvalain 5 luvun 2 §:n mukaan oikeus ansiopäivärahaan on palkansaajakassan jäsenellä (vakuutettu), joka on ollut vakuutettuna vähintään 12 edellistä kuukautta ja joka kalenterikuukausina, joina on ollut vakuutettuna, on täyttänyt työssäoloehdon. Pääsääntöisesti palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 lähinnä edellisen kuukauden aikana kerryttänyt yhteensä vähintään 12 työssäoloehtokuukautta. Työssäoloehtokuukaudeksi luetaan sellainen kalenterikuukausi, jona henkilölle on maksettu vakuutuksenalaista vakiintunutta palkkaa vähintään 930 euroa. Työssäoloehtokuukaudeksi luetaan myös sellaiset kaksi erillistä kalenterikuukautta, joiden kummankin aikana maksettu vakuutuksenalainen palkka on alle 930 euroa mutta vähintään 465 euroa. Palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan on oltava vähintään 1463 euroa kuukaudessa (2026). Työssäoloehdon kertymisen laskemiseen liittyy myös yksityiskohtaista sääntelyä siitä, milloin tarkastelujaksoa pidennetään ja mitä tuloja ei lueta työssäoloehtokuukauteen.
Työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 1 momentissa säädetään pääsäännöstä, jonka mukaan työttömyysturvalain mukaisiin etuuksiin on oikeus Suomessa asuvalla työttömällä työnhakijalla. Työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 3 momentissa poiketaan mainitusta pääsäännöstä siltä osin, että työttömällä työnhakijalla, joka ei ole Suomen kansalainen, johon ei sovelleta EU:n sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevaa sääntelyä tai pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta ja joka on ollut Suomessa yhdenjaksoisen oleskelunsa aikana työssä vähintään kuusi kuukautta, on oikeus ansiopäivärahaan, jos hän edelleen jatkaa oleskeluaan Suomessa, vaikka hän ei asu Suomessa. Ansiopäivärahan maksaminen edellyttää, että henkilö täyttää kaikki ansiopäivärahan saamisen edellytykset. Keskeisimpiä näistä ovat henkilön rekisteröityminen työnhakijaksi ja työssäoloehdon täyttäminen. Säännöksen taustana on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/98/EU, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, kolmansien maiden kansalaisille jäsenvaltion alueella oleskelua ja työskentelyä varten myönnettävää yhdistelmälupaa koskevasta yhden hakemuksen menettelystä sekä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevien kolmansista maista tulleiden työntekijöiden yhtäläisistä oikeuksista (jäljempänä yhdistelmälupadirektiivi Yhdistelmälupadirektiivi on uudelleen laadittu ilman tältä osin merkityksellisiä muutoksia sosiaaliturvaa koskevaan sääntelyyn Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2024/1233, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2024, kolmansien maiden kansalaisille jäsenvaltion alueella oleskelua ja työskentelyä varten myönnettävää yhdistelmälupaa koskevasta yhden hakemuksen menettelystä sekä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevien kolmansista maista tulleiden työntekijöiden yhtäläisistä oikeuksista.) täytäntöönpano ja sen vaatimukset työttömyysturvassa (ks. HE 161/2013 vp.).
Ansiopäivärahan saaminen edellyttää siten myös sitä, että henkilö on työnhakija. Nykyisin ulkomaan kansalaisen ja kansalaisuutta vailla olevan henkilön työnhaun käynnistäminen on sidottu saatuun oleskelulupaan. Siten työvoimaviranomainen ei rekisteröi työnhakijaksi sellaista henkilöä, jolla on turvapaikkahakemuksen perusteella syntynyt oikeus työntekoon, mutta turvapaikkahakemuksen käsittely on kesken.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin uusi 3 kohta. Kohdassa säädettäisiin uudesta edellytyksestä, jonka mukaan työnhakijaksi voisi rekisteröidä ulkomaan kansalaisen tai kansalaisuutta vailla olevan henkilön, jolla on oikeus työntekoon kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteella ja joka on työttömyyskassalain (603/1984) 1 §:ssä tarkoitetussa työttömyyskassassa jäsenenä ollessaan työskennellyt 12 kuukautta. Työvoimaviranomaisen tulisi siten mainittujen henkilöiden osalta työnhakijaksi rekisteröitymisen yhteydessä selvittää 12 kuukauden työskentelyedellytyksen täyttyminen, mihin laskettaisiin mukaan vain työttömyyskassan jäsenyyden aikainen työskentely. Lisäksi tulisi selvittää työttömyyskassan jäsenyyden voimassaolo. Työvoimaviranomaisen ei tarvitsisi selvittää ja laskea työssäoloehdon täyttymiseen kuuluvien ehtojen täyttymistä, vaan työssäoloehdon täyttymisen ja ansiopäivärahan saamisen edellytysten ratkaiseminen kuuluisi jatkossakin työttömyyskassalle.
Myös muiden pykälässä säädettyjen työnhaun rekisteröimisen edellytysten tulee täyttyä. Jos henkilöasiakasta ei voida rekisteröidä työnhakijaksi, työvoimaviranomainen antaa päätöksen työnhakijaksi rekisteröimisen epäämisestä työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 27 §:n 4 momentin perusteella. Muutoksenhausta työnhakijaksi rekisteröimisen epäämistä koskevaan päätökseen säädetään edellä mainitun lain 146 §:ssä.
Lisäämällä työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 27 §:n 3 momenttiin uusi 3 kohta voitaisiin turvapaikanhakija rekisteröidä työnhakijaksi, jolloin työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 3 momentti soveltuisi myös Suomessa oleskeleviin turvapaikanhakijoihin työttömyysturvalaissa tarkoitettuina työttöminä työnhakijoina. Kyseisessä työttömyysturvalain momentissa edellytetään yhdenjaksoista oleskelua, kuuden kuukauden työskentelyä sekä oleskelun jatkamista Suomessa. Kuuden kuukauden aikaraja johtuu yhdistelmälupadirektiivissä säädetyistä aikarajoista, eikä vaikuta ansiopäivärahan saamisen yleisenä edellytyksenä olevaan 12 kuukauden työssäoloehtoon. Näin ollen kuuden kuukauden edellytys työskentelystä täyttyy poikkeuksetta ansiopäivärahan yleisten edellytysten takia. Suomessa oleskelua koskevien edellytysten osalta turvapaikanhakijan oleskelun tulee olla jatkuvaa, jotta pääsy työmarkkinoille säilyy. Vastaanottodirektiivin edellyttämällä tavalla tällaisella työnhakijalla olisi oikeus ansiopäivärahaan sen ehtojen täyttyessä.
8.20
Yleistukilaki
6 §.Oikeus yleistukeen asumisen tai Euroopan unionin lainsäädännön perusteella. Yleistukilain 6 §:n 2 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos siten, että momentissa viitattaisiin yleistukilain 8 §:n 1 kohtaan. Säännöksen muutoksella säilytettäisiin nykytila niiden työnhakijoiden osalta, joilla on oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella, ja jotka ovat täyttäneet työttömyysturvalaissa tarkoitetun työssäoloehdon.
8 §.Ulkomaalaista koskeva rajoitus. Yleistukilain 8 §:n mukaan henkilöllä, joka ei ole Suomen kansalainen, ei ole oikeutta yleistukeen, jos hänellä on oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella. Sen sijaan sellaisen työnhakijaksi rekisteröidyn henkilön oikeutta yleistukeen ei nykyisin ole rajoitettu, jonka oikeus työntekoon perustuu vireillä olevaan turvapaikkahakemukseen. Viimeksi mainituilla henkilöillä ei nykyisin ole oikeutta yleistukeen sen vuoksi, ettei heitä työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain nojalla rekisteröidä työnhakijoiksi.
Vastaanottodirektiivissä edellytetään, että turvapaikanhakijoilla on oikeus sosiaaliturvaetuuksiin aiemman työsuhteen perusteella. Suomen työttömyysturvajärjestelmässä tämä merkitsee käytännössä oikeutta työttömyysturvalaissa tarkoitettuun ansiopäivärahaan. Yleistuen saaminen ei perustu työskentelykausiin eikä maksuihin. Oikeutta viimeksi mainitulla perusteella maksettaviin etuuksiin voidaan vastaanottodirektiivin mukaan rajoittaa.
Yleistukilain 8 §:ssä säädettäisiin, ettei henkilöllä, jonka oikeus työntekoon perustuu vireillä olevaan turvapaikkahakemukseen, ole oikeutta yleistukeen. Työvoimaviranomainen antaisi asiasta Kansaneläkelaitokselle sitä sitovan työvoimapoliittisen lausunnon.
Lakiteknisesti 8 § muutettaisiin luetteloksi, jonka 1 kohtaan viitattaisiin yleistukilain 6 §:ssä. Viimeksi mainitun säännöksen muutoksella säilytettäisiin nykytila niiden työnhakijoiden osalta, joilla on oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella, ja jotka ovat täyttäneet työttömyysturvalaissa tarkoitetun työssäoloehdon. Heidän oikeutensa yleistukeen säilyisi muuttumattomana.